KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS KOVIS 25.10.2008

4324. IS KOVIS 25.10.2008

Lauri Kultti25.10.2008 klo 12:56
Olen joko hurjassa vireessä tai sitten Tonin 3-palloinen olikin 3-! Aika harvoin saan 3-palloisen tehtyä yhdeltä istumalta vähän yli puolessa tunnissa.

Pääkuvan vierusta ylhäällä pisimpään jumitti. Hauskin oli ehkä YHDEN TEKEVILTÄ.
2. [RA]25.10.2008 klo 17:16
[Lauri, Sanaseppojen messuosaston lähellä näkyi sinulla olevan ainaskin neljä kertaa suurempi osasto "www.kultti.fi". Äkkiähän tuommoisessa hötäkässä ristikot on ratkottavakin.]
3. TAM26.10.2008 klo 09:04
EI ihan puolessa tunnissa, mutta ei maatakaatavan hankala.
4. PP26.10.2008 klo 09:18
Ihan samaa mieltä Lauri Kultin kanssa. Paitsi, että tuhrasin lopuksi lähes puoli tuntia alaoikeaan 4 x 4 -nurkkaan. Kun keksin äreäilmeisestä, isosilmäisestä, -hampaisesta, nenäisestä, -korvaisesta ja -tukkaisesta kierosilmäisestä miehenkuvatuksesta tulevan ratkaisusanan, sanoin ääneen: Pirkeleen Pitkänen, ei minulle näin saa tehdä. Menin taas Tonin retkuun ja tuon takia kulutin kokonaisen tunnin ratkaisuun. Kaiken kaikkiaan maistuva ratkontahetki.

Vihjeinä PUHETERAPIASSA..., NÄILLÄ ARSKAA, HULLUJEN PELEJÄ JA YHDENTEKEVILTÄ olivat hauskoja. Kököhköimmältä kuulosti SUORAAN.

Kaksi 17 -kirjaimista sanaa rinnakkain ja monta muuta pitkää sanaa tekivät avaran ensivaikutelman. Saavutus sinänsä oli, että 8 -kirjaimiseen mahtui kolmiosainen yhdyssana.

Olen ennenkin kehunut laatijan piirustaitoa. Nytkin vasemman laidan apina sai hymyilemään. Sopisi hyvinkin hedelmämainokseksi.
5. ansu26.10.2008 klo 09:49
Neljä ylintä riviä vielä tökkii. Pientä vihjettä kaipaisin. Esim.
yhtä pitkien päivien nainen?
6. ansu26.10.2008 klo 10:29
Ratkaisu löytyi jo, jihuu!
7. RA26.10.2008 klo 16:43
Sama kokemus kuin Laurilla. Yläosa jumitti pisimpään.

Ehdottomasti hauskin vihje on JÄTKÄJENGIN JOHTAJA (9). Vaikka ratkaisusana oli jo paikallaan, ei sytyttänyt, mistä moinen sana. Eikä omin voimin ehtinyt edes sytyttää, mutta sitten pienellä (isolla) avituksella tuli "ahaa!" Hah-hah-haa!
8. iso S26.10.2008 klo 22:58
Lauri Kultti on aloittanut psykologisen pelin kevättalvea ajatellen? No, tulos voi hyvinkin pitää paikkansa jos on hyvä vire, kyvyt ja halut sekä riittävä Pitkälä-kokemus.

Ristikko tunti varsin mahdottomalta, mutta sitten oikeasta reunasta löytyi suoria vihjeitä joilla pääsi alkuun. Sen jälkeen ratkaisu eteni purskeina. Kun sai johonkin aukioon yhdenkin varmalta tuntuvan niin se helpotti huomattavasti loppujen kampittamista. Yläosan neljä riviä olivat minullekin se viimeinen vastarintapesäke. Akaa en ottanut paitsi että aikaa se otti, monta kulttia.

Monet vihjeistä, erikseen luettelematta, olivat oivallisia ja oivalluttavia, ja piirustustaito on parasta A-luokkaa. Arska-kohdan hienoudesta en ole aivan samaa mieltä, ehkä siitä johtuen että tarjosin siihen ensin sukunimeä. Oma moka. "Tosi lyhyissä" tarjosin myös ensin väärää vaihtoehtoa, lyhyt sekin ja ristikoista ehkä hiukan tutumpi kuin oikea ratkaisu.

Jätkäjengin johtaja jäi minulle mysteeriksi, mutta ehkäpä sellaisesta onkin kyse. Ei taida olla elossa oleva henkilö? Jos, niin vihje ja ratkaisu ovat niin kaukana toisistaan että ei ole juurikaan mahdollista edetä vihjeestä ratkaisuun, kun toiseen suuntaankin tekee tiukkaa.

Kierosilmäisestä miehenkuvatuksesta sanon minäkin: ei noin saa tehdä. Jos olen ratkonut oikein niin minun on vaikea hyväksyä tuollaista vihjettä.

Yläosan vaikeutta lisäsi se että "nainen jonka päivät aina yhtä pitkät" ei pidä ymmärtääkseni paikkaansa. Siinä on laatija ajatellut jotain muuta kuin vihjeeksi laittamaansa. Vihje on kuitenkin lähempänä totta kuin esimerkiksi laatijan vaimolla.

"Kunkin kanssa" olisi ollut minulle ymmärrettävämpi jos vihjeessä olisi ollut yksi i lisää. Se olisi tosin pilannut vihjeen harhautteellisuutta.

Kokonaisuutena erinomainen laadinta ja korkeatasoinen vihjeitys jossa ideoita ei ole säästelty. Valituspuolelle jää se että useimmille ratkojille oivalluksista nauttiminen jää yritykseksi tai on ainakin hirmuisen työn takana. Olkoon ilo sitä suurempi noilla kulttiratkojilla!
9. RA26.10.2008 klo 23:10
iso S, ON se JÄTKÄJENGIN JOHTAJA hauska ja hieno ja vitsikäs. Noo... ehkä sana "jengi" harhauttaa vähän liikaa. Mutta kuiteskin.
10. Tuomas L.27.10.2008 klo 10:01
NÄILLÄ ARSKAA -vihjeen ratkaisuksi kirjoitin ensimmäisten ratkaisusanojen joukossa ELOISAT. Vasta kun MARGAN JÄLKEEN -vihjeestä alkoi väkisinkin tulla aivan kummallinen sana, suostuin uskomaan, että ratkaisu oli väärin. Vihjeen idea paljastuikin sitten aivan toisenlaiseksi.

TOSI LYHYITÄ -vihjeessä iso S:llä lienee ollut sama väärä vastaus kuin minulla. JÄTKÄJENGIN JOHTAJAan sen verran vinkkiä, että "jätkä" ei ole tässä siinä merkityksessä, jossa se nykyisin useimmiten esiintyy.
11. tonimikael27.10.2008 klo 10:20
Juu sen verran vaikka tässä vaiheessa pikku selitys, että se äijänkuva alalaidassa piti mun vaihtaman, mutta jäi. Suotakoon se minulle, että epähuomiossa näin kävi. Ja teille, että nyt täällä puratte sen äijän ilmeen näköistä tunnettanne täällä.

Ja sit viä, että arska/margan yhteiseksi kirjaimeksi mietin erästä toista vähän harvinaisempaa, mut ku olin niin kivoilla sanoilla saanu sen oikeen alakulman (joten sen margansanan vaihtaminen ei ois onnistunu, olihan se jo siellä "usein kuutioina"), etten viitsinyt siitä enää luopua.
12. tonimikael27.10.2008 klo 10:47
Iso S kirjoitti: "Yläosan vaikeutta lisäsi se että "nainen jonka päivät aina yhtä pitkät" ei pidä ymmärtääkseni paikkaansa. Siinä on laatija ajatellut jotain muuta kuin vihjeeksi laittamaansa."

En minä suostu mitenkään ymmärtämään, että miten niin tuo vihje siihen tulevalle sanalle ei pitäis paikkaansa. Vai olenko minä aivan toiselta planeetalta?
13. Jaska27.10.2008 klo 12:43
Älähän tonimikael hermostu, vaikka tavanomaisten myrhantuoksuisten suitsutusten sijaan tulee joskus vähemmän hajuhermoja kutkuttavia hönkäyksiä. Eivät ne kuitenkaan murhaavia ole! Minuakin otti pattiin se ukkeli, mutta asia on nyt bilateraalisen anteeksiannon jälkeen unohdettu. Kunhan se ei enää ilmoisna ikinä toistu...

Muutenhan tämä upean avara (päälle 6) ristikko hipoi jälleen kerran huippuja, joita löytyy mm. Andeilta. Siitä tulikin mieleen, että iso S on kyllä tarkkaan ottaen oikeassa. Ratkaisusanan kun voidaan katsoa edustavan myös naista, joka ei ole Q------r, vaan oleksii jopa viisi leveysastetta etelämmässä. Hänen päivänsä pituus vaihtelee jopa noin osapuilleen puolisen tuntia vuoden mittaan!
14. VeiLeh27.10.2008 klo 13:58
Minua hämmästyttää vihjeeseen SUORAAN saamani ratkaisusana. Joko minulla on väärä ratkaisu tai kyseessä on minulle outo (oudossa muodossa oleva) sana. Joku voisi ehkä paljastaa oikean ratkaisun, kun palautusaika on mennyt umpeen.
15. Seppo27.10.2008 klo 15:01
VeiLehin kummaksuma sana löytyy kyllä hakuteoksista, sen toinen tutumpi muoto on kyllä tosin useammin käytössä.

Iso S taas olisi halunnut vihjeeseen "kunkin kanssa" yhden i-kirjaimen lisää. Ajattelepa vinkkiä siltä kantilta, että tuon vastaussanan perään tuleekin nykykielessä pelkkä KU.

Hienoa jälkeä Tonilta taas kerran, ehkäpä oli sen verran edellisviikon Suomen Kuvalehden ristikkoa helpompi, että Laurin tavoin tarjoaisin miinusta tuon kolmosen perään. Erityiskiitokset selkeästä ulkoasusta, eipä tuossa tarvitse vihjeitäkään lukea suurennuslasin kanssa.
16. marjuko27.10.2008 klo 22:23
Näytti suunnilleen toivottomalta ensi lukaisulla. Sitten alkoi purkautua oikeasta alakulmasta ja vaikka seiniä on vielä kaatamatta, ristikon "kieli" on kotoisaa. Voin tuijotella tässä kaikessa rauhassa sillä aikaa kun molemmat henkiinjääneet neuronini selvittelevät välejään upstairs. Siinähän uhootte, te kaikki nopeat ratkojat, mutta täältä tullaan...
17. iso S27.10.2008 klo 22:56
tonimikael: ehkäpä olet sellaiselta planeetalta joka pyörii kohtisuorassa asennossa kiertrataansa verrattuna. Täällä maapallolla, jonne olet laskeutunut ihastuttamaan ja vihastuttamaan ratkojia, asiat eivät ole ihan kohdallaan. Akselikin on yli 20 astetta vinossa.

Epähuomio on hyväksyttävä selitys äijänkuvaan. Erehtyminen on inhimillistä ja maan asukkaana esiintyäkseen uhvomiehenkin täytyy tehdä tai teeskennellä virheitä. Tahallisena tekona paheksuisin tuon kuvan käyttöä sen ratkaisusanalle.
18. tonimikael27.10.2008 klo 23:53
Juu, pitäis varmaan kiertrata tää maantietopuoli. Ja hankkia viisaampia kavereita.

Juu. Kiva kun ootte tykänneet ja ilmituoneet oman inhimillisyyteni. :)
19. VeiLeh28.10.2008 klo 10:20
Kiitos Sepolle vastauksesta. "Outous" johtui siitä, että yritin sijoittaa piilokirjaimeksi vokaalia. Sanasta tuli järkevä, kun vaihdoin tilalle konsonantin.
20. EJlo28.10.2008 klo 21:11
Valmis täälläkin, mutta tuo soutelemassa oleva mies? - vinkkiin saamani sana ei tahdo meikäläiselle avautua. Hyvät pystysanat ovat kyllä oikein, joten kyllä se mieskin täytyy olla siihen tuleva sana.
Mielelläni kuulisin ensi viikonlopulla selityksen miksi juuri hän. Samalla kun kirjoitan niin tuli mieleen että löytyykö vastaus souteluun sopivasta paikasta ?
21. RA28.10.2008 klo 21:36
EJlo, SOUTELEMASSA OLEVA MIES? (4): Selitys taitaa löytyä soutelupaikasta. Siis: Vihjeessä kysytään, että mahtaisko se mies olla soutelemassa nimensä mukaisella paikal(la).

- En tiedä, onko oikea tulkinta, mutta jotenkin noin sitä itselleni selitin. Sana tuli minullekin muiden sanojen avulla ihan itsekseen niin, etten ehtinyt sitä suoraan vihjeestä edes miettiä.
22. lp28.10.2008 klo 21:39
Ejlo, niin minä sen ymmärsin, ovelaa. Kiitosta taas Tonille, vanhat aivot pysyvät mukavasti mukana nykymenossa ristikoistasi löytyvän sanaston kautta.
23. Jaska28.10.2008 klo 22:30
RA:n selitykseen minäkin päädyin. Kiikun kaakun -vihje, mutta hyväksyttävän puolelle kallistui. "Tenol souteleva mies?" olisi ollut selvempi, siis liiankin helppo vihje?
24. Tuomas L.29.10.2008 klo 10:43
Joku käänsi joskus erään suomalaisjulkkiksen nimen englanniksi muotoon "At the river is a small hall".
25. IiKoo31.10.2008 klo 13:06
Itse asiassa ristikossa helpotti hommaa pääkuvan sanat. Kun toisen keksi, niin toisen kirjoitti aivan ajattelematta paikoilleen. Sen jälkeen loppu menikin aika leikiten.
26. IiKoo2.11.2008 klo 12:27
No niin, sanastonarinaa: kauppa - kipa on minusta aika kummallinen vihje-ratkaisupari. Eipä ole meillä päin edes kioskia ole kipaksi sanottu, kipsaksi korkeintaan. Mutta varmaan jossakin päin näin(kin) voi olla...
27. RA2.11.2008 klo 12:41
Enpä muista minäkään kaupan synonyyminä KIPAa kuulleeni. Enemmänkin kioskin. No, kauppahan se on kioskikin. Tietysti.
28. Seppo2.11.2008 klo 12:57
Joskus olen kyllä itsekin asioinut KIPA-kirjakaupassa.
29. Jukkis2.11.2008 klo 13:30
Yllättäen: kipa.fi
30. Läski-Kustaa2.11.2008 klo 15:37
Postiluukusta kopsahti Hesarin mukana IS-ristikkoliite. Onkohan kukaan kommentoinut asiaa?
31. Jaska2.11.2008 klo 15:43
Eki on.
32. Läski-Kustaa2.11.2008 klo 15:48
Aha
33. Eki2.11.2008 klo 17:05
toippakin on.
34. pelaaja2.11.2008 klo 17:19
Liite lienee ollut jonkun paikkakunnan kampanjaa. Tänne pohjoisemmaksi sitä ei riittänyt..
35. [RA]2.11.2008 klo 17:43
[Olishan tuossa tuo säie 4342. IS Plus Kovis 31.10.2008... EIKÄ ole taaskaan tarkoitus komennella, ihan vinkkinä vaan ... Ihan sama!]
36. pelaaja2.11.2008 klo 17:57
RA,
aha,
no nytpä sitten on tiedossa, mitä Hesari ei tuonut ihan kaikille mukanaan
37. [RA]2.11.2008 klo 18:01
[pelaaja, just just ... meinasin jo äsken lisätä vaihtoehtoisen säikeen 4339. IS-viikonloput alkaen 31.10.2008 - mutta en rohjennut. Ajattelin, että se se vasta takuulla olis ollut jo paimentamista! :-D]
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *