KESKUSTELUT > RISTIKOT > EI HÄN SITÄ KOSKAAN TIEDÄ

4869. Ei hän sitä koskaan tiedä

Eki5.6.2009 klo 15:10
Ristikonlaadinta on tosi mielenkiintoista, ihan työnä muutenkin, mutta myös sen takia, että aloittaessa ei koskaan tiedä, miten työ tulee etenemään.

Nimittäin joskus - ja sanoisin että useimmiten - laadinnassa alkupuoli on sujuvin. Puolet alueesta saattaa täyttyä kirjaimista nopeasti. Loppupuoliskoon menee usein moninkertainen aika.

Sitten on ristikoita, joiden laadinta juuttuu ensimmäiseen alueeseen. Kun siitä viimein pääsee, laadinta saattaa sujua kuin leikki. Sitten tulee se loppupuoliskon hidastus tai ei.

Tähän aiheeseen sain pontimen siitä, että minulla on juuri yksi laatimus juuttunut ensimmäiseen kulmaan.

Eräs toinen vastikään työnä ollut (IS-arkipehmis)laadinta juuttui suunnilleen puolivälissä yhteen kulmaan. Siihen en millään meinannut löytyä tyydyttävää sanastoa (pääkuvan sanat ristesivät siellä). Yksi sellainen kylläkin oli, jossa oli kaksi mielestäni huonoa sanaa, OLIVE ja ETTA. Hylkäsin sen ja pyyhin kaiken pois. Pitkään yritettyäni hain nuo samat sanat takaisin ja pohdin uudelleen, tyytyisinkö sittenkin niihin. Päätin yrittää paremmilla sanoissa mutta yhden vihjeruudun alueelle lisäten. Loppu tuossa ristikossa sujui taas kohtuullisen hyvin.

Lisäämällä vihjeruudun yhteen paikkaan ei välttämättä heikennä ristikkoa edes pohjan kannalta. Jatko saattaa nimittäin sen ansiosta olla vapaampi laadinnallisesti.

Tällainen tapaus, että yksi alue saattaa viedä puolet laadinta-ajasta, on aika yleinen, vaikka sellaista kannattaisikin välttää. Se aluehan saattaa silti olla ristikon heikoin kohta.
2. qwer5.6.2009 klo 16:11
Otsikko on varsin monimielinen. Esimerkiksi omaishoitajasi voisi pillastua
3. Eki5.6.2009 klo 21:51
Sain tuon mainitsemani ekan kulman sitten laadittua! Se oli leveän ristikon pääkuvan oikealla puolella, ihan pieni alue. Koska kuvasta menivät pitkät lauseet oikeaan alakulmaan ja sinne näytti mukavimmalta tehdä 4x7-alue, jatkoin siitä seuraavaksi. Sekin kesti yllättävän pitkään. Tässä vaiheessa, kun kaikkialla on vielä tyhjää, laadinta yleensä sujuu hyvin. Tässä ristikossa nämä kaksi aluetta veivät ehkä kolmanneksen koko ajasta. Lopputarkastuksessa löytyi kaksi sanaa tuplasti, salo ja sula. Lähtivät onneksi helposti pois. Pientä toistoa jäi lyhyiden sananosien kohdalla. Sellaista on elämä.
4. Henry6.6.2009 klo 01:18
Noin se on. Joku simppeliltä näyttävä paikka voi raastaa hermoja. Melkein aina tämmöinen liittyy pääkuvasta lähteviin lauseisiin, jotka eivät tarjoa joustoa.
5. Eki7.6.2009 klo 14:12
Tahkosin taas yhtä kulmausta melkoisen pitkään. Oli siellä pari ö-kirjainta hankaloittamassa, mutta siinä tuli mieleen yksi tähän otsikkoon liittyvä yksityiskohta, joka on tosi yleinen.

Alue on melkein valmis tai hahmottunut ja sitten yrittää pohtia, voisiko löytyä joku hyväsanainen valikoima, jolla se menisi läpi. Tähän tilanteeseen voi jämähtää moniksi minuuteiksi käymään läpi vaihtoehtoja. Tilanteessa ei oikein tiedä, käyttääkö jo kumia vai miettiäkö vielä.

Usein on niin, että kyse on vaikka 3-4 sanasta, joille kaikille on useampia vaihtoehtoja. Esim. tässä tapauksessa olisi mennyt nappiin, jos olisin laskenut ristikkoon kohtaan S_VA tulevan sana. Monista Tonavan sivujoki Sava tai Janne Seva tai maantieteellinen Suva eivät olleet tällaiseen ristikkoon edes tyydyttäviä, siis piilokirjaimella.

Lopullinen versio oli aika erilainen kuin tuo s_vaa vaatinut alue ja tyydytti minua joka sanan osalta. No yksi oli hieman muita huonompi, minusta.
6. Henry8.6.2009 klo 02:08
Olen iloinen siitä että fakkisanattomuus on saanut kannatusta entistä enemmän. Aikanaan myös monet ratkojat vastustivat muutosta. Kerroin asiasta Kirpussa suunnilleen näin: Ei voi olla oikein että joku Pihtiputaan mummeli ratkoo ristikon, josta aivokirurgi tai ydinfyysikko ei saa tolkkua.

Ristikoissa on aika nousta uudelle tasolle.
7. Eki8.6.2009 klo 11:15
Fakkisanaton ristikko on harvinaisuus, mutta fakkisanojen välttely on alkanut ainakin 60-luvun lopulla. Mitään uutta tasoa siis tuskin on tulossa. Pieni osa laatijoista puhuu yleisten ristikkosanojen käytön puolesta, suuri osa on välttänyt fakkisanoja ainakin 80-luvulta asti.

Säikeen 555 alku:

Historioitsijat liikkeelle! Kenen kunniaksi/syyksi fakkisanojen tuominen ristikkokulttuuriin lankeaa? Oliko sanaa käytetty ennen Sanaseppojen perustamista (marraskuu 1981)?

En muista, käyttikö Paavo Iisakki Lukkaroinen fakkisana-termiä, mutta näin kerroin aiemminkin hänen minua opettaneen vuonna 1971. Jos tässä ei ole kyse fakkisanojen välttelystä, niin missä!

"Paavo Iisakki Lukkaroinen sanoi ensimmäisestä julkaistusta ristikostani Iisakille: Oli muuten hyvä, mutta ATNAn piilokirjain N on vaikea ja AMIA on helppoon ristikkoon vaikea sana (vaikkei pahoja risteyksiä ollutkaan)."
8. Henry12.6.2009 klo 01:21
Fakkisanojen välttely lienee eri asia kuin niiden kieltäminen. Joissakin ristikkolehdissä on kielletty, mutta varmaan joudutaan odottamaan kauan että siitä tulisi "sääntö".
9. Eki12.6.2009 klo 01:26
Puhumme aivan samasta asiasta. Kyse on vain siitä, millä termillä asian haluaa ilmaista. Täydellinen fakkisanattomuus on utopia.
10. Henry13.6.2009 klo 02:54
Ai niinkö!
11. jpq13.6.2009 klo 07:54
Henry: on se jos sanasto halutaan monipuolisena mutta toki kannattaa yrittää välttää tiettyjä sanoja ja jos tilanne sallii montavaihtoehtoa vaihtaa sitä mitä käyttää. Näin kryptojen kannalta erityisesti.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *