KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS VIIKONLOPPU 16.-17.5.

4827. IS viikonloppu 16.-17.5.

Eki16.5.2009 klo 08:21
Avataan nyt Jaskan ideoimalla tavalla säie koko viikonlopun nimellä. Koviksesta tässä kuitenkin varmaan eniten puhutaan, ellei jossakin muualla ole virhettä.

Koviksista puheen ollen, neljän viikon takainen laatimukseni oli ensimmäinen IS-kovis kuukausiin, jolle ei avattu säiettä lainkaan. Mietin siihen syitä. Sehän ei varsinaisesti ole negatiivinen asia, koska ainakin, jos ristikossa olisi ollut joku selvästi vialla, säie olisi aloitettu. Se oli suht perinteinen pitkähkösanainen kovis ilman mitään kommervenkkeja. Tarkemmin kun ajattelee, ei siinä varmaan tosiaankaan ollut mitään keskustelemista.

Sekä se että tämänpäiväinen kovis ovat syntytavoiltaan yhdessä mielessä identtisiä. Olen molemmat aloittanut iltiksen arkipehmiksenä mutta huomannut, että ”tästä tulee liian hyvä helpoksi” ja/tai ”tästä tulee liian vaikea pehmikseksi”. Näin käy oikeastaan aika usein, siis että ristikon alku tuntuukin sopivammalta johonkin toiseen paikkaan. Kun laadinnan alkaa oikeasta alakulmasta, kuten nämä koviksetkin on aloitettu, sanasto lähtee pitenemään ylös ja vasemmalle usein aika lennokkaasti.

Tämän viikonlopun pehmissivu taitettiin ennen kuin pääkuvan parivaljakon tämän päivän aktiviteeteista oli varmuutta, joten se meni pienellä riskillä, mutta hyvin meni.
2. Jaska16.5.2009 klo 16:56
Siitä neljän viikon takaisesta jäi mieleen pääkuvan punatukkainen nainen ja Eino Kalima, joka esiintyi myös Lehdolla joulukuussa. EK sen takia, että joku ilmoitti eräässä aiemmassa säikeessä, että nimi oli hänelle ennestään tuntematon. Sitä silloin melkoisesti ihmettelin, koska se on esiintynyt molemmin sen verran usein, ettei pitempään harrastanut ole mielstäni voinut siltä välttyä.

Seuraavaa ei sitten suositeta luettavaksi sille, joka ei halua nähdä mitään rankingarviota ennen omaa ratkontaansa. Punapääristikko oli mielestäni hät´hätää 2½-tasoinen, ratkonta-aika muistaakseni jotain 80 minuuttia. Siihen verrattuna tämänpäiväinen on täysi "pehmiskovis." Omalla skaalalla selvästi keskis, johon kuuluisi kahden pallon perään vielä miinus.

Ratkonta-aikani oli 27 minuuttia. En tätä kehumielessä kertonut, koska en usko tasoni yht´äkkiä selittämättömästi nousseen. Olen aika varma, että ristikko ei useimpien muidenkaan vakiratkojien mielestä ole kovis. Tosin tämä on selvästi tietopuolinen, ja ehkä faktat olivat nyt sattuman kaupalla minulle kaiki tuttuja.

Siis: onko selvästi normaalia helpompi kovis, vai olenko lyhyen ajan sisällä joutunut toistamiseen ihmeellisen sattumuksen uhriksi (pieni pettymyshän tämä oli!)? Tarkoitan sitä parin viikon takaista oikeaa alakulmaa, joka tuotti minua paremmille ratkojille ongelmia.
3. OP17.5.2009 klo 09:14
Nyt oli helppo.
Useat sanat minulle "vaikeahkoja", mutta vihjeet liian selvät, lisäksi risteävistä sai niihin paljon apuja.
4. matts18.5.2009 klo 11:57
Mulle kovis oli kokolailla kaks, ei ihan kakspuolonen. Sopiva selänlepuutusristikko puusouvin jälkeen.
5. Eki18.5.2009 klo 12:08
Yritän niin kovasti olla ylittämättä kakspuolosta, että näin voi päästä käymään.
6. OP18.5.2009 klo 14:50
Nyt tuli arvosteltua ristikkoa, vain "pallosten" näkökulmasta, ei kokonaisuuden nautinnosta.
Ei se pettymys ollut,päinvastoin, ahaa elämyksiä oli paljon.
Mutta se oli sama kuin hyvässä elokuvassa, jaksaisin katsoa tätä pitempäänkin.
"Vaikeat kirjaimet", kun niitä on paljon, helpottavat ratkaisua, (vaihtoehdot vähissä).
7. lp18.5.2009 klo 17:08
Ei nuo pallot ole niin ratkaisevia, jos ristikkoa on kiva ratkoa ja tämä ristikko oli. Viikonlopulla oli lisäksi SK 20:n Tonin ja Pertin pitkäsanaiset mukavat ratkottavat.Ihan nautittava paketti näistä kolmesta ristikosta, kiitos.
8. Jaska18.5.2009 klo 17:23
Täytyy perua lausuntonsa, että ristikon kaikki faktat olivat ennestään tuttuja. LAULAA VANTAASTA ei ollut, mikä vantaalaisena pikkasen hävettää. Sitä ei kuitenkaan tarvinnut miettiä, sillä se kirjoittautui automaattisesti risteävien avulla.

Veikkaan, että eniten vaikeuksia ratkojille ovat tuottaneet vihjeet PITI KENTISTÄ sekä PAULILLA. Jälkimmäinen on jäänyt minulle mieleen erään ex-kapakan ansiosta, mikä täten hyödyttömänä vinkkinä sen kanssa vielä pungertaville tarjottakoon!
9. RA26.5.2009 klo 12:05
Tuo PAULILLA-vihje > TAIKAKAULIN liittyi musiikkiin: Beatlesien Maxwell's Silver Hammerin on Jukka Virtanen kääntänyt biisiksi nimeltä Paulin taikakaulin.

Ainakin Vesa-Matti Loiri on levyttänyt:
... pam pam Paulin taikakaulin
kerran heilahtaa
pam pam Paulin taikakaulin
se oitis tehoaa...
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *