KESKUSTELUT > RISTIKOT > TURHIN JULKKIS?

485. Turhin julkkis?

Miina14.11.2003 klo 13:33
Taas oli iltalehden lööpissä Hjalliksen pärstäkerroin ja taisipa Meri-Kukkakin siinä olla. No onhan Hjallis rikas ja muuta semmosta, mutta EVVK.

Kertokaa mielipiteenne turhimmasta julkkiksesta
2. Titta14.11.2003 klo 14:09
Ihan meinasin sanoa että Matti Nykänen, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Matti on musiikillaan kirvoittanut niin monet naurut ja siiderillään aiheuttanut sellaiset väittelysessiot, että on takuulla tehtävänsä ajanut viihteen saralla. Ja onhan hän ristikoissakin esiintynyt. Ei siis ollenkaan turha tyyppi!

Sen sijaan sanon Henry Saari. Se mies ei ole edes hauska.
3. iso S14.11.2003 klo 14:20
Eikös turhin julkkis ole niin turha, että on turha pönkittää turhurin asemaa nimen mainitsemisella?
4. Tane14.11.2003 klo 15:09
Minun suurin ongelmani tässä ristikonteon harjoittelussa on, etteivät useimmat julkkikset kiinnosta pätkääkään. Pitää oikein väkisin lukea Seiskoja ja Apuja silloin kun niitä käsiinsä saa, nimien takia. Tänä viikonloppuna aion ostaa ensimmäisen kerran elämässäni Iltasanomat.

Nimien sijaan mainitsen turhien julkkisten tuottajia:
-missikisat
-lauluäänettömät laulajat
-suurin osa laulukilpailuista (idolsit, popstarsit, iskelmätähti yms., näistä tulee myös edelliseen ryhmään porukkaa)
-iltapäivälehtien lööpit
5. Pena14.11.2003 klo 16:27
Tane, ehkäpä missikisat enimmäkseen tuottavat turhia julkkiksia, mutta on se hyvä kun meille poikamiehille järjestetään silmänruokaa!

1. Ja on misseissä päteviäkin kaunottaria. Eräs on 'ylennyt' peräti kulttuuriministeriksi (1991).

2. TV-kuuluttaja, puheterapeutti (1984).

3. Eräs pätevä perintöprinsessa (1975) toimii nykyään etanaravintoloitsijana.

Siinäpä helpohkoja pähkinöitä, vastailkaa jos haluatte.

d:)
6. ile14.11.2003 klo 21:27
Helppoja olivat, joo. Ei tarvinnut näitä Penan pähkinöitä särkeä pähkinänsärkijällä.

Vaan eikös tämä miss etanafarmari paista näitä nilviäisiä jossain siellä Porvoon suunnalla? Oletko Pena päässyt maistamaan? Etanoita, meinaan?
7. Pena14.11.2003 klo 21:38

Täälläpä nimenomaan. En ole vielä uskaltanut maistaa. Etanoita, meinaan.

http://www.timbaali.com/
8. Helge14.11.2003 klo 22:34
Kylttyyriministerimme tiedämmekin.
Mutta kerro ne kaksi muutakin vähän dillemmälle porukalle.
Virpiä kyllä ounastelen.
9. Tane14.11.2003 klo 22:39
netistä löytyy, aika helposti.
10. Helge14.11.2003 klo 22:47
Niinpäs onkin!

Kuukkeli ja "Miss Suomi" ja sieltä "Missit kautta aikojen".
Joten jätetään vähän askartelua, vaikka en kyllä vieläkään tiedä, kuka tekee etanabisnestä.
11. Tane14.11.2003 klo 22:56
Täytyy kyllä sanoa, että aika turhia julkkiksia sieltä löytyy. Ihan uppo-outoja nimiä, varsinkin perintöprinsessat. Skandaaleja pitää olla, että pääsee lööppiin.

Turhan julkkiksen määritelmä: pitää tehdä jotain tyhmää päästäkseen ip-lehtien lööppeihin (ja vielä turhempi ottaa sinne itse yhteyttä).
12. Make14.11.2003 klo 23:11
Tanja karpela
ooh lääh.
Hyvärunkonen nainen
13. 14-vuotias ratkoja15.11.2003 klo 09:11
Käykäähän joita julkkiset kiinnostaa sivulla:

www.turhatjukllikset.net

Siellä on kaikkea hauskaa!!!

Esim. Hupia osassa voi syöttää julkkiksia hirviölle. Ja hauskuutta osassa voi muokata suomalaisten ja ulkomaalaisten julkkisten naamoja oman mielensä mukaan vain hiirtä painelemalla!!!!Kuvia on parikymmentä kappaletta!!!

Käykäähän kaikki kiinnostuneet tuolla sivulla!!!!!!!!

d=)
14. 14-vuotias ratkoja15.11.2003 klo 09:13
JA HETI KÄMMÄSIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

SIVUN OSOITE EI OLE YLLÄ OLEVA VAAN....

www.turhatjulkkikset.net

d=)

HEHE!!!!

Menkää siis tälle sivulle!!!!!!!!!!!
15. Pena15.11.2003 klo 13:15
1. Tanja Karpela (Vienonen 1991).

2. Anna-Liisa Tilus (1984).

3. Hän oli ensimmäinen perintöprinsessa (1975). Kun otetaan etunimen kaksi viimeistä ja sukunimen kaksi ensimmäistä kirjainta, saadaan ristikkosana joka tarkoittaa verkkojonoa.
16. J Takala15.11.2003 klo 17:23
Missit kautta aikojen:
http://www.misssuomi.fi/kauttaaikojen.html
17. Pena20.11.2003 klo 12:40
Uusimaa 20.11.2003: (Vastaus kolmanteen.)

"Vanhassa Porvoossa avautuu lauantaina uusi joulupiha, jossa järjestetään myyjäiset viikonloppuisin ennen joulua. Jouluun on aikaa vielä viisi viikonloppua.
- Tämä on todella hauskaa, sanoo yrittäjä Merja Tammi.
-----------------
Yhden Itämaan viisaan yllä on valkoinen silkkitakki.
- Vähän jo ratkennut. Toin sen vuonna 1975 Japanista.

Sillä matkalla hänet valittiin Miss Young International Beautyksi."
18. Still Alive20.11.2003 klo 13:05
Protestoin turhia julkkiksia vastaan jättämällä iltapäivälehden aina ostamatta kun lööpissä on Janina.
19. Pena20.11.2003 klo 13:17
Erittäin hyvä keino protestoida, et varmaankaan ole ainoa joka tekee näin.

d:)
20. Floora20.11.2003 klo 13:40
Vähän samanlaista boikottia pidän minäkin yllä, en osta iltapäivälehtiä lainkaan. Lööppejä lukemallakin pysyy kärryillä Janinan, Matin ja Mervin touhuista.

Nyttemmin on alkanut houkuttaa niiden ostaminen ristikoiden vuoksi. Jos haluaisin viettää laatuhetken hyvän ristikon parissa, kumpiko lehti ja mikä viikonpäivä olisi paras?

Bubissa on tullut ratkottua kaikenlaisia iltapäivälehtien ristikoita, mutta en ole kiinnittänyt huomiota lehden nimeen enkä julkaisupäivään, vanhojakin numeroita on ollut saatavilla.
21. Pena20.11.2003 klo 14:13
Luulenpa, Floora, että paras päivä on lauantai. Mun mielestä parempi lehti on Ilta-Sanomat ja siellä ristikko nimeltä Kovis. Pehmiskin löytyy, mutta on varmaan sulle liian helppo. Ristikoiden vaikeusaste on merkitty vasempaan reunaan 'pallosilla'. Kolmepalloinen tai -tähtinen on haastavin, ennustan että tulet pitämään niistä.
22. iso S20.11.2003 klo 14:32
Penan kanssa samaa mieltä, vaikka nykyään en yleensä sorrukaan investoimaan. Viikon lehdet pääsen yleensä näkemään, mutta vain satunnaisesti ratkomaan. Niistä paras päivä on maun mukaan torstai (torstaitupla, joista toinen on helpompi kuin toinen, yhteensä sivu ja tavallista reilummat palkinnot) tai tiistai, jolloin on perinteinen legendaarinen hämmästyttävä Uutisristikko. Ennätys lienee sitä luokkaa, että maanantaina klo 19 tapahtunut asia on tiistain ristikossa. Tuoreita uutisia tungettuna tiukat laatukriteerit täyttävään ristikkoon pienellä toimitusajalla; siinä on tavoitetta vaikka Tanelle!

Joskus kauan sitten ristikko-ero oli Iltiksen hyväksi murskaava. Muutama satunnainen kokemus viime vuosilta osoittaa, että kilpailijan (jonka nimeä käteni ei taivu kirjoittamaan...) taso on parantunut. Nyt alkaa olla kysymys makuasioista, mutta minun makuni suosii edelleen samaa kuin ennenkin.

Iltapäivälehtien (hassu nimi, kun aamulla klo 7 radiossa siteerataan päivän lehteä) sisällöstä voidaan olla monta mieltä ja ollaankin, mutta enää esimerkiksi Iltiksen toimituspolitiikka ei taida olla ihan yhtä vauhdikas kuin legenda väittää sen olleen: raflaava otsikko, perätön juttu asian vierestä ja oikaisu huomisen Hesarissa!
23. Floora20.11.2003 klo 15:58
Jippii, eikös nyt ole torstai, täytyypä kokeilla torstaituplaa, ja pari yötä kun jaksaa odotella niin pääsee testaamaan Koviksen!
24. Pena21.11.2003 klo 14:21
Jippii, nyt on perjantai, ja Hesarissa on ristikko!

En tiiä tuleeko Flooralle Hesari, mulle ei ainakaan. Mutta kirjastossa voi ottaa ristikosta kopion, joka on 'parempi' kuin lehdessä. Parempi siinä mielessä, että painoväri ei leviä ratkoessa sormiin ja naamaan. Ja mihin kaikkeen sormensa laittaakaan!

d:=D
25. Floora21.11.2003 klo 15:36
Ei tule Hesaria ei, mutta Mullikassakin on ihan kelpo ristikko lauantaisin (ei valitettavasti palkintoristikko, mutta ratkaisun saa vasta sunnuntain lehdestä).

Eilinen torstaitupla oli helpohko pläjäys, jospa ensi viikolla olisi visaisempi...
26. Pena21.11.2003 klo 16:04
Yleensä torstaituplan visaisempi versio on "vain" kaksitähtinen. Eli liian helppo sulle!

Pitää vielä sitä Hesaria "mainostaa" nimenomaan tänä päivänä. On erityisen mielenkiintoisen näköinen tänään, taitaa olla joku anagrammiteema.

Mikä on Mullikka?

d:?
27. Tane21.11.2003 klo 16:04
Voi kun laittaisivat sen ristikon sunnuntailn ehteen, niin voisi tilata sunnuntaihesarin, silloin saa kuukausiliitteenkin.

Jotkut julkkiksethan katuvat menneisyyttään. Mm. jokunen missihän lie kieltäytynyt kaikista haastatteluistakin. Onko kukaan koskaan kieltänyt nimensä pränttäämistä ristikoihin?
28. Pena21.11.2003 klo 16:10
Ennenhän se ristikko oli lauantain lehdessä. Tosiaankin sunnuntaihesarin tilaisin minäkin jos ristikko olisi siinä. Muutenkin sunnuntaisin paljon muutakin kivaa lukemista. Esim. Kirstin ja Torstin palstat.
29. Pena25.11.2003 klo 15:51
Alkuperäiseen aiheeseen, HS:


"Karpela ja Niinistö kihloihin
Julkaistu 15:35


Kulttuuriministeri Tanja Karpela (kesk) on mennyt kihloihin Euroopan investointipankin varapääjohtajan, entisen valtiovarainministerin Sauli Niinistön (kok) kanssa.

Kihlaus tapahtui viikonloppuna ja tuli eduskunnassa tietoon tiistaina."


Voe mahoton paikka! ;)
30. Floora25.11.2003 klo 15:59
Mullikas Bladet eli tuttavallisemmin Mullikka on Savon Sanomat.

(Ainakin joskus sillä on ollut jotain tekemistä Maalaisliiton kanssa)

Iso otsikko takavuosilta: Sika irti Iisalmessa
31. Pena25.11.2003 klo 19:57
Ai se on Savon Sanomat.

Meillä suomenkielisillä on täällä Uusimaa ja Hesari ja ruotsinkielisillä Borgåbladet ja Hufvudstadsbladet.
32. Matti25.11.2003 klo 20:07
Minäkään en Mullikkaa (entisenä varkautelaisena) tunnistanut. Nimi on kai tullut joskus vuoden 1965 jälkeen.

Hufvudstadsbladet eli Huvari on kuulemma myös Höplä.

Keravalla (ja sen provinssissa) ilmestyy tietysti Keskari.

Ja Länsi-Uudellamaalla Värsta Nyland.

Entäs kaupunkilehti MaTaPuPu?
33. Tane25.11.2003 klo 20:12
Nyt on iso aukko sivistyksessä. Savosta lähdin 21-vuotiaana, käyn edelleen monta kertaa vuodessa enkä silti muista Mullikkaa. Vieläpä ihan keskeltä Savoa, en mistään reunoilta edes.

Meni ketjut sekaisin kun piti vastata puhelimeen välillä. Savolainen selittelee..
34. Helge25.11.2003 klo 20:23
Ennen vanhaan oli Totuuden Torvi, joka ILMESTYI TARVITTAESSA.
Sittemmin tuli Hyvinkään Sanomat, joka ILMESTYI VAIKKEI TARVITTUKAAN.
35. Matti25.11.2003 klo 20:23
Tane, mistäpäin Savoa sitä ollaan? Meillä on mökki Leppävirralla. On muuten koko Savo niin mahdottoman kaunista seutua. Ja entäs ihmiset --- (lukija täyttää).

Vaimoa nauratti kun naapurin emäntä auttoi venettä rantaan ja sanoi, että "nyt piäsöö hyppeemään". Itse en ollut rekisteröinyt mitään muuta kuin puhetta.
36. Helge25.11.2003 klo 20:44
Voi mitä kirjoitinkaan?!
Nyt mua vierähän linnasta linnaan...,
kun katsoin viereistä säiettä!
37. Tane25.11.2003 klo 22:29
Matille ja miksei muillekin: Olen Kuopion naapurikunnasta, en Leppävirralta kuitenkaan. Siellä on siis lapsuudenkotini, oma asuinpaikkani on tällä hetkellä perhesyistä Oulun läänissä. Melko paljon järveä on kotikuntanikin pinta-alasta.
38. Wagner25.11.2003 klo 22:33
Tuusiniemellä on kiva olla.
Niin ja Outokummun puolelle linjakas viepi.
39. Pena21.1.2004 klo 10:42
IS:

"Säikyttely kiihottaa Victoriaa

Jalkapalloilija David Beckhamin esileikki vaimonsa Victorian kanssa alkaa perinteisen kaavan mukaan valojen sammuttamisella. Tätä seuraa kuitenkin jännä osuus, joka saa entisen Spice Girlin kuumaksi. Beckham hiiviskelee ympäri makuuhuonetta ja säikyttelee Victoriaa ilmestymällä esiin milloin mistäkin.

- Victoria pitää siitä todella paljon, Victorian tanssiosuuksien stylistinä toimiva Lavelle Smith kertoi Daily Star -lehdelle."
40. Pena21.1.2004 klo 13:19
"Mette-Marit sai tytön
(21.1. 11:35)

Norjan kruununprinsessa Mette-Marit on saanut tytön, kerrotaan Norjan hovista. Mette-Marit hakeutui aamuyöstä sairaalaan synnytyksen takia.

30-vuotias kruununprinsessa saapui Rikshospitalet-sairaalaan kello neljän aikaan aamulla.

Mette-Maritin vastasyntynyt on ensimmäinen yhteinen lapsi kruununprinssi Haakonin kanssa. Mette-Maritilla on ennestään seitsemänvuotias poika.

Pienokainen on kruununperimysjärjestyksessä toinen. (STT-NTB)"
41. Pena17.2.2004 klo 17:29
Seiska:

"Hallella on söpöin nenä

Näyttelijätär Halle Berryn nenä on valittu söpöimmäksi Waitrosen äänestyksessä.

Laulajatar Kylie Minogue sijoittui äänestyksessä toiseksi, seuraavaksi suloisimmat nenät omaavat Nicole Kidman, Gwyneth Paltrow ja Cameron Diaz.

Miesten äänestyksen voitti Taru Sormusten Herrasta -tähti Orlando Bloom. Brad Pitt sai hopeaa ja David Beckham pronssia."
42. Timppa17.2.2004 klo 18:13
Minne Pekka Tiilikainen unohtui, jossain toisessa aiheessa hänet mainittiin...
43. iso S18.2.2004 klo 07:36
Nenä ei saa olla vielä lahonnut. Se sulkee pois Pekka Tiilikaisen ja Michael Jacksonin.
44. ile22.2.2004 klo 02:08
Terveisiä Tahkovuorelta.

Talvilomaviikko on nyt takana päin. Sää suosi ja suksiminen sujui ilman luunmurtumia. After ski aiheutti pari kertaa särkyä pään sisäpuolella. Ei pitäisi nukkua monot jalassa.

Hiihtäessäni tyttäreni kanssa ladulla 'pertsaa' eräs arviolta seitsemänkymppinen rouva katkaisi etenemisemme aloittamalla vuolaan puheen ropinan.

Näittekö sen miehen, joka hiihti juuri teitä vastaan punainen toppatakki päällä? Se oli Hjallis! Puuskutti kuin höyryveturi ja pälä pälä pälä nuoren naisen kanssa kun nyt heilastelee niin onhan sen pakko näyttää kälä kälä kälä nuorekkaalta kälä pälä kälä...

Joo, kyllä se varmaan näin on...

Kolmen minuutin kuluttua survaisin sauvan kärjellä tytärtä pohkeeseen, jotta hän olisi ymmärtänyt jatkaa matkaa, mutta latu-uraa tukkiva nainen ei päästänyt meitä näin vähällä vaan jatkoi tarinointiaan...

Hjallis on tyypillinen mies - pari vuotta menee ja se rukoilee polvillaan lupaa päästä takaisin kotiinsa, mutta Leena ei sitä enää takaisin huoli. Uskokaa pois. Uskotteko?

Joo.

No mitä mieltä olette Ilkka Kanervasta? Onko Ile sopiva kokoomuksen puheenjohtajaksi?

Poliitikkona Kanerva ei ole mikään nero, mutta urheilujohtajana tiukka, joten nyt meidän on pakko jatkaa matkaa!

Vamos!

'Oletteko muuten törmänneet ladulla Mika Myllylään? Sekin on täällä!'
45. Titta22.2.2004 klo 17:04
No, näittekö sitä Myllylää vai menikö reissu ihan hukkaan...?

;)
46. Arska23.2.2004 klo 15:29
Suomen turhimpia julkkikia ovat nämä Robinsonit, Idolsit, miljönääri Jussin likat ym "selviytyjät"!! Tekemällä tehtyjä! En varmaan osta sitä ilttistä jonka lööpissä on "Robinson Pekka" teki sitä tai "Idos Kyllikki kärähti ratista" tai..... Säälittää ne "Suomen Robinsonitkin", jotka ovat täysin "yksin" autiolla saarella. Eihän siellä ole kuin 20 hengen kuvausryhmä, helikopterit, moottoriveneet ja muiden maiden (Ruåtsin?) vastaavat porukat! EVVK!!!!!
47. Juhani Heino7.3.2004 klo 13:53
Arskan jutusta tuli mieleen epäonnistunein näkemäni iltalehden kansiteksti: Miljonääri-Lotte sai sairaskohtauksen. Tuo Lottehan (vai onko Lotta, en ole varma kun ei niin kiinnosta) on mukana Miljonääri-Jussissa eli ei ole miljonääri edes sen vertaa kuin Jussi (joka ei edes ole Jussi...)
48. Pena2.4.2004 klo 11:55
>Matti Nykänen on turhin julkkis

(01.04.2004 12:36) Mäkisankari Matti Nykänen liisi voittoon Vuoden turhin julkkis -äänestyksessä. Nykänen sai 2 752 ääntä. Nykänen voitti turhimman julkkiksen tittelin myös vuonna 1996. Turhin julkkis 2003 -kisassa Nykäsen pani yllättävän koville tyttötrio Gimmel 2 364 äänellään. Turhin julkkis on valittu vuodesta 1994 lähtien. Matti Nykäsen lisäksi tittelin ovat voittaneet Ilkka Kanerva, Carmen Mäkinen, Linda Lampenius, Sanna Suutari, Satu Lappi, Lola Odusoga, Jasmin Mäntylä ja Joonas Hytönen. Äänestyksen järjestää Turhat julkkikset ry. (Kainuun Sanomat)>
49. ile2.4.2004 klo 13:34
Olen sitä mieltä, että tällaisen Turhin julkkis -äänestyksen voittaa aina julkkis, joka todellisuudessa on vuoden eniten julkisuudessa törttöillyt, vilautellut tai muuten vain ärsyttänyt julkkis, ja jonka tekemisistä kirjoitetut jutut ovat kiinnostaneet eniten näitä henkilöitä, jotka ovat äänensä antaneet tässä Turhin julkkis -äänestyksessä.
50. Eki2.4.2004 klo 13:39
Vastapainoksi Tarpeellisin tavis -äänestys?
51. iso S2.4.2004 klo 13:58
Kelpaisiko se 15-vuotias kaveri, joka esti bussin syöksymisen jokeen Laihialla? Tarpeellisuus oli ilmeinen ja tavis-kriteeri-täyttyy: en muista nimeä!
52. Ekui2.4.2004 klo 14:09
IsoS, loistava idea! Myydäänkö IS:lle?

Eki
53. ile2.4.2004 klo 14:23
Ihme, ettei syyttäjä ole vielä nostanut kannetta sitä laihialaista 15-vuotiasta nahkatakkisälliä vastaan. Sehän tarttui bussin ohjauspyörään, vaikkei sillä ole vielä ajokorttiakaan!

Ainakin isälle kunnon rapsut olisivat paikallaan!
54. iso S2.4.2004 klo 14:44
Ekui, myydään vaan, pannaan potti puoliksi ja ihmetellään sitten, mitä tehdä puolikkailla potilla. Ei pidä vettä eikä se soi! Oletko muuten taas käynyt päivänaukkupotilla?
55. Pena1.6.2004 klo 22:02
Julia Roberts odottaa kaksosia

-------------------------------
Los Angeles:
-------------------------------

Tähtinäyttelijä Julia Roberts on raskaana ja odottaa kaksosia. Tuplan on määrä syntyä alkuvuodesta. Asiasta kertoi Robertsin tiedottaja tiistaina.
Roberts ja hänen miehensä Danny Moder tulevat kaksosten myötä vanhemmiksi ensimmäistä kertaa. Moder on ammatiltaan kameramies.
Huhut 36-vuotiaan Robertsin raskaudesta kiihtyivät, kun hänet kuvattiin taannoin italialaisella rannalla vatsa somasti pyöristyneenä.
Roberts sai Oscarin vuonna 2000 roolityöstään elokuvassa Erin Brockovich.

---------------------------------
STT, AFP
---------------------------------
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *