KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2510

4375. HS 2510

PP14.11.2008 klo 09:30
Huomenta kaikille! Taivaanrannalla levenevä kirkas juova povailee selkeämpää päivää. Mittarissa + 6. Toivoa on hyvästä ulkoilupäivästä.
2. PP14.11.2008 klo 10:02
Ei ristikossakaan moittimista. Pari uutta sanaa minulle,
'tympeä' ja 'mietelause'. Mietelause on ennestään tutumpi meikäläiselle pikku-ukkona kuin aforismina. 27-kirjaiminen yhdyssana on hyvin muodostettu ihan oikea sana ei mikään tekosellainen. Aika monta muutakin pitkää sanaa löytyy ja niistähän minä pidän. Harmaat muodostavat symmetrisen kuvion ja kaikki ovat avainsanoja.

Kivoja vihjeitä: UISTOLA, RAHATON FIILIS, MELKEIN TUPLATAKUU ja ehkäpä oikean laidan vaakunavihje. - Nyt muuten tuli jo aurinko hetkeksi esiin.
3. Potter14.11.2008 klo 10:38
Huomenta kaikille!

Vasen reuna vielä kovasti jarruttelee. Kuntosalille ja uimaan, jospa se sitten siitä.

Maa ja katot kuurassa. Hieno sää!
4. Owlie14.11.2008 klo 11:30
Kaksi tuntia meni. En selvinnyt ilman kuukelia ja nykäsaarteitani. Ainoa urputuksen aihe: Pitäisikö meidän naisratkojien tosiaan tuntea näitä kerran tasamaata ylämummoiluämmämmissä edustaneita! No, ei ollut piilokirjaimia. Juuri siihen jäin pitkäksi aikaa nalkkiin.Tyydyttääkö, PP, sinua tuo lounaan KASVAJIA? Kaksikymmentäseitsemänkirjaiminen (33) on hieno ristikkoyhdyssana. Tämä naishamsteri on ehtymätön vihjehahmo, samoin "maaherraeläin". Luulisin nähneeni tuollaisen TYMPEÄN kerran aikaisemmin Lehdon ristikoissa.
TEMPPELIHUONE näyttää tulevan kreikan kielestä. Minulle uusi. Pikku-ukko (mikä ei ollut vihjeenä), sekin kreikasta (äly). Ilmankos en tiennyt alkuperää. Vasensuoran harmaa etana ei taidakaan liittyä koneihin, joten lämpimät kiitokset laatijalle.
5. aatra14.11.2008 klo 11:43
Helposti täyttyi tähän asti, nyt mättää. Jumitan yläosan keskustan kanssa ja alakerrasa neukkuherkun ympäristössä. Liittyykö Neukkuherkku siihen suun lihakseen, jota Venäjällä paljon syödään? Robiie on vieras.

Osaisiko joku vinkata yläosan Juhan sukunimeä? Loppuosa on jo kasassa. Nyt minulla on siinä Googlella löytynyt jääkiekkoilija. Bulgarian kaupunkiakaan en löydä. Mitähän kukkaislapsia haetaan, kun lopun olen jo keksinyt. Vain kolme ekaa puuttuu...
6. Potter14.11.2008 klo 12:25
aatra,
Neukkuherkku ei liity lihakseen ja Juhan alkuosa taitaa liittyä eräänlaiseen kuoreen.
7. PP14.11.2008 klo 12:38
Owlie: Äh, vastaukseni häipyi avaruuteen. Yritän uudestaan. Kasvattajat todella kökkö, mutta sen alapuolella oleva Kehäkolmosen juttu vielä kökömpi. Ilman googlausta ei voi tietää. Tosin se tulee itsestään. En minäkään tykkää noista ylämummoilijoista.

aatra: Neukkuherkkua käytetään ainakin tutun venäläisen sopan teossa. Juha on ex-'mummoilija'. Kukkaislapset ovat ammatti-ihmisiä ja Robbie on ent. lapsinäyttelijä, nyk. tunnettu (?) muusikko.
8. PP14.11.2008 klo 12:46
Owlie: Piti puhua kasvajista eikä kasvattajista. Onhan sana looginen, vaikka kuulostaa hassulta.
9. Hemuli14.11.2008 klo 13:07
Iltapäivää!

Mukava ristikko vienyt jo paljon yli kaksi tuntia, Owlie. Nyt täytyy pian lähteä omaa rakasta vempainta moikkaamaan Nakkilaan. Sinne se varmaan vieläkin jää, sillä huoltomiesvävypojalla on muutakin pikkutekemistä.

Ristikkoni ei ole valmis: En ymmärtänyt Potterin vinkkiä eräänlaisesta kuoresta, ja niinpä tuossa Juhan, tympeän ja Bulgarian tienoilla ammottaa vielä tyhjyys.
Mutta halusin moikata!
10. Potter14.11.2008 klo 13:20
Vedän vihjeeni takaisin, koska se Juhan nimi vaikuttaakin olevan väärin.
11. PP14.11.2008 klo 13:22
Hemuli,
kyllähä tämäkin "kuori" ympäröi meitä jokaista joskus, mutta en kyllä sitä nimitystä ole kuullut koskaan käytettävän tässä merkityksessä.
12. Hemuli14.11.2008 klo 13:28
PP,
luulen, että se "kuoripoika" on jo hallussa, mutta siinä on monta muuta tyhjää: se sulka esim. ja monta vaakasanaa. Tympeätä!
13. PP14.11.2008 klo 13:30
Hemuli: Sulkako?
14. Hemuli14.11.2008 klo 13:33
PP,
taidan olla ihan normaaliolotilassani: kökkö.
15. Hemuli14.11.2008 klo 13:37
"Ihan ite" ratkottu! :-D
Tai no, kiitos...
16. aatra14.11.2008 klo 13:41
Kiitos avuista. Yläosa on nyt valmis. Tuo Juha: en ymmärrä ex-mummoilija vihjettänne. Minulle Googeli antaa ex-jääkiekkoilijan? Kukkaislapsista tulikin tosi hauska!

Robbie löytyi. Nyt olen vaan hakusessa mustan massan viimeisen sanan kanssa? Puuta heinää alkuosa on myös outo. Miten tuohon salkkunaiseen tulisi suhtautua. Nyt minulla on siinä eräs ilme monikossa. Sen täytyy olla väärin... Ennen halleilla minulla on vekara, joka ennen tarjosi urheilijalle välineitä. Mikähän mättää? Puuta heinään etuosaan meinaa tulla erään ohjaajan nimi! ???
17. Owlie14.11.2008 klo 13:46
PP 12:38,

Minusta LIKI KEHÄKOLMOSTA on ihan hyvä. En tunne lähiön historiaa, mutta voi olla että oli oiva vamppualue aiemmin.

aatra 11:43, Potter 13:20 ja muut yläkerran JUHAa pähkäilevät: Ainakin manselaisten pitäisi tuntea tämä petonsa.
18. Owlie14.11.2008 klo 13:51
aatra 13:41

vekarasi voivat (mon.) olla OK

salkkunainen onkin nyt kiva uusi selitys

PUUTA HEINÄÄ myös ennennäkemätön? ratkaisu
19. Potter14.11.2008 klo 14:17
Owlie:
Petoeläin-Juha kyllä selvisi ja koko se alue, mutta vielä ottaa kiinni tuosta vasemmalta, jossa on puoli Suomea ym. Suoliluunkin tiedän, mutta esim 3. se harmaa otus???
20. Owlie14.11.2008 klo 14:21
Potter 14:17,

Kaadapa vähän saijua suoliluuhusi. Sitten vaan uusjärjestyksen, eiköhän kolmonen löydy.
21. Owlie14.11.2008 klo 14:23
Potter, katso juttuni 11:30 vika lause.
22. Potter14.11.2008 klo 14:46
Owlie, kiitokset vihjeistäsi vaikka nyt ne eivät vaan mene perille. Olen kai tällä(kin) kertaa jonkinlainen lapinpöllö.

Muuten kyllä valmista paitsi tuo pieni alue.
23. SMH14.11.2008 klo 14:51
Viiden tunnin junamatka huomenna. Säästän tämän sinne. Saas nähdä kuinka selviän ilman Wireniäni!
24. Owlie14.11.2008 klo 14:53
Potter,

funtsi vielä mitä sulla on siinä Suomi-kuvassa!
25. aatra14.11.2008 klo 14:54
Jes, kiitos avuistanne! Ristikko on täynnä! Tuo viimeisin kohta jota junnasin (mustan massan loppuosa ja salkkunainen jne.) oli aika paha, mutta selkisi. Ennen halleilla oli lapsia, jonka alkuun yritin väkisin väärää välinettä. Kun älysin oikean vaihtoehdon siihen, ratkesi muutkin osat. Mikähän oli hauskoin? Ehkäpä rahaton fiilis. Bulgarian paikka oli ainakin ihan uusi tuttavuus minulle.
26. Potter14.11.2008 klo 14:59
Owlie: Jokohan polttaa tuon etana-kuvan kohdalla ??? Suomestakin taitaa näkyä melko paljon.
27. pjl14.11.2008 klo 15:04
Kas kummaa,heti kun panin lähettäjäksi paremman puoliskon niin näytti voitto napsahtaneen kohdalle.
28. Owlie14.11.2008 klo 15:06
Potter,

Jep.Jep. Ja mun perunoista tulee taas paistettuja keitettyjä :D
29. Potter14.11.2008 klo 15:11
Owlie, kiitos vahvistuksesta, olin sen vierivän kiven ymmärtänyt väärin.
Taitaa olla täynnä, pääsee tässä päivälevolle hyvän kirjan kanssa.
30. pro14.11.2008 klo 18:59
Joskus tuntuu omituiselta, kun "tietäjät" eivät muka älyä jotain liekkiä, vaikka muka ovat tehneet koko ristikon muuten täyteen? Onko se totta, vai pelkkää brassailua? Sinäkin Potterini??? On siellä nyt vaikeampiakin kohtia!!
31. juho14.11.2008 klo 21:49
2510 ristikko on saanut jo 30 kyselijää ja kommentaattoria, onkohan kaikilla jo homma valmis. Vain Bellaa ei oo, tarttisko olla joku muu keskustelun " ylläpitäjä"?
32. pelaaja14.11.2008 klo 21:58
Olin tulossa kommentoimaan ristikon yhtä maustejuttua mutta herra/rouva numero 30 onnistui paukauttamaan oven kiinni.
33. jonkka14.11.2008 klo 21:58
Ei ole valmis vielä. Onkohan siellä ketään vihjaisijaa paikalla.
Tarkoitus on saada tänään valmiiksi kun viikkonloppu menee muissa menoissa.
Vasemmalta on tietämättömissä UISTOLA JA 3.
Pitkän sanan URHEILUA loppuosa ja vaakaan myös MIETELAUSE. Oikealta pystyyn puuttuu myös RAHATON FIILIS. Jos nyt johonkin näistä sais tolkkua, niin alkaisi täyttyä. Luulen.
34. Aurinkosade14.11.2008 klo 22:00
Samaa ihmettelen kuin juha. Minulla on vielä niin kesken, että haluan yrittää ensin itse, ennen kuin pyydän apuja. Ketään en pysty vielä itse neuvomaan. Hitaasti edistyy.
35. Potter14.11.2008 klo 22:07
jonkka:

Siitä uistolasta sen verran, että laita molempien eteen yksi konsonantti.
Mietelause löytyy googlella, mutta se kyllä tarkoittaa myös jonkinlaista olentoa.
36. pelaaja14.11.2008 klo 22:08
jonkka,
sanotaan näin yhdessä rytäkässä, että kysymyksistäsi puuttuu eka kirjain, on alkavaa ainetta ja sattumaa. Mietelauseeseen saat kirjaimen Italian paikasta (ei se tuttu kaupunki) ja siitä elukastahan on Innasenkin laulu. Mitäpä sitä on kun rahaa ei ole.
37. hiru14.11.2008 klo 22:09
UISTOLA: vihjeestä puuttuu yksi kirjain, joka puuttuu tietysti siitä vastauksestakin. Vihjettä on Helsingissä yksi, vastauksia sellainen miljoona..

3.: Jotain on pistetty järjestykseen, ja tämä sen listan kolmas jäsen. Kun saa vihiä viimeisestä kirjaimesta, joka tulee siitä vierivästä murikasta, niin saattaa päästä jyvälle.
38. Patti-Alarm14.11.2008 klo 22:09
jonkka
uistola: alusta puuttuu jotain; siten samaten puuttuu vastauksestakin, mutta saadaan kuitenkin suussa oleva juttu.
urheilun loppuun tulee ihan tavallinen sana monikossa.
mietelause on outo juttu; mennään taruston puolelle.
rahaton fiilis on ollut hiljakkoin: apuni Miten olet silloin, kun fyrkka on lopussa >>>> lyhenne!
39. Owlie14.11.2008 klo 22:09
jonkka 21:58,

RAHATON FIILIS: Jos olet rahaton, olet XX. Loput pitää keksiä itse.
Tulos on ihan muuta.
40. Patti-Alarm14.11.2008 klo 22:12
Kysyn:
3., onko se yksi niistä latinan sanoista, joita käytetään esim. urheilusta puhuttaessa?
41. Upolu14.11.2008 klo 22:12
Heittäkääpä vinkkiä alaoikealle jauhemaisen piilokirjaimeen.
42. Aurinkosade14.11.2008 klo 22:16
Patti-Alarm:
3. ei liity urheiluun. Sanooko Mendelev tauluineen sinulle mitään? Siitä kolmas.
43. Tyllerö14.11.2008 klo 22:17
Jonkka,
tuon mietelauseen sana on myös sellainen pikku-ukko, joita ei oikeasti ole olemassakaan.
Minulla puolestaan on täysin tyhjänä vasen alanurkka. En pääse edes alkuun siinä. Ykkönenkö?, jauhemaista, Peter ja kossusta mieleen ym. Kossusta tuli mieleen sen kanssa usein nautittava toinen neste, mutta ei sitten käynytkään, ainakin, jos tuo jääkuution näköinen juttu on oikein. Saisko joltakulta neuvoa tähän asiaan?
44. Owlie14.11.2008 klo 22:18
Patti-Alarm,
Jos sulla on alempana oleva SUOLILUU oikein, niin lue mitä kirjoitin 14:21 ja 14:23
45. Patti-Alarm14.11.2008 klo 22:19
Upolu
Onko sulla Nykästä? Sana muistuttaa kovasti paikkaa, josta me kaikki mukamas ollaan kotoisin; ei siis Suomesta vaan ....!
46. pelaaja14.11.2008 klo 22:19
Vau, ovi onkin auki.
Sitä maustejuttua: reunimmaisen vihje-esineen vieressä MILLÄ MAUSTETAAN - siis ratkaisuhan minulla siinä on mutta ihmettelen vihjettä. Ymmärtäisin, jos siinä lukisi vaikka m:llä mauste tai edes 'sillä maustetaan'. Tämä on kait sitä turhaa mietintää.
47. Upolu14.11.2008 klo 22:20
ei ole Nykästä, eikä muitakaan teoksia.
48. Tyllerö14.11.2008 klo 22:22
Peruutan! Enää puuttuu jauhemaisen piilokirjain
49. Upolu14.11.2008 klo 22:23
Olen koittanut kaikki kirjaimet läpi. Mikään ei kuulosta hyvältä korvaan eikä löydy netistäkään. Sukunimiä kyllä löytyy vähän joka kirjaimella. Jauhemaisen piilokirjaimeen siis.
50. jonkka14.11.2008 klo 22:28
Oi, sain niin paljon vihjeitä, kiitos , kiitos kaikille. Yritän nyt näiden kanssa mutustella. Aivosolut ovat kyllä aika solmussa kun olen tämän kanssa monta tuntia otsa kurtussa väkertänyt.
51. Juho14.11.2008 klo 22:29
Upolu: Kokeilepa kemiallista merkkiä vaikka vedylle, onhan tässä tehtävässä ollut
n:o 3:kin kemiaa, sekin alkuaineen järj. luku.
52. Matahari14.11.2008 klo 22:29
Hyvää nenäpäivän iltaa
Olen joskus ennenkin ollut havaitsevinani, että perjantai on aika hiljainen. Taitavat monet olla työssä.

Ahkerasti olen taistellut, mutta ikäviä lovia näkyy siellä sun täällä, esim Piri? Yhden nimen tiedän, ei sovi ja muut eivät ole nimiä. Muutenkin se kulma on vähän epävarma.
Samoin keskellä ylhäälläon vielä pelkkiä harjoitelmia. Onko Tuom "Annie" itse vai veljensä vaiko joku, jota en ole keksinyt? Bulgarian kartankin kävin läpi suurennuslasilla, mutta ei osunut. Saa auttaa, kiitos.

Jonkka, kysymiäsi on vähän vaikea vihjata sanomatta ratkaisua. Urheilun loppuun tulee ihan "yleissana", syntyy melkein itsestään, jos pystysanat on keksinyt. Mietelause oli vieras, löysin sen sitten sivistyssanakirjasta, auttoi kun keksin, että eläin tuleekin (muistaakseni) Huuhaa Innasen laulusta ...... pässi vierasmaalainen. Sama nimi on mm. Prinsessan kirjoittajalla. Rahattomasta syntyy italialainen etunimi.
53. Tyllerö14.11.2008 klo 22:31
Päädyin jauhemaisessa p-kirjaimessa lopulta sellaiseen valkoiseen aineeseen, jota voi olla pinnoilla. Voi olla ihan väärin, mutten keksi muutakaan.

Mutta tyhjää on yhä vielä, vaikka tuo kulma selvisi (vissiin?). Ylhäällä keskellä kynä ja vaakunassa. Ja sitten oksankohdan näköinen kuva. Kaikenlaista on kokeiltu ja kummattu pois. Jos jostain vielä vihjeen sais...
54. Upolu14.11.2008 klo 22:32
kiitti Juho!
55. hiru14.11.2008 klo 22:33
Matahari: Pirin tiliin on laitettu ensimmäinen maailmankartta.
56. hiru14.11.2008 klo 22:35
Matahari: veli on.
57. Potter14.11.2008 klo 22:36
Tyllerö:
Se oksakohta kuvaa niitä vuosikasvuja.
58. hiru14.11.2008 klo 22:37
Siinä Bulgarian paikassa asui 1.1.07 peräti 148 ihmistä. Ei ihme että pääsee meillä ristikoihin!
59. hiru14.11.2008 klo 22:42
Bulgariaa-vihjeen tilalla voisi olla Miss Tahiti ;)
60. Tyllerö14.11.2008 klo 22:43
Kiitos Potter, hoksasin itsekin samalla, kun kirjoitin kysymyksen. Samalla aukeni koko kohta. Alan oppia!
Hiru,
Pirin löysin Googlettamalla.
61. Matahari14.11.2008 klo 22:44
Kiitos hiru, Piri löytyi. Bulgarian suhteen odotan, että pystysanat ratkaisee.

Huvitti äskeinen - kun avasin säikeen ja selasin läpi, oli viimeinen kommentti Aurinkosateelta palstan hiljaisuudesta. Aloin heti vastata jonkalle ja kas välillä oli tullut sen tuhannen kommenttia! Kollektiivista aivotoimintaa?
62. Tyllerö14.11.2008 klo 22:50
Nyt tämä taas jökkäsi. Onkohan minulla jotain väärin, kun en saamitään tolkullista tuohon ylänurkan sianpään viereiseen a, i ja heilahdus -kohtaan. Alku on pakosti noin tai muuten menee kaikki uusiksi. Se piilokirjain ei avaudu.
63. PP14.11.2008 klo 22:50
pelaaja:
Sinulla on siinä maustejutussa ilmeisesti maustefirman nimi.
Kun siihen lisätään eräs sävel, saadaan mauste, jolla (millä)
maustetaan.

Upolu:
Se 'puuterimaista' on esim. sellainen, mitä ilmestyy tiilitalojen seiniin, kun kosteus poistuu rakenteista.

Tyllerö:
Kossusta mieleen tulee firma. Ykkönen on markkinointislogan: "xxxxx on ykkönen"
64. jonkka14.11.2008 klo 22:53
Vajavaisuuksia on sen pitkän sanan lopussa pystyissäkin, siksi se ei synnykään.
Rahaton fiilis sentään löytyi.
Huonosti muistan lauluja, en nyt edes tuota Innasta.
Menen nyt välillä lepuuttamaan päätäni ja mietin vihjeitänne myöhemmin.
65. PP14.11.2008 klo 22:56
Tuo äskeinen oli unohtunut lähettää ja nyt se livahti vahingossa 1/2 tuntia myöhässä, mutta haitanneeko tuo mittää. :-)
66. Juho14.11.2008 klo 22:57
Tyllerö,
Se pinta-mittaan tuleva i, on siis sisätulento a:han, eikö olekin selvä kuin pläkki.
67. Patti-Alarm14.11.2008 klo 22:59
Aurinkosade:
Aatos kivustasi .... eeku Kiitos avustasi! Taulut olivat minulle outoja,kun en kliffaa kemiaa, mutta lyötyihän se kuukelista.
68. pelaaja14.11.2008 klo 23:02
PP,
kiitos ! Voi vitsi, olin siis maustamassa pelkällä firmalla, ostamatta sitä maustetta..no nyt sitä mulla on
69. Patti-Alarm14.11.2008 klo 23:07
Owlie: Potter
Se vasemman laidan "etana" taisi olla tämän ristikon kummin eeku kuumin juttu?!?!
Muuten, olin vielä tänäänkin raivaamassa kuokalla ja lapiolla uutta perunapeltoa, joten tervetuloa maistiaisille ensi kesänä!
70. Matahari14.11.2008 klo 23:15
jonkka, kun pääsi on levännyt - muistat kai "Prinsessan" kirjoittajan etunimen. Kirja herätti runsaasti huomiota (ja kyyneliä) joskus 60-luvulla, suomenruotsalainen, taisi kirjoittaa jatko-osankin, vaimonsa sairauskertomus. Muistat, jos et ole liian nuori.

PP:lle piti sanomani jo aamulla: on kiva lukea sinun avauksiasi. Päivä näytti sinun, Potterin ja Owlien kommenttien jälkeen paljon mukavammalta. Ilokseni olen myös huomannut, että jopa Jaska, Marco Poloinen ja RA ovat osallistuneet tätä säiettä koskeviin keskusteluihin. Eiköhän tämä jako vuohiin ja lampaisiin ole ohi, joukko-oppihan on jo huonoksi todettu peruskoulussakin.
71. Tyllerö14.11.2008 klo 23:25
Juho,
totta, selvä kuin pläkki. Nyt on pakkoa painua pehkuihin. Huomenna työpäivä.
72. jonkka15.11.2008 klo 00:16
jokos kaikki ovat menneet unten maille.
Kiitokset Potterille, pelaajalle, hirulle, OWlielle Tyllerölle, Mataharille ynnä muille vihjeiden antajille. Lepotauon jälkeen aukeni niin oikealla kuin vasemmalla.
Matahari, en ole nuori, vaan jo hyvin varttunut. Muistan prinsessan ja sen kirjoittajan. Olenhan sen lukenutkin. En vain huomannut "paniikissani" mihin se pässi piti työntää.
Hyvää yötä jos ken on vielä valveilla.
73. Patti-Alarm15.11.2008 klo 08:11
Huomenta kaikille!
Oona Inkeri herätti, kun halusi ulos aamupisulle. Olen nyt kaksi kertaa arvannut (tai "nähnyt" -miten vain) ristikon sisältöä etukäteen (HS 2508; 7.11. 08:58 anagrammit ja HS 2509; 11.11. 19:56 samat kuviot, harmaat pystyssä). Kolmiot tuli tosin väärin, mutta avain jakaa neliön kahteen osaan ja kaukaa katsottuna kuviossa kummittelee melkeinpä kaksi kolmiota.
En ole missään yhteistyössä Auliksen kanssa. Minulla on jo kuva seuraavastakin ristikosta, mutta jääköön se pyörimään omaan päähäni.
AURINKOSADE: (maailman kaunein nimimerkki)
Unohdin eilen sanoa, että minulla oli väärä "kolmiyhteys" eli CITIUS, altius, fortius ja siksi juuri tuo kohta oli eilen epäselvä tuntikausia, kuin muuten ristikko oli valmiina.
74. Patti-Alarm15.11.2008 klo 09:55
KUIN pitäisi olla KUN
75. tuffa Porist15.11.2008 klo 10:40
Minkä ala miähii tua Robbie mahtaa ol? Paljo muutaki puuttuu, mut ko sais ny tämäki!
76. Aurinkosade15.11.2008 klo 10:55
tuffalle Porist

Musiikkimiehiä näyttää olevan.
77. tuffa Porist15.11.2008 klo 10:58
Olis tarvinnu lukkee nua alkupuale vihjeet, siäl pp jo klaaras mu tuan Robbien, samate ny Aurinkosadekin.
78. Aurinkosade15.11.2008 klo 11:10
Keskiosasta hieman vasemmalle on Ajatollahin kuva ja sen yläpolella lukee turel. Mitähän kuvalla ja turelilla tarkoitetaan? Britannian lippukin on epäselvä.
79. Aksu15.11.2008 klo 11:17
Hyvät huomenet!

Ristikko on ollut ihan "miun maun mukkaa" eli pähkäilyä riitti koko perjantaipäiväksi muitten askareitten ohessa.
Sain tämän jo eilen melkein valmiiksi vain Vuokilasta muutamia nimiä luntaten. Mukavia ja nasevia vihjeitä ovat mm PO ja ra. Ennätyspitkä URHEILUA -sanakin hahmottui vähän kerrassaan silmien eteen ja sen ratkaiseminen auttoi moneen pystysanaan.

Tänä aamuna olen tarkistanut sanoja sekä Nykäsestä että kuukelista. Kaksi kohtaa vielä mietityttää.
1. Pahin on yläoikealla. Mitä pitäisi hoksata vihjeistä HALLA HEIDI? Sen myötä myös John-heppua en ole vielä etsinyt.
2. Lounaassa on mies ja nainen. Kulkevatko he käsi kädessä?
Vai mitä pitäisi kuvasta nähdä?
80. Hemuli15.11.2008 klo 11:18
tuffa,
minäkin pääsin täällä Nakkilan vierailulla jutustelujanne seuraamaan.
Harmi, kun kysyt minulle niin vierasta asiaa; olisin mielelläni heittänyt jonkin "älykkään" vinkin:-D
No, netti kertoo, että Robbie on vuonna 1964 syntynyt ent. lapsinäyttelijä, nykyään kuulemma laulaja ja "ääninäyttelijä", mikä kai tarkoittaa "päälle puhujaa".
Mahtaaako tämä vielä yhtään avittaa?
81. tuffa Porist15.11.2008 klo 11:19
Aurinkosade: tullee laulaja miälee ja flagu ei näy kokonas.
82. Aksu15.11.2008 klo 11:21
Aurinkosade,
muistatko: viime ristikossa oli vihje TUREU?, nyt on TUREL.
Keksitkös? Ja Ajatollahin kuva taitaapi olla maksuvälineessä.
83. Hemuli15.11.2008 klo 11:22
Aksu,
kulkevatpa hyvinkin.
Ja se yläkulman kohta on samaa tyyppiä kuin millä mauste.
84. Aksu15.11.2008 klo 11:24
Hemuli, KIITOS!
Miten osasinkin olla NIIN sokea!
85. RA15.11.2008 klo 11:25
HALLA HEIDI on jippovihje, jossa tuolle HALLA-sanalle on keksittävä muu kieliopillinen merkitys kuin halla-sanan synonyymit.

Muistelen, että kerran oli Hesarissa vihje SULLA HESASSA (4). Siinä on sama jippo.
86. Juho15.11.2008 klo 11:25
Meppi- Heidi ha hah haa.
87. Aurinkosade15.11.2008 klo 11:26
Kiitos tuffa ja Aksu. Ilmankos tuosta turelista tuli mieleen, että tämä pitäisi tietää.
88. Aksu15.11.2008 klo 11:30
Kiitokset avunannoista!
Oishan se pitänyt hoksata: ihan samalla tyylillä kirjoitettu sekä MILLÄ MAUSTAA että HALLA HEIDI!
89. Tuohipää15.11.2008 klo 11:38
Valmistui lopulta, kun löysin itselleni kovin vieraat nimet Peter ja Piri. Ei ollut yhtä vaikea kuin viikko sitten.
90. Owlie15.11.2008 klo 11:49
HALLA HEIDI:

Kokeilkaapa heittää kuukeliin ratkaisusta puuttuvat alkukirjaimet
ilman pisteitä, sitten perään Halla!
91. Aurinkosade15.11.2008 klo 12:18
Mikä ihmettä ovat puuta heinää ja neukkuherkku? Sanaparista puuta heinää tulee mieleen opiskeluajat 80-luvulla, jolloin maatalous-metsätieteellistä me muualla kutsuimme Puuta-heinää-laitokseksi.
92. [RA]15.11.2008 klo 12:20
[Saako esittää toiveen? Toivoisin, että mahdollisimman usein laitettaisiin vihje siinä muodossa kuin se on ristikossa ja vielä perään (kirjainmäärä). Nyt esim. vaikuttaa siltä, että ristikossa on kolme erilaista vihjettä: MILLÄ MAUSTETAAN, MILLÄ MAUSTAA ja MILLÄ MAUSTE. :-D

Ei tästä sääntöä tarvitse tehdä, eikä sen väliä, vaikka aina ei viitsi tai menee vähän sinnepäin, mutta tämä tällainen - vaikkakin vähän työläs - tapa auttaisi ainakin meitä päissään ratkovia. Uskon nääs, että meitä on muitakin kuin minä.]
93. jokha15.11.2008 klo 12:59
Aurinkosade:
Kuljet jossain missä on puuta ja heinää ja sitten hankit joesta jotain herrkkua. Onkimalla!
94. Aurinkosade15.11.2008 klo 13:09
Minulla taitaa olla jotain pahasti väärin alareunassa, kun en saa mitää onkitavaraa mahtumaan neukkulaan. Onko paperi "kaavake"? Nuo pienet pallerot alareunassa viittaavat kai lisääntyvään määrään?
95. jokha15.11.2008 klo 13:16
Owlie
Siis en ymmärtänyt! Puuttuvat alkukirjaimet???
Vihje on varmaan hyvä, mutta meikäläinen taitaa tänä aamuna olla ihan 0
96. PP15.11.2008 klo 13:27
RA:
Vihje kuuluu MILLÄ MAUSTAA. Vastaukseksi tulee maustefirma.
97. jokha15.11.2008 klo 13:28
Aurinkosade
Ei kaavake vaan jotain täytettävää ja usko vaan siihen aina ei toivottuun koukun päässä olevaan.
98. Aurinkosade15.11.2008 klo 13:32
kiitos jokha.

Minulla oli kaksi "varmaa" väärin. Kun pistin miehen vaihtoon ja heitin oluenvalmistukseen liittyvän tumman mönjän hiivattiin, niin johan selkisi.

Seuraava ihmetyksen kohde on sisäpuolinen.
99. RA15.11.2008 klo 13:36
Juu PP. Keksin kyllä sen vastauksen. Ajattelin vain mielessäni, että jos se vihje on "millä maustetaan", niin olisi ollut vähän erikoisesti muotoiltu. Mutta se oli väärinkäsitys.
100. jokha15.11.2008 klo 13:52
minäpä taidan laittaa vaimon vaihtoon ja lähteä pubiin. Sieltä ne parhaat vihjeet lähtee. Ehkä halla-heidi pulmaan!
101. Owlie15.11.2008 klo 14:02
RA ja PP ja jokha,

MILLÄ MAUSTAA ja HALLA HAUTALA ovat mielestäni "tupla"vihjeitä.
102. Aksu15.11.2008 klo 14:11
jokha,
ennen kuin lähdet pubiin, niin kysyn:
eikö kaavakkeenkin voi täyttää?
103. jokha15.11.2008 klo 14:17
Owlie
Onneksi en ehtinyt pubiin! Yht´äkkiä se HALLA HAUTALA valkeni. Kiitos kaikille avuista!
104. Aksu15.11.2008 klo 14:22
Owlielle taisikin tulla "painovirhe"!
Mutta ei haittaa!
105. jokha15.11.2008 klo 14:27
Aksu
tietenkin! Ehkä oli huono vinkki, mutta jos auttoi..
106. jokha15.11.2008 klo 14:30
Aksu
Kielitoimiston mielestä lomake on parempi kuin kaavake. Mutta ihan kuin vaan.
JA NYT LÄHDEN sinne pubiin.
107. jokha15.11.2008 klo 14:33
tuli ehkä sanottua liikaa! Täytyy olla tarkempi.
108. Aurinkosade15.11.2008 klo 14:37
Voe mahoton, täynnä on. Keksin tuon sisäpuolisenkin, kun kumitin taas ensin varmana pitämäni väärän pois!
109. tuffa Porist15.11.2008 klo 14:58
Millai Te toho tympeä- ja Bulgariakohtaa antasittte vihjeit, ei meinaa luanat!
110. Aurinkosade15.11.2008 klo 15:38
tuffalle

Minullakin tuo kohta jäi viimeiseksi. Minä löysin sen Hirun eilisen vihjeen perusteella googlaamalla: "Bulgariaa-vihjeen tilalla voisi olla Miss Tahiti ;)" . Sen jälkeen vain sovittelet tympeän sanan vähän toiseen muotoon.
111. PP15.11.2008 klo 15:41
tuffa Porist:
Tympeä on takavokaalisempi muoto tympeästä. Nykänen tietää.

Bulgarian paikka on melkein kuin Jaska Jokunen, vain kolmas kirjain on eri.
112. tuffa Poris15.11.2008 klo 16:20
Kiitti vaa Aurinkosade ja PP, mul oli tua jääkippa vääri, ny täytyy sit funtsat mitä toho temppelihuoneeseen pistäs...
113. Ylläpito15.11.2008 klo 16:24
Tuo sanaristikot.netin ristikkosanojen lista alkaa olla jo aika kattava ja auttava. Ihan tuffalle vihjeeksi.
114. tuffa Porist15.11.2008 klo 16:41
Ylläpito anto hyvä vihjee, en ol tota sanastoo ymmärtäny enne käyttääkää.
115. Ylläpito15.11.2008 klo 16:45
Sama ristikkosanaosuma olisi tullut Googlella ihan ensimmäisten joukossa hakusanalla temppelihuone.
116. jokha15.11.2008 klo 17:15
Ristikkosanojen lista!
Missä se on?
117. Ylläpito15.11.2008 klo 17:23
Etusivulla linkki: Ristikkosanojen listaan.
118. tuffa Porist15.11.2008 klo 17:52
kehtaisko viäl pyytää helppaamaa: mul ei meinaa auvvet
tua paikka siin Suami-neiro pää juures. Onksiin jottai kiaroo, tiäkartast ei ainakaa ol appuu!
119. Aksu15.11.2008 klo 18:01
tuffa Porist,
luepa Potterin viesti 14.11.2008 klo 14:59!
Et tarvii tiekarttaa.
120. Juho15.11.2008 klo 18:05
Tuffa, sun tars kattoo sen kartan takaa niinko läpi, ku se käsivarsi on näin vääräl pual päät.
Lue sit se lentokentä paikka takaperi.
121. Aksu15.11.2008 klo 18:06
tuffa Porist,
jaaha, sie tarkoitatkin tuota alempaa Suomen kuvaa!
Mikähän paikka siinä mahtaa olla! Kartta on peilikuva ja
niin on sanakin!
122. tuffa Porist15.11.2008 klo 18:09
Voi mua pahkapäät! Täs ole ihmetelly, et kui siin o tua vanha
"iso velje" pualel jääny osa, ei tul vanhuus yksi! Tack vaa Aksu!
123. Owlie15.11.2008 klo 19:18
Taidan siirtyä tämän säikeen lukijakööriin. Kiintiökin ylittynyt 20 %. Kiirees ei tuu kuin .... ja pinovihreitä, Aksu.

[Sen sanon kuitenkin, että tosi vaikeata on elää "kristillisesti" vinkkejä tarvitsevien kanssa. Seuraavassa Yx tarkoittaa yhtä tai useampaa ratkojaa.
Yx haluaa, että koko ristikko numeroidaan ja aakkostetaan, jolloin vinkkipyyntö olisi tyyppiä a9-12 tai y12-16.
Yx haluaa, että laatijan vihjeet kirjoitetaan presiis niin kuin laatija on tehnyt (ISOT KIRJAIMET) ja veisataan viis kieliopista.
Kun paikallistetaan keskustelun aihe, yx tykkää ilmansuunnista, toiselle riittää ylä-ala-vasen-oikea-keskikohta.
Jatkuu...

Yx tahtoo helppoja, toinen varovaisia, kolmas vaikeita vinkkejä.
Yx ei ehdi, jaksa tai viitsi lukea aikaisempaa keskustelua, vaan haluaa ihan henk.koht. neuvoja.
Yx haluaa katsoa töllöä samalla kun ratkoo.
Yx haluaa vain keskustella, inttää tai kertoa vitsejä.
Yx haluaa varmistusta omalle "uskolleen".
Yx tahtoo keskustella toiseen säikeeseen kuuluvasta asiasta.

jatkuu...
Kaikkein inhottavimmat kaikille on painatusongelmat ja postikustaan aikataulu. Yx saa lehtensä ennen kuin minareetista kuulutetaan ensimmäinen rukoushetki. Toinen vasta puolisen jälkeen. Kolmas ei saa lehteä ollenkaan. Painojälki on liian musta, liian himmeä tai muuten vaan suttuinen. Onpa ollut kastuneita lehtiäkin.
124. pelaaja15.11.2008 klo 19:29
Nyt on meijän Owlie pahalla tuulella..tai turhautuneella tuulella. Älä ole.
Vaikka onhan se toki niin, että joskus täällä itse kunkin on vaikea olla siveesti ja sovussa..
125. pelaaja15.11.2008 klo 19:36
Owlie,
unohdin sanoa, että tuossahan on totta joka sana (paitsi 2 aloitusriviä) Tästä saa ihan ristikkohuoneentaulun !
126. jonkka15.11.2008 klo 19:44
Owley
Ehkä olet tuohtunut, mutta minua kirjoituksesi naurattaa kovasti. Älä ihmeessä vain jätä tätä saittia. Sinulla on hauska tapa kirjoittaa. Löysin muuten itsenikin luetelostasi:haluaa henk. koht. neuvoja. Syynä on kyllä usein se,että en ole ymmätänyt aikaisemmin sanottua.
(Heti selityksiä)
127. Aurinkosade15.11.2008 klo 19:50
Joo, nyt kun jatkamme näitä Owlin innoittamien viestien kirjoittelua, olemme kaikki "syyllisiä" säikeen aiheeseen kuulumattoman aiheen jankkaamisen. Heh!
128. Jondalar15.11.2008 klo 20:00
Moraalisesti ei tunnu oikealta tuo, että ristikot ratkaistaan kysymältä kaverilta lähes joka ikinen kirjain, mikä mihinkin ruutuun kuuluu tulla. Koulun tentissä lunttaamalla saatu kiitettävä ei kavereista tunnu mukavalta. Olen tottunut ratkaisemaan Hesarin jokaisen ristikon liki kolmenkymmenen vuoden ajan täysin itsenäisesti. Tuttavapiirissä kukaan muu ei näitä osaa ratkaista, en siis olisi voinut kysyäkään. Owlielta tosin kysyin vähän aikaa sitten hankalaa paikkaa, tai kysymystä ei ollut erityisesti kohdistettu, mutta Owlie rakensi sillan sudenkuopan ohi. Jos en muistanut kiittää, teen sen nyt.
Efharisto.
129. Tamara16.11.2008 klo 01:01
Valmista tuli! Ei ollut kovin paha tämä ristikko. Vähän jouduin googlaamaan. Mutta nyt on hyvä mieli, kun ristikko on täynnä.
Ja ei kun uutta ristikkoa odottamaan! Toki SK:n ristikko ja piilosana odottavat vielä täyttämistä.
130. tuffa Porist16.11.2008 klo 05:18
Jondalar, älä ny ol noi katkera! Kyl kai se o sillai, et melkei
valmiit ne ristikot o, enneko tarvitaa lisävinkkei. Kai se olis aika tyäläst, jos niit ruppeis puukstaavi puukstaavilt kyselemmää, ninko Sää oletat. Tää o hiano palsta, eikä Su
tarvitte avittaa tai kyssyy, ko pärjäät ilma neuvvoi. An mee vajavaiste nauttii tämmösest praattaamisest ja yhresolost!
131. MW16.11.2008 klo 12:06
Mikähän mulla mättää tuolla vasemmalla rukkasen yläpuolella -peilin ja 8,- hinnan leikkauskohdassa, kun en löydä järjellistä kirjainta, että tulis loogiset sanat. Voisko joku kehitellä jonniinkinlaista vihjettä. Pystyyn jos laitan järkikirjaimen, muuttuu vaaka verbiksi. Onko ok?
132. Aurinkosade16.11.2008 klo 12:14
Minä valitsin tuon järkikirjaimen, mutta onko oikein?
133. Aksu16.11.2008 klo 12:23
Moi, MW!
Miulla on vaakasana myös verbi, menneessä aikamuodossa,
mutta sana on samalla myös substantiivi.
En mene takuuseen, onko oikein!
134. Patti-Alarm16.11.2008 klo 12:41
MW
Aksu
OLet oikeassa, Aksu. Siihen toisiaan tulee verbin imperfekti joka samalla on kuitenkin myös substantiivin nominatiivi. Sana löytyy myös Nykäsestä. Toisin tuo sana esiintyy useimmiten vain yhdyssanassa .....ämpäri.
135. mare16.11.2008 klo 13:01
Illalla vielä takkusi pari sanaa, mutta aamulla aukenivat.
Nyt ovat kaikki ruudut täynnä. Eri asia, ovatko sitten oikein.
Uutta intoa ratkaisuun antoi onnettaren suosio.
Kuoressa oli kaksi ratkaisua ja hyvin toimi.
136. MW16.11.2008 klo 13:34
Aurinkosade, Aksu ja Patti-Alarm kiitos.
Vastauksistanne päätellen olen siis samoilla jäljillä. Imperfekti mullakin oli, mutta substantiivia en ymmärtänyt, ennen kuin Patti-Alarm kommentoi.
137. Ika16.11.2008 klo 16:43
Ristikko valmis, mutta ratkaisuuni tulee kaksi kertaa pistämätön, täydellinen sana. Onko totta? Ei kai sama ratkaisusana voi olla kahta kertaa. Apua! Tätä nyt voi lähettää.
138. Jammi16.11.2008 klo 16:45
Mikä sana sinulla tuli kahteen kertaan?
139. Aksu16.11.2008 klo 16:48
Ika,
ei tullut samaa sanaa, JOS tarkoitat yläosan vesikaadinta ja itäisintä teema-avainta.
140. Ika16.11.2008 klo 17:02
Keksin jo. Sisäpuolinen ratkaistaan toisella vieraskielisellä litteroinnilla.
141. HT16.11.2008 klo 17:04
Ika:

Eipä taida tähän nimeomaiseen ristikkoon tulla sama sana kahdesti, mutta on sellaistakin muutaman kerran tapahtunut. Esimerkiksi HS-ristikossa 2486 oli AITA kahdesti, vihjeenä toisessa tapauksessa kuva ja toisessa ESTEENÄ. Turha virhe: toisessa näistä oli ensimmäisenä piilokirjain eli laatija olisi aivan hyvin voinut panna ratkaisusanaksi vaikkapa RITA. Sen meistä moni siihen kirjoittikin järkeillen, että estäähän ritakin liikkumisen, jos siihen joutuu. Emme oikein uskoneet, että laatija olisi tehnyt niin kömpelön virheen. Kolme viikkoa myöhemmin sitten nähtiin, että laatijan tekstaamassa ratkaisussa oli se AITA kahdesti.
142. SMH16.11.2008 klo 17:09
Hyvä ristikko, täytin tämän junassa ilman mitään aputeoksia. Viisi kohtaa tarkistin kotona googlesta - oikein olivat.
Luen myöhemmin tästä käydyt keskustelut.
143. jiikate16.11.2008 klo 18:53
Ihan hyvä ristikko, vaikka ei täyttynytkään ilman tuskaa. Ensimmäinen jonka sain ratkaistua viikonlopun aikana. Tästä ketjusta oli jälleen apua, kiitokset kaikille vinkkaajille!
144. apua16.11.2008 klo 22:22
HT:lle (klo 17:04),

Onko mitenkään varmaa, että kulloinkin ratkaisuna esitetty ristikko on juuri "laatijan" tekstaama?

Itse olen ajatellut, että - ainakin joskus - ratkaisuna esitetään jokin vastauksista löytynyt siisti ja selkeä tekstitelmä. Jos siinä sitten onkin "AITA" kahteen kertaan, tarkoittanee tuo vain sitä, että tällainenkin on roikeaksi ratkaisuksi hyväksytty - kuten varmaan "RITA" ja "AITA" yhdessäkin.

Mutta kun aivan täsmällistä tietoa tuomaristosta ei koskaan heru, arvailuahan tämäkin on. Uskon kuitenkin, että hyväksyminen/hylkääminen tehdään "terveellä järjellä".
145. apua16.11.2008 klo 22:25
p.o. OIKEAKSI RATKAISUKSI
146. Aksu16.11.2008 klo 22:30
apua,
kirjoitit, että "ratkaisuna esitetään jokin vastauksista löytynyt siisti ja selkeä tekstitelmä". Mutta oletko miettinyt, miten ne vihjekuvat ja -tekstit on saatu ratkaisukuvista riivittyä pois?
147. HT16.11.2008 klo 22:30
apua: samalla käsialalla julkaistut ratkaisut on aina kirjoitettu ja kovin olisi outoa, jos juuri sellainen aina kaivettaisiin lähetettyjen joukosta.

Mitä terveen järjen käyttöön tulee, sitähän me kaikki toivomme.
148. Matti16.11.2008 klo 22:31
Uusimmassa Sanaseppo-lehdessä oli juttu Aulis Lehdosta, ja kuva hänen sanoittamastaan ristikosta. Pinnallinen käsiala-analyysi viitta siihen, että Hesarin ratkaisut ovat tekijän itsensä tekstaamia.
149. [Owlie]16.11.2008 klo 23:03
[pelaaja 15.11.2008 klo 19:36,

Sulla taitaa olla jo kaksi huoneentaulua. Mun vanhin on tällainen
"Oh, Lord, help me to keep my big mouth shut until I know what I'm talking about". Tää meni ensin vahingossa KK-liitteen säikeeseen. ]
150. HT16.11.2008 klo 23:09
Siihen aikaan kun laadin ristikkoja alan lehtiin, ristikkojeni julkaistut ratkaisut olivat peräisin omasta tussikynästäni paitsi Suomen Kuvalehdessä, jossa oli tapana panna näkyviin siististi ratkaistu ristikko ja kertoa, kenen käsialasta oli kysymys. Hesarissahan ei ristikko sinänsä ole näkyvissä, ainoastaan ratkaisusanat, ja tämä taitaa olla käytäntö alan lehdissä yleisesti. Tämäkin osoittaa, että ratkaisu on laatijan tekstaama, sillä ei kukaan ratkaisija lähetä pelkkiä irrallisia sanoja, kyllä ne on ristikkoon sijoitettu.
151. putko17.11.2008 klo 09:57
Muu olisi kunnossa lähes omin avuin (niihin lasken googlen, nykäsen ym. kirjat). Mutta siitä oksanreikäkohdasta (Ylhäällä vasemmalla) kaakkoon en saa tolkkua.

Mielstäni Tuom on edesmennyt suomalainen näyttelijätär

Onko mies erittäin tunnettu näyttelijä, elle, antakaa please vihje.

Kynäksi saan ainostaan sanan, joka on ollut avaimen alla
152. Aksu17.11.2008 klo 10:04
putko,
suomalaisella näyttelijättärellä oli myös tunnettu veli, kokeilepa
hänen nimeään. Sitä paitsi: tarkoittaako nais-Tuom mitään?
Kynästä saat sanan pystyyn ja oksanreiästä vaakaan.
153. tuffa Porist17.11.2008 klo 10:24
putko: "Minä elän"
154. putko17.11.2008 klo 11:12
aksulle
No kun siitä etunimestä otetaan yksi i pois, kuten kuvassa saadaan kansainvälisempi kirjoitusasu sille etunimelle. Taisin siis olla liian ovela
155. putko17.11.2008 klo 12:02
Tarkastin ja vielä yksi kohta mättää

sen puutaheinään ja mustan mönjän risteysalue

Jos mustan mönjän viimeinen sana on ruotsalainen suutuote, niin puutaheinää ei istu

Tosinpäin mikään ei pääty ääli

ps ylävasen ok

Vielä
Sille, joka mietti miten mummoilu ja jääkiekko liittyvät toisiins. Maalin ylöäkulma on ylämummo
156. Maikki T17.11.2008 klo 12:11
putko,
Minulla ei ole suutuote, vaan paljouteen liittyvä sana.
Onkohan sinulla Robbie se aikaisemmin mainittu entinen lapsitähti, nykyinen muusikko vai joku muu?
157. Hippunen17.11.2008 klo 14:26
Kolme viimeistä ristikkoa ovat jääneet vaikeuden takia väliin. Nyt koetan taas nykertää tätä ruudukkoa.
Apuja: keskellä mäkihyppääjän yläpuolella SISÄPUOLINEN ja oikeammalla tuon elukan yläpuolella ARKISIA. Mitä pitäisi ajatella..?
158. Aksu17.11.2008 klo 14:37
Hippunen,
ARKISIA-vihjeestä tulee mieleen esim viisi päivää viikossa, tai kuka mitenkin. SISÄPUOLINEN ratkeaa sivityssanalla.
159. Hippunen17.11.2008 klo 14:52
Kiitos Aksu! Tuo sisäpuolinen ratkesi ja sen myötä vähän sen ympäristökin.
160. HT17.11.2008 klo 14:53
Sisäpuolisen ratkaisusana oli minulle uusi, mutta tuli sentään muutama osuma kuukelissa ja näkyy olevan myös Lääketieteen termit -kirjassa. Ei liene paljon käyttöä lekuripiirien ulkopuolella.
161. mtv17.11.2008 klo 15:05
Mikäs se on tuo keskellä ylhäällä persoonan alapuolella oleva vaalea läiskä? Ja sen kanssa ristiin se eduskuntatalo? Jokin mättää.
162. Aksu17.11.2008 klo 15:13
mtv,
totta puhuen ei tee mieli vihjata sen enempää. Miullekin se oli makoisan kinkkinen kohta ennen kuin hoksasin. Eduskuntatalo se on. Vaaleasta läiskästä saat yhdyssanan. Ja tuopistakin on useita vaihotehtoja.
163. mtv17.11.2008 klo 15:23
Kiitos aksu. Se jo vähän auttaa, että sanoit sen olevan yhdyssana. Vielä ei kuitenkaan kaikki valjennut, mutta raks, raks, aivot raksuttaa. Kaipa se sieltä...
164. hiru17.11.2008 klo 16:13
Minä näin sen läikän alla oksan, kunnes selvisi että se oli ihan muuta..
165. marjuko17.11.2008 klo 22:08
Hitaasti olen tätä täyttänyt, ei oikein ole syntynyt yrittämisen meininkiä. Vasen reuna vielä kesken. Pitkät sanat ovat koossa. Kuvittelin ensi näkemältä, että avaimista saisi vähän erilaisia ratkaisusanoja, jonkun vanhan logistiikan mukaisia, mutta nyt on näin. Mietelauseen sana on minulle outo, enemmän olen siihen tutustunut vaikkapa brittidekkareissa ja niiden puutarhoissa.
166. Hippunen18.11.2008 klo 14:57
Kuvaselvennöstä pyydän: onko oikeassa ylälaidassa lampun kuva vai mikä käpälä tuo oikein on? SEOS-sanan alapuolella.
167. Aksu18.11.2008 klo 14:59
Hippunen,
lamppu se on.
168. pelaaja19.11.2008 klo 18:40
Osuipa vielä silmään ennen postittamista yksi merkkaamani vastausta vailla oleva kysymysmerkki: miksi tai miten 'ne' ovat pusseissa pahimmillaan ? Ylärivissä, keskustasta demareiden suuntaan
169. marjuko19.11.2008 klo 18:49
pelaaja,
se on kuule makuasia! Toiset vihaavat niitä pusseissa, mutta kun on joskus niin kiire... Kuka sitä aina jaksaa siivilöidä.
170. pelaaja19.11.2008 klo 19:05
marjuko,
ok, kiitos, kahvinjuojana hyväksyn selityksen maistelematta
171. TJV20.11.2008 klo 18:09
Aha. Vähä selasin ja kelasin, mutku ei. Lauluäänikin mennyt.
Pitäiskö jättää kesken, aloittaa huomenaamuisesta uudesta.
172. ella-7520.11.2008 klo 20:53
Pusseissa pahimmillaan, siinä lähellä tummatukkainen poika, ja mistä tietolähteestä löytää Bulgariaa. Apuva!
173. marjuko20.11.2008 klo 21:04
ella-75:
pusseissa pahimmillaan, ks. pelaaja+minä tuossa edellä. Tummatukkaisen pojan asento on ratkaiseva. Bulgarian paikkakunnan saa melkein Jaska Jokusen porukasta.
174. Owlie20.11.2008 klo 21:37
Elähän TJV kesken heitä.
Paattisten mies muistuttaa yrittelijäisyyden merkityksestä:
"Ko kalastaa ja linnustaa ja
varastaa ja pillustaa,
ni kyl joku luanistaa"
Maija Länsimäki
Kieli-ikkuna
HS 3.2.1998
175. Owlie20.11.2008 klo 21:39
Haapana, taas pinovihreä yritteliäisyys!
176. TJV20.11.2008 klo 22:15
Owlie, kiitos kannustuksesta. Äänikin vähän virkistyy, eiks
pikkujouluaikakin jo ala tulla? - Taitaa sentään puolet jo olla
koossa ristikosta. Kaikkea sitä ikkunasta näkee.
177. 023.11.2008 klo 22:51
Kuinka moni laittaa tämän ja uuden ristikon samaan kuoreen?
178. Ananias27.11.2008 klo 18:00
No hei taas, jälkijunassa tullaan jälleen!
0: Minä en uskaltaisi laittaa samaan kuoreen eri ristikoiden vastauksia.
Ajattelen, ettei kuoria avata ennen arvontoja. Samaan arvontaan lähetetyt vastaukset vain lienevät samassa kesselissä, josta nostetaan 10 kuorta peräjälkeen ja jos joukossa on vääriä vastauksia, jatketaan kuorien nostamista kunnes 10 oikeaa vastausta on noussut.
Loput lähetykset pannaan paperinkeräykseen, kunhan on ensin tarkastettu kuoret, ettei Itellan läpi ole päässyt leimaamattomia postimerkkejä.
Siten, jos onnesi ei ole myötä, joutuu kahden vastauksen kuoresi roskiin ilman että kukaan tietäisi, että olet lähettänyt vastauksen jo seuraavan kierroksen arpajaisiinkin.
179. pekka10.1.2009 klo 23:18
Tämä on shiten aivan henryä porvooshta.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *