KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 65

4534. Kirjailijat ketjuun - 65

Libero15.1.2009 klo 20:25
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa esimerkiksi Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta jne.

Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Ketju jatkuu tästä:

marjuko 15.1.2009 kello 18.40

Matti Pitko (Lintisen laukauksia; neljä vuosikymmentä lehtikuvaajana kentän laidalla; yksi tekijöistä)
2. PP15.1.2009 klo 20:28
Offutt, Andrew J. (The Tower of Death)
3. Libero15.1.2009 klo 20:38
Joshua Sobol (Ghetto; näytelmän kirjoittaja)
4. RA15.1.2009 klo 21:01
Lassinaro, Merja (NLP Perusteet. Ongelmasta taitoon - sisällöstä rakenteeseen)

[Lib.... kii...]
5. RA15.1.2009 klo 21:01
Lassinaro, Merja (NLP Perusteet. Ongelmasta taitoon - sisällöstä rakenteeseen)

[Lib.... kii...]
6. marjuko15.1.2009 klo 21:20
[kiitos, Libero!]
7. Eki15.1.2009 klo 21:22
Juris, Carlos (Pianon avain; yksi tekijöistä)



(kiiiiiiiiitos)
8. marjuko15.1.2009 klo 21:34
Sadie Jones (The Outcast)
9. RA15.1.2009 klo 21:38
Sally Chamberlaine (Sisällä vapaus)
10. marjuko15.1.2009 klo 21:42
Nami Mun (Miles From Nowhere)
11. Libero15.1.2009 klo 21:55
Unto Kunnas (Vuokatin rinteiltä Afrikan viidakkoon. Sylvi Mömmön elämänkaari.)
12. TJV15.1.2009 klo 22:03
Saarivuori, Matti (Luonnonkirja 3 - 6)
13. Eki15.1.2009 klo 22:07
Tapio Lappi-Seppälä (Rikosten seuraamukset)
14. marjuko15.1.2009 klo 22:15
Lehtinen, Jani (Mamman murkinoissa; toinen tekijöistä)
15. Libero15.1.2009 klo 22:49
Niemelä, Pirjo (Hopeinen viiva)
–––
(Jo monta ihmistä on täällä! Lähden aamuvarhaisella reissuun ja pääsen näkemään ja kuulemaan joskus lauantaina, miten teillä on mennyt. Siihen saakka...)
16. Eki15.1.2009 klo 22:51
Jim Benton (Rakas nuija päiväkirjani 7 - nerous on yliarvostettua)
17. RA15.1.2009 klo 22:51
Olander, Sinikka (Vallaton nainen; 1/4)
18. TJV15.1.2009 klo 22:58
Kärkkäinen, Hillevi (Tehoa tekstinkäsittelyyn)
19. marjuko15.1.2009 klo 22:58
Kaitaro, Timo (Runous, raivo, rakkaus - johdatus surrealismiin)
20. marjuko15.1.2009 klo 23:00
Venkatesh, Sudhir (Gang Leader for a Day. A Rogue Sociologist Takes to the Streets)
21. TJV15.1.2009 klo 23:01
Ralf Gothóni (Luova hetki)
22. Eki15.1.2009 klo 23:10
Ilpo Kuparinen (Näin kunnostat mummolan mööpelit; yksi tekijöistä)
23. marjuko15.1.2009 klo 23:13
Robert Owen (Uusi käsitys yhteiskunnasta)
24. Eki15.1.2009 klo 23:16
Weston, Judith (Näyttelijän ohjaaminen - kuinka luoda vaikuttavia esityksiä televisioon ja elokuvaan)
25. marjuko15.1.2009 klo 23:19
The Poynter Institute [Author] (President Obama - Election 2008)
26. Eki15.1.2009 klo 23:43
Timo Klemola (Asahi - terveysliikuntaa kaikille; yksi tekijöistä)
27. marjuko15.1.2009 klo 23:58
Langley, Andrew (Are Girls Smarter Than Boys?)
28. turutar16.1.2009 klo 00:15
Weiner, Jennifer (Rikoksia ja hiekkakakkuja)

[Yes, we are...]
29. Eki16.1.2009 klo 00:27
Reijo Pouri (Kuljetukset ja varastointi - järjestelmät, kalusto- ja toimintaperiaatteet; yksi tekijöistä)


(... but men are smarter than women...)
30. marjuko16.1.2009 klo 00:49
Robert Fulghun (All I Really Need To Know I Learned In Kindergarten)

[...and that's true, too...]

♪♪♪ zzz [ja nukkumaan siitä riitelemästä]
31. turutar16.1.2009 klo 01:07
[Robert FulghuM]

Marcia Muller (Varjossa vaanii susi)
32. RA16.1.2009 klo 02:18
Eva Palin (Elinvoimaa etsimässä; 1/2)
33. turutar16.1.2009 klo 02:37
Nancy Taylor Rosenberg (Hämndens lag)
34. PP16.1.2009 klo 08:39
Gini Hartzmark (Dead Certain) aikoinaan myöh.
35. Eki16.1.2009 klo 09:17
Karhunen, Jouni (Kuljetukset ja varastointi - järjestelmät, kalusto- ja toimintaperiaatteet; yksi tekijöistä)
36. PP16.1.2009 klo 09:36
Ingrahm, Pamela (Bachelor Boss)
37. Eki16.1.2009 klo 09:50
Lampi, Ville (Näin kunnostat mummolan mööpelit; yksi tekijöistä)
38. Maikki16.1.2009 klo 11:08
Luosto, Jouko (Voittojen tie)

(Kiitos, Libero täältäkin)
39. Eki16.1.2009 klo 11:09
Keijo Mikkonen (Asahi - terveysliikuntaa kaikille; yksi tekijöistä)
40. Maikki16.1.2009 klo 11:13
Kilpi, Mikko (Lapinmaa, runoja)
41. Eki16.1.2009 klo 11:15
Kari Sulevo (Diktaruurista demokratiaan - poliittinen muutos Espanjassa)
42. Maikki16.1.2009 klo 11:24
Viljo Välitalo (Ennen elettyä l. vanhan kansan juttuja Inarista)
43. Eki16.1.2009 klo 11:26
Laurla, Kari K. (Latvian lippu ja vaakuna)
44. Maikki16.1.2009 klo 11:28
Koskimies, Airi (Suomen lotta)
45. PP16.1.2009 klo 12:05
Imberg, Gerald (Absolute Beauty)
46. Eki16.1.2009 klo 12:20
David Åleskjär (Ennen sataa lunta helvetissä... David Åleskjärin omaelämäkerta)
47. Maikki16.1.2009 klo 12:27
Robert Voegler (Eläinten täyttäjä)
48. PP16.1.2009 klo 12:30
Rafael Escandon (Pensamientos que Inspiran)
49. Eki16.1.2009 klo 12:31
Nyberg, Kari (Kesämökin kalaherkut - ahvennapsikkaista rosvolahnaan; yksi tekijöistä)
50. Maikki16.1.2009 klo 12:34
Ismo Hölttö (Valokuvia)
51. Eki16.1.2009 klo 12:39
Tommi Musturi (Kolmas Toivon kirja - uni toivosta)
52. Maikki16.1.2009 klo 12:45
Rolf Strehl (Aikamme robotit)
53. Eki16.1.2009 klo 13:17
Helge Seppälä (Leningradin saarto 1941-1944 - murhenäytelmän sävyttämä voitto)
54. PP16.1.2009 klo 13:30
Liisa Savikumpu (Euroopan kehdossa; 1/2)
55. Maikki16.1.2009 klo 13:43
Partanen, Seppo J. (Kullankaivajan opas 1/2)
56. Eki16.1.2009 klo 13:48
Jaana Vetikko (Kesämökin kalaherkut - ahvennapsikkaista rosvolahnaan; yksi tekijöistä)
57. Maikki16.1.2009 klo 14:01
Kari Sihvonen (Liisa ja kartanon salaisuus; SK:n uusi sarjakuva)
58. PP16.1.2009 klo 14:07
Elisabeth Hjortvid (Ulla pelastaa Arranin)
59. Maikki16.1.2009 klo 14:28
Durant, Will (Kreikan kulttuuri)
60. PP16.1.2009 klo 14:38
Lee Smith (On Agate Hill)
61. Maikki16.1.2009 klo 14:47
Hailes, Julia (Vihreän kuluttajan opas)
62. PP16.1.2009 klo 14:57
Aaltonen, Pentti (Veli-Villen kolme maailmaa; 1/3)
63. Maikki16.1.2009 klo 15:02
Tyko Hagman (Satuja ja runoja lapsille)
64. PP16.1.2009 klo 15:26
Nash, Padder (alias Alan Stewart; Sheep Grass)
65. Maikki16.1.2009 klo 15:29
Elise Tarkoma (Ammattisuomen käsikirja 1/3)
66. [marjuko]16.1.2009 klo 16:34
[turutar, kiitos taas n>m:stä 01:07...]
67. marjuko16.1.2009 klo 16:39
Mordecai Richler (The Apprenticeship of Duddy Kravitz)
68. Maikki16.1.2009 klo 16:48
Richard Halliburton (Lentävä matto)
69. PP16.1.2009 klo 16:58
Nevalainen, Maija (Mansikkaheinä)
70. marjuko16.1.2009 klo 17:56
Juha Herkman (Kriittinen mediakasvatus)
71. PP16.1.2009 klo 18:16
Nieminen, Juho (Alkoholia & mansikoita)
72. marjuko16.1.2009 klo 18:18
Hinton, Michael (Raamattu 100 minuutissa; toinen tekijöistä)
73. PP16.1.2009 klo 18:21
Eila Sargit Nieminen (Perunapoika)
74. marjuko16.1.2009 klo 18:23
Matyszak, Philip (Keisarien Rooma viidellä denaarilla päivässä)
75. Maikki16.1.2009 klo 20:58
Paavo Hautala (Tuntsan kojamot)
76. marjuko16.1.2009 klo 21:09
Angelou, Maya (I Know Why the Caged Bird Sings)
77. Maikki16.1.2009 klo 21:14
Arvi Höyssä (Kenttätykistön ampumaoppi)
78. PP16.1.2009 klo 21:35
Siitari, Aimo (Piällysmiehijä ja vätökkäetä)
79. Maikki16.1.2009 klo 21:45
Milja Husu (Ammattisuomen käsikirja 1/3)
80. PP16.1.2009 klo 21:50
Saloranta, Jussi (Elämän lanka)
81. marjuko16.1.2009 klo 21:54
Soili Moilanen (Samuelin kirja)
82. Maikki16.1.2009 klo 21:57
Alakulppi, Jaakko (Lapin ilmailun historia 1)
83. [Matias-Myyrä]16.1.2009 klo 22:00
[Ei se ole Siitari vaan Aimo Siltari, joka kirjoitti "Piällysmiehijä ja vätökkäetä"]
84. marjuko16.1.2009 klo 22:10
Kaitaro, Timo (myöhästyi 15.1. 22:58)
85. Maikki16.1.2009 klo 22:12
Mäkelä, Petteri (Pitkoksilta pikiteille; Lapin tiepiiri 75 vuotta 1925-2000)
86. [PP]16.1.2009 klo 22:15
[Olet oikeassa Matias-Myyrä. En tarkastanut aikaansaannostani heti ja sitten se unohtui. Olisin huomannut kirjoitusvirheeni. Siis korjaus: Siltari, Aimo klo 21:35. Kiitos!]
87. PP16.1.2009 klo 22:17
Rauha Eronen (Runoja. Pakinoita nimillä Nappi, Viljami, Leila)
88. Maikki16.1.2009 klo 22:28
Edward Rae (The White Sea peninsula)
89. turutar16.1.2009 klo 23:34
Else Fischer (Orvokkeja, rakkaani)
90. Maikki16.1.2009 klo 23:41
Rankka, Väinö (Kisko kävelee)
91. turutar16.1.2009 klo 23:52
Nisse Larsson (Assars kokbok; 1/2)
92. Maikki16.1.2009 klo 23:59
Oskari Hynninen (Metsolassa)
93. turutar17.1.2009 klo 00:08
Ensio Tiira (Epätoivon lautta)
94. Maikki17.1.2009 klo 00:14
Anne Maunola (Nallen jännittävä pakomatka)
95. marjuko17.1.2009 klo 00:23
Lackey, Mercedes (The Fire Rose)
96. Maikki17.1.2009 klo 00:26
Sirkka Paikkala ( Suomalaiset sukunimet 1/2)
97. marjuko17.1.2009 klo 00:29
Anne Rooney (Einstein In His Own Words)
98. Maikki17.1.2009 klo 00:35
Eino Salokas (Bellmanin runous Suomessa)
99. turutar17.1.2009 klo 00:36
Yrjö Keinonen (Kärkijoukkona Syvärille)
100. turutar17.1.2009 klo 00:37
[äh...ykä myöhästyi]

Sigge Stark (Salaperäinen sisäkkö)
101. marjuko17.1.2009 klo 00:39
Nicholas Mosley (Paradoxes of Peace, or The Presence of Infinity)
102. marjuko17.1.2009 klo 00:43
Keith Laumer (A Plague of Demons)
103. (maikki)17.1.2009 klo 00:45
(tämä naisenpuoli poistuu nyt nukkumaan, huomenna töihin, leikkikää edelleen)
104. [marjuko]17.1.2009 klo 00:48
[tämäkin vetäytyy jo punkkaan öitä toivotellen; Mosley pakastimeen]
105. PP17.1.2009 klo 08:14
Robin Romm (The Tilt)
106. marjuko17.1.2009 klo 12:11
Martti Haapakoski (Esittävä säveltaide; yksi tekijöistä)
107. PP17.1.2009 klo 16:12
Krister Spolander (Körglädje - om fart och bilar i transportsystemet)
108. marjuko17.1.2009 klo 16:21
Roland Huntford (Last Place on Earth)
109. PP17.1.2009 klo 18:05
Dickey, Eric Jerome (Pleasure)
110. marjuko17.1.2009 klo 18:27
Matti Häyry (Ihannevaltio: Historiallinen johdatus yhteiskuntafilosofiaan)
111. Maikki17.1.2009 klo 19:07
Reino Salo (Metsästyksen opas)
112. PP17.1.2009 klo 19:11
Olli Stephany (Viileä ilta)
113. marjuko17.1.2009 klo 19:25
Nicholas Mosley (myöhästyi 17.1. 00:39)
114. PP17.1.2009 klo 19:31
Eeva Aartola (Elviran testamentti)
115. marjuko17.1.2009 klo 19:35
Adam Foulds (The Broken Words; poetry)
116. Maikki17.1.2009 klo 19:37
Dion Fortune (Tri Tavavernerin salaisuudet)
117. marjuko17.1.2009 klo 20:52
Eva Wahlström (Homma hanskassa)
118. Libero17.1.2009 klo 21:02
Martti Kuusela (Jalkapallon MM-kisat Saksa 2006; yksi kirjoittajista)
119. marjuko17.1.2009 klo 21:11
Amen, Daniel G. (Change Your Brain, Change Your Life)
120. Maikki17.1.2009 klo 21:19
Grimshaw, Beatrice (Lainsuojaton)
121. PP17.1.2009 klo 22:04
Elenius, Anton Eemil (Saarelaisvallesmanni)
122. marjuko17.1.2009 klo 22:04
Clark, J. Ransom (Directors of Central Intelligence: Robert Michael Gates)
123. marjuko17.1.2009 klo 22:05
Lauri Kriikkula (Kosto)
124. PP18.1.2009 klo 08:27
Arasalo, Minna (Maailman paras ystävä)
125. Maikki18.1.2009 klo 13:38
Akseli Järnefelt (Suomalaiset Amerikassa)
126. PP18.1.2009 klo 14:09
Tajanti, Aimo (Suomalainen sota ja rauha)
127. Maikki18.1.2009 klo 14:29
Mauno Harkola (Kalavaleita ja eräkaskuja)
128. marjuko18.1.2009 klo 15:31
Alston, William P. (Philosophy of Language)
129. Maikki18.1.2009 klo 15:34
Paul von Gerich (Ampumaoppi)
130. PP18.1.2009 klo 15:40
Häyrinen, Vesa (Tapaus pyöräilijä)
131. Maikki18.1.2009 klo 15:42
Seppo Sarlund (Jussi Suomenneuvos; Virolaisesta)
132. marjuko18.1.2009 klo 16:02
De Neefe, Janet (Fragrant Rice: My Continuing Love Affair with Bali)
133. Maikki18.1.2009 klo 16:07
Erik Hansen (Keltaisten salaisuus)
134. marjuko18.1.2009 klo 16:10
Ema Saikoo (Tunteeni eivät ole tuhkaa)
135. Maikki18.1.2009 klo 16:26
Korjus, Jaakko (Vihtori Kosola. Legenda jo eläessään)
136. marjuko18.1.2009 klo 16:31
Kaj Chydenius (Muistin juuri)
137. PP18.1.2009 klo 16:35
Sydänmäki, Jussi (Lucky Don)
138. Maikki18.1.2009 klo 16:44
S. S. Vandine (Skarabeen salaisuus)
139. PP18.1.2009 klo 16:47
Erkki Kouri (Historiankirjoitus, politiikka, uskonto)
140. Maikki18.1.2009 klo 16:54
Raikas, Yrjö (Demokratia ja kansallissosialismi)
141. marjuko18.1.2009 klo 16:56
Jon Lee Anderson (Che - vallankumouksellinen elämä)
142. PP18.1.2009 klo 16:57
Ohto Oksala (Stalinin kiusa - Himmlerin täit)
143. marjuko18.1.2009 klo 17:01
Anneli Vainio (Kotini on linnani)
144. PP18.1.2009 klo 17:04
Olli Karhi (Tarja Ylitalon tie tähtiiin)
145. marjuko18.1.2009 klo 17:05
Heikki Tervonen (Rakkaudesta Namibiaan)
146. PP18.1.2009 klo 17:11
Elo, Marja (Aurinko nousee)
147. marjuko18.1.2009 klo 17:12
Jussila, Raimo (Kalevalan sanakirja)
148. PP18.1.2009 klo 17:15
Marita Berg (Kaipainen)
149. marjuko18.1.2009 klo 17:44
Gates, Robert M. (From the Shadows: The Ultimate Insider's Story of Five Presidents and How They Won the Cold War)
150. PP18.1.2009 klo 17:47
Matti Pikkujämsä (Lapselliset: Kirja vauvalle ja vanhemmille)
151. RA18.1.2009 klo 17:50
Sue Knight (NLP at Work)
152. marjuko18.1.2009 klo 17:51
Sinnemäki, Anni (Aleksis Kiven katu)
153. marjuko18.1.2009 klo 17:52
Thomas, Ginette (Myyrä, joka halusi olla kuningas)
154. PP18.1.2009 klo 17:52
Tuomas Meriluoto (Viinin viemää; 1/3)
155. PP18.1.2009 klo 17:56
Tiina Porthan (Tarot; 1/2))
156. marjuko18.1.2009 klo 17:58
Axler, James (Deep Empire)
157. [marjuko]18.1.2009 klo 18:01
[PP, voisit ottaa Tuomas Meriluodon jemmaan...]
158. PP18.1.2009 klo 18:04
(On jo!9

Saariluoma, Jaakko (Viinin viemää; 1/3)
159. marjuko18.1.2009 klo 18:06
Kirsti Valasti (Naisen juoksukirja)

[!!!]
160. PP18.1.2009 klo 18:08
Tuomas Meriluoto (Viinin viemää; 1/3)
161. Maikki18.1.2009 klo 18:12
Theodor Schwindt (Suomen kansan pukuja)
162. marjuko18.1.2009 klo 18:15
Dogen, Zenji (Zenohjeita kokille ja muita kirjoituksia tien seuraamisesta)
163. Maikki18.1.2009 klo 18:17
Jo van Ammers-Küller (Kapinalliset naiset)
164. marjuko18.1.2009 klo 18:31
Russ Baker (Family of Secrets: The Bush Dynasty, the Powerful Forces That Put It in the White House, and What Their Influence Means for America)

[ei sama mies kuin Russell Baker, kahdesti Pulitzer-palkittu kirjailija]
165. Maikki18.1.2009 klo 18:41
R. von Schultz (Rikospoliisi. Rikosselvittely, toimintatavat, apuneuvot)
166. PP18.1.2009 klo 19:05
Zeller, Florian (Artificial Snow)
167. marjuko18.1.2009 klo 19:10
Anni Sinnemäki (Aleksis Kiven katu; äsken myöhästyi)
168. PP18.1.2009 klo 19:16
Kirsi Rannikko (Hamsterin keittokirja; 1/2)
169. Maikki18.1.2009 klo 19:18
Kaarlo Nordblad (Terveyden opetus-kirja yhteiselle kansalle)
170. PP18.1.2009 klo 19:25
Debra Dier (A Quest of Dreams)
171. Maikki18.1.2009 klo 19:52
Eino Henttu (Autonrenkaat, niiden hoito ja korjaaminen)
172. PP18.1.2009 klo 20:07
Takala, Riitta (Koira nimeltä Onni ja muita onnettomuuksia)
173. Maikki18.1.2009 klo 20:18
Arvo Soininen (Rantasalmen historia)
174. Eki18.1.2009 klo 20:29
Nygren, Bruce (Nimi; toinen tekijöistä)
175. marjuko18.1.2009 klo 20:42
Clark, J. Ransom (Directors of Central Intelligence: Robert Michael Gates; myöhässä 17.1. 22:04)
176. Eki18.1.2009 klo 20:43
Mähönen, Yrjö (Asahi - terveysliikuntaa kaikille; yksi tekijöistä)
177. PP18.1.2009 klo 20:45
Joni Pyysalo (Jätän tämän pimeän kalustamatta)
178. marjuko18.1.2009 klo 20:47
Liikanen, Mirja (Suomalainen vapaa-aika; toim.)
179. PP18.1.2009 klo 20:50
Jokipii, Mauno (Hitlerin Saksa ja sen vapaaehtoisliikkeet)
180. Maikki18.1.2009 klo 20:51
Joseph Braysich (Body language)
181. Maikki18.1.2009 klo 20:54
Olcott, Henry S. (Buddhalainen katkismus)
182. marjuko18.1.2009 klo 20:55
Salo, Marja-Leena (Kahleissa Koijärvellä)
183. PP18.1.2009 klo 20:57
Artturi H. Virkkunen (Oulun kaupungin historia)
184. Maikki18.1.2009 klo 20:58
Newcomb, Simon (Tähtitiede)
185. marjuko18.1.2009 klo 21:04
Olli Lehtinen (Sokea etsivä)
186. PP18.1.2009 klo 21:05
Nasir, Jamil (Quasar)
187. Maikki18.1.2009 klo 21:13
Ignatius, Pentti (Sormenjälki- ja tuntomerkkioppi)
188. PP18.1.2009 klo 21:23
Turkka, Juha (Huutoja hiekkalaatikosta)
189. PP18.1.2009 klo 21:24
Sorry!
Turkka, Juho (Huutoja hiekkalaatikosta)
190. Maikki18.1.2009 klo 21:39
Hannu Hautala (Kuukkelien maa)
191. Eki18.1.2009 klo 21:41
Anneli Hiltunen (Näin kunnostat mummolan mööpelit; yksi tekijöistä)
192. Maikki18.1.2009 klo 21:46
Enckell, Carl (Poliittiset muistelmani 1-2)
193. Eki18.1.2009 klo 21:48
Rosenberg, Marshall B. (Myötäelämisen taito - johdatus väkivallattomuuteen)
194. TJV18.1.2009 klo 22:15
Bourget, Paul (La Terre promise)
195. Maikki18.1.2009 klo 22:17
Leslie Ford (Ristilukki väijyy)
196. TJV18.1.2009 klo 22:21
Delille, Jacques (Le Paradis perdu)
197. Maikki18.1.2009 klo 22:29
Singer, Dorothy G. (Miksi lapset leikkivät)
198. TJV18.1.2009 klo 22:35
Gerald Breckenridge (The Radio Boys on the Mexican Border)
199. Eki18.1.2009 klo 22:35
Graham, Franklin (Nimi; toinen tekijöistä)
200. TJV18.1.2009 klo 22:42
Isaac G. Briggs (Epilepsy, Hysteria, and Neurasthenia)
201. Eki18.1.2009 klo 22:50
Sari Sirkkiä-Jarva (Näin kunnostat mummolan mööpelit; yksi tekijöistä)
202. TJV18.1.2009 klo 22:56
Amory H. Bradford (The Ascent of the Soul)
203. Maikki18.1.2009 klo 23:42
Ruth Munck (Jääkärien mukana Saksassa)
204. TJV18.1.2009 klo 23:52
Callergård, Robert (Filosofiska essäer inom moral och estetik;
1/4)
205. Maikki18.1.2009 klo 23:59
Teuvo Kolehmainen (Voimistelu- ja urheiluseura Tampereen Kisatoverit r.y)
206. turutar19.1.2009 klo 00:05
Erika Knight (Koukussa virkkaukseen)
207. Maikki19.1.2009 klo 00:07
Himes, Chester (Hellettä Harlemissa)
208. TJV19.1.2009 klo 00:12
René Boylesve (La Becquée)
209. Maikki19.1.2009 klo 00:20
Veli Lumiala (Atominsärkijä)
210. turutar19.1.2009 klo 00:32
Andrzej Stasiuk (Matkalla Babadagiin)
211. Maikki19.1.2009 klo 00:38
Kofod-Hansen, Mogens (Kapteeni Carlsen, "Flying Enteprisen" sankari)
212. RA19.1.2009 klo 01:02
Soilanne, Irma (Vallaton nainen; 1/4)
213. TJV19.1.2009 klo 07:25
Max Brand (Black Jack)
214. PP19.1.2009 klo 08:45
Napier, William (alias Christopher Hart; The Final Days of the Roman Empire)
215. Eki19.1.2009 klo 09:19
Markku Lappalainen (Suomalainen sammakkokirja; toinen tekijöistä)
216. PP19.1.2009 klo 09:25
Eino E. Suolahti (Helsingin neljä vuosisataa)

[?!!]
217. Eki19.1.2009 klo 09:35
Timo Sirkiä (Kansalaisesta e-kansalainen - tilastotutkimusten tuloksia suomalaisten tieto-ja viestintätekniikan käytöstä1996-2005; yksi tekijöistä)
218. PP19.1.2009 klo 10:47
Ilkka Nihtilä (Linnun siivin)
219. Eki19.1.2009 klo 10:49
Lea Parjo (Kansalaisesta e-kansalainen - tilastotutkimusten tuloksia suomalaisten tieto-ja viestintätekniikan käytöstä 1996-2005; yksi tekijöistä) =
220. Maikki19.1.2009 klo 11:00
John Wainwright (Tuomion jälkeen)
221. Eki19.1.2009 klo 11:01
Harri Palo (Sankarihautausmaiden perinne, hoito ja kunnostus; yksi tekijöistä)
222. PP19.1.2009 klo 11:13
Liulia, Marita (Tarot; 1/2)
223. Eki19.1.2009 klo 11:16
Timo Malen (Muovitekniikan perusteet; toinen tekijöistä)
224. Maikki19.1.2009 klo 11:26
Ernst Schoug (Pieni hewoiskirja)
225. [PP]19.1.2009 klo 11:33
[Kauhukseni huomasin, että olen kirjoittanut 18.1.2009 klo 17:15 kirjan nimen väärin. Se on 'Kaipiainen', ja kirja on Marita Bergin taiteilijakuvaus Birger Kaipiaisesta.]
226. PP19.1.2009 klo 11:37
Granvik, Erik (Över mörkret stjärnorna)
227. Eki19.1.2009 klo 11:37
Gunilla Wolde (Sanna ja pölynimuri)
228. Eki19.1.2009 klo 11:38
Kurri, Veijo (Muovitekniikan perusteet; toinen tekijöistä)
229. Maikki19.1.2009 klo 11:40
Joyce Walker (Alaska and the Yukon)
230. PP19.1.2009 klo 11:56
Riikka Pelo (Taivaankantaja)
231. Eki19.1.2009 klo 11:57
Laura Tuominen (Sankarihautausmaiden perinne, hoito ja kunnostus; yksi tekijöistä)
232. PP19.1.2009 klo 12:01
Eino Hemmilä (poikakirjoja; pakinoitsijana Poropeukalo, Hervo)
233. Maikki19.1.2009 klo 12:01
Meltzer, Brad (The first councel)
234. Eki19.1.2009 klo 12:02
Anne Alitolppa-Niitamo (Monikulttuuriset vertaistuenryhmät - ohjaajan opas - ryhmämalli kouluikäisten lasten vanhemmille; toinen tekijöistä)
235. Eki19.1.2009 klo 12:03
Laina Sirkiä (Miu evakkotie pois Taikinaalt vie)
236. Maikki19.1.2009 klo 12:07
Inarilainen, T (oik. Tuomo Itkonen, Sigrid ja Jänkä-Aapo)
237. PP19.1.2009 klo 12:07
Ivory, Judith (Angel In a Red Dress)
238. Eki19.1.2009 klo 12:18
Tarja Korvenoja (Suomi-italia-suomi taskusanakirja)
239. PP19.1.2009 klo 12:21
Aimo Miettinen (Kotinsa vanki)
240. [PP]19.1.2009 klo 12:23
Sorry!

Aimo Mäkinen (Kotinsa vanki)
241. Eki19.1.2009 klo 12:23
Tarja Uusitalo (Lepinkäinen - rakkausromaani)
242. Eki19.1.2009 klo 12:24
Kangassalo, Pertti (Suomalaisten viestintävalmiudet 2000-luvun vuorovaikutusyhteiskunnassa; yksi tekijöistä)
243. PP19.1.2009 klo 12:27
Tynell, Aaro (Nuorten urheilutoiminnan opas)
244. Eki19.1.2009 klo 12:30
Richter, Berylli (Arkiset askareet; toinen tekijöistä)
245. Maikki19.1.2009 klo 12:33
Inha, Into Konrad (Pohjolan maisemia vuosisadan vaihteessa; valokuvia)
246. (Eki)19.1.2009 klo 12:34
(Inha on ollut)
247. PP19.1.2009 klo 12:35
Leo Anttila (Vieraana kuolema)
248. Eki19.1.2009 klo 12:36
Anne Alitolppa-Niitamo (Monikulttuuriset vertaistuenryhmät - ohjaajan opas - ryhmämalli kouluikäisten lasten vanhemmille; toinen tekijöistä; kerran myöhässä)
249. Maikki19.1.2009 klo 12:39
Margaret Summerton (Merihuvila; aivan oikein Inhan suhteen, lienee vikaa näkökyvyssä)
250. Eki19.1.2009 klo 12:45
Nurmela, Juha (Suomalaisten viestintävalmiudet 2000-luvun vuorovaikutusyhteiskunnassa; yksi tekijöistä)
251. PP19.1.2009 klo 12:47
Henrik Gabriel Porthan (De Poesi Fennica)
252. Eki19.1.2009 klo 12:49
Antti Markkanen (Henkilöliikenteen infrastruktuurin nykytila ja muutostekijät; yksi tekijöistä)
253. Maikki19.1.2009 klo 12:58
Ahonius, Rainer (Suomen vapaussodan 1918 kenttäposti)
254. PP19.1.2009 klo 14:02
Ellilä, Paavo (Elimäen pestoomarkkinat)
255. Maikki19.1.2009 klo 14:14
Veikko Karhunen (Raatteen tie)
256. Eki19.1.2009 klo 14:37
Hynninen, Hannele (Pieni pianisti; yksi tekijöistä)
257. Maikki19.1.2009 klo 14:42
Larsson, Carl (Andras barn)
258. Eki19.1.2009 klo 14:43
Lumme, Tarja (Opettajankouluttajien opintolukukauden 1989 tutk. tiivist.; yksi tekijöistä)
259. Maikki19.1.2009 klo 14:45
Joseph Braysich (Body language; myöh. aiemmin)
260. Eki19.1.2009 klo 14:46
Carlander-Reuterfelt, Gunilla (Ruukin elämää - patruunoita ja työläisiä Kellokoskella; toinen tekijöistä)
261. Maikki19.1.2009 klo 14:48
Lappi-Seppälä, Jussi (Partiolaisen muistikirja)
262. Eki19.1.2009 klo 15:18
Sirkiä, Asko (Komisario Nuusku ja tehtävä Tukholmassa) =
263. Maikki19.1.2009 klo 15:25
Kärmeniemi, Pentti (Ruposen ruskeitten autojen kolmikymmenvuotinen taival)
264. Owlie19.1.2009 klo 15:41
Iris Buddas (Kaikki mukaan a - textbok) 1/3
265. Eki19.1.2009 klo 15:55
Santala, Jouko (Kuljetukset ja varastointi - järjestelmät, kalusto- ja toimintaperiaatteet; yksi tekijöistä)
266. Maikki19.1.2009 klo 15:57
Kaarlo Kurko (Saharan legioonat)
267. Eki19.1.2009 klo 15:58
Kurri, Jari (Laatutekijöiden arvostus tiekuljetuksissa; yksi tekijöistä)
268. Maikki19.1.2009 klo 16:01
Romdahl, Axel (Taidehistoria)
269. Eki19.1.2009 klo 16:13
Lankinen, Timo (Koulutuksen lainsäädäntö käytännössä; yksi tekijöistä)
270. Maikki19.1.2009 klo 16:20
Meltzer, Brad (The first counsel; myöh. aik.)
271. Eki19.1.2009 klo 16:26
Arto Sulonen (Koulutuksen lainsäädäntö käytännössä; yksi tekijöistä)
272. Maikki19.1.2009 klo 16:34
Latinki (oik. Vainö Voionmaa, Kansalliskaarti)
273. Eki19.1.2009 klo 16:45
Koivu, Tarja (Suomalais-venäläinen maataloussanasto; toinen tekijöistä)
274. Libero19.1.2009 klo 17:22
Tästä säikeeseen 66.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *