KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 102

4929. Kirjailijat ketjuun - 102

Libero27.6.2009 klo 15:13
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa esimerkiksi Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta jne.

Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Ketju jatkuu tästä:

Eki 27.6.2009 kello 13.17

Leitch, David (Philby – mestarivakoilija; yksi tekijöistä)
2. (Libero)27.6.2009 klo 15:13
(Edellisestä säikeestä seuraavat jatkot...)

Lähettäjä: PP 27.6.2009 klo 13:24
Douillet, Joseph (Hunnuton Moskova)

Lähettäjä: Eki 27.6.2009 klo 13:31
Hans Windisch (Uusi valokuvauskoulu)

Lähettäjä: PP 27.6.2009 klo 13:36
Hämäläinen, Pekka (The Comanche Empire)

Lähettäjä: Eki 27.6.2009 klo 13:39
Knightley, Phillip (Philby – mestarivakoilija; yksi tekijöistä)
3. PP27.6.2009 klo 16:20
Poutasuo, Tuula (Muovikirja - Arkitavaroita ja designesineitä; 1/2)

[Liberolle kiitos ja anteeksi, että ylitimme rajan!]
4. Eki27.6.2009 klo 16:21
Axel Jensen (Joacim)

[Kiitos. Minä en olis huomannut mitään.]
5. PP27.6.2009 klo 16:36
Nykvist, Ari (Nytt Nordiskt Center för slöjdpedagogik i Vasa)
6. Eki27.6.2009 klo 16:42
Regis, Julius (Sininen jälki)
7. PP27.6.2009 klo 16:48
Sivula-Kuitula, Hilkka (Kaksi viikkoa)
8. Eki27.6.2009 klo 16:50
Kjærum, Poul (KUML - Årbog for Jysk arkæologisk selskab 1962; toinen tekijöistä)
9. PP27.6.2009 klo 16:53
Lappi, Arto (Oravan portaat - Mitallisia runoja)
10. Eki27.6.2009 klo 16:59
Tuula Peltola (Nukkekodin niksikirja)
11. Libero27.6.2009 klo 17:01
(Maksimimerkkimäärä tuppaa ylittymään silloin, kun on useita "oik.-nimiä" sulkeissa. Ei sitä kaikkea tarvitse huomata. Hyvinhän tämä on sujunut.)

Leah Raechel Killeen (The North Light Book of Acrylic Painting Techniques; toinen tekijöistä)
12. PP27.6.2009 klo 17:07
Nissen, Ricarda (Ich komme zu dir)
13. Eki27.6.2009 klo 17:20
David Teilhet (Kapseli)
14. PP27.6.2009 klo 17:26
Teo Sorri (Nuuskakairan tarinoita)
15. Eki27.6.2009 klo 17:31
Rasila, Heikki (Puolan kuningaskruunu)
16. PP27.6.2009 klo 17:33
Inga-Brita Thiele (Schritte voller Hoffnung)
17. Eki27.6.2009 klo 17:37
Leonore Fleischer (Fame)
18. PP27.6.2009 klo 17:38
Riitta Ritoranta (Santtu ja taikasauva)
19. Eki27.6.2009 klo 17:42
Tiina Jäntti (Heppahöperön opas - faktaa ja vinkkejä hevosharrastajille; toinen tekijöistä)
20. PP27.6.2009 klo 17:45
Inga Menkoff (Optical illusion)
21. PP27.6.2009 klo 17:46
Sorry!

Inga Menkhoff (Optical illusion)
22. Eki27.6.2009 klo 17:52
Fischer, Bobby (... opettaa shakkia)
23. PP27.6.2009 klo 17:55
Yashima, Taro (The New Sun; 1/2)
24. Eki27.6.2009 klo 17:56
Ole Klindt-Jensen (KUML - Årbog for Jysk arkæologisk selskab 1962; toinen tekijöistä)
25. PP27.6.2009 klo 17:58
Naoko Shibusawa (The New Sun; 1/2)
26. Eki27.6.2009 klo 18:12
Waltraud Weiss (Akvaario)
27. PP27.6.2009 klo 18:18
Sorola, Vesa-Pekka (CEE)
28. Eki27.6.2009 klo 18:30
Kati Sinisalo (Elävän kuvan vuosikirja 1995)
29. PP27.6.2009 klo 18:38
Ora Meres-Wuori (Integraatioratkaisut ja Suomen ulkopoliittinen päätöksentekojärjestelmä)
30. Eki27.6.2009 klo 19:21
Robert Miall (Jason King)
31. PP27.6.2009 klo 19:27
Laurento, Maarit (Jokanaisen astrologia)
32. Eki27.6.2009 klo 19:43
Timo Vikman (Sukellus; toinen tekijöistä)
33. PP27.6.2009 klo 19:51
Neumann, Thomas (Gewissheit Und Skepsis)
34. Eki27.6.2009 klo 20:45
Sandford, Gina (Suuri akvaariokirja; toinen tekijöitä)
35. PP27.6.2009 klo 21:19
Alho, Kari (Suomen EU-valinta; 1/2)
36. Eki27.6.2009 klo 21:23
Rissanen, Vuokko (Varjoikkuna)
37. PP27.6.2009 klo 21:38
Olivia Elton Barratt (Basket Making)
38. Eki27.6.2009 klo 21:42
Tapio, Heli (Vapaus yksinäisyyteen; toinen tekijöistä)
39. PP28.6.2009 klo 08:51
Ikonen, Vappu (Oravannahasta euroon)
40. Eki28.6.2009 klo 08:55
Page, Bruce (Philby – mestarivakoilija; yksi tekijöistä)
41. PP28.6.2009 klo 09:18
Elo, Henrik (Hornetin ohjaamossa)
42. Eki28.6.2009 klo 09:20
Kalliopuska, Mirja (Vapaus yksinäisyyteen; toinen tekijöistä)
43. PP28.6.2009 klo 09:24
Anne Autio (EU & maatalous)
44. Eki28.6.2009 klo 09:28
Octavia E. Butler (Puolipäivän riitit)
45. PP28.6.2009 klo 09:33
Ralph Jaari (Euroopan Unioni vai itsenäisten kansakuntien Eurooppa)
46. Eki28.6.2009 klo 10:23
Robert Carrier (Mat från hela världen)
47. PP28.6.2009 klo 10:26
Raija Bartens (Mordvalaiskielten rakenne ja kehitys)
48. Eki28.6.2009 klo 10:32
Sensoli, Yvonne (De fina familjerecepten; toinen tekijöistä)
49. PP28.6.2009 klo 10:38
Elisse Heinimaa (Kirja kuvista 1-2; yksi tek.)
50. Eki28.6.2009 klo 10:50
Maj Wennerholm (De fina familjerecepten; toinen tekijöistä)
51. PP28.6.2009 klo 10:54
Murto, Pentti (Peilimaassa)
52. Eki28.6.2009 klo 11:05
Taura, Heikki (Odottamaton lentomatka)
53. PP28.6.2009 klo 11:07
Inkinen, Tommi (Tietoyhteiskunnan maantiede; 1/2)
54. Eki28.6.2009 klo 11:51
Maurice Pipard (Leikitään autossa; yksi tekijöistä)
55. PP28.6.2009 klo 11:56
Dan-Erik Sahlberg (Hiirosen perheen värikestit; 1/2)
56. Eki28.6.2009 klo 12:00
Guy von Weissenberg (Askartelun teoria)
57. PP28.6.2009 klo 12:05
Goddin, Philippe (Hergé - 7-osainen elämäkerta)
58. Eki28.6.2009 klo 12:32
Peter Winge (Turkkilainen intermezzo)
59. PP28.6.2009 klo 12:48
Erkki Kaira (Tuiranmaan sirkus - Muistelmia entisvanahaselta Tuiranmaalta)
60. Eki28.6.2009 klo 12:48
Airola, Väinö (Keksijän voitto)
61. PP28.6.2009 klo 16:34
Öberg, Kirsti (Tietoyhteiskunta meissä)
62. Eki28.6.2009 klo 17:05
Tuula Kasanen (Kahvikirja; toinen tekijöistä)
63. PP28.6.2009 klo 17:12
Nars, Kenneth (Ålandsk matguide)
64. [PP]28.6.2009 klo 17:15
[Pistä ä:n pilkut, jos vaivaa - åländsk]
65. Eki28.6.2009 klo 18:25
Heinrich Weissling (Deutsch-Ungarisch Taschenwörterbuch)
66. PP29.6.2009 klo 08:13
Georges Rémi (alias Hergé; Tintín "isä")
67. Eki29.6.2009 klo 08:36
Mårtenson, Jan (Murha valtiopäivätalossa)
68. PP29.6.2009 klo 08:39
Novak, Joseph D. (Tiedon oppiminen, luominen ja käyttö)
69. Eki29.6.2009 klo 08:49
Hugo van Wadenoyen (Päivänvalokuvaus sisällä; jotain hauskaa tuossa sanassa "päivänvalokuvaus")
70. PP29.6.2009 klo 08:54
Norris, Pippa (Suomalaisten yliluonnolliset uskomukset; 1/2)
71. Eki29.6.2009 klo 09:04
Pierre Marchand (Leikitään autossa; yksi tekijöistä)
72. PP29.6.2009 klo 09:09
Duffy, Carol Ann (Answering back; Iso-Britannian ensimmäinen naispuolinen hovirunoilija 2009-2019)
73. Eki29.6.2009 klo 09:10
Nils Åke Nilsson (Biffstek, ostron och Eugene O'Neill)
74. PP29.6.2009 klo 09:17
Naski, Heli (Camp Rock; toinen kirj.)
75. Eki29.6.2009 klo 09:36
Lepäntalo, Matti (Tarua ja totta Kankaanpäästä - Vihtiläjärven kauppias Arvo Leppänen kertoo)
76. PP29.6.2009 klo 09:40
Inglehart, Ronald (Suomalaisten yliluonnolliset uskomukset; 1/2)
77. Eki29.6.2009 klo 09:44
Devaux, Pierre (Aurinkokunnan valloittajat)
78. PP29.6.2009 klo 09:48
Erja Kartovaara (Vuosiluokkin sitomaton opetus; toinen tek.)
79. Eki29.6.2009 klo 09:54
Rébuffat, Gaston (Alppihuippuja valloittamassa)
80. PP29.6.2009 klo 10:01
Nyman, Hannele (Muovikirja - Arkitavaroita ja designesineitä; 1/2)
81. Eki29.6.2009 klo 10:06
Edgar Kaufmann jr. (Fifty Years of Danish Silver in the Georg Jensen Tradition)
82. PP29.6.2009 klo 10:10
Rachlin, Ann (Kuuluisia lapsia - Sarjassa mm. osat: Bach, Brahms, Chopin, Händel, Mozart...)
83. Eki29.6.2009 klo 10:59
Narcejac, Thomas (Rahan varjo; toinen tekijöistä)
84. PP29.6.2009 klo 11:07
Soili Sutinen (Chez Marianne 1; 1/2)
85. Eki29.6.2009 klo 11:09
Eerika Häkkinen (Heppahöperön opas - faktaa ja vinkkejä hevosharrastajille; toinen tekijöistä)
86. PP29.6.2009 klo 11:20
Nivanka, Eevi (Chez Marianne 1; 1/2)
87. Eki29.6.2009 klo 12:21
Vivien, Frank (Paperiaskartelun käsikirja; toinen tekijöistä)
88. PP29.6.2009 klo 12:24
Kaisa Kyläkoski (Kamariherra, Herrassöörinki ja Kokemäenkartanon torpparit)
89. Eki29.6.2009 klo 13:33
Inger Grimlund (BlåGula Matboken; toinen tekijöistä)
90. PP29.6.2009 klo 16:15
Doris Dickens (Dracula)
91. PP29.6.2009 klo 16:39
Taidan perua edellisen, on epävarma olo.

Doris Betts (Souls Raised from the Dead)
92. Eki29.6.2009 klo 16:59
Samuel, Christine (BlåGula Matboken; toinen tekijöistä)
93. PP29.6.2009 klo 17:07
Elisabeth Wagele (Yhdeksän erilaista oppijaa)
94. Eki29.6.2009 klo 17:21
Edgecombe, Jane (Leppäkertun kotimatka - näyttämökirja)
95. PP29.6.2009 klo 17:25
Erkki Merimaa (Vuosiluokkiin sitomaton opetus peruskoulussa)
96. Eki29.6.2009 klo 17:28
Mattila, Pekka (Sukellus; toinen tekijöistä)

[Valitettavasti tähän päättyy seurani muutamaksi tunniksi...]
97. PP29.6.2009 klo 17:35
Apajalahti, Matti (Vuosiluokkiin sitomaton opetus; 1/2)
98. Libero29.6.2009 klo 22:57
Troupe, Quincy (Miles Davis; toinen Davisin omaelämäkerran tekijöistä)
99. marjuko29.6.2009 klo 23:14
Carsten Jensen (Me hukkuneet)
100. turutar29.6.2009 klo 23:47
Ernest J. P. Benn (Kapitalistin tunnustuksia)
101. PP30.6.2009 klo 08:39
Nedim Gürsel (Allahin tyttäret; juuri uutisissa haastateltavana)
102. Eki30.6.2009 klo 09:20
Lundälv, Jörgen (Förmåga till välfärd)
103. PP30.6.2009 klo 09:24
Nina Granvik (Titta in hos Atte)
104. Eki30.6.2009 klo 09:29
Karl Asplund (Borta bra... - resekåserier)
105. PP30.6.2009 klo 09:32
Dorothy Hearst (Suden lupaus)
106. Eki30.6.2009 klo 09:36
Salonen, Mervi (Kahvikirja; toinen tekijöistä)
107. PP30.6.2009 klo 09:40
Ilkka Räsänen (Euroopan neuvosto)
108. Eki30.6.2009 klo 09:45
Nicole Marie Andersen (Pierre et Colette encore)
109. PP30.6.2009 klo 09:47
Nikita Kulmala (Graffiti - No Name. No Fame)
110. Eki30.6.2009 klo 09:49
Liv Køltzow (Hvem har dii ansikt?)
111. PP30.6.2009 klo 10:09
Walker, Richard (Ihmeellisen ihmisen koneistokirja)

[Tuli tyttären- ja puutarhanhoito-ongelma. Täytty mennä.]
112. Eki30.6.2009 klo 12:19
Dana Chambers (Hiipivä pelko)
113. PP30.6.2009 klo 17:20
Sara Lumme (Suin päin Summanmutikkaan)
114. Eki30.6.2009 klo 18:14
Matti A. Jokinen (Alppien seinämillä)
115. PP30.6.2009 klo 18:44
Norrie, Susan (Termostaatti)
116. Eki30.6.2009 klo 19:04
Aksel Lindström (Grå grannar)
117. PP30.6.2009 klo 19:16
Marcia T. Jones (Dracula Doesn't Drink Lemonade)

[Meidän sanaristikot.net änkyröi jo toista tuntia!]
118. Eki30.6.2009 klo 19:19
Steiner, George (Hitlerin paluu)
119. PP30.6.2009 klo 19:27
Eliisa Kilpi (Maailman paras hernekeittokirja)
120. Eki30.6.2009 klo 19:28
Pursi, Pekka (Kun laiva jätti)

[täällä toimii hyvin...]
121. PP30.6.2009 klo 19:40
Altti Kuusamo (Lauri Laineen taiteilijakirja)

[Toimii kyllä, mutta hyvin hyvin harkiten, tullako vai eikö tulla! Lähteäkö vai ei! Jos kuitenkin vai mennäänkös taas tilttiin?]
122. Eki30.6.2009 klo 19:45
Max Jensen (Judo)

[Kiitos ettet ole heti ylläpitoa syyttelemässä...]
123. PP30.6.2009 klo 19:50
Nyblin, Klaus (Työelämän sähköposti)
124. Eki30.6.2009 klo 20:30
Stradling, R. A. (Europe y el declive de la estructura imperial española 1580-1720)
125. PP30.6.2009 klo 20:39
Aarre Joutsenvirta (Musiikin teoria)
126. Eki30.6.2009 klo 21:47
Thorleif Johansson (Kun aika alkoi; toinen tekijöisä)
127. PP30.6.2009 klo 22:26
Nikkanen, Maarit (Noutajat metsästyskokeisiin)
128. Eki30.6.2009 klo 22:28
Tauno Bergholm (Prinkkalan moniste eli Suomen kansan historia; toinen tekijöistä)
129. marjuko30.6.2009 klo 22:41
Maalampi, Jukka (Maailman viiva)
130. Eki30.6.2009 klo 22:48
Kaarlo Kaira (Suomen kansalaisuuden saamisesta ja menettämisestä)
131. PP1.7.2009 klo 08:50
Anne Graham Lotz (Olen nähnyt Kuninkaan)
132. Eki1.7.2009 klo 09:51
Taula, S. S. (oik. Saimi Sigrid Pohjonen) (Surma saartaa seutua)
133. PP1.7.2009 klo 10:02
Sirett, Dawn (Kukkuu! - Unikaverit)
134. Eki1.7.2009 klo 10:24
W. E. Johns (Biggles autiomaassa)
135. PP1.7.2009 klo 10:28
Savolainen, Mikko (Suomen romanit)
136. Eki1.7.2009 klo 10:36
Karl August von Laffert (Pohjoisnavan aarteet)
137. PP1.7.2009 klo 10:45
Theodoros Abu Qurra (Ikonien kunnioittamisesta; Ensimmäinen arabiasta suomennettu ortodoksinen teos. Qurra kuoli v. 830)
138. Eki1.7.2009 klo 10:52
Rich. Henr. Savage (Hänen valevaimonsa)
139. PP1.7.2009 klo 11:00
Ertolahti-Mertanen, Susanna (Musiikkiseikkailu)
140. Eki1.7.2009 klo 11:02
Archibald Clavering Gunter (Miljoonakaupungin salaisuuksia)
141. PP1.7.2009 klo 11:06
Riku Cajander (Puutarhan parhaat perhoskasvit)
142. Eki1.7.2009 klo 11:27
Raimo Markkanen (Asunnonostajan opas)
143. PP1.7.2009 klo 11:35
Nikkanen, Jarkko (101 viskiä, joita on maistettava edes kerran eläessään; 1/2)
144. Eki1.7.2009 klo 11:38
Kolarz, Henry (Suuri junaryöstö)
145. PP1.7.2009 klo 11:40
Yoshiko Tsukiori (Ihanat mekot ja tunikat)
146. Eki1.7.2009 klo 11:43
Raimo Juhani (Pysäkille asti kaikki on selvää)
147. PP1.7.2009 klo 11:59
Irmeli Moilanen (Kotina Inari)
148. Eki1.7.2009 klo 12:00
Naess, Arne (Tirich Mirin huipulle: norjalainen Himalaja-retkikunta)
149. PP1.7.2009 klo 12:04
Enehielm, Cris af (Enkelimuksu)
150. [PP]1.7.2009 klo 12:05
[Edellisessä kaksi kirjoittajaa.]
151. Eki1.7.2009 klo 12:15
Farmer, Philip José (Valon yö)
152. PP1.7.2009 klo 16:28
Edward Kessler (Mihin uskovat juutalaiiset)
153. Eki1.7.2009 klo 16:38
Roihuvuo, Raimo (Sana sanasta 1 - Puhetaito; toinen tekijöistä)
154. PP1.7.2009 klo 16:41
Orvokki Koskinen (Lumikukkien maa)
155. Eki1.7.2009 klo 16:44
Korpela, Raimo (Vesimiehen aikaan)
156. PP1.7.2009 klo 16:53
Orloff, Judith (Myönteinen energia)
157. Eki1.7.2009 klo 17:41
Heron, Jean-Olivier (Leikitään autossa; yksi tekijöistä)
158. PP1.7.2009 klo 18:05
Rachel Dwyer (Mihin uskovat hindut)
159. Eki1.7.2009 klo 18:24
Raimo Silius (esim. Studio 9 - Elokuvan vuosikirja 1979)
160. PP1.7.2009 klo 18:33
Sivonen, Henna-Kaisa (Kasarikirja)
161. Eki1.7.2009 klo 18:38
Silén, Veikko (Prinkkalan moniste eli Suomen kansan historia; toinen tekijöistä)
162. PP1.7.2009 klo 18:41
Ollikainen, Marja (Yrityksen viestintä; 1/3)
163. Eki1.7.2009 klo 18:44
Jensen, Johannes V. (Kuningas murtuu)
164. PP1.7.2009 klo 18:54
Vironhovi, Marjut (Valhe - Faktaa uskomushoidoista]
165. Eki1.7.2009 klo 19:01
Ulla-Maija Majanen (Päivähoidon ja alkuopetuksen luova askarteluvuosi)
166. PP1.7.2009 klo 19:13
Noël, Émile (Working Together)
167. Eki1.7.2009 klo 19:19
Linhala, Jari (Hallintomenettely)
168. PP1.7.2009 klo 19:25
Iris Helkama (Jopo. Miten Joposta tuli jopo - jokaisen polkupyörä)
169. Eki1.7.2009 klo 19:51
Mason, John (Koko perheen askartelukirja)
170. PP1.7.2009 klo 19:57
Niemelä, Timo (Varrella pohjoisen virran)
171. Eki1.7.2009 klo 20:05
McCutchan, Philip (Kalman linja)
172. PP1.7.2009 klo 20:13
Peltokoski, Jukka (Paskaduunista barrikadeille; 1/3)
173. Eki1.7.2009 klo 20:28
Alain Paris (Ashermayam)
174. marjuko1.7.2009 klo 20:37
Steve Jackson (Cult of Analytics)
175. PP1.7.2009 klo 20:38
Satu Blomerus (Romanilapsi kotona, päivähoidossa ja koulussa)
176. Eki1.7.2009 klo 22:34
Noel, L. (Hänen sheikkinsä)
177. PP2.7.2009 klo 08:48
Lehtonen, Tuija (Kävellen Santiago de Compostelaan)
178. Eki2.7.2009 klo 08:52
Joseph Douglas Weiss (Better Buildings for the Aged)
179. PP2.7.2009 klo 09:00
Stein, Garth (Tiellä pysymisen taito)

[Juupeli, luulin sinun vielä uinuvan!]
180. Eki2.7.2009 klo 09:02
Henry Jensen (Maanjäristyksistä)

[Rust never sleeps...]
181. PP2.7.2009 klo 09:05
Neovius, Adolf (Lojo sockens kyrkliga förhållanden. Myös yksi Itä-Kannaksen murresanakirjan kokoajista)
182. Eki2.7.2009 klo 09:11
Frances Noyes Hart (Kuka oli kostaja?)
183. PP2.7.2009 klo 09:17
Tuomaala, Ritva ("Kyllähän nyt pitäs olla jo semmonen aika, että pääsis niin kö keskustelemhan näistä asioista" -tutkimus)
184. Eki2.7.2009 klo 09:18
Veikka Gustafsson (Kohti huippua; toinen tekijöistä)
185. PP2.7.2009 klo 09:27
Nakari, Marja (Kunnallisten jätevesien hormonaalinen aktiivisuus; :-) mitähän sekin tarkoittaa?)
186. Eki2.7.2009 klo 09:31
Johan Fjord Jensen (Kirjallisuuden tutkimus; ehkä edellistä selkeämpi ja hieman laajempi asia)
187. PP2.7.2009 klo 09:37
Nico Degenkolb (The Alamo - An American Myth)
188. Eki2.7.2009 klo 09:43
Brian Berry (Uuden maailman ihmiset v. 2018)
189. PP2.7.2009 klo 09:46
Yrjö Sepänmaa (Maiseman kanssa kasvokkain; yksi tek.)
190. Eki2.7.2009 klo 09:51
Mary Bailey (Suuri akvaariokirja; toinen tekijöitä)
191. PP2.7.2009 klo 09:54
Yli-Tepsa, Matti (Lapinlasten laulukirja;1/3)
192. Eki2.7.2009 klo 09:56
Thomas, Gilles (Merkityt miehet)
193. PP2.7.2009 klo 10:00
Steen, Thorvald (Giovanni)
194. Eki2.7.2009 klo 10:02
Douriaux, Hugues (Kalliohin paholaisenpalvojat)
195. PP2.7.2009 klo 10:05
Sjöstedt, Helga (Afrikan veitikoita)
196. Eki2.7.2009 klo 10:20
Gribbin, John (Veli Eesau; toinen tekijöistä)
197. PP2.7.2009 klo 10:26
Niittykangas, Hannu (Ajattelun käsikirja; toinen tek.)
198. Eki2.7.2009 klo 10:38
Neil Martin (Koiran kaulanauha)
199. PP2.7.2009 klo 10:40
Nurmiainen, Jouko (Corpus 4; toinen tek.)
200. Eki2.7.2009 klo 10:58
Karma, Johannes (Maailman loppu)
201. PP2.7.2009 klo 11:06
Steven Hall (Haiteksti)
202. PP2.7.2009 klo 11:08
Pois, pois, oli vanha!
203. PP2.7.2009 klo 11:09
Suonto, Tapani (Erämaasta elämään)
204. Eki2.7.2009 klo 11:10
Ilse Otto (Am Tisch zubereitet)
205. PP2.7.2009 klo 11:12
Othmer, Konstantin (7 Card Stud)
206. Eki2.7.2009 klo 11:28
Ian Watson (Yhteyksiä)
207. PP2.7.2009 klo 11:29
Nordling, Robert (Livs stycken)
208. Eki2.7.2009 klo 11:30
Thimmermann, Hermann (Miljoonaperintö)
209. PP2.7.2009 klo 11:33
Nordling, Jeffrey (Journey to the Center of the Earth; 1/3)

[Hueno nimi tuo sinun ed.)
210. Eki2.7.2009 klo 11:35
Eila Erola (Sana sanasta 1 - Puhetaito; toinen tekijöistä)

[...vai hiono?]
211. PP2.7.2009 klo 11:40
Akasaka, Mari (Vibraattori)
212. Eki2.7.2009 klo 12:02
Robert Barr (Amerikkalainen matkalla)
213. PP2.7.2009 klo 12:06
Roberto Calasso (KA)

[Tuo edell. Akasakan teos on Vibrator, ei tietääkseni suomennettu.]
214. Eki2.7.2009 klo 12:14
S. Wörishöffer (Laivapoika Robertin seikkailut)
215. PP2.7.2009 klo 12:18
Rautiainen, Ulla-Rosa (Riekonsulka -Taipaleella taivaan ja maan välillä)
216. Eki2.7.2009 klo 12:29
Stefan Wul (oik. Pierre Pairault) (Sidarin peilisäteet)
217. Maikki2.7.2009 klo 12:29
Arvid Brenner (Huone yksinäiselle naiselle)
218. Maikki2.7.2009 klo 12:31
Lhotzky, Heinrich (Avioliitto ja onni)
219. PP2.7.2009 klo 12:39
Hamilton-Paterson, James (Mausteena Fernet Branca)
220. Eki2.7.2009 klo 12:44
Seymour, Gerald (Kaappausoperaatio kuningaskalastaja)
221. Libero2.7.2009 klo 13:54
Säikeeseen 103.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *