KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > MUKAVIA-PIENIÄ-ASIOITA-KETJU 2

5052. Mukavia-pieniä-asioita-ketju 2

Marco Poloinen31.8.2009 klo 13:33
Jatketaanpa tuoreessa säikeessä kertomuksia asioista, jotka ovat mukavalla tavalla mieltä liikauttaneet, mutta joissa ei kokonsa puolesta ole tarpeita omaan nimikkosäikeeseen.
2. Marco Poloinen31.8.2009 klo 13:53
Vaikka otsikossa ketju-sana komeileekin, mitään edellisestäjatkamissääntöjä ei ole vaan esitysmuoto on entiseen tapaan täysin vapaa.
3. PP2.9.2009 klo 07:43
P-kirjaimeni parani itsestään. Ilmeisesti sain jauhettua sen alla olleen murusen jauhoksi. Ei tarvinnut muuttaa nimmaria BB:ksi.
4. Maikki3.9.2009 klo 23:13
Kivaa, kun joku tekee jotain puolestani. Kiitos!
5. Arska3.9.2009 klo 23:38
..kun tänä kesänä on tullut marjoja, omenoita ja luumuja ihan tolkuttomasti, myytäväksi asti!
6. Hakro4.9.2009 klo 22:00
...kun tänä kesänä on tullut marjoja, sieniä ja luumuja ihan tolkuttomasti. En ole kuitenkaan myynyt.
7. Eleth5.9.2009 klo 16:49
Tekaisinpa tuossa elämäni ensimmäisen voileipäkakun! Saa nyt nähdä, mimmoinen siitä tulee, kun sen koristelee, mutta luulen, että siitä tulee ihan OK. Seuraavasta sit vähän nätimpi ja paremmin kooossa pysyvä...
8. ake5.9.2009 klo 16:58
Käväisin sienessä huonoilla jaloillani - sain keltaisia ihania kanttarelleja ja tuhteja tatteja, karvalaukkuja...Odottelen vain, kun viikonlopun sateet väistyvät, että pääsee taas sienimetsään! Tämmoinen syksyn pitää olla; marjoja ja sieniä tulvimalla. Punaiset kärpässienetkin ovat kuulemma kasvaneet parissa päivässä lautasen kokoisiksi! Ovathan ne tosi kauniita katsella. Mutta sitten... kun niitä syötäviä löytää korinsa täyteen... Kyllä syksy on vuodenajoista paras!
9. Jaska14.9.2009 klo 12:23
Euroedustaja Riikka Manner televisiossa: Parooso, Kordon (ei sentään korton) Praun. Päivän piristäjä!
10. Marco Poloinen15.9.2009 klo 01:23
Riikka ei tosiaan häpeile juuriaan eikä aksenttiaan - ainakaan täällä koti-Suomessa. Miten lienee sitten niiden osaamiensa 7 kielen kanssa Rysselissä...
11. Maikki15.9.2009 klo 01:44
Paavo Väyrynenhän suositteli Riikka Manneria Europarlamenttiin. Ja Paavo on varsinainen pikalukija. (Käynyt myös minulla asiakkaana.) Tutki jonkun venäläisklassikon (Tolstoi?, Gogol? Dostojevski?), en muista tarkalleen, koko tuotannon viikonlopun aikana. Lienekö Riikka ottanut oppia hänestä. En tiedä.

Ja nyt Paavo rakentaa kirkkoa Keminmaassa!
12. Matti15.9.2009 klo 07:43
Tämä klassikko oli Dostojevski.
13. marjuko18.9.2009 klo 11:04
Päivän piristäjä - jos Jaskaa tuossa siteraan - oli Mauno Koiviston kirjan arvostelussa, uusi sana "pefletisti". - "Pamfletin ja pefletin erohan on siinä, että edellisiä laaditaan ennen muuta ihmisen älyllisiä tarpeita varten." (Lainaus HäSa 18.9., Pekka Pohjolainen.)
14. [marjuko]18.9.2009 klo 11:05
[- siteeraan -]
15. RA18.9.2009 klo 12:15
Vapaapäivä. Aamulenkki raikkaassa ulkoilmassa (pari korttelia kioskille). Katkarapukasari bearnaisekastikkeella ja hyvin jäähdytettyä valkoviiniä (ohrapuuroa, voita ja jääkaappikylmää maitoa). Otteita Dostojevskista (Iltis).
16. Maikki22.9.2009 klo 21:57
Kun apua annetaan sitä tarvitsevalle. Vielä kun saisi kappale- ja sanahaun toimimaan, niin olisin i s o s t i o n n e l l i n e n.
17. PP24.9.2009 klo 15:52
Aurinkoisen, mutta hieman viileän retkemme valopilkku oli vanha herra, joka pysähtyi ja sanoi minulle: "Sinulla on kaunis pusero. Minä pidän siitä."
18. Marco Poloinen25.9.2009 klo 18:58
Perinteinen lankapuhelin, joka ei kyllästy yrittämään yhteyttä puolen kilometrin päässä kateissa olevaan kännykkään. Hyvin ehdin luurin vierestä kuuntelemaan Chopinia raivatun vesakon alta.
19. PP27.9.2009 klo 17:15
Palatessamme Hämeenkylän kartanolta poikkesimme vilkaisemaan pari vuotta sitten palaneen omakotitalon raunioita. Ajattelimme, että jotakin olisi pitänyt jo tapahtua.
Olikin. Rauniot oli viimein purettu ja piha siivottu.

Uusi asukas oli vallannut tontin ympäristön. Bongasimme ensin yhden fasaaniäidin kolmen poikasensa kera pihan pensasaidan takana. Sitten näimme isänkin. Ylpeänä se tepasteli tontin nurkalta kadun yli perässään vielä kaksi rouvafasaania ja poikasia vilisemällä. Ne viipottivat siksakkia sinne tänne, mutta saimme ne jotenkuten lasketuksi. Päädyimme seitsemään. Kyllä oli isällä syytäkin keekoilla kaula kenossa nokka pystyssä. Kenelläpä ei olisi, jos on kolme vaimoa ja kymmenen lasta.
20. Maikki27.9.2009 klo 20:19
On hyvä, että Suomessa moniavioisuus on ihmisiltä kielletty!
21. PP5.10.2009 klo 17:09
Tänään ohitimme Myyrmäen Energia Areenan. Pihalla oli autoja niin maan pirusti. Siellä on kahtena päivänä klo 10.00 - 02.00 halailutilaisuus. Kas, Äiti Ammahan se siellä. Vieraita tulee lehtitiedon mukaan ympäri Suomea ja ulkomailtakin. Jaska tuumasi: "On siinä älykäs nainen, kun osaa tehdä humpuukilla rahaa." Netistä luin kuitenkin, että sinne on vapaa pääsy. Kyllähän tuollainen ruljanssi maksaa, hallin vuokra ym. Mistä rahat, kun ei niitä ainakaan pääsylipputuloista kerry. Tiedä häntä.
22. Ritu11.10.2009 klo 16:04
Muistan vielä päivän kirkkaana kersana ajat, kun piti nielaista se karmean makuinen kalanmaksaöljylusikallinen. Eikä siinä nielaisussa mitään, mutta se maku. Sitä ei unohda koskaan! Niin karmea se oli.

Tänään asian muistuminen mieleen tapahtui hauskalla tavalla. Luin lehtiä ja viime torstain Aamulehden Moro-liitteessä oli vitsi, joka omakohtaisten kokemuksien jälkeen oli hauskaakin hauskempi. Ajattelin viedä sen paikalliseen apteekkiin kahvituntilukemiseksi.

Tässäpä se tännekin:

Apteekin ovesta pujahti sisään noin viisivuotias nassikka, joka jäi tuima ilme kasvoillaan seisomaan ovelle.
Aikansa katseltuaan hän asteli kohti apteekkaria. Tämä kumartui pojan puoleen. Tämä avasi suunsa: - Olekt tinä te tetä, joka myi mun äitille kalanmaktaöljyä?
- Voinpa ollakin, vastasi apteekkari.
- Jaukka jätkä, sanoi pikkumies ja marssi ovesta ulos.
23. Jaska12.10.2009 klo 14:06
Sattui Juhani Heinon sieniä netistä etsiessä silmään otsikko:

Suomessa on tappavan myrkyllisiä sieniä noin 11 kappaletta.

Tämähän ei itse asiassa ole vain pieni ja mukava, vaan kansanterveydellisesti jopa suuri ja mukava asia. Etenkin jos ne kaikki noin 11 kappaletta paikallistetaan ja tuhotaan...
24. Marco Poloinen12.10.2009 klo 14:28
Jotain (ainakin joidenkin) savolaisten peruspositiivisuudesta kertonee tämänpäiväinen SS:n (kuvallinen) Sutkaus, jossa kädet taskussa -ihmettelijä ja kaks'korvakorin kantaja sanailevat: "- Mittee hyötyä sulle olj' tuosta potatin kasvatuksesta, kun saet saman verran kun panit siemenpotattia? - On ne vuotta nuorempia."
25. Miimu12.10.2009 klo 15:59
Mukava pieni asia on, kun sain kammettua itteni sängynpohjalta ajoissa: töissä olin jo ennen kuutta. Nyt tässä on sitten jo pari tuntia huilittu eikä kello ole vielä neljääkään... ihan...:-)
26. Pena12.10.2009 klo 19:33
Eikös se huilaamalla vauhti vain kasva? Taitaa olla silloin, kun mäen päältä lasketaan vaikka suksilla tai polkupyörällä niin eikös silloin huilata, ja vauhti vain kiihtyy?

d=)
27. Jaska24.11.2009 klo 21:44
Sain toissa viikolla lahjaksi Ilta-Sanomien ostokortteja, joilla saan lehden R-kiskalta ilmaiseksi vuoden loppuun saakka.

Siitä hyvästä, että viitsin aviisin kiskalta noutaa, minulle tänään vieläpä maksettiin. Myyjä laseroi viivakoodin lehdestä ja kortista, tuuppasi lehden takaisin ja sen kylkeen 30 senttiä ehtaa EU-kilisevää.

Minä sitä ihmettelemään ja virheeksi arvelemaan, niin myyjä hieman ärtyneesti tokaisi, että kassa näytti 30 sentin maksua, ja sen mukaan me täällä toimitaan. Melkein peljästyin, mutta kohta tokenin, kaapasin lantit fikkaan ja takenin. Samalla osui silmään Iltiksen juliste, tänään vain 90 senttiä.

Ylivoimaisella päättelykyvylläni yhdistin oitis tiedon kassakoneen höveliyteen köyhää ratkojaraiskaa kohtaan. Ois varmaan Monk kateellinen jos tietäis, joten kertomatta se hälle jättäkää.
28. RA3.12.2009 klo 11:26
... kun iskee perunahimo ja menee asiakseen kauppaan hakemaan hyviä perunoita ja valikoi huolella irtolaarista pussillisen ja tulee kotiin ja jo kuolaten alkaa pestä ja halkoa... ja ne ovat juuri niin hyviä ja herkullisia kuin odottikin...

:-P''''''' '''' '''''''
29. iso S3.12.2009 klo 18:07
Kun tämä ns. hömppäpuoli säästyi miltä melko massiiviselta ja masentavalta hyökkäykseltä jonka kohteeksi ristikkopuoli joutui. Lähes 200 säikeeseen tuli huuhaa-viesti ja oikeiden kommenttien löytäminen on turhan työlästä. Toivottavasti joku uuttera viitsii kahlata 13 sivun säikeet läpi ja nostaa pintaan ne joissa on asiaa.

Eläköön se pieni ero - suojaavana tekijänä on nähtävästi toiminut osoitteessa oleva ryhmäkoodi. Täällä 1, siellä 0, siis hömppä voitti 1-0.
30. MM3.12.2009 klo 19:31
Ristikkopuolella tullee asiat otsikoineen hissukseen omaan tahtiinsa takaisin, kun uutta sanottavaa ihmisillä ilmenee.

Voi vaan kuvitella millainen parku ja paniikki olisikaan täällä "Laiva on lastattu silläjatällä"-leikkipuolella, josko samanmoinen terrori-isku olisi tänne osunut ;o)
31. Miimu16.12.2009 klo 17:27
Yksi mukava asia näissä pakkasissa on: saa hyvällä omallatunnolla nyhjöttää sisällä!

(Lähettäjä: Pena 12.10.2009 klo 19:33 Ai, täälähän oli kommentoitu. Huilaaminen on minun mielestä sekä lepäämistä että tuota Penan meinaamaa. Ja suijaaminen on pyörällä huilaamista. :-)
32. Matias-Myyrä16.12.2009 klo 19:21
Mukava pieni asia on myös se, ettei kellään ole ollut valittamista syyskuun puolivälin jälkeen. Säie "Ärsyttäviä-pieniä-asioita 2." on painunut jo sivulle 11 asti.
33. Maikki17.12.2009 klo 13:53
Täytenä yllätyksenä pankkitililtä löytynyt pieni ristikkovoitto!
34. Pena21.12.2009 klo 02:40
Joku oli taukohuoneessa harjoitellut sanaristikon ratkomista; vihjeeseen KUKKULAISIA oli kirjoittanut ratkaisusanaksi KÄKÖSET. Mukavaa d=).
35. PP5.1.2010 klo 13:35
"Virsu?" Tiesin heti, että tämä tulee olemaan mukava puhelu. Ja olihan se.

Olli, lapsuuden- ja nuoruudenystäväni, naapurin poika ja koulutoverikin, oli nyt lomalla Saariselällä ja muisti siellä minut, kun 'olin hiihtänyt aina lujempaa kuin pojat ja ollut hänen se kaikkein paras kaveri'. Ollin äiti itki kyllä naimisiin mentyäni, että hän oli aina toivonut minusta itselleen miniää. Mutta ei me Ollin kanssa sillai, vain hyviä ystäviä, kun Olli oli tumppi eli vain minun mittaiseni ja eihän sellainen ollut sopivaa... Ei silloin.

Ja nyt tämä vaari, viiden lapsenlapsen isoisä, muisti minut juuri siellä, mikä on minulle maailmaa matkanneelle nyt se kaikkein mieluisin lomapaikka, Saariselkä. Sanoinkin, että varmaan henkeni leijaili Iisakkipään tuulisella laella ja puhalsi viestiä hänen korviinsa.

Siitä on n. 54 aastaikaa, kun viimeksi tavattiin. Silloin olin vielä kaikille Virsu, paljon myöhemmin Papu ja nyt silkka PP.
Paljon oli juteltavaa ja paljon jäi juttelematta. Hän aikoo tulla seuraavalla Hesan reissullaan visiitille enempi praatailemaan. Tervetuloa! Uskomaton ilo saada tällainen puhelinsoitto. Ihan tässä nuortui 50 vuotta ellei peräti lähes 70. Olin nimittäin vasta nelivuotias, kun muutin Ollin naapuriksi ja leikimme yhdessä rosvoa ja poliisia. Sikäli enteellistä, että hän toimi viimeksi tavatessamme vanginvartijana Pelsossa, missä hänen veljensä oli johtajana. Komea oli kaveri koppalakkeineen.

Nyt aion itse haeskella unhoon jääneitä ystäviäni ja soitella, kun se kerran tuottaa näin suurta mielihyvää.
36. Juhani Heino5.1.2010 klo 18:06
Jos Papu on "parempi puolisko", Virsu on kai sitten "virallisesti sukuuntullut" :)
37. Jaska6.1.2010 klo 00:02
Tämä on vain "piskuinen" mukava asia. Pekka Mykkänen 5.1. Helsingin Sanomissa:

Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton nimesi maanantaina piskuisen Jemenin uhaksi sekä naapureilleen että länsimaiden turvallisuudelle.

Kun tuolla "piskuisella" Jemenillä on pinta-alaa 550 000 neliökilometriä ja asukkaita 23 miljoonaa, niin mikä adjektiivi kuvaisi parhaiten Suomen kokoa? Pikkipikkiriikkinen?

Niin että mikäkö tässä on mukavaa. No tietysti se, että tuntee itsensä ainakin maantiedon jättiläiseksi Suomen suurimman ja kauneimman sanomalehden arvostetun kirjeenvaihturin rinnalla!
38. PP7.1.2010 klo 09:58
Juhani arvelee, että Papu on 'parempi puolisko'. Eihän se niin mene, vaan PP on parempi puolisko. Se on Jaskan laiskuudessaan minulle antama nimim., kun hän ei jaksanut/viitsinyt pitempää nimitystä kirjoittaa (tai tunnustaa, että minähän olen parempi, hehe). Onneksi PP eikä HP.

Papu taas sai alkunsa ystäviltäni, joista matkoillamme erotuin, kun olin jo musta, kun muut vasta punastuivat. Virsu on kai sitten tuo Juhanin keksimä 'virallisesti sukuuntullut', sukunimessäni oli nimittäin veetä, ärrää ja ässää. Mainittakoon, että Ruotsin puolella hilluskelen nimellä Pupe. Olen vohkinut nikin armaaltani, joka ei ole paviaani. Passeli nimim. silti meikämammalle! :)
39. Matti7.1.2010 klo 18:14
Kemin jäälinna on Suomen sulavalinjaisin rakennus.
40. matts9.1.2010 klo 08:31
Lämpöilmapumppujen suosion kasvu on nyt selvästi havaittavissa. Ulkolämpötila sen kun kylmenee kun väki pumpaa sieltä sen vähäisenkin lämmön sisätiloihin! terv. Ari Stoteles
41. Matti9.1.2010 klo 10:28
Asunnoista lämpö siirtyy takaisin ulkoilmaan. Ulkona ilma itse asiassa lämpenee lämpöpumppujen käyttämän sähköenergian verran :-)
42. PS9.1.2010 klo 10:30
Sekä lämpöpumppujen pyörimiseen tarvittavan sähköenergian tuottamisen aiheuttaman maapallon kasvihuonekaasujen lisääntymisen takia jne...
43. matts9.1.2010 klo 12:56
Ajattelija oli siis Ari Stoteles !!
44. Matti28.1.2010 klo 16:42
IS:n kuukauden kotimainen -sarjakuvassa on tammikuussa ollut mukavaa sanaseppoilua. Esim: Lähes tyhjässä huoneessa istuu vanha starbu, pulputtavan hinkin vieressä. " Olen maailman yksinäisin mies. Luonani käy vain kilju."
45. Maikki18.3.2010 klo 01:47
Kun tuonne kirjailijaketjuun on tullut uusia aktiiveja.
46. Matti20.3.2010 klo 19:45
Joko tämä tuli katsottua:

_http://www.youtube.com/watch?v=Ijw6drq_PLY
47. Arska21.3.2010 klo 00:22
Kaksi kiurua kävi lintulaudalla! Kuu kiurusta kesään...
48. Arska27.3.2010 klo 01:37
"Asensin" syksyllä askartelemani lintupöntöt (4 kpl) pihapuihin eikä mennyt kuin se että kerkesin poistua paikalta niin jo talitintit ja varpuset oli tutkimassa ja varaamassa pesäpöntöt! Lisäksi n. 20 tilhen parvi on ruokaillut tällä viikolla päivittäin lintulaudalla. Kevät tulee - jee!
49. Matti27.3.2010 klo 15:49
Eilen illalla lauloi mustarastas, epäilemättä täällä talvehtinut, mutta silti. Räystään alla on vielä puolitoistametriset kinokset, mutta eiköhän ne lähde siitä. Vai laitetaanko juhannuskaljat hankeen jäähtymään.

Miten ne kolme ensimmäistä säettä nyt menivätkään, räntäsihti seudun päällä, ... Neljäs säe meni kuitenkin niin, että kevät tulee, ihanaa.
50. -27.3.2010 klo 15:59
Räntäseula seudun päällä saappaan alla lotinaa. Lantajuova järven jäällä. Kevät tulee, ihanaa!
51. [Mäkis-Tartti]27.3.2010 klo 16:22
[Pieni tarkennus em. Viidan pläjäykseen: runon nimi on kyllä Kevät, mutta siinä sanotaan enteellisesti, että "KESÄ tulee, ihanaa". - Noin ainakin minun omistamassani painoksessa.]
52. Matti27.3.2010 klo 18:23
Niin tai näin - silti ihanaa.
53. Marco Poloinen27.3.2010 klo 19:29
Ei liittyne varsinaisesti kesän tuloon, mutta muuten kyllä mukava seurata neljäätoista teertä, jotka suosiollisesti laskeutuivat iltapäivälliselle yhteen ja samaan pihakoivuun.

Kävi mielessä, että olisi pitänyt harrastaa ikkunanpesua hieman uutterammin. Ulkona eivät tykänneet nurkan takaa kurkkimisesta(kaan), joten kuvaus jäi seuraavaan kertaan...
54. RA6.4.2010 klo 23:33
Hellyttäviä tarinoita - kuulin radiosta:

Muistatteko muutaman vuoden takaa laulavan talonmiehen Sepi Kumpulaisen? Hänhän oli jonkin aikaa todella suosittu: "armotontaa... menoaa...". Ihmiset jonottivat hänen keikoilleen. Hetken tähti, jonka 'kaikki' halusivat nähdä livenä.

Tarina kertoo, että Sepin keikka oli alkamassa hesalaisravintolassa, ravintola oli jo liki täynnä ja ulkonakin vielä pitkä jono. Sepiä vaan ei näy eikä kuulu. Henkilökunta yrittää tavoitella Sepiä. Ei onnistu. Lopulta portsari menee ulko-ovelle aikeenaan ilmoittaa, että Sepin keikka on peruttu. Samassa hän huomaa Sepin seisovan kitaroineen jonossa.
55. matts7.4.2010 klo 06:05
Mukavaa, että Juhani Palmun taiteilijastatus on nyt A Kiven, E Leinon ja M Canthin tasolla. Kaikilla heillä kun kansallinen merkkipäivä. Juhanilla siis tämä Palmusunnuntai ;(
56. Jukkis11.4.2010 klo 21:44
Jos tästä ei tule hyvälle tuulelle niin sitten ei mistään:
_http://www.youtube.com/watch?v=z_ANej3EpbU
57. matts11.4.2010 klo 23:20
Mukavaa kun tulee kesä!
58. PP14.4.2010 klo 18:50
Tänään teimme ensimmäisen pitemmän ulkoiluretken. Kyllä kannatti. Heti melkein kotikadun varrella bongasimme ensimmäiset leskenlehdet. Nitä ilmestyi näkyviin yhä enemmän ja enemmän. Sanoin, että tuonne sitten ilmestyvät aina ensiksi sinivuokot ja oikeassa olin. Kauniita sinisiä tupsuja siellä täällä harmaan karussa metsikössä. Lampi oli vielä jäässä, muttei mene monta päivää, kun se jo läikehtii sulana. Pihoilla kukkivat krookukset ja lumikellot. Yksi varma kevään merkki on myös kaduille ilmestyneet rullaluistelukiitäjät.

Kohtasimme useita entisiä työtovereitamme, mikä on aina kiva juttu. Juttelin myös pienelle ruskealle karvamadolle, joka kipitti tien poikki. Kehoitin sitä varomaan hurjia pyöräilijöitä, jotka eivät pienestä maan matosesta piittaa tuon taivaallista. Emme kuitenkaan jääneet seuraamaan, miten se selvisi tiehen roudan aiheuttamasta leveästä halkeamasta. Ressukalle halkeama on vähintään Grand Canyon. Olisi varmaan pitänyt auttaa se kanjonin yli tai ehkäpä se kuitenkin katsoi viisaammaksi palata samaa reittiä takaisin.

Kyllä se kesä sieltä nyt ihan väkisin tulee, kun jo viime viikolla sain seurailla västäräkin keikistelyä sairaalan kattotasanteen reunalla ja aamuisin herään pihapuissa helskyttelevään pikkulintukuoroon.
59. Matti14.4.2010 klo 19:04
Keräsin huvin vuoksi mailiini tulleita spämmiotsikoita. Niitä on ihan hauska lukea.

Helen A. Shilton, Founder <zip_offers_c@saraboun.com>, I made $50-$900 a day just for giving my opinion

The Diet Solution Stop Dieting and Start Eating

CPG Cell Phone Error Notification

Karen This is why you're fat 11.4.2010

Jennifer P Final Attempt - Your check is still waiting

Performance Team Speed Up Your PC

John Morrison I make over $12,000 a week betting on sports

LEGAL Internet TV Now available Watch Uncensored TV from around the world on your computer

Dwayne I'm giving the damn thing away TODAY

File Error Notification New Update to fix Windows File Errors

Ryan Jackson This is almost like printing money

Rob and Karen This is why you're fat

CPG Cell Phone Error Notification

Job Alerts for April We found a new job for you in your area

Jennifer P Your check is still waiting

The Lotto Black Book They tried to kill me to learn my secret

Sitten ovat vielä ne kaiken maailman Dating Community
kutsut.
60. iso S14.4.2010 klo 19:22
Kevään merkkejä nämäkin:

Kolme nokkosperhosta lepatteli hämmentyneen oloisina (ei saa unta vaikka maassa on lunta).

Fasaanikukko aloitti kiekumisensa.
61. Hakro14.4.2010 klo 23:23
Faanikukko ykköskehällä iltapäivällä säilytti henkensä ainoastaan nopean jarrutukseni ansiosta.

Kotikylällä kaksi fasaanikukkoa sulassa sovussa tien reunalla. Epäilemättä gay-kukkoja.

Vuosia sitten näin kahden fasaanikukon reviirikiistan tuolloin upouudella Lahden moottoritiellä. Kaikki autoilijat väistelivät vasemmalle kaistalle, kunnes tuli täysperävaunullinen kuorma-auto, joka ei lähtenyt riskeeraamaan vaan väisti vain loivasti. Pahaksi onneksi toinen kukko liiskaantui perävaunun pyörien alle.

Ajoin lähellä kuormurin takana ja ehdin nähdä, miten henkiin jäänyt kukko pöyhisteli höyheniään. Se näytti sanovan: "Taisinpa antaa naapurille oikein isän kädestä!"
62. RA14.4.2010 klo 23:28
Ulkoa kuului pari päivää sitten KRÄÄÄÖÖÄÄÄK! KRÖÖÄÄÄK!

Ajattelin, että nyt ne kiinteistönhoitajat ovat saaneet jonkun uuden vekottimen lehtipuhaltimen lisäksi. Mutta sepäs olikin fasaani.
63. matts14.4.2010 klo 23:32
Se on mukavaa kun löytää netistä edullisia lentoja kaukomaille!
64. Maikki16.4.2010 klo 01:47
Upeaa, kun saa paikallisen lauluntekijän uusia kappaleita nuotinnettuina. Osa niistä on levytettykin, ja kaikki esitetty ainakin kerran julkisesti.
65. Maikki22.4.2010 klo 23:51
Kirjailijaketjuun tullut uusi aktiivijäsen!
66. PP25.4.2010 klo 09:15
Tämä ei ole nykypäivää, vaan mieleen lehahtanut vanha pieni muistelo.

Elettiin 50-luvun loppua. Porstuaan kolisteli Olokkosen Vilijami Paskonevan kuppeesta Veivarinperältä. Hevosella tullut. Pieksut jalassa ja hattureuhka päässä. "Joo, sano!", urahti ja istahti pöydän päähän. Kaivoi ruutupusakkansa taskusta kiverän piipun ja ruskean soikean rasian, jossa luki 'Hyvää erikoiskessua - hiostettua leikattua'. Kopautti piipun pieksun varteen, täytti ja tuputti sormella tiukempaan. Sytyttämiseen meni ikuisuus, sitten syviä imaisuja ja pössyttely voi alkaa. Kylille täytyi ottaa mukaan tuhdimmat tupruteltavat. Muutenhan piipussa paloi itseviljelty kessu ja arkisin useimmiten suupielessä roikkui pelkkä paperossi. Olin itse nähnyt, kun Paskonevan lakkareissulla pikkutyttönä piipahdimme äidin kanssa Lyytin luona korvikkeella.

Kului ainakin vartti mitään puhumatta. Sitten iski puheripuli. "Pottuja minä. Ruustinnalle."

No niin, pääasia oli kerrottu, sumppi juotu ja käntty topattu. Yleensä silloin jatkettiin matkaa. Nyt kuitenkin jokin vaivasi Vilijamia ja tulihan se sieltä. "Sitä meijjän Lyyti vaa, että tulleeko sinusta tiakonissa eli jottai?" Mitä, mitä? "Ko sitä sielutiijettä siellä yliopistossa."

Seliystä kai kaipailee. Pääaineinani olivat suomen kieli ja kirjallisuus, psykologia oli vain sivuaine. Mutta asenne maalla oli sellainen, että täysin tyhmää on opiskella suomea. 'Kaikkihan sitä ossaa'. Siispä opiskelin heidän mielestään hienompaa, sielutiedettä ja siitäkin pähkäiltiin, että vain hullu sielutiedettä tarvitsee.
67. PP25.4.2010 klo 15:41
Valkovuokot ovt heränneet!
68. PP26.4.2010 klo 07:10
Voihan peppu! NotePadista on näköjään jäänyt viimeinen kappale kopioitumatta eiliseen löpinääni klo 09:15, Se kuului:

Eipä tullut tästä mummelista diakonissaa eikä edes akateemikkoa. Mies, lapset ja arki voittivat. Titteleitä ei kertynyt. Tieto vain karttui ja tiedonhalu jäi.
69. PP28.4.2010 klo 16:59
Ensimmäiset kevätleinikit bongattu!
70. Ari29.4.2010 klo 17:24
Vuoden ensimmäinen kastemato bongattu!
71. Matti30.4.2010 klo 17:15
Radiossa kerrottin vitsi. se kuultiin kuulemma 40 vuotta sitten TV:n hupiohjelmassa pilkamat.

Haudankaivajille on neuvotteluissa myönnetty kuoppakorotus. Asianosaisilla on jäänyt hämmästyksetä monttu auki.
72. Korjaus:30.4.2010 klo 17:17
Ilkamat.
73. Matti1.5.2010 klo 02:49
Joo, Ilkamat.
74. Matti1.5.2010 klo 02:53
Vapunaaton HeSan pilapiirros oli ihan hyvä. Peter Nyman lukee ruudussa kansalle uutisia. "Haluatteko kuulla lakkouutisen? Ei se mitään, kerron sen siitä huolimatta." Ja tunnelman täydensi upea piirros.
75. PP11.5.2010 klo 17:13
Pääskyset lentelivät lähes tyynen lammen yllä. Voikukkia näkyi jo siellä täällä ja tuomissakin on suuret nuput. Postitalon lämpimällä seinustallla on norjanangervo availlut kukkiansa. Viljelypalstoilla oli monta pyllyä pystyssä ja ilmassa oli ihana mullan ja kanankakan tuttu tuoksahdus. Ihanhan siinä vanhan multasormen tonkimishalu heräsi. Kyllä se kesää alkaa jo olla. Sen oli huomannut nuoriparikin, joka seisoi keskellä risteystä ja pussasi pitkään ja hartaasti.
76. PP19.5.2010 klo 12:49
Eilen olimme S-Marketin kalatiskillä. Eräs pihvin näköinen näytti mielenkiintoiselta ja kysyimme, mitä kalaa se mahtaa olla. "Se on sikaa", ei-suomalainen myyjäpoika valisti. Jaska
korjasi: siikaa. Poika myönsi. Ostimme. Äsken nautiskelin sika-siikaa. Se oli kyllä silakkaa. Nyt varmaan pidätte meitä aivan tohveleina, emmekö muka tunne silakkapihviä. Tätä ei olisi tuntenut Erkkikään. Paksulla vehnäjauhokuorrutuksella peitetty klöntti ei edes maistunut silakkapihviltä, vaan silakan maku hukkui joihinkin äklö grillimausteisiin, ihan kuin pihvi olisi todellakin ollut sianlihaa. No, tämä ei tainnut ollakaan niin mukava asia, mutta menköön.
77. Eki19.5.2010 klo 14:05
Lähetettiin Musta Pelikaani äsken painoon. Tuli painosta erikseen viesti: "Olipas hauska kansi!"
78. Maikki21.5.2010 klo 00:26
Bongattu kesän ensimmäinen perhonen eilen. Ja tapettu ensimmäiset sääsket.
79. PP21.5.2010 klo 18:11
Kaupassa n. 3-vuotias natiainen kysyi minulta, olenko väsynyt. "Minäkin istun aina rlattaissa, kun minua väsyttää."
80. la21.5.2010 klo 19:07
Kuulin tänään 100 vuoden ikään ehtineen vainajan siunaustilaisuuden alkua odotellessa, 95-vuotiaan naisen toteamuksen: "Mulla on semmoinen vanha sääntö, että jos väsyttää, enkä jaksa seisoa, istun. Jos en jaksakaan istua, panen maata."
81. Aksu21.5.2010 klo 19:43
Ja vielä vähän samasta aiheesta.
Meijän pieni natiainen, jolla on ikää kohta neljä vuotta, ei aina jaksa kävellä luontoretkillä. Mutta pyydettäessä jaksaa kyllä juosta ja mieluiten ihan kilpaa!
82. Ritu23.5.2010 klo 16:01
Vapaa-aikaa on yrittäjänä nykyisin niin vähän, että sanaseppoilut on täytynyt lähes kokonaan jättää väliin. Näin pyhisin kun on töissä hiljaisempaa niin on tosi mukavaa, kun ehtii vilkaisemaan, että mitä tänne ristikkorintamalle kuuluu.
Sanaseppoilun puute kun tuntuu ihan siltä kuin kärsisi jonkin sortin anemiasta .
Nyt kun on taas näitä säikeitä selattu niin on ristikkoveritankkaus tehty ja taas jaksaa!
83. matts23.5.2010 klo 16:33
Mukavaa kun on +10 astetta ja raekuuroja. Tuntuu niin kesäiseltä.
84. Ritu23.5.2010 klo 22:35
Pieni mukava asia on radio. Sieltä kuulee kaikenlaista piristävää päivän mittaan.
Tänään töissä sivukorvalla kuuntelin radiota ja siellä taisi olla jonkinlainen kisa keksiä jatko sanonnalle JOS EI HEILAA HELLUNTAINA NIIN.....

Olin kuulevinani, että juontaja piti parhaimpana erään radiokuuntelijan lähettämää JOS EI HEILAA HELLUNTAINA NIIN EI SITTE!
85. Eki23.5.2010 klo 22:37
Kuulostaa ihan Sanasepot-ohjelmasta lainatulta idealta. Ja voittajakin on valittu asiantuntevasti (muita kuulematta tietenkin vaikea sanoa absoluuttisesti).
86. Jaska23.5.2010 klo 22:57
Toimin tänään vt. koirankuljetettavana ekan kerran tänä kesänä. Tuntui mukavalta, kun Yero tavatessamme oikein kiljui innosta tietäessään pääsevänsä tavallista pitemmälle lenkille.
87. Miimu24.5.2010 klo 19:49
Löysin kirjakaupan alekorista Erkki Vuokilan MMM "Sanaristikot" hintaan 4,90. Lisäksi ostin alennuksella "Kiireisen kokkaajan kevyet herkut". En kyllä ole mitenkään kiireinen, mutta ruuanlaitosta haluan selvitä nopeasti. Siis silloin harvoin, kun innostun ees ruokaa laittamaan... :-)
88. Maikki26.5.2010 klo 23:15
Kesä palaa takaisin. Kaksitoista tuntia sitten +4 astetta, vieläkin +12!
89. Matti29.5.2010 klo 00:18
Heitänpä tänne, kun se oikea SK-ketju on tuolla jossakin. Ekin piilosana tämänpäiväisesä SK:ssa tarjosi oikein vastusta, viimeiseen sanaan saakka, toisin kuin useimmin. Piti oikein piiskata hevoset laukkaan.
90. PP29.5.2010 klo 09:34
Näin kerran nyt valitettavaksi mustan tuhkan peittämässä Guatemala Cityssä hotellin aulassa ilmoituksen kadonneesta turistista. RACHEL: white, 40, lightbrown, 165, grey, 120, ilmoituksessa kerrottiin muistini mukaan. Kysäisin oppaalta, onko Rachel jo löytynyt. Tumma kaunis paikallinen opas ratkesi makeaan nauruun, mutta myös valisti minua, ettei ole nimestä kysymys lainkaan. RACHEL on lyhenne, joka tarkoittaa henkilön tietoja. Ei hänkään tiennyt, mistä se tulee. Tänä aamuna sana tuli vastaani, kun hain lyhennettä Eri kirjaimet lyhenteessä - ketjuun. RACHEL = Race, Age, Color, Height, Eyes, Lbs.

Olisin tarvinnut noin-lyhenteen painoon, koska 120 on arvio. Kun en tiennyt, miten lyhennetään noin-sana englannissa, katsoin netin englanti-suomi -sanakirjasta. En yhtäkkiä löytänyt vastinetta lyhenteelle n. = noin.

Siellä oli sen sijaan aika mielenkiintoinen tieto noin-vaihtoehtojen perässä: Sana perusmuodossa NOKI. Piruuttani katsoin myös noki-sanan tiedot. Ja mitäs siellä lopussa seisoikaan: Sana perusmuodossa NOKKIA. Onhan se noki toki nokkia-verbin imperatiivi, mutta annetut sanat kaikki merkitsivät nokea. Katsoinpa vielä nokkia-tiedot: Sana perusmuodossa NOKKA. Onhan nokkia toki nokka-sanan monikon partitiivi, mutta sanat olivat kaikki verbejä. Nokka-sanalla ei sitten enää ollut perusmuotoa. Oppia ikä kaikki! Oppi-sanan perusmuoto on OPPIA tämän tietäväisen sanakirjan mukaan.
91. Juhani Heino29.5.2010 klo 22:46
Englannissa käytetään ruotsin tapaan latinan circa-sanaa (hurrit tosin muodossa cirka), myös samalla tavalla lyhennettynä ca. mutta yleisemmin c.
92. Hakro29.5.2010 klo 23:37
PP: Älä yritä katsoa nettisanakirjoista (jos jompikumpi kieli on suomi). Ne ovat paitsi onnettoman puutteellisia myös täynnä tolkuttomia virheitä. Enkä puhu tässä mistään google-käännöksistä.

Suurempien kielten keskeiset sanakirjat ovat kohtuullisia, paikoin jopa hyviä, kunhan löytää ne hyvät sieltä huonojen joukosta.

Vanha totuus: Hyvää ei saa halvalla, saati ilmaiseksi.
93. PP30.5.2010 klo 11:45
Kiitos, Juhani! Katsoin kyllä heti kirjoitukseni jälkeen oikeasta sanakirjasta, en vaan viitsinyt kirjoittaessani nostaa pehvaani sohvalta ja paras (tieto)sanakirjani oli päättänyt 'pyttyillä' just silloin. Ihan tuttu lyhennys tietysti oli, mutta jotenkin vain hävinnyt muististani. Tällaista tapahtuu valitettavan usein. Taitaa olla sitä, äh, mikä se nyt olikaan, dem... Pitääpä katsoa netistä.

Ja Hakro, olen kyllä liiankin tietoinen netin sanakirjojen ja varsinkin Wikin naurettavuuksista. Noin-juttu oli minusta niin banaali, että panin sen samantien tänne vahvistamaan harhauskoa nettitiedon luotettavuudesta. Jos joskus haluaa hyvät naurut, niin siitä vaan lukemaan käännöksiä.

[Pienoinen näyte erään lääkärisivun esittelystä: "Peruutus kummi aari ei vaikute tyytyväinen -lta nyt kuluva Kudos... Hiippakunta lääkäri tokko te hankkia lääketieteellinen arvoitus. Koska nyt kuluva asema hillitä alistaminen polveutua julkinen se toukokuu hillitä erehdys ja huomaamattomuus välittämätön -lta ihonväri -lta."]

Eipä ollut mitään selkokieltä. Alkuperäistekstiä ei ollut. Sivulla kylläkin mainitaan lopussa: This page was translated by a robot, so it looks like it was translated by a robot.]
94. Matti30.5.2010 klo 18:58
Olen siinä uskossa, että WSOY:n WinMOT on laadukas ja erinomainen nettisanakirja. Mutta se ei ole ilmainen, vaan maksaa aika paljon.
95. tsiisus!30.5.2010 klo 21:20
Kuinka Pähkinärinteen pesue on omaksunut Marxin teoriat.
??
No Jaska on omaksunut hyvia asioita - ketjun
Ja PP on omaksunut ärsyttäviä asioita - ketjun
(Hieman soveltaen)
96. PP3.6.2010 klo 11:29
On mukava käydä hammaslääkärillä ja vielä mukavampi, jos hän sanoo: "Ei taaskaan reikiä."
97. Miimu3.6.2010 klo 17:14
Huomenna alkaa K E S Ä L O M A! Hii-haa, se jos mikä on mukava asia. Ei tosin mikään pieni sellainen :o)
98. Arska4.6.2010 klo 16:27
Kesälomalaisille ja muillekin löysin mukavan radiokanavan.
Kuuluvuus Jyväskylä, Lahti, Tampere, Turku, Helsinki alueella. Taajuudet löytyy veeveevee.lomaradio.fi
99. Arska4.6.2010 klo 16:32
Lisäys edelliseen, ei suositella alle 40 v. :o)
100. Jukkis4.6.2010 klo 17:22
Palvelinta osoitteessa veeveevee.lomaradio.fi ei löytynyt.
101. Arska4.6.2010 klo 20:25
Kyllä pitäis löytyä. Netistä lähetystä voi kuunnella Jyväskylän pohjoispuolella asuvatkin.
102. PP4.6.2010 klo 20:25
Kuulin Myyrmannissa kahden rouvashenkilön keskustelevan ilmeisesti yo-juhlista. Toinen aikoi leipoa tuulihattuja ja täyttää ne sinihomejuustokermavaahtotäytteellä, kun ne ovat kuulema nuorten mielestä niin HEKTISIÄ. Toinen taas oli ajatellut tarjota jotain modernia RETROA: pitsaa ja suklaaleivoksia.

Modernin retron jotenkin ymmärtää, onhan retro nyt muodissa, mutta hektiset tuulihatut...
103. Pena5.6.2010 klo 17:07
Kylläpäs kannatti kuunnella Entisten nuorten sävellahjaa; tuli Yesiä, Rushia ja Led Zeppeliniä! Trukinajo tuntui vielä vähemmän työltä kuin yleensäkään d=).
104. la5.6.2010 klo 17:29
Isotäti sai äsken mukavia uutisia: kummityttö soitteli ja kertoi poikien saaneen hyvät todistukset. Toinen siirtyy lukioon ja toinen vuorostaan yläasteelle. Vanhimman lapsen vuoro taitaa ensi keväänä olla valkolakkien saajien joukossa. Omasta kouluajastani on jo vuosia, viime vuonna vietimme riemuylioppilasjuhlia. - Äsken uutisissa lapset lauloivat suvivirttä. Ihan tuli kyyneleet silmiin. Mieskin tuumasi, että se oli laulu, jonka laulamista odotettiin koko loppukevät. Se tiesi kesälomaa ja kaikenlaisia mukavia juttuja.
105. Maikki19.6.2010 klo 12:22
Havaita, että joskus ajatus l e n t ä ä !
106. Eki19.6.2010 klo 18:00
Kesän 52-sivuinen Krypto Pelikaani siirtyy juuri painoon. Jättiurakka suoritettu, mutta ei työ tekemällä lopu, seuraavaa Mustaa Pelikaania tehdään jo täyttä häkää.
107. PP20.6.2010 klo 09:27
"Havaita, että joskus ajatus l e n t ä ä!" Joopa joo. Vaan kun se mokoma tuppaa lentämään niin lujaa, ettei sormet pysy perässä. Ajatus on jo viimeisellä rivillä, kun minä vasta värkkään ensimmäistä ja valitettavasti ajatuksettomuus
paistaa sitten jälkeen jäävästä tekstistä. Mukavaahan se on, että aatos vielä lentää, mutta saisi edes joskus vähän jarrutella.
108. Maikki23.6.2010 klo 00:28
Tuosta Arskan harmin aiheesta tuli mieleeni oma kissatarina.

Asun jokseenin metsän keskellä pikkytyttönä, ja meillä oli kissa. Oravia asui tietysti lähipuissa ja jossain määrin ne myös kesyyntyivät. Tulivat syömään kädestä tarjottua pähkinää jne... Kerran sitten kissakin osui kohdalle, ja alkoi jahdata oravaa. Orava hyppäsi ensin pakastinkaapin päälle ja sieltä korkeamman kaapin päälle, kunnes pakeni olohuoneeseen kirjahyllyn päälle. Siellä sitten kissa alhaalla jahtaa ja orava ylhäällä juoksee pakoon.
No, ensin kissa toiseen huoneeseen ja ikkuna auki oravalle karatakseen.
Tarina sai onnellisen lopun. Orava pelastui. Eikä kissakaan kadonnut vielä silloin.
109. Ritu26.6.2010 klo 14:34
Eka kunnon vapaapäivä moneen kuukauteen. Otin rannalle mukaan pinon lukemattomia ja ratkomattomia Sanaseppo-lehtiä.Ja tämän kannettavan, että saa vilkastua näillekin sivuille.

Kiva oli lukea Liisa Ritarista tehtyä ristiin rastiin-haastattelua.Siellä oli kohta, joka laittoi nauramaan. Kysyttiin mielisanaa ja Riitalla siinä kohdassa oli SYÖMÄÄN ja erityisesti sen perässä sulkeissa oleva teksti (JONKUN TOISEN SANOMANA).

Noin se muuten on, kuinka ihanaa onkaan joskus istahtaa valmiiseen pöytään. En muista koskaan, ettei ruoka olisi noina hetkinä maistunut aina erityisen hyvältä.
110. PP1.7.2010 klo 11:18
Erittäin mukavaa on, kun saa täyteen ristikon, josta ensinäkemältä ajattelee, ettei tästä synny lasta eikä pastaa. Välk-kynä kyllä piti olla Sanaseppojen viimeiseksi makupalaksi jääneen Marko-Juhani Kunnarin kierouksien kanssa. Mihinkähän viitannee vihje 'Tonin syökseminen vallasta'!
111. PP6.7.2010 klo 18:53
On mukavaa, kun on kätevä vävypoika. Kysyin häneltä eilen neuvoa, mitä voitaisiin tehdä, että minäkin pääsisin parvekkeelle. Mielelläni istuskelisin siellä enemmänkin, mutta kun kynnys on korkea ja n.½ m. leveä. Se on vaikea harpattava niillekin, joiden molemmat jalat tottelevat saati sitten meikämammalle, jonka toinen jalka on laiska.

Vävy pani kontalleen lattialle, pyysi mittanauhaa, ruuutupaperia ja kynää. Kuului vain ruotsinkielistä mutinaa ja millintarkka suunnitelma oli hetkessä valmis. Tänään sitten hän toi ihanan kätsyn kaarisillan, joka istuu kuin nakutettu paikallaan. Nyt pääsee mummukin partsille nautiskelemaan ja ristikoita ratkomaan. Ja minä kun vain kysyin neuvoa!
112. RA7.7.2010 klo 23:11
Uusi kaunis kuva sivun yläreunassa.

P.S. Oliko siinä edellisessä orava puun rungolla suunnilleen keskellä kuvaa?
113. Ylläpito7.7.2010 klo 23:36
Olihan siinä. Joko meinasi unohtua?
114. RA7.7.2010 klo 23:43
Käkö se oli minulle semmoinen piilokuva; Välillä hahmotin siitä ihan selvästi oravan, välillä taas näytti pelkältä puunrungolta ja oksilta, lehdiltä.

Olisi pitänyt älytä kysyä aikaisemmin, niin ei olisi tarvinnut tuntikaupalla tuijottaa.
115. Arska7.7.2010 klo 23:50
Kun olen vihdoin päässyt eroon "päivityksistä" AKK:hon. Tulihan sitä useita vuosia päiviteltyäkin.... voi hyvänen aika sentään.

Jaa mutta tm vielä, hvää jaktoa teille ketkä sitä vielä jaskaa päivytsää.
116. RA8.7.2010 klo 00:27
[Rakas Arska,

tiedät hyvin, että minä ja kaikki muutkin ovat aina alusta asti rakstaneet sepustuskiasi ja tavaraherkistelyjäsi. Niitä on odotettu, niitä on erikseen toivottu, sinut nimeltä mainiten. Toisin kuin koskaan monien muiden akk-kirjoittajien hengentuotteita.

Jos nyt olet lopullisesti tympääntynyt, niin minkäpä sille sitten voi. Harmi. Olisiko kuitenkin mahdollista, että ajattelisit tuon tympääntymisesi ihan omaksesi? Etkä syyllistäisi siitä meitä muita? Niin paljon ja suoraan ilmaisten on sinusta tykätty, että tuntuu kohtuuttomalta vierittää poistumissyy muiden AKKaristien niskoille.

AKK on vapaaehtoista aikuisten kielileikkiä. Yksi mukava pieni asia. - sss -]
117. Maikki8.7.2010 klo 00:48
[Ja kaiken, mitä RA tuossa ylempänä kirjoittaa, haluan myös allekirjoittaa.

Lisäisin kuitenkin kiitoksen sanan laulupuolelta. Tule takaisin, siellä on niin pieni kuoro, niin vähän taitajia kantelen.]
118. PP13.7.2010 klo 14:09
Ellen oikein väärin muista, tangomarkkinoilla laulettiin: Netitönnä en voi elää, vanki olen sen. Muutaman päivän olin ollut jo muiden asioiden takia poissa kuvioista, mutta se oli vapaaehtoista. Nyt oli pakko elää ilman, kun tipuimme netistä eivätkä vanhat konstit auttaneet. Poikani riensi apuun, ei löytänyt vikaa. Arveli koneen ehkä ylikuumenneen ja se irrotettiin tyystin mistälie.

Aamulla ei paistanut vieläkään aurinko sivupalkissani ja rupesin minäkin etsimään vikaa. Ei mitään muuta vikaa kuin "sovitin ei ole liitetty", koneeni ilmoitti. Mitähän sekin tarkoittanee? Jaska soitti helpdeskiin ja ns. vika selittyi.
Syy oli pöllön nimeltä PP.

Eilen kyrpiinnyin olkkarin tarpeettoman sivulankapuhelimen vieterijohtoon, joka aina meni läppäripöytäni rullaatirattaiden alle vaikeuttaen sen liikkumista eestaas ja ympäri. Siispä otin 60-luvulla hankitun punaisen Cobra-puhelimeni töpselin irti seinästä ja rakkaani pääsi ansaittuun vanhuuden lepoon. Mutta eipä utra poloinen saanutkaan levätä rauhassa. Sen piti palata takaisin työmaalleen yhdistämään Jaskan jättipönttöä minun (senkin pönttöpää!) käyttämääni pikkuronkeliin, joka ei muka kyennyt toimimaan ilman emoansa. Niin neuvoi se tietäväinen helppimies.

Nyt aurinko hymyilee taas sivupalkissa ja lämpöä näkyy olevan vain tasan +31˚. Hyvin on pulliaiset uunissa ja nettipuutostautikin parani kummasti.
119. matts13.7.2010 klo 14:25
... paarmat!
120. Maikki13.7.2010 klo 19:18
Ilmeisesti osannut ratkoa IS-koviksen (10.7)!
121. Kravattimies17.7.2010 klo 06:39
En oli uskonut, että minun elinaikanani voisi näin käydä, mutta Etelä-Afrikan jalkapallokisojen jälkeen tehdyn tilaston mukaan Australia on parempi (20.) jalkapallomaa kuin Ranska (21.)! Suomi on sijalla 51, edellä Uutta Seelantia (54.), joka oli ainoa maa. joka ei hävinnyt yhtään ottelua.
122. PP19.7.2010 klo 11:59
Todella mukava asia oli mäyräkoira Busterin (Putte) oleskelu luonamme. Saimme toista viikkoa nauttia tämän filosofin läsnäolosta. Oli aika epeli verrattuna Oskuun (kerrynterrieri) ja Yeroon (kääpiösnautseri). Osku oli raju rakastaja, pussasi naaman märäksi kertalurpsauksella, mutta Buster osoittaa hellyyttään nuolemalla varpaita. Suolan puutetta, hikiset varpaat, tuumi perheemme inhorealisti. Yero taas suikauttaa kuivan suukkosen ja ikäänkuin nolostuu siitäkin. Hän on heistä kolmesta ujoin.

Buster on kovasti suojeleva. Kun Jaska lähti asioille, Buster änkesi jalkojeni päälle, työnsi päänsä sohvapöydän hyllylle, kun ensin raivasi tieltään kaikki ristikot ja muut turhakkeet lattialle. Siinä tämä nakki saattoi nukkua rauhassa pelkäämättä, että lähtisin hänen heräämättään hortoilemaan. Kerran hän unohti tehtävänsä ja pääsin livahtamaan parvekkeelle. Moitteita sain, vuh, vuh, mrr, mrr, ja sitten marssittiin nokka pystyssä takaisin makkariin. Vähän ajan päästä sitten iski katumus ja hän palasi nöyränä koirana pesemään taas kerran varpaani.

Ikävä tässä vängällä päälle pukkaa, mutta onpaainakin puhtaat varpaat.
123. PP4.8.2010 klo 17:53
Tänään näin silmiinpistävän tyylikkään n. koimevitosen rouvan kauppakeskuksen käytävällä ikävystyneen näköisenä todennäköisesti odottamassa jotakuta. Nainen pälyili ympärilleen ja kun mitään kiinnostavaa ei näkynyt, hän päätti sanan varsinaisessa merkityksessä tuijottaa omaa napaansa. Hän nosti vaivihkaa paidan helmaa, vilkaisi ympärilleen ja suuntasi sitten katseensa ja sormensa napaansa. Pyöräytti sormea ja vei sen sitten nenäänsä kohti, nuuhkaisi ja nyrpisti. Näky oli niin hihityttävä, lady ja napanöyhtä, että naurattaa vieläkin.
124. Ritu5.8.2010 klo 16:42
Alkuviikosta luokseni käveli jalkaansa ontuva asiakas. Hän siinä sitten teki ostoksensa ja totesi jossain välissä, että hänelle oli tehty diagnoosi kulkutaudista.
Vaistomaisesti kulkutauti sanan kuultuani astuin varmaan puolimetriä taaksepäin. Ehkä hän sen huomasi, kun kasvoille levisi leveä hymy ja hän jatkoi, että eikös se ole kulkutauti, kun näin vaivalloisesti kävelee.
125. PP9.8.2010 klo 12:05
Tästä tekstistä löytyy eräs erityispiirre. Älyät sen kyllä heti.

Äsken pötkötellessäni tuli mieleen eilinen helteinen pyöräilylenkkimme. Lähdimme läpi lähimetsikön länteen päin. Sieltä sitten tienvierikäytävälle, missä näimme pirteän vielä pienehkön schäferin. Se kääntyi emäntineen pysäkille. Eivät kylläkään jääneet sinne. Schäfer kiersi sen kiltisti emäntänsä vieressä, ilmeisesti kyse vieressäkäyntiin keskittymisestä. Eläin näytti virkeältä, emäntä vähän väsähtäneeltä. Ei mikään ihme näillä säillä!

Pientä erimielisyyttä sikisi siitä, mihin Pähkinään menisimme. Pidin pääni. Sieltä pienemmästä ei nimittäin löydy niitä jätskitötteröitä, mitkä minä hyväksyn. Siispä jälleen metsän lävitse Hämeenkylään päin. Siellä kävimme syynäämässä meilläkin viihtyneen mäyriksen reviirin. Öky elinympäristö. Pyyhiskelin hikeä nenänpäästä, sääristä sekä kämmenselistä. Välillä hörpättiin kylmää eväsvettä termiksestä.

Pähkinä-käynnin jälkeen, kylmän säilyttävä nyssykkä täynnä sekä jätskiä että lisähörpättävää ynnä äitelä jättitötterö kädessä, pyöräilimme pitkin Pähkinärinteen teitä. Ärrän edessä miehet kyselivät ystäväni pelisäkästä. He hölisivät, että eräs jäppinen ei lie enää köyhä eikä kipee, sillä hänen viime pelinsä tärppäsi. Ei köyhyys sillä lähde, että käy yllättävä säkä. Köyhyys lähtee sillä, että säästää senttinsä eikä yritä tyhjästä nyhjästä. Peleihin kehkeytyy ylitsepääsemätön mielle. Tämänkin miehen pörssi tyhjenee vissisti hetkessä, kättä päälle.

Vielä yksi pysähdys. Eläkkeelle jäävä Veikkiksen työntekijä pysähtyi kesken pyöräretkensä. Ihmeesti tämä isoisä näyttää yhä nelikymppiseltä. Päivitteli nykyisten työpäiviensä tylsyyttä sekä hihitteli edessä häämöittävien eläkepäivien kepeyttä. Sitä kepeyttä ei meikäläiselle liiennyt, ehkä se sitten löytyy hänelle...

Jääkylmä pyyhkeily teki terää lenkin jälkeen. Hirvitti kyllä nähdä jättimäinen jätskiläikkä nenänpäässä, että pitikin ystävämme edessä näyttää tämmöiseltä pelleltä. Sitäkös hän hihittelikin.
126. Matias-Myyrä9.8.2010 klo 12:40
PP, pari kauneusvirhettä tuossa tekstissä on. Yksi O ja yksi U.
127. Matti9.8.2010 klo 14:03
Oli sen verran luontevaa tekstiä, että vasta toisella lukemisella hoksasin. Silloin tällöin pääsee ratkomaan tällaisia ristikoita, mutta ikävä kyllä hyvin harvoin.
128. PP9.8.2010 klo 16:56
Kirjoitin tekstin ensin notepadiin ja tarkistin ctrlF:llä, ettei varmasti ole yhtään takavokaalia, mutta korjailin jälkeenpäin paria lausetta ja niin pirulainen livautti sekaan sorkkansa. 'Tuli mieleen' oli alun perin 'väikkyi mielessäni' ja 'isoisä' oli 'eläkeikään ehtinyt'. En ollut enää riittävän valpas, joten sorry vaan.
129. Arska10.8.2010 klo 00:54
...kun on taas (järjestyksessä yhdeksäs) kaikin puolin onnistunut EM Lahti Historic Rally ohi. Vaikka en olekaan "kiiltävän perään" enkä isommin arvosta "kunnan jauhoja" niitäkin sateli osalleni. Parempi nekin kun haukut. :o)
130. Matias-Myyrä12.8.2010 klo 19:43
Kylläpä lähtee pikkulikasta ihmeellinen ääni:
(http://www.iltalehti.fi/viihde/2010081212180616_v i.shtml)
Ei pysy meikäläiselläkään silmännurkat kuivina tätä kuunnellessa!
131. la12.8.2010 klo 22:09
Kiitos vinkistä! Ei riittänyt yksi kuuntelukerta... Upeaa!
132. Maikki13.8.2010 klo 00:44
Löytää itsestään vielä leikkimään kykenevä lapsi!
133. Jaska13.8.2010 klo 19:11
Äsken katsoin ja kuuntelin You Tubesta Jackien kaksi esitystä. Puccinin Babbino caro mio ja Bach Gounod´n Ave Maria kyllä panivat haukkomaan henkeä: äänellisessä ja musikaalisessa valmiudessaan luonnonoikku kymmenvuotiaaksi. Tuomarikin vitsaili: onko varmaa, ettet ole vain pienikokoiseksi jäänyt 30-vuotias! Susan Boylen 80 prosenttia nuorempi ja luvalla sanoen suhteessa ikiin paljon parempi painos!

Etenkin Puccini säväytti. Jackie hallitsi horjumattoman puhtaasti äänensä puolentoista oktaavin alalla. Laaja-alaisempi Ave Maria on myös teknisesti ja tulkinnallisesti paljon vaikeampi, mutta ihmetyttö selvisi siitäkin. Alimmat äänet jäivät tosin melkein kuulumattomiin, mikä on tietysti osin huonon äänentoiston vika.

Kunpa vanhemmat vain osaisisivat pitää päänsä kylmänä! Muussa tapauksessa tytön kehitys vaarantuu nyt jo väistämättömän julkisen hullunmyllyn myötä. Myös laulunopettajan velvollisuus on pitää Jackien jalat maassa. Matka on vielä pitkä eikä varmuudella ihan ohdakkeetonkaan Metropolitanin ja La Scalan lavalle!
134. .14.8.2010 klo 01:32
Jaskalla viiraa. huijausjuttu tämä on
135. -14.8.2010 klo 01:56
Mikähän tässä piste-ihmistä ilahduttaa? Pieni Iloinen Ihminen ei ymmärrä laulutaiteesta mitään? Minua ilahdutti!
136. Jaskalle, sekä muille huijatui14.8.2010 klo 02:29
ei näin pienestä tytöstä lähde tuollaista ääntä.
137. tsiisus!14.8.2010 klo 16:12
Tässä on se youtubesta bongattu.

-http://www.youtube.com/watch?v=iiFZcu9UsIk

Lapsitähden nimi on JACKIE EVANCHO. On kaikkien pedofiilien ihanne ja prototyyppi. Ääni- ja Häpyhuulten liian aikainen yhtäaikainen kehitys on pahasta.
138. Matti21.9.2010 klo 20:05
(Tämä kuuluu otsikon "Harmittavia pieniä asioita" alle, mutta en löytänyt säiettä Jukkiksen ansiokkaasta hakusivusta huolimatta.)

Harmittaa, kun menee esim. Elisa-Shopitiin ja saa läjän sopimuspapereita, niin tyttö kasaa paperit rakennekynsiään varoen epämääräiseksi nipuksi ja niittaa ne suunnilleen keskeltä yhteen. Kotona saa sitten availla niittiä, taittaa kyntensä, siivota pinkan ja niitata uudelleen siististi vasemmasta ylänurkasta.

1) Kaipa poika tekisi samalla tavalla, mutta minulla ei ole kokemuksia.

2) Elisa Shopitissa, paheksukaamme yhdessä moista kielenkäyttöä.
139. iso S21.9.2010 klo 21:25
Mukava kun etsivä löytää tai etsivälle löydetään. Matin etsimä ketju ei ole "harmittavia", vaan
2700. Ärsyttäviä-pieniä-asioita

Sehän lienee ennestään tiedossa että tästä tai mistä tahansa muusta säikeestä pääsee hyppäämään haluttuun säienumeroon vaihtamalla otsikkokentässä id-numeron. Esimerkiksi tämän säikeen otsikossa on kohta id=5052 ja tuohon ärsyttävien säikeeseen pääsee vaihtamalla osoitteeseen id=2700.
140. iso S21.9.2010 klo 21:28
Vielä mukavampaa kun antaa toisille aihetta ilooon, esimerkiksi vahingoniloon. Näköjään ärsytykset ovat ehtineet jo kakkososaan ja säie on nostettu pintaan. Numero on 5056.
141. Ritu22.9.2010 klo 07:57
Ihan tuiki tavallinen arkiaamu on mukava. Varsinkin kun avaimet, sukat ja hanskat löytyvät ensi silmäyksellä. On varannut riittävästi aikaa, että ehtii syödä puuron ja juoda kahvit rauhassa.

Ostoskuitissani luki toissapäivänä yksinkertaisen kaunis ajatus:

Ajattele kuinka onnellinen olisit, jos juuri nyt menettäisit kaiken, mitä sinulla on - ja sen jälkeen saisit kaiken takaisin.

-Frances Rodman-

Mukavaa alkanutta päivää muillekin!
142. Kravattimies20.10.2010 klo 23:33
En nähnyt laitteen kuvaruutua maatessani trolleyllä sairaalan teho-osastolla, joten kysyin lukemaa Päiviltä.

-Paljonko on pulssi?
-92.

Silloin upea sairaanhoitajatar tuli käytävästä verhon takaa laitteen luo.

Kysyin lukemaa.
-Paljonko on pulssi?
-95.
-Juuri ennen kuin tulit sisään se oli 92.

(molemmat nauroivat)
143. Maikki21.10.2010 klo 01:57
Saada seuraa pikkutunneillakin.
144. ake21.10.2010 klo 02:00
Samaa mieltä! Kun ei ole aamulla kiirettä eikä tarvitse hosua mihinkään! Kerrankin näin!
145. Arska26.10.2010 klo 23:34
Kun vihdoin viimein pääse muuttamaan maalle! Järvikin on ihan rannassa. :)
146. PP27.10.2010 klo 07:53
Kun naamakirjaan ovat liittyneet Hollannin sukulaiset, siskon mies Bert ja siskon tyttäret Carla ja Kirsi. Enää ei tarvitse odotella siskon joulukirjettä, vaan saa heti tuoreet kuulumiset.
147. matts27.10.2010 klo 08:18
Pitäisikö Facebookiin perustaa Sanasepot (tms) ryhmä? Vai olenko vaan tyhmä? Kuinkahan moni -seppo tai täällä kirjoitteleva on FB:ssä?
Toisaalta haluaisimmeko paljastaa FB:n kautta toisillemme itseämme?

Aiheeseen; on se niin mukavaa kun verkkoa nostaessa hopeakylkiset siiat kimaltelee.
148. Kravattimies4.11.2010 klo 01:18
Lääketokkuran läpi kuulin, kun Päivi tuli sisään: - Kirjastosta löyty tämmönen mielenkiintonen levitaatio-dvd...
Makasin sohvalla. - Ylös mies!
Päätin nousta kattoon.
149. Pena5.11.2010 klo 20:28
Jo vain Sanasepot-ryhmä äfbeessä olisi asiaa. Vaan pitäisikö olla hallituksen siunaus asialle?
150. Arska5.11.2010 klo 23:45
Kun alkaa viikon uurastuksen jälkeen kaikki tavarat löytämään omat paikkansa uudessa asunnossa. On tää muutto rankkaa...
151. PP6.11.2010 klo 15:21
Sanottakoon FB:stä mitä hyvänsä, niin ainakin minulle se on 'tärkki värkki'. Nyt, kun pikkusiskonikin Hollannista sai oman läppärin ja liittyi porukkaan, on kommunikointi helpottunut huomattavasti. Voin tässä ja nyt sanoa hänelle esim, etten saanutkaan sitä lankaa vielä. Sähköpostissa tuollainen lyhyt ilmoitus kuulostaisi typerältä ja vaatisi muutakin lörpöttelyä. Kännykällä se olisi turhan kallista informaatiota. Ruotsin velikin liittyi kavereihini.

Hienoa oli huomata, että tyttäreni osaa hollantia. Hän kirjoittaa hollantilaisille heidän omalla kielellään. Tiesin hänen osaavan ainakin kuutta kieltä, mutta että hollantia, joka kuulostaakin samanlaiselta kuin pottusuussatanska - se oli jo suuremman luokan ylläri.
152. Moisku6.11.2010 klo 20:12
Luin viisivuotiaalle pojalleni iltaluvuksi hienoa "Tintti Kuun kamaralla" -albumia. Kansikuvassa sarjakuvasankarit ovat kuun pinnalla ja maapallo näkyy korkealla taivaalla. Poika tuumi: "Hei, eihän toi voi olla noin, eikös kuu ole maan yläpuolella eikä toisinpäin!"
Leuat loksauttavaa logiikkaa.
153. Aksu6.11.2010 klo 20:16
Kuuntele etelä-Karjalan alueradion simultaanitulkattu aamukahvikisa osoitteessa

-http://areena.yle.fi/player/index.php?clip=141907 6&language=fi
154. Arska19.11.2010 klo 19:47
... kun radiosta tulee "puhelinlangat laulaa" ohjelma, tietää että on perjantai.

- Nimim. viikkopöllö -
155. Miimu19.11.2010 klo 20:03
Pahvipakkauksen ja risaisista sukista solmitun "sukkanauhan" reutuutus ovat olleet koiran perjantai-illan mieluisimmat touhut. Ja mulla pari ööliä juotavana. - Hulluilla halvat huvit! ;-D
156. Arska25.11.2010 klo 21:17
Kun piti alkaa lämmittämään (eilistä) makkarakeittoa niin meni sähköt poikki. Nou hätä, just lämmitettyyn leivinuuniin keittokattila ja vartin päästä - ei kun syömään.
On tuo leivinuuni vaan verraton vekotin, puskee pirttiin mukavan leppeetä lämpöäkin. :)

Sen verran teetti lisätyötä että keitto piti vaihtaa semmoiseen kattilaan missä ei ole muovisia kahvoja.
157. PP26.11.2010 klo 10:00
Tämä oli sekä mukavaa että ärsyttävää. Availin eilen vanhan läppärini sähköpostia poimiakseni erään osoitteen. Posti ei meinannut aueta millään, junnasi ja junnasi ainakin kymmenen minuuttia. Sitten, kun se viimein suvaitsi aueta, se oli pullollaan viestejä. Saapuneita oli 124. Äimisteltyäni hetken hoksasin, että mukaan olivat putkahtaneet ikivanhat jo kertaalleen poistetut viestit muka lukemattomina. Lukemattomiahan niitä oli, muttei lukemattomia.

Siinäpä sitten seuloin yli kolmen vuoden viestit ja poistin lopullisesti suurimman osan. Mukavaa oli lukea vanhoja pitkiä kirjeitä. Eihän sitä olisi tarvinnut nyt heti tehdä, mutta tein sen kumminkin, kun niin paljon kivoja asioita olin jo unohtanut. Siihen hupeni pitkä rupeama.

Ärsyttävää taas oli huomata tekniikan oikullisuus ja oma tyhmyyteni. Mitä järkeä oli ollut säästää kaikki tarjoukset, mainokset, tilausten vahvistukset, onnitteluviestit ym. Kirjetoverini Novita-klubi, sokeriton.fi, Invalidiliitto, InkClub yms. uutuustuotteineen lensivät virtuaaliavaruuteen. Nyt poistan kaiken turhan heti ja lopullisesti! Mot.
158. MM26.11.2010 klo 11:33
Kannattaisi ehkä tsekata s-postin asetuksista, että on ruksi kohdassa "Poista viestit palvelimesta, kun poistetaan poistetut kansiosta", jos olet raksittanut kohdan "Jätä viestistä kopio palvelimeen".

Löytyy polulta työkalut/tilit/ominaisuudet.

Muuten nuo poistamasi viestit pompsahtavat taas esille kun vaihdat konetta tai wintoussi jotenkin oikkuilee.. luulen.
159. PP26.11.2010 klo 18:27
Kiitos neuvostasi, MM! Nyt on pikkuläppäri jo nukkumassa, mutta kun taas herättelen, tarkistan kalupakista nuo asetukset. En todellakaan halua toistamiseen moista ruljanssia.
160. PP15.12.2010 klo 07:32
Tietääkö kukaan, miltä tuntuu, kun käsien toimivuus ei olekaan itsestäänselvyys. Kaikki tippuu käsistä eikä pysty edes nimeään kirjoittamaan. Hyppysten hienosäätö puuttuu. Silmäneulan käyttökin on utopiaa. Täytyy syödä muovikaluilla, kun metalliset painavat liikaa. Laseihin ei uskalla edes koskea. Jos kahvi tai tee maistuisi, ne pitäisi varmaan juoda pillillä. Kirjat ovat liian raskaita ja jopa sivun kääntäminen tekee kipeää. Kipu on kaveri kaiken aikaa. Olemus on kuin Ihaalla.

Arvatkaapa, miltä tuntuu, kun yht'äkkiä huomaa, että kipu on täysin poissa! Vähän yli vuosi on kulunut siitä, kun yllättyneenä totesin, että pystyn taas kutomaan. Syntyi sukkia, lapasia, pipoja, kaulaliinoja, slipovereita, villatakkeja enemmän kuin omaksi tarpeeksi. Luulin silloin tilaani tilapäiseksi. Nyt olen askarrellut myös joulukortit ja kaikenlaista muuta pientä. Eihän kaikki mene vieläkään kuin Strömsössä, mutta vain yhden kerran liimatuubi lipesi ja tähden sakara repesi. Syön normaaliaterimilla ja hörppään lasilasista. Kirjat ovat kumman keveitä. Nimmari syntyy vaivatta. Silmäneulankin pito onnistuu. Ihaa on nyt Puuha-Pete.

Olen syönyt parikymmentä vuotta lääkärin määräämää niveltenvoiteluvalmistetta ja särkylääkkeitäkin ihan mahahaavaan asti. Viime vuonna otin tosissani kaiken D-vitamiinivalistuksen sekä Aira Samulinin hainrustohymistyksen. Popsin nyt näitä pillereitä ja uskon niillä olevan ainakin osavaikutus kivuttomaan nykyolotilaani.

Näpertely on nastaa!
161. Maikki17.12.2010 klo 16:39
Lyhyen kauppamatkani varrelle oli joku laittanut kaksi jäälyhtyä palamaan, ja somistanut ne vielä havunoksilla. Lohdutti kovasti kun sain tässä muutama tunti sitten erittäin huonoja uutisia.
162. Ritu24.12.2010 klo 20:46
Joulupaketista paljastui tänään kiva pieni yllätys: taskullinen ristikkokalenteri seinälle ripustettavaksi.
163. Kravattimies25.12.2010 klo 05:06
Vaimolta sain lahjaksi tänne kesämaahan sopivat siniset alushousut.

Paketin avattuani luin ääneen, mitä kokolapussa luki.

"SIZE L" ääntyy kuin "SIZE ELLE".

Vitsi nauratti.

Elle MacPherson, eli The Body, on entinen australialainen huippumalli.
164. XXL26.12.2010 klo 01:36
???
165. Kauppamatkan lyhyellisyys26.12.2010 klo 01:58
": Maikki 17.12.2010 klo 16:39

Lyhyen kauppamatkani varrelle oli joku laittanut kaksi jäälyhtyä palamaan, ja somistanut ne vielä havunoksilla. Lohdutti kovasti kun sain tässä muutama tunti sitten erittäin huonoja uutisia".

Mukavaa, kun Maikki sai ennakolta tietoonsa hyvät uutiset. Eipä sitä pitemmälle ahkera kirjaketjuilija ehtisikään.
166. ?26.12.2010 klo 08:01
Sisälukutaidolla olisi käyttöä.
167. PP3.1.2011 klo 11:13
Piipahdin äsken Hollannissa. Siskon mies toivotteli hyvää pizzavuotta 2011! Oli syönyt eilen tämän vuoden eka pizzan ja kysyi, onko meillä Pizza Hut -paikkoja. Kerroin, että naapuritalossa on pieni ravintola, josta saa erinomaisen ja ison pizzan. Jaska hakee sen kotiin ja me syömme yhtä pizzaa pari päivää. Hollannin mies oli ymmällään, kun hänelle yksi pizza ei edes riitä. Hän syö puolitoista ja sisko saa jämät.

Velipoika Åsenbrukista Ruotsista kyseli pikkuhoidokistamme kääpiösnautseri Yerosta, jonka kuvan olin laittanut kaikkien nähtäväksi. Kerroin, että kaveri on vekkuli poika, jolla on kuitenkin paha tauti, hellyydenkipeys. Espanjassa äitinsä luona lomaa viettävä Yeron omistaja taas kyseli rakkaansa kuulumisia. Narrasin, että Yerokin kaipaa perhettään, vaikka teki mieli sanoa, että jääkää vaan sinne vaikka pitemmäksikin ajaksi. Mamma Westervoordista vahvisti tiedon, että Stinj ei ole enää ainoa lapsi heidän perheessään ensi kesäkuun jälkeen. Ja vielä tyttäreni lempeästi varoitteli eräästä uudesta harrastuksestani.

Maailma on pieni. Tuo kaikki Facebookissa vajaan tunnin aikana!
168. PP7.1.2011 klo 17:29
Ei kai vaan päässyt unohtumaan näin tärkeä päivä? The Voice-nettisivulla on otsikko:

Jalat solmuun: Tänään on kansainvälinen Kävele hassusti -päivä.

Innoituksensa päivä on ainakin osaksi saanut legendaarisen Monty Python -huumoriryhmän Ministry of Silly Walks, eli Hassujen kävelytyylien ministeriö -sketsistä.
169. PP10.1.2011 klo 16:01
Nettisurffaus on oikeastaan aika hauskaa. Siinä heilahtaa hetki jos toinenkin. Ristikossa ollut vihje 'aina oikeinpäin' ja sen ratkaisusana vei minut tutkimaan tiedesivuja. Sieltä menin Youtubeen katselemaan videoita tästä vempeleestä. Meni ohessa muutama muukin video. Jouduin palaamaan takaisin tieteen ihmeisiin. Siellä oli mm. tutkimus oikea- ja vasenkätisyydestä. Kivoja testejä, joista yhden vein Facebook-kavereiden testattavaksi.

FB:ssa taas oli viittaus erääseen HS:n uutiseen ja huomasin uutissivun ylälaidassa tiedon, että tänään on Nyyrikin nimipäivä. Nyt tuli rakas Sievin mummu mieleeni. Hänelle tulivat kaikki kolme oululaista lehteä: Nyyrikki, Sirpale ja Perjantai. Ai, että ne olivat mukavaa luettavaa romantiikan nälkäiselle, varsinkin puuseessä ja varsinkin, kun minua oli ehdottomasti kielletty niitä lukemasta.

Tästä tuli mieleen, mitähän näille lehdille nykyään kuuluu. Ovatko kaikki jo vainajia. Nyyrikki näköjään voi hyvin, vaikka syntymävuosi on 1904. Halusin nähdä, josko kuvahausta löytyisi vaikka kuva minun tuntemastani Nyyrikistä ja kukas se siellä ötkötti olla, kukapa muu kuin Eki suurena naamakuvana. Totta mooses halusin kurkata, mitä kuvan takana piilee. Sieltä löytyi Seniorinetti ja sivu 'Ratkotteko ristikoita'. Pitihän sekin palsta lukaista. Erkki Vuokila - ristikonlaatijoiden aatelia, oli kuvatekstinä. Jos ette usko, niin katsokaa:

_http://www.seniorinetti.fi/keskustelu/ratkotteko- ristikoita
170. PP16.1.2011 klo 20:57
Marjukka Havumäki sanoi juuri äsken uutisissa, että parhaan game-show -Venlan sai TV2:n ohjelma 'Mikki suussa'. Kiva lapsus.
171. Maikki20.1.2011 klo 12:34
Uskoa hetken aikaa löytävänsä itsensä ristikosta!
172. Arska25.1.2011 klo 20:27
Minut sai hyvälle tuulelle tänään äidiltäni (85 v.) kuulemani vitsi.

Mies toiselle:
- Yritin ampua kantapäähäni mutta se osuikin nenään.
- Mikäs ammus se noin kummallisesti osui?
- Pieru.
173. Wexi25.1.2011 klo 21:23
Olen elokuvien ja kirjojen ystävä.

Sielulle teki hiljattain hyvää katsoa kaunis elokuva "Tokyo Story (Tôkyô monogatari)", Ozun ohjaus vuodelta 1953. Teemalta se tuli syksyllä (Ensimmäinen matka), mutta olin jo pari vuotta sitten kirjastosta kahdentanut sen DVD-hyllyyn.

Näin sen "äksän" kanssa n. 10 vuotta sitten ja se teki vaikutuksen silloinkin. Nyt oli Joulun alla hyvä sauma uusinnalle.
Se on elokuva, jossa järisyttävän kauniilla tavalla ei tapahdu juuri mitään. Eläkeläispariskunta matkustaa kiireiseen Tokioon tapaamaan kiireisiä lapsiaan. Erityisen lämmin suhde vanhuksilla on miniään, sodassa kaatuneen pojan leskeen, Norikoon.
Matka jää viimeiseksi, isoäiti kuolee pian.

Jos minun pitäisi nimetä elokuvahistorian "hyvimmät" ihmiset, niin isoäiti ja Noriko olisivat keulilla.

Puoli rullaa talouspaperia meni niiskutellessa, ja välillä pääsi kunnon nyyhkä.

Kaunis, kaunis elokuva.
174. Ritu28.1.2011 klo 07:28
Eräs jo eläkkeelle jäänyt rouva jutteli minulle eilen, että hänellä on joka aamu kello soimassa kello seitsemältä. Hän kun oli säntillisesti tottunut tiettyyn aikaan heräämään töihinkin.
Nyt tuon kellonsoiton tarkoitus oli vain herättää sen verran, että sai läpsäistä sen kiinni ja todeta, ettei tarvi vielä noustakaan. Sai kuulemma vielä makoisammat unet tuon mielihyvän tunteen jälkeen.

Luulen, että sitten joskus hamassa tulevaisuudessa kun itselle koittaa nuo eläkepäivät niin teen tuon saman. Ilo se on pienikin ilo.
175. PS28.1.2011 klo 09:43
Edelliselle sukua olevan nautinnon neuvon olen kuullut kymmeniä vuosia sitten: "Laita aamulla pieni kivi kenkääsi, kävele päivän ja illan tultua on valtava nautinto, kun saat ottaa kengän jalasta."
176. Ruben Simanainen28.1.2011 klo 09:53
Niin, joillekin siis masokismi on pieni mukava asia? ;)
Pitäisikö säikeen kaveriksi avata "Ikäviä-Pieniä-Asioita-Ketju?"
177. Matias-Myyrä28.1.2011 klo 09:58
Onhan meillä jo "Ärsyttäviä-pieniä-asioita" -ketju. Eikö se kelpaa?
Löytyy tällä hetkellä sivulta 5.
178. PP13.2.2011 klo 08:11
Se tuli juuri silloin, kun elämä on siinä mallissa, että kaikki kaatuu päälle, ettei toivolle ole tilaa ja mikään ei enää tunnu miltään. Lottovoitto! Onneksi ei sentään seiskaa, mutta kuusi oikein kumminkin. Pieni summa monille, jättipotti minulle. Luonnoltani Roopena pistän nämäkin onnenpipanat possuun toivossa, etten sitten vanhana joudu yhteiskunnan armopaloja nauttimaan.
179. Joopa joo13.2.2011 klo 14:07
Älä viitsi PP:
"Roopena pistän nämäkin onnenpipanat possuun toivossa, etten sitten vanhana joudu yhteiskunnan armopaloja nauttimaan."

Entäs sitten kun Jaskallta loppuu puhti. Kuka hakee iltiksen PP:lle?
Kunnallinen hoitopalveluko?
180. Maikki14.2.2011 klo 13:26
Jos ei nyt ihan lottovoittoon verrattavaa tuuria, niin tiedolakin voi pärjätä.

Juuri voitettu tietokilpailupalkinto paikallisylestä.
181. Eki1.3.2011 klo 10:32
Huomasin Passelia Pelikaania kootessa, että seuraavan Punaisen Pelikaanin keskiaukeama on jo laadittu ja piirretty. Laadin sitä alun perin eilen ilmestyneeseen Mustaan Pelikaaniin, mutta teemaristikosta tuli sanastoltaan liian vaikea helppoon lehteen, joten siirsin sen myöhempään Punaiseen ja laadin Mustaan uuden. Ja nyt voin kohdistaa sen energian johonkin muuhun, vaikkapa SM:n kolmannen alkuerän loppuihin vihjeisiin. Muu tiimi on jo kontribuutionsa antanut, nyt se on minusta kiinni.
182. Matti1.3.2011 klo 12:33
Eki, kolmannen alkuerän vihjeitä miettiessäsi muista meitä köyhiä ja vähäväkisiä.
183. matts3.3.2011 klo 00:05
...kun on kuullut loistavan Juho Pohjosen soittavan Ravelin G-duurikonserton! Nam.
184. Aksu3.3.2011 klo 22:20
Katso ja kuuntele iloinen video nauravasta vesselistä! Löytynee parhaiten Googlen kuvahaulla "baby laughing hysterically at ripping paper". (Poju istuu soffan nurkassa vaaleanpunaisessa asussaan.)

Video oli pari päivää sitten Ilta-Sanomien sivuilla, mutta en löytänyt sitä enää sieltä.
185. PP4.3.2011 klo 08:35
IS toi Aksun mainitseman videon myös naamakirjan profiiliini, koska olen painanut tykkää-nappia lehdelle. Nyt se on kuitenkin jäänyt niin kauas, ettei enää löydy, mutta ainakin täältä löytyy.

8-month-old boy laughing hysterically while at-home daddy rips up a job rejection letter:

_http://www.youtube.com/watch?v=RP4abiHdQpc
186. Ritu18.3.2011 klo 20:32
Tänään töissä ollessani luokseni tuli iäkäs pappa, joka oli käynyt hetkeä aiemmin vaimonsa kanssa kahvilla asiakkaanani ja samalla asioimassa naapurikaupassa.
Hän palasi ulkoa takaisin, ja kysyi josko joku olisi palauttanut hänen autonsa avaimet, jotka olivat ehtineet kadota matkalla autoon.
Lähdin hänen avukseen ja kiersin kaupan ympäri, kyselin kassoilta, ulkona haravoimme parkkipaikkaa ja konttasin katsomassa sekä hänen että naapuriauton alustat. Tutkin hänen taskut niin takista kuin housuistakin.Hyvä ettei tullut sukukalleudetkin tutkittua siinä samalla. Purin hänen kauppakassinsa ja tutkin leipäpussit ja kaikki. Auto tutkittiin läpikotaisin. Avainta ei vaan löytynyt.
Hän esitteli kaukosäädintä, jossa tosiaan roikkui tyhjä avaimenperän rengas ja hän kuvaili avainta mustapäiseksi. Muutama asiakaskin liittyi mukaan etsintöihin.
Sitten kysyin että löytyiskö vara-avainta jostain. Hän sanoi että kotona on. No ei muuta kuin pyysin papan autoni kyytiin ja jätin mieheni hoitamaan kahvilaani siksi aikaa. Pappa asuikin kolmenkymmenen kilometrin päässä.HUH!
Pappa tuli kotoaan autolle takaisin toinen kaukosäädin kädessään ja sanoi, että nyt se vara-avain taitaakin olla tyttärellä, joka sitten asuikin toisessa kaupungissa toisella suuntaa. Ajoimme takaisin kaupan parkkipaikalle ja jatkoimme etsintöjä. Sitten paikalle saapui mies, joka tiedusteli oliko meiltä kateissa jotain. Ja taas pappa esitteli kaukosäädintään tyhjän avainrenkaan kanssa. Ja kappas, tämä paikalle tullut mies sanoikin, että hänellä on työautonaan samanlainen ja että auton virta-avain tulee esille siitä kaukosäätimestä kun vääntää vaan vipua. Ja sieltähän se tosiaan pompahti esiin kuin linkkuveitsi konsanaan. Siinä hän seisoi virta-avain kädessään ja toisessa vara-avain. Pappa oli hirmu harmissaan aiheuttamastaan vaivasta. Taputin häntä olkapäälle ja sanoin että onpahan nyt mitä vanhana muistella ja nauraa. Sinne hän nauraen istahti viimein ratin taakse. Pappa oli muuten 85-vuotias :)

Odotan innolla heidän seuraavaa käyntiään!Avaimen etsintään ei mennyt kuin reilu pari tuntia :)
187. Hakro18.3.2011 klo 21:10
Tuttu juttu, Ritu:

Olin veljeni kanssa tekemässä muuttoa ja jouduin jättämään autoni hankalaan paikkaan. Annoin broidille auton avaimen, että voi tarvittaessa siirtää autoa. Kun tällainen tarve tuli, broidi koetti sovittaa avainrenkaassa olevaa autotallin Abloy-avainta (tätä uutta mallia) auton virtalukkoon, koska varsinaisen virta-avaimen "terä"*) oli piiloon painettuna. Selvitysoperaatio oli sentään vähän yksin kertaisempi.

*) Mikä on nimeltään avaimessa se osa, jossa olevat lovet erottavat sen muista avaimista? Pitäisi minun se tietää mutta nyt en muista!
188. RA18.3.2011 klo 21:14
Avaimen HAITTA on ainakin osa avaimen sitä osaa, miltä osin se osittain eroaa muista avaimista.
189. ++juh18.3.2011 klo 21:56
Avainlehti tai avaimen lehti.
190. matts19.3.2011 klo 04:58
En ihan ehkä ymmärrä RA:n viestiä mutta HAITAT (haittalevyt) ovat lukkopesässä.
191. RA19.3.2011 klo 08:00
Pesonen: haitta; avaimen haitat, lukkoon sopivat avainlehden sakarat
192. matts19.3.2011 klo 08:24
Kuulostaa oudolta! Mitähän se Pesonen on oikein ajatellut?
193. jeps19.3.2011 klo 11:20
Pesonen on ajatellut aivan oikein. Vanhan mallisissa lukoissa oli kiinteät rautaluiskat jotka liikuivat sen mukaan miten avainta käännettäessä avaimen lovet tai pykälät niille antoivat liikkumismahdollisuuksia. Avaimen haitta oli se avaimen laattaosa, jossa oli pykälät ja lovet ja etenkin ne pykälät.

Abloy-mallisten lukkojen myötä on tulleet pienet erimuotoiset levyt, jotka toimivat avaimen mukaan. Haittaosa on silti avaimessa oleva pykäläosa ja haittalevyiksi sanotaan niitä avainpesässä olevia levyjä.

Haittahan tarkoittaa haittaa tekevää eli lukkosysteemeissä haitta on sitä varten, että se estäisi mahdollisimman vaikeasti lukon avautumisen eli haitallinen sisäänpääsy. Siksi ne pykälät on avaimessa tai pykälletyt levyt avainpesässä.

Sama periaatehan oli vanhoissa kirnuissakin. Haitat auttoivat kirnuuntumista ja onhan teräviä piikkejä eli haittoja ollut metsästäjien teräaseissakin, keihäissä..
194. Hakro19.3.2011 klo 12:49
Kiitos kaikille selvityksistä. "Haitta" ei mielestäni sopinut nykyaikaiseen avaimeen ja "lehti" ei tullut mieleen.
195. Ari5.4.2011 klo 09:58
Tänään sitten pikkulinnutkin innostuivat laulelemaan. Ehkä se kesä ei olekaan enää niin kaukana... :)
196. Matti5.4.2011 klo 20:28
Keravan City-marketissa oli myynnissä Tocka-leivoksia. Kovin olivat Tosca-leivoksen näköisiä.
197. Eki11.4.2011 klo 11:26
Sain kasvot kahdelle täällä kirjoittavalle nimimerkille SM-kisoissa. Kumpikin tuli (erikseen) vain piipahtamaan ja hakemaan kilpatehtäviä ehkä vieläkään tiedä heistä muuta, mutta uskalsivat kertoa nikkinsä ja kävimme muutaman sanan keskustelut.
198. Eki11.4.2011 klo 11:55
Juu ja tapasinhan minä sanoittajankin, jonka oikean nimen tiesin etukäteen.
199. Jytky19.4.2011 klo 23:11
Kun kerrankin "nukkuvat" heräsivät äänestämään!
200. Hakro20.4.2011 klo 01:54
Miten niin "heräsivät"? Melkein joka kolmas äänioikeutettu nukkui edelleen.
201. Hakro20.4.2011 klo 01:54
Miten niin "heräsivät"? Melkein joka kolmas äänioikeutettu nukkui edelleen.
202. Ari20.4.2011 klo 22:41
"Tumman veden päällä" tuli Yle Areenaan kuultavaksi ja ladattavaksi myös mp3-tiedostonina myöhemmin kuunneltavaksi. (Kaikki jaksot).

Tätä kutsuisin hyväksi palveluksi!
203. Ritu27.4.2011 klo 18:06
Hajosi työmaani kannettava tietokone ja sekös harmitti, kun tarvitsen sitä joka päivä. Soitin ostokuitissani olleeseen puhelinnumeroon ja laitteessa oli vielä takuu voimassa. Ja mikä parasta, ilmoittivat ettei tarvitse laitetta mihinkään tuoda eikä viedä vaan firman pojat hakee ja tuo.
Hyvää palvelua sekin!
204. T.Avis12.5.2011 klo 13:46
Iso S -tuutit olivat lähikaupassa tarjouksessa
205. matts12.5.2011 klo 16:24
On se niin mukavaa kun naurattaa!
206. Aksu14.6.2011 klo 15:51
Tässä pikku vesseleiden tarinointia:

-http://www.youtube.com/watch?v=_JmA2ClUvUY&featur e=related
207. Eki1.7.2011 klo 10:25
Uusimmassa Passelissa Pelikaanissa on Sisään ja ulos -tehtävä, jossa yhteen suuntaan tulee viittä sanaa lukuunottamatta vihjeen lintu vastauksia. Niitä oli enemmänkin, mutta yksi oli kahdesti ja sen takia piti laatia uusiksi.

Lähdin laatimaan 9.7. IS-Plus-kääntistä samalla tavalla kasvien pohjalta. Ajattelin vain aloitella, sillä kasvikirjaa ei ollut käsillä. Istunnon lopussa minulla oli harvinaisen hyvä ja vähän ällistynyt mieli: toiseen suuntaan tuli pelkkiä kasvi-vihjeitä! Ei se ihan ongelmitta syntynyt, jonoa piti välillä pätkiä uusiksi, mutta loppuloksahdus, johon olisi ollut kaksikin vaihtoehtoa (valitsin kasvina tutumman), oli mukava pieni asia.
208. Ari5.7.2011 klo 16:36
Ostin juuri Erkki Vuokilan jo loppuunmyydyn v. 2001 Ristisanakirjan.
209. Eki21.7.2011 klo 09:21
Prince taitaa tänään konsertoida Suomessa ensimmäistä kertaa.
210. PP21.7.2011 klo 09:29
Mukavasti lämmittävä asia on yllättäen saada ystävältä kortti: "Ettet pääsisi minua unohtamaan... Hyvää kaikkea!"
211. Marco Poloinen29.7.2011 klo 22:22
Mustikat ovat pieniä mukavia asioita, mutta tänä vuonna mukavuutta isontaa se, että niitä on p a l j o n! Marjamätäs, joka viime kesänä olisi aiheuttanut riemunkiljahduksia saa nyt osakseen vain ylenkatsetta. Paarmojen ja itikoiden lisäksi mukavuutta himmentää vain se, että jokaisessa vähänkään puolukanvarvulta näyttävässä piipassa on tuhottomasti varottavia raakileita. Mutta niistäkin tulee mukavia pieniä asoita ihan tuossa tuokiossa!
212. PP30.7.2011 klo 15:11
Pahannäköinen Skyttä ja täydet pallot, kaveri huikkasi keittiöstä, kun lehden avasi. Siitähän riemu repesi, kun olin jostakin syystä varautunut IS-koviksen helpompaan versioon tänä lauantaina.
213. Ari12.8.2011 klo 08:37
Vihdoinkin Muutetaan yksi kirjain-ketju ohitti Alkukirjainketjun.
214. matts12.8.2011 klo 22:44
...kun illat pimenevät ja lehtohepokatit konsertoivat - niin ja kun musiikkitalon avajaiset ovat kohta ovella! Täytyypä saada AKK taas MYKKin edelle.
215. RA12.8.2011 klo 22:48
Miksi? Sehän on vain oikeus ja kohtuus, että nuo fiksummat ketjut menevät AKKn edelle.
216. Maikki12.8.2011 klo 23:19
Eikös tätä ole yleisen ilottelun merkeissä ylläpidettykään...? Vai olenko eksynyt väärälle saitille? Itselleni tämä on ollut varsin hauskaa.
217. Wexi12.8.2011 klo 23:28
MYKKi menee menojaan, sille ei voi mitään. Pottu muuttuu potaksi tavattoman nopeasti.
AKK:n säikeenvaihtoon menee parhaimillaankin toista viikkoa, kun edellä mainittu tupsahtaa vaihtoon parissa, kolmessa päivässä.
Olenkin muutaman hairahduksen jälkeen antanut itselleni porttikiellon määräaikaisesti ko. ketjuun. Ei oikein jaksa innoittaa.
218. qwertsu13.8.2011 klo 14:47
"Lähettäjä: Maikki 12.8.2011 klo 23:19


Eikös tätä ole yleisen ilottelun merkeissä ylläpidettykään...? Vai olenko eksynyt väärälle saitille? Itselleni tämä on ollut varsin hauskaa."

Keskimmäiseen lauseeseesi vastaus: Olet

Soita taas siipalleni, niin pidetään yhdessä hauskaa.
219. Arska22.8.2011 klo 00:28
Tein pientä tilastoa n. kymmenen viimeisen ketjun osalta Kirjailijat Ketjuun / AKK. Tulos on:

KK keskimääräinen lähetysmäärä on 226 lähetysrä / säie. AKK:ssa keskimääräinen lähetysmäärä on 358 lähetystä /säie.
Enimmillään AKK:hon tullut yhteen säikeeseen 469 lähetystä, KK ketjuun enimmillään 243 lähetystä, ja vähiten 206 (Säie 236).

Että sellainen tapaus. Ei voi säikeiden perusteella vertailla mihin säikeeseen kirjoitellaan minkäkin verran.
220. Wexi22.8.2011 klo 00:36
Tuota olen itsekin joskus aprikoinut. Mielessä on myös käynyt, mikähän on kokonaistekstimäärä AKK:ssa, verrattuna muihin.
"Kilpajuoksua" sinänsä pidän toisarvoisena, vaikka siitä saatan välillä letkauttaakin.
Olennaisinta, ainakin itselle, on kevyt, terapeuttinenkin ajantappo, ajoittain oikein hyvässä seurassa.
221. Arska22.8.2011 klo 00:45
Olisi liian iso työ alkaa laskemaan kaikkia esim. AKK:n viestejä. Eikä siihen liene syytäkään. Olen Wexin kanssa täysin samaa mieltä, tämähän on vain ajanvietettä, ei kilpailua! :o)
222. Matti22.8.2011 klo 01:02
Mutta rento kilpailuhan on sitä parasta ajanvietettä :-)

Tässä yhteydessä kiitokset Arille, joka aina kärppänä aloittaa MYKK:n uuden säikeen, kun vanha menee tappiin.
223. Wexi22.8.2011 klo 01:07
[Se ALASAJO (19.8.2011 klo 20:42) ei siis ollut lupaus:-)]
224. Wexi24.8.2011 klo 23:13
AKK:ssa sivuttiin Geokätköilyä. Pakkohan siitä on hieman turinoida.

Vuosi sitten Poitsu (13 v.) innostui kätköilyyn naapurinsa innoittamana.
Kävin hänen kanssaan useillakin kätköillä, ja havaitsin kätköilyn mielekkääksi harrastukseksi.

Koska en omista autoa, en ole perustanut nimimerkkiä, ja harrastus osaltani toimii pojan ehdoilla (myös laina-auton).
Olen kuitenkin ollut "tekninen avustaja" omia kätköjä laatiessa (Evakkoreki, "Tattipurkki", "Mini Einstein", Kirjasto sekä Hyvinkään Alphabet - A - Alkukätkö), joiden loggailuja on mukava seurata.

Kerrassaan hauska harrastus, joka äkisti vie mukaansa, kuten esim. äxän. Ovatten ahkerasti käyneet "miiteissä", viimeksi pari viikkoa sitten Tampereella.

Mielessä käynyt aktivoitua kunnolla, mutta ikäväkseni siihen on esteitä.
225. PP25.8.2011 klo 09:17
Sattui eilen Myyrmannissa:

Nuorehko pariskunta heitti roskiin ison pinon hyviä kirjoja, joita ei viereinen divari ollut kelpuuttanut. Rouva huomasi kauhistuneen katseeni ja sanoi: "Ottakaa ihmeessä, jos kelpaa. Ne ovat ihan kunnon kirjoja, mutta meille ei enää mahdu." Ja mehän otimme - ainakin 300 euron edestä.

Nyt meillä on upeita lähes käyttämättömiä ja meille tarpeellisia kirjoja mm. englannin suursanakirja, saksan ja ranskan paksut sanakirjat sekä englannin kielen slangisanakirja, Suomi- Yleiskarttakirja, Uusi kultaisen käytöksen kirja ym. Kaverini halusi Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -kirjan, kun oli lukenut sen ennen vain englanniksi. Muut romaanit jätimme suosiolla. Sen sijaan murhemielin hyvästelimme hienot taidekirjat. Nostimme ne kuitenkin esille pois roskiksesta jonkun toisen poimittaviksi ja iloksi. Kas, kun ei meillekään enää mahdu!
226. Matti25.8.2011 klo 11:57
Jokaisessa itseään kunnioittavassa kirjastossa on ota/jätä-hylly. Sinne voi viedä kirjoja, jos sielu kieltää heittämästä roskiin.

Sitäpaitsi sieltä löytää kirjoja, jotka vie kotiin ja lukee, vaikka tarkoitus ei alunperin ollutkaan, esim. poliitikkojen ja kenraalien elämäkertoja. No niin, löytyi Keravan kirjaston hyllystä myös WordPerfect-manuaali vuodelta 1 ja 2. Joku oli sydän verta vuotaen raaskinut luopua omastaan. Ja tietysti myös tätä kirjallisuuden prostituutiota, Valittujen Palojen romaanilyhennelmiä, löytyy paljon.

Vika on vaan siinä, että kun sinne kahta kirjaa vie, tehdäkseen tilaa hyllyynsä, niin kolmen kirjan kanssa palaa takaisin :-)
227. matts25.8.2011 klo 18:13
Mukavaa, että musiikkitalo on valmistunut ja avaa ovensa.
228. Arska25.8.2011 klo 19:53
Aiemmin nimim. Wexi kirjoitti geokätköilystä. Olen siihen mukavaan ulkoiluharrastukseen itsekin hurahtanut. Jopa niin paljon että hankin "gepsin" joka on mainio apuväline. Geokätköilyn myötä olen tutustunut moniin mielenkiintoisiin paikkoihin esim. uudella kotipaikkakunnallani, joiden olemassaoloa tuskin muuten tietäisin. Annan neuvon, älkää aloittako geokätköilyä, se vie mennessään! :o)
229. Wexi25.8.2011 klo 20:42
Kuuleppas Arska.
Pojallani on, tietysti äitinsä hommaama, Nokia 5230 (joku 59€). Siihen saa hyvin asennettua Geo-ohjelman, tarkkuuskin päihittää ajoittain naapurinsa kalliin Garminin.
On, totta kyllä, koukuttavaa.
230. Pena25.8.2011 klo 21:24
Kuinka monta geokätköilijää tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu?
Kolme. Yksi piilottaa lampun, toinen julkaisee sen ja kolmas etsii ja vaihtaa lampun.

Miksi geokätköilijä pohtivan näköisenä arvioi Lahden sataman lokkeja?
"Missäköhän lokissa se paras vihje on..."

d=)
231. Arska25.8.2011 klo 21:45
Hehhee. Penalla on aukkoja tiedoissa. Geokätkön piilottaa sama henkilö joka sen julkaisee. Toinen henkilö etsii sitten sen. Eli lampunvaihtajia ei tarvita kuin kaksi. :)
En enää asu Lahdessa eikä lokissa ole se kätkön vihje vaan netissä. Lokissa on kätkön löytäjän "kuittaus". Lokissa (ravintola Lahden satamassa) nolen ruokaillut viimeksi heinäkuussa. :) :)
232. Pena25.8.2011 klo 22:11
Jooh, nuo oli geokätkösivustolta kopsattuja. Ite en oo vielä innostunut, mutta apulaisena oon ollunna. d=)
233. Wexi25.8.2011 klo 22:12
[Pena, vaara piilee.]
234. Matias-Myyrä25.8.2011 klo 22:20
Minäkin ostin navigaattorin ja odottelen milloin siihen tilattu kartta saapuu postilaatikkooni. Saatan minäkin jossain vaiheessa hurahtaa noihin geokätköihin.
235. Arska25.8.2011 klo 23:21
[Matia-Myyrä, vaara piilee.] :)
236. Hakro26.8.2011 klo 00:27
Olen hiukan tutustunut tieliikenteen geokätköihin. Hyvä esimerkki on reitinvalinta Helsingin Vuosaaren itälaidalta länsilaidalle. Vaihtoehtoja on kolme:

- Navigaattori ohjaa keskimmäiselle reitille, joka saattaa olla matkana lyhin mutta se on myös hitain 40 km/h nopeusrajoituksen ja hidastustöyssyjen takia, ja se on ehdottomasti epämiellyttävin ajaa.
- Toiseksi lyhyin on pohjoinen reitti, mutta sielläkin on 40 km/h rajoitus ja useampia liikennevaloja; vain öiseen aikaan tämä on melko sujuva väylä.
- Eteläisin, läheltä satamaa kiertävä reitti on varmaankin pisin, mutta mikään ei hidasta menoa, kun liikennettäkin täällä on vähiten.

Tällaisia seikkoja navigaattorien ajo-ohjeiden laatijat eivät näytä täällä ottaneen huomioon ollenkaan. Se on merkillistä, koska ainakin Keski-Euroopassa jopa lyhytkestoiset tietyöt saattavat antaa ajo-ohjeita kiertoteille (jos navigaattori on päivitetty).
237. Marco Poloinen6.9.2011 klo 20:53
Kun uustiedonvälitys prakaa, niin etanaposti se vaan pelittää! Eikä päiväyksestä päätellen edes mitenkään etanamaisesti. Jos "lukupää" toimii, niin Kuukkelityöryhmälle kiitokset ja terveiset! :-)
238. ??6.9.2011 klo 21:09
?? Tosi kivoja tuollaiset yksityisviestit??
239. Marco Poloinen6.9.2011 klo 21:20
Ota tuplakyssäri vaan rennosti, olisin kyllä kertonut jos viesti olisi ollut sulle! Ja kun oikein treenaat, opit olemaan välittämättä. ;-)
240. ??6.9.2011 klo 21:24
;-) ;-D
241. Pena22.9.2011 klo 20:32
Selailin Iltalehteä baarissa käydessä. Yleensä en siellä ristikoita ratko, mutta tänään oli niin kivan näköinen että piti ratkoa. Laatijana Toni Piirainen. Mukava asia sateista päivää värittämään.
242. Ritu4.10.2011 klo 21:32
Työskentelen veikkauspisteessä ja viime viikonloppuna oli tämä iso kymmenen miljoonan jättipotti kyseessä. Asiakas tuli pelaamaan lottoa ja pyysi pikapeliä koneelta ja mielellään seitsemän oikein tulosta.
Kupongin saatuaan hän kysyi minulta, että jos ja kun hän voittaa tuon jättipotin niin hän haluaa hankkia minulle jotain, jonka saan itse päättää.
Kerroin olevani työnarkomaani ja etten tarvitse juurikaan mitään, mutta että jos hän jotain välttämättä haluaa hankkia, niin keinutuoli olisi toivelistallani syystä että iltaisin nukahdan usein sohvalle heti kun pitäisi katsoa tv:tä tai lukea jotain. Sohvassa on kova pääty ja niskat on sitten kipeät. Keinutuoli voisi olla siis parempi paikka nukahtaa.
Ja hän ilmoitti että asia sovittu, keinutuoli tulee jos päävoitto kolahtaa. Maanantaina hän toi kuponkiaan tarkistettavaksi ja sanoi, että tarkistapas nyt saitko keinutuolin. En saanut, hänen kupongissaan oli vain 6 oikein!!
243. Hakro4.10.2011 klo 22:32
Mielestäni 6 oikein olisi oikeuttanut kuitenkin tavalliseen tuoliin ilman keinua.
244. Arska4.10.2011 klo 22:37
Kun en lottoa, säästin TAAS tällä viikolla muutaman euron! :o)
245. Matti5.10.2011 klo 00:15
Ritu, kertomuksia elävästä elämästä!
246. Ritu5.10.2011 klo 06:55
Hakro, tuontapaista joku muukin asiakas minulle sanoi, mutta sovittu mikä sovittu. Voittajan kanssa päätimme, että sopimusta ei kesken kaiken muuteta. Puhe oli ollut vain päävoitosta. Nyt hän sai "vain" reilu pari tonnia, kun riviin ei osunut lisänumeroa.
Mutta jään odottelemaan, tiedä vaikka sitten joskus onnistaisi häntä tai jotakuta muuta.
247. Hakro5.10.2011 klo 12:59
Okei, Ritu, pitelen peukkuja puolestasi.
248. Arska28.10.2011 klo 20:23
... kun sain kaikki palkintoristikot ratkottua Sanaseppo lehdestä 3/2011! No joo, myönnetään että kahdessa ristikossa (s. 25 ja s. 26) sain pikkusen apuja mutta kuitenkin.
Olisin lähettänyt ratkaisut mutta kun aika umpeutui pari päivää sitten. Olisi ollutkin ensimmäinen kerta. Ratkonut olen aika paljon mutta en vielä yhtään ratkaisua lähettänyt.
249. Maikki2.11.2011 klo 13:21
Kirjaston palvelut! Sieltä saa kopiona jopa Suomen Kuvalehden ristikkosivut.
250. Wexi2.11.2011 klo 13:24
Kirjaston palvelut ylipäätään!
251. Wexi18.11.2011 klo 18:40
Juuri äsken (TV1) havainnollistettiin "Nykäsen" tarpeellisuutta:-).

Ohjelmassa "Puoli seitsemän" vierailija, uutistenlukija Marjukka Havumäen, suklaakätkö paljastettiin.

Nykysuomen sanakirjan sisään, ei suinkaan revolveria, vaan suklaalevyä varten oli nirhitty otollinen tila.
252. Ritu8.12.2011 klo 21:00
Mukavaa, kun jokin kaivattu kadoksissa ollut tavara yllättäen löytyy.

Tarvitsen työssäni huomiokynää ja sellaisen ostinkin. Kunnes eräänä päivänä se vain katosi enkä löytänyt, vaikka suuren työn tein etsiessäni sitä. Aina vaan käteeni löytyi samanvärinen pinkki kynä, mutta jonka kärki oli normaali kapea tussi.
Kunnes sitten useiden päivien jälkeen kynä olikin siinä kädessäni!
Ja oli ollut kaikki nuo kadoksissa olleet päivätkin silmieni edessä. Se huomiokynä olikin siinä kynän toisessä päässä. Eli kynän molemmilla päillä saattoi kirjoittaa!
253. iso S8.12.2011 klo 22:12
Lehdessä (HS, IS, IL?) oli artikkeli siitä millaisia kyniä ja liituja kannattaa ostaa pienille lapsille. Mukana oli myös pieni erillinen maininta siitä että Clas Ohlson myy isommille lapsille kuivamutekynää jonka jäljen voi pyyhkiä. Tällaisiahan on ollut ennenkin (Papermate?) mutta kiva tietää mistä hakea tuotetta, jos tulee sellainen puhti päälle että aion tehdä virheen.

Ote CO:n nettisivulta: "Kuulakärkikynä Pilot Frixion. Musteen voi pyyhkiä pyyhekumilla. Kuminen otepinta ja pyyhekumi. Kärki 0,7 mm. Poispyyhittävä muste." Hinta on €2,95.
254. Juhani Heino9.12.2011 klo 12:31
Putinin ylijäämävarastosta voisi kysyä tuollaisia kyniä nyt kun vaalit ovat ohi ;)
255. RA21.12.2011 klo 10:57
Kävin eilen kirjakaupassa hakemassa noita yllä mainittuja Pilot Frixion -kyniä. Ensimmäisessä kaupassa ne oli myyty loppuun. Toisessakaan kaupassa ei osunut silmään, mutta menin kassalle kysymään. Keskustelu ohjautui myyjän aloitteesta sanaristikoihin. Kun selitin, millaista kynää haen, myyjä kysyi heti, että ratkonko ristikoita.

Kun sitten myyjän kanssa menimme kynähyllyjä tarkastamaan, niin siellähän niitä oli! Samalla ympärillemme kerääntyi kolme muutakin kynä- ja ristikkokeskustelumme kuullutta ristikkohullua. Nyt niitä ei ole enää sielläkään toisessa kaupassa. Mutta lupasivat tilata lisää.

- Testasin kynää kotona: Se toimii! Jälki on kuulakärkikynämäinen tai ohuen tussimainen ja päässä olevalla kumilla todellakin pyyhkii hyvin!
256. Pena21.12.2011 klo 16:44
Tuonmonenhan pittää käyvä ilimammuuta ostamassa!
257. matts21.12.2011 klo 17:36
RA, mikä kauppa, CO:ko? Vai löytyykö niitä mistä tahansa tiimarista?

Muuten, oottako huomanneet että huomenna päivä on jo pitempi, mukava pieni asia sinänsä!
258. Marco Poloinen21.12.2011 klo 18:02
Sivusta seuranneena olen pannut merkille, että HS-säikeellä on käsitelty ajoittain ko. kynäasiaa. Pitkäaikaisen kokemuksen omaavana voisi esim. nimim. '0' valaista niin hankintapuolta kuin käyttöominaisuuksiakin...
259. Matias-Myyrä21.12.2011 klo 18:34
Matts, vasta huomenna on talvipäivänseisaus ja lyhin päivä.
260. matts21.12.2011 klo 18:45
No niin, useatihan se on 21.12. mutta tosiaan tänä vuonna vasta huomenna, joten huomennakin on tiedossa pieniä mukavia asioita! Tänään oli mukavaa se että ylipäätään vielä muistin talvipäivänseisauksen olemassaolon -;(
261. RA21.12.2011 klo 21:00
Suomalainen ja Info Pilot-kyniä ainakin myy.
262. O21.12.2011 klo 21:59
Hei Marco Poloinen.

En ole käyttänyt ko "kynää".
Olen alusta asti täyttänyt kuulakärkikynällä tai ohuella tussilla.
Luisto ja lopputulos on tietenkin selkeämpi.

Outo tapa aloittaa, mutta niin vain siinä kävi. Tietenkin silloin on ensin
hahmotelteva täyttöalue, ennenkuin laittaa kirjaintakaan.

Minä käytän virheen korjauksessa korjausteippirullaa.
Siinä on se hyvä puoli, ettei tarvitse pyyhkiä mitään!
263. O21.12.2011 klo 22:07
Korjaus
Hahmoteltava.

Lisäys.
Ruudun ja kirjaimen korjauksen voi tehdä aina "uudelleen ja
uudelleen." :)
264. =22.12.2011 klo 20:34
?
265. Muuan täyttelijä22.12.2011 klo 21:02
Ostin kummaavan Pilot Frixionin Suomalaisesta kirjakaupasta. Löytyi eri värisiä. Sillä nykyään Hesarini ristikon täyttelen.
266. Hakro22.12.2011 klo 21:23
Käytän aina kuulakynää. Kuten "O" sanoi, "on ensin
hahmotelteva täyttöalue, ennenkuin laittaa kirjaintakaan".

Toinen mahdollisuus kuminkäytön välttämiseen on ristikon täyttäminen ilman kynää. Tätä harrastan yksitähtisissä ja vastaavissa.

Metron ristikoissa on lisäksi aikaraja: Kynättä täytetyn ristikon on oltava valmiina ennen Kaisanientä tai Rautatieasemaa, kun Vuosaaresta on lähdetty (tai sama matka toiseen suuntaan).

Kumituskelpoinen kynä on tarpeeton, koska en koskaan lähetä ratkaisujani mihinkään.
267. O22.12.2011 klo 22:38
Hakro.
Minä lähetän HS-ristikon perjantaisin ja Kuukausiristikon,
sekä IS-koviksen, mikäli saan täytettyä.
Aina myös kuulakynällä.
268. Hakro22.12.2011 klo 22:57
O, oletko voitolla? Meinaan lähetyskulut kontra voittotulot.
269. Hakro22.12.2011 klo 22:58
(Jatkoa) Jos olet, sehän on "mukava pieni asia".
270. O22.12.2011 klo 23:18
Hakro.
Olen voittanut aika monta kertaa, mutta en ole laskenut sitä,
olenko plussalla vai miinuksella. ;)

ps Ei sillä ole mitään väliä.
271. Hakro22.12.2011 klo 23:58
"O", minusta sillä on väliä.

Jos pelaan ilman rahaa, ei ole väliä, voitanko vai häviänkö. Se on vain kunniakysymys.

Jos panostan peliin rahaa, vaikka mitättömänkin summan, tavoitteenani on rahallinen voitto.

Jos tällaista tavoitetta ei ole, en näe mitään syytä postittaa vastauksia.

PS.
Tämä ei tietenkään kuulu tähän ketjuun, mutta minua ovat suunnattomasti ärsyttäneet Iltiksen palkintosummat. Mitä helpompi ristikko, sitä isompi palkinto. Miksi? Tietenkin siksi, että sähköpostilla lähetettyjen vastausten kuluista IS kerää palkintosummat ja varmaan enemmänkin.
Tämä on samanlaista kusetusta kuin esimerkiksi Saksan television F1-lähetysten yhteydessä esitetty tietokilpailu: kaksi vaihtoehtoa, joista toinen ei voi olla oikea. Voittaja (arvottu) saa palkinnoksi ihan oikean auton! No, jos 80-miljoonaisesta kansasta edes puolet tai neljännes lähettää vastauksen, joka maksaa euron, ei alle 10.000 euroa maksavan Fordin luovuttaminen tunnu missään.
No, sainpa sanotuksi.
272. RA23.12.2011 klo 12:15
Minusta on pikemminkin "pieni mukava asia", että esimerkiksi Ilta-Sanomat järjestää silloin tällöin ratkojillekin tällaisia jättipottiarvontoja = helppo ristikko, iso palkinto.

En löydä tästä kusetuksen makua. Eiköhän suurin osa ratkojista ymmärrä, että omat voittomahdollisuudet ovat sitä pienemmät, mitä helpommasta ristikosta ja mitä suuremmasta palkinnosta on kysymys. Ja ymmärrä myös sen, että jostakin ne palkintorahat on kerättävä.

Eikös se oikeastaan ole oikeudenmukaisuuden huippu, että osallistujat maksaa...?
273. Matti23.12.2011 klo 12:36
Veikkaus palauttaa voittoina noin 40 % kerätystä rahasta. Paljonkohan Ilta-Sanomat?
274. O23.12.2011 klo 19:24
Ihan rehellistä kaupankäyntiä.
Pitää muistaa se, että tämä on ihan vapaaehtoista.
275. Arska5.2.2012 klo 23:50
... että pressaksi saatiin kahdesta ehdokkaasta se vähemmän huono, tai oikeastaan ainoa mahdollinen.
276. Ari5.2.2012 klo 23:59
Niinpä, eikä sen vuoksi joudu muuttamaan ruotsiin!
277. turutar6.2.2012 klo 00:00
Luulen monen muunkin täällä kävijän olevan itseni lailla Arskan kanssa eri mieltä, joten eiköhän hänen kommenttinsa kannattaisi poistaa?
278. Maikki6.2.2012 klo 00:05
(turuttaren tekstissä epäselvyyttä)

Arskan paluu on mukava pieni asia.
279. Arska6.2.2012 klo 00:08
turutar, miksi kommenttini pitäisi poistaa?
280. turutar6.2.2012 klo 00:16
Arska: jotta edes tämän säikeen sisältö pysyisi edes suht asiallisena.
281. Arska6.2.2012 klo 21:03
turutar: Tuo oli mielipiteeni pressaehdokkaista, toiset (kuten Sinä ja n. 35% äänestäneistä) saavat olla ihan vapaasti eri mieltä. Mielestäni en mitenkään asiattomia kirjoittanut.... vai?

Jk. Laita selaimesi merkkikoodaus kohdalleen ettei tarvitse arvailla mitä kirjoitat.
282. Hakro6.2.2012 klo 22:55
Yya-kumppanilleni vaalien tulos oli pettymys. Olin nimittäin tullut sanoneeksi, että jos se h-mies valitaan, muutan pois Suomesta. Ei valittu. Siitä valitus: "Voi harmi, olisin niin mielelläni muuttanut Thaimaahan!"
283. Ari9.2.2012 klo 17:02
Nyt onnistuu sitten tuon suosituimman koostettavan ketjun koostaminen myös kännykällä. Uuden säikeen alustuskin onnistui näemmä ilman suurempia ongelmia.

Voi sitten kesällä koostaa vaikka järvellä soutuveneessä tai kanootissa!
284. Arska9.2.2012 klo 22:10
Onpahan kaimalla kesällä jotain puuhastelua. Mieluummin vietän aikaa vaikkapa mato ongella kun päivittelisin joitain huuhaa ketjujen koosteita. Hohhoijjaa... Mutta jokainen saa tehdä mitä tärkeäksi kokee.
285. Jukkis9.2.2012 klo 22:55
Vai että mato ongella. Näinkö:
_http://aijaa.com/001719537662
286. Arska9.2.2012 klo 23:36
Madottomalla ongella on rentouttavaa olla kun ei kaloihin satu. Mukava istuksella laiturilla tai rantakivellä ja olla vaan. Miettiä "sinisiä ajatuksia". Siinä hermo lepää!
287. Sisulla11.2.2012 klo 23:39
Mukavahan se kun miehessä on suomalaista sisua ja on esimerkkinä tulevaisuuden eläkeiän korottamiselle.
_http://www.lappilainen.fi/uutiset/suomen-vanhin-b ussikuski-aikoo-ajaa-viela-satavuotiaana.html
288. Sisulla12.2.2012 klo 00:04
Samaa teemaa, mukavaa sisua haastattelussa
_http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?program id=1017&artikel=4916239
289. Liikenneturva12.2.2012 klo 00:10
Jos 87-vuotias bussikuski väittää, että hänen hoksottimensa ovat kunnossa, niin hänen hoksottimensa eivät todellakaan ole enää kunnossa.
290. Sulolla12.2.2012 klo 00:11
(_http://yle.fi/alueet/lappi/2012/01/100-vuotias_t oimittaja_kirjoittaa_yha_3165663.html. Ihmeellisten ihmisten maa!)
291. Hakro12.2.2012 klo 00:24
Liikenneturva: Jos 17-vuotias mopoautokuski väittää, että hänen hoksottimensa ovat kunnossa, niin hänen hoksottimensa eivät välttämättä ole todellakaan kunnossa. (Mopoautojen samoin kuin mönkijöiden onnettomuusluvut ovat todella murheellisia, ja useimmiten nuorten kuskien ajamina.)
292.  qwertsu12.2.2012 klo 03:08
Jos Hakron hoksottimet ovat kunnossa. Niin sitten ovat. Epäilen kuitenkin vahvasti
293. sisulla12.2.2012 klo 07:26
Suomalaiset ovat aikoinaan toivoneet pääsevänsä eu-virkamiespäättäjien huomaan. Tehtyjä lakipäätöksiä ei suinkaan voi siten moitta, tuskin epäilläkään. Viisaus on niiden brysselinpöytien äärellä. He tietävät kenellä on hoksottimet kunnossa. Sehän se mukavaa onkin. Siellä jos missä tehdään mukavia pieniä asioita. Nythän on moni taksimies siirtynyt linjurien rattiin, kun taksimies saa tehdä töitä vain 70 vuotiaaksi (oletus).
294. Matias-Myyrä19.2.2012 klo 17:23
Kylläpä hämmästyin, kun meinasin katsoa etymologisesta sanakirjastani yhtä sanaa. En ole kyseistä kirjaa vuosiin avannut ja nyt kun sen avasin, sieltä paljastui sivujen välistä 50 euron seteli. Minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa milloin ja miksi olen sen setelin sinne piilottanut. En ole kyseistä kirjaa kenellekään lainannut enkä usko, että kukaan luonani vieraillut olisi setelin sinne laittanut. Pitäisköhän lähteä juhlimaan koko rahalla? Pitäisiköhän selata myös kaikki muut kirjahyllyni sadoista kirjoista. Josko siellä olisi enemmänkin yllätyksiä. :-)
295. Ari23.2.2012 klo 07:02
Muutetaan yksi kirjain - ketjussa on nyt jo yli 60000 sanaa!
296. Ritu23.2.2012 klo 20:06
Olen jo reilun parin vuoden ajan joutunut laittamaan ristikot suurimmaksi osaksi sivuun kiireisen elämänrytmin takia.Mutta nyt työpaikalleni on jo jonkin aikaa kokoontunut ihmisiä ratkomaan ristikoita. Jos joku ei ole saanut ratkottua loppuun asti omia ristikoitaan, ne ratkotaan yhdessä kahvilassa. On muuten kiva olla töissä kun siinä sivussa sitten saa itsekin ratkoa mukana. Kohta täällä on jo pieni oma paikalliskerho :)
297. Arska25.2.2012 klo 22:27
SUMUKARI, KISANUHA, LAINAVAARA, RAITAVAARA, BAARIKORSU, LIUKUPIRTTI, LUURITULKKI, EMÄNTÄVARSTA, TAKIMAMI, POTTITUUBI, KARVAROPO....

Ari. Ihan pikaotos, onko nuo oikeita sanoja? Listaa voi jatkaa vaikka kuinka. No joo, ei pidä ottaa niin vakavasti mutta onko se "kiva asia" kun keksitään n. 6000 tuollaista "tekosanoja"? Pöh, sanoo kaima.
298. Hakro25.2.2012 klo 22:38
Arska, oletko sitä mieltä että MYK-ketjun 60000 sanasta 10 % on "tekosanoja"? Olen eri mieltä, vaikken ole laskenut.

Esittämistäsi esimerkeistä ainoastaan TAKIMAMI oli sana, jolle en suoralta kädeltä löytänyt selitystä, mutta ketjussa on onneksi usein kerrottu selityksetkin.

Jos tällainen sanaseppoilu ärsyttää, on aivan vaivatonta jättää kyseinen ketju lukematta.
299. Katri26.2.2012 klo 07:51
Mitä väliä vaikka joukossa olisi tekosanoja (jos niille jotenkin ymmärrettävä selitys on onnettu) kun tuon ketjun anti muuten on hulvaton. On hienoja selityksiä vanhoille/uusille/keksityille (yhdys)sanoille ja joukossa on todellisia helmiäkin!
300. PP29.3.2012 klo 15:24
Iso mukava asia on, että eilen bongasin ekan sinivuokon. – Pieni hauska asia sen sijaan on, että Sanaseppo löysi perille pelkällä etunimellä. Joo joo, kyllä se osoitekin siinä oli, mutta silti hiukan huvitutti:-D.
301. RA29.3.2012 klo 18:10
PP, ajateltiin, että tulisi se lehti Sinulle varmaan pelkällä PP:lläkin. Laitettiin osoite ihan vaan siksi, kun siinä lapussa oli tilaa.
302. PP29.3.2012 klo 18:29
LOL
303. Ari13.4.2012 klo 22:09
Mukava kun voi olla välillä mitään tekemättä ja ottaa rennosti!
304. Hakro13.4.2012 klo 22:42
PP ja RA, osoitepalvelu toimii monella tavalla:

Raimo Höyry Häyrinen oli ollut työmatkalla muistaakseni Unkarissa, jossa oli julkaistu postimerkki kyseisen urheilutapahtuman kunniaksi, ja paikallisessa postissa oli tarjolla ensipäivän leima kirjekuoreen. Höyry kirjoitti osoitteeksi "Höyry, Suomi" ja sai kuoreen postimerkin ja leiman. Myöhemmin hän esitteli kuorta kolleegoilleen: "Kato kyllä mut tunnetaan hyvin täällä ja muuallakin maailmassa, kun tämäkin tuli perille!"
305. Matti16.4.2012 klo 13:49
50-luvulla yksi tuttuni lähetti kaverilleen valokuvan osoitteella Sepi, kuvassa vasemmalla, Savonlinna. Perille meni. Ja hyvät lukijat, tarina on tosi.
306. Ari26.6.2012 klo 15:29
Eilen tuli taas hetki kun piti miettiä mitähän taas tekisi. No aloin koodaamaan, mutta eiköhän kohta tullutkin BLUESCREEN ja kone sammui eikä enää käynnistynytkään!

No, kiintolevy sanoi työsopimuksensa irti. Ja taas oli jotain tekemistä! :)
Laitoin sitten toisen levyn ja siihen ohjelmistot ja taas toimii.

Tulipahan siinä samalla siivottua ylimääräiset krääsät koneesta kun vanhasta levystä ei mitään tietoja saa ulos. Eipä tässä koneessa toisaalta ole ollut mitään tärkeää, mitä ei olisi muualla kopiona.
307. RA9.7.2012 klo 18:43
Onpa hyvännäköinen tämän sanaristikot.netin etusivu.
(On tok ollu monesti ennennii.)
308. pius9.7.2012 klo 21:14
Kivaa kun leppäkerttu kutittaa käsivartta kulkiessaan!
309. Maikki9.7.2012 klo 23:24
Vaihdan säikeen, tämä on jo niin tukkoinen.
310. Davidpyw12.1.2024 klo 08:58
coin
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *