KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2540

4887. HS 2540

Tamara12.6.2009 klo 10:07
Kaunista kesäaamua kaikille! Puolen tunnin ahertamisen jälkeen olen saanut vasta muutaman sanan paikalleen. Vaikealta tuntuu.
Palaan myöhemmin asiaan uudelleen.
2. Potter12.6.2009 klo 11:43
Kinkkinen, mutta näyttäis, että nuo kuvastakin tulevat sanat selvisivät, ainakin tuo 22-kirjaiminen pystysanakin näyttää ymmärrettävältä.
Jotain pientä vielä kuitenkin vasemmalla.
3. Owlie12.6.2009 klo 11:55
Sää näyttää lupaavalta. Meni monta kupillista kahvia. Täyttyi, kun otin netistä apua. Hauskimmat SAAPASARVO, KUPISSA, ALKON TESTEJÄ ja tuo epämääräinen kuva lounaisnurkassa. IRONIA kyllä ihmetyttää.
4. Potter12.6.2009 klo 12:05
Ironiaan minullakin outo vastaus, muuten kyllä mielestäni valmis.
Aurinko paistelee, lähden mökille grillin ääreen ja mulahtamaan.
5. katti12.6.2009 klo 12:05
Reilusti yli puolet tehtynä, mutta nyt muita puuhia.
6. PP12.6.2009 klo 12:14
Jospa ajattelisimme, että iron(ia) onkin englantia.
7. Tupu12.6.2009 klo 12:28
Huh, että jo valmis jollakin. Itse pääsin vasta alkamaan. Ei ihan helpolta vaikuta. Ja lisäksi epäselviä kuvia, esim. oikealla ylhäällä lintu-sanan vasemmalla puolella. Siitä en saa mitään tolkkua, mitä vois olla. Ja vasemmassa laidassa miehen pää? Ja vielä toistaiseksi monia muita. Mutta eiku yrittämään.
8. PP12.6.2009 klo 12:34
Owlien mainitsemien hauskojen vihjeiden lisäksi minusta oli hauska myös vasemman ylänurkan koirakuvasta tuleva sana.
9. Potter12.6.2009 klo 12:49
Tupu:
Se oikean yläkulman kuva on kyllä sinullekin hyvin tuttu.

Yläosan kokoaja ei olekaan aivan jokaisen harrastus.
10. Owlie12.6.2009 klo 13:10
PP,
Ohi meni minulta englantisi. Ratkaisussani neljä on tärkeä tekijä.
Ajattelinkin sinua, kun koirakuvaa katselin. Tekemättömät työt kutsuvat.
11. Owlie12.6.2009 klo 13:11
Vielä, onnittelut nollikselle!
12. Potter12.6.2009 klo 13:28
PP ja Owlie:
Oliskohan se ironia-vastaus 3-osainen. Eli 1+2+6. Siihen ei tarvita engliskaa.
13. Tupu12.6.2009 klo 14:01
Potter, mulle tuli siihen ironiaan 1+2+3+3.
Vaan ei vielä auennut oik. yläkulma, kun se on niin epäselvä. Mietin vielä. Kyselen sitten lisää.
14. Tupu12.6.2009 klo 14:03
No, olisko se oik. yläkulman kuva liotukseen?
15. Tupu12.6.2009 klo 14:06
Liittyykö kokoaja kirjaseen?
16. Potter12.6.2009 klo 14:33
Tupu:
No niinhän se oikeastaan onkin, luin vaan sen 3+3 yhteen.
Ei litty kirjaseen.
17. putko12.6.2009 klo 15:05
Tavanomaiselta (siis minulle vaikea) tuntuu. Tunti töitä ja pari toria täytetty kuitenkin
18. Tupu12.6.2009 klo 17:10
Johan selvis se kokoaja. Seuraava pähkäilyn kohta on sukunimi, joka risteää Italian osaa ja siinä vieressä kynttilä? Olen tarkistellut muita siinä lähellä olevia sanoja, enkä löydä korjattavaa. Sukunimestä puuttu vain yksi kirjain, joka ratkeaisi tuolla kynttilällä.
19. PP12.6.2009 klo 17:28
Potter ja Tupu:
Olette oikeassa, i+2+3+3. Yritin vain itselleni jotenkin selittää mahdottoman tuntuista sanaa. Rauta oli oivaa siihen tarkoitukseen silloin. No, kaikki selviää!
20. Jaska12.6.2009 klo 17:31
Tupu lienee tulkinnut Auliksen aatokset ironiasta oikein. Ainakin vihje on I:n muotoinen.

Mutta upein aulismi on se koirakuvasta lähtevä. Se on niin ylimaallisen plääh, että lähentelee jo neroutta. Ei voi kuin nauraa.
21. PP12.6.2009 klo 17:32
Sorry: Tietysti 1+2+3+3.
22. otv-a12.6.2009 klo 17:37
Tupu, ei se ole kynttilä.
ei ole vielä täysi, tuntuu jumittuneen.
muuhun hauskaan en ole vielä törmännyt kuin alkon testeihin. kupistako löytyy?
lounaiskulman hauskuutta en ymmärrä, sen sijaan ironian kyllä helpostikin.
23. otv-a12.6.2009 klo 17:45
Tupu vielä,
en kuitenkaan löytänyt sukunimiehdotustani väisäsestä tuolla ei-kynttilä-sanallani.
24. Tupu12.6.2009 klo 18:01
otv-a, niin yksinkertainen ratkaisu mun kynttilälleni, joka ei ollutkaan sitä. Harhaan mua johti linnun tekeminen, ei ollut tuttu verbi siinä muodossa.
Mutta sukunimeä ei löydy. Muut sanat tuntuvat oikeilta, joten olkoon.
Ja ne koirat, ne ovat vielä alkutekijöissään. Vaatiikin oletettavasti salamaniskuoivalluksen tms.
Jaskan mielestä jotain ylimaallista, joten on kait parasta nousta maanpinnasta:-))
Käynpä välillä saunassa, jos löylyt ei löisi, vaan oivallus ilmestyisi.
25. otv-a12.6.2009 klo 19:20
Owlie, sanooko 23 hauskaa sulle mitään?
26. Owlie12.6.2009 klo 19:33
Jep, otv-a ;-)
27. otv-a12.6.2009 klo 19:41
Owlie, ;-),
ei se kuitenkaan mitään auta, mutta lopetan siltä osin kummailun.
28. Aksu12.6.2009 klo 19:49
Hei vain! Täällä pähkäilen vielä pääkuvan oikeanpuolisia sanoja.
Ja nyt otv-a ja Owlie vihjailee luvusta 23! Mikä mahtaa olla ristikon kohta? Owlie mainitsi joskus lounaiskulman, mutta ainut hauskaa niillä main on vain vihje PITÄÄ LYSTIÄ.
29. otv-a12.6.2009 klo 19:51
jes, nyt on valmis! kokoajaksi aattelin unelmoijaa ja pidin siitä liikaa kiinni.
30. otv-a12.6.2009 klo 19:52
Aksu, mainitsi Owlie muutakin hauskaa.
31. otv-a12.6.2009 klo 19:54
Aksu, voisi olla sullekin avuksi tuo luku.
32. Aksu12.6.2009 klo 19:55
otv-a,
sitten se ei voi olla muu kuin vihje: SAAPASARVO...
33. otv-a12.6.2009 klo 20:05
Aksu, ;-) sullekin.
34. aatra12.6.2009 klo 20:12
Minäkin pähkäilen saman kohdan kanssa. Ei syty, ei millään!
35. Aksu12.6.2009 klo 20:15
Kiitokset, otv-a! ;-)

Valmiiksi tuli. Miun kävelevä tietosanakirjani paljasti oitis siitä arvoituksellisesta sanasta alkuosan ja samantien täyttyi kaikki loput ruudut.
36. Leena II12.6.2009 klo 21:12
luvun 23 arvoitus selvisi!Vielä mättää vasen yläkulma.Mitä lienee kupissa?
37. otv-a12.6.2009 klo 21:19
Leena II,
väliäkös sillä, mutta koolla on.
38. Leena II12.6.2009 klo 21:31
otv-a,jokin aika sitten oli muuan koko ristikossa.Liekö kyse "läheisestä"?
39. Jondalar12.6.2009 klo 22:58
Tosiaan koirakuvassa on koira haudattuna. Pääkuvan sanoista osa on selvittämättä. Pitää hiljaa miettiskellä.
40. aatra13.6.2009 klo 08:02
Ja edelleen tyhjänä pääkuvan oikea puoli... Mikä saapasarvo? Lopun jo tajusin, mutta alku tuottaa tuskanhikeä! Kokoajan kun hoksaisi, niin voisi helpottaa...
41. aatra13.6.2009 klo 08:03
Liittyykö TILA veneilyyn?
42. aatra13.6.2009 klo 08:03
Ja onko linjureilla joskus se mikä rautatieläisillä nyt?
43. Aksu13.6.2009 klo 08:06
aatra,
ensimmäiseen ei ja viimeiseen joo.
44. otv-a13.6.2009 klo 09:24
Leena II,
olet varmaankin jo selvittänyt "läheisyyden".
45. aatra13.6.2009 klo 09:31
Kiitti Aksu! Tulihan se täyteen vihdoin.

Ihan ok ristikko. Ei huikaissut viihdyttävyydellään, mutta piristi taas kummasti. Nyt töihin!
46. putko13.6.2009 klo 09:32
tiedän koillisen kuvan, jos joku kaipaa vihjettä. Toisaalta se tulee risteävillä sanoilla.
Mutta kappaleeni painojälki? sen verran erikoinen, että mitä esittää lännessä oleva Laitoksen yläpuolinen kuva ja sen alla "pitää lystiä" vihjeen alla oleva omituinen härpäkkeli
(please vihjeet lauantaitarkkuudella)
47. otv-a13.6.2009 klo 09:40
putko, mikä on lauantaitarkkuus?
ylempi kivikuntaa,
alempi kasvi- (luulisin).
48. mamma13.6.2009 klo 09:46
ristikossa 2537 keskusteltiin vilkkaasti "ylös kapenevia", se oli sittenkin yksinkertaisesti "kasat".
49. mamma13.6.2009 klo 09:47
ristikossa 2537 keskusteltiin vilkkaasti "ylös kapenevia", se oli sittenkin yksinkertaisesti "kasat".
50. mamma13.6.2009 klo 09:47
ristikossa 2537 keskusteltiin vilkkaasti "ylös kapenevia", se oli sittenkin yksinkertaisesti "kasat".
51. mamma13.6.2009 klo 09:47
ristikossa 2537 keskusteltiin vilkkaasti "ylös kapenevia", se oli sittenkin yksinkertaisesti "kasat".
52. mamma13.6.2009 klo 09:48
Asia tuli varmasti selväksi!
53. putko13.6.2009 klo 09:52
Ajatukseni tarkkuudesta on se, että heti ilmestymisen jälkeen vaikeita vihjeitä ja loppuviikosta selvempiä. Tiedän että kaikki eivät ole tästä samaa mieltä. Mutta ehdotan tätä edelleen.
54. otv-a13.6.2009 klo 09:54
putko,
vastasiko vastaukseni tätä hyvin kannatettavaa ajatustasi?
55. Leena II13.6.2009 klo 09:59
otv-a,ristikko on valmis!
56. Nykänen13.6.2009 klo 10:20
kasa = joukko yhteen paikkaan päällekkäin (tav. ilman järjestystä) koottuja tai kokoontuneita esineitä tai ainemääriä, läjä, koko, keko, röykkiö

keko = pienempien osien, jonkun aineen muodostana, ylöspäin suippeneva, poikkileikkaukseltaan pyöreä koko
57. katti13.6.2009 klo 10:26
Outo oikosulku on mulla pääkuvan kahden ylimmän vaakasanan ja risteävän karttakuvan kanssa. TILAankin voisin saada pari vaihtoehtoa (jotka siis eivät käy).

(Ratkaisun vieressä alhaalla oleva tummasilmä oli viimeisten joukossa kateissa, kun en muistanut sitä hymyilevää peruukkipäätäkään. Naama tuttu, nimi kateissa.)

Voisinko saada vinkin oikosulkuuni?
58. otv-a13.6.2009 klo 10:36
katti,
meri melko tyhjä, laiva kaikkoaa.
59. katti13.6.2009 klo 10:43
otv-a:
Kiitos, selkis kerralla! Ristikko nyt tehty.

Tarkistaisin vielä, lukeeko oikeassa reunassa B ALKUNit.. Luin nimittäin muualla olevan MAIJUnkin ensin väärin.
60. otv-a13.6.2009 klo 10:45
noin tulkitsin, vaikka t-kirjain ei ole t.
61. katti13.6.2009 klo 10:50
Hm, no se loppuhan mulla on juuri näkökyvyn ulottumattomissa.
62. apua13.6.2009 klo 11:18
otv-a klo 10:36,

tässä siivellä (vrt. katti 10:43, putko 09:32) apu tuli minullekin. Painojälki kuvissa kyllä aika mahdoton, siksipä thanks-a-lot!
63. JiiHoo13.6.2009 klo 11:21
Melkein alareunassa niitin näköinen esine.
Jos pystysanat oikein niin " niitistä " tulee lehmäeläin.
Onko muilla vihjeitä tähän ongelmaan?
64. Anneli13.6.2009 klo 11:24
mamma,
tosiaan ristikon 2537 "ylöspäin kapenevia" oli ratkaisussa kasat.Itse laitoin siihen vavat ja varatunnelin,vaikka pyörittelin paperilla myös salatunnelia ja rasaa.No arpaonni suosi ja näköjään vavat kelpasi myös vastaukseen.
Nyt ristikko melkein täynnä,vielä hukassa Sirkkupaketin oikea puoli.Mitä lie kuvassa "ÄVIÄP" kanssa?
65. vaari13.6.2009 klo 11:33
Anneli Pakkauksesta kai kysymys ja toisessa jonkin sortin soittimia!
66. Anneli13.6.2009 klo 11:46
No niin,soittimet siihen olen sovitellut ja lintulajin sain paketista,mutta jokin vielä mättää,siispä poistun pyörittelemän kirjaimia!!
67. apua13.6.2009 klo 12:20
JiiHoo 11:21,

itse jätin lehmäeläimen kirjaimissa poikkiviivan pois, mennee se niinkin.
68. apua13.6.2009 klo 12:31
Turhaahan tällainen on, mutta silti:

Ikänäön koko ajan huonontuessa olen selvästi joutumassa pulaan näiden suttuisten kuvien kanssa. Niinpä, ajoittaisen tosi huonon painojäljen kompensoimiseksi ehdotankin, että tämän palstan ylläpito-osasto (omien kanaviensa kautta) syöttää internettiin kunkin viikon Hesarin suurrstikon vihjeiden hyvänlaatuiset valokuvat. Vaihtoehtoisesti, HS:n toimitus toki voisi varmaan saman tehdä, kulttuuritekonaan.

Mitä "ylläpito" tähän vastaa??
69. Ylläpito13.6.2009 klo 12:35
Varmistamme, että Aulis Lehto saa tämän viestin, muuten pallo on hänellä ja Hesarilla.
70. 3.taata13.6.2009 klo 12:52
vasen yläkulma ei aukene,kun maansa keskusta ei löydy,
voisiko saada vähän vihiä, täytyykö sitä hakea läheltä vai kaukaa,että sopisi alpoon etc.
71. Anneli13.6.2009 klo 12:55
Kiitos vaari,täynnä on ristikko.Kumitin varmana pitämäni ratkaisun linnun viereisestä kuvasta.
72. Potter13.6.2009 klo 13:02
3.taata:

Aika kaukana on. Ladoilla näyttävät ajelevan kun googlesta katsoin.
73. 3.taata13.6.2009 klo 13:04
aika kaukaa löytyi piäkaupunki ja samalla kaikki sanat, hyvä oli tuo koirakuvavihje,taas kerran yllätti.
74. Kaitsu13.6.2009 klo 13:06
Saisiko vihjettä NY:n baseballjoukkueen alla olevasta miehen pään kuvasta? Muutoin ristikko olisi ratkennut.
75. -13.6.2009 klo 13:06
Olisikin erikoinen idea, että jonkun ulkopuolisen tulisi paikata homma mikä on yksinomaan laatija Lehdon ja julkaisija Hesarin vastuulla.
76. 3.taata13.6.2009 klo 13:14
Potter:
aika usein käy niin että kun vihjeitä kyselee,niin lamppu
välähtää äkkiä,saman paikan keksin ja loppu oli kirjoittelua!
77. Potter13.6.2009 klo 13:20
3.taata:
Saman olen huomannut minäkin itselleni käyvän.
78. mamma13.6.2009 klo 14:23
Onnea Anneli!
79. 013.6.2009 klo 14:23
JiiHoo. Nauta sana korjautuu, kun muutat miehen
lempinimen oikeaksi.
80. 013.6.2009 klo 16:43
Anneli. Onneksi olkoon.
81. TJV13.6.2009 klo 17:09
Ristikon ratkaiseminen kesken. En kerkiä kovin paljon vieläkään
sitä fundeeraamaan, kerron vain pari sen ulkopuolista juttua.

Kaksi viikkoa sitten ostin SK:n 50 vuotta vanhan numeron siinä
olleen ratkaisemattoman Olavi Rinteen kuvaristikon (12 x 12)
takia. Sain sen melko helposti täyteen ja se siitä. Sitten luin
tuon ajan mainoksia ja juttuja. Yllättäen eräässä mainittiin
edesmennyt kaverini. Lisäksi oli pari kunnollista valokuvaa
hänestä. Asiat, joista puhe oli, tunsin entuudestaan hyvin.

Tänään katselin samassa divarissa pari viikkoa uudempaa
numeroa. Kauppias nostaa niitä esiin tasavuosikymmeniltä,
koska asiakkaat ostavat niitä jollekin vaikkapa merkkipäivän kunniaksi. Tuossa lehdessä oli 6 x 6-ruutuinen "taikaristikko",
joka ei saanut minua ostamaan sitä. Katselin selaamalla
muita juttuja. Ja taas oli valokuvan kanssa yhden sivun verran
agronomi Reino Tolvasesta ja vaimostaan tarina. He olivat
lähdössä Austaraliaan aikomuksenaan asettua sinne. Ei tämä
minullekaan sinänsä uusi tieto ollut, mutta oli se kiva lukea.

Se Roka Antti Kannakselt, ketä hää Laineen Tuntemattomassa
esitti, hää se vasta sanavalmis kaveri oli. Oli tuossa hahmossa
muitakin loistavia ominaisuuksia, kuten hyvin tunnettua.
Tapahtumaympäristö, mistä hänet opimme tuntemaan, oli
välillä kuolemanvakava. Tämä meidän ristikkokeskustelumme
voi mielestäni olla aikalailla vähemmän vakava. Ja osasipa tuo
Antti niitä vakaviakin kohtia keventää.
82. Seitenvitonen13.6.2009 klo 17:40
Muuten täyttyi, mutta pääkuvasta lounaaseen : alikessulle tarjoaisin yhdyssanaa(vrt. "porarialue"), pääkuvasta vasemmalle pystyyn 1. ilmaan liittyvää,2. laiva päässyt karkuun, 3?,4. lakeus , 5.meren selkä, ?,
ALKON TESTEJÄhän tietenkin ovat nuo tutut kliaaphukat.

Eiks nii?
83. Tamara13.6.2009 klo 18:01
Vasen ylänurkka on vielä auki sekä joitakin sanoja yläreunasta, esim. oravankuva ja KIVINENKIN. Mitähän se OPEN YLÄPUOLELLA pitää sisällään?
Tuleeko apua?
84. Anneli13.6.2009 klo 18:07
Kiitos mamma ja 0!Muutaman vuoden olen näitä ristikoita lähetellyt.Tämä oli eka kerta kun onnetar suosi!:)
85. Seitenvitonen13.6.2009 klo 18:25
Tamara,

Tuo orava ei istu olalle, ope ei saa tukistaa.
86. Seitenvitonen13.6.2009 klo 18:33
Täällä pähkäillään pääkuvan alapuolta, mutta selvinnee aikanaan.
87. Tamara13.6.2009 klo 18:39
Seitenvitonen
Kiitos vihjeistä! Nyt puuttuu vielä HYLLYVÄÄ, TIETOTURVAA ja joitakin vaakasanoja.
88. Anneli13.6.2009 klo 19:07
Tamara
HYLLYVÄÄ=vetinen,upottava.Yhdyssana.TIETOTURVAA onkin aika vaikea selittää.Oisko "piilottimet" sinnepäin!?!
89. Tamara13.6.2009 klo 19:29
Vähiin käy ennen kuin loppuu! Olen toiminut Annelin ohjeen mukaan, mutta vielä puuttuu MAANSA KESKUS ja KUPISSA enkä tiedä mitä laittaisin MERI KOSKI -kohtaan. Siihen pylvääseen tulee aika outo sana, jos tuhkakuppiin tulee tapaan liittyvä sana.
90. otv-a13.6.2009 klo 20:21
kummia puhutaan täällä.
Seitenvitosen
mukaan olen ehkä vähän aaphukassa!
mun mielestä alikessulta lähtee ääntä.
Tamara,
tuhkakuppi? missä?
91. Seitenvitonen13.6.2009 klo 20:45
otv-a,

Arvaappas mitä: alikessun äänenavaus avasi myös koko alueen.
Piti vaihtaa nettivihjeen loppupuoli.
Pitäisiköhän nyt suorittaa tuo alkon testi?

Tiesinhän mie, että teihin voi luottaa. Kiitos otvalle!
92. Tamara13.6.2009 klo 20:57
Kaipa minunkin silmissäni on vikaa, koska näen olemattomia! Luulin vasemman reunan "astiaa" tuhkakupiksi, mutta mieheni löysi kuvasta paljon arvokkaampaa.
Sanoisinpa, että ristikko on tehty!
93. otv-a13.6.2009 klo 20:58
75, voipi olla, että aaphukassa ollaan vastakin, niin hauska sana se on!
94. apua13.6.2009 klo 20:58
Tamara 19:29,

eihän se kuppi ole biovihamielinen tuhkakuppi ollenkaan, käsittääkseni pikemminkin A-, B-, C- tai D-kuppi.

seitenvitonen 20:45,

olet oikeassa, alkon testi on juuri nyt paikallaan, kun ulkona on alkanut "ukon" ilma, ja salamat lyö ja jyrisee, ja raskaat pisarat pommittavat terassin kattoa. Sataa, sataa ropisee ...
95. 013.6.2009 klo 21:09
Tamara. Tarkoitatko kuvaa vasemmalla ja keskellä.
Ei ole tuhkis, vaan paljon arvokkaampaa ja kovaa.
96. Tamara13.6.2009 klo 21:13
apua
En tarkoittanut sitä sanoin kirjoitettua kuppia ollenkaan vaan alempana olevaa kuvaa, joka on jo tulkittu arvokkaammaksi!
97. Seitenvitonen13.6.2009 klo 21:23
enää 1 kysymys: vasemman laidan mies. Liittyykö valokuvaukseen?
98. apua13.6.2009 klo 21:23
Tamara 21:13,
arvokkaammaksi kuin mikä? No, miehesi on kyllä Myklensä lukenut, kun sen tunnisti.
99. apua13.6.2009 klo 21:25
seitenvitonen 21:23,

kutakuinkin samaan kysymykseen en itse ole löytänyt varmaa vastausta, mutta ratkaisusana on niin selkeä, että se varmaan sopii, vaikka taustatiedot olisivat nolla.
100. marjuko13.6.2009 klo 21:31
Seitenvitonen,
vasemman laidan mies, jos nyt samassa kuvassa ollaan, on entinen ministeri ja KELA:n pääjohtaja, edesmennyt.
101. apua13.6.2009 klo 21:34
kiitos marjuko 21:31,

mutta miten tuon tunnistit?
102. marjuko13.6.2009 klo 21:39
Seitenvitonen,
muistelin nähneeni tuon joskus ja sitten vain panin googlen kuvahakuun koko nimen ja sieltähän se löytyi, sama otos. Että silleen.
103. marjuko13.6.2009 klo 21:40
apua,
sinulle kyllä ensisijaisesti tuon tarkoitin, mutta ei haitanne.
104. Seitenvitonen13.6.2009 klo 22:05
marjuko,
Löytyi. Ihmettelin pitkään etunimeä, mutta hyllyvä vei väärille jäljille. Mies varmaan harvemmille tuttu.

Tarkka tyttö! Nyt mie mään makkaamaa. Hyvää yötä!
105. Tamara13.6.2009 klo 23:04
apua
Siis arvokkaammaksi kuin tuhkakuppi.
106. 013.6.2009 klo 23:51
Kaunis kuin koru.
107. uusi13.6.2009 klo 23:59
Tyhjää pääkuvasta oikealla. Mutta se ei toistaiseksi hatuta, vaan se tyhjä joka on pääkuvasta vasemmalla, eli "vaikeakulkuisia" piilokirjain. Onkohan minulla jotain väärin vai onko se jotenkin murteellinen tai vanha sana tai harvinainen. Saisin siihen kyllä ihan suomelta kuulostavan sanan, mutta kun en ole ennen kuullut.
108. otv-a14.6.2009 klo 00:08
uusi,
kokeile googlea.
109. 014.6.2009 klo 00:12
uusi. VAIKEAKULKUISIA on kaadettua metsää ja
tuleva sana on ehkä vähän oudon kuuloinen, mutta
olet selvästi jäljillä.
110. apua14.6.2009 klo 08:08
uusi klo 23:59,

Re: pääkuvasta oikealle olevan alueen sain itse selväksi, kun luin aiemman otv-a:n vihjeen 13.6. klo 10:36.
111. katti14.6.2009 klo 09:03
VAIKEAKULKUISIA mainitaan Nykäsessä kahdessa muodossa, josta tätä ristikossa olluttakaan ei merkitä murteeksi. Outo oli minunkin korvaani.
112. Vivian14.6.2009 klo 11:35
Taisi olla helponpuoleinen kun minullakin on jo valmis. Koska varmaankin ratkaisussani on virheitä, tarkistetaan vaikka tämä: vasemman yläkulman OLIO. Ratkaisusanani on aika outo vaikka muistuttaa kovasti vihjettä. Olenko oikeilla jäljillä?
113. Jondalar14.6.2009 klo 12:01
Vivian, oikeassa olet. Tulkinta on 3+1, eli otusta ei tarvita.
114. mamma14.6.2009 klo 12:18
Saisinkohan vihjettä "harkinnanvaraisia" sanaan, sitten ehkä vaakasanat pääkuvan oikealla puolella selviäisivät. Muuten on valmista.
115. otv-a14.6.2009 klo 12:30
mamma, viime kuukausina uutisissa olleita.
116. mamma14.6.2009 klo 12:49
Kiitokset otv-a. ehkä se kohta valkenee.
117. mamma14.6.2009 klo 12:57
Jep, lopultakin keksin sen, kiitos vielä kerran.
118. putko14.6.2009 klo 13:01
otva
Sori viive.
vastasi tarkkuus ajatustani
119. Aurinkosade14.6.2009 klo 13:07
Kumitan pääkuvan oikeaa puolta sanoja vaihdellen, mutta aina jokin mättää. Saapasarvoon tulee jotain hauskaa (?) ja luulin sen tietävänikin, mutta vaakasanat eivät synny. Samoin tuo harkinnanvaraiset. Alkuosa on selvä, mutta loppuun on vielä kolme vaihtoehtoa.
Puuhaileeko kokoaja taivaallisen tavaran kimpussa? Ja laulaja on Piafin maannainen?
120. otv-a14.6.2009 klo 13:08
putko,
myönnän, että odotin vastaustasi, hyvä, että ollaan samoilla linjoilla.
kohtapuoliin häivyn reiluksi viikoksi näiden säikeiden kantamattomiin. olenkin ollut turhan paljon esillä viime päivinä.
121. Fe-mail14.6.2009 klo 13:12
Onko pääkuvan kaakkoiskulmassa oleva Pekka liikunnallinen?
122. Aurinkosade14.6.2009 klo 13:15
Fe-mail,
Minä liitän tämän Pekan mm. Jukolan viestiin, en tosin viestinviejänä.
123. Fe-mail14.6.2009 klo 13:19
Kiitos avusta. Olin hiukan kuusessa, mutta vain vähän.
124. marjuko14.6.2009 klo 13:19
Aurinkosade,
korkeissa piireissä kokoilee, kyllä. Mutta laulajan kotomaa on Piafinmaasta itään tai kaakkoon, jos ilmansuunnitteluni meni sinnepäinkään.
125. mummeli14.6.2009 klo 13:23
lueskelin vihjeitänne vähän väsyneenä eilisestä Venlojen viestin juoksusta Mikkelin Jukolassa. Eihän tässä ristikko tänään täyty. Otanpa huomenna tai myöhemmin viikolla uudelleen käsittelyyn. Sainpa sentään muutaman sanan.
126. Jondalar14.6.2009 klo 14:30
Hankalin paikka minulle oli pääkuvasta oikealle lähtevät sanat. Ratkaiseva apu oli säikeen vihje, jossa sanottiin, että merellä ei suuren suurta vilskettä näy. Saapasarvoa on mahdoton arvata, risteävillä pitää selvittää, millaista saapasta tarkoitetaan.

Tässä ristikossa ei tainnut tulkinnanvaraisia sanoja olla, siis ei useita mahdollisia ratkaisuja. Kokoaja ja koirakuva, pitkiä sanoja, uutuuksia..

Lauantain puolelle meni ristikon valmistuminen. Tosin perjantaina nautin neljän tunnin kävelylenkin, kävin popsimassa muurinpohjalettua toiseksi lähimmässä kaupungissa, matkaa tehden apostolinkyydillä.
127. mamma14.6.2009 klo 14:39
Aurinkosade, minulla on Piafin kotimaasta lähtoisin tämä maailmankuulu laulaja.
128. katti14.6.2009 klo 14:52
Laulaja syntyi Ranskassa, konsertoi huhtikuussa Helsingissä (olin paikalla!) ja Tampereella.
129. Aurinkosade14.6.2009 klo 15:50
Kiitos vihjeistä! Taitaa olla valmis. En tosin löydä mitään vahvistusta vasemman reunan mieheen.
130. uusi14.6.2009 klo 16:01
Vasemman laidan mies on usein ristikoissa sukunimellä, tavallisesti toisen sukunimen kanssa, ja vastaus on sitten etunumi monikollisena. Ja koko nimellä etsittynä naama katsoo googlen kuvahaun 1. sivulta.
131. Rapu14.6.2009 klo 16:22
Jälkijunassa tullaan ja suht hyvältä alkaa jo näyttää.
Aurinkokin alkaa taas paistaa eilisen sateen jäljiltä.

Owlien ja otv-an 23 keskustelu ei tahtonut löytää kohdettaan, mutta nyt sekin on löytynyt ja kohdillaan. Kiitos.

Vasen alanurkka ei näytä kuitenkaan selviävän...ironiasta puhumattakaan.=( ...1+2+3+3 -vihjeistänne huolimatta.
KAASUSEOS (kokonaan), LOPPUMINEN (osittain) ja sen maalarin 2 alkukirjainta puuttuu ja KILISEE vain loppuosaltaan täytetty.
Saiskos johonkin kohtaan sellaisia hienovaraisia, vaikeita vihjeitä, joista putko tuolla edellä mainitsi?
132. Aurinkosade14.6.2009 klo 16:30
kilisee vaatii onnea ja taitoa
133. Rapu14.6.2009 klo 16:48
Kiitos Aurinkosade!
Harhautin itseäni mallistoa -vihjeellä. Monikkomuotoahan se vaati. Nyt kilisee täälläkin.=)
134. uusi14.6.2009 klo 16:57
Ironia aukeaa jos aloittaa siitä viimeisestä kolmosesta. Oliko liian selvää?
135. uusi14.6.2009 klo 16:59
Valmis. Onnistui kun on suunnistusta harrastava mies joka muisti Pekan. Mutta yksi kohta kaivertaa, siinä voi olla virhe, tai sitten en vaan tajua. Nuo pupujussin alla olevat sydämet. Miten siihen voi tulla tuo mikä tuli?
136. Rapu14.6.2009 klo 17:08
uusi, kiitos.
Se vasen alanurkka on nyt täysi. Ironiassa se loppu kolmonen oli koko ajan paikallaan, mutta harhaan menin Tapanin kohdalla. Siinä oli pitkään laulaja ja pitää lystiä (joka sekin on nyt muutettu) sopi siihen laulajan sukunimeen niin kivasti... ainoa mikä siellä alhaalla nyt ei soinnu korvaa, on se naiseen tullut verbi. Puhekielinen on kylläkin, mutta onkohan se mulla ok?

Pupun alle tulee mielestäni 4+2.
137. uusi14.6.2009 klo 17:12
Puhekielinen naisessa on minullakin. Mutta sydämissä on 3+3. Tai voisihan se olla 4+2 myös, mutta silloin se ei minulla tarkoita mitään.
138. Rapu14.6.2009 klo 17:20
uusi,
juuri niin kuin sanoit. Luetaan 3+3, mutta muodostuu vihjeestä periaatteella 4+2.=)
Löysin vielä oikeasta yläkulmasta ihmeteltävää:
Vaaleah nainen: väriltä vivahtaa..., mutta mitä siitä norsusta olisi ajateltava? Pystysanat kuitenkin tuntuvat sopivan. Help.
139. Pertsa14.6.2009 klo 17:37
Rapu,
ajattele norsun painoa, ja mitä siinä on -1.
140. marjuko14.6.2009 klo 18:08
Aurinkosade, katti, mamma ym.,
PARDON, erehdyin sanasta! Luulin sinun tarkoittavan ylösalaisin olevaa kuvaa kokoajan alla. Siinähän on vaakaan 5-kirjaiminen laulaja vielä takaperin, kreikkalaissyntyinen. Puhuitkin 4-kirjaimisesta Seppäsen alapuolella. Hän on tietysti ranskalainen.
141. Tupu14.6.2009 klo 18:52
Käytiinpä välillä rippiäisissä ja nyt taas mietintämyssy päässä. Näyttää olevan kaikki kirjaimet. Apua sain täältä siihen kummaan härveliin, joka ei ollut härveli. Kova juttu.
Vasemman sivun miehen kohdalle sain etunimen, jonka vain luotan olevan oikein, kun muut tuntuivat kummailun jälkeen sopivan. Koirat olivat aika hyvä juttu, ja varmaan oli lainatutkin harmaat nystyrät käytössä ennenkuin aukesi.
Kiitos kaikille sen kummemmin erittelemättä (tulis pitkä lista).
Nyt tarkistamaan.
142. Rapu14.6.2009 klo 19:36
Pertsa, kiitos!
Norsu selvisi avullasi. Piti vaihtaa sen pystyn 11-kirjaimisen 3. kirjain.=) Pitkä sana oli jäänyt tarkistamatta. Nyt sekin löytyy googlesta.

Vasemmalla on vielä kohta joka ei avaudu, vaikka sana on ihan suomea: Lato puoliksi tyhjä. Nyt siinä vähän niinkuin asumaton paikka "sellaisena". Voiko olla?
Tupu,
se vasemman reunan kuva miehen pään alla oli mullekin pitkään ihan jotain muuta. Näin siinä paperitaidetta! Nyt näen siinä punaista.
Ja siitä miehen päästä vielä: Joku sanoi hänen olevan Kelan entinen pääjohtaja. En kylläkään löydä sen nimistä. Etunimi siinä nyt on, mutta sukunimeä en löydä. Mitenkähän tuonkin tarkistaisi?
143. marjuko14.6.2009 klo 19:55
Rapu,
hae "Kelan pääjohtajat" Wikipediasta, löytyy luettelo.
144. apua14.6.2009 klo 19:58
Rapu 19:36,
miehen pään tiedot löytyvät kyllä Googlen avulla varsin suoraviivaisesti, ja samalla itse vihjekuvakin. Itsekään en ensin tätä osannut löytää, mutta Marjuko 13.6. klo 21:31 selitti asiaa. Sen jälkeen jo löytyikin. Oleellista on hakea nimenomaan kansaneläkelaitoksen ihmistä.
145. Aurinkosade14.6.2009 klo 20:04
Rapu,
Se vihje menee minun mielestäni näin: lato puoliksi, tyhjä. Sillä selityksellä sanassa on järkeä.
Kelan pääjohtaja ei kyllä sillä (etu)nimellä löydy helposti, mutta valitse sukunimistä "sopiva".
146. Lilah14.6.2009 klo 20:12
Eikö kenenkään muun mielestä jalokivestä tuleva ratkaisu ole väärässä kirjoitusasussa??
147. Jondalar14.6.2009 klo 20:15
Kirjoitusasu on oikein. Pylvään jalusta on hienolla nimellä.
148. apua14.6.2009 klo 20:16
Lilah,
tarkoitatko ehkä kovaa p:tä? Oikein onkin ilmeisesti pehmeä, mutta pystysuoran sanan merkitys toki samalla muuttuu.
149. Tupu14.6.2009 klo 20:31
Joo, löytyihän se pää, tai nimi oli oikein. Piti vaan ensin saada se nimi paikalleen, sitten osasin valita oikean ja loput kuvista kuukelista. Eli tuli tarkistettua sekin.
Se härveli muuten minustakin näytti paperitaiteelta. Vasta täältä saamani vinkin perusteella katsoin sitä eri kantilta.
150. Rapu14.6.2009 klo 20:43
Kiitos,Marjuko, apua ja Aurinkosade.
Nyt löytyi miehelle sukunimi ja kuvakin googlesta. Nimilistan olin jo kertaalleen nähnyt. En vaan silloin tarkistanut mitä nimikirjaimien taakse kätkeytyi. Laiska mikä laiska.=)

Sitä latoa en vaan ymmärrä... en näe siinä latoa puoliksi enkä mitään tyhjää... Tuntuu ettei yläpuolisiakaan voi vaihtaa, joten tähän on kai tyytyminen.
151. marjuko14.6.2009 klo 20:58
Rapu,
sen ladon piilokirjain on ratkaiseva.
152. Rapu14.6.2009 klo 21:37
marjuko, kiitos yrityksestä, mutta en vaan tajua.=)
Kaikki kirjaimet on kokeiltu piilon kohdalle. Ainoastaan nasaali tuottais jotain järkevää.
Eikös laitos ole se, jonka johtajan kuva on ylempänä? Radioaktiivistakaan en lähtisi muuttamaan ja koirat ovat kai monikossa?Pilari ja Ironiakin tuntuvat olevan ok. Argh!!!!
Voisko vielä kysäistä miten jako ladon ja tyhjän suhteen menee: 2 ladolle ja 5 tyhjälle, vai?
153. pelaaja14.6.2009 klo 21:43
Rapu,
niin, täysi lato on neljä
154. Jondalar14.6.2009 klo 21:47
Käännä sanojen järjestys, tyhjä, lato puoliksi. Niin sen saattaisi käsittää.
155. Rapu14.6.2009 klo 22:02
kiitti,pelaaja ja Jondalar.
Käänsin ja nasaalin paikalle tuli toinen konsonantti.
Silti en käsitä saatua sanaa. Lähinnä kai sukunimi. En viitsi tarkistaa, vaan tyydyn tähän. Kiitos kaikille ja ei muuta kuin juhannusta odottelemaan.=)))
156. pelaaja14.6.2009 klo 22:06
Olipa hauska jälleen pienenpienen tauon jälkeen lukaista, miten täällä edistyttiin. Ja lukemisesta olikin apua, koska pääkuvan oikeanpuoleiset sanat minulla takkuilivat. Osittain siksi, että pidin turhan kauan kiinni katepillarista. Siis kelpuutin semmoisen sanan kuin katepillari ! Ainakin marjuko ja otv-a saivat minut siitä irti. Ja sitten vielä piti ihmetellä siinä kohtaa sitä reunimmaista sanaa, koska se, mitä tehdään ei oo sama kuin se, millä tehdään. No joo.

Owlie, huomasin saman, pitkästä aikaa. Siis lykkikset.
157. 014.6.2009 klo 22:17
Lilah. Pehmeällä tulee. Se tarkoittaa mm. tukirakennelmaa.
158. mummeli15.6.2009 klo 09:16
Se PEKKA liittyy Jukolan Viestiin nuorempana kilpailullisesti ja myöhemmin selostajana.
159. Fe-mail15.6.2009 klo 14:20
Ihmettelin, että miksi ei aukea 'lato puoliksi tyhjä', vaikka tuli niin hienoja vihjeitä. Noh, kohotin hitusen katsettani vihjeeseen 'radioaktiivisia'. Siihen olin omalla logiikallani kirjannut henkilön, jota wikipedia luonnehtii seuraavasti: ***** on henkilö joka käyttää työkseen radiolähettimiä ja -vastaanottimia. Nauroin keskenäni tovin.
160. Pupni15.6.2009 klo 14:32
Ristikko viittä vaille valmis. Pari kohtaa kaihertaa vielä ahdistavasti. Apu otetaan kernaasti ja nöyrästi vastaan, arvoisat ratkojat.

1) Pääkuvan alla "museoesine". Ilmeisesti kolmiosainen(ko) yhdyssana, jonka viimeinen sana risteää kahden mustan sydämen kanssa. Sen alku taas lienee "ei ilma", mutta loppu ei löydy millään.

2) Sirkku-paketin oikealla puolella oleva alue. Mm. "iholle" ei avaudu, eikä siis samalla se "äviäp" (esim. jouluun/juhannukseen liittyväkö?).

3) Vasen alareuna. Se kummallinen kuva "pitää lystiä"-vihjeen alla ei hahmotu ollenkaan. Apukirjaimiakin jo on, mutta kun ei kuvasta saa selvää...

4) Ja vihoviimeinen... Aivan oikealla se "B alkun.... sukunimiä". Toinen kirjain (piilokirjain) aiheuttaa hämminkiä. Mitä ihmettä vihjesanan "alkun" jälkeen lukee siinä samalla rivillä?
161. Fe-mail15.6.2009 klo 14:41
1. En ole satavarma... korjatkaa, jos on tarpeen. 1. osa (3:sta) on mielestäni alkuainetta ja lopun joutuu kaivamaan.

2. Iholle joskus tuleva ilmiö, joka vaatii toimintaa.

3. Kuva ei auennut edes sanan ratkettua, mutta uskottavahan se on, että kyseessä on kasvikunnan edustaja.

4. Epäselvä vihjesana on mielestäni B ALKUNIT eli tulkitsen sen alkuni+t
162. Jondalar15.6.2009 klo 14:42
Radiosähköttäjä minustakin koulutettiin sotaväessä, sillä lailla radioaktiivinen. Pupni, museoesineen loppu pyörii jo huulillasi, katso sanoja mitä kirjoitit. Tummat sydämet välähtää samalla. Pukin tulo on oikea oivallus, iholla saattaa suklaansyönnistä tulla kukka. Alareunan härveli on puutarhan kaunistus. B alkuni, sukunimiä, niin justiinsa.
163. Aksu15.6.2009 klo 14:46
Pupni,
tämän verran muistan toki:
2) vihjeen "äviäp" kohdalla olet oikeassa
3) tuijota vain kuvaa, mikä luonnossa lienee nyt kaunemmillaan
4) eikö siinä lue B ja "alkunit" eli tulokseksi saat sukunimiä. Väisäsestä en muistaakseni tarkistanut, löytyisikö sellaisia myös Suomesta. Ehkä ei.

Ristikkoni on kotona, mutta itse olen nyt Kehäkolmosen sisäpuolla likotuskeikalla.
164. Fe-mail15.6.2009 klo 14:51
Minulla tökkii vielä kuparisen alku ja pääkuvan alus. Jos vaikka saisi apuja vihjeisiin 'kova' ja 'netistäkin'.
165. Potter15.6.2009 klo 14:58
Fe-mail:
Alku on juuri sitä samaa ainetta ja sitten vaan ulkomaille.
166. Fe-mail15.6.2009 klo 15:06
Potter:
Onko molemmat vihjeet siihen kupariseen vai mihin?
167. Fe-mail15.6.2009 klo 15:08
Kuparinen valkeni juuri. Missä aivoni olivatkaan!
168. Vilijonkka15.6.2009 klo 15:28
Mitä tarkoittaa luku 23, johon jotkut viittaavat? Liittyykö se jotenkin tähän ristikkoon, ja jos niin mihin vihjeeseen? Päästäkää piinaavasta epätietioisuudesta.
Oma ristikkoni on kyllä ratkaistu.
(Kummallisesti kirjaimet heittelehtii)
169. Aksu15.6.2009 klo 15:35
Vilijonkka,
auttaako, kun mainitsen sanan SAAPASARVO.
170. Juho15.6.2009 klo 15:48
Tuo luku ei selvinnyt minullekaan, ei myöskään se seitenvitosen
alkon testiin antama aaphukka. saisko selkosemmin saottua,
171. Juho15.6.2009 klo 15:49
po. sanottuna.
172. Aksu15.6.2009 klo 15:52
Juho,
aaphukka on miulle ihan uusi sana, mutta jospa se tarkoittaa jonkinasteista humalatilaa.
173. Potter15.6.2009 klo 16:08
Fe-mail:
Se ulkomaille oli vihje toiseen kysymykseesi.
174. Vilijonkka15.6.2009 klo 16:09
Aksu, ei vaan auta. Liittyykö jotenkin ARVOON?
Minä ajattelin, että kliaaphukat oli seitenvitosen feikki. Minulla oli nimittäin aluksi ratkaisussa samanlaisia kirjaimia kunnes oikea ratkaisu löytyi.
175. Aksu15.6.2009 klo 16:20
Vilijonkka,
no, voihan vitsi! Tässä pätkä rautalankaa: mitä saitkaan tulokseksi vihjeestä SAAPASARVO? Kuinka paljon saamiasi nimiä on Väisäsen mukaan Suomessa? Yhteensä 23? Tarkistatko?
176. Vilijonkka15.6.2009 klo 16:33
Aksu, voi pyhä yksinkertaisuus! Kiitos, että autoit piinasta.
177. Seitenvitonen15.6.2009 klo 17:43
Juho,

Asia on just niinkuin Vilijonkka sanoi. Pääkuvan alle tuppasi aluksi sanoja, joiden "merkitys" jäi meikäläiselle hämäräksi.
otv-a johdatti oikeille jäljille alikessun kuvan kohdalla.

Mutta sanan voi vapaasti ottaa jatkossa käyttöön.
178. Juho15.6.2009 klo 19:56
Seitenvitonen, otetaan sitten käyttöön ja otetaan vaikka aaphuikat.
Oli se vaan melkomoinen harhavinkki, sain kuitenkin kaiken sopimaan
jo ennen näitä kysymiäni.
179. SMH16.6.2009 klo 10:03
Pääsin aloittamaan vasta eilen illalla. Jatkoin tänä aamuna lukemalla edellä olevat, sain sieltä hyviä lisävihjeitä. Minua jäi askarruttamaan kahdesta sydämestä tuleva ratkaisu. Laitoin siihen ensin verbin mutta vihjeidenne avulla muutin yhdyssanaksi, jota en oikein ymmärrä.
180. Juho16.6.2009 klo 10:14
SMH, ymmärsin siinä olevan kaksi pataa, tummia kuin tangon silkinmusta --.
181. Fe-mail16.6.2009 klo 10:21
Juho,
Tarkoitat varmaankin, että 2 herttaa.
182. Juho16.6.2009 klo 10:24
Fe-mail, musta musta maa on pata.
183. Fe-mail16.6.2009 klo 10:27
Malli on silti hertta. Väri liittyy haetun sanan loppuun. Miten sitäpaitsi kuvaisit punaista mustavalkoisessa kuvassa?
184. Jondalar16.6.2009 klo 13:17
Herttoja ovat, mutta ovat pöydällä pimeän aikana.

Kovasti minäkin etsin salaperäistä numeroa 23. Googletin saapas 23, arvo 23, saapasarvo 23, enkä tajunnut. Väisäsestä todella löytyy 23 ratkaisusanan sukunimeä. Ratkaisijoiden salakieltä on vaikea ymmärtää. Sanooko numero 23 sinulle mitä? Joo, kyllä. Niin uutta opitaan.
185. Pupni16.6.2009 klo 16:29
Aksu, Jondalar ja Fe-mail,

Pupni kiittää eilisestä avustanne.
186. Pupni16.6.2009 klo 17:22
Lopputarkistus menossa. Vieläpä löytyi yksi - toivottavasti vihoviimeinen - epäilyksenalainen kohta.

Vasemman alareunan kuvavihje, jossa täti kasseineen. Kyseessä lienee murteellinen ilmaisu? Löytyykö sellainen paikka Espoosta?
187. Aksu16.6.2009 klo 17:25
Pupni,
täti kasseineen ei liity Espooseen.
188. pelaaja16.6.2009 klo 17:26
Pupni,
voisi olla paikallaan tarkistaa "espoon" toinen kirjain
189. EJlo16.6.2009 klo 17:27
Pupni
Hoksasin mitä Espoon paikkaa tarkoitat, mutta eihän tässä täti-kuvassa paikkaa haeta.
En osaa sanoa olenko ymmärtänyt tädin kiireettömyyden oikein, mutta tökkäsin siihen alkuun kaksi samaa vokaalia
190. Pupni16.6.2009 klo 17:37
Aksu,

kiitos kyseenalaistamisen vahvistamisesta. Asia selvisi.

Nyökkäätkö oikealla sivustalla esiintyvän NYKYKOULUA olevan "koulutussotaa"?
191. juno16.6.2009 klo 17:37
Hei, tuliko teille muille järkevä sukunimi kohtaan "sukunimi" kuudennelle vaakariville ylhäältä laskettuna vasemmalla? Minulla pukkaa siihen sukunimi, jota ei Väisäsen mukaan ole kenelläkään Suomessa. Melkein kuin rekkakuski, paitsi että kolmas kirjain on "a". Mitähän olen mahtanut tehdä väärin? Pilkullisena minun versiotani on Suomessa kyllä käytetty sukunimenä.
192. Pupni16.6.2009 klo 17:42
Juno,

ollos huoleti, laittamasi sukunimi tuntuisi olevan ihan oikein; löytyy nimittäin googlestakin hieman hakemalla.
193. SMH16.6.2009 klo 17:59
Juho, Fe-Mail ja Jondalar. Sama ratkaisu näyttää meillä olevan noihin mustiin sydämiin vaikken oikein selityksistänne päässyt kärryille
194. SMH16.6.2009 klo 18:01
Juno
Olisikohan tuo sukunimi sellainen Email-osoitemainen!
195. Aksu16.6.2009 klo 18:07
SMH,
miten olisi tällainen selitys mustiin sydämiin:
vihjekuvasta saat kirjaimet 4 + 2
vastauksessa kirjaimet luetaan 3 + 3.
196. EJlo16.6.2009 klo 18:20
Vasta täältä luettujen vinkkien ansiosta huomasin että toisessa mustassa sydämessä (hertassa) on tähti. Se kyllä vaati suurennuslasin käyttöä. Siitähän päättelin mikä vuorokauden aika on kyseessä.
197. SMH16.6.2009 klo 20:10
Aksu
Juuri noin ajattelen minäkin.

EJlo
Tosiaankin kyllähän siellä pieni valkea piste on.
Toisaalta taas taitaa tämänkin ristikon jokaisesta kuvasta löytyä noita valkoisia pisteitä!
198. Kysyvä17.6.2009 klo 00:19
Aiemmin (8 viestiä taakse päin) kysyttiin NYKYKOULUA? Löytyykö vihjeapua?
199. Fe-mail17.6.2009 klo 08:59
Pupnin vihje 16.6. klo 17:37 oli kelpo synonyymi NYKYKOULULLE.
200. EJlo17.6.2009 klo 15:20
Kuinka monesta sanasta yhdyssanaksi tulee vastaukseksi ylhäällä, keskellä olevaan vinkkiin KOKOAJA ?
Huomaan että kahteen vinkkiin tarvitsisin vielä "lisävalaistusta". Ne ovat tuon kokoajaan vasemmalle puolelle tulevaan sanaan Saapasarvo ja sen risteävälle vinkkiin LINJUREILLA JOSKUS.
Etukäteen kiittäen nimimerkki "toivossa on hyvä elää"!
201. EJlo17.6.2009 klo 15:33
Nimitarkistuksissa väestörekisterikeskuksen sivuilta en löydä
yhtään sukunimeä Suomessa olevan vinkkiin B alkunit. Samoin ei löydy vinkkiin sukunimi, joka löytyy ylhäältä 6. ja vasemmalta 9. ruudusta. - Onko joku onnistunut näille vinkeille nimet kyseisestä tilastosta löytämään ?
202. Auroran pappa17.6.2009 klo 15:56
EJlo
Se kokoaja tulee 2 sanasta. Saapasarvo on kans kaks sanaa 6+4.
Siis saapas ja Arvo!
Linjureilla on kans joskus tällaisia kun viime aikoina VR:llä.
203. Auroran pappa17.6.2009 klo 16:13
EJlo
Ei niit kyl Suomessa olekaan, mut siit tulee sellasii sukunimii ku B+alkuni
+ t, niin siit tulee semmosii sukunimii ku Aulis kuvittelee olevan jossain!
No siel on kans niitä kuvituksellisii sukunimiä, niit ei oo kun pisteiden
kans. Nää sukunimet on yleensäkin kompastuskiviä näis Auliksis,HS2537
oli kans sukunimiä SARIOT oikeas ratkaisus, mut se R kirjain oli alkukir-
jaimena, moni intialainen ja jotkut ehdotti siihen sanaa TONKI, mut se
oli RONKI.
204. TJV17.6.2009 klo 23:22
Sirkkupaketin vieressä oikealla ylhäällä on vaaleassa paperissa
syötävää. Pitääköhän kolmas kirjaimeni (ja ensimäinenkin)
muuttaa, että IHOLLE voisi saada jotakin? Jotakin, joka ei
välttämättä olisi näkyvää. Ei Brasilian kaupunkia silti tunnu
netistäkään löytyvän.
205. 017.6.2009 klo 23:44
TJV. Vaaleassa paperissa oleva on aistin varassa.
Brasilian kaupunki tuli siihen itsestään, enkä ole sitä
mistään hakenut. IHOLLE tuli sitten, että ei välttämättä näy.
206. TJV17.6.2009 klo 23:51
0, vaalea paperi se hämäsi. Selvä sitten, kiitos.
207. marjuko18.6.2009 klo 00:09
TJV,
mitäs arvelisit Tarzanin puuhailevan viidakossa juhannuksena? Olisi tosi hauska vakoilla...
208. EJlo18.6.2009 klo 11:44
Kiitokset Auroran pappa

Tuo saapasarvon loppuosa luullakseni selvisi siitä Arvon isosta kirjaimesta. Alkuosa vielä hoksaamatta. Onko tuo muovikittituote oikein; löysin erisnimen sille Googlesta muovikitti-haulla. Autoihin liittyvä tasoitetuote?
Linjureilla olen kuvitellut olevan samaa kuin vihjeeksi annetulla VR:llä tässä alkuviikosta oli ja josta ei sen pahempaa kaaosta syntynyt.
Missähän mahtaa olla pystyyn tuleva 5-kirjaiminen TILA ? Huoneistossa, maaseudulla vai tunne-elämässä ?
209. Pertsa18.6.2009 klo 12:00
EJlo,
tila on, missä sinäkin olet ollut hyvin aikaisessa vaiheessa.
210. EJlo18.6.2009 klo 12:06
Pertsa kiitos !
Arvaan paikan, josta en tosin muista mittään. Se sana laittoikin sitten pääkuvan ainoan sanan, -johon olin luottanut,- uusiksi. Mulla oli siinä nimittäin aallokko. Olikohan siinä edes tuo eka kirjain oikein ?
211. jammi18.6.2009 klo 12:09
EJlo,
saapasarvon loppuosaa voisi etsiä vaikkapa kumppariosastolta.
Muovikitti ok.
212. Pertsa18.6.2009 klo 12:17
EJlo,
Eka kirjain on on aivan ok., mutta hae vastakohta "asutulle",
oikeine loppuliitteinenne.
213. EJlo18.6.2009 klo 14:00
Pertsa ja jammi, suurkiitos

Kuvan oikea puoli selkeytyi. Saapasarvon loppuosa on kyllä tullut siitä Arvo vihjeestä. Sen sijaan tarkoittaako vihjaus kumppariosastoon sitä alkuosaa, johon tuli suureen maapetoon viittaava sana. Taitavat olla erisnimi (merkki) eräille saappaille.
Arvoitukseksi jää nyt saatu yhdyssana, liekö jokin paikkakunta suloisessa Suomessamme.
Enää puuttuu vasemmasta reunasta radioaktiivisia sanasta pari kirjainta, joihin hyvä aavistus jo on. En vain saa sitä puoliksi tyhjää latoa järkeiltyä. Toiset pari kirjainta puuttuu nimittäin tummassa I-palkissa vihjattu ironia-sana, josta puuttuu toinen- ja se piilokirjain.
214. Pertsa18.6.2009 klo 14:21
EJlo,
"Saapasarvon" vastaussana on sukunimi.Puoliksi tyhjän la-
don ratkaisu on myöskin suom. sukunimi. Alkuun tulee tyhjä!
Mieti I:n kokoa, ja mitä se voisi olla.
215. EJlo18.6.2009 klo 15:10
Pertsa
Se meikäläisen ajatus siihen radioaktiivisia olisi ollut ammattinimike, esim laivasähköttäjä. Tosin silloin vihjeessä ehkä olisi ollut kysymysmerkki tai sitaatit. Tällaisessa hommassahan aika ajoittain pitää olla aktiivinen.
Lato sukunimen viimeinen kirjain täytyykin nyt tarkistaa. Sehän on pystysanan KYLÄ 6. kirjain. Sukunimen piilokirjaimeksi ei mielestäni ole kovinkaan montaa eri mahdollisuutta ja sehän olisi ilman kahta viimeistä kirjainta jo hyvinkin yleinen sukunimi.
216. EJlo18.6.2009 klo 15:15
Väisänen tiesi että näitä puolityhjiä latosukunimiä on 29 kpl Suomessa. Vinkki sinällään on vähän hämäävä, sillä tyhjähän on ensin ja vasta sitten latoa puoliksi.
217. jammi18.6.2009 klo 15:57
EJlo,
piti tietenkin sanoa, että saapasarvon alkuosa löytyy sieltä kumppareiden joukosta! Hyvä, että olit ymmärtänyt tahattomasti harhaanjohtavan vihjeeni.

Hyvää Juhannusta sinulle!
218. Täysin kyllästynyt3.7.2009 klo 18:54
Jälleen meni puoli tuntia täyttäessä. Palkkä sontaa Aulis nykyisin työntää ulos ja kärpäsparvi täällä muka hienosti lisävihjeitä toisilleen jakelee.
219. Jukkis3.7.2009 klo 19:03
Tämän ristikon ratkaisuhan on tämän päivän lehdessä, joten ihmetyttää, miten siihen sai peräti puoli tuntia kulumaan.
220. Täysin kyllästynyt3.7.2009 klo 19:11
Jukkis
Kopioin ristikon puuttuvat sanat. Juuri siksi. Miksi viettää aikaansa näissä typerissä säikeissä, kun vastaus on valmiina kolmen viikon päästä. Lisäpisteitä jukkikselle, kun huomasi jujun. Analyysiin meni suurin osa ajasta.
221. Jukkis3.7.2009 klo 19:17
Hiukka nyt sitten ihmetyttää, miksi sontaa pitää analysoida.
222. Täysin kyllästynyt3.7.2009 klo 19:50
Omaas varsinkin.
223. Pertsa3.7.2009 klo 20:21
Ruotuun,
ristikoita ei ole pakko ratkoa, eikä Aulis Lehtoa arvostella, muuten kuin juridisten virheiden takia, josta joutuu itse rat-
koja lailliseen edesvastuuseen. Mot.
224. 03.7.2009 klo 23:33
Pertsa. Olen samaa mieltä siitä, ettei tarvitse tuhlata
puolituntista ristikkoon, josta ei pidä. Uskon kaikkien
löytävän ristikkoja, jotka miellyttävät. Niitä löytyy
pilvin pimein. Kopiosta tarkastan joka sanan rivi
riviltä, eikä ollut tässä yhtään virhettä.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *