KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-KOVIS 28.3.

4705. IS-kovis 28.3.

Eki28.3.2009 klo 16:37
Kyllä sen vaikeusaste on enemmän kuin päällä möllöttävä 2½. Ainakin 3-. On jäänyt painossa muuttamatta.
2. ö28.3.2009 klo 19:47
Juu, kolmemiikka ihan oikein. Ainakin yksi tosi paha sana. Olin aivan öönä.
3. pirjo28.3.2009 klo 20:09
Aika haastava! Ratkaisu kyllä selkisi, mutta kissan ongelma jäi mietittäväksi - paitsi että just nyt keksin senkin, eli valmis on? Ihastelijan mielialasta tuli melko erikoinen, mutta se näkyy olevaankin lainausmerkeissä.

Hyvä ristikko on just tällainen: just ja just sen pystyy ratkaisemaan! Ja tässä ei tarvittu googleakaan. Pari tuntia kyllä kului mukavasti.
4. Jaska28.3.2009 klo 20:42
Kyllä sitä rankingia täälläkin ihmeteltiin. Tuplaratkonta-ajan viimeviikkoisesta otti. Siis oli oikeasti viisipalloinen!? No siltä se aluksi tuntui. Aina kun kun yritin hypätä kärryille, Pitkälä tarjosi luuvitosta, ja tömähdin samantien takaisin tantereelle. Tosin luulin sen kuuluvan teemaan.

Kun lopulta onnistuin rimpuilemaan itseni kyytiin, sysäsin Pitkälän kylmästi alas pukilta ja tartuin itse ohjaksiin. Sitten olikin aika haipakkaa, jossa vauhdittajina oli pari muistumaa vanhoista koviksista. En nyt tee siitä sen enempää numeroa...

Väsyhän siinä vauhdissa tuli, ja vasemman yläkulman lähestyessä pyysin Pitkälän takaisin puikkoihin. Eikö mitä, jätkä veti liinat kiinni, ja hepo pysähtyi täysin. Siinä sitten jökötettin puoli tuntia, enne kuin sisu (DDD) antoi periksi turvautua armahtavaan googleen. Jassoo, vai semmoista peliä...

Annettakoon anteeksi. Numeroteema ei ollutkaan vielä tyhjiin ammennettu. Sen valossa tuo pieni särö himmenee melkein näkymättömiin. Täyskolmoskoviksen arvosanaksi ynnätään se tuplaten!
5. RA28.3.2009 klo 21:13
Kyllä ristikot ovat sentään iloinen asia! He. He he.

KUNINKAAN KÄSISSä (6) - he
HAPPISULATTAMO (5) - he he
KIERTÄVIEN HARRASTAMA (6) - hehe he
BIOJÄTETTÄ (4) - hih
6. PP28.3.2009 klo 22:23
TYHMIEN KRIISI, RÖÖKIAUTO, JUOMA! ja SIHISEVÄ edellisten lisäksi hehe.

Röökiautoon tyrkytin ensin erästä toista autoa, ns. erämaan laivaa. Sellainenkin on ainakin ollut joskus olemassa.

Vasenta ylänurkkaa ähräsin pitkään, olipahan sen verran outo se huutojuttu. Kun vielä tulkitsin mustan 'pussin' vasemmalla verkkokeinuksi, jossa joku lepää kaksinkerroin, niin tietäähän sen, missä sillloin ollaan, täysin pusikossa. Totesin, ettei pallot voi olla oikein, kun maistuu ihan kolmipalloiselta.
7. Keltis28.3.2009 klo 22:25
Sopivan vaikea.
Oikea yläkulma oli minulle hieman ongelmallinen.
HAPPISULATTAMO oli paras.
8. Libero28.3.2009 klo 22:49
On niin monisanainen vihje kovisnumero 27:n alapuolella, ettei sitä voi tänne kirjoittaa. TOP 5 -listan kärkeen se kuitenkin valikoitui.

Tonin numeroteemaan kuuluvista ristikoista tämä vaikutti selväpiirteisimmältä. Keskipakoisessa ratkontasessiossa alku sujui liiankin rempseästi. "Ihastelijan mielialaan" virittäydyin jo vihjeitten KUNINKAAN KÄSISSÄ (6) ja JUOMA! (7) kohdalla, mutta mitä olikaan tulossa? Harjajuttuja, kanikonttoria ja muuta sellaista.

Yksi vieras sana oli. Olikin korkea aika oppia muuan indeksi.
9. suomalainen1.4.2009 klo 09:13
Valmista tuli täälläkin. Mikä ihmeen ajatus kätkeytyy pääkuvan alaspäin lähtevään lauseeseen?? Todella mystinen juttu, ellei sitten... Ristikko oli muuten todella hyvä, ahaa-elämyksiä tuli roppakaupalla! Kiitos TP.
10. Eki1.4.2009 klo 10:52
Kerrotaan lauantaina, mutta mieti tuttuja lentäviä lauseita ja väännä se oikea tonimaiseen tapaan.
11. suomalainen5.4.2009 klo 11:47
eipä sitä selitystä ole kuulunut? ei ole auennut.
12. RA5.4.2009 klo 11:50
Sanonta on "VIIS SIITÄ!" Eli:
NÄIN MONTAKO KEHOTETAAN SIITTÄMÄÄN
13. suomalainen5.4.2009 klo 11:55
ahaa, mulla pyöri päässä vain; virrestä viis minä veisaan...
14. RA5.4.2009 klo 11:56
Pääkuvassahan oli vain numero 5.
15. suomalainen6.4.2009 klo 08:59
no ei siinä ollut mitään siittämisestäkään!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *