KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 78

4611. Kirjailijat ketjuun - 78

Libero19.2.2009 klo 19:56
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa esimerkiksi Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta jne.

Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Ketju jatkuu tästä:

Owlie 19.2.2009 kello 16.06

Jorma Antikainen (Seksuaalisesti hyväksikäytettyjen lasten ja lapsia hyväksikäyttäneiden nuorten hoito)
2. PP19.2.2009 klo 20:42
Norris, Kathleen (Harriet and the Piper)

[Kiitos, Libero!]
3. Eki19.2.2009 klo 20:44
Ewald Smith (Miksi juutalainen menestyy)

(kiitost' vaan)
4. PP19.2.2009 klo 20:47
Harris, Sam (Uskon loppu)
5. Eki19.2.2009 klo 20:49
McCormick, Patricia (Viilto - kun ahdistus piirtyy ihoon)
6. PP19.2.2009 klo 20:50
Asger Lorentsen (Ihmisen sisäiset maailmat)
7. Eki19.2.2009 klo 20:52
Sadelehto, Markku (Viimeinen hieroglyfi; toinen tekijöistä)
8. PP19.2.2009 klo 20:53
Uuno Lähteelä (Kokemuksia rintamalta)
9. Seppo19.2.2009 klo 21:33
Lehtonen, Aapo (Geriatria, yksi tekijöistä)
10. PP19.2.2009 klo 21:49
Osmo Koivu (Kun Koivisto tappeli)
11. Eki19.2.2009 klo 22:57
Vesa Parvi (Työelämän todellisuus ja uljaat unelmat; yksi tekijöistä)
12. RA19.2.2009 klo 23:05
V. Welby (What Is meaning?)
13. Eki19.2.2009 klo 23:07
Beddari, Olav (Paatsjoella ja Petsamossa)
14. RA19.2.2009 klo 23:15
Alexander, Franz (Psychoanalytic Therapy)
15. Jaska19.2.2009 klo 23:34
Zweig, Stefan (Ihmiskunnan tähtihetkiä)
16. turutar19.2.2009 klo 23:36
[Zweig on jo, säikeessä 4098 (10).]
17. RA19.2.2009 klo 23:36
Ayer, A. J. (Language, Truth and Logic)
18. [PP]20.2.2009 klo 06:26
[Ehdotan Jaskan Zweig, Stefan tilalle Zahavi, Helen (Dirty Weekend)]
19. PP20.2.2009 klo 06:27
Jukka Husu (Suoraa puhetta)
20. Eki20.2.2009 klo 08:58
Stimson, Joan (Mirri Vallaton)
21. [RA]20.2.2009 klo 09:03
[Zahavi, Helen ei käy Zweigin tilalle, mikäli meininki, että Ayer saa jäädä paikoilleen ja sitä seuraavat nimet]
22. (Eki)20.2.2009 klo 09:04
(Jatketaan Alexander, Franz >)
23. Eki20.2.2009 klo 09:20
Neuvonen, Pertti J. (Kliininen farmakologia ja lääkehoito; yksi tekijöistä)

Lähettäjä: PP 20.2.2009 klo 06:27

Jukka Husu (Suoraa puhetta)

Lähettäjä: Eki 20.2.2009 klo 08:58

Stimson, Joan (Mirri Vallaton)
24. Maikki20.2.2009 klo 10:48
Armas Maasalo (Koulun musiikkioppi)
25. PP20.2.2009 klo 11:00
Ojajärvi, Anni (Oppilaan paikka)
26. [PP]20.2.2009 klo 11:35
[Minunhan piti pyytää anteeksi asiaan sotkeutumistani. Unohtui, joten armoa!]
27. Maikki20.2.2009 klo 11:35
Nurmi, Uuno (Ammattikoulun luonnonoppi)
28. Eki20.2.2009 klo 11:42
Olavi Vikainen (Possun elokuvat; kerran myöhässä)
29. Maikki20.2.2009 klo 11:43
Arto Tuovinen (Ei mitään menetettävää)
30. PP20.2.2009 klo 12:36
Nikolai Jaakkola (Selville vesille)
31. Jaska20.2.2009 klo 12:43
[Kokeilin eilen Zweigia hauilla Stefan Zweig ja Zweig, Stefan. Kone ilmoitti kummallakin "ei osumia." Turhaahan täällä on piipahdella, kun hakuohjelma on noin epäluotettava, piip! Hyvästi!]
32. Eki20.2.2009 klo 12:46
Alred, Geof (Mentorointi; yksi tekijöistä)

(Kannattaa hakea vain etu- tai sukunimellä, tuossa on monta sudenkuoppaa)
33. Maikki20.2.2009 klo 12:56
Fougue, Friedrich (Aallotar)
34. Eki20.2.2009 klo 14:34
Clark Ashton Smith (Viimeinen hieroglyfi; toinen tekijöistä)
35. Maikki20.2.2009 klo 14:58
Helen af Enehjelm (Mielikirjailijain seurassa)
36. PP20.2.2009 klo 15:07
Maria Ervasti (Siivetön enkeli)
37. Maikki20.2.2009 klo 15:19
Tarmo Hirsjärvi (Ulvilan seurakunta)
38. PP20.2.2009 klo 15:36
Isotalo, Seppo (Elävä uskonto; 1/2)
39. Eki20.2.2009 klo 15:44
Piiroinen, Petri (Liturgian elämästä)
40. Maikki20.2.2009 klo 15:46
Richard Lockridge (Kirjamurha; 1/2)
41. PP20.2.2009 klo 15:53
Elomaa, Jarmo (Inkerin bibliografia)
42. Eki20.2.2009 klo 15:56
Müller, Uwe (Lystikkäät nallet vauhdissa)
43. RA20.2.2009 klo 16:01
Wolfgang Köhler (Gestalt Psychology)
44. Maikki20.2.2009 klo 16:02
Einar Wallqvist ("Voiko tohtori tulla?" Lääkärin kokemuksia Ruotsin-Lapissa)
45. RA20.2.2009 klo 16:05
Thomas Clark Pollock (The Nature of Literature)
46. Maikki20.2.2009 klo 16:19
Carl Henrik Clemmensee (Gloria)
47. Eki20.2.2009 klo 16:43
Smith, Brian (Paradox-opas; yksi tekijöistä)
48. [marjuko]20.2.2009 klo 16:44
[Aiheena kirjailijakoosteen ihmeellinen maailma kokemus Platonin etsimisestä: vihreä valo syttyi ainoastaan 3.2. juosseessa säikeessä 72 nimen Andrej Platonov kohdalla. Vihreä minulla merkitsee käytettyä nimeä, punainen vapaata. Platon loisti punaisena. Käytän tätä Ctrl+F-menetelmää. Seliseli. Mutta näin on. Pelottaa niin p-leesti heilua täällä, mutta kun on niin kivaa ja kirjat tekijöineen sielunperhettä.]
49. RA20.2.2009 klo 16:45
Ayer, A. J. (tumpattiin aamulla)
50. Maikki20.2.2009 klo 16:45
Allan, Francis (Kuolema Lempeässä laaksossa)
51. marjuko20.2.2009 klo 17:12
Salonen, Toivo (Ihmisen idea)
52. PP20.2.2009 klo 17:34
Omarsdottir, Kristin (Olipa keran tarinoita)
53. [PP]20.2.2009 klo 17:49
[marjuko: Ei oteta tätä niin vakavasti. Minun Jorma ja Marja-Leena sekä sinun Platonisi ja Jaskan Zweig eivät ole meidän vikamme, vaan erittäin epävarman hakumenetelmän. Pidin siitä vanhasta pienestä laatikosta, kun se oli niin idioottivarma eikä diivaillut koskaan. Jos nimi on jo esiintynyt tarkistuksestani huolimatta, niin olen erittäin onnellinen, jos joku siitä huomauttaa. Saadaan ajoissa korjattua. Tuon Marja-Leena -episodin yhteydessä tuli muuten esiin Marja-Liisa Koppinen (4512/62) p.o. Marja-Leena.]
54. turutar20.2.2009 klo 17:55
[Säikeessä 4098 (10) on Ómarsdóttir, Kristin.]
55. [Owlie]20.2.2009 klo 17:59
[marjuko,
Kun haku on päällä, on värkin oltava silleen, että alkuasento on aivan säikeen ylälaidassa! Meillä taitaa olla samat hakuvärit. Platon on (7:ssa). Pelaaja ei pelkää eikä hallitse ATK-sanastoa.
Terveisin
Nimim. Uuden läppärin haltuunsa ottanut]
56. [marjuko]20.2.2009 klo 18:06
[PP, ei tämä niin vakavaa ollut kuin miltä kuulosti. Mutta harmittaa kyllä, kun ajattelee nimenomaan Liberolle koituvaa tarpeetonta työtä. Kyllähän näitä itse voisi pyöritellä, mutta toisia tulee surku, joutuvat odottelemaan selvitystyötä jne. Mutta vaikeeks pitää mennä että luovun näin hauskasta aivojumpasta!]
57. PP20.2.2009 klo 18:16
Oittinen, R. H. (Tehtäviä ja tavoitteita työväenliikkeen saralla)

[Kiitos, turutar! Siis: Omarsdottir, Kristin hylätty.]
58. marjuko20.2.2009 klo 18:20
Hesselberg, Erik (Kon-tiki ja minä)
59. PP20.2.2009 klo 18:23
Kari Cantell (Tiedemiehen mietteitä uskosta)
60. marjuko20.2.2009 klo 18:24
Levy, Kathryn (Losing the Moon; Poetry)
61. PP20.2.2009 klo 18:29
Nelker, Gunnar (Fakta om alkohol; 1/2)
62. Eki20.2.2009 klo 18:31
Ryan, Margaret (Lassi ja Läiskis; toinen tekijöistä)
63. PP20.2.2009 klo 18:34
Taylor, John (Mustat aukot - -Tuhoutuuko maailmankaikkkeus)
64. marjuko20.2.2009 klo 19:20
Hofsten, Johanna C. (Hos morfar; 2 x myöhässä)
65. PP20.2.2009 klo 19:23
Clowes, Daniel (Ghost World)
66. marjuko20.2.2009 klo 21:35
Long, Barry (Vain pelko kuolee)
67. PP20.2.2009 klo 21:42
Yngve Rollof (Taloudellinen varastointi)
68. Maikki20.2.2009 klo 21:45
Frances Lockridge (Kirjamurha 1/2)
69. PP20.2.2009 klo 21:51
Ekebom, Terhi (Honeymoon Island)
70. Maikki20.2.2009 klo 21:55
Hurme, Birgitta (Lootuslampi)
71. marjuko20.2.2009 klo 21:55
Holmes, Charles (The Little Book About Big Success)
72. marjuko20.2.2009 klo 21:56
Anita Kasabova (Borrowed Moments: Poems)
73. Eki20.2.2009 klo 21:56
Smith, Robert L. (Tenavien evankeliumi)
74. Eki20.2.2009 klo 21:57
Virtamo, Ulla (Aikuisten jatko- ja sarjakirjat)
75. Maikki20.2.2009 klo 22:00
Lehtonen, Martti (Öljylämmityslaitoksen hoiyajan opas)
76. Eki20.2.2009 klo 22:02
Toren Smith (Dirty pair - vaarallisia tuttavuuksia; toinen tekijöistä)
77. marjuko20.2.2009 klo 22:03
Holmes, Charles (juuri myöhässä)
78. Eki20.2.2009 klo 22:07
Smith, Robert L. (Tenavien evankeliumi; kerran väärässä paikassa)
79. marjuko20.2.2009 klo 22:09
Lowenkamp, William (Of Life and Love; Poetry)
80. PP20.2.2009 klo 22:20
Markku Pääskynen (Tämän maailman tärkeimmät asiat)
81. Eki20.2.2009 klo 22:26
Kokkonen, Olavi (Ilmestyskirja avautuu; kerran myöhässä)
82. Maikki20.2.2009 klo 22:26
Kirsti Walas (Jelena ja pohatta)
83. Maikki20.2.2009 klo 22:27
Valera, Juan (Pepita Jiminez)
84. marjuko20.2.2009 klo 22:30
Ari Folman (Waltz with Bashir; toinen tekijöistä)
85. Maikki20.2.2009 klo 22:47
Anton Makarenko (Lasten kotikasvatus)
86. marjuko20.2.2009 klo 22:51
Kivioja, Vilho H. (Kirjoilla on kohtalonsa)
87. Maikki20.2.2009 klo 23:13
Howard, Clark (Upporikkaat)
88. marjuko20.2.2009 klo 23:20
Kanerva, Teuvo (Suomen Hopealinja)
89. Maikki20.2.2009 klo 23:31
Vasilevskaja, Vanda (oik. Wanda Wasilevska; Sateenkaari)
90. (maikki)20.2.2009 klo 23:33
(lisäyksenä edelliseen, molemmat tarkastettu, kumpaakaan ei löytynyt ja W:stä harvoin saa jatkaa!)
91. turutar21.2.2009 klo 01:06
Airola, Paavo (Voi hyvin. Luonnonlääketieteen käsikirja)
92. PP21.2.2009 klo 08:03
Olki, Mary (Kirjokintaita ja muita kansanomaisia neuletöitä)

[Öhöm! Olen neulonut niistä melkein kaikki lapas- ja sukkamallit.]
93. Seppo21.2.2009 klo 09:03
Risto Heikkilä (Joulun tähti, kirjoittaja on tähtitiedettä harrastava Forssan ja Koijärven seurakuntien kirkkoherra)
94. PP21.2.2009 klo 09:17
Äyräpää, Aarne (Rauman museon kävijöille)
95. [Owlie]21.2.2009 klo 09:57
[PP 08:03,
Kaikki kunnia ahkeralle neulojalle, mutta Mary Olki on jo 4085 (9):ssä]
96. PP21.2.2009 klo 10:24
Korjaus: Olki, Mary korvataan

O'Connor, Kathryn Stoner (Presidio La Bahia)

[Tarkistin Oljen monta kertaa, tuli vain Tolkien, Olkinuora eikä muita. Kun pistin pilkun Olki-sanan perään, näyttö punastui. Kun kirjoitin Mary O, niin taas punastui ennen kuin ennätin muuta kirjoittaa. Erehdyin uskomaan, vaikka olinkin hämmästynyt, kun oli niinkin tunnetusta henkilöstä kyse. En luota enää yhtään tarkistussysteemiin. Täytyy vain näköjään enemmän luottaa ystävien hoksottimiin]
97. [Owlie]21.2.2009 klo 11:12
[PP,
Olki jäi mieleeni, koska olisin viime kesänä tarjoillut kirjahyllyyni äidiltä jäänyttä Virkattuja vuodepeitteitä, mutta tekijä oli jo listoilla. Onkohan sun hakusysteemissäsi tekninen vika? Mun ei punastu Olki pilkun jälkeen.]
98. [marjuko]21.2.2009 klo 12:16
[Tein haun Oljella nimi molempiin suuntiin pilkulla ja ilman. Tulos: Olki, Mary > Mary vihreä, Olki jo luettelossa näkyvissä ja sekin vihertyy. Mutta: Mary Olki > Mary vihreä, Olkea ei mailla halmeilla ja kun lisään Oljen, tuskanpunaista! Ja aloitin ylhäältä niin kuin neuvoit, Owlie, ja niin kuin aina olen tehnyt. Vihreää ja punaista magiaa, värien vallankumous!]
99. -21.2.2009 klo 12:25
Äyräpää, Aarne =>
100. Eki21.2.2009 klo 12:37
Erkki Savusalo (ATK ja Basic; toinen tekijöistä)
101. Seppo21.2.2009 klo 12:41
[ Tuumasin myös testata, mikä siellä tökkii ja kokeilin ensin haulla olki, kruksi ruutuun "koko sana" ja sehän pulpahtaa heti ensimmäisenä esille. Sitten uusi yritys sanalla "mary" ja Mary Olki oli kahdeksas esiin tuleva tuon niminen sivun alusta lähtien. Haku ei piittaa siitäkään , käytänkö isoja vaiko pieniä kirjaimia, hyvin tuntuu toimivan :-) ]
102. (Eki)21.2.2009 klo 12:42
(Oma hakuni on toiminut moitteettomasti. Lienee systeemeissä erilaisia tapoja ja jossain bugejakin.)
103. PP21.2.2009 klo 13:07
[Nyt taas toimii minullakin, mutta kummaa änkyttelyä nytkin. 'Seuraava' ja 'edellinen' ei toimi välillä ollenkaan, vaan ainostaan selaus. Olen lopen kyrpiintynyt koko värkkikaluun. :-(( ]

Olavi Mattila (Järjenvastainen maailma ja ajatuksia sen parantamisesta)
104. Eki21.2.2009 klo 13:08
Lahti, Martti (Suomen elokuvasäätiö Elävän kuvan vuosikirja 1994; toinen tekijöistä)
105. Seppo21.2.2009 klo 13:37
Tapani Ilkka (Hölkkä, toinen tekijöistä)
106. Eki21.2.2009 klo 13:41
Kalle Solakivi (Honkalaisten laulu)
107. Seppo21.2.2009 klo 13:46
Veli-Pekka Kiiveri (Hölkkä, toinen tekijöistä)
108. PP21.2.2009 klo 13:47
Isaksson, Eva (Rauhan laboratoriot)
109. Eki21.2.2009 klo 13:52
Virtapohja, Kalle ("Den glider in" - kultajuhlat leijonille, karnevaalit katsojille)
110. PP21.2.2009 klo 14:03
Ebba von Sydow (Ebbas stil)
111. Eki21.2.2009 klo 14:12
Westheimer, Ruth (Dr Ruth's Guide to Good Sex)
112. PP21.2.2009 klo 14:19
Hans Colliander (Peikkotyttö ja lintupoika)
113. Eki21.2.2009 klo 14:26
Raino Westerholm (Kristilliseen yhteiskuntaan)
114. PP21.2.2009 klo 14:28
Myllärinen, Voitto (Sukeltaja)
115. Eki21.2.2009 klo 14:39
Terry Fator (Who’s the dummy now?)
116. PP21.2.2009 klo 14:43
Rodhe, Sten (Religionskunskap)
117. Eki21.2.2009 klo 14:46
Erkki Huhtamo (Suomen elokuvasäätiö - Elävän kuvan vuosikirja 1994; toinen tekijöistä)
118. PP21.2.2009 klo 14:49
Outi Pikkarainen (Kuulokoiran hankkijan opas; 1/2)
119. marjuko21.2.2009 klo 15:40
Aapo Riihimäki (Nietschen arvoitus: mitä Nietsche todella tarkoitti?)
120. PP21.2.2009 klo 16:04
Isberg, Art (Josiah Wing - Mountain Man)
121. marjuko21.2.2009 klo 16:25
Renata Emther (Rimbaud's Echo; Poetry; kerran myöhässä)
122. PP21.2.2009 klo 16:54
Roos, Vappu (Suuri maailmankirjallisuus)

[Kuukausia ollut 1/2 m:n päässä näkyvissä ja nyt vasta huomasin laittaa tänne.:-)]
123. marjuko21.2.2009 klo 17:42
Pelkonen, Jussi (Vuohia tuijottavat miehet; toinen tekijöistä)

[lähellä olevasta silmä karkaa kauas...;-D]
124. Eki21.2.2009 klo 17:58
Simo Kiviranta (Jumalan lähetys - Lähetysteologian perusteita ja näköaloja; toinen tekijöistä)
125. Maikki21.2.2009 klo 18:11
Tom Hyman (Riches and honor)
126. Eki21.2.2009 klo 18:14
Anttila, Seija (Helsingin Meriveneilijät 1961-1991 vuosikirja 24; yksi tekijöistä)
127. PP21.2.2009 klo 18:17
Ariste, Paul (Hiiu murrete häälikud)
128. Maikki21.2.2009 klo 18:18
Jon Cleary (Jäljissä kuoleman varjo)
129. Maikki21.2.2009 klo 18:19
Littell, Robert (An agent in place)
130. Eki21.2.2009 klo 18:20
Roth, Seppo (Ensimmäinen PC-kirja; toinen tekijöistä)
131. PP21.2.2009 klo 18:24
O'Grady, Desmond (Religion in Politics and Society)
132. marjuko21.2.2009 klo 18:53
Duncker, Pertti (Merivuokko Amazonilla)
133. RA21.2.2009 klo 19:01
Thomas Ziehe (Uusi nuoriso)
134. Eki21.2.2009 klo 19:02
Heino, Jukka (ATK ja Basic; toinen tekijöistä)
135. RA21.2.2009 klo 19:11
Kalliokoski, Jyrki (Metafora. Ikkuna kieleen, mieleen ja kulttuuriin; 1/4 toim.)
136. PP21.2.2009 klo 19:18
Ikonen, Tuula (Lue lapselle; 1/2)
137. RA21.2.2009 klo 19:22
Anthony Kerby (Narrative and the Self)
138. marjuko21.2.2009 klo 19:25
Bråkenhielm, Carl-Reinhold (Gud och Darwin - känner de varandra? toinen tekijöistä)
139. RA21.2.2009 klo 19:30
Donald Polkinghorne (Narrative Knowing and the Human Sciences)
140. Maikki21.2.2009 klo 19:35
Engedahl, Brage (Scandebergin sormus)
141. RA21.2.2009 klo 19:37
Eero Suoninen (Miten tutkia moniäänistä ihmistä?)
142. Maikki21.2.2009 klo 19:39
Elis Strömgren (Kaikkeuden tähtitarhat)
143. RA21.2.2009 klo 19:43
Nikanne, Urpo (Metaforien mukana. Teoksessa Metafora. Ikkuna kieleen, mieleen ja kulttuuriin; myös 1/4 toim.)
144. Maikki21.2.2009 klo 19:46
Peter Haining (Murha á la carte)
145. RA21.2.2009 klo 19:51
Gillett, Grant R. (The Discursive Mind: 1/2)
146. Maikki21.2.2009 klo 19:53
Rae Lawrence (Intohimot)
147. marjuko21.2.2009 klo 20:13
Carson, Paul (Kiekkokoulu NHL:n tapaan; toinen tekijöistä)
148. Maikki21.2.2009 klo 20:17
Lois Battle (Sotamorsiamia)
149. PP21.2.2009 klo 20:55
Eino Uusitalo (Jälkipeli)
150. Maikki21.2.2009 klo 20:58
Lilius, Albert (Lapsuuselämän sielunelämä)
151. Eki21.2.2009 klo 21:09
Tuomi, Liisa (Elämäni kiikkulauta)
152. Maikki21.2.2009 klo 21:11
Siipi, Jouko (Puna-armeijan etuvartio?)
153. marjuko21.2.2009 klo 21:12
Sterner, Maj (Orientalisk mattkonst)
154. marjuko21.2.2009 klo 21:13
King, Beverly (Unlikely Match)
155. Maikki21.2.2009 klo 21:18
Littell, Blaine (Afrikka; todellisuus myyttien takana 1/2)
156. Eki21.2.2009 klo 21:19
Egon Larsen (Atomic Energy)
157. Maikki21.2.2009 klo 21:21
Eric Robins (Afrikka 1/2)
158. marjuko21.2.2009 klo 21:22
Sterner, Maj (juuri myöhässä)
159. Eki21.2.2009 klo 21:23
Jerzy Andrzejewski (Tuhka ja timantti)
160. Maikki21.2.2009 klo 21:28
Kyllikki Heino (oik. Anni Polva; Minulla ei ketään)
161. Eki21.2.2009 klo 21:44
Olavi Uusitalo (Ihmisvuori)
162. PP21.2.2009 klo 22:11
Olkinuora, Erkki (Elinkautisesta työstä elinkautiseen oppimiseen; yksi kirjoittajista)
163. Eki21.2.2009 klo 22:15
Keijo Johannes (Elämän oppivuoteni)
164. PP21.2.2009 klo 22:41
Satu Marttila (Lue lapselle; 1/2)
165. Eki21.2.2009 klo 22:42
Lars Görling (491)
166. marjuko21.2.2009 klo 22:58
Gustaf Munthe (Vanhoja huonekaluja)
167. Eki21.2.2009 klo 23:05
Hulkko, Jouko (Itsenäisyyden näköaloja; toinen tekijöistä)
168. RA22.2.2009 klo 00:21
Kaivola-Bregenhoj, Annikki (Kertomus ja kerronta)
169. Eki22.2.2009 klo 00:23
Koski, Keijo (Riskisukujen lasten ja nuorten sydänsairauksien perhekeskeisen...; toinen tekijöistä)
170. RA22.2.2009 klo 00:28
Jean Peneff (Myths in Life Stories)
171. Matti22.2.2009 klo 01:34
Feller, William (An Introduction to Probability Theory)
172. Maikki22.2.2009 klo 02:19
Marjatta Seppälä (Olisi pitänyt unohtaa)
173. Eki22.2.2009 klo 08:16
Laila Kantola (Ani)
174. PP22.2.2009 klo 08:17
Äijälä, Enni (Matkapuhelimen personointi ja massaräätälöinti)
175. (jatkuu)22.2.2009 klo 09:00
(Kantola >)
176. PP22.2.2009 klo 09:11
Asanti, Ta'shia (The Seer: Legacy of Stone & Spirit)

[Sorry! En huomannut Ekin jo heränneen! :-)]
177. Eki22.2.2009 klo 09:12
Aarne Äyräpää (Viidennet Museopäivät Kuopiossa 1938; yksi tekijöistä)
178. PP22.2.2009 klo 09:15
Äijälä, Enni (Matkapuhelimen personointi ja massaräätälöinti)

[Herrasmies!]
179. Eki22.2.2009 klo 09:28
Nuotio, Samuli (Lainakirja; toinen tekijöistä)
180. PP22.2.2009 klo 09:33
Ignatius, Karl Emil F. (Finlandsgeografi)
181. Eki22.2.2009 klo 10:33
Frances Frost (Legends of the United Nations)
182. Seppo22.2.2009 klo 10:41
Sanna Vehviläinen (Ohjaus vuorovaikutuksena)
183. Eki22.2.2009 klo 10:46
Ekert-Rotholz, Alice (Kultainen verkko)
184. PP22.2.2009 klo 10:48
Edv. Hjelt (Vaiherikkailta vuosilta)
185. Eki22.2.2009 klo 10:53
Tauno A. Tuominen (Paikattu verkko)
186. PP22.2.2009 klo 10:57
Narcis Fernándel (Ensimmäiset valokuvani; 1/2)
187. Eki22.2.2009 klo 10:59
Laila Siikanen (Väinö, älä mene)
188. PP22.2.2009 klo 11:01
Nyman, Hannu (Maan tasalta)
189. Eki22.2.2009 klo 11:03
Uitto, Yrjö (Kaupan sosiaaliset arvot ja roolit)
190. PP22.2.2009 klo 11:05
Öörni, Katariina (A Real Player in Atherogenesis; 1/2)
191. RA22.2.2009 klo 11:24
Agnes Hankiss (Ontologies of the self)
192. PP22.2.2009 klo 11:26
Sidney Poitier (The Measure of Man)
193. RA22.2.2009 klo 11:35
Eeva Peltonen (Kerro vain totuus; 1/4)
194. PP22.2.2009 klo 11:39
Nyrhinen, Kimmo (Fysiikka; yksi tekijöistä)
195. Eki22.2.2009 klo 12:08
Marja-Liisa Majamaa (Riskisukujen lasten ja nuorten sydänsairauksien perhekeskeisen...; toinen tekijöistä)
196. PP22.2.2009 klo 12:21
Ahti Karjalainen (Presidentin ministeri; 1/2, toinen on Jukka Tarkka)
197. marjuko22.2.2009 klo 12:42
Novogratz, Jacqueline (The Blue Sweater: Bridging the Gap Between Rich and Poor in an Interconnected World)
198. PP22.2.2009 klo 13:00
Epiktetos (Ojennusnuora, myös Käsikirja-nimellä tunnettu)
199. Eki22.2.2009 klo 13:05
Sakari Pälsi (Jukopliut! sanoi Fallesmannin Arvo)
200. RA22.2.2009 klo 13:08
Summa, Hilkka (Kolme näkökulmaa uuteen retoriikkaan)
201. PP22.2.2009 klo 13:19
Andres, Christine (Näyttelykoiran esittäminen)
202. Eki22.2.2009 klo 13:38
Esko Härkönen (Ihmisten johtaminen; toinen tekijöistä)

(siis junaratkojien ystävä eskokalervo...)
203. PP22.2.2009 klo 13:44
Niels E. Nielsen (Vartija)
204. Eki22.2.2009 klo 13:46
Siikala, Kalervo (Kekkosen jälkeen; toinen tekijöistä)
205. PP22.2.2009 klo 13:51
Oittinen, Pirkko (Painatustekniikka)
206. Eki22.2.2009 klo 13:51
Kiukkola, Keijo (Neljännesvuosisata Hyvässä Seurassa - Helsinki Squash Rackets; yksi tekijöistä)
207. PP22.2.2009 klo 13:56
O'Grady, Paul (At My Mothers Knee)
208. Eki22.2.2009 klo 13:58
Laila Riekkinen (Liikunta ja ympäristö; toinen tekijöistä)
209. PP22.2.2009 klo 14:01
Nicklasson, Lars (Kummitusjuttuja)
210. Eki22.2.2009 klo 14:03
Solveig Cronström-Beskow (Miten puhua itsemurhasta)
211. PP22.2.2009 klo 14:05
Walter Jon Williams (Rautahermot)
212. RA22.2.2009 klo 14:06
W. J. Ong (Orality and litterary. The Technolozing of the Word.)
213. PP22.2.2009 klo 14:07
Gabriele Lehari (Mitä koirani sanoo)
214. Eki22.2.2009 klo 14:07
Mikko Myllymäki (Vinkkejä verkko-opiskeluun; toinen tekijöistä)
215. PP22.2.2009 klo 14:09
Ilkka Lipasti (Johda yli rajojen verkostotaloudessa)
216. Eki22.2.2009 klo 14:13
Tenho Kultalahti (Deutsch mit Erfolg ; toinen tekijöistä)
217. RA22.2.2009 klo 14:14
Timo Vähämöttönen (Reframing career counselling in terms of counsellor-client negotiations. An interpretive study of career counselling concepts and practice.)
218. PP22.2.2009 klo 14:14
Ian Watson (Yhteyksiä)
219. Eki22.2.2009 klo 14:15
Tauno Vesanen (Finanssiorgaaneista ja markan kansainvälisestä perusarvosta)
220. PP22.2.2009 klo 14:15
Nummi, Markku (Kadonnut Pariisi)
221. Eki22.2.2009 klo 14:17
Keijo Holsti (Kanadan kirjallisuuden vaiheita; toinen tekijöistä)
222. Maikki22.2.2009 klo 14:29
Timothy Basil Ering (Desperadon taru; 1/2)
223. Eki22.2.2009 klo 15:03
Garvey, Bob (Mentorointi; yksi tekijöistä)
224. PP22.2.2009 klo 15:07
Bari Wood (tappamisen lahja)
225. RA22.2.2009 klo 15:08
Ong, W. J. (aik.myöh.)
226. Eki22.2.2009 klo 15:08
Ovaskainen, Kielo (Viidennet Museopäivät Kuopiossa 1938; yksi tekijöistä)
227. Eki22.2.2009 klo 15:09
Jukka Komppa (Keijo Pollelan toinen tuleminen)
228. PP22.2.2009 klo 15:26
Pimenoff, Veronica (Loistava Helena)
229. Maikki22.2.2009 klo 15:30
Colin Dann (Kaukametsän pakolaiset)
230. PP22.2.2009 klo 15:40
Numminen, Helena (Murhaavasti)
231. Maikki22.2.2009 klo 15:52
Arne Krüger (Herkullisia salaatteja)
232. PP22.2.2009 klo 15:55
Rivero, Marita (Ensimmäiset valokuvani; 1/2)
233. Maikki22.2.2009 klo 16:00
Anita Roustan (Rakastavaisten keittokirja)
234. PP22.2.2009 klo 16:06
North, Edmund H. (Meteori)
235. Eki22.2.2009 klo 16:09
Herkko Kivekäs (Yli pilvisten päiväin)
236. Maikki22.2.2009 klo 16:12
Sebastian Junger (Meren raivo)
237. Eki22.2.2009 klo 16:13
Räsänen, Keijo (Suuryritykset ja niiden johtaminen Suomessa; yksi tekijöistä)
238. PP22.2.2009 klo 16:30
Outi Könni (Ajan virta: Lukion uskonto; 1/4)
239. Eki22.2.2009 klo 16:38
Nissinen, Jouko H. (Ihmisten johtaminen; toinen tekijöistä)
240. PP22.2.2009 klo 16:40
Hanki, Katri (Ajan virta: Lukion uskonto; 1/4)
241. Eki22.2.2009 klo 16:41
Risto Tainio (Suuryritykset ja niiden johtaminen Suomessa; yksi tekijöistä)
242. PP22.2.2009 klo 16:45
Ohtonen, Pentti (Ohtosten sukukirja)
243. Eki22.2.2009 klo 17:42
Toukomaa, Pertti (Arvomaailman kehitys kouluiässä)
244. marjuko22.2.2009 klo 17:47
Travis, Joseph (Evolution: The First Four Billion Yars; toinen toimittajista)
245. [marjuko]22.2.2009 klo 17:49
[korjaus edelliseen: The First Four Billion Years]
246. Maikki22.2.2009 klo 18:11
Pu Ji (Olin Kiinan keisari)
247. PP22.2.2009 klo 18:17
Irina Lehtola (Kultainen suudelma)
248. Maikki22.2.2009 klo 18:21
Lehväslaiho, Vieno (Kirjastonhoidon käsikirja 1/4)
249. Eki22.2.2009 klo 18:25
Ovaskainen, Kielo (Viidennet Museopäivät Kuopiossa 1938; yksi tekijöistä; kerran myöhässä)
250. Maikki22.2.2009 klo 18:30
Lepistö, Anna-Liisa (Nuoripari keittiöpuuhissa 1/2/
251. RA22.2.2009 klo 18:35
Anni Vilkko (Kerro vain totuus; 1/4)
252. Maikki22.2.2009 klo 18:36
Kauppi, Hilkka M. (Kirjastonhoidon käsikirja 1/4)
253. RA22.2.2009 klo 18:46
Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttila (Argumentti ja kritiikki)
254. marjuko22.2.2009 klo 18:46
Michael Ruse (Evolution: The First Four Billion Years; toinen toimittajista)
255. marjuko22.2.2009 klo 18:48
Liljeström, Marianne (Feministejä - aikamme ajattelijoita; yksi tekijöistä)
256. Maikki22.2.2009 klo 18:49
Eero Rönkkö (Lusikkalammen salaisuus)
257. PP22.2.2009 klo 18:51
Örnberg, Anna (Tee vanhasta uutta)
258. Maikki22.2.2009 klo 18:57
Agnsäter, Ann-Britt (Hyvää ruokaa 1/2)
259. marjuko22.2.2009 klo 18:59
Torre, Joe (The Yankee Years; toinen tekijöistä)
260. Maikki22.2.2009 klo 19:01
Elisabeth Enright (Uponnut järvi)
261. marjuko22.2.2009 klo 19:03
Tom Verducci (The Yankee Years; toinen tekijöistä)
262. PP22.2.2009 klo 19:07
Irmeli Tomperi (Matka sahraminkeltaisista ruusuista matoksi)
263. Maikki22.2.2009 klo 19:08
Irmeli Holmberg (Kirjastonhoidon käsikirja 1/4)
264. Eki22.2.2009 klo 19:09
Ruohonen, Pentti (Keijo Liinamaa - sovinnon mies)
265. Maikki22.2.2009 klo 19:10
Immonen, Riitta (Itämainen horoskooppi)
266. PP22.2.2009 klo 19:22
Aaro Jalkanen (Tietokirjall., pakinoita; parhaiten tunnetaan Kallavesj-laulun sanoittajana)
267. Maikki22.2.2009 klo 19:25
Eila Wirla (Kirjastonhoidon käsikirja 1/4)
268. PP22.2.2009 klo 19:34
Aalto, Teemu (Suomen Kennelliitto - Historia)
269. Eki22.2.2009 klo 19:34
Asikainen, Jarmo (Kiinteistöalan työsuhdeasiain käsikirja; toinen tekijöistä)
270. Eki22.2.2009 klo 19:35
Miettinen, Esko (Menolippu lännen maahan)
271. marjuko22.2.2009 klo 19:40
Konrad Yann (Persikkaiho ja silkkikravatti)
272. Eki22.2.2009 klo 19:46
Antti Sarvela (Ensimmäinen PC-kirja; toinen tekijöistä)
273. marjuko22.2.2009 klo 19:58
Lesko Järnefelt (Tarinoita metsän takaa; Runovalikoima)
274. Eki22.2.2009 klo 19:59
Lailan Young (Rakkaus kiertää maailmaa)
275. marjuko22.2.2009 klo 20:00
Gaitskill, Mary (Don't Cry)
276. Maikki22.2.2009 klo 20:01
Granfelt, George (Finlands Ridderskaps och Adels vapen bok)
277. Maikki22.2.2009 klo 20:04
Riihonen, Pirkko (Käytännön kirjoittaminen 1/2)
278. PP22.2.2009 klo 20:06
Ottesen, Josefine (Jääkukka)
279. Eki22.2.2009 klo 20:08
Esko Kangas (Koulun uudistus)
280. marjuko22.2.2009 klo 20:14
Salo, Ulla-Maija (Haluaisin tavata teidän Ylhäisyyden)
281. PP22.2.2009 klo 20:24
Andreoli, Geogio (Me koirat)
282. PP22.2.2009 klo 20:28
Korjaus:

Andreoli, Giorgio (Me koirat)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *