KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 110

4988. Kirjailijat ketjuun - 110

Libero27.7.2009 klo 23:05
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa esimerkiksi Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta jne.

Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Ketju jatkuu tästä:

Maikki 27.7.2009 kello 22.53

Ilmari Tuominen (Haudantakainen elämä Uuden Testamentin varjossa)
2. KT27.7.2009 klo 23:06
Morten Søndergaard (Et skridt i den rigrige rätning)
3. Eki27.7.2009 klo 23:07
M. R. James (More Ghost Stories of an Antiquary)

[Kiitoksia! Taasen siis!]
4. Eki27.7.2009 klo 23:08
Rossiter, Oscar (Tetrasomy Two)
5. Maikki27.7.2009 klo 23:15
Armas Takala (Jeesus historian henkilönä)

(Ja kiitoksen täältäkin)
6. KT27.7.2009 klo 23:17
Laugesen, Peter ((Pjaldetider)
7. Eki27.7.2009 klo 23:20
Riitta Widmann (Odottavan äidin päiväkirja)
8. Maikki27.7.2009 klo 23:47
A. J. Soveri (Heränneet. Katsaus Savon ja Pohjanmaan herännäissuunnan syntyyn ja opin kehitykseen)
9. Eki27.7.2009 klo 23:52
Richard Amdur (Nelikymppinen mies)
10. Maikki27.7.2009 klo 23:54
Uuno Tuominen (Ylioppilaiden raittiusyhdistys 1886-1936)
11. Eki27.7.2009 klo 23:55
M. R. James (More Ghost Stories of an Antiquary; myöhässä 23:07)
12. Maikki27.7.2009 klo 23:57
Sulo A. Teräsvirta (Mustumaton kansa. Jälleenrakennusajan ajatelmia)
13. Eki27.7.2009 klo 23:59
Thrower, Percy (In Your Garden)
14. Maikki28.7.2009 klo 00:01
Catherine Gavin (Petturien portti)
15. KT28.7.2009 klo 00:05
Ivan Malinowski (Vinterens hjerte)
16. Maikki28.7.2009 klo 00:09
Kalervo Pekkala (Keskikoulun fysiikka)
17. Eki28.7.2009 klo 00:18
Armstrong Sperry (Regnskogen)
18. Maikki28.7.2009 klo 00:30
Råbergh, H. (Kansankirkko ja siitä eriävä liike)
19. Eki28.7.2009 klo 00:35
Hal Clement (Iceworld)
20. Maikki28.7.2009 klo 00:37
Tuomisto, Iivari (Painijan kuntoutus)
21. Eki28.7.2009 klo 00:42
Richard Müller-Freienfels (Ihmistuntemus ja ihmisten käsittely - Käytännön psykologiaa jokaiselle)
22. Maikki28.7.2009 klo 00:53
Soubiran, André (Nuoren lääkärin päiväkirja)

(Kiitos ja hyvää yötä!)
23. Eki28.7.2009 klo 00:59
Rutter, Barbara A. (Lapsiko sijaiskotiin?)

[Öitäpä öitä...]
24. PP28.7.2009 klo 08:01
Antti Karila (Mielekäs Suomi; toinen kirj,)
25. Eki28.7.2009 klo 09:47
Leven, Jeremy (Satan)
26. PP28.7.2009 klo 09:49
Ylikomi, Riitta (Raiskaustrauman hoito; toinen kirj.)
27. Eki28.7.2009 klo 10:02
André Grabar (Länsimainen maalaustaide 4: Bysantti ja varhaiskeskiaika; yksi tekijöistä)
28. PP28.7.2009 klo 10:05
Rutter, Michael (Genes and Behavior)
29. Eki28.7.2009 klo 10:13
Laila Rauhamaa (Tomin suuri sanakirja: 150 sanaa ja kuvaa)
30. PP28.7.2009 klo 10:16
Auta, Marjo (Retkahduksen ehkäisyn käsikirja; 1/2)
31. Eki28.7.2009 klo 10:22
John Christopher (Pendulum)
32. PP28.7.2009 klo 10:26
Robert R. Edgar (African Apocalypse; myöh. eilen)
33. Eki28.7.2009 klo 10:32
Raisa Vuohelainen (Eurooppa; yksi tekijöistä)
34. PP28.7.2009 klo 10:37
Noelen-Hoeksema, Susan (Women who think too much)
35. Eki28.7.2009 klo 10:45
Ainaud, Jean (Länsimainen maalaustaide 5: Romaaninen kausi; yksi tekijöistä)
36. PP28.7.2009 klo 10:50
Nilsonne, Åsa (Kuka ohjaa elämääsi?)
37. [Eki]28.7.2009 klo 10:52
[Åsa on jo. Kuulemmeko vakioselityksen?]
38. PP28.7.2009 klo 10:56
[Ei nyt, minä en muistanut tarkistaa! :-( ]

Nicky Campbell (Blue-eyed Son)
39. Eki28.7.2009 klo 10:59
Leppänen, Anja (Pupujussin juttuja ja ristisanatehtäviä)
40. PP28.7.2009 klo 11:04
Asanti, Hilkka (Devinez, devinez; toinen kirj.)
41. Eki28.7.2009 klo 11:15
Kilworth, Garry (In Solitary)
42. PP28.7.2009 klo 11:17
Ylipelkonen, Markus (Suomen syöksy sosialismiin)
43. Eki28.7.2009 klo 11:18
Sarban (oik. John William Wall) (The Sound of His Horn)
44. PP28.7.2009 klo 11:20
Nick Johnstone (A Brief History of Rock'n Roll)
45. Eki28.7.2009 klo 11:21
Edward Whittemore (Sinai Tapestry)
46. PP28.7.2009 klo 11:26
Erat, Bruno (Ekologia, ihminen, ympäristö)
47. KT28.7.2009 klo 11:45
Odd Hølaas (Livstegn og speilinger)
48. Eki28.7.2009 klo 11:50
Stephen E. Whitfield (The Making of Star Trek; toinen tekijöistä)
49. Maikki28.7.2009 klo 12:10
Dorotea Granö (Niin tanssi morsian)
50. PP28.7.2009 klo 12:23
Ööpik, Vahur (Sportlase toitumine; toinen kirj.)
51. Martta28.7.2009 klo 12:28
Rut Forsblom (Benedicta)
52. PP28.7.2009 klo 12:31
Montaque, Read (Miksi valita tämä kirja)
53. Maikki28.7.2009 klo 13:17
Arne Broberg (Metsämiehen muistelmia)
54. PP28.7.2009 klo 13:21
Grupp, Claus D. (Europa 2000)
55. Maikki28.7.2009 klo 14:11
Sigurd (oik. K. J. A. Hedenstierna) (Hellevikin herrasväen kylpymatka)
56. Eki28.7.2009 klo 16:01
D. F. Jones (Don't Pick the Flower)
57. Martta28.7.2009 klo 19:18
Sanna Mämmi (Ystäväkirja)
58. Eki28.7.2009 klo 19:45
Mann, Philip (The Eye of the Queen)
59. Martta28.7.2009 klo 19:46
Paula Bagge (Kesäkodin lumo)
60. Eki28.7.2009 klo 19:51
George Warren (Dominant Species)
61. Martta28.7.2009 klo 20:59
Raili Parkkinen (Tarinoita taivaan alla)
62. Eki28.7.2009 klo 21:29
Kajander, Pauli (Magnet 5; yksi tekijöistä)
63. Maikki28.7.2009 klo 22:24
Larjatie, Veikko (Kyreneläinen, runoja)
64. Martta28.7.2009 klo 22:39
Kibby, Geoffrey (Sienet, toinen tekijöistä)
65. Maikki28.7.2009 klo 22:47
Ellis, Julie (Etelän tytär)
66. Eki28.7.2009 klo 23:24
Elsie Wrigley (Polttopisteessä ihminen ja ravinto; toinen tekijöistä)
67. Maikki28.7.2009 klo 23:55
Yngve Hedvall (Varakuninkaan mokkakuppi)
68. Eki28.7.2009 klo 23:57
Lautkaski, Risto (Vaarallisten aineiden torjunta; yksi tekijöistä)
69. Miimu28.7.2009 klo 23:59
Ole Bagge Olsen (Multa elää, kirja luomuviljelystä, 50-luvulta)
70. Eki29.7.2009 klo 00:07
Stangerup, Helle (Punahilkan hautakirjoitus)
71. Maikki29.7.2009 klo 00:13
Lämsä, Veikko (Varjojen alta)
72. Eki29.7.2009 klo 00:28
Kari Jukarainen (Framsteg; yksi tekijöistä)
73. Maikki29.7.2009 klo 00:32
Ryti, Henrik (Tekniikan käsikirja; 1/3)

(kai sait sen viestin päivällä?)
74. Maikki29.7.2009 klo 00:34
(sorry edellinen väärin)

Erkki Räikkönen (Metsäsissien parissa. Kuvauksia Karjalan sodasta 1922)
75. Eki29.7.2009 klo 00:47
Kurland, Michael (The Infernal Device)

[juu ja vastasinkin kyllä...]
76. Maikki29.7.2009 klo 00:53
Elizabeth Walker (Afrikkalainen unelma)

(en ole virkapostia avannut, katson huomenna!)
77. Eki29.7.2009 klo 01:15
Rödstam, Monica (Lapsen kehitys 7-12 vuotta)
78. Maikki29.7.2009 klo 01:18
Charles Wagner (Elämän yksinkertaisuus)
79. Eki29.7.2009 klo 01:20
Rudeman, Dolly (Metsäkauris: satukirja)
80. Maikki29.7.2009 klo 01:37
Lewis, Oscar (Sánchezin lapset)

(Kiitos, ja hyvää yötä)
81. PP29.7.2009 klo 08:25
Rudnytsky, Peter L. (Freud ja Oedipus)
82. Eki29.7.2009 klo 09:50
Leikas, Jaana (Turvahälytysjärjestelmä dementoituneen kotona asumisen tukena; yksi tekijöistä)
83. PP29.7.2009 klo 09:54
Arletta Slade (Mind to Mind; 1/3)
84. Eki29.7.2009 klo 09:59
Dufva, Virpi (Hyvinvoinnin arjen asiantuntijat. Sosiaali- ja terveysjärjestöt uudella vuosituhannella; toinen tekijöistä)
85. PP29.7.2009 klo 10:02
Irene Boland (Wind Tales. toinen kirj.)
86. Eki29.7.2009 klo 10:08
Denny, Katy (Renovera & inred)
87. PP29.7.2009 klo 10:11
Ylikleemola, Outi ("Näin on kirjoitettu")
88. Eki29.7.2009 klo 10:16
Taina Semi (Se yksi yksityinen)
89. PP29.7.2009 klo 10:19
Ingrid Gullbrand (Att sträva mot mål)
90. Eki29.7.2009 klo 10:21
Dagobert Lindlau (Der Mob. Recherchen zum organisierten Verbrechen)
91. PP29.7.2009 klo 10:23
Uus-Leponiemi, Tuula (Esilaskutaito; toinen tek.)
92. [PP]29.7.2009 klo 10:29
[Kirj.virhe: p.o. Ingrid Guldbrand (Att sträva mot mål)]
93. Eki29.7.2009 klo 10:30
Loijas, Sari (Rakas rämä elämä. Vammaisten nuorten elämänhallinta ja elämänkulku)
94. PP29.7.2009 klo 10:31
Isohanni, Tuula (Arabia Arabia)
95. Eki29.7.2009 klo 10:36
Lindblad, Tord (Algebra 2)
96. [PP]29.7.2009 klo 10:46
[Emäsähläri! Poistan koko Ingrid G.-sekoilun ja laitan tilalle

Ifkovic, Edward (Lone Star).

Oikea kirjailija olisi ollut Ingrid Cullbrand. Libero, koeta kestää.]
97. PP29.7.2009 klo 10:51
David Dabydeen (A Reader's Guide to West Indian and Black British Literature)
98. Eki29.7.2009 klo 10:53
David Lindsey (A Cold Mind)
99. Owlie29.7.2009 klo 12:39
Eriksson, Bengt (Talonpoikaispurjehdus Helsingin pitäjässä 1500-luvulla)
100. Eki29.7.2009 klo 12:40
Gwyneth Cravens (Pest; toinen tekijöistä)
101. Maikki29.7.2009 klo 14:48
Scannell, Vernon (Totuuden kehä)
102. Eki29.7.2009 klo 14:49
Niemelä, Jorma (Hyvinvoinnin arjen asiantuntijat. Sosiaali- ja terveysjärjestöt uudella vuosituhannella; toinen tekijöistä)
103. Maikki29.7.2009 klo 14:59
Mercedes Salisachs (Ylpeät silmät)
104. Eki29.7.2009 klo 15:11
Hoimar von Ditfurth (Children of the Universe)
105. Maikki29.7.2009 klo 15:13
Henri Broms (Ramazan)
106. Eki29.7.2009 klo 15:15
Morressy, John (Mail Down the Stars)
107. Maikki29.7.2009 klo 15:21
Hans Kades (Kenen on elämä?)
108. Eki29.7.2009 klo 15:26
Sisko Harkoma (Framsteg; yksi tekijöistä)
109. Maikki29.7.2009 klo 15:35
Marja Holm (Muurahainen ryhtyy Luojaksi)
110. Eki29.7.2009 klo 15:36
Martin, Henry-Jean (The Coming of the Book; toinen tekijöistä)
111. Maikki29.7.2009 klo 16:10
Nyblæ us Sr., Gustaf (Ratsastuksen taito; 1/3)
112. Eki29.7.2009 klo 16:17
Fredrik Persson-Korpinen (Velvollisuuden tie)
113. Maikki29.7.2009 klo 16:21
Pertti Jotuni (Tekniikan käsikirja; 1/3)
114. Eki29.7.2009 klo 16:25
Iikka Teräsmaa (Vaarallisten aineiden torjunta; yksi tekijöistä)
115. Martta29.7.2009 klo 21:52
Mette Wegloop (Leikitä vauvaa; toinen tekijöistä)
116. Eki29.7.2009 klo 21:54
Paul Bergheim (Avaruusseikkailu)
117. Martta29.7.2009 klo 22:24
Moriuchi, Miquel (Hyvän yön rukoukset; toinen tekijöistä)
118. Maikki29.7.2009 klo 22:25
Ella Winblad von Walter (Ratsastuksen taito; 1/3)
119. Eki29.7.2009 klo 22:29
Risto Poramo (Turvahälytysjärjestelmä dementoituneen kotona asumisen tukena; yksi tekijöistä)
120. Maikki29.7.2009 klo 22:41
Marion Mathews (Kauniit hiukset; toinen tekijä)
121. Eki29.7.2009 klo 22:47
Walter Wangerin, Jr. (The Book of the Dun Cow)
122. Maikki29.7.2009 klo 22:55
Jaakko Väisänen (Muutosten maailma; lukion historia; 1/3)
123. Eki29.7.2009 klo 23:19
Sterling, Brett (The Tenth Planet)
124. Maikki29.7.2009 klo 23:23
Teodor Schalin (Jokamiehen taidehistoria; toinen tekijä)

(Ei tullut vielä tänään, ehkä huomenna, siksi hiljaisuus)
125. Martta30.7.2009 klo 07:33
Irving Robbin (Hauska on tietää - koirat; toinen tekijöistä)
126. Eki30.7.2009 klo 07:44
Nikkilä, Kalervo (Puutarhaterapia - opastusta ja työvälineitä puutarhanhoidon ja terapian toteuttamiselle ihmisen parhaaksi)
127. Maikki30.7.2009 klo 10:17
Viljo Veijo (Sinisten silmien tähden)
128. Martta30.7.2009 klo 12:10
Julie Hickey (Uudet ja näppärät kortti-ideat)
129. Maikki30.7.2009 klo 14:33
Ylihurula, Eeva (Kantavat siivet. Ovi raollaan kirkkovuoden juhlapyhiin; 1/3)
130. Martta30.7.2009 klo 15:06
Valokivi, L. (Pertti Simonpoika)
131. Maikki30.7.2009 klo 15:10
Lapintie, Kimmo (Häkkisielut)
132. Martta30.7.2009 klo 15:21
Macmillan, Bonnie (Miksi pojat ovat poikia)
133. Maikki30.7.2009 klo 16:23
Esko Holopainen (Lukemis- ja kirjoittamisvaikeudet; toinen tek. Ossi Ahvenainen on jo)
134. Martta30.7.2009 klo 17:07
Inger Christensen (Aakkoset)
135. Maikki30.7.2009 klo 20:37
Salme Vehvilä (Jokamiehen taidehistoria; toinen tekijä T. Schalin on jo)
136. Martta30.7.2009 klo 20:55
Louise Pickford (Grilliruoat - kesäherkkuja moneen makuun)
137. Maikki30.7.2009 klo 21:05
Renske Mann (Kauniit hiukset; toinen tekijä M. Mathews on jo)
138. Pauli31.7.2009 klo 20:54
Nordkvist, Karl Rune (Slaktarens hus)
139. Maikki31.7.2009 klo 21:27
Eino Mäkinen (Isien työ; toinen tekijä)
140. Oauli31.7.2009 klo 21:30
Kristján Karlsson (New York)
141. Maikki31.7.2009 klo 21:41
Ollikainen, V (Venäläis-Suomalainen Suursanakirja; toinen tek.)
142. Pauli31.7.2009 klo 21:43
Vigdis Grimsdóttir (Kannastie 7)
143. marjuko31.7.2009 klo 21:45
Richard Price (Lush Life)
144. Pauli31.7.2009 klo 21:46
Combüchen, Sigrid (Byron)
145. marjuko31.7.2009 klo 21:50
Dobbers, Jens (Onni, missä olet?)
146. Maikki31.7.2009 klo 22:05
Nancy Hallinan (Toukokuun tuulet)
147. KT31.7.2009 klo 22:43
Norheim, Jørgen (Ingen er så trygg i vare)
148. Maikki31.7.2009 klo 22:47
Graham, Winston (Ross Poldark)
149. turutar31.7.2009 klo 23:47
Olsoni, Anna (Keittokirja yksinkertaista ruuanlaittoa varten kodissa ja koulussa)
150. Maikki1.8.2009 klo 00:24
Arnold, Francena H. (Mutta Jumala säätää)
151. turutar1.8.2009 klo 01:12
Hannon, Patrice (Dear Jane Austen: A Heroine's Guide to Life and Love)
152. Maikki1.8.2009 klo 01:18
C. Virgil Gheorghiu (Toinen mahdollisuus)
153. turutar1.8.2009 klo 01:25
Uuno Kansa (Pakolla puna-armeijaan)
154. Maikki1.8.2009 klo 01:27
Smith, Dennis (Punainen piruetti)
155. Martta1.8.2009 klo 05:58
Sonnevi, Göran (Valtameri)
156. Maikki1.8.2009 klo 17:26
Ansio, Marleena (Pienet sanat)
157. turutar2.8.2009 klo 01:03
Anne Sexton (To Bedlam and Part Way Back)
158. Maikki2.8.2009 klo 01:52
Néry, Gérard(Talttumaton Julie)
159. turutar2.8.2009 klo 02:01
Downham, Jenny (Ennen kuin kuolen)
160. Martta2.8.2009 klo 07:33
Yrjö Kujala (Pojasta mieheksi)
161. Eki2.8.2009 klo 19:36
Airi Airila (Vanhusten viriketoiminnan perusteet - opas vanhustyöntekijöille)
162. Pauli2.8.2009 klo 23:48
Liel Leibovitz (Lili Marlene - The Soldiers' Song of World War II
163. Eki3.8.2009 klo 00:28
Zenna Henderson (Pilgrimage – The Book of the People)
164. PP3.8.2009 klo 07:45
Niilekselä, Elsa (Runoja; 1/3)
165. Eki3.8.2009 klo 08:27
Swanwick, Michael (Rautalohikäärmeen tytär)
166. PP3.8.2009 klo 08:35
Lönnroth, Heleena (Murhaaja tulee netistä)
167. Eki3.8.2009 klo 08:37
Akkanen, Mauri (Isäni - Taipaleen taistelija)
168. Pauli3.8.2009 klo 08:40
Rosa Sale Rose (Lili Marlen - Canción de amor y muerte)
169. Eki3.8.2009 klo 08:41
Salo, Juhani (Turvahälytysjärjestelmä dementoituneen kotona asumisen tukena; yksi tekijöistä)
170. PP3.8.2009 klo 08:45
Illyes, Gyula (Soittava hopeavuohi)
171. Eki3.8.2009 klo 08:59
Aalto, Kirsti (Sielunhoidon aikakausikirja nro 11; yksi tekijöistä)
172. Pauli3.8.2009 klo 09:01
Tammenmaa, Jarmo (Mustalammas)
173. PP3.8.2009 klo 09:01
Ivar Ekström (Metsäkansa)
174. Eki3.8.2009 klo 09:15
Morris, Janet (Cruiser Dreams)
175. PP3.8.2009 klo 09:18
Terttu Sitolahti (Psykoanalyysin isät ja äidit)
176. Eki3.8.2009 klo 09:24
Tuula Hakala (Ihminen isolla I:llä - Työntekijänä pitkäaikaishoidossa; toinen tekijöistä)
177. PP3.8.2009 klo 09:30
Asko Miettilä (Kiinteistötalouden perusoppikirja; 1/2)

[Sitolahti oli muuten 1/3, jos se nyt mitään merkitsee, montako tekijää teoksella on.]
178. Eki3.8.2009 klo 09:33
Laiho, Ulla-Maija (Vanhusten asumisen vaihtoehdot - Tavoitteena toimiva vanhustenhuolto; yksi tekijöistä)
179. PP3.8.2009 klo 09:36
Autio-Reivilä, Tiina (Siivoojan työtaakka)
180. Eki3.8.2009 klo 09:55
Aavaluoma, Sanna (Tornadon kohtaaminen; toinen tekijöistä)
181. PP3.8.2009 klo 10:00
Anna Leino (Mustat siivet)
182. Eki3.8.2009 klo 10:03
Outi Mäki (Meidän kodin muisteluhetki - Periaatteita ja ideoita; toinen tekijöistä)
183. PP3.8.2009 klo 10:07
Iso-Mustajärvi, Pertti (Kantavien rakenteiden palosuojaus; toinen kirj.)
184. Eki3.8.2009 klo 10:13
Tiina Huusko (Dementiapotilaan lääkehoito - Opas lääkäreille ja hoitohenkilökunnalle; yksi tekijöistä)
185. PP3.8.2009 klo 10:19
Osmo Haapaniemi (Itsetuntemus)
186. Eki3.8.2009 klo 10:21
Manolis Chatzidakis (Länsimainen maalaustaide 4: Bysantti ja varhaiskeskiaika; yksi tekijöistä)
187. PP3.8.2009 klo 10:23
Segalen, Victor (Maalauksia)
188. Eki3.8.2009 klo 10:24
Raija Tenkanen (Vanhusten kotipalvelun laatu - Laatuominaisuuksien vertailu kahdessa kunnassa)
189. PP3.8.2009 klo 10:30
Nousiainen, Unto (Partiaaliset epilepsiat)
190. Maikki3.8.2009 klo 10:37
Tepsa, Pentti (Kantavat siivet. Ovi raollaan kirkkovuoden juhlapyhiin; 1/3)
191. Eki3.8.2009 klo 10:37
Tiula, Martti (Asunnon remonttiopas)
192. PP3.8.2009 klo 10:44
Inha, Timo (Kantavien rakenteiden palosuojaus; toinen kirj.)
193. Maikki3.8.2009 klo 10:47
M. Kuusinen (Venäläis-Suomalainen Suursanakirja; toinen tek.)
194. Eki3.8.2009 klo 10:50
Susan Price (Sterkarmin poika)
195. PP3.8.2009 klo 10:54
Eknath Easwaran (Classics of Indian Spirituality)
196. Eki3.8.2009 klo 10:56
Arja Heikura (Seksi on elämää ja iällä ei oo mittään väliä - Omaishoitajan seksuaalisuus parisuhteessa, jossa hoidettavana on dementoituva puoliso)
197. PP3.8.2009 klo 11:05
Anne-Mari Lehto (Suomalainen kenkä; 1/2)

[Hmh. Onkohan qwertsu lukenut tuon kirjan?]
198. Maikki3.8.2009 klo 11:12
Osborne, Richard (Basic instinct - vaiston varassa; elokuvasta tehty kirja)
199. Eki3.8.2009 klo 12:28
Diane O'Connor (How to Make Your Man More Sensitive; toinen tekijöistä)
200. Maikki3.8.2009 klo 12:41
Ofori, Henry (Kirjallisuuskerho)
201. Eki3.8.2009 klo 12:45
Raija Heinola (Yhteistyöhön omaisten tukemiseksi - Ituja vanhustyöhön)
202. Maikki3.8.2009 klo 12:50
Alfred Hutchinson (Road to Ghana)
203. Eki3.8.2009 klo 12:55
O'Connor, Dick (How to Make Your Man More Sensitive; toinen tekijöistä)
204. Maikki3.8.2009 klo 13:07
Cosic, Dobrica (sukunimessä pitäisi olla molempien c-kirjaimien päällä korkomerkit, en saanut osumaan kohilleen) (Aurinko on kaukana)
205. Eki3.8.2009 klo 13:15
Castle, John (Lento yössä; toinen tekijöistä)
206. Maikki3.8.2009 klo 13:44
Hedlund, Gunnar (Ratsastuksen taito; 1/3)
207. Pauli3.8.2009 klo 13:46
Risto Pönniö (American dream)
208. Maikki3.8.2009 klo 14:09
Itayemi, Phebean (Ei mitään niin ihmeellistä)
209. Eki3.8.2009 klo 14:30
Anne Hartikainen (Minun elämäni; toinen tekijöistä)
210. Maikki3.8.2009 klo 14:34
Edith Holden (Nuoren tytön päiväkirja luonnontapahtumista 1906)
211. Eki3.8.2009 klo 14:37
Leena Sinisalo (Isäni alzheimer. Lohtua - tukea - tietoa)
212. Maikki3.8.2009 klo 15:08
Oscar Ribas (Uanga)
213. Eki3.8.2009 klo 15:10
Strating, J. J. (Seatales of Terror)
214. Pauli3.8.2009 klo 15:12
Jakhelln, Cornelius (Jumalten tuho)
215. Eki3.8.2009 klo 15:16
Stenberg, Marjo (Meidän kodin muisteluhetki - Periaatteita ja ideoita; toinen tekijöistä)
216. Martta3.8.2009 klo 15:23
Juusela, Mare (Kahden kodin kansalainen)
217. Martta3.8.2009 klo 15:23
[Korjaan: Juusola, Mare)
218. Eki3.8.2009 klo 15:30
Riikka Lehkonen (Minun elämäni; toinen tekijöistä)
219. Maikki3.8.2009 klo 15:32
Kirkkala, Soila (MMM-92; 1/3)
220. Owlie3.8.2009 klo 15:34
31.7 klo 21:43,
Vigdis Grimsdóttir on ollut jo.
221. Eki3.8.2009 klo 15:44
Aune Turpeinen (Omaishoitajan kirja)
222. Maikki3.8.2009 klo 15:53
Ndabaningi Sithole (African Nationalism. Omaelämäkerta ja poliittinen analyysi)
223. (Maikki)3.8.2009 klo 16:04
[Paikataan nimellä Vorländer, Karl (Vanhanajan ja keskiajan filosofian historia)]
224. Eki3.8.2009 klo 16:09
Emma Darcy (Blind Date)
225. Maikki3.8.2009 klo 16:12
Clara Viebig (Nukkuva sotajoukko)
226. Eki3.8.2009 klo 16:29
Geston, Mark S. (Ur drakens gap)
227. Maikki3.8.2009 klo 16:32
Karvosenoja, Heikki (Kantavat siivet. Ovi raollaan kirkkovuoden juhlapyhiin; 1/3)
228. Eki3.8.2009 klo 16:34
Kinnunen, Heini (Seksi on elämää ja iällä ei oo mittään väliä - Omaishoitajan seksuaalisuus parisuhteessa, jossa hoidettavana on dementoituva puoliso; toinen tekijöistä)
229. Maikki3.8.2009 klo 16:36
Noni Jabavu (Drawn in Colour)

(Tältä erää kiitos!)
230. Eki3.8.2009 klo 16:43
Väinö Kelhä (Pieni avaruuskirja)
231. Libero3.8.2009 klo 19:18
(Gyula Illyés on ollut säikeessä 4110. Paikkasin nimellä 'Ishaque, Labeena' [Taittele lautasliinat kauniisti].)

Säikeeseen 111.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *