KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2543

4938. HS 2543

katti3.7.2009 klo 08:42
Kaunista huomenta joka kolkkaan!

Mukavantuntuinen ristikko - onpa meikäläisen nielurisatkin hyvin näkyvissä. (Jos siis tällä eläinlajilla niitä on.)
2. katti3.7.2009 klo 08:58
Teema on kyllä kesäisen hauska. Enpä kyllä muista Ruoholahdessakaan törmänneeni tuohon meikäläisen nimikkokasviin.
3. PP3.7.2009 klo 09:01
Tällä kertaa oli todella mukava teema ja hyvin vihjailtu. Yksi piilokirjain läi arvauksen varaan, kun en miestä tunnista, mutta muuten taas oli Google tarpeeton.
4. katti3.7.2009 klo 09:26
Näyttää tilanteeni olevan sama kuin PP:llä: miehen piilokirjain.

Rentouttava ristikko ilman ärräpäitä!
5. Potter3.7.2009 klo 09:41
Ihan hauska juttuhan tämä on. Hitleristäkin mukavasti keksitty.
Nyt kuitenkin pariksi päiväksi mökkivieraiden pariin ja ristikko jää odottelemaan viimeistelyä.
6. Hemuli3.7.2009 klo 10:00
Joo, minäkin tykkään.
Kesti aika tovin ennen kuin keksin, mitä yhteyttä harmailla ruuduilla on keskenään. Mutta minulta puuttuu kyllä vielä jotakin, enemmän kuin PP:ltä ja katilta, mutta kaipa nekin siitä suostuvat avautumaan.
7. Tuohipää3.7.2009 klo 10:23
Kuinka olette ehtineet tehdä ristikon jo valmiiksi näin aikaisin! Minä vasta alottelen luettuani lehden läpikotaisin. Helpohkolta vaikuttaa, mutta en pidä kiirettä, vaan nautiskelen muiden asioiden ohella.
8. PP3.7.2009 klo 10:27
Voi, katti. Jaska vain vilkaisi sitä miestä ja tunnisti heti. Nuoruuden kuva.
9. katti3.7.2009 klo 10:46
PP:

Luulenpa, että on näyttelijä.
10. Owlie3.7.2009 klo 11:58
Olipa mieluinen aihe ja vihjekuvat herkullisia!
Tuliko muille 4-kirjaiminen ratkaisu kahteen kertaan?
11. apua3.7.2009 klo 13:17
Ei muka tarvita Googlea? Itse tunnen kasveja ja kasvinimiä hyvin vähän ja huonosti. Harmaita täyttäessäni (puolet vielä puuttuu) olen toiminut niin, että olen yrittänyt arvailla vihjeen perusteella sanaa - yleensä yhdyssanaa - joka saattaisi ehkä olla annettu kasvinimeksi. Sitten sana Googleen, ja - avot - monta kertaa olen jo onnistunut.

Mutta on tullut hutejakin.

Owlie klo 11:58, tarkoitit varmaan sitä, joka näytteli. Minulle se tuli kahdesti, toistaiseksi ainakin.
12. Owlie3.7.2009 klo 13:55
apua 13:17,
Sitäpä juuri.

Yhteen 5-kirjaimisen piiloon on kaksi vaihtoehtoa.
13. Cu3.7.2009 klo 14:14
Mukava kesäinen ristikko. Taisipa tulla kasvien nimistö ainakin osittain päivitetyksi.

Sain yhtä kirjainta lukuunottamatta ratkaisun jo puhtaaksikirjoitetuksi.

3. ja 4. rivi, 17. sarake pitää sisällään nuorehkon miehen kasvojen kuvan. Meitä ei ole esitelty. Onko kyseessä mahdollisesti koripalloilija? Onko vastaus siis laatusana?

Cu
14. otv-a3.7.2009 klo 14:43
kiva teema (mutta oliko tarpeen paljastaa heti alkuiltapäivästä?), kivat vihjeet. googlea tarvitsin useasti, kun ei ole paperisia vihjekirjoja. nelikirjaiminen neliö vielä tyhjänä.
Cu, juu.
15. 03.7.2009 klo 15:07
Samaa mieltä. Kiva ristikko. Selkeä ja siisti.
Nyt uimaan.
16. Miksi3.7.2009 klo 15:33
Sama ihmettelevä kysymys kuin otv-alta. Juuri edellä joku ilmoittaa, ettei teema auennut itsestään. Nyt se on sitten siinä.
17. apua3.7.2009 klo 16:35
Miksi klo 15:33,

Ristikkojen ortodoksiratkaisijan kannalta kysymys saattaa olla aiheellinen. Mutta kesähiljaisuuden keskellä hyväksykäämme melko suorat kysymyksetkin, eikö? Sitäpaitsi, on niitä jujuja monia muitakin. Esimerkiksi: 13. rivi alhaalta, 10. ruutu vasemmalta. KASVI-sanan yläpuolella on tuollainen kärpäsenkakkaa suurempi musta sirpale. Siitä tulee selvästikin sinänsä aivan moitteeton 12-kirjaiminen ratkaisusana, mutta miten tässä logiikka menee? Ei mene kaaliini.
18. otv-a3.7.2009 klo 16:45
apua,
tässä ristikossa väripainos olisi auttanut monessa. sen ihmettelemäsi sirpaleen laisia en ole mustia nähnyt, muun värisiä kylläkin.
19. Cu3.7.2009 klo 17:08
apua!

Kärpäsen kakkaa suurempi musta sirpale on loistava muovinen palikka, jolla ja joilla voi aikuinenkin viettää mukavasti aikaa rakentelemalla lastensa kanssa melkein vaikka mitä. Vastaus liittyy palikoiden valmistusmaahan.

Cu
20. apua3.7.2009 klo 17:40
Cu 17:08,

niinpäs liittyykin, kiitokset! Mutta entä sitten 8. rivi alhaalta? Se näyttäisi sisältävän harmaan 10-kirjaimisen sanan (3 piilokirjainta), joka "suomennettuna" on sama kuin vaatevaraston hoitaja - ei siis mikään kesäkukka ollenkaan.
21. apua3.7.2009 klo 17:52
Jeh! Vaatevaraston hoitaja irtisanottiin ja korvattiin vähän rikkinäisemmällä, mutta vielä puuttuu 4 harmaata. Eli ei tämäkään ristikko niin kauhean helppo ole tavalliselle tallustelijalle.
22. Potter3.7.2009 klo 18:42
Jes, pääsin mökkivierailusta kotiin ja sain ristikon viimeistellyksi. Tuota teemaa en kyllä olisi vielä paljastanut kaikille, koska siinähän se koko juju just olikin.
23. marjuko3.7.2009 klo 21:37
Pääsin tätä katselemaan vasta illansuussa eikä teema kyllä ihan noin vain auennut. Raitapaidasta sen keksaisin. Nyt on yläkerta täysi, alakerrasta puuttuu paljon, mutta mihinkäs tässä on kiire. Perjantai, tulossa koleita päiviä, jolloin ei tarkene järvessä rypeä. En kysy vielä mitään. Jos lohkeis iteltä.
24. Hemuli3.7.2009 klo 21:58
Minulla kävi samoin kuin marjukolla: tekstiilitaiteilija paljasti jujun.
Ceterum censeo: näin hauskan teeman seikkaperäinen aukaiseminen ei minusta ollut kivaa. Avun pyytämisen kanssa sillä ei mielestäni ollut mitään tekemistä. (apua 16:35)
Ja sanottakoon nyt, että en keksi kunnon sanaa risteämään kyseisen frouvan toisen kirjaimen kanssa. Muuten olen aika tyytyväinen.
Minulle vaikea oli esim. NOH, kun siinä ympärilläkin oli sanoja, jotka eivät olleet itsestään selviä.
Ja pitää kai kehua kuvien laatua: kaikki kuvat taisivat olla helpohkosti tulkittavia.
25. marjuko3.7.2009 klo 22:11
Hemuli,
se sana näyttää ja kuulostaa hassulta, mutta tuo materiaali viittaa luontoon ja siitä tehtyyn kappaleeseen - mihin tarkoitukseen, kysymys.
26. Owlie3.7.2009 klo 22:39
Hemuli ja marjuko,
En ole ihastunut omaani siinä kohdassa. Tarjoilen muotoa ja luontoa, siinä järjestyksessä.
27. marjuko3.7.2009 klo 22:44
Owlie,
juuri noin minäkin sen ajattelin. Toinen, aika mahdoton sana, jonka käyttötarkoitus pöljä. Kolmatta en ole keksinytkään. Onneksi, vielä. Riesaa.
28. 03.7.2009 klo 22:50
En ymmärrä, sitä ihmettelyä "teeman paljastamisesta".
Paljastuuhan se aika nopeasti, kun täyttää ristikkoa.
29. 03.7.2009 klo 23:06
QLO ja NOH olivat hyviä vihjeitä. Samoin RISTIKOIDEN
TAKANA, kun tuli ensimmäiseksi laatija mieleen.
30. kaitsu4.7.2009 klo 09:19
Kaikilla näyttää yläosa täyttyneen. Vihjatkaapa vähän oikealta kolmatta harmaata. En tunnista kuvassa olevaa henkilöä. Myöskin samassa kohdassa "untuvan" alapuolelle tuleva sana on epäselvä.
31. Hemuli4.7.2009 klo 09:35
kaitsu,
herrahenkilö on aika erakoitunut.
Ja se vaakasana puhututtaa tuossa ylhäälläkin; kukaan ei oikein osaa tyytyä saamaansa sanaan. Kahdesta huonosta pitää ilmeisesti valita vähemmän tökkö. Tai sitten on joku ratkaisu, joka ei ole juolahtanut mieleen...
32. kaitsu4.7.2009 klo 10:27
Kiitos Hemuli, outo oli herrahenkilöstä tuleva sana, mutta googlestahan se sittten löytyikin. Ja untuvan alapuolelle tuleva sana on tosiaan tökkö.
33. apua4.7.2009 klo 10:32
Onko Sorsan Kalen nimikkokasvi selvä kaikille muille, kun kukaan ei ole kysynyt? Olen yrittänyt käydä läpi lukuisia luetteloita, mutta en löydä . . . .
34. otv-a4.7.2009 klo 10:45
apua,
ehkä on hyvä, ettet löydä, on nääs hyvin uhanalainen.
35. apua4.7.2009 klo 10:53
otv-a 10:45,
täytyy varmaan yrittää uudelleen vierailla Uhanassa, vaikka pikimmältään olen siellä jo käynytkin - siis tuloksetta.
36. otv-a4.7.2009 klo 10:59
en löytänyt äkkiä uhanasta(!), mutta kasvin nimellä haettaessa tulee "kasvupaikka".
37. Owlie4.7.2009 klo 11:04
otv-a,
Kysyn, kun näyt olevan langalla.
Tuliko sinulle 4-kirjaiminen erisnimi kahteen kertaan?
(Anteeksi, mutta äskeinen keskustelunne hymyilyttää vieläkin)
38. katti4.7.2009 klo 11:09
apua:

Googlaamalla löytyi poliitikko heti ekana ekalta sivulta.

Itse en ole löytänyt jätskikasvia kuukelista, mutta vaihtoehtojahan ei voi olla kuin yksi (?).
39. Jondalar4.7.2009 klo 11:12
Ajoneuvon piilokirjain vielä puuttuu. Ei tarvinnut säikeestä apuja katsoa. Ihailtava temppu taas laatia teemaristikko.
40. otv-a4.7.2009 klo 11:21
Owlie,
muistaakseni tuli, mutten löydä nyt kuin toisen.
katti,
jätski löytyy, tsekkaa vielä.
41. Tamara4.7.2009 klo 11:30
Ristikko on valmis, mutta pari sanaa epäilyttävät.
Ne ovat keskellä alhaalla oleva ruudukko ja sen kanssa risteävä TILA. Tuleeko tilaksi sellainen, johon liittyy ylempänä vasemmalla - lähellä jäätelöä - pystyssä oleva työkalu?
42. Jondalar4.7.2009 klo 11:31
On tosiaan kaksi samaa, toisessa vihjeenä "näytteli" ja vasemmalla hänestä kuva joulupukin luona.
43. Jondalar4.7.2009 klo 11:48
Tamara, samaa tavaraa talikoidaan kummassakin.
44. apua4.7.2009 klo 11:55
Lienen saanut vastauksia vast'ikäiseen kysymykseeni klo 10:32 Sorsan pärstästä, mutta en todellakaan ole noita vastauksia ymmärtänyt. Olen kaikenlaisia sanoja yritellyt, ja nyt sitten aivan tööt. Täytynee jättää toistaiseksi, koska tuntuu olevan perin jumissa.

Toki "lisävihjeet" olisivat nekin arvossaan!

Ällistyttävää muuten, miten erilaisia kasvinnimiä riittää ja riittää.
45. 04.7.2009 klo 12:54
apua. Ensin se nimi (genet) ja sitten laite eli kuva-----.
46. apua4.7.2009 klo 13:14
0 klo 12:54,
kiitän nöyrimmästi, mutta ei vieläkään onnistunut. Pölkky mikä pölkky. Olen tosi pahoillani itseäni neuvoneiden puolesta.
47. otv-a4.7.2009 klo 13:19
apua,
tarkasta KAIKKI vaakasanasi, niissä on oltava jotain häikkää, sillä tämä ei ole vaikea.
48. Jondalar4.7.2009 klo 13:30
Kahden pisteen vinkki. Sitä ei näe uhanalassa, mutta voi olla siumissa. Jos ei maassa, niin latifoliumissa. Imatralla oli kauan sitten tehdas.
49. apua4.7.2009 klo 14:25
Jondalar 13:30,
niinpä tosiaan, tarkoitat Valco Oy:tä. Voi tätä sokeutta!
Eli kiitokset muillekin neuvojille, ohjausvika oli kyllä taas täällä istuimen ja ratin välissä.
50. katti4.7.2009 klo 14:38
otv-a:

Kiitos neuvosta - löysin kukkasen sit Lapista - muuten olisin tyytynyt tavallisimpaan vaihtoehtoon (jollaista ei siis liene olemassakaan). Söpö on tämä kukkanen!
51. mummeli4.7.2009 klo 14:47
Ei tämä nyt kauhean vaikea ollut. En vain tiedä ihan keskellä ylhäällä nuoren miehen kuvaa, sen piilokirjain, oiskohan etu- vai takavokaali? Tuloksena substantiivi vai adjektiivi?
52. Hemuli4.7.2009 klo 15:13
mummeli,
vaikea ei oikeastaan lainkaan, mutta ihan kiinnostava.
Minä kirjoitin adjektiivin.
53. jammi4.7.2009 klo 16:01
Tosiaan mielenkiintoinen ristikko, muuten valmis, mutta mikä on DUO keskiosassa?
54. marjuko4.7.2009 klo 16:21
Jätin lepäämään ja niin kävi taas, että postia kulki solusta toiseen ja pahikset lensivät auki: mm. NOH yhtäkkiä, että niitä näitähän ne. Nyt oon ihan vähän pollee.
55. 04.7.2009 klo 16:31
jammi. Ankkalinnan festareiden suosittu bändi.
56. jammi4.7.2009 klo 17:31
0, kiitos vihjeestäsi. Varmaan hyvä, mutta valitettavasti se ei auttanut minua.
57. jammi4.7.2009 klo 17:41
0, peruutan edellisen viestini! Kiitos, ristikko tuli täyteen!
58. 04.7.2009 klo 18:17
Mukava juttu. Hyvä jammi.
59. uusi4.7.2009 klo 18:43
Onkohan minulla jotain pahasti pielessä aivan oikeassa laidassa keskivaiheilla. Se on kyllä täynnä, mutta en tajua tuota AUTOT PIILOON. Ja TANGOssa minulla on adjektiivi...
60. uusi4.7.2009 klo 18:59
Ja sitten oikeassa alanurkassa ratkaisun vieressä oleva SOTILASARVO. Mitä tuo ratkaisu oikein on tarkoittavinaan? Ei käsitä nyt... tai siten on ympäristössä jotain pielessä.
61. Hemuli4.7.2009 klo 19:12
uusi,
en ole läheskään niin fiksu kuin jotkut joskus; he näet avistavat tehdyt virhevalinnat.
En keksi, mikä sinulla on pielessä, mutta jotain varmaan.

Tangoon ei tule adjektiivia vaan propri. Ja autot piiloon on myös ihan ymmärrettävä, tyyliin "mersutpois". Sotilasarvo on lyhenne. Toivottavasti keksit.
62. uusi4.7.2009 klo 19:16
OK. Kumitan kyseiset kohdat kokonaan tyhjiksi. Vahinko, noita kolmea lukuunottamatta kaikki kun matsasi niin mainiosti.
63. pelaaja4.7.2009 klo 19:32
Olisi kyllä mukava tietää, kuka tuo yläkerran adjektiivimies on. Näyttelijäksi veikattu, Jaska kai tunnistanut. Minulle tuli mieleen Titanic mutta kun se mies on olomuodoltaan muistaakseni päinvastainen. Ja todellakin se miehen vieressä oleva 'sormenjälki' on erikoinen.

HS ojentaa näköjään auttavan kätensä nopeuttaakseen osingonjakoa. Ihan varmasti kaikki eivät ole aina muistaneet tilinumeroaan raapustaa.
64. uusi4.7.2009 klo 20:04
Ei nyt mene AUTOT PIILOON sitten mitenkään. Piilo on kyllä paikoillaan, mutta autot hukassa. Enkä tangoonkaan taivu. Että saisin sen kohdan kasaan, kysyn nyt vaikka näin: onko juustoilla ja linjoilla mitään tekemistä keskenään? Jos se auttaisi eteenpäin.
65. toinen taata4.7.2009 klo 20:09
uusi
Kyse on intialaisesta autosta. Googleta antero Vartia niin ehkä alat taipua tangoon. Sot.arvo on laivastossa.
66. toinen taata4.7.2009 klo 20:15
pelaaja

Mielestäni adjektiivimies on koripallisti Hanno M.
67. Hemuli4.7.2009 klo 20:18
uusi,
on tekemistä. Linjoilla ja juustoilla.
68. Hemuli4.7.2009 klo 20:22
toinen taata,
kiitosta vaan!
Aina on mukavampi olo, kun tietää, miksi joku sana "kuuluu" ristikkoon. Kuvahaustahan tuo Hannu-jätti löytyi; tätä ennen minulle esittelemätön.
69. uusi4.7.2009 klo 20:24
Kiitos! Tangoilun lisäksi oli väärin se luuttuava. Nyt on kasassa!
70. pelaaja4.7.2009 klo 20:26
toinen taata,
kiitos, niinpä näyttää olevan. Noin kuuluisa mies enkä ollut edes nimeä tätä ennen kuullut.
71. 04.7.2009 klo 20:31
En ole laittanut tilinumeroa, vaikka HT kerran mainitsi,
että kannattaisi. Yli kolme viikkoa meni, kunnes postilaatikko
toi mahtipalkkion viikon alussa.
72. katti4.7.2009 klo 20:32
En puhunut adjektiivimiehestä, vaan lähellä olevasta toisesta miehen kuvasta.
73. 04.7.2009 klo 20:40
katti. Jos tarkoitat vasemmalle sitä pienempää kuvaa,
niin oli suomen rakastetuimpia miesnäyttelijöitä.
Vahinko, ettei näy ihan kokonaan!
74. pelaaja4.7.2009 klo 20:40
katti,
ai jaa. Voipi sitten olla, että Jaska tunnisti väärän miehen.
Siis minun näkökulmastani katsottuna. Samapa tuo, miehet on hyviksi havaittu.
75. katti4.7.2009 klo 20:43
0:

Sama mieltä.
76. 04.7.2009 klo 20:45
katti. Siinä oli vihje mukana.
77. -4.7.2009 klo 20:53
Ja taas täällä luullaan muita taukeiksi.
78. 04.7.2009 klo 21:49
Luin tuota alkuosaa ja siellä todettiin, että tuli kaksi
samaa sanaa. Kävin läpi ja todellakin näin on.
79. uusi4.7.2009 klo 21:56
Hei negatiivinen, täällä on ihan oikeasti taukkeja (niinkuin minä) eikä vaan luulla taukeiksi. Ei kukaan kysy jos omin avuin keksii.
80. 04.7.2009 klo 22:33
uusi. Älä välitä moisesta negatiivisesta. Jatketaan
ilman!
81. apua5.7.2009 klo 08:35
Eilen illalla klo 22:33 nimimerkki "0" suositteli jatkamaan harjoituksia, jos pulmia on.
Yksi varmistus minulta jäi vielä vajaaksi: Piilokirjaimeksi eli vokaaliksi ruudussa (9. ylhäältä, 14. vasemmalta) on kaiketi vain yksi mahdollisuus. Vihjekuvaa en tunnista, mutta - edelleen "0":n mukaan - kuvassa "oli suomen rakastetuimpia miesnäyttelijöitä". Osaako joku neuvoa minulle, miten ja mistä tämän naamakuvan ja nimen löydän, jotta saisin absol. varmistuksen asiaan?
82. apua5.7.2009 klo 08:46
Jo löytyikin, kuva ja kaikki! Olipa kuitenkin rajattu näkyviin sellainen osa naamasta, että tunnistaminen oli minulle vaikeaa.
83. -5.7.2009 klo 09:41
Piti rajata toinen puoli pois, että saadaan oikea ratkaisu!
84. 3.taata5.7.2009 klo 09:48
olisiko tuossa duossa väliviivaa ollenkaan,minua ainakin se kiusasi ihan loppuun asti,mitä mieltä muut ovat?kiitos muuten bändivihjeestä ja myös tangosta ,ne olivat kisan vaikeimmat paikat mulle,kun möttölä kin oli niin tuttu.
85. 3.taata5.7.2009 klo 10:30
olisipa toinenkin kysymys tuosta täälläkin moititusta höyhenen alla olevasta sanasta,kun tuli mieleen vaihtoehtoinen ratkaisu mieleen :jos vaihdan ekat kolme kirjainta loppuun ja eka kirjaimeksi toisen konsonantin niin saan yhdyssanan alkuun kuvan muotoa ilmaisevan sanan ja loppuun 3-kirjaimisen ainetta ilmaisevan sanan.nyt vielä mulla on se 3-kirjaiminen sana alussa ja lopussa 5-kirjaiminen loppuosa ,kumpikohan on oikeampi,kolme alussa vai lopussa ?
86. Hemuli5.7.2009 klo 10:37
3. taata,
taitaa jäädä kolmen viikon päähän tuon ratkaiseminen. Täällä on naisissa ihmetelty, että kaksi huonoa ratkaisua tarjoutuu, mutta hyvää ei kukaan tunnusta keksineensä.
87. TJV5.7.2009 klo 11:58
Hemuli ja 3.taata,

Kun en muita kirjoituksia ole lukenut, kirjoitan tuosta samasta
kohdasta näkemykseni. Tämä paikka vaivasi minuakin aina
hamaan loppuun saakka, osaksi senkin takia, että pystyyn
tuleva sana alkuosaltaan ei selvinnyt alkupäästään ennen
kolmannella vaakarivillä olevan sanan loppua. Siis oikealta
päin ylhäällä kolmas harmaa pystysana ja raitapaitaisen
naisen alla kolmannella vaakarivillä oleva ympyränmuotoinen
kuva, josta tuo 8-kirjaiminen ratkaisu saadaan. (Selitys pitkä,
koska näin laajasta ristikosta etsittäessä paikannus tarpeen.)

Mutta vaakasana kuvan perusteella ei sitten, kun sen saa,
ainakaan minusta tunnu kovin tulkinnanvaraiselta. Alkuosaan
materiaali. Loppuosaan sitten se, mikä voisi olla muutakin
materiaalia. (?)
88. Rapu5.7.2009 klo 12:55
Heips,
Mukava on ollut taas pakertaa ristikon parissa. Melkein jo säikähdin, että nytkö tästä selviäisin omin avuin, mutta ei.=)

Pahin alue oli oikealla keskellä ne rullaportaat ja juustokimpaleet. Himottavina(!) pidin niitä pitkään.
No niitten juustojen päällä on jää. Se piilo kirjain puuttuu. Nyt siinä on jäätä kuvaava sana ja olisin tyytyväinen siihen ilman sitä piiloa. Ei kai siihen kahta samaa konsonanttia tule?

Toinen kohta, joka kiikastaa löytyy vasemmalta taskukellon kohdalta 8. ruutu oikealle. RUOTSIA-vihje ja sitä ylhäältä risteävä teknisiä eivät nyt tunnu loksahtavan kohdilleen.
Voisko joku taas ystävällisesti auttaa etiä päin?
89. Tamara5.7.2009 klo 12:56
Minua auttaa se, että mieheni on kasvitieteilijä ja osasi heti sanoa, mitä tuohon höyhenen alle vaakasuoraan tulee. Ensin muoto, sitten materiaali!
90. otv-a5.7.2009 klo 13:12
Rapu,
nuo samat tekniset eivät minullekaan auenneet ennen kuin aivan viimeiseksi. kaksi samaa tuli toiseen paikkaan. olisko rullaportaissa muuttamisen varaa?
91. Rapu5.7.2009 klo 13:17
Kävipä mullekin niin, että kysyttyäni keksinkin vastauksen itse siihen Ruotisia/teknisiä kohtaan. Perutaan siis se kysymys.=)

Lisää kuitenkin löytyy koko ajan. Siellä oikealla sivulla rullaportaista luoteeseen on aika miehiä. Minulla on siinä nyt lähinnä vanha mittayksikkö. Tuskin oikein? Piilo siinäkin kiikastaa.
92. marjuko5.7.2009 klo 13:19
Hemulin ja Owlien kanssa vaihdettiin näkemyksiä höyhenen alle tulevasta 8-kirjaimisesta vaakasanasta perjantai-iltana kymmenen korvilla. Minun oma höyhentä painavampi vakaumukseni lienee, että sanan alussa on selkeästi rajattu esine ja sen jälkeen tulee aine, josta esine on tehty. Aineen rakenne näkyy kuvassa hyvin niin kuin jokainen on varmaan todennut. Mutta jos sana alkaisi tällä matskulla, loppu olisi aika onneton.
93. Tamara5.7.2009 klo 13:20
Rullaportaisiin minulla tuli ensin suure, jonka yksikkö on watti, mutta muutin sen ikään kuin nuoleen vedoten. Jääksi tuli naisen nimi.
94. Rapu5.7.2009 klo 13:24
otv-a,
Jahas, rullaportaat tässä sitten varmaan yskivätkin.
Nyt minulla on siinä tavallaan "voima", mutta olisko suunta oikeampi? Jäätä en kylläkään saa vielä silläkään muutoksella. Pähkäillään.
95. marjuko5.7.2009 klo 13:25
Rapu,
aika miehistä tulee ihan hyvä sana, kun muutat naisnimen (vaakaan, 5 kirj.) viimeisen kirjaimen.
96. TJV5.7.2009 klo 13:31
marjuko ja Tamara,

kun mun kolme pystysuuntaista harmaatani sopivat oikein hyvin,
en ymmärrä, miksei ensin materiaali ja sitten .....

Kyllä minulla kaikki kahdeksan pystyyn tulevaa ovat ihan sopivia
sanoja. Harmaat tarkistettuja ja myös teeman mukaisia.
97. Rapu5.7.2009 klo 13:33
Kiitos, otv-a, Tamara ja marjuko.
Aikamiehiin olen nyt tyytyväinen.=) Siitä naisnimen viimeisestä kirjaimestahan se oli kiinni.
Ja vielä: Vasemmalla alhaalta 6. harmaan perässä on tuulia.
Piilokirjain siinäkin kummastuttaa. Ilmansuuntaa siihen nyt pukkaa! En oikein ymmärrä miksi.
98. pelaaja5.7.2009 klo 13:33
Owlien ja marjukon kuvaama ja Tamaran miehen vahvistama höyhenenalunen löytyy käänteisessä järjestyksessä Nykäsestä. Ymmärrän Nykäsen sanan ikäänkuin selityksenä tälle ratkaisusanalle. Tai ainakin ymmärrän nyt, että tuo sana on ihan mahdollinen. Kelpaa.
99. marjuko5.7.2009 klo 13:38
Rapu,
ilmansuunnat kelpaa tuuliksi, Nykänen vahvistaa!
100. TJV5.7.2009 klo 13:41
pelaaja,

arvelen ratkaisuasi pallomaiseksi, mutta itselläni on litteä.
101. marjuko5.7.2009 klo 13:45
TJV,
varmaan sulla on kaikki pystysanat oikein, mutta ongelmaksi tulee sen 8-kirjaimisen sanan toiseksi viimeinen eli piilokirjain. Minä en saanut siihen mitään oikeasti uskottavaa sanaa tuolla sinun menetelmälläsi.
102. Rapu5.7.2009 klo 13:52
TJV,
minullakin se pyörylä oli ensin toisessa muodossa. Muutin se kylläkin ennen kuin näin näitä keskusteluja aiheesta.
Jätän siihen kuitenkin ensin muodon (5) ja sitten materian (3), vaikkei se korvaan hyvältä kuulostakaan.

Onko sinulla nyt ensin materia (3) ja siten toinen materia (5)? Jälkimmäinen esim. pieni paperinpala tai kangaspala?
103. TJV5.7.2009 klo 13:58
marjuko,
ei minusta ongelmaa ja kuten sanoit pystysanat meillä lienevät
samat. Enemmän minua vaivaisi pelaajan käänteinen sana
Nykäsessä olevan kanssa. Katselin sieltä, ei minun sanaani
siellä ole, mutta käyttämäni löytyy aika monen keittiöstä.
Tuskinpa tuosta ihmeempää pulmaa tarkistajallekaan tulee,
voitamme kaikki. Ja nythän on ensi kerran palattu vanhaan
käytäntöön, että tilinumero kysytään.
104. Rapu5.7.2009 klo 14:05
Eikös vieläkin löytynyt yksi puuttuva piilokirjan.
Vasemmalla peikon kohdalta vaakaan 6-kirjaiminen sana.
En saa kirveelläkään selvää, mitä kuvassa on. Vedetäänkö siinä autoa korjaamolle vai juotetaanko metallia. Kuvasta en saa selvää, mutta noita kahta toimintaa kuvaavaa verbiä siihen nyt tarjoaisin... Vai tapahtuuko siinä ihan jotain muuta?
105. Tamara5.7.2009 klo 14:07
Jospa minäkin tuon vielä lusikkani soppaan!
Minullakin oli aiemmin ensin materia (3) ja sitten pientä tavaraa kuvaava sana (5) mutta uskoin miestäni (koska pidän häntä itseäni viisaampana!) ja vaihdoin aiemmin mainitsemaani muotoon.
Ehkä Aulis haluaa kuvan avulla vihjata kyseisen muodon esiintymiseen vastaussanassa.
No, kolmen viikon kuluttua tiedämme!
106. marjuko5.7.2009 klo 14:19
TJV,
tässähän jos missään on lupa leikitellä sanoilla ja mielikuvituksella, joten niin tehdään. Varsinkin nämä piilokirjainkummajaiset voi tulkita niin monella tavalla. Ja tärkeimmät voitot eivät yleensä näy tilillä vaan jossain ihan muualla, niin että tästä vehtaamisesta kannattaa nauttia ihan ilman palkkaa.
107. apua5.7.2009 klo 14:19
Rapu 14:05,
minusta siinä käytetään huulipuikkoa.
108. marjuko5.7.2009 klo 14:22
Rapu,
jos se 6-kirjaiminen sana on metallin juottamista niin minä teen sitä yleensä peilin edessä...
109. Rapu5.7.2009 klo 14:25
Voi apua, kiitos.
Niinpä tehdäänkin. Nyt ei naurata yhtään se ylhäältä tuleva sana. Mikä taas aiheuttaa pientä vääntöä... muutellaan.=)
110. Tamara5.7.2009 klo 14:33
marjuko
Olen samaa mieltä kanssasi. Tällainen spekulointi juuri on niin hauskaa. Tuskin meistä kukaan tosissaan odottaa voittoa - sen todennäköisyys on varmaan aika pieni, koska arvatenkin vastauksia tulee satoja.
En kyseenalaista mieheni viisautta vaikka tuo hänen ehdotuksensa menisikin metsään!
111. SMH5.7.2009 klo 14:37
Pitkästä aikaa minäkin ilmoittaudun keskustelijaksi. Luin edellä olevat kommentit sen jälkeen kun olin saanut ristikkoni täyteen.
Harmaiden teema selvisi minulle niinkuin mm Hemulille ja Marjukolle ruosta raitapaitaisestia rouvasta.
Tuohon "höyhenenaluuseen" ilmoitan kantanani saman kuin Marjukolla. TJV: olen kanssasi eri mieltä.
Yritin hakea googlestakin tuota yhdyssanaa kyllähän se sieltä löytyi jonkun nettipokeristin nimimerkkinä. Mutta sillä ei tietystikään ole mitään tekemista ratkaisun kanssa.
112. Rapu5.7.2009 klo 14:38
Nyt on naurettavat vitsit poistettu ja meikkiä lisätty.=)
Se 9. harmaa alhalta olikin ihan muu kasvi kuin minulla ens alkuun.
Meni samalla muutkin vaihtoon... olinpa pönttö.=(
Kiitos oikeaan opastaneille.
113. Hemuli5.7.2009 klo 14:40
Tamara,
koska olet langoilla, tekee mieli kysäistä, mitä perimmiltäsi tarkoiti kirjoittaessasi "mieheni on kasvitieteilijä ja osasi heti sanoa, mitä tuohon höyhenen alle vaakasuoraan tulee".
Onko siis kyseessä joku fakkisana?
114. Tamara5.7.2009 klo 14:49
Hemuli
Höyhenen alle tuleva sana on jossain päin maailmaa luonnosta löytyvä kasvava juttu. En kyllä itse löydä sitä kirjahyllymme kasvikirjoista.
Sikäli mikäli Aulis yritää kuvata palloa, niin hän vihjailee muodolla tuohon sanaan.
115. TJV5.7.2009 klo 14:52
marjuko,
eipä niin ole tämä sen vakavampaa. Vain ristikon ratkontaa.
Se kumminkin yleensä jää pyörimään päässä taustalla, kunnes
ratkeaa. En mäkään rahalliseen hyötyyn usko.
116. Tamara5.7.2009 klo 14:58
Tosiaan jää pyörimään päässä! Kirppu-lehden "Tavuerikoista" tehtyäni laadin mielessäni vastaavanlaisia pitkälle yöhön eikä uni meinannut tulla lainkaan. Mietin jo, että mitähän tylsää minun pitäisi ruveta tekemään saadakseni unen päästä kiinni.
117. TJV5.7.2009 klo 15:35
Tamaran mies tunsi hyvin tuon pyöreän vihjeen sanan (8).
Löysin sitten äsken englanninkielisellä haulla lopulta. Ei siitä
mitään kovaa tunnu valmistettavan, päinvastoin. Esiintyy
Guyanassa. Pitää minunkin muuttaa nuo kaksi piilokirjainta,
etenkin kun kukaan ei mua kannata, plääh.
118. Taiska5.7.2009 klo 15:43
Tämä kohta pähkäilyttää: tuleeko vasemmalla Aatun vieressä jumppaavan naisen vastaukseen kuudenneksi kirjaimeksi vokaali vai konsonantti? Nyt siinä on konsonantti, mutta vokaali sopisi myös.
119. uusi5.7.2009 klo 15:43
Minulla on kyllä siinä höyhenen alapuolella ensin aine ja sitten se "voisi olla myös paperia tai kangasta". Ja nuo pystysanat on ihan järkeviä.
120. Tamara5.7.2009 klo 16:35
TJV
Älä nyt heitä kirvestä kaivoon - eihän sitä vielä tiedä, mikä on oikein eli mitä Aulis on ajatellut! Mutta kiva jos löysit Googlesta, niin uskon itsekin paremmin miestäni.
Otin välillä päiväunet, joten jaksan taas yötä myöten pähkäillä jonkun ristikon parissa, esim. Suomen Kuvalehden.
121. uusi5.7.2009 klo 16:36
Nyt tämä alkaa täyttyä. Nakunaisen yläpuolella ja oikealla on vielä tyhjää. Ja sitten on tuo lapiokuva (alhaalta kolmannen harmaan päällä) ja sen kanssa risteävä KASVI. Siinä on jotain väärin. Onko KASVIssa yksi vierasperäinen konsonantti? Mistä se lapiokuvan läjä muodostuu?
122. Tamara5.7.2009 klo 16:52
uusi
Se ei ole lapio vaan talikko! Mieti, mitä sillä luodaan.
Kasvi on sinikukkainen ja siinä on vierasperäinen konsonantti, joka esiintyy tässä kirjoituksessanikin.
123. uusi5.7.2009 klo 17:08
Tattista! Nyt tuli valmiiksi, myös nakupellen ympäristö. Tämä on vielä niin uutta puuhaa minulle, että tuntuu oikein hyvältä. Ja taas uusi sana minulle tuo talikko. Mutta näköjään semmoinen sana on olemassa.
124. Ansa5.7.2009 klo 18:50
Suurehko alue edellisen ratkaisun yläpuolelta on kohta puhki - ja niin minäkin. Ovatko Sahlin, Päivi ja kuoleman jälkeinen tila ne tavallisimmat? Viittaako naisnimi kuninkaalliseen? Pimennossa ovat niinikään arkit ja maahan kaivettu. Omin avuin en näköjään etene, joten kiitollisuudella odotan edes pieniä vinkkejä.
125. uusi5.7.2009 klo 19:14
Ansa, yritän jelppiä kun kerran minuakin aina on täällä autettu. Sahlin, Päivi ja naisnimi ovat niinkuin arvelet. Maahan kaivettu on semmoinen jännä juttu. Liittyy kansanperinteeseen. Juhannusyönä siellä voi nähdä vaikka ihme otuksen kiillottelemassa jotain. Arkit on vaikeampi. Graafisella alalla se on fakkikieltä.
126. Ansa5.7.2009 klo 19:31
Tuhannet kiitokset, uusi! Ihanaa, että löytyy näin ystävällismielisiä kanssaratkoajia. Arkit selvisivät vihjeesi perusteella nopeasti ja nyt käyn keskikesän taikojen pariin.
127. Tamara5.7.2009 klo 20:13
uusi
Onko talikko Sinulle uusi sana? Hämeessä taidetaan sanoa tadikko. Minulle maatalon tyttönä se on tosi tuttu väline.
128. uusi5.7.2009 klo 20:26
Tamara, talikolla minäkin olen lantaa luonut. ja tunnen ihmisiä jotka tekevät sitä tadikolla. Tarkoitan tuota mikä siihen tuli. Mutta kai se oikein on, kun kerran tarkistin sen. Muinaisgermaanista alkuperää vai mitä se oli.
129. Tamara5.7.2009 klo 20:31
uusi
Viittasin klo 17:08 kirjoittamaasi juttuun.
130. uusi5.7.2009 klo 20:39
No nyt minä tajuan. Niinhän sen 17:08 kirjoitetun ymmärtääkin.
131. Juho5.7.2009 klo 21:14
Tamara ja uusi,
Meilläpäin sitä sanotaan tarikoksi, mutta mä oonkin kotoosin sieltä, missä kakaraan päätkin pestähän verellä.
132. 05.7.2009 klo 23:00
Tamara. Tuttuja juttuja molemmat sanat lannanluonnissa.
133. 05.7.2009 klo 23:09
Juho. Kuuntelin tv-ohjelmassa Juha Miedon puhetta
ja oli tosi paljon ärräpäitä. (ei siis kirosanoja)
134. katti6.7.2009 klo 00:37
Eihän -d ole mikään vierasperäinen äänne.
135. 06.7.2009 klo 00:40
katti. En ole niin sanonutkaan?!
136. katti6.7.2009 klo 00:51
0:

uusi sitä muistaakseni kyseli.
137. 06.7.2009 klo 01:02
katti. Pääasia että voi olla vuorovaikutuksessa
positiivisissä merkeissä.
(ei kuulu tähän, mutta Hangosta ostin
IISAKIN ristikot VISAISTEN YSTÄVILLE no 6 kesäkuu.
En sen kummemmin katsonut ja nyt on kiire.
Postitettava 8 kesäkuuta. Tässä olen silmät
sikkarallaan täyttänyt kahtena päivänä, että ennättäisi
postiin ja nyt on täysi. Huh ja öitä!
138. katti6.7.2009 klo 01:10
0:

Kiva! Mähän en tee muita kuin HS:n perjantain ristikon (tai teen kyllä kuukausiliitteenkin, mutta sen oikea ratkaisu ei ole koskaan kiinnostanut).

Vaihtuiko perjantain ristikon tekijä muuten joskus? Joskus muistan, että siinä oli joitain uskontoon sekä naisiin viittaavia juttuja, jotka saivat mut näkeen punaista.

Ehkä olen tasaantunut vuosien myötä, kun ei enää ärsytä?
139. Iisakin ystävä6.7.2009 klo 01:22
Iisakin ristikot oli ensimmäinen laatulehti, jonka löysin jo sillon kun sen sisarlehti Turilas ilmestyi. Krypto-lehtikin on jäänyt mieleen laadukkaana julkaisuna
140. Iisakin ystävä6.7.2009 klo 01:24
Iisakki täyttääkin ensi vuonna peräti 40 vuotta
141. 06.7.2009 klo 01:26
katti. Olen ymmärtänyt, että Aulis Lehto on edelleenkin
perjatain ristikon laatija. Ehkä ajan myötä hänenkin
laatimansa ristikot ovat muuttuneet, kuten me täyttäjätkin?
Tämä lankeamiseni oli poikkeuksellista, sillä en osta
ristikkolehtiä. Uskontopuoleen en osaa ottaa kantaa,
kun en ole asiasta varma.
142. Iisakin ystävä6.7.2009 klo 01:33
Matin ja Sylvin ristikot olivat menneinä vuosina vielä korkealaatuisia ja ristikot huumorilla höystettyjä. Toki huumoria niissä on vieläkin, mutta ehkei entisen tasoisia.
143. 06.7.2009 klo 01:33
Iisakin ystävä. Myönnän, että oli hyvä ristikkolehti.
Olen joskus monia vuosia sitten ollut tilaaja.
Lopetin sen tilaamisen, kun tuntui, että ei ole mitään uutta.
144. mömmö6.7.2009 klo 12:55
Hei, pitkästä aikaa!
Asumme edellen mökillä, nyt kävin kotona ja luin viestit.
Ristikkoni on 2 kohtaa vailla:
1. melko keskellä oleva valokuva miehestä ja jostain linnun jalkojen näköisestä?
2. Hitleristä keskellepäin ISTE? Ruotsinkielikääm ei tunnu auttavan.
Muuten mukavia kesälakanoita ovat olleet.
Kukaan ei ole näitä kysellyt, jospa joku vielä lukisi, voisin lukaista, kun taas tulen netin ääreen.
Parempien söiden toivossa!
145. Fe-mail6.7.2009 klo 13:03
mömmö
1. Jos tarkoitat kuvaa RONKELIn kanssa, niin siinä on miehellä alkuperäinen kenkäpuhelin
2. Vihjeen alusta puuttuu kirjain, samoin vastauksesta
146. otv-a6.7.2009 klo 13:06
mömmö,
1. linnunjlasta lähtee ääntä, vaikka kenkänäkin käyttää voi.
2. jääteetä näillä säillä? tytön nimi kävis paremmin.
147. HT6.7.2009 klo 13:19
Sana höyhenen alla ei ole minusta vallan eriskummallinen. Alkuun materiaali, loppuun sellainen, joka on usein vaikkapa paperia tai kangasta, kuten yllä on sanottu. Ratkaisusana löytyy Nykäsestäkin jälkiosan kohdalta, samoin se tulee esiin kuukelista luontevassa yhteydessä.
148. mömmö6.7.2009 klo 14:00
Kiitos Fe-mail ja otv-a nopeasta vastauksesta.
Taitaa olla kenkäpuhelin noita filmijuttuja eli kahvimerkkiin sopiva.
Iste ei vielä selvinyt, mutta nyt on lähdettävä, mies sai makkarin maalatuksi. Mietintään!
149. marjuko6.7.2009 klo 16:21
Hitzi vieköön sen vaakasanan höyhenineen päivineen. Tähän saakka olen kieltäytynyt käsittämästä vaihtoehtosanaa, jota TJV aikaisemmin kehitteli ja HT juuri. Nythän se kuulostaa täysin järkevältä. Varsinkin kun löysin sen Nykäsestä (minulla osa L - N, s. 54) ja vielä Googlesta veneenkorjausohjeista. Ehkä sijoitin sen mielessäni lapsen kaulaan, ehkä yritin nostaa sillä pataa uunista. Todella ahdas näkemys. Hyvät herrat, pisteet teille.
150. apua6.7.2009 klo 16:52
marjuko klo 16:21,

minä puolestani pistin tähän suomenkielisen vastineen englannin sanalle "cannon ball tree". Eihän vihjekuva tätä toki esitä, mutta siihen se kuitenkin kierosti viittaa, eikö?
151. marjuko6.7.2009 klo 17:08
apua,
noinhan minullakin ensin oli: vihjeet siihen kuvasta löytyy niin kuin edellä on puhuttu. Muoto ja matsku. Mutta nyt vaihdan järjestystä, tuli riittävästi syitä. Aikanaan selviää, kumpaa yhdyssanaa laatija hakee.
152. TJV6.7.2009 klo 17:37
Jaa, niinpä näkyy koko sana marjukon mainitsemalla sivulla.
En älynnyt sieltä jälkimmäisen sananosan kautta hakeakaan.
Miksi englannin kielestä käännettävä sana pitäisi hyväksyä,
kun täysin kotimainen löytyy?
153. Seitenvitonen(?)6.7.2009 klo 20:11
Minunkin ratkaisussa on järjestys materiaali/muoto. Mutta tarkemmin ajatellen: miksi muoto on noin säännöllisen pyöreä? Entäpä, jos isi on sorvannut tuleville mikahalvareille ensimmäisen harjoitteluvälineen?
154. katti6.7.2009 klo 20:21
Näinhän se on nähtävä, että yhdyssana voi olla mikä tahansa. Ovat olleet jolloinkin ihan päinvastaisia kuin mikä on normaali kielen käytäntö.

Joten? Voi vain aatoksia arvailla :)
155. 06.7.2009 klo 20:29
Seitenvitonen(?) Minulla tuli heti ensimmäiseksi mieleen
mikahalvareille tehty harjoitteluväline ja nimenomaan
siksi, koska se on kuin pallo. Tiedä sitten :-)
156. Aurinkosade6.7.2009 klo 20:59
Lueskelin ketjun läpi, mutta tätä sanaa ei kukaan ole vielä kysynyt: sonninsarven kärjestä alkavan harmaan lopussa on vihje TUULIA. Minulta puuttuu se piilokirjain. Onko kyse nimestä vai luonnonilmiöstä monikossa, mihin sanan viimeinen kirjain kyllä vihjaa?
157. katti6.7.2009 klo 21:00
0:

Puhuin siis Hesarin ristikoista niin monta vuosikymmentä sitten, että kaikki palstalaiset eivät silloin kai olleet syntyneetkään.

Vaikka ihan nuorihan mä oon :)
158. marjuko6.7.2009 klo 21:06
Aurinkosade,
tuulista puhuttiin 5.7. klo 13:33 - 13:38 :-D
159. Aurinkosade6.7.2009 klo 21:11
Kiitos Marjuko, silmäni olivat harittaneet tuon kohdan ohi!
160. liena6.7.2009 klo 21:12
Aurinkosateelle,
että sana on monikossa ja viittaa ilmansuuntaan.
Niin, pistin taas minäkin lusikkani soppaan.
161. Hemuli6.7.2009 klo 21:20
Aurinkosade,
eilen 13:30 Rapu kyselee samaa ja saa vastauksen.
162. Hemuli6.7.2009 klo 21:22
Kestipä minulla kauan hakea TUULIA! Pistesijoille sentään ennätin...
163. Ripe6.7.2009 klo 22:29
Tadikko, tarikko, talikko jne. Monet muodot johtuvat siitä, että kantasuomessa tuossa kohtaa sanaa oli ns. spiranttiäänne (joka on säilynyt hyvillä Rauman murteen puhujilla vieläkin, ääntyy kuin th englannin sanassa this). Tämä äänne muuttui Suomen eri murteissa eri äänteiksi. Siis tade = lanta. Tässä pieni kielihistoriapläjäys.
164. Ripe6.7.2009 klo 22:33
Vähän puuttuu: taskunauriin yläpuolinen harmaa ei aukea. Vihjeitä kiitos!
165. otv-a6.7.2009 klo 22:35
Ripe,
lastenelokuvaa ja jotain eteen.
166. Ripe6.7.2009 klo 23:00
Kiitos! Hauskoja ratkaisuja harmaissa!
167. 06.7.2009 klo 23:19
Ripe. So so. Ei saisi ihan suoraan mainita niitä ratkaisu-
sanoja. Klo 22.29. :-)
168. Ripe7.7.2009 klo 00:10
Sorry, innostuin liikaa sanahistoriasta enkä huomannut lipsauttaneeni jotain. Ei toistu.
169. 07.7.2009 klo 00:21
Ripe. Noin on käynyt monelle, varsinkin minulle. :-)
170. Pipsa7.7.2009 klo 07:57
NOH ei kirkastu minulle. Jos laitan pohjoismaisen lentoyhtiön alun, niin tulee ihan kummat sanat. Auttakaa nyt jollain vihjeellä, kiitos.
171. Aurooran pappa7.7.2009 klo 08:27
Pipsa,
Käsittelehän niitä kirjaimia kaikkia yksitellen, niin ne muodostavat sen ryhmän mitä ne ovat!
172. Pipsa7.7.2009 klo 19:04
Suuret kiitokset Auroorapappa. Johan sytytti. Nyt vain ristikko postiin.
173. liena7.7.2009 klo 20:25
Tulin taas mukaan ja huomasin, että minultakin puuttuu yksi kirjain. On suosaarekkeen kanssa samassa, ja sain sanankin siihen, mutta en ymmärrä sitä itse kuvaa. Olisiko joku ystävällinen ja vihjaisi, että saisin vahvistuksen. minä nään siinä ainoastaan jonkun "vempeleen", en siihen saamaani verbiä. 21 ruutua alhaalta ja vas. laidassa.
174. uusi7.7.2009 klo 20:34
On siinä vempele jota naiset käyttävät ainakin juhliin mennessään. Ja sitten se osa naista johon sitä vempelettä käytetään.
175. liena7.7.2009 klo 22:12
Uusi,
kiitos sinulle!
Tämän sanan siihen laitoin, mutta vieläkään en saa siitä sitä, mitä se esittää. Lehdessäni on varmaan liian huono kuva, siinä on ihan kuin parta vinossa jokin, jos nyt jotain siitä sain. Kyllä sitä "vempelettä" tulee joka päivä käytettyä, siksi se verbi niin tuttu oli. Vahvistusta kaipasin ja - sain.
Eihän siihen mitään muuta sanaa olisikaan saanut...
176. xy,memory8.7.2009 klo 01:41
Nobelisti puuttuu. ei kolahda vaikka kuinka yrittäisi.! Samoin 'sika hyvää' voisiko viitata piparkakkuun ?
177. Jondalar8.7.2009 klo 07:30
Possupipari on sikamakea. Palkinnonsaaja asui Hämeenkyrössä, luki aattoiltana pakinoita.
178. Nöp8.7.2009 klo 14:50
ja SILI!
179. Pupni12.7.2009 klo 14:14
Muutama kohta jäljellä...

Oikean alareunan JALOIN?

Kolmanneksi alimmaisen harmaan jälkeen JÄÄTÄ ja sen kanssa risteävä HANNU?

Ristikon keskiosan hieman yläpuolella ITIKSESSÄKIN?

Näihin kun joku ystävällinen sielu antaisi vihjeenpoikasta, niin viimeistely saisi uutta pontta.

Varmistan, että saunaproffa lienee(kö) lauteilla olosta tuleva kosteus väärin päin? Proffan nimeä kun ei löydy mistään asian vakuudeksi.
180. 012.7.2009 klo 15:01
Pupni. JÄÄTÄ on kun kavioon uppoaa jääkokkareita.
Nykäsestä löytyy parikin tätä tarkoittavaa sanaa.
HANNU on usein Auliksen risrikoissa. Muistaakseni
toimittaja.
JALOIN ei tähän hätään osunut silmääni.
Etsiskelen kopiostani.
181. 012.7.2009 klo 15:07
Pupni. JALOIN löytyi. Synonyymi ylevin sanasta tulee
tähän sivistyssana.
182. Pupni12.7.2009 klo 16:05
0,

kiitos jäävinkistä, se auttoi. Ilman Nykästä hakuprosessi hieman hankaloituu, mutta sinnikkäästi taistellaan.

JALOIN yhä hukassa. Ilmeisesti ne siitä risteävät pienet a- ja n.-kirjaimet väärin, koska en saa jaloa sopimaan. Lienevätkö ne "---- domino" ja "palttiarallaa"?

Entäpä se ITIKSESSÄKIN? Sen selkiinnyttyä voisi DUO- vihdoin löytyä.
183. Pertsa12.7.2009 klo 16:09
Pupni,
ITIKSESSÄ,ilmansuuntatie. DUO-, päästä ja puserosta löytyvää, esiintynyt mm. Ankkarockissa.
184. Pupni12.7.2009 klo 20:39
Pertsa,

kiitokset avuista.


Se JALOIN (oikea alareuna) ei nyt vaan aukea, koska risteävissä ilmeisesti jotakin häikkää, kuten 16.05 jo kerroin. Vieläkö joku jaksaisi vihjata?
185. otv-a12.7.2009 klo 20:55
Pupni, mietin pitkään, onko JALOIN jotain kävelyyn viittaavaa, mutta päädyin siveämpään suuntaa.
186. Pertsa12.7.2009 klo 21:04
Pupni,
jaloin, nyt mennään sivistyssanojen puolelle.Vokaaleilla alku-
sävelet!
187. Pupni12.7.2009 klo 21:05
otv-a,

samaa mietin itsekin aluksi, mutta nyt - avustettuna - tiedän kyseessä olevan sivistyssanan. Siispä niissä risteävissä a- ja n.-kirjainvihjeissä on kai jotakin häikkää. Klo 16.05 spekuloinkin niiden osalta. Voisiko joku kommentoida/vihjata?

Ja voihan olla, että se risteävä TTT TTT on väärin. Minulla se on nyt "kumpikaan joukkue ei voittanut" ja "juomat" yhdyssanana.
188. otv-a12.7.2009 klo 21:25
Pupni,
a on enempi matematiikkaa kuin historiaa. TTT minulla samoin.
189. Pertsa12.7.2009 klo 21:44
Pupni,
ratkaisematon peli näillä juomilla, vaikka kilvoittelusta ei liene kyse, vaan pistetään puoliksi nämä konsonantit.
190. Ananias13.7.2009 klo 15:14
Hei taas, pitkästä aikaa!
Kovasti on taas vihjailtu ja vinkkiä annettu, mutta osaisiko joku silti vielä valaista, miten "jää" vihjeeseen saisi tolkkua, ja samaten keskellä alhaalla jonkinlaiselta ristikolta näyttävä ei kyllä mielestäni mitään "tuukia" (näs-, han-, vas- tai hurs-) muistuta.
191. Aksu13.7.2009 klo 15:47
Ananias,
täällä on ihan sama ongelma: kirjain puuttuu vihjeiden JOKI ja NOH välistä! Tai oisko ne laatat jo liisteröity seinään? Hiomakiviäkään laatat eivät muistuta yhtään! Pitänee siis miettiä ja miettiä...
192. pelaaja13.7.2009 klo 16:57
A & A,
tuukissa näyttäisi olevan suoria viivoja suuntaan ja toiseen, jotenkin jonnekin kai nekin viittaavat. Liisteröity tai vasta suunnitteilla. Haiseeko ?
193. Aksu13.7.2009 klo 17:03
Kiitos, pelaaja, kun annoit lisää ajattalemisen aihetta!
Muutinkin pystysanaa vihjeestä TILA, ja niin sain laattoihin järkeä.
194. EJlo14.7.2009 klo 18:14
Vanhan ratkaisun yläpuolella, 9 ruutua vasemmasta reunasta ja 12. ruutu alhaalta, on vinkkinä VETÄÄ. Minulla siihen näyttäisi tulevan vedettävä. Sahan vieressä, jokirannassa kesäisin katselimme usein kun hinaajat näitä useimmiten täyteen lastattuina vetelivät. Tosin sanastani puuttuu vielä puolet ns varmoja kirjaimia, joista ehkä varmin SAHLIN.
195. TJV14.7.2009 klo 20:15
EJlo,
samaa ihmettelin aluksi. Vedettävä siihen tulee. Pesonen
puhuu hinattavasta, mutta taitaa niitä työnnettävinäkin löytyä.
196. pelaaja14.7.2009 klo 20:40
joo, on vähän simmottis tämmöttis se vedettävä. Nykäsen mukaan siitä "tav." (siis tavallisesti) puuttuu se jokin ja Wikipedian mukaan "useimmista" puuttuu se jokin. Täällä sitä tottuu harvinaisuuksiin.
197. HT24.7.2009 klo 11:31
Tänään julkaistu ratkaisu osoittaa, että laatijan mielessä oli sittenkin KUULAPUU, ei PUULAPPU. Huono valinta minusta. Selvä hätäratkaisuhan tämä on, laatija on jotain sanaa tarvinnut saadakseen kohdan valmiiksi, mutta olisi voinut miettiä pikkuisen kauemmin.
198. Aksu24.7.2009 klo 11:47
Olen samaa mieltä KUULAPUU-ratkaisusta.

Aulis hoi, kuvassasi oli paremminkin PUUKUULA kuin KUULAPUU!
199. Owlie27.7.2009 klo 12:41
Surkeata laittaa TATI kahteen kertaan samaan ristikkoon! Edellisen kerran oli HS 2541:ssä ANOA kahteen kertaan.
200. HT27.7.2009 klo 14:56
Ja viime vuonna tuli AITA kahteen kertaan, siis laatijan tekstaaman ratkaisun mukaan. Toinen näistä alkoi piilokirjaimella ja moni pani RITA kun ajatteli, että eihän nyt sama sana voi kahdesti tulla. Vihje taisi olla ESTEENÄ, jonka ratkaisuna AITA olisi porukan mielestä toki ollut luontevampi. Turha virhe laatijalta.
201. 028.7.2009 klo 19:31
KUULAPUU tuli heti ensimmäiseksi mieleeni.
Se oli niin pyöreä ja kuulamainen. Lappu ei ole
yleensä noin pyöreä.
Tarkistin kopioni vähän aikaa sitten.
Oli unohtunut.
202. Jondalar28.7.2009 klo 20:06
Kuulapuun ja kaksi Tatia laitoin. Tällä kertaa arvaus onnistui. Arvonnassa onni ei potkaissut huopasyylinki jalassa.
203. Aurooran pappa28.7.2009 klo 21:12
On sitä aika usein ollut näissä HS-ristikoissa sama sana kahteen kertaan.Ei se näytä näissä olevan niin suuri "synti".

Onhan sitä Seuran ristikossa ollut 3:kin kertaa sama sana aukeaman ristikossa.
Tämä aukeama on paljon suurempi, että kyllä sitä näköjään uskaltaa ratkaisuun laittaa ainakin 2 kertaa saman sanan.
204. HT28.7.2009 klo 21:29
Sama sana voi selittyä sillä, että laatija ei kerta kaikkiaan ehdi tai halua ruveta muokkaamaan kohtaa uusiksi. Mutta yllä mainitsemassani tapauksessa eka kirjain oli siis piilossa ja loppuosa oli ITA. Mahdollisia sanoja olisivat olleet vaikkapa IITA, KITA, RITA, VITA ja pari muutakin, jotka kaikki eivät aivan varmasti esiintyneet ristikossa muualla. Mutta ei, laatija halusi siihen AITA-sanan, joka oli toisaallakin. Minusta selvä töppäys ja tarpeeton sellainen.
205. satunnainen ratkoja28.7.2009 klo 22:03
Voi olla ettei laatija aina ehdi tai halua. Todenäköisin syy lienee kuitenkin se ettei toistuvaa sanaa huomaa muuten kuin vasta lehdessä. Jos huomaa ennen, laatija varmaan pyrkii sen muuttamaan, varsinkin kun vaihtoehtoja on.
206. Nimimerkitön28.7.2009 klo 22:21
Omintakeinen rivijako eräällä.
207. HT28.7.2009 klo 22:30
Jos laatija huomaa sanan toistumisen vasta lehdestä, lienee jäänyt tarkastus tekemättä. Siis häneltä itseltään, Hesarissahan ei ristikkoja tiettävästi koskaan tutkailtu ennen lehteen sijoittamista.

On täällä muutaman kerran suositeltu koeratkojankin käyttämistä.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *