KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 38

4355. Kirjailijat ketjuun - 38

Libero6.11.2008 klo 20:35
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Jos edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa.

Kuten koosteesta selviää, niin etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Säikeissä 1 - 4 esiintyy sama nimi kahdesti 65 kertaa, kolmesti yhdeksän kertaa ja neljästi kaksi kertaa. Nämä muistinvaraisesti tehdyt tilastotiedot voivat olla hieman epätarkkoja, mutta jonkinlaista suuntaa ne antavat. Kyseisiin säikeisiin tulleita toistoja ei ole syytä sen enempää korjailla. Niitä kertyi, koska koostetta ei ollut käytettävissä kesällä 2005.

Kirjailijaketjun aloitti Eki 18.6.2005 kello 13.30. Lähes kolme vuotta kestäneeltä tauolta palattiin 12.6.2008 kello 23.16.


Tästä jatkuu:

Hemuli 6.11.2008 kello 20.17

Simo Korpela (Elämän lauluja)
2. Libero6.11.2008 klo 20:36
Ketjuun kertyneet nimet:

Säie 1691 (1): William Shakespeare - Reijo Mäki - Kirsi Kunnas - Aale Tynni - Niilo Lauttamus - Simo Hämäläinen - Enni Mustonen - Esa Anttala - Lauri Viita - Turunen, Heikki - Kivi, Aleksis - Salama, Hannu - Uma Aaltonen - Elias Lönnrot - Topelius, Sakari - Risto Rasa - Anna-Leena Härkönen - Niilo Lauttamus - Utrio, Kaari - Ilkka Remes - Emile Zola - Saisio, Pirkko - Oranen, Raija - Jaan Kross - Stout, Rex - Eino Leino - Olli - Liisa Nevalainen - Nykänen, Harri - Ruuth, Alpo - Pekka Kejonen - Ernest Hemingway - Anto Leikola - Laila Hietamies - Seppälä, Juha - Hannu Aho - Heikki Heikinheimo - May, Karl - Risto Rasa - Alistair MacLean - Arvola, Oiva - Anni Polva - Valentin - Irving, John - Nopola, Sinikka - Kaarina Helakisa - Adams, Douglas - Salo, Arvo - Vonnegut, Kurt - Robert van Gulik - Kurenniemi, Marjatta - Tervo, Jari - Rorvik, David - Dan Brown - Wouk, Herman - A. A. Milne - Nasrin, Taslima - McInerney, Jay - Yrjö Kokko - Kiiski, Timo - Martti Larni - Iris Kähäri - Richard Scarry - Robbins, Harold - Daniel Defoe - Olli Jalonen - Eeva Joenpelto - Tolkien, J. R. R. - Roth, Philip - Paavo Haavikko - Kalle (Kaarlo Alvar) Päätalo - London, Jack - Christie, Agatha - Halldor Laxness - Sariola, Mauri - Ranya ElRamly - Leskinen, Juice - Clive Cussler - Rushdie, Salman - Andersen, H. C. - Heikki Hietamies - Eve Hietamies - Eeva Kilpi - Pirjo Hassinen - Elton, Ben - Etto, Jorma - Maikki Harjanne - Erkki Vuokila - Lassi Nummi - Mika Waltari - Isaac Bashevis Singer - Eila Kivikk'aho - Holappa, Pentti - Idström, Annika - Kari Hotakainen - Eliot, George - Eliot, T. S. - Tuomo Tuomi - Manner, Sulevi - Virolainen, Johannes - Esko Laukko (alias Sariola) - Koivu, Rudolf - Finne, Jalmari - Riitta Jalonen - Neruda, Pablo - Lehtinen, Lasse - Seppo Ahti - Tiina Kaila - Leena Lander - Raittila, Hannu - Urho Kekkonen - Envall, Markku - Kurvinen, Jorma - Matti Remes - Sikke Sumari - Ross McDonald - Lindman, Maj - J. K. Rowling - Graham Greene - Graig, Thomas - Spyr, Johanna - Napola, Jorma - Astrid Lindgren - Eila Pennanen - Norman Spinrad - Dan Steinbock - Charles Bukowski - Konstantin Fedin - Kai Linnilä - Nichols, Linda - Arja Tiainen - Nick Hornby - Boris Hurtta - Taavi Soininvaara - Turkka, Jouko - Auster, Paul - Untinen-Auel, Jean M. - Mankell, Henning - Ngaio Marsh - Heikura, Pasi - Siekkinen, Keijo - James Joyce - Cartland, Barbara - Anton Tšehov - Volter Kilpi - Paasilinna, Arto - Tommy Tabermann - Nopola, Tiina - Niemi, Mikael - Elvi Sinervo - Veijo Wiren - Eino Koivistoinen - Esko Seppänen - Edgar Rice Burroughs - Saarikoski, Pentti - Ivan Turgenev - Ellery Queen - Essi Valta - André Brink - Knut Hamsun - Umberto Eco - Cook, Robin - Norman, Hilary - Yashar Kemal - Lang, Maria - Ian Fleming - Georges Simenon - Ossi Hiisiö - Ilkka Kylävaara - Raija Siekkinen - Elizabeth Adler - Reino Lehväslaiho - Hiaasen, Carl - Lehtinen, Tuija - Jarkko Sipilä - Lehtolainen, Leena - Archer, Jeffrey - Yeats, William - Moody Glyn - Yrjö Soini - Iles Francis - Simo Hämäläinen - Neil Hardwick - Kihlman, Christer - Röyhkä, Kauko - Oksanen, Aulikki - Isaac Asimov - V. A. Koskenniemi - Ilmari Kianto - Toivo Pekkanen - Netta Muskett - Teuvo Pakkala - Liza Marklund - Dick, Philip K. - Ken Kesey - Erno Paasilinna - Almodóvar, Pedro - Ondaatje, Michael - Levengood, Mark - Katja Ståhl - Hälli, Matti - Tuuri, Antti - Issakainen, Sakari - Rakel Liehu - Hugo, Victor - Oliver, Jamie - Ekman, Kerstin - Niles, Douglas - Arnaldur Indridason - Neruda, Pablo - Lessing, Doris - Ilmari Kianto - Tikkanen, Märta - Anne Frank - Korhonen, Vexi - Ilpo Tuomarila - Anja Snellman - Antti Hyry - Robert Goldsborough - Hammond Innes - Ernest Thompson Seton - O'Farrel, John - Hj. Nortamo - Montefiore, Simon Sebag - Galsworthy, John - Helen Fielding - Garam, Sami - Irwine Welsh - H. G. Wells
3. Libero6.11.2008 klo 20:36
Säie 1699 (2), osa 1/2:
Staffan Bruun - Uris, Leon - Ojanen, Eero - Roald Dahl - Homeros - Sanders, Lawrence - Clarke, Arthur C. - Cronin, A. J. - Allen, Roger E. - Endo, Shusaku - Karen Blixen (Isac Dinesen) - Enid Blyton - Nortamo, Hjalmar - Röyhkä, Kauko - Korppi, Kristian - Allende, Isabel - Leo Rainio - Outi Pakkanen - Nilsson, Åsa - Sakari Topelius - Seeberg, Staffan - Naipaul, V. S. - Viljo Kajava - Vakkuri, Juha - Herman Melville - Lessing, Doris - Susan Coolidge - George Orwell - Llewellyn, Richard - Dennis Potter - Loe, Erlend - Dora Jung - George, Elizabeth - Tuula Sandström - Mörö, Mari - Reidar Palmgren - Neil Postman - Arthur Bloch - Charles Darwin - Nietzsche, Friedrich - Christon, Alfred - Dexter, Colin - Irja Salla - London, Jack - Kajo, Markus - Urho Ketvel - Esko Valtaoja - Jane Austen - Nuotio, Eppu - Petäistö, Helena - Agricola, Mikael - Lisa Jewell - Lassi Nummi - Istanmäki, Sisko - Oksanen, Sofi - Finne, Jalmari - Rane, Irja - Jaakko Syrjä - Jääskeläinen, Lempi - Pirkko Koskimies - Salvador Dali - Lindberg, Pirkko - Keijo Leppänen - Etto, Jorma - McCourt, Frank - Kejonen, Pekka - Aldous Huxley - Yrsa Stenius - Stefan Olivier - Ruth L. Ozeki - Keri Hulme - Mary Higgins Clark - Rauni-Leena Luukanen - Erica Jong - Giovanni Guareschi - Horna, Henrik - Kalle Väänänen - Eira Stenberg - Roth, Philip - Pinter, Harold - Donald Westlake - Eeva Kilpi - Pepi Reinikainen - Ensler, Eve - Verronen, Maarit - Tuominen, Taija - Jarkko Laine - Nikolai Gogol - Leslie Charteris - Siltala, Juha - Asimov, Isaac - Clive Cussler - Raymond Chandler - Erno Paasilinna - Aarne Haapakoski - Koskenniemi, V. A. - Valtonen, Hilja - Adolf Hitler - Russell, Bertrand - David Byron - Nordgren, Ralf - Fogeli - Iris Uurto - Tove Jansson - Onerva L. - Arno Kotro - Rex Stout - Tauno Karilas - Sara Heinämaa - August Strindberg - Georges Simenon - Oliver Sacks - Kallio, Katja - John Dickson Carr - Reino Paasilinna - Armas J. Pulla - Andersen, H. C. - Hawley, Noah - Hannu Raittila - Albert Camus - Stanislaw Lem - Morris Desmond - Dickens, Charles - Saarto, Tuula - Lurija (Luria), A. R. - Arvid Lydecken - Ernesto Che Guevara - Rakel Liehu - Untinen-Auel, Jean M. - Margaret Mitchell - Lennon, John - Hans Fallada - Agneta Ara - Raisa Lardot - Tuomas Anhava - Adler, Elizabeth - Heaney Seamus - Sven Delblanc - Carpelan, Bo - Ben Furman - Antti Arstila - Alexandra Fuller - Emile Zola - Anders Jacobsson - Otto Groundström - Martti Larni - Ingmar Bergman - Aapeli - Lassila, Maiju - John Gray - Yliruusi, Tauno - Nesser, Håkan - Andersson, Claes - Stanislaw Jerzy Lec - Cornwell, Patricia - Ahl, Kenneth - Thurber, James - Solzhenitsyn, Aleksandr - Raymond Chandler - Robert Ludlum - Matti Yrjänä Joensuu - Ullman, Liv - Veikko Huovinen - Ennala, Veikko - Kundera, Milan - Anne Pohtamo - Oksanen, Aulikki - Knutsson, Gösta - Thompson, Jim - Merete Mazzarella - Lounela, Pekka - Kalle Isokallio - Orvokki Autio - Otto Manninen - Noam Chomsky - Kylätasku, Jussi - Iris Johansen - Ellroy, James - Sirkka Garam - Markku Lahtela - Lessing, Doris - Sirpa Tabet - Thomas, T. M. - Mikael Niemi - Mary Westmacott (Agatha Christie) - Tess Gerritsen - Ende, Michael - Lenin, Vladimir Iljitš - Šklovski, Viktor - Outsider - Rowling, J. K. - Kirkinen, Heikki - King, Stephen - Niven, Larry - Yrsa Stenius - Ståhlberg, Ester - Rendell, Ruth - Toni Morrison - Outi Pakkanen - Eric Malpass - Simppa - Aapeli - Lennart Hellsing - Giovanni Guareschi - Ilkka Koivisto - Oriana Fallaci - Camilla Mickwitz - Zane Grey - Ester Erhomaa - Atkins, Robert - Tarkka, Pekka - Kirstilä, Pentti - Theodorakis, Mikis - Sylvia Plath - Thomas More - Rossi, Matti - Isokallio, Kalle
4. Libero6.11.2008 klo 20:37
Säie 1699 (2), osa 2/2:
Leena Krohn - Honore de Balzac - Colliander, Tito - Tom Wolfe - Fraiberg, Selma - Mario Puzo - Zola, Emile - Lourie, Richard - Don Rosa - Amado, Jorge - Gabriel García Márquez - Zweigbergk, Helena von - Oates, Joyce Carol - Osmo A. Wiio - O'Faolan, Nuala - Anni Swan - Alice Munro - Romain Rolland - Nousiainen, Inka - Kaarlo Sarkia - Aale Tynni - Nina Banerjee-Louhija - Jorma Ranivaara - Robin Cook - Ottum, Bob - Boyd, William - Amis, Martin - Ian McDermott - Thompson, Jim
5. Libero6.11.2008 klo 20:37
Säie 1715 (3):
Mary Higgins Clark - Kristina Carlson - Jorma Ojaharju - Jann Wenner - Rinne, Harri - Richard Stark - Katz, Daniel - Elmore Leonard - Rassi, Pertti - Timothy Harris - Sue Townsend - Niilo Wälläri - Richard Peck - Carl Mesterton - Olavi Hurmerinta - Taisto Harra - Rainer Friman - Neil Gaiman - Nikula, Jone - Ed McBain - Innanen, Martti - Tarmo Koivisto - Tom Clancy - Caputo, Philip - Pirkko Kolbe - Burroughs, William - Max Jakobson - Orwell, George - Enid Blyton - O'Donohue, John - Highsmith, Patricia - Amélie Nothomb - Ben Elton - Oscar Hijuelos - Santeri Ivalo - Lo-Johansson, Ivar - Arne Dahl - Henning Mankell - Laura Esquivel - Liisa Nevalainen - Naomi Klein - Irja Rane - Eija Wager - Robert Crais - Sillanpää, F. E. - Francoise Sagan - Amado, Jorge - Germaine Greer - Erich Maria Remarque - Eoin Colfer - Ezra Pound - Noponen, Paavo - Virginia Woolf - Frederic Forsyth - Hallberg, Klas - Sayers, Dorothy L. - Lewis, C. S. - Scott, Sir Walter - Robin Hobb - Babbis Friis Baastad - Doctorow, E. L. - Leino, Kasimir - Robert Ludlum - Urho Kekkonen - Nesser, Håkan - Antti Alanen - Epstein, Seymour - Urho Karhumäki - Koivisto, Ilkka - Koivisto, Aura - Ropponen, Markku - Kurjensaari, Matti - Tan Amy - Mysi Lahtinen - Ester Erhomaa - Aake Jermo - Oe, Kenzaburo - Otila, Jyrki - Kallioniemi, Tuula - Lehtinen, Lasse - Styron, William - Michener, James A. - Anne Tyler - Erkki Toivanen - Emmanuelle Arsan - Nayer, Judy - Dylan Thomas - Süskind, Patrick - Chateaubriand, François-René (de) - Edith Wharton - Oz, Amos - Soyinka, Wole - Louis Sachar - Reijo Sirviö - I Backe Kerstin Johansson (!) - Olsson, Tom - Markku Hattula - Amis, Martin - Imre Kertész - Shaw, Bernard - David Mamet - Totti Karpela - Laila Hirvisaari - Riikka Ala-Harja - Jokinen, Seppo - Poe, Edgar Allan - Alberoni, Francesco - Cooper, James Fenimore - Rebecca Wells - Shaw, Irwin - Inger Frimansson - Nora Roberts - Tom Hodgkinson - Noronen, Olavi - Ihara Saikaku - Kustaa Vilkuna - Amado, Jorge - Giovanni Guareschi - Hellsten, Tommy - Markku Lahtela - Leskinen, Lauri - Runar Schildt - David Hume - Mihail Saltykov - Vuokila, Yrjö - Jörn Donner - Reino Helismaa - Andahazi, Federico - Cora Sandel - Lehane, Dennis - Ivan Turgenev - Viktor E. Frankl - Klaus Mann - Nicola Kraus - Sakari Virkkunen - Nicci French - Chorell, Valentin - Inkeri Kilpinen - Esko-Pekka Tiitinen - Nieminen, Kai - Abaitua, Matthew de - David Baldacci - Carlo Collodi - Dan Kiley - Yrjö Jylhä - Hälli, Matti - Tracy Chevalier - Erkki Toivanen - Nick Hornby - Ben Schott - Tabet, Sirpa - Paulos, John Allen - Niilo Lauttamus - Stevenson, Robert Louis - Itkonen, Juha - Antti, Gerda - Dibdin, Michael - Ed McBain - Ivo Andric - Calder Willingham - Merenmaa, Martti - Tapani Bagge - Galsworthy, John - Higgins, George V. - Vatsjajana - Aleksandr Solzhenitsyn - Nicola Barker - Raul Roine - Eva Illoinen - Eskelinen, Unto - Tiainen, Marja-Leena - Alan Duff - Franz Kafka - Karl May - Anna Gavalda - Dino Buzzati - Itälä, Jaakko - Ojaharju, Jorma - Martti Lindqvist - Sidney Sheldon - Nils Ferlin - Idänpään-Heikkilä, Juhana - Antti Arstila - Leskinen, Lauri - Reenkola, Mies - Smith, Wilbur - Runeberg, Johan Ludvig - Guillou, Jan - Anita Loos - Ondaatje, Michael - Leo Pennanen - Einar Már Gudmundsson - Ossi Ojala - Len Deighton - Ojala, Nestor - Regina Rask - Salinger, J. D. - Jean-Paul Sartre - Eila Kivikk'aho - Harvey, John - Hugo, Victor - Ojanen, Jarmo - Minna Canth - Thomas Hardy - Dickson, Carter - Erkki "Hyeena" Hämäläinen - Neruda, Pablo - Lo-Johansson, Ivar - Reko Lundán - Anne Brontë - Tere Vadén - Niilo Keränen - Nabokov, Vladimir - Rizzo, Monica - Aisopos - Simo Penttilä - Lispector, Clarice - Charlotte Brontë - Timo Korpela - Alpo Ruuth - Herman Melville - Elina Sana - Allan Folsom - Moyes, Patricia - Ahonen, Aulis
6. Libero6.11.2008 klo 20:37
Säie 1762 (4):
Salminen, Hellevi - Vesa Salmi - Michael Crichton - Noah Gordon - Orvokki Autio - Italo Calvino - O'Brien, Flann - Neruda, Jan - Nouwen, Henri J. M. - Jukka Ukkola - Alberoni, Francesco - Carlos Castaneda - Dante Alighieri - Iris Kähäri - Rannikko, Tuuli - Ilmari Kianto - Olavi Paavolainen - Elie Wiesel - Lauri Viita - Alice Walker - Ranya ElRamly - Yrsa Stenius - Stephen King - Grisham, John - Härkönen, Anna-Leena - Asko Sahlberg - Gregory, Philippa - Pirandello, Luigi - Irving Benig - Gösta Ågren - Nicholas Evans - Nadine Gordimer - Ruth Rendell - Larin-Kyösti (Kyösti Larson) - Isaac Bashevis Singer - Reidar Palmgren - Elsa Morante - Tarmo Koivisto - Tyler, Anne - Natalia Ginzburg - Robert James Waller - Raisa Lardot - Tove Jansson - Octavio Paz - Zola, Emile - Lundberg, Ulla-Lena - Aristoteles - Straub, Peter - Roine, Raul - Lumberg, Kiba - Blomqvist, Anni - Ian Fleming - Goleman, Daniel - Leo Tolstoi - Ilmari Pimiä - Ilpo Hakasalo - Lars Sund - Darwin, Charles - S. I. Hayakawa - Wouk, Herman - Alexander McCall Smith - Tikkanen, Henrik - Kajava, Viljo - Jaakko Okker - Riitta Asikainen - Emily Brontë - Ester Erhomaa - Akunin, Boris - Sophia Kinsella - Leon, Donna - Aale Tynni - Ivo Andric - Ilkka Kylävaara - Alan Paton - Oranen, Raija - Adams, Douglas - Salter, James - Stine, R. L. - Robert Louis Stevenson - Omar Khaijam - McCullough, Colleen - Melinda Metz - Tzara, Tristan - Newth, Mette - Tapper, Harri - Ribeiro, João Ubaldo - Onni Halla - Louis-Ferdinand Céline - Elizabeth Wurtzel - Elias Canetti - Italo Calvino - Onttoni, Miihkali - Ilkka Kylävaara - Riikka Vepsä - Äiti Teresa - Salama, Hannu - Naguib Mahfouz - Umberto Eco - Card, Orson Scott - Tittamari Marttinen - Eugenides, Jeffrey - Eduardo Mendoza - Zane Grey - Eugene O'Neill - Ladislav Fuks - Kouros, Alexis - Sofokles - Simak, Clifford - de la Roche, Mazo - Zamjatin, Jevgeni - Isohätälä, Anja - Julia Cameron - Oz, Amos - Simo Puupponen / Aapeli - Lindgren, Torgny - Yrjö Jylhä - Hautzig, Deborah - Hlasko, Marek - Ek, Unto - Ousmane, Sembene - Elsa Beskow - Wilhelm Grimm - Michael Frayn - Neil Simon - Nieminen, Kaiho - Helena Petäistö - Tournier, Paul - Ullman, Linn - Nelly Sachs - Salla Simukka - Kundera, Milan - Aarne Haapakoski / Outsider - Reino Helismaa - Alpo Ruuth - Thomas Warburton - O'Brien, Flann - Noel Coward - Dave Pelzer - Edward de Vere - Robert Peterson - Oscar Wilde - Dennig, Gil - Leena Lander - Robins, Denise - Seppo Tuisku - Kaj Munk - Kauko Kare - Rakel Liehu - Unto Parvilahti - Tapio, Marko - Kira Poutanen - Esko Valtaoja - Jorge Amado - Dostojevski, Fedor - Orczy, Emmuska (Paronitar Orczy) - Aake Jermo - McDaniel, Lurlene - Edgar Allan Poe - Eve Hietamies - Snellman, Saska (ex-Saarikoski) - Kurjensaari, Matti - Tomi Kontio - Ilana Rubenfeld - Defoe, Daniel - Elsa Heporauta - Tadeusz Konwicki - Kiljunen, Kimmo - Marisol Palés - Stanislaw Lem - Melleri, Arto - Tomek Tryzna - Atwood, Margaret - Eggers Dave - Viola Elo - O'Brien, Robert - Truman Capote - Emilia Mensalo - Lowe, Steve - Edith Södergran - Alan McArthur - Roterodamus, Desireus Erasmus (Erasmus Rotterdamilainen) - Sankari, Annikki - Ingemann, Bernhard Severin
7. Libero6.11.2008 klo 20:38
Säie 4051 (5):
Niemi, Mikael - Laura Lindstedt - Toivainen, Jorma - Anssi Kela - Lawrence, David Herbert - Reino Rinne - Nikos Kazantzakis - Selma Lagerlöf - Follett, Ken - Elaine Clark McCarthy - Hanna Krall - Laborit, Henri - Roinila, Tarja - Joni Skiftesvik - Kai Maasalo - Larsson, Stieg - Georg Henrik von Wright - Hiidenheimo, Silja - Jules Verne - Nivari, Risto - Tuula-Liina Varis - Sinkkonen, Lassi - Steinbeck, John - Hytönen, Mattiesko - Kari Levola - Axel Munthe - Heikki Vihinen - Eero Mäkelä - Liisa Hännikäinen - Edberg, Rolf - Fixx, James F. - Faulkner, William - Matti Rönkä - Kekkonen, Sylvi - Veijo Meri - Robin Lee Graham - MacDonald, Ann-Marie - Emma Hamberg - Gibran, Kahlil - Lin Jutang - Gontsarov, I. A. - Arvo Aallas - Arthur Miller - Salonen, Teemu - Robb, J. D. (Nora Roberts) - Dalton Trumbo - Bunker, Edward - Donleavy, James Patrick - Connelly, Michael - Edwardson, Åke - Kahilainen, Timo - Maila Pylkkänen - Egeland, Tom - Otonkoski, Lauri - Rankin, Ian - Arto Salminen - Eriksson, Kjell - Laukkarinen Liisa - Salonen, Teemu - Mikko Kenneth - Hoag, Tami - Mauri Kunnas - Andrea Camilleri - Riku Korhonen - Nesbø, Jo - Jaakko Hämeen-Anttila - Arturo Pérez-Reverte - Tuula Hortamo - Melissa Marr - Reiner, Traudl - Liehu, Heidi - Davidsen, Leif - F. Scott Fitzgerald - Leoni, Giulio - Ojanen, Risto - Tiihonen, Ilpo - Picoult, Jodi - Dahl, Rita - Andreas Eschbach - Haapala, Vesa - Sarkola, Ritva - Virpi Hämeen-Anttila - Lauri Pohjanpää - Paulow, Ari - Rimminen, Mikko - Kilpi, Marko - Karri Kokko - Kaukomaa, Martta - Tuure, Leila - Laila Kohonen - Nissinen, Aila - Lea Pennanen - Niskanen, Vuokko - Kari Siimes - Summanen, Taisto - Terri Blackstock - Christina Björk - Kirstinä, Väinö - Norman Mailer - Risto Isomäki - Kaarina Mäkilä - Leila Simonen - Esa Mäkijärvi - Vuorinen, Juha - Hämäläinen, Helvi - Veikko Lavi - Vainikka, Sakari - Ismo Karhu - Harriet Beecher-Stowe - Whitman, John - Hans Selo - Larsson, Åsa - Schätzing, Frank - Kim Murphy - Hannes Markkula - Lars Jansson - Nikulainen, Terhi - Harri Sirola - Leblanc Maurice - Conroy, Pat - Tuomas Vimma - Mayle, Peter - Reiman, Koo - Kärkkäinen, Kata - Teuvo Masalin - Inkeri, L. J. (Lempi Jääskeläinen) - Jukka Parkkari - Irmari Rantamala (alias Maiju Lassila, Algot Untola ja ties mitä) - Linna, Martti - Tyyni Tuulio - Ohlsson, Bengt - Twain, Mark (Samuel Langhorne Clemens) - Kari Aronpuro - Ruusuvuori, Juha - Haahti, Hilja - Antoine de Saint-Exupéry - Yrjö Varpio - Otava, Merja - Jorma Palo - Lund, Doris - Sirpa Kähkönen - Niskanen, Jukka - Kimmo Lehtonen - Elmer Diktonius - Urpela, Seppo - Pentti Saaritsa - Aila Meriluoto - Timo K. Mukka - Amir D. Aczel - Leena-Maija Palo - Louisa May Alcott - Trapp, Maria Augusta - Thomas Goletz - Thackeray, William Makepeace - Cohen, Leonard - Dimnet, Ernest - Suomela Anja - Jevgeni Jevtušenko - Kawabata, Yasunari - Isherwood, Christopher - Edgar Lee Masters - Sami Garam - Maksim Gorki - Ionesco, Eugène - Eeva Tenhunen - Edita Morris - Shute, Nevil - Lorenz, Konrad - Almila, Matti - Tommi Parkko - Orhan Pamuk - Katri Vala - Aksel Sandemose - Similä, Martti - Thomas Mann - Alopaeus, Marianne - Elma Aaltonen - Erkki Ahonen - Nieminen, Pertti - Ilona Meretoja - James Baldwin - Naomi Novak - Kuronen, Matti J. - Janet Evanovich - Henry Miller - Reilly, Helen - Eino Kaila - Alberto Moravia - Aro Sirkka - Axel Fredenholm - Leonid Maksimovitš Leonov - Vargas, Fred - Drake, Salamanda - A. S. Byatt - Anneli Poukka - Annie Hawes - Simmonds, Posy - Yrjö Kaijärvi - Viscott, David - Denis Matthews - Sirkka Selja - Jouni Apajalahti - Ilmari Mäkitie (Tatu Pekkarinen) - Eskola, Ilmari - Rolf Arnkil - Linklater, Eric - Churchill, Winston - Nicolson, Nigel - Esteri Vuorinen - Eerola Walter - Erle Stanley Gardner - Risto Ahti - Isotalo, Kaarlo - Oliver Goldsmith - Harrison, Jim
8. Libero6.11.2008 klo 20:38
Säie 4058 (6):
McLarty, Ron - Nervo, Amado - Danielle Steel - Lenard, Yvone - Erich Segal - Liksom, Rosa - Stoney, Barbara - Artturi Järviluoma - M., Teppo - Ozeki, Ruth L. - Heine, Heinrich - Havel, Václav - Väinö Riikkilä - Lehtinen, Torsti - Ira Levin - Nash, Ogden - Nicklisch, Hans - Sölle, Dorothee - Hermann Hesse - Stephen L. Carter - Erkki Palolampi - Into, Markku - Karhumäki, Niilo - Lehtonen, Joel - Edmond About - Talvi, Jussi - Staffan Scott - Tuominen, Yrjö - Tommaseo, Niccolo - Jerrold, Douglas - Saima Harmaja - Jerome, Jerome Klapka - Kemppainen, Ilona - Aiskhylos - Swift, Jonathan - Aleichen, Sholom - Maila Talvio - Oksanen, Osmo - Molière - Riitta Nelimarkka - Kipling, Rudyard - Räsänen, Aino - Naomi Lewis - Sade, Donatien Alphonse Francois ("markiisi de Sade") - Salmelainen, Eero - Risto E. J. Penttilä - Laing, R. D. - David Ruelle - Luther, Martti - Tawaststjerna, Erik - Ingman, A. E - Alexandre Dumas vanhempi - Perelman, Sidney Joseph - Paul Berna - Arthur Adamov - Owe Wickström - Mina, Denise - Salo, Irma - Machiavelli, Niccolo - Leskov, Nikolai - Ibsen, Henrik - Iskander, Fazil - Levanto, Marjatta - Agapetus (Yrjö Soini) - Säisä, Eino - Okkonen, Onni - Innes, Michael - Laaksonen, Heli - Lewis Carroll - Olsen, Frejlif - Freud, Sigmund - Denis Diderot - Tauno Nurmela - Auden, Wyston Hugh - Gleick, James - Sirkka Lassila - La Rochefoucauld - Lucy M. Montgomery - Young, Phyllis Brett - Eino Koivistoinen - Nin, Anaïs - Stephen Hawking - György Konrád - David Severn - Robert Frost - Salokannel, Helmi - Milla Paloniemi - Marcel Proust - Suomalainen, Kari - Rainer Maria Rilke - Kuosa, Tauno - Orjatsalo, Aarne - Eila Pajastie - Eric Knight - Huldén, Henrik - Kjell Westö - Thomas Harris - Shelley, Mary - Reichs, Kathy - Heidi Hautala - Lehtonen, Ensio - Outi Nyytäjä - Äikiä, Armas - Simo Frangén - Nordqvist, Sven - Nikoskelainen, Eeva - Anderson, Sherwood - Dickens, Monica - Carol Shields - Stein, Gertrude - Dick Francis - Salminen, Sally - Liikka, Jyrki - Kirsti Katariina Simonsuuri - Reino, Vilma (Kersti Bergroth) - Martinson, Moa - Origo (Jouni Lompolo) - Gómez-Jurado, Juan - Aho, Juhani - Nuorteva, Väinö - Örkény, István - Nort, Jessica - Alan Bennett - Tatu Vaaskivi - Isaak Babel - Elli, Frank - Kaarlo Merimaa - Angela Carter - Raustela, Lasse - Ethel S. Turner - Reiner, Walter - Rachel Field - David Guterson - Naevius, Gnaeus - Samuli Paulaharju - Jouni Lompolo (Origo) - Oiva Paloheimo - Maeve Binchy - Haley, Alex - Egner, Thorbjørn - Riitta Vartti - Turow, Scott - Tarja Kunnas - Sariola, Tuula (Ritva Sarkola) - Aitmatov, Tšingiz - Zilliacus, Benedict - Carlo Laszlo - Laakso, Toivo - Viljanen, Lauri - Rainio, Kullervo - O'Brien, Edna - Aapa, Uula - Austin, Miriam - Matikka, Tuija - José M. Parramón - Nuorpuu, Helga - Günther Grass - Sariola, Esa - Aaro Honka (Eino Arohonka) - Kipfer, Barbara Ann - Nelma Sibelius - Søren Kierkegaard - Ray Bradbury - Yates, W. B. - Walt Disney - Esko Hoppu - Palliser, Charles - Sue Grafton - Nuormaa, Severi - Russell, Vivian - Aragon, Louis - Sturlason, Snorre - Rintala, Paavo - Vapaavirta, Kyllikki - Kerouac, Jack - Karvinen, Vesa - Attilio Gatti - Tarjei Vesaas - Allen Tate - Tennyson, Alfred - Elisabeth Kyle - Leena Härmä - Machado de Assis - Sinikka Soila - Aino Suhola - Lennart Mellbye - Esko Lehtonen - Eugène Ionesco - Onni Oja - Jotuni, Maria - Aira Kokki - Kari Hoppu - Usko Kemppi - Pia Bursell-Taleva - Viir, Ragnar - Rolf Hochhut - Uosukainen, Riitta - Anneli Eskola - Loti, Pierre - Elizabeth Stucley - Enckell, Rabbe - Björn Landström - Mihail Bulgakov - Vasili Suksin
9. Libero6.11.2008 klo 20:39
Säie 4062 (7):
Ibuse, Masuji - Jörg Zink - Kolakowski, Leszek - Endre Ady - Yourcenar, Marguerite - Töyrylä, Juha - Haarla, Lauri - Rybakov, Anatoli - Laukkanen, Markku - Kaarlo Kramsu - Umayya Abu-Hanna - Aarni Krohn - Nellie L. McClung - Gustav Suits - Symons, Julian - Andrei Georgijevitš Bitov - Venny Kontturi - Rabelais, François - Saint-John Perse - Endel Nirk - Kaija Pakkanen - Noll, Dieter - Rebekka Räsänen - Elvi Rajala - Aili Konttinen - Nikolai Tihonov - Väyrynen, Paavo - Virtanen, Pertti / Veltto - Tapani Immonen - Nikolai Ostrovski - Kallas, Aino - Niko Remes - Susan Sontag - Giovanni Boccaccio - Olav Duun - Uderzo, Albert - Tiit Made - Euripides - Sven Lindqvist - Suosalmi, Kerttu-Kaarina - Nieminen, Kari - Ross Macdonald - Döblin, Alfred - Ernst Schnabel - Lauri Lehtola - Aleksei Tolstoi - Ippolino Nievo - Viivi Luik - Kratinos - Osmo Ilmari - Richard Wright - Hunt, Leigh - Harte, Bret - Tim Rice - Euripides - Sigrid Boo - Brautigan, Richard - Dashiell Hammett - Eskola, Antti - Thomas C. Hinkle - Emma Puikkonen - Erkki Rekimies - Savolainen, Katri - Richard Bach - Household, Geoffrey - Yang Chu - Helanen, Vilho - Ott, Estrid - David McCullogh - Heller, Joseph - Haanpää, Pentti - Ibbotson, Eva - Väinö Kataja - Juteini, Jaakko - Kesävuori, Saara - Reade, W. W. - William Gibson - Otto von Bismarck - Camilo José Cela - Laine, Matti - Ismaïl Kadaré - René Goscinny - Young, Edward - Deseine, Trish - Henry Wadstworth Longfellow - Widegren, Gunnar - Rei Shimura - Aava, Salme - Miguel de Cervantes - Eino Arohonka (Aaro Honka) - Kerttu Juva - Viktor Jerofejev - Väisänen, Hannu - Uuno Kailas - Sami Parkkinen - Eloise Lownsbery - Rudolf Steiner - R. Lal Singh - Harry Martinson - Olavi Siippainen - Ervast, Pekka - Anu Kaipainen - Enäkoski, Ritva - Viivi Hyvönen - Elsa Triolet - Törnros, Helge - Gaarder, Jostein - Ismo Niemi - Michel de Montaigne - Ernest K. Gann - Adrian Conan Doyle - Leila Sebbar - Rauni Karhia - Ardelius, Lars - Seppo Saraspää - Pomerantzeff, Alexis - Simo Seppo - Parkkinen, Jukka - Anja Vammelvuo - Outi Mäenpää - Prior, Matthew - Walt Whitman - Avellan, Viivi - Inkeri Pihlaja - J. W. von Goethe - Hustvedt, Siri - Ian McEwan - Alastair MacNeill - Lauri Tarkiainen - Ester Dyson - Niilo Ylivainio - Olga Tokarczuk - Kirsi Piha - Hannele Pokka - Arthur Rimbaud - Uexkull, Sole - Lainio, Jussi - Sinisalo, Johanna - Niilo Rauhala - Allan Aarnio - Ilkka Koivisto - Tommi Melender - Elina Karjalainen - Nathaniel Hawthorne - Elsa Soini - Isa Asp - Seton, Anya - Arto Kytöhonka - Aino-Inkeri Kumara - Alkio, Santeri - Ian Stuart (Alistair MacLean) - Talas, Hellin - Niall Griffiths - Sarasto, Lea - Arvo Turtiainen - Norton, Mary - Raisa Cacciatore - Edith Nesbit - Tomoko Tomiyama - Anneli Penttinen - Nyström, Samu - Ulla Hasselmark - Kolbe, Laura - Annika Tidehorn - Reijo Ikävalko - Odette Joyeux - Uusikylä, Kari - Inge, William - Matti Mäkelä - Äyräpää, Matti - Töpffer, Rodolphe - E. de Pressensé - Staalo, Jemina - Annikki Virvatuli - Isobel Kuhn - Hannu Mäkelä - Lenz, Siegfried - Eucken, Rudolf - Fried, Anne - Nevanlinna, Tuomas - Spillane, Mickey - Yrjö Karilas - Susann, Jacqueline - Elomaa, Kike - Erjakka, Helvi - Varonen, Tumppi - Pelle Miljoona (Petri Tiili) - Anton Dontšev - Vapaavuori, Lennart - Turkka Mali - Lempinen, Marja-Leena - Nurmi, Veikko - Keltikangas, Veikko - Orne, Pekka - Kati Tervo - Otto Will Gail - Lermontov, Mihail - Linnankoski, Johannes (Vihtori Johan Peltonen) - Saul Bellow - Winsor McCay - Abe, Kobo - Böll, Heinrich - Harne, Pekka - Kingsley Amis - Spring, Howard - Dan Andersson - N. R. Syme - Markku Turunen - E. A. Saarimaa - Molnár, Ferenc - Charrière, Henri - Rudolf Erich Raspe - Puhakka, Jouko - Kauppis-Heikki - Keene, Carolyn (muun muassa Mildred A. Wirt Benson, Nancy Axelrod ja Alma Sasse) - Nina af Enehjelm - Matti Klemi - Morris - Stokke, Bernhard - Dasai, Osamu - Uwe Bahnsen - Erkki Vasama - Arhippa, Pirkko - Kelley, Kitty - Toivo Lyy - Laura Fitinghoff - Funke, Cornelia - Anna Sewell - Lilian Jackson Braun
10. Libero6.11.2008 klo 20:39
Säie 4075 (8):
Uibopuu, Valev - Victor Hoving - Gandhi, Mahatma - Anne-Marie Selinko - Krleža, Miroslav - Vappu Väre - Ramel, Povel - Lousada, Patricia - Anouilh, Jean - Nielsen, Helen - Elytis, Odysseas - Shelley Smith - Harald Høffding - Grubb, Davis - Seneca - Annie Åkerhielm - Larsson, Hans - Numminen, M. A. - Aspelin, Gunnar - Robert Southey - Erkki Tanttu - Tagore, Rabindranath - Tobias Smollet - Tuuli Reijonen - Eliot Hutchinson - Nilsonne, Åsa - Ambler, Eric - Coetzee, J. M. - MacDonald, Philip - Platon - Noll, Ingrid - Ivan Bunin - Niffenegger, Audrey - Eduard Spranger - Richard Henry Stoddard - Riikka Pulkkinen - Nojonen, Uolevi - Viiding, Juhan - Anna Politkovskaja - Juvénalis, Decimus Junius - Sabatini, Rafael - Lehtonen, Hilkka Onerva (L. Onerva) - Vidal, Gore - Erma Bombeck - Charles Baudouin - Ihara, Saikaku - Updike, John - Herodotos - Samuel Langhorne Clemens (Mark Twain) - Seppälä, Arto - Tervapää, Juhani - Nickul, Karl - Lyytinen, Pentti - Isac Dinesen (Karen Blixen) - Nichols, Beverley - Evans, Mary Ann - Alfred North Whitehead - Anita Brookner - Edgar Box (Gore Vidal) - Xavier de Maistre - Emma Wheeler Wilcox - Ovidius - Siilasvuo, Hjalmar - Arthur von Schendel - Leppänen, Glory - Ylänne, Yrjö - Österman, Lars - Setälä, Annikki - Kalle Väisälä - Le Guin, Ursula K. - Anita Konkka - Ammaniti, Niccolò - Lindberg, Stina - Ahto, Sampo - Pekka Parkkinen - Eeva Helle (Eeva Joenpelto) - Lewis, Clive - Edgar Wallace - Clavell, James - Salakka, Hannu - Undset Sigrid - David Alderton - Nicholas Sparks - Siljo, Juhani - Nicky Cruz - Zeppa, Jamie - Everard, Katherine (Gore Vidal) - Niemann, August - Seifert, Jaroslav - Vuorinen, Kerttu - Ulla Kokko - Otto, Whitney - Epikharmos - Shelley, Percy Bysshe - Hamsun, Marie - Eden, Dorothy - H. A. Overstreet - Erkki-Mikael - Laura Ingalls Wilder - Rinne, Jopi (Joel) - Pentti Linkola - Atxaga, Bernardo - Dean R. Koontz - Zachovalová, Lieko - Kasurinen, Hanna - Ahti Taponen - Elisabet Laurila - Aarne Mustasalo - Leena Mäkijärvi - Vornanen, Rauni - Ilkka Auer - Eronen, Päivi - Vera Kiiskinen - Echenoz, Jean - Anna Ahmatova - Aislin Hunter - Rauno Juntumaa - Martti Paloheimo - Matti Paloheimo - O'Faolain, Nuala - Anja Vitikka - Kay, Cameron (Gore Vidal) - Nimetön nainen - Elsa Steinmann - Nyman, Jake - Koskinen, Lennart - Ravi, Sanna - Asko Martinheimo - Ozick, Cynthia - André Gide - David Beckham - Merja Tuominen-Gialitaki - Kavanagh, Pamela - Leena Erkkilä - Lång, Fredrik - Kyllikki Mäntylä - Liekki Lehtisalo - Leksi, Lea - Ezra Ozeri - Ingemarsson, Kajsa - Simon, Claude - Erkko, J. H. - Holt, Victoria - Aird, Catherine - Enn Vetemaa - Mannermaa, Tuomo - Osmo Kontula - Alridge, James - Elina Haavio-Mannila - Anna Kortelainen - Eeva, Sanna - Arvo Mägi - Ishiguro, Kazuo - Ojala, Anu - Negri, Ada - Aarno Kellberg - Gunvor Fossum - Martti Haavio - Orvokki Annala - Laine, Lasse J. - Ellilä, Kirsti - Tapani Harmaja - Jerusalem, Wilhelm - Morey, Walt - Toivo Tiensuu - Unni Lindell - Lars Stenbäck - Kristiina Konno - Olli Tiuraniemi - Matti Pajula - Laura Honkasalo - Oterdahl, Jeanna - Arvi Perttu - Turi, Johan - Arthur Hailey - Ylitalo, Eero - Ruth Fainlight - Tuulikki Kallio - Iris Chang - Grosser, Karlheinz - Zac O'Yeah - Huomioitsija - Jauri, Erkki (A. E. Järvinen) - Kulmala, Teppo - Olsson, Hagar - Ridley Pearson - Nathalie Sarraute - Eeva-Liisa Manner - Richard D. Blackmore - Rautavaara, Toivo - Ville Repo - Paulo Coelho - Heikki Asunta - A. von Tempski - Ilpo Musto - Outi Luhtapohja - James, William - Menna, Jon - Némirovsky, Irène - Eero Hämeenniemi - Irmgard Keun - Närhi, Harri - Ikonen, Ilma - Mark Paytress - Stewart, Mary - Robertson, Edwin - Northcutt, Wendy - Danuta Reah - Holmberg, Åke - Karl von Schoultz - Zilliacus, Jutta
11. Libero6.11.2008 klo 20:39
Säie 4085 (9):
Tom Watt - Thayer, Nancy - Ylimaula, Anna-Maija - Jukka Larsson (Pirkko Saisio) - Niit, Ellen - Einhorn, Stefan - Alan Sillitoe - Ellison, Harlan - Atik Ismail - Leo Buscaglia - Apollinaire (etunimi Guillaume; Wilhelm de Kostrowitzky) - Rydberg, Victor - Ruotsalainen, Satu - Uusitalo, Kari - Rutebeuf - Fielding, Joyce - Candace Bushnell - Lisboa, Henriqueta - Tasso Torquato - Tranströmer, Tomas - Ahonen, Heikki - Kari Saviniemi - Margaret Craven - Erma, Tapio - Oscar Parland - Dürrenmatt, Friedrich - Heinrich, Willi - Ildikó von Kürthy - Young, Desmond - Dos Passos, John - Nils Nielsen - Noort, Saskia - Acerbi, Giuseppe - Eeva Laviala - Antero Alpola - Agneta von Koskull - Lindquist, Marita - Trollope, Joanna - Alvari, Armas - Suonio (Julius Krohn) - O'Brien, John - Henri Bergson - Novas, Himilce - Cookson, Catherine - Eleanor Estes - Sinikka Laine - Eugenie Winther - Robert Bloch - Harms, Daniil - Lehmann, Rosamund - Donna Tartt - Ruhanen, Ritva - Anneli Toijala - Llewellyn, Richard - Dario Fo - Frederick Marryat - Tuulia (Tyyni Tuulio) - Anatole France - Carson McCullers - Richard Gordon - Novak, Maja - Jacquelyn Mitchard - D. W Buffa - Francine Pascal - Lippa (Elsa Soini) - Puškin, Aleksandr Sergeevitš - Tyyri, Jouko - Krol, Torsten - Nilsson, Johanna - Anna September (Eeva-Liisa Manner) - Rios Ruiz, Manuel - Losada, Isabel - Lidman, Hans - Sylvia Sini - Into Konrad Inha - Arjava, Hellevi - Vappu Taipale - Linnè, Carl von - Naylor, Gloria - Antti Aho - Osorio, Elsa - Annikki Kariniemi - Manninen, Katri - Inger, Nan - Nousiainen, Miika - Katz, William - Mihkel Mutt - Tyrkkö, Jukka - Anu Holopainen - Ellis, Bret Easton - O'Donnell, Peter - Raili Mikkanen - Nuorvala, Kaarlo - Oire, L. K. - Kauranen, Anja (nyk. Snellman) - Jalmari Sauli - Isler, Alan - Anne Hänninen - Eino Jutikkala - Adams, Alice - Chris Stewart - Robert McLiam Wilson - Oesch, Karl L. - Robert Harris - Stoker, Bram - Manninen, Kirsti (kirjoja omalla nimellä ja mm. Enni Mustosena) - Taru Stenvall - Aké Loba - Briskin, Jacqueline - Ellinor Rafaelsen - Eero Silvasti - Iqbāl Muhammad - Dahl, Tor Edvin - Ilja Ehrenburg - Gahrton, Måns - Similä, Markus - Stewart, Chris - Sundman, Per Olof - Ford, John - Harolin, Hilkka - Albert, Marvin H. - Hannele Huovi - Ingman, Katri (oik. Ingman-Palola) - Ilja Ilf - Fay Weldon - Noble, Elizabeth - Hanna Hauru - Robert M. Pirsig - Iggulden, Conn - Olavi Eskola - Adriana Trigiani - Ilmar Talve - Vik, Merri - Riku Rauta - Tuglas, Friedebert - Reid, Mayne - Eduard Vilde - Erich Kästner - Rona Jaffe - Erkki Hämä - Mari Jungstedt - Daphne du Maurier - Rautapalo-Rapp, Tauno - Niemi, Juhani - Isabel Abedi - Dan Rhodes - Emily Dickinson - Norfolk, Lawrence - Casanova, Giacomo - Ojanen, Simo - Markus Zusak - Klemetti, Heikki - King-Smith, Dick - Clare Francis - Sienkiewicz, Henry - Yglesias, Helen - Edwards, Kim - Michael, Judith - Herrström, Christina - Nansen, Fridtjof - Frank Peretti - Irwin, Robert - Tessa de Loo - Leif GW Persson - Olki, Mary - Roddy Doyle - Elina Aro - Roger Grenier - Ravn, Margit - Taina Latvala - Lauren Weisberger - Eileen Favorite - Ephron, Nora - Andrew Comte-Sponville - Ekelöf, Maja - Juba Tuomola - Ackroyd, Peter - Risto Kormilainen - Niels Frederik Dahl - Helena Anhava - Anja Gustafsson - Olaus Magnus - Sandberg, Timo - Mimmi Tihinen - Eggen, Torgrim - Mencken, Henry Louis - Salaman, Rena - Annamari Marttinen - Niemi, Irja - Jarkko Tontti - Irma Weisen - Nevisa Mina - Asko Kaikusalo - Leonardo Boff - Fahler, Jarl - Rupert Thomson - Naomi Moriyama - Ahlgren, Nelson - Ossi Viita - Treuer, David - Dean Van Druff - Fromm, Erich - Charles Reade - Edman, Irwin - Immelmann, Max - Arthur Conan Doyle (Sir) - Enquist, Per Olov - Voltaire - Rubin Dranger, Joanna - Niklander, Hannu - Uzodinma Iweala
12. Libero6.11.2008 klo 20:40
Säie 4098 (10):
Anttila, Elsa - Sirkka Turkka - Kullman, Harry - Yashimoto, Banana - Aira Vuoristo - Tamminen, Juuse - Servomaa, Sonja - Anna-Maija Raittila - Alfred de Musset - Eric Hill - Lea Rojola - Arundhati Roy - Oili Komonen - Erskine Caldwell - Edgar Watson Howe - Wodehouse, Pelham Grenville - Lynes, Russel - Lumme, Annikki - Knebel, Fletcher - Ritva-Kaija Laitinen - Nestori Parkkari - Ironside, Virginia - Inger-Mari Aikio - Oswald Boelcke - Koskela, Lasse - Sica, Vittorio de - Eleanor Porter - Raimo O. Kojo - Onnimanni - Nils-Aslak Valkeapää - Pertti Munck - Chesterton, Gilbert Keith - Heikki Jartti - Ilmari Turja - Jonson, Ben - Eila Väisänen - Eugene Field - Donner, Kai - Aarne Antti - Timo Nurmi - Mauno Saari - Ranta, Sulho - Helena Kallio - Ollmark, Lena - Aalto, Pekka - Allan Edwall - Lehtinen, Hannu - Updike, John - Hildegard Knef - Fredric Brown - Westerberg, Caj - Jouko Raivio - Ilo Ottelin - Ismo Alanko - O'Rourke, P. J. - Jimmy Cornell - Eugene Sue - Essi Henriksson - Niskanen, Juhani - Isaac Goldberg - George Sand (Amandine-Aurore-Lucile Dupin) - Naomi Ragen - Ervasti, Pekka - Alexander Stubb - Birgitta Boucht - Haapala, Timo - Michael Jackson - Otto Bierbaum - Mikko Salmi - Martikainen, Tyyne - Ethel Watts Mumford - Rotko, Tuula - La Mure, Pierre - Raija Kostia - Irmelin Sandman Lilius - Siro, Juha - Aho, Elisabet - Eduard Petiška - Kyllikki Villa - Lee, Manfred B. (Ellery Queen) - Boel Westin - Immanuel Kant - Novotný, J. A. - Amandine-Aurore-Lucile Dupin (George Sand) - Nancy Huston - Ojanen, Tuulikki - Kristiina Haataja - Juntumaa, Birgitta - Tuija Välipakka - Alice Miller - Riordan, Rick - Carol Brink - Kuosma, Tapio - Isolde Pullum - Mäkelä, Juhani - Nikki Tate - Timo Malmi - Markku Jokipii - Parker, Dorothy - Hana Doskocilová - Vaughan, Bill - Lehtonen, Jouko - Kaibara, Ekiken - Erkki Kari - Robert Walser - Russell, Elizabeth - Tammi, Jari - Ian Serraillier - Esa K. Viitala - Luca Gargano - Ómarsdóttir, Kristin - Nicholas Kalashnikoff - Frederic Dannay (Ellery Queen) - Yoyo van Gemerde - Descartes, René - Eino Mikkola - Azzobardi, Trezza - Zuangzi - Zweig, Stefan - Ariosto Ludovico - Chris Prentiss - Silja Vuorikuru - Ramsay, Anders - Salojärvi, Heikki - Kari Kontio - Orzeszkowa, Eliza - Auli Mantila - Leena Tuomola - Liisa Mäntymies - Schwenck, Sir William Gilbert - Taina Haahti - Thomas Gainsford - Douglas Kennedy - Dahlgren, Eva - Ville Lähteenmäki - Kupias, Maria - Arnaldur Indridason - Niels Meyn - Ylikangas, Heikki - Kent Haruf - Fröding, Gustaf - Frisch, Max - Arto Virtanen - Nieminen, Pasi - Saara Finni - Immonen, Kyllikki - Korda, Michael - Leino, Pirkko - Kalle Kajander - Roubaudi, Ludovic - Cain, James Mallahan - Allaby, Michael - La Fontaine, Jean de - Donald J. Adams - Smith, Martin Cruz - Ulla Vaarnamo - Manfred von Richthofen - Niels Bohr - Heikkilä, Matti - Turid Rugaas - Stephen Booth - Hippokrates - Swinburne, Richard - Dupuy, Philippe - Pierre Boulle - Leonardo da Vinci - Itkonen, Jukka - Kessel, Ineke van - Angelus Silesius - Simone de Beauvoir - Irving Stone - Eric Gullman - Auvo Viklund - Daniels, Lucy - Charles Baudelaire - Eckart, Mestari - I. G. Edmonds - Supinen, Miina - Amory, Cleveland - Donne, John - Helena Murros - Oskar Reponen - Eero Kiviranta - Titus Maccius Plautus - Salmi, Jukka - Konstantin Belmont - Tuire Kaimio - Iikka Vuotila - Lennart Meri - Raoul Palmgren - Erkki Tolvanen - Erich von Däniken - Enn Soosaar - Read, Piers Paul - Laozi - Ilves, Mikael - Lindström, Erik - Kaarina Kari - Robin Jarvis - Sagan, Carl - Laurell, Seppo - Poul Madsen - Esko-Juhani Tennilä - Laulajainen, Keijo - Jan Østby - Byron, George Gordon - O'Brien, Jack - Carl Mikael Bellman - Adams, Richard - Richard Ford - Roth, Arthur - Robert Stone - Engström, T. A. - Toivo Talvisalo - Linna, Väinö - Österlund, Kalle
13. Libero6.11.2008 klo 20:40
Säie 4110 (11):
Lawson, Robert - Rinnekangas, Reijo (Rax Rinnekangas) - Jukola, Martti - Tiilikainen, Pekka - Andrus Kivirähk - Hans Martin - Isabelle Holland - Douglas Unger - Emma Raven - Eric Schlosser - Raija Kauttu - Tennessee Williams - Margaret Batchelor - Ron Ross - Seppo Zetterberg - Geronimo Stilton - Nerys Dee - Doris Gercke - Karl Marx - Raija Mäkelä-Eskola - Ariana Scott - Tuulia Aho - Heyse, Paul - Ulla Katainen - Erik Axel Karlfeldt - Davidson, Margaret - Teemu Saarinen - Theodor Mommsen - Eugenio Montale - Eldridge Cleaver - Raili Manninen - Echegaray, José - Eino Guttorm - Moon, Grace - Carducci, Giosuè - Ukkola, Helge - Gabriela Mistral - Luntiala, Hannu - Usko Moilanen - Eyvind Johnson - Niina Hakalahti - Tony Bradman - Aki Salmela - Lars Widding - Gustave Flaubert - Toivola, Ritva - Vicente Aleixandre - Eric Miles Williamsson - Norah Lofts - Sjögren, Vivi-Ann - Niittykukka, Unto-Olavi - Vilja-Tuulia Huotarinen - Numers, Gustaf von - Onkeli, Kreetta - Ari Uino - Olov Svedelid - Deborah Curtis - Said, S. F. - Frank Norris - Scott, Kody - Ylva Eggehorn - Neville, Emily - Yorke, Margaret - Elke Heidenreich - Hoffmann, E. T. A. - Amanda Eyre Ward - Dodie Smith - Hyyppä, Markku T. - Thorvall, Kerstin - Ian Whybrow - Wentworth, Patricia - Arto Kivimäki - Koivukari, Tapio - Israel Joshua Singer - Ralph Giordano - North, Sterling - Giuseppe Tomasi di Lampedusa - Ackerley, J. R. - Jorge Luis Borges - Erskine, Barbara - Apostolos Doxiadis - Istvan Racz - Csoóri, Sándor - Olof Enckell - Leino, Marko - Ojanen, Markku - Unt, Mati - Tarasti, Aarne - Nykyri, Timo - Moon, Carl - Laura Riding - Guillot, René - Nuorteva, Pekka - Andersen Nexö, Martin - Ilpo Kaukovalta - Tennant, Emma - Moreno, Jacob - Berteaut, Simone - Nappa, Kati - Idefelt, Benedicta - Axelsson, Majgull - Lie, Jonas - Alessandro Baricco - Carlo Gozzi - Zhang, Jie - Ekelöf, Gunnar - Ruth Engelmann - Niemi, Tapio - Otto Ludwig - Guy de Maupassant - Titus Lucretius Carus - Sara Harris - Samuel Palmer - Seere Salminen - Riitta Jallinoja - Aikki Perttola-Flinck - Cassola, Carlo - Levas, Santeri - Rahikainen, Kalevi - Valdés, Zoe - Elli Tompuri - Ravila, Paavo - Viinikainen, Antero - Rynell, Elisabeth - Helen Waite - Tuominen, Arvo - Voitto Viro - O'Brien, Conor - Richard Bachman (Stephen King) - Nooteboom, Cees - Elfried Jelinek - Kar de Mumma - Annie Proulx - Landorf, Joyce - Cary, Joyce - Catherine Clément - Tamminen, Petri - Rydman, Kari - Ina Seidel - Eibl-Eisesfeldt, Irenäus - Seilonen, Kalevi - Inkeri Taube - Berendt, John - Hagström, Tuula - Anna de Noailles - Elkington, John - Horace Smith - Harakka, Saara - Anja Angel - Lauri Karen - Ernaux, Annie - Esa I. Järvinen - Esaias Tegnér - Rivas, Manuel - Lévy, Justine - Elmgren-Heinonen, Tuomi - Manfred Wagner - Rosamunde Pilcher - Raaska, Anna-Mari - I. Grekova - Virtanen, Leea - Arjouni, Jakob - Bradbury, Malcolm - McMillan, Terry - Ylitalo, Hannu - Under, Marie - Ingvar Ambjörnsen - Egon Friedell - Liisa Lilvanen - Europaeus, D. E. D. - Eero Niilo Manninen - Elsa Enäjärvi-Haavio - Illyés, Guyla - Lahti, Pirkko - Keltikangas-Järvinen, Liisa - Salokannel, Juhani - Nöstlinger, Christine - Eugenia Zukerman - A. E. Wiggam - Marguerite Duras - Schweitzer, Albert - Tauno Tiusanen - Elstelä, Joel - Leevi Lehto
14. Libero6.11.2008 klo 20:40
Säie 4120 (12):
Toresen, R. E. - Raili Alahautala - Lauri Uusi-Hakimo - Monsarrat, Nicholas - Alan Rich - Clive Barker - Risto Antikainen - Namora, Fernando - Darrieussecq, Marie - Ina Boudier-Bakker - Einar Kárason - Oiva Ketonen - Nieminen, Pirkko - Olli Seppälä - Lord Chesterfield - Louhija, Jukka - Kiviaho, Matti - Torey Hayden - Nearing, Scott - Terry Pratchett - Tarkki, Jarmo - Malot, Hector - Rinser, Luise - Swann, Leonie - Inga Borg - García, Cristina - Ahlrud, Sivar - Rien Poortvliet - Taimi Torvinen - Nohain, Jean - Auguste Le Breton - Olli-Pekka Heinonen - Nars, Kari - Risto Patrikainen - Nikki Pitkäsilta - al-Shaikh, Hanan - Albius Tibullus - Suolahti, Jaakko - Klatzkin, Jacob - Brisley, J. L. - Ligocka, Roma - Majakovski, Vladimir - Ivan Panin - Németh, László - Lahdes, Erkki - Koch, Werner - Raija-Leena Punamäki - Kaarlo Helasvuo - Ungelo, Anna - Allen Ginsberg - Rancour-Laferriere, Daniel - Evang, Karl - Reivilä, Heikki - Kalevi Kalemaa - Alasalmi, Päivi - Varimaa, Jaakko - Osku Pajamäki - Inger Skote - Eoin Golfer - Roger Fuller - Emil Gustafson - Nieminen, Auvo - Olaus Petri - Ragde, Anne B. - Brodsky, Joseph - Hossein, Khaled - Deledda, Grazia - Immi Hellén - Niemi-Mattila, Marja-Liisa - Suomalainen, Yrjö - Jean-Marie Le Clezio - Ojanen, Anne - Nilson, Ulf - Frame, Janet - Emmeche, Klaus - Stormbom, N. B. - Niiniluoto, Ilkka - Konttinen, Riitta - Theorin, Johan - Amiel, Henri Frédéric - Christina Salmivalli - Ingman, Santeri - Itälä, Riitta - Adolf Molnar - Aarniomaa, Kirsi - Inkala, Jouni - Ilkka Mattila - Aino Trosell - Elsa Könönen - Eero Valde - Doreen Tovey - Yrjö Hosiaisluoma - Mason, Richard - Didion, Joan - Alli Konttinen - Nuorteva, Matti - Tahkokallio, Keijo - Joan Palmer - Regina Helena de Paiva Ramos - Ollila, Maija-Riitta - Torbjörn Flygt - Gripe, Maria - Anna Gavalda - Angel Ganivet - Treller, Franz - Zinaida Lindén - Navarro, Julia - Andreï Makine - Ellin, Stanley - Yolanda Nave - Eric von Schantz - Zaharia Stancu - Ursing, Björn - Niño, Jairo Aníbal - Lawrence Block - Kankaanpää, Hannu - Urhonen, Akseli - Ludvík Vaculík - Karel Capek - Kerppola, Irma - Mannerkorpi, Françoise - Erkki Tuomioja - Jyri Schreck - Capra, Fritjof - Freeman Wills Crofts - Sinervo, Helena - Anna Tauriala - Annikki Arni - Nikolai Frederik Severin Grundtvig - Golowanjuk, Jascha - Hagelstam, Wenzel - Lasgarn, Hugh - Grimsdóttir, Vigdis - Saramágo, José - Eduard Uspenski - Kurtén, Björn - Riel, Jörn - Ripatti, Aku-Kimmo - Moberg, Vilhelm - Mallarmé, Stéphane - Niskakangas, Heikki - Kaarina Valoaalto - Tess Gerritsen - Nummi, Markus - Sarah Harrison - Niilo Tarvajärvi - Vuotila, Leo - Eskelinen, Markku - Karin Fossum - Morris, Roger - Eila Kostamo - Marian Keyes - Swift, Graham- Mikkonen, Raili - Leena Harkimo - Marttila, Olli - Lise Sundgren - Erkki Salmenhaara - Amiredžibi, Tšabua - Antikainen, Virpi - Pirjo Rissanen - Nevalainen, Petri - Reynolds, John Lawrence - Christy Brown - Wahlström, Erik - Kimanen, Seppo - Pentikäinen-Hänninen, Maija - Johnston, William - Moggach, Deborah - Hill, Reginald - Dawkins, Richard - Diego Maradona - Nigel McCrery - Yasmina Reza - Zetterholm, Tore - Elmar Badermann - Aust, Kurt - Tey, Josephine - Eeva Heilala - Anthony Bourdain - Annukka Järvi - Ian M. Banks - Schildt, Göran - Niemi, Juuli - Lawrence Durrell - Lakoff, George - Gronow, Pekka - Abraham J. Twerski - Kinnunen, Raila - Agnar Mykle - Leino, Olle - Edwin Linkomies - Slater, Collin - Irja Hiironniemi - Martínez, Thomás Eloy - Ylinen, Raimo - Matti Wuori - Ivalo, Mielikki - Katajavuori, Riina - Aleksandra Kollontai - Aili Somersalo - Olli Hakkarainen
15. Libero6.11.2008 klo 20:41
Säie 4127 (13):
Eva Gesine Baur - Ursula Pohjolan-Pirhonen - Estoril, Jean - Attenborough, David - Durrell, Gerald - Delafield, E. M. - Malinski, M. - Mansikka, Silja - Japrisot, Sébastien - Nenonen, Jorma - Anna-Liisa Haakana - Abraham, Cyril - Levo, Tuula - Ahokainen, Ester - Rissanen, Mika - Aiken, Joan - Annukka Peura - Aristofanes - Sépulveda, Luis - Sormunen, Irja - Jane Stanton Hitchcock - Cary, M. J. - Johanna Spyri - Iulia de Beausobre - Reinikainen, Tapio - Ishmael Beah - Hitchens, Christopher - Rahikainen, Esko - Kouznétsov, Boris - Saraste, Petri - Inna Bulgakova - Voipio, Anni - Indro Montanelli - Ikola, Kaisa - (von) Schoultz, Solveig - Georges Perec - Celia Fremlin - Ilkka Pitkänen - Niskanen, Kirsi-Marja - Allen Kurzweil - Leamer, Laurence - Catullus, C. Valerius - Ulrich Schaffer - Erik Allardt - Doris Pooser - Rehbinder, Maj - Järvinen, Katriina - Arvid Järnefelt - Lappalainen, Kalevi - Vicent, Manuel - Lappalainen, Seppo - Pakarinen, Pertti - Pakaslahti, Aaro - Toivonen Sami - Martti Turtola - Lindquist, Ulla-Carin - Iivo Härkönen - Eeva Tikka - Aarnio, Marja-Leena - Ahola, Ari - Richard Feynman - Antti Jalava - Alf Henrikson - Olli Alho - Haarhoff, T. J. - Johannes Salminen - Ephraim Kishon - Nenonen, Jari - Riitta Uusitalo - Leimbach, Marti - Talvela, Annukka - Katarina Kallio - Oddbjørn By - Brian Garfield - David Bohm - Maugham, Somerset - Torvinen, Maarit - Tynkkynen, Veli-Pekka - Koskela, Unto - Olsson, Vibeke - Karjalainen, Keijo - Otto Talvio - Ospina, William - Merja Virolainen - Eronen, Simo - Montonen, Uuno - Okkonen, Heikki - Kerstin Campoy - Ortega Y Gasset, Jose - Samulinen, Mikko - Kaur Kender - Riiho, Ulla - Linna, Kyllikki - Kadefors, Sara - Ritva Vuokila - Lightman, Alan - Adrian Goldsworthy - Harri Raitis - Sakaristo, Marjatta - Tamminen, Juhani - Inkinen, Sam - McGregor, Elizabeth - Hämäläinen, Arvo - Veikko Rissanen - Nyberg, Hannu - Nenola, Aili - India Knight - Hyvönen, Heli - Lagerkvist, Pär - Rajala, Panu - Uyterlinde, Judith - Hellaakoski, Aaro - Otomo, Katsuhiro - Reeve, Philip - Pentikäinen, Juha - Alpo Noponen - Eronen, Jorma - Mazer, Anne - Eva Rusz - Zur Nieden, Eckart - Theodor Storm - Mikko Loikkanen - Erik Ekelund - Doder, Joshua - Annukka Järvi - Vicki Baum - Mills, Magnus - Sandström, Carl Ivar - Aarnio, Hannu - Uitto, Antero - Ranta, Teija-Liisa - Sarah Churchwell - Laulajainen, Leena - Anna-Liisa Veijalainen - Nuolivaara, Auni - Nilsson, Elise - Erho, Kaarlo - Lloyd, John - Naomi Wolf - F. H. Burnett - Taivassuo, Hannele Mikaela - Lähde, Erkki - Kontinen, Joel - Lozanov, Georgi - Gudrun Manell - Erkki Lepokorpi - Prashnig, Barbara - Richard Carlson - Oldfield, Jenny - Yrsa Sigurðardóttir - Immonen, Lauri - Rumjantseva, Ljudmila - Anttila, Selma - Mordden, Ethan - Ahlbom, Bengt - du Gard, Roger - Radiguet, Raymond - Dahlström, Fabian - Anderson, Scoular - Rolf Lagerborg - Rosoff, Meg - Epikuros - Saastamoinen, Tyyne - Emerson, Ralf Waldo - Davies Robertson - Netterström-Jonsson, Disa - Sonnevi, Göran - Arimo Raeste - Enqvist, Kari - Ravi, Arvi - Vasili Grossman - Anrell, Lasse - Evan Hunter - Raether, Elisabeth - Timo Jutila - Lagerspetz, Olli - Lähde, Jussi - Simon Singh - György Cziffra - Appelsin, Ulla - Anselm Hollo - Owens, Joan Llewellyn - Yehoshua, Abraham B. - Bargum, Johan - Asko Aurela - Lipponen, Paavo - Vaara, Maria - Aitola, Kerttu - Tuttu Paristo (Seere Salminen ja Elsa Soini) - Oberansmayr, Gerald - David Lagercrantz - Zeh, Juli - Laretei, Käbi - Ib Michael - Larmola, Maija - Aldridge, James - Sue Mayfield - Löytönen, Markku - Katariina Kieri - Ismail Kadare - Robert E. Bieder - Raipala-Cormier, Virpi - Petteri Paksuniemi - Meriläinen, Rosa - Asha Miró - Oksanen, Pentti
16. Libero6.11.2008 klo 20:41
Säie 4133 (14):
Timo Tuomi - Irving, David - David Klass - Setälä, Päivi - Viktor Pelevin - Naaranlahti, Jukka - Al-Khalili, Jim - Matilainen, Tuula - Lundberg, Lotta - Andy Riley - Yasmina Khadra - Risto K. Järvinen - Ernst Mayr - Ranki, Kristiina - Alex Garland - Douglas R. Hofstadter - Eino Santanen - Emer McCourt - Russu, Nikol - Olavi Kivalo - Lowe, Jonathan - Abad, Mercedes - Savan, Glenn - Ehrnrooth, Jari - Irwin, Colin - Niemi, Marjo - Oldham, Andrew - Wagner, Jan Costin - Itkonen, Tuomo - Määttä, Kaarina - Alison Hart - Tahvanainen, Juha - Herriot, James - Suomi, Juhani - Niina Repo - Pascal Boyer - Eldjár Þórarinn - Niku, Risto - Oikarinen, Risto - Teemu Mäki - Intellect General - Ardi Liives - Steen Langstrup - Pivot, Bernard - Rannela, Terhi - Heimo Holopainen - Ernsjöö Rappe, Tinni - Nicola Davies - Susan Ashe - Hagen, Cecilia - Irwin Stambler - (von) Reiche, Minna - Adler-Olsen, Jussi - Salo, Jukka - Ahtosalo, Mauri - Rói R. Patursson - Niemi, Kaisa - Sarmela, Martti - Ibargüengoitia, Jorge - Gardell, Jonas - Scarrow, Simon - Ojalainen, Pekka - Kuusalo, Rauha - Helsing, Alf-Erik - Klaus Hagerup - Ulf Nilsson - Nordh, Bernhard - Dagerman, Stig - Giovanni Papini - Nikula, Oscar - Rochefort, Christiane - Eugenio Giovenardi - Isosaari, Ilkka - Kjærstad, Jan - Allfrey, Katherine - Nordbrandt, Henrik - Irving, Washington - Neville, Margot - O'Day, Carol - O'Donnell, Peter - Erdman, Nikolai - Agrippa Nettesheimilainen (Heinrich Cornelius) - Erämaja, Anja - Anders Allardt - Dominique Sigaud - Durbridge, Francis - Ildefonso Falcones - Elisabeth Gaskell - Luts, Oskar - Robin Hunter - Eve Nomi - Max Ehrlich - Hedges, Peter - Evan Evans - Szymborska, Wislawa - Walcott, Derek - Kane, Larry - Yoshikawa, Eiji - Irja Virtanen - Ehrnrooth, Karin - Nicole Krauss - Sara Lidman - Arjatsalo, Arvi - Varpu Välimäki - Kureish, Hanif - Fredriksson, Marianne - Emma Juslin - Isbel de Madariaga - Ajar, Emilie - Ethel M. Dell - Lyytikäinen, Erkki - Kurlansky, Mark - Katie Fforde - Eero Valle - Leena Ravantti - Tanninen, Oili - Leena Virtanen - Naimy, Mikhail - Lindqvist, Herman - Naja Marie Aidt - Tim Carroll - Lahiri, Jhumpa - Peltonen, Vihtori - Immonen, Markku - Killinen, Kullervo - Okri, Ben - Edward Albee - Barthes, Roland - Dian Fossey - Ylimartimo, Sisko - Konstantin Simonov - Oja, Heikki - Iisalo, Osmo - Maija-Leena Nissilä - Lundgren, Max - Alenius, Timo - Mary Elwyn Patchett - Tapio, Juha K. - Kukkonen, Jussi - Stifter, Adalbert - Romu, Hennariikka - Almond, David - Drummond, Laurie Lynn - Niemelä, Pirkko - Korolainen, Tuula - Linda Howard - Daudet, Alphonse - Sainio, Venla - Alexandra Marinina - Alvtegen, Karin - Ivan Sokolov-Mikitov - Ojakangas, Arto - Toivanen, Vesa - Apuleius, Lucius - Ullamari Kellomäki - Iris Murdoch - Haahtela, Tari - Racine, Jean - Nemert, Elisabet - Edward Bellamy - Marlowe, Christopher - Rein Raud - Dahl, Kjell Ola - Aabye, Karen - Niinistö, Sauli - Lundgren, Maja - Jan Fridegård - Desai, Kiran - Ahlin, Lars - Salonen, Armas - Andrea di Robilant - Tapola, Katri - Ronald Kaltenegger - Rauste-von Wright, Maijaliisa - Antony Beevor - Olivy, J. D. - David Day - Ylppö, Arvo - Oskarsson, Marie - Ernesto Cardenal - Lahti, Erkki - Ilka Chase - Smuul, Juhan - Assisilainen, Franciscus - Sidney Lumet - Tarkiainen, Kari - Roger Talermo - Malarek, Victor - Reijo Salminen - Norén, Lars - Schickel, Richard - Deforges, Régine - Nordberg, Erkki - Isegawa, Moses - Strong, John S. - Salmela, Marja - José Hernández - Zindel, Paul - Lampila, Hannu-Ilari - Runeberg, Fredrika - Anderson, Lena - Adams, Brooks - Salmela-Järvinen, Martta - Atle Naess - Smith, Adam - Malinen, Paavo - Väinö Kaukonen - Edvard Radzinski - Kobler, John - Heikki Saure
17. Libero6.11.2008 klo 20:42
Säie 4142 (15):
Rauta, Viljo - Jerzy Kosinski - Kantola, Anu - Njördur P. Njardvik - Karttunen, Hannu - Ulvi Wirén - Norberg, Ulrika - Kaarina Hazard - Rantala, Jukka - Kinnunen, Jukka - Ann-Mari Falk - Karo Hämäläinen - Eva Hirn - Roberto Saviano - Olkinuora, Jussi - Sarah Coodall - Lehtilä, Hannu - Neil Fletcher - Ranta-Ojala, Veli - Linderborg, Åsa - Anna-Clara Tidholm - Michael Albert - Turnbull, Agnes Sligh - Hako, Pekka - Kyrö, Tuomas - Sironen, Kosti - Taina Teerialho - Hallanoro, Eeva-Liisa - Sykkö, Tuula - Lehtonen, Hannu - Nina Honkanen - Eloranta, Seppo - Pulkkinen, Pekka - Koski, Sami - Markus Majaluoma - Manner, Harri - Rönns, Christel - Elaine St. James - Saario, Seppo - Palmer, Michael - Lydia Koidula - Lelord, François - Suurpää, Anna-Liisa - Asko Salokorpi - Porttila, Jari - Riikonen, Antti - Tarkela, Pekka - Kojo, Margit - Thirlwell, Adam - Mats Traat - Amitav Ghosh - Himanen, Pekka - Kyd, Thomas - Anna-Maija Tanttu - Taipale, Atso - Olli Heikkonen - Nigel Rodgers - Skyttä, Antti - Tom Burns - Norio, Keijo - Jussi-Pekka Aukia - Ilenius, Eila - Laura Lähteenmäki - Kristiansen, Tomm - Mäkinen, Matti - Tynjälä, Päivi - Vergilius - Stephen J. Cannell - Lasse Pöysti - Ilkka Taipale - Eric Clapton - Oppenheim, E. Phillips - Parkkola, Seita - Antikainen, Ari - Rauni Magga Lukkari - Räikkä, Juha - Honour, Hugh - Henri Troyat - Thornton, Lawrence - Erik Sjödin - Ngugi wa Thiong'o - Geust, Carl-Fredrik - Kyllikki Pellinen - Nasrallan, Emily - Yli-Juonikas, Jaakko - Kuusi, Pekka - Ama Ata Aidoo - Dieckmann, Maijaliisa - Sami Pihlström - Östman, Nan - Novalis - Sääkslahti, Arja - Jaantila, Anu - Uuksulainen, Riikka - Ainikki Kivi - Vanhanen, Matti - Tavi, Henriikka - Anthony Trollope - Paltto, Kirsi - Irina Krohn - Hambræus, Axel - Eric Hoffer - Rekola, Mirkka - Koskinen, Katriina - Autere, Terttu - Tarmo Toikka - Anegen Trillingsgaard - Raninen, Tarja - Jungersen, Christian - Annika Holm - Martikainen, Minna - Annika Thor - Romualdas Granauskas - Antti Nylén - Norah Gaughan - Abu'l Qasem Mansur Firdausi - Sussman, Paul - Lucy O’Brien - Numminen, Juha - Helena Helve - Vakkuri, Kai - Arto Inkala - Liisa Veenkivi - Vartiovaara, Ilkka - Kangaspunta, Raija - Jaatinen, Eila - Larisa Vasiljeva - Vanhanen-Nuutinen, Liisa - Savisaari, Aira - Ruohoniemi, Erkko - Kaarnasalo, Juha - Aulis Ojajärvi - Vargas Llosa, Mario - Oleša, Juri - Raffy, Serge - Goldstein, Alan - Ahvenainen, Olli - L. E. Björkman - Alsbach, Jennifer - Eila Lahti-Argutina - Aizpuriete, Amanda - Anja Kinnunen - Eero Alpi - Palviainen, Jukka-Pekka - Kanga, Firdaus - (El) Saadawi, Nawal - Lively, Penelope - Parras, Tytti - Tyni, Hilja - John L. Casti - Tapola, Soile - Lampikoski, Timo - M. R. Bennett - Theresa Breslin - Immonen, Päivi - Virpi Kari - Ryhänen, Eeva-Liisa - Anja Porio - Olivès, Essi - Salvatore, R. A. - Aittomäki, Esa - Ann Wacklin - Inger Edelfeldt - Dagsson, Hukleikur - Raivio, Liisa - Aura Louhija - Johanna Harkkila - Laijärvi, Marika - Achebe, Chinua - Ahonen, Kaarina - Anna-Liisa Valtavaara - Raekunnas, Matti - Trojepolski, Gavriil - Lampikoski, Kari - Raija Tervomaa - Mihail Šolohov - Virén, Päivi - Venkula, Jaana - Applegate, K. A. - Kaasinen, Sari - Rautio, Jaakko - Kaius Niemi - Mahmud Darwish - Hartung, Hugo - Grönroos, Christian - Anders Mård - Räihä, Marja - Jacq, Christian - Ansaharju, Tapani - Nalle Valtiala - Abrahamsson, Birgitta - Trifonov, Juri - Reitala, Mikko - Krokfors, Leena - Andrew Vachss - Hiekkataipale, Juha - Aston, Denys - Salokoski, Juuso - Schier, Marjatta - Anna Inkeri Relander (Denys Aston) - Elo, Tuulikki - Kristel Nyberg - Gareth B. Matthews - Sinikka Arteva - Ville Ranta - Tiisala, Matti - Trinny Woodall - Apunen, Osmo - Michael Marshall - Apunen, Matti - Tommi Liimatta - Tarkka, Jukka - Katja Myllyviita - Auli Hakulinen - Norma Khouri - Reeta Aarnio - Ian Caldwell
18. Libero6.11.2008 klo 20:42
Säie 4153 (16):
Lucy Hawking - Green, Jane - Ed Pott - Thomason, Dustin - Nlobin, Anatoli - Lisa See - Sverre Holos - Susannah Constantine - Eero Alén - Eva Halldinger - Rimpiläinen, Markku - Karin Slaughter - Räsänen, Auli - Ismo Loivamaa - Manuel Puig - Guillermo Martínez - Zygmunt Bauman - Noronen, Paula - Lisa Scottoline - Edward De Bono - Nina Pitkänen - Norman Cousins - Seitajärvi, Juha - Hoban, Phoebe - Ben Malinen - Norbert Landa - Dalby, Elisabeth - Heli Kruger - Rissanen, Paavo - Vesala, Paula - Lapidus, Jens - Sujata Massey - Yliluoma, Susanna - Annist, August - Thompson, Hunter S. - Sakari Hänninen - Ethan Hawke - Karisto, Antti - Terhi Koulumies - Sansom, William - Marina Lewycka - Kari Kosmos - Schlink, Benjamin - Newman, Bernard - Diane Setterfield - David Leaf - Falla, Jonathan - Arnold Bennet - Tony Parsons - Simo Heininen - Elina Vuola - Lagerstedt, Ilpo - Paula Havaste - Eila Kaukovalta - Tuula Mai Salmela - Ann-Kristin Hallgren - Nina Reistad - Dan Kurzman - Ahern, Cecilia - Irmeli Castrén - Norman Vincent Peale - Lampinen, Anne - Elga Sesemann - Norbert Elias - Sainio, Ari - Raimo Summanen - Enzensberger, Hans Magnus - Uskali, Marika - Anne Kujasalo - Lorna Hill - Ian Gittins - Samuel Salmi - Malory, Thomas - Schiller, Friedrich (von) - Carter, Forrest - Tarkington, Booth - Haahtela, Joel - Lindgren, Barbro - Ruth, Jan-Erik - Kivilaakso, Sirpa - Popelka, Marjut - Tanttu, Juha - Harris, Joanne - Elinor Glyn - Yves Bonnefoy - Yrjö-Koskinen, Rea - Alexander B. Adams - Martti Karvonen - Nurminen, Marjo T. - Tiina Pihlajamäki - Koski, Johanna - Annika Jansson - Oksman, Pekka - Kaufmann, Bruno - Nathanael West - Siikala, Helinä - Nancy Mitford - Davidson, Susanna - Aage Dons - Sjón - Nat Pinkerton - Nostradamus (Michel de Notredame) - Simonsuuri, Kirsti - Imbi Paju - Jyrki Koulumies - Soile Seppä - Parvela, Timo - Malcolm Lowry - Yvonne Hoffman - Anatoli Pristavkin - Nikki Sixx - Xin Qiji - Jalo, Marvi - Vezio Melegari - Iggulden, John - Huuhtanen, Päivi - Viirland, Arved - David Zane Mairowitz - Ziv, Ria - Anssi Tiittanen - Nils Erik Forsgård - Davis, Stephen - Niemelä, Jari - Rajaa Alsanea - Aidan Higgins - Nyman, Valdemar - Robins, Graham - Mertaranta, Antero - Orgel, Doris - Skyttä, Kyösti - Tusset, Pablo - Lappalainen, Jussi T. - Tarma, Jaana - Nyman, Stefan - Alain Korkos - Susanna Moore - Rolf Büchi - Hako, Matti - Tabucchi, Antonio - Outinen, Raita - Allan Pease - Seppo Korpipää - Peixoto, José Luis - Stendhal - Lennox, Judith - Heinrich Hoffmann - Aimée Beekman - Alexandra Coelho Ahndoril - LeRoy, T. J. - Jacob Fellman - (Aurelius) Augustinus - Steve Alten - Nevalainen, Kimmo - Osmo Hyytiä - Issakainen, Tytti - Tauno V. Mäki - Kallio, Jyrki - Ketvel, Roo - Ritz, David - Deborah Scneebeli-Morrell - Lustig, Arnošt - Tuuve Aro - Robert Steele - Leskinen, Jari - Riikonen, Teuvo V. - Vilenius, Esa - Sven-A. Sölveborn - Raybo, Bjørn - Robert Skidelsky - Kaisa Neimala - Antti Heikkilä - Lang Lang - Ganander, Kristfrid - Diana Gabaldon - Netta Böök - Kaye, Marilyn - Nuppu Stenros - Sommer-Bodenburg, Angela - Lasdun, James - Edna Ferber - Romppainen, Päivi - Isotalo, Kaisa - Ammondt, Jukka - André Lacaze - Ernvall, Reijo - Jean Anthelme Brillant-Savarin - Nelsson, Bertil - Laine, Jukka - Kiiskinen, Jyrki - Koch-Auvo, Lea - Arvila, Jarmo - Mark Spragg - Garner, Alan - Anna Jansson - Olujić, Grozdana - Ala Bashir - Rosetta Kivi - Vincenzi, Penny - Nyman, Peter - Rutanen, Pasi - Sunnanå, Lars Sigurd - Defonseca, Misha - Hanne-Vibeke Holst - Setälä, E. N. - Nevala, Seija-Leena - Straßburgilainen, Gottfried - Draper, Jason - Ojajärvi, Jussi - Sinikka Salokorpi - Pennanen, Ain'Elisabet - Theodore Bell - Levonen, Terttu - Toni Tirri - Rasmusson, Birgitta - Tissari-Simola, Virpi - Powell, Anthony - Nieminen, Antti - Tiainen, Marko - Khan, Mahvish - Helin, Hannu - Newkey-Burden, Chas
19. Libero6.11.2008 klo 20:42
Säie 4165 (17):
Steven Bach - Constable, Nick - Carson, Rachel - Lampi, Marja - James Barrie - Eero Huovinen - Nevakivi, Laila - Arbiter, Petronius - Slunga, Heli - Lagesse, Marcelle - Li Guangyun - Ustinov, Peter - Rajamäki, Aira - Apollonius Rodoslainen - Eklöf, Marie-Louise - Eine Al-Sadoon - Osmo Tammisalo - Ojansuu, Johannes - Simmel, Georg - Grillparzer, Franz - Zuckmayer, Carl - Raig, Kulle - Elias Saarinen - Eero Seppänen - Nordström, Gunnar - Arvo Komulainen - Nicolas Freeling - Gunnel Linde - Donald McCaig - Gosling, Paula - Lilja, Pekka - Kohelo, Pauli - Irja Vuosalo (kirjoittanut myös nimellä Tuulikki Kallio, oik. Karin Elisabet Kaarna) - Lohi, Mirjam - Markkanen, Outi - Italo Svevo - Virtanen, Telle - Englund, Peter - Essad Bey - Eskelinen, Ossi - Samuel Josef Agnon - Nyman, Kaj - Jäppinen, Jussi - Ilkka Salmenkaita - Tuomi-Nikula, Jorma - Münchhausen, Karl Friedrich Hieronymus - Shapiro, Lionel - Lindgren, Minna - Arell, Berndt - Despentes, Virginie - Ilaskari, Heli - Ingrid Anderson - Oscar Hedlund - Niinistö, Jussi - Shirley MacLaine - Niiranen, Pekka - Andreo Larsen - Nykänen, Anna-Stina - Anna-Leena Alivirta - Tolonen, Sirpa - Pelvas, Saija - Asko Laurila - Lappo, Jaana - Ala-Nissilä, Olavi - Varto, Juha - Helmer Smeds - Sund, Ralf - Forshufvud, Sten - Elo, Timo - Olsson, Sören - Englander, Nathan - Andrejev, Leonid - Deveraux, Jude - Edwards, Robert - Reichert, Bernhard - Robyn Russel - Elaine Cunningham - Malet, Leo - Olli Lehto - Toppila, Heikki - Kivikäs, Pekka - Kirsi Merimaa - Masson, Jeffrey Moussaieff - Faber, Michael - Leivo, Arto - Tola, Pamela - Ardley, Neil - Linda Lampenius - Smith, Hedrick - Célestine Vaite - Eino Voionmaa - Marjaneh Bakhtiari - Rosenthal, Philip - Pauliina Susi - Summanen, Matti - Thompson, Kate - Eino Railo - Linnovaara, Nina - Andreas Feininger - Eevaliisa Anttila - Andrei Kurkov - Victor Bridges - Suova, Maija - Jacob Bronowski - Kotilainen, Vesa - Stella Smyth - Henry Bordeaux - Uschanov, Tommi - Ilmari Calamnius - Sally Bergh-Roose - (von) Sydow, Carl Wilhelm - Merja Hirvisaari - Reijo Punnonen - Nwapa, Flora - Reima Flyktman - Alice Kuipers - Rentola, Kimmo - Minette Walters - Richardson, Carolyn - Yli-Rajala, Tarmo - Møller, Knud - Ukkola, Veijo - Joenpolvi, Martti - Turpeinen, Elfi - Frandon, John - Hägg, Göran - Arjava, Hellevi - Ilkka Rekiaro - Rautiainen, Lassi - Soili Perkiö - Östlund, Helena - Anne Mattsson - Oram, Hiawyn - Neil Strauss - Ulla Barvefjord - Druon, Maurice - Castrén, Paavo - (von der) Vogelweide, Walther - Ripley, Alexandra - Runar Warhuus - Soini, Timo - Mikkola, Armi - Miettinen, Sami - Milton, John - Hugleikur Dagsson - Oswald Spengler - Eddings, Leigh - Heidegger, Martin - Ilse Cantell - Eero Merimaa - Mao Tse-Tung (= Zedong) - Groening, Matt - Arvi Järventaus - Stella Weller - Einari Merikallio - Osmo Soininvaara - Rautakoura, Johannes - Seppo Heikinheimo - Marjaliisa Pitkäranta - Teuvo Kauppo - Petrarca, Francesco - Ozaniec, Naomi - McGlynn, Carole - Liisa Cay Pasila - Aino Havukainen - Elina Vaara - Raija Hurme - Max Geitel - Eddings, David - Dick Donovan - Andrei Makine - Eero E. Böök - Özkan, Serdan - Ari Leskelä - Äyräväinen, Seppo - Pirkko-Liisa Perttula - Lindqvist, John Ajvide - Doz, Yves - Stroustrup, Bjarne - Essi Kummu - Milonoff, Tuomas - Salla Silmukka - Kosonen, Mikko - Kari Lagerspetz - Torkki, Juhana - Adam Mickiewicz - Zaroulis, Nancy - Cras, Bengt-Åke - Kapari-Jatta, Jaana - Nojonen, Matti - Tan Terry - Yann Martel - Luann Colombo - (von) Bagh, Peter - Raevaara, Tiina - Nummelin, Juri - Riku Rantala - Ahmadou Kourouma - Malinen, Marja - Jean-Jaques Schul - Leiviskä, Iivari - Irja Sinivaara - Appe Vanajas - Soikkanen, Timo - Markku Melkko - Konstantin Paustovski - Knut Cannelin - Immonen, Riku - Unto Miettinen - Niemi, Mari K. - Irene Kristeri - Rhonda Byrne - Evelyn Anthony - Yrjö Larmola - Ari Järvelä - Lehtinen, T. H. - Heininen, Päivi
20. Libero6.11.2008 klo 20:43
Säie 4175 (18):
Veli Roger - Emil Nervander - Robert D. Hare - Egerton Young - Gürtler, Detlef - Franzen, Jonathan - Nieminen, Jarmo - Mattsson, Otto - Thors, Carl-Erik - Kunkel, Benjamin - Niemelä, Reetta - August Ahlqvist - Sture Appelberg - Raimo Seppälä - Lönnqvist, Christian - Ari Lahdenmäki - Ingmari Roug - Uderzo, Albert - Timo Kilpi - Pullman, Philip - Paunonen, Heikki - Koskennurmi-Sivonen, Ritva - Vilho Nenonen - Noor al-Hussein - Inkeri Ahvenisto - Outi Fingerroos - Stinissen, Wilfrid - Isabella Fröjdman - Ayaan Hirsi Ali - Luukkonen, Marsa - Suonpää, Juha - Hermanni Backer - Roy MacGregor - Olkinuora, Hilkka - Karl Heinz Koller - Reponen, Kalervo - Vallisaari, Mirja - Joseph Gollomb - Bert Dodson - Nielsen, Torben - Nurminen, Aija-Leena - Anna Heinämaa - Aymé, Marcel - Luodeslampi, Ulla - Allen Morgan - Nicholas Blake - Kaarle Halme - Muste, Henrik - Kirsti Porras - Scott, Jerry - Risto Vuorinen - Elina Halttunen - Earley, Peter - Emma Biggs - Saxelin, Jani - Nina Pirhonen - Eskola, Kristiina - Airola, Sari - Raento, Esko - Kari Uoti - Tiitta, Allan - Asunta-Johnston, Maija - Jarla, Pertti - Tuula Matintupa - Peltoniemi, Teija - Alther, Lisa - Sinkkonen, Jari - Irina Ratushinskaja - Jim Borgman - Aldington, Richard - Rushford, Peter - Rollins, James - Erkki Mutru - Railo, Eino - Nordhoff, Charles - Saila Susiluoto - Tervo, Katja - Juhani Syrjä - James Patterson - Ogai Mori - Irja Sievinen - Neuvonen, Petri - Ira J. Morris - Sari Peltoniemi - Marjaneh Bakhtiari - Robert Cromie - Erkki Pulliainen - Eija Lapinleimu - Morrrison, P. R. - Paunonen, Marjatta - Ahmed Ladarsi - Suurpää, Matti - Tanizaki, Junichiro - Rifbjerg, Klaus - Simo Sjöblom - Meripaasi, Helena - Alvik, Katja - Janhonen, Sirpa - Paolini, Christopher - Ebba L. Lewenhaupt - Pylkki, Lasse - Erkki Karjalainen - Evald A. Voitk - Karpio, Markku - Kuja-Kyyny-Pajula, Raija - Jung, Carl-Gustav - Virrankare, Tuula-Riitta - Auer, Ursula - Alec Waugh - Helenius, Timo - Ojamo, Leena - Nummenmaa, Anna Raija - Joffo, Josef - Fabritius, Marja - James Adams - Mosley, Walter - Erkkilä, Helena - Aula, Pekka - Ansoff, H. Igor - Orsenna, Eri - Roseveare, Helen - Erola, Lasse - Seppänen, Pekka - Kaakerbøl, Lene - Ervasti, Veikko - Keresztes, László - Laaksonen, Annukka - Antti Hämäläinen - Nikula, Raimo A. - Ojanen, Tuija - Jones, Leo - Ervast, Johanna - Antti Pesonen - Esa Sirén - Erkki Kivijärvi - Virkkunen, Virpi - Iris Johansson - Otala, Leenamaija - Jelloun, Tahar - Ahonen, Guy - Yrjö Halla - Alan Weisman - Antonio Altarriba - Annikki Lauri - Rohweder, Liisa - Anwood, Robert - Tikka, Kari S. - Southall, Ivan - Nenonen, Marko - Kalevi Kyläheiko - Kosko, Bart - Tuulari, Jyrki - Klinge, Matti - Tyrväinen, Pasi - Shirley C. Strum - Määttä, Olli - Inoue, Yasushi - Hirvonen, Sirkka - Karhunen, Joppe (Jorma) - Pirjo Ståhle - Löfman, Karin - Inkeri Karvonen - Nisonen, Riitta - Antti Saraja - Jaana Sandström - Marshall, Andrew G. - Wassmo, Herbjørg - Genet, Jean - Axa Sorjanen - Eckart Pott - Olli Hakala - Alnæs, Karsten - Esko Heikkinen - Eeva Ruoff - Forss, Johannes - Ejersbo, Jacob - Ben Fong-Torres - Seppinen, Jukka - Kuronen, Kirsti - Tuomisto, Pekka - Keating, Thomas - Sampo Vesterinen - Eeles Landström - Manner, Max - Xenakis, Françoise - Sironen, Erkki - Koski, Mervi - Vielma, Ahti - Ilon Wikland - De Ley, Gerd - Dennis Wheatley - Yrjönsuuri, Mikko - Katja Reider - Roiko-Jokela, Heikki - Ilvas, Juha - Harri Holtinkoski - Immonen, Janne - Esko Jämsä - Simon, Francesca - Charles Perrault - Teemu Keskisarja - Jaana Janhila - Louise Penny - Yrjö Länsipuro - Roos, J. P. - Jersild, P. C. - Purhonen, Semi - Malkamäki, Sari - Iacobini, Marco - (del) Castillo, Michel - Lars Ericson Wolke - Kari Kuula - Antonio Muñoz Molina - Ali Pylkkänen - Elfvengren, Eero - Rummo, Paul-Eerik - Kontula, Anna - Asla Kangasniemi
21. Libero6.11.2008 klo 20:43
Säie 4181 (19), osa 1/2:
Meinander, Henrik - Ian Cameron - Olli Hyvärinen - Einar Laidinen - Edward Lucie-Smith - Heidi Valasti - Tiitta, Hertta - Timo Kopomaa - Antonio Damasio - Irmin Vinson - Olcott, Anthony - Nikula, Tarja - Jussi T. Koski - Kääntä, Leila - Aarne Kinnunen - Elina Reenkola - Leif Lyneborg - Ranta, Pertti - Tapola, Selim - Manninen, Ohto - Otto, Petra - Raimo Salokangas - Sue Limb - Bob McCabe - Bergreen, Lawrence - Cutler, Tom - Mahy, Margaret - Tommi Hoikkala - Laajarinne, Jukka - Kaarninen, Pekka - Antti Halme - Marshall, Sarah - Hammenhög, Waldemar - Rahkonen, Pekka - André Pieyre de Mandiargues - Saukkonen, Lea - Eino Teini - Itäpuisto, Maritta - Achrenius, Abraham - Myllärniemi, Jorma - Markéta Hejkalová - Aili Ansa Inkeri Ikonen - Nieminen, Hannu - (de) Unamuno, Miguel - Leppänen, Sirpa - Alli Kuikamoinen - Niini Vartia - Airisto, Lenita - Tuomo Mörä - Riikonen, Eero - Ruotsi, Suvi - Vesa Sisättö - Öhrn, Maria - Antila, Katja - Juvonen, Helvi - Ville Hänninen - Emily Wu - Wall, Mick - Chatwin, Bruce - Colli, Giorgio - Outi Heiskanen - Elina Heikka - Koponen, Timo - Matilda Katajamäki - Kaisa Korhonen - Elena Saltikoff - fróði, Sæmundr - Dave Marsh - Sherry Jones - Sundgren, Christian - Aitoaho, Pirkko - Koistinen, Jarmo - Maunula, Jyrki - Kukkonen, Jukka - Korjus, Olli - Louis Borgenicht - Tournier, Michel - Eliade, Mircea - Andrei Pogožev - Vatsala, P. - Pegg, Bruce - Céline Curiol - Lappalainen, Jussi T. - Tom Ljung - Guido Knopp - Petrov, Grigori - Roche, Charlotte - Tolvanen, Juhani - Irma Kyrömies - Sofka Zinovieff - Fik Meijer - Rikkinen, Kalevi - Vistilä, Miia - Aksjonov, Vasili - Luukkala, Pekka - Kosonen, Matti - Tikkanen, Pentti - Timothy Ferriss - Svenolof Karlsson - Olavi Linnus - Samuli Koiso-Kanttila - Levón, Bengt-Wilhelm - Mäkelä-Marttinen, Leena - Alberts Bels - Sarah Mlynowski - Karppinen, Kari - Ilkka Kontula - Lähteenoksa, Meri - Rolf Berge - Glenny, Mischa - Hasse Walli - Louis Clerk - Kallio (Samuli Kustaa Berg) - Osmo Pekonen - Nancy, Jean-Luc - Chang, Jeff - Friedman, Kinky - Kimmo Sarje - Juha Mälkki - Kuusinen, Aino - Niemi, Petteri - Rantala, Jari Olavi - Vähämäki, Amanda - Dylan, Bob - Blain, Christophe - Hedberg, Håkan - Anna Sailamaa - Manstein, Bodo - Dunton-Downer, Leslie - Engelmann, Larry - Riku Neuvonen - Neal Gabler - Ewen Montagu - Guzenina-Richardson, Maria - Atlanta Bartlett - Torsten Steinby - Brown, Sandra - Raymond Khoury - Robert Crawford - Dragomán, György - Gavin Pretor-Pinney - Yrjö Kaukiainen - Erdman, Paul - Lincoln Child - Lutes, Jason - Olavi Paukkunen - Nancy Graham - Mike Pohjola - Lea Enckell - Latvala, Riitta - Aira Brink - Koivisto, Meritta - Annie Schmidt - Dahlberg, Jenny - Norma Harris - Soikkeli, Martti - Timo Pusa - Salo, Pekka - Kaisa Leka - Kolu, Siri - Rita Kraus - Susi, Heimo - Mäkelä, Timo - Matthew Boyden - Engman, Max - Aapo Rapi - Paavilainen, Matti - Tikkanen, Petteri - Riku Aalto - Tolppanen, Petri - Rinne, Olli - Lepennetier, Yann - Aaltonen, Jarmo - Mirva Saukkola - Ahonen, Markus - Ulla Svensk - Kalevi Wiik - Kaakinen, Jussi - Ihonen, Markku - Kallio, Pauli - Lars Huldén - Nissinen, Jyrki - Kia Lindroos - Sokal, Benoit - Tamminen, Tapio - Osbourne, Sharon - O'Farrell, John - Hämäläinen, Pertti - Terho, Juha - Abagnale, Frank jr. - Jari Pantzar - Aitio, Tommi - Marja-Liisa Heino - Ólafur Jóhann Sigurðsson - Nyyssönen, Jouko - Konrad Lehtimäki - Kohta Hirano - Outi Hovatta - Turunen, Marko - Květa Pacovská - Kari, Pentti (oik. Tuuri Heporauta) - Teräs, Mila - Lietzén, Mika - Kaarina Kolu - Laitinen, Karri
22. Libero6.11.2008 klo 20:44
Säie 4181 (19), osa 2/2:
Romppainen, Katariina - Anthony Hyde - Didier Conrad - Dorothy B. Hughes - Seppälä, Jaakko - Kielland, Axel - Levitin, Daniel - Luova, Kirsti - Teresa, Vincent - Turunen, Aimo - Miettinen, Markus - Seeliger, Ewald Gerhard - Dodgson, Charles - Stuart Martin - Izaak Walton - Otsamo, Pentti - Tolonen, Matti - Timo Kukkola - Anna Amnell - Eeva-Maija Harju-Virta - Tapio Koivukari - Rinne, Juhani - Isaacs, Susan - Appelgren, Tove - Eric van Lustbader - Rake Tähtinen - Edgar Lustgarten - Edmonde Charles-Roux - Uusitalo, Antti - Tiitta, Veikko - Korhonen, Riitta
23. Libero6.11.2008 klo 20:44
Säie 4189 (20):
Abbé Prévost - Solon - Noli, Jean - Arhenodorus Kananites - Schalom Asch - Horn, Marketta - Aija IIvanainen - Elio Vittorini - Inkinen, Uuno F. - Fraley, Oscar - Reeta-Leena Korhola - Amanda Cross - Suomela, Päivö - Ville Pirinen - Eira Mollberg - Gyp - Pystynen, Harri - Raimo Aarras - Sakari Sarkkola - Lehtineva, Tiina - Andtbacka, Ralf - Fante, John - Haatanen, Kalle - Leila Korpela - Laulajainen, Juhani - Ian Harrison - Niinivaara, Eeva - Alakoski, Susanna - Anhava, Martti - Tiina Pystynen - Eduardo Lourenço - Oksanen, Pirkko-Liisa - Schatz, Roman - Alan Snow - Wager, Maaret - Taipale, A. K. M. - Martti Häikiö - Öijer, Bruno K. - Kaija Pispa - Pakkanen, Riitta - Thomas Kanger - Rautiainen, Pauli - Leila Makkonen - Nieminen, Maija - Jokinen, Brita - Taru Björkman - Alice Pearson - Oiva Toikka - Annukka Ahlqvist - Siirilä, Jussi - Sarvilinna, Raija - J. Randy Taraborelly - Luukkonen, Marja - James, Henry - Ridley, Philip - P. Mustapää - Papinniemi, Jarmo - Maaranen, Keijo - Janice Graham - Mattila, Pentti - Inger Sandberg - Risku, Aija - Jagger, Mick - Kuikka, Jukka - Aari, Julius - Savola, Hannu - Ulla Lipponen - Niilo Tammisalo - Eeva-Liisa Sjöholm - Lackman, Pekka - Kojo, Viljo - Joukamaa, Matti - Teija Sopanen - Niles, Blair - Ikonen, Jaana - Abba Dorotheos - Siv Widerberg - Grabrucker, Marianne - Eeva-Liisa Sjöholm - Mike Harland - Doyle, Evelyn - Yesilova, Katja - Aleichem, Sholem - Matti Rinne - Ehrenreich, Barbara - Rey, H. A. - Halinen, Simo - McAdam, Colin - Ihamuotila, Risto - Ólafur Jóhann Olafsson - Oplatka, Andreas - Anita Amirrezvani - Ilomäki-Keisala, Ulla - Leinonen, Tarja - Jobe, Tarja - Jarmo Peltola - Aini Larmi - Maija Mikkola - Loimu, Kari - Reuterswärd, Maud - Ulmanen, Ismo - Marja Hujala - Luukkanen, Arto - Olav Ahlbäck - Kuntz, Mark - Rich Hough - Heikki Kivelä - Larsen, Erik Kjaer - Edy Poppy - Pertti Oskala - Luostarinen, Aki - Kallio, Liisa - Aaro Liukko - Kuisma, Hanna-Riikka - Kari Lohivesi - Seppo Satamo - Mikko Haljoki - Kytömäki, Leena - Anna-Liisa Laamanen - Eero Kiviniemi - Martti Huhtamäki - Kaarina Huhtanen - Einari Vuorela - Latvala, Laura - Anna Lassila - Lahdenmäki, Tapio - Ojakoski, Matti - Timonen, Eija - Jutila, Heikki - Kylliäinen, Antti - Tuula Sora - Anna-Lena Laurén - Evi Tihemets - Schulz, Charles M. - Mérimée, Prosper - Raimo Juntunen - Eino Murtorinne - Elina Kouki - Kontula, Anna - Nordell, Harri - Ian Shirley - Ylänne, Jari - Rick Perlstein - Nurmi, Veli - Lee, Mara - Ruusuvuori, Raija - Jean Rhys - Snyder, Russel - Leo Stein - Impinen, Antti - Tenhunen, Jukka - Kari Vaijärvi - Virtanen, Jukka - Kulusjärvi, Taina - Aleksander Litvinenko - Kairamo, Helena - Anneli Kanto - Oiva Tuulio - Irja Hietanen - Niirala, Annikki - Kaskela, Markku - Kemelman, Harry - Riitta Brännare-Sorsa - Ann-Helen Attianese - Sylva Huttunen - Namorra, Fernando - Diaz, Junot - Tim Haines - Eleanor Doorly - Lappalainen, Eija - Annika Luther - Eija-Riitta Korhola - Leino, Pekka - Kaulio, Pia - Ansu Kivekäs - Syrjälä, Sirpa - Peter Lovesey - (von) Essen, Agneta - Aarno Karimo - Markus Werner - Erling Poulsen - Nevalainen, Pekka - Antti Niittylä - Levi Henriksen - Nora, Anita (oik. Lea Lyytikäinen) - Timonen, Sanni - Nordell, Reijo - Oiva Kurki - Kristina Digman - Antonis Samarakis - Seeck, Hannele - Lian Hearn - Reino Korpela - Lindsey, Dawn - Werner Maser - Robin Moore - Rajavuori, Ulla - Lounaja, Heikki - Kai Vase - Sebastian Faulks - Kruhse, Pauli - Lovell, Marc - Chambers, Paul - Lindholm, Olli - Lauryssens, Stan - Alvar Kari - Richard Powers - Roberts, David - Daan Jippes - Steve Caplin - Nordgren, Elisabeth - Helmer Kalas (A. Haapakoski) - Seierstad, Åsne - Nina Ruuttu - Tuomas Hoppu - Palmunen, Einar - Aavasto, Kari - Isser Harel - Elsner, Gisela - Lafcadio Hearn - Revilo Oliver
24. Libero6.11.2008 klo 20:44
Säie 4196 (21):
Rinne, Risto - Oesch, Pekka - Artturi Leinonen - Eeli Aalto - Tihtarinen-Ulmanen, Marja - Antonio Lobo Antunes - Sempé, Jean-Jacques - Salin, Sari - Richman, Allyson - Nick Cave - Veijo Vanamo - O'Brian, Patrick - (de) Cesco, Frederica - Chagall, Marc - Cornelius Tacitus - Steve Sem-Sandberg - Räty, Päivi - Vasil Simonenko - Olli Sinivaara - Allan Mutka - Anu Silfverberg - Gunnar Mattsson - Olli Möttönen - Edvard Westermarck - Kolmonen, Jaakko - Kuusi, Matti - Tolonen, Tuutikki - Keats, John - Hannu Härkönen - Eleanor Farjeon - Nivalainen, Jouko - Kaarninen, Mervi - Viitamäki, R. Olavi - Virkkunen, Virpi - Paul Hamari - Roope Lipasti - Torsten Sandberg - Gjellerup, Karl - Lehtonen, Veli-Pekka - Kästämä, Timo - McBride, Hanne D. - Douglas Coupland - Derek Willan - Aarne Koivikko - Karjalainen, Tuula - Ahde, Hilkka - Kari Alhola - Lahti, Seppo - Pauli Verhelä - Lévy, Bernard-Henri - Inkeri Nuutinen - Nassim Nicholas Taleb - Bagley, Desmond - Don DeLillo - Leväaho, Hilkka - Kiilunen, Jarmo - Mickwitz, Margaretha - Helleborg, Lilbet - Tuominen, Olavi - Imre Kun - Uotila, Maire - Eloharju, Antero - Rinne, Tiina - Arstila, Pirkko - Kirkkopelto, Katri - Ruth Harris - Silja Sillanpää - Paul Eluard - Rathgeber, Holger - Riikka Juvonen - Nieminen, Timo - Michael Bywater - Ristikangas, Vesa - Aaltonen, Tapio - Olavi Merinen - Eeva Pitkänen - Eukleides - Sointu Matikainen - Elina Huovila - Ata Hautamäki - Kevin Crossley-Holland - Dorling Kinderslay - Adalbert Engelhart - Tarja Matilainen - Nummelin, Markku - Umar, Mohammed - Engel Käige - Eero J. Tikka - Aaro A. Nuutinen - Elisa Juholin - Nuutinen, Pentti - Tina Lundán - Augias Corrado - Dagsson, Hugleikur - Urger, Craig - Inger Jalakas - Simo Sakari - Ruoppila, Veikko - Kotter, John - Haikka, Sari - Rattigan, Sir Terence - Cunningham, Michael - Lahti, Ari-Pekka - Koort, Peep - Paasonen, Seija - Aarnikoivu, Henrietta - Timo Kautto - Terho Pursiainen - Narayan, Rasipuram Krishnaswami - Makkonen, Matti - Torga, Miguel - Leila Kontkanen - Eysenck, Hans - Sarasvuo, Jari - Romer, Knud - Rossetti, Dante Gabriel - Dante Gabriel Rossetti - Torfinn Slåen - Edmond Rostand - Nummelin, Tarja - Julin, Petra - Anne Slåen - Nora Schuurman - Antonin Artaud - Dahlgren, Maija - Juha Valste - Taine, Hippolyte - Enn Kärmas - Aunimarjut Kari - Ines Luciana Reenpää - Pirkko-Liisa Surojegin - Ibn, Hazm - Miettinen, Mervi - Vaijärvi, Pirre - Edvardsen, Annu - Newman, John Henry - Yasunori Mitsunaga - Grönblom, Rolf - Fennel, Jan - Arja Lampela - Arja-Elina Enwald - Davis, Jim - Mészöly, Miklós - Suomala, Jussi - Sandberg, Algot - Telkänranta, Helena - Alex Lepajoe - Elison, Päivi - Vaajakallio, Ulla - Liia Vilkkumaa - Maj Bylock - Kaarlo Hirvikoski - Krivola-Ptsuk, Natalia - Arkadi Strugatski - Kirsti Mäkinen - Edgar, Jim - Milton, Freddy - Yrjölä, J. A. U. - Anni Collan - Niina Svartberg - Gustaf J. Ramstedt - Tapio Nousiainen - Eliot, Thomas Stearns - Soile Matero - Renoir, Jean - Augusten Burroughs - Salmi, Vexi - Xenophon - Nagy, Katalin - Irvine Welsh - Hakala, Maarit - Ignatius, Hannes - Sterne, Laurence - Cross, Donna Woolfolk - Koivisto, Arto - Terho, Sampo - Panella, Carlo - Lovecraft, Howard Phillips - Suvi Ruotsi - Strandén, Tiia - Aydemir, Johanna - Ake Nieminen - Nieminen, Raija - Juha Sihvola - Lidia Ravera - A. M. Low - Wines, Jacquie - Elisabeth Gilbert - Tuulia Matilainen - Edmund Spenser - Ruotsalainen, Paavo - Viitanen, Pertti - Ian Jefferies - Sackville-West, Vita - Tuulikki Talvitie - Erland Loe - Endres, Franz Carl - Leppänen, Veli-Pekka - Kivistö, Ukko - Otsola, Tuulikki - Imaizuhi, Goichi - Hanna-Leena Helavuori - Read, Sir Herbert - Rommel, Erwin - Nenonen, Aulikki - Kukku Melkas - Salola, Eero - Rainto, Satu - Tarja Nurmi - Marko Tikka - Klemettilä, Hannele - Lynch, David - Diehl, Kaija - Juntunen, Juho - Hubert Selby jr. - Raino, Nicola - Lauri Ekberg - Reinikkala, Paula - Littu, Pentti
25. Libero6.11.2008 klo 20:45
Säie 4208 (22):
Timm, Uwe - Westerholm, Pia - Abbott, Jacob - Bays, Jill - Leskinen, Leena - Aarne Saarinen - Niiranen, Varma - Mitronen, Kyllikki - Keller, Helen Adams - Stephen Pile - Eriksson, Reino - Olli Löytty - Thompson, Francis - Selander, Väinö - Össi Nikula - Anu Ihme - Maria Kärkkäinen - Niall Williams - Maijala, Marika - Aanrud, Hans - Suhonen, Ville - Landy, Derek - Korhonen, Keijo - James Norman Hall - Leena Lumme - Milosz, Czeslaw - Will Self - Francisco Platão Savioli - Leena Ahvonen-Mäkiö - Özdamar, Emine Sevgi - Grøndahl, Jens Christian - Aino Voolmaa - Maria Laukka - Kaarma, Melanie - Erholtz, Maria - Arja Puikkonen - Eeva Riihonen - Nicole Richie - Eaton, Barry - Reetta Timonen - Niininen, Kaija - James Dickey - Eismann, Katrin - Inger Christiansen - Niemeläinen, Vesa - Spradlin, Michael P. - Pryor, Karen - Elina Warsta - Alli Nissinen - Nancy Bush - Hilska, Kaisa - Stephen Greenblatt - Timo Hokkanen - Elizabeth Goudge - Grahame, Kenneth - Hesiodus - Susitaival, Paavo - Viranta-Kovanen, Suvi - Inga-Britt Wik - Ihalainen, Hannes - Seppovaara, Juhani - Isokrates - Salonen, Jukka K. - Ahtela, Helena - Alfieri, Vittorio - Ollila, Eeva - Arnkil-Campbell, Joan - Nilsson, Inkeri - Roizen, Michel - Lacordaire, Jean-Baptiste - Elonen, Anna-Maija - Jari Isometsä - Strugatski, Boris - Sjösten Folkesson - Osmo Vuoristo - Terttu Nousiainen - Neil McCoormick - Cardinal, Marie - Emil Ludvig - Gullman, Erik - Kenneth Clark - Kari Kiianmaa - Madeleine Brent - Nurmisto, Väinö - Österman, Petra - Alexander Boldt - Desmond Tutu - Unto Seppänen - Eriksson, Kalervo - Vaite, Célestine - Ester Oras - Anne-Riitta Isohella - LaZebnik, Claire - Edwards, Alan - Aksakov, Sergei - Enright - Heinonen, Jorma - Marja Pentikäinen - Edvard Sörmus - Seija Salo - Lucentini, Franco - Child, Lee - Lyyli Hamara - Robert Service - Carlo Fruttero - Richard Rayner - Erola, Marko - Karin Wahlberg - Gilles Leroy - Yunus Emre - Eve Garnett - Tom Kankkonen - Eva-Stina Byggmästar - Aino Åman - Aki Pyysing - Golding, William - McCain, John - Haskins, James - Eva Ström - Markku Silvennoinen - (von) Essen Agneta - Toivo Åhman - Amadon, A. M. - Marjukka Mäkelä - Matilainen, Pauli - Laura Langston - Niko Oksanen - Erica Harrison - Natalie Babbitt - Trotzig, Birgitta - Tydsley, Joyce - Clark, Douglas - Simic, Charles - Sami Malila - Low, Ona - Albrecht Donald - Derek Lambert - Tuulik, Ülo - Litt, Toby - Birkett-Smith, Kaj - Joan Duncan Oliver - Eva Ramm - Marjatta Säkkinen - Emile Ajar - Risto Juhani - Ignatius, Eero - Raittila, Kaisa - Adam Armstrong - Niskanen, Kaisa - Seate, Mike - Eeva Niiranen - Negus, Sanna - Narendra Mehta - Talvitie, Jyrki K. - Kuula, Taija - Jorma Pohjanpalo - Laaman, Edvard - Dunderfelt, Tony - Yrjö Halme - Mirjami Hietala - Aaltio-Lumivuori, Eeva - Alan Clark - Kiti Kokkonen - Ehdin, Sanna - Alpo Halttu - Ulf Stark - Kaminsky, Stuart - Talvi, Veikko - Kaija Niskanen - Eino Pietola - Lahtinen, Rauno - Nikula, Jaana - Newby, Eric - Christina de Piza - Zechlin, Ruth - Hautala, Markku - Kalevi Vuorela - Arkadij Avertsenko - Kaartinen, Josef - Fields Dorothy - Hurnard, Hannah - Henrik Ramsay - Aaltonen, Turkka - Karri, Unto - Theokritos - Sebastian Chauermann - Nisula, Hilkka - Aarre, Bent - Thukydides - Steve Pieczenik - Kurki-Suonio, Ilmo - Outi Hukki - Keso, Lauri - Idman-Tigerstedt, A. M. - Martti Rapola - Lindfors, Harald - Lee, Chang-Rae - Eva Rönnblom - Martin-Santos, Luis - Smedslund, Hilkka - Kari Kaila - Aki Hyyppä - Pakkanen, Mitri - Ilmari Lahti - Talvitie, Y. - Ying, Hong - Gleitzman, Morris - Swarup, Vikas - Aapala, Kirsti
26. Libero6.11.2008 klo 20:45
Säie 4217 (23):
Inkinen, Uuno F. - Fedor Abramov - Olof Strandberg - Gerlach, Eva - Verho, Boris - Schuller, Wolfgang - György Moldova - Alfred Hauge - Erling Tambs - Brown, Dee - Erkki Mäkiö - Öhmann, Emil - Lasse Laakso - Sandford, Jane - Enok Emil Wainio - Ole-Jacob Broch - Hautala, Marko - Kennedy, Lena - Alftan, Affe - Fowles, John - Normi, A. B. - Block, Robert - René Dubos - Schamandt, Maria - Andrew Matthews - Wolfgang Ott - Teemu Oinonen - Errol Lincoln Uys - Stilwell, Victoria - Alexander, Caroline - Nikulainen, Kalevi - Villiers, Alan - Aito-Ihkula, Nanna - Anchee, Min - Ingvard Liewendahl - Luoto, Santtu - Tyrkkö, Maarit - Thesleff, Holger - Roché, Henri-Pierre - Eric Tabarly - Lensu, Mikko - Kammler, Beate - Thomsen, Christian Braad - Anthony Browne - Eric Hansen - Nana Salin - Nodier, Charles - Sleigh, Barbara - Repo, Mitro - Olle Hedberg - Raitio, K. - Komulainen, Jorma - Mason, James - Eggar, Robin - Niskanen, Pentti - Taina Jääskeläinen - Eetu Uusikylä - Laura Pihlaja - Jalo, Merja - Antti Koli - Lindfors, Pertti "Lande" - Darren Shan - Ari Rautala - Angie Sage - Eirik Hornborg - Gruen, Sara - Alain Bombard - Deneuve, Catherine - Eliot Ness - Elke Schmitter - Ener, Claude - Djupsjöbacka, Gustav - Vahtola, Jouko - Kenrick, Tony - Ylikarjula, Simo - Maxwell, John - Hoff, Benjamin - Neale, Tom - Markku Veijalainen - Emma McLaughlin - Niemi, Teija - Arle, Solveig - Geoff Tibballs - Leena Järvenpää - Penelope Leach - Crowell, Jenn - Nuland, Sherwin B. - Backlén, Marianne - Elvi Riihijärvi - Vaurula, Reijo - Juha Virta - Torvig, Solveig - Gorsky, Bernard - David, Joachim - Michael Drosnin - Inkpen, Mick - Camillo Branchi - Inge Rösener - Rönkkö, Markku - Ursula Curtiss - Samuli Paronen - Nordenstreng, Kaarle - Le Toumelin, J. Y. - Jennifer Vanderbes - Schutt, Karin - Isaiah Berlin - Iiris Kalliola - Long, Jeff - Fearn, Nicholas - Sedgevick, Marcus - Sharon Faelten - Eric G. Wilson - Orrenmaa, Anssi - Ilmari Paasio - Irja Nikkinen - Emmanuel Le Roy Ladurle - Litmala, Marjukka - Kantanen, Marko - Køhn, Øystein - Nando Malmelin - Neubauer, Hans-Joachim - Mikko Juva - Vänskä, Juha - Hakim Bey - Elisabeth Kågerman - Naylor, Caroline - Nikulin, Lev - Valkonen, Kaija - Jula, Juha - Hammond, Richard - Droit, Roger-Pol - Onni Viitala - Aulanko, Mari - Rolf Nordström - Mandart, Pamela - Larres, Matti - Thomas Lassoe - Elina Toppari - Ramsay, Gordon - Nigella Lawson - Näreaho, Leo - Ohlmark, Åke - Emil Elenius - Silone, Ignazio - Olof Lagercrantz - Zeepvat, Charlotte - Tuomi, Panu - Uurtimo, Yrjö - Jette Karbøll - Lempiäinen, Pentti - Timo Sinnemaa - Armand Mattelart - Ruohonen, Laura - Raija Pesu - Upfield, Arthur - Rautaparta, Malla - Lahti, Leenamaija - Jussila, Jouni - Nele Moost - Sattin, Anthony - Ylikoski, Petri - Riukulehto, Sulevi - Vuorenpää, Eeva - Vares, Vesa - Saira, Kimmo - Myss Caroline - Enckell, Mikael - Lodenius, Peter - Romare, Göran - Annette Tison - Norretranders, Tor - Rubinstein, Arthur - Ramslie, Lars - Sven Hassel - Linda Bondestam - Musil, Robert - Riikka Jäntti - Tienari, Artturi - Risto Lehmusoksa - Saksa, Silja - Jasper Fforde - David Buckley - Eero Paloheimo - Mrozek, Slawomir - Ritva Heikkilä - Lamartine, Alphonse - Eira Hernberg - Gustafsson, Lars - Scorza, Manuel - Elin Pelin - Niklas Herlin - Niko Mikkanen - Elisabeth Cleve - Eugene Burdick - Kirsti Honkavaara - Ritva Lehmusoksa - Stevens, Wallace - Charles Fréger - Richard Craze - Engel, Lyle - Lindberg, Petter - Rohmer, Eric - Collins, Sophie - Edwards, Gavin - Isokangas, Antti - Tuisku, Katinka - Aubrey Dillon-Mason - Niska, Heikki - Karvala, Kaappo - Paavilainen, Maija - Anna Muurinen
27. Libero6.11.2008 klo 20:46
Säie 4229 (24), osa 1/2:
Norell, Erkki - Kaarto, Lauri - Ilmari Salomies - Stoor, Yngve - Veikko Tiitto - Tuominen, Kirsi - Selznick, Brian - Alterman, Eric - Constantino, Maria - Ahde-Kjäldman, Aili-Salli - Lemström, Terttu - Tossavainen, Jouni - Niskala, Kaarina - Anne Peltola - Lähteenoja, Sirkka-Liisa - Sutinen, Päivi - Solomon Volkov - Väänänen, Veli-Matti - Tuunainen, Petri - Richard Stanley - Enkovaara-Astraldi, Maarit - Tauno Oksanen - Erkki Kallunki - Karhula, Matti - Tommila, Päiviö - Ilpo Nurmenniemi - Marcus von Reiche - Heljä Liukko-Sundström - Mauno Nivala - Lukkari, Matti - Tero Kallio - Ojala, Martti - Ivar Wilskman - Nina Suomalainen - Eino Palola - Louhi, Kristiina - Arthur Hjelt - Lindqvist, Juha - Aarno Voipio - Olga Huitu - Ulla-Maija Paavilainen - Ernest Hornung - Geraldine McCaughrean - Adams, Georgie - Ivan Klima - Mauno Bogdanoff - F., Christiane - Eila Pohjonen - Newman, Ernst - Solomon Volkov - Vassilikos, Vassilis - Scheffler, Ursel - Lancaster, Roy - Olli Aulio - Orgill, Douglas - Aino Paasonen - Eija Jansson - Nora Hämäläinen - Nunna Kristoduli - Lipson, Katri - Richard Holloway - Anna Jeppson - Olli Koistinen - Enkvist, Nils Erik - Korhonen, Mauri - Rufus Butler Seder - Rosenblad, Dorothea - Angela Lucas - Saari, Matti - Tarja Kullberg-Piilola - Lintunen, Maritta - Taskinen, Mikko - Katja Palmdahl - Haapala, Pertti - Taylor, Guy - Ursula Jud - Utti, Jaana - Ailo Uhinki - Koivunen, Elina - Norma Clarke - Koiso-Kanttila, Samuli - Lucas, Derek - Kurt Martti Wallenius - Steffa, Tim - Mirja Pyykkö - Katriina Viljamaa-Rissanen - Nucho, Fuad - Dav Pilkey - Yrjö Hormia - Ingman, Olavi - Viirlaid, Arved - Donald Barthelme - Martti Linkola - Ari Mennander - Eemeli Winnari - Romulo Gallegos - Stefan Schickhaus - Suvi-Anne Siimes - Severin Falkman - Anna Bergenström - Mitchell, John E. - Eskola, Pentti - Tara Fraser - Rentola, Marketta - Tuunanen, Tytti - Ilmari Wirkkala - Asmus, Valentin - Niemi, Annikki - Katja Hagelstam - Maria Partanen - Eero Saarenheimo - Olsson, Linda - Dmitri Lihatsev - Venho, Johanna - Achté, Kalle - Lindsey Gardiner - Rosenblad, Fanny - Yunus, Mohammed - D'Annunzio, Gabriele - Lisa Myhre - Rajala, Jouko - Komulainen, Matti - Tuomas M. S. Lehtonen - Nilsson, Mats-Eric - Casey, Michael - Lennart Segerstråle - Larsson, Malin - Nynäs, Pia - Aulis Oja - Jere Malinen - Nikolai Nyberg - Gullichsen, Alvar - Aarre Lauha - Hannu Penttinen - Eduard Lasker - Rudberg, Denise - Simola, Marja - Jokinen, Allan - Nichol, John - Harkonmäki, Jussi - Serafini, Flavio - Otto-Iivari Meurman - Ahola, Tapani - Ivan Andrejevits Krylov - Vuori, Pekka - Aymerich, Marta - Tuula Saarikoski - Kazakov, Juri - Ritva Bergman - Arne Merilai - Ari Turunen - Nicole Ronsard - Debi Gliori - Ingersoll, Robert - Rodahl, Kåre - Erik Stenius - Susanne Bjørkmann - Aarni Kinnunen - Erika Dillman - Niemistö, Pirkko - Kontiainen, Vesa - Annala, Jukka - Annie Sloan - Nathaniel Harris - Schlyter, Börje - Ea Rahikainen - Nikkanen, Tuula - Andrew Weaving - Goland, Erik - Karjalainen, Maija - Anne Holt - Lee Raintree - Robin Bellingham - Markku Tuuli - Laitinen, Jorma - Mannari, Enrica - Crawford, Steve - Vedrenne, Penny - Ylijoki, Oili-Helena - Aikio, Matti - Tuija Harmainen - Eje, Anders - Satu Pusa - Sienna Mercer - Reale, Anne - Erika Kallasmaa - Anne McCaffrey - Yrjö Kallinen - Nafisi, Azar - Robinson, Peter - Risto Karlsson - Nilson, Siv - Valéry, Paul - Lauri Airikka - Anneli Kaivola-Bregenhöj - Joutsen, Britta-Lisa - Strabo - O'Donnell, James P. - Poutvaara, Matti - Tessa Evelegh - Grainville, Patrick - Klaus Weckroth - Terho, Aarre - Roderick Dixon - Neil Bingham - Maria Peura - Aalto, Mikko - Kiiski, Päivi - Ville Lehti - Tal Ben-Shahar - Rose Lagercrantz
28. Libero6.11.2008 klo 20:46
Säie 4229 (24), osa 2/2:
T. M. Aluko - Kettunen, Matti - I. W. Cornwall - Lemaitre, Jules - Sirkka Hirsjärvi - Virmavirta, Jarmo - Myllylä, Markku - Kataja, Jukka - Kurki, Leena - Antti S. Mattila - Laurinen, Leena - Anna-Mari Kaskinen - Nevalainen, Vesa - Alan Jones - Sean Smith - Harainen, Pirkko - Omarr, Sydney - Elina Laaksonen - Eronen, Matti - Tiira, Hannes - Eriksson, Kai - Airi Laitinen - Etelälahti, Sami - Mentu, Tupu - Pasanen, Kimmo - Mikkelä, Tiina - Anu Konttinen - Nystén, Anja - A. J. Jacobs - Bengt Fagerlund - Donna Woolfolk Cross - Savolainen, Anelma - Matti Punttila - Aro, Essi - Sari Saarikoski - Kaffe Fasset - Talka, Sirpa - Paton, Becky - Konivuori, Heli - Lou Krieger - Eljanko, Harri - Rantanen, Miska - Amstrong, Lance - Charpantier, Pia - Aav, Marianne - Ernestine Gilbreth Carey - Elenius, Edvard - David Wallechinsky - Keyes, Daniel - Leena Linnainmaa - Adrianna Germain - Neil Somerville - Lucy Knight - Troitski, Artemi - Markku Reimaa - Amy Wallace - Cabell, Branch - Chauermann, Sebastian - Nilson, Key L. - Lindeberg, Aleksander - Rugojev, Jaakko - Kortteinen, Matti - Ingo E. Walther - (de) Rosnay, Tatiana - Anderson, Janice - (de la) Croix, Robert - Traven, B. - Büscher, Wolfgang - Glenn Murphy - Hirvonen, Tatu - Tomi Mäkelä - Lazzarato, Maurizio - Ojamaa, M. - McIver, Joel - Lévi-Strauss, Claude - Donald Wallace - Christoffersson, Sten - Eero Kuussaari - Robb, John - Hans Peterson - Olsen, Lars-Henrik - Ken Blackburn - Riihimäki, Juha - Huitzinga, Johan - Alanko, Pentti - Touko Perko - Kurt Fagerstedt - Todd, Emmanuel - Lennart Stenberg - Gandhi, Mohammed - Dominique Enright - Halonen, Mirja - Arnold Toynbee - Barbara Taylor Bradford - Davis, Miles - Stenroos, Manne - Edward Wainio - Outi Parikka - Anni Ylävaara - Allan Saarela - Aulikki Kauppila - Liimatainen, Laura - Aina Lähteenoja - Jukka Partanen - E. K. Louhikko - Kouki, Mikko - Ojakangas, Mika - Könönen, Tahvo - Virtanen, Kirsi - Sunesen, Jakob - Otto Stenroth - Harald Gaski - Ingwald Sourander - Ruskin, John - Honkala, Juha - Hugo Juvela - Agamben, Giorgio - O. Nothdurft - Falcone, Giovanni - Nyholm-Winqvist, Agneta - Tsypkin, Leonid - Ihre, Johan - Anatoli Gordijenko
29. Libero6.11.2008 klo 20:46
Säie 4248 (25):
Oksanen, Annukka - Kosonen, Päivi - Virpi Mustiala - Lotte Paarup - Pedersen, Bente Vita - Alén, Henri - Routarinne, Simo - Morris West - Steve de Shazer - Rousi, Arne - Elena Lapina-Balk - Kernilis, Serge - Gracq, Julien - Niskala, Meiju - Urho Muroma - Mossberg, Bo - Bertrand, Pierre-Michel - Edwards, Betty - Tunström, Göran - Ari Taipale - Lev Levanda - Deniau, J-F. - Faldbakken, Knut - Ulla-Maija Pyykkönen - Necker, Suzanne Cruchod - Dorte Lyaker - Rolf Ollakka - Anette Langholm - Leslie Geddes-Brown - Walsh, Melanie - Isaac Watts - Stina Wirsen - Edmund Waller - Ryan, Josephine - Norge, Géo - Eriksson, Eva - Vasala, Pekka - Ailsby, Christopher - Elmquist, Dorrit - Tomas von Martens - Stallings, Douglas - Stockman, Mike - Karen Farquhar - Rantasalo, Arja - Jaana Pukkila - Ariel Dorfman - Altman, Jack - Keskitalo, Margareta - Terry Taylor - Rusch, Claudia - Arja Lehtosaari - Rossi, Leena-Maija - Anabel Karmel - Lethem, Jonathan - Arne Brimi - Mirjam Kälkäjä - John Timbrell - Lindstedt, Risto - Tuomi-Nikula, Päivi - Veijo Salonheimo - Morgenthal, Deborah - Huilaja, Janne - Eaton Kilby, Janice - Cussler, Dirk - Katherine Sorrell - Ernst Nordström - Öljymäki, Aino - Olavi Rautto - Tursten, Helene - Echols, Alice - Clark, Stewart - Robertson, Hilary - Rotkirch, Kristina - Atkins, Susy - Stephen O'Keeffe - Fischer, Louis - Sjölin, Falk - Kruusval, Catarina - A. W. Yrjänä - Nisard, Desiré - Robert A. Heinlein - Itten, Johannes - Salme Setälä - Lund, Tamara - Aline de Petigny - Yorick Brown - Walter Moers - Stephanie Finnegan - Anne Milbourne - Eric-Emmanuel Schmitt - Tuva Korsström - Mike Flynn - Nevakivi, Jukka - Kuha, Saara - Riistama, Veijo - Jackson, Paul - Lintinen, Jaakko - Kaarinen, Mervi - Venturi, Robert - Rusi, Alpo - Pesonen, Jyrki - Kivi, Jussi - Saarinen, Virpi - Palin, Tutta - Aino Sibelius - Ulla Paakkunainen - Eija Tuomela - Alan Macfarlane - Elisabeth Kubler-Ross - Santelmann, Kristen - Eduard Hisinger - Rachel de Queirroz - Zeer, Darrin - Netta Böök - Kojeve, Alexandre - Eiichiro Oda - Akong Tulku Rinpoche - Hergé - Gahmberg, Kenneth - Hyvärinen, Risto - Thorell, Olof - Oliphant, Margaret - Tommy Wieringa - Adamson, Joy - Osmo Kaila - Angela Gair - Riitta Kempe - Enlund, Urho - Hiltunen, Jaana - Ahola, Suvi - Vilander, Pertti - Ivar Arosenius - Susanna Särkijärvi - Irja Malmila - Leppänen, Minna - Alanne, V. S. - Valkonen, Tuulikki - Kaarsalo, Juha - Hausbrandt, Leena - Albert Cohen - Eckhart Tolle - Eckhart, Johann Georg von - Olli-Pekka Ryynänen - Esa Adrian - Niemi-Kiesiläinen, Johanna - Anna-Lisa Björling - Gerilyn J. Bielakiewicz - Cederberg-Kola, Sylvia - Alessandro Sannia - Arvid Mörne - Elina Hermanson - Outi Gyldén - Eija Holmala - Ahti Valpasvuo - Olavi Jouslehto - O'Donnell, Peter - Reino Silvanto - Oesch, Rainer - Elliot, Marion - (Sir) Oliver Lodge - Giorgio Colli - Lensu, Terttu - Thure J. Dahlberg - Gripenberg, Åsa - Ana Martin-Larrañaga - Aarne Laitakari - Ranelid, Björn - Richard Box - Xiaolong, Qiu - Isaac Newton - Nina Ramstadius - Sleightholme, J. D. - Jarvis, D. C. - Chin-Ning Chu - Hannu Kilpeläinen - Niska, Heikki - Ilmari Pietarinen - Nora Hämäläinen - Njor, Maise - Sami Salmenkivi - Ilmari Juutilainen - Niko Nyman - Arvi Hurskainen - Ed Miller - Rahikainen, Marjatta - Todde, Giorgio - Ole-Andreas Klaveness - Sklansky, David - Dahlborg-Lyckhage, Elisabeth - Timothy Kleinert - Riitta Koskinen - Nikula, Svante - Eloranta, Tuija - Judith Wilson - Norbert Golluch - Charlton, Coleman S. - Scote, Malena - Arponen, Antti O. - Onerva Vartiainen - Nojonen, Larssi - Sergei Venigin - Iiro Seppänen - Norelius, Einar - Adabasev, Igor - O'Mara, Leslie - Erkki Käkelä - Levemark, Lasse - Ernst Spolen - Nordström, Lars - Skjönberg, Per
30. Libero6.11.2008 klo 20:47
Säie 4255 (26):
R. H. Dana - Alison Jenkins - Simo Järvinen - Nivanka, Leena - Aladar Paasonen - Erkinjuntti, Timo - Määttänen, Elissa - Savolainen, Pentti - Tuovinen, Annamari - Raymond Benson - Opas, Hilkka - Katariina Mäki - Ilkka Heilä - Luoma, Tapio - Outi Alm - Malamud, Bernard - David, Elizabeth - Hedwig Courths-Mahler - Roger Peterson - Näre, Sari - Rajala, Alma - Andrew Murray - Anna-Kaisa Pitkänen - Eero K. Neuvonen - Elyse Gasco - Caesar, Gaius Julius - Ursula K. Le Quin - Norton, Bret - Eila Alho - Heino, Hannu - Norman, Philip - Peltola, Vesa-Matti - Tuominen, Erkki - Kaartinen, Kati - Ilvessalo, Yrjö - Jussila, Pentti - Taponen, Jaana - Anja Auramo - Muikka-Werner, Pirkko - O'Connor, D. J. - Janowitz, Tama - Arvo Ahlroos - Sydänmaanlakka, Pentti - Tigerstedt, Robert Adolf Armand - Negreanu, Daniel - Lauri Hihnavaara - Roos, Samuel - Einhorn, Nicholas - Saroyan, William - Michael Blake - Klingstedt, Torsten Holger - Ritva Hapuli - Lod, Erkki - Kaija Maria Junkkari - Robertie, Bill - Lauri Meri - Rose, Simon - Ojansuu, Heikki August - Sjöström, Bengt - Thomas Schmitt - Teemu Hirvilammi - Müller, Timo - Onni Okkonen - Eki Mattsson - Otto Wilhelm Nevanlinna - Arjanne, Tiia - Arwidsson, Adolf Ivar - Anna Paljakka - Keijo K. Kulha - Harrington, Dan - Alenius, Ele - Enrique Badia Romero - Rob Herwig - Gash, Jonathan - Alfthan Johannes - Eie Ericsson - Nordström, Tina - Anita Lajunen - Nieminen, Jere - Erkki Fredrikson - Nicole Nealey - Young, Arthur - Utriainen, Terhi - Herbert Ernest Bates - Skinner, Matt - Teräs, Hannu - Nurmenniemi, Vesa - Andrade, E. N. - Erkki Lehtiranta - Andrézel, Pierre (oik. Karen Blixen) - Ernvall, Sirpa - Anne Redmon - Orkoma, Marja - Juan Ramón Jiménez - Zadie Smith - Hyykoski, Virva - Alain-Fournier, Henri - Rawlinson, Sir Henry Creswicke - Kaatra, Kössi - Sulonen, Kaius - Suzanne Collins - Seppo Porvali - Levine, Peter - Ring, Barbra - Risto Karmavuo - Ohlmark, Åke - Erola, Juha - Helastie, Ilkka - Antti Juutilainen - Eija Lehtiniemi - Merja Repo - Pierre Bayard - Riitta Pojanluoma - Mehta, Gita - Aukia, Riitta - Teresa Välimäki - Kalle Veirto - Torsten Mörner - Esko Mauno - Odd Lovmo - Martikainen, Jarkko - Klötzke, Gert - Tero Somppi - Pulliainen, Kyösti - Tiilikainen, Heikki - Kartio, Mirja - Anu Wyskiel - Eeva-Liisa Vuonnala - Aoyama, Gosho - Hollo, Jukka - Alain Gliksman - Alice Cooper - Robert Åsbacka - Kurt G. Blüchel - L. Arvi P. Poijärvi - Veikko Huotarinen - Edvard Richter - Eisenberg, Christian - Alvar Renqvist - Smith, Jan - Alemán, Mateo - Eero Juurikkala - Länkelä, Jaakko - Kirkkari, Anna-Maija - Jägerskiöld, Stig - Geite, Birgitta - August Ervasti - Teräväinen, Hanne - Esatapani Eskola - Lion Feuchtwanger - Eeva Litmanen - Egelhaaf, Gottlob - Becker, Max - Xingjian, Gao - Olsen, Magnus - Söderberg, Bengt G. - Goffman, Erving - George Gamow - Welch, Suzy - Ylänne, Kauko Valta - Talas, Onni - Nuutinen, Rainer - Robinson, Andrew - Weck, Onneli - Ivar Hortling - Grandferry, Vincent - Nicolaus Pevsner - Erkki Pirtola - Lassila, Ismo - Matti Ylitepsa - Seija Jaakkola - Artturi H. Snellman - Aaltonen, V. T. - Vähä-Savo, Jarmo - Maasola, Juha - Anna Quindlen - Elli Kaarlehto - Ovidius Naso, Publius - Saarenmaa, Erkki - Kasso, Matti - Irja Seppänen-Pora - Reetta Palva - Viljo Ylöstalo - Leopold Infeld - Durou, Jean-Marc - Cronvall, Marjatta - Arja Puikkonen - Nansen, Fridtjof - Fuhrman, John - Nachtigal, Gustav - Vesa Tapio Valo - Linus Pauling - Gimpel, Erich - Hunter John - Napier, Sir Charles - Steve Mattison - Nergård, Ragnhild - Lainio, Eka - Kauko Äikäs - Sitwell, Sir Osbert - Toivonen, Ester
31. Libero6.11.2008 klo 20:47
Säie 4273 (27):
Rudolf Caracciola - Anni Kaste - Tiina Holmberg-Kalenius - Stockmann, Camilla - Arakawa, Hiromu - Mowat, Farley - Elina Hytönen - Eva Wikander - Richet, Charles Robert - Tim Harford - Robert Earl - Rivas, Angel - Lessing, Gotthold Efraim - Marjatta Kontu - Uusitalo, Maija - Jussi Leino - Nummi, Petri - Rafael Engelberg - Rolfsen, Nordahl - Hulbert Footner - Rosberg, Johan Evert - Rousseau, Jean-Jacques - Else Jerusalem - Martin Melin - Inazo Nitobe - Bunyan, John - Holsti, Helge - Elsa Ervamaa - Ann Cleeves - Soili Soisalo - Olivier, Sir Laurence - Clarke, Edward Daniel - (de) Lorris, Guillaume - Machiavelli, Niccolò di Bernardo dei - Ivan Klíma - A. Varmas - Sweet, Fay - Y. M. Biese - Stine Megan - André-Marie Ampère - Richard W. Langer - Eka Ruola - Amy Gutman - Nierenberg, Gerard I. - Draper, Judith - Hellsten, Seppo - Perheentupa, Ester - E. Richard Churchill - Liikkanen, Mirja - Janne Lampolahti - Toptas, Ali Hasan - Natalie Pimenoff - French, Marilyn - Yrjölä, Rauno - Oiva Vasara - Anders Odel - Liivio, Mario - Immermann, Karl - Loeschnig, Louis V. - Välimäki, Hans - Sitwell, Dame Edith - Herder, Johann Gottfried - Elina Vaskelainen - Ernst von Jungefeld - Diane Chamberlain - Nuorto, Olli - Lauren Child - Leena Vilkka - Aarne Sihvo - Väänänen, Satu - Toivo Nygård - Dodge, Jim - Muriel Mandell - Ludvig Wennervirta - Tamara Maunonen - Nisse Sandberg - Guralnick, Peter - Roosa Toivonen - Niemi, Päivi - Venäläinen, Ari - Riitta Filppu - Pilli-Sihvola, Karoliina - Niskanen, Tarja - Jeremy Clarkson - Oshry, Barry - Roux, Pierre Émile - Louis Pergaud - Douglas Phillips-Birt - Rauno Pankola - Ampuja, Outi - Inkeri Anttila - Arvo Puukari - Reijo Luostarinen - Niilekselä, Jussi - Seija Mäkinen - Ellenberg, Heinz - Zoe Cass - Stucliffe, Jenny - Yukio Mishima - Marttila, Hanna Marjut - Tetzner, Lisa - Ari Koskinen - Einstein, Albert - Tuija Walroos - Santavuori, Risto - Tuomala, Matti - Tom Stoppard - Rauni Palonen - Esko Piippo - Peltonen Rognoni, Pirkko - Kostiainen, Pasi - Seppo Palminen - Erkki Raatikainen - Nikula, Sannaliina - Arnesen, Marianne - Nyman, Maija - Jaatinen, Pekka - Kallentoft, Mona - Abel Klami - Issa, Merja - Julius Kuster - Raabe, Wilhelm - Muikku, Jari - Renan, Ernest - Tuomas Parkkinen - Nyman, Matti - Tuominen, Pirjo - Jackson, Dave - Vuorela, Toivo - Valve, Isela - Ludvig Munsterhjelm - Metropoliitta Johannes - Stein, Uli - Lindberg Ann-Mari - Rex Hardinge - Grey, John - Hybels, Bill - Louhija, Jarl - Luhtala, Pertti - Tamminen, Leena - A. E. Järvinen - Engels, Friedrich - Heikki Salo - Lovelace, Richard - Dorgelès, Roland - Diofantos - Sinikka Salokivi - Virtanen, Unto - T. I. Sorjonen - Nordberg, Ulrika - Kytölä, Heikki - Kropotkin, Pjotr - Taylor, Alan - Anneli Holopainen - Ennius, Quintus - Skeggs, Douglas - Amy Lowell - Elisabeth Webster - Rytkönen, Sisko - Kasprowicz, Jan - Alberto Alessi - Sassoon, Siegfried - Duranty, Louis Émile Edmond - Dunant, Sarah - Angela Locke - Kaminer, Wladimir - Rudbeck, Olof - Finnanger, Tone - Elfving, Gustav - Vuokko Vänskä - Kaalep, Ain - Ikonen, Teemu - Uppstu, Peter - Elert, Claes-Christian - Antto Laiho - Henrik Lundsten - Emmanuel, Pierre - Engström, Maj-Britt - Tiina Siiskonen - Nina Kaukonen
32. Libero6.11.2008 klo 20:47
Säie 4284 (28):
Nashe, Thomas - Siikanen, Unto - Olof Stenius - Untamo Utrio - Ivar A. Heikel - Erkki Alajärvi - Virkkunen, Matti - Tarmo Mäkelä - Lou Cameron - Ostrovski, Aleksandr - Renard, Jules - Saretsky, Theodor - Rasku, Teuvo - Ooka, Shohei - Eminescu, Mihai - Aslak Nuorti - Ilse Aichinger - Rosemary Wilkinson - Ossian Elgström - Marcel Bardiaux - Unnerstad Edith - Heiniö, Mikko - Kohonen, Yrjö - Jammu - Markus Jääskeläinen - E. E. Tuompo - Paul Alvre - Emil Vachek - Kimmo Koskenniemi - Mayank Chhaya - Alison Lurie - Irja Teerisuo - Outi Gylldén - Ernst, Paul - Ludlow, Fitz Hugh - Gerhart Hauptmann - Norma Macmillan - Nuuttila, Mirjaliisa - Alice Pinkova - Arne Nevanlinna - Allen, Woody - Dunn, Sarah - Hirvensalo, Lauri - Riitta Mustonen - Nils Hedlund - Dick Forsman - Ambrosius Wollstén - Eeva Musacchia - Arja Anderson - Outi-Kristiina Hännikäinen - Edouard Schure - Ruohonen, Hannamari - Inez Svensson - Oula Silvennoinen - Erik Therman - Aimo Reitala - Lotte Lagerstedt - Dröscher, Vitus B. - Breton, André - Ruola, Marjo - Judy Mercer - Ragnar Hult - Théophile Gautier - Eeva-Leena Sariola - Axel Haartman - Ahti Hytönen - Eveli, Kari - Rafael Koskimies - Sundem, Garth - Henrik Helms - Mikko Karppi - Paul Nyberg - Raimo Hämäläinen - Nilsson, Lennart - Turtia, Kaarina - Anneli Pääkkönen - Nekrasov, Viktor - Rouvinen, Anne - Eddington, Sir Arthur - Reijo Honkonen - Nikula, Oscar - Raul Vodja - Alajoki, Matti - Taro, Viive - Vekkeli, Pirkko - Kai Yallop - Pedro Calderón de la Barca - C. Northcote Parkinson - Outi Lammi - Inber, Vera - Arvilommi, Tuula - Alison McLeay - Ylönen, Marja - Asikainen, Jaana - Alice Lyttkens - Salmansohn, Karen - Noel Barber - Egil Cederlöf - Färding, Leif - Forster, E. M. - Mary Moody - Ylä-Outinen, Urho - Halley, Edmond - Nyman, Brigitte - Tero Järvinen - Eila Kautto - Tyldesley, Joyce - Chaplin, Gordon - Ollikainen, Jorma - Mary Kuusisto - Osmo Orjanheimo - McCarthy, Cormac - Aalto, Pentti - Ignell, Bengt Arne - Ehrnrooth, Karin - Norman Forrest - Salla Korpela - Auvinen, Helmi - Ilkka Järvimäki - Kaarina Huhtinen - Ekblom, Ulla - Lise-Lotte Lystrup - Paavo Kiuru - Raija-Sinikka Rantala - Aimo Lahti - Inger Ryden - Eero Lampio - Ignell, Tina - Aapeli Saarisalo - Lauri Hendell-Auterinen - Enni Runeberg - Rudolf Rikhard Ruth - Helanterä, Antti - Isännäinen, Antti - Theodor Cederholm - Läckberg, Camilla - Arti Rautajärvi - Visser, Pietke - Kalevi Raitasuo - Oras, Jussi - Sewell Ford - Duve, Karin - Ilmari Havu - Urpo Jalava - Azeem, Mirja - Alderdice Gary - Yrjö Ruutu - Torvalds, Linus - Scheinin, Mikael - Lars Lindberg Christensen - Eino Sakari Yrjö-Koskinen - Ekelund, Kerstin - Ingrid Fridén-Abelson - Noll, Dieter - Rivera, Guadalupe - Paul Douglas - Santavuori, Ritva - Autiala, Raili - Ilpo Saastamoinen - Noreen, Adolf - Ferdinand de Saussure - Ryle, Gilbert - Rowland, Diana - Anna-Riikka Carlson - Nickson, Mary - Ränk, Gustav - A. F. Chalmers - Senja Larsen - Ehrensvärd, Augustin - Itkonen, Terho - Hellberg, Hans-Eric - Cristine Barezzani - Inger Ingmanson - Nikiforow, Maria - Inkilä, Arvo - Virtanen, Raimo S. - Oppenheimer, Robert - Tanja Kanerva - Veikko Lapinleimu - Mauno Jääskeläinen - Ewald König - Grogan, John - Hans Dominik - Kari Nyyssölä - Lily von Doblhoff - Falconer, Ian - Alain le Sage - Gallwey, Timothy - Hartvig Frisch - Cournot, Augustin - Nils-Gustav Hahl - Harri Hirvi - Ventrella, Scott - Tuomas Kilpi - Pättikangas, Eira - André Dominé - Nenonen, Aarre - Euler, Leonhard - Dowling, Colette - Euwe, Max - Ayi Kwei Armah - András Batta - Thomas L. Friedman - Nathansen, Henri - Iina Rytikangas - Suomalainen, Yrjö
33. Libero6.11.2008 klo 20:48
Säie 4294 (29):
Jenny Åkerström - Öhlenschläger, Adam - Madhur Jaffrey - Everett True - Edfelt, Bo Johannes - Sormunen, Saila - Lorayne, Harry - Richard Chapman - Arja Kalmbach - Charlotte Greig - Grotius, Hugo - Grant, David - Douwes Dekker, Eduard - Dumay, Raymond - Nyqvist, Marko - Kustavi Grotenfelt - Twelvetrees, Kate - Topo, Päivi - Vivienne Bolton - Ollila, Anne K. - Karin Åminne - Eija Stengård - Riitta Torikka - Kerkkonen, Veikko - Karvonen-Karras, Kerttu - Upanne, Maila - Aulis Rintala - Lappalainen, Tertti - Inge Laurin - Inkeri Simola-Isaksson - Niilo Valonen - Ernesto Martín - Immonen, Liisa - Saarnisto, Matti - Theodor Hahr - Rawson Philip - Per Hemmingsson - Oguma Hideo - Odd Tommelstad - Almqvist, Carl Jonas Love - Veli Valpola - Aravind Adiga - Annala, Sointu - Teppo Lampio - Irving, Clifford - Dreyer, Johan - Appelqvist-Schmidlechner, Kaija - Alho Alhoniemi - Irmeli Warmavuori - Rune Jonsson - Nupponen, Minna - Antero Manninen - Necker, Jacques - Savinainen, Pekka - Ken Sharp - Peter Freuchen - Nikunen, Erja - Järvi, Outi - Toivo Koivisto - Tiivola, Satu - Tapio Lahdenmäki - Kemppinen, Pertti - Torben Langer - Rouvinen-Kemppinen, Katriina - Arthur Morrison - Neill, Alexander Sutherland - Denis, Armand - Nick Carter - Ruokangas, Sirpa - Paul Carell - Laitinen, Aarno - Olavi Kivikoski - Knight, Allan - Aquilino Sanchéz - Edwin Hagfors - Roetert, Paul - Uotila, Erkki - Kareoja, Sirkka-Liisa - Seppo Lampela - Aarnio, Aulis - Sundvall, Viveca - Chandler, W. Britt - Taimi Mäntylä - Leroux Gaston - Niinimäki, Mirjami - Marja-Leena Muro - Ollila, Kirsti - Tiina Espo - Paul Muldoon - Nick Saviano - Ossi Lahti - Turro, Jaume - McGraw, Philip C. - Cannelin, Aulis - Stefan Wallin - Niilo Tahkolahti - Inga Aaltonen - Nikander, Pirkko - O'Casey, Seán - Airi Kulmala - Aaltonen, Kristiina - Aarne Timonen - Erkki Pohjola - Lawrence E. Lamb - Barnes, Julian - Aro, Olli - Lars Johansson - Ostwald, Wilhelm - Merja Hietaharju - Uunio Saalas - Sloan Wilson - Oikkonen, Seppo - Paul Douglas - Seppo Rihlama - Mäelo, Helmi - Muhonen, Mare - Raimo Ilaskivi - Väinö Tanner - Raimo Väyrynen - Nils Suber - Engelstad, Vibeke - Erkki Osmonsalo - Laakso-Kangas, Silja - Johannes Klockars - R. A. C. Hocksbergen - Norberg, Ulrica - Calvin, Jean - Anneli Jäätteenmäki - Karra, Petri - Reijo Ahtokari - Ruiz Safón, Carlos - Shikibu Murasaki - Illikainen, Kimmo - Mirjam Polkunen - Elenius, Jaakko - Katarina Eskola - Alanen, Aulis - Stephan Baumann - Aura Jurva - Andrei Belyi - Itkonen, Veikko - Olavi Henriksson - Olli Karila - Linturi, Olavi - Väinö Havas - Sangharakshita - Torsten Lagerberg - Rittelmeyer, Friedrich - Hannes Gebhard - Ringbom, Åsa - Ah Chee Ngala, P. - Paver, Michelle - Erkki Ala-Könni - Iivanainen, Pekka - Adèle Geras - Silja Järventausta - Alvin, Julius - Scheutz, Torsten - Eino Kotola - Lidia Jorge - Esko Kuokkanen - Eskola, Tauno - Oksanen, Erik - Kerttu Kupiainen - Erkki Vierikko - Kupiainen, Unto - Tust, Dorothea - Annika Takala - Leppäniemi, Henriikka - Adam Oehlenschläger - Rulfo, Juan - Antti Kujala - Li Po - Pellinen, Jyrki - Kytövuori, Pirjo - Jerome Bruner - Elovaara, Klaus - Sunila, Pirjo - Jarry, Alfred - Des Pawson - Nunn, Kem - Minna-Leena Erkkilä - Lari Junkkari - Reino Hirviseppä - Pia Perkiö - Öysten Köhn - Henrik Fexeus - Svennevig, Hanna - Arja Puikkonen
34. Libero6.11.2008 klo 20:48
Säie 4301 (30):
Erkki Valkeila - Laurens, Camille - Lajunen, Eelis - Simone Baron-Cohen - Nylund, Signild - Dominique Sylvain - Inga-Liisa Kautto - Thoreau, H. D. - Hewitt, Jema - Amos Tutuola - Avelino Hernández - Elina Grönlund - David Zinczenko - Origenes Adamantios - Salmela, Aaro - Oscar Blomstedt - Tapio Vallin - Ihalainen, J. K. - Janne Toivonen - Nieminen, Jukka - Kruskopf, Erik - Krueger, Adalbert - Tudor-Sandahl, Patricia - Anita Hallama - Ahvenjärvi, Juhani - Nokela, Leena - Niemi, Herman - Antoni, Robert - Robert Waller - Renvall, Essi - Irma-Riitta Järvinen - Nieminen, Hilkka Helvi - Virve Heininen - Eeva Liisa Eronen - Eliel Saarinen - Ekström, Kjell - Lassila, Kalle - Liisa Mali - Leonard Kessler - Ruth Goldway - Acton, John Emerich Edward Dalberg - Guss Mattsson - Ono, Yoko - Kontio-Nikama, Sirpa - Pirkko-Liisa Summa - Markku Koivuniemi - Monika Fagerholm - Matson, Alex - Xingijan, Gao - Aapo Junkola - Liisa Hellemaa-Hautamäki - Koivisto, Timo - McAdam, Collin - Ingald Andersson - Ojanen, Muusa - Selén, Kari - Riku Himanen - Nurmio-Lahdenmäki, Anna - A. Oksanen - Nicholas Rinaldi - Daniel Ganser - Rautajoki, Reijo - Jere Maula - Londoño-Arando, Bernado - Ollikainen, Väinö - Nervi, P. L. - Liisa Kukkanen - Elias Wessén - Nils Bouveng - Grawett, Christopher - Riitta Räsänen - Einari Haataja - Jami Bernard - Reuter, Mikael - Levä, Ilkka - Koivumäki, Marjo - Johanna Jokipaltio - Odd Brochmann - Agneta von Essen - Niilo-Jaakko Haahtela - Alftan, Robert - Riihinen, Taina - Andersson, Christina - Nina Martola - A. E. Martola - Lauren Child - Leo, Veronica - Charlotte Zeevpat - Arvid Genetz (Arvi Jännes) - Tamlander, Allan - Anna Bodenstam - Miska Fredman - Arjo Suvilehto - Tyni, Tatu - Thomas, Florence - Erik Ågren - Eeva Sora - Rene Reiche - Eva Wichman - Aladár Valmari - Risto Luukkala - Linder, Marie - Emil Cohen - Etelämäki, Risto - Teivainen, Tuula - Lähde, Kristiina - Alfonso Padilla - Antero Warelius - Sebastian Chauermann - Airaksinen, Veijo - Janne Jääskeläinen - Eskola, Timo - Mannerheim-Sparre, Eva - Virkamäki, Pekka - Kurt West - Saariaho, Matti - Trungpa, Chögyam - Monika Ahlberg - Rubén Dario - Ilmari Raekallio - Ilkka Huhta - Torvalds, Ole - Elizabeth Wolf-Cohen - Elenius, Jussi - Ilkka Malmberg - Gripenberg, Bertel - Lönnegren, Barbro - Rainer Knapas - Schütze, Rolf - Forsström, Tua - Annika Hallsvik - Karen Katafiasz - Zaric, Dushan - Andrea Wenke - Elsa Lindberg-Dovlette - Timo Jäminki - Kaarlo Julkunen - Elina Rautanen - E. R. Wartiovaara - Richard A. L. Jones - Sala, Kaarina - Alfred Rosenberg - Rubinstein, William D. - Max Heindell - Liisa Liimatainen - Erik Noreen - Einar W. Juvelius - Suvilehto, Pirjo - Juhani Valli - Laitinen-Laiho, Pauliina - Anton Zischka - Klaus Holma - Anita Shreve - Vuoristo, Pekka - Kuisma, Markku - Kemppi, Jarkko - Kirsi Vainio-Korhonen - Numers-Snellman, Gund von - Ovaska, Maila - Antoni Gronowicz - Celia Carlsén-Hartman - Aino Räty-Hämäläinen - Einhorn, Lena - Alain Robbe-Grillet - Tainio, Ilona - Abraham Poppius - Sardou, Victorien - Edwards, S. L. - Lohikoski, Seija - Järv, Harry - Rodham Clinton, Hillary - René Guénon - Nilsson, Ulf Ivar - Aili Jantunen - Nuortio, Antti - Terencio Simón Blanco - Conrad, Joseph - Hendrik Conscience - Casali, Kim - Mabel Barnes-Grundy - Yrjö Pyykkö - Kirpilä, Juhani
35. Libero6.11.2008 klo 20:49
Säie 4309 (31):
Ikola, Osmo - Mauno J. Pyhtilä - Leena Mäkelä - Liisa Enwald - Liisa Lagerstam - Mikko Huhtamies - Sulo Wuolijoki - Kiarostami, Abbas - Savolainen, Riitta - Anttonen, Vesa - Sorokin, Vladimir - Richard Michaelis - Susiluoto, Ilmari - Ritva Kokkola - Albers, Josef - Friedrich Hölderlin - Ingstad, Helge - Gummerus, Herman - Antikainen, Paula - Anttila, Aarne - Norkko, August - Stefano Benni - Ilkka Puhakka - Kaarina Kauhala - Arvo Lönnroth - Hrabal, Bohumil - Lahtinen, Heikki - Kiikkala, Kimmo - Menéndez, Ana - Ahlskog, Gunvor - Olga A. Nygren - Elg, Heidi - D. Naryschkin - Ilari Siekkinen - Eriksson, Juhani - Nissinen, Aino - Ojanen, Aimo - Merja Tynkkynen - Erkki Kivalo - Olli Mäki - Kostova, Elisabeth - Hämäläinen, Jyrki - Katajamäki, Timo - Mäenpää, Ulla - Luhtasaari, Seppo - Pietikäinen, Markku - Korpela, Pentti - Tiitola, Riina - Alegría Gallando - Osmo Salmi - Manuel Ríos - Soleil, Christian - Antturi, Kai - Ignacio Ramonet - Toivo Haapala - Latour, Bruno - Orsmaa, Taisto-Bertil - Lehto, Marja-Liisa - Sven Hirn - Niiniluoto, Maarit - Taisto Kitti - Tryggve Emond - David Brin - Nevanlinna, Heikki - Krohn, Helmi - Mannermaa, Mika - A. V. Forsman - Antti Kauranne - Émile Augier - Erkki Aleksanteri Räikkönen - Eino Friberg - Robert Crottet - Turo Kuningas - Stewen, Riikka - Adrian, Lara - Allen, Sture - Rosberg, Jukka - A. R. Niemi - Matti Viherjuuri - Robert Brantberg - Guibert, Hervé - Esko Jalkanen - Ernst Jünger - Erkki Wessman - Auer, Väinö - Neuvonen, Veikko - Kara, Jalmari - Raija Vuorinen - Erkki Mäkinen - Evijärvi, Irja-Leena - Nousiainen, Hugo - Gardberg, C. J. - Jarl Hemmer - Rakel Suominen - Nuutinen, Outi - Tuovi Aarnio - Iain Zaczek - Esa-Erik Yrjönkoski - Kari Aavasto - Tuulikki Vehko - Katja Kettu - Tudeer, O. E. - Onni Pitkänen - Eino Johannes Ellilä - Lasse Tuorila - Anu Harkki - Kiiskinen, Urpo - Pentti Fabritius - Sarah Prineas - Salo, Marja - Jorma Harjunen - Natunen, Sanna - Nieminen, Armas - Satu Lähteenoja - J. von Falke - Kalavainen, Marja - Jalkanen, Hugo - Ormasuo, Voitto - Turunen, Sirpa - Peltonen, Wihtori - Ihanainen, Merja - Julkunen, Martti - Taipale, Pilvi-Riikka - Kuusinen, Otto Ville - Lauri Hokkinen - Nissinen, Aarne - Eleanor Berman - Aleksi Valkeakylä - Laaksonen, Jouni - Ismo Hannula - Ailio, Pekka - Aromaa, Arpo - Petrus Nordmann - Aropaltio, Kirsi - Saara (tai Sara) Wacklin - Niemelä, Minni - I. A. Heikel - Lettenmeier, Michael - Lempi Pursiainen - Eini, Paavo - Väre, Mervi - Ikäheimonen, Reijo - Juha Mieto - Osmo Visuri - Räisänen, Petri - Rapo, Anssi - Scott, John - Nicolas Racot de Grandval - Anna Päätalo - Lønn, Øisten - Erkki Alaja - Joseph Pittman - Arto Kojo - Joseph Joubert - Toivo Laakso - Silenius, Petteri - Rauta, Martta - Tynjälä, Katja - Juri Felstinki - Kummu, Leena - Arthur Laurents - Siukonen, Markku - Kaijärvi, Yrjö - Jormanainen, Juha - Arnott, Stephen - Elo, Kari - Ilma Ikäheimo - Markkanen, Jyrki - Kjellén, Rudolf - Frostenson, Katarina - Aarnio, B. - Bloxsom, Carmel - Luukas - Armstrong, Lance - Chris Chant - Tuomas Akvinolainen - Elisa Heinämäki - Klinga, Ville - Lauri Sallinen - Empson, William - Mallet-Joris, Françoise - Spencer, Herbert
36. Libero6.11.2008 klo 20:49
Säie 4315 (32):
Taneli Männikkö - Koestler, Arthur - Ravio, Pirkko - Kärki, Viktor - Rinta, Tuire - Ritva Arvelo - Liisa Rasimus - Sara Mannheimer - Eero Koltta - Angervo, Sointu - Torsten Lindberg - Reijomaa, Lasse - Sigurd Roos - Sievänen-Allén, Ritva - Aaltonen, Esko - Kullervo Kemppinen - Ernst Haeckel - Lewing, Harry - Reino Lounimo - Mendelin, Irene - Nuotio, Olli - Ilmari Heikinheimo - María Moliner - Roope Mokka - Korhonen, Veikko - Karin Österling - George Popoff - Fernando Pessoa - Ahonen, Taisto - Taavitsainen, Arja - James Lee Burke - Kajetan, Koviç - Ingalill Enbom - Mary Wesley - Eva Jaeggi - Geoffrey Chaucer - R.-F.-A. Prudhomme (Sully Prudhomme) - Madsen, Axel - Lederer, Richard - Daccordi, Mauro - Rautkallio, Hannu - Niilo Karhu - Unni Drougge - Gahmberg, Stefan - Nesbit, Troy - Ojar, Tiinu - Ursula Viita-Leskelä - Lauri Kettunen - Edward Lear - Arthur Schopenhauer - Eskola, Jussi - Shelley, Mary Wollstonecraft - Fynn - Ylärakkola, Arvo - Väinö Voionmaa - Adi Hedman - Anssi Eloranta - Aleksi Neuvonen - Erskine, John - Hannu István Mäki - Kantonen, Arvo - Oiva Korhonen - Numminen, Jaakko - Osmo Virrankoski - Knuutinen, Yrjö - Juuso Hedberg - Reino Johannes Konttinen - Erkki Kansanaho - Hautala, Jouko - Kauko Kalervo Vainio - Onni Seppälä - Äyräs, Pirkko - Kustaa Sihvo - Varmas, T. - Selma Hällström - Österman, Jarmo - Mikael Rajamo - Melchior-Bonnet, Sabine - Näsi, Valde - Eric Berne - Edgar Valter - Erik Lindgren - Norman Malcolm - Markkanen, Sirkka - Ackerman, Diane - Ervin Õunapuu - Philip Binham - Märka, Veiko - Kangas, Robert - Theodolinda Hahnsson - Orlau, Karen - Edgar Snow - Whitlam, John - Hargla, Indrek - Ekström, Margareta - Aapo Ilves - Ernst Brunner - Riitta Markus - Sauter, Peeter - Ronnie Wallace - Carnegie, Dale - Löflund, Brita - Ader, Karl - Lauranto, Johanna - Aidi Vallik - Kiviranta, Joona - Alfonsi, Alice - Edvin Aedma - Matikainen, Kristiina - Atpo - Philippe Djian - Aarnipuu, Petja - Jüri Ehlvest - Tuomas Heikkilä - Liisa Tenkku - Kustaa Hautala - Lauri Hannikainen - Erika Esop - Petri Järvensivu - Vennberg, Karl - Raymond Queneau - Alfvén, Inger - Roger Callois - Speare, Elizabeth George - Elisabeth Badinter - Rydberg, Carina - Nixon, Clinton R. - Rislakki, Ensio - Ilkka Kulmala - Aldani, Lino - O'Neill, Rikki - Koivunen, Pasi - Sciascia, Leonardo - Dougal Dixon - Olympe de Gouges - East, Jacqueline - Éve Curie - Eliseo Diego - George R. R. Martin - Niemi, Irmeli - Lorrie Moore - Rose Kerr - Evert Taube - Beazley, Mitchell - Larry McMurtry - Rakovsky, Zsuzsa - Ancker, Bo - Bell, Jonathan - Newman, Edwin - Issakainen, Martti - Tiainen, Jussi - Inkeri Jokinen - Negroponte, Nicholas - Sairiala, Tauno - Olivia Saar - Richard Leigh - George Seddon - Ojala, Ella - Anneli Brown - Wilen, Fritz - Zdenêk Miler - Resu, Hemminki - Koivisto, Juhani - Niinikangas, Kalle - Lehte Hainsalu - Ulkuniemi, Olli-Pekka - Aguilera Costanza - Aune Alaja - Jormanainen, Joachim - Mauri Forsblom - Moinot, Pierre - Rosanna Brambilla - Alftan, Erik A. - Kotiranta, Jenny - Naumanen, Raija - Javier de Juan - Annuli (Aune Haarla) - Lönnkvist, Bo - Bargellini, Piero - Räihä, Jouko A. - Ahonen, Jyri - Idivuoma, Per - Rissanen, Kalle - Eskuri, Anna - Aliakbar Almaspour - Ritna, Marja - Jaatinen, Filip - Paterson, Jennifer - Rauta, Hanna - Ambrose Bierce - Connell, John - Hildebrandt, Johanne - Nigel, Oxley - Eila Hailikari - Rudolfo Anaya - Aira Davidsson - Nuotio, Kurt - Tarja Kytönen - Erik Gustaf Geijer - Elin Sjöström - Modiano, Patrick - Kai Häggman - Auchincloss, Louis - Sakari Lappi-Seppälä - Lucian Blaga - Gabriel W. Lagus - Savolainen, Erkki - Kai Myrberg - Rice, Anne - Erika Lampinen - Eadie, Betty J. - Jukonen, Hannes - Ernest Angley
37. Libero6.11.2008 klo 20:49
Säie 4327 (33):
E. F. Schumacher - Ewers, Hanns - Narby, Jeremy - Monahof, Ania - Isidore Isou - Oskari Himiläinen - Eriksen, Finn - Noro, Leo - Eric Stenbock - Collins, Jackie - Eeva Mesiäinen - Erica Pedretti - Tuomo Korteniemi - Ihimaera, Witi - Tom Sandell - Leo Siirtola - August Gailit - Tuula Sääksi - Sands, Lynsay - Andersen, Christopher - Ellen Gilchrist - Sakari Lithovius - Uzun, Mehmed - Eggleton, David - Deborah Tannen - Niklas Rådström - McNab, Andy - David Ireland - Drejer, Wolfgang - Garth Nix - Xue, Wenjuan - Anna-Greta Leijon - Orhan Kemal - Lauri Soini - Itkonen, Martti - Thureson, Birger - Émile Verhaeren - Esther Ottaway - Aulis Sallinen - Ernst Kjellberg - Gary W. Priester - Rowe, Jennifer - Elina Hirvonen - Erika Schwarze - Edward Upward - Dikobe, Modikwe - Wedekind, Frank - Keneally, Thomas - Anja Portin - Natalie Jane Prior - Renvall, Viola - Lionel Shriver - Ramón Sampedro - Ruheni Mwangi - Goldoni, Carlo - Oyono, Ferdinand - Darja Dontsova - Amadi, Elechi - Higgins, Jack - Konaru, Asare - Riccioli, Giovanni - Nortje, Arthur - Robakidze, Grigol - Lattu, Aino - Odinga, Oginga - Antonio Soler - Robert Fisk - Kahiga, Samuel - Érico Verissimo - Okara, Gabriel - Linder, Jens - Nkem Nwankwo - Waardenburg, B. C. - Carrie Grant - Tellkamp, Uwe - Eareckson, Joni - Ira Lember - Rafael Sánchez Ferlosio - Oke, Janette - Taimi Vanaselja - Jagić, Vatroslav - Vettenniemi, Erkki - Ibn-Rosteh - Huhta, Liisa - Satu Kreivi-Palosaari - Rabéarivelo, Jean-Joseph - Hiltunen, Maritta - Anna Žīgure - Ella Holm Bull - Lehtisalo, Niilo - Lopes, Fernão - Ora, Paavo - Vuento, Pentti E. - Emecheta, Buchi - Henrik Schück - Kachingwe, Aubrey - Ylönen, Aulikki - Karttunen, Marjetta - António Ferreira - Ahonen, Esko - Komnena, Anna - Nykänen, Frans - Simonetta Agnello Hornby - Young, Michael - Leila Lotti - Isabel Llácer - Räisänen, Tauno - Nuottimäki, Sakari - Rytkönen, Ahti - Iivarinen-Savorina, Salli Mari - Iverson, Jeffrey - Eisen, L. - Natalie Jane Prior - Olai Benedictus - Saari, Rami - Matti Lappalainen - Ellen Marie Vars - Ryan, Cornelius - Sannikka, Ulla - Abraham Sutzkever - Reenpää, Heikki - King, Coretta Scott - Turi, Johan - A. Jean Ayres - Seppo Vuokko - Kirsi Tuomi - Mwase, George Simeon - Nuotio, Ilkka - Aikioniemi, Päivi - Vuorinen, Markku - Kayira, Legson - Nolan, Christopher - Robert Serumaga - Antonio Gala - Adler, Martta - Ahokivi, Unto - Tuominen, Mirjam - Malte Persson - O'Connor, Flannery - Raud, Eno - Nysten, Anja - Alfonso Sastre - Erkki Kivi - Vatanen, Kim - Mielonen, Erkki - Kayper-Mensah, A. W. - Walter de Camp - Maria Flinck - Carl Edquist - Stefan, Pyhä - Hämäläinen, Outi - Ibrahim, Sonallah - Huuskonen, Antero - Ralf Parland - Daniel P. Mannix - Ilpo Probst - Sven-Ivan Sundqvist - Sassoon, Donald - Lorenz von Numers - Ross, Tony - Nuruddin, Farah - Andre Maurois - Stefan Casta - Allahwerdi, Helena - Aulis Joki - Kaasila, Marjatta - Tarja Siltala-Huovinen - Natsume, Sõseki - Koponen, Pauli - Laub, Ole Henrik - Kaeser, H. J. - Hugo Claus - Unhola, Kaija - Anders Bodelsen - Napp, Daniel - Lars Rönnquist - Takanen, Olli - Lepäsmaa, Anna-Liisa - Selormey, Francis - Ilmari Kivinen - Neil McCormick - Karmo, B. - Bertie Bergen - Nzekwu, Onuora - Richard Roht - Haruki Murakami - I. N. C. Aniebo - Ballantyne, R. M. - Robert Åsbacka - Alinen, Katja - Allan Rune Petterson - Owusu, Martin - Numminen, Jouni - Iltanen, Jussi - Issa, Kobayashi - Heikki Palva - Venezia, Shlomo - Makkonen, Otto - Turunen, Mirja - Aulis Murto - Tulkki, Heikki - Kahiluoto, Jaakko - Karen Homer
38. Libero6.11.2008 klo 20:50
Säie 4331 (34):
Riina Maukola - Airaksinen, Timo - Michael Larsen - Nyström, Solmu - Madeleine Thien - Elias Erkko - Kirsi Poutanen - Etxebarría, Lucia - Aini Setälä - Äimälä, Markus - Sartola, Pekka - Attila, Mirja - Jarno Pennanen - Enheduanna - Arto Halonen - Nilson, Astrid - David Corfield - Dickson Wright, Clarissa - Strauss, Botho - Hirvonen, Hannu - Nonnos - Otto Kallela - Lindén, Gurli - Lindman, Mervi - Väänänen, Kaija - Jääskeläinen, Pasi Ilmari - Röhl, C. G. - Guo, Xiaolu - Uriz, Francisco J. - Jukka Viikilä - Ämmälä,Vesa - Shane Maloney - Essi Olivès - Särkelä, Jussi - Ijimere, Obotunde - Dag Kjelsaas - Syl Cheney-Coker - Rikkinen, Eila - Ahrenberg, Johan Jacob - Berglund, Björn - Raija Paananen - Eriksson, Ingrid - Into Jylänkoski - Kantokorpi, Mervi - Ilmari Pusa - Sulo Saukkoriipi - Pernaa, Ville - Leo Vroman - Atte Oksanen - Esa Mäkinen - Eeva Högström - Malmberg, Bertil - Lemmetty, Jukka - Antero Raevuori - Rüfenacht, Marius - Stein, George - Greg Egan - Nathan, Ferdnand - Noël Godin - Norberg, Johan - Alonso, Dámaso - Stepan Chapman - Arlt, Roberto - Olof Landström - Mendes Campos, Paulo - Littell, Jonathan - Aleksandre Orbeliani - Itkonen, Satu - Tuomas Kempiläinen - Nadiradze, Kolau - Anssi Rauhala - Lêdo Ivo - Veltheim, Olavi - Vian, Boris - Satu Koskimies - Eleanor Herman - Alan Lomax - Álvaro Mutis - Søderlind, Didrik - Ioane Petritsi - Iida Simes - Seppänen, Esa - Angel López García - Anwar, Chairil - Lipponen, Päivi - Vandana Shiva - Auli Viikari - Raja Rao - Abrahams, Peter - Romani, Felice - Cordoso Pires, Juan - Numbadze, Nodar - Armstrong, Karen - Ewald Müller - E. N. Manninen - Eskola, Anton - Oittinen, Riitta - Aunola, Yrjö - Jujja Wieslander - Erkki Hyytinen - Ernst Jünger - Rafaél Sánchez Mazas - Scholl, Aurélien - Eleonora Joffe - Eeva Salonen - Elina Pirinen - Eija Salovaara - Antti Kyynäräinen - Niemi, Reijo - Jacq, Christian - Allen W. Stannard - Riipinen, Hilja - Aino Kontula - Lyytikäinen, Pirjo - Jared Cade - Danilo Kiš - Salin, Veli - Leena Rosenberg - René Maran - Almström, Ove - Eeva Anero - Rosa Kruger - Räisänen, Paavo - Vicki Myron - Oscar Levertin - Immonen, Björn - Rautiainen, Hannu - Uitti, Antti - Tumppi Tiusanen - Esa Vuorinen - Esko Immonen - Ernst von Salomon - Nau, John-Antoine - Neuvonen, Kiti - Talvitieva, Helka-Helena - Alfred Clark - Krista Jokinen - Eino Hanski - Kaarlo Atra - Remsu, Maria - Anssi Vuorenmaa - Arno Kasvi - Veijo Teittinen - Emmett, Jonathan - Annikki Bärman - Albert Speer - Rusesabagina, Paul - Ulla Laine - Endres, Brigitte - Tähtinen-Pöysä, Aila - Angus Wilson - Okot p'Bitek - Kaaro, Jani - Irma Tähtiranta - Alain de Botton - Olaudah Equiano - Osmo Osva - Virkki, Juha - Harjola, Tuire - Rantanen, Matti - Tuure Junnila - Arrigo Boito - Tom Zoellner - Rhona Davies - Sirkku Pihlman - Askola, Irja - Jyrki Vainonen - Emilie Flygare-Carlén - Ekholm, Timo - Markkula, Pekka - Anckarsvärd, Karin - Iris Andersson - Oppenheimer, Jerry - Yrjö Aunola - Anthony Berkeley - Ekwensi Cyprian - Arimo Helmisaari - Raija Maula - Ann-Maj Danielsen - Elli-Marja Ilkka - Kyllikki Forssell - Leena Silfverberg - Gunvor Grahn - Hansson, Fredrik - Iivari, Ulpu - Uusitalo, Aarre - Riadh Muthana - Ahlman, Erik - K. E. Sööt - Tom Mboya
39. Libero6.11.2008 klo 20:50
Säie 4343 (35):
Andersson, Stig - Irja Hyppönen - Evers, Alf - Fennell, Jan - Nikander, Marja-Leena - Anelma Järvenpää-Summanen - Eve Tharlet - Taira, Teemu - Määttälä, Viljo S. - Swantz, Marja-Liisa - Skinnari, Simo - Martti Koljonen - Edelheim, Anna - Arto Pajukallio - Owenede, Ulf - Leena Kotila - Lönnbeck, Albin Alexander - Rall, Günther - Ewen, D. - Donner, Julia - Aschan, Adolf Ossian - Arja Hammela - Aspelin-Haapkylä, Eliel - Leo Ågren - Naiyer Masud - Daly, Jude - David Held - Liisa Oksanen - Elin Kallio - Isoviita, Kikka - Kalima, Jalo - Lene Kaaberbøl - Lilius, August - Sirkka Eriksson - Ola Lauritzon - Nyström, Ruben - Nina Kilkku - Kalske, Tauno - Oswald Kairamo - Marko Juntunen - Erik S. Nyholm - Lindgren, Helena - Alain, Olivier - Ryttäri, Terhi - Hilden, Riitta - Axel Gabriels - Susan Sinisalo - Olga J. Mavrogordato - Olavi Kanerva - Ana Maria Matute - Tiina Aisla - Leppä, Asta - Assman, Dietrich - Handslip, Carole - Leonard Mlodinow - Weckman, Selma - Ala-Mutka, Jukka - Kosunen, Henna - Nieminen, Sakari - Raimo Bärman - Allen Carr - Ruokonen, Seppo - Pohjolainen, Harri - Riitta Vauras - Saalo, Anja - Jukka Pekkarinen - Enroth, Johannes - Seija Tiisala - Lönnqvist, Bo - Brunetto Latini - Niinistö, Aino - Nevanlinna, Rolf - Fletcher, J. S. - Jan Granberg - Gary K. Wolf - Forsskål, Petter - Elna Kangas - Salmelainen, Ulla - Lorenzo da Ponte - Esko Puupponen - Edoardo Sanguineti - Tim Lihoreau - Airth, Rennie - Ellan Streng - Gundel Karoly - Länsimäki, Eila - Anu Jokela - Lunna, Pauliina - Awoonor, Kofi - Ilvesviita, Pirjo - Jytte Lemkow - Westman, Kai - Amu Djoleto - Tillander, Asta - Asare, Bediako - Kyra Kyrklund - Dahl, Johan Daniel - Leila Kekkonen - Ellison Ralph - Heikkilä, Maija - Jahnsson, Evald Ferdinand - Dickie, John - Helmi Erving-Odelberg - Granath, Fredrik - Kokko, Juhana - Adam Fawer - Roos, Jacob Henrik - Katajamäki, Unto - Timo Kauppinen - Echewa, T. Obinkaram - Anders Roslund - Davidsson, Ulrika - Andrew Gross - Sven Pahajoki - Kurikka, Matti - Tiainen, Sulo - Ole M. Hoystadt - Dominic Mulaisho - Homén, Viktor Theodor - Olli Manner - Rinne, Veikko - Kaarina Manninen - Eklund, Artur - Uolevi Mattila - Arvi Oksala - Läntinen, Aarre - Eklöf, Johan Henrik - Kenneth Munson - Outi Heikinheimo - Mireille de la Lez - Zwelonke, D. M. - Mike Spick - Kylmäaho, Matti - Irja Niemi - Manu Larcenet - Toivonen, Anna-Liisa - Seela Sella - Lumme, Simo - Mikko Korventaus - Setälä, Jari - Rautio, Erkki - Kerrigan, Kate - Tähtisetä - Tabor, Roger - Esa Juurola - Antti Halonen - Edwards, Oliver - Rock, Philip - Polanyi, Karl - Richter, Eugen - Eero Veneskoski - Keijo Lyytikäinen - Nikolaus Ludwig von Zinzendorf - Raitaniemi, Jari - Rich, Simon - Oravala, Aukusti - Tuominen, Leila K. - Kohout, Pavel - Ekman, Gunnar - Raija Pyöli - Ilkka Mäkelä - Laurén, Ludvig - Guiliano, Mireille - Luhtanen, Sari - Rämö, Päivi - Väisänen, Riitta - Avellan, Gustaf Adolf - Liisa Saarenmaa - Avellan, Herman - Arvi Kivimaa - Mikkola, Jukka - Kirsti Jaantila - Axel Lindberg - Robert Renvall - Allan Menzies - Eino Sormunen - Enckell, Karl - Lowell, Robert - Richard Melander - Rein, Karl Gabriel Thiodolf - Freneau, Philip - Pitkäniemi, Frans Mikael - Lewis, Sinclair - Reuter, Odo Morannal - Langston Hughes - Sparre, Louis Pehr - Robinson, Edwin Arlington - Nicholas Meyer - Egil Haug - Gylden, Nils - Sandburg, Carl - Raimo Parmanne
40. Libero6.11.2008 klo 20:51
Säie 4346 (36):
Ekman, Gunnar - Richard Ece - Ennala, Atte - Eerola, Antero - Osip Mandelštam - Michael Gruber - Rauli Nordberg - Gilbert Shelton - Omotoso, Kole - Eero Erkko - Katherine Anne Porter - Erich, Mikko - Kovács, Magdolna - Nevanlinna, Ernst - Thomsen, Einar - Alexander Lyra - Rees, Sian - Andrew Tomas - Solmu Mäkelä - Leena Aavameri - Imam Raguza - Andrei Saharov - Väänänen, Oskari - Rindell, Arthur - Uhlgren, Sauli - Lauri Pihkala - Lampén, Ernst - Solitander, Axel - Essen, Johan von - Omasta, Vojtech - Hyvärinen, Pekka - Aimo Lindberg - Gaye Hansen - Erkki Hovi - Viktor Heikel - Esko Engström - Meyer, Emanuele - Leader, Darian - Alan Trengove - Vidal, P. Riera - Artturi Salokannel - Ernst Lindelöf - Fanny Stenroth - Hilma Jalkanen - Ernst Lönnberg - Renate Pajusalu - Lindberg, J. Walter - Egerton, Hugh - Hodell, Åke - Knud Lundberg - Rautava, Timo - Ohgami, Shingo - Gorbunov, Aleksandr - Ramsay, August - Stud Tarkel - Erland Bratt - Tuomisto, Antero - Rozov, Viktor - Roethke, Theodore - Rauanheimo, Akseli - Ingemar Johansson - Nossack, Hans - Suomalainen, Valtteri - Ilmari Jäämaa - Matti Bergström - Mikkola, Jaakko J. - Jutta Ditfurth - Tuhkunen, Yrjö - James Jones - Sven Holm - Malmström, Bodil - L. J. Fabritius - Sevón, Enzio - Iisakki Rantanen - Elis Malmeström - Marquand, John Phillips - Söderberg, Hjalmar - Askew, Victor - Randall Jarrell - Ladislav Novometský - Kai-Veikko Vuoristo - Tiuri, Martti - Theodore Dreiser - Ragnar Thoursie - E. C. McKenzie - Eugène Labiche - Ebner-Eschenbach, Marie von - Nikolai Marr - Anna-Liisa Vihtonen - Edward Tolman - Nirvi, R. E. - Rauanheimo, Yrjö - Juha Pusa - Saalasti, Filip - Pekka Salminen - Nils Strandell - Erkki Vasara - Ringbom, Nils-Eric - Colle, Marie-Pierre - Eloranta, Aaro - Rawls, Eugene S. - Senghor, Léopold Sédar - Aarne, Uuno V. - Vesterberg, Sinikka - Keckman, Carl - Leino, Ilmari - Isaksson, Folke - Eeva Paaso - Santeri Pohjanpalo - Ortmark Almgren, Sinikka - Kiparsky, Valentin - Ikäheimo, Titvi - Isaksson, Ulla - Airas, Penni (oik. Elise Marianne Airas) - Nissilä, Viljo - Juhan Liiv - Idestam, Gustaf - Fieandt, Einar - Ranta, Sirkka-Liisa - Sirkka-Liisa Riuska - Kaminski, André - Édouard Glissant - Tapani Kahri - Rytkönen, Antti - Teiter, Kirill - Lane, Harlan - Ahlfors, Lars - Russell, Gwen - Eeva Park - Koskimies, Pertti - Tungal, Leelo - Londen, Magnus - Slotte, Karl Fredrik - Konttinen, Maija - Jussi Tenkku - Kaarina Kari - Impiö, Leena - Niilo Johannes Toivonen - Eeva Salmi - Mansikka, Viljo Johannes - Schäfer, Dietrich - Christian Westerback - Käcko, Marianne - Eero Mäntyranta - Toivonen, Yrjö Henrik - Kastelli, Kerttu - Tegengren, Jacob - Bernheim, Ernst - Tengström, Jacob - Büscher, Gustav - Vaahtoniemi, Heikki - Irja Olsson - Nielsen, Liv - Vennola, Juho Heikki - Koskelainen, Jukka - Aune Peippo - Pyhälä, Mikko - Kujala, Erkki - Kaukonen, Maxi - Innala, Elin - Ilpo Halonen - Ethel Kruse - Salonen, Frans - Svedberg, Jesper - Rein, Theodor - Runnel, Hando - David Diop - Pekka Kivekäs - Sulpicius Severus - Urpo Martikainen - Erkki Antti Juhonpieti - Tony Hillerman - Anja E. Tyni - Ilomäki, Liisa - Alaa Hamed - Davidson, Fanny - Nikkilä, Eino - Oke Peltonen - Emma Hartley - Yrjö J. E. Alanen - Eränen, Kustaa - Ali, Monica - Crane, Stephen - Nurminen, Sylvia - Adrian Jones - Srimad-Bhagavatam - Meg Cabot - Oker-Blom, Gun - Nicholson, Stuart - Rodriguez, Deborah - Henderson, Frances - S. Forshuvud
41. Libero6.11.2008 klo 20:51
Säie 4351 (37):
Dorst, Tankred - Dubois, Jean-Paul - Lavoisier, Antoine - Nordhaug, Liv - Viljanen, Matti - Tamminen, Sari - Raimund, Ferdinand - Norkamo, Hilkka - Kallifatides, Theodor - Rokkanen, Pentti - Trevor, Elleston - Ossa, Jaakko - Oker-Blom, Christian Theodor - Raymond (William) Postgate - Timo Rope - Pietikäinen, Mirja - Jari Mether - Rantanen, Anne - Nissinen, Tatu - Toffler, Alvin - Iisalo, Pentti - Tarkiainen, Viljo - Jukka Mallinen - Eino Krohn - Henry Giroux - Ungaretti, Giuseppe - Pukk, Holger - Rommel, Kurt - Toivo Kuldsepp - Pope, Alexander - Ritva Seppä - Pat Moss - Saraste, Heini - Nkrumah, Kwame - Mauritz Nylund - Daeninckx, Didier - Eugène Saccomano - Nurmio, Heikki - Kilin, Juri - Räty, Antti - Tuula Pelttari - Raivo Järvi - Vallas, Hannu - Ulla Welin - Niiniluoto, Yrjö - Jules Laforgue - Uus-Honko, Matti - Itkonen, Erkki - Kaarlo Hänninen - Nokelainen, Maija-Liisa - Abdarrahman Ibn Khaldun - Ulla Håkanson - Näslund, Lena - Anttila, Pirkko - Komi, Paavo - Ormio, Leena - Niemi, Aukusti - Tuomas Ragvaldinpoika - Alan Riding - Nixon, Richard - Ryhänen, Timo - Martti Kainulainen - Nordenskiöld, Adolf Erik - Ikor, Roger - Raimo Sallinen - Erik Palmén - Esko Viljanen - Erkki Palosuo - Ohlsson, Irene - Erkki Palmén - Eskil Petraeus - Serrano, Paco - Christina Thorn - Romppainen, Birgitta - Tuutti, Veikko - Kulomaa, Jukka - Kontu, Rauni - Nester, Mary Ann - Antje Junni - Nilsson, Jan-Olof - Otfried Preussler - Eileen Geeson - Olof Kolmodin - Numminen, Mirjam - Mika Wickström - Öhman, Antti - Torri-Tuovinen, Mari - Iiro Kajanto - Okigbo, Christopher - Repo, Hannele - Laaksonen, K. J. - Juan José Millas - Sorokin, Pitirim - Markku Rautonen - Eija Kämäräinen - Eskola, Pentti - Taisto Kalevi Sorsa - Armas Ruotsalainen - Elias Lagus - Sari Mikkonen - Esslin, Martin - Inkilä, Arvo - Vanina M. Carta - Triberti, Paolo - Linnavuori, Arja - Antti Henttonen - Etzioni, Amitai - Allilujeva, Svetlana - Antti Achrenius - Strouf, Judie L. H. - Holmelund Minarik, Else - Eeva Kristoffersson - Niven, David - Drewermann, Eugen - Emma Irene Åström - Muoniovaara, M. - Marja-Leena Mikkola - Aino Pohjanoksa - Arianna Stassinopoulos Huffington - Norokorpi, Ilpo - Pausanias - Adriano Bacchella - Aasgaard, Kristin - Nina Toukoluoto - Tapaninen, Jaakko - Ouologuem, Yambo - Bernard, Fred - Emtö, Solveig - Gudrun von Beckmann - Nelson DeMille - Laser, Birgit - Ian Christe - Thekla Vennebusch - Hoffman, Jilliane - Endemann, Britta - Thomas A. Harris - Ilmo Itätuuli - Lantermann, Yvonne - Nordman, Eira - Annegret Bangert - Tolk, Anne - Engert, Brigitte - Tuula Jäntti - Taneli, Mari - Rossi, Tapani - Ilkka Mäyrä - Räntilä, Pirkko - Kavén, Pertti - Thore Andersson - Næss, Arne - Elin Wägner - Elsa Bruun - Ulla Horstia - Arvo Laro - Riitta Maaniemi - Mazeline, Guy - Urey, Harold - Laurentius Petri - René Benjamin - Novik, Naomi - Määttä, Timo - Marie-Claire Blais - Savignon, André - Eija Gustafsson - Norén, Eeva - Aittoniemi, Suti - Toivo Tarvas - Sjölin, Kerstin - Nukari, Lauri - Raija Lehto - Thierry Sandre - Robinson, Marilynne - Nauticus (oik. Mika Waltari) - Sini Sovijärvi - Väyrynen, Heikki - Kirves, Jenni - Ikonen, Veli - Ilpo Vuorinen - Eino Puromo - Margriet de Moor - Rantavuori, Markus - Susanna Jones - Swan, Michael - Lattik, Jaan - Annikki Verkkoniemi - Maurice Grevisse - Simo Korpela
42. TJV6.11.2008 klo 21:43
Abdourahman Waberi (Le Pays Sans Ombre)
43. Owlie6.11.2008 klo 21:50
Ricardou, Jean (La Prose de Constantinople)
44. Eki6.11.2008 klo 21:53
Auli Paavola (Perhekeskustoiminnan kehittäminen - Perhe-hankkeen loppuraportti; yksi tekijöistä)
45. marjuko6.11.2008 klo 21:54
Antti Piikki (Irtopiikkejä)
46. Owlie6.11.2008 klo 22:01
Kai Ekholm (Kielletyt kirjat 1944-46)
47. Eki6.11.2008 klo 22:05
Marja Dahlström (Ajatuksia pienten lasten vanhemmille steinerpedagogiikan näkökulmasta)
48. TJV6.11.2008 klo 22:07
Maxime Du Camp (Une histoire d'amour)
49. Eki6.11.2008 klo 22:09
Petra Palukka (koirarotukirjojen yksi tekijä)
50. Owlie6.11.2008 klo 22:11
Alfred Kern (Le bonheur fragile)
51. marjuko6.11.2008 klo 22:13
Rauanheimo, Uljas (Helsinki ennen meitä, toinen tekijöistä)
52. Owlie6.11.2008 klo 22:15
Amin Maalouf (mm. libretot oopperoihin Adriana Mater ja Kaukainen rakkaus)
53. Eki6.11.2008 klo 22:16
Fogle, Bruce (Koiranomistajan käsikirja)
54. TJV6.11.2008 klo 22:16
Federman Raymond (Surfiction)
55. TJV6.11.2008 klo 22:19
Claire Castillon (Le Grenier)
56. Owlie6.11.2008 klo 22:20
Camus, Renaud (l' Échange)
57. marjuko6.11.2008 klo 22:22
Doris Wild (Ikonen; Kirchliche Kunst des Ostens)
58. (Libero)6.11.2008 klo 22:28
(Jatkuu TJV:n Claire Castillonista...)
59. Owlie6.11.2008 klo 22:38
Onttonen, Markku (Jääkärikirja)
60. TJV6.11.2008 klo 22:42
Kirst, Hans Hellmut (Kenraalien yö)
61. Owlie6.11.2008 klo 22:45
Margit von Willebrand-Hollmerus (Oman itsensä tuomari)
62. TJV6.11.2008 klo 22:51
Sollers, Philippe (Paradis)
63. Owlie6.11.2008 klo 22:54
Procopé, Hjalmar (Unilaiva)
64. TJV6.11.2008 klo 22:56
Raymond Aron (Le Grand Schisme)
65. Owlie6.11.2008 klo 23:06
Nadolny, Sten (Hitauden ylistys)
66. TJV6.11.2008 klo 23:09
Nyberg, Matti Asseri (Palokärjen huuto)
67. Eki6.11.2008 klo 23:09
Nyyssölä, Hannu (Omistajaohjaus, sisäinen yrittäjyys ja tuloksellisuus ammattikorkeakouluissa)
68. Eki6.11.2008 klo 23:10
Riitta Viitala (Perhekeskustoiminnan kehittäminen - Perhe-hankkeen loppuraportti; yksi tekijöistä)
69. TJV6.11.2008 klo 23:11
Anny Duperey (L'Admiroir)
70. marjuko6.11.2008 klo 23:21
Eila Grönroos (Elämäni kolme vallankumousta)
71. Owlie6.11.2008 klo 23:23
Onetti, Juan Carlos (Sitten kun)
72. (Libero)6.11.2008 klo 23:37
(TJV:n lähettämästä nimestä 'Kirst, Hans Hellmut' Owlie jatkoi Margitilla kello 22.42. Väliin sijoitin nimen

Tallgren, A. M. [M. A. Castrén].)
- - -

Jään kohtapuoliin noin kolmen päivän tauolle. Huolehdittehan siitä, ettei ketju katkeile, please!)
73. TJV6.11.2008 klo 23:43
Stenlund, Virpi (Jos minä puhuisin sinulle)
74. Libero6.11.2008 klo 23:46
Pehr Kalm (Kaikenlaisia yleisiä haittoja taloudenpidossa)
75. Eki6.11.2008 klo 23:47
Liesel Baumgart (Tottelematon koira; toinen tekijöistä)
76. TJV6.11.2008 klo 23:48
Michel Verne (L'Eternel Adam)
77. Owlie6.11.2008 klo 23:48
Alvtegen, Karin (Tuntematon) [AGB]
78. Owlie6.11.2008 klo 23:53
Rolf Pipping (Språk och stil)
79. (Libero)6.11.2008 klo 23:53
(Jatkuu Ekin Baumgartista...)
80. Libero6.11.2008 klo 23:56
Gray, Patsey (muun muassa hevosaiheinen Tähti-sarja)
81. Owlie7.11.2008 klo 00:01
Yves Velan (Je)
82. TJV7.11.2008 klo 00:02
Alli Grönroos (Tunteille pidän ovea auki)
83. Eki7.11.2008 klo 00:09
Sarjala, Jukka (Järki hyvä herätetty - koulu politiikan pyörteissä)
84. TJV7.11.2008 klo 00:10
Kaarlo Uskela (Pillastunut runohepo)
85. Owlie7.11.2008 klo 00:16
Laura Soinne (Tuulitunturin jättiläinen) [FON, ei EN]
86. TJV7.11.2008 klo 00:17
Eila Gummerus (Siuro-lapsi)
87. RA7.11.2008 klo 00:20
Steven Hall (Haiteksti)
88. Eki7.11.2008 klo 00:25
Alila, Kirsi (Varhaiskasvatus vuoteen 2020; toinen tekijöistä)
89. RA7.11.2008 klo 00:28
Sirkka Santapukki (Oivallus)
90. Eki7.11.2008 klo 00:30
Kekkonen, Marjatta (Perhekeskustoiminnan kehittäminen - Perhe-hankkeen loppuraportti; yksi tekijöistä)
91. Owlie7.11.2008 klo 00:31
Sekyi, Kobina (The Blinkards)
92. TJV7.11.2008 klo 00:34
Aku Aittokallio (Yö lentää) [kirjastos remontissa]
93. Libero7.11.2008 klo 00:38
O. Hallesby (Ihmisluonteet Raamatun valossa)
94. Eki7.11.2008 klo 00:40
Bell Hooks (Vapauttava kasvatus)
95. RA7.11.2008 klo 00:40
Bob Fenster (Laugh Off)
96. RA7.11.2008 klo 00:42
Kaste, Petri (Suomen parhaat vitsit 2008; toinen tekijä)
97. TJV7.11.2008 klo 00:43
E. G. Gulin (Sydämen viisaus)
98. Eki7.11.2008 klo 00:45
Repo, Aila (Koulutusluokitus 2006)
99. Owlie7.11.2008 klo 00:46
Niinivaara, Ensi (Hiljaiset rannat) [Hyviä lomia Liberolle ja Öitä kaikille. Puhelinkin simahti]
100. RA7.11.2008 klo 00:56
Amy Sohn (Sex and the City)
101. Eki7.11.2008 klo 01:09
Heinonen, Laura (koirarotukirjojen yksi tekijä)
102. Hemuli7.11.2008 klo 09:05
Aaltonen, Markus (Miten meistä tuli kansanedustajia? ; toinen tekijä; myöhästyi eilen)
103. Seppo7.11.2008 klo 09:23
Sneck, Timo (Tullilainsäädäntö)
104. Eki7.11.2008 klo 09:57
Marja Putkisto (Method Putkisto - kiinteä vartalo & ihana olo: kevytohjelma)
105. PP7.11.2008 klo 10:45
Ohrt, Roberto (A History of the Situationist International and Modern Art)
106. Eki7.11.2008 klo 10:47
Obama, Barack (Dreams From My Father: A Story of Race and Inheritance)
107. Owlie7.11.2008 klo 11:14
Kari Lahti (Suomalaisen kasviopas)
108. Maikki7.11.2008 klo 11:14
Carr, Philippa (oik. Victoria Holt mm. Petollinen rakastaja)
109. Maikki7.11.2008 klo 11:17
Taipale, Mikko (Upton Sinclair)
110. TJV7.11.2008 klo 11:18
Knuutila, Jarmo (Sotalapsi ei unohda, 2. tekijä)
111. Eki7.11.2008 klo 11:22
Martin, Suzanne (Selkäjumppaa)
112. Hemuli7.11.2008 klo 11:41
Nielsen, Ulrika (En bok av kött och ord)
113. Maikki7.11.2008 klo 12:34
Kari A. Nurmela (Sateenvarjorattaat)
114. Eki7.11.2008 klo 12:39
Laitinen, Raimo (Suunnistusratoja lapsille ohjeita harjoitusten ja kilpailujen järjestämiseen; yksi tekijöistä)
115. RA7.11.2008 klo 12:48
Markku Halme (Nisse M)
116. Eki7.11.2008 klo 12:55
Miettinen, Anneli (Suunnistusratoja lapsille - ohjeita harjoitusten ja kilpailujen järjestämiseen; yksi tekijöistä)
117. Hemuli7.11.2008 klo 13:22
Lina Sandell (Korsblommor)
118. RA7.11.2008 klo 13:30
Lundberg, Tom (Onnistujan Pikku-Jättiläinen; toinen tekijöistä)
119. Hemuli7.11.2008 klo 13:32
Michel Phillips (Kahtia jaennut kansa; toinen tekijä )
120. Eki7.11.2008 klo 13:38
Pagano, Joan (Koko kehon treeniä)
121. RA7.11.2008 klo 13:45
Anniina Salminen-Carrera (Mallikoulu)
122. Maikki7.11.2008 klo 13:58
Räsänen, Hilma (Suomenlahden takaa)
123. Eki7.11.2008 klo 14:02
Määttä, Kalle (Etärahapelien sääntelystä)
124. Maikki7.11.2008 klo 14:03
Eero Pokela (Hautajaiset Petroskoisa)
125. Eki7.11.2008 klo 14:05
Anu Puromies (Tähtiä jäällä tarinoita taitoluistelusta)
126. Maikki7.11.2008 klo 14:07
Sachnowitz, Herman (Se koskee myös sinua)
127. Eki7.11.2008 klo 14:15
Annamiina Pulliainen (Perusratsastus)
128. Hemuli7.11.2008 klo 14:15
Aurelius Prudentius (Liber Cathemerinon)
129. Hemuli7.11.2008 klo 14:17
Eschenbach, Wolfram von (Parsifal)
130. Maikki7.11.2008 klo 14:39
Mirka Vuopio (yksi tekijä Pohjoiset pakolaiset. tietoa ja tarinoita Lapin sodasta ja lappilaisten evakkotaipaleesta)
131. Eki7.11.2008 klo 14:43
Oesch, Klaus (Virtuaalinen voimaantuminen - tapaustutkimus ammattikasvatuksen oppimisympäristön toimintaedelletysten ja tietokäytäntöjen kehitysmahdollisuuksista vuorovaikutteisten tieto-ja viestintäteknologian näkökulmasta)
132. Maikki7.11.2008 klo 14:46
Siddiqui, Mona (Kuinka Koraania luetaan)
133. Eki7.11.2008 klo 14:49
Anne Soini (Kuntopiiriopas - virikkeitä vertaisohjaajille )
134. Maikki7.11.2008 klo 14:55
Newman, Bernard (Vakooja)
135. Hemuli7.11.2008 klo 14:57
Daniel Bernoulli (Hydrodynamica)
136. Eki7.11.2008 klo 15:00
Lucy Knight (Laihduttajan kuntokävely - tehokas ja helppo tapa pudottaa painoa ja pysyä hoikkana)
137. Maikki7.11.2008 klo 15:00
Leskelä, Timo (Kultaiset koululaiset)
138. Maikki7.11.2008 klo 15:01
Helena Hallenberg (Islamin porteilla)
139. Hemuli7.11.2008 klo 15:01
Houellebecq, Michel (Lanzarote)
140. Eki7.11.2008 klo 15:03
Gee, Darrin (Golfin seitsemän oivallusta - henkisen pelin hallitseminen kentälläja sen ulkopuolella)
141. Hemuli7.11.2008 klo 15:03
Güner Yasemin Balki (Arabboy)
142. Hemuli7.11.2008 klo 15:05
Ilmari Haapalainen (virsirunoilija)
143. Maikki7.11.2008 klo 15:08
Nieminen, Veli (Ampujan käsikirja)
144. eKI7.11.2008 klo 15:10
Litmanen, Pekka (Urheilujohtamisen ooppera)
145. Hemuli7.11.2008 klo 15:10
Ljudmila Markianova (Karjalankielen sanakirja; toinen tekijä)
146. Hemuli7.11.2008 klo 15:12
Kukkonen, Juha (Matkalla Afrikkaan)
147. Maikki7.11.2008 klo 15:14
Anne Tolstoi Wallach (Naisten osa)
148. Hemuli7.11.2008 klo 15:16
Hänninen, Jyri (Kallis köyhyys; toinen tekijä)
149. Eki7.11.2008 klo 15:17
Riku Aalto (Tie tuloksiin - kovakantinen kunto-ohjaajasi)
150. Eki7.11.2008 klo 15:19
(sori, Riku oli jo)

Ritva Tanskanen (Kunto-ohjaajan opas hyvästä vieläkin paremmaksi; yksi tekijöistä)
151. Maikki7.11.2008 klo 15:45
Nivarpää, Erkki (Kätevyyden kirja)
152. Hemuli7.11.2008 klo 16:01
Kopylova, Polina (Ura uusi urkenevi)
153. Eki7.11.2008 klo 16:21
Anne Kettula (Tuntiohjelmia iäkkäiden liikuntaan - virikkeitä vertaisohjaajille)
154. Maikki7.11.2008 klo 16:40
Andrea de Carlo (Macno)
155. Eki7.11.2008 klo 16:41
Laitinen, Lasse K. (Suomen jääspeedwayn ja maarata-ajon historiaa eilen ja tänään)
156. Hemuli7.11.2008 klo 16:45
Kulhua, Rae-Marja (Rae-Marjan pakinoita)
157. Owlie7.11.2008 klo 16:48
Alajoki, Pirjo (Masennus elämän voimavarana)
158. TJV7.11.2008 klo 16:49
Jaakko Gummerus (Eteenpäin)
159. T.Avis7.11.2008 klo 16:49
Jaak Jõerüüt (Diplomaat ja mälu)
160. T.Avis7.11.2008 klo 16:53
Ulvio, Uuno (Kievarinpoika muistelee)
161. Eki7.11.2008 klo 17:01
Nymann, Birgitte (Keho kuntoon Pilates-menetelmällä; toinen tekijöistä)
162. Hemuli7.11.2008 klo 17:10
Eero Salmi (Elämän siiville)
163. Eki7.11.2008 klo 17:15
Marika Kiikala (Aikuisten liikuntaa leikkipuistossa - virikkeitä vertaisohjaajille)
164. Owlie7.11.2008 klo 17:55
Asko Kariluoto (Ei elämä helpolla päästä)
165. Hemuli7.11.2008 klo 18:03
Ohnstad, Tore (Foto på ungdomskoletrinnet)
166. Owlie7.11.2008 klo 18:13

Eija Koskela (Avioliiton ajo-ohjeita), 2. kirjoittajista [Emulita, kävitsä Facebookissa?]
167. Eki7.11.2008 klo 18:18
Lotte Paarup (Keho kuntoon Pilates-menetelmällä; toinen tekijöistä)
168. Hemuli7.11.2008 klo 18:32
Pietiläinen, Petri (Kotkanpoika ja albatrossi; toinen tekijä, Owlie, emmä niin fiksu ole, että mitään Facebookeja hallitsisin. Miksi?)
169. Eki7.11.2008 klo 18:39
Rolf Leppänen (Tuli ja liike - toiminnallisen ammunnan perusteet)
170. RA7.11.2008 klo 18:42
El Hilali, Maria (Arabia-suomi-sanakirja)
171. Owlie7.11.2008 klo 18:49
Ilkka, Leena (Avain tunteiden taloon), 2. kirjoittajista
172. RA7.11.2008 klo 18:52
Alho, Irja (Käyttökielioppi)
173. Owlie7.11.2008 klo 18:55
Junkkaala, Eero (Olet vapaa)
174. TJV7.11.2008 klo 18:58
Raymond Federman (Eilen myöhässä)
175. Hemuli7.11.2008 klo 19:01
Aurelius Prudentius (Myöh. aiemmin)
176. TJV7.11.2008 klo 19:02
Simonen, Tapio (Pöytätennistä oppimaan, yksi tekijöistä)
177. Hemuli7.11.2008 klo 19:04
Outi Kivimäki (Merenkulkuperinnettä Ämpärporista Pröttikarvialle)
178. Owlie7.11.2008 klo 19:15
Keynes, John Maynard (Työ, korko ja raha)
179. TJV7.11.2008 klo 19:21
Risto Rantala (MMM olympiakirja 1996)
180. Hemuli7.11.2008 klo 19:40
Laestadius, L. L. (Katso, Jumalan karitsa)
181. TJV7.11.2008 klo 19:44
Lehtinen, Hannu (Kersat eivät kursaile)
182. Owlie7.11.2008 klo 19:51
Ulla Riutta (Eron lapset) [Touche]
183. RA7.11.2008 klo 19:52
[Lehtinen, Hannu on jo ollut]

Stranden, Kaisa (Sankarikoirat)
184. Owlie7.11.2008 klo 19:56
Santiago de la Torre Moral (SUOMI/ESPANJA/SUOMI sanakirja
185. [Owlie]7.11.2008 klo 19:59
[Keynesin kirjan nimi alkaa Työllisyys eikä Työ]
186. TJV7.11.2008 klo 20:04
Anitra Karto (Joka naisen voimisteluopas)
187. (TJV)7.11.2008 klo 20:08
(Liberolle ehdotan 19:44 Lehtinen, Hannu tilalle:
Laesvirta, Sigrud. Teos Lukittu sola)
188. (TJV)7.11.2008 klo 20:14
(Eiku. Peruutan koko sotkun, muuten jatkuu ihan oikein:
Laestadius L. L. > Stranden, Kaisa > Santiago de la Torre Moral
> Anitra Karto)
189. Owlie7.11.2008 klo 20:23
Tayeb Salih (Te Wedding of Zein)
190. Hemuli7.11.2008 klo 20:29
Houellebecq, Michel (lanzarote; myöhästyi taannoin)
191. Eki7.11.2008 klo 20:41
Eeva-Liisa Kronqvist (Varhaiskasvatus vuoteen 2020; toinen tekijöistä)
192. Owlie7.11.2008 klo 20:49
Senghor, Léopold Sédar [kova myöhästymään]
193. Eki7.11.2008 klo 20:51
Aatu Karri (Kesäksi kuntoon aloita nyt; toinen tekijöistä)
194. TJV7.11.2008 klo 20:51
Arvo Vartia (Urheilun aateluus)
195. TJV7.11.2008 klo 20:56
Rantamaa, Antti J. (Olympiavoittajien testamentti)
196. Owlie7.11.2008 klo 20:56
Alex La Guma (A Walk in the Night)
197. Owlie7.11.2008 klo 20:58
Jarl Sundquist (Läskikapina)
198. TJV7.11.2008 klo 21:00
Sigrud Laesvirta (Lukittu sola)
199. Owlie7.11.2008 klo 21:02
Themba, Can (The Will to Die) [ei oo]
200. Hemuli7.11.2008 klo 21:04
Ahokallio, Tapio (Ripari; yksi tekijöistä)
201. TJV7.11.2008 klo 21:10
Irma Järvinen (Kirvun Vilkas 1901 - 1991) [Hyvä!]
202. Eki7.11.2008 klo 21:12
Niemi, Aleksi (Terveysliikuntaa - helppoa, hauskaa, tehokasta)
203. Hemuli7.11.2008 klo 21:15
Saarainen, Pekka (Sanktus; yksi tekijöistä)
204. Eki7.11.2008 klo 21:17
Karri, Meri-Tuuli (Kesäksi kuntoon aloita nyt; toinen tekijöistä)
205. TJV7.11.2008 klo 21:18
Ahola, Martti (Urheilun vuosikirja 5, MM -83) 2. tekijä
206. (TJV)7.11.2008 klo 21:19
(Jatkuu Karri, Meri-Tuulista)
207. Hemuli7.11.2008 klo 21:21
Lasse Heikkilä (Elämänpuu)
208. Owlie7.11.2008 klo 21:27
La Guma, Alex (myöh.)
209. Eki7.11.2008 klo 21:43
Eino Ketola ("Bunkkeri" - Urheiluopistosäätiö 1952-2002)
210. TJV7.11.2008 klo 21:46
Arvo Vartia (myöh.)
211. Hemuli7.11.2008 klo 22:03
Aira Samulin (Auringonpimennys)
212. Eki7.11.2008 klo 22:05
Ahonen, Jarmo (MP Power Pilates - harjoittelemalla voiman tasapainoon)
213. Eki7.11.2008 klo 22:08
Ina G. Sommermeier (Ratsastajan istunta - vinkkejä parempaan tasapainoon)
214. TJV7.11.2008 klo 22:10
E. G. Gulin (myöh.)
215. Eki7.11.2008 klo 22:12
Itkonen, Hannu (Asfalttiprinssit - tutkimus skeittareista; yksi tekijöistä)
216. TJV7.11.2008 klo 22:13
Nironen, Heli (Isä-Järvisen elämäkerta)
217. Eki7.11.2008 klo 22:16
Loman, Petri (Formula 1 -legendat - satavuotisen Grand Prix -historian suuimmat sankarit)
218. Owlie7.11.2008 klo 22:16
Lenrie Peters (myöh.)
219. Owlie7.11.2008 klo 22:18
R. L. Peteni (Hill of Fools)
220. TJV7.11.2008 klo 22:22
Irja Kleemola (Naisliikuntaa 100 vuotta)
221. Hemuli7.11.2008 klo 22:22
Irmeli Halttunen (Vägvisare; toinen tekijöistä)
222. Hemuli7.11.2008 klo 22:23
Lindgren, Kristiina (Claves del éxito; yksi tekijöistä)
223. TJV7.11.2008 klo 22:27
Andersson, Tommy (Pöytätennis) 2. tekijä
224. marjuko7.11.2008 klo 22:30
Merikoski, Veli (Julkisen sanan neuvosto)
225. Hemuli7.11.2008 klo 22:31
Irmeli Halttunen (Ehtiiköhän nyt!)
226. Owlie7.11.2008 klo 22:32
Michel Cournot (Au cinéma)
227. Owlie7.11.2008 klo 22:34
Ellis S. Edward (Nopsajalka-sarja)
228. TJV7.11.2008 klo 22:34
Tauno Juurtola (Hiihto, mäenlasku, pujottelu)
229. TJV7.11.2008 klo 22:36
Rautava, K. (Nuori runo)
230. Hemuli7.11.2008 klo 22:37
Reinikka, Pekka (Merta lähempänä kalassa)
231. Eki7.11.2008 klo 22:37
Katri Lilja (Suunnistusratoja lapsille - ohjeita harjoitusten ja kilpailujen järjestämiseen; yksi tekijöistä)
232. Hemuli7.11.2008 klo 22:38
Kaasinen, Kaija (Qué tal; yksi tekijöistä)
233. TJV7.11.2008 klo 22:39
Junttila, Päivi (Kaipaus niin kuin Catullus)
234. Maikki7.11.2008 klo 22:39
Audrey Erskine Lindop (Tie mestauslavalle)
235. TJV7.11.2008 klo 22:41
Pekka Nieminen (Pöytätennistä oppimaan, yksi tekijöistä)
236. Maikki7.11.2008 klo 22:42
Veikko Remes (Oik. Reino Lehväslaiho. Rintamalotat)
237. Hemuli7.11.2008 klo 22:42
Valkonen, Martti (Venäjä - kovan linjan energiajätti)
238. Hemuli7.11.2008 klo 22:43
Sinisalo, Mikko (Ziel; yksi tekijöistä)
239. (TJV)7.11.2008 klo 22:43
(Rautava, K. > Katri Lilja > Junttila, Päivi; tässä mennään)
240. TJV7.11.2008 klo 22:48
Keva, Jorma (Pöytätennistä oppimaan, yksi tekijöistä)
241. Hemuli7.11.2008 klo 22:49
Maria Vuorio (Nalle vaarallisilla vesillä)
242. TJV7.11.2008 klo 23:07
Ojala, Armas (Kaskuja Mäntän pitkän piipun juurelta)
243. Eki7.11.2008 klo 23:12
Sam Murphy (Nykynaisen kuntokirja -avoitteellinen kunto-ohjelma tähtää painonhallintaan, lihasten kiinteytymiseen, ryhdin parantamiseen ja lisäenergiaan-pysyvästi)
244. Owlie7.11.2008 klo 23:12
Sahle Sellassie (The Afersata)
245. turutar7.11.2008 klo 23:13
Elsbeth Huxley (Liekkipuiden varjossa)
246. Owlie7.11.2008 klo 23:14
Heli Tamminen (Avain tunteiden taloon)
247. Eki7.11.2008 klo 23:14
Niskakangas, Tuomas (On Tour - ammattilaistenniksen taustat; toinen tekijöistä)
248. Owlie7.11.2008 klo 23:15
Ernest Pérochon (Conte de Cen et un Matins)
249. Owlie7.11.2008 klo 23:16
Sahle Sellassie (myöh.)
250. turutar7.11.2008 klo 23:22
Sellassien perään taas Elsbeth Huxley, jonka tälläsin tuonne aikaisemmin tarkistamatta missä mennään.
251. Owlie7.11.2008 klo 23:27
Ernest Pérochon (3. yritys)
252. Eki7.11.2008 klo 23:29
Esa Utriainen (Keihäänheitto)
253. Eki7.11.2008 klo 23:30
Oikarinen, Erkki (Kestävyysjuoksuvalmennuksen perustietoa)
254. Owlie7.11.2008 klo 23:30
Eija Lehmuskallio (Suomalaisen kasviopas) 1. kirjoittajista
255. Owlie7.11.2008 klo 23:36
>jatkuu Oikarinen, Erkki > [eikö niin]
256. TJV7.11.2008 klo 23:43
Kallio, Lilian (Puumajakesä)
257. Eki7.11.2008 klo 23:44
Ahonen, Jarmo (MP Power Pilates - harjoittelemalla voiman tasapainoon)
258. Owlie7.11.2008 klo 23:47
Michel Butor (Tänä yönä nukut levottomasti)
259. Eki7.11.2008 klo 23:48
Rautopuro, Juhani (Asfalttiprinssit - tutkimus skeittareista; yksi tekijöistä)
260. TJV7.11.2008 klo 23:50
Ihalainen, I. K. (Skywalker Under the Outlaw Sun)
261. Owlie7.11.2008 klo 23:51
Koskela, Jouni (Avioliiton ajo-ohjeita) 2. kirjoittajista
262. marjuko7.11.2008 klo 23:52
Kahn, Fritz (Suuri luonto I)
263. (TJV)7.11.2008 klo 23:52
(Ihalainen, J. K.)
264. Hemuli7.11.2008 klo 23:53
Nils Bolander (virsirunoilija)
265. TJV7.11.2008 klo 23:53
Nieminen, Pekka (myöh.) [harvaseyö]
266. marjuko7.11.2008 klo 23:53
[Kahn Fritz myöhästyi]
267. TJV7.11.2008 klo 23:55
Rahkonen, Kerttu (Rapa roiskuu naapurissakin)
268. Owlie7.11.2008 klo 23:57
Ulla Riutta (yrittää taas)
269. Hemuli7.11.2008 klo 23:58
Tapio Lyyra (Mansikkaheinä)
270. TJV7.11.2008 klo 23:58
Austin, H. W. Opi tennis helposti) [ ! ]
271. (Eki)7.11.2008 klo 23:59
(Muistatteko Liberon pyynnön, että jarrutellaan 255:n jälkeen...)
272. Hemuli8.11.2008 klo 00:02
[No ei kyllä muistettu! Ja olikos se tänään vai eilen kun Libero lähti lomille?]
273. [Owlie]8.11.2008 klo 00:05
[ZZZZZZZZZZZZZZZZZ]
274. (TJV)8.11.2008 klo 00:07
(Eki, eikö kuitenkin ole niin, että jos on paljon ohimenneitä
tai jotakin tämänkaltaista välitekstiä, niin voisi ylittää jonkin
verran?) [Vastahan tässä aletaan päästä vauhtiin.]
275. (TJV)8.11.2008 klo 00:08
(Ai, no ei sitten)
276. (Eki)8.11.2008 klo 00:09
(Ikävähän tämä tilanne on, mutta pahalta tuntuu myös tehdä hyväntekijämme toivetta vastaan)
277. (TJV)8.11.2008 klo 00:11
(Niin kyvykäs ja tarmokaskin kun mies vielä on)
278. Libero9.11.2008 klo 15:06
Kiitos, kun odotitte!
- - -

Tässä yksi parsimus:

Säikeeseen 4346 (36) nimi 'Senghor, Léopold Sédar' oli ehtinyt. Eeva-Liisa Kronqvistin ja Aatu Karrin väliin panin nimen

Stettbacher, J. Konrad (Kärsimyksen mielekkyys).

Nyt kohti säiettä 39...
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *