KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2558

5135. HS 2558

Potter16.10.2009 klo 10:38
Huomenta!

Olipas siinä jänniä oivalluksia noista veistoksista. Tuota häkkyrää en ollut tunnistaa aluksi. Aika hauska tuo ratsastajapatsas.
2. hiru16.10.2009 klo 11:12
Hetki meni keksiä, miksi väärin päin olevasta seiskasta tuli mitä tuli. Ja sitten hykerrytti.
3. Silveri16.10.2009 klo 11:36
Lehdolla on kyllä voimailulajit menneet hiukan sekaisin.

Miksihän lehti ei anna tarkempia tietoja vastausten

määristä?

Aamun voittajalistalla oli taas muutama tutuntuntuinen nimi.

Arvontatapaakaan ei taida olla kerrottu.

En ole katkera, mutta kuitenkin...

Iloksemmehan näitä ratkomme.
4. Cu16.10.2009 klo 11:49
Silveri, ehkä velihopea!

Viisi kymmenestä nimestä oli sellaisia, jotka ovat viime aikoina voittaneet. Pari jopa kolme kertaa. Onni täällä vaihtelee!

Iloksemme toki, iloksemme, vaikka ristikot ovat joskus ärsyttävän ihania...

Cu
5. sepi16.10.2009 klo 12:13
Täydennän vielä Cu:n tekemiä voittajahavaintoja hieman.

Itse olen pitänyt tilastoa voittajista noin 15 vuoden ajalta.

Tämän mukaan kierroksen HS 2555 voittajien joukossa oli 2 ensikertalaista.
Eräs näistä onnekkaista sai 19. kerran palkinnon ansiokkaasta suorituksesta. Hänellä kävi tuuri edelliselläkin kierroksella.

Näitä peräkkäisiä voittoja olen pitkään ihmetellyt. Niitä on aika usein. Jääköhän ne voittajaluettelon editoinnissa vahingossa edelliseltä kierrokselta?
6. Cu16.10.2009 klo 12:35
sepi!

Olet varmasti oikeassa. Minun tilastoni käsittää HS-ristikot 24 viikon ajalta ja Kuukausiliitteet 6 kuukauden ajalta.

Muistikuvani lähetettyjen ratkaisujen määrästä oli suuruusluokkaa 800 silloin, kun HS vielä niitä julkaisi. Sitä suuremmalla syyllä voi ihmetellä todennäköisyyslaskennan avulla voittojen toistumista näinkin useasti.

PAINIJAVIRTA pitäisi olla NYRKKEILIJÄVIRTA.

Kuitenkin hyvin kiehtova harrastushan tämä joka tapauksessa on.

Cu
7. Aurooran pappa16.10.2009 klo 13:05
Jos siellä on se Radio Novan arvontamenetelmä. Jos ei nimi miellytä otetaan toinen. Niinhän minä tässä jo aikaisemmin kerroin, että sinne kun soittaa vanha mies, niin joutuu "arvontaan" siis ei pääse kilpailijaksi, mutta jos on nuori nainen niin pääsee heti suoraan ilman arvontaa. Itse olen ollut 35 kertaa arvonnassa mutta en kertaakaan kilpailemassa.Jos ei tämä menettely miellytä, niin ei ole pakko soittaa sanottiin. Sama se varmaankin on Hesarin arvonnoissa.
8. Jaska16.10.2009 klo 13:20
Muistaakseni osallistujamäärä oli pudonnut noin viiteensataan HS:n lopettaessa sen julkaisemisen. Se saattaa siis olla nyt vähän pienempikin. Vaikka määrä oli 15 vuotta sitten 800, ei 19 voittoa jollekulle osanottajajoukosta ole ristiriidassa todennäköisyyksien kanssa. Noissa 500 henkilössä saattaa myös olla jokunen samanniminen henkilöpari.

Kahdella peräkkäisellä kierroksella voitto osuu jollekulle n. 500 osanottajsta keskimäärin kerran n. puolessa vuodessa, jos oletetaan, ettei porukka vaihdu lainkaan. Vaihtuvuus lienee merkityksettömän pieni niin lyhyellä aikavälillä. Hajonnan johdosta tuplavoittajia esiintyy siis välistä lyhyemminkin viikkovälein, mikä saattaa tuntua olevan "aika usein."
9. RA16.10.2009 klo 13:45
Ymmärtääköhän se Hesarin arpoja mitään todennäköisyyslaskennan päälle?
10. 016.10.2009 klo 14:53
Silveri. Painija ja nyrkkeilijä olivat menneet sekaisin.
Helppo ja kiva ristikko.
11. Tuohipää16.10.2009 klo 16:01
Juutuin kiinni kolmannen harmaan ensimmäiseen sanaan! Saisiko jonkin vinkin risteäviin, muuten on valmis.
12. Silveri16.10.2009 klo 16:05
0,
Entisenä painijana toki tiedän , että nyrkkeilijä menee usein sekaisin, painija harvemmin.
13. Potter16.10.2009 klo 16:13
Tuohipää:
Siinä on aika monta risteävää.
14. Tuohipää16.10.2009 klo 16:19
Niin on, Potter, mutta kun melkein kaikki risteävät ovat epävarmoja, esim. riippuva oksa ja viereinen eläin.
15. Potter16.10.2009 klo 16:48
Tuohipää:
Varmaan sen elukan kyllä keksit, koska se on usein näissä auliksissa.
16. Tuohipää16.10.2009 klo 16:56
Olen sitä aavistellut, mutta kun se ei sovi oikein sotilaiden kanssa tai se sana on väärin.
17. Pertsa16.10.2009 klo 17:10
Tuohipää,
huomaa, että "sotilaita" ei ole tässä tapauksessa monikko-
muoto!
18. hiru16.10.2009 klo 18:36
'Sotilaista' olisi ollut osuvampi vihje..
19. Maria16.10.2009 klo 18:49
Keskellä,toisen harmaan rivin yläpuolella on nainen,johon kaipaan jotain vinkkiä.Voisiko joku auttaa?
20. hiru16.10.2009 klo 18:50
Nainen ei ol tärkeä.
21. Maria16.10.2009 klo 18:54
Hiru,se tärkeä löytyi!Kiitos!
22. penax16.10.2009 klo 18:56
Voittajakeskusteluun vielä sen verran lisäystä että joitakin kuukausia sitten sain tietoa puolitutulta HS:n toimittajalta: Vastauksia tulee yli 1000 kpl viikoittain. Arvonta tapahtuu hänen mukaansa yksinkertaisesti siten että otetaan vastauskorista 10 kirjekuorta, jotka tarkistetaan. Väärien vastausten tilalle nostetaan uusia kuoria niin kauan että 10 oikein tulee kasaan.

Olen pitänyt voittajista tilastoa n.19 vuoden ajan. Tosin tilasto ei ole täydellinen. Siitä puuttuu muutamia viikkoja esim. ulkomaan matkojen vuoksi.
Eräälle 2555 voittajista tämä oli 18. voitto. Siis pieni heitto sepin tilastoon nähden. Sepi lienee oikeassa.
Laskujeni mukaan esim. sinulla Cu voittoja löytyy 12, joista
3 viime vuosisadan puolella. Pitäneekö paikkansa?
Kuparin ranta lienee sinulle tuttu. Sivuseikkana mainittakoon että käyn siellä lähes joka kevät kormorantteja bongailemassa.

Aloittelen vasta täyttämistä, vaikuttaa hauskan mukavalta ristikolta. Taattua Aulis-laatua.
23. Tepa16.10.2009 klo 19:47
Karjalaista luonteenlaatuani ilahduttaa isosti, että tällä kertaa ristikossa on kovastikin huumoria. Täyttelin sitä ilon pilke silmässäni.

Mietin keskusteluunne kajoten, onko se nyt niin kovasti tärkeää, ketkä mainitaan ratkasseiksi. Onhan meitä Tepoja täällä maa pullollaan, jotka ratkaisemme Hesarin ristikon, emme lähetä, emme kuunaan saa nimeämme voitokkaasti ratkaisseiden listalle. Jokikisen ristikon ratkaisemme silti.
24. Sabra16.10.2009 klo 20:07
Pääasia onkin iloita keksimisestä jonkun hauskan vinkin perusteella. Itse olen lähettänyt alle viisi ratkaisua ja pari kuukautta sitten olin arvottujen joukossa ja todella ihmettelin, mutta iloitsin lähinnä sitä kuittausta, että olin tehnyt täydellisen ratkaisun.
25. sepi16.10.2009 klo 20:14
penax,
Minultakin puuttuu tilastoistani muutama viikko. Voidaan tehdä vaihtareita, jos tiedät mitkä viikot puuttuvat.

Näytätte tuntevan toisenne tällä saitilla. Sattuneesta syystä minäkin tiedän nimimerkin Cu takana olevan henkilön nimen. Tämän vakuudeksi jälkikäteiset onnittelut CU:lle voitosta kierroksella HS 2551.
26. Cu16.10.2009 klo 20:23
penax!

Sepiltä saamani tilaston mukaan minulla olisi kaikkiaan 14 voittoa eri HS-ristikoista.

Kuparin ranta on minulle tosi tuttu. Olen siellä heitellyt poikani poikien kanssa veteen pikkukiviä ja ne sanovat plumpsis sekä isoja kiviä ja ne sanovat molskis. Pesäpallopaikkakunnan perinteethän tähän suorastaan pakottavat. Nykyisin taluttelen siellä rannassa mustaa vesikoiraani. Varonpa ensi keväänä kompastumasta Sinuun tai sitten en.

Cu
27. Tepa16.10.2009 klo 20:25
Jaoin lukioaikanani varhaislehtiä. Sain ilmaisnumeroita pienen palkkani lisäksi. Otin aina kaksi hesaria, toisen iskälle, toisen itselleni. Kerron nyt 1960- luvusta.

Iskän ja minun juttu oli ratkoa hesarin ristikko. Teimme sen aina toisistamme salaa, ja kun se oli tehty, vertailimme tekeleitämme. Ei meitä sankareita kuunaan kukaan muu palkinnut, meille riitti, että iskä oli hyvä, ja tytär yhtä hyvä.

Voi, että minulla on ikävä 1964 edesmennyttä isääni. On minulla silti vielä tapana ratkoa hesarin ristikko.
28. Cu16.10.2009 klo 20:33
sepi, kiitos onnitteluista.

Valitettavasti minulla ei ole aavistustakaan penaxista. Ja kormorantin suhteen upposin totaalisesti.

Cu
29. masa16.10.2009 klo 20:50
moi
mitä näette kuvassa aika keskellä Sirpan vasemmalla puolella ??
entä miten 3. harmaan yläpuolella Eeron ja eläin-vihjeiden välissä olevasta 'oksasta' tulee mitä tulee.. ???
30. Tamara16.10.2009 klo 20:57
En ole vielä edes vilkaissut ristikkoa, koska tyttären perhe on käymässä. Palaan sunnuntaina asiaan.
31. pirjo16.10.2009 klo 20:59
masa, Sirpan vieressä notkuilee rento kaveri kädet taskussa. Että revipä siitä.
32. sepi16.10.2009 klo 21:08
Cu,
En enää muista mitä sinulle kerroin, oliko se nyt alkukesästä, voitoistasi tilastojeni mukaan.

Alla on kuitenkin otos viimeisimmästä, 'tarkistetusta' tilastostani. Cu olet voittanut ainakin seuraavilla HS-kierroksilla:
1621,2250,2405,2417,2425,2442,2453,2499,2513,2551 eli yhteensä 10 kertaa on tärpännyt (en ole tilastoinut Kuukausiliitteen voittoja).
33. Cu16.10.2009 klo 21:37
sepi,

tuo kaikki on totta. Omasta allakastani olen poiminut voiton väliltä 1621 ja 2250. Olen lisäksi löytänyt yhden NYT-liitteen voiton ja kaksi Kuukausiliitteen voittoa.

Saanen ilmaista ihailuni Sinun tilastoasi ja ystävällisyyttäsi kohtaan. Joku on sanonut jotain sellaista, että vuorelle on kiivettävä, koska vuori on olemassa. Arvostan suuresti Mika Waltaria, joka on puhunut jotain suloisesta joutilaisuudesta ja turhuudesta. Mainos: Panu Rajalan kirja UNIO MYSTICA on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Cu
34. Jondalar16.10.2009 klo 22:14
Ratkesi aika mukavasti muuten, mutta vasen yläkulma jumittui pahasti. Kansallisteatterin ja ratsastajan alku auki, samoin -muramassa, lenkkeilijät, kanavainaat, sotilaista, sukunimiä, kuuluvia ja etukennoon taipunut herra. Siinä on pulmaa.
35. pirjo16.10.2009 klo 22:17
Parisataa vuodessa vähintään menee kuluihin, jos ostaa lehden ja postimerkin + kirjekuoret. Eli jos voittaa 10 krt/v, pysyy omillaan. Ei siis ole paljon syytä kadehtia?

Tekemisen ilo on ainoa ilo, yhtä hyvin voisi olla lähettämättä vastauksia.
36. Mary16.10.2009 klo 22:23
muuten valmis, mutta jostain syystä en keksi papin leikinlaskun alkua..?? :0
37. masa16.10.2009 klo 22:23
pirjo : olen kanssasi samaa mieltä ja sain selvää jo siitä 'kädet taskus kuvasta', mutta 'revi' nyt mulle vielä tuo kolmas patsas auki, siis mikä ja missä (en oo hesasta)? Muuten olis OK !
38. Juho16.10.2009 klo 22:25
pirjo, mutta toisaalta se pieni saatu stipendi kyllä aina tuntuu hyvältä.
39. masa16.10.2009 klo 22:25
Mary: eikö se alku ole ihan sitä tavallista mitä papin suusta tulee
40. 016.10.2009 klo 22:28
Jondalar. KANAVAINAAT oli sellainen, ettei aivan
ensimmäiseksi tullut mieleen.
41. pirjo16.10.2009 klo 22:48
masa, patsas on aika uusi, ja kuvaa tiettyä murrosaikaa, sen erästä henkilöä ja hänen kohtaloaan. Tulikohan liian helpoksi? No, lause ei silti ole kovin helppo.

Ja Juho, onhan se niin, tottakai. Mutta jos sen kaksikymppiä joskus saakin, kyllä sillä ostaa melkein postimerkkejä varastoon...
42. pirjo16.10.2009 klo 23:06
Masa:
Löysin lisätietoa kolmannen patsaan lauseen nerokkuudesta:
ensimmäinen sana onkin synonyymi viimeisen sanan sanan perusmuodon kanssa. Ratkaisu kyllä lähtee helpoiten sieltä loppupäästä.
43. masa16.10.2009 klo 23:22
Jaa, mulla taas viimeinen sana puuttuu ja ekasta en varma, en osaa yhdistää,eikä mulle helpottanut patsasvihje. Så what nukkumaan ja huomen golfkisa ja päättäjäiset. Sunnuntaina ehkä ratkeaa ?
44. pirjo16.10.2009 klo 23:24
Jos saat eka sanan, googlaa se. Patsas on Hesassa ja se kuuluu samaan kastiin kuin toinen ja viimeinen patsas.
Hyviä oitä vaan!
45. penax16.10.2009 klo 23:25
sepi,

Aikaa on kulunut paljon, enkä millään voi enää muistaa puuttuvia viikkoja. Olen tilastoinut vain HS ristikot, en Nyt-liitteen enkä Kuukausiliitteen ristikoita. Tämä tiedoksi myös Cu:lle.

Cu,
Kormorantti on Phalacrocorax carbo.
Tiedä häntä vaikka kompastelisimme ensi keväänä Kuparin rannoilla.
46. hiru16.10.2009 klo 23:25
pirjo, sinun ja Nykäsen avulla tuo kolmannen ensimmäinen vihdoin selvisi. Kiitos!

Anekdootti tähän vähän liittyen: Huittisissa kerran kävimme kylän suurmiehen patsasta katsomassa. Lapsi takapenkiltä hihkaisee: 'Ai mä luulin että sen nimi oli Risto Rytmi!'
47. iso S16.10.2009 klo 23:46
Vasen yläkulma oli minullekin ristikon vaikein. Ratsastajasta lähtevää harmaata on turha etsiä kovakantisista kirjoista. Se oli yksi tämän ristikon positiivisista aulismeista joita oli tällä kertaa useita. Sanasta voisi todeta että sivarista ei ole kysymys. Eläköön se pieni ero (ristikkomielessä todettu; en ota kantaa missä kohtaa on optimi asteikolla sivari - militaristi).

Ylösalaisin oleva 7. ja siihen liittyvä -N on toinen hauska tapaus. Hiukan työläs tai monimutkainen, pitää yhdistellä eri asioita, mutta tuloksena yllättävä ja selkeä. Tuloksen työn tulokset ovatkin sitten vähemmän selviä!

Pahin miinus on keskipaikkeilla yläreunassa oleva Dorothee, vaati googlettamista. Ei kuulunut tuttavapiiriini. Hyi minä sivistymätön moukka.

Plääh-osastoa edustivat omalla tavallaan ne tapaukset joissa ratkaisu erosi vihjeestä vain yhdellä kirjaimella (kravattisäännöllä: kirjaimen lisäys, poisto tai vaihto). Ainakin kaksi tällaista tuli vastaan, toinen Aulismaiseen tyyliin molempiin suuntiin käytettynä eli vihjeen ratkaisu on toisaalla ratkaisun vihje. Sellaisesta jotkut tykkäävät ja jotkut ei; minusta se on harvakseltaan käytettynä hyvä selvennys ja samalla eräänlainen anteeksipyyntö, jos on ollut pakotettu päästämään ristikkoon jonkin vähän tunnetun nimiparin tai vastaavaa.

AAdaMIn alku ja loppu ei sitten ollutkaan aami kuten hetken pelkäsin. Ratkaisusana kallistui sellaiseen suuntaan että joskus on ärsyttänyt moinen. Tämä ei, oli minusta ihan hyvä. Vaati jonkin verran hoksaamista. Sen jälkeen tajusi että Aadamin tilalla olisi voinut olla joku muukin.
48. 016.10.2009 klo 23:58
Minäkin aluksi laitoin se aamin. Oikea vastaus olikin
paljon parempi. Olettaisin, että aika moni meni siihen
ansaan. Vasenta yläkulmaa jouduin fundeeraamaan
eniten. Ristikko muulta osin helpohko.
49. Tupu17.10.2009 klo 07:24
Huomenta vaan kaikille. Muuten ei suuria vaikeuksia, en vain heti oivaltanut kolmannen patsaan alun ja lopun yhteyttä. Pirjolle kiitos vinkistä, piti vain korjata naisihmisen sanaa. Siinä, kun oli kaksikin vaihtoehtoa. Nyt taitaa olla tarkistusta vailla.
50. liena17.10.2009 klo 11:05
Ny taisi olla ristikko siitä helposta päästä, mutta mennäkseni siihen keskusteluun siitä voittajien arvonnasta, niin olisi jo aika ilmoittaa vastausten lukumääräkin lehdessä - ettei tulisi arvailuja puoleen eikä toiseen.
Samoin se, miten arvonta suoritetaan, sillä oma käsitykseni on, että

ne, jotka nopeimmin vastaavat, pääsevät arvontaan...
Olenko ihan väärässä?
Olen nyt lähettänyt tosi monta vastausta omalla nimellä, ja otan jäljennökset myös jokaisesta, joten oikein on olleet. Postitan vastaukset milloin sattuu ja muistan, mutta määräajassa kuitenkin.

En ole voittanut kertaakaan. Ristikot on muuttuneet aika tavalla konstikkaammiksi, joten ei niitä vastauksia niin tuhottomasta voi olla.

Eikö me vihdoinkin saataisi tietää, miten arvonta suoritetaan, ja mistä lukumäärästä...
Kyllä minuakin kismittää tämä "voittamattomuus" - ja tuskin tässä rahasta on kysymys kenenkään kohdalla.

Jos vaikkapa Cu kysyisi siltä tutulta toimittajalta!
51. jokha17.10.2009 klo 13:12
Ei voi olla tottakaan!
Viimeviikolla täällä puhuttiin koirista ja nyt on tilastonikkarit valloillaan.
52. 017.10.2009 klo 13:13
jokha. Mitä pidit ristikosta? Onko kaikki jo kohdallaan.
53. POH17.10.2009 klo 13:30
Valmista on klo 13:14
Olet oikeassa jokha. Ei voi olla tottakaan!
Tähän ristikkoon täysin kuulumattomista asioista on on 24 puheenvuoroa kaikista 52:sta.
Voisikohan selvästi merkitä aikaisemmalla tavalla ne kirjoitukset, jotka menevät varsinaisen ristikon aiheen ulkopulelle?
Ehkäpä oma erillinen säie kannattaisi avata aina näille.
54. 017.10.2009 klo 13:36
POH. Johtunee luultavasti siitä, että itse ristikko oli
helppo. Mitä mieltä olet?
55. Jondalar17.10.2009 klo 13:39
Pari kertaa HT on täällä kertonut arvonnoista, juttua on ollut Hesarin Kysy Kirstiltä palstalla. Arvontakorista nostetaan kymmenen kuorta, jotka tarkastetaan. Oikein ratkaistut ovat voittajia. Jos on virhettä, nostetaan aina uusi kuori, kunnes on löydetty kymmenen voittajaa. Maalaisjärjellä ajatellen vastauskuoria viskataan koriin sitä mukaa kuin niitä posti tuo. Varhain postitetut jäisi korin pohjalle, viime tingassa tulleet pintaan. Eihän 500-1000 kirjekuorta kamalan suurta vasua kaipaa. Tavallisesti onnetar on laittavinaan silmät kiinni ja valitsee jostain sisältä. Tämän teorian mukaan keskikorin kuoria nousisi useimmin. Ehkä vasua vähän hämmennetään ennen arvontaa.

Minun voittoputkeni osui 1980 ja 1990 vuosikymmeniin. Voittoja HS-ristikoista on 19 kpl, vuosina 1985-2000 taisi olla 17 kpl, mutta 2000 luvulla vain kaksi osumaa. Tietysti virheellisiä vastauksia on ollut vuosien varrella.

Asiaan, yhä etsin -muramassaa ja sen ympäristöä.
56. Cu17.10.2009 klo 13:54
penax,

jälkiviisautta tosin, mutta olisin helposti voinut arvata po. lintulajin. Siinähän isolla kivellä terästehtaan edustalla niitä on jo monen vuoden ajan ollut istumassa.

Itse kalastan Puruvedellä, joka on ainakin Suomen hienoin vesistö, ja kerran näimme siellä luodolla yhden lajinsa edustajan istuvan. Kirosimme!!!!

Kunnon sotamiestä lainaten: tapaammeko talven jälkeen Kuparin laiturilla klo 18?

Cu
57. [Aksu]17.10.2009 klo 14:16
[Uljaita kormorantteja on saanut bongailla pitkin talvea täällä virran varrella.]
58. Hemppa17.10.2009 klo 14:25
Joka toinen lähettämäni ratkaisu on näköjään jäänyt pois arvonnasta ja mennyt suoraan roskakoriin, koska lähetän aina kahden viikon ratkaisut samassa kuoressa. Mielestäni postitusohjeissa tulisi mainita, että samaan kuoreen ei saa laittaa kahden viikon vastauksia, jos arvonta suoritetaan kirjekuoria avaamatta.
59. Cu17.10.2009 klo 15:00
penax, muutamia varmistavia kysymyksiä:

1. Kerroitko minulle parisen vuotta sitten aiheesta PICUS CANUS?

2. Oletko kiinnostunut moottoripyöristä?

3. Nukutko lähellä kahta kiskoa, noin 30 m, joita pitkin voi mennä esim. Antreaan?

4. Ratkommeko ristikoita noin 100 metrin päässä toisistamme?

Jos vastaat näihin myönteisesti, olen saletissa Sinun suhteesi.

Cu
60. penax17.10.2009 klo 15:04
Cu,

Sopii. Siis Kuparin laituri klo 18. Koska tarkempi ajankohta on hämärän peitossa, jätettäköön se kohtalon huomaan.
Erinäisten askareitten takia on ristikko vasta puoliksi täytetty.

Tervehdys Aksu-bongarille!
61. penax17.10.2009 klo 15:12
Cu.

Joka kysymykseen kielteinen vastaus.
En ole sama henkilö.
62. Jondalar17.10.2009 klo 15:57
Selvisi juminurkka omin avuin, hurraa! MURAKASSA muun muassa oli hepreaa, luulin linnunjalkaa tavuviivaksi. Googletin paikkaa Muraka tai Murakassa, joka loytyikin Ruandasta, merta edempää. Lopulta välähti -ääni, sitten kuuluvia ja Mannerheimin ratsastus ja linnunlaulun tarkoitus. Varmaan toisille helppo, mulla oli vaikeuksia. Vastaus valmiina kuoreen sujautettavaksi.

Arvonnoissa otettaneen kuoresta, jossa useampia vastauksia, voittotatkaisu talteen ja muut ratkaisut laitetaan odottamaan uutta arvontaa.
63. 017.10.2009 klo 16:38
Taitaa olla kysymykset minimissä tämänkertaisessa
ristikossa.
64. pelaaja17.10.2009 klo 16:52
Jondalar,
erinomainen suoritus, kun ottaa huomioon, että se vihje on muramassa eikä murakassa..Saapa nähdä sitten 3 viikon päästä, mikä lopulta on se piilokirjain. Että onko se todella se.
65. risteilijä17.10.2009 klo 17:38
Olen jokhan ja POHin kanssa samaa mieltä; turhan pitkiä ristikon ratkaisun ulkopuolisia höpinöitä. Pienet hauskuudet riittää.
66. Jondalar17.10.2009 klo 18:20
Sivupersoona risteilijä, ollaan sitten hiljaa.
67. uusi17.10.2009 klo 19:17
No voi mähnä. Vinkkaisi nyt joku jotain. Ei tämä minulle ole yhtään muita helpompi. En edes tiedä mistä voisin kysyä. Vaikka nuo kädet tuossa aika keskellä. Tehdäänkö siinä jotain?
68. pelaaja17.10.2009 klo 19:37
uusi,
näyttää siltä, että se valmistautuu matkimaan minua.

Höppön pöppö. Ei tätä palstaa mikään risteilevä ohjus ole sulkenut.
69. Juho17.10.2009 klo 19:41

uusi, taitaa siinä neljän kuninkaan kirja saada uutta järjestystä, kuten pelaaja jo äsken totesi.
70. uusi17.10.2009 klo 20:07
juu, kyllä minä sen jo tajusin, kiitosta. Yläkeskeltä ylävasemmalle pal on tyhjää. Kysytään nyt vaikka minkä alan miehiä ovat vasemmalla olevat EERO ja PASI?
71. 017.10.2009 klo 20:38
uusi. Pasin vaimo on kansanedustaja Miapetra (sd).
Eero on filisofi.
72. 017.10.2009 klo 20:51
Ei passaa puhua puhelimessa ja samalla kirjoittaa.
Eero on filosofi ja muistaakseni myös tieteiskirjailija.
73. 017.10.2009 klo 20:55
Korjaus jälleen. Tietokirjailija. Ei tieteiskirjailija.
74. Kyösti17.10.2009 klo 21:26
Neuvostovenäjällä kun ährästi oikeaoppisesti sai työn sankarin arvon ja kuvansa työhuoneen seinälle. Siellä silloin tehtiin raakaa työtä, ei piperretty kynällä ruutuihin.

Täällä kun piperretään kynällä ruutuihin ja saadaan kaikki ruudut täyteen odotetaan, että joitakin meistä julistetaan työn sankareiksi, ja että kuvamme saamme työhuoneen seinälle.

Hesari voisikin alkaa Facebookimaisesti julkaista kaikkien oikein vastanneiden kuvat viikoittain. Tulisivat sillai tutuiksi kaikki nykyisin nimimerkin takana napisevat älyniekat.
75. uusi17.10.2009 klo 22:41
Nyt se on valmis. Kauan hämmästelin tuota kolmannen harmaan ensimmäistä. Sitten luin kaikki kommentit uudestaan, ja siellä tulikin jo eilen esiin tuo synonyymijuttu. Kaksi minulla on epäselvää: kolmannen harmaan toista sanaa risteävä ETUNIMIÄ. Onko tuollainen etunimi olemassa vai olenko käsittänyt jotain väärin? Ja toinen: alhaalla oikealla on TUUP-. Minulla on siinä sana vaan en ymmärrä.
76. pelaaja17.10.2009 klo 22:54
uusi,
muuta hiukkasen sitä pelijuttua (sana on olemassa vaikka voi kuulostaa oudolta) ja kääntele ja vääntele sitä
tuuppia, niin eiköhän aukene
77. 017.10.2009 klo 23:11
uusi. TUUP- oikealta vasemmalle. On ollut ennenkin.
78. uusi17.10.2009 klo 23:22
No voi jestas. Niinpä tietty. Kiitos. Mämmään nyt vielä vähän tuota etunimiasiaa.
79. 017.10.2009 klo 23:52
uusi. ETUNIMIÄ on myös usein ollut. (nais).
80. uusi18.10.2009 klo 00:05
Minulla on se käsijuttu jotenkin väärin.
81. 018.10.2009 klo 00:12
uusi. Kuvassa jaetaan kortteja ja yksi synonyymeistä,
tässä harvinaisempi, tulee siihen.
82. 018.10.2009 klo 00:32
uusi. Helpotan sen verran, että sanaan tulee 3 samaa
vokaalia
83. uusi18.10.2009 klo 00:38
Minulla on siinä kolme samaa vokaalia. Mutta kun en ole tuommoista kuullut. Minusta pitäisi olla kolme eri vokaalia, kaikki erilaisia. Niin minulla ensin oli, ja etunimi oli kummallinen. Ja tuon mustan rakkineen muutin astiaksi kun en muuten saanut tuttua sanaa kolmella eri vokaalilla. Nyt muutin takaisin ja on kolme samaa vokaalia, mutta sana on hiukka outo.
84. uusi18.10.2009 klo 00:38
Ah, ai se on synonyymi. En vaan ollut kuullut moista.
85. 018.10.2009 klo 00:42
uusi. Tosi kiva, että se kohta onnistui. Kieltämättä sana
tuntuu korvaan erikoiselta.
86. pekka18.10.2009 klo 00:47
rusina
87. uusi18.10.2009 klo 01:11
pekka, älä ota enää.
88. Tepa18.10.2009 klo 01:55
Ne nimet, naisnimet varsinkin ovat nykyisin aika hämmentäviä, mielivaltaisia. Kun käytettävissä on koko päällisten nimien arsenaali, kuka antaisi lapselleen nimeksi Ena?
89. Mirkku18.10.2009 klo 02:14
Yhyn isosti Tepan mielipiteeseen. En pysty suurin surminkaan näkemään edessäni ihmistä, jonka nimi on Ena. Onko Ena mies vai nainen? Minkä ikäinen Ena on? Mikä on Enan kotimaa? Mitä Enan vanhemmat ajattelivat, kun antoivat lapselleen nimen Ena, kun kaiken maailman muitakin nimiä olisi voinut olla annettavissa. Jos Ena on naispuolinen, hänen nimensä voisi olla tajuttavampi Anna, Ena on ihan kökkö nimi ihmiselle.
90. Sepu18.10.2009 klo 02:29
Siinä käsijutun verbin infinitiivissä on kaksi eri vokaalia. Sen takia ne pystyyn olevat etunimet ovat ihan höhliä.
91. HT18.10.2009 klo 10:41
Mirkku 18.10. klo 2.14: "Onko Ena mies vai nainen? Minkä ikäinen Ena on? Mikä on Enan kotimaa?"

Muutaman Enan kotimaa on Suomi päätellen siitä, että väestörekisterikeskus kertoo väestötietojärjestelmästään löytyvän 28 Ena-nimistä naista, joista viimeiset kolme ovat saaneet nimensä vuonna 2005. Vanhin tieto on vuodelta 1904, niin että tämä Ena lienee siirtynyt jo taivaalliseen hiippakuntaan.
92. mamma18.10.2009 klo 11:45
Voisikohan olla muu kuin Ena?
93. Pertsa18.10.2009 klo 12:08
mamma,
jos omistaa Nykäsen, niin tämä vanhahtava korttipakkatermi
löytyy sieltä. Sen jälkeen etunimet pitäisi olla klaari.
94. Anneli18.10.2009 klo 12:34
Myös Veijo Wirenin Ristikkosanojen pikku jättiläinen tuntee ko.termin.
95. liena18.10.2009 klo 12:42
Sepu, HT ja mamma mm.
se Enahan on ihan Hikiältä ja siinä "käsiastiassa" pata on valttia.
Näinhän se menee...
96. Edward18.10.2009 klo 12:59
Nyrkkeily (turhan) usein muistuttaa pystypainia!
Aulisen (vinoa) huumoria (?!) - vaiko selvä lapsus?!

Muuten: kaverin huumorintaju on tässä laatimuksessa
taas ihan huippuluokkaa! Lisää tällaisia!
97. mömmö18.10.2009 klo 13:18
Yksi kirjain kiikastaa: toinen harmaa ens. sana olisi ihan hyvä ilman ensimmäistä kirjainta!
KAPENEVA ei aukea ja AADAMIN ALKU JA LOPPU menee yli ymmärryksen.
Vihjeitä, please!
Kasa suppilovahveroita odottaa paistamista ja karpalot pakastamista, kun vain olisi tilaa niille!
98. liena18.10.2009 klo 13:21
mömmö,
KAPENEVA on asunto, ja AADAMIN ALKU JA LOPPU on se, mikä meillä kaikilla on alku ja loppu.
99. mömmö18.10.2009 klo 13:21
Kävi tyypillisesti, heti kirjoitettuani aukeni sen nharman Aulismi, aika hyvä!
Nuo kaksi muuta kaipaisivat apua!
100. liena18.10.2009 klo 13:24
mömmö,
sorry vaan, ei se alku meillä muilla olekaan sama kuin Aadamilla. Hutaisin sen liian ajattelemattomasti.
101. Neko18.10.2009 klo 13:45
Minulle tulleesta etunimestä tulee mieleen ainakin yksi tunnettu kuubalainen vuosien takaa.

Itse en tahdo saada tolkkua vasempaan yläkulmaan. Oikealta tuntuvia sanoja löytyy, mutta yhdessä eivät muodosta mitään järkevää kanavainaisiin, lenkkeilijään tai käyttöohjeeseen. Täytyy varmaan katsoa myöhemmin uusin silmin.
102. mömmö18.10.2009 klo 13:50
Lienalle kiitos! Siinähän oli selitys.
Ensi viikon ristikko jääkin tkekmättä, menemme taas viikoksi pois.
Hyvää syksyä ja ratkaisuja siksi ajaksi!
103. 018.10.2009 klo 13:52
liena. Siinä alussa se ero onkin. :-)
Naisnimiä tulee ihan tutut nimet.
104. Aksu18.10.2009 klo 13:54
Neko,
katsopa tarkkaan: toiselta lenkkelijältä on jäänyt kantapää kuvaan.
105. 018.10.2009 klo 13:54
Neko. Lenkkeilijöitä on kaksi.
106. liena18.10.2009 klo 13:55
Neko,
niitä lenkkeilijöitä on kaksi, ja he ovat aika virkeitä. Varmaan se käyttöohjekin selvisi siitä. ihan tavallinen.

Kysyä saa, ja tulen päätteelle vielä myöhemmin. Meinaan, että minäkin voin vastata vuorostani, vaikka tuskin tässä ristikossa vaikeuksia tulee kenellekään.
107. Aksu18.10.2009 klo 13:57
Naisnimiä? Rummukainen oli kuitenkin tuhti mies.
108. mamma18.10.2009 klo 14:32
Yritin äsken antaa hienovaraisen vihjeen Mirkulle ja HT: lle. Oma ristikkoni on ollut jo valmiina eilisestä asti ja nyt tarkistelen.

Tsemppiä heille, joilla ei vielä valmis!
109. työmies18.10.2009 klo 14:50
Ei oo Ena täälläkään.
110. EJlo18.10.2009 klo 14:51
Tuosta käsien tekemisestä on ollut paljon jo kirjoittelua, mutta tarkennetaan vielä että siinä ei vielä jaeta kortteja, vaan "pläräämällä" sekoitetaan eli sakataan korttipakkaa. Sana jota haetaan on johdannainen tälle hommalle ja saa aikaan että etunimiksi muodostuu ennemminkin naisnimi kuin mies- . Toisaalta useat kyllä muistavat esim Einiön . . . n ja onhan näitä tuttuja.
Mistä tuo Ena nimen kummastelu sai alkunsa, sehän on Virossa monenkin naisen etunimi, niin Ene kuin Enakin?
111. pelaaja18.10.2009 klo 15:10
Summa summarum. Nimijutussa kai on kysymys siitä, että ena-nimiset eivät tunne korttien sekoittamisesta ekana mieleen tulevan sanan synonyymiä. Oho, kun oikein sillä silmällä lukee esim. nykästä, niin se enan verbi on saanut siellä merkinnän 'harv.' ja se toinen 'ark.' Löisin euron vetoa arkisen puolesta mutta jää nähtäväksi.
112. HT18.10.2009 klo 15:33
Varalta sellainen huomautus, että viestissäni klo 10.41 en ottanut kantaa siihen, mikä sana ristikkoon tulee tai on tulermatta (en ole edes aloittanut ratkomista) vaan tarkoituksena oli kertoa aikaisemmalle ihmettelijälle, että kyllä sellaista etunimeä tapaa jopa Suomessa.

Jos korttisanaksi tulee se, joka kommenteista päätellen taitaa tulla, sitä pohdiskeltiin täällä reilu vuosi sitten HS 2496 -säikeessä ja aika laajasti.
113. EJlo18.10.2009 klo 15:56
Muistan että tätä samaa , kolmen saman ääntiön verbiä, ihmetellen kyseltiin aikanaan. Vai on siitä jo yli vuosi, siispä olen yli vuoden jo kerinnyt Hesarin ristikoita "ihmetellä".
Muistaakseni kaksi kertaa on tuurannut arvonnoissa eli kerran vuodessa tahtia.
114. Heppu18.10.2009 klo 17:30
Iso plussa Aulikselle ristikkoon sisällytetystä taidepoliittisesta kannanotosta. Mahtaakohan Mauno H näitä puutöiltään täytellä.

Olipas aika vaikeita sijamuotoja, vaikka melkein kaikki oli kohdillaan, ei vaan paria kirjainta meinannut heti löytyä. Kolmannen harmaan ekan poikkisanaksi tulevan puunlehdeltä näyttävän ratkaisu tuntuu minulle oudolta. Onkohan muuten kukaan nähnyt tuollaista sotilasporukkaa tuossa muodossa kuin Aulis. Ja onko Marski todellakin kieltäytynyt niiltä mitä ristikko tarjoaa.

Minulle tuo isän runollinen muoto oli uusi. Siis että on ihan virallinen isänmuoto tuokin. Hauskan ristikon helmiä oli "aidoin". Aatami oli melkoinen harhautus.
115. 018.10.2009 klo 17:56
Heppu. Kyllä se lehdykäinen löytyy Nykäsestä.
116. L-a18.10.2009 klo 20:57
Fiksut väittävät helpoksi... Mitähän vinkkiä saisin JAPANILAISSUKKAan ratkaisun yläpuolelle, jossa myös KOKKI ja sitä myöten se mikä VOI VIEDÄ eivät suostu aukeamaan? Lieneekö kuvassa kreivi kuten olen yrittänyt kiharatukkaa tunnistaa?
117. L-a18.10.2009 klo 21:02
Vastaan itse nimimerkille L-a: löytyi hakuammunnalla mokomat varvassukat ja sitä mukaa selvisi kaikki muukin.
Leppoisaa loppuiltaa kaikille!
118. Seitenvitonen18.10.2009 klo 21:09
Ylärivin hymysuun piilokirjaimeksi kaksi vaihtoehtoa? Laitettaisiinko aiempi vokaali?
EJlolle onnittelut 2555 johdosta!
119. liena18.10.2009 klo 21:13
L-a,
1) vaikkapa lebra
2) taisi täyttää ihan 80 vee (vaiko enemmän)
3) oikein

Tämä tässä Fidelion välissä. Tulee Teemalta.
120. Tamara18.10.2009 klo 21:19
Vasen ylänurkka tyhjä ja JAPANILAISSUKKA sekä VOI VIEDÄ puuttuvat. En tunnista vasemman reunan kolmatta kuvaa. Apua!
121. Seitenvitonen18.10.2009 klo 21:35
Tamara,
Patsaan nimi on Vaaran vuodet, Huittislaista valtiomiestä pitäisi muistuttaa (?) Näköisyydestä en ole taiteilijan kanssa yhtä mieltä.
122. pirjo18.10.2009 klo 21:37
Tamara: kolmannesta kuvasta on aika paljon vinkkiä eilisillalta n. klo 23 kieppeillä.
123. pirjo18.10.2009 klo 21:45
Korjaan: perjjantai-illalta.
124. L-a18.10.2009 klo 21:57
Tamara, luepa Lienan hyvät vinkit 21:13. Japanilaissukka voisi olla ylioppilaskokelaan jalassa.
125. 018.10.2009 klo 23:14
Tamara. Kolmannen harmaan nimi on myös kasvi.
126. omena19.10.2009 klo 00:22
Kolmannen rasterin 1. sana ei vain aukea ! Alkaako J-kirjaimella vai onko Eero jotain muuta kuin filosofi ?
Myöskään 'kala kaukaa' alku osa on 'hepreaaehkä rasterin ensimmäinen sana minulla väärin (r-kirjain risteää kalaa)?
Kiiitos etukäteen vinkeistä ?
127. Aksu19.10.2009 klo 08:48
omena,
"kalassa kaukaa" ei maistu ärrä.
128. Tuu19.10.2009 klo 11:37
1. Ylimmällä vaakarivillä on lätäkkö, jonka keskellä on viiva ja oikealla puolella L. Mitä ihmettä siitä saa pystysuoraksi vastaussanaksi?
2. Fonttilaji?
3. Onko ylärivin sukunimi erään aika tunnetun näyttelijän etunimenä?
4. Istuuko oikean reunan tomera naisihminen essiivissä?
Kukaan muu ei ole näihin juuttunut, joten kaikki osannevat auttaa mua!? Kiitos jo etukäteen, jos joku viitsii.
129. Juho19.10.2009 klo 12:55
Tuu,
1. Se näyttäisi olevan maahan pudonneen jäätelon olomuoto, johon sitten se roomalainen 50 lisätään.
2. Fonttilaji löytyy aasialaista kirjoituksista.
3. Jep.
4. Mielestäni diminutiivissä.
130. sulo19.10.2009 klo 13:35
juho
Kysymys 1. Mistä löysit fonttilajin ?
2.N-7, miten sitä luetaan,siihen tuli mulle punasen
antaja, en ymmärrä, help!
131. Juho19.10.2009 klo 13:48
sulo, kyllä se tietokoneen mahasta löytyi,
toinen juttu on sitte taas roomalaisten mumeroiden seiska päälaellaan, lopusta sitten pois ännää.
132. sulo19.10.2009 klo 14:32
Juho
Kiitos sulle, nyt ymmärrän.Ratkaisuni on ihan ok, ymmärrys ei toiminut.Hyvää päivän jatkoa!
133. Tamara19.10.2009 klo 15:21
Sain jo eilen illalla ristikon valmiiksi biologimieheni avustuksella. Kolmannessa harmaassa oli tosiaan kasvi ja sen synonyymi.
134. Tuu19.10.2009 klo 16:27
Juho,
kiitos. Hellittelymuodossa minunkin rouvani oikeasti istui... Ja fontin onnistuin varmistamaan neuvoillasi. Mutta kun lisään maahan pudonneen jäätelön olomuotoon roomalaisen 50, niin saan oudon sanan. Näyttää olevan nimenä jossain päin maailmaa. Olenkohan oikeilla jäljillä? Olen piilovokaalista kovin epävarma?
135. Rapu19.10.2009 klo 17:52
Heips,
Yhtä kirjainta vailla. Ei voi olla tottakaan !?
Monessa aikaisemmassa olen joutunut kyselemään apuja tuiki tiheään, mutta tämä täyttyikin suht kivuttomasti.=)
Kolme ylintä harmaata aiheuttivat päänvaivaa pisimpään.
Aadamin alku ja loppu oli tosi hyvä vihje. Tunnustan, että aami siinä oli minullakin ens alkuun.

Se puuttuva piilokirjain on siitä toisen harmaan päällä olevasta naisesta(?) lähtevässä pystysanassa. Haetaanko siihen osaa esineestä, mitä henkilö pitää kädessään? Muu ei tunnu mallaavan. Ei hän taida ihan virttäkään veisata, jota siihen alkuun kauppasin.
136. 019.10.2009 klo 18:06
Hei Rapu. Musiikkityylistä on siinä kyse.
137. Rapu19.10.2009 klo 18:39
0, suurkiitos.=)
Piti sitt muuttaa sen harmaan toka viimeistäkin, että pääsin oikeaan musiikkityyliin. Joskus nuorena se riipi korvia, mutta nykyään olen jopa klubeilla käynyt kuuntelemassa. Mukavan letkeää... Oiskohan pitänyt tunnistaa kuvan henkilö, mutta nyt en keksi.
138. EJlo19.10.2009 klo 19:51
Yritin hakea saamallani FONTIN sanalla kuukkelista tarkistusta. Ei onnistunut. Hain myös erilaisilla muodoilla "aasialaiskirjoitukset, ei onnistunut. Niinpä tarkistan, tuliko teille muille pystysanojen avulla kutinaan viittaavaa ?
139. Aksu19.10.2009 klo 19:57
EJlo,
kyllä pitäisi FONTTI löytyä kuukelin kaikilta sivuilta kuin myös sen kuvahaulla. Kirjoita vain se 5-kirjaiminen vastauksesi.
140. sulo19.10.2009 klo 19:59
Ejlo
laitoin ---- aasialainen fontti, engl.sivuilta, jopa löytyi esimerkki.Kutinaa mullakin.
141. pelaaja19.10.2009 klo 20:06
EJlo,
ja kuten Juho jo sanoikin, se löytyy mukavasti myös tietokoneesi mahasta. Esim. s-postia lähettäessäsi voit sen valita. Mulla kone nyt ehdottaa ekana arialia mutta näyttää se kutinakin olevan siellä.
142. Omena20.10.2009 klo 01:03
Tuhannet kiitokset Aksulle ..heti välähti !
143. Mummo Espoosta20.10.2009 klo 11:39
Olen ymmärtänyt, että näillä sivuilla on tarkoitus yhdessä
pohtia ristikon kiemuroita. Mielestäni turhaa tilaa vievät kaikenlaiset kertomukset viikonlopun vietosta sekä päivittelyt siitä kuinka ei ole edes ehditty vielä avata ristikkoa
suurten leipomusten tai ruohonleikkuun takia. Ketä tällainen
info kiinnostaa?! Ilmankos jo muutaman päivän päästä sivulla on pitkälti yli sata viestiä, joista aikamoinen osa pelkkää jorinaa.
144. pave20.10.2009 klo 16:10
Olen mummon kanssa samaa mieltä.
Yleensä täällä on ihan mukavia vihjeitä, mutta jos mennään henkilökohtaisten kuulumisten kertomiseen, niin ollaan hakoteillä.
Ne vois hoitaa muualla.
Auliksen vihjeet alkavat olla sitä luokkaa, ettei niistä tahdo satunnainen harrastaja oikein päästä perlle. Näyttävät edellyttäävän pitkällistä "aivopesua", ennen kuin pääsee samalle aaltopituudelle. Yleensä vihjeet ovat ihan hauskoja, mutta välilä menee kikkailun puolelle. Taitaa Aulis yrittää juosta google-ajan edelle;-)
145. marjuko20.10.2009 klo 17:54
Onpa tehty yksin sekä kaksin. Ainoa, mikä jäi hannaamaan on ylhäältä lätäköstä lähtevä pystysana, ilmeisesti jonkun sortin erisnimi jollakin kielellä, tarkemmin määrittelemättä. Lienette samaa mieltä.
146. katti20.10.2009 klo 17:58
Mua kiusaa se mikrofonityyppi: onko musiikin laji vai kansalaisuus, kun en tunne tyyppiä.
147. marjuko20.10.2009 klo 18:02
katti,
musiikin laji, mikin takana varsinainen tekijä.
148. pelaaja20.10.2009 klo 18:31
marjuko,
niinpä. Jonkun sortin nimi. Erilaisissa yhteyksissä näyttää olevan olemassa, osana lomahuoneistopaikankin nimeä. Olisiko tämä nyt sellainen pakkorakokirjainyhdistelmä. Pakkorako ihan vaan sen takia, että yleensähän hs-laatijan ratkaisusanat käännettyinä ja väännettyinäkin tuppaavat silti jotain merkitsemään eikä vain olemaan esim. just lätäkkö + L.
149. marjuko20.10.2009 klo 18:47
pelaaja,
sellaiselta hätäapuratkaisulta näyttää. Käytössä kuitenkin, kuten totesimme.
150. Juho20.10.2009 klo 19:03
katti, nimi löytyy ratkaisuristikon luoteiskulmasta, 99 idästä, thats her.
151. Juho20.10.2009 klo 19:05
vai olisiko lännestä?
152. katti21.10.2009 klo 13:19
No, ei löydy!

Pakko kai sit uskoa marjukoa. Eli ei ole kansalaisuus.
153. pelaaja21.10.2009 klo 17:14
katti pieni,
tokihan sinä nyt löydät edesmenneen ratkaisun läheltä sen vihjeen 99 idästä..oli sitten luoteessa tai lännessä. Silti voit uskoa marjukoa ja sen naisen tunnet. Vaikka ei se mikään pakko tietenkään ole. Eli ei ole.
154. marjuko21.10.2009 klo 17:29
katti,
saat luvan uskoa, kun sanon että on musiikin laji, kansalaisuus kaukana epäilemästäsi vaihtoehdosta. Tunnetko lyhenteen JFK? Uppoudupa siihen.
155. katti21.10.2009 klo 17:42
Kiittti, kullanmurut!

Onhan lauleleva 99 tuttu, mutta kun löi tyhjää, niin pitkään löi.

Hunningolle joutuisin ilman teitä!
156. pelaaja21.10.2009 klo 17:47
katti,
voi vitsi, kun mun pitää aina puhua niin moniselitteisesti. Varmuuden vuoksi: tuo 'eli ei ole' tarkoitti, että ei ole kansalaisuus. Nyt kyllä taas heippa !
157. katti21.10.2009 klo 17:54
pelaaja:

Ei hätiä. Sain kaiveltua oikean aivosolun perukoilta. (Mutta kun ekana näytti aasialaiselta mieheltä - häpeän syvästi.)
158. pelaaja21.10.2009 klo 17:57
nonni, ja sitten vielä turha myöhästynyt tilitys pelaajalta. Mäjen ala. Heippa taas hei.
159. pelaaja21.10.2009 klo 18:06
katti,
tätä ei enää uskota - äskeinen tilitykseni myöhästyi aiemmasta kommentistasi vaikka painoin lähetää, ihan varmasti, ennen sua.. No pääasia, että nainen löytyi.
160. liena22.10.2009 klo 11:39
En voi olla pistämättä lusikkaani soppaan sen laulajan ja vihjeen 99 yhteyttä vihjattaessa, kun minulle se oli aivan selvä vuoksi sen, että minua on työpaikalla kutsuttu juuri sillä nimellä, viittaen etunimeeni. Olin otettu lisänimestä!

Tämä ihan (melkein) ristikon ulkopuolisia asioita...

Muuten, olen oppinut, että kun tämä on juuri "keskustelupalsta", niin täällä voi keskustella kuulumisiakin. Olisiko sitten oltava joillekin erikseen "neuvontapalsta", etc...
161. Albatrossi22.10.2009 klo 15:00
Hehee, ensimmäisen kerran sain näinkin hyvin tehtyä, kiitos vinkkien. Vielä mietin vasenta ylänurkkaa!! Esim. KÄYTTÖOHJEKIRJANEN ja ELÄIMEN vieressä oleva oksanen tuottavat päänvaivaa.

Liena, minulle 99 ja laulaja olivat myös selkeitä, ja ihan samasta syystä, sillä minuakin on työpaikalla kutsuttu tuolla etunimellä, eikä ole edes oman nimeni johdannainen. :)
162. Albatrossi22.10.2009 klo 15:32
Niinhän siinä käy, kun pyytää apua. Sainkin jo ratkaistua nuo sanat. Hieman vielä nurkka tyhjänä, mutta eiköhän tämä tästä illan aikana aukene!
163. Ananias27.10.2009 klo 15:07
Heikuti keikuti!
Kiva ristikko, täyttyi kohtuullisella Googlen käytöllä, eikä pahoja tulkinnanvaraisuuksiakaan löytynyt.
Mutta mitä tykkäätte tästä uudelleen käyttöön otetusta tavasta kysellä tilinumeroa ristikon palauttamisen yhteydessä: Kuka tietää, millainen "Helsingin herra" koluaa Helsingin Sanomien paperinkeräyskorilla, kun viikottais- ja kuukautisristikot arvonnan jälkeen kartonkitehtaalle ajetaan?
164. ep27.10.2009 klo 16:44
viimmeistä viikkoa viedään ja vielä aukkoja jotka ei omin
avuin aukee esim.--ratkaisun yläpuolella ympyrä ja keskiv.
lehtisaari olen tietävinäni paikan (kallis asua) ja siitäoikealle
vihjekuvat epäselviä?????
165. Ansa27.10.2009 klo 17:44
ep, ympyrä kuvaa tässä käsittääkseni lautasta, joka on kovin tyhjä. Melko keskellä oleva on ristikoissa usein esiintyvän lehden lyhennys + saari Kreikassa ja vihjekuva on suomalaisen firman logo.
166. ep28.10.2009 klo 12:47
Ansa--kiitos nyt aukeni,mutta vielä mättää yläkeskellä---uusi väline-ja siitä vähän alemmas --Sirpan:n alla pitkähkö sana!!
167. Ansa28.10.2009 klo 14:07
ep, hei taas. Uusi on entisen vastakohta eli sama kuin esim. Chaplinin kuuluisan elokuvan alkuosa. Lopun saat kun muistelet vaikkapa lastenlaulua, jossa kerrotaan afrikkalaisesta puhelimesta. Myös wanhan ajan sähkösanoma alkaa samoin.
Pitkähköllä sanalla tarkoittanet tummennetun lauseen kolmosta, joka viittaa kansalaisuuteen. Nyt en tiedä, ovatko antamani vihjeet liian selviä vai sekoittavia - eikä ole täyttä varmuutta niiden oikeellisuudestakaan.
168. ep28.10.2009 klo 15:14
Hyviä oli vinkkisi-kiitti vaan--Sirpan alla olevat "aallon "näköiset ei aukee millään
169. Juho28.10.2009 klo 15:44
ep, Sirpahan selvästi leijuu alppimaan yläpuolella.
170. Ansa28.10.2009 klo 15:46
Ah, sitä tarkoitit, ep. Käsittääkseni haetaan yhdyssanaa, 5 + 5. Ensimmäinen osa voisi eri yhteydessä tarkoittaa esim. takin sisäpuolella olevaa kangasta ja jälkimmäinen on alue, noin yleisesti ottaen. Auttoiko?
171. ep28.10.2009 klo 15:50
Just`niin olikin jatketaan!!!
172. epätietoinen28.10.2009 klo 16:26
KESKELLÄ aatamin alun ja lopun alla mikä on tuolin näköinen???
173. Ansa28.10.2009 klo 16:40
Epätietoinen, epätietoinen olen minäkin vastauksesta. Minulle siihen tuli tuttu uskontoon liittyvä, mutta jos se on oikein, on "tuoli" pieni.
174. EJlo28.10.2009 klo 20:43
Ansa hoi

Mikä sana sinulla on siinä neljännen harmaan kolmantena, Nurmen patsaan 3. sana. En saa NYKYVÄLINEELLE aivan sellaista loppua, joka afrikkalaiseen puhelimeen viittaa muuta kuin osin. Sama koskee sitä sähkösanomaa.
175. Ansa28.10.2009 klo 21:22
Hups! Kiitos EJlo ja anteeksipyyntöni ep:lle! Ristikon koukerot olivat osittain päässeet unohtumaan ja lyijykynämerkinnät jo hieman haalistuneet. Ei minulla mitään puhelimeen viittaavaa ollutkaan, vaan pyörivän osan omaava juttu. Lupaan olla vastaisuudessa huolellisempi. Kyllä nolottaa. Vilpitön pahoitteluni!
176. Valittaja29.10.2009 klo 11:44
Selaan ketjun läpi aina pari päivää ennen viimeistä palautuspäivää--varmistaakseni, noudattiko ratkaisuni yleistä linjaa vai olinko tehnyt jotain poikkeavasti, ehkä väärin. Minulla ei ole energiaa lukea joka päivä näitä juttuja. Sen takia olisi kiva, että jaarittelut olisivat jossain muussa ketjussa, kun ei niitä jaksa ekikään lukea. Silmät väsyvät, kun yrittää etsiä asiaa näiden mökki- ja karjalanpiirakkajuttujen seasta.
177. Joskus voittanut29.10.2009 klo 12:29
Ja siin tuli taas jaaritteluja 7 riviä.!
178. ep29.10.2009 klo 17:56
Miksihän minulle tuottaa jopa nelikirjaimiset tuskaa,--nyt kolmannen harmaan alla ---maa-k ja oikealla "mikkiä" pitelevä nainen ,vaikkakin vihjattu jo aiemmin
179. Ansa29.10.2009 klo 18:21
ep, edellisestä harmillisesta munauksestani huolimatta rohkaisen mieleni ja vastaan. En voi mennä takuuseen siitä, että vihjeeni olisivat oikeita, mutta parhaani yritän. Kun maasta jätetään ensimmäinen kirjain - k - pois, jää jäljelle naisen nimi, jonka alkuun tulee kaksi samaa vokaalia.
Kuvassa ei tiedustella laulajan nimeä, vaan hänen edustamaansa musiikkia.
180. ep29.10.2009 klo 18:36
Ansa kiitos ei haittaa mikään "munaus "itsestäni ei ole
edes minkään vinkin antajaa
181. ep31.10.2009 klo 14:49
vaikka väännän ja käännän ylävasemmalla ---KAPE--ei
löydy ei sitten millään
182. Ansa31.10.2009 klo 17:00
En väitä mitään, kerronpahan vaan, miten kyseinen paikka on täällä: KAPE on miehen nimi monikossa. Ehkä. Siis sekä kysymyksestä että vastauksesta viimeinen vokaali pois.
Terkkuja ja tsemppiä ep:lle.
183. uusi31.10.2009 klo 17:06
KAPEssa on minullakin miehen nimi monikossa. Oikeastaan kun nyt mietin, en tiedä miksi.
184. -31.10.2009 klo 17:21
-A
185. Ansa31.10.2009 klo 17:23
Näin minä sen fundeeraan: Leveän vastakohdista (sekä kysymys että vastaus) on pyyhitty viimeinen (ja sama) kirjain.
186. ep31.10.2009 klo 18:33
-uusi- ja- Ansa kiitos en olisi näin osannut tätä työstää
187. uusi31.10.2009 klo 18:53
Jessus, niinhän sen silloin järkeilin. Nyt vaan en taas tajunnut miksi oli niinkuin oli.
188. uusi7.11.2009 klo 20:12
Nonniin, minulla olisi tästä vielä kysymys jos jollain sattuu olemaan tallella. Tuolla jatzlaulajan alapuolella on kädet, ja siihen tuli SAATA. Olin pannut ison kysymysmerkin siihen kohdalle. Siis mitä ihmeen SAATA?
189. pelaaja7.11.2009 klo 20:17
uusi,
saata = sekoittaa pelikortteja, ihan totta (jotkut käyttävät myös muotoa seata) Sen verran kun tutkailin pelisanoja, niin se on kyllä käytössä oleva termi edelleen.
190. Pipsa8.11.2009 klo 15:36
Se korttien sekoittamista tarkoittava verbi on kyllä eriskummallinen.

Mietin tässä, miten se taipuu, taipuuko kuin "maata"? Esim aktiivin indikatiivin preesens, yksikön toinen persoona: onko se sakaat?
191. Nykänen8.11.2009 klo 16:10
Just niin kuin Pipsa tuossa yllä sanoi.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *