KESKUSTELUT > RISTIKOT > RATKONTAKOKEMUKSEN ERO

5047. Ratkontakokemuksen ero

Ritu28.8.2009 klo 07:52
Ratkoin tällä viikolla tiistain Ilta-Sanomista uutisristikon. Eilen ratkoin saamastani Jade-lehden näytenumerosta ristikon. Molemmissa oli sama laatija ja toteuttajapari: Vuokilan Eki ja Kärkkäisen Heli.

Pidin molempien vaikeustasoa kutakuinkin samana. Suht helppoja ratkottavia, ei tosin mitään ihan niitä läpikirjoitusjuttuja kuitenkaan.
Mutta jäin miettimään, että mikä seikka näissä ristikoissa teki itselleni sen, että toisen koin paljon mukavampana ratkottavana kuin toisen. Se mukavampi oli uutisristikko.

Se asia ei välttämättä ollutkaan laadintateknillinen vaan ihan muista tekijöistä johtuva. Uutisristikossa oli juuri hiljattain päättyneistä Berliinin MM-kisoista tutut neljä komiaa keihäänheittäjäämme pääkuvissa. Niistä tuli tietty tarve saada tietää, mitä pääkuvalauseisiin tuli. Lisäksi ristikon päällä komeili teksti VOITA 1000 EUROA!

Jade-lehden ristikossa taas oli palkintona ravintolisäpillereitä, joihin itse suhtaudun hieman varauksella. Lisäksi pääkuvassa ei komeillutkaan sellainen Romeo ja Julia pari, vaan vähän varttuneempi pariskunta suukottelemassa.

No mutta kaikenkaikkiaan kuitenkin niin, etten itse hirvesti nähnyt eroja laadinnallisesti tai sanastollisesti näin ratkojan näkövinkkelistä, mutta jälkimaku oli kuitenkin molemmista erilainen.Perushyvää kamaa, toinen jälkiruualla ja toinen ilman :)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *