KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2521

4571. HS 2521

katti30.1.2009 klo 05:36
En malta olla avaamatta keskustelua, jos vaikka syntyisi uusi aloittamisennätys - luultavasti kukot täällä Stadissakin ovat vasta päästämässä ensikiekaisujaan (Äkkijyrkän lehmät varmaan vielä nukkuvat).

Ristikko oli minusta sopivan helppo/vaikea. Idän lehtiä piti kyllä haeskella sekä läheltä että kaukaa, kunnes löytyivät.

Kaksi piilokirjainta saa jäädä odottamaan uutta heräämistäni. Aion nyt takaperoisesti painua unten maille, kun toiset alkavat availla silmiään.

Mukavia hetkkiä toivottelen kaikille taas tänäänkin:)
2. PP30.1.2009 klo 07:46
Huomenta vaan, katti ja kaikki muutkin! Meni tasan toinen mokoma tämänkertaiseen kuin viime viikolla. Siis astetta vaikeampi. Nimiä piti tarkistella, mutta vuosilauseet täyttyivät ilman hakuja. Purnaisin kyllä vasemman laidan väärin kirjoitetusta Marcellosta.
3. Hemuli30.1.2009 klo 08:27
Ettäs uskallat, katti!
Eipä silti, kolahtaa Hesari täälläkin luukusta jo viiden kieppeillä.
Minä en ole vielä selättänyt lehdykäisiä. Täytyy odotella jonkin sortin elämystä.
4. Hemuli30.1.2009 klo 08:45
Ja taas toteutui: ahaa pomppasi lähes heti sen jälkeen, kun olin julkisesti tunnustanut hidasjärkisyyteni:D
5. 030.1.2009 klo 08:55
Huomenia vaan Katti. Samaa mieltä ristikosta kanssasi.
Aika monta helpohkoa peräkkäin.
6. ihmettelijä30.1.2009 klo 09:32
jaa vaikee ja helppo mikään ei käy muka?
7. Lexa30.1.2009 klo 10:28
Tuo Jorma vielä kiusaa; liekö runoniekka vai juristi tai joku muu?
8. Owlie30.1.2009 klo 10:35
Narisisin - taas - entisen tennistähden etunimen kirjoitusasusta. Jossakin ristisanahakuteoksessa saattaa olla vihjeessä esitetty muoto, mutta jos laatija tarkoittaa läiskijää, yksi ällä riittää.
Ekin laatijalle taannoisessa HS-säikeessä lähettämä viesti ei näy menneen perille.

Kun SUKUNIMI vasemmassa alanurkassa löytyi väisäsestä yhdeltä kuolleelta, niin onko meidän hyväksyttävä, että kahden ällän "Jóet" eksisteeraa jossakin?

Vanhan ratkaisun yläpuolinen mustahko kuva? Kirjaimet paikallaan, mutta yhteyttä en ymmärrä.

Muuten ihan siisti ristikko. [toisen säikeen kp ratkaissee tämän eriössään?]
9. Owlie30.1.2009 klo 10:37
Lexa 10:28,

Runoilijan tälläsin.
10. Lexa30.1.2009 klo 10:45
Owlie:kiitos tuesta; valmista tuli.
11. PP30.1.2009 klo 10:48
Owlie: Purnasin Marcello-nimestä jo aamulla. Lehto ei ilmeisesti lue sanaristikot.nettiä, missä aikoinaan ko. nimestä käytiin polemiikkia.

Se musta kuva on liian musta, mutta hyvällä tahdolla siitä saa näkymään tavaran, josta näkyy vai alkupuoli.

Sukunimi on ulkomailla huomattavasti yleisempi, jopa elävilläkin, mutta laatijahan ei sanokaan mitään siitä, minkämaalaisesta nimestä on kyse.

0: Sopivan helppo/vaikea katin mielestä, kumpi sinusta, kun olet samaa mieltä? :-)
12. Hemuli30.1.2009 klo 10:48
Owlie,
se musta on yläviistosta katsottu ja aika paksu.
13. PP30.1.2009 klo 10:53
Owlie: Sanoin, että tavarasta näkyy vain alkupuoli, mutta tietysti tarkoitin puuttuu alkupuoli. Sorry!
14. putko30.1.2009 klo 10:58
Mielestäni myös helpohko. Kolmen tunnin jälkeen vain neljä muutaman ruudun aukkoa.
Se toisen vihjelauseen viimeinen sana. No joo, tuleehan siitä ristikkolause kun toisenkin kerran lukee.
15. aatra30.1.2009 klo 11:54
Viime viikolla meni 1 h 20 min. Tällä viikolla 2 h 10 min. Aika puhukoon puolestaan. Jouduin tarkastella joitakin Googlesta. Mukiinmenevä ristikko. Hyviä vitsejä ei taaskaan ollut.
16. Cu30.1.2009 klo 12:17
Taisi olla helpohko taas. Pientä rutinaa kuitenkin.
Vihje 1. rivillä on kulkuväline, mutta vastaukseksi tullee sen tarvitsema alusta.
8. rivillä utarein varustettu vihje. Vastaus tarkoittanee kuitenkin haraa, naikkosta. lutkaa ja lunttua.
2. alin rivi: JONOA-vihjeen vastaus panee miettimään sitä, onko RIVI ja JONO tarkasti ottaen sama asia?
17. tuffa Porist30.1.2009 klo 12:44
CU:
1) ei se näy, koska se on sen alla
2) huomaa -6. eli ei se sitä utareista tarkoitakkaan
3) olen samaa mieltä
18. otv-a30.1.2009 klo 13:27
aatra,
jos ei vitsejä, niin olipahan jotain muuta sinua ilahduttavaa!?
ilman vuosisadan kronikkaa selvisivät lauseet. muutama "atleetti" piti tarkistaa. tykkään näistä, missä pärjää ilman apuja, vaikka sitten helpompia ovatkin.
19. Patti-Alarm30.1.2009 klo 13:34
Cu:
Mielestäni RIVI ja JONO eivät ole sama asia, sillä rivissä ollaan rinnakkain ja jonossa peräkkäin, mutta riviä siihen kyllä tulee toisin sanoen.

aatra:
Olet päässyt jälleen kuvioihin mukaan, tosin monikollisena.

Potter:
Kun kerran olet siellä Epsanjassa, niin oletkos tavannut Aulista? Niin, tiedoksi teille, että tämä 2521 on jälleen kerran TAPAHTUI-ristikko.
No, ei tämä nyt kovin kummoinen ollut.
20. Potter30.1.2009 klo 13:57
Patti-Alarm:
(Taalla ollaan viela. Katteeksi kay kun saitte taas sopivan askartelun, vaikka kylla se aika taalla mukavasti menee. Aulista ei ole nakynyt, mutta muuta katseltavaa kyllakin.

Sorry tama ulkoparlamentarismi!. Pisteet voit lisata itse)
21. katti30.1.2009 klo 14:02
Hauska oli täyttää ristikkoa, joka oli ihan "normaali" ilman kieroiluja ja venkoiluja. Ehkä se joistakin on siksi liian helppo? Kikkailukin on kivaa, kunhan sitä ei ole ylenmäärin! Mutta makuja on monia.

Piilokirjaimetkin selvisivät, joten voin jopa kerrankin lukea koko lehden suht. tuoreena! (Ellei tule muuta, kuten yleensä tulee.)

ELÄTTI oli mulle uus tuttavuus, jota en koskaan ole kuullut kenenkään käyttävän. Ehkä muualla on toisin!
22. Seitenvitonen30.1.2009 klo 15:00
Näkyy jo useampi selvittäneen tämänkertaisen. Yläoikealla oleva soikea lätkä lienee litistynyt tippa. En muuksikaan tuota osannut tulkita. Kuis muut?
23. otv-a30.1.2009 klo 15:07
Seitenvitonen,
sellaiseksi minäkin laitoin, kun ei oikein keväiseksi nenänvarren väriläiskäksikään sopinut.
24. Cu30.1.2009 klo 15:24
Tuffa Porist:
2) olet luonnollisesti oikeassa, en huomioinut -6:tta. Sinulla on kotikenttäetu osoitteesi suhteen, meilläpäin se olisi 7. +a.
1) VR:n kannattavuus saa selityksen, jos välineen alla on tiehyttä se ja vain se määrä, että väline ei liiku eteen ei taa!
3) olemme samaa mieltä.
Kiitos mukavasta viestistäsi!
Cu
25. Jomo30.1.2009 klo 16:47
Tämän keskustelupalstan ansiosta olemme vaimon kanssa innostuneet ratkomaan ristikot valmiiksi asti.
Nyt täyttyy ristikko ensi kertaa perjantaina. Hautamuistomerkkiä en vain ole saanut varmistetuksi.
26. tuffa Porist30.1.2009 klo 17:48
Jomo:
Iskelmälaulaja Tuomo Tammisen lempinimi, jos tämä nyt jotain auttaa?
27. Jammi30.1.2009 klo 17:54
Jälleen kerran on ristikossa sama toistuva asiavirhe. Väitetään EX-AUTOIKSI automerkkiä, jota edelleenkin valmistetaan Tsekin Koprivnicessä. Ei tosin henkilöautoja, mutta autoja ne ovat kuorma-autotkin!
28. Jammi30.1.2009 klo 17:59
Mistähän voisi lähteä etsimään noita vasemman laidan IDÄN LEHTIÄ?
29. Aksu30.1.2009 klo 18:10
Jammi,
ei IDÄN LEHTIÄ tarvitse etsiä, ne pitää vain itse hoksata!
30. Q30.1.2009 klo 18:11
Olympialaisten jälkeen maa on ruvennut rajoittamaan lehdistövapautta.
31. Jammi30.1.2009 klo 18:13
Kiitos Aksu ja Q, ehdin jo hoksata itsekin!
32. Q30.1.2009 klo 18:17
Muuten, löytyi taas tuohon pystysanaan Aulismainen virhe.
Loppu on monikon monikko. Suomessakin mennään pieleen näissä joukkotiedoitusasioissa.
33. Q30.1.2009 klo 18:21
Siis loppupiiloruutu on turha ja väärin!
34. Pappa30.1.2009 klo 18:24
Kovin isoja asioitaei ei saisi ajatella kovin pienellä koneella, mutta nyt oli sen verran laupias ristikko, että tuli kerrasta poikki, mitä ei aikoihin ole sattunutkaan. Siis meikäläiselle.
Mutta:

Vähän julmempaa varmaan monikin ootti.
Ehka seuraava? Pannaan Lehdolle nootti!
Nyt oli paljonkin tuttua,
vaan ei repäistä nuttua!
Ratkojan ylpeily voi olla footti!
35. mömmö30.1.2009 klo 18:31
Sainpa minäkin valmiiksi, jos vasemman alakulman "ristikko" nyt sitten on oikein eli jotain jonka alle ryömiä.
36. mömmö30.1.2009 klo 18:35
...siis monikossa
37. Jomo30.1.2009 klo 18:36
Kiitos Porin Tuffa. Kyllä se nyt ratkesi.
38. pelaaja30.1.2009 klo 18:40
mömmö,
minä en tuommoisten alle ryömisi..kokeile vielä muita kirjaimia
39. mömmö30.1.2009 klo 19:05
Oliskohan sulkevia?
40. otv-a30.1.2009 klo 19:08
mömmö,
ei, mutta tukkeena voi käyttää.
41. pelaaja30.1.2009 klo 19:10
mömmö,
ei kait, mulla ne on joskus kädessä tai vesihanan alla. Mikähän sun sukunimesi oikein on..
42. hiru30.1.2009 klo 19:11
Ei taaskaan mikään ihan tavallinen sukunimi kyseessä..
43. Tuu30.1.2009 klo 19:24
Ristikko valmis! Edellisen ristikon yhteydessä pohdiskeltiin rakasta äidinkieltämme, ja vaikka tämä on vähän asian vierestä, niin saanhan purkaa mieltäni. Sietämätöntä, kun nykyään ihmiset ovat alkaneet matkustamaan Thaimaaseen. Alan varmaan sairastamaan ja lähden silloin sisämaaseen.
44. o30.1.2009 klo 19:29
Tuu takasin, ennen kuin uppoat saimaaseen.
45. Patti-Alarm30.1.2009 klo 20:03
Pappa:
Oletko selvännäkijä? Nuttuni ei tosin revennyt, mutta tamä hiiskutin ristikkosivu alhaalta melkein MUUSA-vihjeeseen saakka. Sitä ei ole koskaan ennen tapahtunut.
Tuu:
Tuu on ekatavu vaimoni etunimestä. Muuta:
Tuttuni tuli juuri kotiin Thaimaasta sikäläisen nuorikkonsa kanssa. Heille syntyy huhtikuussa kaksoset. Voisiko niitä kutsua entisiksi siamilaiskaksosiksi?
46. otv-a30.1.2009 klo 20:36
ja o on eka kirjain nimimerkistäni, hosuin.
47. uusi kyselijä30.1.2009 klo 21:10
Tämän muuten helpon ristikon heikon kohta on tuo (eris)-nimikasauma Marcello, Bolan, auto, maa, josta ei synny mitään järkevää
48. otv-a30.1.2009 klo 21:17
marcellossa on yksi ällä liikaa, auto on ihan tuttu suomenkin teillä.
49. pelaaja30.1.2009 klo 21:24
otv-a,
hyvä. Meinasinkin jo ihmetellä, että mihin osoitteeseen tuon sanaleikin saisi upottaakseen.

-uuden kyselijän autoja oli aika paljon Suomen teillä muutama vuosi sitten
50. Jondalar30.1.2009 klo 21:35
Samat tuntemukset on ristikosta kuin muilla keskustelijoilla. Ratkaistessa kului aikaa yli puolitoista tuntia, nimiä varmistelin kirjoista. Spectrumista löysin hautamuistomerkin. Sykähdyttäviä elämyksiä ei ollut kuin ehkä yksi, en enää muista mikä se oli. Ristikossa 2518 taisin laittaa halijan väärin. Ei tullut voittoa, kärsivällisesti jatketaan yrittämistä.
51. mömmö30.1.2009 klo 23:13
Kiitos vihjeistä ja ankaran mietinnän jälkeen luulen, että nyt on oikea sana. Sellaiset voisi löytyä saappaista ja keittiöstä.
52. 3.taata31.1.2009 klo 09:53
pakkasaamua kaikille,helpoiksi kaikki ovat kiitelleet viime ristikoita mitä nyt kuvia joskus epäselviksi väitetty,johon minun kysymyksenikin liittyyy:haalaajilla vas.puolella oleva kuva on esiintynyt monia kertoja,mutta tarkoittaaneko se nyt letkaa vai alla olevaa tietä vai molempia piilokirjaimeksi kun sopisi molemmat, näin kylmällä luulisin saavani selontekoa nopeastikin.
53. jokha31.1.2009 klo 10:09
3.taata
Minä laitoin siihen sen alla olevan. Itse en saa mitään tolkua toiseksi ylimmän harmaan viimeiseen sanaan. Joku varmaan vinkkaa.
54. Aksu31.1.2009 klo 10:14
jokha,
onkohan siulla VANHURSKAS oikein?
55. mummeli31.1.2009 klo 10:14
3. taata: minun mielestäni siihen sopii se alla oleva "tie". Se letkaa tarkoittava sana liittyy mielestäni kalastukseen.
Tämä oli sopivan helppo/vaikea ristikko. Meillä pakkasta 24. Joutaa hyvin ristikoita miettimään, kun ei hiihtokaan houkuttele näillä pakkaslukemilla.
56. jokha31.1.2009 klo 10:21
Aksu
Kiitos, pienestä oli kiinni.
57. Aksu31.1.2009 klo 10:33
jokha,
miulla oli sama virhe ensteks, siitä arvelin. Samoin jouduin vaihtamaan alariveiltä ENNEN ELÄNEEN, kun noita muinaisjuttuja on Auliksella niin monenlaisia.
58. 3.taata31.1.2009 klo 11:53
kiitos mummeli ja jokha,olemme näköjään päätyneet samaan
piilokirjaimeen,verkkojono tuli mieleen ,miksei vaunujono,ehkä vr ei käytä moista sanaa.
59. Ika31.1.2009 klo 13:13
Itse tein ja yksin. Vasta sain valmiiksi ja tulin katsomaan, mitä täällä mietitään. Kaikilla näyttää hankaavan ylärivin letka. Jonoa tarkoittava on kuitenkin ihan yleissana, jonka erikoismerkitys on kalastuksessa. En taivu siihen, mitä ei edes näy.
60. mare31.1.2009 klo 16:51
Täytetty on, mutta vuoden 1929 eka sanaa mietiskelen.
Onko se subst. vai joku verbinmuoto?
61. Aksu31.1.2009 klo 17:06
mare,
taitaapi olla substantiivi.
62. EJlo31.1.2009 klo 17:18
mare
Myös ammatiksi voisi sitä nimittää substantiivin lisäksi.
63. pelaaja31.1.2009 klo 17:19
Ika,
toisaalta; näkyy tai ei niin ei kai tuo letka ilman pohjustusta missään pellolla tai kentällä voi olla. No onhan se silti myös kiemurteleva jono. Ota näistä nyt selvää taas.
64. mare31.1.2009 klo 17:35
Miullakin on kyllä eka sana substantiivi ja näköjään viimeisessä sanassa on jotain häikkää.
Piilokirjaimia pitänee miettiä uudelleen. Pystysanat
mielestäni oikein. Vanhurskaalle olisi kyllä tarjolla kaksi
eri vaihtoehtoa. Jatkanpas fundeeraamista, eiköhän se siitä!!
65. Aksu31.1.2009 klo 17:39
mare,
huomasit kai, että minäkin jouduin vaihtamaan sen vanhurskaan! Kokeile vaan!
66. 031.1.2009 klo 20:42
Voisiko joku siirtää tämän 2521 ristikon oikeaan paikkaan.
Kiitos.
67. SMH31.1.2009 klo 22:25
Hain tämän googlen avulla "hs 2521".
Helpoin ristikko vuosiin, pari tarkistusta googlesta. Mitään ei jäänyt epäselväksi.
Edelläolevista kommenteista suurin osa vielä lukematta, luen kun ehdin.
68. Hemppa1.2.2009 klo 09:55
"Spekuloontia" junakuvasta. Jos ja kun sen oikea vastaus todennäköisesti on se, minkä päällä juna kulkee, vaikka sitä ei kuvassa näykkään, voisi samalla perusteella piilokirjaimeksi laittaa melkein minkä kirjaimen tahansa.
Tässä vaihtoehtoja piilokirjaimeksi perusteluineen:
D: Junasta on tietoyhteys asemille.
J: Jollakin matkustajalla voi olla matkatavarana kalaverkkoja.
K: Kärkkäinen voi olla junassa matkustajana.
L: Juna voi olla liikkeellä talvella ja siinä on silloin lumenpoistolaite edessä.
N: Sen reitti voi olla arolla ja sen reitin varrella kasvaa tämä.
P: Jonkun matkustajan matkatavaroissa voi olla keittoastia mukana.
R: Todennäköinen oikea vastaus.
S: Junassa voi olla matkustajia tasaluku.
T: Se voi olla liikkeellä Pohjois-Unkarissa.
V: Sen reitti voi kulkea lähellä rantaa ja sen varrella kasvaa tämä.
69. -D1.2.2009 klo 10:29
:-D
70. Jukkis1.2.2009 klo 11:09
A: Junassa on matkustajana Adgan muunnos.
B: Ollaan Päiväntasaajan Guineassa.
C: Gospel-muusikko Mansikka-Aho matkalla keikalle.
G: Kuvassa on ruotsalainen katujuna.
F: Juna on kangastus.
H: Japanilainen tutkija mittaamassa kentänvoimakkuuksia rautatieverkon alueella tarkoituksenaan edelleenkehittää radioaaltojen etenemismallia.
M: Naisvakooja matkustamassa vakoilemista harjoittamaan.
Q: Queenslandin taideopettajat kevätretkellä.
W: Maailman Matkatoimistoyhdistyksen retkue tutustumassa uusiin junamatkailukohteisiin.
71. Eki1.2.2009 klo 11:13
I: Kuvan kulkuneuvo on vain junan näköinen. Tosiasiassa se on lentokone.
72. putko1.2.2009 klo 11:53
Tuli mainittua helpohkoksi aikaisemmin. Mutta 12.2.1949 alkpää mättää. Verbi melkovarmasti oikein, mutta mikä (kuka) kumma.
Idän lehdillhän se selviäisi mutta ku ei leikkaa
73. RA1.2.2009 klo 11:58
E: juna kuvaa symbolisesti Netties-konferenssin etenemistä
Y: juna on täynnä nuoria Atlantti-seuralaisia
Z: kyseessä on östersundilaisen hotellin maskottijuna
74. otv-a1.2.2009 klo 12:29
putko,
jos verbisi on oikein, niin eihän siitä kauaa ole.
75. katti1.2.2009 klo 12:40
JUNA on loistava esimerkki siitä, mistä näissä HS-ristikoissa on kyse:) Kiitos hyvistä nauruista!
76. Jondalar1.2.2009 klo 12:42
M: junassa on mukana Ahtisaari
P: Paavolainen
Z: juna on tulossa Venezuelaan
W: sielussain on aava salainen
77. Patti-Alarm1.2.2009 klo 14:21
Te kielimiehet - siis siinä lingvistisessä mielessä - opin eräästä toisesta ristikosta uuden sanan: SELVÄTÄ. Onko se teille tuttu? Ei löytynyt Nykäsestänikään (1980). Vastaukseksi tuli DEKOODATA (decode), eli poistaa/ selvittää koodi.
78. ep1.2.2009 klo 14:29
Nyt loppui omat "eväät".Mikä" härvilä "yläoikealla nuolineen??
ala vasen nurkka -koko ajan kasvava tili-??alaoikealla Iso E-
näen siinä kyllä joitain tuhruja--vielä oikealla ne kaksi neliötä
joissa pisteet keskellä -onko sähköjuttuja ??-Tässä aluksi
Mitenkähän minä en voi sanoa helpoksi ?? Olen kyllä vilkaissut peiliinkin
79. mömmö1.2.2009 klo 14:43
ep:
Härvilän nuolineen näet, kun haluat säästää jalkojasi.
Koko ajaan kasvava tili on koskematon.
Ison E:n tuhrut kuuluvat asiaan.
<pisteelliset neliöt kuuluvat pikemminkin pelaamiseen.
80. Aksu1.2.2009 klo 14:43
ep,
oikealla ne kaksi neliötä ovat varmaan arpanoppia.
Isossa E-kirjaimessa olet oikeilla jäljillä. Ylärivin "härvilää" en muista ennen nähneeni, liittynee esmes kerrostaloon.
81. tuffa Porist1.2.2009 klo 14:48
ep:
1) "härvilä" liikkuu
2) vihjeenä voisi olla myös "ilman Donneria"
3) oikein päätelty
4) lautapeliväline
82. -p-1.2.2009 klo 15:14
Saisinko vinkkiä vasempaan yläkulmaan. Kuhilas-vihjeestä oikealle on tyhjää. En myöskään keksi siinä kohdassa olevaa kahta nelikirjaimista pystysanaa. Missä edes on toisen pystysanan (viides pystyrivi, yli vaakarivi) vihje?

Joko putko hoksasit kenestä muotoilijasta 1929 oli kyse?
83. Aksu1.2.2009 klo 15:24
-p-,
vihjekuvassa on pala karttaa, johon on piirretty paikkaa osoittava nuoli. Seuraava pystysana liittyy sitten ristikon reunaviivaan. Tyypillistä Aulikselle.
84. pelaaja1.2.2009 klo 15:25
[Patti-Alarm,
minun nykäseni sivistyksellinen osa (v.1984) sanoo: dekoodata= tulkita koodi, selvätä. Siis salakielen selväämistä.]

-p-
se toisen pystysanan vihje on siinä yllä
85. -p-1.2.2009 klo 15:27
Aksu,
Kiitos, näillä avuilla tuli valmista!
86. Patti-Alarm1.2.2009 klo 15:57
pelaaja:
Kiitos vahvistuksestasi. Ja nyt eiku selviämään, eeku selväämään.
87. Pedro1.2.2009 klo 19:05
Muuten vlamis, mutta en saa tolkkua 1929 viimeiseen sanaan. Maailmaantulosta on kyse. Vanhurskas lienee se laivanvarustaja??? Ja ex-jumala katsoi eteen ja taaksepäin.
88. Aksu1.2.2009 klo 19:11
Pedro,
kyllä se viimeinen sana pitäisi noilla eväillä syntyä! Kaikki vinkkisi ovat ihan oikein.
89. EJlo1.2.2009 klo 20:28
ep
Oletko ajatellut millä toimenpiteellä tili pienenee. Tässä sen oletetaan vain kasvavan.
90. mumsi1.2.2009 klo 20:29
idän lehtiä , ei kertakaikkiaan leikkaa
91. otv-a1.2.2009 klo 20:31
mumsi,
mahtaisitko osata niitä lukeakaan?
92. Aksu1.2.2009 klo 20:36
mumsi,
auttaisko nimimerkki Q:n vihje 30.1.2009 klo 18:11:
"Olympialaisten jälkeen maa on ruvennut rajoittamaan lehdistövapautta."
93. mare1.2.2009 klo 21:18
Aksu,
Onko V. -29 viime sanan toinen piilokirjaim Mooses vai Jooseppi? Olen yrittänyt makustella molempia. Kumpi parempi! Siinäpä pulma.
94. Aksu1.2.2009 klo 21:24
mare,
miun mielestäin Jooseppi ei siinä kuulosta yhtään hyvältä.
95. otv-a1.2.2009 klo 21:24
mare, enpä usko, että Aksu noi suoraan kysymykseen vastaa. mutustele lisää.
96. otv-a1.2.2009 klo 21:25
Aksu, myöhästyin!
97. mare1.2.2009 klo 21:30
Aksu,
Mie oon ihastunu Jooseppiin. Ota sinä tuo Mooses.
Sekin on ihan mukiinmenevä. Hih,hih...
98. Aksu1.2.2009 klo 21:32
otv-a,
nytpä haksahdin! Juuri hetkeä aikaisemmin olin tosiaan miettinyt, että lopetan liian räikeisiin kymysyksiin vastailun, mutta mikä lie mennyt! "ep" on mielestäni sellainen erikoinen tapaus, jota on mukava jelppiä.
99. Aksu1.2.2009 klo 21:34
Ja huumorilla taitaa myös mare ottaa tämän ratkonnan!
Hyvä juttu, niin pitää ollakin! Hih, hih!
100. otv-a1.2.2009 klo 21:38
Aksu, en minä pahalla. olet minua aina sopivasti auttanut.
hauskaahan tämä meistä (melkein) kaikista on. ep:tä minäkin mielelläni autan, mutta useasti sinä olet ehtinyt ensin.
101. putko2.2.2009 klo 10:29
Kyllä se muotoilija (1929) on selvä samoin kuka tuli 1949 maailmaan, mutta kuka meni pois 1949. (toinen ja neljäs puuttuu)

Ei minulla siitä olympiamaan läpyskästä puutu kuin yksi kirjain, juuri se 1949 kohdalta. Eri juttu on tuleeko sitten selvää, voihan olla muita kirjaimia väärin

Rengissä mnarcello kirjoitetaan kahdella l:llä ja bolaneitakin vain yksi

ainoa tuoli, jonka nimeltä tunnen loppuu ahan
102. putko2.2.2009 klo 10:32
Ylävasen karttakuva. Nyt vasta luin, että se on karttakuva. Ajattelin että joku uusi sana keksitty ommeltavalle liivinhakaselle (meilläpäin letty). Risteävistä kirjaimista tullut sana oli kyllä tutunoloinen!
103. otv-a2.2.2009 klo 11:04
putko,
eilen jo vihjailin, että äskettäin tapahtunut asia (1949-lause).
104. putko2.2.2009 klo 11:21
otv-a
Luulin että tarkoitit äsken tapahtuneella sen fyrkanvaltaajan menoa, mutta siis se alkuosakin tapahtunut äskettäin?
105. otv-a2.2.2009 klo 11:35
putko,
samasta asiasta koko lause.
106. putko2.2.2009 klo 12:11
otv-a
kiitos
107. Ananias2.2.2009 klo 15:54
Olipa taas ihan kiva ja ratkottava ristikko, mutta yksi piilokirjain, sanan ensimmäinen kirjain, reistauttaa:
Mikä kumma on tässä Bolan- ruudussa oleva ruuvinkanta tai pilleri?
108. TJV2.2.2009 klo 16:12
Ananias, nuoli voisi osoittaa myös alhaalta.
109. pelaaja2.2.2009 klo 16:19
Ananias,
ihan samaa naulankantaa minäkin tuijottelin mutta ajattelin sen nuolen sitten tarkoittavan enemmän kuin pelkkää ulkokaarta
110. pelaaja2.2.2009 klo 16:40
paitsi että se nuoli voi tarkoittaa tietysti myös vain sitä kaarta kuten TJV:n nuoli kertoo
111. Seitenvitonen2.2.2009 klo 17:01
Tuon halaistun ympyrän (vasen reuna) tulkitsin ei/pallomaiseksi ruuvinkannaksi, mutta parempi selitys taitaa olla pillerin puolikas.
Ratkaisusanahan ei siitä muutu.
112. pelaaja2.2.2009 klo 17:15
-halkaistu ympyrä - meinasin jo nolostua naulankannastani mutta onneksi puusepän perillisenä löysin kaapista kuuden tuuman naulan, jonka kannassa oli, jos ei nyt ihan poikkiviivaa, niin ainakin jotain röpellystä :-)
113. ep2.2.2009 klo 18:06
Auttajat hei!! vielä yksi yli ymmärryksen käypä juttu,ihan vaan yleisesti näissä ristikoissa--mitä tuo nuoli ylipäänsä tarkoittaa kun se viittaa esim.tässä ristikossa "Salin" a:n alla . Mukavaa kun mulla on auttajia kiitos Teille.
114. putko2.2.2009 klo 18:14
ep
salin ei ole huone, pistä a perään
115. Ananias3.2.2009 klo 08:22
TJV, Pelaaja ja Seitenvitonen:
Kiitos hienovaraisesta vihjailusta! Toden totta kokonaisuus voi joskus olla enemmän kuin osiensa summa. Kiitos!
116. Potter3.2.2009 klo 10:15
Jaksoin reissun jälkeen aamulla ottaa ristikon käsille, ja menihän siinä vähän enemmän aikaa kuin edellisessä.
Melko harvinainen sukunimi tuossa vasemmassa alanurkassa.
117. nolla3.2.2009 klo 10:39
Kompastuuko kukaan muu siihen elätti-vihjeesseen?
Sanoja kyllä löytyy, mutta tulkinta ja mielikuvitus venyvät?
118. ep3.2.2009 klo 10:39
Noi nuolet kirjaimien alla mättää vielä kohdassa --keskellä ylhäällä-- YSL ??
119. otv-a3.2.2009 klo 10:54
ep,
käypä vaikka stockmannilla nuuhkimassa.
120. Aksu3.2.2009 klo 10:56
ep,
YSL-kohtaan tarvitaan se Y:llä alkava nimi. YSL pitäisi olla ihan tuttu lyhenne?
121. otv-a3.2.2009 klo 10:57
nolla, anna venyä vaan, on niitä kaikenlaisia.
122. Potter3.2.2009 klo 11:00
nolla:
Nykäsestä löytyy tuo outo elätti. Googlesta myös kun kokeilee muutamaa siihen piilokirjaimeen.
123. ep3.2.2009 klo 11:14
aksu-kiitti ---kyllä entisessä elämässäni kävin useinkin Stockan
näytepulloilla
124. nolla3.2.2009 klo 11:34
Kiitos kannustuksesta, johan löytyi järkeväkin ratkaisu. Mielessäni kummitteli vain monopoliliike ja ääniala.
125. ep3.2.2009 klo 15:05
-putkon- vihjeestäkään en saa mitään tolkkua (anteeksi nyt vaan)"Salin":iin
vaikka laitan sen a:n niinkuin neuvoit .Muut ruudut kirjaimia
täysi,vaikka toisen harmaan loppu kummallinen tunnen kyllä taiteilijan ja olen tuotteitakin nuorena käyttänyt. Nyt meni ristikosta sivuraiteelle
126. Aksu3.2.2009 klo 15:10
ep,
nyt on kiire, mutta sen verran vihjaan, että juuri tässä tapauksessa siun pitääkin tietää Salinille etunimi, jota sitten "muotoilet".
127. Seitenvitonen3.2.2009 klo 15:18
ep,

Jos Matti ylenantaa teen, onko se sisäeronto?
128. 03.2.2009 klo 18:42
Hei nolla. Meitä on nyt sitten kaksi. Ihan mukava juttu.
Olet melkein kaima.
129. Patti-Alarm3.2.2009 klo 19:41
Seitenvitonen:
Joo, olet oikeassa, mutta eikös se loppujen lopuksi ole kuitenkin ULKOTULENTO?
130. Seitenvitonen3.2.2009 klo 21:00
Patti-Alarm,
Totta, ainakin sivustakatsojan mielestä!
Entäs, jos veden kuninkaasta viedään alku, alkaako henki kulkea huonosti?
Mitäs meinaat ep?
131. ep4.2.2009 klo 10:11
Seitenvitonen - -ep- ei ole nyt" kartalla" ollenkaan "tulentojen ja
erontojen" suhteen enempää kuin veden kuninkaan "hengen ahdistuksenkaan." kiitos kuitenkin ----yritän miettiä
132. ep4.2.2009 klo 10:13
Aksu-kiitos! kauan meni lukea Salinia ennen kuin
apusi meni jakeluun
133. juho4.2.2009 klo 10:17
ep:lle vihjeet taisivat tulla vähän liikaakin arkaillen.
134. Seitenvitonen4.2.2009 klo 20:00
ep,
Hyvä, että löysit ratkaisun epämääräisistä, epäonnistuneista vihjeistä huolimatta.
Tuo sisäeronto näkyy olevan fiinimmältä nimeltään elatiivi.
Joskus vaan tulee turhaan kikkailtua noiden vihjeiden kanssa.
135. liena6.2.2009 klo 16:52
Jos vielä joku katsoo tälle sivulle, niin minä vasta mukaan tulleena ratkaisen ja ratkaisen, mutta "idän lehdet" ei aukea, ei sitten millään. Mulla on varmaan jokin väärin, mutta kun ei. Mistä alkaisin hakea apuja? Ei oo lehdet tuttuja, ei.
Jos täällä joku viisas käy vielä, niin olisitko ystävällinen, kiitos. Niin, että pääsisin uuden kimppuun kun nyt on aikaakin.
136. Aksu6.2.2009 klo 17:01
liena,
siis mitään lehden nimiä ei tarvitse nimeltä tietää,
vaan lue ajatuksella tämän säikeen vihjeet.
137. Sensuroitu8.2.2009 klo 15:04
Sensuroitu
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *