KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-VIIKONLOPPU 1.8.

4996. IS-viikonloppu 1.8.

Jaska1.8.2009 klo 23:06
Huh, huh. Koville otti, osin tietysti kovan kallon ansiosta. Mutta kun PP:kin todisti, että täyskolmonen on, niin on tuo miinus luettava vuoden pahimpiin rankkausvirheisiin kuuluvaksi. No, sattuuhan erheitä itse kullekin...

Lähes pahis, kuten Simbergin viimeisin, eri tavalla kuitenkin. Pitkälällä on enemmän varsinaisia kovisjujuja pelissä, ja hyviä ovatkin. Ainakin KUIN PIHAT lienee ensipainos. Kuvittelin myös, ettei Pitkälä enää saata kyetä pystymään keksimään vaikeampia numerolauseita kuin tähän saakka. Väärässä olin. Ne ovat tietty nerokkaita.

Saapas nähdä ja kuulla, kunka pikaisesti kesäpäivien ammatilaiset ratkoivat tämän alkuverryttelynä ennen omia kinkkis(emp)iä kotoksiaan. Mahtoiko tapahtua yhtään kesäpäivänseisausta?
2. ö2.8.2009 klo 09:29
Oli siinä muutama helppo vihje. Ne puoltavat miinusta pallojen perässä.

Jonkinlaista uutta vihjeytystapaa olin huomaavinani vihjeissä VOI SELVIYTYÄ ja LIIKUTTAVA?. Ei hassumpia.
3. pirjo2.8.2009 klo 22:29
Se oli HIENO ristikko, aivan upea - varsinkin lauseet joutui rakentamaan kirjain kirjaimelta ja moneen kertaan, ennen kuin tajusi. Herkkupala!
4. suomalainen3.8.2009 klo 09:38
Juu, menee aivan yli hilseen, olen täyttänyt yhden 3- ristikon ja olin aivan innoissani, kun pitkästä aikaa oli 3-, mutta en ole saanut kuin yhden aivan varman sanan ratkaistuksi!
5. toinen suomalainen3.8.2009 klo 22:15
Kaimalle: se on jo hyvä alku, jos saa yhden varman sanan. Siitä se lähtee! Tsemppiä!
6. Juha K4.8.2009 klo 10:58
ei se mikään läpikirjoitusjuttu ollut, sai hakata päätään enemmänkin seinään *sigh*
7. TAM4.8.2009 klo 11:26
Menipäs aikaa, juutuin tohon LIIKUTTAVAAN, kun aivot raksutti tyhjää.
8. OP5.8.2009 klo 14:01
Taisi rankkaajiltakin olla (1)pallo hukassa? -D

Yksi parhaista Pitkälältä.

"Inhottavasti" seassa "tosi helppoja", voihan sitä noikin vaikeuttaa!!

LIIKUTTAVA? jäi ymmärtämättä. Edit: Nyt tajusin!!

Odotetaan nollaa, (onko se jo ollut?), vai meneeköhän murtolukuihin??
9. tonimikael5.8.2009 klo 15:01
OP, nolla on jo laadittuna (uskomattoman aikaisin minuksi! ;) vihjeitä en oo keksinyt viä), sen jälkeen ehkä kirjaimiin, olispahan pääkuva-aiheet vähäksi aikaa selvillä. :)

Oma käsitykseni näistä mun kolmemiinuksisista on, että kyllä ne miinukset niiden perässä on yleensä hyvin pieniä, ja joskus niihin saattaa lipsahtaa pieni poikkiviivakin. :-P

Että ei noihin merkkeihin kannata hirveesti aina luottaa (varsinkaan omaa itsetuntoa niiden takia pilata). Ja joka on yhtään laatinut näitä visaisia, niin ymmärtää kyllä, että on vaikeaa säätää täyskolmosta kolmemiinuksiseksi siten, ettei se missään tapauksessa lipsahtaisi kaksipuoloseksi. Varsinkin kun käsite "kolmipalloinen/-tähtinen" on hyvin sumea ja venyvä.

Kiitos kuitenkin kommenteista, kyllä näistä aina jotain apua on, tai sitten vain sekoittaa pientä päätäni entisestään. :)
10. OP5.8.2009 klo 17:04
-"Inhottavasti" seassa "tosi helppoja", voihan sitä noikin vaikeuttaa!!-

Tarkoittaa, tässä koviksessa olevia muutamia vihjeitä, eikä aiempia rankkauksia.
11. OP5.8.2009 klo 17:06
"Inhottavasti" positiivisessa mielessä.
12. lp5.8.2009 klo 21:37
Sain kuin sainkin ihan täyteen. Kerrassaan mahtava ristikko. Kuvasta tulevat lauseet hykerryttivät, kun sai ne viimeinkin kasaan. Tonin mielikuvitus laukkaa aivan huikeasti. Näistä tulee iloiseksi, etenkin kun on saanut ratkottua. Kiitti Toni!
13. tonimikael5.8.2009 klo 21:44
No niin tulee iloiseksi näistä kommenteistakin. Kiitos! :)
14. IiKoo6.8.2009 klo 17:08
Vähän on vielä kesken, kun on ollut muuta tekemistä. Kuin pihat ei nyt minusta niin naseva vihje ollut, mutta se Kukkuu - Voi ei... -pari oli minusta varsinainen helmi.
15. IiKoo7.8.2009 klo 09:47
Siis kiekuuhan se oli eikä kukkuu... grrr...
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *