KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS KOVIS 8.11.

4360. IS KOVIS 8.11.

Lauri Kultti9.11.2008 klo 14:04
Tämä oli tällainen hauska pikkupurtava. Mitään erityistä en osaa tästä ristikosta nostaa esiin. Paitsi ehkä muutama erikoinen kirjain, joita Tonilla aika usein esiintyy ja jotka ilahduttavasti eivät yleensä ole piilokirjaimia. Vasen puoli täyttyi hiukan oikeaa hitaammin. Ja alalaidassa hieman keskeltä oikeaan oli alue, joka viimeisenä pisti kampoihin. Eikä tarvinnut googlea!
2. ihmettelijä9.11.2008 klo 14:27
huolestuttaa että kovikset pehmentyy
3. PP9.11.2008 klo 14:43
"Eipä ollut vaikea, kun PP:kin sai ratkotuksi", tuumasi kumppanini nauraen. En ihan Lauri Kultin tapaan sanoisi pikkupurtavaksi, tuhti aamupala paremminkin.

Minua hykerrytti ristikon pisimmän sanan ratkaisuksi tuleva 'tuntematon'. Olihan siellä muitakin mukavia vihjeitä: -KAISTA, VOI JANOTTAA, VETOKOHDE, ERÄS LEHTI, RAUHALLISESSA TÄTÄ ja MAA, EI SATAA!

Kuvasta oikealle lähtevä lause alkoi muodostua lopusta alkua kohti ja kun lauseen toinen sana aukeni, oli ensimmäinen ainoa mahdollinen. Lippaallinen oli minulle outo sana, mutta infoa antoi 'puhuva tietosanakirjani'.
4. Jussi13.11.2008 klo 15:07
Onpa tullut harvinaisen vähän kommentteja Tonin kovikseen. Minusta jälleen taattua Toni-laatua vaikka ei ihan ikimuistoinen.

Mutta en ole huomannut että kukaan olisi kommentoinut IS-viikkoliitteen ulkoasun muutosta (muutoin kuin ruutukokojen tms. osalta). Minusta ovat menneet pahasti metsään, entisen laadukkaan oloisen liitteen tilalla on nyt tuhnuisen olemuksen antava lirpukka. Ehkäpä on kustannussäästöistä kyse kuten joka puolella, mene ja tiedä.
5. Eki13.11.2008 klo 15:13
Minä ihan pyytämällä pyysin, että kun se kaksi viikkoa aiempi oli semmoinen spektaakkeli, niin tee nyt "aika tavallinen" kovis seuraavaksi.
6. matts13.11.2008 klo 15:22
... mutta olihan sitä meikäläiselle tässäkin puurtamista.
7. Matti13.11.2008 klo 15:32
Jussi, samaa mieltä viikkoliitteen uudistuksesta. "Tuhnuinen lirpukka" kertoo ulkoasusta kaiken oleellisen.
8. Eki13.11.2008 klo 15:34
"Aika tavallinen" ei välttämättä ole helpompi kuin se spektaakkeli. Sitä tosin toivoin ja hyvin kävi, ehkä liiankin hyvin.
9. tonimikael13.11.2008 klo 15:36
Hih. Minä tykkään tästä uudesta liitteestä. Kivempi paperi. Jussista aiempi. Molempi parempi.

No juu, tääkin ristikko (kysykää vaikka Ekiltä) meni viime tinkaan. Jonkun päivän puoleen päivään mennessä sen piti olla valmis ja puoli3:n aikaan edellisenä yönä bilispelien jälkeen söin jotain tuossa keittiön pöydässä ja katselin väsyneenä ketsuppipulloa ja hokasin, että tomaattihan se sit pistetään pääkuvaan. No piti mun kuvittaa siinä yön aikana paksun visainenkin vielä, mut yhteen asti muistaakseni lipsahti seuravalle päivälle näissä molemmissa. Toivottavasti ei väsymys, kiire eikä pikkupaine näkynyt/näy niissä. Ja jos näkyy niin ei voi mitään, tuskin tulen parantamaan elämäntyyliäni, kun tuo vaimokultakin on niin ymmärtäväinen ja joviaali, antaa nukkuakin pitkään, päivälläkin. :)
10. Jaska13.11.2008 klo 16:10
Sikäli epätavallinen Pitkis kuitenkin, että ääkkösiä oli vain kolme, "ulkolaisia" kirjaimia sentään kahdeksan kpl. Vokaaliprosentti hieman päälle 50, A- ja I-prossat yhteensä yli 30. Näin ollen triviaalisanojakin muotoutui tavallista enemmän.

Laatija pääsi siis tavallista helpommalla, mikä hänelle oikeutetusti suotakoon edellisen mestariteoksen jälkeen. Laadinta-aika arviolta kaksi tuntia ja kolme varttia. Siihen nähden tulos on kyllä loistava, ja pääkuvaidea suorastaan herkullinen! Vaikeuttakin oli vihjeityksen ansiosta kaiketi riittävästi kolmeen palloon keskisarjan kovispainijalle. Minulta jäi ikävä kyllä matsi väliin, kun tulostin ei toiminut.
11. Jaska13.11.2008 klo 16:15
Noitten prossien laskeskelu vei sen verran aikaa, että tonimikael ehti sujauttaa välin oman raporttinsa. Sen perusteella aika-arvioni ei ainakaan ihan synkimpään metsään eksynyt.
12. lp13.11.2008 klo 19:15
Ihan riittävä kovis oli tämäkin minulle.Pari iltaa tuijottelin, mutta sitten kun pääsin alkuun, eteni ratkonta kyllä sujuvammin kuin edellisissä koviksissa. On näitä ilo ratkoa.
13. IiKoo24.11.2008 klo 16:21
Minusta ristikossa oli yksi vuoden hillittömimmistä sanoista sekä vihjeistä. Vastaussanahan oli "Ankkalinnalaisäiti". Todellakin harvoin nähty, jos koskaan. ;-)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *