KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > HS SYYSKUU 2008

4191. HS SYYSKUU 2008

Owlie6.9.2008 klo 10:52
Taas on Nykäsellä käyttöä. Toipan, ainakin, pitäisi riemastua yhdestä ratkaisusanasta. PÄTKÄ PIPLIAA ei tullut ensimmäisenä mieleen. Hämmästyn, jos tästä ristikosta alkaa ankara kivenheittokisa.
2. ?6.9.2008 klo 11:06
Kyllä mummo nyt hyrisee.
3. aatra6.9.2008 klo 11:07
Jeps. Pätkä pipliaa oli paha. Samaten alue sanan ympärillä jäi viimeiseksi ratkottavaksi. Nyt on syyskuu silti tehty. Ei paha ollenkaan. Entinen kunta oli sen sijaan vieras minulle. aika lailla samoja sanoja Aulis käyttää näissä kk-ristikoissa.
4. Potter6.9.2008 klo 11:08
Luin ensin tuon, että "pätkä pillipaliaa" ja olin ihmeissäni. Tuon pienen luki-häiriön jälkeen asia kyllä selvisi.
Mukavasti eteni kunnes viimeinen piilokirjain kankeuksista jäi mietintämyssyyn.
5. Potter6.9.2008 klo 11:12
No joo, olihan tuo oikeastaan ihan selvä juttu kun uudelleen katsoin. Pitää alkaa siivoushommiin.
6. Hemuli6.9.2008 klo 12:06
Olen tainnut tehdä ihan eri ristikkoa.
Tai sitten olen pahasti hakoteillä: pätkä pipliaa on nimittäin minusta ihan selvä vihje, mutta ehkä se sitten onkin väärin, kun en saa siitä pitkästä poikkisanasta järjellistä. Kyläkin siinä ylhäällä on hukassa.
Ja tunnustettakoon nyt, kun aloin: kankeuksissakin kangertaa.
Mietin itsekin, mutta ei vieno vinkkikään pahastuta.
7. Bella6.9.2008 klo 12:16
Hei kaikki. ( ? että viitsitkin. Sinulle hyi.)
Kun olin täyttänyt ristikon niin tarkastan
edellisen ja siinä oli aivan sama ovi, kuin siinä
paljonpuhutussa HS-suurristikossa,
mutta nuoli oli saranapuolella ja alhaalla,
niin siihen tuli OVIPIELI.
Presiis samanlainen ovi!
8. Bella6.9.2008 klo 12:18
Onkohan voittaja T Ryssy sukua täällä
aiemmin voittaneelle?
9. mummo6.9.2008 klo 12:23
kyl mie hyrisenkii vaikka syvämmest ottaa toisaalt
10. Hemuli6.9.2008 klo 12:26
Vinkinpyyntö peruttu!
Keksin itse.
11. Owlie6.9.2008 klo 12:36
Bella 12:16
OVI-juttua voisi jatkaa HS 2498:ssa.

Bella 12:18
Sitä ei tiedä erkkikään.

[Nimimerkki "Vuosisatamme kronikan uunituore omistaja"]
12. mummo6.9.2008 klo 12:50
aikaisempi en ollut minä. 12.23. miksi sinä minua
jahtaat. taidan myös kirjakielen sekä osaan ruotsia,
saksaa ja latinaa. et sinä murretta ainkaan taida.
tällä sinä vaan kiusaat muita. minnuu ei kirjoituksesi
häirihe! pyydänkin nyt muilta anteeksi, että joudutte
lukemaan toisen mummon kirjotuksia. on se rumaa
käyttää toisen nimimerkkä. jos vielä tullee mummo
merkillä kirjoituksia niin se en ole minä.
minä lopetan nyt.
13. !6.9.2008 klo 12:53
Sinähän lopetit jo viikkoja sitten
14. veijo6.9.2008 klo 12:56
kyllä tekköö pahhaa tuon mummon kohtelu.. vanha ihminen
15. Bella6.9.2008 klo 12:59
Owlie:
Tämä ovi -juttu oli Elokuun kuukausi-
liitteessä.
16. Owlie6.9.2008 klo 13:14
[Bella 12:59
Jep-jep. Ongelmahan oli ja on edelleen HS 2498:ssa, siksi ehdotin että siellä voisi jatkaa, ken haluaa....

Nyt menen vihdoinkin tarkastamaan sen ukonhattupaikan lähimaastossa. ]
17. Bella6.9.2008 klo 13:31
Owlie:
Kerro ihmeessä jos löydät niitä
Ukonsieniä.

Elokuun valokopiossa todellakin
aivan sama kuva ovesta, kuten jo kerroin,
ainoana erona on se nuolen paikka,
joka on alasaranan kohdalla ja
vastaus tuli ovipieli.
18. toippa6.9.2008 klo 13:49

Heippa piparit! (tämä on lämmin kohteliaisuus)

Tämän kk:n aloittaminen tuntuu nyt jotenkin helpommalta kuin tuon tyynyliinan.

Owlie

Kiitos muistamisesta. Ajattelin ensiksi, että mistäs tiesit, että lempiruokaa on juuri tuo -velli tai oikeammin -puuro (kuten Kari Tapionkin!), vaan nyt on jo paljastunut se taannoin visiteeraamani paratiisimainen paikkaseutu.

Ensiunissani olin niin sevoten, että yritin tyrkkiä Islantia tuohon "pätkä pipliaa" paikkaan, sillä ruudullisesti se olisi siihen jopa sopinut! hah!

Nyt jatkan matkaa ja pyytelen myöhemmin varmaankin apuja.
19. toippa6.9.2008 klo 13:53

mummo

me uskomme edelleen lujasti sinuun ja viis veisaamme, mitä täällä nämä kieroutuneet häiriköt touhuaa.

kaunista, aurinkoista syyspäivää sinulle.
20. -p-6.9.2008 klo 18:07
Heipä kaikki. Olen ratkonut Suomen Kuvalehden ristikoita joitain vuosia, ja ne yleensä ratkeavat melko nopsaan. HS:n ristikoita olen yrittänyt nyt muutaman kerran, ja vain yhden olen saanut täyteen. Se ainoa oli viimeviikkoinen 2499, jonka moni tällä palstalla totesi olleen helppo. Onko teidän mielestänne näiden lehtien ristikoissa selkeä ero vaatimustasossa, vai onko tämä vain tottumiskysymys? Laatijat taitavat olla ainakin osittain samoja?
21. Bella6.9.2008 klo 18:39
-p-:
Sanoisin, että Aulis Lehdon laatimat
HS-ristikot ovat vaikeahkoja.
SK-ristikot ovat helposta vaikeaan.
En muista mikä merkintä vaikeammasta on,
mutta jos oli se vaikein, niin oli kova pala.

Jos saat täytettyä SK n vaikeimman
ja suht nopeaan, niin kyllä varmasti onnistut
näissäkin.
Totuttelua se ehkä vähän vaatii, mutta
uskon, että pienen aja kuluttua olet
päässyt näihin sinuiksi.

Mikäli tulee joku umpisolmu, niin täältä voi
aina kysyä ja taatusti on joku auttamassa.
22. toippa6.9.2008 klo 18:52

Heippa Bella -

apua nyt tarttis, kun on ihan tahmeena ajatus.

Ihan hassua tämänkertaisen kanssa. Vasen puoli on ihan täynnä ja oikea sivu kalpeana.
Vaan eipäs ihme, kun luin tuon yläreunan "kankeuksia" tähän hetkeen asti "Kauneuksia"

-vaan millaisesta kankeudesta on kyse?
-entä mikä tai kuka on vapaa (oikea ylä) vai onko se ongenvapaa
-minkälaatuinen kokeilu on kyseessä (oikea keski)

Kuvasta en ole saanut lähtemään yhden yhtäkään, muuta kun ton muki-loput
Muistuttaa muuten ihan lapsuuden marjareissukuvia, että melkein meinasin ruveta tiirailemaan löytyiskö tuttuja.
23. ?6.9.2008 klo 19:04
Pattijoki on tasoittanut 1-1
24. Bella6.9.2008 klo 19:06
toippa:
-Ennen kesää sitä on paikat vähän
kylmissään.
-Armeijassa?
-Koe eli .......

Viimeisessä lauseessa sanot itse mitä mukeja
ovat.
25. toippa6.9.2008 klo 19:25

Bella

Kappas vain - siis alitajuisesti heti oli se mukiasia oikeilla raiteilla.

Kaunista kiitosta eteenpäin pukkimisessa. Kankeuden alku aukesi, samoin vapuden aihe ja koe.
Arvasin että tuo omelettiaines meni alultaan kuutamolle, konsa laitoin siihen sen kaikkein tavallisimman eli nyt aukesi sekin oikein.

Yritän punnertaa vielä...
26. Hemuli6.9.2008 klo 19:26
Bella ja toippa,

Vielä enemmän kuva näytttää varmaan minun lapsuuteni otokselta: kaukaa otettu, hahmot kääpiömäisiä, varjoa kuvasta 1/3.
Ero teihin nähden vaan on se, että minä en näe mitään yksityiskohtia! En kippoja en kappoja.
Mutta kuvittelin aluetta sokkokryptoksi! Sanojen piti yksinkertaisesti sopia keskenään, oli sitten vihjettä tai ei!
Ja nuo eläinkunnan edustajatkin näin alkuun niin komeina, ettei siitäkään sanasta pitänyt olla epäilystä!

Tämä alue ja ylempänä oleva KANKEUKSIA saivat minun(kin) aivoni eniten kangertelemaan.
27. toippa6.9.2008 klo 19:50

Heps Bella!

Lähes täynnänsä on!
Jännää, että Lehto löytää nuot kylät aika usein tuolta meijän perältä? Onkohan hän sieltä aluperin pois? Ja sitten tuo kuntalainenkin oli tuttua perunanviljelijäseutua just sieltä rantaruåttalaisten ja suom.pohjalaisten rajamailta. Ohi on ajettu niillä lakeuksilla monta kertaa.

Haska oli tuo Owlien alkutervehdys! Ja tuo lempivelli.
Aika iisibiisi kaikiten.

Vaan vielä kinnaa tuo alarivin "isohkot joukot"! Onko se jotain taistelua vai?
28. toippa6.9.2008 klo 20:03

Heippa Hemuli sullekin!

No eläppä huoli - kaikenalaisia sanoja sitä minäkin puolinukuksissa sovittelin yhteen ja toiseenkin paikkaan ja se kankeuden loppu voi olla epi-outo nuoremmalle polvelle. Ehkä net tietäis paremmin sen sanan -elo - päätteisenä!

Mutta eikös kaikista korkeavalokuvauksellisista vioistaan huolimatta se kuva ole niin liikkis! Puttuuvain net valkoiset piparkakkureunukset!Jotenkin samalla hieno ajankuva! Pottatukat, kummisaappaat ja emalimukit. Ah - sitä surutonta lapsuusaikaa ja luontoretkiä!
29. Hemuli6.9.2008 klo 20:13
toippa,
ehdinkin jo pelätä, että minut perin nonsaloit!
Joo, on se liikkis. Näkis vaan nuo kumisaappat ja emalimukit, mutta kun on jo yli puolivuosisataa joutunut laseja käyttämään, ei kai ole ihme, ettei noin pikkiriikksestä kuvasta yksituiskohtia ymmärrä.

En ole tarkistanut sitä ESPANJAN ALUETTA, mutta minulla se päättyy eri vokaaliin kuin sinulla. Eli minulla ISOHKOT JOUKOT eivät sodi. Kokeile vaihtaa vokaalia (eikä tällä kertaa maksa mitään!). Sitten kai aukeaa.
30. toippa6.9.2008 klo 20:23

Hemuli

Just joo - ja ISO kiitos. Aukes oitis, kun vaihdoin vokaalin. Miksiköhän sen oon sinne tungeksin - olisiko joku viini tai sit se tulee navaho-heimosta?

Ja miksi ihmeessä nonsaloisin? Ensiksi ei kuulu tapoihin ja toiseksikin todistettu on, että olen huonomuistinen ja lyhytvihainen!
31. toippa6.9.2008 klo 20:25

Eli kiitos teille kaikillen taas tuhannesosaisesti! Nyt siirryn väkertämään tuota tyynyliinaa.
Miten se nyt on joteski niin groteski tai siis tuntuu hirveen vaikeelta alkaa sitä tekemään.
No - sittenpäs on aikaa viikolla tuumailla.

Iloisiin näkemiin ja kuulemiin - ainaski vähäksi aikaa.
32. Bella6.9.2008 klo 21:26
toippa:
Ei ole mistään taisteluista kyse.
Muutama vihreä seteli.
33. Tamara6.9.2008 klo 22:01
Minulla kangertelee kankeudet! Vuodenajan sain alkuun, mutta loppu on aivan kadoksissa - pahassa paikassa vielä piilokirjain. Tuliko teille kuvasta oikealle joku lukumäärä?
34. toippa6.9.2008 klo 22:02

Bella

Sain sen jo valmiiksi - kiitos kaunis! Väkerrän nyt tyynyliinaa hitaalla tempolla ja hartaasti.
35. Pattikas6.9.2008 klo 22:03
Bella:
J. Ryssy asuu Ähtärissä ja T. Ryssy Seinäjoella. Saatavat hyvinkin olla sukua. Voin ottaa asiasta selvää myöhemmin, jos kiinnostaa. Onkohan tuo Pekka Nykänen sukua Pirkko Nykäselle, joka on voittanut usein.
Joku tulla ylempänä puhui perunoista. Alkää nyt halveeratko minua, mutta olen ihan kuokkimalla nostanut jo monta kopallista Matildaa. Kovaa hommaa, sillä ruokamulta on märkänä raskasta liikutella.
Vai yksi epävarma kirjain on tässä syysk. ristikossa. Villihärkä on vielä epäselvä. Onko se sellainen sana, miksi sitä elukkaa sanotaan Virossa?
36. Pattikas6.9.2008 klo 22:06
Korjaus:
No voihan vietävät! Piti sanomani saattavat eikä saatavat, joita minulla ei ole.
37. Tamara6.9.2008 klo 22:16
Väkeä ei tunnu olevan paikalla - tölläävät kai töllötintä! Onkohan minulla se rullalautailija väärin, kun laitoin adjektiivin vauhtiin liittyen? Tuleeko siihen miellyttävyyttä kuvaava adjektiivi?
38. Bella6.9.2008 klo 22:21
Tamara:
Viimeinen kysymyksesi on hyvä vastaus.
39. Tamara6.9.2008 klo 22:23
Entäs alareunan etunimi? Minulla siinä on riitaa kuvaava sana - liekö väärin?
40. Hemuli6.9.2008 klo 22:29
Pattikas,
virolaisten kieltä huonommin osaan, muttta ajattele Gallen-Kallelan ateljeeta.
Tamara,
tarkena hiukan!
41. Tamara6.9.2008 klo 22:33
E-kirjaimella alkavia naisia tulee pystysuoraan ja vaakasuoraan on etunimi. Mikä kirjain tulee näiden yhtymäkohtaan, a vai e? Onko liian suoraan vihjailtu?
42. Hemuli6.9.2008 klo 22:37
On. Kai.
Minä panin intuitiolla.
Etunimeksi tuli mielestäni miehen nimi.
43. toippa6.9.2008 klo 22:52

Pattikas

on viroksi se ja Hemuli antoi vielä paremman vinkin.

Tamara

siihen tulee ruåtsalaiskielinen miehen nimi, ei riita ja naisen nimi rimmaa kyllä parahultaisimmin juuri sillä alkavalla vokaalilla.

Ei voi sanoa millään suoraan, että onko tämä tai tämä.
Ja sitten tuosta ruokalautasesta, kun minähän senkin pistin aluksi kaakattavaksi ruuaksi, miltä se totta vie eniten näyttää!, ja kuitenkin se on vedeneläviä?

Miten minusta tuntuu, että tästä samasta asiasta on sanailtu tuolla aiemmin joskus viime keväänä näillä säikeillä? Muistaako kukaan?
44. Pattikas7.9.2008 klo 10:04
Hemuli ja toippa, eli Tomuli ja heippa!
Kiitos vahvistuksestanne! Kyllä mulla siinä piilokirjaimen paikalla olikin aakkostomme ensimmäinen.
Ja nyt eiku pottupellolle. Kyllä potuttaa! Vai pitäisikö sanoa, että kyllä perunattaa?
45. Hemuli7.9.2008 klo 10:16
Tai ehkä ottaa pattikkaaseen?
46. Sensuroitu7.9.2008 klo 10:44
Sensuroitu
47. Ylläpito7.9.2008 klo 10:45
Lähettäjä: Pattikas 7.9.2008 klo 10:26

Hemuli:
Mainio oivallus! Olet ihan takuulla originelli verbaalivirtuoosi.
Minäkin sanoin hammasteknikolleni uusien leegopalikoiden lonksuessa suussani, että nehän hölskyvät kuin ...

(Ehkä emme näin julkisesti vitsaile vakavasta sairaudesta kärsivien kustannuksella.)
48. toippa7.9.2008 klo 10:49

Täällähän ollaan huumorituulella - ja ihan keskellä kirkasta pyhäpäivää!

Pattikas

Tuo Tomuli oli jo niin hyvä nimmari, että melkein vakavasti mietin pitäisikö vaihtaa siihen!? Sehän kuulostaa ihan Muumilaakson uudelta asukkaalta! Ja mieluusti tietty Nuuskamiukkusen kulkurikaverilta! Tykkää onkia ja soittaa -ei huuliharppua - mutta kitaraa leirinuotiolla!

Ja hah! Sapatin suuret naurut! Miten sinä uskalsit -makuuasennossa ja toinen thrilleri kädessä - vääntää vitsiä vaarallisessa tilanteessa? Mahtoi siinä hampilääkäriltä mennä pora väärään kurkkuun tai reikään?!
49. Bella7.9.2008 klo 12:21
tomuli ja heippa.
Hauskaa sitä olla pittää.
Oletteko niin hurjia juttuja täällä
heitelleet, että sensuuri on joutunut
tulemaan väliin?
50. Bella7.9.2008 klo 12:49
Heippa:
Mihinkä nimimerkkin päädyit?
51. Pattikas7.9.2008 klo 14:58
Senswuuri/ylläpito
Sorry. Olihan se huono vitsi kärsivien kustannuksella. Ei toisteta sitä. Totta kuitenkin on, että juuri niin sanoin sekä teknikolle että hampurille. Mistä lie mieleeni tuli mokamakin vertaus. I'm very sorry and regret my stupid comment. Stupido! Ma'af saya!
52. Ylläpito7.9.2008 klo 15:04
Olihan se hyvä vertaus, jos paikalla ei ollut omaisensa tuohon tautiin menettänyttä tai siitä kärsivän omaista.

Ylläpidon jäsen muisteli kerran olleensa erään firman aulassa odottamassa vuoroaan. Yhdestä huoneesta kuului äänekkäitä romaneja stereotyyppisesti luonnehtivia vitsejä ja jokaisen päälle aina äänekästä naurua. Jos aulassa olija olisi ollut romani, olisi tainnut kaupat jäädä hieromatta sen jälkeen. Eivät ne ilman romanikytköksiäkään ulkopuolisesta kovin huvittavia olleet, vaivaannuttavia enemmänkin.

Se mikä yksityisesti voi olla hauskaa, ei aina sovi sen porukan ulkopuolelle. Eikä porukassakaan jokainen aina naura aidosti.

Mutta ei tehdä kärpäsestä härkästä. Ei tämä mikään kauhea juttu ollut.
53. otv-a7.9.2008 klo 16:10
helppo oli harmaahkon tyynyliinan jälkeen, kunhan huomasin, etten olekaan viaton puhtautta-vihjeen kanssa. ilman teidän apuja valmistui, paitsi villihärkä.
54. Hemuli7.9.2008 klo 16:22
Minä jo kirjoitinkin sen villihärän Vuokilaani. Päätin ruveta edes tässä suhteessa yhtä fiksuksi kuin jotkut täällä.
Tai no, tämä oli jo kolmas merkitsemäni. En vain muista, mitkä ne kaksi ekaa olivat...
55. toippa7.9.2008 klo 18:52

Bella ja porukat

Täällähän on käynyt vakavia sitten viime visiitin. Kas kun minäkään kunnon tosikkomoralisti en nähnyt tuota juttua niin vakavaksi.
Vaan nyt tarkemmin ajateltuna se todellakaan ei ole välttämättä hauska asia, jos jollakin on läheltä sellainen asia liipannut. Joten vedämme sapattinaurumme sisään.

Ja Bella - minä en nyt sitten ainaskaan muuta nimmaria I-haan kaveriksi, kuten naapurissa kerroin. On senniminen ravihevoinen olemassa!

Oli se kyllä siunaus, että kk-pyyhe oli niin helppo, kun tyynyliina meinas totisesti jäädä kesken. Että nyt loppuviikko sitten aivoille lepoa. Ja kaikille rauhaa.
56. -p-7.9.2008 klo 20:28
Kiitos Bella rohkaisusta tuossa aiemmin. Täyttyihän tämäkin - melkein. Ex-lehti on minulle tuntematon, ja sitä myöten se vasen alakulma epävarma. Mitenkähän se selviäisi?
57. Bella7.9.2008 klo 20:59
-p-:
Se ex-lehti tuliko sinulle "aikaiset"
tyyppinen vastaus.
58. Hemuli7.9.2008 klo 21:00
-p-
Turussa on kuulemma ilmestynyt omituisen niminen ilmaisjakelulehti, kertoi ystävän miniä. Eli tämä. Minä luulin, että se olisi ollut joku nettiversio, mutta luulin väärin.
Minulla ei ole enää ristikkoa, joten en osaa vinkata muuta. Mutta jos kysyt enemmän, saatan muistaa sanoja. Ehkä.
59. Bella7.9.2008 klo 21:06
-p-:
Minähän sanoin, että täältä saat apuja,
jos vaan kysyt.
Nyt tarkenna vähän, että mikä sana tai sanat
tökkivät.
60. marjuko7.9.2008 klo 21:07
Bella,

olen tässä ratkonut tätä ristikkoa ja tulin tänne, huomasin että sinulla oli tuo lehti käsittelyssä. Googlesta löysin äsken sellaisen, kaupunkilehti, eikä siihen muuta oikein saakaan.
61. marjuko7.9.2008 klo 21:13
Isohkot joukot, onko siinä mukana lukusanaa eli numeroa eli määrää? Liika ulkoilu hapettaa aivot, huomaan.
62. -p-7.9.2008 klo 21:19
Lehdestä tuli juuri tuo turkulainen, johon Hemuli viittaa. Vaan miten ko. lehti on ex? Myös turkis on outo, tai sitten väärin.
63. Eki7.9.2008 klo 21:22
Turkulaislehden niminen lehti taisi haastaa Suomen tällä hetkellä toiseksi suurimman sanomalehden aikoinaan mutta joutui lopettamaan. Nythän rinnalla on ollut sitkeä kilpailija jo tosi pitkään.
64. otv-a7.9.2008 klo 21:24
marjuko,
noin- ja tarkempaa.
65. Bella7.9.2008 klo 21:29
-p-:
Se turkis on it+copone (2+2).
66. -p-7.9.2008 klo 21:33
Bella:
Kiitos. Niin turkis on minullakin, vaan en ymmärrä silti. Ehkei kaikkea tarvitse ymmärtääkään :)
67. Tyllerö7.9.2008 klo 21:46
Tyllerö alkaa olla epätoivoinen. Kuvan ratkaisusanat melkein kokonaan hukassa. Viattomasti puhtautta arvuuttelin, mutta taisi mennä pieleen. Eläimestä tuntuu tulevan vain toinen eläin ja pätkä pipliaa on ihan hepreaa. Löytyisikö apuja?
68. -p-7.9.2008 klo 21:57
Tyllerö:
Minulle tuli pipliapätkän loppuun sama kuin isohkojen joukkojen alkuun. Ex-kunnassa auttoi wikipedia. Itäsuomalaisena olen ex-kunnasta erempänä kuin useimmat täällä. Luulen, olen newbie, ehkä kokeneemmat vahvistavat?
69. marjuko7.9.2008 klo 22:03
otv-a,

kiitos vahvistuksesta!
70. Hemuli7.9.2008 klo 22:04
Varauksella,
lehteä ei käsillä.

En tiedä, miksi aina joskus ristikoihin tulee turkis englanniksi. Mutta tulee kumminkin; kyllä sille saa sanoa hyvää päivää.
Tyllerö,
puhtaus ei ollut ihan ekaksi mieleen tuleva: muistelisin, että jostain aikaa mustaa sottaa tässä puuttui.
-p- puhuu täyttä asiaa pipliasta. Eli yhdyssana, vaikka alku on noin lyhykäinen. Eläintä en muista.
71. Eki7.9.2008 klo 22:11
Kyseinen sana on erään turkiksen yleisnimi. Toki vierasta kieltä alun perin mutta hakusanana monissa kirjoissa.
72. -p-7.9.2008 klo 22:15
Meillä turkiksiksi kutsutaan Bosporinsalmen molemmin puolin asuvia. Se ei kyllä millään lailla liity tähän ristikkoon.
73. Tyllerö7.9.2008 klo 22:15
Hemuli ja -p-: Tyllerö kiittää. Sain pari sanaa eteenpäin. Nyt pitää mennä ripustamaan pyykkiä, mutta saatan palata vielä palstalle.
74. -p-7.9.2008 klo 22:23
Eki:
Kiitos tiedosta! Ei ole hakukirjoja (vielä).
75. Bella7.9.2008 klo 23:03
toippa vai kuka tykkäsi
Abfab stä.
Nyt alkoi.
76. pjl8.9.2008 klo 13:45
Isohkoja joukkoja.Jos alkuun tulee pipliapätkän loppuosa, niin eikös siihen käy se määrä myös nelinkertaisena.
77. JMP8.9.2008 klo 13:52
Taitaa olla parempi se "muutama".
78. Hippunen8.9.2008 klo 14:50
Muutama inha kohta häiritsee vietävästi. Profetoi? Teippi?
79. Bella8.9.2008 klo 14:53
Hippunen:
Missä päin ristikkoa?
80. Bella8.9.2008 klo 15:02
Löytyi.
TEIPPI englanniksi.
PROFETOI on usein Auliksen ristikossa.
Alkaa ja päättyy aakkosten 14 kirjaimella.
81. Hippunen8.9.2008 klo 15:30
Oikea alalaita
82. Hippunen8.9.2008 klo 15:31
Ööö, ajatuskatkos. Oletkin jo vastannut :)
83. Hippunen8.9.2008 klo 15:37
Jees sain nuo kaksi sanaa, mutta tukossa on tuo kulmaus edelleen. Jään pohtimaan...
84. Bella8.9.2008 klo 20:17
Hippunen:
Onko kulmaus auennut?
85. Hippunen9.9.2008 klo 14:40
En oo ehtinnä ratkoa ristikkoa. Edelleenkin ihmettelen tuota eläimen päätä tuolla kulmassa, ja noita isohkoja joukkoja.
86. Bella9.9.2008 klo 15:04
Hippunen:
Jos tarkoitat sarvipäätä,
niin on muistaakseni toiselta nimeltään
Kanadanhirvi jos löytäisit sitä kautta.
ISOHKOJA... sanoisin "muutama vihreät"
87. Bella9.9.2008 klo 15:20
Hippunen:
Vihreät (setelit)
88. EJlo9.9.2008 klo 16:45
Mitä ihmettä pääkuvan oikealla puolella olevassa pikkukuvassa tapahtuu (4 kirj pystyyn) Onko kaikilla muilla kuva niin selkeä että sitä ei olla ihmetelty. Yritin lukaista säikeen läpi, eikä kyseinen kohta ole ollut kyselyssä en ainakaan nähnyt sille mitään vinkin vihjausta.
89. otv-a9.9.2008 klo 16:52
EJlo, näyttää skeittarilta. sehän on nuorista mukavaa puuhaa.
90. Ananias10.9.2008 klo 08:16
Hei taas, ystävät! Muutenhan tämä syyskuun kuukautisristikko on kypsää kauraa, mutta kysytään nyt vielä tulkintojanne:
Viittaako Sonnin ruudussa nämä elläimien kuvat mielestänne pikemminkin elläimien kulkutapaan vaiko pinnanmuodostukseen? Pystysanoista tulisi molemmilla variaatioilla mielekkäät.
91. haloo10.9.2008 klo 08:19
kuukautisristikko??????
92. TJV10.9.2008 klo 08:25
Terve, Ananias. Kulkutapaan päädyin.
93. Ananias10.9.2008 klo 08:38
Terve, TJV!
Kulkutapaan minäkin päädyin, mutta jos ihan tarkkoja ollaan, niin alemman elläimen poljento ei ihan vastaa sen kulkutavan vaatimuksia. Ylemmällä petoelläimellä sen sijaan menee jo lähes överiksi!
94. hra/rva kielonen10.9.2008 klo 09:49
kuukautinen adj. kunakin kuukautena esiintyvä, tapahtuva t. tehtävä, jokakuinen, kuukausittainen, kuukausi-; kuukauden ikäinen t. kestävä, -kuinen. Kuukautinen sademäärä, tuotanto. Kolmikuukautinen lapsi. Monikuukautinen urakka.
95. Ananias10.9.2008 klo 12:05
Jäikö muuten epähuomiossa luoteiskulman Petra-vihje vähälle keskustelulle? Toiseksi viimeinen kirjain kun pitäisikin näemmä olla vokaali eikä konsonantti, jonka ehkä moni on mennyt laittamaan "etunimiä" kirjaillessaan.
96. Bella10.9.2008 klo 13:19
Ananias:
Olet oikeassa vokaali tuli.
ETUNIMIÄ tulikin aika erikoiset.
PETRAN olen varmistanut googlesta.
Erikoinen sekin.
97. SMH10.9.2008 klo 13:26
Bella:
Ehdit ennen minua kommentoimaan Ananiasta 12:05.

Odotan tyttären tytärtä koulusta ja lueskelen näitä kommenttejanne.
Ostin eilen syyskuun Iisakin ristikot. Kuukauden Aulis on siitä yläosaltaan kovin avonainen, jatkan mietiskelyä.
98. Owlie10.9.2008 klo 18:22
[TJV,
tervetuloa takaisin. Olin jo lähettää HT:n perään kyselemään.]
99. EJlo10.9.2008 klo 21:41
otv-a ´lle kiitokset vastauksesta skeittarista. Vahvistin sen vielä löytämälläni suurennuslasilla.
Valitettavasti en saanut siitä vielä "kiinni", että se on mukavaa.
Kysynpä siis seuraavaa; pääkuvan oikean puoleisista sanoista 3. ylhäältä, viittaako se lasten vaatetukseen. Se on tällä hetkellä ainoa sana, joka siinä mulla on himmeällä.
Esim. pystysanojen kankeuksia loppuosa tai eläimestä vinkille pieni vihje voisi ratkaista ongelmani.
Ilman lisää pystysanaksi tälläsin mm pankkitiliin viittaavan negatiivisen ilmauksen, onkohan sekään oikein ?
100. otv-a10.9.2008 klo 22:02
EJlo, 3. ylhäältä, sinäpä sen sanoit. eläimestä, sekin voi liittyä tuohon sanomaasi. pankkitiliyhteyttä en oikein saa mieleen vastaussanasta ilman lisään. onko tarpeeksi pieniä vihjeitä?
101. EJlo10.9.2008 klo 22:24
otv-a
ILMAN LISÄÄ vinkkiin on sanani siten tiliin viittaava että jos sitä ei ole, niin ei voi mitään maksaakkaan. Tilillä siis pitää sitä olla, puillakin (klapeilla) se pitää olla suojaamassa kastumiselta. Ilmeisesti se laittamani sana on väärä kun et sitä siitä pankki viittauksesta hoksannut.
Tämä oli mielestäni helpompi kuin viime kuukausi liite, jonka kuitenkin sain kokonaan valmiiksi. Kuitenkin tämä pieni alue, joka on 4 X 4 kuvan vieressä, tökkii pahasti. Ei edes keskiviikon 4,6 km suunnistus saanut aivoja selkiintymään.
102. otv-a10.9.2008 klo 22:28
EJlo, eipä tullut tuo sana mieleen, väärin se kuitenkin on. mikä lisä monesti on?
103. marjuko10.9.2008 klo 22:36
Ejlo,

minäkin yritin ensin tunkea siihen sitä sanaa jota tarkoitat, mutta se ei ole oikea. Oikea sana ilmaisee kestoa tai tässä siis keston puutetta.
104. marjuko10.9.2008 klo 22:42
EJlo,

sen verran lisää että kankeudet on muistaakseni selitetty tuolla aikaisemmin, ne johtuvat kylmyydestä. Eläintä tässä käsitellään päällisin puolin.
105. EJlo10.9.2008 klo 23:20
Siitä kolmanneltä vaakariviltä kumasin sanan ASUSTEET pois, vaikka niihin kuulemma viitattiin. Tämä siitä syystä että ilmeisesti sain siitä hupaisesta hommasta 4-kirjaimisen pystysanan. Kuteet siis esi muotoon. Myös liattomuus sai lähteä PUHTAUTTA vinkistä lähtöpassit. Yritetään siihen konkreettisempaa liattomuutta. NAISNIMISTÄ
106. EJlo10.9.2008 klo 23:22
lähtipä teksti varkain; Siis naisnimiksi suunnittelen rouva Bunckeria. Eiköhän se siitä selkene, kiitoksia jelpeistä itse kullekin. Huomenna päivä uusi !
107. EJlo10.9.2008 klo 23:24
Kuteet siis tietenkin ERI muotoon.
Nyt head ööt !
108. huuh ja puuh11.9.2008 klo 10:34
Sorruin villihärän takia tänne, ja ihan turhaan. Nykäsestähän se löytyy eikä edes tarvitse kauan hakea...
109. mamma11.9.2008 klo 21:00
Nyt vasta sain lehden käsiini ja kiirettä pitää, että saan huomenna postiin, mutta kun kankeudet ja ilman lisää vielä kangertelevat. Onkohan ketään avuliasta enää paikalla.. Kuvasta lähtevä ensimmäinen vaakakin puuttuu. On kyllä vihjailtu, mutta kun ei sytytä!
110. Bella11.9.2008 klo 21:53
mamma:
Laske kuinka monta lasta kuvassa on.
111. mamma12.9.2008 klo 08:08
Kiitos Bella! K H sinulle.
112. mamma12.9.2008 klo 08:25
Lopultakin valmis, aloin jo hermostua, että aika loppuu. Pitäisi aina hommata lehti ajoissa, ettei paniikki iskisi ja häiritsis ajatusta.
113. epätietoinen23.9.2008 klo 16:22
Uusia vinkkejä kuvan alla olevaan kylään ja toiseen pystyyn kuvan alla sitten jo helpottais
114. Aksu23.9.2008 klo 16:34
epätietoinen,
kylä on pohjois-Suomessa. Tuttu kylä ristikoista.
Ja toiseen pystyriviin pitäisi keksiä sana lasten kasvoilta.
115. epätietoinen24.9.2008 klo 09:38
Aksulle taas kiitokset
116. Owlie4.10.2008 klo 11:46
Lämpimät onnittelut kauhajokisille! [Pientähän tällainen ilo on suunnattoman surunne keskellä. Lueskelin kuntanne sivuston surunvalitteluja pala kurkussa. Jaksamista teille kaikille!]

Onnittelut muillekin voittajille, erinnii Lahteen!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *