KESKUSTELUT > RISTIKOT > VINKKIRISTIKKO

5017. Vinkkiristikko

Ritu13.8.2009 klo 21:22
Kaikenlaista tulee leikattua lehdistä talteen. Nyt muun asian yhteydessä vastaan tuli ilmeisesti Keskisuomalaisesta leikattu juttu Pentti Ruotsalaisesta. Lehtijuttu on leikattu niin tarkasti, ettei siinä näy päivämäärää tai edes vuotta milloin sen olen ottanut talteen. Se voi olla siis vaikka kymmenen vuoden takaa tai enemmän tai jotain siltä väliltä.

Yritin vain etsiä netistä hänen tekemiään ristikoita mutten löytänyt. Tuon lehtijutun mukaan hän oli kehittänyt ihan oman ristikkoalalajin, nettivinkkiristikon. Siinä ratkaisusanat löytyvät vinkkejä klikkaamalla.
Tuon lehtijutun aikaan esim. Pihtiputaan www-sivuilla saattoi ratkaista ristikon etsimällä oikeat ratkaisut samoilta sivuilta. Näitä nettiristikoita oli tehty paikkakuntakohtaisiksi tai esim. yrityskohtaisiksi.
Tähän ristikkoideaan sisältyi kolme perusjuttua: ristikon avulla houkuteltiin kävijöitä sivulle, ratkaisusanojen avulla pystyi ohjaamaan vierailijaa sivulla juuri sinne minne tahtoi ja kolmanneksi kun nettiristikot ovat pieniä ja tarpeeksi helppoja, ratkaisijalle jää mkava mielikuva sivuista ja sivuilla olevat asiat muistaa hyvin. Näin tämä ristikkonikkari oli itse perustellut ideaansa.

Sattuuko joku tietämään, vieläkö kyseinen henkilö laatii ja löytyykö näitä ristikoita jostain?
Hän oli tuon silloisen lehtijutun mukaan laatinut ristikoita sivutöinään yrityksensä M-Tarinat Ky:n nimissä. Nimi yritykselle oli muotoutunut matkaristikoista, siitä, että ristikot oli tehty yleensä jostakin paikkakunnasta.
2. Eki13.8.2009 klo 22:00
Olen ollut joskus yhteydessä Pentin kanssa, mutta tämä juttu tuntuu uudelta tiedolta.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *