KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-KOVIS 22.11.

4397. IS-kovis 22.11.

Jaska23.11.2008 klo 00:21
Kylläpä piti skyttis (melko odotetusti) tiukassa otteessaan koko illan, mitä nyt UIT, uutiset ja uutisvuoto sitä hieman löyhensivät. Peljästyin jo, että menee tämän päivän puolelle, mutta kun pähkäilimme yhdessä molemmilta levällään olevan alueen ylhäällä, selvisimme lauantain puolella. Omituista muuten, että sen kaikkein ilmeisimmän sanan paikalle molemmat yritimme tunkea ihan muuta?

Paljon oli uutta herkkua, jos vanhaakin eikä kaikki niin maistuvaakaan tavanomaista kaasia. Toisaalta ne vanhat helpottavat, jos ne sattuu muistamaan. Juniori-Davyn satuin! Keskistason oikea ylänurkka oli myös laatijalta reilu kädenojennus ratkojalle ristikossa, josta löytyi pahiksenkin piirteitä.

Täyshyminän perään joudun vetämään keskipitkän miinuksen!
2. Lauri Kultti23.11.2008 klo 16:36
Eilen sain viittä ruutua vaille valmiiksi, mutta ne viisi ruutua sitten pistivätkin pitkään kampoihin. Lieneekö sama alue kuin Jaskalla? Yläosan keskikohta? Luulen, että sekin kohta on nyt valmis vaikka rotta vihjeessä ROTTA TAI SITÄ KAMMOKSUVAT vielä ihmetyttääkin. Samoin pääkuvan alla NÄPPÄIMINEN ratkaisusanoineen odotuttaa oivaltavaa ahaata. Ratkoessa tuntui tosi hyvältä alaosan vihje MYÖS SANANA, koska aluksi hain ratkaisua aivan muita teitä kuin AS halusi. (Tai kaipa AS todellakin halusi, että ratkaisua haetaankin ihan vääriä teitä!)
3. PP23.11.2008 klo 17:07
Samassa paikassa jumissa mekin oltiin. Suurennuslasilla kuvaa tsiikatessa selvisi vaakasana. Tottakai, tyhmiä me!, oli reaktio. ja juuri nyt pälähti päähäni se näppäiminen, on ollut minunkin käytössäni. En kuitenkaan soittanut sitä.
4. Jaska23.11.2008 klo 17:17
Haluista en tiedä, mutta tottahan AS tiesi, että useimmat ratkojat pitävät vihjettä suorastaan mehukkaana! Ja sitähän se loppujen lopuksi olikin yhdessä seuraavan kera. Rankingissani sen edelle kylläkin yltää kaikessa muodollisessa konstailemattomuudessaan erään suuren tori? Sisällöllisesti se on verrattoman konstnärlig!
5. Tuomas L.23.11.2008 klo 18:39
NÄPPÄIMINEN ei ollut minulle tuttu; löysin selityksen Ristisanakirjasta. ROTTA-juttuun pieni vinkki: toinen on (4), toinen (1+3).

Minulla on tehtävässä vielä yksi tyhjä ruutu: SAO-vihje on tajuamatta (voi olla niin monella eri tavalla muodostettu...), enkä näin ollen tiedä sen piilokirjaintakaan. Tuohon jos pienen vinkin saisi, olisin iloinen.
6. Jaska23.11.2008 klo 18:45
KAHLAAJAO (5)
7. PP23.11.2008 klo 18:48
Tuomas L: SAO ei ole ainakaan supistevihje eikä idätä länteenkään auta yrittää.
8. PP23.11.2008 klo 19:21
Korjaanpa...idästä...
9. TAM23.11.2008 klo 22:50
Muutoin täysi, mutta SAO ei ole vielä auennut. Josko joku johdattaisi oikeille jäljille.
10. TAM24.11.2008 klo 00:17
Keksin SAON, nyt on täys
11. Jussi24.11.2008 klo 13:43
Pääkuvan alla oleva pikkuaukio ei lähde millään ratkeamaan, irtoaisko joltakulta hienovaraista vihjettä?
12. Jaska24.11.2008 klo 16:44
Jussi, olutvihje ratkeaa tieteellisestä näkökulmasta.
13. ö24.11.2008 klo 16:44
Jussi, jalkapuu voi olla tässä metallistakin ja vaikkapa betonista.

Minä kaipaisin lisävihjettä vihjeelle JOISSAKIN, kun se kolmas kirjain ei ole ratkennut.
14. p24.11.2008 klo 17:11
Joissakin kyllä ratkesi, mutta mikä idea on siinä vaaksuorassa
15. PP24.11.2008 klo 17:30
ö: Mikäli oikein muistan, niissä joissakin on elämää. Ja p voisi ajatella englanniksi.
16. p25.11.2008 klo 09:49
Englanniksi ajattelu auttoi. Kiitos, mutta se sao taisi jäädä ratkaisematta kaikesta huolimatta.
17. Jaska25.11.2008 klo 10:21
Tässä p:lle ja muillekin "selväkielinen" vinkki salaperäisen SAO:n selättämiseksi:

RÄSTE = VAKO
18. Jussi25.11.2008 klo 10:36
Jaska ja ö, kiitos vinkeistä vaikka niistä ei ehtinyt olla apua. Hoksasin ihan omin avuin mitä _U_ H_ _ _ ajoi takaa ja siitä sitten ratkesi loput.
19. ö25.11.2008 klo 18:48
Kiitos Jaska, nyt SAO selvisi. Olen tässä jo pari päivää miettinyt miten siihen saa sopimaan KAHLAAJAO.
20. lp25.11.2008 klo 20:11
Sain kuin sainkin Skytän selvitettyä. Kuvan alus oli pitkään auki, koska kuvasta lähteviin ruutuihin tarjoilin kolmeakin eri vaihtoehtoa, jotka näyttivät sopivilta. Sitten on vain pyyhittävä pois ja yritettävä uudelleen. Olihan paljon kaikenlaista harhautusta. Kiitokset Antille!
21. o25.11.2008 klo 21:22
Kiitti ö.
22. Masa26.11.2008 klo 09:15
Vihje SAO voisi olla myös 'sähköinen skytismi'. Punainen värikään ei liene sattuma.
23. iso S1.12.2008 klo 23:01
Vihjeissä on päädytty harhautteiden kautta hämärteisiin?

SAO ei aukene ja tuntuu turhauttavalta kun piilokirjainta vaihtamalla saa monta erilaista kelvollista sanaa, mutta mitään niistä ei pysty kytkemään vihjeeseen. No, muutama muukin ymmärrys on niin kaukaa haettu että miten olisi tämä: SAO on takaperin OAS ja OAS oli terrorijärjestö (Organisation de l'armée secrète). Silloin tällöin vihjeenä on arabijärjestö ja tarkoitetaan nelikirjaimista järjestöä joka ei, miten sen nyt kauniisti sanoisi, ole toiminta-ajatukseltaan Punaiseen Ristiin verrattavissa. Tuo järjestö takaperin istuu ratkaisuksi ja on se minkä nyt naama punaisena puhkutaan alkaneen.
24. Jaska1.12.2008 klo 23:10
Se oli tavunvaihtovihje. KAHLAAJAO = LIROO.
25. Jaska1.12.2008 klo 23:33
PP totesi ornitologian kautta koukkaavan selitykseni liian hämäräperäiseksi. Saattaa olla perää. Siispä selväkielisempi AS:n ideaa vastaava vihje & ratkaisusana: PUA - KITU.
26. ?1.12.2008 klo 23:46
Palautusaika on loppunut 28.11.
Eikö tuota SAO nyt millään voisi ihan selväkielisesti selittää?
27. JiiTee1.12.2008 klo 23:57
Kyllä aika veemäiseltä tuntuu tuo Jaskan kommentointi!

Näin tuon SAO:n ymmärsin: SA-O = LA-PA, siis tavut vaihdettuna O-SA = PA-LA lieneeköhän oikein?
28. Jaska2.12.2008 klo 00:55
Pahoitteluni liian vaikeasta vinkistä niille, jotka kokivat sen kiusaamisena ja luovuttivat, sekä JiiTeellekin, vaikka oli ratkonut oikein. Minä yritin helpottaa niin paljon kuin kykenin kertomatta suoraa ratkaisua.

Kerroin, että vihjeen ideana oli tavunvaihto ja selventävänä esimerkkinä PUA - KITU. Toivoin, että tähän juuttunut ratkoja saisi esimerkin kautta sen ratkaisevan ahaansa: A-PU = TU-KI, joten PU-A = KI-TU. Siispä O-SA = PA-LA, joten SA-O = LA-PA.
29. ö2.12.2008 klo 08:14
KAHLAAJAO oli kyllä vuoden avitus:)
30. RA2.12.2008 klo 23:04
Kyllä, kyllä minustakin Vuoden avittaja -palkinto kuuluu Jaskalle.

Vuoden avitus:
Lähettäjä: Jaska 23.11.2008 klo 18:45
KAHLAAJAO (5)

Perustelut:
Vihje SAO => LAPA eli tavut toisinpäin O-SA => PA-LA; Jaska osoitti KAHLAAJAO-avituksellaan, ettei aina tarvitse mennä sieltä, missä aita on matalin. Että kannattaa jättää ratkojalle vielä omaa ajattelun mahdollisuutta, eikä hökäistä jotenkin liian itsestään selvästi, että mistä on kysymys. Vaikka vuotta on vielä vähän jäljellä, ei tämä varmaan tästä enää muutu. Olisi ainakin vaikea kuvitella muuttuvan.
31. Jaska3.12.2008 klo 00:13
Jaaha, juttu sai megalomaaniset puitteet. Ei tosin minun toimestani.

Tuomas L pyysi pientä vinkkiä, josta tulisi iloiseksi. Tulkitsin asian niin, että suomenmestari ja hänen vertaisensa kykenevät ilostumaan nimenomaan heille räätälöidystä vihjeestä, joka jonkun muun saattoi tehdä surulliseksi...

KAHLAAJAO oli siis epäsuora vinkki vihjeen SAO ideasta. Mikä on yleisin ristikoissa esiintyvä nelikirjaiminen kahlaaja? Liro. Perään o, liroo. Siis epäsana. Kokeillaanpa anagrammeja. Näyttäisi syntyvän kaksi ehtaa sanaa, loiri ja rooli. Tsekataan vielä Skytän ennenkin käyttämä tavunvaihtokikka. Loiri - riloi, ei. Mutta ahaa ROO-LI. Siispä SAOsta saadaan O-SA. Ratkaisusanan piilokirjaimelle ei siten jääkään kuin yksi mahdollisuus.

Jos pitäisi kuvitella tuosta pantavan paremmaksi (vaikeammaksi) tämän vuoden aikana, niin onhan se perin helppoa. Taitaa jo olla pantukin esittäjät -ketjussa?
32. Jaska3.12.2008 klo 12:39
Eipä näy kukaan tutustunut ylläolevaan luentooni, tai ei ole viitsinyt huomauttaa anagrammointivirheestä loiri pro loiro. No joo, olihan koko autoapologia itse asiassa tarpeeton.
33. RA3.12.2008 klo 12:45
Jaska, huomasin kyllä. Mutta ajattelin, että kun Spede käytti joskus Loirista nimeä Loiro, niin se oli vaan semmoinen pikkulisäjipposi tuossa... ;-)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *