KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 119

5083. Kirjailijat ketjuun - 119

Libero18.9.2009 klo 21:51
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa esimerkiksi Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta jne.

Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Ketju jatkuu tästä:

PP 18.9.2009 kello 21.30

Newberry, Clare Turlay (Icecream for Two)
2. Eki18.9.2009 klo 22:08
Anders Wedberg (Filosofins Historia 1-3; kerran myöhässä)

[Kiitellellellellen...]
3. PP19.9.2009 klo 08:26
Griffith, Mary (Camperdown, or News from Our Neighborhood; sisälsi ensimmäisen amerkkalaisen naisen kirjoittaman utopianovellin Three Hundred Years Hence v. 1836)

{Täältä myös niiauksia]
4. Eki19.9.2009 klo 09:28
Rowntree, Arnold S. (Woodbrooke: Its History and Aims)
5. PP19.9.2009 klo 09:35
Sonnenblick, Jordan (Kuumetta ja kipinää)
6. Eki19.9.2009 klo 09:39
Albert J. Kennedy (The Settlement Heritage 1886-1953)
7. PP19.9.2009 klo 09:55
Ylinen, Olli (käsikirjoituksia, mm Korkein Oikeus -elokuva)
8. Eki19.9.2009 klo 09:57
Langdon-Davies, John (Sex, Sin and Sanctity; kerran myöhässä)
9. PP19.9.2009 klo 10:04
Nolan, Peter (China at The Crossroads)
10. Eki19.9.2009 klo 10:13
Emmott, Elizabeth B. (The Story of Quakerism)
11. PP19.9.2009 klo 10:24
Babiak, Paul (Käärmeet liituraidassa; 1/2)
12. Eki19.9.2009 klo 10:47
Uno Holmberg (oik. Uno Harva) (Permalaisten uskonto)
13. PP19.9.2009 klo 10:59
Gold, Claudia (Kuningatar, keisarinna, jalkavaimo - 50 vaikuttajaa Nefertitistä Margaret Thatcheriin)
14. Eki19.9.2009 klo 11:06
August Gallinger (Das Problem der Objektiven Möglichkeit)
15. PP19.9.2009 klo 11:12
Riitta Martsola (Lapsilta kielletty - Kuinka suojella lasta mediatraumalta; toinen tek.)
16. Eki19.9.2009 klo 11:13
Arnold Gesell (Lapsen kehitys I-II)
17. PP19.9.2009 klo 11:16
Leino, Reijo (Suomen-poika Robert Hamburg; 1/2)
18. Eki19.9.2009 klo 11:17
Julio De Santa Ana (Good News to the Poor)
19. PP19.9.2009 klo 11:23
Anna Henriksson (Kankaankudonnan oppikirja)
20. Eki19.9.2009 klo 11:26
Nieminen, Seija (Morenolainen psykodraama: historiallinen ja filosofis-psykologinen analyysi)
21. PP19.9.2009 klo 11:41
Aropakkanen Maikko (Isä, me pääsimme tänne)
22. PP19.9.2009 klo 11:42
Uusiksi:


Aropakkanen, Maikko (Isä, me pääsimme tänne)
23. Eki19.9.2009 klo 11:53
Karl Barth (Credo)
24. PP19.9.2009 klo 11:55
Hämelin, Eila (Tienraivaajat)
25. Eki19.9.2009 klo 11:59
Anders Wedberg (Johdatus nykyiseen logiikkaan)
26. PP19.9.2009 klo 12:04
Grossmith, Weedon (Ei kenenkään päiväkirja; toinen kirj.)
27. Eki19.9.2009 klo 12:24
Osmo Lahti (Käsi kädessä: Kooste Ilmari Rinteen elämäntyöstä; yksi tekijöistä)
28. Martta19.9.2009 klo 16:17
Tähtinen, Tero (Aurinko laskee Aleksandriassa)
29. Eki19.9.2009 klo 16:24
Richard von Mises (Positivism)
30. PP19.9.2009 klo 16:25
Saarenheimo, Marja (Vanhuus ja mielenterveystyö)
31. Eki19.9.2009 klo 16:39
J. A. R. Pimlott (Toynbee Hall)
32. PP19.9.2009 klo 16:52
Teresa Laine-Puhakainen (Liian lyhyt elämä)
33. Eki19.9.2009 klo 17:10
Ethelbert Stauffer (Jeesus historian valossa)
34. PP19.9.2009 klo 17:17
Radistsev, Aleksandr (Matka Pietarista Moskovaan)
35. Eki19.9.2009 klo 17:32
Dehqani-Tafti, H. B. (Elämäni suunnitelma)
36. PP19.9.2009 klo 17:38
Bingham, Charlotte (Ruusu ja rikkaruohot)
37. Eki19.9.2009 klo 17:45
Tarkka, Topi (Myös maan päällä)
38. PP19.9.2009 klo 17:47
Ingberg, Bo (Program och förhandlingar)
39. Eki19.9.2009 klo 17:55
Blumhardt, Johann Christoph (Valtakunnan rukous)
40. Maikki19.9.2009 klo 18:12
Hemingway, Joan (Rosebud; toinen tek. Muistaakseni Papan veljentytär)
41. Eki19.9.2009 klo 18:18
Abraham H. Maslow (Motivation and Personality)
42. T.Avis19.9.2009 klo 18:25
Wally Lamb ( She's Come Undone )
43. PP19.9.2009 klo 18:25
Woirhaye, Helena (Maire Gullichsen - Taiteen juoksutyttö)
44. PP19.9.2009 klo 18:26
Björkman, Lolan (Ingen ro hade i liv och dikt)
45. Eki19.9.2009 klo 19:18
Alexander Meshcheryakov (Awakening to Life)
46. Maikki19.9.2009 klo 20:41
Vine, Barbara (Grasshopper)
47. Eki19.9.2009 klo 20:58
R. Borger (Oppimisen psykologia; toinen tekijöistä)
48. Maikki19.9.2009 klo 21:09
Elliot Paul (Ahtaan kadun pariisilaisia)
49. Eki19.9.2009 klo 22:20
Unto Hakala (Käsi kädessä: Kooste Ilmari Rinteen elämäntyöstä; yksi tekijöistä)
50. PP20.9.2009 klo 08:15
Ahti Fagerblom (Ilmiöiden maapallo)
51. Eki20.9.2009 klo 09:35
Muller, Johannes (Jumala)
52. PP20.9.2009 klo 09:59
Satu Sirén (Eläintarhan huvila 14 - ennen ja nyt)
53. Eki20.9.2009 klo 10:00
Richard K. Ullmann (Tolerance and the Intolerable)
54. PP20.9.2009 klo 10:06
Nick Trost (Subtle Card Creations)
55. Eki20.9.2009 klo 11:17
Sheeran, Michael J. (Beyond Majority Rule: Voteless decisions in the Religious Society of Friends)
56. PP20.9.2009 klo 12:13
Ji Junxiang (Zhaon perheen orpo)
57. Eki20.9.2009 klo 12:26
Gorman, George H. (Introducing Quakers)
58. PP20.9.2009 klo 12:29
Heli Hulmi (Sakramentti ja muita novelleja)
59. Eki20.9.2009 klo 12:30
Martensen-Larsen, H. (Tähtimaailma ja meidän uskomme)
60. Hesarinlukija20.9.2009 klo 14:03
Honkapää, Päivi (Viides tuuli)
61. Eki20.9.2009 klo 14:09
Varjonen, Elina (Uusi mahdollisuus – Yksilöllisesti yhdessä)
62. Marita20.9.2009 klo 14:45
Alida Gersie (Storymaking in education and therapy)
63. Eki20.9.2009 klo 15:05
Eduard Weitsch (Dreissigacker)
64. Maikki20.9.2009 klo 16:29
Chapman, Hester W. (Krinoliinikeisarinna)

(saa kääntääkin, jos tahtoo)
65. Eki20.9.2009 klo 16:53
White Eagle (Kohti henkisyyttä)

[no ei toddddd....]
66. PP20.9.2009 klo 16:59
Ernesto Sabato (Sankareista ja haudoista)
67. PP20.9.2009 klo 17:02
Perun!
68. PP20.9.2009 klo 17:05
Esko Murto (Narnia todellisuuden peilinä; toinen kirj.)
69. Eki20.9.2009 klo 17:27
Torbjörn Andersson (Grannskapsarbete – grannsamarbete)
70. Maikki20.9.2009 klo 17:37
Nicholas Proffitt (The Embassyhause)
71. Eki20.9.2009 klo 17:39
Theodor Haering (Kulturwissenschaftliche und Naturwissenschaftliche Metode)
72. Marita20.9.2009 klo 17:41
Granroth, Christina (Brev från Batavia; toim.)
73. Eki20.9.2009 klo 17:42
Alexis Carrell (Elämän ikuiset lait)
74. PP20.9.2009 klo 17:52
Lehtonen, Saara (Kohotan siipeni)
75. Eki20.9.2009 klo 17:55
Rudolf Grabs (Sinngebung des Lebens)
76. PP20.9.2009 klo 18:07
Sachs, Marilyn (Mittatilaustyttö)
77. Marita20.9.2009 klo 18:36
Nettervik, Ingrid (I barnbokens värld)
78. PP20.9.2009 klo 18:50
Dye, Colin (Läpi harmaan kiven)
79. Eki20.9.2009 klo 19:02
Nils Beskow (Aamun kultamaa)
80. Maikki20.9.2009 klo 19:10
William Goldman (Taikuri)
81. Marita20.9.2009 klo 19:31
Anjum Anand (Anjumin helpot intialaiset)
82. Maikki20.9.2009 klo 19:37
(Mieluummin toisin päin, M on kohtuullisen harvoin näkyvä, jos kellään ei ole mitään sitä vastaan)

Mason Hoffenberg (Candy; toinen tekijä)
83. Eki20.9.2009 klo 19:47
Gracian, Baltasar (Viisauden käsikirja)
84. Maikki20.9.2009 klo 19:53
Anne Stevenson (Virvaliekki)
85. Eki20.9.2009 klo 20:14
Outi Lähteenlahti (Ihmiseltä ihmiselle: Otsolan Setlementti Porissa 1945-2005)
86. Maikki20.9.2009 klo 20:28
Tukiainen, Jouko (Kierrätyskeskus)
87. Eki20.9.2009 klo 20:36
Kemppainen, Tarja (Herätys työttömyyden aiheuttamasta koomasta!)
88. PP20.9.2009 klo 20:39
Ahti Jaakkola (Suomen tuomarien ura)
89. Eki20.9.2009 klo 20:40
Arthur Hillman (Sociology and Social Work)
90. Martta20.9.2009 klo 20:43
Aapo Häyrinen (Urheilijan keittokirja; 1/2)
91. Eki20.9.2009 klo 20:48
Erkki Malkavaara (Pispalan pyhäkkö)
92. PP20.9.2009 klo 21:26
Anne Peltonen (Apua ajoissa - Tunnista lapsen hätä)
93. Martta20.9.2009 klo 21:29
Evans, Shelley (Sienet; 1/2)
94. Eki20.9.2009 klo 21:31
Eugen Jäch (Blumhardt Vater und Sohn)
95. Martta20.9.2009 klo 21:33
Clayton, Phil (Kukoistava puutarha)
96. Eki20.9.2009 klo 21:40
Leo Hilden (Hypnoosi, parantava vaihtoehto)
97. (Libero)20.9.2009 klo 22:06
(Maikki: Muistaakseni näissä nimiketjuissa on maailman sivu ollut tapana, että samalla kirjaimella alkavan etu- ja sukunimen järjestystä on voinut vaihtaa, mikäli ketjun jatkaminen on tuottanut ylivoimaisia vaikeuksia. Joskus joku onkin poikkeuksellisen hankalassa tilanteessa muutosta halunnut, mutta peräti harvoin. Mitään automaattista käytäntöä siitä ei ole tullut – eikä ole tarpeen tullakaan.

Lähettäjä päättää, missä järjestyksessä hän tarjoilee vaikka Marilyn Monroen tai Anjum Anandin nimen. Seuraavan päänsärkynä on sitten löytää annettuihin loppukirjaimiin passeli jatkonimi.

Jos osallistujasta alkaa tuntua siltä, että jotakin kirjainta esiintyy liian harvoin, niin hän voi parhaiten korjata asiaintilaa liittämällä itse ketjuun kaipaamiaan loppukirjaimia. On nimittäin melko todennäköistä, että myös muut kaipaavat juuri niitä samoja harvinaisia...)
98. Maikki20.9.2009 klo 22:50
(Ihan samaa muistelin menneisyydestä, ja parhaani mukaan olen yrittänyt kaivella hankalampia kirjaimia esille. Pahoittelen, jos olen jollekin harmia aiheuttanut.)

Daniel Orädd (I kyrka och skans)
99. Eki20.9.2009 klo 22:52
Dafne Sabanes Plou (Global Communication)
100. Maikki20.9.2009 klo 23:15
Oskar Paarma (Viitoitettu tie)
101. Eki20.9.2009 klo 23:19
Martha Barham (The Barham Method of Psychodrama)
102. Hesarinlukija20.9.2009 klo 23:23
Alaa-el Aswani (Yacoubian-talon tarinat)
103. Maikki20.9.2009 klo 23:26
Isabel Colegate (Statues in a garden)
104. Eki20.9.2009 klo 23:27
Tauno Kurikka (Seitsemänkymmentä vuotta touon työtä. Toukola 1924-1994)
105. Maikki21.9.2009 klo 00:18
Arto Heiskanen, (Helt okej!; 1/4)
106. Eki21.9.2009 klo 00:31
Kågeson, Per (Fritidsarbetaren och facket)

[Jotain vapaa-ajanlaatijan fakkisanajutskia?]
107. Maikki21.9.2009 klo 00:50
Elisabeth Seifert (Tohtorin perintö)

(Varokin lankeamasta loveen!)
108. Eki21.9.2009 klo 00:52
Tsanoff, Corinne S. (Neighborhood Doorways)

[Minäkö? Minähän en vapaa-aikaani ristikoihin haaskaa!]
109. Maikki21.9.2009 klo 01:04
Soya (Seitsemäntoistavuotias)

(Ai, sinullakin on vapaa-aikaa;-O)
110. Eki21.9.2009 klo 01:06
Ardström, Bo J. (Att vara ledare i Öppen Verksamhet)

[Kuka semmoista väittää?]
111. Martta21.9.2009 klo 01:10
Jonna Pesonen (Karpin ateriakirja; 1/2)
112. Maikki21.9.2009 klo 01:22
Sudermann, Hermann (Jolanthan häät)

(Jotenkin ajatus vaan vilahti mieleeni!)
113. Martta21.9.2009 klo 01:29
A. C. Ingelius (Harmaa linna)
114. PP21.9.2009 klo 07:48
Sari Kujanpää (Tunteesta tunteeseen. – ihmismielen tarinat kuvin ja sanoin; toinen kirj.)
115. Pauli21.9.2009 klo 08:54
Penney, Steff (Erämaan armo)
116. PP21.9.2009 klo 09:03
Filip Hammar (100 höjdare - Sveriges roligaste ögönblick genom tiderna)
117. Eki21.9.2009 klo 09:18
Asa Briggs (Toynbee Hall: The First Hundred Years; toinen tekijöistä)
118. PP21.9.2009 klo 09:29
Siivola, Markku (Unien opissa)
119. Pauli21.9.2009 klo 09:42
Kikke Heikkinen (Ilveksen rokkimenyyt; 1/3)
120. PP21.9.2009 klo 09:49
Nikunlassi, Ahti (Johdatus venäjän kieleen ja sen tutkimukseen)
121. Eki21.9.2009 klo 09:51
Tor-Björn Hägglund (Nuoruusiän kriisit)
122. PP21.9.2009 klo 09:55
Dahl, Sophie (Leka bland vuxna)
123. Martta21.9.2009 klo 09:58
Erik Sundström (Värjäämme yrteillä ja sienillä)
124. Eki21.9.2009 klo 10:01
Melin, Margareta (Den inre källan)
125. PP21.9.2009 klo 10:17
Alison Alexander (Student first)
126. Eki21.9.2009 klo 10:21
Richard Deming (Uni: Tuntematon elämämme)
127. PP21.9.2009 klo 10:35
Grandhagen, Egil (Sinä olet arvokas)
128. Eki21.9.2009 klo 10:36
Louis Cognet (Post-Reformation Spirituality)
129. Martta21.9.2009 klo 10:37
Teemu Kaskinen (Sinulle, yö)
130. Eki21.9.2009 klo 10:39
Karl Jaspers (Johdatus filosofiaan)
131. Pauli21.9.2009 klo 10:49
Santtu Parkkonen (Ilveksen rokkimenyyt; 1/3)
132. Eki21.9.2009 klo 10:52
Kung Fu-Tse (Keskustelut)
133. PP21.9.2009 klo 10:57
Ernest Cassutto (Rotterdamin viimeinen juutalainen)
134. Eki21.9.2009 klo 11:04
Tähtinen, Unto (Miksi elät? Intialaiset elämänarvot)
135. Pauli21.9.2009 klo 11:10
Thomas J. Craughwell (Barbaarien vaellusretket)
136. PP21.9.2009 klo 11:16
Lehmus, Kalle (Tuntematon Mannerheim - katkelmia sodan ja politiikan poluilta)
137. Eki21.9.2009 klo 11:42
Eleanore Price Mather (Pendle Hill: A Quaker Experiment in Education & Community)
138. PP21.9.2009 klo 12:04
Ryan Ver Berkmoes (Lonely Planet Western Europe)
139. Eki21.9.2009 klo 12:13
Sternberg, Synnöve (Mahdollistava yhteisöllisyys: Sukellus setlementtityöhön)
140. PP21.9.2009 klo 12:40
Edqvist, Dagmar (Tulikärpäset)
141. Eki21.9.2009 klo 13:27
Rabbi Morris Goldstein (Lift up Your Life)
142. Marita21.9.2009 klo 14:40
Ingólfur Margeirsson (Jokapäivänrunoja)
143. PP21.9.2009 klo 17:15
Nielsen, Zacharias (Murrosaikana)
144. Eki21.9.2009 klo 17:21
Scott-Maxwell, Florida (The Measure of My Days)
145. Pauli21.9.2009 klo 17:24
Ari Talusén (Ilveksen rokkimenyyt; 1/3)
146. Eki21.9.2009 klo 17:25
Skinner, B. F. (Mikä ihmistä ohjaa)
147. PP21.9.2009 klo 17:29
Frido Mann (Professor Parsifal; Frido on Thomas Mannin pojanpoika)
148. Eki21.9.2009 klo 17:30
Anne Macartney (Toynbee Hall: The First Hundred Years; toinen tekijöistä)
149. PP21.9.2009 klo 17:41
Yeri Na (Do Whatever You Want)
150. Eki21.9.2009 klo 18:02
Anatol Pikas (Sovitaan pois)
151. PP21.9.2009 klo 18:10
Sjöstrand, Östen (Poeternas kokbok;1/2)
152. Eki21.9.2009 klo 18:14
Sirkka Salomaa (Ikäkausien vaihtelu)
153. PP21.9.2009 klo 18:17
Aitken, Doug (World Rush - 4 Artists; yksi tek.)
154. Eki21.9.2009 klo 18:36
Glidewell, John C. (Choice Points – Essays on the Emotional Problems of Living with People)
155. PP21.9.2009 klo 18:55
Chris Mattson (Käärmeet akvaariossa)
156. Marita21.9.2009 klo 19:00
Opie, Peter (The classic fairy tales;1/2)
157. PP21.9.2009 klo 19:08
Rossi, Juhani (Felidofilia)
158. Marita21.9.2009 klo 19:32
Narvaez, Peter (The good people - new fairy tale essays)
159. PP21.9.2009 klo 20:20
Ranta, Eero (Savotat ja hevoset vaihtu)
160. Marita21.9.2009 klo 21:05
Opie, Iona Archibald (The classic fairy tales; se toinen tekijä)
161. Eki21.9.2009 klo 21:08
Duchrow, Ulrich (Shalom: Biblical Perspectives on Creation, Justice and Peace)
162. Maikki21.9.2009 klo 21:40
Harry Brotherus (Nimineuvos ja hänen vaimonsa)
163. Eki21.9.2009 klo 21:43
Seaborne, A. E. M. (Oppimisen psykologia; toinen tekijöistä)
164. Maikki21.9.2009 klo 21:50
Mäkinen, Marco (Nokia saga)
165. Eki21.9.2009 klo 21:51
Coenraad Boerma (The Poor Side of Europe)
166. Marita21.9.2009 klo 22:08
Mary McCarthy (Medina)
167. Maikki21.9.2009 klo 22:30
Howard, Margo (Eppie, the story of Ann Landers. Kirj. on tyttärensä)
168. Eki21.9.2009 klo 23:10
George William Gerwig (Chatauqua)
169. Maikki21.9.2009 klo 23:20
Gustav Freytag (Soll und Haben)
170. Eki21.9.2009 klo 23:24
Garfield, Patricia (Luovaan unennäköön)
171. Maikki22.9.2009 klo 00:28
Akiander, Matthias (Historiska upplysningar om religösa rörelserna i Finland)
172. Eki22.9.2009 klo 00:35
Schmidt, Heinrich (Philosophisches Wörterbuch)
173. Maikki22.9.2009 klo 00:37
Coray, M. (Nuoren lääkärin perintö)
174. Eki22.9.2009 klo 00:42
Marlin Van Elderen (Introducing the World Council of Churches)
175. Marita22.9.2009 klo 03:10
Eisa Grave (Evighetens barnbarn)
176. PP22.9.2009 klo 07:31
Enqvist, Hans (Skidor i skola och förening; 1/3)
177. Eki22.9.2009 klo 08:59
Sinclair, Sir John R. (The Alice Bailey Inheritance)
178. PP22.9.2009 klo 09:18
Rémi De Vos (Täysikuu)
179. Eki22.9.2009 klo 09:30
Sahakian, William S. (Realms of Philosophy)
180. PP22.9.2009 klo 09:35
Sibylle Berg (Helgen elämä)
181. Eki22.9.2009 klo 09:38
Gordon, S. D. (Rukouksen voima)
182. PP22.9.2009 klo 10:02
Danckwart, Gesine (Jokapäiväinen leipä)
183. Eki22.9.2009 klo 11:13
Emil Berglund (Är kristendomen en privatsak?)
184. PP22.9.2009 klo 12:17
Doane, George Washington (The Sacred Sympathy of Sorrow)
185. Iitär22.9.2009 klo 18:15
Ojala, Jorma ( Lars Levi Laestadius: Tiedemies ja pappi )
186. Eki22.9.2009 klo 18:33
Merras, Merja (Ortodoksinen elämäntapa)
187. Maikki22.9.2009 klo 20:48
Ahlman, F. F. (Ruotsalaissuomalainen sanakirja. p. 1865. Toimi Senaatin kielenkääntäjänä)
188. PP22.9.2009 klo 21:06
Fredrik Colting (Studentdrinkboken - 200 recept på drinkar)
189. Maikki22.9.2009 klo 21:20
Gustav Alm (oik. Richard Malmberg) (Fångstmän; nov. kok.)
190. PP22.9.2009 klo 21:32
Morsi, Pamela (Red's Hot Honky Tonk Bar)
191. Eki22.9.2009 klo 21:35
Alex Comfort (Paras ikä)
192. Pauli22.9.2009 klo 22:09
Tuomo Hämäläinen (Siiranmäen päiväkirja)
193. Eki22.9.2009 klo 23:12
Eeva-Liisa Seppänen ( Suomen setlementtiliikkeen nuorisotyö)
194. Maikki22.9.2009 klo 23:53
Paul Bonnecarrere (Rosebud; toinen tekijä)
195. Eki23.9.2009 klo 00:00
Roger Garaudy (Parole d’homme)
196. Martta23.9.2009 klo 04:18
Denton, Jill (Huovutetut huivit)
197. PP23.9.2009 klo 07:27
Lauri Kotkaslahti (Huuto)
198. Hugo23.9.2009 klo 07:43
Tafdrup, Pia (Dronningeporten)
199. Eki23.9.2009 klo 10:08
Anttila, Ulla (Vapaus, ekologia ja tasa-arvo)
200. Hesarinlukija23.9.2009 klo 10:44
Andrews, Philip (Photoshop Elements - vaativa kuvankäsittely)
201. Eki23.9.2009 klo 10:47
Pätiälä, H. J. (Saarnaa sanaa)
202. PP23.9.2009 klo 11:08
James Bold (American-Made;1/2)
203. Eki23.9.2009 klo 12:35
Dehn, Gunther (Die religiöse Gedankenwelt der Proletarierjugend)
204. Marita23.9.2009 klo 12:35
Lybeck, Sebastian (Lotte Igelkott reser till Egypten)
205. Marita23.9.2009 klo 12:37
Ritva-Liisa Pilhjerta (Lapsuuden rajamaat; yksi kolmesta toimittajasta)
206. Eki23.9.2009 klo 12:40
Tiina Lymi (Susi sisällä –näytelmän käsikirjoittaja-ohjaaja)
207. Hesarinlukija23.9.2009 klo 14:54
Matthew MacDonald (Aivot - käyttäjän käsikirja)
208. Eki23.9.2009 klo 15:30
Daner, Francine (The American Children of Krsna)
209. PP23.9.2009 klo 16:41
Erlandson, Kim (Koirakalenteri 1971; toinen tek.)
210. Eki23.9.2009 klo 16:45
McLuhan, Marshall (Ihmisen uudet ulottuvuudet)
211. PP23.9.2009 klo 17:21
Lluch, Joseph (Isukki, joka hukkasi äänen)
212. Eki23.9.2009 klo 17:26
Paulos Mar Gregorios (The Meaning and Nature of Diakonia)
213. PP23.9.2009 klo 17:35
Söderling, Ismo (Minulla on niin ikävä; toinen kirj.)

[Kokeilin kuutta eri S-kirjailijaa, ennen kuin löytyi yksi ketjussa esiintymätön. Paljon on nimiä.]
214. Eki23.9.2009 klo 18:08
Metropoliitta Anthony (Elävä rukous)
215. PP23.9.2009 klo 18:18
Yngve Brilioth (The Anglican Revival)
216. Eki23.9.2009 klo 18:24
Harry Emerson Fosdick (Palvelkaa toinen toistanne)
217. PP23.9.2009 klo 18:30
Nolan, Richard (Dot Vertigo)
218. PP23.9.2009 klo 18:31
Uusiksi menee!
219. PP23.9.2009 klo 18:34
Kainulainen, Jussi (Shakkipelin historia)
220. (Libero)23.9.2009 klo 18:41
(Eki: Sinulta oli säikeessä 115 Anthony Bloom ja häneltä teos "School for Prayer". Metropoliitta Anthony on sama mies.)
221. Eki23.9.2009 klo 18:43
Suhonen, Pertti (Mediat, me ja ympäristö)

[Ok, Libero, enpä huomannut itse. Metromiehen tilalle: Maurice A. Creasey (Bearings: Friends and the New Reformation)]
222. Libero23.9.2009 klo 18:53
Tästä säikeeseen 120.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *