KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-KOVIS 5.12.

4437. IS-KOVIS 5.12.

Marco Poloinen6.12.2008 klo 20:11
Kolmella suht. täysikokoisella ja liukkaalla pallolla suoritettu jonglööraus Tonilta!
2. Marco Poloinen6.12.2008 klo 20:44
Muutama tovi vierähti alkuun tuijotellessa. Oikeasta reunasta alkoivat sanat pikkuhiljaa antautumaan, mutta isompia ryöpsähdyksiä ei kyllä syntynyt eikä tehty.

Vasen laita oli välillä totaalisen pysähdyksissä, kun mm. SEURAAVAT JOSKUS JOKIA (ratkettuaan yksi parhaista!), 'kolme yhdeksikköä' ja PALLONAISIA mietityttivät toisenkin kerran. Kun ei ole tullut tuota rantalentistäkään enemmälti seurattua ;-)

Ratkaisulauseiden (ihan "tonimaiset") lisäksi hytkäytti mm. MALTAAT PANNAAN JOSKUS, ÄSSÄN AIKANA HIPAISTU ja PINNALLA PIMEÄLLÄkin..

Ruutujen täytyttyä jäi hienoisesti ihmetyttämään ainoastaan SAMASSA PUUSSA- vihjeen ja ratkaisusanan epäsuhta, jossa vihjettä olisi mielestäni täytynyt hieman rukata. Mutta jos perspektiiviä kasvatetaan, niin pätenee noinkin..

Täysipalloinen ja -painoinen kokonaisuus minusta; Jaska rutiinillaan antakoon oman, tarkemman arvionsa.. ;-)
3. PP6.12.2008 klo 22:21
Ennenkuin Jaska ryttää koko ristikon, pistän vähän omiani väliin. Aloitin aamulla enkä saanut muutamaan minuuttiin kuin joka nurkkaan yhden varman. Mutta kummasti valkeni ensin oikea ylä- ja viimeksi vasen alanurkka. Siinä hämmensi AINOINA VOIVAT HYPPIÄ MUIDEN YLI. Juutuin uskomaan, että ratkaisu syntyy jollakin tapaa 'ainot' -sanasta.

Olen koettanut suhista hipaisujuttua, mutta ei taida onnistua tuollainen hipaisu minulta. Lääkettä saavan kuulemaa en myöskään ymmärrä, mutta maailmassa on niin paljon muutakin, mitä juuri minä en ymmärrä.

Hyviä vihjeitä Marco Poloinen jo luettelikin. Lisäisin luetteloon ILMAN RASITUSTA ja PINNALLA PIMEÄLLÄ. Mietin kaikenlaisia luonnonilmiöitä tähän viimeiseen, mutta hahhaa, lähempää liippasi. - Taisi mennä pari tuntia. Tykkäsin!
4. Marco Poloinen6.12.2008 klo 22:38
Joo tosiaan, se lääkettä saavan juttu kyllä minuakin hitusen arvelutti, mutta kun laittelin siihen mielessäni tietyt lisukkeet ja yhdistelin tuttuihin laulun sanoihin, niin "mieli rauhoittui". Tiedä häntä, oliko logiikkani Tonin tarkoittama. Aikaa meni kyllä paljon reilummin..
5. Jaska6.12.2008 klo 23:29
Kolme ja risat viivähti, kun naisten dekolteet ratkontaa häiriten tapituttivat. Omalla skaalalla jää siis jopa kolmeen miikkaan. Siinä ratkaisevassa roolissa olivat nimensä mukaisesti ratkaisulauseet. Eivät tämän muunnelman nuotit toki heti löytyneet, mutta paljon auttoi, kun teema oli (todennäköisesti) tuttu.

Kuten jotkin vihjeetkin. Yksi putkahdutti muistuman SM-alkueräkolmosesta 2003, toinen puolestaan hyvinkin tuoreesta leikkimielisemmästä kisasta! Samoja tai moduloituja vanhoja hyviä tärppejä oli lisäksi muutama. Kuten Marco Poloisen oudoksuna SAMASSA PUUSSA. Vähän puisevahan se on, mutta faktisesti aivan OK. Hauskin vanhoista oli SYNNYTYSOSASTOLLA. Kyllä se vaan taas veti ankaran puutarhurinkin suuta kuparin ja sinkin, joskus muidenkin metallien seokselle. Ja Pitkälän piirroksethan saavat aina hyvälle tuulelle.

Uutuusknopeista (minulle) PINNALLA PIMEÄLLÄ paras. Mainioita niin ikään VOI UPOTTAA TÄMÄN LEHDEN, MALTAAT PANNAAN JOSKUS, SEURAAVAT JOSKUS JOKIA. Asiallisesti hyviä pitkiä TÄN VERRAN, LUMIMYRSKY, VAPAA, JOSKUS HEVOSEN PERÄÄN.

Murheisna miesnä noteerasin pari liian sumeaa vihjettä ollakseen optimamaalisen oivalluksen onnentäyteisen orgpiip tuottajia. LÄÄKETTÄ SAAVAN KUULEMA ei sytytä lamppua, vaikka kuinka katkaisijaa napsuttelisi. Luultavasti kyseessä on Pitkälän perheen sisäpiirijutska. Jos taas ÄSSÄN AIKANA HIPAISTU tarkoittaa sitä mitä luulen ja perustuu henk. koht. ominaisuuteen, niin ainakin NAISEN JA MIEHEN TUTKIJA (tätä en protestoi) olisi varmasti kiinnostunut tapauksesta!

Vielä pitää huomauttaa vihjeestä KANNEN SULKEMISEN JÄLKEEN, vaikka PP selitti jotain olutkolpakon kannesta, heh. Jälleenkö sisäpiiriä? Vankkumaton totuushan on, että ylivoimaisesti useimmin jää sulkematta tai suljetaan vasta jälkeen. Näistä miinus. Mutta ei siinä kyllin. Pitkälä erehtyi myös ennakoimaan arvosanansa pääkuvassa väärin. Siitä toinen miikka. Arvosana siten 9½.
6. Pena8.12.2008 klo 13:37
Tavallisesti jätän kolmepalloset sixeen. Nyt kuitenkin jaksoin pähkäillä; kolmessa illassa täyttyi! Mieluummin ratkon Kuusikkoa (lapsille), kuin tällaista, jossa menen jatkuvasti männikköön! Onneksi oli turbo-Jonsered, jolla sai välillä hurruutettua palstan puhtaaksi!

d=)
7. Lauri Kultti8.12.2008 klo 17:27
Kun itsenäisyyspäivän illallisvieraat olivat poistuneet sunnuntai-iltapäivällä, pääsin vihdoin toden teolla ristikon kimppuun (hiukan olin jo ennen vieraiden tuloa ruokia laittaessa ehtinyt kyllä vilkaista). Tuntui alkuun tosi kinkkiseltä. Yläosa jumitti pisimpään. Ja vieläkin aprikoin ylhäällä keskellä vihjettä TEOS (, jossa TE harmaalla sävyllä, OS mustalla). Ihan nätti sanahan siitä tuli, mutta oivallus miksi juuri se sana, antaa vielä odottaa itseään.
8. Jaska8.12.2008 klo 17:50
LK, minä pähkäilin näin: 2/4 = 4/8 tummennus noteeraten.
9. Lauri Kultti8.12.2008 klo 18:32
Jaska, no noinhan se tietysti on! Hassua, että juuri samaa teosta ajattelinkin, mutta eipä vaan jostain syystä mennyt ajatus ihan perille asti. Ei ollut eka kerta - eikä vika!
10. Tuomas L.9.12.2008 klo 10:50
Olisikohan tuo LÄÄKETTÄ SAAVAN KUULEMA viitannut erääseen lääkkeeseen liittyvään sanontatapaan? Eli sitä vastaukseksi tulevaa voi käyttää, jos joku saa ....... .... lääkettä? Hiukan kaukaa haetulta tuntuu kyllä tuokin.

NAISEN JA MIEHEN TUTKIJA on siitä hauska, että se on sekä suora että sanaleikittelevä. SEURAAVAT JOSKUS JOKIA oli myös sinänsä hauska, mutta tarkoittaako se ratkaisusana yksinään mitään?

Onnistuin onneksi välttämään tehtävässä yhden virheen. URHEILIJA, N TOISENA ETUNIMENSÄ löytyi nimittäin nopeasti ja oli aika varma sana; se "lukitsi" yhden kirjaimen JOSKUS HEVOSEN PERÄÄN -kohtaan. Muuten olisin melko varmasti jossakin vaiheessa pannut hevosvihjeen ratkaisuksi PERMANTO, mikä olisi jumittanut ratkonnan pitkäksi aikaa.
11. tonimikael9.12.2008 klo 11:42
Tuota Tuomaksen ideaa minä siinä lääke-vihjeessä käytin.. Näin jälkikäteen on se tosiaan vähän sellanen niin ja näin vihje. Knoppia ikä kaikki.

Tuo ÄSSÄN AIKANA-juttu tuli tarkistetuksi eilen eräältä alan ammattilaiselta (en sano ammattinimikettä, ettei tule paljastetuksi liikaa). Että vihje ei ole väärin. Hyvyydestä voitte vielä tietysti kiistellä. :)
12. RA9.12.2008 klo 17:15
Oli siinä LÄÄKETTÄ SAAVAN KUULEMA (8) minusta hieno idea (vaikka en sitä yhteyttä itse hokannut)! Tiedä sitten, olisko se ollut parempi, jos olisi ollut vaikkapa muodossa LÄÄKETTÄÄN SAAVAN KUULEMA?

Oli miten oli, just tämmöiset tiettyyn asiayhteyteen, sanontaan, vertauskuvaan tms. kielenkäyttöön liittyvät jutut ovat kaikkein makeimpia. - Ei sen väliä, keksiikö sen itse vai pitääkö jonkun se selittää. Oivallus ja merkitysyhteys jää joka tapauksessa talteen.

Ja hermoverkko senkun tihenee :-D
13. Jaska9.12.2008 klo 17:49
Viimeistään RA siis käytännössä paljasti ratkaisusanan. Voinen siis kertoa, että minulle oivallus olisi edellyttänyt vihjettä OMAA LÄÄKETTÄÄN MAISTAA SAAVAN JOSKUS KUULEMA. Nyt kun tajuan asian, minun pitäisi periaatteessa korottaa ristikon arvosanaa. RA:n kiusaksi en sitä kuitenkaan tee! VARMUUDEN VUOKSI HYMIÖ DDDD (vai onko tuo peräti naurio D)
14. RA9.12.2008 klo 17:55
Mitään en ole paljastanut! Ite oot!
15. Marco Poloinen9.12.2008 klo 18:24
Siin'olj sitte! Saa sitä toiset miettiä hienotunteisia tapoja ilmaista asia liikoja helpottelematta! (6.12. 22.38)
16. EJlo9.12.2008 klo 18:54
Tuo lääkkeen saaminen oli usein ainoa lääke, jonka sai esim kakarana ollessa riehumisen jälkeiseen kompasteluun. Ei se kyllä lääkkeeltä tuntunut kun sai sattunutta polvea hieroskella. Mitä empaattisemmat vanhemmat, niin sen harvemmin sitä lääkettä varmaan sai.
17. TAM10.12.2008 klo 19:55
Numerot 1-9 olen saanut, mutta JOSKUS HEVOSEN PERÄÄN on alkukirjainten osalta vielä pimennossa.
18. TAM11.12.2008 klo 06:57
Nyt sain sen täyteen, aikaa siihen meni, monta iltaa.
19. Ähertäjä12.12.2008 klo 08:04
On se vaan aika huimaa, sain yhden aika pitkän sanan oikein oikealla puoliskolla ja niin vaan koko oikea puoli täyttyi. Ei se paljon tarvitse auetakseen. Mutta tämä vasen puoli, hmm... Saisipa sinnekin yhden varman oikein niin mitenkähän kävisi? Vaikkapa hiljaa lapselle tai tän verran. Ois muuten mun eka täysi kolmipalloinen!
20. ö12.12.2008 klo 08:34
TÄN VERRAN on sivistyssana, alussa naisen nimi.
21. Ähertäjä12.12.2008 klo 08:40
Kiitos vihjeestä, nyt rupeaa lyyti miettimään!
22. jaha13.12.2008 klo 04:31
On se van Pitkälä nero
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *