KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > ALKUKIRJAINKETJU - 156

4607. Alkukirjainketju - 156

[ra]15.2.2009 klo 17:30
Seuraava jatkaa edellisen ilmaisun viimeisestä sanasta
käyttäen omassa ilmaisussaan sen kirjaimia alkukirjaimina.

(Ketjun on aloittanut nimimerkki tero 27.1.2005 klo 11:56)
___

Edellinen sanasta "epänormaaleihin":

Lähettäjä: Potter 15.2.2009 klo 16:28
Eipähän Potterkaan älyä normaali olevansa. Reippaasti minimin alapuolelle asettuva, liikuntalajeissa eritoten. Ikäkin haittaa ilmeisesti notkeuslajeissa.
2. PP15.2.2009 klo 20:09
Notkeutta oli tarpeeksi, kun ennen uljaasti sain leuan alas jalkoihin. Epänormaaliksi ihmiset sanoivat sellaista ankeriasmaisuutta.
3. EJlo15.2.2009 klo 21:58
Ankerias notkea kala, erinomaista ruokaa. Ihan amatöörinäkin saanut monta ankeriasta itse saaliiksi.
Ulkoilu uuvuttaa tottuneenkin tallaajan armotta.
4. Potter15.2.2009 klo 22:50
Annostelin riisiviinaa melkoisesti, olen tinassa. Tokenen aammupuolella.
5. EJlo15.2.2009 klo 22:57
Ammut ammuu, mullikat möyryää unissasi. Päivällä ulostelet/oksentelet, luulenpa että laimentelet litkimiäsi annoksia
6. RA15.2.2009 klo 23:02
Arvattavasti aamuna maanantain? Monestihan 'uraputki' perjantaihinkin ulottuu! On loppuviikko ennenku lapaansa liikauttaa alkovista.
7. RA15.2.2009 klo 23:04
Ai ....nauta! Nyt otti kauraleipä! Sensuroinkin itse "asiasanan"!
8. EJlo15.2.2009 klo 23:14
Aika sukkelaan ilmaisit asiasi sensuroimatta. Arvelen nopeutesi aitona näppäryytenä.
9. RA15.2.2009 klo 23:16
Nooo... äkkiä pystyn pistelemään älyttömyyksiä. Riittää yritteliäisyys yksinkertaisiin typeryyksiin. Ei näy älynlahjat.
10. EJlo15.2.2009 klo 23:30
Äläpä liioittele yhtään, neroutesi lahjat ansaittuja, hyviä juttuja aiemminkin tarjonnut.
11. Maikki16.2.2009 klo 00:09
Tasan arvelit RA:n jalouden. Olen nyt naureskellut uskomattomille teksteilleen.
12. Jaska16.2.2009 klo 00:10
Tunnustus annettava RA:lle, joka on nostanut normaaliudenkin uudelle tasolle.
13. Jaska16.2.2009 klo 00:13
Tuo epelitär kehtasi siis tunkea esseeni ihan luotaantyöntävimpään likaviemäriin. En esitä nokkeluusmitalia.
14. Maikki16.2.2009 klo 00:23
Nyt osuit kantoon. Kaikki epäilyttävä (luullakseni) uskomattoman urhoollista sättiäseuraavan mitalla. Itseäni tässä aliarvioin, lieneekö itsekritiikki asiallista?
15. RA16.2.2009 klo 00:34
Ainahan sitä itseään aliarvioimalla lohduttajia löytää. Ihmisethän suorastaan tungeksivat arvostamaan.
16. matts16.2.2009 klo 08:23
Ahven (raasu) verkkoon oli sotkeutenut (talvikin aikanaan mökillekin astui, aloitin nettihommat!)
17. PP16.2.2009 klo 08:55
Netistä eilen tongin tietoja ilionilaisen Homeroksen Odysseiasta, merkittävän miehen antiikinajan taidepläjäyksestä.
18. Eleth16.2.2009 klo 10:38
Taidanpa alottaa itsekin dekkarin etsimisen. Pääni lukuelämyksistä älyää jotakin ällistyttävää ympäröivästä kulttuurimaailmasta sekä eksoottisemmista sfääreistä. Täyttä ällistystä!
19. Potter16.2.2009 klo 11:58
Äskettäin luin Lehtolaista. Ihan stoorista tykkäsin. Ylenaikaa selailen Tervojakin ällistellen.
20. matts16.2.2009 klo 12:01
Älköön lentäkö lumi ienvallin sisään!
Tyytyköön ylkä sylkykupin täyttäjäksi!

(älyttömyyksiä)
21. matts16.2.2009 klo 12:03
Äh, lehtolaista lukemaan, iliastas sisäistämään, tervoja, ernoja, landereita! Lukupiirin emännätkin nauravat!
22. Potter16.2.2009 klo 12:18
Nidoksista ainakin urkenee ratoisaa ajanvietettä. Viehättävät ainakin taviksia.
23. RA16.2.2009 klo 12:33
Tuplateellä adjektiivin vietosta ihmiset kirjoittavat. Saivartelenko inhottavasti? Annnteekshi!
24. matts16.2.2009 klo 12:39
Annetaan naikkien narsissien nukkia! Tarkoitat esseeliberatsioonin estämistä.
Kehveli - shiis hiukkasenhik ilolientä.
25. Potter16.2.2009 klo 12:48
Itse luin oikovedoksen lähietäisyydeltä. Ihan epattona näköjään tässä ährään.
26. RA16.2.2009 klo 12:54
Ähräät hienosti! Rattionaalinen ähräys älyttömän nerokasta!
27. Potter16.2.2009 klo 13:28
Nythän erehdyit retostelemaan oikein korkealentoista asiaa.
Siitä tattikset ansaitset!
28. matts16.2.2009 klo 13:35
Ans nähdä, saakohan A ilmaisustaan toopelinpalkinnon. Sepä ei tavatonta!
29. Potter16.2.2009 klo 15:13
Taata aikanaan voideltiin arvokkaasti teoksistaan. Oikein niinkuin tuhdinpuoleisesti arvostettiin.
30. Jaska16.2.2009 klo 16:09
Ai romaaneistaanko. Valetta. Oikeasti Suomen talvisota edesauttoi Taatan, tuskallisen ikävystyttävän inhorealismin nobelpalkitsemista.
31. Jaska16.2.2009 klo 16:11
... inhorealistin... tai viilaa pilkku pois.
32. Potter16.2.2009 klo 16:57
Niin on. B-luokkaa ehkä lukemistona, paitsi aikansa lapsi kuitenkin. Ilmeisesti tukivat Suomea ennemminkin. Meidän itänaapurimme sensijaan tapaili Aatua.
33. RA16.2.2009 klo 18:43
A aaaa tuutil ullaa...

- avaatikko -
34. Antti16.2.2009 klo 19:59
Aleksis, vaikka Ahlkvistin aliarvostama, ihmeellisen kaukokatseisia kirjoittanut on.
35. RA16.2.2009 klo 20:19
Olisi narisemista...

[Antin avaaTikko on vajaa - puuttuu T-sana]
36. EJlo16.2.2009 klo 23:00
Näinköhän Anttalan romaanit immeisille sattuneet eteen? Muistaakseni ihan sotaisista tapahtumien ajoista !
37. Antti17.2.2009 klo 07:04
Avaatikko-virheeni jospa oikaista ihmiset sallisitte: todella-sana asetettakoon.
38. matts17.2.2009 klo 08:05
Ainakin Sotaromaani esitti taistelukuvauksia. Edvinin taideteos taas ao. kirjan oikolukuversion onnistunut näyttämösovitus.
39. PP17.2.2009 klo 09:32
Näyttävät äijäkullat yltyneen taiteelliseen tepattiin. Äskettäin menin ölövinä Suomalaiseen ostamaan varsin ikiwanhaa teosta: Uhanalaiset sisiliskot.
40. Potter17.2.2009 klo 10:08
Sellainen iljettävä sisiliskoromaani ihanko luettava? Iilimadot, sammakot, kusiaiset. Ovatko taidepläjäys?
41. PP17.2.2009 klo 10:45
Tiedän ainakin itseni Darwinin etiikan puoltajaksi. Löysin äskettäin jonkinlaisen älytestin. Yhtäläisyyksiä selvästi.
42. Eki17.2.2009 klo 10:48
Siis etikan löytäessäsi varastoit ällistyttävästi säilyviä tomaatteja ikuisesti?
43. Potter17.2.2009 klo 10:58
Ihan kalana uiskenteli ihminen silloin ennenaikaan. Siitäpä tokeni ihmiskuntakin.
44. PP17.2.2009 klo 10:58
Ihan kurkuista unelmoin! Isken sinapinsiemeniä etikkaliemeen, se tuo imelyyttä.
45. PP17.2.2009 klo 11:24
Ilmestynyt haamukirjoittaja! Mistähän ihmeestä se kerkesikin ujuttautua. Näpyttelysi taitaa aiheuttaa kiirettäkaihtavalle inhottavia näppylöitä.
46. RA17.2.2009 klo 11:32
Näppäilisit äkimmin PP!
P yläpuolella (liki) Ö:n.
Ite tarkistin äsken.
47. matts17.2.2009 klo 11:36
Noin äitee pakisee! PP, yritäpä löytää öljyävä ihohoitaja tainnuttamaan äkämät!
48. matts17.2.2009 klo 11:39
Äänikuningatar sabotoi kertomukseni, ehti nopeampana!
49. PP17.2.2009 klo 11:50
No, olipa parempi esitys alempi! Mitähän pakisikaan ainainen narisija aikaansaannoksessaan.
50. matts17.2.2009 klo 12:18
Ai ihme! Kokkolalainen antenniasentaja Arvi Nyström syytettynä alakaton alastulosta naapurikunnan nuorisotalotyömaalla. Olletikin kaiffari saa elinkautisen. Sukevalleko?
Siippansa Anniina aikoo napista!
51. Jaska17.2.2009 klo 12:23
Alkanut ihmeellinen kitinä AKK:n aikaansaavimman naispuolisen sanasepon ahkeroinnista. Analyyseihini naisten nokittelusta olen kirjannut seuraavan eripuria selittävän seikan: alkukantainen aivotoiminta naaraspuolisilla.
52. Jaska17.2.2009 klo 12:25
No aivotoiminta perhana itsellänikin siis tavattoman alkukantaista.
53. Potter17.2.2009 klo 12:31
Aivot lepäilevät (koisaavat), ulkokuori kumminkin, aina näin tiistaisin. Ainakin istuskellessa sellaista tapahtuu ajoittain.
54. matts17.2.2009 klo 12:32
Alkuun lobotomiahoitoja, kyllä ullakkokerroksesi kohentuu.
Aivotoimintahan natisuttaa takaraivon alaosan ihopoimuja. Sivele Tummelia alkajaisiksi!
55. RA17.2.2009 klo 12:33
Ansaitsisit luunapin kullaltasi! Uskallatkin keljuilla ajattelevien naisten toiminnasta (aivojen). Ilmeisesti sapettaa tosi ankarasti.
56. RA17.2.2009 klo 12:35
Ajoittain joutuu olemaan ihan turhankin tyhmä. Aina imagosyistä.

- Normaali -
57. matts17.2.2009 klo 12:36
Ajoittain jopa on internetissäkin tahmeutta toteuttaa ajattelijoiden ideat nopeasti.
58. matts17.2.2009 klo 12:37
Normaalisti on ripeydenpuute manuaalinen. Aion ajatella lyhyemmin - itse!
59. RA17.2.2009 klo 12:38
Ideana tuo suorastaan erinomainen!
60. Eleth17.2.2009 klo 12:42
Ehtiikö rahikainen (ihminen) naputtelemaan omaa mielipidettään alkukirjainketjuun, ihmeellisen nopeaan etenee näppäilymme!
61. Potter17.2.2009 klo 12:51
Nuhjakekin älyää pikaisesti painella älykonettaan ihan lyhytkestoisesti. Yleensä menee minuutteja enemmänkin.
62. Jaska17.2.2009 klo 13:22
Erinäiset nerokkaiksikin erottautuvat meistä moninaisista älykkäähköistä nettisepoista. Kuten itsekin. Noohh...?
63. RA17.2.2009 klo 13:32
Noteerausta oikein ongitaan? Hakemalla haetaan?
64. Potter17.2.2009 klo 13:38
Hatarahkoa aivotyötä enemmänkin tämä. Antaapahan ajankulua nestori-ikäislle.
65. matts17.2.2009 klo 13:42
Hapanimeläkö aiheuttaa elimistössä tyränryskettä.
Ahjon aareen - nyti!
66. matts17.2.2009 klo 13:50
[jos hyväksytään Potterin kirjoitusvihre niin voisi jatkua näin]
No en!
Siis tota - on!
Räpättävä ikäisilleen!
Ikähän kausiluontoista!
Äityy iltasella särkemää!
Laulettava laulu elämälle!
67. Potter17.2.2009 klo 14:00
Eiköhän lauseenrakentamisessa äijän möhläily äidy liialliseksi, luulisin.
Ehdottomasti!
68. Potter17.2.2009 klo 14:26
[Edellinen juttuni kohdistui itseeni!]
69. PP17.2.2009 klo 14:40
Elähän hötkyile dokumentissasi olleesta tahattomasta töppäyksestä. Oli mielestäni aivan sujuvaa tekstiä iittömänäkin.
70. Eleth17.2.2009 klo 15:02
Ihan ilmiselvästi tyydyn typottamistuotteeseen. Öisin minäkin ängen näpyttelyvirheitä (äh!) kirjoituksiini. Ihan normaalia!
71. matts17.2.2009 klo 15:07
Nyt on realistisesti muistutettava; Ainakin aaton lause inha ajatus!
72. Potter17.2.2009 klo 15:10
Armollinen juttu antaa tukea utamille sepustajalle.
73. matts17.2.2009 klo 15:15
Siis eiköhän pläjäytetä ulos seuraavaa:
Tyyne aikoo jättää Ahdon! Lähtee Lanzarotelle Espanjaa!!
74. matts17.2.2009 klo 15:16
Siis eiköhän pläjäytetä ulos seuraavaa:
Tyyne aikoo jättää Ahdon! Lähtee Lanzarotelle Espanjaan!!

[hyvä minä]
75. Potter17.2.2009 klo 15:25
Etuvartalo siellä palaa aika nopeasti. Juominen auttaa aikalailla näivetysoireisiin.
76. matts17.2.2009 klo 15:34
Noin ämpärillinen ilolientä varmistaa elimistön tasapainon. Yleensä sappi oireilee ilman retsinaa elävällä ihmisellä. Soromnoo ihminen - ihmiselle naukku!
77. PP17.2.2009 klo 16:46
Napanterina aamuisin ulkomailla kankkusen karkoittava Underberg.
78. Potter17.2.2009 klo 17:43
Uskon naukun desinfioivan elimistöä. Ryyppy bisseä, ehkä runsaamminkin giniä.
79. Matias-Myyrä17.2.2009 klo 18:18
Giniä ikenenhuuhteluun, niin irvistää äijäkin.
80. Potter17.2.2009 klo 18:57
Älkäämme ikinä jättäkö äkämätaudissa kurlaamatta ikeniä nektarijuomalla.
81. PP17.2.2009 klo 19:11
Näinhän ennenvanhaan kuulema tekivät. Aamulla rajusti Illodiniä juotiin, uskottiin oikeasti myös antavan Löyhkä-Lasselle laventelin aromin.
82. RA17.2.2009 klo 19:13
Aromeistaan raikkain on makkara! Ihku. Njammm!
83. Potter17.2.2009 klo 19:22
Niinpä, jätkänmakkaraa, anjovista, muusia. Meetvurstia mausteeksi!
84. Matias-Myyrä17.2.2009 klo 20:30
Makkaraa ahmin usein suolen täytteeksi - erityisesti ehtoolla. Kaikkihan syöpöttelevät iltaisin.
85. RA17.2.2009 klo 20:38
Itse laitan tusinan Atria-lauantaimakkaranäkkileipiä iltapalaksi. Sunnuntaisinkin. Ilman nimikkoneuroosia.
86. Potter17.2.2009 klo 21:26
Nakkimakkara itseasiassa maistuu itselleni kylläkin koskenkorvan ohessa naapuri-istunnoissa. Euroopan unioni rajoittanee oluen ottamista Suomessa ilman alkuvoileipää.
87. Matias-Myyrä17.2.2009 klo 21:45
A-oluen lipittämisenkö komissaarit unionissa voisivat omituisesti ilman leipää esittää illegaaliksi? Pyh, ählämimäistä älyttömyyttä!
88. Potter17.2.2009 klo 21:58
Äläpäs luulekaan ylipalkattujen tanttojen tukevan ölvin myynnin yleistämistä. Yleiseurooppalainen trendi tulee Ähtäriinkin.
89. RA17.2.2009 klo 22:02
Ärjähdetäänkö! Lyödäänkö yrityskin tuusannuuskaksi! Tuollaiset överiksivedot mielettömiä!

Ymmärrettävästi yrittävät tuommoisella tavoitella änkyräkännittömyyttä?
90. RA17.2.2009 klo 22:06
Äh! Häh! Täh?
Äkkiä raitistuttava!
Ihan itseksein näen kummituksia.
Inhottavan normaaleja.
91. matts18.2.2009 klo 08:06
Nuorkauppakamariin ostoksille riennä! Mukavia adoniksia alessa! Lähteepä elliltä jaarittelu aaveista!
92. Potter18.2.2009 klo 08:27
Aamu alkaa vaaleta, etelänkulmilta ihankuin selkenisi, tulisi aurinkoista.
93. metereologi18.2.2009 klo 10:23
Aivan upean raikasta ilmaa - nautittavaa!
Korkeapaine on Islannin tienoilla, sateista taas Alpeilla!
94. RA18.2.2009 klo 10:32
Alkoipa lasketella palturia edellinen. Ilmeisesti lainkaan luonnontieteen approbaturia.
95. (ra)18.2.2009 klo 10:36
(metereologilla meni kirjaimet vähän sekaisin. Lauseestaan syntyy sana 'aurinkoitsta'.)
96. matts18.2.2009 klo 13:11
Apukoululaiselle prob... propleematkin riivatun onkelmallisia! Beibilonian alueelle taisi Uus-Sumerilaisuus rajoittua? Irakin Akkadiin?
97. Patti-Alarm18.2.2009 klo 13:13
Aivan pilvettömänä päivänä rouvat ovat bailanneet antaen tuotoksensa urologin ratkaistavaksi ihan ammattimaisesti.
98. RA18.2.2009 klo 13:18
Ajatuksesi kulkee kuin aforistikolla. Diktiosi ilmaisee idearikkautta. Nippanappa.
99. Potter18.2.2009 klo 13:32
Niin, ihan pikkuisina pipanoinahan aivoista noruu ajatuksia. Päin p:tä aika-ajoin.
100. matts18.2.2009 klo 14:24
Aika-ajoissa Indianapoliksessa kerran alta aikayksikön join oluen - ilman nylonpaitaa!!
101. Potter18.2.2009 klo 15:42
Nailonia yllä loikoili Odusogakin. Naapurin Paavo alastomana ilman trikoita altistui auringonpistokselle.
102. matts18.2.2009 klo 15:47
Aihitto, usotsie rumpali, ihanko nakuna gringomme oli nuderantsussa? Pave ilman silkkejä, tosi outoa. Kaipa se esiintyi Lolalle, lyllyvin elimin?
103. Eleth18.2.2009 klo 16:13
Ehtaa lihaa ihmisnaisten mieleen! Ihan nakuna!
104. Potter18.2.2009 klo 16:21
Naisenpuolet aikoinaan kurtiseerasivat urospuolisille nakuille adoniuksille.
105. Patti-Alarm18.2.2009 klo 17:29
Alaston donna on niin ihanan upea kaikille suomalaisille isille lokoillessaan lattialla essutta.
106. Potter18.2.2009 klo 17:42
Eipä suurempaa suloisuutta. Uskoisin toverini tarkoittavan AINUTLAATUISTA!
107. EJlo18.2.2009 klo 21:11
Alastomuus ihan nautittavaa, unistakin tulee laadukkaampia alastomia amatsoneja tiirailtua. Unikuvissani istuskelen sohvalla tarkkaillen aataminasuisia :)
108. Potter18.2.2009 klo 22:15
Aatamihan asusteli taatelipalmujen alla maistellen ihania nektareita. Alastomuushan senaikaisilla uudisasukkailla ihan sallittua. Ihan akkaväelläkin.
109. EJlo18.2.2009 klo 22:48
Akathan kaikkein kivoimpia alasti. Vieläköhän äityisin esittämään laulun liediä äitylille kun illemmalla nähdään.
110. RA18.2.2009 klo 22:51
No äidyhän. Hämäät daamisi. Ällistyy ärmättämättä napandereistasi.
111. EJlo18.2.2009 klo 23:10
Napa aivan paljaana ajattelin napandereja duunailla. Enköhän riemuissani esitä itämaisen soolon tanssista ankkalampi. Sillee inspiroivasti :)
112. RA18.2.2009 klo 23:14
Ihankohan nauttii siippasi paljonkin ilkosillaan roikkelehtimisestasi? Ota ihan varuilta ainakin sohvapöytä takavasemmalle + ikkunapahvit!
113. EJlo18.2.2009 klo 23:28
Ilkikurissani kuhan kehuskelin. Unissanikaan nakuna ajatellut pelehtiä. Asiallisesti haluan vaimoni itseäni tiirailevan.
114. RA18.2.2009 klo 23:40
Tuossapa intelligentin itsetuntoisen raavaan ajatuksia. Ilkosillaan leikkimään edessä vaimoparan alkaisko normaalimies?
115. EJlo18.2.2009 klo 23:58
Normaali olemus ruumiillisesti, mutta ajatusmaailma aika labiili. Ilkosillaan mies ehkä surkeimmillaan.
116. matts19.2.2009 klo 08:26
Sanoisin - uhkeimmillaan!
Rypisitkö kuitenkaan esim. ilkialastomana mutalammikossa maaseutuasuntosi itänurkalla? Lähtisivät Lahtiset ainakin Antreaan naapuristasi!
117. Potter19.2.2009 klo 08:40
Näkisin aidon alastomuuskulttuurin pelkkänä ulkomuotokysymyksenä. Rumahko ihminen sellaisenaan tangatta, aluspaidatta, silkosillaan, inhanpuoleinen.
118. RA19.2.2009 klo 09:19
Ihan nyt huomauttaisin asian nurjasta puolesta. Ulkomuoto on luonnonlahja. Ei itse niinku Etolasta napattu.
119. matts19.2.2009 klo 09:23
Itse näen himmeän auringon nousevan. Pilvisyys uduttaa olevaisen läheisyyttä.
Ei ihminen näe edes napaansa!
120. matts19.2.2009 klo 09:47
No Asikainen, pistä allekirjoittaneelle tekstiä taannoisesta ulosajosähköpostista!!
121. EJlo19.2.2009 klo 09:49
Nätisti aamupäivällä paistaa aurinko. Aionpa nyt suksimaan. Aah
122. EJlo19.2.2009 klo 09:55
Uusinta; lähdettävä oikopäätä suksimaan. Aurinkoa jo ottamaan, survaisen äkisti hiihtimet kopraan, ökisemättä painelen oikotietä skimboineni treenaamaan. Iltapäivästä sitten tuntuu ahterissa.
123. RA19.2.2009 klo 10:01
Ulos lentää ohjeittakin! Saisit antaa jotakin opastusta sisäänpääsystä. Äläkä helv...ssä kirjoittele ö-mappitavaraa. Pane oikein silleen tarkasti. Ilman suurempia taiteellisia ambitioita.
124. RA19.2.2009 klo 10:03
Ai hemppeli. Taisin ennätyksen riipaista. Ilmeisesti suurimpia sekuntimääriä akk-aikailussa.
125. Potter19.2.2009 klo 11:45
Aikaa kuluu, kun ajattelee ilmaista kunnolla aivoituksensa ihmisten luettavaksi. Useasti sanoissaan sekoilee ankarastikin.
126. matts19.2.2009 klo 11:46
Akateeminen Karjula Kerho aloittaa illalla kokouksensa Adlonissa. Illallisella ulkojäsen Silakka sanailee aikalaiskysymyksistä.

[RA, eikö sähköpostin liite auennut? Vastaatko saitko ajo-ohjeet?]
127. Jaska19.2.2009 klo 12:43
Arvaatteks noi kledjuarvotukset alkaa rasittaa aivovärkkiä, siis totakaan ikinä keksitä ihme neulajalanka.
128. EJlo19.2.2009 klo 12:55
Nyt enemmän urheilua, loistava ajoitus jos aikoo ladyjen alkanutta näytösluonteista kisaa ajatella.
129. Potter19.2.2009 klo 13:50
Akkaväki jaksaakin ankarasti taistella ekasijoista lumella, luistelutyylillä ainakin.
130. EJlo19.2.2009 klo 16:04
Aika ihkejä naiset, aloittivat kisat ihan näppärästi !
131. RA19.2.2009 klo 16:11
Nihkejä? Äihkejä? Pihkejä? Pistääpä älyttömästi ratkaisua ähräämään sanasi tuo. Ihket!
132. EJlo19.2.2009 klo 16:44
Itsesi huomasin käyttäneen ennen tuollaista !
133. RA19.2.2009 klo 16:48
Tuollaista unissanikaan olisi laittanut! Lainkaan aavista ihketin sanamerkitystä. Täytyy arvailla!
134. Jaska19.2.2009 klo 20:06
Anna-Kaisa rutisti voittoon alittamalla ihan leikitellen Longan ajan.
135. Potter19.2.2009 klo 20:31
Arvatenkin juomatta anabolisia nesteitä.
136. Jaska19.2.2009 klo 20:56
Nykyhiihtäjättärien esikuvana sellaiseen tankkaukseen ei ikinä turvautunut äitee.
137. PP20.2.2009 klo 07:25
Äitee, isolla!! Tuntuu enempi eetvartilta.
138. Potter20.2.2009 klo 08:58
Ei eineksinyt tehoaineita vaan aterioitsi ruispuuroa topingiksi ilman lisäaineita. Tomera akka!
139. PP20.2.2009 klo 11:31
Akan kunto kesti anaboleittakin.
140. Potter20.2.2009 klo 12:03
Aranpuoleiset naukkailevat ahistukseensa beetasalpaajaa. Oikea lääke ehdottomasti ihmiselle tykytysoireisiin. Toki anabolisiakin kisakuntoonsa Innsbruckissa nautiskelevat.
141. Eleth20.2.2009 klo 22:57
No, AKK:laiset! Unohditteko tämän, ihanan säikeen kokonaan? Etusivulta löytänyt en, vaikka ajatuksella tutkailin..
142. RA20.2.2009 klo 23:14
Tulee usein taukoja kun ajatus ihan liikaa intoutuu normalisoitumaan.
143. Hakro20.2.2009 klo 23:28
Nythän on relevisiossa maailmanmestaruuden ammattilaiskilpailuja lähetyksessä ihan suunnattomasti. Ovatkohan ihmiset täysin urheiluohjelmien maanikkoja? Ainakin arvelisin näinikään.
144. Maikki21.2.2009 klo 00:03
Nyt äkämystyin itseeni. Noin intuitioni kärsi ääliömäisen älynvälähdyksen notkahduksen!
145. Potter21.2.2009 klo 01:12
Näköjään on taas kisat. Aniharvoin hinaudun divaanilleni urheilutahtumia katselemaan. Sellaisesta erityisesti nauti!
146. RA21.2.2009 klo 01:17
Niiin. Aika usein tahtumat ikävystyttäviä.
147. Maikki21.2.2009 klo 02:15
Ikäkausiurheilijat käyvät ällistyttävän voimakkaasti ystävyyshermoon. Siinä täytyy yltyä täydentämään tarvittavia älynlahjoja vaikka itkut äänessä.
148. PP21.2.2009 klo 08:40
Äideillä älynlahjoja. Nisämaidon ehtyessä syöttävät sylivauvoillensa äidinmaidonvastiketta.
149. Potter21.2.2009 klo 10:17
Äitini imetti d-kupeistaan ihan näin meidänkesken asia ilmaistuna d-vitamiinitarpeemme oikein nykytarvettakin vastaavaksi. Aikamiehenä sitten tunnen ihan kiitollisuutta. Elinvoimaa tuottivat tissit aikamiespojalle.
150. PP21.2.2009 klo 10:38
Aikoinaan imetin kahta aikaansaannostani. Maitoa ilmestyi ehtymättömästi. Sairaalan pikkuvauvoille ostivat juomaa ahkerasti. Liutaa lapsia elätin.
151. EJlo21.2.2009 klo 21:52
Eihän lapset äidinmaidotta toimeentule, ihan niin !
152. Potter21.2.2009 klo 21:54
Nisästä ihmislapsi imaisee nannajuomat.
153. EJlo21.2.2009 klo 22:07
Nyt aikuisena nisän nanna antina juodaan umpioina ostetuista maitotölkeistä. Arlaa tavallisesti !
154. Eki21.2.2009 klo 22:10
Toivottavasti annamme Valiolle arvoa. Lähdetään luonnollisesti itsenäisen Suomen establishmentista, siitä tuotannollisesta ihanteesta.
155. iso S21.2.2009 klo 22:13
Itsepä heivasi alempaan naapuriimme tuotantoaan, eskimotuoteryhmän eritoten. Selvästi talouspohjaista aatteellisuutta!
156. Potter21.2.2009 klo 22:26
Atria ainakin tuottaa tukevia eineksiä eikä lisäaineita liiaksi. Ihratonta sianlihaa, uhkeaa ulkofilettä, tukevaa takaneljännestä. Aahh...
157. Matias-Myyrä21.2.2009 klo 22:38
Atrian A-luokannakit helkkarin hyviä.
158. Potter21.2.2009 klo 23:05
Haudutettuna ylivoimaisia vihanneksia Iisalmen äijäporukalle.
159. Matias-Myyrä21.2.2009 klo 23:49
Ähäkutti - Iisalmessa järsivätkin äijät porkkanoita. Ovat ruvenneet uhalla kasvisdieetille. Arvelevat läskien lähtevän erikoisruokavaliolla.
160. Potter22.2.2009 klo 10:27
Elovenaa, ruista ituja, kaalisoppaa oikein iso satsi. Riskinkin uroon olemus kohta alkaa virilisoitua. Arvelisin läskien (ihran) ohenevan lanteilta.
Lenkille aamukuudelta!
161. Jaska22.2.2009 klo 12:06
Armas Aallontie mielii uimaan kahdelta ulkosaariston ulapalla Degerbyn edustalla luottaen tuuriinsa avannonaukaisussa!
162. Eki22.2.2009 klo 13:56
Aika vilpoisaa aina nousta nesteestä. Onko nyt alkamassa uusi kausi? Alkoi ihan syksyllä? Uskomatonta, siis säälin aloittaneita.
163. Potter22.2.2009 klo 15:19
Avantoonhan loikkaisin oikopäätä ilkosillani, tai tottakai alapää näkösuojassa. Ei ibuprofeiinia tarvitse avantoihminen.
164. Eleth22.2.2009 klo 19:09
Ai voi, ahdistaa neitoa tätä.. Oi ihme, hyytävään mereen ilkosillaan... Nautintoa en näe!
165. Potter22.2.2009 klo 19:20
Noinko älähti Eeva?
166. Hakro22.2.2009 klo 20:43
Eleth epäröi vaipua avantoon?
167. Potter22.2.2009 klo 21:28
Arvattavasti vesi aivan navan tuntumassa on osasyynä näppylöitymiselle.
168. EJlo22.2.2009 klo 22:32
Näpäytetään äijää pullolla pontikkaa. Yllättyisi lie önkyräksi. Ihan tavallista yömyssyä mielisin itse. Sellaista erikoisen laimeaa, Launeen esanssia!
169. Potter22.2.2009 klo 22:40
Enpähän siivua absinttia nyt suinkaan sivuuttaisi. Itusiini ahmaisisin.
170. EJlo22.2.2009 klo 22:56
Aaltosen Heikki maisteli absinttia iltaisin, sisuskalut ihan sökönä. Ilman nyt.
171. Jaska23.2.2009 klo 00:43
Nappaillee yksinomaan troppeja?
172. PP23.2.2009 klo 06:03
Tarvitaanko rohtoja ollenkaan? Pillereitä parempi efekti japanilaisella astangajoogalla.
173. Potter23.2.2009 klo 08:43
Ainut sakejuomasta tihrusilmäisinä ajelevat Nissaneillaan. Grogejaan annostelevat jokaiselle ohikulkijalle. Olga Galusovakin aikoinaan lyöttäityi liikenteeseen alkoholisoituneena.
174. matts23.2.2009 klo 10:02
Aluksi lienee kohtuullista olettaa holistisesti: Ominaisuudet lipittäjillä ihmismäisesti sakeutuneet. On ilmiselvästi tunnistettava useampi naukuttelija, että esimerkki näyttäytyy aukottomana.
175. PP23.2.2009 klo 10:52
Aivan uskomatonta katsella oluen turvottamia. Taputtelevat O-muotoista mahaansa aavistamattakaan nöfnöfmäistä aromiansa.
176. Potter23.2.2009 klo 11:55
Aika runsaita olioita myös ihan alakeski-ikäisissä naisissa. Sakua ahmittu.
177. Patti-Alarm23.2.2009 klo 13:23
Alkaapa himottaa minuakin isot tytöt turpeine utareineen.
178. matts23.2.2009 klo 13:53
Uhuh! Toive aikamoinen! Rintavat ellitkin ihmeissään. Naiskauneutta ei esitellä noin!
179. Maikki23.2.2009 klo 13:55
Näin ovat ihanat naiseläjät!
180. Potter23.2.2009 klo 14:02
Naiseläjän ansiot ilmenevät sisälläpäin eikä lolloissa. Äijänrontit jättävät älypuolen toissijaiseksi.
181. matts23.2.2009 klo 14:03
Nainen;
Ainainen,
ihanainen,
samamunainen,
epäsovinnainen,
luokkasidonnainen,
äh! ja äh
tiukkasanainen.
182. PP23.2.2009 klo 14:14
Toisinaan ovat ilkeilijät sanoneet: "Sijaitsevat isäpuolisilla jokseenkin alhaalla." Ihan sellaista en kuitenkaan sulata ipattamatta.
183. Jaska23.2.2009 klo 14:14
Toissija on II. Selkiskö? Sitten I joskus aika ihmeellisesti sotketaan ensisijaan, kuten surkeanmakuinsessa I-oluessa.
184. Jaska23.2.2009 klo 14:18
Ihan perhana aavistamattani törkeästi tuikkasi alapääasiansa minun aukottoman totuuteni talloen armotta.
185. Potter23.2.2009 klo 14:21
Asiaa rouva marmatti. Oikein totuuksia tuli, ajattelemista!
186. sladilainen23.2.2009 klo 14:31
Ajattelen!
Jorma, alultaan toistametrinen tappi, ei liene esim. miehenpuoli. Itseasiassa sellainen typerähkö astalo!
187. Potter23.2.2009 klo 14:38
Aseistustaan stadilainen tuossa ajattelee. Luulenkohan oikein???
188. matts23.2.2009 klo 14:49
Otaksuttavasti ihmiskehon keskiosan elinmitta inch'eissä!

Naprapaatti
189. EJlo23.2.2009 klo 15:54
Napa aina paljaana, rinnat alati puolinäyttöisenä. Aahh tätä todellista ihanuutta.
190. Potter23.2.2009 klo 15:59
Niitähän arvioidaan perinteisesti rahakkaiden autojen perusteella. Arvokas auto tekee tumpeloastalollekin ihmeitä.

[EJlolla oli naprapatti]
191. EJlo23.2.2009 klo 16:17
Ihan harmittava mielenväiste eli ilmiselvä töppäys, ärrh
192. Potter23.2.2009 klo 16:32
Älähän rikkeestäsi ratkea. Heippa!
193. EJlo23.2.2009 klo 16:45
Hassu erehdys, ilmeisesti piti pistää AIVAN !
194. matts24.2.2009 klo 08:19
Asiallinen ilmaisu!

van Allenkin nauttisi!
195. PP24.2.2009 klo 08:38
Näin aamulla unet tulevat tajuntaan: ihmettelin suunnatonta itäaustraliankäärmeenkaulakilpikonnaa.

[Näin todella tuollaista unta ja ajattelin unessani, että tämä sana on hyvä yhdyssanaketjuun.]
196. Antti24.2.2009 klo 09:02
Ikävä tulee äitiä aloittajalle uusien sanojen tässä riimittelijälle aivan liian ison alkukirjainmäärän nykytilanteessa. Kun äkeänä ärheltää, runoelma mahdollinen ehkä ennätykselliseltä näyttävän keston ajassa. Uumoilen laadittuani aikaansaannokseni kätevän ihmisen lopettaneen pikaisemmin. Ikävä, kun on niin näkymättömään aivoitukseni ajautunut.
197. Potter24.2.2009 klo 09:11
Alkamani juttu ajautui unohduksiin. Täytyy uusia nyt uinahtanut tavailuni.
198. PP24.2.2009 klo 09:19
Taisipa Antti vastata aivan ihanan lennokkaasti. Uniikki näyte ilmaisutaidosta.
199. Arska24.2.2009 klo 09:35
Ilmavaivoista - liiallisista meinaan - asiaohjelma illalla. Sangen usein täälläkin akk-aiheena?
"Ilokaasuista" dokumentti ohjelma siis telkkarissa, alkuillasta.
200. PP24.2.2009 klo 09:44
Asiantuntijat luennoivat kielikuvin ulosteista, ilmanpärryytyksistäkin. Lång loi artistina sonnasta taideteoksen, ammunpään.
201. Potter24.2.2009 klo 10:34
Artistit myös mesoivat ulosteilla nuorempana pohjoissuomessa. Älynväläystä ällistelevät nykyoululaisetkin.
202. matts24.2.2009 klo 12:26
Nykyoululainen yllättää kolmepalloisillaan - yleensä! Onneksi useimmiten luovutan, uuninpankolla lepäilen, ajattelen impyeitä suloisia, ehkä tatjanoita koreita - ilman nuttua?
203. PP24.2.2009 klo 12:41
Nututta uuninpankolla tarkenee talvellakin, uskoisin ainakin.
204. matts24.2.2009 klo 12:53
Anoppini ivailee nututtomuuttani. Anopilla krimiturkki itsellään - naiivia!
205. Potter24.2.2009 klo 13:22
Nututtomuusko alastomalla inehmolla irvokasta? Vilkaiskaapa ilkialastomia a-lehdistä!
206. Eleth24.2.2009 klo 13:29
Alastomuus lehtien etusivulla hätkähdyttää. Daisareita itse soisin tirkisteltävän älynystyröin.
207. matts24.2.2009 klo 15:07
Äitienpäiväkorteissa lolloja yllättävän niukasti!
Yleensä S-kuppikoko teenjuojille (yrttisellaisen) raja-arvona. Ökytalollisella iltateellä naanleipiä!
208. Potter24.2.2009 klo 16:31
Niin, aniharvoin alastomia naisenpuolia lahjapakettietiketeissäkin. Elovena-tyttö ihan passeli image äitienpäiväkorttiin.
209. EJlo24.2.2009 klo 16:52
Älkäähän innostuko tisseistä ihmiset. Eihän niitten paljastelu äitienpäiväkorteissa ihan vapaata äimistelyä kaipaa. Olisihan roisia tiiraillen tarkastella isoja intiimejä nännykötä.
210. Potter24.2.2009 klo 16:59
Nyt älysitkin näpäyttää nänniasioita ymmärtämättömiä köriläitä. Ö-mappiin tuollaiset äijäjutut.

[Ehkä siitä i puuttui, mutta ei se mitään]
211. EJlo24.2.2009 klo 19:48
Äkämystyneenä itselleni, jäi ännuköistä jotain uupumaan. Tosi utami tapaus !
212. Potter24.2.2009 klo 20:06
Tottakai aakkosen puuttuminen armottomasti utamoittaa sananikkaria.
213. EJlo24.2.2009 klo 21:09
Saisipa aamut näyttämään aikuisenakin niin ihanilta kuin kakarana aikanaan. Rusotti ilmat aina !
214. RA24.2.2009 klo 21:15
Ajatuksesi ihanan nostalginen abstraktio.
215. Potter24.2.2009 klo 21:34
Aurora borealis siinteli taivaalla rusottaen aivan koko tienoon. Ikimuistoinen olotila.
216. EJlo24.2.2009 klo 21:47
Olo lokoisaa olohuoneen tiloissa iltaisin, luin Anttalaa.
217. RA24.2.2009 klo 21:54
Anttila nykyään taitaa tarjota asiakkailleen lukemattomia avaamattomia alekirjoja?
218. EJlo24.2.2009 klo 22:21
Armeijassa luin enemmänkin kirjallisuutta, iltaisin rutosti joutavaa oleskelua ja ajantappoa.
219. Potter24.2.2009 klo 22:34
Armeijassa joutilasta aikaa nykyisin. Taannoin aloitettiin päivä pinkomalla oikopäätä aamupesulle.
220. RA24.2.2009 klo 22:43
Aha. Armeijamuistelot menossa... Uskotteko pääsevänne ennen sunnuntaita uroteoissanne loppuun? Luotisateen etäisyydelle?
221. EJlo24.2.2009 klo 23:01
Enpä taida äkkiseltään innostua sotaväkiajoistani. Yleensä ylermit diivailevat enemmänkin loma-ajan legendoillaan. Ehe-ehe !
222. RA24.2.2009 klo 23:11
Entisaikaisilla heiloillaan elvistelevät? Ehkeipä heilahda enaeae?
223. Potter24.2.2009 klo 23:22
Eilaa, Nooraa, Annelia & Armia empatioin.
224. Hakro24.2.2009 klo 23:28
Etkö muista Piiaa, Annaa, Tuulaa, Ilonaa, Oilia, Irmeliä nimeltä?
225. Potter24.2.2009 klo 23:35
Noita ilmeisesti muista en. Luulisin tavanneeni änkyräkännissä.
226. matts25.2.2009 klo 08:24
Älyttömästi naisia kaiffareilla. Yksi rakas äitinä kakarallani. Ärrynpä nyt nahjusmaisuudestani, ilmeisesti sitä sählättävä äijäporukoissa?
227. PP25.2.2009 klo 09:04
Äskenpä isukki jutteli äitylistä perin oivallisesti. Rakkaus! Uskollisuus! Kemia? - Onnelliset ikiliitot sekalaisessa seurakunnassamme ainutlaatuisia.
228. matts25.2.2009 klo 10:41
Avioliittoko ikiaikainen naimakauppa??
Uskooko tuota laurikaan? Anoppikin antoi teerenpelitällin ukolleen, ilmoitti sille Ivaloon ajo-ohjeen!
229. PP25.2.2009 klo 10:53
Ajoneuvokin jäbälle! Olisi osoittanut hornantuuttiin, joronjäljille erehtyneet ennemmin napamaihin!
230. RA25.2.2009 klo 11:02
Nevadaankin aika paljon ajettu! Monesti asianosaiselle ilmoitettu Huitsi ihkatarkaksi numeropaikaksi(posti-).
231. Eleth25.2.2009 klo 12:34
Nuhteelliset ukot menkööt erämaiden raiteille oleskelemaan paheellisesti. Aikuisten ihmisten käyttäydyttävä alinomaa kauniisti, siististi - ihmisiksi! (Paitsi oikein söpöillä tallaajilla inhimillistä)
232. PP25.2.2009 klo 14:45
Ikuisesti naisimmeiset hössöttävät ikäloppujen miestensä irstailuista. Lähtisivät liihottelemaan itsekin, siten tokenisi äijänkäppänä.
233. matts25.2.2009 klo 15:27
Ämmät ilkkuu!
Jumankaude äijät, nyt kaikki äkkiä panemaan pipsat älykkyystestiin. Noniin ähäpiti!

:)
234. PP25.2.2009 klo 15:43
Äijien hämäysyritys: älykkyystesti. Pelkäävätköhän itse turvenuijiksi identifioituvansa.
235. Marco Poloinen25.2.2009 klo 16:04
Itse (duhaisena) ehdottomasti nonsoleeraan tuon ilmauksen. Fiksuus ilmenee oivallisesti itäsuomalaisen turvetuottajan ultrapunasaunalisätarvikevalikoimassa. Vartavasten akoille naturelloitua suonsilmäkeihviä ahistusoireisiin.
236. matts25.2.2009 klo 16:05
Ihmettelen darwinista epäilyäsi. Nytkö taatot ihmeellisesti fenotyyppiään (ihankuin ordovikikaudella) itsekseen taaksehivuttavat? Uskoisin; veijareilla A-luokan nuppi, sisällään AIVOT!
237. matts25.2.2009 klo 16:10
Aikamoisen hidas itselläni suoritus. Tuo ukkoloihe selitti osaltaan, itseäni riemastuttavasti edellisen ihmisen seliselin!
Ilostuin ihan naamaltani!
238. Potter25.2.2009 klo 16:23
Noinhan aivoni ajattelivat. Melkein aloin luulla torveloituvani, arvoni nahistui ilmiselvästi.
239. Matias-Myyrä25.2.2009 klo 16:55
Ilkka Lipsanen maanitteli itseään selvästi etevämmän Liisan vaimokseen. Äidiksi suunnitteli tuleville ipanoilleen.
240. Potter25.2.2009 klo 18:22
Ilkan pöksyt aitoa nahkaa. Orkesterinsa iloksi letkuttelee lanteitaan eroottisenoloisesti. Ellit naureskelevat.
241. EJlo25.2.2009 klo 21:34
Naureskelen aikuisen ukon rintakarvojen esittelyä. Sille ketaleelle ei luultavasti edes välähdä ambivalenttiutensa, tyhmyri.
242. RA25.2.2009 klo 21:45
Tarvitseeko yleensäkään hirveästi miettiä, yrittävätkö rehennellä ihmiset?
243. Potter25.2.2009 klo 21:56
Ihan helvetistihän mainostavat itseään suulausoireiset eduskunnan turhakkeet.
244. Matias-Myyrä25.2.2009 klo 22:38
Turhapuron Uunon risaiset hampaat aiheuttivat kysymyksen: kannattaisiko epelille ehdottaa tekareita?
245. RA25.2.2009 klo 22:55
Tekopeliä! Eivät korvaa AITOUTTA! Rehellisyyttä, eettisyyttä, ihmisyyttä! Teeskentely aliarvoista!
246. Potter26.2.2009 klo 08:16
Aidot leegot ikenissään Andy rokkaa vanhanakin oivallisesti. Ilman sekohampaita tangoon alistuisi.
247. matts26.2.2009 klo 09:01
Anttiko luonnevikainen ihmishulkko? Sossos - tankoihin uhrautuva ihminen sacherkakkumaisen ihailtava!
248. Potter26.2.2009 klo 09:19
Ilmiömäinen heppuhan Andy. Ilman lecolandian tekareitakin aivan virtuoosimainen. Arvostan!
249. EJlo26.2.2009 klo 17:07
Arvostaahan ruotsalaisetkin vinksahtaneita Osborneja. Sellaista tuo arvostus, niet-jummarrettavaa.
250. Antti27.2.2009 klo 07:11
Nyt ihan erityisen taitavasti jakoi meille muille arviointinsa ruotsalaisittain, ruskeittain EJlo. Tarinansa todeksi arvioin vinhaa aihettansa ajatellessani.
251. PP27.2.2009 klo 08:04
Andy ja Andyn tekarit ei liiemmin lätkäytä eukkomaista sieluani. Sensijaan Auliksen neropattius ihastutti.
252. Potter27.2.2009 klo 10:32
Ihan hauskoja Aulis-jujujahan siellä täyttelin. Usein tuskastutti tyhmyyteni ilmiselvyys.
253. PP27.2.2009 klo 10:56
Italiaa? Lienee monikkomuoto. Ilmiselvästi sekoilin. Englannista lehahti vasemmalla yökkäilevä Yrjö setvittäväksemme.
254. Potter27.2.2009 klo 12:41
Saarivaltiolainenhan etoo tosi vahvasti, ihan turpavärkkiä tuhraavan ällöttävästi. Voimakkaasti ähersin, kuitenkin selvisin ehjinnahoin melko monista erehdyttämisyrityksistä.
255. Hakro27.2.2009 klo 15:59
Edellisessäkin ristikossa edelleen hiukan detaljien ymmärtäminen takertelee. Turhan älykäs minulle. Ilman sanakirjoja yritin ratkoa, ilman tulosta. Yökaudet koetin selvittää itselleni, suoriutuisinko tästä älyvoimistelusta.
256. RA27.2.2009 klo 16:28
Äkkiseltään luulisin yhden vielä olevan ihan mahdollista. Ilmeisesti sitten topattava. Ehkä loppuilta "uurastettava" selvästi toisenlaisissa askareissa.
257. PP28.2.2009 klo 09:27
Aira Samulin kertoo aamuteeveessä riemukkaasti elämästään, ikinuori suomalainen sisupussi. Aniharvinainen.

[Täytti eilen 82 v.]
258. Antti28.2.2009 klo 10:54
Airan nähneenä ihailit harmaahapsisen aniharvinaista reippautta. Vanhus ihmeteltävä näkemäsi Aira, ihminen nuorekas. Nähnyt en.
259. PP28.2.2009 klo 11:08
Elämäniloista nauruterapiaa!
260. Eki28.2.2009 klo 11:11
Näimme Airan uudelleen ristikkokisoissa. Uskomaton temppu. Esiintyi riemukkaasti. Antoi paikalle ilmestyneille ainakin ajateltavaa.
261. [Hakro]28.2.2009 klo 14:25
[Antin 10:54 kaksi viimeistä sanaa olisi pitänyt olla järjestyksessä "En nähnyt". Tästä pitäisi jatkaa.]
262. Antti28.2.2009 klo 14:39
[Kiitos Hakro! En loukkaantumisesta vaan kiitollisena ja kieltä rakastavana pyydän: Salli korjata: Antin 10:54 kahden viimeisen sanan olisi pitänyt olla järjestyksessä "En nähnyt". Tästä pitäisi jatkaa.]
263. Eki28.2.2009 klo 14:43
Näin äärettömän hienosti noustaan ymmärryksessä tähtiin.
264. [RA]28.2.2009 klo 14:46
[=> JATKUU AKK 157 =>]
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *