KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 91

4770. Kirjailijat ketjuun - 91

Libero20.4.2009 klo 17:17
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa esimerkiksi Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta jne.

Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Ketju jatkuu tästä:

Maikki 20.4.2009 kello 16.28

Anna-Liisa Norko-Turja (A Collection of Exercices)
2. PP20.4.2009 klo 18:49
Autti, Mervi (Kuulumisia; 1/4)
3. Hemuli20.4.2009 klo 19:41
Väinö Huuska (Yhteiskunnan ongelmia; yksi tekijöistä)
4. PP20.4.2009 klo 19:46
Autti, Veli (Metsästystarinoita; 1/2)
5. Hemuli20.4.2009 klo 19:51
Lindström, Merethe (Gjestene)
6. PP20.4.2009 klo 19:56
Edwards, Harry (Henkiparantaminen eli healing)
7. Maikki20.4.2009 klo 22:16
Rudolf Värnlund (Rakennetaan talo; ja sitten ihan muuta, Mervi Autti sekä seuraavana ko. teoksen tekijäluettelossa oleva ovat minulla hyvinkin tuttuja. Mervi tunnetaan erityisesti valokuvaajaana ja S. oli luokkatoveri lukiossa. Kun tässä nyt näitä tarinoita kerrotaan!)
8. Hemuli20.4.2009 klo 23:00
Nohrström, Kyllikki (Elämäkertoja ja muistelmia)
9. Maikki20.4.2009 klo 23:07
Kim Hyun Hee (Sieluni kyyneleet: Pohjoiskorealaisen terroristitytön tarina)
10. Hugo21.4.2009 klo 01:55
H. C. Branner (Ariel)
11. PP21.4.2009 klo 07:35
Reino Aunola (Rauman kauppaoppilaitoksen tie suuriruhtinaan ajoista nykyaikaan)
12. TJV21.4.2009 klo 08:28
Alexandre Aaron (The Beauties of Chess)
13. PP21.4.2009 klo 08:31
Naskali, Päivi (Kuulumisia; 1/4)
14. [TJV]21.4.2009 klo 08:50
[Alexandre, Aaron; pilkku unohtui]
15. TJV21.4.2009 klo 08:55
Valfrid Vasenius (Suomalainen kirjallisuus 1544 - 1877)
16. Hemuli21.4.2009 klo 08:59
Stuart Keith (Linturetki; 1/2; luulen että olen kerran käväissyt Aunoloilla-> , 7;35, etunimestä en 100-prosenttisn varma!)
17. PP21.4.2009 klo 09:01
Seija Keskitalo-Foley (Kuulumisia; 1/4)
18. PP21.4.2009 klo 09:03
Hyrsky, Keijo (Rauman VPK ry 100-vuotias)
19. Hemuli21.4.2009 klo 09:05
Jason Webster (Duende - flamencon lumous)
20. PP21.4.2009 klo 09:07
Rantala, Pälvi (Kuulumisia; 1/4)
21. Hemuli21.4.2009 klo 09:11
Valojärvi, Terttu (Weitere Wege, yksi tekijöistä)
22. PP21.4.2009 klo 09:13
Udet, Ernst (Mein Fliegerleben)
23. Hemuli21.4.2009 klo 09:24
Starbäck, C. George (Vähäisiä kertomuksia Ruotsin historiasta lapsille)
24. PP21.4.2009 klo 09:30
Eeva Sumiloff (Koivulinna, Pukkilan galleria ja museo; 1/2)
25. Hemuli21.4.2009 klo 09:35
Friða Á. Sigurðardóttir (Kun yö kuluu)
26. PP21.4.2009 klo 09:38
Risto Nieminen (Siittäjä keskiajalta)
27. Hemuli21.4.2009 klo 09:41
Meigs, Cornelia (A critical history of children,s literature 1/2; ja mitähän mahtaa kertoa minusta, kun äskeisestä kummastelin:"Mikä ihmeen silittäjä?")
28. PP21.4.2009 klo 09:44
Andersson, Sven (De första ångbotarna Åbo-Stockholm)

[Ikä? :-D]
29. Hemuli21.4.2009 klo 10:17
Virpi Suomalainen (Lukiolaisen opas, yksi tekijöistä; toivottavasti nykylukiolaiset tietävät, miten "children's" kirjoitetaan...)
30. PP21.4.2009 klo 10:25
Niikko, Petri (Nyky-Suomen runoräppänä)
31. [PP]21.4.2009 klo 10:31
[Niikko on tietysti äsk. teoksen toimittaja]
32. Hemuli21.4.2009 klo 10:33
Reiss-Andersen, Gunnar (En natt i Otoçaç)
33. PP21.4.2009 klo 10:43
Raimo S. Wallin (Kaikki tiet käyvät Roomaan)
34. Maikki21.4.2009 klo 10:59
Inari Savola (Varsinainen kalavale; toinen tek.)
35. Hemuli21.4.2009 klo 11:01
Arne Ungermann (Olli yksin maailmassa; 1/2)
36. PP21.4.2009 klo 11:10
Nuutinen, Anna Maaria (Luonnonkirja; 1/2)
37. Hemuli21.4.2009 klo 11:15
Iselin C. Hermann (Suutelen postinkantajaa)
38. PP21.4.2009 klo 11:26
Nuutinen, Petri (Backlight 05)
39. Hemuli21.4.2009 klo 11:38
Reuter, Bjarne (Parrakas nainen)
40. PP21.4.2009 klo 12:45
Elma Talvitie (Ihmisenä ihmiselle)
41. Maikki21.4.2009 klo 14:18
Erämetsä, Erik (A Course In Spoken English; toinen tek.)
42. Seppo21.4.2009 klo 14:52
Kaakinen, Erkki (Pieni poika, josta kasvoi nuorukainen)
43. PP21.4.2009 klo 17:02
Iivari Rämä (Kirkko nummella - Eilen - Tänään)
44. Eki21.4.2009 klo 17:09
Matti Ylönen (Veroparatiisit; oli aamu-uutisissa puhumassa asiasta)
45. PP21.4.2009 klo 17:15
Nina Suominen (Babuskan kanssa)
46. Hemuli21.4.2009 klo 17:37
Elizabeth von Arnim (Love; Maikki, Erik Erämetsä oli professorini)
47. PP21.4.2009 klo 17:55
Mirjam Pauhe (Neitoperhosen tarina)
48. Hemuli21.4.2009 klo 17:56
Helmut Blenck (Farbfrohes Finnland; 1/2)
49. PP21.4.2009 klo 18:01
Kaimio, Jorma (Etruskit; 1/3)
50. Hemuli21.4.2009 klo 19:18
Maurice Cranston (Uusvasemmisto - en muista, milloin olen ostanut, mutta tämmöisenkin omistan)
51. PP21.4.2009 klo 19:25
Nyblom, Peter (Blåbär - minnen, mat och smak; yksi tekijöistä)
52. Hemuli21.4.2009 klo 19:28
Rasmussen, Halfdan (Ykkösen ratikka)
53. PP21.4.2009 klo 19:32
Nye, Doug (McClaren - The Grand Prix)
54. Eki21.4.2009 klo 19:34
Ullman, James Michael (Hyvää yötä Irene)
55. PP21.4.2009 klo 19:39
Larsio, Rauno (Harkittu teko)
56. Hemuli21.4.2009 klo 21:25
Ole Frøstrup (Lapsia työssä; yksi tekijöistä)
57. TJV21.4.2009 klo 21:37
Pesä, Pentti (Pimeän tien peli)
58. Hemuli21.4.2009 klo 21:39
Thorkild Bjørnvig (Delfinen)
59. TJV21.4.2009 klo 22:38
Gelfand, Boris (My Most Memorable Games)
60. Hemuli21.4.2009 klo 22:40
Susanna Widlundh (Pihasta puutarhaksi; 1/2)
61. TJV22.4.2009 klo 08:00
Harry Forsblom (Sorayan kiirastuli)
62. PP22.4.2009 klo 08:05
Mölsä, Heikki (Hetkien heijastuksia)
63. TJV22.4.2009 klo 08:21
Kay Mace (Mikä minusta tulee; 1/2)
64. Hemuli22.4.2009 klo 08:25
Claus Beck-Nielson (Sjelvmordsaktionen)
65. PP22.4.2009 klo 08:28
Nigel Roebuck (Alain Prost)
66. Hemuli22.4.2009 klo 08:33
Kauko Heikkilä (Suomalaisen kirjallisuuden historia; 1/2)
67. PP22.4.2009 klo 08:36
Ärrälä, Ilkka (Koteja Fiskarsissa; 1/2)
68. Hemuli22.4.2009 klo 08:39
Kalevi Pihanurmi (Yhteiskunnan ongelmia; yksi tekijöistä)
69. PP22.4.2009 klo 08:40
Ikonen, Toini (Elämän kukkia)
70. Hemuli22.4.2009 klo 08:43
Nissinen, Alli (1800-luvun lopun lastenrunoilija: eri kuin tunnetumpi Aili)
71. PP22.4.2009 klo 08:46
Ivars Peterson (Satunnaisuuden viidakot)
72. Hemuli22.4.2009 klo 08:47
Nielsen, Hans-Jørgen (Jäätymisen aika)
73. PP22.4.2009 klo 08:53
Neergaard, Paul (Vihreä on maailmamme)
74. Hemuli22.4.2009 klo 09:42
Laurent, Kaarina (Topelius saturunoilijana)
75. PP22.4.2009 klo 09:58
Anna Kotokorpi (Häjy Nallukka)
76. Eki22.4.2009 klo 10:00
Peter Bondanella (Italialainen elokuva - neorealismista nykypäivään; kerran väärässä paikassa)
77. PP22.4.2009 klo 10:04
Alexander, Victoria (The Marriagelesson)
78. Hemuli22.4.2009 klo 10:11
Aledandro Galvis Galvis (Maravillosa Colombia; yksi tekijöistä)
79. PP22.4.2009 klo 10:13
Saana Perkiö (Itseisarvona ihmisyys; yksi kirjoittajista)
80. Hemuli22.4.2009 klo 10:18
Irene Dyhrenfurth-Graebsch (Geschichte des deutschen Jugendbuches)
81. PP22.4.2009 klo 10:19
Hanna-Leena Hemming (Itseisarvona ihmisyys; yksi kirjoittajista)
82. Hemuli22.4.2009 klo 10:24
Gooders, John (Linturetkiopas; 1/2)
83. PP22.4.2009 klo 10:25
Nyblom, Helena (Livskraft)
84. Hemuli22.4.2009 klo 10:28
Axelsson, Sun (Honungsvargar)
85. PP22.4.2009 klo 10:31
Nuutinen, Ana (Edelläkävijät)
86. Hemuli22.4.2009 klo 10:36
Nottage, Lynn (Ruined; päivän HS ilmoittaa vuoden Draama-Pulizerin voittajaksi)
87. PP22.4.2009 klo 10:41
Naukkarinen, Aimo (Inkluusion haaste koululle; 1/3)
88. Hemuli22.4.2009 klo 11:08
Møllehave, Herdis (Taiteilijan nainen; Piti oikein tarkistaa, mitä inkluusio on, kun en tuommoisesta haasteesta työajaoiltani mitään muista)
89. PP22.4.2009 klo 11:16
Szekely, Radu (Itseisarvona ihmisyys; yksi kirjoittajista)
90. Hemuli22.4.2009 klo 11:25
Ulla Piela (Kalevalan kulttuurihistoria)
91. PP22.4.2009 klo 11:31
Alan, Henry (Ferrari - The Grand Prix Car's)
92. Hemuli22.4.2009 klo 11:37
Yrjänä Salmela (Karma Surfers, 1/2)
93. PP22.4.2009 klo 11:44
Anneli Kalajoki (Äly ja tunne; toim)
94. Hemuli22.4.2009 klo 11:47
Kåre Holt (Maan ja taivaan poika)
95. PP22.4.2009 klo 11:50
Toivakka, Lenita (Itseisarvona ihmisyys; yksi kirjoittajista)
96. Maikki22.4.2009 klo 12:23
T. F. Mustaoja (Englantia aikuisille; toinen tek.)
97. Hemuli22.4.2009 klo 12:30
Johan Jönson (Efter arbetsschema; tämän vuoden toinen Ruotsin PN-kirjallisuuspalkintoehdokas)
98. PP22.4.2009 klo 12:30
Aarnikka, Tuomo (Apuvälinekirja; 1/2)
99. Maikki22.4.2009 klo 12:41
Michal Choromanski (Valkoiset veljet)
100. PP22.4.2009 klo 12:47
Ivar Sefven (Avara maailma; 1/2)
101. -22.4.2009 klo 12:49
(12:30 JönsON >)
102. Hemuli22.4.2009 klo 12:49
[Eikös tuo Jönson (12:30) jäänyt ihan paitsioon?]
103. [PP]22.4.2009 klo 12:54
[Jatkakaa rauhassa. Haen korvaavan]
104. Hemuli22.4.2009 klo 12:59
Eizabeth Strout (on juuri saanut Pulizer-palkinnon teoksestaan Olive Kitterigde)
105. -22.4.2009 klo 12:59
(riittäisi jos kääntäisi toisinpäin: Jönson, Johan)
106. (maikki)22.4.2009 klo 13:01
[Elä suotta etsi, PP, löysin jo korvaavan. Anderbjörk, J. E (Kosta glasbruk 1742-1942 jubileumsskrift) . Kerro sen sijaan se, oliko se Mirjan kolmetähtinen niin kamala kuin väitettiin. En halua muuta apua!]
107. Hemuli22.4.2009 klo 13:02
[Jönson saa kernaasti esiintyä näin päin: Jönson, Johan.
Ja minun täytyy korjata Pulizer-romaanin oikeinkirjoitusta: Olive Kitteridge]
108. [PP]22.4.2009 klo 13:05
[Kiitos, Maikki, mulla itseasiassa oli jo ehdokas, mutta puhelin soi juuri enkä ennättänyt laittaa]
109. PP22.4.2009 klo 13:20
[Jos Hemulin 12:30 on tuo Jönson, Johan, niin kaikki lie OK!]

Tedre, Silva (Tieto koneesta)
110. [Eki]22.4.2009 klo 13:34
[Pitäiskö korjata Pulitzer-palkinnon nimeäkin...]
111. Hemuli22.4.2009 klo 13:44
Vilhjálmsson, Thór (Harmaasammal hehkuu)

[Onneksi ei sen kummemmin romaanin kuin palkinnonkaan nimi haittaa kenenkään jatkamista säikeellä.]
112. PP22.4.2009 klo 14:18
Rauma, Anna-Liisa (Käytännön kliininen ravitsemustieto)
113. Hemuli22.4.2009 klo 14:20
Synnøve Søe (Isä)
114. Hemuli22.4.2009 klo 14:23
[Tuli jälkijunassa mieleen tarkistaa Synnøve voi myös toisin kirjoitettuna. Oli vanha. Korjaus:]

Saiha Markku (Itämeren rannalta)
115. Hemuli22.4.2009 klo 14:24
[Pyydän pitkämielisyyttä:
Saiha, Markku]
116. PP22.4.2009 klo 14:28
Uusipaikka, Vesa (Kotirannan tarinat, 1/2. Hemuli, eipä tässä kiirettä mihinkään.)
117. Hemuli22.4.2009 klo 14:32
Sigurður A. Magnússon (Undir kalstjörnu)
118. PP22.4.2009 klo 14:41
Niinikangas, Vesa (Siniyöt)
119. Hemuli22.4.2009 klo 14:48
Svenbro, Jesper (Vid budet att Santo Bambini de Aracoeli slutligen stulits av maffian)
120. PP22.4.2009 klo 14:58
Reino Hämeenniemi (Niin syntyi lehtipakina)
121. Hemuli22.4.2009 klo 15:00
Maaret Halmesarka (Mikä ihmeen uussuomalainen; 1/2
Ja nyt kauppareissulle!)
122. Maikki22.4.2009 klo 15:07
Antoon Coolen (Kylä joen rannalla)
123. PP22.4.2009 klo 15:09
Anna-Liisa Suni (Kun tuuli käy: Inhimillinen kuolema)
124. PP22.4.2009 klo 15:10
Niemelä, Anna-Liisa (Kauriin polku)
125. Maikki22.4.2009 klo 15:14
Alli Walli (Näköala yli kattojen)
126. PP22.4.2009 klo 15:16
Ian Graham (Monument)
127. Maikki22.4.2009 klo 15:18
Millen Brand (Takaisin elämään)
128. PP22.4.2009 klo 15:20
Dennis Overstreet (New Wine Guide)
129. Maikki22.4.2009 klo 15:21
Tom Holmén (A.D. 30; 1/3)
130. PP22.4.2009 klo 15:24
Northcutt, Glenn R. (Neurology; 1/3)
131. Maikki22.4.2009 klo 15:27
Raymonde Vincent (Maaseutu)
132. PP22.4.2009 klo 15:30
Tirronen, Antero (Selluloidi soi; 1/2)
133. Maikki22.4.2009 klo 15:32
Robert Neumann (Nainen kirkui)
134. PP22.4.2009 klo 15:35
Nuutinen, Heikki (Suomen Liikemiesten Lähetysliitto 1920-1990; 1/2)
135. Maikki22.4.2009 klo 15:41
Kohtamäki, Ilmari (Nykänen -70; 1/11)
136. Hemuli22.4.2009 klo 16:14
Rolf Jacobsen (Maa ja rauta)
137. Eki22.4.2009 klo 16:15
Bret Witter (Kirjastokissa; toinen tekijöistä)
138. Hemuli22.4.2009 klo 16:40
Eldjárn Þorarinn (Sininen torni; minulla on kirja, koska suomentaja on tuttavani)
139. PP22.4.2009 klo 16:57
Natasha Farrant (Diving into Light)
140. Hemuli22.4.2009 klo 17:39
Tapani Sopanen (Enkeliprinsessa)
141. PP22.4.2009 klo 17:41
Nurro, Juha (Palkkahallinto ja työsuhde)
142. Hemuli22.4.2009 klo 20:04
Halonen, Seija (Persoona; yksi tekijä)
143. TJV22.4.2009 klo 20:18
Alaspää, Samuli (Aurinko yllä Siperian ja Äänisen)
144. Hemuli22.4.2009 klo 20:24
Lars Kepler (Hypnotisören)
145. PP22.4.2009 klo 21:20
Roberts, Monty (Hevoskuiskaajan vastauksia)
146. Maikki22.4.2009 klo 23:06
Teppo, Hannes (Nykänen -70; 1/11)
147. (Libero)22.4.2009 klo 23:38
(Hemuli:

Eki viittasi Pulitzer-palkinnon saajaan "Eizabeth" Stroutiin. Tarjosit aiemmin myös nimen "Aledandro" Galvis Galvis. Korjasin nimet tulevaan koosteeseen.)
148. (Libero)22.4.2009 klo 23:53
(Sori, Eki viittasi Pulizer-palkintoon...)
149. PP23.4.2009 klo 07:07
Smedman, Rolf (Från fjäder till fluga; 1/2)
150. Seppo23.4.2009 klo 07:54
Folke Forsman (Urkukoulu - Orgelskola)
151. PP23.4.2009 klo 08:44
Nieminen, Marjatta (Suomalaiset merimiehet 1900-luvun Buenos Airesissa ja siirtolaisuus)
152. Martta23.4.2009 klo 10:00
Terttu Järvilehto-Forssell (Sininen sävel)
153. PP23.4.2009 klo 10:54
Leif Wager (Hävyttömän hieno elämä)
154. Maikki23.4.2009 klo 14:18
Eero Alanne (Meet America in Reading)
155. -23.4.2009 klo 14:28
(Kirjallisuuspalkinnon oikea kirjoitusasu on PULITZER: Journalismin ja kirjallisuuden sarjassa on useita alaluokkia, joissa palkinto myönnetään, musiikissa myönnetään vain yksi palkinto. Palkinto/palkinnot on nimetty yhdysvaltalaisen lehtimiehen Joseph Pulitzerin mukaan. )
156. PP23.4.2009 klo 16:17
Eevaleena Melkas (Aavan meren tuolla puolen)
157. Libero23.4.2009 klo 22:41
Stewart, H. B. (Nonlinear Dynamics and Chaos; toinen tekijöistä)
___
(Nimimerkki -: Tulihan tuossa jo aiemmin pariin kertaan [22.4. kello 13.34 ja 23.38] selväksi, että Pulitzer kirjoitetaan Pulitzer... Ei kai kertaus silti pahitteeksi ole.)
158. PP23.4.2009 klo 22:44
Bruno Bettelheim (Kyllin hyvät vanhemmat)
159. Libero23.4.2009 klo 23:20
Markku Keisala (dekkari Aika ei anna anteeksi)
160. Maikki24.4.2009 klo 00:34
Lamberg, Hilkka (Ylioppilasaineita 2000; 1/4)
161. PP24.4.2009 klo 06:51
Alexandra Bergholm (Isoäidin elämänohjeita)
162. Iitär24.4.2009 klo 13:14
Leevi Kinnunen ( Elämän ahjossa; tutustuin Oulussa, oli rovasti )
163. Maikki24.4.2009 klo 15:32
Nousiainen, Oskari (Kotikunnaalla)
164. PP24.4.2009 klo 16:07
Ismo Nuuja (100 dinosaurusta)
165. Maikki24.4.2009 klo 16:14
Jukka Halme (Ulkomaisia kauhukirjailijoita; toinen tekijä Juri Nummelinin kanssa)
166. PP25.4.2009 klo 08:03
Ekvik, Steinar (Tysta tårar)
167. Iitär25.4.2009 klo 21:00
Aimo Vuotila ( kertomuskokoelma Elämän kasvojen alla; ranualaissyntyinen )
168. Maikki25.4.2009 klo 21:14
Akseli Paarman (Valoa ja lämpöä; Rovakairan Sähkö Oy 40 vuotta; 1/9)
169. PP26.4.2009 klo 09:28
Nina Kurki (Hyvä ihminen ja kunnon kansalainen; 1/2)
170. Eki26.4.2009 klo 13:54
Kolehmainen, Kari (Asunto-oppi; toinen tekijöistä)
171. Owlie26.4.2009 klo 14:12
Ilpo Kojo (Tietoisuus ja alitajunta; 2. toimittajista)
172. Eki26.4.2009 klo 14:22
John Wilks (Bernard - kehitysvammainen; toinen tekijöistä)
173. Seppo26.4.2009 klo 14:44
Kallimakhos (Pinakes = luettelo Aleksandrian kirjaston kokoelmista n. 250 vuotta eaa.)
174. Ann Lee26.4.2009 klo 15:24
Sinisalo, Johanna (mm. Sankari, Linnunaivot...)
175. Eki26.4.2009 klo 15:28
Sanna Paakkanen (Liukuvoidetta ja laatuaikaa; yksi tekijöistä)

[Sinisalo ollut säikeessä 7]
176. [Ann Lee]26.4.2009 klo 15:30
[Joo, sori, näköjään tänään en osaa käyttää edes selaimen Etsi-toimintoa.]
177. Ann Lee26.4.2009 klo 15:41
Erkki, Harri (Pitkä Jauntti)
178. Eki26.4.2009 klo 15:48
Irene Ibsen Bille (Hymyilevä ikkuna - Lehtiä päiväkirjasta)
179. Ann Lee26.4.2009 klo 16:02
Leinonen, Anne (mm. Valkeita lankoja)
180. PP26.4.2009 klo 16:20
Eronen, Veli Ensi (Kanadan kutsu)
181. Ann Lee26.4.2009 klo 16:35
Salin, Petri (mm. Kirjoita kosmos, yksi tekijöistä + novelleja, kuunnelmia...)
182. PP26.4.2009 klo 16:46
Ilaskari, Heikki (Hessu-sedän eläintarhassa tapahtuu)
183. Ann Lee26.4.2009 klo 16:56
Karikoski, Marjatta (Elinansurma, runoja)
184. PP26.4.2009 klo 16:59
Andersson, Inga (Nötkött)
185. Eki26.4.2009 klo 16:59
Tuppurainen, Tiina (Liukuvoidetta ja laatuaikaa; yksi tekijöistä)
186. Eki26.4.2009 klo 17:02
Goring, Michael (= Nikolai Gubsky) (Hullaantunut rakkaus)
187. PP26.4.2009 klo 17:04
Leevi Karsikas (Koppelonpesäkangas)
188. Ann Lee26.4.2009 klo 17:07
Saario, Mari (Kirjoita kosmos, yksi tekijöistä + novelleja)
189. PP26.4.2009 klo 17:09
Ignats, Ulo (Andropovin maa; 1/2)
190. Iitär26.4.2009 klo 18:20
Lancaster, Geoffrey (Essentials of marketing; 1/2)
191. PP26.4.2009 klo 19:20
Ylä-Kotola, Mauri (Alaston aurinko; 1/2)
192. Eki27.4.2009 klo 00:39
Rauni Paalanen (Agitaattorin morsian)
193. PP27.4.2009 klo 08:31
Nissen, Gerda (Alte Rosen)
194. TJV27.4.2009 klo 08:40
Anna Carpelan (Helsinki kadunnimissä; 1/2)
195. Ann Lee27.4.2009 klo 09:09
Anne Salminen (Nimbus ja tähdet, toinen tekijöistä)
196. Eki27.4.2009 klo 09:18
Marianne Ahrne (Raunioissa kukkii omenapuu)
197. PP27.4.2009 klo 10:27
Esko Koskenvisa (Kohti raitista elämänhallintaa)
198. Ann Lee27.4.2009 klo 10:53
Asko Viholainen (Merellä ei ole muistia, runoja)
199. PP27.4.2009 klo 11:42
Niemi, Turo (Avioliitto - opaskirja Suomen kodeille; 1/2)
200. Eki27.4.2009 klo 12:26
Rauni Kivilinna (Ovet suljetaan yhdeksältä)
201. PP27.4.2009 klo 12:29
Anna-Liisa Mattsoff (Maanlaajuinen kysymys)
202. Maikki27.4.2009 klo 16:48
Franz Werfel (Kuulkaa Herran ääni)
203. Eki27.4.2009 klo 16:49
Leena Olsbo-Rusanen (Ikäihmisen asuminen ja palvelut paremmiksi; toinen tekijöistä)
204. PP27.4.2009 klo 16:57
Naukkarinen, Olli (Water, Lilies and Wings of Steel)
205. Maikki27.4.2009 klo 23:35
Inderjit Kaur Khalsa (Voiman tie. Kundaliinijooga)
206. Eki28.4.2009 klo 00:23
A. Sakari Härö (Seerumit aseina - vastustajina mikrobit; toinen tekijöistä)
207. PP28.4.2009 klo 08:18
Österberg, Gunlis (Stora Musikalboken; toim.)
208. Maikki28.4.2009 klo 12:16
Ilmari Harki (Sotakorvausten aika)
209. PP28.4.2009 klo 12:20
Inga Guttorm (Saamenkielen peruskurssi; 1/3)
210. Eki28.4.2009 klo 12:20
Rauni S. Paavola (Suunnittelu ja yritysjohto)
211. Maikki28.4.2009 klo 12:23
Anja Hohti (Syntymäpäivät keijujen hovissa)
212. Eki28.4.2009 klo 12:25
Tellervo Frösén (Bitte Schön Wählen Sie Ihre Lektüre Wörterverzeichnis; yksi tekijöistä)
213. PP28.4.2009 klo 12:27
Niina Pitkänen (Rockvisa)
214. Maikki28.4.2009 klo 12:29
Eino Kuusi (Kauppahistoria)
215. PP28.4.2009 klo 12:34
Ilkka Romo (Tapanilan ekotalosuunnittelu)
216. Maikki28.4.2009 klo 12:40
Margery Lawrence (Seitsemän kuun madonna)
217. PP28.4.2009 klo 12:46
Ewa Eerikäinen (Olen muukalainen)
218. Maikki28.4.2009 klo 12:48
Nellie M. Leonard (Hiirulan perhe)
219. PP28.4.2009 klo 12:53
Dawn Prince-Hughes (Gorillan kosketus - Matkani läpi autismin)
220. Maikki28.4.2009 klo 12:59
Seppänen, Heikki (Oikeus ja politiikka; toinen tekijä)
221. PP28.4.2009 klo 13:06
Ivar Lundgren (Toinen vallankumous)
222. Maikki28.4.2009 klo 13:08
Eino Linnala (Soinnutuksen perusteet)
223. Libero28.4.2009 klo 13:32
Tästä sitten säikeeseen 92.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *