KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 127

5168. Kirjailijat ketjuun - 127

Libero4.11.2009 klo 00:10
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa esimerkiksi Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta jne.

Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Ketju jatkuu tästä:

Eki 3.11.2009 kello 23.57

Anna-Kaisa Lindfors (HistoTiK. 1984 - 1996; toinen tekijöistä)
2. Maikki4.11.2009 klo 00:34
(Ja jälleen kaunis kiitokseni sinulle, Libero, että jaksat koostaa!)

Selva Raju Yesudian (Urheilu ja jooga; toinen tekijä)
3. Eki4.11.2009 klo 00:37
Niilo Vunneli (Sukumme vaiheet vuosilta 1722-1990)

[Kiitos...]
4. Maikki4.11.2009 klo 00:40
Lorelli, H. (Kamo. Tsaarinvallan vihollinen)
5. Eki4.11.2009 klo 00:42
Holger Harrivirta (Lykättävät lyhdyt ja kannettavat kamerat - Elokuvamiehen muistelmia)
6. Maikki4.11.2009 klo 00:55
Adler, Bruno (Sarajevon laukaukset p. 1934)
7. Eki4.11.2009 klo 00:59
Olai Ovenstad (Militaerbiografier)
8. Maikki4.11.2009 klo 01:10
Dam, Mogens (Epilepsia. Ennakkoluuloja ja tosiasioita; toinen tekijä)
9. Eki4.11.2009 klo 01:47
Svante Kuhlberg (Venäläiset kauppiaat Helsingin historiassa)
10. Maikki4.11.2009 klo 01:59
Gunnar Bull Gundersen (Martin)
11. Eki4.11.2009 klo 02:05
Skogsjö, Håkan (Familjer och gårdar i Lumparland från stormaktstid till nutid. Ålands släktregister del 1)
12. Maikki4.11.2009 klo 02:15
Ahola, Urpo (Miehen pitää yrittää. Näytelmä)

(Hyvää yötä. Toivottavasti toimii paremmin huomenna tämä yhteys)
13. Eki4.11.2009 klo 02:51
Petteri Pelkki (Satumaa — Unto Mononen: elämä ja laulut; toinen tekijöistä)

[Yötäpä yötä. Mikähän oli yhteydessä vikana?]
14. Martta4.11.2009 klo 05:33
Koivunen, Kristiina (Taiteilijatreffit sotatoimialueella)
15. PP4.11.2009 klo 09:29
Aarno Aitamurto (Urho Kekkonen vasemmalta nähtynä)
16. Eki4.11.2009 klo 09:39
Thaer, Günther (Saksan viimeaikaisen kehityksen taustaa)
17. Hesarinlukija4.11.2009 klo 09:59
Eichenwald, Kurt (Rats in the Grain)
18. Eki4.11.2009 klo 10:03
Thörnqvist, Klara (Svenska studenter i Prag under medeltiden)
19. Hesarinlukija4.11.2009 klo 10:15
Arto Pietikäinen (Joustava mieli)
20. Eki4.11.2009 klo 10:20
Erkki Hase (Sukututkimussanasto; yksi tekijöistä)
21. Marita4.11.2009 klo 10:49
Simonnot, E. (Drei Vorträge über die direkte Methode beim fremdsprachlichen Unterricht)
22. Eki4.11.2009 klo 10:50
Enn Küng (Narvaer Bürger- und Einwohnerbuch 1581-1704; toinen tekijöistä)
23. Hugo4.11.2009 klo 13:49
Gelman, Juan (Pesar todo)
24. Eki4.11.2009 klo 14:52
Anu Talka (Imatran kirja)
25. Hugo4.11.2009 klo 15:21
Kelly Berthelsen (Tarningup ilua)
26. PP4.11.2009 klo 16:42
Novas, Himilce (Mangot, banaanit ja kookospähkinät -
Kuubalainen rakkaustarina)
27. Hugo4.11.2009 klo 18:16
Carl Frode Tiller (Innsirkling)
28. Maikki4.11.2009 klo 20:40
Ruponen, Sirkka-Liisa (Kuntoutuminen; 1/5)

(Eki, ei tullut selitystä palveluntarjoajalta. Eikä ollut ensimmäinen kerta.)
29. Eki4.11.2009 klo 23:49
Strang, Jan (Puhelinluettelot ja osoitehakemistot. Telefonkataloger och adressböcker. Finnish directories. Bibliografinen luettelo Suomen puhelinluetteloista, osoitekalentereista ja yrityshakemistoista sekä niiden liitekartoista v. 1847-1960)
30. Maikki5.11.2009 klo 00:16
Nieminen, Toimi (Umpimähkään. Näytelmä)
31. Eki5.11.2009 klo 00:25
Murray, Clyde E. (New Horizons for the Settlement Movement)
32. Maikki5.11.2009 klo 00:43
Elisabeth Haich (Urheilu ja jooga; toinen tekijä)
33. Eki5.11.2009 klo 00:58
Cavallie, James (De höga officerarna. Studier i den svenska militära hierarkien under 1600-talets senare del)
34. Maikki5.11.2009 klo 01:20
Storm, John (Montmartren kadut)
35. Eki5.11.2009 klo 01:22
Heinonen, Jouko (Päijät-Häme I. Unohdettu maakunta. Päijät-Hämeen synty, valloitus, unohdus ja uuden nousun alku; Päijät-Häme II. Löydetty maakunta. Päijät-Hämeen nousu, kukoistus ja taantuma)
36. Maikki5.11.2009 klo 01:32
Kirsti Fallenius (Käsityötieto; 1/4)

(Ja huomiseen...)
37. Eki5.11.2009 klo 02:06
Stigell, Jarl (Robert Stigell)

[Vaikkapa...]
38. Eki5.11.2009 klo 02:07
Stigell, Jarl (Robert Stigell)

[Vaikkapa...]
39. Martta5.11.2009 klo 02:52
Ralf Rothmann (Nuorta valoa)
40. Eki5.11.2009 klo 02:59
Aleš Debeljak (Författarens farväl till politiken)
41. Marita5.11.2009 klo 07:24
Katajala-Peltomaa, Sari (Noitavaimo ja neitsytäiti)
42. PP5.11.2009 klo 07:54
Irma Willman (Urajärvi - koti kauneudelle ja aatteille)
43. Marita5.11.2009 klo 08:54
Arthur Cotterell (Maailman myytit ja tarut)
44. Eki5.11.2009 klo 09:06
Leon Festinger (When Prophecy Fails)
45. PP5.11.2009 klo 09:31
Reinilä-Hellman, Edit (Talousapulaisen työopas)
46. Eki5.11.2009 klo 09:32
Tyni, Hillevi (Släkten Levelius - Leveliuksen suku; yksi tekijöistä)
47. PP5.11.2009 klo 11:27
Inge Grødum (Pekka ja Toivonen - Norjalaisten parhaat Suomi-vitsit; toinen kirj.)

[prrrhhh...tämä kone kronklaa vieläkin...]
48. Eki5.11.2009 klo 11:34
Marilyn Ferguson (The Aquarian Conspiracy)
49. Maikki5.11.2009 klo 11:45
Olle Länsberg (Rakas John)
50. Eki5.11.2009 klo 12:20
Granholm, K. T. (Släkten Granö från Teerijärvi under 400 år)
51. Maikki5.11.2009 klo 12:39
Krantz, Herbert (Sairaus ja kohtalo; toinen tekijä)
52. Eki5.11.2009 klo 13:02
Tering, Arvo (Album academicum der Universität Dorpat (Tartu) 1632-1710)
53. Maikki5.11.2009 klo 13:43
Ville Vikatmaa (Kansalaiskoulun uskontokirja; toinen tekijä)
54. Eki5.11.2009 klo 13:53
Matti Wacklin (Pave ja viulu – Pauli Granfeltin pitkä soitto; toinen tekijöistä)
55. Maikki5.11.2009 klo 14:02
Niinikoski, Olavi (Ulosmittaus)
56. Eki5.11.2009 klo 14:03
Veikko Aaretti Pirilä (Sainpahan sanottua - Pohjanmaata ja politiikkaa)
57. Maikki5.11.2009 klo 14:10
Lehmuskoski, Sirpa (Nainen nelissä - viisissäkymmenissä; 1/3)
58. Eki5.11.2009 klo 14:10
Pierre L. van den Berghe (Man in Society: A biosocial view)
59. Maikki5.11.2009 klo 14:13
Hans Fromm (Deutschen Vergangenheit und Gegenwart; 1/3)
60. Eki5.11.2009 klo 14:15
Mustakallio, Hannu (Palvelun poluilla Pohjois-Suomessa)
61. PP5.11.2009 klo 15:26
Uppol Ukla (Itsestään selvyyksiä)
62. Martta5.11.2009 klo 15:40
Lesley Porcelli (Tyylikkäät säilytystilat)
63. PP5.11.2009 klo 17:26
Israel Falke (A Room for Three)
64. Eki5.11.2009 klo 19:01
Kirill Babitzin (Enimmäkseen Kirkasta; toinen tekijöistä)
65. (Libero)5.11.2009 klo 20:30
(Palaan koostamisasiaan. Kiitos kauniista sanoista, joilla minua hiostitte. Siltikään en halua jatkaa tämän ketjun koostamista.

Uusi koostaja pääsee entiseen verrattuna vähällä. Tämä on nykyisin helppo ketju, koska nimiä ei tarvitse joka kerta pakata uudestaan, ellei sitä välttämättä halua tehdä. Voitte sitten samalla muokata ketjua mieleiseksenne.

Ketjuttajan pikakurssi -säikeestä [2732] selviää, että "alalle" voi tulla koko lailla pystymetsästä. Sen verran hellämielinen olen, että lupaan tarvittaessa hoitaa vielä tämän säikeen ja seuraavan.

Tammikuun puolivälissä kertymä oli 64 säiettä, noin marraskuun puolivälissä 128 on sama tuplasti. Se riittää minulle.)
66. PP8.11.2009 klo 12:10
[Nyyh! Tämä ketju EI saa lopahtaa!!]

Niemi, Jari (Kalajokilaakso; 1/2)
67. marjuko8.11.2009 klo 12:55
Rita Lukkarinen (Julia Widgrénin jalustanjäljillä: Vaasa nyt ja sata vuotta sitten)
68. PP8.11.2009 klo 13:07
Najwa bin Laden (Growing Up bin Laden; toinen kirj.)
69. [marjuko]8.11.2009 klo 13:19
[Lisäys tuohon Rita Lukkarisen kirjaan: toisena tekijänä on ollut Eero Murtomäki, molemmat ensisijaisesti valokuvaajia. Kirjan lyhyet tekstit ovat Tapio Osalan ja Yvonne Hoffmanin käsialaa. Se, mikä teoksessa puhuu, on kuitenkin kuva, joten mainittua Lukkarista Murtomäen kanssa voitaneen pitää varsinaisina kirjan tekijöinä - kirjailijoinakin?]
70. Eki8.11.2009 klo 13:42
Einzig, Paul (France's Crisis)

[Oli huvittavaa törmätä eilen divarissa siihen kirjaan, jonka oli viimeksi tänne lisännyt eli "Enemmän Kirkasta". Lisäksi pitelin käsissä monia muitakin ketjusta tuttuja teoksia.]
71. PP8.11.2009 klo 14:04
Lukkarinen-Kast, Mirjaliisa (Tiden har haft sin gång)

[Juuri eilen divarin ohittaessamme sanoin, etten ole ikinä käynyt divarissa. En käsitä, kuinka se voi olla mahdollista, kun olen muuten sentään lähes joka kolkan kolunnut. Mutta vielä ehtii.]
72. Eki8.11.2009 klo 14:50
Stuart, Margaret (Scottish family history)
73. PP8.11.2009 klo 14:58
Tikanmäki, Veijo (Jokienkelit eivät nuku)
74. Eki8.11.2009 klo 15:00
Jalmari Jaakkola (Suomen varhaishistoria)
75. PP8.11.2009 klo 15:16
Anne Hillerman (Tony Hillerman's Landscape - On the Road H with Chee and Leaphorn)
76. Eki8.11.2009 klo 16:07
Arvaja, Jouni (Raholan kriteeri - Professori Jaakko Raholan elämä ja työ)
77. Maikki8.11.2009 klo 16:28
Isaacs, Jorge (Maria)

(Eki, vieläkö SK 43 ehtii kisaan?)
78. Eki8.11.2009 klo 16:44
Gylldén, Pertti (Kylä nimeltä Kylämä - Elämää ja ajankuvia Kuhmoisten Kylämältä)

[Meilillä ainakin ehtii]
79. Maikki8.11.2009 klo 16:48
Tor Victor Kivinen (Facta 2001 tietovisa)
80. Eki8.11.2009 klo 16:49
Vilho Kohvakka (Elämäni tarina)
81. PP8.11.2009 klo 17:05
Anne Gjeitanger (June, September, October, May)
82. Maikki8.11.2009 klo 18:04
Eeva Villanen (Käsityötieto; 1/4)

(Onkohan nimi valinnut ammatin?)
83. PP8.11.2009 klo 18:13
Norman, David (Dinosaurier; 1/2)
84. Marita8.11.2009 klo 18:35
Ingrid Pramling (Lära av sagan; 1/3)
85. Maikki8.11.2009 klo 19:15
Gitta von Cetto (Josin suuri rakkaus)
86. Eki8.11.2009 klo 19:24
Otto Klineberg (The Human Dimensions in International Relations)
87. Maikki8.11.2009 klo 19:38
G. H. Fischer (Sairaus ja kohtalo; toinen tekijä)

(Ristikko ratkottu, piilosanassa aukkoja täyttymässä!)
88. marjuko8.11.2009 klo 20:48
Ruonavaara, Hannu (Kiistoja ja dilemmoja - sosiologisen keskustelun vastakkainasetteluja; yksi toimittajista)

[Maikki, molemmat olivat sähäköitä, varsinkin jälkimmäinen!]
89. Eki8.11.2009 klo 21:08
Uosukainen, Juho (Tietoja Koiviston Kurkelan Kurjen suvusta; toinen tekijöistä)
90. Maikki8.11.2009 klo 21:33
Hansson, Per (Korkeata peliä)

(Kiitti, marjuko, niin tuntuu olevan, vieläkin avoimia sanoja ja aivot kiehumispisteessä...)
91. Martta8.11.2009 klo 23:03
Ralf Rothmann (Nuorta valoa)
92. PP9.11.2009 klo 08:48
Niilo Lounamaa (Suomen kasvit - Finlands växter - The Finnish Flora)
93. Eki9.11.2009 klo 09:32
Modeen, Herdis (Gentes Finlandiae IX: Finland och Ryssland fram till 1918)
94. PP9.11.2009 klo 09:59
Stene, Karstein Daae (Pekka ja Toivonen - Norjalaisten parhaat Suomi-vitsit; 1/2)
95. Eki9.11.2009 klo 10:19
Eero Sovelius-Sovio (Sovio-Sovelius -suku. Historia ja matrikkeli 1600-2000)
96. PP9.11.2009 klo 10:26
Ojares, Martti (Jumalan seitsemäs ihme; 1/2)
97. Eki9.11.2009 klo 10:31
Tomljenoviæ, Borka (Bosanski kontrapunkt)
98. (Eki)9.11.2009 klo 10:33
(æ = heittomerkki-c)
99. Maikki9.11.2009 klo 10:50
Killian, Hans (Kaitselmuksen välikappaleena)
100. Martta9.11.2009 klo 10:53
Sirpa Laaninen (Joka tyypin sisustuskirja; yksi tekijöistä)
101. PP9.11.2009 klo 11:11
Nelly de Rooij ( The Reptiles of the Indo-Australian Archipelago)
102. Eki9.11.2009 klo 11:18
Jari Hanski (Polin suojiin me saavumme taas)
103. Maikki9.11.2009 klo 11:21
Karlsson, Hasse (Mielen malleja. Psykiatrian tieteenteorian uusia kysymyksiä)
104. Eki9.11.2009 klo 11:25
Steven M. Borish (The Land of the Living)
105. Maikki9.11.2009 klo 11:27
Heikki Salminen (Uskontokirjani 1; 1/4)
106. Eki9.11.2009 klo 11:29
Mirja Härkönen (Kouluylihallituksen ensimmäisen päällikön Casimir von Kothenin koulupolitiikka. Taustaa - Tavoitteita - Tuloksia)
107. Maikki9.11.2009 klo 11:57
Kari Lahtela (Kuntoutuminen; 1/5)
108. Eki9.11.2009 klo 11:57
Levlin, Pär-Erik (Släkten Levelius - Leveliuksen suku; yksi tekijöistä)
109. PP9.11.2009 klo 12:04
Karås, Peter (Fiskrekrytering i Haapajärvi)
110. Eki9.11.2009 klo 12:16
Raimo Vänskä (Kansan käsissä ja kätköissä - Rahankätkentä Pohjois-Karjalassa keskiajalta Vanhan Suomen palauttamiseen)
111. Martta9.11.2009 klo 12:20
Kaarina Peltonen (Tunnista design-klassikot; toim.)
112. Eki9.11.2009 klo 12:26
Orrman, Eljas (Suomen historian asiakirjalähteet; toinen tekijöistä)
113. Martta9.11.2009 klo 12:29
Sittenfields, Curris (Unelmieni mies)
114. [Martta]9.11.2009 klo 12:30
[Anteeksi: Sittenfield, Curris]
115. Eki9.11.2009 klo 12:34
(von) Sydow, Johan (Kalender över ointroducerad adels förening 1967; toinen tekijöistä)
116. Martta9.11.2009 klo 12:46
Angie Weston (Minimosaiikki)
117. PP9.11.2009 klo 12:47
Niina Jussila (Työttömyysturva; yksi kirj.)
118. Eki9.11.2009 klo 12:48
Leif Påhlsson (Kalender över ointroducerad adels förening 1967; toinen tekijöistä)
119. PP9.11.2009 klo 16:40
Niklas Fagerlund (Ålands folkrättsliga status och EG)
120. Eki9.11.2009 klo 16:43
Drago Janèar (Ljubljana anropar: Ultima creatura)
121. (Eki)9.11.2009 klo 16:44
(No se suhusee ei taas näy)
122. Marita9.11.2009 klo 17:39
Adolf Bohlen (Methodik des neusprachlichen Unterrichts)
123. Eki9.11.2009 klo 17:52
Höykinpuro, Jorma (Vilppu Keisarin suku - Filip Kejsars släkt I. Keisarinmäeltä maailmalle - Från Kejsarbacken ut i världen)
124. PP9.11.2009 klo 17:57
Angela Millner (Dinosaurier; 1/2)
125. Eki9.11.2009 klo 18:21
Elisa Pispala (Suomen historian asiakirjalähteet; toinen tekijöistä)
126. PP9.11.2009 klo 18:50
Aarnio, Marko (Työttömyysturva; yksi kirj.)
127. Eki9.11.2009 klo 19:04
Kleberg, Johan (Kalender över ointroducerad adels förening 1935)
128. Pauli10.11.2009 klo 08:49
Alex Shimo-Barry (100 konstia pieneen hiilijalanjälkeen)
129. PP10.11.2009 klo 08:58
Yli-Punttila, Tomi (Riisi yksi, Jussi kaksi - Lemmen kaikki leikit Thaimaassa)
130. Pauli10.11.2009 klo 09:02
Matthew Miller (Lili Marlene - The Soldier´s Song of World War II)
131. PP10.11.2009 klo 10:48
Raimundo Quintal (Madeiran levadat ja luontopolut)
132. Maikki10.11.2009 klo 12:06
Leila Sylvelin (Kodin suuri ompelukirja; 1/4)
133. PP10.11.2009 klo 12:36
Nykänen-Kurki, Päivi (Perunalajike Etelä-Savoon; 1/3)
134. Maikki10.11.2009 klo 13:49
Valencia, Guillermo (kolumbialainen runoilija 1873-1943)
135. PP10.11.2009 klo 14:06
Oleksandr Dovženko (Lumottu joki)
136. PP10.11.2009 klo 14:07
Sorry, tuo edell. olikin jo!
137. PP10.11.2009 klo 14:08
Olli Kinnunen (Amalia matkalla maailmalla)
138. Maikki10.11.2009 klo 14:27
Eduardo Caballero Calderón (kolumbial. runoilija 1910-1993)
139. PP11.11.2009 klo 08:56
Nunzio DeFilippis (Teiniagentti Luna -sarja; toinen kirj., )
140. Maikki11.11.2009 klo 11:06
Sirkka-Liisa Karppi (Kuntoutuminen; 1/5)
141. PP11.11.2009 klo 11:16
Ivaskevichius, Marius (Naapuri)
142. Maikki11.11.2009 klo 13:05
Segerstråle, Sven (Yleisbiologian oppikouluja varten; toinen tekijä Paavo Suomalainen on jo)
143. PP11.11.2009 klo 17:05
Niina Susan Vahtola (Lystit möykkäjäiset - Matka kansanperinteeseen tanssin ja teatterin keinoin; yksi tek.)
144. marjuko11.11.2009 klo 18:04
Aalto, Erkki (EU:n tiivistyvä puolustus - Euroopan puolustusvirasto; yksi tekijöistä)
145. PP11.11.2009 klo 18:34
Inkeri Komulainen (Suru helpottaa, ikävä jää)
146. Marita11.11.2009 klo 19:16
Aaltonen, Anna-Kaisa (Lapsi oikeuden keinussa; 1/2)
147. PP11.11.2009 klo 19:50
Alwyn Scarth (Vesuvius)
148. Marita11.11.2009 klo 20:09
Hanna Hagmark-Cooper (Avsked och återseesde)
149. Maikki11.11.2009 klo 21:29
Reynolds, Marjorie (The Starlite Drive-in)
150. Hesarinlukija11.11.2009 klo 22:13
Emma Taylor (Asento! Vuoden jokaiselle päivälle; toinen tekijöistä)
151. PP12.11.2009 klo 08:21
Rautio, Evert (Muistelmia vapaussodasta)
152. Pauli12.11.2009 klo 10:07
Trewhitt, Philip (Panssarivaunut ja panssaroidut ajoneuvot)
153. PP12.11.2009 klo 10:30
Poropudas, Lauri (150 tarinaa - Suomalainen postimerkki 150 vuotta)
154. Pauli12.11.2009 klo 10:53
Rosanvallon, Pierre (Vastademokratia)
155. PP12.11.2009 klo 12:28
Ekblom, Malin (Koiran luonnollinen ruokinta)
156. Maikki12.11.2009 klo 21:11
Nyssens, Paul (Menestyminen käytännön aloilla)
157. marjuko12.11.2009 klo 21:16
Liisa Uusitalo (Kulttuuriosaaminen; toinen toimittajista)
158. Maikki12.11.2009 klo 21:20
Lahtinen, Pekka (Ufojen arvoitus ratkeaa)
159. Eki12.11.2009 klo 22:21
Kallioinen, Mika (Kauppias, kaupunki, kruunu - Turun porvariyhteisö ja talouden organisaatio varhaiskeskiajalta 1570-luvulle)
160. Maikki12.11.2009 klo 22:28
Kuoppala, Jussi (Aion perille; toinen tekijä)
161. Eki12.11.2009 klo 22:35
Seppo Perälä (Sukupuusta sorvattua - Niclas Hjeltin ja Margaretha Caloanderin esivanhemmat)
162. Maikki12.11.2009 klo 22:42
Lisbeth Pahnke (Britta ja Hopea; hevoskirjasarja)
163. Eki12.11.2009 klo 22:52
Kirsi Sirén (Suuresta suvusta pieneen perheeseen - Itäsuomalainen perhe 1700-luvulla)
164. Maikki12.11.2009 klo 23:08
Roos, Veera (Inkerin kesäloma; näyt.)
165. Eki12.11.2009 klo 23:23
Richard Sievers (Läkare under gångna tider - Medicinalchefer och arkiatrar i Finland under 1800-talet)
166. Maikki12.11.2009 klo 23:28
Sorva, Jouko (Tuhatviisisataa riikintaalaria)
167. Eki12.11.2009 klo 23:30
Kuorilehto, Markku (Tyrnävän seurakunnan rippikirja 1703-1708; yksi tekijöistä)
168. Maikki12.11.2009 klo 23:34
Kowalski, William (Eddie's bastard)
169. Eki12.11.2009 klo 23:41
Max von Bonsdorff (Herman Råbergh I)
170. Maikki12.11.2009 klo 23:46
Frederic Wakeman (Vapaa asiamies)
171. Eki12.11.2009 klo 23:49
Ari-Pekka Palola (Maunu Tavast ja Olavi Maununpoika: Turun piispat 1412-1460)
172. Maikki12.11.2009 klo 23:52
Allinniemi Alma (Ihminen ja kosminen elämänvirta)
173. Eki12.11.2009 klo 23:57
Miettinen, Juhani (Miettisten suku II - Pohjois-Savon Miettiset 1700-luvulta 1900-luvulle)
174. Maikki13.11.2009 klo 00:01
N. von Michalewsky (Santa Lucian salaisuus)
175. Eki13.11.2009 klo 00:06
Karsten, Walter (Stads- och provincialapoteket i Åbo 1689-1939)
176. Maikki13.11.2009 klo 00:11
Erland Josephson (Peili ja portinvartija)
177. Eki13.11.2009 klo 01:25
Nikola Tesla (My inventions)
178. Maikki13.11.2009 klo 01:31
Ahonen, Lasse (Uforaportti 5 1/3)
179. Eki13.11.2009 klo 01:39
Seppo Sippu (Mämmälän kylän talot ja suvut; toinen tekijöistä)
180. Maikki13.11.2009 klo 01:50
Price, Willard (Kuumaa ja kylmää tropiikkia; Texasista Tulimaahan)
181. Eki13.11.2009 klo 02:05
Dan Cruickshank (The Secret History of Georgian London: How the Wages of Sin Shaped the Capital)
182. PP13.11.2009 klo 10:37
Kari Kaisla (Tekisimmekö antologian)
183. Eki13.11.2009 klo 10:39
Lappalainen, Jussi T. (Punakaartin sota 1-2)
184. Maikki13.11.2009 klo 11:08
Tarja Mäkinen (Kotipuutarhurin pikkujättiläinen; 1/8)
185. Eki13.11.2009 klo 11:19
Koskela, Hannu (Tammerkosken hakemisto 1938-1977; toinen tekijöistä)
186. Maikki13.11.2009 klo 11:22
U. J. Peusa (Laskuoppi maataloudellisia kouluja varten; toinen tekijä)
187. Eki13.11.2009 klo 11:23
Siegfried Breiter (Erziehung zur Internationalität in Viittakivi)
188. PP13.11.2009 klo 11:37
Royston, Angela (Avaruusaluksia)
189. Maikki13.11.2009 klo 12:10
Lahti, Jukka (Kotipuutarhurin pikkujättiläinen; 1/8)
190. Eki13.11.2009 klo 12:22
Kankaanpää, Matti J. (Suur-Ruoveden vanhimmat rippikirjat: Kuru, Ruovesi, Virrat, Ähtäri)
191. marjuko13.11.2009 klo 12:26
Jean-Marie De Koninck (Those Fascinating Numbers)
192. Maikki13.11.2009 klo 12:28
Chernin, Kim (Nälkäinen minä. Naiset, syöminen & identiteetti)
193. Eki13.11.2009 klo 12:28
Castrén, Klaus (Suomen rakuunarykmentti 1889-1901: upseeristo ja siviilivirkamiehistö)
194. Eki13.11.2009 klo 12:29
Marion Gräfin Dönhoff (Kindheit in Ostpreussen)
195. Maikki13.11.2009 klo 15:26
Finley, Glenna (Sydämen aarre)
196. PP13.11.2009 klo 16:07
Ames, Winslow (Prince Albert And Victorian Taste)
197. Maikki13.11.2009 klo 16:14
Wolfgang W. Parth (Rock & Rocky)
198. Martta13.11.2009 klo 17:14
Hakkila, Michaela (Lentoemäntien osto-opas Lontooseen)
199. Eki13.11.2009 klo 17:35
Liselotte Feyerabend (Die Rigaer und Revaler Familiennamen im 14. und 15. Jahrhundert)
200. PP13.11.2009 klo 17:59
Drengi, Eric (In God We Trust)
201. Eki13.11.2009 klo 18:01
C-B. J. Petander (Kungliga Österbottens regemente 1723-1771)
202. Marita13.11.2009 klo 18:11
Routarinne, Sara (Nuoret kielikuvassa; 1/2; toim.)
203. PP13.11.2009 klo 18:11
Rep, Jelte (The Great Mahjong Book - History, Lore, and Play)
204. Eki13.11.2009 klo 18:14
Eero Läntinen (Virta vettä täynnä – Turun NMKY 1893-1973)
205. PP13.11.2009 klo 18:20
Norman L. Cantor (Advance Directives and the Pursuit of Death with Dignity)
206. Eki13.11.2009 klo 18:31
Olli-Pekka Hartikainen (Otaniemen urheilusäätiö 40-vuotta 1950-1990)
207. PP13.11.2009 klo 18:49
Nenonen, Ulla (100 vuotta Nenosia)
208. PP13.11.2009 klo 18:50
Jäi kesken:
Nenonen, Ulla (100 vuotta Nenosia Niittykummusta)
209. Marita13.11.2009 klo 19:13
Lehane, Brendan (Wizards and Witches)
210. PP13.11.2009 klo 19:19
Nurmi, Olli (Puhallus ja muita kertomuksia)
211. Eki13.11.2009 klo 19:32
Laulikki Äpy (ÄPY 50 vuotta)
212. PP13.11.2009 klo 19:57
Ylipää, Markku (Koko Raamattu ylistää)
213. Eki13.11.2009 klo 20:00
Kokkonen, Jussi (Kaksoisvirhe)

[Eikö tätä ristikkomiestä tosiaan vielä ole ollut?]
214. Pauli13.11.2009 klo 21:22
Stein, George H. (Waffen-SS - Hitlerin eliittikaarti sodassa 1939)
215. Maikki13.11.2009 klo 22:04
Hutton, Jim (Mercury and Me)
216. Eki13.11.2009 klo 22:26
Matti Palmroos (Tammerkosken hakemisto 1938-1977; toinen tekijöistä)
217. Maikki13.11.2009 klo 22:35
Orkamaa, F. B. (Pelastuksen sana)
218. Martta13.11.2009 klo 22:36
Barbara Mossman (Veeti villeimmillään)
219. Libero13.11.2009 klo 22:53
Säikeeseen 128.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *