KESKUSTELUT > RISTIKOT > POKERISTIKKO

5014. Pokeristikko

ratkoJA11.8.2009 klo 12:37
Kuka täällä on kokeillut tätä logiikkatehtäväuutuutta? Oletteko saaneet täyteen?

Viime viikon maanantain ristikkoextran 5 tähden pokeristikko on kyllä tähtensä ansainnut. Vaikka olen harrastanut logiikkatehtäviä ja perehtynyt esim. vaikeimmissakin sudokuissa poissulkemis- ja jossittelutekniikoihin, niin tästä tehtävästä ei tunnu löytyvän sitä johtolankaa millään.

Olen ratkonut tehtävää pari tuntia, enkä ole saanut yhtään korttia sijoitettua. Sen sijaan olen päätellyt jokaiseen ruutuun mahdollisesti tulevat kortit, ja parhaimmillaan olen saanut rajattua yhden kortin sijainnin pariin mahdolliseen ruutuun. Ainoastaan yhdessä ruudussa on vain kaksi mahdollista korttivaihtoehtoa, mutta kummankin vaihtoehdon kokeileminen jättää jälkeensä vielä niin monta vaihtoehtoa muihin ruutuihin, että korttia ei voi varmasti päätellä tämän avulla.

Kiinnostaisi kyllä tietää kuka älypää on tämän ratkaissut ja miten.
2. JiiKoo11.8.2009 klo 15:58
Joo, tuossa pokeristikossa oli tosiaan haastetta. Luulin ratkaisseeni sen, kaikki muu osui kohdalleen, mutta pari-riville minulla jäikin pelkkä hai. Pitäisi varmaan aloittaa alusta uudestaan ja olla tarkempi; nyt taisi tulla pieni ajatusvirhe jossain välissä.

Minä aloitin sillä, että katsoin, mitkä kortit ovat mahdollisia kullekin väri-sarakkeelle. Siinä se kyllä sitten seisoikin jonkin aikaa, kunnes tajusin alkaa miettiä suoria. Keskimmäisessä sarakkeessa ja rivissä on suorat, joissa molemmissa on 8, niin ne vievät sen suuruusluokan kortteja, mistä voi sitten alkaa päätellä, mitä kortteja ylärivin suorassa voisi olla. Alarivin suoran kortit ovat aika hyvin rajatut jo alusta asti. Niihin pari- ja kaksi paria -riveihin en missään vaiheessa kiinnittänyt ihmeempää huomiota, kun ei näyttänyt, että niiden kautta mitään aukeaisi.

Minulla on siis ratkoessa hieman "laajempi" katsantokanta kuin sinulla. Sen sijaan, että miettisin yksittäisten ruutujen sisältöä, mietin enemmän kokonaisten käsien sisältöjä. Minun tapani tuntuisi pikaisesti mietittynä hyödyllisemmältä tällaisessa tehtävässä, jossa suurin osa käsistä käsittää kaikki viisi korttia.
3. ö11.8.2009 klo 18:33
Minun rouvani ratkoi tätä useamman päivän ja onnistui lopulta.

Vinkkinä voin kertoa, että ensimmäiseksi hän pystyi sijoittamaan kortit alakulmiin. Siitä ne tosivaikeudet vasta alkoivat.
4. ratkoJA11.8.2009 klo 19:12
Ei, kiinnitin tietysti huomiota käsiin, muutenhan en pääsisi puusta pitkään yksittäisten ruutujen päättelystä (en vain erikseen maininnut asiasta) Aloitin myös väreistä, ja suorien perusteella olen rajannut kaikki kasin kanssa sopivat kortit ja menetellyt näin muidenkin suorien kanssa, mutta esim. vasempaan alakulmaan minulla on 3 vaihtoehtoa ja oikeaan 4. Olen käynyt jopa kaikki mahdollisuudet läpi siten, että kokeilen aiheuttaisiko joku kortti tietyssä paikassa suoraan tehtävän jumiutumisen. Jotain on mahtanut jäädä huomaamatta.
5. ö11.8.2009 klo 19:37
Avainasemassa ovat alarivin ja keskisarakkeen suorat. Mietipä, mitä kortteja niissä pitäisi olla. Laske myös samanväristen korttien lukumäärät.
6. ratkoJA11.8.2009 klo 22:56
Alarivillä ovat kortit, jotka voivat muodostaa 2:n kanssa suoran, joten vaihtoehtoja ei ole niin ylettömästi, kun taas vertaa keskisarakkeeseen, jossa on kaikki "jäännöskortit", jotka eivät mahtuneet väreihin. Tässä sarakkeessa on kaikkein eniten vaihtoehtoja, jotka voivat muodostaa 8:n kanssa suoran.

Nyt keksinkin seikan, jota en muistanut ottaa huomioon käydessäni saraketta läpi; se, montako mitäkin maata enintään voi löytyä sarakkeesta. Katselenpa ruudukkoa nyt tämän tiedon valossa ja toivon, että löydän vain yhden mahdollisen yhdistelmän, mikä lienee toiveajattelua.
7. tonimikael11.8.2009 klo 23:02
Alkoipa kiinnostamaan tämä. Skannatkaapa joku se nettiin, niin päästään muutkin yrittämään!
8. Rouva Ö11.8.2009 klo 23:23
Yksi kortti on pakko olla keskisarakkeessa ja silloin se on pois muualta. Toinen kortti on pakko olla alarivissä.
9. ratkoJA12.8.2009 klo 15:33
Ei löydy puhdasta versiota tehtävästä, mutta sen voi kyllä esittää ihan tekstinäkin ja sitten vain tekaiset ruudukon itsellesi.
10. Ari12.8.2009 klo 15:38
Onko se tämä:http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp? id=1621201

Koko kuvaa ei ole täälläkään.
11. ratkoJA12.8.2009 klo 19:43
Ei, tuossa on vain kuva enkunkielisestä versiosta.
12. Eki14.8.2009 klo 14:30
Kuulin, että tämän viikon pokeristikossa olisi virhe. Yhtä asiaa muuttamalla tulisi oikeaksi. Oliko väittäjä oikeassa?
13. JiiKoo14.8.2009 klo 22:22
Väittäjä oli ainakin oikeassa siinä, että pokeristikossa on virhe, eli se on mahdoton ratkaista. En alkanut katsoa, miten sitä pitäisi muuttaa, niin en tiedä jälkimmäisestä väitteestä.
14. Lauri Kultti15.8.2009 klo 10:12
Olen ehkä kymmenisen kertaa tuollaista pokeristikkoa ratkonut. Näistä kerroista kahdesti itse tehtävässä on ollut virhe. Lisäksi eräs kaverini on kertonut törmänneensä tässä tehtävätyypissä usein loogiseen virheeseen laadinnassa. Eli eipä ihmetytä Ekin ja JiiKoon puheenvuorot.
15. Juhani Heino15.8.2009 klo 19:15
Sama kokemus mullakin - olisiko kolme kertaa ollut virhe. Esim. valmiiksi annetuista ja ylhäällä luetelluista korteista ei tullut yhteensä 25, eli jokin oli jäänyt pois. Nyt mainittua en ole nähnyt.
16. Mietiskelijä28.9.2009 klo 17:16
Tämän päivän pokeristikko oli taas todella haastava. Vain neljä korttia annettu alkuun niin ohan siitä vaikea alkaa pähkäilemään.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *