KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > NOBELIN RAUHANPALKINTO

4280. Nobelin rauhanpalkinto

Marco Poloinen10.10.2008 klo 12:31
Martti Ahtisaarelle on myönnetty Nobelin tämänvuotinen rauhanpalkinto, rahalliselta arvoltaan n. miljoona euroa. Onneksi olkoon! Yllätys tai ei, mutta on siellä listassa (minun mielestäni) paljon heppoisemmillakin perusteilla palkittuja. Mukava, kun saadaan suomalaisia nobelisteja uteleviin ristikoihin vaihtelua!
2. Eki10.10.2008 klo 12:37
Jouduin tekemään viime maanantain uutisristikon jo edellisenä parjantaina. Aiheena oli Ahtisaaren mahdollinen Nobelin rauhanpalkinto. Nyt sitten selvisikin, että olin aikaani edellä. Utraakin onnistaa.
3. Marco Poloinen10.10.2008 klo 12:46
[Hyvin ounasteltu, ja ihan fiksu oli ristikko muutenkin. Jos/kun tästä kehkeytyy ristikkopitoista asiaa niin voinee harkita siirtämistä ristikkopuolelle..]
4. ö10.10.2008 klo 21:52
Tosi hieno juttu joo!
Pohdiskelen omassa yksinkertaisuudessani, että Nobel-komitea on halunnut ottaa kantaa myös ajankohtaiseen Georgian-kriisiin. Palkitsemisella on haluttu antaa Venäjälle viesti, että Abhasiaa ja Etelä-Ossetiaa ei voi verrata Kosovoon.
Venäjältä kuuluneet kommentit Ahtisaaresta ovat olleet lievästi sanoen happamia.
5. Marco Poloinen10.10.2008 klo 22:02
Moniko teistä oli tietoinen, että henkilökohtaisen Nobelin palkinnon on ennen Ahtisaarta saanut 3 suomalaista? Minä en tiennyt.

Lääketieteen Nobel myönnettiin vuonna 1967 Ragnar Granitille. Hän oli syntynyt Suomessa, tehnyt keskeisimmät tutkimuksensakin Suomessa ja piti itseään puoliksi suomalaisena vaikka ottikin palkinnon vastaan ruotsalaisena.

Varmaan asia on alan naisten ja miesten piirissä tuttu, mutta aika hissuksiin on yleisemmällä tasolla oltu.
6. marjuko10.10.2008 klo 23:08
Enpä muistanut Granitia, kiitos elvytyksestä. Ahtisaaren sanoin hän on nyt yksi niistä harvoista (?), jotka ovat saaneet palkinnon sen alkuperäisen jakoperusteen mukaan eli toiminut välittäjänä kriiseissä ja pystynyt rakentamaan sopimuksia riitaisten osapuolten kesken. Ahtisaari mainitsi, ettei hänellä tässä mielessä ollut juuri nyt kilpailijoita. Taitaa olla näin. Parasta brändäystä Suomelle.
7. Marco Poloinen10.10.2008 klo 23:48
Oikeastaan ihan mukava, kun median julmettu ennakkohehkutus puuttui. Tulipahan juhlintaan pieni yllätyslisä. Pientä piikkiäkin tuli juhlakalulta toimittajille ja vähän vaikutti, että enemmänkin olisi tehnyt mieli.. Ennenkäänhän Mara ei ole mikään "enhän minä ole mitään- mies" ollut ja nyt on vielä enemmän kanttia sanoa.
8. Matti11.10.2008 klo 00:57
On hienoa olla suomalainen!
9. TJV11.10.2008 klo 11:19
Onnittelen presidentti Martti Ahtisaarta muiden mukana.

Eilen 10.10. tuli myös kuluneeksi 147 vuotta vuoden 1922
Nobelin rauhanpalkinnonsaajan, Fridtjof Nansenin syntymästä.
Tämä urheilija, naparetkeilijä, tiedemies ja diplomaatti toimi
myös Kansainliiton pakolaisasiain komissaarina ja aikaansai
kaikilla edellä mainituilla toiminta-aloillaan sen verran suurta
menestystä, ettei niitä pysty tähän luettelemaan.
10. TJV11.10.2008 klo 11:32
Ai niin, unohdin arvata palkinnon myöntämispäivän liittyvän
tuohon norjalaisten suuren pojan syntymäpäivään.
11. HT11.10.2008 klo 13:10
Ei toteutunut Ahtisaaren toivomus, jonka hän sanoi Helsingin Sanomille 13.10.2006, kun ei ennakkosuosikin asemastaan huolimatta saanut palkontoa: "En halua, että minua enää esitetään Nobel-ehdokkaaksi. En halua olla joka vuosi tällaisten spekulointien kohteena." Nyt kai pitäisi kepittää ne tahot, jotka sittenkin esittivät häntä.
12. iso S11.10.2008 klo 15:29
Liittyisikö palkinnon myöntämispäivä (myöntämisen julkistuspäivä?) kuitenkin tai myös siihen että se on tasan kaksi kuukautta ennen palkinnon luovuttamispäivää, joka on Alfred Nobelin kuolinpäivä?
13. HT11.10.2008 klo 15:52
Nobel-komitean saitilta käy ilmi, että yleensä rauhanpalkinnosta on tapana ilmoittaa lokakuun toisena perjantaina:

There is no set date for when the Norwegian Nobel Committee must announce the name of the year's Peace Prize Laureate. The announcement is usually made at 11 a.m. on the second Friday in October. According to the statutes of the Nobel Foundation, the Committee must have published its choice by November 15 at the latest.

Näkyy tuota noudatetun ainakin neljänä viime vuonna, pitemmälle en tutkaillut.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *