KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2552

5057. HS 2552

Tamara4.9.2009 klo 12:18
Onko hesari jäänyt porukalle tulematta, vai miksi täällä on niin hiljaista? Aloin tuossa aamuteeveetä katsellessani hiukan jo mustekynällä kirjoitella - esim. monikkoihin T-kirjaimia lopppuun.
2. vaari4.9.2009 klo 12:35
On kuulemma HS:lla ollut taas ongelmia, mutta eiköhän se puoleen päivään mennessä...?! Odotetaan hetki.
3. 67.4.9.2009 klo 12:36
Hei Tamara! Elossa ollaan ja Hesaria odotellaan vielä noin kolme ja puoli tuntia. Sitten pähkäilemään...
4. jammi4.9.2009 klo 12:59
Hesari tuli aamuhämärissä ihan ajallaan. Hankalalta tuntuu, paljon pitkiä sanoja taas tässä ristikossa.
5. Potter4.9.2009 klo 13:37
Pääsen tässä Seinäjoen keikan jälkeen ristikon kimppuun, mutta ensikatsomalta vaikealta tuntuu. En ole kovinkaan etevä noissa turhan pitkissä sanoissa.
6. Anneli4.9.2009 klo 13:44
Vaikea on,mutta nyt riittää pähkäiltävää pitkäks aikaa...
7. Aksu4.9.2009 klo 14:46
Vaikealta ristikko tosiaan näytti, mutta rupesipas selviämään.
Muutama kirjain puuttuu, kun en tunnista kasvokuvaa, mikä risteää vihjeen -TEETTI kanssa. Netistä en ole löytänyt tuollaista nuoruuden aikaista kuvaa miehestä, joksi häntä epäilen. Kolme viimeistä kirjainta on niin sanotusti hanskassa.

Samoin vihjeeseen TÄÄLLÄ SAA MUHIA mietin vaihtoehtoja.
Eli jatkakaamme mietintää!
8. Pertsa4.9.2009 klo 14:50
Aksu,
-teetti ,WC: kin liittyy tähän.
9. Aksu4.9.2009 klo 14:55
Kiitos, Pertsa!
Pitää miettiä sanalle MUHIA muita funktioita, kuten nykyään fiksusti sanotaan.
10. katti4.9.2009 klo 15:53
Tuntemattomia kasvoja ja purnukoita kuvissa, pojankaan perhe ei tuntenut. Pitkiin sanoihin vaikea löytää apuja lyhyistäkään!
11. Tupu4.9.2009 klo 15:57
Huh! Se oli ensivaikutelma, vaan kuitenkin sana sinne toinen tänne on ilmestynyt (ei ihan itsestään). Kiitos Pertsa, mietin juuri tuota -TEETTIa. Kyllä muhiminen on vielä hepreaa, mutta annetaanpa vähän muhia.
12. Pertsa4.9.2009 klo 16:10
"Pitkät sanat" saattavat jopa lyhentyä!
13. Aksu4.9.2009 klo 16:16
Malta mielesi, Pertsa! Koko viikonloppu on vielä edessä.
14. Cu4.9.2009 klo 16:50
Pertsa ja Aksu!
Olette molemmat oikeassa.
Aamulla Jälkiviisaiden vaiettua aloin pähkäilemään ristikkoa.
Monet tutut ja taatut sanat ratkesivat nopeasti. Sitten koko ristikko alkoi tuntua tajuttomalta. Pidin taukoa ja alitajunta teki töitä ja siihen kannattaa aina luottaa. Juuri hetki sitten pääsin puhtaaksikirjoitusvaiheeseen. Tämä oli kyllä mielestäni erittäin hyvä ristikko. Se tuotti paljon tyydytystä.
Myötäelämistä kaikille ratkojille. Kyllä se siitä!
Cu
15. Cu4.9.2009 klo 17:41
Olen aloittanut jonkin aikaa sitten Hesarin ristikoiden voittajien taulukoinnin. Todennäköisyyslaskennan kannalta on erittäin mielenkiintoista se, että HS suurristikon 2549 voittajien joukossa on peräti 7 voittajaa kymmenestä sellaisia, jotka tai joiden puolisot (?) ovat lähiaikoina arpaonnistuneet. Onnea heille.
Cu
16. Pekan salainen4.9.2009 klo 17:51
Cu:
"...jotka tai joiden puolisot (?) ovat lähiaikoina arpaonnistuneet. Onnea heille"

Pitäisi kai olla viime aikoina. Ei futuurissa, vaan imperfektissä.
17. Tamara4.9.2009 klo 18:22
No jokainen me ymmärretään (tähänkin kirjoittamiseeni voisi hiuksenhalkoja puuttua), mitä Kupari tarkoitti! Lähiaikoina on sama kuin lähitulevaisuudessa. Yllättävän usein painetussa tekstissä on käytetty lähiaikoina-sanaa väärin.
18. Kielonen4.9.2009 klo 18:25
lähiaika9*D tulevaisuudessa lähellä olevasta ajasta. Lähiajan tavoitteet. Valmistuu lähiaikoina pia(kkoi)n, kohdakkoin, kohta-, pikapuoliin. Ihan lähiaikoina [paremmin: äskettäin, viime aikoina] en ole häntä tavannut.
19. Nahka-Ehnroot4.9.2009 klo 18:28
No ei tätä kyllä voi sanoa erittäin hyväksi ristikoksi, taaskin huonoja sanoja, epäselviä vihjeitä... muutama kohta vielä jäänyt auki.

Mutta kyllä se normaalit liukuhihnatuotteet päihittää, jotka pystyy selvittämään selkäytimen avulla neljässä-viidessä minuutissa.
20. Tamara4.9.2009 klo 18:39
Jopas sitä ollaan nopeita! Minulla helppojen kohtien päihittämiseen on mennyt puoli päivää - vaikeat kohdat ovat vielä edessäpäin.
21. Nahka-Ehnroot4.9.2009 klo 18:41
Ei liene enää niin vaikea, kun hoksaa, etteivät aukeat ole niin aukeita miltä ne näyttäisivät olevan.
22. hiru4.9.2009 klo 18:49
Minullakin tulee jäämään monta ruutua tyhjäksi. Ei tämä niin helppo ole..
23. Pekan salainen4.9.2009 klo 18:56
Nyt Nahka-Ehnroot pajastit jo liikaa. Pitääkö etsiä ruutuja, joissa ei ole vihjeitä?
Tää ristikko on jo ryssitty. Hoh hoijaa. Ei vois vähenpää kiinnostaa.
Onneksi en ehtinyt aloittaa laadintaa vielä.
24. Nahka-Ehnroot4.9.2009 klo 19:00
No ei ole ihan helppo ristikko, minultakin jäänyt monta tyhjää ruutua. Nyt ristikko on rytättynä paperikorissa, ei pahemmin kiinnosta enää lähetellä sitä mihinkään. Tuskin sillä mitään voittaisikaan.
25. Lohjan tyttö4.9.2009 klo 19:23
Tästä keskustelusta sain vahvistusta epäilylleni, että nämä ristikot ovat pienen piirin juttu eli samat voittajat usein. Itse en ole vielä koskaan saanut valmiiksi asti yhtään, vaikka ratkon muuten monta ristikkoa viikossa. Olisi kiva nähdä tilasto siitä, montako oikeaa ratkaisua palautetaan per viikko.
26. Nahka-Ehnroot4.9.2009 klo 19:26
Ja sekin olisi hyvä tietää, kuinka tarkkaan ratkaisut tarkistetaan, pitäisikö jokainen kirjain olla samoin kuin Auliksen ratkaisussa?
27. Tamara4.9.2009 klo 19:37
Miksi, Pekka salainen, olet niin negatiivinen? Miksi olet palstalla, jos et halua saada vihjeitä? Kyllä ristikoita voi ratkoa ilman tätä palstaa - niin minäkin tein ainakin 10 vuotta!

Miksi, Nahka-Ehnroot, ryttäsit ristikkosi?

Minä ainakin yritän ratkoa niin pitkälle kuin suinkin ja siten torjua mahdollisesti uhkaavaa dementiaa. Tärkeintä ei suinkaan ole voittaa! Siinä tulisi kuitenkin niin pieni tuntipalkka, että sukkaa kutomallakin saisi paremman!
Mutta tauti mikä tauti!
28. uusi4.9.2009 klo 19:55
Ei nämä välttämättä pienen piirin juttuja ole. Tiedän monta, jotka ainakin yrittävät joka viikko. Minä aloin näitä tekemään vuosi sitten, kun kyllästyin muihin. Joulusta lähtien ovat muistaakseni tulleet täyteen, mutta ainuttakaan en ole palauttanut, vaan säilytän ja tarkistan sitten epävarmat kohdat kun ratkaisu tulee.
29. edward4.9.2009 klo 20:16
Rutiinia on kertynyt jo vuosia, mutta pahasti ollaan vielä ulalla. Ei oikein tahdo lähteä aukeamaan.

Auliksen oivalluksista kyllä pidän...!
30. uusi4.9.2009 klo 20:16
En löydä mistään tuota vasemman keskiosan GAMBIAA paikkaa. Onkohan tuommoinen siellä ja mistä sen voisi tarkistaa. Googlella tulee vaan laulajaa ja timanttifirmaa. TORILLA HAULIKKO menee yli hilseen. Sana siinä on, mutta en tajua miksi se on niinkuin se on.
31. edward4.9.2009 klo 20:16
Rutiinia on kertynyt jo vuosia, mutta pahasti ollaan vielä ulalla. Ei oikein tahdo lähteä aukeamaan.

Auliksen oivalluksista kyllä pidän...!
32. edward4.9.2009 klo 20:16
Rutiinia on kertynyt jo vuosia, mutta pahasti ollaan vielä ulalla. Ei oikein tahdo lähteä aukeamaan.

Auliksen oivalluksista kyllä pidän...!
33. Cu4.9.2009 klo 20:20
Pekka Salainen.
Ystävällisesti, mutta päättäväisesti pyydän Sinua katsomaan Nykästä ja lievästi häpeämään. Mieti vielä kerran termiä "lähiaika".
Cu
34. Pertsa4.9.2009 klo 20:25
uusi,
jos sinulla on Nykänen, niin haulikon synonyymi löytyy sieltä.
35. Pertsa4.9.2009 klo 20:31
uusi,
etuliite löytyy vihjeestä.
36. uusi4.9.2009 klo 20:54
GAMBIAA selvisi ja laulaja katosi. Vaan ei ole Nykästä, joten miettiä pittää...
37. Pertsa4.9.2009 klo 21:17
uusi,
Nykänen sikseen, jos sinulla on ratkaisuna sana, joka voi
tulla mm. vaikkapa kämmeneen uurastuksen jälkeen, niin
se on ok.
38. 04.9.2009 klo 21:41
Alkuillasta sain ristikon käsittelyyn ja tykkäsin kovasti.
Muistini mukaan samantyyppinen on ollut aiemminkin.
Kiitos Aulis Lehto vähän erilaisesta ristikosta!
39. Pekan salainen4.9.2009 klo 22:02
Kuprulle tiedoksi. Ei ole nykästä tähän hätään. Gambiassa on Kaur. Senegalissa on Keur. Taidat olla jo valmiiksi horisko.
Mutta saatan nykästä lähiaikoina, kun seksisivuille menen.
40. uusi4.9.2009 klo 22:11
Pertsa, on minulla se. Olisi vaan aina kiva ymmärtää miksi joku tulee niinkuin tulee.
41. 04.9.2009 klo 22:20
Pekan salainen. Voisitko olla paljastamatta sanoja!
42. Nahka-Ehnroot4.9.2009 klo 22:23
Aulis on taasen ollut ovelalla päällä, tuota vastaavaa "piilovihjeideaa" hän on käyttänyt muistaakseni aiemminkin ja luonut sillä hämmennystä ratkojien kesken.

Gambian paikat ovat minulle ihan hepreaa, mutta Auliksen oma kartta näyttänee ilmeisesti sellaisetkin paikat.
43. 04.9.2009 klo 22:40
N-E klo 22.23. Tutuntuntuista tekstiä. Kielikorvani sanoo
kuka. Pitääkö tulla tänne pilaamaan Pekka salaisen kanssa
tänne?
44. 04.9.2009 klo 22:45
Tamara. Luin läpi kaikki kirjoitukset ja sinä olit jo ihmetellytkin samaa asiaa. Harmillisinta on se että, tuollaiset kirjoittajat ajavat monet kyselijät pois.
45. EJlo4.9.2009 klo 22:50
uusi
Sinullahan on siis se sana oikein. Lue siihen nyt sitten sen vinkin kolme ensimmäistä kirjainta mukaan, koska niillähän se tulee juuri vinkin mukaiseksi aseeksi..
46. Nahka-Ehnroot4.9.2009 klo 22:57
Tämä paikka ei taida olla kovinkaan vieraanvarainen. Jos tänne tulee joku uusi, niin ilmeisesti aletaan heti kyyläämään ja epäilemään. Taitaa olla sisäpiirin jutuskelua koko säie. Mitähän pahhoo miekin oon ny tehny? Enhän osannut ees Aulista loppuun asti ratkoa.
47. uusi4.9.2009 klo 23:09
No nyt tajusin TORILLA HAULIKKO, kiitos. En vaan ollut koskaan ennen sellaista sanaa kuullutkaan. Toinen mitä en tajua on YLÄKULMAAN RUBIKINKUUTIOMAISESTI. Ei hajuakaan miksi siihen tuli mitä tuli.
48. uusi4.9.2009 klo 23:11
N-E: " Enhän osannut ees Aulista loppuun asti ratkoa."Ja moniko sen nyt tähän mennessä on loppuun ratkonut? Eihän nämä ole mitään läpihuutojuttuja useimmille, ja siksi näitä niin kiva onkin tehdä. Kuka semmoista viitsii ratkoa mikä menee pikakirjoituksella.
49. 04.9.2009 klo 23:12
uusi. Se mikä siihen tuli on ristikkolehden logon pohja.
50. Aksu4.9.2009 klo 23:14
uusi,
käy toki tutustumassa googlen avulla saamaasi RUBIKINKUUTIOMAISEEN! Luultavasti pääset hajulle.
51. -4.9.2009 klo 23:24
"Kuka semmoista viitsii ratkoa mikä menee pikakirjoituksella."

Vastaus: 95% ratkojista. Useimmille helpoimmat eivät ole pikakirjoitusta.
52. uusi4.9.2009 klo 23:40
Hah, siis se ristikkolehti, minkä saa liittymällä. Jees. Viime viikolla jo piti liittymäni, vaan sitten se unohtui. Ja negatiivinen: minä vasta vuosi sitten aloitin nämä perjantaiorgiat, enkä ensin saanut kasaan kuin jonkun hassun sanan. Jestas, kaksi vuotta kaikkiaan vasta olen ratkonut, enkä häpeäkseni saanut ensin auki edes Iltiksen lasten ristikkoa. Hesaria en edes yrittänyt kun en yhtään tajunnut mistä on kysymys. Sitä nääs kehittyy vanhakin.
53. 04.9.2009 klo 23:45
uusi. Hyvä että selvisi. Nyt tiedän miksi tänään tänne
on tullut "uusia nimimerkkejä" sotkemaan ja ilkeilemään.
Muilla saiteilla on hiljaista. Viimeinen RA klo 19.12
54. 05.9.2009 klo 00:00
tarkennus "pisti silmään eli pienet virheet 2".
uusi. Todella mahtava tuo kehitys ristikoissasi! :-)
55. Ylläpito5.9.2009 klo 00:43
0, vähän krediittiä vilkkaalle muut aiheet -puolelle!
56. 05.9.2009 klo 01:10
Ylläpito.
Klo 17.41 Pekan salainen
18.28 Nahka-Ehnroot
18.41 sama ja paljastus
18.56 Pekan salainen
19.00 Nahka-Ehnroot
22.02 Pekan salainen suora paljastus Gambiasta ym.
Mielestäni ei mikään näistä kirjoituksista ollut asiallista.
57. 05.9.2009 klo 01:15
Ylläpito.
En tarkoittanut "muut aiheet", vaan ristikko-osastoa.
58. Ylläpito5.9.2009 klo 01:20
Nahka-Ehnroot paljasti vähän liikaa, mutta ei tainnut muuten olla asiaton. Eipä tule mieleen, keneksi häntä epäilit.

Nimimerkki pekan salainen on ilkeä monella nimimerkillä. Häneen ei kannata tuhlata energiaa.

Tarkoitus 00:43 oli kyllä vain kohdistaa positiivista ajattelua toiselle puolelle eli ei täällä hiljaista ole tänäänkään ollut.
59. 05.9.2009 klo 01:33
Ylläpito.
Nahka-Ehnroot paljasti liikaa. Ristikosta tämä "uusi"
ei mielestäni ollut kiinnostunut, vaan kaikki oli "pottuilua".
Kuitenkin kaikitenkin hyvää yötä teille YLLÄPITO.
60. Ylläpito5.9.2009 klo 01:36
0:lla on nyt kovasti varman tuntuista tietoa. Kannattaisi olla varovaisempi, jos "uusi" onkin uusi. Täällähän saavat vanhat ja uudetkin kertoa mielipiteitään ja juttujaan vähän sen sivustakin.
61. aatra5.9.2009 klo 07:45
Onpas täällä mennyt jutut kummallisiksi. Ennen yritettiin yhdessä pohtia ratkaisuja, nyt vaan väännetään tikusta asiaa ja nahistellaan. Surullista. Ja tiedoksenne: kun aikoinani tulin itse tänne uutena, en suinkaan kokenut oloani ulkopuoliseksi saati epätoivotuksi. Kyllä täällä saa tukea ristikonratkontaan vaikkei maksun maksanut seppo itse olisikaan tai muuta kautta tuttu.

Sitten tämän viikon ristikkoon. Pahalta näyttää. Mulla on vielä tyhjäää oikeastaan kaikkialla alavasenta ja yläoikeaa lukuun ottamatta. Aivot jyskyttää tyhjää enkä oikein tiedä miten etenis. Onneksi aamuyöstä on näyttänyt tulleen Kuukausiliite. Ehkä se tarjoaa kevyempää mietittävää päivän kuluksi.
62. katti5.9.2009 klo 07:53
Täysin olen juuttunut eilisille sijoilleni. Ilmeisesti samat kohdat tehty kuin aatralla. Perusoivallusta tyhjistä ruuduista ei ole syntynyt, eikä ehkä synnykään? Tässäkö nyt on ristikko, joka jää kesken?
63. aatra5.9.2009 klo 08:08
Mulla on vähän samanlainen olo. Se olisi sitten eka keskenjätetty juhannuksen 2007 jälkeen...
64. Tupu5.9.2009 klo 08:18
Yritän jostain saada kiinni, jos vaikka jonkun alueen sais täyteen. Kuvat tökkivät. Kuka valkopaitainen/-puseroinen nojailee keskialueen vasemmalla puolella? Ja vähän siitä alaspäin mieshenkilö, joka ei tuo välähdystä, vaikka jotenkin on tutun oloinen.
Ja olen sitä mieltä, että suht. uutena olen saanut tukea samanhenkisiltä, eli Auliksen ratkojilta. Kiva, että teitä täällä pyörii.
65. Pertsa5.9.2009 klo 08:36
Tupu,
"nojaileva henkilö", ei nimeä, vaan liittyy tekstiiliin!
66. Tupu5.9.2009 klo 08:51
Pertsa, kiitos. Se kohta selkis. Ja toisenkin kuvan luulen tunnistaneeni, kun sain apuja.

Avoinna vielä ylh. keskiviivan oikealla puolella perhekuva, siis siitä tuleva sana. Ensimmäinen kirjain suojastakin puuttuu. Mielestäni siihen sopii kaksikin konsonanttia, vaan se perhe ratkaisisi sen.
67. 05.9.2009 klo 10:03
Tupu. Perheen isä ja äiti vievät lapsiaan hoitoon, jotta
pääsisivät esim töihin.
SUOJA on esim bussipysäkeillä kaupungeissa.
68. Potter5.9.2009 klo 10:29
Häpeäkseni tunnustan, että taitaa jäädä tekemättä. Ympärykset on tehty, mutta keskialuetta en ymmärrä. Se on sitten eka kerta kun jää kesken, palauttaahan maan pinnalle oikein kunnolla.
Onneksi kuukausiliitteen ristikko antaa armoa.
69. Aksu5.9.2009 klo 10:38
Älähän luovuta, Potter!
Aikaa on vielä monen monta päivää! Oletkos selvittänyt esmes vihjeen alaoikealla: KÄRKEÄS?

Ja joutui niitä kk-liitteen juttujakin pähkäilemään ja etsimään kuukelilla!
70. Potter5.9.2009 klo 10:44
Aksu:
No en edes sitä. Olen ajatellut erästä musiikkiin liityvääkin, mutta ei säteile.
71. Aksu5.9.2009 klo 10:49
Potter,
hyvässä alussa tunnut olevan! Rohkeasti vain!
72. katti5.9.2009 klo 10:57
Lannistuneena kysyn: mitä lukee purnukassa ratkaisun lähellä: ages, aces, ace 5? Jotain tököttiä?!
73. otv-a5.9.2009 klo 11:00
älkäämme lannistuko. vielä on vähän, mutta vain vähän, tyhjiä ruutuja.
katti,
samaa ihmettelen. ja sitä mitä siellä on.
74. katti5.9.2009 klo 11:13
Mikähän on toi pitkä ´annettava´? Vastaussanani loppuisi monikkoon, vaikka muutoin sanasta ei minulla hajuakaan.
75. Aksu5.9.2009 klo 11:17
katti,
ANNETTAVA alkanee selvitä, kun keksit ONSILOn.
76. katti5.9.2009 klo 11:20
Jassoo. Mut miks monikkoloppu?
77. Aksu5.9.2009 klo 11:25
Cu:n eilinen kommentti oli mielestäni osuva:

"Tämä oli kyllä mielestäni erittäin hyvä ristikko. Se tuotti paljon tyydytystä. Myötäelämistä kaikille ratkojille. Kyllä se siitä!"
78. katti5.9.2009 klo 11:28
Ok. Kysyminenkään ei näköjään kannata. Sou!
79. 3.taata5.9.2009 klo 11:38
ehkä ratkeaisi,jos! olisin varma,onko toi musta lintu ihan kotoinen laji,siellä oikealla alhaalla,jossa vähän muutakin puuttuu,nyt olisin lintuvihjeestä kiitollinen.
80. Cu5.9.2009 klo 11:40
Kiitos Aksu.
On mukavaa saada tavata hengenheimolainen!
Cu
81. Aksu5.9.2009 klo 11:51
3.taata,
moisia lintuja olen nähnyt täällä Suomessakin, tosin hyvin harvoin. Niiden sukulaisia näkee ympäri vuoden.
82. Pertsa5.9.2009 klo 11:51
3.taata,
muista liittää ko lintuun myöskin sukupuoli, niin eiköhän?
83. Aksu5.9.2009 klo 11:55
Kyllä vain, Cu.
Tätä ratkomisen riemua ja oivaltamisen iloa en malttaisi ottaa pois keneltäkään.
84. ot5.9.2009 klo 11:56
Aksu,
auta kattia ja mua siinä purkkiasiassa ratkaisun vieressä, hienovaraisuus riittänee.
85. otv-a5.9.2009 klo 11:57
siis mua, taas karkasi.
86. Aksu5.9.2009 klo 12:06
otv-a ja katti,
purkista en ole ottanut paremmin selvää. Koska purkki ei näytä Tummelilta, epäilen, että talonrakentajat käyttävät sitä ennen tapetointia tai lattian laatoitusta.
87. otv-a5.9.2009 klo 12:18
Aksu,
onko se vaakuna ihan oikeanlainen, entä helillä vanha nimi?
niin lähellä on täyttymistä ja oivalluksia tullut ihanan paljon. samaa mieltä kuin Cu ja sinä tästä autuudesta.
88. 05.9.2009 klo 12:18
katti. ANNETTAVA on se roponen.
ONSILO on se vakio neljäkirjaiminen.
89. 05.9.2009 klo 12:22
otv-a. Helin nimi liittyy puuhun.
90. Aksu5.9.2009 klo 12:24
otv-a,
vaakuna on jo pois käytöstä, mutta helisi ok.
91. 05.9.2009 klo 12:27
Vaakunasta tulee siis puolet entisen kunnan nimestä.
Kunta oli Pohjanmaalla.
92. otv-a5.9.2009 klo 12:37
0, idea on selvä kyllä, mutta se kunta. en ole pohjalaisia.
93. Aksu5.9.2009 klo 12:44
otv-a,
epäilen, että siulla on jo kaksi eka kirjainta kunnasta selvillä. Sitten vain selaamaan luetteloa. Vaakunankin löydät kunnan nimellä.
94. o5.9.2009 klo 12:52
Aksu, onhan siinä kirjaimia vaan eivät liene oikeita. linnun luulen olevan oikein. epätoivo uhkaa, kohta pitäisi olla mukana toisenlaisissa koitoksissa. ja selviä vihjeitä en taho!
95. otv-a5.9.2009 klo 12:53
ja hätäinenkin vielä.
96. Aksu5.9.2009 klo 12:56
otv-a,
jaa, siulla on lintukin jo. Mitäpä jos vihjaan kunnan alkuun, että Kai + yksi kirjain. Muistakos tätä herraa?
97. 3.taata5.9.2009 klo 12:58
kiitos aksu linnun vahvistamisesta,nyt vain en oo city-ihminen,joten saisko vielä siihen apuja kun yksi kirjain on siitä puuttuvinaan,loppu varmasti oikein mutta alusta kiitos vähän apuako saisi niin valmis.
98. otv-a5.9.2009 klo 13:02
Aksu,
muistan, esitelmiäkin kuullut, muttei paljastanut niissä kuntaa. mentävä on ja jätettävä hautumaan. arrgggh.
99. Aksu5.9.2009 klo 13:04
3.taata.
city-ihmiset eivät asu missään periferiassa vaan ihan siellä keskustassa. Tunnustan, että vasta toisella aakkosten mutustelukerralla hoksasin.
100. Anneli5.9.2009 klo 13:09
Yhtä kirjainta vaille valmis tämä tosi erilainen ristikko.Vasemmassa alakulmassa,TORILLA HAULIKKO ruudussa piirros,josta en saa selvää.Viittaakohan peräosaan??
101. 3.taata5.9.2009 klo 13:11
kiitos aksu hyvästä vihjeestä, eikun kuoreen ja laatikkoon,
aika makea ristikko,auliksellekin kiitokset.
102. Aksu5.9.2009 klo 13:23
Anneli,
minustakin kuva näyttää peräosalta, vaikka alkupäähän siinä pitäisi olla.
103. Owlie5.9.2009 klo 13:30
Kiitokset laatijalle herkullisesta ristikosta!

Anneli,
Loputon kallis herkku.
104. Anneli5.9.2009 klo 13:45
Owlie,onko herkku kahdeksan jälkeen nautittava?Muuta en keksi!!
105. Pertsa5.9.2009 klo 13:52
Anneli,
tämä herkku lisääntyy Sargassomeressä!
106. 05.9.2009 klo 13:54
Anneli. Nauttia voi milloin vain tätä uimaria. Lopusta
jätät kolme kirjainta pois.
107. Tupu5.9.2009 klo 13:56
O, pitkään piti miettiä perheen juttua. Mulla kun siinä suojassa oli ensin juhlissa oleva suoja. Taisipas nyt ratketa sekin. Kiitos.
108. Anneli5.9.2009 klo 14:14
Pertsa,0
Kiitos,jo selvis!Mulla oli 3.kirjain väärin eli tosta viereisestä laitteesta oli väärä muoto!Siks sain siihen minttusuklaan!!Nyt valmis tämä tosiaan herkullinen ristikko.
109. pelaaja5.9.2009 klo 14:32
Olipa kertakaikkinen ristikko. Vaikuttaisi siltä, ettei laatijan motiivi ole ikinä katoamassa, koska viitsii nähdä noin kovasti ja kivasti vaivaa meidän eteemme.

Yhteen miehenkuvaan olisin mielelläni muuten vaan ottanut vahvistuksen mutta kun en ole löytänyt: keskellä yläreunan tummatukkaisesta naisesta vähän alaspäin 'hailakka' miehennaama. Tai voi kai se olla nainenkin. Suhteellisen uskottava nimi siinä on.
110. Pertsa5.9.2009 klo 14:36
pelaaja,
laita googlen kuvahakuun!
111. pelaaja5.9.2009 klo 14:41
Pertsa,
sieltähän mä toki hain mutta kun nyt ei löydy. Lienee jokin kirjaimista väärin.
112. Pertsa5.9.2009 klo 14:46
pelaaja,
onko sinulla sukunimen alku vaatekappale?
113. pelaaja5.9.2009 klo 14:56
Pertsa,
on
114. apua5.9.2009 klo 15:06
Onpas ristikko.

Eräät näyttävät olevan aivan loistavia ristikontäyttäjiä, joten onneksi olkoon mestareille, jotka jo postittavat ratkaisujaan!

Itse kuulun jonkinlaiseen keskikastiin, vaikka joskus onnetar on hymyillytkin. Mutta nyt tuntuu tulevan täysi stoppi: Vaikka olen omasta mielestäni käynyt läpi edellä olevan keskustelun, enpä taida saada kuin noin puolet ruuduista täytetyiksi.

Onnittelut mestareille. Omaan itseeni on usko mennyt. Pitkät sanat näköjään ovat kertakaikkiaan liian pitkiä, jotta arvuuttelemalla selviäisivät. Voi pahus sentään!
115. Aksu5.9.2009 klo 15:20
apua,
syvennypä kaikkiin Pertsan vihjeisiin! Myös niihin eilisiin!
116. 05.9.2009 klo 15:24
apua. Etkö lukenut 4.9 klo 18.41, klo 18.49, 18.56?
Siellä sanottiin, että pitkät sanat eivät ole välttämättä
pitkiä. Liittyy vasemman yläkulman kuvaan 3x3.
117. raipe5.9.2009 klo 15:30
aksu voisitko vahvistaa että ylärivin vaakuna ei ole sen huonekalukauppiaan tunnusmerkki,ei ainakaan kuntien vaakunaluettelon mukaan.
118. Aksu5.9.2009 klo 15:38
raipe,
täältä selailin vaakunoita
-http://fi.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:Wikiprojek ti_Vaakunat

ovat siellä maakunnittain. Ylärivin vaakuna on tiedon mukaan ollut voimassa vielä viime vuonna. Löydätkös?
119. apua5.9.2009 klo 16:07
Aksu 15:38,

kiitokset hyvästä vaakunaosoitteesta!
120. Pipsa5.9.2009 klo 16:57
Keskustassa pitkät sanat ylhäältä alas eivät aukene ja vaakasuoratkin ovat hepreaa. Vihjaisiko joku mitä takoittaa "ovat prikulleen"ja saunavastan näköisestä kimpusta jotakin. Olen todella vielä noviisi näissä HS:n ristikoissa.
121. raipe5.9.2009 klo 17:00
kiitos aksu,nyt sekin selvisi ansiokkaan osoitteen avulla..
122. apua5.9.2009 klo 17:15
Pipsa 16:57,
minulla on myös valkopaitaisen miehen ja ylhäällä keskellä olevan tummatukkaisen naisen välinen alue "tyhjää täynnä", ja tosi vaikealta tuntuu.

Itse olen näitä HS:n ristikoita harjoitellut jo joitakin vuosia, mutta silti nyt ratkaisusanat todella panttaavat.
123. Tamara5.9.2009 klo 17:26
Pipsa
Saunavihdan näköinen on olkikimppu.
124. pelaaja5.9.2009 klo 17:35
Onko joku löytänyt sen tänään klo 14:32 kysymäni kaverin kuvahausta ? Mua se nyt jäi kiusaamaan.

Noin yleensä ottaen tässä on tällä kertaa hankalampi antaa mitään vinkkejä, koska ratkojan pitäisi ensin hahmottaa juju.
Mutta hoksaamiskokemus onkin sitten kiva. Vaikka täällä onkin näköjään puhuttu suuresta paljastuksesta..
125. Potter5.9.2009 klo 17:47
pelaaja:
Sain siihen nimen, joka alkaa asusteella, en kyllä herrasta tiedä enempää.

Suuren vaivan jälkeen melkein täynnä, paitsi vasemmassa yläreunassa oleva otsatukkainen mies vielä epäselvä, ja siihen liittyvät pari pystysanaa.
126. pelaaja5.9.2009 klo 17:50
ps Tamara, ettei vaan se Pipsan saunavihta olisi siellä ylhäällä ja oljet ratkaisun päällä ?
Pipsa, jos tarkoitit sitä yläpuolista, niin se on tiheä. Muuta en oikein osaa sanoa, koska jos tän ristikon erikoisuus on sinulla vielä hahmottamatta, niin tiheys ei välttämättä auta.
Nyt on kyllä mielenkiintoista nähdä, kuinka taidokkaita vinkkejä jotkut keksivät.
127. katti5.9.2009 klo 17:54
Vielä taistelen, vaikka luovuttaminen on ollut lähellä! Alakerta nyt selvä.

Otsatukkamiehen tiedän, mutta ei auta yhtään. Mikähän olis rikoksen uusiminen?

Ylhäällä oikealla myös ´alit´hämärän peitossa, kun ´juoma o´ei onnaa.

Oih!
128. Owlie5.9.2009 klo 17:55
pelaaja 17:35,
Veikkaan taiteilijatarta.

Opin kantapään kautta pari vuotta sitten, että jujua ei saa paljastaa ilmestymispäivänä.

Potter 17:47,
Tunnet kyllä rillipään, ristikkojen kestosuosikin. Hänestä saa enemmän kuin yhden ratkaisun.

Oma vihjesuosikkini eilen oli yläreunan kaksimielinen TÄMÄ KOHTA?
129. Aksu5.9.2009 klo 17:57
Löysinpä vihdoin kysymänne kuvan kuukelin kuvahausta. Kirjoitin sitaatteihin henkilön nimen - siis etunimi sukunimi - nii jopas toivomani kuva löytyi! Mutta ei vieläkään löytynyt ihan eka sivulta! Onnea etsinnöille! Kasvohan on tuttu vanhoista lasten tv-ohjelmista.
130. pelaaja5.9.2009 klo 17:59
Potter (Dennis),
sama mies ja Pertsakin puhui vaatteesta. Mutta täytyyhän sen kuvan jostain olla lähtöisin. Kokeilin jopa kirjainten vaihtoa mutta ei auttanut.
Taisit tuolla aiemmin sanoa, että jäisi muka kesken..heh, eikä jäänyt. Koska otsatukka ei kaipaa nimiä, niin kohtahan sinä ne sanat siihen laitat. Sillä kaverilla on suu auki, ehkä pitää sitä auki useissa tilaisuuksissa.
131. Mary5.9.2009 klo 18:01
Katti: rikoksen uusiminen löytyy guuglesta, sivistyssana
132. Pertsa5.9.2009 klo 18:09
pelaaja,
mielestäni tämä on sama henkilö, joka viettää nenäpäivää!
133. Potter5.9.2009 klo 18:24
Aaahhh... Kyllä nyt helpottaa. Tunnistinkin sen hepun ja sen mitä se tekee. Usva piti tarkistaa Nykäsestä.

Enpä olisi taas uskonut selviäväni tästä. Eipä sillä, vihjeet olivat ihan tarpeellisia. Jos tästä vaikeutuu, niin meikäläinen putoaa rattailta.
134. Potter5.9.2009 klo 18:26
Niin, nyt voikin hyvillä mielin lähteä huomenna reissuun Bulgariaan.
135. pelaaja5.9.2009 klo 18:31
Hahaa,
löytyipä kuva, monen mutkan kautta ! Tyhjänpäiväistä vaivannäköä tämä tietysti nyt oli mutta kun jäi kiusaamaan.
Joo, Pertsa, nenäpä hyvinkin ja joo, Aksu, lapsia ajatellen hyvinkin. Mutta ei, Owlie, ei taida olla -tar vaikka niin voisi ensin luulla. Piti ihan suurentaa kuva, että varmasti ei ole -tar.
Owlie vielä, taisin itse ajattelemattomuuttani olla pari vuotta sitten mukana siinä suuressa paljastuksessa. Mutta kun se oli niin riemukas juttu silloin.. Nyt toivottelen vaan kaikille yhtä riemukasta juttua ilman suurta paljastusta. Siis kaikille "keksimättömille"
136. katti5.9.2009 klo 18:33
Älkää nyt karatko, koska läheltä liippaa - vasen ylälaita selvis! (Mary ym., tänks!)

Ratkeematta:

1) valjunaama (ei löydy asua hälle)
2) alit (oikealla)
3) loppuosa sanasta ´vetävät paljon´

Saankohan sielunrauhaa, vai jääkö tähän?!
137. Seitenvitonen5.9.2009 klo 18:36
katti,
ALIT -vihjeessä yläoikealla Auliksen käyttämä vanha juju.
Itselläni vielä tyhjää keskivasemman valkopaitaisen oikealla puolella, vaikka ylempi ongelma selvisi. Myös pitkät (?) sanat alhaalla puntaroitavina.
Teemua Turussa vuorollaan onnisti.
138. pelaaja5.9.2009 klo 18:40
katti,
3. laittaisin sinne jotain hyvältä tuoksuvaa

Haehan nyt vaan vaatteita miehelle
139. mummeli5.9.2009 klo 18:40
Tämäpä vallan mahdoton ristikko!!! Vain sivureunat alapuolelta täyttyivät. Mitähän osaisi kysyä, kun kaikki on tyhjää täynnä. En ymmäärrä esim. vihjettä ONSILO: miten siihen tulee se tavallinen 4-kirjaiminen, kun siihen tarvitaan 11 kirjainta ??? Mitkä OVAT PRIKULLEEN? jne sata muuta kysymystä. Taidan muuttaa nimimerkkini "toivottomaksi"
140. katti5.9.2009 klo 18:40
Seitenvitonen:

Valkopaitaisen seutu mullakin tyhjää, vaikka näen siinä sen ansan.

Jujun luulen tietäväni, mutten silti saa sanaa. En oo synkassa tän ristikon kanssa!
141. katti5.9.2009 klo 18:45
pelaaja:

Alkoivat naurattaa vihjeesi! Ei tartu kala koukkuun! Hyvältä tuoksuvia EI OLE ja kaikki vaatteet käyty läpi.

Saatan olla väärässä :)
142. uusi5.9.2009 klo 18:50
katti, se juoma on monen maan kansallisjuomaa.
143. katti5.9.2009 klo 18:52
Ei oo siis kossu? (Alan olla tomuna ja tuhkana!)
144. Owlie5.9.2009 klo 18:53
katti,
näinköhän tuoksuvien joukosta kuuluisan neidin nilkka vilahtaa ;-)
145. Aksu5.9.2009 klo 18:57
Hyvä, katti, jos naurattaa!
Kohtaan 3: myös lahantkat vetävät paljon.
146. Pertsa5.9.2009 klo 18:57
katti,
vaate on tuotemerkki, jos ollaan samassa tekstiilissä.
147. katti5.9.2009 klo 19:14
Just joo, kuomat. Voisinhan itekin tuon tuoksutempun tehdä näin lauantain kunniaksi, koska välineissä löytyy. Oma esineeni on eri ainetta, väri beige. Tuoksuvihjeellä homma ei ratkennut, vaan sitkeällä vaatekappaleen hakemisella, mitä sitten tuki punainen nenä. Kyllä olette Auliksen veroisia kieroilijoita (tämä on siis posit. arvio).

´alit´ko jäävät ikuiseksi mysteeriksi?

Ja kaikkiko tuntevat valkopaitaisen alapuolella olevan äijän, jonka alkukirjain rajaa vastausvaihtoehdot minimiin?
148. Mary5.9.2009 klo 19:16
katti: Alit on idästä ;)
149. katti5.9.2009 klo 19:19
Mary:

Tiedän, mut kun ei!
150. 05.9.2009 klo 19:28
pelaaja. Mistä kuvasta on kysymys klo 18.31?
151. Seitenvitonen5.9.2009 klo 19:28
katti,

tiiätkö mitä! Nyt vasta selvisi tuo Pasanen, mitä olin ihmetellyt.
Ei ollutkaan Italian kaupunki, eikä Speden vaimo. Heitäpä kuukkeliin kaupunkiehdotus, niin se alkaa kysellä, ketä oikein tarkoitat. Tulee vaakaan ihan oikea yhdyssana.
152. Aksu5.9.2009 klo 19:28
katti,
et ole ottanut kopioita omista ristikoistasi? Tämä ALIT-juttuhan on usein Auliksella, muistelepa!
153. Seitenvitonen5.9.2009 klo 19:31
jatkoa: ja ylhäältä pystyyn oikea naisnimi.
154. 05.9.2009 klo 19:32
Aksu. Voisitko vaikka sinä kertoa mistä miehen kuvasta
on ollut kysymys?
155. katti5.9.2009 klo 19:33
Nyt löytyi et.-Amerikasta puu, jonka lehdistä voi tehdä teetä. Kun lisätään -o, syntyy etunimi. Onko se tämä?
156. pelaaja5.9.2009 klo 19:34
katti,
nauratan sua taas: siinä alitissa ei haise ollenkaan niin hyvältä kuin siinä, minkä äsken jo ratkaisit

0,
kuva liittyi ihmettelyihini tänään klo 14:32 ja 17:35
157. katti5.9.2009 klo 19:35
Mulla oli Pasanen väärä arvaus.
158. Aurinkosade5.9.2009 klo 19:35
katti,
Pannusi täytyy oikealla aineella.
159. Mary5.9.2009 klo 19:36
Juoma löytyy guuglesta, kansallisjuoma + o. Pasanen on kyllä telsusta tuttu :)
160. Rapu5.9.2009 klo 19:38
katti,
samoilla oikean yläkulman tienoilla ollut täälläkin jo pitkään tyhjää. Alit luetaan idästä ja saan siihen eläinsuojan. Tiedä sitten sen oikeellisuudesta.
Kärsiä, kartta(Mistä maapallon kolkasta?) hallitsi jne. eivät tunnu nyt välähtävän.
Valkopaitaiseen tulee alusvaate ja sen alapuolisen miehen löytää googlesta. Tanskalainen.

Sitten on konjakit hukassa, samoin upotus, kävelevä hahmo ym. ylävasemmalla. Jujun olen mielestäni hokannut,
mutta jospa joku kiltti auttaisi noissa em. kohdissa.
161. katti5.9.2009 klo 19:39
Nyt olen rämpinyt tähän, että puuttuu enää valkopaita ja allansa oleva mies + ´täällä saa muhia´, ei voi enää keskenkään heittää.

Onko se ´Raamatun mies´siinä se tavallinen?

(En ois uskonut, että ratkottua saan. Pari sanaa enää.)
162. 05.9.2009 klo 19:40
pelaaja. Kiitos. Luulin teidän keskustelevan alemmalla ja hieman enemmän vasemmalla olevasta mieskuvasta.
Asia selvä.
163. 05.9.2009 klo 19:42
katti. Raamatun mies ei ihan ole se tavallinen.
Valkopaitasella on hyvä olla, koska on jotain yllä.
164. katti5.9.2009 klo 19:54
Vielä kun ymmärrys seuraisi käden liikettä! Että mitä hiton tekemistä tolla MUHilla on vastaussanan kanssa!

Runollisuus oli mulle liian "savolaista", avautuu liikaa mun makuun!

Mut KASASSA ON!

Kiitti kaikille ja hyvät viikonloput! Uskomaton suoritus mulle, enkä ilman teitä olisi päässyt puusta pitkään! Tajutonta!
165. 05.9.2009 klo 19:59
katti. Kun puuta sahataan, niin siitä tippuu maahan
purua eli muhaa.
166. Rapu5.9.2009 klo 20:00
katti,
pohojanmaalla puhuttiin lapsuudessani sahanmuhista, kun
tarkoitettiin sahanpuruja.=) Onko kellekään tuttua?
167. katti5.9.2009 klo 20:01
Rapu:

Ikuisesti olin kateellinen kurikkalaiselle opiskelutoverille, joka puhui ihanaa murretta. Sanoi, mitä vaan, niin se oli runoutta :)

Kiitti vahvistuksesta!
168. Tamara5.9.2009 klo 20:11
Ihmettelen vasta alareunassa poikittain olevaa tavaraa, josta on pala pois. Siitä tulee kaksi sanaa. Toisen sain , toista en. Viittaako se toinen johonkin tuotenimeen?
169. katti5.9.2009 klo 20:16
Tamara:
Voisitko täsmentää.
170. Tamara5.9.2009 klo 20:16
Kaikki muut ovat näköjään saunassa! Ihmettelen myös oikean reunan keksin näköistä kuvaa. Mikähän se on? Ja ylhäällä naisen kuvan alla himmeä miehen kuva?
171. Aksu5.9.2009 klo 20:17
Tamara,
jätäpä se toinen sana vielä toistaiseksi muhimaan.
172. katti5.9.2009 klo 20:19
mummeli:

Säikeestä saa vihjeitä, mistä on kyse. Laita vaan se tavall. siihen ONSILOon. Avautuu pikkuhiljaa.
173. katti5.9.2009 klo 20:24
Tamara:
Siis, jos sanasi/kuvasi on tuo, mitä nyt luulen, niin tämä on näitä leikkaa ja liimaa -juttuja.
174. Jondalar5.9.2009 klo 20:43
Sain valmiiksi muuten, mutta kaksi kirjainta puuttuu vasemman yläkulman maailman rikkaimman miehen ääreltä. Rikoksen uusiminen ja pannun nokka pitäisi olla kunnossa. Suu on raollaan, pitääkö noteerata.
175. Aurinkosade5.9.2009 klo 20:47
Jondalar
Tavallaan raollaan olo täytyy huomioida pisimmässä sanassa.
176. Rapu5.9.2009 klo 20:50
Jondalar,
suu on raollaan tässä miehen tekemässä hommassa.
Ei kuitenkaan raon synonyymia haeta. Kolmelle riville vaakaan tulee tästä hahmosta.

Kukaan ei ole vastannut kyselyyni klo 19.38. Oiskohan
kellään pikku apua antaa, ystävällisesti pyytää hän.=)
177. Tamara5.9.2009 klo 20:50
Alaosassa lintu tumma - onko vastaussana kumma?
Entä VALAISTA - onko meininki kalaista?
En ymmärrä KÄRKEÄS - lainaapa järkeäs!
CITYIHMISIÄ en ole lain - vierailen stadissa vain.
Nuoli osoittaa kannuun - en sitäkään keksi, jo ottaa pannuun.
Vasemman reunan miehellä kai paljon rahaa - alempana mies näyttää ilmettä pahaa.
Niin paljon aikaa tämä minulta vie, mut silti roskiin ei ole sen tie.
Jos saan tämän valmiiksi saakka, putoaa harteilta suuri taakka!
178. Aurinkosade5.9.2009 klo 20:55
Konjakki on "skandinaavi". Upotus on uskonnollinen. Kävelevässä hahmossa ei ole oleellista liike.
179. Aurinkosade5.9.2009 klo 20:59
Tamara
Lintu on yleinen täällä Porissa, tunnuslintu. Valaista ei ole lamppuihin liittyvää. Kärkeäs on musikaalinen vihje. Murjottava mies on melkein venäläinen.
180. Jondalar5.9.2009 klo 20:59
Rapu, konjakkkimerkki googlesta, kävelevään synonyymi, upotus uskonnollinen toimitus
181. apua5.9.2009 klo 21:00
Alimman osan keskellä, 5. rivi alhaalta on yhden ruudun karttakuvassa (?) piste. Mistä päin maailmaa moinen kartta on?
182. Aurinkosade5.9.2009 klo 21:01
Rapu, olin väärässä kävelijässä, usko Jondalaria.
183. Aurinkosade5.9.2009 klo 21:04
apua
Tuon vihjeen kanssa takkusin pitkään. Ota peili avuksi!
184. Aksu5.9.2009 klo 21:05
apua,
karttakuva on Eurooppaa, niitä Auliksen suosikkipaikkoja. Kartta lienee ylösalaisin.
185. apua5.9.2009 klo 21:12
Aksu 21:05,
Kiitokset, niinpä onkin, ja siitä nurinkurisuudestahan nuo muurahaiset sitten tulevat! Voi vaivaisia hoksottimiani.
186. 05.9.2009 klo 21:20
Tamara. Sinussa on piiloitellut varsinainen runoilija!
187. Jondalar5.9.2009 klo 21:32
Kova paikka, selvisi vihdoin. Sotkussa oli istuva lapsi, mies sateessa ja sairaudet. Väärin oli herkullinen TÄMÄ KOHTA?, Owlie siitä puhui.

Vaikka ristikko oli vaikea, paniikki ei iskenyt, aikaa paloi. Kiitos avusta, Aurinkosade, Rapu.

Tamara, cityporukka ei asu laitakaupungissa.
188. 05.9.2009 klo 21:43
Jondalar. Lintuun tulee alkuun sukupuoli, väri ja laji.
VALAISTA tulee kalajoukko.
189. 05.9.2009 klo 21:44
Tamaralle ed. oli tarkoitettu! Anteeksi sotku Jondalar.
190. Jondalar5.9.2009 klo 21:51
Not at all. Yksi ihmetys, Mc Knight ja tutkimuslaitos. Ostinko vokaalin liikaa.
191. Aksu5.9.2009 klo 21:55
Hei haloo!
Eikös valaat ole nisäkkäitä, jotka synnyttävät eläviä poikasia! Eivät ole siis kaloja.
192. Tamara5.9.2009 klo 21:55
0
Kiitos Sinulle!
Jotain jo oivalsinkin, mutta se koukkupäinen esine puuttuu oikeassa reunassa ja alhaalta kaksi pitkää vaakasanaa. Onko Sopanen ruudussa? Ruudukon luoteisosa on kokonaan tyhjää. Onko USVA nimi?
193. Aksu5.9.2009 klo 21:59
Tamara,
koukkupäinen esine on vähän järeämpi kuin juustoveitsi, tosin sana on vähän harvinaisemmassa muodossa.

Usva ei ole erisnimi.
194. pelaaja5.9.2009 klo 21:59
Jondalar,
ostit vokaalin verran liikaa, vaihda se naiseen
195. Jondalar5.9.2009 klo 22:02
Sovittelin aakkosia ja tutkimuslaitos löytyi. Kannatti tarkastaa ennen postilaatikkoon laittamista.
196. Tamara5.9.2009 klo 22:19
Tekee mieli nostaa kädet pystyyn, kun ei aukene! Pitkiä sanoja on liikaa. Sanoiko joku, että ne eivät ole edes yhdyssanoja? Mitä nyt sotilaista voisi tulla?
197. Aksu5.9.2009 klo 22:22
Tamara,
sotilaat marssivat aina juhlapäivinä: joulukuun 6. ja kesäkuun 4.. Katselmuksella on ihan oma, tuttu nimi.
198. Seitenvitonen5.9.2009 klo 22:30
Täyttyi, kiitos hyvien neuvojen.
Kahden hämäävän kohdan sanat poikkeavat muuten yksiselitteisistä vihjeistä.
Kannattaneeko postittaa, kun voittajaluettelossa toistuvat enimmäkseen jo tutuiksi tulleet nimet.
199. Tamara5.9.2009 klo 22:35
Seitenvitonen
Postita ihmeessä, kun kerran sait valmiiksi. Nyt voi olla paremmat mahikset voittaa, kun on sen verran vaikeasta ristikosta kyse. Äitini sanoi usein, että paistaa se päivä joskus risukasaankin!

Itse taidan kääntyä tuon viisaan mieheni puoleen - tosin pitkin hampain!
200. 05.9.2009 klo 22:36
Tamara. Aika alussa on mainittu, etteivät yhdyssanat
ole niin pitkiä miltä näyttää. Eli ei.
201. uusi5.9.2009 klo 22:36
Minulla on siinä alhaalla se sotilaskatselmus, mutta sanan loppua en saa kasaan kun en keksi KÄRKEÄS, enkä sitä purkista lähtevää pystysanaa enkä sitä katkinaista kapistusta.
202. Aksu5.9.2009 klo 22:40
uusi,
katkinainen kapistus ei ole vispilä, vaan se on ihan umpipuuta: 5-kirjaiminen sana, josta yhden kirjaimen tipautat pois.

KÄRKEÄS-vihjeestä on ollut jo juttua, asia liittyy musiikkiin.
203. uusi5.9.2009 klo 22:51
Minulla on siinä se umpipuinen, mutta kun siitä lähtee kaksi sanaa. Se toinen puuttuu. Ja ymmärrän kyllä että KÄRKEÄS on musiikillinen ja minulla on siinä sanakin, mutta kun se on kolme kirjainta liian lyhyt...
204. Seitenvitonen5.9.2009 klo 22:56
uusi,

Eikä ole liian lyhyt. Eikä lähde kahta sanaa.
205. Aksu5.9.2009 klo 22:58
uusi,
neuvon sinuakin: jätä se toinen sana vielä muhimaan! Ja pidä kiinni siitä musiikillisesta. Oikeilla jäljillä taidat olla!
206. uusi5.9.2009 klo 23:01
JESSUS! Nyt minä tajusin.
207. 05.9.2009 klo 23:06
uusi. Mukava tuo 3x3.
208. mouhero5.9.2009 klo 23:07
Kylläpä vaan täyttyi, vaikka aluksi näytti varsin toivottomalta.
Kiitokset kaikille vihjeitä väsänneille!
209. otv-a5.9.2009 klo 23:09
toisesta koitoksesta voittajana palanneena lopulta ovat tarvittavat ruudut täysiä, kiitos auttajille (eritoten Aksu), mutta omaa päätäkin tarvittiin, kun olin sotilaista saanut "tartuntaa", sikaflunssat ym. yksi kuitenkin vielä mättää, missä ihmeessä saa muhia? viimeistä en keksi vai onko muutakin vialla?
210. otv-a5.9.2009 klo 23:11
vai mitä tuo tyttönen tekee, siinäkö ongelmani?
211. Jondalar5.9.2009 klo 23:12
Seitenvitonen sanoi hyvin. Voittajissa taas ihmekeskittymä. Espoo, Espoo, Veikkola (Espoon naapurissa), Otalampi (Vihti), Vantaa, Vantaa (isä ja tytär). Ei minua saada uskomaan, että postissa samalta seudulta samaan osoitteeseen menevä posti välttämättä muka leviäisi toisistaan erilleen. Ei se ole Itellan silmin edes järkevää.
212. otv-a5.9.2009 klo 23:12
keksinkin sen! mutta ei ihan tuttu paikka, missä saa muhia.
213. 05.9.2009 klo 23:32
otv-a. Oli aika erikoinen se loppu (4 kirjainta).
214. Hemuli5.9.2009 klo 23:43
Olen taas ollut liesussa - ja joskus salaa vilkaissut vähän ristikkoa. Mutta eipä tämä vilkaisemisesta juuri miksikään tullut.
Kun oikein istuin ja ihmettelin, alkoivat juonet aueta. Helpotti varmaan se, että esim. ANNETTAVA ja ONSILO ovat niin selkeitä sanoja, että panivat hätäkellot kilkattamaan. Oli täällä minulle silti monta muutakin vaikeaa kohtaa: tuntematon herrahenkilö Edun lähellä, VETÄVÄT PALJON ja MARAKENTAMISTA, joka oli minulla pitkään sen verran väärin, että haittasi etenemistä.

Mutta ristikko oli nautittava; varsinkin siinä kohdin piti oikein hihitellä, kun ilmaantui uusi jippo. Tai vanha.
215. 05.9.2009 klo 23:51
Hemuli. Muistaakseni uusi jippo. Samantyylinen on ollut
joskus aiemmin, mutta eräät ruudut eivät ole olleet
valkoiset.
HT tietää, jos muistan väärin!
216. qwertsu5.9.2009 klo 23:54
..ja ylläpitoa vituttaa säikeen menestys.
217. 06.9.2009 klo 00:39
"TAMARISKI." Saitko jujusta kiinni?
218. Tamara6.9.2009 klo 01:46
Ei saanut Tamariski jujusta kiinni eikä Tamariskin mieskään. Ollaan me nyt huonoja!
Sen sijaan olen tehnyt kk-liitteen ristikon melkein valmiiksi.
Öitä kaikille!
219. katti6.9.2009 klo 07:26
Toivotan Potterille mukavaa Bulgarian-matkaa :)
220. Potter6.9.2009 klo 07:48
katti:
Kiitos! Olen tässä valmistelemassa pakaaseja kuntoon. Ei tarvitse ajaa Helsinkiin vaan Vaasasta pääsee matkaan.
221. Nahka-Ehnroot6.9.2009 klo 08:56
Tämä taitaa olla ainoa säie, jossa on elämää. Muuten sivusto näyttää kuolleelta paikalta. Chat-puolikin näyttää koko ajan 0-henkilöä, ei henki silläkään pihise.
222. aatra6.9.2009 klo 09:04
Valmis! Nyt vasta. Kiitos teikäläisten. Tämä ei olisi kyllä auennut ilman apua. Kk-liite yhä paria vaille valmis. Sen olen sentään ratkonut ihan itsenäisesti ilman googlea ja tätä paikkaa.

Näin jälkikäteen ajateltuna en taaskaan ole ihan varma tykkäsinkö näistä metkuista. Auliksessa on sed hyvä puoli, että hän laatii omaperäisiä ristikoita. Nämä temput on yleensä ihan ok, mutta nyt lähinnä ottaa päähän. Ei tullut oikein sellaista hupia, mitä ristikon ratkonnalta toivoisin. Mitä mieltä muut olette? Minusta tämä oli vain liian vaikea.
223. Potter6.9.2009 klo 09:19
aatra:
Olen oikeastaan samaa mieltä. Varmaankin Hesarin lukijakunnasta suurimmalta osalta jää ratkaisemisen ilo saamatta tällaisen vaikeusasteen takia. Hyvin harva pystyy omaan ratkaisuun ilman apuja, ja täysin apujen varassa homma ei enää ole oikein mistään kotoisin.
224. Aksu6.9.2009 klo 09:27
aatra,
mutta minäpä tykkäsin tästä ristikosta. Sain valmiiksi jo perjantaina ennen klo 15:ta kauppareissujen ja ruoan teon välillä. Ja lähes omin avuin. Vain Edun viereiseen mieheen jämähdin, kun pidin häntä suomalaisena poliitikkona. Pertsa avasi umpisolmuni. Kiitos vain, Pertsa, vihjeesi oli hyvä!
225. pelaaja6.9.2009 klo 09:55
Jaa-a. Minua ei ainakaan ota päähän vaan tykkäsin tästä erityisesti. Olen jostain saanut sen käsityksen, että "koko Suomen kansa tietää", että Hesarin ristikkoa ei voi otsikoida miksikään "Hesarin Helpot"-ristikoksi. Ja vaikka olen ihan tavallinen tallaaja, en ollenkaan ilahtuisi, jos tuommoinen otsikko syntyisi eli tyyli muuttuisi. Toisaalta taas jonkun expertin mielestä nämä ovatkin helppoja, ehkä. Heitin eräässä toisessa säikeessä taannoin kysymyksen, miten Aulis luokitellaan, jos luokitellaan. Kukaan ei vastannut. Ei siis luokitella, oletan.

0,
samantyylinen oli aikanaan harmaana. Kuten eilen tunnustin, olin silloin osallisena suuressa paljastuksessa. Meitä oli siinä parikolmeneljä vissiin. Eräs arvostettu nimimerkki pyysi anteeksikin, koska tajusi Ylläpidon huomautuksen jälkeen ns. paljastuksen aiheuttaman 'tragedian'. HT ei lipsauttanut mitään sivu suunsa, et myöskään sinä.
226. otv-a6.9.2009 klo 10:55
aatra,
(pidän sinua lähes kaimanani) minä tykkäsin kovasti tästä kaksviisviiskakkosesta. loppuun asti en yksin päjännyt, vaikka idea oli selvillä. vain "ideoiden" määrä oli hukassa. auttajia löytyi piikkilankavaiheessa, mutta liian helppoja vihjeitä ei mielestäni annettu, joten ilo valmiista ristikosta jäi itselle.
227. 06.9.2009 klo 10:56
pelaaja. Minä tykkäsin kovasti tästä ristikosta.
Pääsin täyttämään perjantaina vasta alkuillasta.
"Varmat" täytettyäni aloin ihmettelemään yhdyssanoja.
Silloin olin varma, että tässä on joku juju.
YLÄKULMAAN RUBIKIN KUUTIOMAISESTI tuleva vastaussana
oli se ratkaiseva ahaa. ANNETTAVA ja ONSILO oli sitten
"piste iin päälle". Kyllä minä olin intoa täynnä, kun
huomasin Aulis Lehdon ovelan juonen.
228. Rapu6.9.2009 klo 11:38
Jondalar ja Aurinkosade, kiitos eilisiltaisista vinkeistänne.
Ylävasen täyttyi niitten avulla.=)
Yläoikeakin tuli kuntoon, kun tajusi, että Eevalla oli muitakin poikia, kuin ne kaksi.

Vielä olisi kaksi kohtaa rempallaan:
City-ihmisiä ja Tiina. Kahta kirjainta haeskelen. Kuka Tiina? Ei ainakaan keihästyttö, joka minulla siinä ensin oli.
229. Aurinkosade6.9.2009 klo 11:55
Rapu
Tiina on urheilija, mutta ei se keihäänheittäjä. Laji on miehinen ja Tiina on sen lajin ensimmäinen suomalaismitalisti. Kun saat Tiinan tunnistettua, Cityihmisetkin selviävät.
230. otv-a6.9.2009 klo 11:56
Rapu,
urheilija on tämäkin tiina, vaikkei lajinsa usein city-laji olekaan.
231. jokha6.9.2009 klo 12:04
Hyvä ristikko!
Ei taida olla toivoakaan, että saisin ratkottua mutta onhan tässä moneksi päiväksi.
MIKÄ SE JUJU ON?
232. Aksu6.9.2009 klo 12:09
jokha,
jospa et kyselisi. Vai lienetkö hoksannut jo annetuista vinkeistä. Aikaahan on, kuten mainitset, monta päivää!
233. Rapu6.9.2009 klo 12:12
Kiitti, Aurinkosade ja otv-a.
Löytyihän se Tiina ja city-ihmiset siinä sivussa, mutta maitopurkkia jouduin muuttamaan. Minulla kun siinä oli eritettä!! Voi mua.

Täynnänsä näyttää nyt olevan, mutta...
Ratkaisun yläpuolella on se risukimppu, joka löytyy nyt vain jokena etelä-eurooppalaisesta valtiosta. Taitaa olla väärin se kohta, mutten oikein osaa mitään muuttaakaan. Help.

Saitteko siinä samalla kohtaa miehiin ilman ärräpäitä nimen, joka löytyy 41 naiseltakin?
234. Hedvig6.9.2009 klo 12:27
Eilen illalla Mummeli kyseli vihjeitä prikulleen sanaan. Olen odottanut että joku vastaisi koska minulla on siinä vasta 2-5 kirjainta alussa ja loppupuolella neljä. Upotus on kans melkein tyhjä kuutta alkukirjainta lukuunottamatta. Tiedän, että se liittyy joidenkin uskontojen toimintaan. Monta muutakin kohtaa on täyttämättä vaikka kovasti olen yrittänyt vihjeitänne lukea. Apuja tarvitaan edelleen.
235. otv-a6.9.2009 klo 12:33
Rapu,
42!
236. otv-a6.9.2009 klo 12:35
Hedvig,
kuusi alkukirjainta?
237. Aurinkosade6.9.2009 klo 12:39
Rapu
se ärrätön nimi löytyy 42 naiselta ja ärrällinen yhdeltä. Risukimppu löytyy kyllä nykäsestä ja ristikkorengistä. Tarkista ei-kesy.
238. Aksu6.9.2009 klo 12:40
Hedvig,
oletko ehtinyt tutustua jo tähän säikeeseen? Suosittelen! PRIKULLEENkin on ihan selvää suomea.
239. jokha6.9.2009 klo 12:42
aksu,
En kysele enää. Anteeksi luuli n, että sitä voi tehdä.
Taidan jättää tämän saitin, astuin aksun varpaille.
240. Fe-mail6.9.2009 klo 12:48
jokha
Ei kannata loukkaantua. Siihen jujuun on viitattu niin monta kertaa, esim. ANNETTAVAn ja ONSILOn vastaukset ovat 4-kirjaimisia.
241. Aksu6.9.2009 klo 12:54
Anteeksi, jokha!
Ei ole tarkoitus suututtaa ketään! Mutta kun ihan selviä vinkkejä on annettu täällä jo kolmatta päivää, eli ei vaadi muuta kuin syventymistä niihin.
242. masa6.9.2009 klo 12:55
Morjens sano ...
Täyteen tuli. Ovelampina vihjeinä minulle oli VALAISTA ja Täällä saa muhia ! En ole lukenut kuin nämä pari viimeistä kommenttia.
Minulta saa kyllä kysellä, olen itsekin usein saanut täältä apua, jopa 'apualta'. Hyvää päivänjatkoa kaikille !!
243. Tamara6.9.2009 klo 14:04
Uusin voimin taistoon! Tuleeko upotus-sanaan monikollinen vastaus pystyyn?
244. hiru6.9.2009 klo 14:12
Pystyyn tulee, muttei monikko. Muistathan mitä täällä on sanottu ANNETTAVAsta ja ONSILOsta..
245. 06.9.2009 klo 14:19
Miten voin tarkistaa montako etunimeä löytyy.
Väestörekisterikeskuksesta tulee minulle "varo ja älä
käytä tätä tai muuten ...
246. Tamara6.9.2009 klo 14:27
hiru
Mutta kun minulla tulee KUKAT-sanasta väkisin siihen se T. Eli UPOTUS-sanasta tuppaa tulemaan monikko!
247. Aksu6.9.2009 klo 14:29
hiru,
otapa neuvosta vaari ja valmistele muita kohtia välillä, älä jää upotukseen!
248. otv-a6.9.2009 klo 14:30
Tamara,
ota kukat-sanasta suora sihti ylös, vaikket sillä tiedolla mitään teekään.
249. 06.9.2009 klo 14:30
Tamara. Upotus on se, kun annetaan nimi.
250. Aksu6.9.2009 klo 14:30
edellinen neuvo siis Tamaralle!
251. Fe-mail6.9.2009 klo 14:32
Tamara
UPOTUS= 5 kirjainta
252. otv-a6.9.2009 klo 14:32
0, löytyy useita hakuja vrk:lle, koeta avata joku toinen.
253. masa6.9.2009 klo 14:34
tamara: mahtaako Sulla vielä olla tämä rubiikinjuju ihan selvillä ?
Se vaan on niin ettei upotus-sanasta tuu monikkoa.
254. hiru6.9.2009 klo 14:35
Tamara,
joudut miettimään uusiksi KUKAT-vastauksesi.
Uskoisin, että olet piinallisen lähellä ahaa-elämystä..
255. 06.9.2009 klo 14:37
otv-a. Olen kokeillut vaikka kuinka monta. Sama juttu.
256. otv-a6.9.2009 klo 14:42
0,
varmaan koneesi on sitten liian hyvin suojattu. mulla on vaan yhteen varoitus.
257. tuffa Porist (mökilt)6.9.2009 klo 14:44
Oikealla ylhäällä "hallitsi" hukassa, se kulma ainoastaan
auki.
258. Aksu6.9.2009 klo 14:48
tuffe Porist,
Auliksen vakioita: hallitsi siellä Intiassa. Muistatko!
259. uusi6.9.2009 klo 14:51
Lukekaa mitä kirjoitin eilen kello 22.51 ja ennen kaikkea mitä seitenvitonen vastasi viisi minuuttia myöhemmin. Jutun juoni valkeni minulle siitä. Ja minä tykkäsin tästä, olipahan erilainen.
260. tuffa Porist6.9.2009 klo 14:53
Aksu:
juu, mutta kun mulla on vaakasanoissa ärrä, ja ei se mällää!
261. Tamara6.9.2009 klo 15:00
hiru, Aksu, otv-a, Fe-mail, masa, 0. Sain paljon neuvoja Teiltä, kiitos!
Nyt yritän hetken aikaa pärjäillä. Ilmeisesti en ole sitä jujua vielä löytänyt, mutta haluan aikalisän sen oivaltamiseen eli Tamariski vaikenee hetkeksi!
262. Aksu6.9.2009 klo 15:06
Jaa-a, tuffa Porist!
Vai olet löytänyt siihen ärränkin. Selviä lienevät Atle ja pankki. Pasasesta ja Eevan pojasta on käyty keskustelua. Jostakin nyt kiikastaa, mutta en pääse jyvälle.
263. tuffa Porist6.9.2009 klo 15:12
Aksu, yritin sovittaa hallitsijaa värään paikkaan, nyt taas
kiva jatkaa, ko yhtäkkiä honasin!
264. mummeli6.9.2009 klo 15:45
Taisin saada ristikon täyteen. En vain ihan tiedä jätetäänkö ne pari 3x3 aluetta tyhjiksi vai kirjoitetaanko niihin se huonosti tavutettu tunnussana, joka esiintyy oikealla pariinkin kertaan. En kyllä tykkää tällaisista jipoista. Oiskohan tämä vihje Tamaralle.
265. Rapu6.9.2009 klo 15:55
joo..o, otv-a ja Aurinkosade,
42:lta naiselta se ärrätön miesnimi löytyy eikä 41:ltä. Sorry. Katsoin omia sivumerkintöjäni vähän kehnosti.

Mutta, risukimppu on edelleen outo. En löydä ristikkorengistä ja nykästä ei oo. Onko se EI KESY -vihjeseen tuleva eläin laisinkaan?
266. Rapu6.9.2009 klo 15:59
Hei, peruutan edellisen.
UKITTA se minulla olikin väärin 5. kirjaimensa osalta. Sen kun muutin, niin jopa risupuskakin löytyi.

Valmis on. Ja tosi mukava ristikko oli tälläkin kertaa.=)
267. Aurinkosade6.9.2009 klo 16:02
Rapu
Kyllä se eläin on ja kovin tuttukin kotimainen. Olisiko sinulla väärä vokaali ukitta -vihjeessä?
268. Aurinkosade6.9.2009 klo 16:05
Myöhästyin neuvossa. Hyvä, kun selvisi.
269. Rapu6.9.2009 klo 16:59
Aurinkosade, kiitos avuista, vaikka viimeisimmän kohdan ehdinkin tajuta ihan itsekseni.=)
Upotus ym. yläoikean jumit kuitenkin sain avullasi kuntoon. Jopa se "skandinaavi" konjakkikin löytyi. Nyt kun sitä löytyisikin kaapista niin tujauksen ottaisin. Tosin lämmittää se tämän urakan loppuunsaattaminenkin.=) Kiitti kaikille.
270. 06.9.2009 klo 17:16
otv-a. Minulle tuli jokaisella kokeilemallani se varoitus,
mutta päätin olla välittämättä ja etsin nimen.
Kiitos neuvosta!
271. 06.9.2009 klo 17:44
Tamariski. Lue ihmeessä mummelin kirjoitus klo 15.45!
(alias suolapuu, kerää lehdillensä merestä suolakiteitä ja
tuoksu on erikoinen, mieto ja miellyttävä)
272. Tamara6.9.2009 klo 18:02
Pääsin lopultakin maaliin! En tiedä, olisinko keksinyt jippoa ilman mummelin 15:45 antamaa hyvää vihjettä. Lukekaa toisetkin se! Siis kaikki, jotka vielä pähkäilette "pitkien" sanojen kanssa!

Tämänkertainen ristikko ei ollut mikään läpihuutojuttu - kukapa sellaisista pitäisikään - mutta tuotti ehkä liikaakin tuskaa noitten rajaamattomien neliöitten vuoksi. Tulee vähän jo mieleen, että onko tuollainen menettely ristikkoetiikan vastaista - jos nyt mistään etiikasta ristikkojen yhteydessä voi puhua. Mutta eikös perussääntö niissä ole se, että jokaiseen tyhjään ruutuun tulee kirjain (joskus jopa numero)?

LAATIJALLE:
Astukoon esiin laatija, täällä on siihen vaatija!
Eikö ole väärin johdattaa harhaan ja viedä ratkojalta ajan parhaan?
Kotona olisi paljon töitä, mutt' ristikko pakottaa valvomaan öitä!
Kai pitäisi noudattaa ristikkosääntöä tekemättä outoa vääntöä.
Kas mehän luotamme lapsen lailla, ett' ristikko on ilkeää kieroutta vailla!
Eikös ole sääntö numero yksi, ett' jokainen ruutu tulee täytetyksi?
Jos vaikenet, tärisee maan kamara, kun sitä kiukkuisena polkee Tamara!
273. Mir696.9.2009 klo 18:20
Tervehdys ratkojatoverit! Lakana melkein täysi, kiitos teidän sitkeän vihjeenantonne. Sen avulla tajusin jo melko varhaisessa vaiheessa tämän "suuren jujunkin", joten vielä oivallusta odottavia kehottaisin vain lukemaan säiettä tarkkaan alusta saakka, tuon enempää ei mielestäni voi enää paljastaa viemättä muilta keksimisen iloa.

Nyt olisi vielä pari kohtaa aikamoisessa solmussa. Mielestäni kukaan ei ole vielä kysynyt näistä, eli uskon solmun olevan enemmän omassa päässäni kuin vihjesanoissa, mutta näissä siis tökkii:

- Yläkeskellä iso naisen naama. Kukahan kaunis neito lienee, ja mitä ihmettä tulee risteävään DIALOGI-vihjeeseen, kun minulla sen kolme viimeistä kirjainta on nyt vaatekappale kolmannella kotimaisella??!

- MC KNIGHT ei aukene. Mitä / ketä siinä haetaan? TUTKIMUSLAITOKSESSANI tutkitaan maapallon keuhkoja, ja uskoisin, että myös SUOJA olisi oikein. Sen sijaan ÄESTÄ SUKUNIMI -vastaukseen en ole kieliopillisesti tyytyväinen (Vaihtaisin tokavikan vokaalin toiseksi), mutta joka tapauksessa MC KNIGHT:ia risteävään kohtaan tarjoutuisi siitä sanasta kova konsonantti?! Näin ollen ko. vihjeeseen tulisi kaksi (kovin yhteensopimatonta) konsonanttia peräkkäin?

- Edellisestä hiukan kaakkoon on kolme M-kirjainta, joista keskimmäisen luona nuoli. Mitähän tässä haetaan? Vaikka kokeilen molempia mahdollisia "kysyviä" konsonantteja piilokirjaimen kohdalle, en tajua ratkaisusanan yhteyttä vihjeeseen.

Kiitos tähänastisista avuista ja etukäteen kiitos tulevista! :)
274. Tamara6.9.2009 klo 18:26
Mir69
Minun tutkimuslaitoksessani tutkitaan metsää.
275. Aksu6.9.2009 klo 18:26
Mir69,
jos elät nykyajassa, niin kyllä DIALOGI pitäisi olla tuttu sana.
Vinkki: lunttaa tämän saitin eka sivulta!
276. pelaaja6.9.2009 klo 18:27
Mir69,
tässä pari: dialogi - jos et ole siihen täällä osallistunut, niin varmaan kuitenkin tiedät, että sellainenkin mahdollisuus meillä täällä on
MMM - kysyit 'mitähän', ota vaihtoehdoksi seuraava m
277. Owlie6.9.2009 klo 18:46
Toveri Mir69,
Tekstissäsi on "skandinaavisten" kohdalla häikkää. Kokeile yläpalkista NÄYTÄ > Merkistökoodaus >UNICODE (UTF-8). Jos sinulla on Linus tai Mac, en osaa auttaa. UNICODElla olen pärjännyt hyvin.

MC KNIGHT on urheilija ja etunimensä harvinainen.
278. Rapu6.9.2009 klo 18:52
Mir69,
Kun kysyit siitä yläreunan naisesta, oli minunkin pakko selvittää kuka kuvassa on. Nimi kun oli tullut siihen pystyjen avulla.
Kuvassa näyttää olevan -30-luvulla syntynyt amerikkalainen monitaituri. Näyttelijä, komedienne, laulaja, kirjailija jne.
279. -6.9.2009 klo 18:54
Mitä Missä Milloin?
280. mamma6.9.2009 klo 19:06
Minusta "jipot" olivat kivoja, varmaan siksi,että hokasin ne jo perjantai-iltana. Eilen oli taukopäivä ja nyt pitäisi saattaa loppuun. Mcknight kangertelee, nimi siinä on, mutta en löydä varmistusta. 7. rivi ylhäältä ja14. sarake vasemmalta puuttuu kirjaimia. Löytyisiköhän apuja?
281. mamma6.9.2009 klo 19:12
Vielä en tajua onko oikealla ylhäällä vihje "Pasanen ennen" vai "ennen Eevan poikaa".
282. hiru6.9.2009 klo 19:13
Pasanen tulee ennen Eevan poikaa.
283. mummeli6.9.2009 klo 19:14
kiitoksia kaikille. Mielestäni ÄESTÄ pitäisi olla vihjeenä muodossa ÄESTÄÄ. MC KNIGHTilla on omituinen etunimi, mutta löysin sen kuukkelista heti kun olin saanut kaikki pystysanat siihen. Se iso naisen kuva ylhäällä, tulee engl. nimi, siis vieraskielinen konsonantti alussa. Ja DIALOGI on ihan englantia suomeenkin juurtuneena sanana.
284. Juho6.9.2009 klo 19:14
hiru, kyllä ne ovat samaa jonoa.
285. Juho6.9.2009 klo 19:22
Piti siis vinkata mammalle eikä hirulle, sorry.
286. mamma6.9.2009 klo 19:34
Kysyin varmaan huonosti, halusin tietää kumpaan vihjeeseen "ennen" kuuluu
287. Tamara6.9.2009 klo 19:35
mamma
Eevan poikaan!
288. mamma6.9.2009 klo 19:37
Keksin juuri itse, kiitos.
289. 06.9.2009 klo 20:18
Tamara. Tosi hyvä klo 18.02. Piristysruiske.
290. mamma6.9.2009 klo 21:01
Lopultakin valmis! Sekoilin pasasen kanssa ja tarjosin Eevan poikaa väärälle riville. Mcknightkin löytyi, kun yhden kirjaimen korjasin. Kiitokset auttajille.
291. Tamara6.9.2009 klo 21:38
0
Kiitos! Oletko asiasta yhtään samaa mieltä?
292. tuse6.9.2009 klo 21:41
neitola kun ei vaan aukea??
293. 06.9.2009 klo 21:44
tuse. Neito on se runollisempi muoto.
294. Tamara6.9.2009 klo 21:45
tuse
Kirjoita se neitola toisin. Eli neidolle synonyymi!
295. tuse6.9.2009 klo 21:51
Kiitos O ja Tamara, oli kävelijä väärin.
296. putko6.9.2009 klo 21:59
mummeli
Kyllä se äestä on myös kieliopillisesti oikein (partitiivi). Minullakin meni siihen päivä
297. 06.9.2009 klo 22:00
Tamara. Minä nautin kun huomasin YLÄKULMAAN RUBIKIN-
KUUTIOMAISESTI tulevan vastaussanan ja ONSILO ja ANNETTAVA ja tiesin, ettei neljää kirjainta enempää voi tulla,
silloin arvasin, että tulee aukkoja. Se oli perjantai-iltana.
Minun täytyy myöntää, että tuli JEE ja ähäkutti Aulis,
koska keksin hänen juonensa.
Runosi oli tosi naseva. Sinä osasit sen kautta tulkita
tunteesi superhyvin.
298. Tamara6.9.2009 klo 22:38
Kiitos, 0!
putko
En ole kanssasi samaa mieltä sen ÄESTÄ-sanaan tulevan oikeakielisyydestä! Mietipäs seuraavia (toivottavasti en paljasta liikaa!):
hanhi - hanhea
kanki - kankea
(toisaalta vanki - vankia)
parvi - parvea
sarvi - sarvea
kurki - kurkea
olki - olkea
299. Matahari6.9.2009 klo 22:43
Tämä ristikko olisi vaatinut keskittymistä. Pieninä paloina olen ehtinyt edetä kuin Döbeln Juuttaalla aukkoja katsellen.
En olisi näinkään pitkällä ilman hyviä vihjeitä, kaikkea en ole ehtinyt edes lukea. Ehkä huomenissa on jo pakko kysyäkin, jos epätoivo iskee.

Tamara, runosi sai jatkamaan ponnistelua ja virkisti viikonlopun kiireistä voipunutta.
300. Aksu6.9.2009 klo 22:52
Tamara,
mutta siun esimerkeillä ÄESTÄ muuttuu silloin jo adjektiiviksi.

kelmi -> kelmiä vai kelmeä?
301. katti6.9.2009 klo 22:58
Tamara, putko:

Nykäsessä on i:llinen muoto esimerkkilauseessa:
´muokata ''''illa´.

(Tamara: esim. ´sorvi´ja ´torvi´ovat erivartaloisia.)
302. Tamara6.9.2009 klo 23:13
katti
Uskon Sinua ja ennen kaikkea Nykästä!
sorvi - sorvia
torvi - torvea
Tuolla vempeleellä muokkaaminen on sen verran outo asia nykyihmiselle, ettei korva oikein sano miten taivutus menee. Minä olisin kyllä sanonut: muokata ....ella
Aksu:
kelmi - kelmiä
Tuossa edellisessä litaniassani se kankea ei ole adjektiivi vaan substantiivi partitiivimuodossa!
303. Juho6.9.2009 klo 23:32
äskeisestä äes-teemasta minulla oli aika pitkään käsitys, että se oli verbin
imperatiivi, ja kuinkas sitten sillä risuvehkeellä olisi käsketty homma hoitamaan?
304. uusi6.9.2009 klo 23:40
Luulin että tämä on täysin kasassa kun päivällä sain äherrettyä tuon Bill Gates -kulman valmiiksi. Mutta nyt huomasin, että on vielä yksi kohta suht keskellä: KASVAA ja risteävä PUNAINEN VAATELINTU. Niiden yhteinen kirjain, se puuttuu kokonaan. Tietty ympäristössä voi olla jotain väärin. Mikä kavaa? Onko siinä kovasti ääkkösiä?
305. uusi6.9.2009 klo 23:44
Siis mikä kaSvaa? Ja mikä ihmeen lintu? Sovittelin siihen intialaista vaatekappaletta, mutta 1. kirjain ei käy. Ei ainakaan jos pystysana sen kohdalla on oikein.
306. otv-a6.9.2009 klo 23:59
uusi,
tämäkin kauhuristikko opetti jotain. kävin googlesta urkkimassa, mistä moinen vihje peippolinnulle on tullut. suku viittaa ranskalaiseen pukuhuoneeseen ja väri on tietty mikä mainittukin. ja mikä kasvaa, sinne lehmät karkaa.
307. Jondalar7.9.2009 klo 00:03
Punaisessa vaatelinnussa on kolmesti sama vokaali. Niitetyllä heinäpellolla kasvaa vihreää nuorta kasvista.
308. 07.9.2009 klo 00:15
uusi. On ääkkösiä kaksi kappaletta.
309. uusi7.9.2009 klo 00:30
Kiitos hyvät ihmiset. Nyt kysyn kyllä suoraan kun en enää jaksa googlailla mitään. Onko minun puuttuva kirjaimeni D?
310. 07.9.2009 klo 00:42
uusi. Onko kysymyksessä RAAAMATUN MIES?
311. sama7.9.2009 klo 01:05
RAAMATUN MIES.
312. putko7.9.2009 klo 06:21
uusi
ei D
313. Seitenvitonen7.9.2009 klo 08:19
Tamara,

Äestä kutsuttiin ennenvanhaan Karjalassa ja myös ainakin Itä-Hämeessä tuolla nimellä. Eli vetää/korjata/osa äestä antaa synonyyminä kyseisen sanan.
Mutkikas selitys, mutta toivottavasti ymmärsit. On tää Suomenkieli moniselitteistä välillä.
314. xx7.9.2009 klo 08:32
Vasemman reunan ylhäältä alkavien pystysanojen alusta puuttuu kirjaimia, siis Billin vieressä, 12 viimeistä kirjainta on todennäköisesti oikein. 2. pystysana puuttuu ja rikoksenuusinta, jonka sanottiin olevan sivistyssana,MUTTA EN LÖYDÄ. Onko avunantajia paikalla. Kiitos jo etukäteen.
315. katti7.9.2009 klo 09:49
xx:

Rikoksen uusiminen löytyy kyllä googlesta tällä hakusanalla. En muista, oliko heti 1. sivulla. Löytämässäni sanassa oli vanhakantainen loppu, joka piti modernisoida. Näyttäisi matematiikkaankin liittyvän.
316. otv-a7.9.2009 klo 10:05
xx,
myös lääkeresepteihin.
317. Jondalar7.9.2009 klo 10:14
Sain kyllä Raamatun mieheen pehmeän kirjaimen.
318. Pertsa7.9.2009 klo 10:28
Jondalar,
aivan oikein, raamatun mies ei ole se tavallisin!
319. xx7.9.2009 klo 10:35
Kiitos. Nytpä keksin mä!
320. Juho7.9.2009 klo 11:34
Nyt takkuaa enää pakkelipurkista alaspäin oleva alue ja sen poikkinaisen astalon alapuoli. Ei vaan saa alkuakaan mistään. Mikähän sen alueen clou oikein olisi? Lähden kyllä ensin hirvikärpästen syötiksi trattikanttarellimetsään, nyt niitä taas saa oikein vanhaan malliin ja paljon.
321. uusi7.9.2009 klo 11:45
OK, ei D. Odelma on hiukan tutumpi sana, tuota toista en ennen ole kuullutkaan. Mutta odelman avulla se löytyi, ja odelma muistui mieleen otv-an ja jondalarin vinkeistä. Kiitos, V löytyi, eli nyt tämä on täynnä. Mietin, että pitäisikö ensimmäisen kerran lähettääkin, kun tämä oli semmoisen tuskan (makean) takana.
322. uusi7.9.2009 klo 11:48
Juho, se clou on sama kuin siellä isommalla aakeella laakeella.
323. Mir697.9.2009 klo 12:11
Testing testing, näkyykö ä- ja ö- kirjaimet?
324. Mir697.9.2009 klo 12:29
No niin, nyt kun sain nuo Ääkkösetkin kohdilleen, uskallan taas kirjoitella. (en tiedä, missä oli vika eilen, en kyllä tehnyt mitään korjausliikkeitä nytkään, vaan homma oikeni itsellään...?)

Siis kiitos jälleen avuista. Tuo DIALOGIn ratkaisu pisti hiukan hymyilyttämään, kun olin niin jumissa yhteen ideaan , etten nähnyt metsää puilta, vaikka ajatukseni oli huono, eikä sopinut logiikkaan ollenkaan. Kiitos oikealle kurssille saattamisesta!

Ritariurheilijankin mielestäni löysin, mutta samalla tämä pesunkestävä cityihminen joutui tekemään pienen tutkimusmatkan maatalouden termistöön. Kun en tiedä maanmuokkauksen proseduureista mitään, olin tarjonnut vastaukseksi toimintaa, joka tapahtuu ilmeisesti ennen tätä haettua muokkausta. Samalla siihen risteävä karttapaikka meni nyt uusiksi. Kuvittelin sen olevan veljeskansamme mailta löytyvä kaupunki, mutta nyt olen taas hukassa.

Koko tästä tuskien ristikosta puuttuu siis enää kolme kirjainta, tuon karttapaikan toinen kirjain, sekä sitä kautta LIEn etunimen viimeinen, sekä kaksi ensimmäistä, ja taas sen takia myös tuon monitaiturinaisen nimen toiseksi viimeinen kirjain. Onko hän mahdollisesti suomalaisen sielukkaan naislaulajan melkein-kaima (- lopun vokaali), ja samalla joululaulu, vai onko nimi jokin harvinaisempi?

Tämä on ollut aikamoinen taisteluvoitto koko ristikko, ja pidän sitä laatijanurani yhtenä kohokohdista -kunhan vaan saan nuo viimeisetkit kannot kaskessani kaadettua.
325. Fe-mail7.9.2009 klo 12:44
Mir69
Lie löytyy googlella hyvin helposti. Ulkomainen nainen on sinulla oikein.
326. uusi7.9.2009 klo 12:55
Se on se joululaulu. Ja paikka löytyy kyllä veljeskansamme mailta.
327. Mir697.9.2009 klo 13:02
Jep jep, homma kuosissa! Kiitosta vaan Fe-mail ja uusi, sekä kaikki muutkin -ilman teitä kaikkia en olisi selvinnyt, sen myönnän mitä nöyrimmin!

Aika hauska yhteensattuma muuten, että tuolta naapurista löytyvät molemmat paikat, laittoi nuo kaksi konsonanttia kumpaan järjestykseen tahansa!?

Kyllä otti voimille ja aivolihasta sai jumpata urakalla, mutta kannatti; Nyt on aika voittajaolo! :)
328. Fe-mail7.9.2009 klo 13:04
Minulle ei vielä ole uponnut, että miten niin RAAMATUN MIES ei ala d:llä. Ekan kirjaimen läpi kulkeva pystysana kun vaatisi sitä. Ja kuka on saman sanan (siis raamatun mies) viimeisen kirjaimen läpi kulkeva pystysanan tyyppi. Nimi tuli, mutta ei hajuakaan, että onko oikein.
329. uusi7.9.2009 klo 13:07
Kyllä minulla ainakin RAAMATUN MIES alkaa D:llä. Ja siitä hailakasta miehestä on puhuttu paljon. Se on se vaatekappalemies. Ja kun sen nimen kirjoittaa Googlen kuvahakuun, niin näkee että mies viettää nenäpäivää.
330. Mir697.9.2009 klo 13:09
Autanpa minä nyt vuorostani sinua Fe-mail:

Tässä on varmaan nyt menty jossain kohdin sekaisin raamatun miehissä, koska kyllä minusta tämä nimenomainen hemmo alkaa vahvasti mainitsemallasi kirjaimella!?

Ja risteävä ukkeli on tuttu muistaakseni Pikku Kakkosen puolelta, lämminhenkinen ja pehmeä-ääninen setä, jota ainakin minun sukupolveni muistelee kaiholla. Mutta ristikon kuvassa hän vain esiintyy hiukan harvakuontaloisempana, kuin mitä olemme hänet oppineet tuntemaan. ;)
331. uusi7.9.2009 klo 13:09
Fe-mail, nyt huomaan. Ei tuossa D-keskustelussa puhuttu Raamatun miehestä, vaan vinkistä KASVAA + PUNAINEN VAATELINTU.
332. mamma7.9.2009 klo 13:11
Luulin tekeleeni olevan valmis, mutta puhtaaksikirjoituksessa huomasin, että vasen yläkulma ei olekkaan selvä olen lukenut vihjeet ja avut läpi,muttei valkene.Onko toinen pystysana Billin vieressä viisi- vai kuusikirjaiminen? Rikoksen uusiminsestakin puuttuu neljä ensimmäistä kirjainta. Voi mua onnetonta kun vielä joudun pyytämään apua.
333. Fe-mail7.9.2009 klo 13:14
OK, hyväksyn. Ehkä ymmärsin aiemman D-keskustelun väärin.
Minusta nenämies ei näyttänyt samalta. Haaleasta kuvasta en erottanut naamakarvoja ja silmälasitkin olivat mielikuvituksen varassa.
Valmiiksi tuli. Kylläpä sai puurtaa hyvistä vinkeistä huolimatta. Ki-toooooos kaikille.
334. POH7.9.2009 klo 13:41
Valmista tuli hyvien vikkien avulla, kiitokset !
335. uusi7.9.2009 klo 13:42
mamma, minulla Billistä toinen pystysana on nelikirjaiminen, eli Rubikin kuutio pysyy kuutiona ilman kirjaimia. Rikoksen uusimisen sivistyssana tarkoittaa myös kaikenlaista muuta uusimista.
336. mamma7.9.2009 klo 13:45
Kiitos uusi. Huomasin itsekin, että olin liioitellut kirjaimia, nyt kun vain keksisi nelikirjaimisen.
337. marjuko7.9.2009 klo 14:18
Pääsin vasta tänään tutustumaan tähän pitkien sanojen aavikkoon. Toistaiseksi olen kujalla, muutama osuma sinne sun tänne. Kunhan nyt kipuan lähemmäksi pätemättömyyteni tasoa, tulen lukemaan > kyselemään, jos täällä vielä ollaan hengissä.
338. Juho7.9.2009 klo 14:20
Kiitos uusi, puuttuva aukko siellä alakerrassa selvisi ja sienikoppakin tuli täyteen kuten koko homma sivulla D8.
339. Juho7.9.2009 klo 14:23
mamma: kts. nelikirjaimisesi sieltä vas. ylänurkasta, tarkoitan em. numerointiani.
340. mamma7.9.2009 klo 14:39
Kiitos Juho ja muut. Lopultakin keksin nelikirjaimisen ja kun tulin tänne takaisin olit Juho sen varmistanut. Löytyi uusiminenkin. Olin jo vähällä konsultoida tuttua juristia, mutta onneksi ei tarvinnut sitä tehdä.Jos olisin soittanut hänelle varmaan voittokin olisi pitänyt puolittaa. Toivottavasti joku meistä voittaa, ontämä niin visainen ollut.
341. L-a7.9.2009 klo 14:46
Huh huh!
Luulin ylpeänä (!) ratkaisseeni jutun jo eilen, mutta kun aloin kirjoittaa puhtaaksi luomustani, tuli tenkkapoo. Voiko KEHNOSUVISIN olla noin yksioikoisen kökkö epäsana, ja voiko Raamatun mies olla "kaksi"alkuinen (ei löydy sennäköistä googlesta), jonka alla olevasta naamakuvasta huomaan puuttuvan piilokirjaimen.
Skoolasinko suotta? Pitääkö ruveta lukemaan Raamattua...?
342. otv-a7.9.2009 klo 15:08
L-a,
ei kaksi- vaan naapurin kylläalkuinen.
343. mamma7.9.2009 klo 15:11
L-a. Samoin kävi minullekin, että kaksi kertaa oli valmis.Ensimmäiseen kysymykseesi: voi. Toiseen: Luepa aikaisempia vihjeitä.
344. L-a7.9.2009 klo 15:18
otv-a: kiitokset!
Yksi pysty siis korjaantui, mutta kuvan herra hepreaa, niin kuin Raamatun mieskin.
lieneekö TEETTI sittenkään hygienia-alaa?
345. katti7.9.2009 klo 15:32
On.
346. otv-a7.9.2009 klo 15:34
L-a,
nobelisti (kuin myös poikansakin) kuvassa.
347. L-a7.9.2009 klo 15:53
otv-a, mamma ja katti: KIITÄN!
Sainpa teiltä tarvittavan terän.
Miekkosemme viimeinen kirjain oli minulla vokaali, koska en osunut pystysanan deminutiiviin. Sitten olinkin niin ulalla, että mikään arvaus ja haku ei auttanut.
Sanonpa, että nautinto ja nautinto, ainakin oli lujassa. Pari kirjaa olisin tuona aikana lukenut.
348. Matahari7.9.2009 klo 16:15
Ihmeiden aika ei ole ohi. Aukot täyttyivät vihdoin.
Pakko tunnustaa, että ilman vihjeitä ristikon jujusta tuhraisin vieläkin. Tämä juju ei tullut pieneen mieleenikään. Onnittelen (kateellisena) ja kiitän oivaltaneita.
Ehkä nyt vastaisen varalle toteutan aikomukseni kirjata muistiin kaikki mahdolliset esiintyneet kieroudet.
349. vaari7.9.2009 klo 16:47
En jaksa uudelleen lukea koko säiettä, mutta huomasitte kai, että se 3x3 Rubikin logo tuli jo sinne oikean yläkulman ison kuvan alle sieltä vbasemmasta ylänurkasta ja auttoi sitten (jos ketä auttoi?!:) ristikon valmiiksi saattamista?!:)
350. 67.7.9.2009 klo 20:35
Enpä arvannut, kuinka kauan pitää tätä pähkäillä.
Vasen yläkulma ei minulle avaudu. Liekö kaikki väärin?
1. Tämä kohta? = vedetön?
2. Istuva poika = etunimi ?
3. Sadekuuro = vuodenaika ?
4. Kannun nokka = kourallinen ?
5. Sairaita = H1N1sairaat ?
6. Bill = kyselevä ?
Tiedän kyllä sen rikoksen uusimisen, mutta kaikki sen yläpuolella oleva taitaakin olla väärin ?
351. 67.7.9.2009 klo 20:53
Korjataanpa edellistä:
4. Kannun nokka = kourallinen - kah ?
Ja kaikki on auki sen umpimielisen tyypin yläpuolella.
352. Taiska7.9.2009 klo 20:55
67,
1. ei
2. ei ole poika
3. on
Muita kysymyksiäsi en oikein ymmärrä.
353. 07.9.2009 klo 20:58
67.
1. Ei
2. tyttö
3. vuodenaika
4. erkoinen sana. Nykäsessä
5. flunssasairaat
6. luennoi
354. Aurinkosade7.9.2009 klo 20:59
2. ei ole poika
3. OK
5. OK
6. ei kysele, vaan selittää
355. 07.9.2009 klo 23:27
Taiska ja Aurinkosade. Ei tainnut apumme riittää. Olisiko
pitänyt auttaa enemmän? Onhan tämä vaikea ristikko.
356. 67.7.9.2009 klo 23:40
Todella. Olenpa hidasälyinen. Vain sen sateen "jumalattaren" olin ymmärtävinäni.
Muuten koko kulma edelleen kesken. Onkohan "uusintakaan oikein"? Vaikka ihan ITE aloin?
Nykästäkään ei ole käytettävissä. Vastauksia en ole lähetellyt koskaan, mutta ristikot olen aina saanut valmiiksi. Avuillanne tosin.
357. 07.9.2009 klo 23:50
67. Sateenvarjon alla oleva kuvaa vuodenaikaa (vasemmalle
vaakaan 4 kirjainta). TÄMÄ KOHTA (alas viisi) pitäisi olla
"klaari".
358. 08.9.2009 klo 00:00
67. Kahvipannun nokka on esp. härkä.
359. 67.8.9.2009 klo 00:10
Kiitti 0 !!
Ymmärsin lopulta, kun väänsit rautalangasta.
Minullahan oli siinä härän paikalla MALO ja uskoin siihen kuin härkä sarviinsa...
Todella mainio ristikko. Ilman apujanne aivan ratkaisematon, minulle.
360. 08.9.2009 klo 00:20
67. Mukava, että sait valmiiksi! Tämä oli tosi hankala
ristikko.
361. putko8.9.2009 klo 08:13
pinosa
Aiamoista vääntöä vaati. Mielestäni kaikki vihjeet ja ratkaisut eivät aivan hyviä (Neitola, saa muhia viimeiset 4 kirjainta)

Paras se pasanen-eeva, kun kummastakin ei se heti mieleen tuleva stemmannut ja ratkaisu hyvä
362. 08.9.2009 klo 13:49
putko. Neito on vähän niinkuin runomuoto. Siitä vaan
nykypäivään.
363. apua8.9.2009 klo 16:35
Tunnustuksia:

Lauantaina ennätin lyödä hanskat tiskiin, oli liian vaikea.
Mutta katkeraa oli luovuttaa, perin katkeraa. Muutaman kerran kävin katsomassa keskustelua, mutta eipä tuo vain auennut. Johan oli hitto, kun teistä yksi toisensa perästä ilmoitti asioiden valjenneen.

Avainsanaksi - minulle - osoittautuivat "yhdeksän" eli siis 3 x 3, ja "kärkeäs" eli iskelmänikkarimme kuusi (6!) kirjainta, ja Teija Sopasen nuoruudenkuva. Ne nähdäkseni avasivat umpisolmun. Mutta perin vaikea tämä ristikko oli, mahdoton olisi ollut ilman apuja. Kiitokset kaikille loistavista vihjeistä.

Hyvin salasitte jekun,
viimein silti keksin "nekun",
ahersin mä kamalasti,
aivan tähän päivään asti,

melkein Aulis voiton vei,
kolme kertaa hei, hei, hei!
364. annaliisa8.9.2009 klo 18:23
Onneksi olkoon. Vihjeidesi myötä minullakin on vielä toivoa..
Otan ristikon uuteen käsittelyyn.
365. 08.9.2009 klo 22:20
apua. Hieno juttu. Täällä on jo toinen runoja taitava.
Nämä ovat tosi piristäviä. :-)
366. [marjuko]8.9.2009 klo 23:38
[Minä en osaa runoilla, mutta tämä laaturistikko avautui musiikilla, joka on vaihtoehto kunnon happilenkille. Menetelmä: ensin vaakaan, silmät kiinni, korvaan kunnon jytä (nyt toimi JS:n kakkonen), sillä pöytä puhtaaksi. Sitten ylös töihin, taustalle lujaa jotain pehmeämpää (tällä kertaa kolme lautasellista biodynaamista musaa aina Apollo 13:sta Zhivagoon. Ja johan alkoi vihjeet kaatua. Tänä aamuna viimeistelin. Suosittelen!]
367. -429.9.2009 klo 07:15
1. Onko ruudukon harmaan eri sävyillä merkitystä ?
2. Pysyykö asento samana ?
3. Onko siinä, miten se asettuu ruudukossa jokin logiikka ? (en tiedä mitä Rubikinkuutiomaisesti tarkoittaa).
368. apua9.9.2009 klo 08:30
-42 klo 07:15,

1. Jos oikean yläkulman ruudukkoa tarkoitat, niin nähdäkseni ei ole merkitystä, paitsi siten että sävyillä ei näytä olevan sen kummenpaa järjestystä.
2. Asennostakaan ei kannata välittää.
3. Mielestäni tähän ei liity mitään varsinaista logiikkaa. Onhan vain pari kertaa heitetty sinne, missä jo ensialkuun kaikille luultavasti jäi mahdottoman isot alueet, jotka tuntuivat olevan "tyhjää täynnä". Ja minulla kesti tosi kauan uskoa, että niitä kauhean pitkiä yhdyssanoja (?) ei sitten olekaan.
369. -429.9.2009 klo 09:00
apua:
tarkoitin oikean yläkulman ruudukkoa, luullakseni niin sinäkin.
Tämä juttu ei nyt vaan aukene. Johtunee siitä, että mulla on niin paljon tyhjää ja varmaan vääriä sanojakin.
Keväällä tämän jo heivasin minulle liian vaikeana, nyt yritän paluuta ja tosi vaikealta näyttää.
370. Hemuli alias -439.9.2009 klo 09:13
-42,
oikeaan yläkulmaan tulee vain "rubikinkuutiomainen" sana, ei kuvaa. Vai meneekö teillä oikea ja vasen sekaisin? Niitä tyhjiä kuvioita sijoitellaan apuan antaman vihjeen mukaan.

-Ja jos olet heivannut nämä ristikot liian vaikeina, sinulla oli tosi huono tuuri: tämä on ilmeisesti muidenkin mielestä vaikeimpia kautta aikojen.
371. apua9.9.2009 klo 10:03
Hemuli 09:13,
olet oikeassa, omassa kommentissani sekoitin tosiaan vasemman ja oikean, mitä pyydän anteeksi.
372. mömmö9.9.2009 klo 11:44
Tulin eilen Kilpisjärven ruskamatkalta ja olen pähkäillyt ja lukenut viestejänne.
Raivoraittiina tuo KONJAKKI on viimeistä vailla. silloin NEITOLAN alkukirjainkin puuttuu.
pari muutakin puuttuu, mutta nyt on lähdettävä kokoukseen.
Ehkä myöhemmin, jos joku vielä on kuulolla.
373. uusi9.9.2009 klo 13:20
mömmö, KONJAKKI on ihan tavallinen ruotsalainen sukunimi.
374. otv-a9.9.2009 klo 13:30
tai norjalainen.
375. marjuko9.9.2009 klo 13:51
Tai tanskalainen: shakissa tunnetaan tämännimisen tanskalaisen henkilön mukaan nimetty avaus; konjakki on kyllä ranskalainen tuote. (Että vain ei olis liian selvää...)
376. mömmö9.9.2009 klo 15:48
Tuli selväksi niin konjakki kuin avaus, kiitos. Minulla oli Prikulleen f:llä alkava tosiasia.
Tuliko toiseen vaakaan alhaalta oik. verbin imperfekti?
MUHAn saamispaikka on aika outo, muuten onkin suhtkoht valmis tämä kiperältä tuntunut ristikko.
Kiva kun TUFFA PORISTA on tullut mökiltä, me jo elokuun alussa
377. Rapu9.9.2009 klo 18:21
mömmö,
tuli verbin imerfekti.

Vasta tänään hokasin sen OIKEAN yläkulman kuutiojutun.

Vaari siitä jo 7.9. klo 16.47 kertoikin, ja jäin ihmettelemään koko juttua. Pitkä näyttää olevan meikäläisen sytytyslanka=)
Tuokin jippo vain lisäsi tämän ristikon herkullisuutta. Lisää samanlaisia!
378. Rapu9.9.2009 klo 18:23
mömmö,
siis imperfekti, jos oikein kirjoitetaan.=)
379. Aurinkosade9.9.2009 klo 18:23
mömmö, imperfektihän siihen tuli.
380. EJlo9.9.2009 klo 20:17
Kertokaapa (vihjatkaapa) vähän tarkemmin siitä OIKEAN ylänurkan Rubikin-kuutiojutusta, kun vielä pitempi sytytyslankanen ei huomaa mitään kuutiota siellä. Vasemmassahan se on kuvattuna, mutta että oikeallakin puolella? Hyvin on kätketty. - Vai onko kyse siitä 10 ruutua ylhäältä ja 13 oikealta alkavasta sanasta ?
381. Rapu9.9.2009 klo 20:34
EJlo,
Samat kirjaimet löytyvät kuutiomuodossa sieltä yläoikealta, kuin mainitsemaltasi riviltä.
382. EJlo9.9.2009 klo 20:59
Rapu
No niinpä löytyivätkin. Atlestahan se alkaa. Tässä oikein hyvä esimerkki siitä että kun "rautalangasta vääntää", niin heti sen hoksaa !
383. 09.9.2009 klo 23:38
Tulin sammuttamaan koneen ja luin EJlon kysymyksen ja
hain kopioni. Siellä se todella oli myös. Oikein oli, mutta
oli tosi hienoa, että luin. Tämä oli tosi ovela ja hyvä
ristikko.
384. tuffa Porist (mökilt)10.9.2009 klo 07:34
Mömmö:
Kyl tuffa edelles o mökilläs, kolmas kk meneilläs. Ratkomine
o vaa kovi tyälläst, mut tää säikee ja kookle avull o usseimmat Aulikset tullu selväks. Tää 2552 ei ilma tätä
säiet olis kyl selvinny lainkaa!
385. Doris10.9.2009 klo 08:23
Sain vasta eilen ristikon eteeni, ja täytyy sanoa, että kumia kului.
Onko täällä enää ketään, joka antaisi vahvistuksia?
1. TÄÄLLÄ SAA MUHIA, onko loppuosa vähän liian "hieno" tähän?
2. PAJAKIN, kumpi piilokirjain?; pajassahan voi "takoa" muutakin kuin sitä tavallista
3. UTE, en löydä googlesta sitä, joka vastaukseksi tulee
4. PASANEN ENNEN..., en saa tolkkua siihen
386. mömmö10.9.2009 klo 08:45
Doris
3. UTEn viimeinen kirjain voi olla kahdenlainen, toisella löytyy
4. Ejlon ja ravun vihje hiukan ylempänä voi auttaa myös pasaseen
Tuffa
Meille riittää 2 kk mökillä, ilman nettiä. Käymme kyllä usein siellä kun on vain 19km kotoa.
387. marjuko10.9.2009 klo 08:49
Doris,
1. ei ole liian hieno
2. minulla on siinä suoritus
388. tuffa Porist (mökilt)10.9.2009 klo 09:59
Doris,
1) On se aika hieno
2) Kyl se alku hääräämissee viittaa

Mömmö: muttei ol telkkarii se paremmi mökil ko kotonakkaa!
389. Fe-mail10.9.2009 klo 11:06
Rapu 9.9. klo 20.34
Nyt on pakko liittyä EJlon kanssa samaan kuoroon. Minulta meni täysin ohi tämä juttu, ihmettelin vain vihjeen ...RUBINKUUTIOMAISESTI yläviistoon osoittavaa piikkiä. Olen kunnioituksesta mykkänä moisen hienouden edessä..
390. Fe-mail10.9.2009 klo 11:08
Siis ...RUBIKINKUUTIOMAISESTI. Nakkisormet lipsuivat.
391. 010.9.2009 klo 13:24
Doris. TÄÄLLÄ SAA MUHIA on loppuosaltaan "hieno".
392. 010.9.2009 klo 13:31
Fe-mail. 3x3 yläoikealla ja niistä koostuu sama sana,
joka tulee vakaan YLÄKULMAAN RUBIKIN KUUTIOMAISESTI.
393. marjuko10.9.2009 klo 14:15
Dorikselle ihan pikkuisen vahvistusta MUHIA-sanan lopusta: aika usein erilaisten tehtaiden tms. isoja sisätiloja kutsutaan "niiksi". Niinpä ei ole moitittavan "hieno" sana.
394. 010.9.2009 klo 14:34
marjuko. Ymmärsin, että Doris halusi varmistaa yhdyssanan
loppuosan. Yhdyssanahan on hieman erikoinen.
395. marjuko10.9.2009 klo 15:11
0,
juuri niin, tarkoitimme molemmat samaa. Eiköhän se siitä.
396. Doris11.9.2009 klo 08:18
Kiitos: marjuko, tuffa Porist (mökilt) ja 0.
Laitan sitten ne, jotka sanoitte.
PASANEN, en näytä ymmärtävän jujua.
397. Aurooran pappa11.9.2009 klo 08:41
Doris
Pappa täällä vääntää rautalangasta:Otetaan ensin Pasasen etunimi, ja siihen lisätään Eevan poika, niin tulee yhdyssana, jonka selitys voisi olla:kovia?
398. Doris11.9.2009 klo 10:20
Aurooran pappa. Se yhdyssana mulla on kokoajan ollut siinä! Mutta kun luin sen 4+4, eikä järkeä tullut.
Vihjeesi "kovia" valaisi heti. Kiitos sulle.
399. Pupni15.9.2009 klo 11:21
Alareunassa keskellä on puhekuplassa "kiitos!" ja mieshahmo. En saa järkevää sanaa ratkaisuksi.

Toinen varmistusta kaipaava kohta on heti eo. sanan vasemmalla puolella eli se naishahmo. Tuleeko siihen murteellinen verbi?
400. marjuko15.9.2009 klo 11:59
Pupni,
siinä kuvassa mies odottaa saavansa jotakin vasemmanpuoleiselta hahmolta ja reagoi siihen.

Toista kohtaa en muista, postitin jo.
401. Koppelo15.9.2009 klo 12:33
Onkohan muita mietityttänyt oik. yläkulmassa mukulakasta tuleva sana, joka risteää naisnimi-vihjeen kanssa. Naisnimen viimeiseksi kirjaimeksi olisi kaksi vaihtoehtoa ja samoin sitten kasasta tulevan sanan kolmanneksi.
402. Koppelo15.9.2009 klo 12:33
Siis mukulakasasta
403. otv-a15.9.2009 klo 13:00
Koppelo,
ruuan alv laskee vasta lokakuussa, siis laitoin nimen jota suomessa on enempi.
404. Owlie15.9.2009 klo 13:15
Pupni 10:20,
NAISHAHMOon ei sovi kirjakielen verbi.
405. EJlo15.9.2009 klo 16:18
Pupni
Naishahmolle suunnilleen vartoo-luokkaa oleva sana. Siten vältettiin hankala vierasperäinen kreikankielen delta.

Mies alarivillä on ilmeisesti haetuttanut jotain.
406. Pipsa15.9.2009 klo 19:20
Sopasen Teikusta lähtevässä 18 kirjaimisessa sanassa puolesta välistä eteenpäin 3 tyhjää ruutua. Nuijasta ja purkista alaspäin. Onsilosta 4 ekakirjainta oikein, loppu hepreaa. Upotuksesta kuudes, seitsemän ja kahdeksas kirjain uupuu ja sen myötä vaakalauseet myös vajaat. En ymmärrä, viimeisin 2553 ristikko täynnä, mutta tämä ei vain onnistu. Kummannut olen paljon noissa kohdissa. Olisiko vielä apuja kun pääni kolisee ihan tyhjää.
407. Pupni15.9.2009 klo 19:31
Pipsa,

tämä ristikko on vallan erikoinen. Siihen syntyy 3x3 kokoisia "uusia vihjeruutuja", jotka liittyvät juuri noihin mainitsemiisi tyhjiin ruutuihin. Paino sanalla tyhjä.

Marjuko ja EJlo, kiitän. London atlas -kohdasta tulevan ratkaisusanan viimeinen kirjain nyt vielä hämärä siellä keskellä aivan alhaalla. Monikkoako tarjotaan..?
408. marjuko15.9.2009 klo 20:05
Pupni,
muisteleisin, että joo.
409. Ananias17.9.2009 klo 15:26
Mistähän muuten johtuu, kun vaikkapa 2552:n on saanut valmiiksi, niin ei voi millään käsittää, mikä siinä on joskus voinut olla niin vaikeata?
410. 025.9.2009 klo 19:17
Ananias. Luultavasti ne tyhjät 3x3 ruudut! :-)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *