KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 126

5161. Kirjailijat ketjuun - 126

Libero29.10.2009 klo 20:10
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa esimerkiksi Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta jne.

Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Ketju jatkuu tästä:

Eki 29.10.2009 kello 17.12

Lenz, Wilhelm (Deutschbaltisches Biographisches Lexikon)
2. Maikki29.10.2009 klo 21:33
Martin H. Greenberg (Pimeiden kujien kulkijat; toinen tekijä)

(Suurkiitos jälleen kerran, Libero!)
3. Eki29.10.2009 klo 21:59
Gustafsson, Paul (Koulupoika, korpraali, konsuli)

[Kiiiiiiiiitosh]
4. Maikki29.10.2009 klo 22:09
Leona Blair (Onnen suosikki)
5. Eki29.10.2009 klo 22:20
Riihimäki-Haapala, Outi (Valkjärven Koprat - Kaukana kotoa)
6. Maikki29.10.2009 klo 22:22
Taito Salaniemi (salanimi, en tiedä keitä ja kuinka monta. Vallan tasaajat)
7. Eki29.10.2009 klo 22:24
Manu Paajanen (Jätkäviihteen kuninkaat)
8. Maikki29.10.2009 klo 22:29
Jaakko Manninen, (Suuri luonnontieto. Luonnontieteiden ja tekniikan tietosanakirja 1-4; 1/13)
9. Eki29.10.2009 klo 22:40
Ekelund, Louise (Rabbe Enckell, lyriker av den svåra skolan)
10. Maikki29.10.2009 klo 22:44
Stefano Zardini (Cortina)
11. Eki29.10.2009 klo 23:40
Niemelä, Elina (Tangosta Dingoon - 80 vuotta suomalaista populaarimusiikkia; yksi tekijöistä)
12. Maikki30.10.2009 klo 00:25
Neuschutz, Karin (Ommellaan nukkeja)
13. Eki30.10.2009 klo 00:58
Niemi, Pertti (Suomen teatterit ja teatterintekijät. Yhteisö- ja henkilöhakemisto, koottu suomalaisen teatterin 100-vuotisjuhlavuonna; yksi tekijöistä)
14. Maikki30.10.2009 klo 01:33
Irwin, James B. (Kuumatka; toinen tekijä)
15. Eki30.10.2009 klo 01:54
Bay, Jens (Seurauspedagogiikka)
16. Maikki30.10.2009 klo 01:57
Sammalkorpi, Virve (Suuri värssykirja)
17. Eki30.10.2009 klo 02:02
Virsu, Tuula (Santajoen kylän sukujen vaiheita I-II)
18. Maikki30.10.2009 klo 02:08
Lennart Åkerlund (Kuolema tulee aina yllättäen)

(Öitä)
19. Marita30.10.2009 klo 06:17
Dithmar, Reinhard (Die Fabel: Geschichte, Struktur, Didaktik)
20. PP30.10.2009 klo 08:10
David A. Aaker (Brandien johtaminen; 1/2)
21. Eki30.10.2009 klo 09:33
Ebenstein, William (Great Political Thinkers)
22. PP30.10.2009 klo 09:46
Mauri Hast (Me tulemme taas)
23. Eki30.10.2009 klo 09:52
Siltaloppi, Sakari M. (Petter Hällströmin suku II-III - Sukupolvet VI-VII)
24. PP30.10.2009 klo 09:54
Matti Kärkkäinen (Puutieteen perusteet)
25. Eki30.10.2009 klo 09:59
Elisabeth Thorsell (Svenska släktkalendern 1989)
26. PP30.10.2009 klo 10:10
Lanko, Pekka (Me tulemme taas, toinen oli aik.main. Mauri Hast. Pekka Lanko on jo ketjussa pakinoitsijanimellään Lanko-Pekka)
27. Eki30.10.2009 klo 10:23
Kovero, Helena (Satakuntalainen Poti-suku)
28. [Eki]30.10.2009 klo 10:25
[Piti sanoa, että Kärkkäisen Matti on tuttu mies, mm. opettanut minua maat.-metsät. tiedekunnassa. Eipä ole noitakaan metsäpuolen kirjoittajia näemmä tullut kahlattua läpi.]
29. PP30.10.2009 klo 10:29
Arantola, Heli (Uskollinen asiakas)

[Törmäsin Mattiin kasviketjun puita penkoessani]
30. Eki30.10.2009 klo 10:33
Lenni-Taattola, Hely (Juha Iso-Komeron ja Hilma Yli-Ketolan sukukirja)

[Jaa. Kävikö kummallekaan pahasti? Vahingoitettiinko siinä tilanteessa kasveja tai olevia eliöitä?]
31. PP30.10.2009 klo 10:50
Yli-Nokari, Jyrki (Unix-opas)
32. Eki30.10.2009 klo 10:52
Kemppainen, Martti (Opetus- ja kulttuuritoimen rahoitus)
33. PP30.10.2009 klo 10:55
Ilkka Heikinheimo (Annetaanpa välikaasua! - 50 vuotta autohistoriallista osaamista; toim.)
34. Eki30.10.2009 klo 10:59
Mattila, Kimmo (Harmonikka elämäntyönä - Juhlakirja Lasse Pihlajamaalle; toinen tekijöistä)
35. PP30.10.2009 klo 11:02
Outi Ojuri (Väkivalta naisen elämän varjona)
36. Eki30.10.2009 klo 11:19
Ingeborg Flood (Norsk slektskalender I)
37. PP30.10.2009 klo 11:36
Dio Cassius (Rooman historia)

[Wikipedia: "Dio Cassius, Cassius Dio tai Dio (lat. Cassius Dio Cocceianus, kreik. Dion Kassios, 155 tai noin 163/164 – 229 tai 235 jälkeen) oli antiikin kreikkalais-roomalainen historioitsija ja poliitikko". Mukavaa, kun saa näin eksaktia tietoa. :-)]
38. Eki30.10.2009 klo 12:24
Susanne S. Paul (Humanity Comes of Age)
39. PP30.10.2009 klo 16:00
Lindén, Jukka-Pekka (Tee kauppaa netissä!)
40. Eki30.10.2009 klo 16:09
Kallunki, Hilma (Kuhmitsa-Kallunki-sukuluettelo; toinen tekijöistä)
41. PP30.10.2009 klo 17:39
Amanda Aizpuriete (Vihreäsilmäinen yö)
42. Eki30.10.2009 klo 18:11
Tarja Pulli (Koko perheen sivistyssanat)
43. PP30.10.2009 klo 18:21
Illyes, Gyula (Lasinpuhaltaja)
44. PP30.10.2009 klo 18:23
Pitäisi näköjään kirjoittaa: Illyés, Gyula
45. turutar30.10.2009 klo 18:23
Guylä Illyés on jo. Säikeessä 4110.
46. Martta30.10.2009 klo 19:21
Luotonen, Katriina (Karpin ateriakirja; 1/2)
47. Eki30.10.2009 klo 19:39
Arvi Lind (Arvi Lindin kieliopas; toinen tekijöistä)
48. (Libero)30.10.2009 klo 21:07
(Koko porukalle: Haluaisiko joku teistä alkaa koostaa kirjailijaketjua? Voisi aloittaa jo tästä säikeestä tai sitten seuraavasta.)
49. Maikki30.10.2009 klo 22:52
Dale Brown (Storming heaven)

(En ainakaan minä tunnustaudu vapaaehtoiseksi)
50. Eki30.10.2009 klo 23:35
Wilmi, Jorma (Sukupolvi viljelijän sosiaaliturvaa)
51. Maikki30.10.2009 klo 23:42
Matti Mörttinen (Mitä EU:sta; 1/3)
52. Eki30.10.2009 klo 23:51
Elli Sahanen (Sakki - Sahanen. Vehkalahti - Valkeala. Suvun vaiheita vuodesta 1656)
53. Maikki30.10.2009 klo 23:54
Heintz Motel (Göttingen; toinen tekijä)
54. Eki30.10.2009 klo 23:57
Lukkarinen, Vilho (Suomen Lotat - Lotta Svärd-järjestön historia)
55. Maikki31.10.2009 klo 00:02
Harris, Frank (Elämäni ja rakkauteni)
56. Hugo31.10.2009 klo 03:53
Kim Småge (oikea nimi Anne Karin Thorshus: Subrosa)
57. PP31.10.2009 klo 08:12
[Illyés, Gyula ei ole ketjussa, vaan väärin kirjoitettu
Illyés, Guyla. Vain yksi Gyula oli, kun tarkistin eikä se ollut tämä.]

Eila Elijoki (Lapsuuteni kylänraitti)
58. Eki31.10.2009 klo 09:51
Kristiina Harju (Eikö elämä olekin kamalaa ... luojan kiitos!)
59. [RA]31.10.2009 klo 09:56
[Yritin hakea tuota Gyulan Lasinpuhaltaja-kirjaa, mutta en löytänyt. Koska se on ilmestynyt? Vai onko kirjan nimi joku muu?]
60. [RA]31.10.2009 klo 10:05
[Löytyikin jo. Se on Liekinpuhaltaja.]
61. PP31.10.2009 klo 10:21
[Höh, tottakai Liekinpuhaltaja.]

Utria, Seppo K.J. (Ihmismielen jäljillä)
62. Martta31.10.2009 klo 10:24
José van Mil (Syö niin hyvin kuin voit; 1/2)
63. Eki31.10.2009 klo 10:25
Johannes Heilala (Vakoojan armoilla - Pataljoonan lääkärin päiväkirja talvisodassa)
64. Eki31.10.2009 klo 10:27
Lagerkranz, Gunnar (Svenska sjukdomsnamn i gångna tider)
65. Martta31.10.2009 klo 10:29
Accorsi, William (10 napin kirja)
66. Eki31.10.2009 klo 10:35
Manu Jääskeläinen (Eino Kailan psykologia: rakenne ja kehitys)

[Mielestäni ei sama kuin Mauno Jääskeläinen]
67. PP31.10.2009 klo 10:46
Nuikki, Pekka (In vino veritas)
68. Martta31.10.2009 klo 10:54
Annikki Palmén (Suomen puu- ja pensaskasvit; yksi tekijöistä)
69. PP31.10.2009 klo 11:09
Nynäs, Peter (Bakom Guds rygg)
70. Eki31.10.2009 klo 11:11
Reenpää, Lotte (Serlachiuksen suku)
71. Maikki31.10.2009 klo 14:15
Thöger Birkeland (Kukkolan kaverukset)
72. Eki31.10.2009 klo 14:20
Dirk-Gerd Erpenbeck (Narvaer Bürger- und Einwohnerbuch 1581-1704; toinen tekijöistä)
73. Maikki31.10.2009 klo 14:34
Cleaver, Bill (Tiukka silmu; toinen tekijä)
74. Eki31.10.2009 klo 15:03
Lindblom, Kjell (Vallonsläkter under 1600-talet)
75. (Libero)31.10.2009 klo 15:07
(Maikki: Kiitos, että vastasit kysymykseeni eilen kello 21.07. Ajattelin kyllä sinua...

Olen nyt siirtänyt tämän säikeen nimet seuraavaan koosteraakileeseen, koska kukaan ei ilmoittautunut jatkajaksi. Palataan asiaan tuonnempana uudestaan.)
76. Maikki31.10.2009 klo 16:16
Lähdesmäki, Olavi (Sinussa minulla vastaus; toinen tekijä Kaija L. on jo)

(Libero, kiitos luottamuksen osoituksesta. Olen kerran tehnyt yhden koosteen tuonne Bändi-ketjuun, ja melkein onnistuin ryssimään sen. Ei minua niinkään sen tekeminen hermostuta, vaan koosteen lähettäminen osoittautui yllättävän hankalaksi.)
77. Eki31.10.2009 klo 17:46
Väätäinen, Veikko (Kuhmitsa-Kallunki-sukuluettelo; toinen tekijöistä)

[Minäkin mielelläni jatkaisin vapaamatkustusta tässä asiassa.]
78. Maikki31.10.2009 klo 17:55
Ksantippa (oik. Maija-Liisa Heini) (Mies on välttämätön)
79. Eki31.10.2009 klo 18:01
Pennanen, Jukka (Reino Helismaa – Jätkäpoika ja runoilija; toinen tekijöistä)
80. Maikki31.10.2009 klo 18:02
Kerttu Vikatmaa (Kansalaiskoulun uskontokirja; toinen tekijä)
81. Eki31.10.2009 klo 18:06
Manninen, Vilho (Kotipuolen raitit, 1920-30-luvulla Kangasniemellä ja Mikkelissä)
82. Maikki31.10.2009 klo 18:15
Helene Hørlyck (Tulivesi)
83. turutar31.10.2009 klo 18:16
Cheeta (Minä Cheeta)
84. Eki31.10.2009 klo 18:21
Taimi Elfström (Kellosepät Suomessa vuosina 1600-1875)
85. Maikki31.10.2009 klo 18:33
Marja-Liisa Rissanen (Helping adolescents who selfmutilate: a practice theory; väitösk.)
86. PP31.10.2009 klo 18:40
Niikko, Anneli (Rakkautta ja rajoja)
87. Maikki31.10.2009 klo 19:06
Leila Walli (Talven valoa)
88. PP31.10.2009 klo 19:43
Ilmavirta, Seppo (Laskutaidon tuumavihko; toinen tek.)

[Siitä koostamisesta. Minusta ei kyllä ole sellaista tekemään.
Kyvyt eivät kerta kaikkiaan riitä. Nöyrä kunnioitukseni Liberolle, joka siihen on jaksanut iloksemme paneutua. Koeta jaksaa vast'edeskin, toivoo tämä mummu!]
89. Hugo31.10.2009 klo 20:26
Paul Scarron (Le Typhon)
90. Maikki31.10.2009 klo 23:00
Olavi Erämetsä (Suuri luonnontieto. Luonnontieteiden ja tekniikan tietosanakirja 1-4; 1/13)
91. Eki1.11.2009 klo 00:46
Siro, Juhani (Marilynin hiuspinni)
92. Maikki1.11.2009 klo 00:50
Ingmar Erlendur Sigurðsson (Nehnäleipäpäiviä)
93. Eki1.11.2009 klo 00:50
Nils R. Kock (Helsingfors släktforskare r.f. Historik för tiden 1973-1983)
94. (Maikki)1.11.2009 klo 00:51
(piti olla vehnäleipäpäiviä)
95. Maikki1.11.2009 klo 00:52
Clostermann, Pierre (Taivaalla palaa)
96. turutar1.11.2009 klo 01:59
Rosengren, Carola (Kesäksi Ruissaloon!)
97. Maikki1.11.2009 klo 02:04
Lehmuskallio, Kaija (Uskontokirjani 1; 1/4)
98. Eki1.11.2009 klo 02:07
Johannes Heilala (Vakoojan armoilla - Pataljoonan lääkärin päiväkirja talvisodassa; kerran myöhässä)
99. Maikki1.11.2009 klo 02:14
Lutz, E. H. G. (Die goldene Hände)
100. Eki1.11.2009 klo 02:33
Gahagan, Judy (Vuorovaikutus, ryhmä ja joukko)
101. Maikki1.11.2009 klo 02:42
Dudley Bennett (Viihdy työssä)

(Öitsemisiin!)
102. (Maikki)1.11.2009 klo 02:45
(Pilkku unohtui välistä)
103. (Maikki)1.11.2009 klo 02:51
(ei sittenkään unohtunut)
104. Martta1.11.2009 klo 04:38
Tuomola, Johanna (Tummissa vesissä)
105. Eki1.11.2009 klo 10:44
Aili Vallin (Kouluhistoriikit ja matrikkelit kaupungeittain ja kunnittain)
106. PP1.11.2009 klo 11:11
Niinikoski, Ulpu (Bästis 1; toinen tek.)
107. Eki1.11.2009 klo 11:17
Paulsen, Friedrich (Pedagogiikka)
108. Marita1.11.2009 klo 11:41
Hannola-Teitto, Miria (Neon; yksi tekijöistä)
109. PP1.11.2009 klo 11:52
Anna Björkdahl (Psyk-VIPS)
110. Marita1.11.2009 klo 12:30
Heidi von Born (Röster i Stockholm)
111. Eki1.11.2009 klo 12:56
Rautee, Erkki (Puheenvuoroja marxilaisuudesta)
112. PP1.11.2009 klo 13:04
Ilander, Marilyn (Mies muistiin)
113. Eki1.11.2009 klo 14:22
Yves Congar (The Meaning of Tradition)
114. PP1.11.2009 klo 14:38
Rintamäki (Taksi 013; IL:n taksipakinoitsija)
115. Eki1.11.2009 klo 15:19
Kyösti Mutkala (Reino Helismaa – Jätkäpoika ja runoilija; toinen tekijöistä)
116. PP1.11.2009 klo 15:31
Abbott, Gail (Living with Light)
117. Eki1.11.2009 klo 16:43
Lindeberg, K. L. (En kort historik - Polytekniska institutet i Finland)
118. PP1.11.2009 klo 17:01
Liljegren, Bengt (Aleksanteri Suuri)
119. Eki1.11.2009 klo 17:22
Grandell, Henrik (Nagu-släkten Grandell - Ny följd II)
120. PP1.11.2009 klo 17:57
Kirwa, Wilson (Voihan Wilson!; Yhdessä Heikki Sauren kanssa, joka on jo ketjussa)
121. Eki1.11.2009 klo 19:29
Osk. Pulkkinen (Reposaaren historia; yksi tekijöistä)
122. Maikki1.11.2009 klo 19:59
Korkeamäki, Riitta-Liisa (Uskontokirjani 1; 1/4)
123. Eki1.11.2009 klo 20:20
Somiska, Paavo (Vitikkalan suku; toinen tekijöistä)
124. Maikki1.11.2009 klo 20:36
Vera Henriksen (Hopeavasara)
125. Eki1.11.2009 klo 20:37
Kaarle Vitikkala (Esi-isät, elämänvaiheet, jälkeläiset; toinen tekijöistä)
126. Maikki1.11.2009 klo 21:12
Aaltonen, Matti (Wäinö Aaltonen 1894-1966. Veistoksia, tunnustuksia, mielipiteitä)
127. Eki1.11.2009 klo 21:16
Terho, Pirjo (Nimismies Johan Buschin ja Maria Levanan jälkeläiset)
128. Maikki1.11.2009 klo 21:20
Johannes Virtanen (Kyynel ja kammio)
129. PP1.11.2009 klo 21:25
Norman, Solomon (Judaism)
130. Maikki1.11.2009 klo 21:34
Oka, Matti (Sattaheimo ja Lapin kulta)
131. Eki1.11.2009 klo 21:38
Toivanen, Pekka (Kuopion historia 2: Savon residenssistä valtuusmiesten aikaan)
132. Maikki1.11.2009 klo 21:42
Karjalainen, Heli (Aika on)
133. Eki1.11.2009 klo 21:45
Lindman, Vasthi (Anteckningar om släkten Troberg från Trotby i Kimito)
134. Maikki1.11.2009 klo 21:46
Huelle, Pawel (Kuka olet, David Weiser?)
135. Eki1.11.2009 klo 22:05
Linna, Hilkka (Tuisku-Camenæus. Sukukirja 1)
136. Maikki1.11.2009 klo 22:08
Aarni, Alma (Vanhaan hyvään aikaan. Kuvaus kansanelämästä Vanajassa 1800-luvun edellisellä puoliskolla.)
137. Eki1.11.2009 klo 22:10
Margaret A. Coulson (Approaching Sociology)
138. Maikki1.11.2009 klo 22:12
Ojaniemi, Arvi (Elämän raja)
139. Eki1.11.2009 klo 22:49
Veli-Matti Henttonen (Malja musiikille)
140. Maikki1.11.2009 klo 22:55
Nyvold, Hans (Hollantilaistalo)
141. Eki1.11.2009 klo 23:13
Sheila Patterson (Dark Strangers)
142. Maikki1.11.2009 klo 23:19
Näätänen, Kauko (Kaisal tulloo sulhasii; näyt)
143. Eki1.11.2009 klo 23:26
Kärenlampi, Paavo (Salonseutulaiset Piintilän, Junttilan, Yli-Jaman ja Haikion suvut; toinen tekijöistä)
144. Maikki1.11.2009 klo 23:34
Vikström, Birger (Onnelliset vuodet)
145. Eki1.11.2009 klo 23:37
Richard Broberg (Finsk invandring till mellersta Sverige – En översikt från medeltiden till 1600-talets slut)
146. mmmm1.11.2009 klo 23:49
Georg Weber (Yleinen ihmiskunnan historia, Vanha aika. p. 1883; myöh. aik.)
147. Eki2.11.2009 klo 00:03
Raimo Savolainen (Suosikkisenaattorit - Venäjän keisarin suosio suomalaisten senaattoreiden menestyksen perustana 1809-1892)
148. Maikki2.11.2009 klo 00:16
Emerson Jr., William A. (Kuumatka; toinen tekijä)
149. Eki2.11.2009 klo 00:48
Miettinen, Juha (Badding – Rauli Somerjoen elämä ja laulut; toinen tekijöistä)
150. Maikki2.11.2009 klo 00:56
Hollander, Xaviera (Onnellinen madame)
151. Eki2.11.2009 klo 01:04
A. Kobak (Istoritšeskie Kladbištša Peterburga; toinen tekijöistä)
152. Marita2.11.2009 klo 06:26
Anna Klerfelt (Lära av sagan; yksi kolmesta tekijästä)
153. PP2.11.2009 klo 08:27
Tuija Piepponen (Siili ja taikakorut; toinen tek.)
154. Eki2.11.2009 klo 09:32
Pirjutko, Ju. M. (Istoritšeskie Kladbištša Peterburga; toinen tekijöistä)
155. PP2.11.2009 klo 09:45
Marianne Långvik-Huomo (Aurora Karamzin - Aristokratian elämää; yksi tek.)
156. Eki2.11.2009 klo 09:57
Metsämäki, Heikki (Badding – Rauli Somerjoen elämä ja laulut; toinen tekijöistä)
157. PP2.11.2009 klo 10:21
Igor Siwanowicz (Otukset lähikuvissa - Maailman uskomattomimmat eläimet)
158. Eki2.11.2009 klo 10:33
Chydenius, Curt G. (Släkten Chydenius)
159. Martta2.11.2009 klo 10:53
Georgeanne Brennan (Cocktailkutsut)
160. Eki2.11.2009 klo 12:41
Anssi Mäkinen (Linnaleirit ja vainovalkeat - Viipurin läänin asutus kaksikymmentäviisivuotisen sodan (1570-1595) jaloissa)
161. PP2.11.2009 klo 17:20
Notkola, Veijo (Telineet, tehdas vai toimisto)
162. Eki2.11.2009 klo 18:41
John Lewis Gillin (Cultural Sociology)
163. Hugo2.11.2009 klo 20:24
Inger Elisabeth Hansen (Trask. Forflytninger i tidas skitne fylde)
164. Eki2.11.2009 klo 20:26
Silvo Hietanen (Siirtoväen pika-asutuslaki 1940 - Asutuspoliittinen tausta ja sisältö sekä toimeenpano)
165. Hugo2.11.2009 klo 20:39
Azimi, Maryam (Det brente hjertet)
166. Maikki2.11.2009 klo 22:16
Mömmö, Viljo (Uskonnollisia ajankysymyksiä)
167. Eki2.11.2009 klo 22:18
Jyri Paulaharju (Jyri, Kaisa ja Jaakko Paulaharjun jälkeläiset 1858-1983)
168. Maikki2.11.2009 klo 22:31
Jaatinen, Pirkko (Käsityötieto; 1/4)
169. Eki2.11.2009 klo 22:42
Katriina Petrisalo (Ihminen ja pienyhteisö kulttuurin muutoksessa)
170. Maikki2.11.2009 klo 22:44
Lambert, Käthe (Elämän talo)
171. Eki2.11.2009 klo 22:45
Hacklin, Werner (Reposaaren historia; yksi tekijöistä)
172. Maikki2.11.2009 klo 22:48
Reid, P. R. (Vankileiri Colditz)
173. Eki2.11.2009 klo 22:51
Pestalozzi, Heinrich (Joutsenlaulu)
174. Maikki2.11.2009 klo 22:58
Christov, Solveig (Torso)
175. Eki2.11.2009 klo 23:23
Gavin Bolton (Luova toiminta kasvatuksessa)
176. Maikki2.11.2009 klo 23:29
Nuoranne, Kerttu (Kodin suuri ompelukirja; 1/4)
177. Eki3.11.2009 klo 00:08
Uuno Mereste (Tallinna elanikkonna kujunemisest 18. sajandil ja aegridade rekonstrueerimisest ajaloolises demograafias (meetrikaraamatute andmeil); toinen tekijöistä)
178. Maikki3.11.2009 klo 00:11
Elsa Gress (Mellemspil)
179. Eki3.11.2009 klo 00:14
Seppo Hilpo (Suomalaista veistotaidetta - Finnish sculpture; yksi tekijöistä)
180. Maikki3.11.2009 klo 00:16
Pronzini, Bill (Pimeiden kujien kulkijat; toinen tekijä)
181. Eki3.11.2009 klo 00:18
Linnolahti, Jarno (Maakunta-arkistojen opas)
182. Maikki3.11.2009 klo 00:20
Naukkarinen, Paula (Kodin suuri ompelukirja; 1/4)
183. Eki3.11.2009 klo 00:25
Lea Häyrinen (Laulajan tie - Esko Rahkosen henkilökuva)
184. Maikki3.11.2009 klo 00:28
Rantanen, S. Hj. (Kuljin SKP:n tietä)
185. Eki3.11.2009 klo 00:38
Johan von Bonsdorff (Latinalainen Amerikka)
186. Maikki3.11.2009 klo 00:45
Finn Bjørnseth (Nuoria öitä)
187. Eki3.11.2009 klo 00:52
Hellevi Pouta (Joel Hallikainen. Kuurankukka)
188. Marita3.11.2009 klo 00:53
Ahtiainen, Pekka (Historia nyt; yksi tekijöistä)
189. Maikki3.11.2009 klo 00:54
Aili Walli (oik. Aarnipohja, Alli Matilda) (Näköala yli kattojen)
190. Marita3.11.2009 klo 00:55
Lindblad, Cheryl (Juustokakkuja juhlaan ja arkeen)
191. Maikki3.11.2009 klo 00:55
(Vaihdan)

Kääriäinen, Hillevi (Minäkuvan kehitys)
192. Maikki3.11.2009 klo 00:56
Lennart Gram (Epilepsia. Ennakkoluuloja ja tosiasioita; toinen tekijä)
193. Marita3.11.2009 klo 00:57
Marjo Heiskanen (Idiootin valinta)
194. Maikki3.11.2009 klo 01:03
Kääriäinen, Hillevi (Minäkuvan kehitys; väärin aik. Kiitos)
195. Marita3.11.2009 klo 01:06
Viksten, Albert (Mitt paradis)
196. Eki3.11.2009 klo 01:27
Robson, Alan (Suomalaista veistotaidetta - Finnish sculpture; yksi tekijöistä)
197. Marita3.11.2009 klo 02:17
Al-Saleh, Khairat (Kadonneita kaupunkeja ja kauniita prinsessoja)
198. Eki3.11.2009 klo 02:26
Toivo Väinölä (Satakuntalainen Limnell-suku)
199. Marita3.11.2009 klo 06:56
Leena Rautavuori (Kirkkoon päin kallellaan; toinen tekijöistä)
200. PP3.11.2009 klo 09:22
Ihanainen, Pekka (Inhimillinen ammattitaito)
201. Eki3.11.2009 klo 11:18
Kari Juva (Suomalaista veistotaidetta - Finnish sculpture; yksi tekijöistä)
202. PP3.11.2009 klo 12:05
Annika Grahn (Siili ja taikakorut; toinen tek.)
203. Eki3.11.2009 klo 13:58
Harvey Cox (The Secular City)
204. PP3.11.2009 klo 15:56
Xiaoning, Wang (Hyvää matkaa! Kiinaksi)
205. Eki3.11.2009 klo 16:27
Grönfors, Martti (Suomen mustalaiskansa)
206. Martta3.11.2009 klo 17:42
Tobias Churton (Kohtalon suudelma)
207. Eki3.11.2009 klo 18:00
Novàky, Brita (Lillie-Viol – Viola Emilia Winter Söderström Nyberg 1859-1911; toinen tekijöistä)
208. Marita3.11.2009 klo 19:22
Agrell, Sigurd (Slaviska myter och sagor)
209. Eki3.11.2009 klo 19:29
Desnica, Vladan (Proljece Ivana Galeba)
210. PP3.11.2009 klo 19:33
Nina Peltomäki (Färdiga, gå!; toinen tek.)
211. Hesarinlukija3.11.2009 klo 19:57
Kari Soinio (Maisemasta paikkaan)
212. Eki3.11.2009 klo 20:04
(de) Isusi, Javier (Marcosin piippu)
213. Martta3.11.2009 klo 22:17
Rafik Schami (Damaskoksen rakastavaiset)
214. Eki3.11.2009 klo 22:29
Matti A. Pohjola (Paul Norrback — harmonikan Segovia)
215. Martta3.11.2009 klo 22:37
Löf, Martin (Pata porisemaan; 1/2)
216. Eki3.11.2009 klo 22:39
Infield, Henrik F. (Cooperative Communities at Work)
217. Martta3.11.2009 klo 23:45
Fred J. Hanna (Vaikeat asiakkaat terapiassa)
218. Eki3.11.2009 klo 23:57
Anna-Kaisa Lindfors (HistoTiK. 1984 - 1996; toinen tekijöistä)
219. Libero4.11.2009 klo 00:08
Säikeeseen 127.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *