KESKUSTELUT > RISTIKOT > RISTIKKO SM 2009 - OSA 2

4700. Ristikko SM 2009 - osa 2

Eki27.3.2009 klo 09:53
Jatketaan jännittävästä tilanteesta, jossa kutsut on edellisenä päivänä lähetetty päätöstapahtumaan päässeille 104 henkilölle.
2. TAM27.3.2009 klo 14:37
Kiitos vain kutsusta. En uskonut pääseväni omalla surkeahkolla ajallani välieriin.
3. Echo327.3.2009 klo 15:19
Ihan mielenkiinnosta.. mikä oli surkeahko aika?
4. iso S27.3.2009 klo 16:50
Luukusta tipahti se kaivattu lappu
kun Iltiksen herrat näin ilmoitti:
ei sulla raadanta vielä oo loppu.
Tuo lause mun mieleni virvoitti!

Käytin puujalkarunoilijan vapautta puhuessani Iltiksen herroista, vaikka allekirjoittajina olivatkin Skyttä (Sanasepot) ja Tolvanen (IS).

Välieräorsilla tavataan!
5. Taata27.3.2009 klo 21:30
Iso S vedätti jälleen!
6. Echo327.3.2009 klo 23:59
Ja saapui kutsu tännekin, vaikka sitä jo epäilin.

Lauantaille siis vähän poikkeavaa ohjelmaa tiedossa.
7. 028.3.2009 klo 00:03
Onnea teille. Minä jännitän maanantaita.
8. pirjo28.3.2009 klo 00:56
Kyllähän se kivalta tuntui, kun kirje tuli! Melkein kuin olisi Linnan juhliin kutsuttu... ;-)

Sitten HS:n helppoa ratkaistessa iski paniikki - miten ihmeessä sitä pärjää ilman googlea ja vanhaa Wireniä... Mutta leikkiä tämä vain on, mielenkiintoista kokeilla. Ja nähdä "alan ihmisiä".
9. TAM28.3.2009 klo 07:42
Mun aika oli huikeat 307 minuuttia. Olin aivan varma, ettei sillä ajalla olisi mitään asiaa jatkoon.
10. CO28.3.2009 klo 09:53
Sittenhän miekin olisin päässyt 300 minuutilla jatkoon (edellyttäen että ristikko tuli oikein ratkaistuksi)! Paitsi että asetin Taiji-leirin etusijalle. Siispä tähtään välieriin kahden vuoden päästä.
11. Eki28.3.2009 klo 10:11
Tässä vaiheessa voin kertoa, että jatkoon pääsi 360 minuutilla. Siihen olikin hyvä vetää raja, koska seuraava oli ratkonut 450 minuuttia.

Tämän kisan voittaja on taatusti taitava ratkomaan helppoja ja vaikeita. On hienoa, jos rinnalle tulisi kisoja, joista eri-ikäiset ja eritasoisiin ristikoihin pystyvät saisivat mahdollisuuden kisata parhaista sijoista.

SM-ristikoiden luonteesta vielä hieman. Alkuerät 1-2, välierät 1-2 ja finaali ovat sisällöltään erittäin perinteistä ristikkotuotantoa. Niissä on tavallisia sanoja rikkaalla kirjaimistolla ja ihan yleisymmärrettäviä vihjeitä. Alku- ja välierien kolmannet tehtävät sisältävät vihjeitä, joita ei ole helppo keksiä tuossa tuokiossa. Loppujen lopuksi niissäkin on paljon helppoja tai liki helppoja vihjeitä. Niitä ei vain nopeasti löydä. Visaiset vihjeet on keksitty laajasta nykyrepertoaarista, joka on yleisesti käytössä visaisissa ristikoissa. Kun visaiset täällä usein jaetaan kahteen kategoriaan, voin todeta, että se toinen linja "Googlella onneen" ei mitenkään sovi SM-kisaan. Yleistieto ja päättely ovat ainoa mahdollinen linja.
12. CO28.3.2009 klo 10:53
"Yleistieto ja päättely ovat ainoa mahdollinen linja."
Siinä syy miksi pidän Pelikaanien ristikoista ja miksi SM-kisaristikot kautta vuosien ovat olleet mieluisaa ratkottavaa.
13. Jaska28.3.2009 klo 12:00
Ei hullumpi idea Ekin mainitsema ikäkausikisa. Joko erillinen tai omana sarjana yleisen sisällä. Minäkin voisin muuttaa tähtäimen häntäpään valvojasta jopa mitalisijaan yli seitenkymppisten skabassa...
14. Eki28.3.2009 klo 12:11
Se oli suoraan Haapalaisen konseptista.
15. ratkoJA28.3.2009 klo 13:28
Pahus, nyt kyllä harmittaa! Ehdin ratkoa 3. alkueräristikkoa vain 167 minuuttia ennen kuin luovutin, kun tuntui ettei se kuitenkin tule valmiiksi sellaisessa ajassa jolla jatkoon pääsisi. :/
16. ++juh28.3.2009 klo 13:38
Välieriin pääsi 360 minuutilla. Seuraava oli ratkonut 50 minuuttia kauemmin eli 410 minuuttia.
17. Matti28.3.2009 klo 13:47
Ovatko kaikki hyväksytyt saaneet jo postia? Siis ratkaisussani on virhe. Turkkilainen! (Tämä ei ole kiihottamista kansanryhmää vastaan.)
18. Eki28.3.2009 klo 13:54
Juha korjasi väärän tietoni.

Kaikille jatkoon päässeille lähti postia torstaina.
19. mor28.3.2009 klo 14:10
Liityn Matin turkkilaisryhmään, koska en vielä postia saanut.

Maanantai on silti toivoa täynnä (vai miten se sanonta meni?).
20. iso S28.3.2009 klo 15:27
"Lähti torstaina" ei välttämättä tarkoita sitä että "saapuu perjantaina" vaikka kuoressa olikin ykkönen. Se ei tarkoittane sitä että pääsisin kisaan paalupaikalta vaan että IS on kustantanut kuorelle ykkösluokan matkan.

Juuri tällä viikolla kävi niin että puoli tusinaa naapurille tarkoitettua lähetystä löytyi minun postilaatikostani. Suoritin jatkojakelun mutta entäpä jos olisin ollut lomalla tai muuten vaan ulkomailla, vaikkapa Tampereella nääs? Pientä toivoa voi siis elätellä maanantaihin asti vaikka kutsua ei tullut.

Tämä ei sitten ollut mitään vedätystä. Sellaisesta minua syyttävä taho saisi lyödä todisteet pöytään tai laittaa letkautukseensa jotain mistä huomaa että kyseessä on huumori. Huumoria se on huonokin huumori, vaikka asiasta tietävinään olevien tahojen mukaan huumori voi olla jopa hauskaa!
21. Marco Poloinen28.3.2009 klo 17:20
Ei näkynyt kirjettä, mutta itsepähän tuli sössittyä. Alustavasti arvioituna ratkomus on kyllä mallin mukainen ja aikakin näköjään olisi ollut riitävän alhainen. Mutta viisi tuntia ja vartti tuntui siinä vaiheessa ihan toivottomalle; KAIKKI MUUT ovat varmasti tehneet sen vähintään puolta nopeammin. Tympi oma huonous niin paljon, että ruksasin ensin alemman ruudun. Sitten suttasin sen ja ruksasin ylemmän, mutta taisin panna sen sulkuihin ja varustaa vielä "hätävara"- kaneetilla. Eli kun ei kantti riitä, niin sitä saa mitä tilaa (tuomaristoltakin).

Voihan ratkomuksessa tietysti olla virhe, harmittaisi ainakin vähemmän. Kisassa pärjäämisestä ei ole mitään harhaluuloja, mutta olisihan se varmaan ollut mieliinpainuva kokemus. Eiköpähän tuota silti pitäne tulla osallistujia paikan päälle kirittämään...
22. RA28.3.2009 klo 18:10
Rauhoitukseksi ja vihjeeksi mahdollisille ensikertalaisille:

SM-kisaristikot ovat tosiaankin (kuten Eki yllä jo vakuutti) sanastoltaan sellaisia, ettei ristisanakirjoja ja hakuja tarvita.

Rohkenen kääntää tilanteen jopa niin päin, että JOS kesken kisan alat ikävöidä Googlea tai "vanhaa Wireniä", niin varsin todennäköisesti olet ratkonut jotain väärin.
23. Ritu28.3.2009 klo 18:56
Eki laittoi tuolla jossain, että ensimmäinen joka putosi, tipahti ajalla 450 min. Oli muuten oma aikani :(.
Yhdessä vaiheessa unohdin pysäyttää kelloni, kun oli pakko tehdä muuta. Aikaa lisäsin reilusti, puolisen tuntia ehkä ylimääräistäkin, muttei mahdollisesti lähempänä oikeaa aikaanikaan olisi jatkoon päästy, jos kerran viimein pääsi ajalla 360 min. Virheen mahdollisuuskin on vielä hyvin todennäköinen.

Perjantaina ehdinkin jo luulla, että kisakutsulle on käynyt samalla tavoin kuin minulle lähetetyillä linnankutsuilla edellisvuosina: kusti polkenut pyörällään ohi ja hukannut mun kirjeeni. Kustille anteeksipyyntö ja kaikille jatkoon päässeille pidetään täällä peukkuja. Paras voittakoon tai tulkoon ainakin toiseksi :).
24. Aikatarkennus28.3.2009 klo 19:32
Lähettäjä: ++juh 28.3.2009 klo 13:38

Välieriin pääsi 360 minuutilla. Seuraava oli ratkonut 50 minuuttia kauemmin eli 410 minuuttia.
25. pirjo28.3.2009 klo 21:18
Ekille ja RA:lle kiitokset rohkaisuista! Miten se menikään? "Parhaani yritän ja katsotaan, mihin se riittää." Vaikka kirisi toiseksi viimeiseksi...
26. mlo28.3.2009 klo 21:49
Mice - lohdutukseksi sinulle: minäkin olin samoilla jäljillä. Minusta se DEJA viittasi johonkin, jonka yhdistin ruotsin kieleen...
27. Lauri Kultti29.3.2009 klo 19:05
Lähdin kotoa perjantaiaamuna ennen postin tuloa. Tulin juuri kotiin ja taivas tippui ja maailma romahti. Ei ollut kutsua postilaatikossa. Huokaus!
28. RA29.3.2009 klo 19:39
Nyt kai kuuluu sanoa, että ai ai ai. Ja muista, että ristikot ovat iloinen asia!

Huomenna sitten.
29. matts30.3.2009 klo 08:33
Hmm! Kaipa sitä on sitten lähdettävä lauantaina postille vaikka piti mennä puusouviin! Vaikka ehtiihän sitä vielä la-iltana sinnekin.
30. erki nool30.3.2009 klo 11:35
Tere, nimeni oli kuulemma listalla, mutta kutsu ei ole vielä ehtinyt tulla. Noh, eiköhän se sieltä vielä ilmesty. Ensikertalaisena pyytelen Teiltä konkareilta vinkkejä, tietoja ja varoituksia välierien suhteen. Paikkana on Pääposti klo 10, sen tiedän ja tulen varmasti jo tunteja ennen sitä, mutta kiinnostaisi välierien väliset tauot, kuinka pitkät jne. Saako käyttää lisävarusteita, esim. luuppi, oma kynä ja kumi jne? Sääntöjen kompastumiskohdista olisi hyvä kuulla, esim. käsialani on kiireessä huono; tulkitaanko epäselvä kirjain muitta mutkitta vääräksi? Viime vuoden kuvista päätellen siellä istutaan melko lähekkäin; ilmeisesti valvonta on tiukkaa, tuijottelu "kaukaisuuteen" on pois laskuista? Miten saan hillittyä valtavan jännitykseni kilpailutilanteessa? ym. ym.
Tipsatkaa!
31. matts30.3.2009 klo 11:49
Tuohon viimeiseen; aloita relaaminen viimeistään torstaina :)
32. Herkku30.3.2009 klo 11:53
Kun oli jo aiemmin puhetta nykyisen kilpailun parannusehdotuksista, juolahti mieleen jälleen yksi asia. Loppukilpailuvaiheessa on äärimmäisen häiritsevää se, että ihmiset alkavat valua pois, kun säädettyä ratkonta-aikaa on vielä jäljellä pitäen armotonta mekkalaa samalla. Ehdottaisinkin, että kaikkien olisi istuttava koko ratkontaan varattu aika aloillaan, jolloin työrauha säilyisi. En usko, että on kenellekään niin merkittävä asia päästä lähtemään joitakin minuutteja aiemmin pois paikaltaan...
33. Herkku30.3.2009 klo 11:56
Lisään vielä edelliseen, että tokihan valmistumisensa voisi ilmaista valvojille samoin kuin aiemminkin.
34. Tuomas L.30.3.2009 klo 12:01
Oma kynä ja kumi saa ainakin olla. Tuskinpa luupin käyttöäkään on kielletty. Hakuteoksia ei sen sijaan saa olla mukana ja kännykän pitää olla kiinni.

1. ja 2. välierän välissä ei ole kovinkaan paljoa taukoa, 2. ja 3. välissä sen sijaan puolentoista tunnin lounastauko.
35. Eki30.3.2009 klo 12:02
Tämä oli muistaakseni aluksi voimassa, mutta ratkojien pyynnöstä se muutettiin. On totta, että kolinaa ja hälyä se aiheuttaa ja voi häiritä vielä jatkavia. Tästä voisi lyhyen neuvonpidon pitää, mutta en lupaa muutoksia.
36. Hessu30.3.2009 klo 12:56
Tavalliselle riviratkojalle on 1.välierän 1.sana vaikein! Sen kun löytää niin siitä se lähtee se omantasoisen suorituksen tekeminen! Ne 2. ja varsinkin 3. välierä ovat jo kellon ja paperin vuorotellen tuijottamista jos ei heti saa juonenpäästä kiinni.. "ammattilaiset" ovatkin eri lukunsa. Riviratkojalle jo välieriin pääsy on saavutus vaikka sijoitus
loppupeleissä olisikin 50 huonommalla puolella!!
ps.tampereen plikoille terkkuja.
37. ++juh30.3.2009 klo 13:21
Älä yritä ratkoa nopeasti. Ratko oikein.
38. Marianna30.3.2009 klo 13:34
Älä kiinnitä mitään huomiota ulkopuolisiin ääniin, kuten kynän kiito viereisellä pöydällä, Valmis! -huudot ja kellon tikitys. 1. ja 2 välierässä keskity ottamaan virheettömän ratkaisun bonus-pisteet, 3:ssa toivo ihmettä.
39. -30.3.2009 klo 13:37
Valmiiksi tulo ilmoitetaan nostamalla kilpailunumero ylös. Ei huutamalla.
40. RA30.3.2009 klo 14:35
Erkille (nool): Kutsukirjeessä on paljon tietoa kisan etenemisestä ja puitteista - jos nyt ehdit sen saada ennen lauantaita. Myös kisan alussa käydään hyvin läpi kaikki olennaiset asiat.
_____

Kisassa on kolme ristikkoa, joiden maksimiratkonta-ajat ovat 15, 30 ja 45 minuuttia. Nopeimmat (en kuulu heihin!) tarvitsevat tuosta maksimista vain pienen osan, joten en kannata heidän paikoillaan istuttamistaan koko ratkonta-ajan. - Osa kisatunnelmista syntyy juuri siitä, että vähän kerrassaan salista valuu ratkojia ja kokemustenvaihto alkaa. TOKI jokaisen on syytä tajuta, että poistuu hiljaa ja että sivutiloissakin puhutaan tarpeeksi hiljaa. Niissä kisoissa, missä olen ollut, ei mielestäni ole ollut mitään häiritsevää meteliä.
_____

Miten olla jännittämättä? Miten saada itsestään ulos KISAssa se taito, joka on? Juhan ja Mariannan neuvojen lisäksi tulee mieleen, että saisikohan itsensä jotenkin "huijattua" ikään kuin pois kisatilanteesta? Vaikkapa joillakin mielikuvilla junasta tai kotoa tai missä nyt itse keltäkin ratkonta sujuu itsestään ja helposti nopeasti. Taituritkin sanovat, että jos yrittää liikaa, niin pieleen menee; Niinpä kannattanee hakea rentoa, ehkä leikillistäkin asennetta sekä itseen että kilpaan. Semmoista hyvällä tavalla "ei sen väliä, miten tässä käy" -asennetta.

Sehän on - kaiken lisäksi - tottakin!
41. Eki30.3.2009 klo 14:50
Nimimerkille marco poloinen: selityksesi ruksin vieressä oli sen verran monimielistä "ehkä"- ja "hätävara"-sanoineen, että tarkastaja oli tulkinnut sen kuitenkin "ei"ksi. Sinulle tulee kutsu välieriin.

Lauri Kultin vastaus ei jostain syystä tullut viime viikon kokouksessa pöydälle, vaikka siinä oli vain yhden kirjaimen ero mallivastaukseen eikä tuota vaihtoehtoa ollut muilla. Tuomarit pohtivat. Kutsu tulee jos tulee.

Vihjeessä (R)EPU(T) = (R)INKA(T) on yksi hylätty ratkoja vastannut INNA. Rintoja kuulemma kutsutaan repuiksi. Inna on venäläisen naisen nimi. Pohdimme, olisiko vastaus hyväksytty. Tällä ratkojalla ei aika kuitenkaan riittänyt jatkoon.
42. Marco Poloinen30.3.2009 klo 15:02
Kiitos! Pyrin jatkossa toimimaan yksiselitteisemmin. (= Nukkumaan yön yli ja käyttämään kylmän viileää harkintaa :-) )
43. mor30.3.2009 klo 15:43
Turkkilaiskomennus jäi osaltani lyhyeksi, kun löysin IS:n kirjeen postilaatikostani tänään.

Taidanpa lähteä bussilippua ostamaan. Ovatkohan uuden moottoritiepätkän tunnelit auki ensi lauantaina?

Rutkasti onnea ja iloista mieltä kaikille mukanaolijoille!
44. RA30.3.2009 klo 16:17
Vielä - toivottavasti vain rohkaisuksi - kaikille ekakertalaisille muisto omasta eka kerrasta (olen kertonut tämän ennenkin, mutta ehkäpä joku löytää tästä sopivan rentoa kisa-asennetta):

Ensimmäinen ristikko. Ratkonta-aika alkaa. "Nyt saa kääntää ristikon." Käännän ristikon, otan kynän käteen. Kirjoitan muutaman sanan. "Onpa helppo!" Samassa viereinen kilpailija nostaa kätensä ylös ja ilmoittaa olevansa valmis.

:-D
45. iso S30.3.2009 klo 17:08
Omat hatarat muistikuvani 16 vuoden takaa löytää pakinaosaston ensimmäisestä jutusta.

Ensikertalaisille neuvoksi viittaan edellä annettuihin ohjeisiin ja korostan että hosuminen ei kannata. Aikasakko ensimmäisestä virheestä on niin kova ettei sitä kannata tehdä. Maltti on valttia, vaikka tietenkään ei kannata jäädä unelmoimaan muita asioita kun on tehtävä edessä.

Ensimmäinen erä on helppo ja hätäisimmät pelottavan nopeita. Sen ei kannata antaa hämätä. Ratkaisevat erot syntyvät vasta kolmannessa välierässä. Siellä veri punnitaan ja sijoitukset jaetaan.
46. Jussi S30.3.2009 klo 17:34
Selitys pliis: Miten LIED on 4:s? Mikä ihmeen LENSEÄ??
Ajatteluketju, joka ei tuottanut tulosta: Kai LIND oli 4:s Four Cats jäsen, (liittyi viimeisenä mukaan) mistä en antanut millään periksi, joten EMMA jäi tietenkin saamatta), hämmästys on AITO, 14.3 syntyy lapsia ja heille tulee NAPA. Ainoaksi kummajaiseksi jäi LENS_O, johon I (mm. piilolinssivalmistaja), kun ei mitään järkevää löytynyt rimmaamaan helteen kans. Muuten oli aika helppo alle 2 tunnin punnerrus, mutta kun...
47. Kasperi30.3.2009 klo 17:44
Lie D... eli D on neljäs kirjain.
48. RA30.3.2009 klo 17:46
4.? > LIED eli LIE D (epäröi neljättä kirjainta)

EI HELLE > LENSEÄ (~ leuto)
49. Marianna30.3.2009 klo 17:48
Lähettäjä:- 13.37.

Totta. Taisin muistella laivaratkonnan SM-kisaa.
50. RA30.3.2009 klo 17:55
Jussi S:lle: Eivät tuollaiset LENSIO ("mm. piilolasivalmistaja") -jutut kuulu sanastoltaan SM-tason ristikoihin.

Heti kun jotain noin outoa alkaa tulla mieleen, tietää olevansa väärillä jäljillä tai hakevansa ratkaisua liian vaikeasti.
51. Tuomas L.30.3.2009 klo 18:12
Eki 30.3 klo 14.50: sen verran vain täydennän, että INNA on naisennimenä käytössä Suomessakin. Allakassa sitä tuskin on, mutta tunnen useammankin suomalaisen Innan.
52. iso S30.3.2009 klo 18:19
Joo, Inna ei ole mikään sukupuuton partaalla koriseva nimi. Voittaa esimerkiksi Arjan (tutummalta tuntuva nimi, ei sinänsä liity tähän ristikkoon) nimipalveluun tänä vuonna tulleissa 2-0 ja koko 2000-luvulla 141-57.

Tuomas tietää nämä naisasiat kun tapaa heitä oikein ammatikseen!
53. Lissu30.3.2009 klo 19:12
Selitystä kaipaan minäkin, vaikka "eliittiin" pääsinkin. En nimittäin vieläkään ymmärrä, mikä funktio oli T-kirjaimella "ei tipu!"-vihjeissä. Sanathan syntyivät väkisinkin oikein, mutta tämä T, ja vielä molemmissa...
54. Tuomas L.30.3.2009 klo 19:24
Ylemmässä vihjeessä se T onkin vain hämäystä. Alemmassa vihjeessä T sanoo "Ei tipu!" eli se on SAITA T. (Vastaussana SAITAThan ei ole saita-sanan taivutusmuoto.) Team Katalinilla oli samantapainen vihje viimeisimmän Sanasepon ristikossa: T sanoo "Armoa, armoa!" ja vastaus on TANELI.
55. Lissu30.3.2009 klo 19:55
Kiitos Tuomas L. Tässä tapauksessa ylempi T oli oli siis eksyttämistä puhtaasti eksyttämisen vuoksi. Purnaan. Eksyttäminen saa, ja sen pitääkin olla, jopa pirullista, mutta epäloogista ei.
56. Eki30.3.2009 klo 20:04
Toisessa vastauksessa T oli mukana, toisessa ei. Miksei sama T voinut silti sanoa sitä toistakin?
57. mor30.3.2009 klo 20:19
Teethän ovatkin aina niin puheliaita... ;-)
58. Lissu30.3.2009 klo 20:20
Purnaan edelleen. Onko muita purnaajia? Jos ei, harjoittelen edelleen umpikieron ajattelun logiikkaa.
59. Kasperi30.3.2009 klo 20:56
Nimi oli lehdessä, en tosin epäillytkään ettenkö olisi oikein ratkonut.
60. 030.3.2009 klo 21:26
Minulla oli yksi sana, joka vaivasi, siksi en ollut varma ja
voihan virhe tulla huomaamattakin. Sieltä nimi kuitenkin
löytyi.
61. Tapsa30.3.2009 klo 21:26
Herkulle tiedoksi: ylioppilaskirjoituksistakin saa poistua kun tuntee olevansa valmis, ja ne ovat ehkä ja varmasti ihmisen elämälle tärkeämpi tapahtuma kuin ristiiko-SM.
Sulje korvistasi pois kaikki ulkopuolinen häly, ja keskity vain omaan suoritukseesi.
62. iso S30.3.2009 klo 22:25
Hieman saivartelen että oltaisiin samaa mieltä mistä ongelmasta puhutaan.

"Loppukilpailuvaiheessa on äärimmäisen häiritsevää se, että ihmiset alkavat valua pois, kun säädettyä ratkonta-aikaa on vielä jäljellä pitäen armotonta mekkalaa samalla."

Lauantaina on kaksi vaihetta: välierät ja finaali. Minä tulkitsen niin että finaali on se loppukilpailuvaihe. Nyt en muista onko sinä mitään varsinaista säädettyä ratkonta-aikaa. Jos on niin luullakseni/muistaakseni sillä ei ole ollut käytännön merkitystä; finalistit ovat ratkaisseet finaaliristikon ennen tuon oletetun määräajan täyttymistä. Poistumiseen halukkaat ovat pääosin sen tehneet ennen finaalin käynnistymistä ja ne ketkä jäävät seuraamaan finaalia, jaksavat odottaa sen kymmenkunta minuuttia minkä tuo viimeinen hermojenraasto kestää.

Poistumiskysymys on olennaisempi välierissä. Niissä minusta kilpailijat saavat itse päättää istuvatko vai poistuvatko. Jos poistuvat niin tietysti mielellään suurta meteliä pitämättä. Kuuluu toisaalta kilpailun henkeen luoda paineita vastustajille (vaikka sitten niin että on pelannut riskillä ja jättänyt tarkistamisen liian vähälle) esittämällä nopeaa. Toisaalta nopeimmille käy oikeasti aika pitkäksi jos joutuu istumaan tyhjän panttina yli 20 minuuttia kun sen ajan voisi käyttää ristikoista puhumiseen. Tämä pakkoistumisen riski on täysin mahdollinen kolmannessa välierässä, ellei sitä ole viritetty tavallistakin vaikeammaksi. Siinä alkaa helposti naputtaa sormilla pöytää ja ikävissään rouskuttaa kynän nysäksi. Vähintäänkin selailee Iltistä ja se rapisee. Onko näitä sitten kiva kuunnella kun itsellä seisoo järki päässä? Minusta on mukavampi kuvitella että "jaha, askelista päätellen joku onneton reppana luovutti." Tosin itselläni ei ole sanottavasti tuota ongelmaa kun jännittäminen ja keskittyminen tekevät yhteisvoimin ympärilleni muurin joka sulkee kavalan ulkomaailman pois.

Parasta olla vilkaisematta poistujia ettei toiveajattelu saa kolhuja. Tietyt tyypit, mitenkään esimerkiksi Seppo Suuren nimeä mainitsematta, poistuvat vain tekosensa tehtyään. Valitettavasti.

Muuten noin yleisesti ottaen kisoissa on minusta ollut erittäin hyvää urheiluhenkeä ilmassa. Saman toivon jatkuvan tänäkin vuonna. Jokainen tekee parhaansa eikä katso pahalla jos toisen paras on parempi kuin kolmannen. Paras mies voittakoon ja jos ei miehet pysty kykenemään niin nainen sitten, väliäkö hälläkään. Kova harjoittelu päälle vaan ja kahden vuoden päästä uudestaan.
63. turutar31.3.2009 klo 00:33
Olisiko muka parempi, että kilpailija ratkottuaan ilmoittaa järjestäjille saaneensa valmiiksi, ja nämä sitten tulevat hakemaan ristikon? Samalla lailla kai sekin hermostuttaa jäljelle jääneitä?
64. RA31.3.2009 klo 01:44
Noinhan se itse asiassa taitaa mennäkin? Eli toimitsijat käyvät keräämässä pöydiltä valmiita ristikoita ajanoton lomassa sopimiksi katsomissaan väleissä.

Yhtä kaikki. Salissa on joka tapauksessa kävelyä pitkin kisaa.
65. Eki31.3.2009 klo 01:50
Toimitsijoiden toimintaa eivät kilpailijat juurikaan huomaa, ellei ratkoja itse tee lopettamisestaan numeroa. Ideahan on, että nostetaan numero, otetaan mahdollisesti katsekontakti omaan toimitsijaan ja pian saadaan laskea numero alas. Ristikko on tässä vaiheessa koko ajan alaspäin käännettynä. Mitään ääntä ei tästä synny, ellei mahdollista pientä viuhinaa lasketa mukaan.
66. turutar31.3.2009 klo 02:46
Niinhän se olikin. (Kahdessa vuodessa ehtii unohtaa paljon systeemeistä ja koko kilpailutilanteesta... eli on pakko tulla verestämään muistoja!)
67. Herkku31.3.2009 klo 07:33
Ylioppilaskirjoitukset ovat kyllä ihan asia erikseen, koska siellä odotteluaika venyisi mahdollisesti tunneiksi. Mutta nyt jos välierävaiheessa joutuisi odottelemaan mahdollisesti muutamasta minuutista huippuratkojien 10-20 minuuttiin, luulisi aikuisen ihmisen jaksavan sen ajan istua hiljaa paikallaan...
68. Herkku31.3.2009 klo 07:35
Ja jos niistä ristikoista on aivan pakko päästä jauhamaan muiden kanssa, sitä vartenhan on finaalipäivän ohjelma täynnä taukoja...
69. JTak31.3.2009 klo 09:10
Sehän on olennainen osa kisaa, että pystyy säilyttämään keskittymisensä, jos siinä kolmannessa välierässä kaveri vierestä on valmis, kun itse on puolivälissä. Ehdottomasti poistuminen salista sallittava. Eikä niitä juttutaukoja siellä hirveän paljon lopulta ole, jos pitäisi pöydässä istua aina loppuun asti.
70. erki nool31.3.2009 klo 10:05
Kutsu tuli vihdoin ja siinä onkin paljon informaatiota. Kiitoksia kovasti kaikille vinkanneille.
71. Seppo31.3.2009 klo 18:43
Tiedoksi kisajärjestäjille sekä kilpailijoillekin:
Olen nyt lopultakin saanut laitetuksi järjestykseen ensi lauantain ohjelmani ja suunta on eräille merkkipäiville Tampereen suuntaan ja näin ollen SM-kisat jäävät osaltani väliin. Tällä asialla ei ole sanottavaa merkitystä kilpailun osalta, toivotan tasapuolisesti hyvää onnea kaikille tutuille ja tuntemattomillekin, yritetään tulevissa kisoissa paremmalla onnella uudelleen. Eniten harmittaa se, että jää tapaamatta ihmisiä, joita mahdollisesti ei näe taas seuraavaan kahteen vuoteen.
72. Tallu31.3.2009 klo 19:08
Pistin kyllä toteutuksen piikkiin puhtaana kämminä tuon toisen EI TIPU:n T:n, kun ei siihen muutakaan voinut tulla kuin KITSAS. Selitys ontuu kuin molemmilla jaloilla, muttei haittaa.
73. Timppa31.3.2009 klo 19:25
Ainakin sijalle 103. on hyvät mahdollisuudet kaikilla osallistujilla, jos Seppo ei pääse osallistumaan. Eräs lähisukulaiseni on myös estynyt kisapäivänä, joten toiseksi viimeiseksi sijoittunut on vähintään sadastoinen, vai oliko se kumminkin sadasensimmäinen... Ja pois jääviä lienee enemmänkin.;)
74. iso S31.3.2009 klo 20:10
Hukkaan meni hyvä humala eli se kun yritin psyykata Seppoa ennakkosuosikin paineilla. Vai onnistuinko liiankin vin? No ei sentään, Seppo ei jänistä vaan tietää senkin mikä voi olla itse kullakin hukassa: asioilla on arvojärjestyksensä ja on olemassa muutakin elämää kuin ristikkoelämöinti. On on, näin minulle on kerrottu!

Oli miten oli, sijoitustoiveet nytkähtivät pykälällä ylöspäin. Nyt minulla on teoreettiset mahdollisuudet "firman jäsentenvälisissä" mitaleille! J & J mennevät taas menojaan nuoruuden innolla mutta I & K ovat kenties lyötävissä (sisäpiirin tietoa joka ei aukene muille kuin asianomaisille). Yleiskilpailussa olisi toivomus päästä olympia- ja MM-kisojen valinnoista tuttuun tasoon: "onnistuessaan mahdollisuudet 16 parhaan joukkoon".

Matalan paikan leiri paransi äsken suoritetun koeuinnin perusteella hapenottokykyä joten viimeistelyharjoitukset alkavat olla lähtöitkua vaille valmiit.
75. RA31.3.2009 klo 20:22
Sepon poisjäänti takaa (lähes, ehkä) kaikille muille yhden sijan paranemisen. Että rakkaita terveisiä vain sille merkkipäiväsankarille meiltä kaikilta!!

iso S, muista tarkistaa, että kynässäsi on lyijyä. Ettei tarvitse sitten selitellä.
76. iso S31.3.2009 klo 21:15
Viittaan edelleen kintaalla pakinaosastoon ja edellä olleeseen väitteeseen (31.3.2009 klo 01:50)
etteivät kilpailijat juuri huomaa toimitsijoiden toimintaa. Ensimmäisessä kisassani huomasin ja vasta myöhemmin huomasin miten traagiset seuraukset huomaamisella oli.

Sen koommin minulta ei ole selityksiä puuttunut enkä usko että jään selittämättömäksi nytkään. Kynän lataustilanten kyllä tarkistan, kiitos vaan. En yleensä tee samaa virhettä kahdesti kun on virkistävämpää keksiä uusia!

Näin etukäteen voin jo vahvistaa että aion poistua paikalta voittamattomana ja se on ihan vaimon vika. Perheen aivo neuvoi että sinne keskustaan ei kannata lähteä omalla autolla kun bussilla pääsee lähes kisapaikan viereen. Tosi on, mutta bussissa on ikävä kuljettaa hirmuista voittopokaalia ja valtavaa kukkapuskaa joten parasta ottaa rauhallisesti vaan että pysyy varmasti voittamattomana ja näin välttyy kiusalliselta rahvaan töllistelyltä!

Oikeasti: toimitsijat ovat hoitaneet osansa niin hilltysti ettei yksittäisiä koipienojentelijoita lukuunottamatta heistä ole ollut häiriötä kuin enintään sellaisille hermoheikoille kilpailijoille joiden kisa on mennyt pilalle jo matkalla kisapaikalle kuullusta tityy-ääntelystä.
77. RA31.3.2009 klo 21:33
:-D iso S

Jos ei puuttuva lyijy, niin millä nyt aiot selittää tuloksen / sotkea lähiympäristösi ratkojien keskittymisen? Onko mahdollista saada jotain suuntaa antavaa ennakkotietoa... vai onko vain valmistauduttava kaikkeen mahdolliseen?
78. iso S31.3.2009 klo 21:54
Toivo parasta ja pelkää pahinta. Sen tarkempia tietoja ei voi antaa tässä vaiheessa kun todelliset selitykset ravistan hihasta vasta kun on niiden aika.
79. Eki1.4.2009 klo 01:08
On tietenkin ikävää, jos jotkut eivät pääse paikalle. Järjestäjien on hyvä tietää ainakin viisi varmasti poisjäävää, jotta voimme rajoittaa tulevien kisailijoiden määrän sataan. Näin saamme kaikki sata paikkaa jaettua jo etukäteen jokaiselle valmiiksi. Nyt numeron 100 jälkeen olevat kisaajat sijoitettaisiin tyhjiksi jääville paikoille. Jos tiedämme tämän etukäteen, voidaan toimitsijoiden listat varustaa oikeilla nimillä. Toki jos joku peruu täällä kertomansa peruutuksen, hän on edelleen tervetullut kisaan ja se paikka löytyy.

Ei yllä olevaa sepustusta tarvitse edes yrittää ymmärtää. Tarkoittaa vain sanoa, että on ystävällistä ilmoittaa (joko tässä julkisesti tai sähköpostilla vaikka näiden nettisivujen toimitukseen), jos ei pääsekään tapahtumaan.
80. Kannustaja1.4.2009 klo 09:00
Onko mahdollista päästä seuraamaan kilpailua
" katsomosta "? Jos on ,mihin aikaan ?
81. Eki1.4.2009 klo 10:50
Tilaisuus alkaa klo 10. Paikalla on tällöin usein kannustajia (hiljaisia kisan aikaan) ja heille on istumapaikkoja salin reunoilla. Finaaliin n. klo 16 tulee vielä aika iso joukko sellaisia, jotka eivät ole olleet paikalla päivän aikana. Aamukahvi tarjotaan lähinnä kilpailijoille, lounaan saavat ostaa myös kannustajat.

Finaalinalusaikakin on innokasta keskustelua ja spekulointia kolmannen välierän tiimoilta. Moni lähtee siinä välissä rankan päivän jälkeen rentoutumaan dopingpaikkaan ja joskus on yllättynyt finalisti pitänyt hakea sellaisestakin. Useimmat ovat kuitenkin paikalla ja keskustelevat keskenään tai järjestäjien kanssa, kun hermokeskuksessa tutkitaan papereita ja siirretään tietoja koneelle.

Sitten otetaan se ratkaiseva tulostus, jossa kaikilla on lopulliset sijat.
82. Pekka Harne1.4.2009 klo 13:46
Seppo, ymmärrän pettymyksesi, kun joudut jättämään välierät ja finaalin väliin. Itselleni kävi samoin kaksi vuotta sitten, jolloin äitini siunaustoimitus osui samaksi päiväksi. Elämässä vaan on ristikkokisaakin suurempia asioita!
83. matts1.4.2009 klo 13:52
Mulla voitti Lapin matka 4 vuotta sitten sm-kisat.
84. Herkku1.4.2009 klo 15:06
Harmin paikka, kun iski tauti. Saa nähdä jääkö minultakin kisamatka väliin...
85. JiiTee1.4.2009 klo 23:02
On se vaan niin väärin, että tämäkin kisa järjestetään tuollaisessa tuppukylässä kuin Helsinki! Eihän sinne toimi edes julkiset liikenneyhteydet!?!? ;-) Ja matka sinne on niin pitkä ettei viitsi omalla autolla ajaa. Eikä yhteyksien puute tai matkan pituus riipu mitenkään siitä, että minä jossakin kaukana asuisin, ei ei :).
Tämä kisa on kuitenkin varmaankin yksi järkevimmistä(???) syistä yleensäkään Helsinkiin tulla... joten nyt sitten on matkaliput ostettu, ja kisan jälkeiselle yölle löydetty majapaikka, jossa voi sitten jossitella ja jälkihöyryjä sammutella!

No, kuitenkin, lauantaina sitten katotaan kuinka äijän käy! Kisajännitys alkaa jo mukavasti kohota!
86. Herkku3.4.2009 klo 19:51
Joo, joudun jäämään pois välieristä, kun en viitsi kipeänä matkustaa. Onnea kaikille mukaan pääseville.
87. Eki3.4.2009 klo 20:57
Oletko jo ilmoittautunut, Herkku. Yksi varma peruutus hyödyttäisi järjestelyjä.
88. Herkku3.4.2009 klo 22:19
En tiedä mistä ilmoittautumisesta on kyse, mutta en siis varmasti ole tulossa paikalle.
89. Eki3.4.2009 klo 22:24
Mutta kun emme tiedä, kuka olet, voitko lähettää tietosi esim. tämän saitin yläreunassa olevaan osoitteeseen, niin välitämme sen Hyvöselle.
90. Herkku3.4.2009 klo 22:37
Eli kyse oli siis pikemminkin anti-ilmoittautumisesta. :) Mutta selvän teki.
91. Eki3.4.2009 klo 23:07
Kiitos Herkulle, nyt taitaa olla sadan lista valmis sijoitettavaksi osallistujalistalle.
92. Eki4.4.2009 klo 01:04
Tervetuloa siis muutaman tunnin päästä vaikka seuraamaan kisoja Helsinkiin Ravintola Pääpostiin. Kymmeneltä on startti ja neljän maissa yleisön edessä ratkottava kuuden parhaan finaali. Kahvilan pitäisi tällä kertaa olla koko ajan auki ja kuka tahansa voi myös lounastaa SM-väen mukana puolenpäivän jälkeen.
93. RA4.4.2009 klo 18:45
No niin. Kisat käyty. Ristikot ja mestarit ratkottu. Taaskaan eivät samat olleet finaalissa eivätkä samat nimet voittaneet. On se vaan semmoista peliä.
94. Ripa4.4.2009 klo 18:58
Joko tuloksia on saatavilla?
95. Jaska4.4.2009 klo 20:08
Joo on. Minä olin kuudes. Siis lopusta lukien. Jo eka ristikko meni täysin plörinäksi. Ei täyttynyt. Tuli jonkinlainen rannehalvaus Erik Lindströmistä. Toka oli jo lähempänä. Kolmas normaalisuoritus, noin puolet määräajassa. Kotona jatkoin, ja heti hoksasin tämän verbin: tietenkin takuta. Ja sitten se tietysti takkusikin kunnolla. Puolitoista tuntia, kokonaisaika siis kaksi tuntia ja vartti. Tuhraantui reilu tunti enemmän kuin Pallosen IS-koviksessa, josta tosin yksi piilokirjain jäi auki. Siis välieräkolmonen oli ihan täyskolmonen.

Paitsi tietenkin kisaajien enemmistölle, josta finalistit vielä yllättäen muistankin: 1) Juha Neitola, 2) Juha Leinonen, 3) Jaakko Kangasharju, 4) Pekka Harne, 5) Veikko Sonninen, 6) Lea Mäkinen. Lea oli toiseksi nopein, mutta menetti hopean virheen johdosta. Ihan karsean taitavia ja nopeita silti kaikki, niin kuin muutamat finaalista täpärästi karsiutuneetkin. Kumarran syvään heidänkin edessään. Mikäli nyt tilaisuutta enää tulee...
96. mor4.4.2009 klo 22:01
Kiitos kisajärjestäjille ja kaikille mukanaolijoille taas kerran mukavasta päivästä. Mukavasta silti, vaikkei itseltäni tänään mikään onnistunutkaan ja tuloksena oli huonoin sijoitukseni ikinä.
No, jäipähän petrattavaa ensi kerraksi...
97. Maiju4.4.2009 klo 22:15
Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa. Oi, jospa oisin saanut olla mukana. Valitettavasti vatsatauti ja kuume esti läsnäoloni.

Kuinkahan moni sai pykälää paremman sijoituksen, kun en ollut sekoitamassa pakkaa? Olisi ollut minun kahdeksas kertani loppukahinoissa. Nyyh.
98. tonimikael5.4.2009 klo 00:46
Maiju, sulla on sentään mahdollista taas ensi kerralla, jos olet terve. Mulla vain jos lähden käveleen sanarisoystä. Grrr.
99. tta5.4.2009 klo 01:34
Seppojen puh.joht. osallistui myös kilpailuun.
100. Eki5.4.2009 klo 01:59
Pitäisikö ihmistä rangaista siitä, että hän suostuu toimimaan Sanaseppojen puheenjohtajana?

Luulisin, että viimeisetkin Sanaseppojen puolesta järjestelyihin osallistuneet ovat rantautuneet. Aika hieno kisa oli jälleen sekä järjestäjien että useimpien kilpailijoiden mielestä. Ja saatiin taas uusi mestari.
101. RA5.4.2009 klo 03:18
Voisi(ko?) ajatella, että on pelkästään hyvä merkki, mitä useampi Sanasepot ry:n jäsen (hallitusta myöten) osallistuu Ratkonnan SM-kisoihin.

JOKO kisaristikoiden tekijänä, kisojen järjestelyistä vastaavana TAI ratkojana/kilpailijana.

- Tätähän "tta" varmaan ja toivottavasti tarkoittikin.

(Jos ei voi luottaa ihmisten vilpittömyyteen, niin silloin tämä hieno tilanne näyttäytyy tietysti ai-van käsittämättömän hälyttävänä.)
102. erki nool5.4.2009 klo 07:43
Kiitoksia hyvistä järjestelyistä. Ensikertalaisena pääsin suunnilleen omalle tasolleni hermoilusta huolimatta, yksi paha virhe tuli mokoma.
103. Lars5.4.2009 klo 08:45
Tämä asia on varmaan jossain jo sanottu mutta kysympä uudestaan:

Onko nuo Helsingissä ratkotut ristikot jossain julkaistuna saatavilla?
104. aspe 1235.4.2009 klo 09:50
Huomisessa Iltiksessä. Kesäsepossa. Ellei systeemejä ole muutettu.
105. Eki5.4.2009 klo 10:28
Ei ole systeemejä muutettu tuolta(kaan) osin.
106. PP5.4.2009 klo 10:52
Tämä ei ole asiaa, vaan omakohtainen kokemus, joten voit jättää lukematta.

Olinhan siellä minäkin, jokapaikanhöylä. Eli isäni sanonta kävi taas toteen: Missäs paska, jos ei rattailla. Olin siellä Takarivin Taavina. Mukanakin olisin aikani perusteella voinut olla ja uskokaa, että sormet syyhys, kun katselin pakerrusta. Tulin paikalle lounasaikaan, joten näin viimeisen välierän ja finaalin.

Ihailin erään kilpaveikon ääretöntä täyttönopeutta. Kynä suihki ja suihki, kunnes tuli täystyssäys. Sitten suihki kumi ja taas oli edessä pelkkä blanco ja uusi aloitus toisesta nurkasta. Toinen taas laittoi sanoja sinne tänne, ilmeisesti ne varmaaksi katsomansa, mutta nekään eivät sitten olleet varmoja. Ja taas kumia paloi.

Joku raapi päätään koko ajan vasemmalla kädellä. Ajattelin, että tyyppi on toispuolikalju, kun peli on loppu. Toinen pyöritti hiuksia sormillaan, toinen taas raapi koko ajan nenäpieltään. Yhdellä kaverilla keskittyminen näkyi jalasta. Oikea jalka teki pyörivää liikettä, pysähtyi varpaat pystyssä, tipahti lattiaan ja aloitti uuden kierroksen. Joku pyyhki hikeä niskastaan, toinen aukaisi paidan ylänapin. Naamaa en nähnyt keneltäkään, mutta olen varma, että monen suu mutruili, kieli nuoleskeli huulia ja huuli tuli melkein puhki purtua. Hiljaisuuden rikkoi välillä vain syvä huokaus, yskähdys ja nenän niisto tai Skytän komealla äänellä vartin välein ilmoittama kellonaika.

Finaalissa teki mieli hihkaista, että pyyhi nyt ihmeessä se sana pois, se on väärin. Lea Mäkelän ristikko täyttyi vauhdilla, mutta valitettavasti se virhe jäi. Jaakollakin oli pitkään eräs väärä sana, mutta hän korjasi sen ja pääsi pronssille. Minun suosikkini oli Harne, SM-99, leppoisa itse rauhallisuus.

Kokemus oli minulle ainutlaatuinen. Tapasin nettituttuja ja Leppäskän. Hän on vajaa puoli vuotta minua vanhempi, mutta koin hänet paljon vanhempana kuin itse olen. Niinhän se on, muut vanhenevat, minä vain pysyn aina yhtä nuorena. Asikaisen Riitan tunnistin jo kaukaa, niin oli kuvitelmieni RA. Eki oli Eki ja iso S oli pienempi kuin olen antanut itseni ymmärtää. Eki tässä oli harhaanjohtajana: ”Kovin isohan se Ässä on, hieman isohan se Ässä on.” - Pieni tutkimusmatkailija Marco Polonen tuntui minusta heti tutulta, ihan kuin olisin aina tuntenut - ja se klapi siellä silmäkulmassa! Laatijatkin saivat kasvot, mutta Toni Pitkälää haikailin. Valitettavasti useimmat nimimerkin taakse kätkeytyvät nettiläiset jäivät tunnistamatta, vaikka heitä oli runsaaasti paikalla.

Onneksi lähdin ja lähden vastakin, jos vaan kynnelle kykenen!
107. Pekka Harne5.4.2009 klo 13:46
Kiitos äskeisistä kauniista sanoistasi ja kannustuksestasi kisassa, PP! Harmi, etten tunnistanut Sinua paikan päällä! Mulle oli kyllä voitto jo finaaliin pääsy, olenhan sentään jo eläkeläinen... Hyvä, että nuoremmat voittivat taas!
108. Juha N5.4.2009 klo 16:00
Huh, tulee kerta kerralta vaikeammaksi päästä kuuden parhaan finaaliin.

Välierät olivat silkkaa dominanssia herrojen Leinonen, Sonninen ja Harne taholta. Nämä tekivät muihin minuuttitolkulla hajurakoa toisessa ja/tai kolmannessa välieräristikossa. Jäljessä kuhnivien osalta meni melkein arpapeliksi, ketkä pääsivät täydentämään finaalikuusikon. Sijoille 4.-8. päädyttiin minimimarginaalein (mutta eipä kerrota kaikkea ennen kuin Iltis hoitaa uutisoinnin). Pidän itseäni onnekkaana!

Finaalissa jännitin kuten aina ennenkin. Kai se näkyi. Iltiksen valokuvaajankin piti, finaalin jo ratkettua, yrittää yhä uudestaan saada voittajasta säällisiä kuvia, kun kipsi ei tahtonut laueta...

Mutta kerrankin tunsi onnistuneensa oikeasti. Kahdella edelliskerralla mitalisija haihtui virheisiin, jotka 'valmis'-huudon jälkeen löytyivät. Nytkin piti, muiden loppuunpääsyä odotellessa, käydä tauluaan läpi epäuskoisena, etteikö sieltä tosiaan löydy ainuttakaan kämmiä. Voitosta ei uskaltanut olla varma.

Tiedä sitten miten olisi käynyt, jos Seppo olisi ollut mukana. Psyykkaamassa ja kenties voittamassa. Terveisiä vaan Forssaan. Joku selvästi puuttui!

Kiitos järjestäjille ja laatijoille. Etenkin tuo välieräristikkojen ja finaaliristikon kekseliään kaunis kinkkinen kokonaisuus on parasta mitä olen koskaan ollut näkemässä. Vaikka ne toinen ja kolmas minulla takkusivatkin...
109. iso S5.4.2009 klo 23:28
Niinhän siinä kävi että voitin hallitsevan mestarin rintakarvan mitalla: samat pisteet mutta minun nimeni oli listalla ylempänä. Valitettavasti taso oli liian kova meille molemmille. Pääsin kuitenkin tavoitteeseeni vaikka parempikin tietysti olisi maistunut eikä välttämättä karvaalta.

Selityskin löytyy: keskityin lyijykynän kuntoon niin täydellisesti että kuulakärkikynää ei tullut mukaan ollenkaan. Siiksi loppulämmittely jäi tekemättä kun Iltistä en ratko lyijärillä, kyllä varma on näin. Siellä olisi ollut yksi sana joka aiheutti pientä hakua kisassa. Vihjeet tosin olivat päinvastaiset: välierissä "suku" ja Iltiksessä "suvuton". Voi olla että se olisi sekoittanut pääni lopullisesti mutta tähän kuitenkin vetoan ja vaadin tulosten mitätöimistä ja kisan uusimista viikon sisällä!

Oikeasti: kivaa siellä taas oli vaikka jännittäminen ja tulosten odottaminen rassaakin hermoja. Pitäisi päästä siihen että ristikot ratkottaisiin päätteellä, tarkistus tapahtuisi reaaliajassa ja tulokset pyörisivät aulassa isolla näytöllä sitä mukaa kuin kukin kilpailija painaa valmis-nappia.
110. matts6.4.2009 klo 09:22
Kiitos SM-kisojen järjestäjille. Oli mukava olla mukana joukon jatkona.
111. Pena6.4.2009 klo 10:50
Kiitoksia järjestäjille, kivaa oli!

Marjatta Leppäsen mainitsema sieni on bongattu ristikosta!

d=)
112. JTak6.4.2009 klo 13:28
Ja vieläpä ilman piilokirjaimia.
113. Missä tuloksia?6.4.2009 klo 15:42
Saako mistään tietää, miten se Ilta-Sanomien 3. erän ristikko ratkesi ja ketkä kaikki sen saivat oikein ratkaistua? Tarkistettiinko kaikki vai vain ne jotka halusivat loppukilpailuihin?
114. Eki6.4.2009 klo 15:46
3. alkuerän tulokset olivat Iltiksessä viikko sitten.

Välierätuloksia julkaistaan piakkoin Sanaseppojen toimesta, oletan.
115. RA6.4.2009 klo 15:49
Kaikki tarkistettiin. Tulokset olivat Ilta-Sanomissa 30.3.

KOLMAS ALKUERÄ:
Kilpailijoita mukana: 969
Osallistui: 375
Vääriä vastauksia: 97
Oikeita vastauksia: 278
Välieriin: 103 (viimeisen ratkonta-aika 360 minuuttia)

Sekä välieriin päässeiden että muiden oikein ratkoneiden nimet julkaistiin ko. lehdessä. Kuin myös oikea ratkaisu.
116. turutar6.4.2009 klo 16:05
Harmittaa, etten käynyt tarkistamassa, missä tein virheen 3. välieräristikossa. Ratkottuani sen tänään uudelleen ainoa kohta, jossa mahdollisesti olen tehnyt virheen, on vihjeiden 'käyttää käsiään' ja 'täällä keskellä päivää' yhtymäkohdassa. Mutta miksipä ko. kohtaan ei sopisi v-kirjainkin?

Sekin on tietysti mahdollista, että jokin virheellinen sana tuli pyyhittyä pois vain osin.
117. JTak6.4.2009 klo 16:23
Risteyskohtaan ei taida V-kirjain passata, kun se pystysana ei tarkoita tekijää. Jos sanaa vastaava verbi olisi olemassa, niin v-kirjain varmaan kelpaisi.
118. turutar6.4.2009 klo 17:35
Jos pystysanassa pitäisi olla se toinen vaihtoehto, niin tarkoittaahan sekin samasta (olemattomasta?) verbistä muodostettua tekijää. En minä ainakaan näe ruudukossa yhdysmerkkiä.
119. RA6.4.2009 klo 17:52
Se pystysana (TÄÄLLÄ KESKELLÄ PÄIVÄÄ - vas. sana 10) on yhdyssana. Väliviivoja kai merkitään ristikoiden tyhjiin ratkaisusanaruutuihin todella harvoin.
120. RA6.4.2009 klo 17:59
Itseäni jäi vähän keljuttamaan samaisen ristikon oikean yläkulman RISAA (4). Keksin oikean 'mahdollisuuden' suurin piirtein ensimmäisten sanojen joukossa, MUTTA hylkäsin idean. Ajattelin ja luotin, ettei Team Katalin laittaisi tuollaista ratkaisusanaa SM-ristikkoon.

Sijoitukseni kannalta "ihan sama".
121. iso S6.4.2009 klo 20:44
Jaskan sijoitukseen täytyy esittää eriävä mielipide. Minun laskujeni mukaan hän ei jäänyt kuudenneksi lopusta lukien. Paremminhan se meni, viidenneksi! Kisa oli hänelle joko liian helppo tai liian lyhyt koska sijoitus oli kiihtyvästi nousujohteinen: viimeinen, toiseksiviimeinen ja viides lopusta.

PP totesi Ekin johtaneen harhaan kun iso S ei ollutkaan odotetun suuruinen. Nimimerkki onkin johdettu ihan muilla perusteilla kuin fyysisillä ominaisuuksilla. Olen toki pyrkinyt muokkaamaan kehoa nimimerkin mukaiseksi ettei Ekin ennestään suureen maineeseen lisättäisi satusedän titteliä. Koska itäistä pituutta ei saa lisää niin olen kasvattanut läntistä leveyttä. Lisääntyneen massan seurauksena hitauden laki astui voimaan kaikessa ankaruudessaan ja sijoitus kääntyi laskuun. Jostain pitää aina tinkiä :-(
122. Jaska7.4.2009 klo 00:01
Näkyy Ilta-Sanomien luettelo typistetyn. Postin seinällä olin sijalla 77 ja vika sijalla 82. Jossain on siis vikaa. Ainakin minussa mitä suurimmassa määrin.
123. RA7.4.2009 klo 00:06
Jaska, tämänpäiväisessä uutisristikossa vasemmalla alhaalla taisi olla kuvasi, jos oikein tunnistin. Itseruoskintasi innoittamana laitoin siihen ensin TAKUTA. :-D
124. Jaska7.4.2009 klo 00:36
Minä puolestani laitoin siihen suoralta kädeltä oikean ratkaisusanan. Tahditon temppu, kun ensin harhauttaa parempansa tekemään virheen. Anteeksi.
125. turutar7.4.2009 klo 00:45
Ruotsalaisten lehtien ristikoissa olen nähnyt käytettävän yhdysmerkkiä valmiiksi painettuna asiaan kuuluvissa paikoissa. Soisin niin tehtävän suomalaisissakin, ainakin mikäli laatija pyrkii oikeakielisyyteen. Vai onko ratkojan laitettava se merkki (niin kuin itse tunnen välillä kiusausta tehdä)?
126. Eki7.4.2009 klo 00:49
turuttarelle: sitä pystyssä ollutta V-sanaa ei tuomaristo hyväksynyt.
127. Marco Poloinen7.4.2009 klo 01:32
Terveisiä vain Pääpostista minultakin! Tuli tehtyä etelän reissu vähän pitemmän kaavan mukaan, joten kommenttipuoleen ei ole ehtinyt syventyä. Positiivisilla fiiliksillä on ihan mieleistä sanailla tähän säikeeseen (varsinkin kun silmäilee noita näkösällä olevia ankeahkojakin tunteita herättäviä vaihtoehtoja...)

Tosi mukava oli osallistua. Hermoilusta ja älyn vähyydestä huolimatta omat (realistiset) tulostavoitteet täyttyivät ja jotain oppiakin mahdollista seuraavaa kertaa silmällä pitäen tuli.

Keskusteluissa oli jonkun verran "kahenlaesta ilimoo" kilpailujen aikataulutuksesta. Toiset kaipasivat tiiviimpää, toisista käytössä ollut oli ihan hyvä. Puolensa on varmaan niin tiivistyksen mahdollistamalla "latauksen" säilyttämisellä kuin nykyjärjestelmän taukojen rentoutumisella. Monille pitempimatkalaisille vaikutti VR:n iltapuolen aikataulut osoittautuvan ongelmallisiksi.

Itse tykkäsin hommasta ihan semmoisenaan. Sehän ei ollut vain kilpailu, vaan Tapahtuma, jossa tauot mahdollistivat keskustelut niin entisten kuin uusienkin tuttujen ja kaverien kesken. Kun ajattelen miten mieluista oli tavata "livenä" ihmisiä, joiden kanssa näilläkin säikeillä on vaihtanut mielipiteitä, aikaa oli oikeastaan ihan liian vähän. Kyllä se tuttuus siellä PP:n ja Jaskan tykönä tuntui toisinkin päin ja asiaa olisi epäilemättä riittänyt pitempäänkin - niinkuin monen muunkin kanssa.

Ihan vilpittömästi hämmästelin sitä, miten virheettömästi ja täsmällisesti, silti lupsakkaasti kaikki näytti sujuvan. Ei se harrastus- tai puoliammattilaispohjalta ja tuossa kokoluokassa useinkaan ihan itsestään selvää ole. Tosin eipähän siellä ensimmäistä kertaa oltu "pappia kyydissä". Jos ihan etsimällä etsii jotain huomauttamista, niin välierien lopullisten tulosten sijoittamista siihen lasioveen juuri ahtaimman pullonkaulan kupeeseen olisi ehkä voinut harkita tarkemmin...

Summa summarum: Jos parin vuoden päästä elän ja terveenä olen, niin kovasti pyrin silloin järjestettävään hektisen lupsakkaan Tapahtumaan mukaan. Tavoitetta aion nostaa ja treenaamisen olen jo aloittanut!
128. turutar7.4.2009 klo 02:03
Voisihan sen pystysanan v-muodon utami ratkoja ajatella liittyvän vaikkapa johonkin entisaikojen puuhaan (Nykysuomen sanakirjassa on 7-kirjaiminen substantiivi, jonka merkitys on veneen perimmäinen t. keulimmainen kaari, ja jonka alku on sama kuin tuon pystysanan;siitä voisi kenties muodostaa jonkin verbinkin).

No, utameja ratkojia tuskin oli paikalla lauantaina, ainakaan kilpailemassa.
129. minäkö katkera??7.4.2009 klo 09:23
Ensin kiitos järjestäjille kisoista! Olisiko kuitenkin syytä tarkistaa pistelaskusysteemiä täysin oikein ratkotun ristikon osalta... nykyiselläänhän yksikin virhe vie bonuspisteet ja tulee kalliiksi antaen turhaa etumatkaa kilpakumppaneille.
Muutenhan pistelaskusysteemi on tasapuolinen virhepisteiden jaossa, ne saamatta jääneet 30 pistettä vaan jäi närästämään...vähäsen!
130. pirjo7.4.2009 klo 11:25
No oli tosi kivat kisat, kiitos vaan järjestäjille minunkin puolestani! Kuluisi vaan kaksi vuotta pian, että pääsisi yrittämään uudelleen... Täytyypä muistaa tuo voittajan vihje, että pitää oikein treenata nopeutta. Tavoite kyllä tuli minullakin saavutettua, eli olin viidenkymmenen joukossa.

Mutta kyllä täytyy sanoa, että mestarit on mestareita. Uskomaton porukka! Onnea heille ja kaikille itseäni paremmille!!
131. Seppo7.4.2009 klo 12:07
Nyt kun lehtijututkin on luettu on analyysin aika. Osuin arvaamaan voittajan nimen 50 %:sesti oikein, siis etunimen, mutta vanhempaa Juhaakin osasin kyllä finalistien joukkoon odottaa. Onnittelut kaikille tasapuolisesti, tarkemmista tuloksista on mukava katsoa, miten pienillä eroilla nuo viimeiset finaalipaikat jaettiin. Nythän olisikin jo hyvä aika aloittaa pitkän tähtäimen harjoittelu seuraavia kisoja varten ja sijoittaa ohjelmaan sekä korkean että kostean paikan leirit. Vielä kerran onnittelut kaikille, toivottavasti tavataan ja turinoidaan muissakin yhteyksissä.
132. Juha N7.4.2009 klo 13:03
Sepolle kerrottakoon, kun IS ei sitä välittänyt julkistaa, että sijojen 4 ja 8 välinen ero oli vain 10 pistettä. Sijalla 4 oli kaksi kilpailijaa tasapisteissä, sijalla 6 olevalla oli 5 pistettä vähemmän, ja sijalla 7 oli jälleen 2 kilpailijaa tasapisteissä, 5 pistettä edellisen perässä. Tämä tarkoittaa sitä, että kaksi täpärästi finaalin ulkopuolelle jäänyttä kilpailijaa Taina Meskanen ja Riitta Rustari hävisivät kuudennen sijan minuutilla ja neljännen sijan kahdella minuutilla, kolmen välierän yhteissuorituksessa!

Tuota kilpailuristikoiden tetralogiaa jaksan vielä hehkuttaa. Mietin tässä, että mahdanko liioitella, mutta en ainakaan muista nähneeni yhtä kaunista neljän ristikon kokonaisuutta. Se on temaattisesti ja graafisesti niin uniikin oloinen. Yksinkertainen mutta jotenkin taianomainen.

- yksi piste ensimmäisessä, kaksi toisessa, kolme kolmannessa välieräristikossa, markkeeraten ristikon järjestysnumeroa
- ensimmäinen ja toinen kuva päällekkäin pantuna muodostaa kolmannen
- ristikon järjestysnumeron analogia nopan silmiin
- finaaliristikossa tuo noppa on viimein kuvattuna, näyttäen silmäluvut 1, 2 ja 3
- analogia on kuitenkin, hokkuspokkus, vaihtunut finaaliristikkoa ratkovien lukumäärään: mitalikolmikon silmäluvut 1, 2 ja 3 ovat näkyvissä, mutta pistesijoille päätyvien vastaavat ovat piilossa
133. Lauri Kultti7.4.2009 klo 13:29
Kotona oli kiva ratkoa kilpailuristikoita ja ottaa itseltään aikaa. Olisi vielä kivempi, jos tietäisi vaikka finalistien ajat. Tuleekohan niistä jotain kattavampaa tietoa (kuin mitä Ilta-Sanomissa oli) vai pitäisikö kysellä heiltä itseltään? Eihän nämä kotosalla tehdyt ajat vertailukelpoisia ole, koska saa ratkoa ilman paineita, mutta olisi vain kiva tietää parhaitten aikoja.

Kuten mestari jo hehkuttikin, niin oli kyllä hieno ristikkosarja.
134. Eki7.4.2009 klo 13:33
Tälle sivustolle tulee juttua kisoista ehkä huomenna. Kerjään siihen Juhalta tulostietoja. Ajat ovat täysinä minuutteina.
135. Eki7.4.2009 klo 13:54
Koska Team Katalin ei uskalla enää kokoontua yhteen laatimaan ristikoita (tuli silloin kerran liian vaikeita), tehtävät oli jaettu ja työt suoritettiin omissa oloissa.

Joku minulta arvuutteli noita tuolla tapahtumassa ja osuikin arvauksissa aika hyvin. Tässä paljastus:

Alkuerät
1 Pekka
2 Teemu (muutama vaikeuttava vihje: Eki)
3 Eki (vihjeet: kaikki tasapuolisesti)

Välierät
1 Eki
2 Pekka
3 Teemu (vihjeistä 1/3 Eki)

Finaali
Juha
136. iso S7.4.2009 klo 22:02
Kisan aikataulu on minusta kohtuullisen hyvä. Tauot voi käyttää harjoitteluun, tuttujen kanssa turisemiseen tai uusien ristikkotuttujen hankkimiseen. Silti homma saadaan pakettiin klo 17, joten mont ehtivät illaksi kotiin eikä tiivistäminen kuitenkaan auttaisi tässä suhteessa kaikkia pitkämatkalaisia.

Pieni esimerkki: 2 vuotta sitten tai mahdollisesti jo edellisellä kerralla yksi kilpailija tuli moikkaamaan. Ollaan oltu lähes naapureita (400 metriä väliä) kymmeniä vuosia sitten. Hän oli paremminkin veljeni kavereita (koulu- tai työ-) mutta tunnisti minut silti. Ihan kiva muistella menneitä silloin ja nyt kun sama mies oli raivannut tiensä välieriin ja jaksoi osallistua vaikka häneltä oli kuollut isä pari viikkoa sitten.

Pidän ehdottoman hyödyllisenä sitä että kahden välierän tulokset ovat tiedossa siinä vaiheessa kun hermot ratkaiseva kolmas starttaa. Hermoja rauhoittaisi jos ennen kakkosta tietäisi tuliko ykköseen virheitä mutta se ei ole niin olennaista kuin kolmosen lähtöasemat.

Täysin oikean ratkaisun bonuksen ja aikahyvitysten suhdetta voi kenties hienosäätää mutta kyllä minusta on oikein että virheestä rokotetaan kunnolla. Ristikoissa kun on yleensä tavoitteena saada aikaan virheetön ratkaisu ja jos ei onnistu niin voi harmi. Olisiko oikeudenmukaista että bonusmenetys puolitettaisiin jos ristikossa on vain yksi virhe ja se on piilokirjaimessa? Tai että menetys katsotaan kärsityksi ensimmäisessä virheellisessä ristikossa ja sen jälkeen tulevat menevät samaan piikkiin (ei bonusmenetystä seuraavista virheellisistä) tai laskettaisiin kaavalla "1/1, 1/2, 1/3" eli ensimmäisestä virheellisestä täydet 30 pinnaa, toisesta puolet eli 15 pinnaa ja kolmannesta 10?

Missään nimessä säännöistä ei kannata lähteä tekemään kovin monimutkaisia. Muuten, virheen tehnytkin voi nousta finaaliin ja päästä mitaleille kuten nähtiin kunhan tekee virheensä riittävän nopeasti!

Finalistien minuuttikertymistä en tiedä mutta käsittääkseni jäin karsintarajasta kolmen minuutin päähän tuloksella 8 + 16 + 26 minuuttia. Joku hurja ratkaisi kakkosen 8 minuutissa käytettyään ykköseen vähän enemmän! Siinäpä oiva esimerkki harjoittelun suotuisasta vaikutuksesta tai oikeammin siitä että kyllä homma on paljon kiinni siitä miten kulloinenkin ristikko lähtee rullaamaan.
137. ph8.4.2009 klo 09:26
Tämä "hurja" ratkaisi kakkosen 8 minuutissa, ykköseen meni minuutti enemmän ja olinkin yllättäen neljäntenä kakkoserän jälkeen. Mutta sitten tyssäsi, kolmas ei ratkennut kokonaan säädetyssä ajassa. Niin se vaan menee, joskus lähtee aukeamaan ja joskus ei... Harjoittelu on jäänyt kyllä hyvin vähiin, muut harrastukset on oleet vapaa-ajan täytteenä viime vuosina. Mutta mukava oli olla taas mukana, olikohan tämä nyt kuudes kerta, ja nähdä tuttuja joita ei juuri muualla tapaa. Kiitokset järjestäjille, ehkä ensi kerralla nähdään taas!
138. Herkku8.4.2009 klo 13:26
Ymmärsinkö siis oikein, että koko laadintatiimi ei ole osallistunut jokaisen ristikon laadintaan? Eikö ole silloin vähän harhaanjohtavaa, että koko tiimi kuitenkin mainitaan ainakin alkuerissä kunkin ristikon laatijoina? Jos tietäisi laatijan, saattaisi osata säätää valmiiksi ajatukset oikealle taajuudelle... :)
139. Eki8.4.2009 klo 13:55
Olishan tuon voinut jättää kertomattakin, mutta ajattelin ihan mielenkiinnosta kertoa. Kaikki hyväksytään kollektiiviisesti ja allekirjoitetaan yhdessä.

Ristikon sivussa sanotaan muuten "laadintatiimissä Juha...", ei väitetä kaikkien tehneen kyseistä ristikkoa. Ja aivan tahallisesti ei kerrota mitään etukäteen.

Muistaakseni juontaja Skyttä yksissä välierissä kertoi juuri ratkonnan alkaessa, kuka milloinkin on tehtävän laatinut. Tällä kertaa varmuden vuoksi kielsin kertomasta.
140. TJV14.4.2009 klo 16:00
Sattuneesta syystä yhtäkään ratkaisuristikkoa postittamaton
nimimerkki "sokeakin vielä" kyselee, missä kohtaa 14.4.2009
IS:n ristikkoextraa tai muita sivuja mahtavat sijaita luvatut
SM 1., 2. ja 3. välierän ja finaalin ratkaisuristikot?

6.4. lehdessä sivun 30 vasemmassa yläkulmassa jotakin
tämäntapaista on mielestäni luvattu.
141. matts14.4.2009 klo 16:28
Allakkasi jätättää, ne oli jo viikko sitten, maanantain lehdessä, lupauksista en tiiä mittään.
142. Eki14.4.2009 klo 16:31
Ne julkaistaan huomenna tai ensi maanantaina. Olivat jääneet pois.
143. iso S14.4.2009 klo 22:07
Etusivulta löytyvästä linkistä pääsee tutkailemaan Hyvösen laatimaa taulukkoa kisan tuloksista erä erältä. Siitä voi todeta että marginaalit ovat ääripäissä pieniä mutta ääripäiden (ärräpäiden?) välillä suuria.

Minuutti ratkonta-aikaa vastaa viittä pistettä. Finaaliin pääsi 847 pisteellä. Neljän pisteen eli alle minuutin päässä kärkkyi kaksi kilpailijaa. Pienellä onnella tai riskialttiimmalla taktiikalla kumpi tahansa olisi ilman muuta saattanut nipistää sen minuutin jossain välierässä ja niin olisi jäänyt Kangasharjun pojalta (ansaitun) mitalin hankkiminen seuraavaan kertaan.

Kymmenes ja yhdestoista olivat vielä alle 3 minuutin päässä finaalipaikasta. Viidestoista, ex-mestari Sailola, oli hyvässä vauhdissa mutta teki kolmosessa kaksi virhettä. Finaalipaikka jäi häneltä kuuden minuutin päähän. Ilman noita virheitä (jotka olisivat yhtä hyvin voineet jäädä tekemättä) hän olisi singahtanut välierien neloseksi. Sehän on nähty miten hän pyyhki taannoin muilla finaalissa lattiaa. Neitola olisi saattanut olla tiukoilla.

Toisaalta, häntäpää jäi finaalipaikasta yli 100 minuuttia. Jos häntä ei olisi heilunut virheettömämmin, olisi pitänyt ratkoa valoa nopeammin. Minuutteja oli käytettävissä 15+30+45=90 eli nolla-ajatkaan eivät olisi riittäneet vaan virheet olisi pitänyt läväyttää pöytään ennen kuin Marjatta Leppänen ehti käynnistää kellon.

Omaksi virheekseni lasken sen että en uskonut tärppiäni ja käynyt läpi kuntaliitoksia ennen kisaa. Silloin en olisi ollut liittämässä Hämeenlinnaan Hattulaa, mikä aiheutti melkoisen viiveen alakulmaan kakkoserässä joka yleensä on ollut vahvin osuuteni.

Nyt jouduin lähtemään kolmoseen melkoiselta takamatkalta ja onnistuinkin yllättävän hyvin, mutta en riittävän vauhdikkaasti. En voi kuitenkaan olla tyytymätön: jaoin kolmoserän viidenneksi parhaan tuloksen Neitolan (tuleva mestari) ja Harnen (ex-mestari) kanssa ja loppupisteissä olin tasoissa Lähteenmäen (hallitseva mestari) kanssa. Kyllä noilla meriiteillä pitäisi saada ainakin melkein selittelyn mestarin arvo!

Muuten, pronssimitalisti Kangasharju lipsautti virheen ykköserään ja lähti sen rasittamana kolmoseen pisteellä minun takaani. Jätkä oli kolme minuuttia kovempi, ettäs kehtasi, ja meni ohi. Hieno temppu, heikompi kilpailija olisi menettänyt uskonsa kun ensimmäisen erän tulokset tulivat.

Leinonen voitti "runkosarjan" vakuuttavasti mutta kompastui finaalissa taulutekniikkaan. Eipä kuitenkaan ole enää yksinkertainen hopeamitalisti ja kahden vuoden kuluttua tussi on hänelle kuin kuudes sormi?
144. RA14.4.2009 klo 22:23
:-D
... vai että 'melkein' selittelyn mestari, iso S. Minusta sinä olet ehta sellainen ja vielä moninkertainen.
145. RA14.4.2009 klo 23:09
Iso S yllä: "... silloin en olisi ollut liittämässä Hämeenlinnaan Hattulaa, mikä aiheutti melkoisen viiveen..."

Ihan vaan tiedoksi, että Hattulaa siihen pari hämeenlinnalaistakin ensin yritti sörkötellä. Eerolan Tapio ja yks toinen.
146. 014.4.2009 klo 23:11
Kyllä on nautinto lukea iso S nimimerkin huumorilla
höystettyjä herkullisia kirjoituksia!
147. Eki20.9.2009 klo 00:07
SM-tilaisuudessa ja Sanasepossa kerrottiin, kuinka Team Katalinin laatijajäsenet ovat kaikki aloittaneet uransa eri vuosikymmenillä.

Eilen Hesarissa kirjoitettiin (tässä hieman editoituna): "Tie Damaskokseen -kiertueella yhdistyvät myös suomirockin sukupolvet, sillä Kauko Röyhkä (s. 1958) julkaisi debyyttinsä 1980, Jarkko Martikainen (s. 1970) nousi tunnetuksi YUP:n kanssa 1990-luvun alussa ja Samae Koskisen (s. 1978) levytysura käynnistyi Sister Flon kanssa 2000. Nelikon kuopus Matti Johannes Koivu (s. 1981) julkaisi ensilevynsä Ultramariinin kanssa 2003."
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *