KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-VIIKONLOPPU 18.-19.7.

4974. IS-viikonloppu 18.-19.7.

Jaska19.7.2009 klo 12:26
Söötti kovis Simbergiltä! Pehmeyttä edustivat pääkuvan lisäksi muutamat turhan helpotkin vihjeet, mitä todennäköisimmin tarkastajan toimesta muutettuja. Vastapainoksi oli pari arkista nelikirjaimista vinkattu päätä (ehkä vain minun) raavituttavin ensipainoksin.

Vaikeutta oli siis hyvinkin täysien pallojen verran. Yksi normaali-istunto ei olisi edes riittänyt, ellei liehtari miehen tiellä olisi pikkuisen opastanut oikean yläkulman sokkeloissa. Se ken tästä ryteiköstä vakain, reippain askelin naarmuitta perille selvisi, ilmoittautukoon!

Muuten minua ottaa pannuun suorat vihjeet, joilla laatija huvittelee tyhmän minun kustannuksella. Ei mitään rispektiä pyyteetöntä ja uskollista ratkojaa kohtaan!
2. TAM19.7.2009 klo 12:58
Vasemman yläkulman häneen on mennyt piru-juttu takkuilee ja sen myötä toi lainausmerkeissä oleva luoto. Mikä siinä on, että aina pari kirjainta jää uupumaan.
3. Pekka Harne19.7.2009 klo 13:11
Mulle osoittautui Simbergin koviksessa työläimmäksi pisimmän ratkaisulauseen viimeinen sana ja sen ympäristö. Veikkaan, että aika moni kokeili siihen ensin sanaa AURINKOLASIT. Minä olin välillä ihan varma, että siihen tulee PERHOSRILLIT, koska pääkuvan laseissa hahmotin selvästi perhoskuviot. Vaan siihen tulikin ihan eri sana...

Loistavin vihje oli mielestäni AASIN LIITETTY. Siihen ei tullut sanaa SILTA...
4. Jaska19.7.2009 klo 13:30
Eipäs paljasteta ei-ratkaisusanojakaan...
5. Marco Poloinen19.7.2009 klo 16:05
Ilmoittaudunpahan, vaikka askelluksessa ajoittaisia rytmihäiriön oireita olikin.

Jaskan tasaisen vauhdin taulukkoa omaamattomana en kovin tarkkaan osaa arvioida palloisuuden täyteyttä, mutta kyllä siihen jokunen tunti eilisillasta vierähti. Pääasiassa vatulointi keskittyi oikean alaneljänneksen tienoille.

Simbergillä on mielestäni oma, hieman täällä useimmin käsitellyistä "kovislaatijoista" poikkeava vihjeytystapansa, johon en täysin ole tottunut vieläkään. Tässä ristikossa esim. vaikkapa TILAA TEPASTELLA tai KUKA, jotka vaikuttavat eräänlaisilta kuvan tai piirroksen suorasanaisilta käännöksiltä, ja sisältävät kirjoitettuna hienoista epäjohdonmukaisuuta. Silloin tällöin myös sitten tyyliin 'Hattuja -> Sombrero' (esimerkki vetäisty hatusta!), joka soveltuu harhautukseen joskus paremmin, joskus huonommin.

Tähän ristikkoon osui muutamia oman yleissivistykseni (ja muistini) ulkopuolelle jääneitä ratkaisusanoja, mm. MUSATERMI ja INTIAANIHEIMO, jotka lisäsivät haastetta. VELI TAMMESSA -vihje-sanaparin merkitys ja syy-yhteys on sekin vielä hakusessa.

Monista mieleisistä vihjeistä voisi esimerkkeinä mainita vaikkapa KÄRSII OLLA KOVASSA KUUMUUDESSA, PUUSTA PUDONNUT ja oikeaoppinen, silti helposti höynäyttävä POSITIIVISTA.

[Jaskaa hienokseltaan peesailen tuossa "ei-ratkaisusana-asiassa"...]
6. Jaska19.7.2009 klo 17:53
...puhumattakaan ratkaisusanoista...!!
7. Marco Poloinen19.7.2009 klo 18:55
Anteeks kamalasti! Ajatus on kyllä kuleksinut ihan omia ratojaan ja esimerkistä esille väärä pää. Missään tapauksessa ei ollut tarkoitus.
8. Tuomas L.19.7.2009 klo 19:03
VELI TAMMESSA oli oikein hauska vihje. Raamattua ei tarvitsee kaivaa esille, ja kannattaa ehkä muistaa, että Alf laatii kahdella kielellä...

Minulle tämä oli tavanomaista helpompi Simberg, täyttyi jo lauantai-illan kuluessa. Yksi vihje tosin jäi tajuamatta: UTI. Haiskahtaa siltä, kuin olisi kirjaimia poistettu, mutta en ole toistaiseksi hoksannut, mitä ja mistä.
9. Marco Poloinen19.7.2009 klo 19:16
Ehkäpä minäkin vielä pääsen siitä "hauskuudesta" nauttimaan; aivosoluthan kuulemma nykytiedon perusteella voivat uusiutua ;-)

UTI on aika perinteisesti toteutettu ja lajissaan looginen vihje, joka todennäköisesti avautuu ihan yks'kaks'!
10. Marco Poloinen19.7.2009 klo 19:19
... ehkä on kuitenkin varminta sanoa, että ..."nykytiedon" mukaan...
11. Owlie19.7.2009 klo 21:15
Yritän harvoin näitä kolmipalloisia ja vielä harvemmin saan täyteen.
Tähän meni useita istuntoja. Naisihmiselle LIITTÄÄ YHTEEN oli upouusi.
Eikä auennut miksi HÄNEEN ON MENNYT PIRU. Olkoon veikkaus, kun "istuu" maisemaan hyvin. Monipuolinen sanasto ja hellyttävä pääkuva.
12. Marco Poloinen19.7.2009 klo 21:42
Owlie,

eipä taida sukupuolella olla sanottavasti väliä LIITTÄÄ YHTEEN -vihjeen ratkaisusanan tietämisessä. "Alan" ihmisethän sen tietävät, mutta sen kuuluminen yleissivistykseen on kyllä "hiinä ja hiinä".

Jos pystyyn tulevat sanat ovat oikein, niin ... PIRU-vihjeen yhteys kyllä pitäisi selvitä, vaikka vähän mutkan kautta tuleekin.
13. RA19.7.2009 klo 21:45
Tavallista helpompi... Alfiksi.

Alfin tavaramerkiksi vissiin alkaa jo muodostua nuo pääkuvalauseet, joista jokaikinen sana on ratkottava erikseen. Yhden valmiin sanan perusteella ei näköjään pysty arvaamaan muita sanoja. Ei tässäkään. Hyvä niin.

VELI TAMMESSA ja sen hauskuus vastaussanansa kanssa ei ole vielä auennut. Sorruin tämän kanssa jopa hetkeksi kuuklettamaan, mutta ei sittenkään.

Vihjetyylistä kuten pääkuvan alla UPPOUTUNUT AJATUKSIIN (4) ja suunnilleen keskellä NUMEROJA TAULULLA (5) en oikein osaa tykätä. Jotenkin liian hämärää tai yliyleistä? En tiedä.

+ KÄRSII OLLA KOVASSA KUUMUUDESSA
+ PERÄLLÄKIN (kolme vikakirjainta harhautti hyvin pitämään pitkään kiinni väärästä sanasta)
+ TIETTY ARVO
14. Owlie19.7.2009 klo 21:59
RA, luitko Tuomas L.:n jutun 19:03?
15. RA19.7.2009 klo 22:01
Owlie, luin.
16. Owlie19.7.2009 klo 22:06
RA, no sitten VELI löytyy.
17. RA19.7.2009 klo 22:09
Juu. Tajusin "jo". En minusta kyllä mitenkään hauska eikä hyvä vihje.
18. Marco Poloinen19.7.2009 klo 22:17
Sanasepon teemaristikkoon tuo jotenkuten sopisi. (Eikä tuon tapainen ilman moitteita mene läpi "geografia"-säikeessäkään ;-) )
19. jepsi valtonen21.7.2009 klo 14:26
Olisikohan veli rallitaipaleella ollut parempi vihje,jos ruutuun olisi mahtunut?
20. RA21.7.2009 klo 17:29
Joopa. Vaikea vihjeitettävä on tuo VELI TAMMESSA -vihjeen ratkaisusana (5). Saa siinä kuka tahansa veivata monet tovet! :-D
21. edward24.7.2009 klo 10:04
Minulle Alf Simbergin ristikot olivat suurta herkkua 5-6 vuotta sitten. Varsinaista ristikkojen aatelia Antti Skytän fiksujen ja elämyksiä tuottaneiden ja sopivan vaativien luomusten rinnalla.
Eivät ole enää!
Nyt en niihin enää kajoa lainkaan - aivan liian vaativia! Kokemusta ratkojana on tietenkin tullut lisää, mutta älylliset valmiudet ja terävää hoksaamista ja luovaa assosioimista vaativat valmiudet ovat tylsistyneet liikaa.
Se ikä, se ikä! Vaikka periaatteenani on ollut keskittyä yläpään skarppina pitämiseen (missä ristikot ovat upea apu!) eikä murehtia niinkään enää alapäästä.
Ovatko Alfin vaikeimmat jutut vielä hallittavissa teille
muille sanaristikkoveijareille? Edellyttäen, että ratkaistaan KOKO RISTIKKO eikä vain tyydytä yhdeksän kirjaimen löytämiseen. Ja sitten taputeta itseä päälaelle tyytyväisenä, että tulipa taas tehtyä hankala kolmitähtinen!
Itseltäni vielä sujuvat Auliksen laajatkin kesäristikot (tosin vaivoin ja usein kavereiden apujen kanssa)! Niissä kokee saavuttamisen tuntua, jos joka ruutu tulee täyteen. Niissä on käynyt säkä arvonnoissakin - näitä kirjaintenpoimimisjuttuja en ikinä lähetä. They somehow feel like cheating....
22. viita24.7.2009 klo 10:19
En saanut alfin viimeiseen montakaa sanaa. En silti parjaa siitä alfia - vaan itseäni kun älli ei riitä oivallukseen.
23. Eki24.7.2009 klo 10:23
Toivottavasti ja tiettävästi Alf lukee näitä. Helpotusta on anottu, mutta helpommin tehty kuin sanottu.
24. RA24.7.2009 klo 12:08
Minulle Alfin ristikot ovat "aina" olleet ne kaikista vaikeimmat. Tämän sain aika helposti täyteen, mutta välillä jää loppuun asti ratkomatta. Ja vielä ratkaisun nähtyänikin haetuttaa, hämmentää ja ihmetyttää.

Muutama esimerkki Alfin koviksesta 6.6.:
- piirros arpakuutiosta, näkyvillä 1, 2 ja 3 silmää > TASOT
- piirros siimassa kiinni polskivasta kalasta > VERES
- TÄYDELLÄ TEHOLLA > ÄLLI
- KARVAINEN SEURALAINEN > PUUHKA
25. Jaska24.7.2009 klo 12:43
Olihan niitä helpotuksia viimekertaiseenkin tehty. Ja helpostihan se ammattimiehiltä useimmiten sujunee. Tämä alfis ei ollut liian vaikea, kun noista helpoista vihjeistä pääsi mukavasti alkuun. Ratkesi alle viiden tunnin, jota pidän pahiksen rajana. Ymmärrän hyvin, että enemmistö pitää ristikkoa liian vaikeana, jos se ei ratkea tunnissa - parissa. Mikä on oma rajasi, edward?
26. edward24.7.2009 klo 14:50
Kuten todettu - nykyään kierrän Alfin (ja Skytän sekä Pitkälän kolmitähtiset) kaukaa, frustraatioiden välttämiseksi!
Vieläkö sellainen kaveri laatii kuin Mauri (?) Eriksson....? Yksi suosikkejani!
27. Eki24.7.2009 klo 14:51
Mauri meni edes muutama vuosi sitten.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *