KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 108

4975. Kirjailijat ketjuun - 108

Libero21.7.2009 klo 18:27
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa esimerkiksi Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta jne.

Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Ketju jatkuu tästä:

PP 21.7.2009 kello 18.16

Nicholas, Harris (Aikojen halki – Dinosaurukset; toinen kirj.)
2. Eki21.7.2009 klo 19:27
Sue Harrison (Sisar Kuu)

[kitooooos taaaaas]
3. PP21.7.2009 klo 19:37
Niukkanen, Timo (Jäälle! Opas retkiluisteluun ja jäällä liikkumiseen; 1/3)

[Tackar och pockar!)
4. Eki21.7.2009 klo 19:43
Muir, Percy A. (Book Collecting: More Letters to Everyman)
5. PP21.7.2009 klo 19:48
Anne Lehtonen (Jäälle! Opas retkiluisteluun ja jäällä liikkumiseen; 1/3)
6. Eki21.7.2009 klo 19:50
Thomas Page (Skal baggarna)
7. PP21.7.2009 klo 19:52
Ebba Aalegaard (Villakoira)
8. Eki21.7.2009 klo 20:40
David Gibbon (Colourful Australia - Sydney; toinen tekijöistä)
9. PP21.7.2009 klo 20:46
Nikki, Kalevi (Pielisen profeetta vai Don Quijote?)
10. Eki21.7.2009 klo 21:07
Victor Papanek (Turhaa vai tarpeellista)
11. PP21.7.2009 klo 21:14
Kyösti Kurtakko (Tietotekniikka koulutyössä)
12. Eki21.7.2009 klo 21:28
Kristian Blomberg (Fantasian monet maailmat; yksi tekijöistä)
13. Iitär22.7.2009 klo 02:37
Raili Rytkönen ( Suur-Iin historia 1700-1870 )
14. PP22.7.2009 klo 08:21
Niska, Adolf (Mitt livs mazurka med Thalia)
15. Eki22.7.2009 klo 09:29
Frank Belknap Long (The Black Druid)
16. PP22.7.2009 klo 09:38
Giorgio Faletti (Minä tapan)
17. Eki22.7.2009 klo 09:39
Timo Varpio (Om; toinen tekijöistä)
18. PP22.7.2009 klo 09:41
Ogletree, Terry W. (Upgraiding and Repairing Networks)
19. [PP]22.7.2009 klo 09:46
[Upgrading...]
20. Eki22.7.2009 klo 09:48
Walter Wood (Surman suusta)
21. PP22.7.2009 klo 09:52
David Harris (The Genious)
22. Eki22.7.2009 klo 09:53
Stott, Carole (Tähtitaivas)
23. PP22.7.2009 klo 09:54
Erica Bauermeister (Elämän lempeät maut)
24. Eki22.7.2009 klo 09:55
Robert Asprin (Myth-ing Persons (The Myth Books 5))
25. PP22.7.2009 klo 09:56
Noakes, Manny (Hyvän olon dieetti)
26. Eki22.7.2009 klo 09:57
Yemtsev, Michail (Världens själ; toinen tekijöistä; en löytänyt nimestä suomalaista versiota, saattaisi olla Jemtsev, Mihail)
27. PP22.7.2009 klo 09:58
Lisa Unger (Kauniita valheita)
28. Eki22.7.2009 klo 10:01
Richard Avery (Zelos - värld i krig)
29. PP22.7.2009 klo 10:02
Yvonne Nystedt (Adoptionsrådgivning ur föräldrarnas perspektiv)
30. Eki22.7.2009 klo 10:04
Dan Morgan (The New Minds)
31. PP22.7.2009 klo 10:06
Noel Coulson (A History of Islamic Law)
32. Eki22.7.2009 klo 10:07
Nicholas Witchell (The Loch Ness Story)
33. PP22.7.2009 klo 10:09
Lisa Rogak (Da Vinci -koodin luoja. Dan Brownin henkilökuva)
34. Eki22.7.2009 klo 10:10
Kuttner, Henry (Fury)
35. PP22.7.2009 klo 10:11
Yrjö Sariola (Lupa vanheta)
36. Eki22.7.2009 klo 10:17
Lao She (Kattriket)
37. PP22.7.2009 klo 10:18
Eila Kähärä (Tuulivarvikko)
38. Eki22.7.2009 klo 10:26
Ronald Hall (The Open Cage)
39. PP22.7.2009 klo 10:30
Lohi, Väinö (Mittaamaton armo9
40. Eki22.7.2009 klo 10:45
Norkola, Tero (Sivupolkuja: Tutkimusretkiä kirjallisuuden rajaseuduille; toinen tekijöistä)
41. PP22.7.2009 klo 10:47
Orjasniemi, Tarja (Kun Alko avattiin...; toinen kirj.)
42. Eki22.7.2009 klo 10:48
Jacques, Brian (Lentävä hollantilainen: Haaksirikkoiset)
43. PP22.7.2009 klo 10:49
Niko Rajakallio (Runoja)
44. Eki22.7.2009 klo 10:49
Ings, Simon (Rautakalan kaupunki)
45. PP22.7.2009 klo 10:51
Niklas-Salminen, Ritva (Johdatus Afrikan maiden kirjallisuuteeen)
46. Eki22.7.2009 klo 10:55
Veikko Hannuniemi (Kapteeni Wigan armahdetaan. Suuri seikkailu aavoilta ulapoilta merten kartoittamisen ajoilta)
47. PP22.7.2009 klo 10:57
Inkeri Peuna (Korpivaellus)
48. Eki22.7.2009 klo 11:00
Almroth, Thure (Mamma, får jag låna Andromedagalaxen?)
49. PP22.7.2009 klo 11:02
Elli Vanhatalo (Saaka ja Saakan perhe)
50. Eki22.7.2009 klo 11:05
Les Martin (Bellefleurin kadotetut)
51. [PP]22.7.2009 klo 11:08
[Korjaanpa taas. Kirjan nimi on Saaka ja saakan penne, tornionjokilaaksol. romaani]
52. PP22.7.2009 klo 11:09
Niukkanen, Juho (Talvisodan puolustusministeri kertoo)
53. Eki22.7.2009 klo 11:10
Harvey Wheeler (Vuorenvarma; toinen tekijöistä)
54. PP22.7.2009 klo 11:13
Rovari, Alex (Onnea ja menestystä; 1/2)
55. Eki22.7.2009 klo 11:18
Edward Harrison (Yön pimeys - maailmankaikkeuden arvoitus)
56. PP22.7.2009 klo 11:28
[Ensinnäkin pahoittelen äskeistä. Kirjailijanimi meni täysin pieleen.

Rovira, Álex (Onnea ja menestystä; 1/2)]

Nikolskaja, Roza (Karjalainen keittiö)
57. Eki22.7.2009 klo 11:38
Zaniewski, Andrzej (Rottaodysseia)
58. PP22.7.2009 klo 11:41
Javier Sierra (Ehtoollisen salat)
59. Eki22.7.2009 klo 11:49
Ramsay, Jay (oik. Ramsey Campbell) (Kuoleman kynsi)
60. PP22.7.2009 klo 11:53
Young, William P. (Shack)
61. Eki22.7.2009 klo 11:55
Philip Wylie (The Disappearance)
62. PP22.7.2009 klo 11:58
Eliassen, Ruben (Phenomena - Ennustuksen valitut)
63. Eki22.7.2009 klo 12:07
Bergier, Jacques (Eternal Man; toinen tekijöistä)
64. PP22.7.2009 klo 12:12
Satu Kalpio (Lapin perinnemaisemat)
65. Eki22.7.2009 klo 12:38
Irma Hirsjärvi (Fantasian monet maailmat; yksi tekijöistä)
66. PP22.7.2009 klo 16:06
Irene S. Ross (Women and the Art of Negotiating; toinen kirj.)
67. Eki22.7.2009 klo 16:14
Stableford, Brian M. (The Face of Heaven)
68. PP22.7.2009 klo 16:28
Markku Tanttu (Hiljainen maisema - Erkki Tantun taidegrafiikkaa)
69. Eki22.7.2009 klo 16:32
Trevor Hoyle (Earth Cult)
70. PP22.7.2009 klo 16:36
Elisabeth Eldershaw (The Purple Mouse)
71. Eki22.7.2009 klo 16:38
Wurtis, Janny (Curse of the Mistwraith (The Wars of Light and Shadow 1))
72. PP22.7.2009 klo 16:40
Yutaka Sugita (Miltä minä näytän?)
73. Eki22.7.2009 klo 16:45
Tammsaare, A. H. (oik. Anton Hansen) )Hornanperän uusi paholainen)
74. PP22.7.2009 klo 16:48
Helena Pekkala (Kun Alko avattiin...; toinen kirj.)
75. Eki22.7.2009 klo 16:49
Leo Bruhns (Das Jahrhundert Rembrandts)
76. PP22.7.2009 klo 16:53
Simmons, Joanna (Löytöjen koti; 1/3)
77. Eki22.7.2009 klo 17:01
Aylett, Steve (Atomi)
78. PP22.7.2009 klo 17:07
Elizabeth Smither (The Legend of Marcello Mastroianni's Wife)
79. Eki22.7.2009 klo 17:21
Elizabeth Smart (By Grand Central Station I Sat Down and Wept)
80. PP22.7.2009 klo 17:26
Timo Mattila (Joulupuu)
81. Eki22.7.2009 klo 18:07
Lahti, Kosti Harald (Tiukalle otti mutta selvä tuli)
82. PP22.7.2009 klo 18:46
Donna Ford (Styvdottern)
83. Eki22.7.2009 klo 18:54
Dank, Milton (Hiljaisten siipien sotaa)
84. PP22.7.2009 klo 19:01
Niclas Björck (Huskvarnaviken - tio meter och 5000 år)
85. Eki22.7.2009 klo 19:03
C. J. Cherryh (Brothers of Earth)
86. PP22.7.2009 klo 19:06
Håkan Berg (Sådan kärlek till blommor; yksi kirj.)
87. Eki22.7.2009 klo 19:09
Geoffrey Hoyle (Viides planeetta; toinen tekijöistä)
88. PP22.7.2009 klo 19:11
Edgar Vincent (Nelson - Love and Fame)
89. Eki22.7.2009 klo 19:12
Terry Greenhough (The Wandering Worlds)
90. PP22.7.2009 klo 19:13
Haikonen, Maija (Syväsukellusta ja pintakelluntaa)
91. Eki22.7.2009 klo 19:15
John W. Campbell Jr. (Analog 6)
92. PP22.7.2009 klo 19:18
Rumpunen, Risto (Väärää taidetta)
93. Eki22.7.2009 klo 19:21
Terlouw, Jan (Katorian kuningas)
94. PP22.7.2009 klo 19:23
Nuwas, Abu (Runoja kaduilta ja kapakoista. "A. N. is the first and foremost islamic gay poet")
95. Eki22.7.2009 klo 19:26
Basil Copper (Necropolis)
96. PP22.7.2009 klo 19:31
Ritva Cronhjort (Työpaikkakouluttajan opintoaineisto; 1/3)
97. Eki22.7.2009 klo 19:35
Tšernyševski, Nikolai Gavrilovitš (Mitä on tehtävä? Kertomus uudesta ihmisestä)
98. PP22.7.2009 klo 20:04
Šalda, František Xaver (Loutky i dìlníci boží )
99. Eki22.7.2009 klo 20:08
Edgar Cayce (E.C's Story of the Origin and Destiny of Man)
100. PP22.7.2009 klo 20:15
Eriksson, Jony (Sveriges fåglar)
101. Eki22.7.2009 klo 21:07
Nieminen, Tommi (Kohti lukijan genrejä: Johdatusta semioottiseen lajiteoriaan)
102. PP23.7.2009 klo 08:04
Irma Kiikkala (Puolitoista vuotta tsunamin jälkeen; 1/2)
103. Eki23.7.2009 klo 09:52
L. P. Davies (Genesis Two)
104. PP23.7.2009 klo 10:03
Suuronen-Geib, Heljä (Kivikautinen ruokavalio)
105. Eki23.7.2009 klo 10:09
John Brunner (The Wrong End of Time)
106. PP23.7.2009 klo 10:13
Ritva Jakku-Sihvonen (Onnistuuko oppiminen)
107. Eki23.7.2009 klo 10:15
Vladimir Gakov (Ljusets vår)
108. PP23.7.2009 klo 10:18
Vaittinen, Elina (Vinkki-hiiren juustoretki; 1/2)
109. Eki23.7.2009 klo 10:27
Alejandro Jodorowsky (Alef-Thaun seikkailut; toinen tekijöistä)
110. PP23.7.2009 klo 10:34
Yoko Hashimoto (Hyvää matkaa!)
111. Eki23.7.2009 klo 10:42
Timothy Boggs (oik. Charles L. Grant) (Oinaan silmä)
112. PP23.7.2009 klo 10:48
Stefan Andres (Vieraita paratiisissa)
113. Eki23.7.2009 klo 10:49
Stasheff, Christopher (The Warlock in Spite of Himself)
114. PP23.7.2009 klo 11:02
Ratamäki, Anneli (Siruina kiven silmät)

[Liberolle: Kerroit kirjaavasi säikeissä olevia virheitä. 4770/91 olen kirjoittanut Anna Kotokorpi, vaikka pitäisi olla Anne Kotokorpi]
115. Eki23.7.2009 klo 11:16
L'Engle, Madeleine (A Wrinkle in Time)
116. PP23.7.2009 klo 11:20
Ellis, Charles D. (The Partnership)
117. Eki23.7.2009 klo 11:22
Deweese, Gene (Gates of the Universe; toinen tekijöistä)
118. PP23.7.2009 klo 11:28
Elina Kontu (Arjen moninaisuutta; toinen kirj.)
119. Eki23.7.2009 klo 11:47
Tracey West (The Clone Wars)
120. PP23.7.2009 klo 12:01
Teller, Janne (Yhtään)
121. Maikki23.7.2009 klo 12:17
Esko Heikkonen (Muutosten maailma; lukion historia; 1/3)
122. Eki23.7.2009 klo 12:20
Kern, Gregory (Dödens stjärna)
123. Maikki23.7.2009 klo 12:22
Relander, Kaarlo Adolf Oskar (Etelä-Afrikka ja sen tasavallat)
124. Eki23.7.2009 klo 12:25
Arno (oik. Arnaud Dombre) (Alef-Thaun seikkailut; toinen tekijöistä)
125. Maikki23.7.2009 klo 12:28
Otto Wendel (Kuolleiden on puhuttava; toinen tek.)
126. Eki23.7.2009 klo 12:29
E. von Adlersfeld-Ballestrem (Kummituspalatsi)
127. Maikki23.7.2009 klo 12:32
Murphy, Edvard F. (Purppuralilja. Romaani Maria Magdalenasta)
128. Eki23.7.2009 klo 12:33
F. M. Busby (The Demu Trilogy)
129. Maikki23.7.2009 klo 12:42
Beijer, Harald (Brita Burenberg)
130. Eki23.7.2009 klo 12:43
David McDaniel (Who Is No. 2 (Prisoner))
131. Maikki23.7.2009 klo 12:44
Lars Dufholm (60-luvun perspektiivi; 1/3)
132. Eki23.7.2009 klo 12:48
Michael Bishop (Stolen Faces)
133. Hugo23.7.2009 klo 12:51
Pierra Palengat (La Drôme)
134. Hugo23.7.2009 klo 12:59
[Korjaus edelliseen: tietysti
Pierre Palengat]
135. Maikki23.7.2009 klo 13:06
A. H. Rasmussen (Lohikäärmeen vankina)
136. Eki23.7.2009 klo 13:20
Saarinen, Virpi (Jäälinnun sulka)
137. Maikki23.7.2009 klo 13:58
Paleologue, Maurice (Keisari Aleksanteri II:n surullinen tarina)
138. Eki23.7.2009 klo 14:10
Charles N. Brown (Alien Worlds)
139. Maikki23.7.2009 klo 14:16
Wilfried Schilling (Hakaristin varjo)
140. Eki23.7.2009 klo 14:17
Gilbert, James (The World's Worst Aircraft)
141. Maikki23.7.2009 klo 14:18
Santeri Jacobsson (Taistelu ihmisoikeuksista. Yhteiskunnallishistoriallinen tutkimus Suomen ja Ruotsin juutalaiskysymyksen vaiheista)
142. Eki23.7.2009 klo 14:20
Oltion, Jerry (Twilight's End (Star Trek TOS))
143. Maikki23.7.2009 klo 14:21
Reuter, Kurt (Kun pojat lähtivät sotaan)
144. Eki23.7.2009 klo 14:25
Ryder Windham (Star Wars – Episodit I–VI: Kuvitettu opas)
145. Maikki23.7.2009 klo 14:43
Martti Pöyhönen (Kielletyt tunteet)
146. Eki23.7.2009 klo 14:57
Horace L. Gold (The Third Galaxy Reader)
147. Maikki23.7.2009 klo 15:02
Lujo Bassermann (Maailman vanhin ammatti; kulttuurihistoriaa)
148. Eki23.7.2009 klo 15:47
Alexander MacDonald (Helmenpyydystäjät)
149. Maikki23.7.2009 klo 21:41
Louise Fatio (Kolme onnellista leijonaa)

(Lapsuuteni ihanin kuvakirjasarja. Niitä on kolme erilaista.)
150. Eki23.7.2009 klo 21:46
Otto Martin Møller (Kultaa ja kunniaa)
151. Maikki23.7.2009 klo 21:47
René Bazin (Kuoleva maa)
152. Eki23.7.2009 klo 21:49
Isted Möller (Burgheimin kapina)
153. Maikki23.7.2009 klo 21:51
Reinke J. (Biologian pääpiirteet)
154. Eki23.7.2009 klo 21:58
John Boyd (The Last Starship from Earth)
155. Maikki23.7.2009 klo 22:34
David West (Kutsu minut kuolemaan)
156. Eki23.7.2009 klo 22:41
Sten Holmberg (Datasäkerhet - Praktisk handbok för beslutsfattare; toinen tekijöistä)
157. Maikki23.7.2009 klo 22:47
Gene Stratton-Porter (Limberlostin tyttö)
158. Eki23.7.2009 klo 22:48
Emil Petaja (Saga of Lost Earths)
159. Maikki23.7.2009 klo 22:52
Jacobi, Claus (Lisääntykää ja tuhotkaa maa)
160. Eki23.7.2009 klo 22:54
Sloane, William (The Edge of Running Water)
161. Maikki23.7.2009 klo 22:58
Maria Vexelsen (Pieni joululahja lapsille ja lasten ystäville)
162. Eki23.7.2009 klo 22:59
Stover, Matthew (Episodi III - Sithin kosto (Star Wars))
163. Maikki23.7.2009 klo 23:00
Wyss, Johan David (Robinsonin perhe)
164. Eki23.7.2009 klo 23:06
David Grinnell (To Venus! To Venus!)
165. Maikki23.7.2009 klo 23:09
Lisbeth Werner (Puck-sarja; nuortenkirjoja)
166. Eki23.7.2009 klo 23:11
Edward Bellamy (Vuonna 2000)
167. Maikki23.7.2009 klo 23:15
Michael Volin (Jooga ja hengitys; toinen tek. Nancy Phelan on jo)
168. Eki23.7.2009 klo 23:21
Imre Madach (Ihmisen murhenäytelmä)
169. Maikki23.7.2009 klo 23:29
Christmas, Walter (Kadonnut miljonääripoika)
170. Eki23.7.2009 klo 23:41
Eero Pakarinen (Lentosirkus Pilvien Huimapäät)
171. Maikki23.7.2009 klo 23:54
Robey, John Brett (He tuomitsivat hänet)
172. Eki24.7.2009 klo 00:02
Tuija Mäki (Lasten- ja nuorten jatko- ja sarjakirjat)
173. Maikki24.7.2009 klo 00:14
Keskitalo, Vilho (Vasen välihyökkääjä)
174. Eki24.7.2009 klo 00:18
Hamilton, Peter F. (The Neutronium Alchemist, pt.1: Consolidation)
175. Maikki24.7.2009 klo 00:27
Falkberget, Johan (Tunturin kiroissa)
176. Eki24.7.2009 klo 00:35
Antonio Fogazzaro (Malombra)
177. Maikki24.7.2009 klo 00:42
Rogge, Bernhard (Kaapparilaiva. 655 päivää apuristeilijä Atlantiksen merirosvosotaa seitsemällä valtamerellä; toinen tek. Wolfgang Frank on jo)
178. Hugo24.7.2009 klo 00:49
Rolf Gjedsted (Lorcas hus)
179. Eki24.7.2009 klo 00:50
Donaldson, Stephen (Daughter of Regals)
180. Maikki24.7.2009 klo 00:54
Petterson, Gustaf (Kansanopetukseta Sveitsissä)


(Hyvää yötä tältä erää!)
181. Eki24.7.2009 klo 00:56
Finnemore, John (Robin Hood)

[yötäpä sitten...]
182. Hugo24.7.2009 klo 00:59
Hartt, Frederick (Botticelli)
183. Eki24.7.2009 klo 01:00
Cassiday, Bruce (Stjärnfararen)

[iltaa vaan Hugolle...]
184. Hugo24.7.2009 klo 01:08
Christine Schutt (All Souls)

[Ajattelin kirjoittaa vain yhden, mutta tuo toivotus poiki toisenkin.]
185. Eki24.7.2009 klo 01:10
Urrila, Matti (A Dynamic Marketing Program for New Convenience Brands)

[eikun jatkoa vaan...]
186. Hugo24.7.2009 klo 02:02
Tage Skou-Hansen (Paljaat puut)
187. Eki24.7.2009 klo 02:05
Stewart, George R. (Earth Abides)
188. Hugo24.7.2009 klo 02:59
Eva Runefelt (I ett förskingrat nu)

[Huvitin välillä itseäni lukemalla läpi Laatijat paljastavat -säikeen. Paljastava.]
189. PP24.7.2009 klo 09:12
Tieke, Wilhelm (Suomalainen SS-pataljoona)
190. Eki24.7.2009 klo 09:16
Michael Coney (Friends Come in Boxes)
191. PP24.7.2009 klo 09:30
Ylermi Soini (Tautioppi; toinen tek.)
192. Eki24.7.2009 klo 09:48
Ihalainen, Karin (Kanal Fyra: Livets ansikten; yksi tekijöistä)
193. PP24.7.2009 klo 10:16
Neil Simpson (Gordon Ramsay - On Top of the World)

[Auliksessa pari sanaa auki, siksi hidastelen, mutta haitanneeko tuo mitään.]
194. Eki24.7.2009 klo 10:22
Nordgren, Anders (Magnet 5; yksi tekijöistä)
195. PP24.7.2009 klo 10:24
Sverne, Tor (Barnets bästa; 1/2)
196. Eki24.7.2009 klo 10:26
Repo, Heidi Sanna Wahlroos (Magnet 5; yksi tekijöistä)
197. Eki24.7.2009 klo 10:26
Repo, Heidi (Magnet 5; yksi tekijöistä)
198. PP24.7.2009 klo 10:28
Irma Hirsjärvi (Lihan keinu)
199. [Eki]24.7.2009 klo 10:29
[Irma on tässä säikeessä 22.7.2009 klo 12:38]
200. PP24.7.2009 klo 10:34
Illman, Karl-Johan (Landet)

[Tahtoo unohtua tuo nykysäikeen tarkistus]
201. Eki24.7.2009 klo 10:39
Annikki Hyttinen (Ingen panik!; yksi tekijöistä)
202. PP24.7.2009 klo 10:44
Niko Paech (Nachhaltige Zukunftsmärkte)
203. Eki24.7.2009 klo 10:45
Cornwell, Bernard (Talvikuningas)
204. PP24.7.2009 klo 10:49
Dömstedt, Tomas (Bellas beslut)
205. Eki24.7.2009 klo 10:52
Susan Cooper (Yllä meren, alla kiven (Pimeä nousee 1))
206. Maikki24.7.2009 klo 10:54
Robinson, Joan (Tyttö ikkunassa)
207. PP24.7.2009 klo 10:54
Reidar Jönsson (Elämäni koirana)
208. Eki24.7.2009 klo 11:01
Ogrizek, Doré (La Yougoslavie)
209. PP24.7.2009 klo 11:09
Esko Pihko (Jääkärit eteen; 1/2)
210. (maikki)24.7.2009 klo 11:13
(eikös mene näin: Cooper > Robinson, Joan?)
211. Eki24.7.2009 klo 11:22
Athena G. Kalogeropoulou (Alt-Korinth - Isthmia-Heräon-Sikyon)

[zori]
212. PP24.7.2009 klo 11:48
Urpu Vilanti (Lapinpoika hiihtää kotiin)
213. Eki24.7.2009 klo 11:53
Tergit, Gabriele (Das Büchlein vom Bett)
214. PP24.7.2009 klo 11:55
Esko Pihko (Jääkärit eteen; 1/2)
215. Eki24.7.2009 klo 11:58
Kati Kling (Småpprat; toinen tekijöistä)
216. PP24.7.2009 klo 12:00
George Grossmith (Ei kenenkään päiväkirja; toinen kirj.)
217. Eki24.7.2009 klo 12:01
Hirvonen, Pauli (Mikko Nuoli, purjelentäjä)
218. PP24.7.2009 klo 12:06
Irma Kakko (Are pyrethroids save?)
219. Maikki24.7.2009 klo 12:10
Kyöstilä, Pentti (Asiakirja- ja lomakemalleja; toinen tek.)
220. PP24.7.2009 klo 12:12
Irma Hannula (Millisilli ja Killinen)
221. Maikki24.7.2009 klo 12:13
Alan Williams (Barbouze - kuoleman asiamies)
222. Eki24.7.2009 klo 12:23
Marketta Härkönen (Lasten ja nuorten helppolukuiset kirjat; toinen tekijöistä)
223. Maikki24.7.2009 klo 12:27
Elimäki, Lauri (Kansakoulun historian oppikirja; toinen tek. Sakari Kuusi on jo)
224. Eki24.7.2009 klo 12:41
Ralph Brain (Woodstock - The Golden Guide)
225. Maikki24.7.2009 klo 12:54
Nousiainen, Reima (Jyväskylä. Suomalaisen kulttuurin ja teollisuuden kaupunki; toinen tek. Ville Repo on jo)
226. Eki24.7.2009 klo 13:16
Merril, Judith (The Best of Judith Merril)
227. Maikki24.7.2009 klo 13:22
Hellevi Viemerö (Saattaja)
228. Libero24.7.2009 klo 13:31
Säikeeseen 109 tarttis siirtyä...
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *