KESKUSTELUT > RISTIKOT > KESÄINFO - SAA MAINOSTAA!

4890. Kesäinfo - saa mainostaa!

Eki12.6.2009 klo 18:26
Tässä säikeessä saa mainostaa omia tai vieraita lehtiä. Kerätään kesän erikoissatoa yhden otsikon alle.

Vuodenaikaristikot näkyy olevan uusi nimike, jonka alla on tullut Kesäristikko-niminen lehti. Siinä on täältäkin tuttujen Veijo Wirénin ja Risto Luukkalan sekä minulle tuntemattoman Timo Lankisen kuvaristikoita ja kaikkein tutuimman eli Juha-Pekka Kuuselan kryptoja ja muita erikoistehtäviä.

Iltalehden helpot kesäristikot '09 sisältävät 30 sivua Karikkoristikoita. Lehdessä mainitaan, että myös itse Iltalehti tuplaa viikonvaihteen lehden tehtävämäärän kesän ajaksi.

Iisakilta on tullut mielenkiintoinen Aloittelijan ristikot. Lehdessä opetetaan melkein kädestä pitäen, kuinka tullaan ristikonratkojaksi.

Täytyy lopuksi mainostaa omaa viime aikojen ponnistusta. Ensi viikon keskiviikkona on Ilta-Sanomien TV-lehden välissä 16 sivua helppoja ja helpohkoja ristikoita ja tehtäviä.

Juhannuksen jälkeen alkavat myös Ilta-Sanomien isot kesäristikot. Niitä on kaikkiaan 40 ja jokaisesta voi voittaa 500 euron matkalahjakortin. Juhannuksen numerossakin on tietenkin runsaasti ratkottavaa (kolme ylimääräistä isoa sivua), koviksessa skyttäilyä.
2. Taata12.6.2009 klo 20:01
Valtavasti on nyt ristikkolehtiä myynnissä ja alennettuihin hintoihin osa sekä myös sudokulehtiä. En jaksanut eilen laskea Prismassa edes, että joko sata menisi rikki. Mistähän löytyy ostajia kaikille? Vieläköhän uusiakin on tulossa? Ja sitten muut ristikkoliitteet ja yksittäiset lehtien ristikot. Huh huh! Taidamme hukkua ristikoihin? Niin, ja Veijolta kirjakin ilmestynyt taas!
3. qwertsu12.6.2009 klo 21:10
Erkki on suoraan sanoen erittäin epästabiili henkilö. Välillä kehuu ja sitten haukkuu. Eräs kehui täällä onnenristikoita. Siitäkös hän sai pultit.Sanaris on näköjään tehnyt hyvän sopimuksen mediayhtiön kanssa?
4. Eki12.6.2009 klo 21:47
"Eräs" joka kehui onnenristikoita täällä ja muualla, oli tekijäporukka itse, muka asiakkaina. Tulkoot onnenristikkolaiset kertomaan lehdistään omilla nimillä, ei feikeillä. Se on ok. Pihalla on qwertsu. Hohhoijaa. Se siitä.
5. qwertsu12.6.2009 klo 21:53
Just just ja seli seli. Lue lue luomasi otsikko ja teksti. Tähän varmaan pitäisi laittaa hymiö, mutta en nyt keksi sopivaa.
6. Sirhan Sirhan12.6.2009 klo 22:16
qwertsu qwertsu, lue lue itse omat tekstisi joskus. Ymmärrän kyllä että voi olla liian vastenmielistä.
7. qwertsu12.6.2009 klo 22:26
Pitäisikö googlettaa? Ei. Hörhöjä ovat suurin osa, kuten sinäkin Sirhan Sirhan . Mutta osaavat lukea.
8. qwertsu12.6.2009 klo 22:36
Mutta asiaan. Erkki kehuu kaikki suomalaiset ristikkolehdet
9. Eki12.6.2009 klo 22:54
Ei tarvitse ihmetellä kirjoittajakatoa tällä sivustolla. Säikeisiin aletaan kirjoittaa mitä sattuu ja hyvätkin aiheet menevät tärviölle.
10. Marco Poloinen12.6.2009 klo 23:09
Eipä niin, ja niin menevät.
11. just12.6.2009 klo 23:19
Lehtihyllyissä tuotteesta näkyy yleensä vain kansisivun yläosa, joten isännän luvalla mainostan, että
Aku Ankan Puuha-albumissa on monenlaisia ristikkotehtäviä, lähinnä perheen pienimmille suunnattuja.
12. satunnainen ratkoja13.6.2009 klo 01:00
Kun kävelee R-kioskiin tai lehtipisteisiin, tulee melkein infoähky siitä, miten paljon ristikkoletiä on. Tuntuu siltä että mukana olisi satunnaisia, lyhytaikaisia tai yhden julkaisun projektiristikoita. Montakohan eri nimikettä mahtaa nykyään ilmestyä ja mitä suositella laaturistikkoina?
13. pekka13.6.2009 klo 01:12
ostakaa oikeeta
14. Maikki13.6.2009 klo 01:12
Itse suosittelisin Punaista Pelikaania, jos olettaa osaavansa asiasta jotain. Muuten Passeli on hyvä aloittalijalle, ei liian vaikea, eikä ihan läpikirjoitettava kokenemmallekaan!
15. pekka13.6.2009 klo 01:24
suosittelen kaikkea
16. Henry13.6.2009 klo 02:48
Onnen Ristikot on taas siirtynyt lehdissään tarjoushintóihin. Mutta niilä ei näytä olevan enää myyntitulokseen vaikutusta.
17. jpq13.6.2009 klo 07:50
Eki: miten niin kaikkein tutuimman.:)
18. Eki15.6.2009 klo 11:47
Tänään saa näemmä 70 sentillä IS-ristikkoextran lehden mukana. Teemulla keskiksessä 6x8 alakulma. Histiksessä jatkuu akateeminen sarja, toinen osa vuorossa. Kaksi seuraavaa Histis-viikkoa menee Meryl Streepin parissa.
19. Eki17.6.2009 klo 01:16
Sain tänään käteeni tuon IS:n TV-lehden kaksoisnumeron. Niiden kuudentoista tehtäväsivun väleissä on aika mielenkiintoinen valikoima ristikkolehtifirmojen mainoksia: Grawiko, Onnenristikot, Kolmiokirja ja Sanoma Magazines. Hyvin on IS:n mainososasto saanut myytyä mainostilaa. Tyylikäs kokonaisuus muutenkin.
20. BI17.6.2009 klo 05:30
Nuorena täyttelin Kolmen kysymysmerkin ristikoita ja pidin niistä kovasti.
Mikä on niiden suraaja nykyään?

Itse suosin Iisakkia ja Pelikaania joskin näin kesällä tulee ostettua yhtä sun toista.
Onnen ristikkoihin petyin. Ei ole minulle sunnattu :)
21. Eki17.6.2009 klo 09:28
Kirjoitin jo "Kolme Kysymysmerkkiä on edelleen Kolme Kysymysmerkkiä", mutta sitten katsoin lehtien kanteen ja ovat tainneet luopua tuosta nimikkeestä. Kustantajan nimi on nykyisin Sanoma Magazines Finland ja lehtiä on tässä kädessäni olevan tuoreen lehden takakannen mainoksessa 13 kpl.
22. BI17.6.2009 klo 11:21
Kiitos,
Tässä hiljattain ostin yhden Sanoma Magazines ristikon enkä tykännyt (:.
Mainostamani lehdistä unhodin tyystin Hyvän tuulen ristikot joita ostelen kun Iisakit ja Pelikaanit ovat täytettyjä, siltä osin kun ne saan täytettyä.
Muun maalaisista tykkään Kryssa och Vinn. Siinä on sekä helppoja että kimurantimpia.
23. BI17.6.2009 klo 11:32
Tävla och Vinn se on. Meni sanat sekaisin.
24. jpq18.6.2009 klo 00:41
Haluan sanoa ennen kun kukaan haukkuu minua tai lehden taittajaa:
Vuodenaika ristikoissa siinä yhdessä kryptossa ehkä jotkut huomaa on
väärät numerot (onneksi ratkottavissa silti) virhe ei ole laatijan
vaan taittoon käytetyn ohjelman outoa käytöstä aineiston kanssa.
(tekotapa sama kuin muissakin tehtävissäni).
25. jpq18.6.2009 klo 22:05
Siis tuon lehden osalta muissa.
26. :)19.6.2009 klo 13:03
Helppojen ystäville ihan uusi PIKKUTÄHTI
27. jpq19.6.2009 klo 15:37
:): mikä ?
28. :)19.6.2009 klo 17:17
tähtiristikoiden "pikkuveli",taskukokoinen.
29. jpq20.6.2009 klo 22:21
:) ai jaa siis sanoit lehden nimen.
30. Eki10.7.2009 klo 18:01
Lehtipisteessä oli Gummeruksen vihkonen 150 kesäristikkoa. Ajattelin, että kyllä se Wirén jaksaa. Takakannen tekstin viimeisessä lauseessa kuitenkin selvisi: "Ristikot on julkaistu aiemmin teoksessa Ristikkovuosi 2005."
31. Taata11.7.2009 klo 02:22
Ennen julkaistuja ristikoita Veijon useassa kirjassa eri
kaupoissa Helsingissäkin. Mainitaan takakannen teksteissä.
32. Satu11.7.2009 klo 18:20
Ostin äidille Lidlistä 2 sudokukirjaa.. myytävänä oli 3 eri tasoa
33. jpq13.7.2009 klo 02:26
BI: mikä onnen ristikoissa mätti ? no minä kun katselin näytti liian
helpolta.
Eki: todellakin ihme jos jaksaisi.
ps. yritän itse tehdä vaikeampia kuin kryptoja kuin liian helppoja en
tiedä onnistunko siis tuohon vuodenaika ristikoihin.
34. Eki9.10.2009 klo 20:53
Infota saa syksylläkin.

Markkinoista taistellaan ristikoidenkin avulla. Iltiksen TV-lehteä saa 50 sentillä Iltiksen mukana ja mukana on 8 sivua ristikoita, niistä viisi sivua helpohkoja kuvaristikoita ja lisäksi krypto sekä sivulliset sanaristejä ja erilaisia sudokuja. Palkinnot yhteensä 800 euroa.

Ristikkolehtihyllyjä katsellessa tuntuu, että erilaisia Extra-lehtiä tulee jatkuvasti lisää.
35. Eki16.12.2009 klo 16:48
Jouluinfoa Aikakausmediasta (minusta tässä eivät ole läheskään kaikki uudet ristikkolehdet):

27 uutta aikakauslehteä vuonna 2009 Vuosi 2009 oli hyvä vuosi uusille aikakauslehdille. Markkinoille tuli peräti 27 uutta nimikettä. Määrä on lähes sama kuin viime vuonna, jolloin lehtiä lanseerattiin 29.

Uudet lehdet ovat A. Aaltosen Kryptot, Aloittelijan Ristikot, De Luxe, Evita, Extreme Sudoku, Firma, Hannah Montana, Helpot palkintosudokut, HelppoMix, Hiihto, Hit, Hot Now, Hyväntuulen Kryptot Albumi, Hyväntuulen Ristikot Albumi, IKÄPlus, Iisakin Helpot Ristikot Extra, Kauniit Joulukodit, Koirafanitus, Kotikokki, Lue, Nautic, Nemi, Pikku-Tähti, Taide&Design, Tesso sekä Toimi.


Joukossa on yksi asiakaslehti (Hit) ja neljä ammatti- ja järjestölehteä (Firma, Nautic, Tesso ja Toimi). Loput ovat pääosin harrastuksiin liittyviä yleisölehtiä.

Lehtien painosmäärä on 13 lehdellä 20 000 tai enemmän. Suurin tulokkaista on Evita, jonka painosmäärä on 90 000.

Dagmar Oy kerää Aikakausmedialle neljännesvuosittain tiedot uusista lehdistä. Tiedot vuodesta 2005 alkaen ovat tilastoissa nettisivuillamme. Taulukkosysteemissä on mahdollista hakea tietoa uusien lehtien lehtityypeistä, levikeistä, painosmääristä ja ilmestymiskerroista.
36. Toiminimi16.12.2009 klo 18:35
Hmmm oikeessa taidat olla, että listassa ei ole ihan kaikki uudet ristikkolehdet. Eikös Passeli Pelikaanikin puutu listalta.

Ristikkobusiness se näyttää vielä suomess kannattavan, vaiko? Tai taitaa kertoa vain sen että ainakin yrittäjiä näyttää alalla olevan.

Vertailun vuoksi pitäisi tietenkin tarkastella lehtiä, jotka poistuivat markkinoilta kyseisenä vuonna (siis ainakin Paksu Pelikaani), Mitä se kertoo suomalaisten kulutustottumuksista.
37. Eki16.12.2009 klo 19:01
Paksu muuttui Passeliksi, se ei kuulu tälle listalle.

Tietojeni mukaan ristikkolehtien markkamääräinen myynti on laskenut 15 %. Jakamassa on yhä enemmän lehtiä eli monen levikin on täytynyt laskea. Lisäksi juuri nyt on kilpailemassa mm. Iltalehden helpot kuukausittain ja IS:n Jouluristikot-lehti. Ne syövät varmasti muiden myyntiä.

Jotta ei ole ristikkolehtien kustantajia kadehtiminen.
38. Eki19.6.2010 klo 10:31
Iltiksen 500 euron kesäristikot alkavat maanantaina. Jokaisessa lehdessä koulujen alkamiseen asti jaetaan matkalahjakortti. Tämä merkitsee kolmea isoa ristikkoa viikossa lisää lehteen.
39. Mie vaan23.6.2010 klo 15:58
Uusia ristikoita on taas tullut. Lehtihyllyssä pistivät silmään Ristikko Pommi ja Aurinko ristikot!
40. Jukkis23.6.2010 klo 20:56
Ristikko lehtien kustantajilla on yksi tärkeä työhön otto kriteeri kun etsivät työn tekijöitä. Kuka arvaa mikä se on?
41. jpq24.6.2010 klo 06:53
Jukkis: ei pyydä kauheasti palkkaa...
42. Satunnaisin vierailija24.6.2010 klo 10:06
En ole varma pää kriteeristä, mutta saatan silti lähettää työ hakemuksiani ristikko lehtien kustannus taloille. Esi merkiksi kesä työn tekijän toimi kiinnostaisi ylen palttisesti.
43. ?24.6.2010 klo 10:17
ne kuu luu arvostavan Suomenkielen hallit sijaa ?.
44. Eki24.6.2010 klo 16:18
Hesan keskustan liikkeessä olisi potentiaalinen ikkunoita koristellut henkilö, oikein kaunokirjoituksella luki mm. Rakenne Kynnet Acryylillä.
45. Et ottanut hoitoosi24.6.2010 klo 16:45
Muut aiheet voi vetää imutuksella anukkseen. Voi Ekiä. Ihme juttu, että täällä on rnäinkin palkon ristikkoihin liittyvää porukkaa.
46. -D24.6.2010 klo 17:08
Mäinkin palkonpa hyvvinnkii. :-D
47. 24.6.2010 klo 17:42
:-D
48. Eki7.7.2010 klo 23:58
IS:n Mökki-lehteä saa nyt taas kylkiäisenä. Mukana on ristikko, jossa on liki 100% mökkiaiheisia sanoja ja kuvia. Lisäksi IS:n ristikkotoimittaja Tolvanen paljastaa viimevuotisen hankintansa parin aukeaman artikkelissa.
49. Thea9.7.2010 klo 13:00
Kyllä Iisakki ja Pelikaanit on parhaat ristikkolehdet, Iisakkia olen ratkonut varmaan yli 30 vuotta. ET-ristikkoa ja Kultaristikkoa tulee täytettyä vaikka ne on vähän turhan helppoja. Minua harmittaa kovasti kun Pekka Joutsen Hymy-ristikot ei enää ilmesty, eikö ostajia ollut tarpeeksi, minusta se oli hyvä lehti, pidän Pekan ristikoista.
50. Hymy Pyllyyn9.7.2010 klo 20:03
Olen myöskin ahkera Iisakkien tilaaja. Siis siihen asti, kunnnes emäntäni alkoi harrastaa samoja asioita. Lehdet ostaa ensin, ja jättää vaikeampien ristikoiden tähteet minulle.

Muuten. Terveisiä Maikille, joka soitti vaimoni puhelinnumeroon. Esitti hänelle oman näkemyksensä nimimerkkini käyttäytymisestä. Ikään kuin hän olisi minun rakastajatar ja avionrikkoja. Sitten sain luurin ja juttu jatkui.

Onneksi jäivät puhelinnumero ja esittelyssä käytetty nimi muistiin.
Sekä vaimoni vastaukset. En olisi uskonut ikinä siippani antavan niin suorasukaista vastausta Maikille, ennen kuin Luurinpitäjä vaihtui.

Tsemppiä vai Maikille. Soitellaan
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *