KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS VIIKONLOPPU 26.9.

5093. IS viikonloppu 26.9.

OP26.9.2009 klo 14:03
Ei ollut Pitkälän tekosia tämä Kovis!?, tai sitten on sattunut ensimmäinen tosi huono päivä, vai odotanko Tonilta aina vaan parempaa ja parempaa???

Vaikeusaste on lähempänä kahta-, kuin kolmepallosta.

Normaali "iloittelu" puuttui kokonaan.

Hyviä:
Moni- vihjeet.

Hmmm. voihan olla, että minulla on hyvä- ja/tai pahapäivä, etten osaa arvostaa tarpeeksi???

Mutta sattuuhan näitä meille kullekkin.

Onnekseni sain viikko sitten tyhjän PuPe 4:sen, siinä Tonin aukeama on TIMANTTIA, (vielä 1/3 osa ratkomatta).
2. Lauri Kultti26.9.2009 klo 17:28
Ei tämä tosiaan ehkä ihan täyskolmonen ollut: ratkesi kahdessa puolen tunnin istunnossa. Oikea alakulma ratkesi viimeisenä, mutta aika tasaista eteneminen oli (aloin vasemmalta alhaalta). Ylhäällä keskellä PESULAPUN ELÄIN jäi hetkeksi vaivaamaan, vaikka ratkaisu jo olikin kirjoitettuna. Onneksi ihmettelin sitä ääneen, niin vaimo valaisi minua.
3. Jaska26.9.2009 klo 18:35
Ajan perusteella jäi täpärästi kolme miikan puolelle, mitä ei tässä taantumuksen tilassa passaa kuitenkaan moittia. Tosi huono päivä, hehe, selvä provo OP:ltä. Vankkaa Pitkälää, kirkkaasti kiitettävän ansaitseva.

PuPen ristikosta olen samaa mieltä. Se oli kylläkin monista kavalista jujuistaan huolimatta yllättävä helppo, ratkesi normaalissa täyskolmosajassa.

Skytältä ja/tai Simbergiltä saanemme vielä tämän vuoden puolella täyskolmosia, jotka tuskanhien helmeilyttävät niin OP:n kuin Lauri Kultinkin otsalle...
4. pirjo26.9.2009 klo 21:54
Minusta tämä kovis oli kuitenkin taitavasti vihjeytetty (vaikka helppoakin oli mukana), joku tuollainen MONIMUTKAINEN suorastaan nauratti, kun hoksasin. Ratkaisulauseet olivat myös nerokkaita. Ja RIISISTÄ saatavaa etsin ihan hakoteiltä, myös SUKSINKIN oli hankala, niinkuin koko oikea alakulma.

No, nämä siis kertovat joko laatijan taidosta tai ratkaisijan taitamattomuudesta... voitte vapaasti valita!
5. tonimikael27.9.2009 klo 00:28
Jäävinä mun on pakko valita toi jälkimmäinen. :-P
6. Matti27.9.2009 klo 01:18
tonimikael, noinko alas värdeeraat pirjon?
7. ö27.9.2009 klo 09:29
Kolmemiikkana minäkin tätä pidän.

PESULAPUN ELÄIN ei ole vieläkään oivalluttanut.
8. Eki27.9.2009 klo 09:34
Siinä sitä arvottiin, pannaanko 3- vai 3.
9. edward27.9.2009 klo 10:57
En tiedä missä mättää, mutta Toni Pitkälän luomuksiin en ole ikinä saanut mitään otetta. Mahtaako kaveri olla kovinkin suosittu ratkojapiireissä?

Vuosikymmenien kokemuksella olen tottunut pitämään eniten Teemu Pallosen kivalla huumorilla ryyditetyistä ristikoista ja Ekin tasaisen varmasta ja kohtuullisen vaativasta tyylistä.

Vanha herra Aulis ja Antti Skyttä ovat aina herkkua - ovat vain käyneet turhan hankaliksi ja konstikkaiksi näin vanhan kundin aivoille. Molemmat toki tosi A-luokkaa!
Mutta Toni - not my cup of tea!
10. Jaska27.9.2009 klo 11:11
Tämän pesulapun eläin on useimmiten aika pienellä. Se johtuu siitä, että itse pesulappukin on pieni.
11. ö27.9.2009 klo 15:10
Olenko oikeassa arvellessani, että kyse ei ole tällaisesta pesulapusta?

_http://www.hoivatarvike.fi/index_tiedostot/pesuki ntaat_ja_laput.html
12. Jaska27.9.2009 klo 17:01
Olet.
13. ö27.9.2009 klo 18:21
Kiitos Jaska, mutta sitten vähän protestoin väärästä vihjeestä!
14. Marco Poloinen27.9.2009 klo 20:07
Hienoisesti hämmästelin säikeenaloittajan kommenttia, mutta toisaalta "niin on jos siltä tuntuu." Vaikka kaikki vihjeet eivät olleetkaan (huippu)kieroja, niin silti minusta kyseessä oli ihan normilaatuinen kovis. Vaikeuttakin tuntui puolen promillen humalaa vastaavassa väsymystilassa ratkoessa olevan ihan riittävästi. Aikaa ainakin meni reilusti enemmän kuin Laurilla. Vaikeudesta saatan joustaa Jaskan arvioon asti, mutta en edemmäs.

PESULAPUN ELÄIN -vihjeen tiimoilta tekee mieli kyllä kallistua ö:n kannalle, sen verran olennainen sana sieltä välistä puuttuu. Olisko liikaakin viilattu vihje, kun osa on kulunut pois... ;-). Tonin viimeisimmästä NAVETASSAkäynnistä lienee jo aikaa (ehkä siksi kyssäri?), nykynavetoissa kun tuommoista ilmiötä ei ainakaan pitempiaikaisena (ilman sähkökatkoja) juuri ilmene.

Nimim. "edwardin" (27.9. 10.57) suosiokysymykseen rohkenen esittää arvion pohjalta vastaukseksi, että KYLLÄ! Ja ne "ratkojapiirit" eivät rajoitu pelkästään suht. vähälukuiseen kovisporukkaan.
15. pirjo27.9.2009 klo 20:46
Joo, samaa mieltä, eli oom määki Tonifani, vaikken mihinkään kovisporukkaan kuulukaan. En siis ole kai jäävi tätä sanomaan?
16. Marco Poloinen27.9.2009 klo 20:53
Eipä taida tämän sortin tykkäämisasioihin jääviysproblematiikka paljon vaikuttaa. ;-)
17. Marco Poloinen27.9.2009 klo 21:07
pirjo, jos kerran tämänkin koviksen ratkoit, niin "kovisporukkaanhan" sinä silloin kuulut. Eipä se sen virallisempi "porukka" ole.
18. pirjo27.9.2009 klo 21:16
Marco Poloiselle kiitos! Olen joskus ajatellut, että jos on "vähän" tyhmä, saa jopa suuremman ilon, kun onnistuu joskus vaikean tehtävän ratkaisemaan.
19. Marco Poloinen27.9.2009 klo 21:31
Kun tykkää ja tekee, niin väkisellä kehittyy - ainakin tiettyyn rajaan asti. Ja nopeatkin aina silloin tällöin jumittuvat johonkin nurkkaan. Kaikkein etevimpien kohdalla semmoisesta vahingonilosta tosin pääsee nauttimaan valitettavan harvoin...
20. Aurinkosade27.9.2009 klo 21:34
Ylpeänä ilmoitan, että ensimmäinen kolmitähtinen IS-ristikko on nyt valmis viimeistä sanaa myöten. Kyllä hommaa on viime aikoina treenattukin!
21. Marco Poloinen27.9.2009 klo 21:47
Onnittelen! - On siinä tietysti se huono puoli, että jatkossa on entistä vaikeampi olla ilman...
22. IiKoo28.9.2009 klo 11:51
Ei kai tämän kertainen pääkuva anna vihjeitä siitä, että nyt tuleekin sitten kirjaimet A:sta Ö:hön....?
23. Jussi28.9.2009 klo 12:10
No on tämäkin; Lauri Kultti kommentoi aloittaneensa vasemmalta alhaalta ja minä en millään tahdo keksiä sitä ihan loppuun asti
24. Jussi28.9.2009 klo 12:11
Siis sitä vasenta alakulmaa...
25. tonimikael28.9.2009 klo 14:24
IiKoo, kuulostat siltä, niin kuin se olisi huono asia?

Noh, näillä näkymin vastaus kysymykseesi on KYLLÄ! :)

(Eipähän laiskan tarvitse vaivata päätään näillä iskovis-aiheilla hetkeen...)
26. matts28.9.2009 klo 14:55
.. mahtaako ne tulla aakkosjärjestyksessä (että osaa pari viikkoa märehtiä valmiiksi)?
27. OP28.9.2009 klo 14:59
On ehkä syytä selventää säikeen "avauspurkausta".
MP oli aivan oikeassa siinä, että SILTÄ TUNTUI.

Ratkonta-aika kolmosissa on minulla ollut tähän verrattuna parhaimmillaankin 10x - ~.
Tonin viimekuiseen(1.8) 3-, meni myös, ei kellosta, vaan kalenterista katsottava aika.

Luin jostaikin säikeestä, että Tonin kolmonen on tulossa, odotusarvot olivat tosi korkealla, (PuPe-4:n aukeama oli valmistumassa (vieläkin n. 1/20 osa kesken)), siitäpä saan seuraavan viikon aivojumpan.

Mutta, kävi niinkuin kävi (pettymys), ratkonta-aika murto-osa odotuksista, yli puoliin ensimmäinen mieleen tuleva sana osui, (no, voitinhan minä viikko sitten 3x4 oikein lotossa, viidellä rivillä).

En uskonut hyvään onneen, vaan ajattelin Tonin tehneen "tosi helpon" 3 palloisen ristikon. (taidan käyttää tuota "tosi" sanaa, vähän heppoisin perustein)

Ristikko ei mielestäni ollut huono, päinvastoin, vain vaikeustaso.
Nyt selvisi minullekin, että tuurilla ne keski(nkertai)setkin seilaavat.

Edelleen olen silti sitä mieltä, että korkeintaan 2½ ?

-PESULAPUN ELÄIN - vihjeen oudoksuntaa ihmettelen?

Mitä tulee Toni Pitkälän arvostukseen, meilläpäin hän on heti laatijajumalasta seuraava, en kuitenkaan kerro, kummasta suunnasta se katsotaan.

Jaska, kyllä se tuskanhiki tulee minulle aina, kyseisten laatioiden kohdalla, oli ne pallot mitä hyvänsä.

Anteeksi Toni, ehkä luokatonta alkukirjoitusta, mutta siltä se sillähetkellä tuntui.
28. matts28.9.2009 klo 15:07
ei mul vaa vieläkä oo valmis, nyyh!
29. tonimikael28.9.2009 klo 16:36
OP, äläpä huoli, anteeksi saat, vaikkei syytä ollutkaan pyytää. :)

Eki on toivonut, että nää mun is-kovikset olis melko lailla kolmemiinustasoisia. Ja niin kuin hän itse totesikin, että arvontaa tasosijoituksessa ennen painoon menoa oli.

Itse teen joskus löysemmällä kädellä noita vihjeitä, joskus ne on oikeasti löysempiä, joskus pipo on niin kireellä tuntemattomista ja tunnetuistakin syistä, että löysätkin vihjeet ovat aika vaikeita. Että vähän se on onnenkauppaa, että mikä on lopputulos, kun siihen niin paljon tuntuu aina vaikuttavat yksittäisten ratkojien senhetkiset fiilikset ja virtaukset.

Että tuskin toimin toisin seuraavien ristikoiden kanssa. Tai ilman tuskia. (Äh se kominstruktiivi olis tosi tervetullut sijamuoto suomeen kieleen, tajuaa tästä nyt sitten kukaan mitään eli ei)
30. RA28.9.2009 klo 17:21
Nuo täydet pallot, miikat ja puolikkaat ovat tosiaankin melkoista arpomista. Eniten ehkä juuri siksi, mihin Toni tuossa jo viittasi, että meidän ratkojien omat vireystilat vaihtelevat. Paitsi niillä muutamilla huippuratkojilla...

Onhan tämä täällä IS Kovis -keskusteluissa tullut todettua monet kerrat: Siinä missä joku sanoo (kehuu, moittii) helpoksi, toinen sanoo (kehuu, moittii) vaikeaksi. Eipä ole tainnut vuosien varrella olla montakaan, minkä tasosta kaikki ratkojat kuorona olisivat yhtä mieltä.

Jos nyt kuitenkin on päättänyt, että ostaa Iltiksen vain silloin, kun on varmasti kunnon OOO:nen, niin... ei sitten mitään. Harvoinhan lehteä on enää mistään saatavilla esim. maanantaina, kun on muiden kommenttien perusteella ehtinyt vakuuttua riittävästä vaikeudesta. Hankala paikka!
31. TAM29.9.2009 klo 08:25
Sunnuntai-iltana mulla oli ristikossa vasta pari t-kirjainta ja täällä jo jotkut hurjat oli valmiita tunnissa lauantaina. Eilisiltaan meni, ennen kuin sain ristikon lopulta täyteen. PESULAPPU-ELÄIN oli hauska.
32. Jussi29.9.2009 klo 14:50
Mua kyllä vaivaa tuo vasen alanurkka. Jaskaltahan on tullut aiemmin sopivia vinkkejä...
33. Jaska29.9.2009 klo 15:10
Jussi, olen liikuttunut luottamuksestasi. Oletan, että sinulla hannaa ÄÄNI TAI -JYVÄ. Ratkaisusana on tod. näk. kansan enemmistölle tuntematon. Mitenkähän tuon nyt osaisi vinkata. Ai niin. Poista poistui viime viikolla jotakin. Mietipäs, mitä.
34. ö29.9.2009 klo 15:30
Hah, Jaskan vihjeet ovat kyllä joskus semmoisia, että niiden jälkeen toinen on ihan lopullisesti pihalla.

Ei silti, vaikea antaa vihjettä. RAHI tai GUKKO? Googlella nimittäin.
35. Jaska29.9.2009 klo 16:21
Keavalle siis poistui, ellet ö sattunut huomaamaan.
36. ö29.9.2009 klo 18:11
Ahaa! En kyllä ole noita jääkiekkomiehiä.
37. Jaska29.9.2009 klo 22:27
No se selittääkin paljon. Sinulla ei siis ole kypäää.
38. matts30.9.2009 klo 08:27
Pelästyin jo että Jaskalla tuossa edellä oli yksi ä liikaa mutta ihan oikeinhan se olikin.
39. Jussi30.9.2009 klo 09:13
Kiitos Jaska (ja ö kun kyselit lisää, en olis Jaskan eka vihjeestä keksinyt)! Googlata piti silti vielä ja sekin kesti hetken kun hain tuota poistunutta asiaa vääränä aiheena. Aivan outo juttu kaiken kaikkiaan mulle enkä vieläkään ymmärrä miten se ääneen liittyy.
40. ö30.9.2009 klo 10:24
Jussi, Ristikkorenki antaa jonkinmoisen selityksen "äänelle".
41. Jussi30.9.2009 klo 14:59
Niinpä näköjään. Kai se löytyisi Pesosesta tai Nykäsestäkin. Pitäisköhän nuo hommata itelleki, onkohan niistä jotain CD-versiota tms.?
42. Eki30.9.2009 klo 15:02
Pesosesta on cd-versio, mutta kannattaa kyllä hankkia Kielosen romppu sen sijaan. Vanha kunnon Nykänen hyllyssä ei haittaa siinä sivussa.
43. OP30.9.2009 klo 17:14
Kiitos Toni synninpäästöstä, minulla kun on vaan yxtoiminen ajatuksenjuoksu, kun poistuin siitä (vaikeus)tasosta.
44. jippe30.9.2009 klo 18:18
jÄrQ
45. jappe30.9.2009 klo 18:19
j00
46. matts1.10.2009 klo 08:46
On se kumma! Kun aikani olin katsellut ja ihmetellyt että taitaa tuo alaosa jäädä tyhjäksi niin sitten vaan aloin kirjoittaa huvikseni niitä sanoja siihen, joita olin mielessäni ajatellut mutta jotka olin raakannut kirjoittamatta ja haahaa -yhtäkkiä se rupesikin aukeamaan. Pitää vaan kirjoittaa jotta näkee paremmin, mielessään sitä ei kuitenkaan näet näe!
47. Jussi1.10.2009 klo 11:37
Eki, mikä tuo Kielonen olikaan?
48. Eki1.10.2009 klo 11:38
Kielitoimiston sanakirja, uusin versio näistä suomen kielen sanastoista.
49. Libero2.10.2009 klo 00:46
Oli pääosin mukava ristikko. Liityn niihin, jotka ovat kehuneet moni-alkuisia vihjeitä, pesulapun eläintä ja pääkuvan ratkaisulauseita.

Puhekuplavihjeestä ilmaantui mainio ratkaisu vasemmalle pystyyn ylhäältä alas saakka. Oli sanassa tapailemista. Vihjeen AVAUKSELLISIA (5) vastaussana sai hieman ymmälle, mutta kai nekin tuollaisia voivat olla.
50. IiKoo13.10.2009 klo 18:47
No niin, joku voisi nyt sen pesulapun eläimen kertoa minullekin. Ei vaan sytyttänyt...
51. Marco Poloinen13.10.2009 klo 19:30
En tiedä onko kaikissa 'pesulapuissa', mutta useimmissa varmaan on: MADE. Onhan se aika hankala vihje tuommoiseen (piilokirjain)paikkaan... 'ohje' välissä olisi ilmeisesti helpottanut liikaa?
52. IiKoo14.10.2009 klo 13:00
Mä arvasin, että tämä oli taas tällainen plääh-tasoinen juttu... Nyt ymmärrettynä oikein hauska vihje oikeastaan.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *