KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS-KESÄRISTIKKO 2542

4924. HS-Kesäristikko 2542

PP26.6.2009 klo 08:52
Hellehuomenet! Edellistä ristikkoa en edes viitsinyt tehdä kuin neljäsosan, kun sain tarpeekseni. Tämä oli jo parempi, vaikka edelleenkin epäselviä nimiä ja kuvat, mitä sattuu. Ihan hyvä lomille, kun googlettaa ei tarvitse.
2. Auroran pappa26.6.2009 klo 08:57
Kyllä siinä taas on laajalti "hilpetööriä" kun näin äkkiä katsoo. On
tapahtunut taas, ja viimeiseen tapahtumaan ei yllä enää "kronikka-
kaan!
3. Owlie26.6.2009 klo 09:08
PROFETOIN alla ammottaa aukko. Vasen ylänurkka valmistui viimeisenä.
Kaksi uutta suomen sanaa. Laatija oli taas onnistunut löytämään uniikki-etunimen.
4. Owlie26.6.2009 klo 09:10
Täytin aukon, syntyi kökkö.
5. Owlie26.6.2009 klo 10:16
Peruutan uniikkietunimen. Owlien moka.
6. PP26.6.2009 klo 10:56
Owlie:
No hyvä! Etsin kuumeisesti etunimeä, kun en muistanut, mikä ja missä.
7. Hemuli26.6.2009 klo 11:18
Tervehdys kaikille!
Lähes koko kuukauden jossain muualla kuin ristikko tai ainakin netti. Nytkin osin surullisia, osin iloisia sukutapaamisia tämän viikonlopun ajan. Sen iloisemman takia täytyy rientää torille - apua kaikki uutiskammoiset! - vaikka ylävasen ei vielä selvinnyt. Ehkä toisella kertaa!
8. PP26.6.2009 klo 11:23
Tervehdys sinullekin! Ole kaivannut.
9. PP26.6.2009 klo 11:41
Olen kaivannut, kai se tuli selväksi. Moni säie väsähti, kun kaveri puuttui.
10. Potter26.6.2009 klo 12:00
Muutama aukkopaikka. Jospa nuo vaativat hiukan ajatustyötä.
Hellettä pukkaa.
11. Potter26.6.2009 klo 13:34
Vasemman yläkulman kesäohjelma vielä hukassa ja sen mukana pari sanaa pystyyn. Muuten urakoitu. Huh huh...
12. 026.6.2009 klo 13:41
Muuten mukava ristikko, mutta ne nimet! Esim SCHIFRIN
voisi tekstin mukaan olla Sokifrin.
13. Potter26.6.2009 klo 14:00
Se yläkulma olikin selvä juttu, sekoilin vaan.

Ihan mukava ristikko. Taas oli venäläisestä hiukan lohkaistu, mutta ei aivan niin kuin viime kerralla.
14. HT26.6.2009 klo 14:55
Vasemman laidan vihjettä PITÄÄ HYVIN PALON ei tunnuta kummeksuttavan. Onko siinä jokin nerokas jippo, jota lahonneet aivoni eivät tajua? Ilmiselvältä typolta se minusta näyttää.
15. Ahaa!!!26.6.2009 klo 15:07
SÄILYTTÄÄ KIITETTÄVÄSTI ROIHUN! Lemmen liekki leimahtaa... ?
16. jammi26.6.2009 klo 17:55
Mukava ristikko, tuli täyteen muuten omin avuin, paitsi ihan vähän googletusta.

Hyvää viikonloppua kaikille!
t. jammi
17. uusi26.6.2009 klo 19:16
En saa selvää: 1959 viimeisen sanan vasemmalla puolella on tuo B:llä alkava nimi. Bracc? Brace? Toinen on tuo alalaidan OULUA. Kaupunginosa?
18. 026.6.2009 klo 22:11
uusi. BRUCE nimisen löysin joka kävi tähän.
OULUA on luultavasti kaupunginosa. Sen niminen tie
on siellä myös.
Talviturkki on sitten kastettu ja rusketusraidat saatu.
19. 026.6.2009 klo 22:24
HT. PITÄÄ HYVIN PALON lienee sinulle nyt selvinnyt?
20. pelaaja26.6.2009 klo 22:28
No tämmönen ristikko.
Ihmeteltäväkseni jäi neljännen harmaan kolmannen sanan kanssa risteävä VAHINKO ? Mikään kirjain ei nyt sovi piilokirjaimeksi. Ilmeisesti SANOJA saattaa siis olla minulla väärin. Tämänhetkinen ratkaisuni on, että 'se on niitä' ?
Ja: mitähän / tällä kertaa tarkoittaa ? Oikealla muutama sentti ratkaisusta ylöspäin.
Ihmettelen myös samaa lemmenliekkiä kuin HT. Lieneekö siinä oikeasti jotain, mitä nyt ei vaan tajua.
Sitten vielä, minun mielestäni on vuoden verran virhettä vihjeessä 1969 ?
Suosaarekkeelle vas.ylänurkassa löytyi mielenkiintoinen selityslähde sen tyyppisille sanoille.

uusi, se on Bruce.
Oli tosi tuskastuttavaa yrittää saada selville nimikirjoituksia, esim vas. suht alhaalla Lardar, Landan, LUNDAN (Aven auttoi näkemään kirjaimia, vaikka luin sen ensin Aver.
21. 026.6.2009 klo 23:02
pelaaja. VAHINKO sanaksi tulee epätavallinen.
PITÄÄ HYVIN PALON kohtaan tulee verbi, joka
kuvastaa voimakasta pitämistä.
Tästä valtavasta ristikosta on tosi vaikeaa löytää
paikkoja ja sanoja, jollei kerro tarkkaan, että mikä kohta.
22. pelaaja26.6.2009 klo 23:14
joo-o.
Varmasti onkin kyseessä epätavallinen sana 'vahingolle' ja voimakasta tunnetta kuvataan P.H.P:lle mutta kun en löytänyt niille semmosta logiikkaa, jonka voisin hyväksyä.
Pitää tuumata vielä.
23. putko26.6.2009 klo 23:17
uusi
muhoksen mimmin porukka jäi sinne, kun köyhä jarrumies jatkoi ouluun asti...
24. 026.6.2009 klo 23:19
pelaaja. Voihan olla, että j-kirjain olisi jäänyt pois.
Verbi on mielestäni selviö. Kaikka vaakasanat tukevat sitä.
25. Hemuli26.6.2009 klo 23:46
pelaaja,
Nykänen varmistaa sen kummallisen vahingon. Ja onneksi olen niin lukihäiriöinen, että PALON paljastui paloksi vasta, kun HT siitä leukaili!
26. 027.6.2009 klo 00:08
Hemuli. Epätavalliseksi sanoin VAHINKO sanan.
Onhan se tässä yhteydessä
27. uusi27.6.2009 klo 00:57
pelaaja, minusta / on tällä kertaa kuva. Ja on siinä 1969:ssä vuoden heitto. Turku ja Bruce kunnossa, tack.
28. 027.6.2009 klo 01:09
uusi. / on nyt eri tarkoituksessa, kuin aiemmin.
Totta, että 1969 vuosi on väärin.
29. HT27.6.2009 klo 07:12
Hemuli: totta puhuen minäkin luin ensin PALJON.

0: kyllähän vaakasana on selviö ja voimakkaasta tunteesta on kysymys, mutta PALON pysyy logiikaltaan epäselvänä. Uskon sen typoksi, kunnes toisin todistetaan.

1969-kohdassa on väärin paitsi vuosi myös kuukausi, joka heittää kahdella oikeasta. Vuosisatamme kronikan esittämä virheellinen muoto nimestä ei sentään ole päässyt ristikkoon asti.
30. putko27.6.2009 klo 10:00
Muutamia reikiä, mutta siis helpohko. Tosin aikamoista vääntö. Onkohan epäselä tekstaus ja hämärät kuvat tarkoituksellista
otetaan vaikka oikella keskellä oleva "mansea" vihjeen lähellä olevat molemmat kuvat. Selähempi ei ole vieläkään selvä, vaikka tiedän ratkaisun. Onko se metallikuntaa?

PS
käsiporakone oli hauska ja breshnev (kai)
31. pelaaja27.6.2009 klo 10:15
Hemuli, kiitos vaan. Nykänen oli ystävällinen. Itse aina kehottelen muita kääntymään hänen puoleensa mutta eilen en sitten itse näköjään jaksanut.

Se / on jäänyt minulle edelleen arvoitukseksi. No jotain ruohoa siihen voisin pukata, ehkä, mutta siis suora vino viiva ! Ja kuvaksi suosittelette noteeraamaan ?

putko,
jos tarkoitat Mansen alaviistolla olevaa 'naamaria', niin kovasti se on mystinen täälläkin. Yhtä mystinen kuin /.

Siinä lemmenleiskunnassa on pakko olla typo. Mutta tuon /:n ja sen 'naamarin' joku ehkä joksikin todistaa ?
32. apua27.6.2009 klo 10:28
Hei te kaikki,

päätin tulla kurkkaamaan, kun vastaussanat - ja vihjeet ja vihjekuvat - ovat taas sekavia ja kuin muilta planeetoilta.

Mikä sykkyrä esim. Leonid Breshnevin vieressä oikealla?
33. apua27.6.2009 klo 10:32
jopa keksinkin Breshnevin viereisen, siis tämä komento 10:28 takaisin, mutta paljon on muita!
34. pelaaja27.6.2009 klo 10:34
apua,
se on komea punainen tai valkoinen mutta ei se muistaakseni vahvasti tuoksu, en ole varma
35. pelaaja27.6.2009 klo 10:36
apua,
myöhästyin, jos tarkoitit tuota, jonka tuoksumisesta en ole varma
36. apua27.6.2009 klo 10:48
pelaaja 10:36,

juuri sitä tarkoitin, mutta esim. vasen aivan ylänurkka on minulla vielä kokonaan tyhjä. Mitä merkitsee vaikkapa Sveriges Radion logo, ja mitä touhuja siinä sen alapuolella harrastetaan??
37. marilyn27.6.2009 klo 10:52
jonkin verran tyhjää lyö tässä helteessä. Ansarin teelle,Marilla raita, tässä ensimmäiset, suurin osa kuitenkin jotenkin täytetty.
38. apua27.6.2009 klo 11:00
marilyn 10:52,
Marilla vihjeen takaa löytyy rva Elisabeth Turhapuron ensimmäiseksi elokuvaroolikseen saanut, jo edesmennyt näyttelijä.
39. marilyn27.6.2009 klo 11:04
apua
kiitos, tuli mun toisen nimeni lyhennys, olenko oikeassa?
40. apua27.6.2009 klo 11:09
marilyn,
varmaankin olet oikeassa. Mutta kerro minulle jotain vasemmasta ylänurkasta, plse!
41. 027.6.2009 klo 11:36
apua. PISTÄVÄ ei ole eläin. Yläpuolella mies parturissa
plus T. MONEN LEHDEN LIITE ei ole esim. NYT-liite,
vaan ilmaisjakeluja. Tässä aluksi.

HT. Mitä tarkoittaa "typo"?
42. apua27.6.2009 klo 11:42
vasen ylänurkkakin ratkesi, tosin olin jo masentua! Vaan kun itse kysyy ja itse vastaa, vastaus on mieleinen, eikä tulos rokota kenenkään krediittiä, osaksikaan.
43. apua27.6.2009 klo 11:44
O 11:36,
kiitokset. Typo tarkoittaa paino- tai ladontavirhettä, eli yleisemmin pikku lapsusta, sikäli kuin ymmärrän.
44. HT27.6.2009 klo 11:48
0: kuten apua-nimimerkki ehti jo kertoakin, typo = lyöntivirhe, kirjoitusvirhe, painovirhe (< eng. typographical/typing error).
45. marilyn27.6.2009 klo 12:02
apua
en ehtinyt vastata sulle sr:ään, siivous käynnissä, vaikka inhottaa, mutta onneksi ratkaisit sen.Siitähän me nyt täällä nautitaan.
46. apua27.6.2009 klo 12:15
marilyn,

kyllä ihan niin, kirjahyllyn imurointi on täällä minullakin käynnissä. Joskus sekin pitää tehdä, siis edes kerran kymmenessä vuodessa, kun on kerännyt pölyä niin, että nenään jo ottaa. Kunpa sisukkuuttaa riittäisi, ettei jäisi taas kesken!
47. 027.6.2009 klo 12:37
Kiitos apua ja HT. Jaksamista siivoukseen tytöt ja
työn iloa.
48. Jondalar27.6.2009 klo 12:44
Rva Paasikiven hihoissa kumma sana.

Impulssimomentin ruudussa on kuva, josta ei ota selvää.

Laitoin ensiksi vasemman alakulman LEVIÄVÄ vastaukseksi Elanto, ei ollut oikein. Näillä main sanotaan, jos vaikkapa auto hajoaa tien päällä: se levisi kuin Elanto. Monen tunnin istumisen jälkeen kaikissa ruuduissa on kirjain.
49. Jondalar27.6.2009 klo 12:57
Oikealla se leviävä oli, vasemmalla lyhyempi sana.
50. katti27.6.2009 klo 12:59
Heips!

Haastavaa oli ratkoa, kun en omista Vuosisatamme kronikkaa, mutta tehdyksi tuli. Nykästä tuli käytettyä, siitähän näyttää löytyvän kummallisetkin deskr. verbit.

Nyt paahtamaan Stieg Larssonia :)
51. marilyn27.6.2009 klo 13:00
jondalar
treenattomat naiset kyllä tietää, parempi pitää pitkähihaisia puseroita.Ne nimittäin riippuu käsivarsissa. Se on naisten termi
52. HT27.6.2009 klo 13:02
Jondalar: heitäpä se kumman sanan alkuosa monikossa kuukeliin.

Äitini kauhisteli 50-luvulla, miksi rouva Paasikivi harrasti lyhyitä hihoja.
53. Jondalar27.6.2009 klo 13:06
marilyn
HT
Tosiaan. Presidentin rouvan muskelit olisivat olleet kauniimmat verhottuina. Kiitos. Uuden oppiminen jatkuu iäti.
54. apua27.6.2009 klo 13:07
Jondalar,
olkavarren ns. roikkuvia päällysnahkoja, jotka olivat silmiinpistävät, tavattiin kutsua "alleiksi", ent. rva presidentin mukaan. Kaksin kappaleinhan ne ovat, kun molemmat kädet lasketaan, siitä se outous.

Miten sait 5-kirjaimisen sanan (Elanto) mahtumaan 4 ruutuun?
55. Jondalar27.6.2009 klo 13:08
apua
Sekoitin vasemman ja oikean.
56. 027.6.2009 klo 13:10
RVA Paasikivi käytti aina hihattomia iltapukuja, vaikka
hänellä oli aika mahtavat käsivarret ja se mahtava
osa oli alapuolella.
Hänen etunimestään tuli sana jota on käytetty siinä
yhteydessä. "täytynee nostella käsipainoja, ettei tule
-----."
57. uusi27.6.2009 klo 13:55
Sillä Mansen alapuolella olevalla naamalla on ollut oikein omalla nimellään varustettu TV-ohjelma. Minä nyt sitten en keksi kuka se naama 1939 neljännen sanan vasemmalla puolella on. Muusikko? Ei hajuakaan.
58. marilyn27.6.2009 klo 14:25
uusi
näyttää itänaapurin kirjailijalta, lähellä koirarodun nimeä.
59. 3.taata27.6.2009 klo 15:48
vieläkö joku voisi varmistaa haitarinsoitosta sen että
vastausko vihjeen osajoukko,luulisi liikkujia täälläpäin vielä olevan kun on satanutkin kohta jo 4 tuntia yhteen menoon,
60. 027.6.2009 klo 16:22
3.taata. Osajoukko minullakin.
61. Owlie27.6.2009 klo 16:33
pelaaja 10:15,
Kuvaksi suosittelen viime viikon läppärin viereistä kuvaa.
Sitten vaan presisoit.

Yleisesti useille,
Sanaris Oy:n sivustolla on tapana, ettei suoria ratkaisusanoja anneta ennen vastausten lähettämisajan umpeutumista. Vinkitkin saisivat olla varovaisia.

3. taata 15:48,
siinähän se lukee.
62. pelaaja27.6.2009 klo 17:00
Owlie, kiitos. (16:33) Sattumoisin minulla ei enää ole sitä läppäriä, koska en viitsinyt kotikoneella leikkiä niin isoa kopiota. Mutta kuvittelumuistini sanoisi sen olleen siellä ylhäällä..vähän irrallinen se on mutta on se nyt presisoitu siinä.

Mansen alapuolinen 'naamari' on vielä ymmärtämättä.
Nimimerkki uusi, yritit auttaa tv-ohjelmalla, kiitos siitä. Jotenkin en nyt vain keksaise sitä.
63. Tupu27.6.2009 klo 17:05
Tervehdys kaikille.
Mökin terassilla yritin lakanaa täyttää. Aika pitkälle pääsin ilman apuja, vaan nyt piti kaivaa netti esille.
En keksi leviävää oik. alhaalla ratkaisun vasemmalla puolella. Samassa nurkassa tutut naamat, vaan niistä tuleva sana ei aukea.
Ja vas ylhäällä suosaareke? Ei ole Nykästä mukana ja sanan alku näyttää oudolta.

Löytyykö apua, vai ovatko kaikki jo saunomassa.
64. pelaaja27.6.2009 klo 17:13
Tupu,
se leviävä on yksilölle todella ikävä asia.
Niissä tutuissa herroissa pelkät kasvonpiirteet eivät tuo ratkaisua.
Joo, suosaarekkeessa koko sana oli ainakin minulle uusi ja outo mutta löytyi vahvistus, että se on.
65. Tupu27.6.2009 klo 17:35
pelaaja, kiitos. Et sanonut paljon, mutta ihan riittävästi. Leviävä ja ukkelit selkis. Kumma juttu, kun joku "sanoo" asian, se on ihan helposti oivallettavissa.
Nyt niiaus ja uimaan.
66. uusi27.6.2009 klo 17:57
pelaaja, se tyyppi on semmoinen 30+ ikäinen. Etunumi ihan suomalainen, sukunimi aika erikoinen, Helsingin puh. luettelossa kaksi sillä nimellä.
67. uusi27.6.2009 klo 18:00
Piti kysymäni alalaidan naisen ympärillä olevista EPÄSIISTI ja TIETÄÄ. Epäsiistin kyllä siihen saisin, mutta eihän tuo TIETÄÄ voi noin olla...
68. marilyn27.6.2009 klo 18:47
mitähän ansa teki rinteelle? Vasemmalla alkkarien yläpuolella oleva kuva, ei mitään tietoa, onko muilla se selvää?
69. 027.6.2009 klo 18:51
uusi. Oletan, että sinulla on oikein, koska kysyit
noin. Voi olla.
70. Jondalar27.6.2009 klo 18:53
Ansa vain on ja odottaa sitä oikeaa.
71. uusi27.6.2009 klo 18:54
marilyn, se kuva on kartasta. Eikä ansa mitään tehnyt, oli vaan. Eihän se TIETÄÄ voi olla myös ratkaisu, vaan yhtä kirjainta vajaana?
72. 027.6.2009 klo 18:54
marilyn. Yksi Amerikan suurimmista järvistä.
73. Owlie27.6.2009 klo 18:56
uusi 18:00,
TIETÄÄ voi Nykäsen mukaan olla just noin.
74. uusi27.6.2009 klo 18:56
OK, hyväksytään nyt sitten vaikka pitkin hampain. Sitten kaipaisin jotain vinkkiä 1959 neljänteen sanaan, sen kohdalla ammottaa tyhjää. Mitä muuta sinne reissuun lähti kuin elukoita?
75. 027.6.2009 klo 18:58
uusi. Kirjainta vajaa on oikein. Onko sinulla Nykästä?
Siellä selitetään tarkasti.
76. 027.6.2009 klo 19:00
uusi. Se neljäskin sana on eläin.
77. uusi27.6.2009 klo 19:11
Ei ole Nykästä eikä mitään muutakaan opusta. Taidan pyytää joululahjaksi jos vielä silloin näitä yritän vääntää. Eläintä miettimään.
78. marilyn27.6.2009 klo 19:11
uusi. sama ongelma täällä, kun sulle selviää, laita tekstiä
79. pelaaja27.6.2009 klo 19:27
uusi ym.
Viime vuoden puolella ko. TIETÄÄ-sanan versiosta väännettiin täällä tiukkaa tekstiä. Muistan, että itse puolustelin sitä, koska se on painettuna Nykäseen. Sana sai kuitenkin tylyn tuomion ja samaan hintaan Nykänenkin sai kuulla olevansa vanhentunut (no eihän se tuorekaan ole).
Nyt laatija toi sen sanan taas ristikkoon mutta tällä kertaa vastustajat (jotka ovat tänäänkin tänne kommentoineet, 2 kpl) eivät näköjään ole siitä enää välittäneet. Ehkä tämän ristikon isouden takia.

Se Mansen alainen naamari ei selviä minulle ilmeisesti ikinä. Ei auttanut ikäluokkakaan. Vissiin sitten ratkaisuni on sillä kohtaa väärin. Eihän sen ymmärtäminen muuten näin kamalan vaikeaa voi olla.
80. Pappa27.6.2009 klo 19:36
Kertokaa nyt vanhalle äijälle, mistä on kyse. Aivan keskellä lakanaa on riepu, jonka vasemmassa päässä kaksi pistettä. Siitä alas tulee sana. Miten helskutissa siitä voi tulla se amerikoihin viittaava sana, joka siitä uhkaa tulla?
81. marilyn27.6.2009 klo 19:38
mansesta täällä on ongelmaa, en edes tiedä mistä on kyse,joten en voi auttaa.
82. pelaaja27.6.2009 klo 19:41
Pappa,
jos tarkistat kartasta rievun muodon niin sitten voitkin kuvitella ne pisteet joksikin
83. Matahari27.6.2009 klo 19:47
pelaaja, se naamari kuuluu (ja kuluu!) ja näkyy tv:n keskusteluohjelmissa. Aloitti aikoinaan Henkka Hyppösen kanssa, viimeksi on esiintynyt "epäkorrekteissa" ympyröissä. Sukunimi aika pisteliäs, varo kapsahtamasta!
84. apua27.6.2009 klo 19:47
pelaaja 19:27,
Mansen alaisesta naamarista en saa minäkään mitään tolkkua, vaikka kuinka sitä kääntelen. Mikä neuvoksi, kun sana ei synny?
85. 027.6.2009 klo 19:50
pelaaja. TV4 tuotti aikanaan musiikki/keskusteluohjelmaa
Hyppönen&-------. (noin 3-4 v sitten).
86. 027.6.2009 klo 19:52
apua. Tähän tulee etunimi tuolle aisaparille.
87. apua27.6.2009 klo 19:56
0 klo 19:52,

tarkoitan sitä "naamaria", joka on
MANSEA-sanan alla, yksi ruutu vasemmalle, impulssimomentin yläpuolella.
88. pelaaja27.6.2009 klo 20:06
Nyt minäkin huomasin, että puhutaan ihan eri ruudusta ! Se tv-kasvo Mansen alapuolella siellä kauempana oikealla on ihan ok. Olen tarkoittanut koko ajan sitä Mansen vas.puolella olevaa "naamaria", sitä suttukuvaa ruudun verran Mansesta viistosti alaspäin. Siitä en ole saanut tolkkua. Ja sitä ihmettelin tänään eka kertaa klo 10:15 putkon kyselyn jälkeen. Ilmankos en päässyt eteenpäin niillä tv-vinkeillä. Anteeksi nyt vaivaa nähneille, jos paikannus oli epäselvä.
89. Tamara27.6.2009 klo 20:14
Muuten valmis, mutta VAHINKO puuttuu. Ja siitäkin vain piilokirjain. Joku jo eilen siitä kirjoitti, mutta en löytänyt Nykäsestä.
90. Matahari27.6.2009 klo 20:16
pelaaja, tätä sattuu - ruudukko on niin iso, että täsmällistä sijaintia on vaikea arvata. Harva se hetki hämmästyn, kun etsin vinkkejä omiin ongelmiini enkä tunnista kysymystä enkä vastausta.
Varsinaiseen kysymykseesi en uskalla vinkata. Minulle tuli siihen sana, jota en osaa mitenkään yhdistää vihjeeseen. Kuva on jokseenkin epäselvä. Odotetaan, että joku fiksu selittää!
91. apua27.6.2009 klo 20:17
Tamara 20:14,

olisin kiitollinen ovelasta vihjeestä koskien impulssimomentin ruudussa olevaa kuviota, "naamaria" vai mikä se on?
92. Tamara27.6.2009 klo 20:20
apua
Ei ole naamari vaan kenkä!
93. Tamara27.6.2009 klo 20:24
Löysin jo vahingollekin ratkaisun, Nykäsestä. Ihan ....n päiten.
94. 027.6.2009 klo 20:24
pelaaja. Sotkin, koska mainitsit, että ei auttanut
ikäluokkakkaan. En ole tuosta kuvasta selvää
saanut, mutta sana syntyi siihen itsestään. Onneksi
ei ole piilokirjaimia. Naamari se ei ole. Vastauta on
vaikea vihjeyttää.
Tamara. Löytyy Nykäsestä, kun arvaat vastauksen
ja haet sillä.
95. apua27.6.2009 klo 20:30
Tamara 20:20,
tulkitsen vastauksesi lenkkitossuksi. Tanks!
96. pelaaja27.6.2009 klo 20:33
0,
ikäluokkakaan ei auttanut, koska kuva oli mulle niin epäselvä, etten tiennyt itsekään, mikä voisi auttaa.
No nyt näen siinä selvästi lenkkarin. Kiitos Tamaralle.
Mutta mutta. Ratkaisuani en vaan mitenkään saa yhdistettyä edes jalkineeseen. Minun ratkaisusanani perässä kun voisi olla huutomerkki..
97. Tamara27.6.2009 klo 20:36
pelaaja
Vaihda se ukin viimeinen kirjain!
98. 027.6.2009 klo 20:38
pelaaja. Sotki se ikä 30+ ikäinen. Minunkin vastaukseeni
sopii se huutomerkki.
99. 027.6.2009 klo 20:42
Tamara. Loistavaa kiitoksia!!!
100. !27.6.2009 klo 20:44
Olikohan tuo kenkä-vihje turhankin selvä, ja aikaisemmin esim. järvi-vihje. Melkein sama jos kertoisi valmiin sanan.
101. pelaaja27.6.2009 klo 20:48
Tamara, voihan vitsi. Kiitos ! Ja taas Nykänen oli samaa mieltä. Miksiköhän en omasta aloitteestani valinnut oikeaa ukkia vaikka tämäkin versio hänestä tuntuu tutulta. No eihän tän yhden sanan pähkäilyssä mennyt kuin yksi hellepäivä vaan..

Tää Kesäristikko kun on aina tämmönen iso lakana. Miksi ihmeessä sitten tyynyliinaa kutsutaan Suurristikoksi ? Kunhan kysyin.
102. apua27.6.2009 klo 20:50
! klo 20:44,

ei ollut kenkävihje turhan selvä ollenkaan, vain sen verran selvä, että kuva tossuksi hahmottui.
103. pelaaja27.6.2009 klo 20:51
!,
ei kenkä-vihje ollut liian suora. Tässähän oli kyse siitä, että kuvasta ei saanut selvää. Ja pitäähän kuvasta nähä, mitä sen pitäisi esittää. Ratkaisu on sitten eri asia. Väitän minä.
104. Matahari27.6.2009 klo 20:55
! klo 20.44 - eipä olisi kuvaa ihmetelty, jos sen olisi tunnistanut kengäksi ja niitähän riittää. Arvatakseni kyseessä ei ainakaan ole Manolot.
105. masa27.6.2009 klo 21:03
Tossuvihje ei suinkaan selvä, vaikka minkä kirjaimen ukkiin laitan en sitä tajua. Mutta ei se haittaa.
Vain vasen yläkulma auki : kesäohjelma ja suosaareke liian pahoja etsiä.
Olisko mahdollista antaa vinkkejä vaakasanoihin , pistävä taitaa olla ok? Ei tarvi niiden lukea vinkkejä, joita tuntuu närästävän !
Pelaaja tai 0 Help ,please !
106. apua27.6.2009 klo 21:21
masa 21:03,
SR on Sveriges Radio, ja kesä-ohjelma on tietysti ruotsinkielellä (pystysuoraan). Suosaarekekin tulee kyllä ihan Googlesta.
107. -27.6.2009 klo 21:27
Ennen vanhaan turhan helppoja vihjeitä viljeli -lla, nyt -lla.
108. uusi27.6.2009 klo 21:32
Suosaareke on näitä lukuisia suohon liittyviä sanoja, alkuperä Lapista. Minua nyt askarruttaa tuo ylhäällä 1909 ja 1919 välissä oleva PUIJATA. Ne piilokirjaimet. Jos niiksi laittaa ne mitä olen ajatellut, niin se tarkoittaa värin vaihtamista.
109. marjuko27.6.2009 klo 21:39
uusi,
siihen PUIJATA-vihjeeseen sopisi muuan aika tutun miehen nimellä alkava verbi.
110. uusi27.6.2009 klo 22:17
Hah, no niinpä tietenkin, oli päässyt unohtumaan. Nyt olisi vielä yksi kohta tyhjä: ylhäällä keskellä 1939 alkava iso PO, onko siinä joku jekku? Ja sitten siitä ylös ja oikealle REHUKSIKIN. Voi olla huitova ukko ja sukunimi väärin. Onko sukunimi ruotsia?
111. 027.6.2009 klo 22:22
uusi. O kirjain rikkoo hieman rajaa.
112. Jondalar27.6.2009 klo 22:33
Ristikkomestari hän ken piirroksesta tossun tunnistaa. Epäilin jo purjeveneeksi kun urheiluruudussa veneitä näin. Tarmokkaalla googletuksella löytyi viimein. Lakanan epäselvin kuvatus.
113. 027.6.2009 klo 22:39
Jondalar. toinen mitä on kummasteltu, niin tuota karttapaikkaa vasemmalla reunalla keskikohdassa.
Bikinihousujen yläpuolella. Ei ole helppo tunnistaa.
114. uusi27.6.2009 klo 22:40
herranjestas 0, niinhän se on, kiitos! Kuntoon tuli. Ja rehut tuli samalla. Kolme juttua pitää vielä tarkistaa, yksi niistä tuo alhaalla 1939 ja 1949 välissä oleva RAHA. Siinä täytyy olla jotain pielessä, en löydä moista rahayksikköä googlettamalla.
115. 027.6.2009 klo 22:43
uusi. Oli viime ristikossa tai sitä edellisessä sama raha.
116. marjuko27.6.2009 klo 22:46
uusi,
se sama rahayksikkö taisi olla äskettäin pelissä ja on Bangladeshin valuuttaa; löytyy ainakin Vuokilan Ristisanakirjasta.
117. uusi27.6.2009 klo 22:56
Niinpä. Viime viikolla sain sen oikein, mutta ilmankos nyt ei löytynyt, kun oli koko sana väärin. Näyttääpi siltä että saan nyt laittaa uusiksi INTER- ja ÄÄNI ja TULOS TÄMÄKIN. Ei tunnu tahkoaminen loppuvan...
118. uusi27.6.2009 klo 23:14
No selvisi sekin sitten. Alunperin olin kukkia tyrkyttämässä kun olisi pitänyt olla vähän urheilumielisempi. Yhden vielä kysyisin – sitten saan viikoksi sielulleni rauhan. 1989 oikealla puolella 10. rivi alhaalta on se selkäevä ja joku kalikka ja nuoli. En tajua sitä kalikka + nuoli juttua. Siihen tuli mitä tuli ja jotenkin luulen että se on oikein, jos se kalikka on tiettyä ainetta. Mutta en ymmärrä vihjettä.
119. 027.6.2009 klo 23:28
uusi. Ainetta on ja alusta viivattu pala erikseen eli
pois eka kirjain.
120. otv-a27.6.2009 klo 23:40
kaksi lakanaa samalle viikolle on liikaa, se juhannusjuttu jälkitöinä vielä menetteli, tuli täyteen suht iisisti. mutta tämä uusi, huh. pieniä reikiä on vielä jokunen, mutta oikeaa yläkulmaa en jaksa enää pohtia. taitteen kai keksisi, jos tietäisi kuka salo, mikä paikka tai eläin. kun ei ole ole kronikkaakaan, niin mehut on jo menneet.
121. otv-a27.6.2009 klo 23:43
keksinkin muut paitsi salo(t).
122. otv-a27.6.2009 klo 23:44
ja senkin.
123. uusi27.6.2009 klo 23:56
Kiitti 0, on se sitten oikein.
124. TJV28.6.2009 klo 06:38
Seitenvitoselle sienenviljelyspesialistille onnittelut!
Muotoilehan nimimerkkiäsi. Ensimmäiset synttärikahvit keitetty.
Helteistä jatkoa päivälle!
125. HT28.6.2009 klo 07:14
Lukeekohan nimivihjeessä vasemmasta alanurkasta kahdeksan senttiä koilliseen LANDAN, LARDAR vai mitä?
126. apua28.6.2009 klo 07:18
HT 07:14,

siinä lukee Lundan.
127. HT28.6.2009 klo 07:42
Kiitän, tuo nurkka tuli täyteen.

Eka kerta tänä vuonna kun syvennyn Hesarin ristikkoon ja nytkin vain siksi, että on turhan kuumaa pyöräillä. Taitavat jäädä rauhaan taas vähäksi aikaa. Tuhrut, typot ja päivämäärä- ym. virheet eivät houkuttele.
128. 028.6.2009 klo 11:25
HT. Mikähän kirjainmalli tämä on, kun todellakin
vaikealukuista? Aiemmin Aulis käytti niitä "kihara-
kirjaimia", siis koristeellisia ja niistäkin nuristiin, mutta
mieluummin ne kun nämä. LUNDAN sana esim u on aivan
kuin a ja n on aivan kuin r. KARHU on kuin KARKA ym.
Luupinkaan käyttäminen ei auttanut.
129. HT28.6.2009 klo 11:48
Jassoo, että KARHU? Enpä ollut tuostakaan varma ja kohta oli auki, on tosin edelleen.

Mikä lie fontti, ei ainakaan mikään tämän koneen windowsfonts-kansion yli kolmestasadasta. Taitaa olla jotain Corel Draw -juttuja.
130. HT28.6.2009 klo 11:50
Olin kirjoittavinani äskeiseen windows kenoviiva fonts, mutta eipä näy kenoa. Kokeillaas uudestaan:

windowsfonts-kansion
131. HT28.6.2009 klo 11:52
Asia selvä, kenoviivaa ei saa näkymään.
132. 028.6.2009 klo 13:23
HT. KARHU on etnorock Talvisovat yhtyeen laulaja
ja lauluntekijä (oikea nimi on aivan venäläinen)
133. Jondalar28.6.2009 klo 13:33
Kumisaapasta minäkin ensin olin Karhuun tarjoamassa. Mutta löysin Wirenin nimiluettelosta tähän sopivan sanan.
134. apua28.6.2009 klo 14:18
En ole keksinyt, miten PUROISTA-vihjeen edessä olevasta jakoviivasta rehellisesti seuraisi sama sana (4) vaakasuoraan, joka toisaalla näkyisi olevan aivan vasemmassa reunassa vihjeenä (opetustapahtuman alla). Vai tuleeko siihen jotain aivan muuta?

Valitettavasti ensimmäisenä on piilokirjain, mutta enpä muutakaan siihen arvannut. Mutta miksi ihmeessä?
135. 028.6.2009 klo 16:19
apua. Missäpäin ristikkoa PUROISTA- vihje on ?
136. 028.6.2009 klo 16:30
apua. Nyt löytyi. OPUTUSALAN TAPAHTUMAN alle ei tule
samaa.
137. 028.6.2009 klo 16:40
apua. Mitä olet laittanut siihen OPETUSALAN jne kohtaan?
Vihjaa vähän.
138. apua28.6.2009 klo 16:56
0 16:40,
Vasemman reunan vihjeenähän on vesikalustevalmistajan merkki, joten vastaussana (4) on helppo. Mutta sitten elefantin alapuolelle, oikealle, näyttäisi puolestaan tulevan e.m. vihje - ratkaisuksi.
Tuleeko? Jos tulee, sitä kysyin, että miksi?
139. 028.6.2009 klo 17:02
apua. Kyllä on, mutta siihen ei tule merkkiä.
SOPUMUSKOHTA kin taitaa olla sinulla olla väärin,
jos olet sen merkin laittanut.
140. pelaaja28.6.2009 klo 17:08
apua ja 0, hetkinen,
ajatuksenne eivät ole nyt tainneet kohdata..

Vas. puolella on se mitä on ja ns. käänteisesti on tulossa oikealle tulossa semmoinen ratkaisusana, joka on vihjekuvana vasemmalla, eiks niin. apua, mietin itse just sitä eilen puoli päivää ja kysyinkin siitä. Yritä hahmottaa se / ikäänkuin kuvaavana kuvana ?
141. apua28.6.2009 klo 17:09
Kysyn eri tavalla: Markkeraako mielestänne jakoviiva (/, "per") elefantin alapuolella olevassa vihjeruudussa (11. sarake oikeasta reunasta) jonkinlaista kasvustoa?
142. Pertsa28.6.2009 klo 17:17
apua
näin sen täytyy olla, eli muuta "järkeenkäypää" vastaussanaa siihen on hankala hahmottaa, siis jonkin-
laista kasvustoa, ja sillä siisti!
143. 028.6.2009 klo 17:18
apua. Laita sen merkin tilalle se mistä se vesi valuu!
144. apua28.6.2009 klo 17:19
Pertsa 17:17, kiitokset mielipiteestäsi. Kaipa se sitten niin on, tosi hämäävästi laitettu kumminkin.
145. Matahari28.6.2009 klo 17:20
apua, minä tulkitsin sen kauttaviivan vahvistavan "puroista" ratkaisua, koska ko "kasvustolla" on sen niminen tuote. Selitys voi olla väärä, toivottavasti ratkaisu on kuitenkin oikein!
146. apua28.6.2009 klo 17:24
Matahari,
kappas vain, niinpä onkin keittiön vipuhana aivan saman niminen, kertoi Google!
147. pelaaja28.6.2009 klo 17:25
ja kun oikein hirmuisesti käyttää mielikuvitusta, niin 'tietyssä valaistuksessa' / voi olla myös sen muotoinen, moderni.
148. 028.6.2009 klo 17:31
Olen koko ajan kirjoittanut siitä vasemmanpuoleisesta
ja ymmärsin, että apua on laittanut siihen sen kraanan
merkin.
149. katti28.6.2009 klo 18:08
Lähelle keskitaitetta keskelle pystyyn tulee "1.". Onko sen jonkin sorttinen PARAS, henkilö vai mikä? (2 ruutua tyhjinä siinä).
150. Pertsa28.6.2009 klo 18:24
katti,
ajattele allakkaa!
151. katti28.6.2009 klo 18:38
Pertsa:

Jos aattelen allakkaa, ei "vuoriston" eka, mulla monikollinen loppu sovi. Ei raksuta!
152. katti28.6.2009 klo 18:39
Sori, p. vuoriston monikollinen loppu
153. Jondalar28.6.2009 klo 18:44
Ristikossa 2541 oli kauttaviiva, nenässä tippa, päällä pylpyrät. Tässä ristikossa on kauttaviiva, toisaalla valmistajan logo.
154. Pertsa28.6.2009 klo 18:49
katti,
tässä tapauksessa sieltä tullaan alas, ja vastaussanaksi jää
Hra Nykäsen tuntema synonyymi tälle "alenevalle" verbille
-a. Toivottavasti en ole kovin hukassa.
155. apua28.6.2009 klo 19:05
Vielä tarkistaessani löysin vihjeen "korttisarja", johon ratkaisuksi voin sovittaa kaksikin 5-kirjaimista sanaa, joissa tosin viimeinen kirjain eroaa. Liekö tässä tarkoitettu sitä yleisintä ns. 2-värikorttisarjaa, vai jotain muuta?
156. Pertsa28.6.2009 klo 19:09
apua,
mieleeni tulee mm. Kalastaja Lohi ja Kapteeni Merikallio!
157. katti28.6.2009 klo 19:13
Katti Hajamieli älys viimeinkin, miks se 1. on se, mikä on. Näinkin halpaan voi auringon paistaessa mennä :)
158. Aurinkosade28.6.2009 klo 19:27
Melkein valmista on. Kaksi kohtaa mietityttää:
1. Keskimmäisen harmaan toisen sanan viimeisestä kirjaimesta alkava haitarinsoittoa
2. Vasemmalla aika ylhäällä ORGE. Piilokirjain puuttu.
159. Pertsa28.6.2009 klo 19:36
Aurinkosade,
1. vihjeestä löytyy vastaus!
2.maantieto!
160. Aurinkosade28.6.2009 klo 19:44
Kiitos Pertsa. En kyllä tajua haitarihommaa, vaikka sanan siihen sainkin. Tuota paikkaa etsin paljon kauempaa.
161. Rapu28.6.2009 klo 19:45
Muutamaa kirjainta vajaa on täälläkin...
Vasemmalla melko alhaalla on suomalainen artistipoika ja hänen alapuolellaan ne "keot" ja SANGEN. Japanin kaupunkiinkin olisi 2 vaihtoehtoa tarjolla. Kummallakaan niistä en sangen -vihjettä hoksaa.
Mahtaako se pysty 9-kirjaiminen siinä olla se esine tiettyyn vuorokauden aikaan vai?
162. 028.6.2009 klo 19:51
Rapu. Kyllä. Ensin aika ja sitten se esine.
163. Aurinkosade28.6.2009 klo 19:52
Rapu,
Esineen kanssa olet oikeassa. Sangen on sangen erikoinen minun mielestäni, mutta löytyy nykäsestä. Sen liitän duoon.
164. Pertsa28.6.2009 klo 19:52
Rapu,
jos ei paljon muistini häikkää, niin sangen liittyy jotenkin tyttöduo TIKTAK:kiin!
165. Aurinkosade28.6.2009 klo 19:55
TIKTAK liittyy kyllä ravun mainitsemaan yhdeksänkirjaimiseen esineeseen! Toinen duo.
166. 028.6.2009 klo 20:05
Rapu. Duon toinen, joka tulee tähän, on puoliksi
irlantilainen.
167. Rapu28.6.2009 klo 20:17
Kiitos, 0, Aurinkosade ja Pertsa avunannostanne!
Se nurkka selvisi melkein.. vielä jäi se kekojen piilokirjain puuttumaan. Siihen on nyt tuloillaan melko kummallinen juttu. Ei kai jonkinmoinen yhdyssana? Monikko kuitenkin?
168. 028.6.2009 klo 20:19
Rapu. Laitoin loppuun juomat. Vähän kuin irto----.
169. Vivian28.6.2009 klo 20:21
Rapu:
kun en keksinyt muuta, olin näkevinäni keot lehtikekoina, tosin tässä omituisesti sanat eri järjestyksessä. Mitäs muut ajattelevat?
170. uusi28.6.2009 klo 20:28
Minulla on keoissa se sama kuin nollalla. Ne vaikka odottaa pussittamista...
171. Rapu28.6.2009 klo 20:30
0 ja Vivian,
ok, sellaista se varmaan onkin.=) Olin jo näkevinäni jonkinmoisia reittejä niillä keoilla...
Vielä:
Alhaalla keskellä on tummatukkainen nainen, jota en tunnista. Etunimi siinä nyt on, mutten löydä vastausta ketä kuva esittää. Tosin en ole täysin varma TIETÄÄ -jutustakaan.
172. Vivian28.6.2009 klo 20:39
Rapu: Kuvassa on aikanaan tunnettu suomalainen näyttelijätär.
173. Pertsa28.6.2009 klo 20:43
Rapu,
mielestäni nämä " keot" ovat kuitenkin samalla "osuudella",
joten monikollinen ratakaisu ei liene looginen. Olisin vahvasti
sitä mieltä, että kuitenkin loppuosan juomat on paikallaan.
Siitä tietää jutusta Hra Nykänen löytää lyhyemmän synonyymin. Lieneekö nainen Joensuusta?
174. Rapu28.6.2009 klo 20:53
Kiitos!
Löytyihän se naisen kuva, kun ammatti tuli tietoon.=)
Joo-o, "keot" ovat nyt ok Pertsa. 4+4, josta loppu on monikossa, ei ne "keot".=))
175. Vivian28.6.2009 klo 21:16
Voisiko joku vääntää rautalangasta mitä olette saaneet vihjeestä 0s. Se sijaitsee 1929 kolmannen harmaan sanan oikealla puolella. Minulla on siinä sana, mutta yhteys vihjeeseen on ihan kateissa.
176. apua28.6.2009 klo 21:22
Vivian,

tuo Os löytyy ns. Mendelejevin jaksollisesta järjestelmästä.
177. Pertsa28.6.2009 klo 21:27
Vivian,
olomuoto, ei liene kovin hajallaan.Kemiaa.
178. Tamara28.6.2009 klo 21:31
Vivian
Ei olomuoto vaan ominaisuus!
179. Vivian28.6.2009 klo 21:34
Kiitos apua,
pääsin kyllä jo jaksolliseen järjestemään, mutta en lukenut asiasta riittävästi, jotta olisin hiffannut yhteyden. Tämähän oli sitä paitsi aika äskettäin Hesarin ristikossa, eikö vain? Kiitos Pertsallekin!
180. Pertsa28.6.2009 klo 21:53
Tamara,
kiitos,pieni lapsukseni.
181. 028.6.2009 klo 22:16
Nyt huomasin ristikkokopiota teipatessa, että
Ryssy nimiselle on mennyt 20 euroa. On tullut nimi
tutuksi. 0nnea.
182. marjuko28.6.2009 klo 22:30
[Auringossa oleskelu on varmaan tehnyt reikiä päähän, koska luin tuossa edellä Pertsan viestin Tamaralle: kiitos, pieni lapsukaiseni; ihan herttaista niinkin]

Mutta: onko oikean yläkulman työväline se, miltä se näyttää vai joku muu mikä pitäisi tunnistaa, ja jos on se todennäköisin, mitä pitäisi ajatella sen alle tulevasta vaakasanasta, jossa on vokaali kaimoineen. Otanko esiin kartan, tarvitaanko sitä. Plääh.
183. otv-a28.6.2009 klo 22:32
jäi tuo nurkka minullekin viimeiseksi. kun kysäisin, keksin heti. ehkä sullekin kävi näin, mutta sanon kuitenkin, ettet karttaa tarvitse ja väline on mikä on.
184. 028.6.2009 klo 22:41
marjuko. Luin samoin ensin sen Pertsan viestin,
mutta luin sen uudestaan ja huomasin sen oikean
version. Herttaista se olisikin ollut.
Vokaalit kaimoineen minullakin.
185. marjuko28.6.2009 klo 22:43
otv-a,
niin epäilinkin, kiitos. Kuva voisi harhauttaa tutkimusmatkalle, mutta eipä syytä.
186. marjuko28.6.2009 klo 22:46
0,
kiitos sinullekin.
187. Tamara28.6.2009 klo 23:38
Lienee minullakin auringon aiheuttamia reikiä päässäni, sillä luin myös Pertsan viestistä "pieni lapsukaiseni". Olen ihan pikkuisen pettynyt, kun siinä ei lukenutkaan niin! No, ehkei tällaisesta päälle kuusikymppisestä lihavahkosta naisesta noin voisi sanoakaan.

Enkä nyt tiedä, oliko tuo edes lapsus. Olomuotokin on ominaisuus, mutta tässä haetaan eri ominaisuutta.
188. 029.6.2009 klo 00:51
Tamara. Hellyttelysanoja voi ja pitäisi sanoa minkä ikäisille
tai kokoisille ihmisille, milloin tuntuu siltä. Toivottavasti useimmin, kuin meillä on tapana. Öitä kaikille!
189. Tamara29.6.2009 klo 02:02
0, olen samaa mieltä kanssasi, mutta sellainen tyyli ei vain oikein tunnu sopivan suomalaiselle mentaliteetille!
Öitä, öitä!
190. katti29.6.2009 klo 10:28
Lapsoseksi luin minäkin :)
191. 029.6.2009 klo 13:10
Aurinkoista hellepäivää kaikille.
Tässä on tullut aika monta väärinlukukommenttia.
Kaikenkaikkiaan mukava sattuma.
Nyt lähden uimaan, ettei rusketusraidat häviä.
192. marjuko29.6.2009 klo 15:11
[0, tulin tuolta helteestä vähän varjompaan ja lähden kohta uudestaan, mutta taas luin:"... ettei rusketusradat häviä" ja hetken kummastelin mitkä ihmeen radat... nyt on synapsit päässä napsahtaneet poikki naps naps]
193. 029.6.2009 klo 20:15
Taitavat kaikki olla tyytyväisiä ristikkoonsa, koska
ei ole kysymyksiä tullut.
194. mare29.6.2009 klo 21:20
Tässäpä yksi kysymys. Ylhäällä keskellä on käsiä huitova ukkeli, mutta mitä esittää samassa ruudussa alanurkan piirros. Sain kyllä siihen pystysanan, mutta se ei mielestäni
liity oikein kuvaan. Valistakaa minnuu!!
195. 029.6.2009 klo 21:27
mare. Sivulla oleva kajo. Ei kyllä oikein kuvasta tule
aisa kovin hyvin esiin.
196. 029.6.2009 klo 21:28
Liikaa aurinkoa. Ei aisa, vaan asia.
197. mare29.6.2009 klo 21:31
0, Tuohon viittaavan sanan sainkin. Kiitos siulle valistuksesta.
198. Seitenvitonen30.6.2009 klo 08:16
Aurinkoista tiistaiaamua! Ristikon kimppuun kunnolla pääsin vasta eilisaamuna. Viikonvaihde meni Satakunnassa sukulaistapaamisen merkeissä. Ja kiitos onnitteluista hyvämuistiselle TJV:lle.
Nimimerkiksi jatkossa saattaisi sopia Seiten-VII, mutta mikäli poppoolle sopii, pitäisin mielelläni entisen. Muistissa on vielä ystävämme Pattikas, joka muuttui Patti-Alarmiksi, ja poistui pian sen jälkeen.
Mielelläni vaihdan kanssanne mielipiteitä jatkossakin, kyselen vihjeitä, joskus annankin. Fiksussa seurassanne on ollut mukava olla, enkä tästä aio vielä vähään aikaan minnekään häipyä.

ja ristikko taas täyttyi, kiitos hyvien vihjeiden.
199. Tupu30.6.2009 klo 09:09
No, ei ole ihan täynnä vielä. Mökkiviikonloppu taisi pehmentää harmaat aivosolut.
Vasen ylänurkka paria kirjainta vailla: onko eläin iso vai pieni? Ja se karttakuva ei hahmotu ollenkaan.
Löytyykö vielä apuja?
200. otv-a30.6.2009 klo 09:30
Tupu,
mökkeilysi taisi siirtää oikean vasemmalle. eläin on se pienempi kahdesta vaihtoehdosta. karttaa ei tarvitse hahmottaakaan.
201. Tupu30.6.2009 klo 09:38
No niinhän se oli tässäkin. Mun kompassini heittää yleensäkin 180 astetta, paitsi metsässä.
Kiitos otv-a. Hykerryttävää, että silti puhumme samasta asiasta.
Olen tainnut niiata Sinulle ennenkin, teen sen taas.
202. otv-a30.6.2009 klo 09:49
Tupu,
sama vika kompassissani, siksipä oli helppo arvata, mitä tarkoitit.
203. Tupu30.6.2009 klo 10:13
Kuulostaa "hyvältä". Voin joskus tiukassa paikassa vedota siihen, etten ole ainoa.
204. katti30.6.2009 klo 10:55
Hei! Rupesin vielä silmäilemään jo täyttä ristikkoa, ja törmäsin kummalliseen kohtaan:

vasemmalta parturikuvan ja ylhäältä talosta tulevan sanan risteyskohta ei käy. Eli parturikuvan yksi kirjain olisi risteyskohdassa väärä.

Eikö teillä muilla ole tässä mitään ihmeellistä?
205. Juho30.6.2009 klo 11:02
katti, siihen valoaukkoon seinällä sopii kaksikin alkukirjainta.

Voisiko joku vihjaista mistä sen lenkkarin kuvan voisi löytää nimen tarkistamiseksi, se sama kuva on toki ollut ennenkin, silloin se löytyi
jostakin nettikaupasta, mutta mistä? Muuten kaikki selvää kuin pläkki.
206. katti30.6.2009 klo 11:04
Juho, kiitos, onpa pöljyyteni taas huipussaan!

Lenkkarikuva löytyi vaihtelemalla 3. kirjainta.
207. katti30.6.2009 klo 11:15
Vielä mietin oikean reunan ylälaidassa ULKOMAILTA. Että onko kasvi (elun perin ei Suomesta, vaikka täälläkin kasvaa) vaiko erisnimiä.
208. marjuko30.6.2009 klo 11:43
Juho,
panin googleen sanahakuun, ei kuvahakuun, " xxxx Running Shoes" ja siellä on osoitteita, kuva löytyi heti.
209. Juho30.6.2009 klo 12:12
marjuko,
Kiitoksia ohjeesta, oikea sana ja kuva löysivät heti toisensa, kun vain osaisi
oikein etsiä.
katti, kreikkalaista juomatiivistettähän siitä taidetaan tistlata, eli ulkomaan
yrttiin siinä päädyin.
210. Cu30.6.2009 klo 12:49
Ensinnäkin mielenkiintoista on se, että HS 2539:n arvonnan neljä ensimäistä voittajaa ovat tehneet sen saman aika äsken. ONNEA JOENSUUHUN, TAMPEREELLE, VANTAALLE JA VANTAALLE!

Onko mitään tehtävissä noille hyvin epäselville vihjeiden käsialoille? Vaikeusastetta voisi hakea muutoinkin.

Tunnen itseni aika hölmöksi, kun vihjessä on esim. tuotteen ELOVENA kuva ja vastaukseksi tulee ELOVENA!!!

Vihjeen KUUDES RANGAISTUS vastaukseksi tulee sana, jota Nykänen ei tunne. PAHEKSUN.

Jos vihje on esim. 7. ja vastaus on HEINÄ, laatija on mielestäni hairahtunut. Heinäkuu on jotain aivan muuta kuin heinä. PAHEKSUN!

Nämä kesäristikot ovat kuitenkin mielestäni melko viehkoja. Ehkä on ajateltu mökeillä olevia ratkojia ja apuvälineitä ei tarvita kovin paljoa.

Cu
211. Hemppa30.6.2009 klo 13:14
Pari kohtaa vielä auki. Kohdassa 13 rivi ylh. ja 18 rivi vas. on kuva, joka mielestäni näyttää vuoristolta, mutta vastaukseksi lykkää pikemminkin alimpia maaston kohtia vähennettynä A:lla.
Toinen epäselvä kohta on melko alhaalla oik. ratkaisuruudukon vieressä, jossa vihjeenä "leviävä". Onko kyse eräänlaisesta "taudista"?
212. Fe-mail30.6.2009 klo 13:17
Minä kamppailen edelleen vasemman yläkulman kanssa, mihin tahansa vihjeeseen saa antaa apua. Viittaako suosaareke ilman ensimmäistä kirjainta jokeen?
213. Fe-mail30.6.2009 klo 13:24
Hemppa
Sain vuoristoon saman kuin sinä. Leviävä on meillä varmaan myös samoin. Nimi viittaa siihen, että loppu on lähellä.
214. apua30.6.2009 klo 13:37
Fe-mail 13:17,
-Koska SR on Sveriges Radion logo, tulee kesä-ohjelma tietysti ruotsinkielellä.
-Suosaareke löytyi suoraan Googlen haulla, oli kyllä uusi sana minulle.
215. Fe-mail30.6.2009 klo 13:41
apua
Tuosta ei ollut apua. Onko se suosaarekkeeseen tuleva sana ilman ensimmäistä kirjaintaan jokeen viittaava sana?
216. apua30.6.2009 klo 13:46
Fe-mail 13:41,
en ole varma ymmärsinkö kysymyksesi oikein, mutta mielestäni ratkaisusanan loppu (_xxxx ) ei viittaa jokeen. Yrititkö jo Googlea?
217. Fe-mail30.6.2009 klo 13:52
Silmä oli poiminut hausta sellaisen sanan kuin vuoma. Oikea sana löytyi, kun katsoin tarkemmin. Nyt varmaan ymmärrät kysymyksenikin paremmin.
218. Hemppa30.6.2009 klo 13:52
Fe-mail.
Suosaarekkeeseen sopisi vihjeeksi vaikka "ota vastaan pian".
219. Fe-mail30.6.2009 klo 13:57
Siitä yhdestä sanasta oli kaikki kiinni! Loput aukesivat kuin tyhjää vain. Helepotti!
220. katti30.6.2009 klo 14:19
Juho:

"ulkomaan yrttiin siinä päädyin."

Samma här, mutta molempiin ratkaisuvaihtoehtoihin pätis kyllä sama kiero logiikka :)
221. katti30.6.2009 klo 14:20
Cu:

"Heinäkuu on jotain aivan muuta kuin heinä."

Toi hämäs muakin.
222. työmies30.6.2009 klo 15:22
Olen aina käyttänyt tangentista lyhennettä tg.
Hurraa, g natsaa ihanasti Liban kanssa, eikun
ensimmäiseksi sanaksi ristikkoon tangentti.
Taisi olla kaksi kirjainta oikein...
Kun tajusin mikä 4. harmaan viimeisen sanan
on PAKKO olla, sain vihdoin muuten selväpiirteisen
ristikon valmiiksi.
Että näin.
Aulis 1, työmies 0.
223. otv-a30.6.2009 klo 15:32
mulla taisi olla tokana sanana tangentti, varmistin sen vielä tietosanakirjastakin, kun ei muut sanat siihen taipuneet, paitsi se Liba. olihan se lopulta vaihdettava. inhaa harhaan johdattelua...
224. Yks hölmö30.6.2009 klo 15:50
haluaa tietää, miten näin tosi helpossa ristikossa VOI olla näin paljon kysymistä?
225. RA30.6.2009 klo 17:32
Hyvä kysymys "hölmöltä"!

Aulis jotenkin onnistuu laatimaan ristikoita, joissa eri ratkojat "kompastuvat" eri kohtiin. Kuka kikkailuun, kuka liikaan suoruuteen, kuka lähdeteosten puutteeseen, kuka kuukletustaidottomuuteen, kuka kuviin ja kirjaimiin, kuka muuten vain... ja milloin mihinkin.

Joillekin hyville ratkojille koko ristikko on helppo nakki tai peräti läpikirjoitustehtävä, mutta monille joku kohta ei aukea omin oivalluksin. Ja usein tuo oma vaikea kohta on eri kohta kuin jonkun toisen vaikea kohta.
226. RA30.6.2009 klo 17:47
tiedon puute ~ oma tietämys tai lähdeteosten puute, kuukletustaidottomuus
227. Pertsa30.6.2009 klo 17:52
Yks hölmö,
kaikki on suhteellista!
228. pelaaja30.6.2009 klo 20:26
Noin yleensä ottaenhan täällä on paljon vähemmän kysymyksiä kuin miltä ensisilmäyksellä näyttää. Syystä että joku persoona, esim. minä, saattaa kysyä samaa asiaa monta kertaa, jos oikeata vastausta ei kevyesti löydy. Silloin se kai loppujen lopuksi on vain yksi kysymys..onhan..
Ja toisekseen joku persoona esittää 'uuden' kysymyksen, koska ei ole katsonut, että asiasta on puhuttu jo vaikka kuinka ja paljon. Semmoisesta ei aina huomauteta vaan vastataan uuteen kysymykseen uudesti, siis tuplasti.
Ja kolmannekseen, joskus sitä on niin kärsimätön, että heittää kysymyksen johon itse hetken vielä tuumailtuaan voisi keksiä vastauksen.
Ja neljännekseen, jotakuta haittaa kun puhutaan asian vierestä. Ja jotakuta yhtä hölmöä haittaa, että puhutaan liikaa asiaa. Tämäkin oli toistoa. No, puhumalla paras.
229. katti30.6.2009 klo 20:57
Eipä sitä juuri voi enää selvemmin sanoa, kiitos pelaaja!
230. EJlo1.7.2009 klo 15:46
Vuoden 69 (jossa siis vuoden virheheitto) harmaista sanoista kolmannen sanan ensimmäisestä kirjaimesta vaakaan urheilujalkineen kuvasta näyttäisi tulevan sana, jossa 3 samaa vokaalia. Mistä moisen (millä haulla) voisi tarkistaa.
Toinen änkkäpaikka on siinä yläpuolella oleva sana, jolla vinkkinä NIIN. Sain siihen nelikirjaimisen tokaisun.
Voihan olla että pystyyn tuleva sanani "tanssivista" tai pikemminkin vastahakoisesti painivista UKIN viereisistä tyypeistä on väärin. Siinä on Nilsiäläis-urheiluseuran jälkiosan nimi.
Entä voiko kevätkasvun kuvata vain yhdellä viivalla, / , joka on vähän alempana PUROISTA-vinkin kanssa samassa ruudussa.
231. Aksu1.7.2009 klo 16:29
EJlo,
UKKI-sanalla on myös hieman toisenlainen vastine kuin se, minkä olet ristikkoosi kirjoittanut. Muistaakseni samasta asiasta on jo kommentoitu tällä säikeellä.

Ja /-merkistäkin löytyy neuvoja.
232. 02.7.2009 klo 16:28
Terveiset aurinkoisesta ja kauniista kesäkaupungista
Hangosta ja romanttisesta Villa Maijasta.
Hulppeassa huvilassa yövyimme kaksi yötä.
En ole koskaan aiemmin käynyt siellä ja melkein,
kuin ulkomailla olisi ollut. n. 30 km hiekkarantaa.
Tämä ei kuulunut tänne, mutta en malttanut olla
kertomatta.
Huomenna sitten itse asiaan, eli KESÄRISTIKKOON.
233. 02.7.2009 klo 19:11
Pelaaja. Luin kommenttisi 30.6. klo 20.26. Mukava, että
vaivauduit vastamaan ja selittämään asian henkilölle,
joka ihmetteli runsasta kyselymäärää. Hyvin kirjoitit.
234. 02.7.2009 klo 21:36
katti. Kertoisitko missä kohtaa ristikkoa se HEINÄKUU on?
Olen tutkinut kopiota enkä löydä.
Kertokaa joku, jos katti ei ole täällä.
235. katti2.7.2009 klo 22:27
0:

Ei ollut heinäkuu, vaan 1.
236. katti2.7.2009 klo 22:34
0:

Kato siis Cu 30.6. klo 12.49.

Huomiseen taas!
237. 02.7.2009 klo 22:50
katti. Nyt selvisi. Piti lukea kaikki. Huomiseen!
238. Pertsa3.7.2009 klo 08:05
monelle,
Heinistä, kesistä, tammeista ja monista muista.
Jos vastaussana on ns. "oikea" sana, niin mielestäni laatijan
velvolisuus on asettaa ratkaisijan "ällikomero" töihin.
239. pjl3.7.2009 klo 17:50
Ylhäällä -79 ja -89 välissä, toisten sanojen alun kohdalla AHDIN PUOLISO.Eräs nimi näyttäisi tulevan mutta mistä varmistus?
240. 03.7.2009 klo 18:07
pjl. Naisen nimi ja toimittaja, niin löytyisikö googlesta.
Tämä nainen on usein Auliksen ristikoissa.
241. Pertsa3.7.2009 klo 18:38
pjl,
seppähän hän!
242. pjl3.7.2009 klo 18:58
Selvän teki.Kiitos.
243. Pupni7.7.2009 klo 15:10
Jäljellä takkuavat kohdat ristikon keskellä:

1) VAHINKO vuoden 1939 kolmannen harmaan sanan kohdalla vaakaan hukassa. Onko se sitä risteävä jenkkikuva esim. asukasta kuvaava? Tosin se VAHINKO lienee jokin varsin outo sana - ymmärsin näin aiemmista vihjeistä...

2) ANSA RINTEELLE ei avaudu, eikä siten se 1959:n matkaaja.

3) HAITARINSOITTOA. Tulleneeko ratkaisu sanan sisältä? Tosin en ymmärrä ajatusta kyllä ollenkaan, jos niin on.

Pari muuta puuttuvaa kohtaa voisi aueta noiden avulla.
244. toinen taata7.7.2009 klo 15:55
pupni

onkohan laatija vahingossa eli ----- päiten laittanut tämän vihjeen.
Ansa ei ollut Rinteelle Lahtiska vaan ------.
245. Pupni7.7.2009 klo 16:09
toinen taata,

kiitos.

1959 lensi siis myös pitkäkorvako? Näin ollen siitä risteävä MIEHIÄ olisi siis yksikön toinen imperatiivi eräästä verbistäkö? Olenkohan jäljillä?

Ja HANKI ETELÄSTÄ kohdasta puuttuu se piilokirjain. Se ei kyllä nyt tunnu löytyvän.
246. Auroran pappa7.7.2009 klo 16:56
Pupni,
Ajattelehan mitä se on tehny jos joku on hankkinut jotain, ja etelähän on alhaalla!
247. toinen taata7.7.2009 klo 17:06
pupni

oikeilla jäljillä, etelä-vihjeeseen piiloon konsonantti ja lukeminen alhaalta.
248. Pupni7.7.2009 klo 17:58
Hyvät herrat "Auroran pappa" ja "toinen taata",

kiitän!

Vielä varmistelisin jo edellä kysymiäni:

1959 vuoden neljännen harmaan kohdalla risteää MIEHIÄ. Lieneekö kyseessä ex-ministeri Leppäsen vaimon kaimat?

1949 vuoden neljännen harmaan keskellä se lipaston kuva. Olisiko kyseessä ihan niiden (tyhjien) laatikoiden sisällä oleva?

Edellä olevasta risteävä TAUTI lienee ----seva (esim. sänky)?

Se HAITARINSOITTOA ratkaisusana on kyllä aivan käsittämätön...
249. Auroran pappa7.7.2009 klo 18:09
pupni

Kuin olet näin myöhään liikkeellä kyselyissä 2542, kun olen jo lähettänyt ko.ristikon. Mut muistaakseni ne HAITARINSOITTOA vihjeeseen vastaus on lähempänä kuin luuletkaan!
250. Rapu7.7.2009 klo 20:24
pupni,
1959 kohdan miehet eivät ole Urpon vaimon nimisiä. Vaihda 3. kirjain.
1949 on kuten arveletkin.
Tautisi on myös ok.
Haitarinsoitosta oli vinkkejä. Muistaakseni se tulee vihjeestä, kun jättää kirjaimia pois edestä ja takaa... Käsittämämön minullekin, mutta uskon sen olevan ok sinullakin.
251. Pertsa9.7.2009 klo 10:22
Pupni,
Jos vihje oli eksaktisti "haitarinsoitosta", niin emme tarvitse
tähän minkäänlaisia ääniefektejä, vaan vastaussanassa on
itse vastaus. Taas vihjeen ollessa "haitarinsoittoa", niin sil-
loin tämä yhtälö ei toimi. Ratkaisun postittaneena en muista
tarkalleen vihjettä.
252. Pertsa9.7.2009 klo 10:29
korjaan, vihjesanassa.
253. Owlie17.7.2009 klo 19:43
Kummallista! Tänään julkaistussa ratkaisussa päät (kuvavihje kahdesta ihmisestä) kirjoitetaan PAÄT. Keskeltä alavasemmalle pari senttiä ja risteää TEMPON kanssa. Onkohan kaikissa painoksissa samoin?

Onnittelut voitttajille!
254. HT17.7.2009 klo 20:11
Owlie: sama täällä, eli laatija on ratkaisua tekstatessaan unohtanut pisteet pois.
255. Owlie17.7.2009 klo 21:14
[HT,
Tätä epäilinkin. Mitä pidät tämän viikon verkostoista? Sitten, kun ehdit. Oikean otsikon alla.]
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *