KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 124

5137. Kirjailijat ketjuun - 124

Libero16.10.2009 klo 22:27
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa esimerkiksi Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta jne.

Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Ketju jatkuu tästä:

Maikki 16.10.2009 kello 22.23

Talvio, Tuukka (Suomen rahat)
2. Eki16.10.2009 klo 23:03
Korpijaakko, Tauno J. (400 vuotta Stenius (Steen) sukua)

[Kitoooooshhhhhh...]
3. Maikki16.10.2009 klo 23:19
Juhász, Ferenc ( Kukkiva maailmanpuu)


[Kiiitooossshhh...]
4. PP16.10.2009 klo 23:22
Christina Pettersson (Maustekasvit; yksi tek.)

[Niin myös ja taputuksia!]
5. Eki16.10.2009 klo 23:33
Nurmela, Johanna (Saanko luvan? - Iskelmä-Suomen ilmiöitä 1900-luvulla; yksi tekijöistä)
6. Maikki16.10.2009 klo 23:52
Nils Eriksson (Operaatio Valco - Sonera. Tosikertomus elävästä elämästä)
7. Eki17.10.2009 klo 00:06
Niinistö, L. J. (Paavo Susitaival 1896-1993. Aktivismi elämänasenteena)
8. Maikki17.10.2009 klo 00:08
Jean Rodolphe von Salis (Uudemman ajan maailmanhistoria 1-6)
9. Eki17.10.2009 klo 01:01
Sarvela, Jaakko (Valentin Köykän suku)
10. Maikki17.10.2009 klo 01:04
Kylmälä, Timo (Kerran Balkanilla)
11. PP17.10.2009 klo 08:01
Olga Miller (Visual Needs)
12. Eki17.10.2009 klo 11:25
Rauno Kuokkanen (Suomen tiiliteollisuuden historia; toinen tekijöistä)
13. PP17.10.2009 klo 12:41
Nicholas Poppe (Grammar of Written Mongolian)
14. Eki17.10.2009 klo 13:43
Piaget, Jean (Lapsen psykologia)
15. PP17.10.2009 klo 16:21
Nelli Bolgert (Filigranes für jede Jahreszeit)
16. Eki17.10.2009 klo 17:07
Thomson, T. R. (A catalogue of British family histories)
17. PP17.10.2009 klo 17:21
Ruutiainen, Ismo (Vadelman viljely)
18. marjuko17.10.2009 klo 17:23
Mardy Lindqvist (En välsignad nyfikenhet. Berättelsen om Birgitta Ara)
19. PP17.10.2009 klo 17:35
Tiina Käkelä-Puumala (Kirjallisuuden tutkimuksen peruskäsitteitä)
20. -17.10.2009 klo 17:37
Mardy Lindqvist on ollut säikeessä 5089.
21. marjuko17.10.2009 klo 17:53
[Voi ei, sen kerran kun uskallan tänne tulla...]

Kelpaisikohan tämä paikaksi:

Matilainen, Pertti (Media urheilun tulkkina ja tekijänä; yksi tekijöistä)
22. [marjuko]17.10.2009 klo 17:58
[Mardy on säikeessä 5089 kirjoitettu muotoon Linqvist]
23. Hugo17.10.2009 klo 18:29
Alphonse de Chateaubriant (Monsieur des Lourdines)
24. PP17.10.2009 klo 18:33
[Minun möhlä! Mutta nyt marjukon Mardy LinDqvist saa jäädä ketjuun, koska se on oikein. Älä vaan marjuko tästä säikähdä, kun sanoit jotakin uskaltamisesta! Matilainen jää jemmaan.]

--> Tiina Käkelä-Puumala
25. Hugo17.10.2009 klo 18:37
Adrien Bertrand (L'appel du Sol)
26. PP17.10.2009 klo 18:37
[Hugo ehtikin väliin.]

Tauno Ulvinen (Oulun Kasvit - Piimäperältä Pilpasuolle; 1/4)
27. Eki17.10.2009 klo 21:42
Vaarnanen, Jukka (Kajaanin, Paltamon ja Sotkamon seurakunnissa avioliittoon kuulutettuja; toinen tekijöistä)
28. Hugo17.10.2009 klo 22:02
Adrien Bertrand (L'appel du Sol)
29. Eki17.10.2009 klo 22:08
Duby, Georges (Makten och kärleken. Om äktenskapet i feodaltidens Frankrike)
30. PP17.10.2009 klo 22:45
Satu Jaatinen (Öky - Kirja ilmiöstä)
31. Eki17.10.2009 klo 23:21
Toivo Elomaa (Topin riimit ja muistelut)
32. PP17.10.2009 klo 23:41
Alanko-Kahiluoto, Outi (Kirjallisuuden tutkimuksen peruskäsitteitä, toinen kirj., toinen oli aik. mainittu Käkelä-Puumala)
33. Eki17.10.2009 klo 23:50
Timo Sarkkinen (Kajaanin, Paltamon ja Sotkamon seurakunnissa avioliittoon kuulutettuja; toinen tekijöistä)
34. Hesarinlukija18.10.2009 klo 00:19
K. David Coates (A Critique of Silvivulture; yksi kolmesta tekijästä)
35. Eki18.10.2009 klo 00:22
Saferis, Fanny (Suggestopedia)
36. Hesarinlukija18.10.2009 klo 00:26
Yrjänä, T. Lennart (Kuoleman rautarajalla)
37. Eki18.10.2009 klo 00:28
Rajala, Hannu (Sapeli-Simonen; toinen tekijöistä)
38. Hesarinlukija18.10.2009 klo 00:30
Ulf Löfgren (Pieni suuri Jussi-kirja)
39. Eki18.10.2009 klo 00:41
Gordon Rattray Taylor (Uuteen parempaan maailmaan)
40. Hesarinlukija18.10.2009 klo 00:51
Raitio, Hanna (Kutittaa, yskittää, aivastuttaa. Onko tämä allergiaa?)
41. Eki18.10.2009 klo 01:03
Ansnes, Kari (Släktforskarna och Krigsarkivet. En vägvisare till de militära källorna)
42. Maikki18.10.2009 klo 01:29
Robertson, Dougal (Julman meren armoilla)
43. Eki18.10.2009 klo 02:02
Ahonen, Yrjö (Orbinskin suku; yksi tekijöistä)
44. Maikki18.10.2009 klo 02:06
Öberg, Gunnar (Elämä jatkuu eron jälkeen; toinen tekijä)
45. Pauli18.10.2009 klo 03:07
Risto Tuori (Lakiopas autoilijalle)
46. PP18.10.2009 klo 08:50
Ira Pande (India 60 - Towards a New Paradigm)
47. Eki18.10.2009 klo 09:08
Elisabet Palenius (EUR: Fakta om Europa och EG)
48. Marita18.10.2009 klo 09:12
Smeds, Kerstin (Helsingfors - Paris)
49. Eki18.10.2009 klo 09:18
Isaksson, Martin (The Aland Islands: Autonomous demilitarized region)
50. PP18.10.2009 klo 10:04
Nazer, Mende (Orja; toinen kirj.)
51. Hesarinlukija18.10.2009 klo 10:25
Elina Venesmäki (Metsän jäljillä; toinen toimittajista)
52. PP18.10.2009 klo 10:30
Isaac Uddman (Novae insectorum species)
53. Hugo18.10.2009 klo 11:09
Alasdair J. Marshall (Volfredo Parado's Sociology)
54. [Hugo]18.10.2009 klo 11:10
[Anteeksi: ... Pareto's...]
55. Eki18.10.2009 klo 11:15
Leslie A. White (The Science of Culture)
56. PP18.10.2009 klo 11:42
Erkki Vilpa (Oulun Kasvit - Piimäperältä Pilpasuolle; 1/4)
57. Eki18.10.2009 klo 12:46
Pentti Peltoniemi (Sapeli-Simonen; toinen tekijöistä)
58. PP18.10.2009 klo 13:29
Ilari J. Karppi (Alueellistumisen ajasta toiminnan tiloihin)
59. Eki18.10.2009 klo 13:42
Pierre Bourdieu (Sosiologian kysymyksiä)
60. PP18.10.2009 klo 13:52
Uuno Hirvonen (Ecuadorin konsuli)
61. Eki18.10.2009 klo 14:03
Voipio, Pentti J. (Kekkoset Suomen asuttajina)
62. PP18.10.2009 klo 14:08
Jutta Jokiranta (Aarre saviastioissa)
63. Eki18.10.2009 klo 14:23
Alhomäki, Keijo (Orbinskin suku; yksi tekijöistä)
64. PP18.10.2009 klo 14:45
Olkanen, Helfrid (Tässä tulemme - Finsk-vietnamesisk-svensk)
65. Eki18.10.2009 klo 14:55
Degerman, Henrik (Finlands ridderskaps och adels kalender)
66. PP18.10.2009 klo 15:18
Kozodoy, Ruth (Juutalaiset juhlapäivät)
67. m18.10.2009 klo 15:20
Hedman, Ossi (Kemin kaupungin historia 1-2)
68. Eki18.10.2009 klo 15:24
Simone Weil (Letter to a Priest)
69. PP18.10.2009 klo 15:30
Lilly, Gene (Anteeksiantamisen voima)
70. Eki18.10.2009 klo 15:34
Elina Suominen (Suomen vankeinhoidon historiaa 1: Katsauksia vankeinhoidon kehitykseen)
71. PP18.10.2009 klo 15:57
Nils Edelman (Viisaita ja veijareita geologian maailmassa)
72. Maikki18.10.2009 klo 16:17
Auguste Maurice Barrès (Scènes et doctrines du nationalisme)
73. PP18.10.2009 klo 16:32
Stephen Fry (Stephen Fry's in America)
74. PP18.10.2009 klo 16:35
[Tuo edell. on tietysti Stephen Fry in America]
75. Eki18.10.2009 klo 18:33
Rudolf Bahro (Keskusteluja Bahron kanssa)
76. PP18.10.2009 klo 19:06
Olli-Pekka Pietiläinen (Arktika - muuttolintujen valtaväylillä;
yksi tekijöistä)
77. Eki18.10.2009 klo 19:07
Eino Anttinen (Itäsuomalainen virkamiessuku; toinen tekijöistä)

[Löysin virheen kaukaa menneisyydestä: Korhonen, Vexi > Korhonen, Wexi]
78. Maikki18.10.2009 klo 19:43
Tapani Lehtonen (Johdatus finanssimatematiikkaan ja indeksilukuihin; 1/3)
79. PP18.10.2009 klo 19:47
Nolan J. Doesken (The Snow Booklet)
80. Maikki18.10.2009 klo 19:51
Esa Lilja (Theory and Analysis of Classic Heavy Metal Harmony; väitös)
81. PP18.10.2009 klo 20:14
Arthur E. Humphrey (Biochemical Engineering; 1/3)
82. Maikki18.10.2009 klo 20:22
Elsa Carlsson (Pitkä päivätyö)
83. PP18.10.2009 klo 20:55
Naik, Anita (Laiskan lissun opas ekoelämään)
84. Maikki18.10.2009 klo 21:10
Tuukkanen, Kalervo (Tuumailuja)
85. Hugo18.10.2009 klo 22:18
Vad, Poul (Rubruk)
86. Eki18.10.2009 klo 22:24
Lindfors, Jukka (Suomi soi 1 - Tanssilavoilta tangomarkkinoille; yksi tekijöistä)
87. Hugo18.10.2009 klo 22:31
Kolbjørn Brekstad (Huset vid Flon)
88. Maikki18.10.2009 klo 22:33
Danielsson, Bengt (Paratiisia etsimässä)
89. Eki18.10.2009 klo 22:36
Georg Malmstén (Duurissa ja mollissa)
90. PP18.10.2009 klo 22:46
Niemelä, Tapio (Lappajärven sukukirja I)
91. Eki18.10.2009 klo 22:47
Orbinski, Katriina (Orbinskin suku; yksi tekijöistä)
92. Hugo19.10.2009 klo 00:13
Ambriere, Francis (Les grandes vacances)
93. Eki19.10.2009 klo 00:15
Steffen W. Schmidt (American Government and Politics Today)
94. Maikki19.10.2009 klo 00:23
Donner, Anders (Carte du Ciel)
95. Hugo19.10.2009 klo 00:29
Skagen, Fredrik (Natting)
96. Eki19.10.2009 klo 00:29
Kari, Jouko (Johdatus kasvatuksen ongelmien tutkimiseen; kerran myöhässä)
97. Maikki19.10.2009 klo 00:59
Konttinen, Seppo (Kansallisomaisuuden ryöstö)
98. Eki19.10.2009 klo 01:01
Pogaènik, Marko (Sydämen evankeliumi)
99. Eki19.10.2009 klo 01:02
(=Pogaènik)
100. (Eki)19.10.2009 klo 01:03
(ei tule suhu-see näemmä oikein tänne)
101. PP19.10.2009 klo 08:28
Ojanen, Miia (Vinkki-hiiren juustoretki; 1/2)
102. Eki19.10.2009 klo 09:46
A. M. Pertti Kuusela (E. M. C. Tigerstedt, "Suomen Edison")
103. PP19.10.2009 klo 10:40
Anttila, Eeva (A Dream Journey to Unknown)
104. Eki19.10.2009 klo 10:41
Vivi Vuoristo (Ikävä omia maita - Muisteluksia vanhasta Vienan-Karjalasta)
105. PP19.10.2009 klo 10:53
Otto Toivonen (Vuosisatainen Kolmikylä kannakselaisen kulttuurin kuvastimena)
106. Eki19.10.2009 klo 10:57
Väyrynen, Vilho (Suutarinpoika porrastiellä)
107. PP19.10.2009 klo 11:04
O'Donoghue, Heather (From Asgard to Valhalla)
108. Eki19.10.2009 klo 11:10
Rystad, Göran (Karl XI. En biografi)
109. PP19.10.2009 klo 11:18
Nancy F. Mills (Biochemical Engineering; 1/3)
110. Pauli19.10.2009 klo 11:20
Loreley Sharkey (Asento! Vuoden jokaiselle päivälle)
111. PP19.10.2009 klo 11:32
Young, Ed (Seven Blind Mice)
112. Pauli19.10.2009 klo 11:38
Dorothy Sarnoff (Älä pelkää puhumista)
113. Eki19.10.2009 klo 11:46
Fuchs, Walter R. (Oppia uudella tavalla)
114. Pauli19.10.2009 klo 12:03
Ritva Korhonen (Alastarolla Ylistarossa - Suomen asutusnimet ja niiden taivutukset)
115. Eki19.10.2009 klo 12:06
Heinrich, Wolfgang (Building the Peace)
116. Pauli19.10.2009 klo 12:16
Grytten, Frode (Popmusiikkia)
117. Eki19.10.2009 klo 12:27
Duncker, Kurt E. (Släkten Duncker)
118. PP19.10.2009 klo 13:00
Esko Veijalainen (Arktika - muuttolintujen valtaväylillä;
yksi tekijöistä)
119. Eki19.10.2009 klo 13:02
Erik Amburger (Die Pastoren des Konistorialbezirks Estland 1885-1919)
120. PP19.10.2009 klo 16:42
Rawlings, Meridel (Kunnioita isääsi)
121. Eki19.10.2009 klo 17:02
Leiponen, Kauko (Suomen tiiliteollisuuden historia; toinen tekijöistä)
122. PP19.10.2009 klo 17:08
Osmo Laine (Turun kaupungin historia 1856-1917)
123. Eki19.10.2009 klo 17:36
Ebba Pauli (Den vardande människan)
124. PP19.10.2009 klo 17:50
Isoherranen, Kaarina (Moniammatillinen yhteistyö)
125. Eki19.10.2009 klo 18:27
Angela Rundquist (Blått blod och liljevita hander – En etnologisk studie av aristokratiska kvinnor 1850-1900)
126. PP19.10.2009 klo 19:14
Theodor Seuss Geisel (The Foot Book)
127. Eki19.10.2009 klo 19:27
Leppänen, Marjatta (Hei, Marjatta Leppänen tässä!)
128. PP19.10.2009 klo 19:30
Alba, Shuichi (Biochemical Engineering; 1/3)
129. Eki19.10.2009 klo 19:35
Heinemann, Peter Paul (Älä lintsaa elämästä: Puheenvuoro nuorten huumeidenkäytöstä)
130. Marita19.10.2009 klo 19:59
Ulla-Maija Kulonen (Kielen synty; toim.)
131. PP19.10.2009 klo 20:02
Numeroff, Laura (If You Give a Mouse a Cookie)
132. Eki19.10.2009 klo 20:05
Ranta, Kaisu (Esipolvitaulujen kokoelma hakemistoineen; toinen tekijöistä)
133. Maikki19.10.2009 klo 20:37
Saivo, Pirkka (Suomi; kuvateos)
134. PP19.10.2009 klo 20:55
Aalto, Markku (Hajoamisen syyt)
135. Eki19.10.2009 klo 21:24
Kivistö, Kalevi (Kasvatussosiologia)
136. Marita19.10.2009 klo 21:38
Vernon Mallinson (Teaching a modern language)
137. Eki19.10.2009 klo 21:40
Okko, Seppo (Turun yliopiston ylioppilaskunta 1922-1972; yksi tekijöistä)
138. Maikki19.10.2009 klo 21:54
Pekka Peitsi (oik. Urho Kekkonen) (Suomen kansan eheytymisen tie)
139. (Libero)19.10.2009 klo 22:31
(Ekille tuosta kello 1.02:ssa olleesta nimestä. Pogačnikissa on nyt hatullinen c. Toivottavasti se myös näytöllä näkyy sellaisena. Nä-kyy-kö?)
140. (Eki)19.10.2009 klo 22:37
(Näkyy. Se kyllä on poistettu useimmissa paikoissa, ehkä turhaa hienostelua?)
141. (Maikki)19.10.2009 klo 22:38
(ei ainakaan minun koneella näy)
142. Eki19.10.2009 klo 22:38
Sakari Sariola (Drinking Patterns in Finnish Lapland)
143. (Libero)19.10.2009 klo 22:50
(Eki: Ei ole hienostelua. Nimi on slovenialainen.

Maikki: Jos hatullinen c ei näy, niin selainohjelmassa on puutteita.)
144. Maikki19.10.2009 klo 22:55
Luciano Pavarotti (L. P. ; toinen tekijä)

(Kiitti, Libero)
145. Eki19.10.2009 klo 23:18
Tellervo Laitinen (Talvisota sairasjunassa - muistelmia talvisodan päiviltä)
146. Maikki19.10.2009 klo 23:24
Eija Kiviniemi (Ajan ja paikan tuolta puolen)
147. Eki19.10.2009 klo 23:25
Mäkelä, Janne (Saanko luvan? – Iskelmä-Suomen ilmiöitä 1900-luvulla; yksi tekijöistä)
148. Maikki19.10.2009 klo 23:41
Ewerbeck, Betina (Nuori naislääkäri)
149. Eki19.10.2009 klo 23:45
Ahtiainen, Pekka (Vantaan historia 1946-1977 - Kasvua, yhteistyötä, hyvinvointia; toinen tekijöistä)
150. Hesarinlukija20.10.2009 klo 05:08
Klaus J. Puettmann (A Critique of Silviculture, 1/3)
151. PP20.10.2009 klo 07:14
Näsi, Juha (Liikkeenjohdon viisastenkivet)
152. Eki20.10.2009 klo 09:09
Heikinmäki, Maija-Liisa (Suomalaiset häätavat - Talonpoikaiset avioliiton solmintaperinteet)
153. PP20.10.2009 klo 09:48
Andersson, Katarina ("Jos emme omistaisi mitään..."; yksi tekijöistä)
154. Eki20.10.2009 klo 09:59
Alf Brenner (Släktforskning. Praktisk handbok för Finland)
155. PP20.10.2009 klo 10:10
Reime, Hannu (Israel/Palestiina - Kahden kansan luvattu maa)
156. Eki20.10.2009 klo 11:20
Urpo Kuotola (Suomen näkövammaisten ja näkövammaistyön historia)
157. PP20.10.2009 klo 11:40
Ala-Fossi, Marko (Tähden kylmä loiste)
158. Eki20.10.2009 klo 12:22
Korpikallio, Jaakko (Yksilön ja kansalaisen kasvatus)
159. PP20.10.2009 klo 13:38
Ollaranta, Vilho (Matin ja Maijan puhetaito; 1/2)
160. Eki20.10.2009 klo 13:40
Hirsch, Joachim (Turvavaltio)
161. PP20.10.2009 klo 13:58
Muupe Hoff (Varasto)
162. Pauli20.10.2009 klo 14:40
Filppula, Jaska (Me ei oltu valtaosaa)
163. Eki20.10.2009 klo 15:03
Kustaa H. J. Vilkuna (Neljä ruumista)
164. PP20.10.2009 klo 17:17
Artturi Arho (Raamatun-opas - Uuden testamentin aakkosellinen hakemisto)
165. Eki20.10.2009 klo 19:29
Henriksson, Markku (Työväenliikkeen tietokirja)
166. PP20.10.2009 klo 20:28
Uljas Kiuru (Kivennapa)
167. Eki20.10.2009 klo 20:42
Urpo Syrjä (Hauhon kansakoulut 1871-1976. Sataviisi vuotta kansanopetustyötä Hauholla)
168. PP20.10.2009 klo 20:56
Ärnflykt, Håkan (Landskronamiljö)
169. Maikki20.10.2009 klo 21:37
Aleid van Rhijn (Tuhotulva)
170. Eki20.10.2009 klo 21:52
Jessie Bernard (The Future of Motherhood)
171. PP20.10.2009 klo 21:58
David Pawson (Israel Uudessa testamentissa)
172. Eki20.10.2009 klo 22:03
Olavi Mäkinen (Siihen aikaan kun isoisä jäsenkirjan otti eli Karkun työväenyhdistyksen synty)
173. Maikki20.10.2009 klo 22:47
Elisabeth Kjellberg (Elämä sykkii vanhassa talossa)
174. Eki20.10.2009 klo 22:59
Grue-Sörensen, K. (Kasvatuksen historiaa I-II)
175. Maikki20.10.2009 klo 23:06
Krüss, James (Timm Talerin marionetit)
176. Eki20.10.2009 klo 23:08
Simon, Boris (Emmauksen lumpunkerääjät)
177. Maikki20.10.2009 klo 23:36
Saarto, Maarit (Skabat)
178. Eki20.10.2009 klo 23:40
Tarja Hautamäki (Puhetta tangosta)
179. Maikki20.10.2009 klo 23:45
Irja Laimgruber (Peruskoulun lukukirja 5; toinen tekijä)

(I ja K loppu!)
180. Marita20.10.2009 klo 23:48
Esko Koivusalo (Mikael Agricolan kieli; toim.)
181. Maikki20.10.2009 klo 23:51
Leena Vartio (Äidinkieli 6; 1/7)
182. Marita20.10.2009 klo 23:52
Ilkka Kippola (Dokumentin ytimessä)
183. Eki20.10.2009 klo 23:56
Linke, Wilhelm (Katalog der Leichenpredigten und sonstigen Personalschriften des Staatsarchivs zu Hannover)
184. Marita20.10.2009 klo 23:59
Lamberg, Marko (Keskiajan avain; 1/3)
185. Eki21.10.2009 klo 00:05
Klaus Schwarz (Übersicht über die Bestände des Staatsarchivs der freien Hansestadt Bremen)
186. Maikki21.10.2009 klo 00:05
Georg Weber (Yleinen ihmiskunnan historia, Vanha aika. p. 1883)


(Käänsin, koska senkin saa tehdä ja sopi paremmin)
187. Maikki21.10.2009 klo 00:07
Robert Ruark (Uhuru)
188. Eki21.10.2009 klo 00:10
Kartano, Jorma (Talka-suku. Lemin pitäjän Ruomin kylän Talka-suku 1550-, Keskisenpään kylän Talka-suku 1650- sekä Taipalsaaren pitäjän Merenlahden kylän Talka-suku 1630-)
189. Maikki21.10.2009 klo 00:17
Martti Holopainen (Tilastolliset menetelmät; toinen tekijä)
190. Eki21.10.2009 klo 00:25
Elena Bashkirova (Neighbour Images in Finland and the Soviet Union)
191. Maikki21.10.2009 klo 00:47
Vestly, Anne-Cath. (A-talon Auroora)

(Ja jos joku ihmettelee, niin kirjassa oli etunimi just näin! Ja Hyvää Yötä)
192. turutar21.10.2009 klo 01:08
Helvi Herlevi (Kuningasverta)
193. Eki21.10.2009 klo 01:12
Vallinkoski, Jorma (Suomen kirjansitojamestarit 1514-1868)
194. PP21.10.2009 klo 07:31
Ala-Ketola, Lasse (Satakuntalaisia talonpoikaissukuja)
195. Hesarinlukija21.10.2009 klo 08:54
Saurola, Pertti (Suomen pöllöt)
196. Eki21.10.2009 klo 09:47
Thimon, Gösta (Uppsala universitets matrikel 1595-1817; toinen tekijöistä)
197. Hugo21.10.2009 klo 09:55
André Schwartz-Bart (Le dernier des Justes)
198. PP21.10.2009 klo 09:58
Terttu Kähkipuro (Tohtori Lundin kuolemankaasu)
199. Eki21.10.2009 klo 09:58
Roupe, G. T. (En otidsenlig, minnesanteckningar)
200. PP21.10.2009 klo 10:04
Teija Kaarakainen (Stoalaisuus - Tiedon, tunteiden ja hyvän elämän filosofia; toinen kirj.)
201. Hugo21.10.2009 klo 10:04
Gunnar Hoydal (Dalen)
202. Hugo21.10.2009 klo 10:06
Erik Otto Larsen (Masken i spejlet)
203. Eki21.10.2009 klo 10:08
S. Otto Brenner (Uppsala universitets matrikel 1595-1817; toinen tekijöistä)
204. PP21.10.2009 klo 10:41
Rüdiger Robert Beer (Unicorn - Myth and Reality)
205. Martta21.10.2009 klo 11:23
Rosen Lynn (Vauvan virike- ja aktivointiohjelma)
206. Eki21.10.2009 klo 11:36
Nigel Calder (Teknopolis)
207. PP21.10.2009 klo 12:03
Rahkonen, Pauli (Israel, heprean kieli jua Raamattu)
208. Eki21.10.2009 klo 12:09
Ilona Rauhala (Kokonaiseksi)
209. Martta21.10.2009 klo 13:57
Ari Jokinen (Suomen kansan tonttuaarre; 1/3)
210. Eki21.10.2009 klo 15:13
Kinnunen, Hilkka (Prima-donna; toinen tekijöistä)
211. Hesarinlukija21.10.2009 klo 17:08
Käkönen, Mira (Metsän jäljillä; 1/2 toim.)
212. Eki21.10.2009 klo 17:29
Aino Kukkonen (Prima-donna; toinen tekijöistä)
213. PP21.10.2009 klo 17:49
Nellie Jäkkö (Poppana)
214. Eki21.10.2009 klo 18:03
Kinnunen, Laila (Halusin laulaa, halusin rakastaa; toinen tekijöistä)
215. Pauli21.10.2009 klo 18:03
Österberg, Kjell (Olof Palme 1927 - 1986)
216. PP21.10.2009 klo 18:18
Linda Booth Sweeney (When a Butterfly Sneezes)
217. Maikki21.10.2009 klo 20:51
Yrjö Salo (Mitäs me metallimiehet)
218. Eki21.10.2009 klo 21:00
Landgrén, Folke (Åbo gymnasii matrikel. Ånyo upprättad)
219. Maikki21.10.2009 klo 21:15
Kitunen, Markku (Otto-Nalle; 1/3)
220. Eki21.10.2009 klo 21:16
Kirsti Kuutti (Suojärven Reimat. Sukukirja)
221. PP21.10.2009 klo 21:28
Iris Järviö-Nieminen (Suomalaiset sanomukset)
222. Maikki21.10.2009 klo 21:39
Mauri Laine (Yläveden pojat ja Iso Känsä)
223. Eki21.10.2009 klo 21:39
Morris, Sarah M. (Surun psykologiaa)
224. Eki21.10.2009 klo 21:39
Elisabet von Rosen (Bogislaus von Rosen (1572-1658))
225. Maikki21.10.2009 klo 22:07
Sven Wernström (Kapina)
226. Eki21.10.2009 klo 22:32
Morris, Sarah M. (Surun psykologiaa; äsken myöhässä)
227. Hesarinlukija21.10.2009 klo 22:36
Miss Mandu (Oblivion High)
228. Eki21.10.2009 klo 22:39
Ulla Johanson (Rulla över befälskårerna vid Sveriges armé och flotta 1755)
229. Hesarinlukija21.10.2009 klo 22:41
Ola Kolehmainen (A Building Is Not a Building)
230. Eki21.10.2009 klo 22:45
Elliot Aronson (The Social Animal)
231. Hesarinlukija21.10.2009 klo 22:49
Nelli Palomäki (Elsa ja Viola)
232. Eki21.10.2009 klo 22:56
K. Saarelainen (Muutamia pääpiirteitä K. Saarelaisen elämänvaiheista)
233. Maikki21.10.2009 klo 22:59
Arkadi Perventsev (Varjele kunniaa nuoresta pitäen)
234. Libero21.10.2009 klo 23:00
Säikeeseen 125.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *