KESKUSTELUT > RISTIKOT > SIVUN MERKITYS KÄYTTÄJÄLLE

4378. Sivun merkitys käyttäjälle

Ylläpito15.11.2008 klo 12:45
Sivuston perustaminen lähti halusta julkaista ristikoita päätteellä ratkottavaksi. Vasta sen jälkeen mietittiin, ”mitäs muuta sinne sopisi”. Useimmille nuo ristikot ovat edelleen se ainoa sivun anti. Keskusteluja korkeintaan vilkaistaan – emmekä ihmettele, jos tiettyjä säikeitä lukiessa lukija ajattelee, että ”tuonne en palaa”.

Keskustelupalsta päätettiin kuitenkin avata. Alkuperäinen ajatus oli itse olla mukana pääasiassa silloin, kun joku ratkoja kysyy jotain ristikoihin liittyvää. Nyt tästä on kuitenkin meille ja monelle muulle tullut sivusto, jota kiihkeimpinä aikoina (sekä hyvässä että pahassa) päivittää melkein minuutin välein ja poissa ollessakin miettii, ”mitähän siellä nyt siitä ja siitä asiasta sanotaan”.

Riitaa on äärimmäisen helppo haastaa ja siihen on helppo mennä mukaan. Jos vielä kahden riitelijän väliin menee yksi tai kaksi suunsoittajaa, ollaan helposti ilmiliekeissä. Riidan alkaja saattaa vetäytyä pois sellaisessa vaiheessa, jossa riita jatkuu ilman häntäkin. ”Provosointi” on kauniimpi sana riidan haastamiselle ja sitä pidetään jopa positiivisena, jos sen avulla saadaan mielenkiintoista keskustelua. Näin onkin, mutta riitely, jossa mennään lopulta henkilökohtaisuuksiin, on ajan haaskausta ja syö ihmistä.

Pettynein tässä keskustelukulttuurissa olemme olleet siihen, miten helppo nimimerkin on väittää ihan mitä tahansa ja miten vaikea on saada perättömäksikin todistettuun väitteeseen muuta vastausta kuin saman väitteen loputonta jankuttamista. Väitteisiin vastaamattomuus on yleensä valitettavasti ainoa järkevä tapa suhtautua, vaikka väite olisi kuinka hullu tahansa ja jo monta kertaa vastattukin. Tällaiseen ajautuminen on saanut ylläpidon väen usein vihaiseksi ja surulliseksi.

Yksi omituisista väitteistä on, että ylläpito sensuroi vain itseään arvostelevia kommentteja ja jättää muita haukkuvat paikoilleen. Kyllä ne kaikki pöyristyttävimmätkin ylläpitoväitteet ovat paikallaan ja vain jotkut alatyyliset viestit sekä nimenomaisesti sensuroitavaksi pyydetyt viestit on poistettu.

Kun käräytimme yhden kymmeniä nimimerkkejä käyttäneen kirjoittajan, ainoa tarkoitus oli tervehdyttää keskustelua, koska henkilö oli ilmeisen tahallaan lietsonut keskusteluihin ikävän kahtiajaottelun ja paljon ahdistusta sekä haukkumilleen ihmisille että koko joukolle. Syytä tähän ei ilmeisesti koskaan saada kuulla, joten se siitä.

Yksi ikävä piirre keskusteluissa on se, että uusia nimimerkkejä epäillään julkisesti vedätyksestä ja näin karkotetaan ainakin herkkä sielu yhdellä kerralla näiltä säikeiltä. Kieltämättä on naurettavaa myös keskustella asiallisesti feikkinimmarin kanssa. Tämä on vaikea asia, mutta ehkä viimeisimmän paljastuksen jälkeen tämäkin asia on vähän selkeytynyt.

Tällaisen sivuston merkitys on jokaiselle erilainen. Siitäkin olisi mukava kuulla henkilökohtaisia kommentteja.
2. marja15.11.2008 klo 13:31
Kiitokset tästä keskustelun avauksesta!
Ristikkopalsta oli minulle mieluisa löytö. Olin pitkään ratkonut HS:n ristikoita, mutta en päässyt koskaan ihan loppuun, eikä se minua haitannut. Sitten jouduin tapaturmaan, joka sitoi minut pitkäksi aikaa paikoilleni. Kaikki mitä saatoin tehdä, muuttui todella merkittäväksi. Googlea selaillessani löysin keskustelupalstan Sanaristikot.net. Yllätyin sen familiääristä ilmapiiristä, osallistujien avuliaisuudesta ja uskomattomasta tietomäärästä. Sama harrastus kokoaa samanmielisiä, ihastelin.
En koskaan tuntenut itseäni sisäpiiriläiseksi, jotka tuntuivat panostavan minua enemmän tekstailuun, enkä siis kiinnittänyt huomiota ikäviin sävyihin, vaikka joskus jotain kummastelin. Sitten huomasin, että palstoille oli tullut uusi ”marja”, joka mukavasti ilmoitti muuttuvansa ”mustikaksi”, kun ilmoitin olevani jo nimen käyttäjä. Olin kauhean nolo, kun mustikka muisti toistuvasti nimittää minua ”paremmaksi marjaksi” ja yritin hyvitellä häntä ilmeisesti liian jyrkkää vastaustani pahoitellen ja anteeksi pyydellen. Kunnes olikin syytä tuntea itsensä noloksi ihan muusta syystä.

Mutta eipä tuota jäädä märehtimään. Pidän palstaa tosi mukavana, jos pysytään tiukemmin ristikkoasioissa ja pidetään yksityisasiat poissa. Totta kai vähäinen small talk kuuluu asiaan, ilmoista ja muista ajankohtaisuuksista on mukava startata asiaan. Toiseksi lisävihjeiden taso tulisi saada pysymään riittävän haasteellisena. Viime aikoina olen hiukan pettynyt tapaan, jolla keskustelu pitkittyy ja selväkielistyy eli ratkaisee koko jutun. Jos viimeinenkin kivi käännetään, juttu väljähtyy.
3. mustamarja16.11.2008 klo 00:26
Sinä olet todella parempi marja.
4. PP16.11.2008 klo 09:10
En aio tuoda tuntojani esille niistä lukemattomista henkilööni kohdistuvista asiattomuuksista, joita HS-säikeellä on ollut. En päässyt sisäpiireihin, siitä pidettiin huoli jopa ohittamalla kaikki neuvoni. Jos sanoin jotain sanaa minulle tuntemattomaksi, Bellalta tuli heti vastaus: Minulle se oli täysin selvä etc. En toivo sellaista kenenkään muun osalle!

Mutta se minua surettaa, kun monet HS-säikeelle pyrkineet ihan rehelliset ristikkoapua tarvitsevat häädettiin rumin epäasiallisin vastauksin ja syytöksin heidän aikomuksistaan ja vääristä nimimerkeistään. Heille sanottiin lähes suoraan: Mitä meidän sekaan pyritte, me olemme me emmekä muita kaipaa. Niinpä nämä sitten tykkäsivät peetä ja lopulta ärsyyntyivät nälvimisistä ja lähtivät pois. Kiitti, mulle riitti. Bella toivotti ylimakeilevasti tervetulleeksi, mutta ne sivupersoonat lietsoivat ja provosoivat sitäkin enemmän. Nämä potentiaaliset ystävät eivät varmasti tule takaisin.

Eräs lähisukulaiseni sanoi silloin tällöin viime vuonna e.B. käyneensä HS-säikeellä. Hänen vaikutelmansa oli ollut, että siellä on lämpimämpi henki kuin millään muilla hänen tuntemillaan säikeillä. Hän oli vieraillut nyt menneenä kesänä useinkin, kun olin kertonut häiriköistä. Hän oli aivan ihmeissään. Säie oli muuttunut hänen mielestään ihan toiseksi, suorastaan vastenmieliseksi "natinateineen ja naivismeineen". Hän ihmetteli myös sitä, että niin monia uusia ja provohenkisiä oli ilmestynyt joukkoon. No, nyt tiedämme syyn.

Yhdyn täysin marjan viimeisen kappaleen mielipiteisiin. Myös HS-säikeeläisiltä toivoisin sen verran kärsivällisyyttä, että jaksaisivat lukea koko säikeen vihjeet ennen kuin alkavat kysellä. Nyt samaa asiaa kysytään kyllästymiseen asti. Aika paljon selviää ctrl+F -toiminnolla. Owlien eilinen purkaus on ihan aiheellinen ja ilmaapuhdistava. Otetaan se opiksemme.

Säikeen merkitys on minulle ensiarvoinen. Olosuhteiden pakosta olen väliin kykenemätön mihinkään muihin harrastuksiin kuin lukeminen, ristikot ja nämä säikeet. Olen mielelläni jokapaikanhöylä, minkä nimityksen luulen syntyneen silkasta kateudesta tältä naisellisuuden perikuvalta (värjätty blondi, luonnonkiharatukkainen, 56-vuotias, hoikka, pieni, kulttuuria rakastava ja kouluja käynyt, kaikkien ystävä, tytärkin kirjan kirjoittanut; tiedot antoi mustikkamummo itse.). Olenkin kadehtimisen arvoinen. Olen pyörätuolia käyttävä, luonnonharmaantuva, poninhännällinen 70-vuotias, normaalihkovartaloinen, pitkähkö, koiria, hevosia ja sanoja rakastava mummu, jolla on kaksi lasta ja kaksi lastenlasta. Kouluja olen käynyt 6-vuotiaasta asti enkä ole vielä lopettanut. Se elämänkoulu on kesken. Me olemme kaikki niin erilaisia, onneksi. Näillä säikeillä on tittelillisiä ja tittelittömiä kirjoittajia, joita yhdistää yhteinen rakkaus, rakkaus sanoihin. Muu ystäväpiiri on työelämän jälkeen kummasti supistunut. Nämä ovat nyt ystäviäni, joista en halua luopua.

Tuli mieleeni opiskelijaboxini seinällä ollut villalangasta tehty kissa, jolla oli pitkä häntä. Ystäväni Vesa teki huoneentaulun, jossa luki: Mistäs sen villakissan ytimen näkee, ellei nosta häntää ja katso. Niinpä häntä pystyyn, jätetään mummon pelargoniat ja raavitaan päälle pieni sievä santakeko. Ei oteta motoksi Eton sanoja "Suomalainen on sellainen, joka vastaa kun ei kysytä, kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään", vaan omat sanamme: Kysytään, kun halutaan vastauksia, vastataan, kun kysytään.

Uskon, että säikeen henki elpyy sellaiseksi, kun se oli 'vanhaan hyvään aikaan'. Ja marja, ethän sinä mihinkään lähde?! Ja Owlie, ethän sinäkään mihinkään lähde! Te kuulutte kalustoon.
5. pelaaja16.11.2008 klo 19:48
Merkityksen merkillisyys on siinä, että tämän kanssa on syntynyt jonkinasteinen riippuvuussuhde. Noin vuosi sitten en vielä ollut tästä koko jutusta edes tietoinen. Ja nyt ei koskaan ole niin kiire, ettei tänne ehtisi kurkata aika ajoin.
Taisi olla Owlie, joka sanoi suurin piirtein, että omaa osallistumista rajoittaa se, että täällä kirjoitukset säilyvät maailman tappiin. No niin säilyvät. Sattuneesta syystä on tullut nyt luettua joitain vanhempia HS-säikeitä..Ja kyllä on saanut korvat punaisina lukea niitä omiakin viisauksia. Huh.
No, minulla oli jossain vaiheessa semmoinen ajatus, että jos olen hiukankaan epävarma, kannattaako tommosta kommenttia laittaa, niin en laita. Vaan siitä olen tainnut luistaa..
Täällä kommentoi moni 'viisas ja viksu'. En soisi kenenkään heistä lähtevän läppäsemään. Koukussa ristikoihin kuitenkin ollaan.
Mitäpä sitä sitten käy kurkkaamassa, jos kukaan ei kirjoittelisi. Vaikka oikeasti ristikon saisi (voisi saada) täyteen ilman tätäkin, niin ne kommentit ! Eli merkityksen laatusana on hauska ja nämä sivut käyvät harrastuksesta.
6. pelaaja16.11.2008 klo 20:05
Ps. tämä pelaajan kommentti oli siis lähinnä HS-säikeeläisen kommentti. 'Ylläpidon pöyristyttävyyksistä' en silti usko sanaakaan. En kaiken lukemani perusteella. Että kiitos vaan, että tämä on.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *