KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2557

5120. HS 2557

Owlie9.10.2009 klo 08:22
Avaan keskustelun. Eipä vielä mitään narisemisen aihetta.
2. TJV9.10.2009 klo 09:54
Joo. Siis eipä narisemista. Eikä googlailuunkaan tarvetta. Olisko
vasemmassa reunassa hevosen kohdalla kyse puuttuvasta
kuvan osasta, ehkä. Mutta voi se olla ajateltu toisellakin tavalla.
Alkaa olla koossa sen verran, että lähden ulkoilemaan. Jää
ainakin illaksi jotakin mietittävää.
3. Potter9.10.2009 klo 12:27
Niinpä, paras jättää illemmaksi tuo alaharmaan osa. Muualta alkaakin olla selvää. Pitää miettiä mikä tuo pitkä sana on, jossa on korttipakan musta merikki ja se toinen kuva, jota en älyä.
4. Tuohipää9.10.2009 klo 13:14
Harmaat ovat vielä täysin ilman kirjaimia. Mitä mieltä olette Auliksen joko valkeista tai harmaista ruuduista, joihin ei tule mitään? Kuten nyt ratkaisussa.
5. Potter9.10.2009 klo 14:00
Alaosa selvisikin ihan tuossa päiväunen rajamailla. Jonnekin se ilmeisesti jäi muhimaan vaikka en ajatellut koko asiaa.
6. uusi9.10.2009 klo 14:50
Minä niistä ruuduista tykkäsin. En ollut ennen sellaisiin törmännyt. Sai olla ihan aidosti ilahtunut kun vihdoin viimein tajusi jutun juonen.
7. Cu9.10.2009 klo 14:54
Upeana perjantaisena lokakuun aurinkoisena päivänä luultuani ratkaisseeni Hesarin ristikon on minun pakko purnata ainakin kahdesta erisnimestä, jotka tuskin kertovat kenellekään mitään näistä henkilöistä.

Kun heittää lähes minkä tahansa kirjainyhdistelmän Googleen, sieltä löytyy lähes kuinka monta ehdotusta tahansa.

Onko tässä laitaa, kysyn minä. Onko kukaan kanssani samaa mieltä?

Cu
8. Jukkis9.10.2009 klo 17:33
Luultavasti samaa mieltä ovat ainakin ne muutama kymmenen kirjoittajaa, jotka tämän keskustelupaikan noin 6 v 7 kk 5 vrk 3 t 52 min pitkän hstorian aikana ovat tuon saman näkemyksen tänne kirjoittaneet. Siinä kirjoittajajoukossa olen minäkin.
9. Tupu9.10.2009 klo 19:08
Vai että on valmista joillakin, mulla takkuaa vielä nuo keskimmäset harmaat ja tietysti niihin liittyvät vaakasanat.
Tuota luutijaa olen miettinyt, en vain saa sopivaa sanaa muodostumaan. Mutta ei auta kuin ahertaa, vai löytyykö vihjeitä?
10. työmies9.10.2009 klo 19:29
Myydä Savossa on taas oiva.
Ylhäällä mulla on outoja eläimiä, mutta
kai ne tuolloin on liikkeellä.
11. 09.10.2009 klo 19:40
Minusta parhaasta päästä oli myös alavasemmalla
18 kirjaiminen yhdyssana.
12. Potter9.10.2009 klo 19:44
Tupu:
Siitä luutijasta. Katso mitä muuta kuvassa näkyy.
13. Tupu9.10.2009 klo 20:13
Kiitos Potter, tuijotin vain sitä ukkelia. Selkis, samalla harmaat pystyt. Enää on ongelmana "plärätä"-sanan piilokirjain.
14. 09.10.2009 klo 20:15
Tupu. Patterille voi tehdä myös.
15. Pertsa9.10.2009 klo 20:17
Tupu,
paperiarkeille tehdään useimmiten tämä pläräys, ennenkuin
laitetaan esim. tulostimeen.
16. Tupu9.10.2009 klo 20:19
Kiitos Pertsa, sitä juuri nykäsestä etsinkin.
17. ansu9.10.2009 klo 20:50
Keskiharmaan vaakasanat? Myös Heikki outo? Klähmiminen
ei kuulu tapoihin. Auttakee!
18. 09.10.2009 klo 21:06
ansu. Heikki on lehtimies ja kirjailija. KLÄHMIMISIÄ
tulee vähän kivemman kuuloinen synonyymi.
19. Tuu9.10.2009 klo 21:13
Saisinko apua "alot, ex-unkaria" -vihjeeseen?
20. Tuu9.10.2009 klo 21:19
Peruutus! Keksin jo. Ristikko täynnä!
21. sulo9.10.2009 klo 22:24
mulle kyllä kelpaisi ex-unkari vihje, kaipaan ensimmäistä kirjainta, myös suloa vailla , vasemmalla,vaikka tässähän minä olen.
22. Juho9.10.2009 klo 22:38
sulo, ei tässä mitään suloista haetakaan, vaan ent. kostaapelia, Mansesta nääs.
23. 09.10.2009 klo 22:43
sulo. ALOT, EX UNKARIA. Aloita ALOT- sanasta. Oikealta
vasemmalle ja sen synonyymi.
24. 09.10.2009 klo 23:14
sulo. Auttoiko?
25. Tamara9.10.2009 klo 23:26
Olen täyttänyt ristikosta noin puolet. Pitkiä sanoja en ole vielä saanut enkä alempien kuvien harmaita. Energiani on mennyt hoitokoiran hoitoon! Lapinkarhukoira, paksuturkkinen.
26. 09.10.2009 klo 23:31
Hei Tamara. Koiruuksiako teettää. Onko mustasukkainen,
jos täytät ristikkoa? Meillä koira nukkuu päivät pitkät.
Lenkille on mentävä ja ruokaa saatava, mutta sitten on
kaikki hyvin. Kysele, jos on tarvetta.
27. Tamara10.10.2009 klo 00:11
Meillä itsellä ei ole koskaan ollut koiraa - kissoja vain. Tämä on ystäväni koira. Otin sen hoitoon kahdeksi päiväksi, koska ystävä meni matkoille. Olen vähän varpaillani sen vuoksi, että tilanne on uusi. Koira reagoi jokaiseen liikehdintään. Saa nähdä, miten tämä ensimmäinen yö menee. Koira tottelee kyllä eikä hauku. Nyt se "nukkuu" - koiranunta - kylmimmässä kohdassa asuntoa eli eteisessä.
Koira on narttu eikä enää pentu. Toivon, että se antaa meidän nukkua kunnon yön, ainakin aamukuuteen.
28. 010.10.2009 klo 00:38
Tamara. Lapinkarhukoira asettuu vilpoisimpaan paikkaan.
Älä pelästy, jos haukkuu, kun posti tulee! Koirat nukkuvat
hyvin öisin. Uskon, että hyvin menee, varsinkin kun on narttu.
Ainoa ongelma voi olla ikävä ja sitten otat sen vaan sänkyyn
nukkumaan. Hyvää yötä ja huomiseen. :-)
29. Tupu10.10.2009 klo 07:24
Hei 0, Sun vihjeesi näemmä oli kans ihan tyhjentävä. Siis siihen pläräämiseen. Kiitos.
Taitavat ratkojat vielä antaa alitajunnan hoitaa hommia, kun on kovin hiljaista.
30. Tamara10.10.2009 klo 11:08
0
Yö meni hyvin: koira nukkui kuuteen, jolloin kävin ulkoiluttamassa se ja annoin aamumurot. Menin sitten itse vielä nukkumaan ja pistin talon pimeäksi. Ilmeisesti koira nukkui myös. Vasta lähellä klo 9 kuulin sen liikuskelevan makuuhuoneessa. Ulkoilutin koiran ja annoin äsken koirallekin hiukan kaurapuuroa, jonka se hotkaisi. Tämä oli ylimääräinen ruokailu, mutta uskon, että energiaa palaa pitkällä lenkillä, jonne mieheni aikoo koiran tänään viedä. Normaalisti sellaisia ei ole, koska koiran omistaja on iäkäs.
Tästä tulikin koiratarina! Ristikkoa olen aina välillä pyrkinyt silmäilemään.
31. uneton10.10.2009 klo 11:58
Naapurissa on huskyja ulkotarhassa. Ne ulvovat keskenään ja innostuvat vielä enemmän kun kuulevat hälytysauton äänen.Luulevat kai sitä laumastaan eksyneeksi koiraparaksi ja yrittävät viestittää, missä ovat. :)
32. uneton10.10.2009 klo 12:27
Toisella naapurilla oli lapinkoira, jota se piti enimmäkseen ulkona.Lopulta se koira karastaui niin ettei suostunut olemaan sisällä talvipakkasillakaan. Kymmenen minuutin jälkeen alkoi raapia ovea ja hakusi ulos.
33. Tamara10.10.2009 klo 12:44
Antaisiko joku vinkin tuohon alaosassa olevaan KAUNIITA?
34. Anneli10.10.2009 klo 12:49
Ristikko valmis.Oikean yläkulman eläimet pikkasen jäi mietityttämään,mutta kuten työmies eilen totesi kai ne liikkuvat tuolloin!Myös Heikki oli uusi tuttavuus.
Tamara,kiva lukea sun koiratarinaa.Itsellänikin on koira.Nyt onkin kiva sää ulkoilla koiran kanssa!Uneton,otan osaa,mullakin naapurissa tarhakoirana oleva lapinkoira!
35. tuffa Porist10.10.2009 klo 12:51
Tamara, taitaa mennä kukkapuolelle...
36. jokha10.10.2009 klo 13:09
taisin eksyä väärälle sivustolle. Tämä onkin lemmikkieläinsaitti!
37. pietu10.10.2009 klo 14:05
Kolme kertaa olen kysynyt ja aina turhaan, elikkä väläys on tullut välittömästi enterin jälkeen, saas nähdä...

Mikä ei herätä keskiharmaissa js mitkä ovat välineet, taikka mitä keskuksia kysytään????
38. tuffa Porist10.10.2009 klo 14:13
pietu
Eräänlaisista työkeskuksista kyse. Keskiharmaa mullakin auki.
39. 010.10.2009 klo 14:34
pietu. VÄLINEITÄ liittyy talveen.
40. Tamara10.10.2009 klo 15:33
Enää alin harmaa puuttuu ja myös sen kohdan pitkät vaakasanat. En saa otetta. Mikä se patahommakin on? Saisiko vinkkiä ANNE-sanaan? Jotkut kotieläimet ne varmaan on KESYJÄ?
41. Anneli10.10.2009 klo 15:38
KESYJÄ,ovat itsepäisiä!Kävin saamani ANNEN tarkistamassa,näkyi olevan kirjailija!Patahommelissa huomaa valkoiset merkit kuvassa!
42. Pertsa10.10.2009 klo 15:43
Tamara,
kotieläimet kylläkin, mutta harvemmin suomessa.
43. Tamara10.10.2009 klo 16:22
Etsin kirjailija-ANNEA, mutta sopivaa sukunimeä ei löytynyt, vaikka kävin 42 sivua läpi. Tuleeko siihen EGYPTIÄ sana, joka on sama kumpaankin suuntaan luettuna?
44. Aurinkosade10.10.2009 klo 16:25
Tamara,
Ei ole aivan sama.
Mutta mitä tarkoittaa oikeassa reunassa ratkaisun yläpuolella oleva iso A? Minulle tulee sana, joka viittaa islamiin?!
45. pelaaja10.10.2009 klo 16:27
Ei ollenkaan hassumpi ristikko. Alimman harmaan rakentaminen kesti kamalan kauan, koska olin siinä patahommassa näkevinäni jonkinlaisen tähdenlennon ja siitä syystä valitsin sanan loppupuolelle pitkäksi aikaa väärän miehen.

ps. Nykänen vahvistaa kyllä ne yläoikean eläimet.
46. pelaaja10.10.2009 klo 16:28
Aurinkosade,
melkein jo vastasit itsellesi..
47. Aurinkosade10.10.2009 klo 16:34
Just joo, tajusin!
48. Tamara10.10.2009 klo 16:40
Sain valmiiksi! Löytyi ANNE-nimiselle kirjailijalle sukunimi. On toimittanut puutarha-alan kirjoja.
Aurinkosade
Islamiin viittaa se sana minullakin. Ilman viimeistä kirjainta se viittaa kirjaimen kokoon.
49. 010.10.2009 klo 16:40
Tamara. ANNE on kirjoittanut kirjan mm. kukkaruuista.
50. uusi10.10.2009 klo 16:49
EGYPTIÄ on aika rajattu alue.
51. Taata10.10.2009 klo 16:50
Sain ristikon valmiiksi nyt etuajassa, kun eilen illalla ratkaiseminen lähti sujumaan niin hyvin, että ei jäänyt muuta kuin sarjakuvasta kaksi alinta osaa ja sitten oikealta keskustaa ratkaisematta. Toki siellä täällä muuallakin oli joitain irtokirjaimia tarkistettaviksi.

Tänään sitten ratkonta lähti sillä tavalla liikkeelle, että ehdin saada pari sanaa lisää ratkotuksi, kun kuulin surullisia uutisia Naantalin tulipalosta ja nuorten kuolemista ja loukkaantumista siellä. Ratkonta tyssäsi siinä vaiheessa kunnes äsken kahvien yhteydessä aloin jatkaa ja kas kummaa nyt sitten ratkonta eteni niin joutuisasti, että tuli ristikko kokonaan täytetyksi. Tarkistelin vielä joitain sanoja.

Oli tässäkin ristikossa kuitenkin haastetta aivan tarpeeksi. Muutamat Auliksen ratkaisusanat kyllä ihmetyttivät aika
kovastikin. Ehkäpä itse olisin laatinut toisin joitain paikkoja.
Toisaalta vihjeissäkin riitti ihmettelemistä sanotaan nyt sitten niin, että ainakin jonkin verran. Että sitä rataa...
52. 010.10.2009 klo 16:58
Tamara. Vihjeestä ei ollut apua enää. Kirjoitimme
samaan aikaan ja olit löytänyt jo ANNEn.
53. uusi10.10.2009 klo 17:00
Jaa, enpäs olekaan enää varma EGYPTISTÄ. Kun tuo LEFFA taitaa olla väärin... Ei tuommoista olekaan.
54. uusi10.10.2009 klo 17:11
On EGYPTIÄ sittenkin se rajattu alue. Oli LARIN väärin ja sitä myötä myös LEFFA.
55. 010.10.2009 klo 18:07
uusi. Saitko meriaiheisen leffan?
56. uusi10.10.2009 klo 18:18
Sain. Nyt takkuan siivouksen lomassa tuolla alakerran KOIRAASSA. Se alkuosa kun ei selviä. Alkaako JUMALATAR kirjaimella, joka kyllä on aakkosissa, mutta jota harvemmmin suomessa tarvitaan?
57. työmies10.10.2009 klo 18:24
uusi,
mulla on ristikko täysi, mutta just
tossa kohtaa ei ihan kaikki täsmää.
Siinä on mulla harvinainen kirjain, mut
tollasta eläintä en löydä.
Ihan kuin yksi vokaali pitäisi vielä
muuttaa, mut sitten hattu ei oo hattu...tai jotain...

Leffaan ei Aulis tällä kertaa ole laittanut
mitään koukkua ;)
58. tuffa Porist10.10.2009 klo 18:25
Koiras jäniksen kokoinen norsun sukuinen!
59. pelaaja10.10.2009 klo 18:29
No onhan siinä jumalattaressa ihan tavallinen kirjain, työmiehen viestissäkin se on monta kertaa, tuffalla vaan ei. mutta ei se sen sanan loppua muuta.
60. työmies10.10.2009 klo 18:34
Katsos vain.
Nyt jumalatar on lähes hän, joka
asuu tässä samassa huushollissa.
61. uusi10.10.2009 klo 18:48
No nyt KOIRAS (luullakseni) ja JUMALATAR löydetty. Pitikin hakea jumalatar itäisiltä mailta.
62. uusi10.10.2009 klo 18:58
hah, pielessä olivatkin molemmat. Oikea jumalatar löytyi lähempää ja oikea elukkakin löytyi. En ollut ennen tuollaisesta elukasta kuullutkaan. Ja jumalatartakin on ainakin neljällä eri alkukirjaimella.
63. 010.10.2009 klo 19:14
uusi. Jotain mäyräsukua kai on.
64. pelaaja10.10.2009 klo 19:18
Vaikka ne elukat ovatkin sellaisia kuin ovat, niin kyllä ne ovat norsun sukulaisia, aivan kuten tuffa Porist sanoi. Samaa sanoo Facta ja Wikipedia.
65. 010.10.2009 klo 19:25
pelaaja. Toki on luettu mihin sukuun kuuluu ym.
Suomeksi sanottuna se on ------mäyrä. Ajattelin, että
se olisi helpompi löytää sitä kautta, kun elefantti.:-)
66. pelaaja10.10.2009 klo 19:48
0,
niin joo. Minä kun taas ajattelin, että jotakuta voi hämätä, jos sukua yhtäkkiä vaihdetaan. Ja tietysti on niin, että itse kukin tykönään miettii, kuinka helpottaviksi vinkit muotoilee. Itse olen vaikean kaavan kannalla vaikken sitä oikein hallitsekaan. Mutta nyt on pelaaja tällä erää taas sanasensa sanonut, luulisin. Heippa.
67. uusi10.10.2009 klo 19:52
Minua kyllä norsu helpotti kovastikin. Olin näet liskoa tarjoamassa.
68. 010.10.2009 klo 20:30
pelaaja. Kateeksi käy niitä, jotka osaavat hienovaraisesti vihjeen antamisen taidon. Minä en osaa ja se näkyy.
Todentotta olen siitä myös kuullut ja yritän olla vihjaamatta,
mutta on sellaisiakin, jotka tarvitsevat enemmän avittamista.
(pelaaja sinä kuulut niihin joita kadehdin)
69. EJlo10.10.2009 klo 21:52
Minkä alan miehiä on tuo vasemman alanurkan JON ?
70. 010.10.2009 klo 22:16
EJlo. Ohjaaja.
71. EJlo10.10.2009 klo 22:33
No niinpä näyttää olevan, ihan tunnettujakin elokuvia ohjannut. Jotenkin on sellainen idän leima miehessä !
72. 010.10.2009 klo 22:44
EJlo. Oliko liian helppo? Pelkkä ohjaaja voi olla kuka tahansa.
73. L-a10.10.2009 klo 22:57
Outoja eläimiä, nimiä ja kiertotietä ruokalistalle! Ylimmän harmaan vasemmalla puolella kaksi kummaa: alus/juna ja "kotelo". Minne matka, saisiko apuja?
74. 010.10.2009 klo 23:09
L-a. Alus/juna. Eivät ole kevyemmästä päästä.
75. L-a10.10.2009 klo 23:21
Kiitos,0! Alku selvisi. Kotelo lienee pankkikalustoa. Onko kyse struktuurista vai materiasta?
76. 010.10.2009 klo 23:37
L-a. Mistä "kotelosta" on kyse ja missä?
77. L-a10.10.2009 klo 23:49
Aanailen sitä junan/aluksen vieressä olevaa aukenevaa.
78. 010.10.2009 klo 23:55
L-a. Juna/ aluksen vastaukseen tulee myös se "aukeneva.
Siis monikko 17 kirjainta.
79. L-a11.10.2009 klo 00:01
Kiitos avuista,0! Nyt kääriydyn unen hienoon huiviin, päivänsankaria A. Kiveä lainatakseni. Hienon huivin hyväilyjä Sinullekin!
80. 011.10.2009 klo 00:07
L-a. Samoin!
81. pietu11.10.2009 klo 08:55
Vihjatkapa hiukan mikä on kova, siis muukin kuin tää ristikko mulle.
82. 3.taata11.10.2009 klo 09:53
pietu,ihmisessä lienee paljon tällaista kovuutta,mutta tämä ei liene ihmisestä.
83. pietu11.10.2009 klo 10:12
Kiitti!
Hokasin jo ittekkin ja tehtävä on ratkaistu! Minun taitotasolleni oli ihan sopaivan vaikea.
84. Masa11.10.2009 klo 10:16
Huomenta kaikki lemmikkimummot ja muut hurahtaneet (=2557)

Helpompi kuin edelliset. Iso A oli ovelan hauska Aulismi.

pietu: 'köyhät' pistää näitä kovia kattilaan soppaa tehdessä

Autapa sinä minua : Tuo kirkontapainen rakennus, piilokirjain hukassa ja tuleeko 'PAINUU ALAS' yksikkö vai monikko ???
85. Matahari11.10.2009 klo 10:39
Masa,
alas painuu yksikössä sitä tavallisinta ristikko kamaa. Toinen onkin vähän vaikeampi selittää, oudompi sana rakennuksen korkeammasta osasta. Jos keksit sen tutumman, löydät sanan vaikka Vuokilasta.
86. EJlo11.10.2009 klo 10:47
0
Keksin sen ohjaajan kun sain pari apukirjainta. Itään viittaus oli liian hätiköityä. Pikemminkin merkin mitätöintiin etelästä olisi osoittanut että löysin oikean JONin
Köyhän soppa-ainekset auttoi tuohon KOVA-vinkkiin, mutta nyt "painin" vaakaan VÄLINEITÄ sanan kimpussa. Olisiko yhdyssana ja alussa materiaan viittaava osa?
87. Matahari11.10.2009 klo 10:58
EJlo,
en minäkään siihen muuta keksinyt. Kohta taitavat olla tarpeen täälläkin.
88. tuffa Porist11.10.2009 klo 11:11
Matahari, Poriss viäl pellollaki...
89. Matahari11.10.2009 klo 11:17
tuffa Porist,
totta puhut, niin sitä unohtaa perusasiat tässä kivikylässä. Taidan tulla ensi viikolla sinne päin ihailemaan jälkeä.
90. EJlo11.10.2009 klo 11:41
Heikki taitaa olla journalisti, vaikka Google mielellään tarjoaa Hämeenlinnalaista taksiyrittäjää.
Valmiiksi tuli ristikko, mutta en tiedä mistä tarkistaa vaakasanoilla tulleen ex-Unkaria. Se kakkosvihje kyllä varmistaa että sana on oikein, olisi vain mukava tsekata miksi nimi on ex.
91. L-a11.10.2009 klo 11:44
Vasemman reunan hevosesta meinaa tulla käsittämätön murtoluku. Olenko metsässä vai sirkuksessa?
92. apua11.10.2009 klo 11:49
L-a:
itse järkeilin, että käsittämätön on se, joka on jäänyt piiloon, ja liittyy elimellisesti yhteen kuvan kanssa.
93. L-a11.10.2009 klo 11:52
apua: No, nytpä hoksasin! Sana ikään kuin täydentää hepan kirjaimin. Uusi ovela aulismi!
94. mömmö11.10.2009 klo 11:59
Oltiin taas matkoilla ja sain eilen illalla lehden. Ihmeekseni ratkesi helposti. Kiitos vihjeistä.
Ihmettelen kai väärää sanaani PAINUU ALAS vihjeestä, onko siinä vain 2 kirjainta?
95. Ripe11.10.2009 klo 12:05
Oikeall alhaalla jumalattaren vieressä oleva kuva? Sain alueen täyteen, mutten ymmärrä kuvaa, enkä ratkaisusanaa. Oisko viisaampia?
96. apua11.10.2009 klo 12:06
Ripe:
mielestäni siinä on päähine, jonka reuna on leikattu pois.
97. Rapu11.10.2009 klo 12:28
Lähti täyttymään suht kivuttomasti ilman apuja, mutta kaikki harmaat pitkine yhdyssanoineen ovat edelleen pahasti auki.
Apuja tässä tarvitaan, ja paljon.=)

Yläharmaata risteävät veturi/kassakaappi. Alussa 6-kirjaiminen "ei kevyttekoinen", mutta mitä haetaan loppuun?

Ja edellistä risteävä, ylhäältä alas tuleva: pohjahuoneisto?
3+6? Ei varmaankaan tule sitä ensin mieleentulevaa? Nyt siinä on lähinnä kuoppa...
98. Taata11.10.2009 klo 12:43
Mömmölle sanon, että on 4 kirjainta, joista kaksi on samaa.
Hae yksi vaakasana uudelleen!
99. tuffa Porist11.10.2009 klo 13:33
Rapu
1) Konstruktio
2) Lukumäärä
100. apua11.10.2009 klo 14:25
Hei taas,

olen kuin pistoksissa, kun luulen saaneeni ristikon suht. koht. valmiiksi, mutta enpä vain tunnu löytävän raakkaamattomaan alaleukaan (3+5) kunnon vastaussanaa. Siihen tullut yhdyssana ei mielestäni merkitse mitään.

Siis toisen harmaan alueen ja alakuvan oikeanpuoleisissa sanoissa jokin pielessä, mutta mikä?

Kysymyksiä, vaikkapa:
/1/ Onko "Heikki" sukunimeltään kuten Helsingin apulaiskaupunginjohtaja?
/2/ Ovatko "välineitä" 3-osainen yhdyssana, monikossa (5+4+6)?
101. apua11.10.2009 klo 14:43
Jatkoa ed. 14:25,

vaihdoin leukaan vokaalin, jolloin myös "Heikin" sukunimi vaihtui vastaavasti. Itselleni kovin vieraantuntuinen löytyi googlella helposti, ja on tälläkin hetkellä 16 suomalaisella.
102. 011.10.2009 klo 14:53
apua. Vaihdoit luultavasti oikein. VÄLINEITÄ tarvitaan
tähän vuodenaikaan.
103. 011.10.2009 klo 14:58
VÄLINE vastaukseksi tarvitaan tähän vuodenaikaan.
Sorry!
104. 011.10.2009 klo 15:05
apua. Nyt löysin VÄLINEITÄ. Oikein jaoit (5+4+6)
105. apua11.10.2009 klo 15:08
Kiitän, 0.

Kaupunkilaisena arvelisin, että niitä tarvitaan viimeistään, kun pintamaa alkaa jäätyä.
106. uusi11.10.2009 klo 15:11
EJlolle Ex-Unkarista: Unkarin rajojahan on siirrelty sinne tänne. Tuo paikka on nyt jonkun muun valtion alueella, en vain viitsinyt tarkistaa minkä. Minulta puuttuvat vielä KLÄHMIMISIÄ ja tuo siivoaja. Ja HEIKKI.
107. Rapu11.10.2009 klo 15:22
kiitos tuffa,
huoneistot luulen arvanneeni, mutta junan ja kassakaapin loppu ei tule millään väännöllä. ;=(
En tiedä mitä oikein kysyisin, kun on niin paljon puuttuvia...

Siinä ylhäällä NUMMI MYÖS -kohtaan tulee varmaan koiria, mutta sen vieressä 2 harmaata möykkyä. Alku, 4 kirjainta, on kovaa, mutta loppu ei hahmotu.
Lisäksi pelinimi ja -kin arvatenkin päin honkia.
Help=)
108. työmies11.10.2009 klo 15:27
Rapu,
yksinkertaisesti: mikä osa niistä
möykyistä näkyy.
109. Rapu11.10.2009 klo 15:56
työmies,
no, mielestäni näkyy ne ylimmät, mutta eivät istu risteävien kanssa. EI UMPINAINEN ja peräti todennäköisesti oikeat, joten missähän mättää? (Muualla kuin pääkopassani)

Juna/kassakaapin loppuosan konstruktio ei sekään valkene.
Ja minkähän sortin peliä haetaan pelinimeen?
110. tuffa Porist11.10.2009 klo 16:02
Rapu, pane möykkyjen alku genetiiviin...
111. Rapu11.10.2009 klo 16:11
tuffa, kiitos.
Sain siihen nyt adjektiivin monikossa, kun alku muuttui genetiivin puolelle. OK?

Rukkaset täytyy varmaan laittaa naulaan. Sen verran kovalta tää työ nyt maistuu.
112. tuffa Porist11.10.2009 klo 16:15
Rapu, pane alku yksikköön. Peliä en löytänyt kuuklesta,
mutta viittaa johonkin sotasellaiseen...
113. mömmö11.10.2009 klo 16:32
Ravun kyselykohdat minullakin mietinnässä, kun se PAINUU ALAS ei neuvoista huolimatta aukea. Olisiko eka muutettava ja joki tuloksena tai viimeinen, samoin joki tuloksena.

Sitä sotapeliä en myöskään löydä, liekö se väärin.
Mutta kun muut ei kiikasta, saa jäädä ratkaisun tulemiseen asti.
114. Taata11.10.2009 klo 16:33
Möykyillä kuten linnuilla ja meilläkin on nenut. Substantiivi hakusessa. Ei mitään hennosti valmistettuja tulee vaakaan Rapu.
115. Taata11.10.2009 klo 16:34
Mömmö vaihda yksi vaakasana sanoin jo aiemmin.
116. Rapu11.10.2009 klo 16:39
tuffa, alku on yksikön genetiivissä. Mutta kokonaisuudeksi saan monikollisen adjektiivin. Argh.

Jospa kysyis vaihteeksi siitä alakerran harmaasta.
Kesyjen loppu. Joku sanoi, että itsepäisiä ovat. OK?
Alkusävelellisiin on vain alku, 5 kirjainta. Mitä loppuun haetaan?
Pata+vihannes+valk.pilkut kyljissään: saan ruokaa.
Metallia: Alku raskasta. Loppu ei hahmotu. 5+5?

Paljon kysymyksiä, mutta jospa johonkin saisin helppinkiä.
Omat neuvot ovat näköjään tyrehtyneet.=)
117. liena11.10.2009 klo 16:42
Moi,
vilkaisin palstaa ja

Rapu,
1) vastaa: minkälaiset
2) 4+2, eli oikein on
3) paikka myös Hesassa
4) ajattele konekiväärin ääntä

Olipas kaunis syyssunnuntai!
118. Rapu11.10.2009 klo 16:50
Taata ja liena, kauniit kiitokseni. Ootte ihania.
Paljon aukeni sieltä ylhäältä. Ja samalla sai taas intoa pinnistellä eteenpäin. =)

Mömmö. Painuu alas: alkaa ja loppuu samalla kirjaimella.
119. Taata11.10.2009 klo 16:51
Ei ole valkosipulipilkkuja Rapu kyljissä. Kesy ei ole niin tyhmä kuin väitetään.
120. Taata11.10.2009 klo 16:53
Mömmöllä nimi ilmeisesti väärin!
121. Taata11.10.2009 klo 16:58
Metallia on esim. huonekalukoriste.
122. Rapu11.10.2009 klo 16:59
Taata,
ei olekaan minun ruuassani valkosipulia, vaan jotain itämailla viljeltävää. Onko se "ei niin tyhmä" kuitenkin oman päänsä pitävä? Jos on, niin minulla on vikaa sitten siinä alimmaisen kuvan kaakkoiskulman "kapeassa". Kaislikossa olen sillä kohtaa. Olenko hakoteillä?
123. Taata11.10.2009 klo 17:01
Heinäpellollakin on niitä. Tunnut olevan oikealla tiellä Rapu.
124. pelaaja11.10.2009 klo 17:14
Rapu,
jos olet vielä sitä mieltä, että alkusävelellisissäsi on 5 ekaa oikein, niin kannattaa miettiä koko sana uudelleen - kuvittelen sinun laittaneen siihen sen, joka ei tällä kertaa sovi
125. Rapu11.10.2009 klo 17:25
Nyt on sitten ylä- ja keskiharmaa selätetty.
Ylhäällä saari oli pitkään se normaali ristikkosaari. Vaihtamalla selvisi koko alue.
Keskellä eivät herätä -kohdassa ajattelin lähinnä pikkulasten vanhempia. Ääni oli melko kimakkaa. Nyt ihan naurattaa, miten harhaan voi itsensä johtaa.=)

pelaaja,
olet ennenkin nähnyt ristikkooni ruudun välityksellä. HIH. Todennäköisesti tiedät nytkin mitä minulla siinä lukee. Kiitos vinkistä! Täytyypä katsoa miten sitä muuttaisi.
126. pelaaja11.10.2009 klo 17:29
ps. se "sotapeli" löytyy kuuklen kans.välisiltä sivuilta heti ekana
127. uusi11.10.2009 klo 17:30
Nyt olen kumittanut keskiharmaan yläosan puhki. HEIKKI selvisi, mutta siihen se sitten jäikin. En keksi millään KLÄHMIMISIÄ enkä sitä luuttuajaa. Luuttuajan lopussa on samat kirjaimet kuin pöytään katettavien lopussa. Olenko hakoteillä? Joku sanoi että KLÄHMIMISET ovat jotain positiivista, mutta ainoassa keksimässäni positiivisessa on yksi kirjain liian vähän.
128. Rapu11.10.2009 klo 17:35
uusi,
luuttuajalla on jotain niissä astioissa. Ei sentään pikeä, kuten ensin luulin.
Klähmintä on jotain hellää, liki hipaisun kaltaista.
129. Taata11.10.2009 klo 17:36
Mikä toimitus kuvassa on menossa uusi? Klähmiset eivät aina välttämättä ole positiivisia? Lopussa ovat ovet.
130. pelaaja11.10.2009 klo 17:38
uusi,
niitähän sillä siivoojalla näyttää olevan.
Klähmimisestä tulee minulle mieleen jotenkin eroottisempi (?) tapa kuin se sinun 'ainoasi', vaikka sana on samantapainen, melkein
131. Taata11.10.2009 klo 17:40
alkusävelellisiä= ens. aakkonen + merilintuiset ja vielä yksi vokaali väliin.
132. pelaaja11.10.2009 klo 17:43
Sen verran vielä luuttuajasta, että kuvahan ei kerro, onko niissä purnukoissa enää mitään. On tai ei, niillä on se käyttötarkoituksensa
133. Rapu11.10.2009 klo 17:50
Maalissa. Olipa tuskainen taival, mutta kannatti kokea.=)

Alakerrassa murhetta tuotti se pellolta/kaislikosta löytyvä.(viisikirjaiminen pysty) Olin lykännyt siihen oikein oikeuskanslerin.=D. Siksipä se kesyjen loppu olikin niin hankala.
134. uusi11.10.2009 klo 18:02
Oi kiitos kaikille! Katsoin tänne, tuijotin ristikkoa vielä pari minuuttia ja tajusin. Oli nuo herättämättömät väärin, sekin sotki. Nyt on valmis, kiitos!
135. mömmö11.10.2009 klo 18:34
Rapu ja Taata, kiitos kaunis!
Molemmat autoitte ja sanahan oli oikeastaan itzestään selvä, vaan kun ei leikannut.
136. mömmö11.10.2009 klo 18:38
ja pelikin oli oikein ja löytyi heti alusta, kuten pelaaja neuvoi.
Andersonin nimessä oli tutumpi vaihtoehto, kuten Taata epäilikin.
137. pelaaja11.10.2009 klo 18:45
Rapu,
nopeasta loppukiristäsi uskallan päätellä, että alkusäveleesi olivat kuin olivatkin heti oikein. Hämäännyin niistä 5 kirjaimesta..onneksi en ehtinyt sekoittaa enempää. Ja nyt taas heippa.
138. Rapu11.10.2009 klo 18:49
Ja vielä...
Keskipaikkeilla tulitikusta oikealla on etunimi. Saitteko harvinaisen, vain 2:lla olevan?

Entä vasemmalla, alhaalla, golffarin vasemmalla puolella, on Juudan kuningas. Viimeinen kirjain epävarma. S:llä löytyy ristikkorengistä, muttei sovi sillä VETO -vihjeeseen.
Mitäs sanotte?
139. Anneli11.10.2009 klo 18:54
Etunimeen sain harvinaisen nimen,e-loppuisena miehen nimi!Juudaan kuningas alkaa minulla A:lla.
140. Rapu11.10.2009 klo 18:54
pelaaja,
ei se minun alkusävel ihan kondiksessa ollut. 4 ekaa oli ok, koska laitoin siihen yksikön ja kaipasin jotain sen jatkeeksi.
Hyvä vaan, että herättelit oikeaan suuntaan. Kiitos siitä.
141. Rapu11.10.2009 klo 18:56
Anneli,
sain miehen etunimeen miehen nimen, joka alkaa ja loppuu samalla kirjaimella.
Juudan kunkku alkaa mainitsemallasi, mutta sitä viimeistä kirjainta ihmettelin.
142. uusi11.10.2009 klo 19:08
Aikakirjoista: Herra oli näin nöyryyttänyt Juudaa sen kuninkaan ****in vuoksi, koska **** oli saattanut Juudan luopumuksen valtaan ja oli itsekin ollut Herralle ...
143. Anneli11.10.2009 klo 19:10
Rapu,
taisin olla eri etunimessä,ylhäällä vasen yläkulma,toinen rivi.Sori.Nyt yritän etsiä tarkoittamaasi kohtaa!
144. Anneli11.10.2009 klo 19:13
Löytyi,myös minulla miehen nimi,sama alku ja loppu!
145. Anneli11.10.2009 klo 19:16
Juudaan kuningas nurin eräs timpurin työkalu!
146. Rapu11.10.2009 klo 19:25
Anneli,
niinkö? Sen nurinpäin olevan työkalun tuntee myös riskikkorenki. Mutta mitä ihmettä sitten tulee siihen VETOON, joka risteää Juudan kuninkaan viimeistä. Ei mitään järjellistä ainakaan minulle. !?
147. Rapu11.10.2009 klo 19:28
Anneli,
unohda koko juttu. Sorry.
Pipari meni uusiksi ja Jon oli jäänyt tsekkaamatta. Nyt on VETOkin ok.
148. Anneli11.10.2009 klo 19:29
VETOon mulle tuli kyllä ihan järkevä sana.Esim.pillillä voi tehdä niin!
149. Anneli11.10.2009 klo 19:31
Rapu,hyvä juttu.
150. 011.10.2009 klo 19:53
Anneli. Taas tuli se tuttu kasvi. :-)
151. Pupni11.10.2009 klo 20:01
Vaemmalla alhaalla saksiniekan alkuosa hukassa. Oletan tulevan 6+4.
152. Pupni11.10.2009 klo 20:03
Siis "vasemmalla alhaalla" piti sanomani.

Ja onko JON´in sukunimi se yleisin englanninkielinen?
153. Pertsa11.10.2009 klo 20:17
Pupni,
saksiniekkaan sukupuoli.
154. uusi11.10.2009 klo 20:18
Enenpi JONin sukunimi haiskahtaa ranskalta. Pipari taas on Ruotsissa leivottu.
155. 011.10.2009 klo 20:44
JON on syntynyt Englannissa ja nykyään kai työskentelee
enempi tuolla USA ssa.
156. Pupni11.10.2009 klo 20:58
Pertsa ja uusi, kiitän!
157. ÄÖ11.10.2009 klo 21:17
Miten voi olla näin vaikeeta teille? Ristikko on perin helppo!
158. masa11.10.2009 klo 21:33
Moi ! fysiologiaa loppu puuttuu ja saari,joka ei ole se yleinen.
Näihin apua, niin selvä olis. Kiitos !
159. 011.10.2009 klo 21:49
masa. Loppu on kuin letitykset. Saari on n 2500 km
päässä Uudesta seelannista.
160. Taata11.10.2009 klo 21:50
Annelin kommentti vasemmasta yläkulmasta hämmästyttää.
Monikkoa kysytään nimestä.
161. EJlo11.10.2009 klo 21:57
masa
se loppu muistuttaa myös köysien tekotavasta.
162. 67.11.10.2009 klo 22:18
Vihdoinkin valmis, vihjeitä luettu,mutta googlattu vähemmän kuin tavallisesti. Tätä vaikeusastetta lisää, kiitos!
163. Tepa11.10.2009 klo 22:45
Mikä on se äijä vasemmassa yläkulmassa? Sen suusta lähtee kaksi viivaa, ja siitä alas on 11- kirjaiminen sana
164. 011.10.2009 klo 22:55
Tepa. Kysyit samaa ristikossa 2556. Tässä ei ole "äijää"
vasemmassa yläkulmassa ja 11-kirjaimista.
165. 011.10.2009 klo 22:59
Tepa. Tarkoittanet puheliasta miestä flyygelin lähellä?
Taitaa paasata kovasti.
166. Tepa11.10.2009 klo 23:12
Kiitos, 0.
167. Tepa11.10.2009 klo 23:24
Menee vähän vituralleen. Ristikossa 2556 ei ollut mitään ongelmia, eikä välttämättä 2557:ssäkään. Kiva jutskata kanssasi 0 kaikkinensa.
168. 011.10.2009 klo 23:27
Tepa. Kaikin mokomin :-D
169. masa11.10.2009 klo 23:35
Thanks 0 ja Ejlo. Täys on ! HYVVÄÄ ÖTYÄ !!
170. Pupni11.10.2009 klo 23:43
1) Vasemmalla mäkeä laskeva mies hukassa.
2) Sen päällä oleva eläin saaneeko myös etunimen?
3) Varmistan, että EX-VALTAKUNTA ja TURKKIA ovat ne tavallisetko?
171. Pertsa12.10.2009 klo 06:06
Pupni,
1) laskusuunta
2) ei oikea sellainen
3) ex- valtakuntaan lähes syötävää, turkkiin "tavallisin".
172. tuffa Porist12.10.2009 klo 06:08
Pupni:
1) Substantiivi
2) Meitä nuoremmille tarkoitettu
3) a) ei tavallisin, b) usein ollut
173. tuffa Porist12.10.2009 klo 07:06
Pupni:
1) korjataan: adverbi
174. mamma12.10.2009 klo 14:30
Puhtaaksikirjoitusvaiheessa tuli tenkkapå. 3. rivi vanhan ratkaisun yläpuolella "miehiä molempiin suuntiin". Kun on järkevä yhteensuuntaan niin toiseen suuntaan ei tule mitään. Ristevään sukukunimeen käy moni vokaali. Olisikohan jollakin antaa vihjettä
175. Juho12.10.2009 klo 14:39
mamma, kyllä siihen kaksi vokaalia käy, pluraalista teet kumpaankin päähän ja ämmää väliin.
176. Juho12.10.2009 klo 14:41
Tmä niille kaksisuuntaisille pojille.
177. mamma12.10.2009 klo 15:01
Kiitos Juho! Niin mulla perjamtaina olikin, mutta jostain syystä ämmä oli muutettu toiseksi konsonantiksi ja siksi sekosin.Väärin siis oli vuodesta 1951. Ei ollut muutettu vaan itse olin muuttanut.
Kiitos kiitos.
178. omena12.10.2009 klo 17:05
ylhäällä oikealla: kohta jossa risteävät : arin, oliol, eläimiä (ensimmäinen kirjain) ja lentävä lintu ?? Viittaako 'arin' miehen nimeen vai kipeään kohtaan ? entä 'eläimiä'- onko pistävä pörriäinen esim. lehmien kimpussa ??? Avioitua lienee se tavallinen synonyymi, joten luulen että se on oikein tässä yhteydessä ! Voisinko saada apua ?
179. mamma12.10.2009 klo 17:34
omenalle.
1. ei miehen nimeen.
2.oliol ilmoittaa itse mitä siihen tulee.
3.kyllä.
4.on kyllä tavallinen
180. omena12.10.2009 klo 17:37
Perun edellisen kysymyksen, koska vastaus löytyi jo.!

Tosin uusi ongelma syntyi kohtaan: keskelllle: 'KOVA' sanan keskelle muodostuu ylim. T.kirjain-jotain on pielessä-esim. klähmimisiä (tuleeko loppuun monikon t ?) ja välinäiden loppuosa onko synonyymi 'kaavalle' ? 'keskuksia - onko vieraskielinen sana? Jokin tässä 'pännii' ! Apua!
181. EJlo12.10.2009 klo 17:38
Fibelille vinkiksi
Ne ELÄIMIÄ olivat muistaakseni pilvettömänä päivänä pörrääviä arkkipiispoja.
182. sulo12.10.2009 klo 18:06
o
juho
Terveisiä tästä päivästä, ja kiitos vinkeistä viime perjantaina.olen taas kotona,ja tutkailen puuttuvia ruutuja.Kasvissuvusta puuttuu toinen kirjain,joten oma väline ehkä väärin.
183. Anneli12.10.2009 klo 18:42
Taata (11.10 klo21.50)
No unohtui mainita,että puhuin nimen perusmuodosta.Tietysti monikkoa kysyttiin.
184. tuffa Porist12.10.2009 klo 18:56
omena: !) monikko on, 2) synonyymi on, 3) edelleen on...
185. Heppu14.10.2009 klo 08:14
Olihan tässä taas kummajaisia. Onko joku tavannut henkilön, jolla on sellainen ruumiinosa kuin alimman harmaan oikealla puolella olevalla sänkileukaisella? Ja jos harmaan alla olevaa pitkää ruokalajia ruvetaan tarjoilemaan, olisi kyllä syytä lisätä lautaselle enemmän niitä valkeita jyväsiä. Tuollaisena ei kelpaa minulle.
186. Aurooran pappa14.10.2009 klo 08:34
Heppu
Tarkkaile sitä Heikin viimeistä kirjainta. Siihen on toinenkin mahdollisuus, et tulee hiukan luonnollisempi ruumiinosa minkä oletin sulla siinä ensin olevan.
187. Heppu14.10.2009 klo 17:31
Aurooran pappa: ainakin viidellä vokaalilla siihen Heikin kohtaan saa sukunimen ja kolme tunnistuu kuukkelissa jotenkin tunnetuiksi Heikeiksi. Kaksi vaihtoehtoa jää minusta mahdolliseksi enkä kumpaistakaan turpavärkkiä ole koskaan tavannut henkilökohtaisesti enkä kuullut muidenkaan sellaisista puhuvan.
188. 014.10.2009 klo 18:29
Minä ajattelin sen ruumiinosan tarkoittavan ns.
alapurentaa. Silloin se kuva tulisi noin.
Koirilla, joiden rotumääritelmään se kuuluu,
niin se alempi on ylemmän päällä tai ns edempänä.
189. pelaaja14.10.2009 klo 19:24
0, just niin. Minun murteessani sille on synonyymi keukka-. Paitsi että se tarkoittaa myös ilkeänpuoleista vänkääjää. Siinä hommassahan se tietysti kasvaa.
Mutta on kai se ratkaisusana muutenkin käytössä. Hammaslääkärini esim. on sanonut, että ratkaisusanan kalusto on ok mutta sen toisen osan ylä- ja alapuolisille amalgaameille pitäisi tehdä jotain. Pyhä nykänen ei sanaa tunne. Pistin sanan uteliaisuuttani kuukleen. Kyllä se sana joissain keskusteluissa oli siellä käytössä. Eli miten sen nyt ottaa. On tai ei ole hyvä sana.
190. Heppu14.10.2009 klo 22:25
0 ja pelaaja: onko teillä niistä pelaajista niiden päällä olevista romppeista tuleva sana vai niiden hm.. sanoisinko toveruutta kuvaava sana?
191. 014.10.2009 klo 23:10
Heppu. Minulla on toveruuteen liittyvä.
192. Heppu15.10.2009 klo 09:14
0: Niin minullakin. Jäädäänpä odottelemaan ratkaisu. Auliksen ajoittain esiintyvien sanakummajaisten joukossa luulisin, että kaksi Heikin loppuvokaalivaihtoehtoa olisi hyväksyttävissä.
193. AH18.10.2009 klo 21:52
Hei! Paljon hyviä vihjeitä on saatu, mutta vähän vielä puuttuu eli keskiharmaan kolme ensimmäistä pystysanaa (tai vastaavasti kaksi vaakasanaa - KLÄHMIMISET??). Lisäksi PLÄRÄTÄ-vihjeen piilokirjain minulle ihan vieras...
194. AH18.10.2009 klo 22:05
Avunpyyntö osaksi takaisin. EIVÄT HERÄTÄ -vihjeen toinen ja kolmas kirjain olivat väärin ja korjaus selvitti harmaan alueen. Mutta tuo PLÄRÄTÄ on auki, vaikka sinänsä olen melko varma oikeasta piilokirjaimesta...
195. Aksu18.10.2009 klo 22:17
AH,
Tupu kyseli samaa asiaa 9.10.2009 klo 20:13.
Lue vastaukset.
196. AH19.10.2009 klo 10:17
Aksu: muistin kyllä vastaukset, mutta eivät kai nekään AINA ihan oikein ole, joten halusin varmistaa. Luotetaan nyt sitten! Tämä ei pirullisimpia AL:n tekosia...
197. Pupni19.10.2009 klo 22:51
Kaksi tyhjää ruutua jäljellä.
Alhaalla keskellä kuusikirjaiminen JOS MYÖS. Se "myös" on jo siis löytynyt sinne loppuun, samoin sanan keskiosa, mutta alun kaksi kirjainta ja etenkin se ensimmäinen (piilo)kirjain loistavat poissaolollaan.
Apua pyydetään.
198. 019.10.2009 klo 23:14
Pupni. JOS sanalle on vähän erikoinen synonyymi.
Nykäsessä on.
199. Pupni20.10.2009 klo 00:59
Nykästä ei löydy kirjahyllystä, joten nyt toivotaan muunlaista avaavaa vihjettä, jos sellaista tuosta JOS-sanan synonyymistä nyt ylipäänsä pystyy antamaan.
200. Juho20.10.2009 klo 13:26
Pupni, kellonympärystä on jo mennyt ilman vihjeitä. Ranskalainen avantgarde-
säveltäjä Eric sadan vuoden takaa on sukunimikaimoineen se vihje, josta ei
voi päästä ohi osumatta oikeaan.
201. Pupni20.10.2009 klo 14:57
Juho, suurkiitos!

Tiedän hyvinkin ko. säveltäjän, olen tutustunut moniin hänen teoksiinsa omakätisestikin.
Täytyy siis uskoa, että jos-sanan synonyymi muodostuu näin. Outo on sanana.
202. Heluna20.10.2009 klo 18:02
Heips! Ensimmäisen kerran tuli tämäkin ristikko tehtyä valmiiksi, tiimityönä oikea ja vasen reuna. Kiitos kaikille edellä jutustelleille, ratkesivat viimeinkin nuo harmaatkin alueet, kunhan korjailin ympärillä olevaa sanastoani. Hyvin on taas aulismaisia vihjeitä, etenkin kuvat.
203. Heppu30.10.2009 klo 22:46
Aulis on siis löytänyt ihmisestä ruumiinosan nimeltä etuleuka. Näin arvelinkin. Vaihtoehtona hiukan karvaisesta leukaa muistuttavasta kuvasta olisi voinut olla ituleuka. Sauri olisi ollut yhtä hyvä kuin Saure ensimmäiseen kirjaimeen. Nykänen tuntee monenlaisia leukoja ja leukaisuuksia, mutta ei etuleukaa. Onko Auliksen hahmottamana meillä myös takap--se?
204. ma30.10.2009 klo 23:32
Nykänen ei tietenkään voi luetella kaikkia yhdyssanoja. - Yleensä kolmiuslotteisilla esineillä tai olioilla tai olioiden osilla on etu-, taka-, sivu-, ylä- ja alaosansa. Leualla on siis ainakin etu-, sivu-, ylä- ja alaosat. Ylä- ja alaleuka ovat tietenkin käsitteinä selvimmät, mutta niistäkin löytyy eri osia. Jos parta kasvaa leuan kärjessä, muttei leuan sivuilla, se kasvaa siis alaleukakokonaisuuden etuosassa eli etuleuassa.
205. Heppu31.10.2009 klo 10:46
ma: kyllä minäkin hahmotan, että kolmiulotteisilla esineillä/kappaleilla on etu- ja yläosia jne. Mutta minulla ei kasva oma kielikorvani mukaan partaa etuleuassa, vaan leuan etuosassa. En ole koskaan kuullut kenelläkään olevan näppyä etuleuassa, mutta usein leuan etuosassa. En liioin ole kuullut flatuksen ääniä takap...stä.
Sanomastani huolimatta etuleuan käyttö ristikossa on ok. Kritiikkini lähti siitä, että Sauri sanalla tuleva ituleuka olisi minusta ollut parempi. En kyllä ole kuullut kenenkään puhuvan parransängestä ituna, mutta minusta se olisi ollut hauskempi ja tyylikkäämpi uudissana.
206. TJV31.10.2009 klo 12:13
Alaetuleuka tai yläetuleukakin sopisivat minun kielikorvaani.
Takap..se saattaisi olla tavanomaista enemmän taaksepäin
suuntautunut.

Olen itsekin aika paljon välttynyt Hepun lailla ääniltä. Joskus
porukan hännillä kulkiessa kuitenkin on muuten tuntunut
vienoa voimakkaampaa epäilystä...
207. Lotta3.1.2010 klo 09:05
Ristikostani puuttu: ex-valtakunta (ela?),
ja paimensi Donin tienoilla(a?aani) molemmista puuttuu vain yksi kirjan. Voitko auttaa? Kiitos
208. ässä3.1.2010 klo 15:02
Lotta, kannattaa opetella käyttämään Ristikkorenkiä, joka löytyyy tämän sivuston etusivulta kohdasta "Linkit". Sieltä löydät paljon muitakin yleisiä ristikoissa käytettyjä sanoja näiden mainitsemiesi lisäksi.
209. ?3.1.2010 klo 15:23
ässä tarkoittanee että sieltä löytyy paljon muitakin harvinaisia ja harvoin ristikoissa käytettyjä sanoja?
210. ässä3.1.2010 klo 16:02
Nimimerkille ? sanoisin, että nuo kysytyt sanat ovat tuttuja useimmille kauan ristikoita harrastaneille enkä pidä näitä ollenkaan niin harvinaisina kuin Hesarin laatijan Googlesta kaivamia ihmisten ja paikkakuntien nimiä. Minusta tuo Ristikkorenki on kelpo apu monessakin paikassa siksikin että voit hakea tässäkin tapauksessa näpytellen ELA_, siis tyhjä tuon tuntemattoman kirjaimen paikalle. Odotan mielenkiinnolla ?:n laadintaa, jossa kaikki sanat ovat ennestään tuttuja joka ratkojalle :-)
211. ?3.1.2010 klo 16:33
Olen ässän kanssa samaa mieltä siitä, että Ristikkorenki on kelpo apu.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *