KESKUSTELUT > RISTIKOT > KESKUSTELUKESKUSTELU

4161. Keskustelukeskustelu

RA22.8.2008 klo 13:59
Ajattelen tässä ääneen ja otan esille muutamia seikkoja tämän sivuston keskustelukulttuurista. Teen sen omien kokemusten ja tuntemusten pohjalta. En siksi, että ne olisivat jotenkin parempia tai oikeampia kuin joidenkin toisten. Enkä siksi, että niissä olisi mitään sen merkityksellisempää tai tärkeämpää kuin joidenkin muiden kokemuksilla. Haluan tässä nyt vain huolella varoa ryhtymästä yleiseksi poliisiksi tai tuomariksi. Nämä alla olevat ajatukset ovat omiani ja ymmärrän hyvin, että niillä ei ole muuta (totuus)arvoa. En ole näitä – siis – tyrkyttämässä kellekään. Ja lukemisenkin voi lopettaa jo vaikka tähän ;-)

(Käytän mielessäni esimerkkinä lähinnä tuota Kuinka paljon saa auttaa –säiettä, koska se on tuossa sopivasti ja tuoreena mielessä.)

Mistä keskustellaan?
Säikeillä on otsikkonsa, joka useimmiten (:-) kertoo, mistä säikeen avaaja haluaa keskusteltavan. Tällaisessa sanasepposakissa keskustelu tietysti(!) rönsyää ja syntyy kaikenlaisia sivujuonteita. Minusta se ei haittaa – joskus jopa päinvastoin vain värittää juttua. Kunhan suunnilleen muistetaan otsikon aihe tai siihen palataan – edes ajoittain.

Monet aiheet ovat ns. mielipideaiheita; Säikeen avaaja kysyy, mitä mieltä ollaan ”tästä ja tästä” ja sitten muut kiinnostuksensa mukaan kertovat näkemyksiään. Näinhän se hienosti sujuu. Kootaan mielipiteitä ja pyöritellään asiaa niin, että keskustelun jälkeen kaikki ovat vähän ”viisaampia”. Joskus keskusteluun eksyy ”häiriökommentteja” – ainakin tällaisia:
- joku alkaa säätämään, mikä on oikea (hyvä) mielipide ja mikä väärä (huono)
- joku alkaa jakamaan puhelupia (”mikä sinä ole neuvomaan”, ”aina päällepäsmärinä”)
- joku alkaa ”lukemaan” mielipiteistä jotakin mitä niissä ei ole (kun kirjoitin, että ”minusta IS Kovis –keskustelut ovat hyviä”, tuntui, että se tulkittiin samalla esim. HS-keskustelutyyliin puuttumiseksi, vaikka en ollut sanonut siitä mitään; kun kehun jotakin laatijaa, se saatetaan tulkita toisen moitteeksi, vaikka nimeä ei ole mainittu lainkaan)

Palsta on avoin keskustelupalsta ja ajattelen, että jokainen osallistukoon niin moneen säikeeseen ja niin paljon kuin mielipiteitä kustakin (heh!) asiasta riittää. En saata ymmärtää (vaikka kuinka yritän), miksi täällä joskus kommentoidaan negatiivisesti jotakin kirjoittajaa pelkästään siksi, että hän on monessa mukana. Mitä pahaa siinä on? Mikä olisi optimaalinen määrä? Eihän sellaista ole! Ainakin minulle tulee tunne, että tämmöiset kommentit ovat vain henkilöön käypää keljuilua. Kun palsta toimii näin, kenenkään äänekkyys ei ole keneltäkään toiselta pois. Muutkin saavat äänensä kuuluviin. (Toisin kuin oikeassa keskustelussa, jossa yhden liika äänekkyys voisi oikeasti olla pois muilta.)

- jatkuu -
2. RA22.8.2008 klo 14:01
- jatkuu -

Huumori ja sanansäilä?
Huumoria on monenlaista puujalasta piilotetumpaan. Tämmöisessä kielellisesti taitavassa sakissa kaikki versiot ovat käytössä. Itse en (valitettavasti) ole mikään vitsinikkari, mutta nautin kyllä täysin rinnoin (heh!) muiden sanaleikittelyistä joskus vakavankin asian kustannuksella. Saatanpa nähdä huumoria sielläkin, missä sitä ei ole. Kuinka paljon huumoriksi tarkoitettua tulisi alleviivata? Olisiko aina laitettava hymiö perään, että kaikki varmasti ymmärtävät kirjoittajan olevan pilke silmäkulmassa (heh!)?

Hymiöt ovat kyllä hyvä keino määritellä viestin sävyä. Toisaalta: Joskus on tuntunut siltä, että keljuileva, henkilöön käypä kommentti on kuorrutettu lopuksi hymiöllä. Tällainen viesti on aika ristiriitainen ja tuntuu siltä, että ”keljuilenpa tässä nyt sinulle, mutta minä itse olen mukava tyyppi – vinks vinks kai huomasitte te muut lukijat”. No, tuo tulkinta voi olla väärä ja luultavasti useimmiten on. Hymiöllä halutaan vain pehmentää sävyä.
Itse käytän hymiöitä aika säästeliäästi. Jotenkin luotan siihen, että täällä kirjoittelevien perusoletus toistensa viestien tarkoitusperistä on myönteinen ja huumorintajukin sen verran laaja-alainen, että ”aina” ei tarvitse alleviivata. Ja niin, samalla kun tätä kirjoitan, tulee mieleen, että eipä nuo hymiöt mitään maksa, että mitäpä noita – toisaalta - säästelemäänkään :-D


Kritiikki ja toiveet?
Näissä säikeissä kritiikkiä / toiveita esitetään paljon ristikoista. Niistä syntyy harvoin keskustelullista härdelliä. Hankalampaa on se kritiikki, jota esitetään toisista keskustelijoista ja keskustelutyyleistä ja/tai -sisällöistä.

Kuka saa kritisoida ja ketä tai mitä? Ja miten? Erehdyin pari kertaa kirjoittamaan HS-säikeeseen, en mielestäni edes kritisoinut vaan esitin toiveen; Sain aika nopeasti kommentin, että ”älä sinä tule tänne opettamaan (kun et muutenkaan ole kantaporukkaa)”.
Jäin miettimään, että koska semmoinen toiveen tai kritiikinesitysoikeus syntyy? Kuinka paljon on kirjoitettava johonkin tiettyyn säikeeseen, että saa toivoa tai sanoa jotakin negatiivista? No, nyt minä saivartelen. Ei se tietenkään noin mene.

Kysymys on enemmän tyylistä, MITEN kritiikki tai toive esitetään. Mutta siinäpä se temppu seisoo ja häntäänsä heiluttaa! Oma kokemukseni on, että pelkästään hyvin tarkoituksin ja omasta mielestäni nätisti esitetty pyyntö on j o s k u s nuijittu maanrakoon. Väkisin tulee mieleen, että kysymys on myös siitä, KUKA on kirjoittaja. Olisipa mahdollista lukea kirjoituksia niin, että kirjoittajan nimen näkisi vasta jälkeenpäin! Vaikka vasta parin päivän päästä!

- jatkuu -
3. RA22.8.2008 klo 14:02
- jatkuu -

Kuinka suhtautua kritiikkiin?
Kritiikki on mielipide. Ajattelen, ettei se ole ehdoton totuus ja muitakin näkemyksiä on. Mutta silti: Kyllä kritiikkiin kannattaa ”suhtautua”. Monesti täällä – vaikka se tulee yhden henkilön suulla – kritiikki edustaa useamman ihmisen käsitystä. Yksi vain sanoo sen ääneen. Kun tuossa Kuinka paljon saa auttaa –säikeessä toipan suulla moitittiin niitä muutamia HS-kirjoituksiani, kuulin siinä useamman kuin vain toipan mielipiteen asiasta. Kyllä minusta e n e m m i s t ö n ääni on otettava vakavasti. Olkoon se sitten vaikka kuinka erilainen kuin oma mielipide. - Tässä nimenomaisessa tapauksessa olin tosin jo itsekin sitä mieltä, että oli minulta typerästi tehty ne kirjoitukset.

Johtopäätös? Pyysin anteeksi ja lupasin, ettei asia taholtani tule toistumaan ikinä. Seuraus? Seuraavaksi joku syyttää minua marttyyriksi heittäytymisestä! Mitä siinä olisi pitänyt tehdä? Alkaa väittämään vastaan? Riitelemään periaatteesta toipan kanssa? Olla hiljaa?

Joskus kritiikki on sellaista, ettei kerta kaikkiaan voi olla samaa mieltä. Eikä voi luvata ”tapojensa parannusta”, eikä sen myötä myöskään koe olevansa anteeksipyyntöä velkaa. Kyllä sen silti voi mieleensä painaa. Asiana. Ei ehkä niinkään ensisijaisesti, että KUKA se oli, joka ”minulle sillä lailla pahasti sanoi”. Jotenkin tuntuu, että sitä paremmin nämä keskustelut sujuvat, mitä vähemmän henkilöi. Olisipa mahdollista nähdä se kirjoittajanimi vasta puolen vuoden päästä!


Nimimerkkien käyttö
Viime päivinä on keskustelu tästä siellä sun täällä. Minulla on sellainen tuntuma (ei tietoa), että loppujen lopuksi noita keljuilutarkoituksessa nimimerkkejä vaihtelevia ihmisiä ei ole monta. Vaikka ei ole monta, seuraukset ovat tylsät. Aina kun ilmestyy joku uusi nimimerkki JA keljuiluviesti, alkaa arvuuttelu, kuka vanha nimimerkki nyt on asialla kielteisin tarkoitusperin. On surullista tulla epäillyksi kerta toisensa jälkeen ja eittämättä herää kysymys, että näinkö p----n ihmisen kuvan olen itsestäni antanut. En puhu nyt yksin itsestäni, moni muukin on tullut epäillyksi syyttä suotta puskastakeljuilijaksi tai keskustelujen manipuloijaksi.

Kielellisesti lahjakkaassa porukassa ei ole temppu eikä mikään matkia toisten kirjoitustyylejä tai hämäysmielessä vaihdella kirjoitustyyliä, murretta, sanontatapoja jne. En lähtisi omatekoisen ”tekstianalyysin” perusteella kovin suurella suulla julistamaan tietäväni, kuka keljuilee jonkun uuden nimimerkin takana.

Että tämmöistä.

(Jaa niin… meinasi unohtua :-)
4. Jaska22.8.2008 klo 18:59
Järkeä puhuu RA, paitsi siinä, että enemmistön m
5. Miimu22.8.2008 klo 19:00
Ajatushan oli todella kaunis tuossa edellä. Mutta mutta... onkohan sittenkään?

Jotenkin nyt vain jää sellainen maku tuosta RA:n kirjoituksesta, että hänen tässä täytyy päästä sanomaan se viimeinen sana viime aikojen "jutusteluista"...

Kritisoin edelleen RA:n tyyliä esittää asiat (kuten tein nimimerkkeinä Outlooker ja Jepjep). Esimerkiksi seuraavat lauseet, joihin RA yllä viittasi anteeksipyyntönään:

"Ne pari kirjoitusta eivät mielestäni ole "käymistä ojentelemassa aina silloin tällöin", mutta olkoon sitten niin, jos siltä on tuntunut. Olen pahoillani. Anteeksi. Ei tule uusiutumaan."

Minulle tuo lause kertoo seuraavanlaista: ei se kyllä niin ole kuin te väitätte, mutta siellä sitten olkaa! Vaikka tuossa esiintyy sanat olen pahoillani ja anteeksi, minä en tulkitse tuota siltikään anteeksipyynnöksi. Joku toinen ehkä tulkitsee toisella lailla.

Kuten edellä mainitsin, olen viime päivinä esiintynyt myös muilla nimimerkeillä kuin Miimu. Syy siihen on ollut se, että Miimuna kirjoituksiini suhtaudutaan erilailla kuin esim Outlookerina. Tai niinhän minä luulin... Hahah! En ole ainoa henkilö, joka on syyllistynyt em. syntiin; tiedän esimerkiksi henkilön, jolla on kaksi nimimerkkiä täällä ja yksi sätissä. Joten turha puhista pahastuneena siellä! Varsinkaan, kun en ole mielestäni millään lailla häiriköinnyt - olenpahan vaan esittänyt mielipiteeni ja hiukkasen kritiikkiäkin. Ilmeisesti juuri kritiikkini RA:n kirjoitustyyliä kohtaan ja taannoinen sätissä (kaljapäissäni) heittämäni kommentti siitä, että RA olisi yksi "?"-nimimerkeistä on ollut hänelle liian raskas asia unohtaa.... Voisin pyytää anteeksi, mutten sitä tee, koska se anteeksipyyntö olisi ihan yhtä tyhjän kanssa: siinä esiintyisi VAIN SANAT: anteeksi ja olen pahoillani.

Tiedän saavani tähän RA:n seikkaperäisen vastineen. Voin jo etukäteen kertoa, etten tule ottamaan siihen mitään kantaa. En tule ottamaan mitään kantaa (en hyvällä enkä pahalla) RA:n kirjoituksiin jatkossakaan. (Eli suon RA:lle ne "viimeiset sanat":-) Vaikka emme tunnekaan henkilökohtaisesti toisiamme, meillä nyt ei vaan synkkaa. Turha tässä päitään seinään lyödä.

Tuo viimeinen kappale RA:n tekstissä ei pidä paikkaansa. Kyllä se on temppu - ja tuskin kukaan sitä oikeasti osaa!
6. Jaska22.8.2008 klo 19:08
[painoin kai vahingosa jotain väärää nappia]

- - - ielipiteet pitäisi ottaa vakavasti. Pahoin pelkään sen tarkoittavan, että enemmistö saa huseerata valtoimenaan silloinkin, kun sen mielipiteet ovat vääriä. Kyllä vähemmistöllä on luovuttamaton oikeus tarpeen tullen palauttaa enemmistö päiväjärjestykseen rakastavin, mutta lujin ottein ja ohjata eksyneet lampaat oikealle polulle, vaikka se olisikin kivinen ja kaita.
7. PP22.8.2008 klo 19:34
Mistähän löytyisi se nippeli, josta painamalla saisi ystävämme
lukemaan kirjoittamasi ajatuksella ja muualtakin kuin rivien välistä, takertumatta vain yhteen sanaan. On aika ihmeellistä, että leppoisina pappoina ja mummoina, fiksuina naisina ja miehinä pitämistämme säiekumppaneistamme
hetkessä kehkeytyy sanan säilällä iskijöitä ja järkevästi ajattelemattomia syyttelijöitä kertomatta edes, mikä pännii. Joku häirikkö aloittaa, joku toinen uskoo häntä ja kohta on puro muuttunut vuolaasti virtaavaksi kuohuvaksi koskeksi.

Uhriksi voi joutua kuka tahansa ja ihan tahattomasti. Sen olemme kokeneet me molemmat. Juuri nyt on kohteena
henkilö, jota en tunne, mutta joka ei käsitykseni mukaan tekisi pahaa kärpäsellekään, niin rauhallisesti ja sovittelevasti hän asiansa esittää. Huomenna jo taas joku toinen saattaa olla kohteena.

Itsekullakin tunteet kuohahtelevat joskus ja pitääkin. Jos
kaikki teeskentelisivät olevansa niin kilttejä, niin kilttejä, niin eihän tämä tuntuisi enää omalta foorumilta. Kyllä täällä pitää voida sanoa eriävä mielipiteensä ilman sodan syttymisen pelkoa ja (huom!) omalla nimimerkillään. Eilen oli ihan selvä
viittaus naishenkilöön, jonka nimimerkki on kaksi kirjainta ja joka olisi muka herjanimimerkkien takana. Eipä ole paljon valinnan varaa, kun se et ole sinä (RA) enkä minäkään (PP), HT:hän on mies.

Toivon hartaasti, että kirjoituksesi otettaisiin asiallisesti vastaan ja saataisiin ainakin välirauha aikaiseksi ilman koti/vieras tai me/muut -asennetta. :-)
8. PP22.8.2008 klo 19:37
Tarkoitin tietysti RA:n kirjoitusta. Kirjoituksen aloitin, kun kukaan ei vielä ollut vastinettaan antanut, siksi jäi mainitsematta.
9. qwer22.8.2008 klo 19:44
Jaska. Laita suitsia sille Paremmalle Puoliskolle, tai opeta hänelle net-etikettiä. Niin pahoin hän minua taannoin loukkasi.
Miimu. Yhdyn näkemyksiisi. Minäkin olen käyttänyt lukuisia nimimerkkejä. Riippuu aivan keskustelun luonteesta mitä nikkiä käytän.
Kirjoitusten määrä ylittää RA:lla jo varmaan kymmenentuhannen rajan. Kyllä siinä jo panee monen ihmettelemään, onko hänellä elämää tämän palstan ulkopuolella.
10. kari kämäräinen22.8.2008 klo 19:53
Onneksi qwer ei ole loukannut milloinkaan ketään!
11. qwer22.8.2008 klo 20:06
Kämy. Kuuluiko tuo kommenttisi sarjaan salaivaa, vai naivismi-ivaa. En ole sinulle ttuillut, kun opin sinut tuntemaan. Sinulla on ilmiömäiset kyvyt laatia, kuvittaa ristikoita. Keskity siihen ja jätä muut hommat.
Se on totta, en ole loukannut ketään näillä sivustoilla - ylläpitoa lukuunottamatta.
12. pelaaja22.8.2008 klo 20:11
Mielenkiintoinen keskustelukeskustelu jatkona tämän viikon keskivaiheen aiheisiin eli auttamisiin ja säie vastaan säie-juttuihin ilmeisesti ? Harmi vaan, että toisiaan tuntemattomilla ihmisillä on jo ennakkoon vihamielisyyttä mahdollisesta vastavedosta.
Vaikka minäkin olen roikkunut täällä jo kuukausikaupalla, niin itse asiassa vasta viime viikolla oikeasti tajusin säikeitten erilaisuuden. Että ne ovat erilaisia, että niiden pitääkin olla.
Ja että niillä on toivottavasti edelleenkin mahdollisuus pysyä semmoisina kuin on tarkoitettukin. No, HS-säikeen tarkoitus tai siis se, millaiseksi se alun alkaen oli tarkoitettu, jäi vielä hämärään mutta ei se mitään. Sehän on joka tapauksessa hyvä säie monien mielestä, on on. Sen erilaisuuden tajuamisen takia minua itseäni hävettää kamalasti yksi kommentti, jonka HS:ssä 'muista ratkojista' viikolla lauoin. Vaikka olinkin tarkoittanut sen vitsiksi. Mutta se oli huono vitsi. Toivottavasti se meni useilta niin ohi, etteivät edes tiedä, mistä puhun. Mutta se ei ollenkaan kumoa sitä, että joittenkin sivustaseuraajien takia jonkun ryhmän pitäisi tyyliä muuttaa sen takia, että ko. sivustaseuraajat eivät mahdollisesti 'kyllästyisi'.
Tämmöisistä kyllästyjistä RA tässä taannoin kerran puhui ja minäkin vastasin siihen jotain edellisen lauseen tapaista.
Nonni, nyt on minun suuni puhuttu puhtaaksi, monta hymiötä perään, joten voin lähteä tästä ristikon ratkontaan.
13. Jaska22.8.2008 klo 20:12
Suomalainen sananlasku: Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Sehän ei läheskään aina pidä paikkaansa. Se ei ota huomioon volyymiä. Joskus sankalla metsällä on niin oivallinen akustiikka, että huuto palautuu suorainaisena mylvintänä. Silloin saattaa huutajalta mennä korvat lukkoon tai tulla vakavampikin loukkaantuminen. On siis viisasta varautua korvasuojuksin, kun lähtee vieraaseen metsään huhuilemaan.
14. kari kämäräinen22.8.2008 klo 20:15
qwer: Selvä. Keskityn olennaiseen...
15. Hemuli22.8.2008 klo 20:17
Tämä ei ole mikään mielipidekirjoitus, vaan pelkkä heitto (liian) lyhyen harkinta-ajan jälkeen.

qwer, en tunne PP:tä muuten kuin lyhyehkön sanaristikot.net -sivun käyttöaikani perusteella. Luulen, että hän on fiksu nainen, joka ei pienestä säiky.
Mutta jos minä olisin hän, minua kyllä loukkaisi tuo Jaskalle osoittamasi viesti.
VAIKKA myönnätkin loukanneesi täällä vain ylläpitoa...
16. Marco Poloinen22.8.2008 klo 20:19
En tiedä, onko tämä säie HS- säikeestä katsottuna takavasemmalla, mutta täällä nyt kumminkin olen.

qwer, oletko koskaan miettinyt, miksi Nitrodiskossa on niin hiljaista?
17. qwer22.8.2008 klo 20:25
Marco Poloinen.
Kyllä
18. qwer22.8.2008 klo 20:49
Marco Poloinen. vähän jatkoa tuohon nitrodiskoon. Ihmiset häpeävät tautejaan. Kuvittelevat olevansa ikuisia. Hyvä esimerkki viiden vuoden takaa oli se, että ylläpito. ilmoitti joka aamu ajavansa pääkarvansa pois raaserilla. Harmitteli sitä, että täyttyi niin nopeasti, että piti olla aina huuhtelemassa. Oli joku ++,joka myös reposteli perheasioitansa. Kaikki täällåä kertomani asiat löytyvät näiltä sdivustoilta. Intimiteettiä ei ole loukattu. Pitää muistaa, että internettiin kirjoittava tekee harkitun valinnan. Häneen voidaan jälkeenpäin osoittaa vaikka mitä törkeyksiä.
En tarkasta kirjoitusasua. saavat muut sitten arvostella
19. Jukkis22.8.2008 klo 20:53
Viittaatko pelaaja HS 2497 -säikeessä 20.8.2008 klo 21:17 kirjoittamaasi?

Jos et niin ei sitten mitään. Mutta jos viittaat, niin turhaan häpeät. Siis jos asiaa ihan oikeasti miettii, niin järjettömältähän se tuntuu, että joku monta tuntia ratkoo ristikkoa saamatta aikaan mitään, ja sille saakin hiukka naureskella. Voin päivittää tilanteen: Nyt yhteensä n. 6 tuntia, jo 18 sanaa.

Mutta kun minä sitä tyhjänä pysyttelevää ristikkoa tuijotan, niin samalla kuulokkeissa soi musiikki. Vaikean ristikon tuijottaminen on mielestäni mitä parhainta oheistoimintaa musiikin kuuntelulle sohvalla maaten. Kun ristikko on supervaikea, niin ei tarvi juuri kirjoittaa, minusta makuuasennossa on hankala kirjoittaa.
20. Marco Poloinen22.8.2008 klo 21:01
qwer, vaihtoehtoinen selitys: Esiintymiselläsi näillä sivuilla et ole saanut koinkaan monta kaveria, jotka haluaisivat kanssasi keskustella.
21. Marco Poloinen22.8.2008 klo 21:01
.. kovinkaan..
22. pelaaja22.8.2008 klo 21:12
Jukkis,
hmmh

-mahtaako qwer tarkoittaa jotain muutakin kuin quiet word eject reason ?
23. qwer22.8.2008 klo 21:14
Marco Poloinen.
Olen melko kovanahkainen. En nyt muista täsmälleen, mikä säie oli kyseessä. Annoit tulla tosi rumasti. Vähän vaan loukkaannuin. Onko se hyvä, jos Pernajan yössä tarjoaa konjakkia, yrittäen sillä tavalla ansaita suosion?

Parasta ristikkoelämässäni on se että jätin Sanasepon jäsenmaksun maksamatta. Aikoinaan - ennen - internettiä ajatus oli hyvä. Väkisin yritetään pitää pystyssä lahoavaa taloa.
24. Marco Poloinen22.8.2008 klo 21:24
qwer, minä(kään) en halua. Siis keskustella kanssasi.
25. qwer22.8.2008 klo 21:35
Ihme hiippareita tässäkin säikeessä liikkuu.
Suomenkielen opetusta tulee nyt.
Vain kansakoulun käyneenä ilmoitan seuraavaa: kaksoispiste, pilkku, "lainausmerkit " siis tuplahipsut. Ajatusviiva - . Sulkumerkit ( ) ( ). Häh . Ran tissit tuli mieleen. Siis ( @ ) ( @ ).
Jatketaan.

Marco Poloinen . Milloin tavataan?
26. 22.8.2008 klo 21:47
Perään hymiö ( @ ) (@ ).
27. kp22.8.2008 klo 22:03
tuossa ei ei ole mitään järkee että kun lahoaa talo sitä pidetään pystyssä
28. Marco Poloinen22.8.2008 klo 22:10
Miimu, hitusen pettynyt olen useilla nimimerkeillä esiintymisiisi. Ja perusteluihin. Vai yritätkö kenties vauhdittaa rekisteröitymistä? Oli miten oli, minusta se joka tapauksessa on omiaan lisäämään epätietoisuutta ja mahdollisuutta"vainoharhaisuuteen", jota sivuilla esiintyy - vaikket olekaan "häiriköinyt".

Sattuneesta syystä on viime aikoina mielessä pyörinyt tuo huumori, sen lajit ja ymmärtäminen. Suunnittelin sille omaa säiettä (kun en juuri sopivaa entisistä löytänyt), mutta RA ehti ottaa sen tämän säikeen aiheisiin.

Jukkiksen "Pekko Aikamiespoika - Monty Python"- vertaus ilmentää kyllä presiis sen perusasetelman ääripäät, joiden välillä operoidaan, mutta siihen sisään jää vielä tosi paljon erilaisia variaatioita. (Saattaa niitä kyllä jäädä molemmissa päissä vielä ulkopuolellekin.)
29. Miimu22.8.2008 klo 22:20
>Marco Poloinen: olen pahoillani, että olet pahoillasi. Jos olisin esittänyt Miimuna Outlookerin ajatukset (jotka ovat omiani!), olisi se aiheuttanut sen, että kirjoitustani ei olisi edes luettu ajatuksen kanssa (jos nyt luettiin sitten nytkään... ;-). Se on oma vikani - itse olen itselleni "maineeni" luonut ja sen kanssa on elettävä. Sitä mainetta ei olisi tullut, jos olisin ymmärtänyt ajoissa sen, minkä ymmärrän nyt. Mutta sepä siitä.

Ilman vainoharhaisuuttakin uskon, ettei toisella nimimerkillä esiintymiseni ollut mitenkään ainutlaatuista. Typerää se kyllä on.
30. Marco Poloinen22.8.2008 klo 22:42
Miimu, minä poloinen kun en "maineestasi" mitään tiedä, olisin lukenut - ja luen - ajatuksella. Mutta eipä sillä vielä pitkälle pötkitä.. Sinällään ymmärrän menettelyäsi. Jostain vastaavasta menettelystä olisin ehkä "hyötynyt" itsekin viime päivinä. Mutta mistä sitä tietää, mikä korsi sen kamelin selän katkaisee, kun tahallaan ilkeilijöitä jo on ihan riittävästi. Uskon senkin, että joidenkin vakimerkkienkin takaa löytyy "nikkejä" tarkoituksen mukaan (muiltakin kuin qweriltä!), mutta ei se minua ainakaan lohduta.
31. RA22.8.2008 klo 22:45
Kyllä tuosta Huumori ja sanaseppoilu / sanansäilä / keskustelu -teemasta omakin säie voisi olla paikallaan. (Tai mikä sen nimi nyt sitten olisikin.)
32. Marco Poloinen22.8.2008 klo 22:54
Eiköhän se teema mene ihan hyvin tämänkin kokonaisuuden osana, sitä kai se keskustelutaitoon kuuluvaa asiaa on sekin. Ja yhtä lailla voi käydä niin, että asia(ttomuude)n käsittelystä voi yks kaks olla huumori kaukana ;-)
33. qwer22.8.2008 klo 23:26
Dear Marco Poloinen. Käytät liikaa sulkumerkkejä, kuten myös RA. Jostakin oppaasta lukeneeni ymmrrän, että niitä pitäisi välttää. Antavat huonon kuvan suomen kielen taidoistanne. Ja muustakin.
34. turutar22.8.2008 klo 23:57
Vastasin Miimulle jo eilen sätissä, mutta jostain syystä häneltä on näköjään jäänyt lukematta vastaukseni. Arvosteluni usean nimimerkin käytöstä koski lähinnä sitä puolta: huumorintajuttomuuttani en ymmärrä joidenkin tarvetta esiintyä siellä useammalla kuin yhdellä tekaistulla, epäuskottavalla henkilöllisyydellä.

Syy, miksi esiinnyn Alkukirjainketjussa toisella nimimerkillä: jotta kukaan ei ottaisi kirjoituksiani siellä täydestä (olenhan kirjoitellut perheväkivallasta, äpäryydestä ja ties mistä muusta omaan elämääni kuulumattomasta asiasta). Käsitykseni mukaan ainakin yksi henkilö on ottanut toisen osanottajan AKK-kirjoitukset henkilökohtaisesti...
35. Miimu23.8.2008 klo 00:05
Hellittäkääpä naiset jo.

Eli onko näin: kun Miimu loukkaantuu jostain häneen kohdistuvasta heitosta, se on kummallista ja käsittämätöntä. Jos esim. RA loukkaantuu (ja jauhaa asiaa päiväkausia sätin puolella ja täällä - kyllästymiseen saakka) se on oikeutetumpaa?

Jos alkukirjainketjua ja sen juttuja ei kerran kukaan ota todesta, miksi et sitten ole siellä sama nimimeerkki kuin sätissä? Samahan se on mitä siellä suustaan päästää....

Prkl, akoilla on norsun muisti. Joskus hävettää kuulua siihen sukupuoleen....
36. Miimu23.8.2008 klo 00:40
By the way, lisäsin juuri turuttaren alias sen ja sen myös samaan listaan RA:n kanssa. Tämä vänkääminen on aivan turhaa eikä vie tuosta tuohon.

Jänskättää, kuinka pitkä lista siitä vielä tuleekaan...
37. Marco Poloinen23.8.2008 klo 00:47
.. ja tuon listan tekoa minä ainakin vain "seuraan katseella", niinkun alokas vääpelin hukkumista..
38. Miimu23.8.2008 klo 00:53
Jaahas... Marco Poloinen seuraavana listalle. No ei ainakaan!:-)

Älä Marco kommentoi asioita äläkä muodosta mielipiteitä ennenkuin tiedät taustat. Siis pelkästään mutun mukaan on aika riskaabelia lähteä mielipiteitä julkituomaan. Vinkkinä vaan oli tuo - ei sen isompi moite (ainakaan vielä...).
39. turutar23.8.2008 klo 00:55
Miimu, jos kerran olet fiksumpi muita (naisia), niin miksi sitten jatkat riitelyä/keskustelua? Vaikka sopiihan se minulle. Älä sitten lopeta kesken kaiken valitellen toisten huumorintajuttomuutta/pikkusieluisuutta/'akkamaisu utta' tms.
40. qwer23.8.2008 klo 01:14
Hyvä Miimu! Rupean koisiin.
41. Anders23.8.2008 klo 01:19
Kun qwer alkaa kehuu, sillon pitää olla oikeesti huolissaan..
42. qwer23.8.2008 klo 01:36
Sanoo kiitos tai ei. Nikkini on täysin tärvelty. esiinnyn jatkossa aivan toisella nimellä. Anders ruotsalainen on paraskin apujen antaja. fYI FAN! ötyä
43. RA23.8.2008 klo 14:09
Huumorista tuli mieleen, että kerran mietittiin oikein urakalla vitsi-vitsiä, joka EI tavalla tai toisella perustuisi kohteensa huonoon tai kielteiseen puoleen. Muistelen, että tässä mielessä absoluuttisen hyväntahtoista vitsiä ei löytynyt.

Siis: Jos juttu luetaan totisena, ilman huumorifreimiä tai luottamusta siihen, että kyseessä on huumori, suurin osa huumorista on tulkittavissa keljuiluksi tai toisen vikojen näykkimiseksi.

Onko niin, että huumori ja vitsailu perustuu siihen, että huumoria yrittävän ON VAIN LUOTETTAVA, että
- vitsailun kohteella riittää myös "huumoria" omien (tai mikä, kuka siinä nyt sitten kohteena onkin) huonojen puolien ja huumorille tyypillisen kärjistysten, liioittelujen, yksinkertaistusten suhteen
- että myös huumorin kohteella on luottamus "humoristin" myönteisiin tarkoitusperiin

[Keltä löytyisi vitsi, joka perustuisi absoluuttisesti kohteensa hyvään tai edulliseen puoleen?]
44. RA23.8.2008 klo 14:52
Huumori on sitä, että nauraa kaikesta huolimatta.
- Otto Bierbaum -

Nauru merkitsee: Vahingoniloinen, mutta hyvällä omallatunnolla.
- Friedrich Nietzsche -
45. qwer23.8.2008 klo 15:43
Linda vitsit ovat hyviä. Niitä on tasan kaksi. kerronko.
46. qwer23.8.2008 klo 15:49

Vaakaan ja pystyyn
47. Miimu23.8.2008 klo 18:05
Esimerkki itseensä kohdistuvasta huumorista:

Lähettäjä: Miimu 23.8.2008 klo 00:40
"Jänskättää, kuinka pitkä lista siitä vielä tuleekaan..."

Kestin huumorin kohteena olon kuin nainen! (<-- tuo myös :-)
48. Jondalar23.8.2008 klo 18:21
Marco poloinen, sinä loukkasit erittäin törkeästi mummoa. Karkoitit hänen pois ikiajoiksi huonosti valituilla sanoilla. Anteeksipyyntösi oli myös loukkaus. Sanoit, että vahingossa lipsahti väärä ilmaus, sinä et, mummo, kuuluukaan täällä pesivään vainoharhaisten joukkoon. Vainoharjaisten joukkoon! Sanoit että vainoharhaiset valittavat häiriköstä, mutta eivät sano nimiä. Laitapa, Marco, lista vainoharhaisista näkyviin. Saattaa tulla käräjille kutsu. Ja kyllä varmasti häirikkö saadaan kiinni, jos on halua. Tässä nimiä, kyssäri, Pekka, lukija, pukija, ärtsärts, seuraaja, sivullinen, kaksi huutomerkkiä, ja monta kertakäyttönikkiä. Skannatkaa häirikön IP-osoitteella ja selvittäkää mitkä viestit tulevat samasta osoiteesta. Tätä viestiä ei ole kirjoitettu vihaisena tai pahansuovasti, vain tosiaioita on pantu pöytään.
49. Jaska23.8.2008 klo 19:28
Entäpä jos se mummo ei olekaan oikea mummo. Eikä ole oikeasti yhtään loukkaantunut. Tämä oli Poirotin vinkki. Vai epäileekö joku vainoharhan vellovan pienissä harmaissa soluissa?
50. Marco Poloinen23.8.2008 klo 20:33
Jondalar, loppulausuntoni asiasta on luettavissa HS- säikeessä 2497 22.8. klo 19.18

Nimimerkki Jondalar kirjoitti (HS -säie 2497 21.8. klo 13.25): "Hampaan koloon jää nyt seikka, että epäilet huumorintajuani ja kykyäni hallita sarkastista huumoria. Voidaanko sopia, että ilman absoluuttista faktatietoa ei karsinoida toisiaan. Töissä minua pidetään kaikkein värikkäimpänä ja huumorintajuisempana ihmisenä. Ja viisaana, henkilökortissani on titteli Technical Expert. Niin kauan olen ollut esimiehenä (35 v) ja monessa projektissa projektipäällikkönä, että olen näyttöni antanut. Täällä muutaman huolimattoman lauseen perusteella mies tai nainen mollataan, ja se on se mikä on niin väärin."

Jos anteeksipyyntöni on myös loukkaus ja lainauksessa esitellyn lainen vertaansa vailla oleva ihminen on sitä mieltä, että se, mikä on väärin muutaman hänen huolimattoman lauseensa kohdalla, ei ole väärin minun huolimattoman (= lainausmerkittömän) sanani/lauseeni kohdalla, niin mahdollisuuteni ovat aika vähäiset. Joten rupatellaan lisää sitten käräjillä
51. Sivullinen23.8.2008 klo 20:44
Jondalar,
onko tämä totisesti niin totista?
Käräjiä ja kaikkea?
52. Jukkis23.8.2008 klo 20:49
Enpä usko, että Marco Poloinen oli tekemässä psykiatrista diagnoosia, vaan jutusteli mielessään olevista asioista. Minusta vainoharhaisuus (ei diagnoosina, vaan jutustelussa käytettävänä kuvailevana sanana) on aika osuva termi kuvaamaan ilmapiiriä, jossa epäillään ihmisiä nimimerkkien vaihtelusta ilman että sille epäilylle on sen kummempaa perustetta kuin se että epäilyttää.

Duodecimin Terveyskirjaston määritelmän

"vainoharhaisuus, paranoia; ajattelutapa jolle on tunnusomaista erheellinen tunne tai ajatus olemisesta tois(t)en henkilö(ide)n pahansuovan toiminnan kohteena"

termi sopii (ei diagnoosina, vaan jutustelussa käytettävänä kuvailevana sanana) aika hyvin kuvaamaan myös tilannetta, jossa useista eri mahdollisuuksista tulkita jokin mielipidekirjoitus valitaan se tulkinta, jonka mukaan kirjoituksessa hyökätään törkeästi kirjoituksessa mainittua henkilöä kohtaan.
53. Sivullinen23.8.2008 klo 20:53
Jukkis,
tai mainitsematonta. Niin, ettei lopulta tiedä, ketä ollaan vetämässä käräjille.
54. PP24.8.2008 klo 10:02
Martti Syrjä naljailee vanhemmilleen Jaakko Syrjälle ja Kirsi Kunnakselle Kodin Kuvalehdessä: "Sanoisin, että epäonnistuitte kasvattajina tyylikkäästi."

Tämä ei nyt ihan ole Ra:n peräämä 'vitsi', mutta mielestäni hyvin herttainen lämmöllä lausuttu naljahtava kohteliaisuus omille vanhemmille, johon sisältyy myös hiukan itseironiaa. Positiivinen ilmaus.
55. RA24.8.2008 klo 10:23
Tuo Martin lausahdus on kuitenkin tyyppiesimerkki juuri siitä, mistä yllä kirjoitin; Kun tuo luetaan totisella mielellä ja luottamatta siihen, että kysymyksessä huumori, lause on karkea moite. Martin vanhemmilla - jos olisivat sillä tuulella - olisi mahdollisuus loukkaantua ja alkaa itkeä, miten pahasti Martti saattoikaan heistä sanoa.
56. Olavi Kivalo24.8.2008 klo 11:09
Kaikki, minkä ihminen vastaanottaa, prosessoituu viimekädessä subjektiivisesti. Näinollen hyväkin voi muuttua pahaksi ja pahakin hyväksi riippumatta lähteen tarkoituperästä. Itseironia, kyky nauraa itselleen ja nähdä asiat laajemmassa yhteydessä vapauttaa pohtimasta toisten tarkoitusperiä, kun taas ihminen, jolla on taipumus itsesäälissä kieriskelyyyn, takertuu vähäisimpäänkin signaaliin, joka on tulkittavissa kielteisesti.

Eli on turha etsiä 'absoluuttista' vitsiä, koska viestiä ei voi irroittaa lähteestä ja vastaanottajasta. Tämäkin viesti prosessoituu kielteisenä ja myönteisenä.
57. sivullinen24.8.2008 klo 11:17
Kappas vain, olen kaikessa vaatimattomuudessanikin saanut jäljittelijöitä!

Olen seuraillut tätä palstaa useita vuosia, ja arviolta parin vuoden ajan itsekin toisinaan osallistunut keskusteluun tällä nimimerkilläni, jonka aina olen kirjoittanut nimenomaan pienellä alkukirjaimella. En usko kovastikaan pahoittaneeni kenenkään mieltä, vaikka HT:n kanssa joskus kovasti väännettiinkin. Siksipä yllätyinkin, kun tässä ketjussa nimimerkkini yhdistettiin eräisiin toisiin, mielestäni aika paljon provokatiivisemmin esiintyneisiin kirjoittajiin. Vielä enemmän hämmästyin, kun keskusteluun oitis ilmestyi vastauksia nimimerkillä Sivullinen, siis isolla alkukirjaimella. No, nämä ovat näitä rekisteröitymispakottoman nettikeskustelun huonoja puolia.

Joka tapauksessa totean siis, että tässä ketjussa esiintynyt nimimerkki Sivullinen en ole minä vaan joku toinen kirjoittaja. Samoilla lämpimillä totean, että myös jatkossa tällä nimimerkillä lanseeratut kirjoitukset ovat jonkun muun kuin minun käsialaani, itse keksin itselleni jatkossa jonkun toisen, neitseellisen nimimerkin.

Tämä ihan vain selvyyden vuoksi.
58. RA24.8.2008 klo 11:38
Jotain tuollaista (mitä Olavi Kivalo kirjoitti) yritin itsekin sönköttää.

Koska huumori perustuu tahalliseen kärjistykseen, liioitteluun, yksinkertaistukseen, sanaleikittelyyn, asioiden kääntämiseen päinvastaiseksi jne., niin tällaisellä keskustelualueella huumoria yrittävä ottaa ikään kuin ylimääräisen riskin. Siis ylimääräisen verrattuna siihen, että pyrkisi mahdollisimman eksakteihin ja yksimerkityksisiin sanavalintoihin ja asiapitoiseen, niukkaan tekstiin, jossa siinäkin on toki sama "kahden kauppa"-ilmiö.

Keskustelun hyvän ilmapiirin kannalta palataan(ko) jälleen kysymykseen, mikä on perusoletukseni jonkun toisen kirjoittajan tarkoitusperistä?
59. RA24.8.2008 klo 11:43
Jätin tuohon tahallani y h d e n kirjoitusvirheen, ettei näyttäisi niin täydelliseltä.
60. Jondalar24.8.2008 klo 12:07
Minäpä kerron vitsin. Tämän kertoi minulle Keräsen Toivo vuonna 1969 Trelleborgin kumitehtaan poikamiesparakissa. Siellä oli myös Braggen Taisto ja Johnnes Holappa, Kainuun poikia oltiin kaikki.

Maalaistaloon tuli eräänä kesänä kulkijapoika. Sai syödäkseen, kysyi olisko talossa riskille miehelle töitä. Isäntä oli mielissään ja sanoi: "Saat lähteä tyttären kanssa ensi viikoksi takaniitylle heinäntekkoon." Aamulla lähtivät, tyttö ja renki heinää kaatamaan. Kulkijapoika niitti, tyttö haravoi ja kantoi heiniä haasiaan. Tekivät ahkerasti pitkää päivää. Yöllä niittysaunassa rupesi hormoonit hyrräämään. Tytär sai nauttia pojan kanssa ihanista öistä. Palasivat lauantaina kotiin. Illallispöydässä he kertoivat, kuinka valtavan paljon olivat saaneet heiniä kasaan. Tyttö sanoi hellästi poikaa vilkaisten: "Kyllä meillä on hyvä renki!"

Pyhäiltana isäntä sanoi rouvalleen: "Sinä saat mennä ensi viikoksi vieraan kaveriksi heinätöihin. Saa tyttö vähän levätä." Lähtivät niitylle, emäntä ja renki, eväät repussa. Niittivät, haravoivat, kantoivat takkavitsalla heiniä haasiaan. Mutta yöllä niittysaunassa kulkijapoika vietteli emännän, joka sai elämänsä parhaat orgasmit. Palasivat taloon. Jo veräjän suulta emäntä kailotti tyytyväisenä: "Kyllä meillä on hyvä renki!" Illalla kertoivat miten paljon saatiin aikaan.

Sunnuntaina isäntä sanoi: "Minäpäs lähen ite vieraan kanssa aamulla takaniityn heinätöitä lopettelemaan." Ja niin kulkivat isäntä ja renki metsäpolkua työn ääreen. Niittivät ahkerasti joka päivä aamusta iltaan. Yöllä nukkuivat makeasti väsyneinä niittysaunassa. Heinätyöt tuli tehdyksi. Palattuaan kotiin isäntä asetteli kintaita uuniin luona ja virkkoi: "Kyllä meillä on hyvä renki!" Emännällä silmät suureni, suu jäi auki. Kämmenellään läppäsi reiteensä ja parkaisi: "Herrajumala... ei voi olla totta... Naiko se suakii?"
61. Jondalar24.8.2008 klo 12:25
Marco; Jukkis
Pyydän, älkää ottako marmatustani vakavasti. Pois vainoharhat, pois käräjät. Ymmärrän tapahtumat, Marcon tarkoitus ei ollut niin paha miltä näytti. Sanat käsitettiin väärin. Käsitän että myöskin valitus häiriköstä on tulkittu niin, että syyteltäisiin vakkarinikkiä valenimillä heitetyistä herjoista. Ei niin, vaan se on näitä yliolan sivustakatsojia, ovat vissiin lunttaamassa vinkkejä ristikkoon, hermostuvat kun me vain jutellaan mukavia. Sitä en ymmärrä, miksi meidän edellytetään keskustelevan niin, ettei salakuuntelijat suuttuisi ja äänestäisi jaloillaan.
62. Ylläpito24.8.2008 klo 12:38
Negatiivisia (rakentavia, ei suutasoittavia) kommentteja hs-säikeisiin kirjoittavat tarkoittanevat, että jos pysyttäisiin enemmän asiassa, voisi porukka vielä huomattavasti suurentua ja olisi helpompi löytää hakemansa asia ilman, että tarvitsee kysyä uudestaan.

Viimeisimmässä hs-säikeessä taidetaan olla pysytty aika mukavasti asiassa. Jatkakaa vaan älkääkä LIIKAA välittäkö muista! Kyllä muidenkin herättämiä ajatuksia voi sentään vähän pohtia, positiivisesti.
63. Jondalar24.8.2008 klo 12:46
Minä kerron toisen vitsin. Tämän kertoi 70 -luvulla luennon välikevennyksenä eräs insinööri Dipolissa.

Kalastaja sain eräänä kauniina päivänä ison kalan. Tyytyväisenä hän souti kotirantaan ja alkoi päästellä kalaa verkosta. Hän pelästyi, kun kala rupesi puhumaan. "Minä en oikeasti ole kala. Minä olen hyvä haltia. Päästä minut vapaaksi, niin täytän kolme toivomustasi." Tämäpäs sattui, kalastaja ajatteli ja mietti mitähän toivoisi. Rikkauksia, laivan, talon... Pihamaalla kalastajan vaimo oli laittamassa pyykkejä narulle kuivumaan ja kuuli kalan puheen. Vaimolla välähti. "Ristalliruunu!, hihkaisi hän. "ittuun sinun kristallikuunusi", karjaisi mies harmissaan.

Nyt oli tilanne paha. Vain yksi toivomus jäljellä ja pitihän pahuksen kristallikruunu sieltä pois saada.
64. Ari24.8.2008 klo 13:33
Täällä olisi vitseille olemassa jo monta sopivaa säiettä. Ettei keskustelukeskustelukeskustelu rönsyilisi liikaa, voisi loput laittaa vaikka näihin:
353. Vitsi 2: _http://www.sanaristikot.net/keskustelut/index.php ?p1=vast.php&id=353
445. Vitsi 3:
_http://www.sanaristikot.net/keskustelut/index.php ?p1=vast.php&id=445
192. Vitsi:
_http://www.sanaristikot.net/keskustelut/index.php ?p1=vast.php&id=192
2941. Vitsi:
_http://www.sanaristikot.net/keskustelut/index.php ?p1=vast.php&id=2941

Ja lisää valmiita otsikoita löytyy helposti täältä Jukkiksen listasivulta:
_http://drzf55.googlepages.com/listoja.html
65. Jondalar24.8.2008 klo 13:33
Ylläpito
Hyvin kirjoitit. Parempi henki syntyy, kun kunnioitetaan toinen toisiaan erilaisina persoonina. Ei aleta läksyttämään ketään, vaikka ajatellaan toisella tavalla.
66. Marco Poloinen24.8.2008 klo 17:50
Kiitos Ari! Aiemmin tällä säikeellä esittämäni mietteet "huumori, sen lajit ja ymmärtäminen"- säikeestä ja siitä, etten entisistä juuri käypäistä löytänyt, tarkoittivat osiltaan juuri tätä. Vitsisäikeet tiesin ja olisin niitä (näköjään ) tarvitseville nostanut tyrkylle itsekin. Hyvä, että ammattitaitoisesti ehdit ensin!

Monista mielestäni ansiokkaista kommenteista ottaisin esiin pari, joiden sisältöön mielihyvin yhdyn. Olavi Kivalo (tänään klo 11.09) ja RA (klo 11.38).

Entiset elämänkokemukset, keskinäiset suhteet, senhetkinen mieliala, yleistiedon taso (myös sanojen monimerkityksellisyyksien tietäminen ja ymmärtäminen) yms. ovat varmasti merkittäviä tekijöitä niin huumorin esittämisessä, kuin vastaanottamisessakin. Jos on puolet iästään ollut jonkun omasta mielestään huippuhuumorintajuisen narsistin psyykkisesti ja fyysisesti rääkättävänä, niin uudelta luottamukselliseen suhteeseen pyrkivältä ihmiseltä tullut tavallinen harmiton huumorikin laukaisee takuuvarmasti allergisen reaktion.

Vaikkei yhtenään kieriskelisikään itsesäälissä, voi "matalapaineen" vallitessa olla tarve etsiä niitä kielteisiä signaaleja. Tilanteesta riippuen myös se, kuka sanoo, aiheuttaa aivan erilaisen vasteen. "Tykkäämisellä" on merkitystä..

Erityisen vaativaa tuo huumoripuoli on eri kansoihin ja kulttuureihin kuuluvien ihmisten välillä (niinkun tietysti vakavammatkin aiheet). " 'A joke too far' - ja peli on menetetty", sanoo Erkki Toivanen. Ks. _www2.kyamk.fi/dl/Kielet/Seminaari04/Toivanen pdf

Ihan oma lajinsa on musta huumori, jota ristikonlaatijatkin vihjeityksessään vaihtelevasti käyttävät ja ratkojat sen oikeutuksesta väittelevät. Ja siitä, saako sellaisesta kamalasta asiasta tehdyn vihjeen nerokkuudelle ja herkullisuudelle nauraa vai ei.
Omasta elinpiiristä (aika lievä) esimerkki: Isäni oli juuri pari viikkoa aiemmin kuollut ja tunnelmat sen mukaiset. Olin lukiolaistyttäreni kanssa käymässä äitini luona, kun puhelin soi ja tyttäreni ripeimpänä meni vastaamaan. Tultuaan puhelimesta hän kertoi, että "ukkia siellä oltiin vailla Sotaveteraanien juhlahommiin ensi lauantaiksi". Johon äitini hyvin tyynesti totesi, että "kai sinä sanoit niille, ettei se ukki nyt pääse, kun sillä on silloin hautajaiset". Pakko siinä, hetken pidättelyn jälkeen, oli hieman "hymyillä"...

Itseäni ylivoimaisesti eniten huvittaa tositapahtumiin perustuva tilannekomiikka, ja sen piiristä erityisesti lasten suusta tulleet (suunnittelemattomat ja vilpittömät) sananpaukaukset. Niille saatan joskus nauraa ihan kippurassa. Monenmoista naurettavaa(!) olen löytänyt näiltäkin sivuilta, vaikkei kaikki ruusut ihan piikittömiä ole olleetkaan..

Täysin häpeämättömästi ja yksipuolisesti päätin ottaa esille muutaman itse arvioidun esimerkin näiden sivujen "humoristeista". Kun täällä varmaan kaikki ovat omasta mielestään huumori-ihmisiä, voinevat ne 99 % mainitsematonta(kin) suhtautua huumorilla..
Hienosti pelkistetyn ja tyylipuhtaan sarkasmin edustajana mieleeni tulee nimimerkki 'MM'. Kohde on ja muutamalla sanalla tarkoitus tulee selväksi. 'Jaska' intoutuu parhaimmillaan myös "kohtalaisen" viiltävään, hieman laveammin esitettyyn sarkastiseen analyysiin - usein ehkä kuitenkin enemmän ironiapuolelle.
Ironiapuolen (myös itse-) taitajista esimerkiksi käy mielestäni 'RA', jolla joidenkin meidän ymmärtämättömien takia on sitä sanomaa välillä pehmennettävä hymiöinkin.. Usein ironian sijasta lienee kyse enemmänkin satiirista. Lupsakkuudestaan huolimatta näyttäisi 'isoS' myös taitavan ja käyttävän ironiaa elävöittämään asiallisia kommenttejaan.

Siinä oli aluksi ja ärsykkeeksi. Jos alan luetella enemmän, niin sitten on lueteltava kaikki, eli en ole tahallaan "unohtanut" ketään. Ehkäpä joku toinen ottaa eri esimerkit.

Luultavasti tämän jutun jälkeen, jos tipun järveen, ei naarata.
67. Marco Poloinen24.8.2008 klo 18:42
Erkki Toivasen luento-osoitteessa on virhe. Po. _www2.kyamk.fi/dl/Kielet/Seminaari04/Toivanen.pdf
68. RA24.8.2008 klo 18:55
Haluatteko kuulla yhden nolon jutun? Tai oikeastaan tämä ei ole nolo juttu - jutun loppuhuipentuma on se, että kehun tässä itseäni ja huumorintajuani ja kaikkia muitakin asiaan liittyviä hienoja ominaisuuksiani. ... OK. Kerron kuitenkin - ei ole pakko lukea (< turvalauseke):

Kun Jaska ilmestyi tänne ja alkoi kirjoittelemaan sekä ristikkokommenttejaan että heilumaan tuolla hömppäpuolella (Muut aiheet, lähinnä AKK), luulin, että se (Hän, Jaska) on täysin tosissaan koko ajan ja luin hänen viestinsä tasan yksi-yhteen. Suutuin monet kerrat; Kuinka herran jestas joku voi olla noin ehdoton tosikko... kuinka joku voi olla tuolla lailla pilkunviilaaja... kuinka joku voi tuolla lailla esittää asiansa muka kaiken tietävänä... mikä tuo Jaska on meitä akk-hömppäilijöitäkin opettamaan... jne.

Jossain vaiheessa iski kuitenkin epäilys.
Olisiko mahdollista, ettei se v--t--lekaan?
Että se (Hän, ketku) sittenkin vain v--s--lee?
Tai harrastaa jotain sen tapaista. Ihan vaan huvikseen ja hyvin tarkoitusperin?
69. RA24.8.2008 klo 19:00
Aina unohtuu jotain. Piti sanomani, että olen edelleen sitä mieltä, että mitä vähemmän henkilöi (pistää merkille, kuka kirjoittaa), sitä paremmin nämä keskustelut tuntuisivat sujuvan.

"Jaska" oli tuossa yllä vain kuvitteellinen hahmo.
70. Bella24.8.2008 klo 19:13
Marco Poloinen:

iso S on minustakin loistava esimerkki,
siitä kuinka hienosti hän osaa ujuttaa
muuten aina asiallisiin kirjoituksiinsa
niin hyviä huumoripläjäytyksiä.
Se on hieno taito.
71. Taata24.8.2008 klo 19:23
Alkaa mennä taas hymistelyksi...
Kun yhdelle kumartaa, niin toiselle pyllistää. Taas alkaa tulla jakoa vuohiin ja lampaisiin.
72. Sonja24.8.2008 klo 19:34
Voisiko joku kumartaa tänne päin....
73. Bella24.8.2008 klo 19:41
Taata:
Ei sen niin tarvitse mennä.
Voihan kehua jotain henkilöä,
ilman, että se on joltakin pois.
74. Jaska24.8.2008 klo 19:43
Minäkö "muka" kaiken tietävä. Loukkaus! Taidan ryhtyä Taatan kanssa jakohommiin.
75. Pete27.8.2008 klo 21:35
En kyllä ymmärtänyt, mitä RA ajoi tällä aiheellaan takaa. Ensimmäisessä kappaleessa suorastaan sanoo, ettei halua keskustelua aiheesta, mutta silti kirjoittelee keskustelupalstalle.

Keskustelupalstoilla keskustelua syntyy yleensä siitä, mikä kiinnostaa osanottajia, eikä kirjoittajien nimimerkeillä ole paljoakaan vaikutusta. Jos joku "häirikkö" avaa mielenkiintoisesta aiheesta keskustelun, niin kyllä siihen osallistutaan todennäköisemmin kuin jonkun "hyvän tyypin" avaus aiheesta mistä kukaan ei ole kiinnostunut.

Lisäksi jollakulla oli kyllä outo peruste käyttää AKK:ssa eri nimimerkkiä kuin muualla, koska joku ottaa asiat siellä henkilökohtaisesti. Eihän se eri nimimerkki muuta kumpaakaan henkilöä siellä ruudun takana.

Itseäni täällä eniten häiritsee osallistujien laiskuus. Heti viestin lähettämisen jälkeen lähetetään lisäyksiä juuri lähetettyyn viestiin tai korjaillaan mitättömiä kirjoitusvirheitä useiden viestien voimin. Osan noista voi tietty laittaa tämän systeemin puutteiden piiriin.

Lopuksi vihje RA:lle. Ainakin Firefoxissa nuo lähettäjien nimet on helppo piilottaa lisäämällä lopussa oleva rivi userContent.css-tiedostoon. Nimen saa näkyviin maalaamalla otsikkokentän.

span.ots_5 { color: #e5f2f7 !important; }
76. lukija27.8.2008 klo 22:14
Pete eikö tullut selväksi kuka on täyttänyt palstat.
itsestään kirjoittaa. kirjoitukset loppuvat siihen
kun henkilö josta hän ei pidä puutuu asiaan.
77. Jaska27.8.2008 klo 22:30
Joku puutuu asiaan, joku henkilöön. Moni puutuu sekä henkilöön että hänen asiaansa.
78. Marco Poloinen27.8.2008 klo 22:47
Niin sitä vain erilailla ymmärretään asioita - tai siis ei ymmärretä, vai mitenkä se nyt menee..

Ei minulla kyllä ollut vaikeuksia ymmärtää aihetta: Keskustelua näiden sivujen keskustelukulttuurista. Enkä epäile tarvettakaan. Senverran monisyinen tuo asia, että täytyisi paneutua kunnolla ja aina ei irtoa - laiskoja kun ollaan..

Keskustelun haluamattomuuttakaan en löytänyt eka kappaleesta, lukemisen lopetusluvan kylläkin. Arvaisin kohdistetun mahdollisesti jo ennestään nimimerkkiin työliintyneille. Tai ehkä niille, jotka eivät siihen astista ole ymmärtäneet, etteivät saata ymmärtää jatkoakaan... ;-)

Vaikka itse en haluakaan esiintyä eri säikeillä eri nimimerkeillä, en sitä silti kovin kamalana asiana pidä JOS se on vakimerkki sillä säikeellä. Eniten (yksinomaan?) harmia tuottavat ne monilla eri merkeillä samalla säikeellä (enimmäkseen) herjailevat tyypit.
79. RA27.8.2008 klo 22:48
Pete, millä sanoilla - mielestäsi - sanoin, etten halua keskustelua aiheesta? Keskustelun avaukseksi kun pitkän löpinäni nimenomaan tarkoitin.

Laitoin tuohon alkuun vain "turvalausekkeita", ettei heti joku olisi tulkitsemassa, että "Hohhoijaa, TAAS se RA on SORMI PYSTYSSÄ OPETTAMASSA MUITA, miten täällä PITÄÄ olla." - Halusin korostaa, että ymmärrän omien ajatusteni ja tuntemuksien olevan "vain" omiani - ei yleisiä totuuksia. Mutta teeskentelyähän tämäkin, niinkö Peteseni? Sinä tiedät kyllä, milloin joku yrittää ESITTÄÄ muuta kuin OIKEASTI on?

JOSKUS tuntuu, että kun kirjoittaa jotain, niin se on AINA JOTENKIN väärin kirjoitettu JONKUN TIETYN mielestä. JOSKUS tosin tuntuu itsestäkin, että niinpä oli. Kun JOSKUS myöntää oman hölmöilyn, niin sekin on VÄÄRIN myönnetty. Kun JOSKUS pyytää hölmöilyjään anteeksi, niin eihän sekään kelpaa, kun sanamuodot ovat IHAN VÄÄRÄT. Ja löytyy neuvojia, millä lailla se anteeksipyyntökin olisi pitänyt sanoa.

Ei jää kauheasti vaihtoehtoja sanoa yhtään mitään... JOS antaa näiden JOSKUS-kokemusten pyöriä mielessä.

Mielestäni edelleen näiden keskustelujen ikäväsävyiseksi muuttumisen suurin syy on kirjoittajien henkilöiminen (ennakkoasenne / jako kivoihin ja paskoihin) ja loputtomat yliyleistykset ja se, ettei oikeasti edes lueta, mitä joku kirjoittaa. Tai luetaan semmoisilla suodattimilla, että yksikään sana ei ole oikein sanottu.

Avasin tämän säikeen sillä motiivilla, ettei noissa muissa säikeissä tarvitsisi "kähistä". Että tässä säikeessä voisi käydä keskustelua keskusteluista. Ylläpito-säikeeseen kirjoittaminen olisi ollut yksi vaihtoehto, mutta jotenkin hahmotin, että se säie on varattu ylläpidolle ja ylläpitoon liittyviin kysymyksiin.

[Pete, tämä vihjeesi ei sano minulle mitään. En ymmärrä noita termejä, enkä mitään muutakaan tuosta.

Lopuksi vihje RA:lle. Ainakin Firefoxissa nuo lähettäjien nimet on helppo piilottaa lisäämällä lopussa oleva rivi userContent.css-tiedostoon. Nimen saa näkyviin maalaamalla otsikkokentän.
span.ots_5 { color: #e5f2f7 !important; }]
80. turutar27.8.2008 klo 22:56
Selitin jo aiemmin syytäni osallistua AKK:hon eri nimimerkillä, mutta palataanpa vielä asiaan: olen esittänyt (ja ehkä vastaisuudessakin esitän) siellä mahdollisesti täysin todellisuudesta poikkeavia kannanottoja ja tarinoita, jotka kumpuavat lähtökohtana olevasta lauseesta, ja sen viimeisen sanan kirjaimista. Ajattelin jo ainakin nimimerkistä käyvän ilmi, että huumorimielessä olen siellä liikkeellä (vaikka en hymiöitä käytäkään). Tai sitten olen arvioinut väärin itsestäni antaman ulkoisen kuvan.
Tässä käyttämäni nimimerkin olen varannut asiallisempiin kirjoituksiin. Eri asia sitten, ovatko ne lukijoista sitä...
81. Poritar27.8.2008 klo 23:17
Kyllä täytyy ihmetellä, miten RA nimimerkki jaksaa puhua
itsestään niin paljon ja loputtomasti. Anteeksikin joskus pyytäen. Voi voi ja MOKAAMISEN. Ei voi olla totta.
Ensin sanoi "päissään" kirjoittamisen korjaus oli virhe,
sitten olikin niin ikivanha vitsi, että siksi "häpesi.
Lopputulos oli kuitenkin taas vitsi. Ota siitä selvää!
Kuka oikeasti jaksaa muuta, kun ohittaa valtavat
rivimäärät. Minä, minä, minä "keskusteluista".
Itse minimoin ne.
82. Pete28.8.2008 klo 00:07
Nollaa.
83. RA28.8.2008 klo 00:15
Samaa mieltä kuin Pete.
Nollaus on parempi kuin minimointi.
84. Hemuli28.8.2008 klo 09:47
Pete,
en muista, kuinka usein sinulla on tapana osallistua keskusteluihin.
Mutta moitit tuolla ylhällä täällä kävijöitä laiskuudesta ja sanot, että heti viestin ilmestymisen jälkeen sille putkahtelee joukoittain lisäyksiä ja korjauksia.
Kai olet huomannut, että suurin osa noista "lisäyksistä" on kirjoittajalleen ihan alkuperäisiä?
Kyllä minustakin joskus on tuntunut nolonpuoleiselta, kun ennen minun viestiäni säikeellä seisoo kaksi sisällöltään lähes identtistä. Olen luottanut siihen, että toisille kirjoittajille on joskus käynyt samoin: he ovat olleet laveasanaisempia tai muuten hitaampia kuin ne, joiden kannanotto on ehtinyt "painoasuun" ensimmäisenä. Olen ajatellut, että viestin tuloaika kyllä kertoo, että minun yritelmäni ei ole aiemman viestin liäys tai korjaus.
Jos tarkoitit jotain muuta, perun kaiken!
85. PP28.8.2008 klo 11:39
Pete:
Sanot: "Heti viestin lähettämisen jälkeen lähetetään lisäyksiä juuri lähetettyyn viestiin tai korjaillaan mitättömiä kirjoitusvirheitä useiden viestien voimin."

Siinä olen samaa mieltä kanssasi. Joku on nähnyt suuren vaivan ja saanut aikaan omasta mielestään ihan asiallisen, mukiinmenevän tekstin aikaan. Odottaa kommentteja
ASIASTA. Mutta sitäpä ei tule, koska ensimmäinen kommentoija, usein sama nimimerkki, möläyttää jonkin aivan asiaankuulumattoman herjan tai tarrautuu koko monisatasanaisen tekstin yhteen ainoaan sanaan, josta huomaa, ettei hän ole lukenut koko tekstiä eikä ainakaan paneutunut sen sanomaan.

Tämä lyhyt lausahdus saa sitten aikaan pitkän keskustelun
jonkin sanan merkityksestä (näin on todella käynyt monta kertaa) ja varsinainen asia, josta pitii puhua, painuu unholaan. Keskustelu päättyy tähän, kunnes joku järkevämpi tulee väliin ja asettaa joukot taas ruotuun. Keskustelu saa rönsyillä ja pitääkin ollakseen elävää asiayhteyttä kuitenkaan unohtamatta.

Tämän piti olla asiallinen säie ja aiheesta(kin) RA:n esiinottama. Olet, Pete, harvemmin nähty nimimerkki täällä ja ehkä sinulta on jäänyt näkemättä tämän asian oleellinen puoli. Sehän on RA:n peräämä keskustelukulttuuri ja sen ylläpitäminen. Se vain on niin vaikeaa meille suomalaisille.

Toisilla on pitempi pinna kuin toisilla, mutta vaikka olisi kuinka pitkäpinnainen, niin joskus saa tarpeekseen, kun herja suunnataan itseensä. Silloin räjähdetään ja asia on poissa päiväjärjestyksestä hänen kohdallaan, muttei tämän kiusanhengen kohdalta jne. Taas alkaa nälviminen puolin ja toisin. Pahinta on, että väärä ihminen tuomitaan, kuten sinäkin. Käyt RA:n kimppuun aika rumasti.

Monet meistä ovat mukana, koska olemme ristikkoihmisiä, koska olemme rauhaarakastavia, koska olemme kiinnostuneita monista asioista ja koska monet meistä ovat aika 'tyhjiössä' eläköidyttyään. Omalla kohdallani on vielä kykenemättömyyteni osallistua aktiivisesti ulkopuolisiin rientoihin. Siksi tuntuu todella pahalta, kun täällä niin helposti ei nähdä metsää puilta, vaan yksi puu luulee olevansa kokonainen metsä. Keskustelu saa rönsyillä ja pitääkin, mutta asiallisesti ja asiaan on palattava.

Ihmistä tuntematta tulkitaan hänen huumoriksi tarkoittamansa sanoma loukkaavana, ivallisena, pilkkaavana, alentavana, ylimielisenä, härskinä, muita halveksivana eikä auta selitellä, ettei hän sitä sellaiseksi tarkoittanut, koska (niinkuin RA totesi) sekin käsitetään joko tahallaan tai tahattomasti väärin. Nuo mainitsemani adjektiivit olivat minun lausumistani annettuja esimerkkejä (vain muutama).

Toivon hartaasti, että kaikki, myös hömppäsäikeille osallistumattomat, lukisivat RA:n säikeenavaussanat ja pohtisivat niitä päissään sekä ennenkaikkea ottaisivat vaarin.

Tämä oli nyt vain tällainen kannanotto minulta. Varmaan joku puuttuu sanaa 'kannanotto' ja kysyy, luulenko olevani suutari, kun kantoja irroittelen. Sitten sana 'suutari'
saa kaivamaan esiin nykäsen ja sieltä löytyy ristikoiden tuttu
räjähtämätön pommi ja pommi taas on etymologisen sanakirjan mukaan myös 'epäonnistuminen' (mennä pommiin, nukkua pommiin)... Pommiin meni, mutta menköön!
86. Jondalar28.8.2008 klo 13:39
Täällä varmaan saa sanoa, mikä närästää tai on närästänyt.

Minun mieltäni on pahoittanut kolme eri läksytystä. Jokainen niistä on sitä tasoa, että olisivat saaneet jäädä antamatta. Aiheettomia mielestäni.

Ensin oli Jukkisen 'vihamielinen ryöpytys'. Kaveri näki paljon vaivaa ja käytti aikaa haukkuessaan minun reaktiotani Henryn kirjoitukseen. Jukkis kuvitteli minun ottavan tosissani Henryn tekstin ja läksytti siitä minua, sivustakatsojana. Jukkis sai joomiehen ylläpidosta, viisi vuotta palstalla esiintynyt henkilö saa muka moittia ketä vain. Kiukustuneena ajattelin, että mitä läksyttäjä minusta oikeasti tietää, elämäntyöstä, tunteista, ajatuksista. Vastaus: ei yhtään mitään.

Toinen mollaaja oli RA, ei kyllä maininnut nimiä, mutta tunnistin moitteista tarkoitettavan minua. HS-säikeellä kuulemma puhutaan väärin, ristikoista vain nimeksi ja sivulauseissa jauhetaan potaskaa. RA korosti ymmärtävänsä herjaavia salakatsojia, he hermostuvat kun eivät saa parempia täkyjä omiin tarkoituksiinsa. Ylläpito sanoi taas joojoo, kannatetaan.

Marco Poloisella oli huono päivänsä. Katsoi oikeudekseen ojentaa milloin ketäkin. Laati pitkän sepustuksen, jossa ripitti minua kuin pahaista kakaraa. En muista, mistä syytti, eikä se edes kiinnosta, pääasia että sai naputtaa. Totta kai se harmitti. Ylläpito kiireesti tuki sanoilla 'hienoa, hienoa, Marco'. Rivien välissä 'hyvä kun lyttäät Jondalaria, yritä häätää se pois'. Marco on mukava, sillä hän tarjoaa ylläpidolle konjakkia. Mummon kampitus oli varsinainen floppi.


Sitä ihmettelen, miksi minua lyödään. Oikeassa elämässä tunnen olevani erittäin pidetty, kukaan ei sano pahaa sanaa. Intissä masamiehet veivät yöllä kaikki alokkaat vuorotellen paljuun uitettavaksi, mutta kun minun vuoroni tuli, peitto vedettiin päältä, he päättivät 'ei me tätä miestä viedä, on se niin mukava mies'. Kertokoon tämä luonteestani.

Siinä tapaukset, jotka minua ovat närästäneet. Linnarauha on solmittu, mutta haavat arpeutuvat huonosti.
87. RA28.8.2008 klo 13:43
Mahtoikohan Pete tarkoittaa tällä

"Heti viestin lähettämisen jälkeen lähetetään lisäyksiä juuri lähetettyyn viestiin tai korjaillaan mitättömiä kirjoitusvirheitä useiden viestien voimin."

että s a m a kirjoittaja lisäilee ja korjailee o m a a tekstiään heti viestin lähetettyään? Että olisi fiksumpaa miettiä sanottavansa kerralla ja oikolukea tekstinsä? Ettei tarvitsisi sitten tipoitella?
88. [RA]28.8.2008 klo 13:53
[Vai onko se "tipotella"?]
89. PP28.8.2008 klo 14:52
RA: Nimenomaan Pete tarkoitti sitä sillä 'laiskuudella'. Jälkeenpäin saattaa huomata virheitä omassa sepustuksessaan (vaikka olisikin oikolukenut sen) ja korjaa ne tai mieleen muistuu jotakin, mikä on jäänyt alkutekstistä pois ja lisää sen. Kirjoitusvirhekin voi muuttaa merkityksen ihan toiseksi. esim. allekirjoittaneelle tuli kerran sana 'panttaa' verbin 'pänttää' tilalle ja muutti lauseen ihan erimerkityksiseksi. Korjaus ja lisäys eivät ole huono asia.

Mutta Peten sanoma vei ajatukset auttamattomasti siihen toiseen hetiperään -ilmiöön, asiattomien kommenttien antamiseen heti viestin jälkeen. On ihankuin joku olisi koko ajan kytiksellä vain päästäkseen ensimmäisenä antamaan omasta mielestään nerokkaan kommentin ja vesittämään viestin. Se on mielestäni huono asia.
90. Hemuli28.8.2008 klo 15:33
Tähän viimeiseen PP:n mielipiteeseen yhdyn täyssydämisesti.
Ja olen kyllä ihmetellyt. Minullakin on usein aikaa yrittää keksiä yhtaikaa jatkoja monille niistä sivuista, joille näpytellään vain sana, pari. Se on joskus ihan hupaisaa.

Mutta en ymmärrä, miksi joku näyttää ottavan ilonsa siitä, että vaanii takapiruna ja esiintyy jollakin ?/!/ulkopuolinen/tavaaja/ravaaja -nimimerkillä ja - niin kuin näyttää - pääasialisesti pyrkii vesittämään jonkun toisen lähettämän viestin. - Nuo nimimerkit vetäisin ilmasta. Jos mukana oli jonkun asiallisesti käyttämä nimimerkki, anelen heti kärkeen anteeksi!
91. Miimu28.8.2008 klo 18:07
Olen sitä mieltä, että jos kirjoituksia toistuvasti tulkitaan kirjoittajan mielestä väärin, on syytä ottaa peili ja katsoa sinne oikein tarkkaan. Ja lukea omaa kirjoitustaan ”vähän kauempaa”. Eli miettiä, onko minun tyylissäni jotain sellaista, minkä takia kerta toisensa jälkeen käy niin, että muut ärsyyntyvät kirjoituksestani, eikä lähteä automaattisesti siitä olettamuksesta, että muut tahallaan tulkitsevat minun kirjoituksen väärin. En tunne esim. RA:ta muuten kuin tältä sivustolta, joten mitään ennakkoasennetta häneen ei alun perin ollut päässyt syntymään. Siitä huolimatta aika pian sivustolle tuloni jälkeen niskakarvani nousivat pystyyn. Okei, kaikki eivät pidä kaikkien tyylistä ja se on ihan ymmärrettävää. Mutta jos alkaa tuntua, että niitä arvostelijoita on useita ja toistuvasti lyö päätään seinään, on syytä pysähtyä miettimään. Itse kenenkin. Minunkin. Selkeät häiriköt (kuten esim qwer) on asia erikseen, heihin ei kannata suhtautua muuten kuin ohittamalla kommentit.

Tuolla on otettu esiin seikka, että olisi hyvä, jos ei tekstiä lukiessa näkisi lähettäjän nimeä eli siten pystyisi suhtautumaan kirjoitukseen objektiivisemmin. Samaan tähtäsin minä käyttäessäni eri nimimerkkiä. Eli ajattelin, että tuoreen nimimerkin kirjoitusta lukee eri tavalla kuin kauan sivustolla olleen henkilön, johon on jo päässyt muodostumaan jonkinlainen ennakkoasenne. Eli voisi tuoda mielipiteensä julki, niin ettei sitä heti tyrmättäisi tietyiltä tahoilta. En kuitenkaan tee tuota toistamiseen, sen uskallan luvata. Vaikka käytinkin toisia nimimerkkejä, en minäkään hyväksy sitä, että eri nimimerkkien takaa nälvitään toisia kirjoittajia.

Ns. vakiporukalle tekisi hyvää välillä lukea omia kirjoituksiaan ”kauempaa” ja tuulettaa välillä suhtautumistaan asioihin. Ottaa vaikka kuukauden irtiotto sivustolta. Kokemuksesta voin sanoa, että ei ole muuten mikään helppo juttu toteuttaa, sivustoon kun kehittyy jonkinlainen riippuvuus – samantapanen kuin esim. joillakin on päivän lehteen. Montakohan kertaa minäkin olen uhonnut… Melkein nolottaa! ;-)
92. RA28.8.2008 klo 19:48
Miimu, hyvin kirjoitettu.
93. Poritar28.8.2008 klo 20:06
Loistavaa Miimu. Toivoisin, että viestisi menisi perille!
94. mor29.8.2008 klo 08:41
Olen usein näitä säikeitä lukiessani miettinyt, miksi meidän ihmisten täytyy olla niin hirveän herkkähipiäisiä. Välillä tuntuu, että pienikin poikkipuolinen sana tulkitaan hyökkäykseksi kirjoittajaa vastaan.

Kuitenkin uskoisin, että ylivoimaisesti suurin osa viesteistä tuo esiin vain kunkin kirjoittajan omia näkemyksiä kyseessä olevasta asiasta. Joku esittää ne kärkevämmin kuin toinen, kukin omalla tyylillään. Hymiöitä lukuunottamatta on hyvin vähän keinoja näyttää omaa mielentilaansa kirjoittaessa. Vihamielisen tuntuinen viesti ei välttämättä ole kirjoitettu vihassapäin ja rauhallisen oloisen jaarituksen takana voi olla kiukusta kihisevä seppo.

On totta, mitä Jondalar tuossa yllä kirjoitti, että emme tiedä toistemme elämäntyöstä, tunteista ja ajatuksista juurikaan mitään. Pitäisikö meidän? Pitäisikö oma mielipide julkituoda eri tavalla, jos tietäisi vastapuolesta enemmän? Tietysti jos tuntee toisen todella hyvin, voi mukaan laittaa jotain "sisäpiirijuttuja", mutta ei kai silloinkaan sitä itse mielipidettä muuksi muuteta. Toivottavasti ei.

Siedetään toisiamme, niin elämä on kaikinpuolin mukavampaa!
95. Egon29.8.2008 klo 08:44
Elämä on keskeneräisyyden kestämistä, myös itsemme ja toisten.
96. 22.8.29.8.2008 klo 10:10
Miimu: Tiedän saavani tähän RA:n seikkaperäisen vastineen. Voin jo etukäteen kertoa, etten tule ottamaan siihen mitään kantaa. En tule ottamaan mitään kantaa (en hyvällä enkä pahalla) RA:n kirjoituksiin jatkossakaan. (Eli suon RA:lle ne "viimeiset sanat":-)
97. 22.8.-23.8.29.8.2008 klo 10:24
Miimu: Ilmeisesti juuri kritiikkini RA:n kirjoitustyyliä kohtaan ja taannoinen sätissä (kaljapäissäni) heittämäni kommentti siitä, että RA olisi yksi "?"-nimimerkeistä on ollut hänelle liian raskas asia unohtaa....

Miimu:Älä Marco kommentoi asioita äläkä muodosta mielipiteitä ennenkuin tiedät taustat. Siis pelkästään mutun mukaan on aika riskaabelia lähteä mielipiteitä julkituomaan. Vinkkinä vaan oli tuo - ei sen isompi moite (ainakaan vielä...).
98. hah29.8.2008 klo 10:34
Ja mikäs järki tuossa nyt oli lähteä taas pyörittämään samoja vanhoja asioita?
99. 22.8.-28.8.29.8.2008 klo 11:19
Löytyy muutama opetus toisille monen nimimerkin käytöstä ja hyvät perustelut omalle monen nimimerkin käytölle.
100. 28.8.29.8.2008 klo 15:14
Miimu:En tunne esim. RA:ta muuten kuin tältä sivustolta, joten mitään ennakkoasennetta häneen ei alun perin ollut päässyt syntymään. Siitä huolimatta aika pian sivustolle tuloni jälkeen niskakarvani nousivat pystyyn.
101. 28.8.29.8.2008 klo 15:26
Miimu:En kuitenkaan tee tuota toistamiseen, sen uskallan luvata. Vaikka käytinkin toisia nimimerkkejä, en minäkään hyväksy sitä, että eri nimimerkkien takaa nälvitään toisia kirjoittajia.
102. Mitä jos..29.8.2008 klo 16:04
..lopettaisit ryyppäämisen tältä päivältä jo tässä vaiheessa?
103. Miimu29.8.2008 klo 16:22
Joo... Päivämäärätyyppi lähti sitten tuolle tielle. En ihan käsitä, mitä han ajaa noilla lainauksilla takaa. Tuskin hän niitä tuohon on huvikseen laittanut tai sen takia, että ne olisi jotain elämää suurempia lauseita - heko heko...

Puolustaudun silti, vaikkei mistään ole suoraan syytettykään.

Lähettäjä: 22.8. 29.8.2008 klo 10:10
- En ottanut kantaa, pelkästään RA:n kirjoitukseen, vaan käsittelin asiaa yleensä. RA oli vain esimerkki.

Lähettäjä: 22.8.-28.8. 29.8.2008 klo 11:19

"Löytyy muutama opetus toisille monen nimimerkin käytöstä ja hyvät perustelut omalle monen nimimerkin käytölle."
- Perustelin, joo, omaa monen nimimerkin käyttöä - yritin vaan kertoa, miksi olin mokomaan syyllistynyt. On minussa kuitenkin naista myöntämään, että olen näin tehnyt sekä voin myöntää sen, että se on minunkin mielestäni typerää. Myönnän nyt ja (aikaisemminkin olen myöntänyt), että olen käyttäytynyt typerästi. (Minä se vaan myöntelen... Onkohan mulla kuumetta? :-)

Viestini Marcolle oli se, että hän ei todennäköisesti tiedä chatissa käydyistä keskusteluista mitään eikä siitä, että turuttaren viittamasta henkilökohtaisesti ottamisesta on varmaankin VUOSI aikaa ja sille jutulle haluaisin pisteen viimeinkin. Eli hän oli mielestäni jäävi "tuomitsemaan".

Kahden viimeisen lainauksen tarkoitusta en ihan kässännyt... Ilmeisesti lainausten tarkoitus oli ottaa esille se, että olen kirjoittanut hänen mielestään jotenkin ristiriitaisesti. Ja kritisoida eilistä tekstiäni. Sen hänellle suon (jos hän sitä ajaa takaa), kuka sitte liekin. Olen suutuspäissäni kirjoittanut tälle sivustolle sellaistakin, jonka mielelläni kävisin pyyhkimässä pois. Ikävä tapani on reagoida ensin ja miettiä vasta sitten.

Niinkuin nytkin: ilmesesti tuo on vaan jonkun "häirikön" temppuja...
104. Marco Poloinen29.8.2008 klo 17:29
Miimu, jos vaikka kyseinen lainattu pätkä liekin jäänyt jotakuta kaivelemaan (niinkun näyttää), niin minua ei. Itse asiassahan minä sitä sivussa pysymistäni juuri sillä intin sisäpiirivitsillä halusin painottaa ja todennäköisesti Sinä sen tajusit muutaman sekunnin kuluttua siitä, kun olit sen (suurimmaksi osaksi vitsikkään) "vastineesi" kirjoittanut :-). Sensijaan "jäävi" minä en sanan varsinaisessa merkityksessä kylläkään ole, koska en ole osallinen, eikä minulla ole omia etuja valvottavana. Tai miten sen nyt ottaa; etua tai ei, niin kaikkien esiintulleen ""kolmiodraaman"" osallisten kanssa olisin mielelläni hyvissä väleissä. Kaikki olette eteviä ja omine tyyleinenne teistä tykkään!

Taataaaa... alahan tulla valittamaan hymistelystä ;.P
105. Miimu29.8.2008 klo 17:38
Kääk, se huomasi tuon "jäävi" sanan! Minä jo ajattelin, ettei siihen kukaan tarttuisi. Olisihan minun pitänyt tietää... Hihhih!

En minä muuten ollut tajunnut, että olit tajunnut. Vai minuko se piti tajuta...hmmm... Hyvä, että tajusin kuitenkin lopulta ja sinä olin tajunnut jo aikaisemmin. Tajuskohan muut? - Tajutonta! =)
106. Jaska29.8.2008 klo 17:48
Taju virtaa monta kertaa ajan pirtaa koen murtaa nypin partaa aivot turtaa...
107. Taata29.8.2008 klo 17:53
En muista kaikkia juttuja enkä ehdi kelata niitä nyt läpi, että
kuka on sanonut mitäkin tai mitä tarkoittanut hymiön kera tai ilman hymiötä. Pitää lähteä käymään nyt asioilla.
Pikkusen hymistelyn makua on todellakin paikoin aistittavissa, kun ensin ollaan vahvasti eri mieltä ja sitten myöhemmin lievennetään tekstejä tai vesitetään koko asia.
Varmaan diplomatiaa tuollainen. Minun pitänee vissiin kanssa opetella tuota tyyliä.
108. Miimu29.8.2008 klo 18:23
Ei lievennys vesittänyt asiaa, luultavasti paremminkin päinvastoin.

Ei diplomatia ole hymistelyä.

Opettele vaan.

Raksilan Euromarketissa on muuten kätsyjä muovisia säilytyslaatikoita tarjouksessa 19,95/ 2 kpl. Taidanpa käydä katsastamassa. Eli back to normal life!
109. RA29.8.2008 klo 22:41
Kieltämättä minusta kyllä tuntuu keljulta tuo Miimun tapa kirjoitella YLEISELLÄ TASOLLA ja käyttää lähes poikkeuksetta kielteisenä esimerkkinä vain minua; RA sitä ja RA tätä...

Ei ole ihme, että Poritarkin jo hermostuu. Luulekohan se, että minä olen nimimerkki Miimu ja tungen itseäni joka paikkaan?

Mutta tuo yllä sanomani ei vähennä yhtään sitä, että Miimun kirjoitus 28.8.2008 klo 18:07 oli mielestäni oikeasti hyvä. Yleisellä tasolla.
110. Poritar29.8.2008 klo 23:00
Kyllä Miimun kirjoitus oli todella hyvä. Harmi ettei ihmiset
sittekään osaa katsoa peiliin!
111. Miimu29.8.2008 klo 23:02
RA: Totta joriset. Olen pahoillani (oikeasti, ei siis pelkkiä sanoja..).

En pyydä anteeksi miellyttämisenhalusta, vaan siitä syystä, että ei tosiaankaan ollut reilua käyttää RA:ta ainoana esimerkkinä. Minun puolestani "case closed". Keskustelkaa keskustelukeskustelu-säikeessä keskenänne.
112. hah29.8.2008 klo 23:02
Näin on, joten ihmettelen, että miksi sitä pitää sen jälkeen ruvetä sähläämään noilla aiemmilla jutuilla.
113. RA29.8.2008 klo 23:07
Poritar, täällä taitaa kaikua. :-D
114. Minulle30.8.2008 klo 02:33
Minulle tuo lause kertoo seuraavanlaista: ei se kyllä niin ole kuin te väitätte, mutta siellä sitten olkaa!
115. RA30.8.2008 klo 17:50
Tuli mieleen yksi juttu jo vuosien takaa. Vähän lyhennelty ja stilisoitu, mutta tositarina:

Eräs nainen kertoi, että hän on ollut satavarma, että hänen esimiehensä ei arvosta häntä ja haluaisi hänet pois. Tälle "varmuudelle" löytyi päivittäin lukuisia todisteita; Jos esimies ei käytävällä vastaantullessaan tervehtinyt, se oli varma merkki. Jos esimies antoi hänelle jonkin työtehtävän, nainen ajatteli, että "luuleeko se, että mä laiskottelen". Jos esimies antoi tehtävän jollekin toiselle, nainen ajatteli "eikö se jumaliste luota mun ammattitaitoon". - Kun eräänä aamuna esimies sanoi huomenta oikein nimen kera, nainen ajatteli: "Jaahas, sitä on sitten oltu jossain myönteisen ajattelun kursseilla."

Tuolla tavalla ihmisen mieli toimii. Vuorovaikutuksessa kaikki tulkitaan. Erityisesti silloin, kun inhoaa / vihaa tai pitää paljon / rakastaa, on hyvä olla tarkkana omissa tulkinnoissaan.

Ellei haluamalla halua inhota tai rakastaa (;-) jatkossakin.

J.K. Porittarelle sen verran terveisiä, että täällä on kyllä katseltu peiliin. Ei tarvitse olla huolissaan. Jossain olisi vielä yksi ehjä taskupeili, mutta en nyt pienellä penkomisella sitä löydä. Onneksi on maanantaina peilikaupat taas auki.
116. Sensuroitu30.8.2008 klo 19:29
Sensuroitu
117. veijo31.8.2008 klo 23:43
"Tuolla tavalla ihmisen mieli toimii." Ehkä sinun, mutta ei
tollaista voi yleistää. Minä en todellakaan kuulu tohon
kategoriaan. Puhut varmaan taas itsestäsi, kuten aina.
118. Olavi Kivalo31.8.2008 klo 23:52
Vuorovaikutuksessa kaikki tulkitaan. Sen voi yleistää. Joka veijo kuuluu tähän tulkitsijoiden kategoriaan. Per definitum.
119. RA1.9.2008 klo 12:56
Hei, veijo! Mukava kun rohkenit itse kirjoittaa ensimmäistä (?) kertaa tänne. Kommentistasi päätellen (tulkiten) olet kuitenkin sivusta seurannut palstaa ja eri säikeitä tarkasti.

Esimerkilläsi kumoat ainakin sen väitteen, että täällä vaan muutamat samat tyypit keskustelisivat omassa pienessä piirissään.
120. Ahdistunut1.9.2008 klo 14:39
Kun on tarkoitus keskustella keskustelusta, niin olisi suotavaa keskustella siitä, miten olisi sopivaa keskustella, eikä suinkaan RA:n itsetunto-ongelmista. Vaikkakin keskustelukeskustelu on RA:n itsensä aloittama, niin RA:n itsetunnon pönkittämiseksi olisi parempi, jos RA avaisi uuden ketjun, jossa kaikki muutkin halukkaat voivat esiintuoda mahdollista ahdistuneisuuttaan. Näin RA:n ei tarvitsisi niin yksinään painiskella psyykkisten ongelmiensa kanssa, vaan voisi pohdiskella niitä vertaistensa keskuudessa.
121. Olavi Kivalo1.9.2008 klo 15:55
Nyt ollaan jo kolmannella eli metametatasolla: minkälaista on nyt käytävä keskustelu käydystä keskustelusta ja minkälaista sen tulisi olla. Oikein hyvä. Jotta tasot eivät sotkeutuisi, olisi eduksi avata säie nimeltä keskustelukeskustelukeskustelu.
122. RA1.9.2008 klo 17:25
Olet jo toinen aivan uusi kirjoittaja parin päivän sisällä, Ahdistunut!

Pelkästään tämän takia kannatti avata tämä säie! Keskusteluista tulee todellakin jotenkin raikkaampia, kun samat vanhat nimet eivät toistele samoja vanhoja näkemyksiään.
123. veijo2.9.2008 klo 21:41
ketkä samat vanhat nimet? mitä samoja näkemyksiä?
124. veijo2.9.2008 klo 23:20
voisitko PP olla avaamatta seuraavaa hs-ristikkoa?
ethän pidä Aulis Lehtoa hyvänä laatijana edes.
jotenkin tunget sinne vaikket omien sanojesi mukaan
kuulu "heihin" Tamarankin menetit heille. tee monille
helpotus. älä kuitenkaan ota avausta itsellesi.
useimmat haluavat ne vakiot. tämä on pyyntö.
125. Marco Poloinen2.9.2008 klo 23:35
Pakko on myöntää, että Jaskalla on Poirotin vainu, vai tiesitkö peräti? Tsemppiä PP!!
126. Hemuli3.9.2008 klo 00:26
Kyliltä tulossa; lukaisin HS-säikeen.
Typerää. Joku huvittelee naruttamalla ystävällisiä ihmisiä auttamaan. Ja täälläkin jotkut nousevat kansan ääneksi erämaassa.
Ei kai siinä mitään, jos edes jostakin ilonsa repäisee. Mutta kovat ovat kaunat, jos tieten tahtoen täytyy yrittää muita loukata.

Pyrkivätköhän nuo rookiediadeemiveijoahdistuneet tekemään uusien nimimerkkien säikeille ilmestymisen mahdottomaksi?
Tyyliin: "Mikä kumman Hemuli? Ei kai ole tuttu? Ei vastata. Vaietaan hiljaiseksi!"

Yksinäisiä varmaan ja onnettomia? Mutta ei kai näitä säikeitä miksikään omien kaunojen kaatopaakoiksi ole kehitelty?

PP, älä lotkauta korviasi! Kirjoituksesi ovat olleet viisaan ihmisen kynästä.
127. RA3.9.2008 klo 00:51
"veijo", avaa oma säie! Otsikko voisi olla vaikkapa TAPPOLISTA.
128. Taata3.9.2008 klo 10:24
Suosittelen RA:lle oman kioskin avaamista. Ei sielläkään tarvitse itse olla koko aikaa paikalla vaan voi antaa välillä puotipuksun palvella asiakkaita ja fiksut kundit pitävät kyllä huolen, että jonossa ei etuilla.
129. Eki3.9.2008 klo 11:33
Tosi hyvin sanottu, Taata. Onhan totta, ettei kenenkään - paitsi tietysti minun - pidä puuttua vähän joka asiaan.
130. veijo3.9.2008 klo 12:32
hurjaa nimeä ehdotat RA. minä en ole kun esittänyt
pyynnön?
131. sire3.9.2008 klo 16:59
etköhän RA ampunut täysin yli pikkuasian takia.
mieti nyt TAPPOLISTA!??
132. ??3.9.2008 klo 23:02
RA eihän sinusta ollut edes kyse. onko sekin harmi?
133. RA4.9.2008 klo 22:05
Tuo TAPPOLISTA oli nyt vain pelkkä ehdotus. Jostain - mistä lie - tuli mieleen tuommoinen VERTAuskuvallinen sana. Mutta eiks se olis kiva idea, että olisi ihan oma säie, johon voisi aina kirjoittaa, että kenenkä täällä milloinkin ja missäkin (tai ikuisesti) haluaa pitävän turpansa kiinni? Vois niinku jaella toisille puhelupia.

Ilmapiiri paranisi suorastaan silmissä, jos tuo toinen vielä älyäisi olla sitten hiljaa.
___

Mutta nyt - keskustelujen ja hyvän ilmapiirin kannalta - toiseen asiaan:

Myönteinen palaute, kiitokset, nuoleskelu, tyytyväisyys, pitäminen, tykkääminen, hymistely, kehuminen, innostus, tykästyminen, ihailu, suitsutus, ylistys, rakkaus... tällaisia sanoja on aika paljon.

Näissä sanoissa on (varmaan useimpien mielestä) sävyeroja ja valitusta sanasta tulee viesti, minkä tyyppistä myönteistä jonkun sanotaan kirjoittaneen. Millä sanalla jonkun myönteinen kanta kuitataan.

Mistä sen tietää, mistä kulloinkin on kysymys?
134. Olavi Kivalo4.9.2008 klo 23:13
"Mistä sen tietää, mistä kulloinkin on kysymys?"

Irroitetaan tämä kontekstistaan ja saadaan mahtava, syvällinen, filosofinen, pysähdyttävä aforismi.
135. RA4.9.2008 klo 23:18
OK, eipäs hymistellä.
136. Hemuli4.9.2008 klo 23:21
Minä ainakin tiedän valitsevani sanoja, jotka jonkun toisen korvissa tuntuvat yliampuvilta.
En minä täällä (vielä?) ole ketään moitiskellut. Jos niin tekisin, käyttäisin kiukkupäissäni KARRRRRRRKEATA kieltä. Mutta se olisi samalla merkki siitä, että minulla edes pyrkii olemaan pilkettä silmäkulmassa.

Kun joku muuten rauhan mies ja sovun ystävä taannoin käytti ylläpidosta kovaa kieltä, luulin, että hänellä oli sama juttu. Ajattelin, että hän rellestää tahallaan vähän liikaa, jotta saa sen varjolla ilmaistuksi harminsa, mutta ettei hän viimeisen päälle tosissan ole. Mutta tiedä häntä. En ole hänen paitansa sisällä.

Samaten, kun iloissani kiitän avusta, voin sanoa, että ihmiset vat NEROJA tai YLIYSTÄVÄLLISIÄ tai SUPERIHANIA. En tunne täällä ketään henkilökohtaisesti. Moni on ilmeisen fiksu, nero tuskin kukaan. Muutkin latelemani superominaisuudet voivat olla liioittelua.
Mutta kai tyytyväisyytensä/kiitollisuutensa saa muutenkin ilmaista kuin pelkällä "kiitos"-sanalla. Sillähän kuittaan, jos joku avaa minulla oven tai ojentaa ruokapöydässä leipää.

Jos tämä sitten katsotaan hymistelyksi tai kenties peräti makeiluksi tai nuoleskelemiseksi, kavahdan. Jahas, täällä ei hyväksytäkään minun tapaani, pitääpä olla varovainen. Mutta silloin seurauksena on myös, että myönteinen palaute usein jää antamatta.
Onko kiitoksesta, kehusta, ylisanaisestakin tosiaan jotain haittaa?
137. Eki4.9.2008 klo 23:32
Viimeksi siis kun Hemuli kiitteli omasta ja ystäviensä puolesta sähköpostilla sivujen tärkeyttä heidän elämässään, syntyi vakaa päätös, ettei pidetä viikon sulkua. Tästä kiitoksesta ainakin oli iloa kaikille - paitsi sille yhdelle, joka täällä kirjoitti, että nämä sivut voisi jo lopettaa kokonaan.
138. Olavi Kivalo4.9.2008 klo 23:42
Pyydän huomauttaa, että tarkastelin lausetta kokonaan konteksistaan irroitettuna. Siis myös RA:sta. Lause on hieno. Siitä ei päästä mihinkään.

Siitä, että se on RA:n lausuma, ei myöskään päästä mihinkään. Jos lauseesta tulee kuolematon, RA:stakin tulee. Ei mahda mitään. Otan osaa :-)
139. Eki4.9.2008 klo 23:51
Huomautan.
140. Bella4.9.2008 klo 23:52
Hemuli:
Samaisesta asiasta puhuin aiemmin,
kun ennen sanottiin, että ei saa kehua
se ylpistää.
Tähän suomalaiseen jäyhään luonteeseen
ei kuulu sponttaani kehuminen.
Silloin ammutaan "yli".

Kun sisareni oli taas käymässä USA sta (2 viikkoa),
hän kysyi miksi lapset ovat täällä niin ujoja,
että käyvät sanomassa päivää tai hei kädestä
ja sitten ovat hiljaa.
Minä sanoin, että ovat saaneet hyvän
kotikasvatuksen.
Kyllä he kotioloissa ovat ihan "normaaleja"
vilkkaita ja eloisia.
Sisareni on asunut yli 40 vuotta siellä ja käy
täällä aika usein.
Nyt vain hän ensimmäisen kerran otti
tämän asian esiin.
Lyhyesti kerrottuna juttu tuntuu lähes oudolta.
Ehkä me olemme vähän juroa porukkaa,
jotka eivät vieläkään osaa ottaa kehuja vastaan.
141. Olavi Kivalo5.9.2008 klo 00:20
Ekille: silloin kun puhutaan suuria asioita, kielioppi joutaa jäädä jalkoihin. Hyvästelin kappelissa äitini pari päivää sitten. Kuka virnistelee, kun puhuja tuolloin sopertaa outoa kieltä. (Okei, tää nyt oli vähän teatraalista, mutta siitä on niin vähän aikaa...)
142. Bella5.9.2008 klo 00:28
Olavi Kivalo:
Otan osaa.
Olen ollut samassa, myös siitä
on hyvin vähän aikaa.
143. Eki5.9.2008 klo 00:36
En minäkään siellä virnistelisi.
144. Matti5.9.2008 klo 10:49
Hemuli, olet siis vaikuttanut siihen, että näitä sivuja ei pantu viikoksi jäihin? Siitä ylisanaiset kiitokset, huutomerkin kera.
145. Tony5.9.2008 klo 23:27
Sopranos alkoi uudestaan. Ei RA ole koskaan sarjaa katsellut. Otaksun
146. ö6.9.2008 klo 00:38
Otin Chromen käyttöön. Kaikki näyttää nyt jotenkin kuulakkaammalta. Siitä taitaa puuttua suomalainen sanakirja kun se alleviivaa kaikki sanat.
147. Olavi Kivalo6.9.2008 klo 10:08
Ettei otsikko unohtuisi, tähän väliin sopinee kannanotto (taas kerran), että Suomessa meiltä puuttuu keskustelukulttuuri, jossa asiat keskustelevat. Saarikoskella on säe, joka menee jotenkin tähän tapaan ’Ota sinä tuo mielipide ja minä otan tämän ja sitten katselemme kuinka ne seurustelevat keskenään’. Tällainen asetelma ei ole täällä mahdollinen. (Ei se ole tosin mahdollinen monessa muussakaan yhteisössä)

Jos tällä foorumilla lausuisin: ’Kun puhutaan suuria asioita, kielioppi joutaa jäädä jalkoihin’ on aika hyvä arofismi, niin lausuman mahdollinen kommentointi ja muiden arviot aforismista ja sen hyvyydestä jäisivät sitä raskauttavan kontekstiriippuvuuuden alle, lähinnä sen, mitä ennakkoluuloja kullakin on lausujasta. Toisaalta kulttuuriin kuuluu, ettei tuollaista lausumaa voi yksinkertaisesti pitää rehellisenä pyrkimyksenä objektiivisuuteen, koska myönteinen itsearvio on jumalauta sopimaton näillä lakeuksilla. Kuka leimaa lausujan, kuka riemuissaan takertuu kirjoitusvirheeseen.

Pitää voida sanoa ’Mitä Saarikoski halusi sanoa, on hyvin oivallettu’ ollaan Saarikoskesta muuten mitä mieltä tahansa. Pitää voida sanoa, että viittaukseni äitini äskettäiseen poismenoon oli huono valinta. Pitää voida sanoa, että Bellan osanotto oli tyylikäs, vaikkemme tiedä mitään toisistamme. Pitää voida sanoa, että ’Mistä sen tietää, mistä kulloinkin on kysymys?’ (Riitta Asikainen, 2008) koskettaa minua enemmän kuin ’En tiedä mitä tapahtuu todella’ (Pentti Saarikoski, 1965).
148. Hemuli6.9.2008 klo 11:09
Keskustelukultturin oppitunti ovat kotikaupunkini peruskouluissa vuosittain järjestettävät väittelykisat: nelihekinen 9-luokkalaisryhmä kisaa toisen koulun edustajia vastaan. Aihepiiri on laaja: ajankohtaista maailmanpolitiikkaa, luonnonsuojelua, nuorisokulttuuria, elämäntuskaa, ilottelua.

Olavi Kivalon mainitsema Saarikosken ajatus"Ota sinä tuo mielipide ja minä otan tämän ja sitten katselemme, kuinka ne keskustelevar keskenään" toteutuu jo siinä, että näkökulma arvotaan: toinen joukkue on puolesta, toinen vastaan.
Myös se on tärkeätä, että tavoiteltavinta ei ole viimeisen sanan saaminen tai luun työntäminen vastapuolen kurkkuun. Tavoitellaan Saarikoskenkin esiin ottamaa "keskustelua": vastapuolen kuuntelua ja oman kannan esittämistä sen perusteella ja siitä eteen päin kirmaten.
Kilpaa kestää pitkään, koska joukkueisiin pääsyyn on kouluissa kova esikisa. Raatiin pyritään saamaan koulujen ulkopuolisia sanakäytön taitajia, esimerkiksi toimittajia. Yleisönä on ainakin niitä luokkia, joilla olisi par´aikaa äidinkieltä tai historiaa, joskus muitakin. Kisassa toivottavasti niin osallistujat kuin yleisökin saavat hyvää keskustelukulttuurioppia.
149. Hemuli6.9.2008 klo 11:12
Äskeinen pohdintani otti ja lähti eetteriin ilman lupaani. Piti vielä lopuksi esittämän hurskas toive siitä, että tämänpäivän koululaiset piankin löisivät meidät keskustelijoina.

Ja asian ulkopuolelta Matille:
Olen kyllä ihmetellyt, missä komiat kukkapuskat viipyvät.
150. Matti6.9.2008 klo 14:44
Hemuli, kukkaa en osaa piirtää, mutta tässä maukas hauki.

<`))))))<
151. Miimu6.9.2008 klo 14:51
Miksihän tämä säie on Ristikot-osiossa?
152. emätinpuikko6.9.2008 klo 15:49
Hauki on kala. Hauki on kala. En ymmärrä
153. Olavi Kivalo6.9.2008 klo 19:59
Alussa Eki loi ristikkoihmisen keskustelumaailman. Hän näki, että tämä maailma on pannukakun kaltainen ja että näin on hyvä. Hän näki, että ristikkoihminen haluaa keskustella ristikoista (asia) ja ei-ristikoista (hömppä) ja että nämä ovat pannukakun siivut ja yhdessä kaikki mistä ristikkoihminen haluaa keskustella.

Aivan keskustelun alussa maailma toimi. Sitten ristikkoihmiset alkoivat puhua paitsi hömpppää ristikoista ja asiaa ei-ristikoista, myös jotain, mikä ei mahtunut kumpaankaan siivuun. Syntyi hämmennystä, joka purkautui epäluulona ja epäsopuna ristikkoihmisten kesken, mutta myös epäilynä että itse Luoja olisi erehtynyt.

Onko ristikkoihmisen todellinen keskustelumaailma sittenkään pannukakun kaltainen? Voisiko se olla hierarkia niinkuin muukin todellisuus, jossa asiat ovat alisteisia toisilleen? Jos sen pitää olla pannukakku, voisiko se olla kerrospannukakku? (ja hilloa välissä)
154. Hemuli6.9.2008 klo 20:30
Olavi Kivalolle:

Ja sitten soppaa hämmennämme vielä me (surkimukset?), jotka emme ole olleet mukana Aikojen Alusta emmekä osaa sääntöjä.
Oi meitä poloisia.
(Enkä tarkoita marco-poloa, melkein ystävää(?). - Voi olla ikiaikainen, voi olla uudempi. )

Kun en tunne traditioita, en myöskään tiedä, ketkä ovat ikiaikaisia, ketkä untuvikkoja. Vain itsetäni tiedän, että viestienne tulkitsemiseen menee reippaanlaisesti aikaa. Mutta on kinnostavaa yrittää arvailla, kuka on kuka. Ja kuka Kuka.
Tunnustan:
otan vielä liian monet todesta. Ensin luulin kaikkia vilpittömiksi.
Vanhanakin oppii.
155. Eki6.9.2008 klo 20:38
Otetaanpa uusiksi koko historia. Aluksi oli vain yksi keskustelupalsta. Sinne työnnettiin asia ja hömppä. Sitten syntyivät ketjut. Pian kävi niin, että etusivulla oli yleensä lähes pelkkää hömppää ja asia-aiheet katosivat nopeasti näkyvistä. Puhtaan asian kannattajat alkoivat huolestua. Heidän piti aina kahlata läpi kaikki hömppäotsikotkin, että löytäisivät tuoreimmat asiakeskustelut. Alkoi hiljakseen kapina, jossa haluttiin jotain parannusta asiaan. Siitä keskusteltiin ja lopulta keskustelut jaettiin kahteen osaan, Ristikot ja Muut aiheet. Esiintyi paljon toiveita myös jaosta kolmeen osaan, joissa kolmas olisi ollut Ketjut. Jako olisi kuitenkin alkanut olla entistä vaikeampi, joten minä sitten päätin tästä kahtiajaosta. Kumpaa tämä keskustelukeskustelu on? Vaikea sanoa.
156. Hemuli6.9.2008 klo 21:04
Kiitoksia.
Vai että vielä kapinoimaan?

Kun juuri ja juuri osaa näille säikeille jotain naputella (ja tarvittaessa sähköposteja lähetellä :-)
ja kun suuri osa muitten teknisemmistä ajatuksenvaihdoista mennee viheltäen yli, ei voi muuta kuin tyytyä oppitytön osaan.

Minä haaveilen Utopiasta,
jossa voisi luottaa kaikkiin nimimerkkeihin,
jossa kenenkään pääilo ei tuisi muitten mollaamisesta,
jossa saisi esittää tyhmiäkin mielipiteitä, joita ehkä toiset - ymmärtäväisesti - korjailisivat,
jossa ei silti jäisi yksin, vaikka olisikin jonkun The X.n kanssa eri mieltä,
jossa ei edes olisi olenaista tietää, kuka on The,
ja jossa myös järjenkäyttö olisi sallittua.

Minua ei haittaa, onko esim. tämä keskustelu hömppä- vai asiasivuilla.
Mutta minä olenkin uusi. Ja ehkä hiukan arveluttava.
157. Eki6.9.2008 klo 21:10
Löysin keskustelun otsikoltaan Jako kahteen. Kuinka ollakaan, sen numero on tämän keskustelukeskustelun numeron sekoitus! Ihmeellistä.

Jako kahteen on nyt etusivulla.
158. Olavi Kivalo7.9.2008 klo 09:53
Edellinen pläjäykseni ei ollut tarkoitettu historiallisesti tarkaksi kuvaukseksi tämän foorumin synnystä vaan parodiaksi siitä mitä tapahtuu AINA kun ihminen yrittää yksinkertaistaa todellisuutta rajaamalla. Vakavasti puhuen raja on ehkä ongelmallisin kaikista ihmisen keksimistä käsitteistä. Jokainen ihmisen määrittelemä raja mailmaan on väkivaltainen ja aiheuttaa ongelmia rajan ympäristössä. Ainoa (ontologisesti) hyväksyttävä tapa jakaa maailma osamaailmoiksi on määritellä niiden välinen raja vyöhykkeeksi. Tällöin se itse asiassa lakkaa olemasta raja ja määrittyy osamaailmana osana muiden osamaailmojen muodostamaa jatkumoa.
159. RA7.9.2008 klo 11:04
Juu, tää on niin tätä. Just kun päättänyt, että joku tyyppi on jonkunlainen, niin sitten se menee ja tekee / kirjoittaa jotakin, mitä ei millään meinaa saada mahtumaan omaan "diagnoosiin".

Onni, että voi aina tulkita. Ei tarvitse ruveta huolella tehtyä diagnoosia rukkaamaan.
160. Miimu7.9.2008 klo 12:56
Viattomasti heitetty ihmettelyni siitä, miksi tämä säie on Ristikot-osiossa, sai aikaan tuollaisen filosofoinnin ja historiakatsauksen. Mikäpä se siinä. Historian kertaus oli ainakin paikallaan, kun uusia osanottajiakin tullut. Toivottavasti pysyvätkin - he kun ovat mukavasti virkistäneet tätä sivustoa. Älkää uudet miettikö liikoja sitä, miten täällä "pitää olla" - olkaa semmosia kuin olette.

Samapa tuo mullekin, missä tämä säie on - laittaessani kysymyksen "ajattelin vain ääneen"; tämä säie kun ei käsittele varsinaisesti ristikoita. Vai lasketaanko tämä "asia-aiheeksi"... hmmm...
161. qwer7.9.2008 klo 17:10
RA. Sinulla on ilmiömäiset kyvyt keksiä koiran nimiä. Keskity niihin.
162. qwer7.9.2008 klo 17:11
Samat sanat Erkille ja PP:lle
163. turutar7.9.2008 klo 17:19
Qwer voisi keskittyä pysymään poissa tältä sivustolta. Vai luuleeko hän ihmisten odottavan innolla, mitä negatiivista sanottavaa hänellä tällä kerralla on?
164. qwer7.9.2008 klo 17:23
Lisätään turutar listalle
165. turutar7.9.2008 klo 17:29
Pitäisikö minun nyt olla imarreltu?
166. veijo7.9.2008 klo 17:32
Jo kahdella listalla. Mieti sitä.
167. turutar7.9.2008 klo 17:38
Huolestun vasta sitten, jos/kun joudun Mr. Blackwellin listalle.
168. Emätinpuikko7.9.2008 klo 17:42
Ette usiko, mitä olen nähnyt
169. veijo7.9.2008 klo 17:58
Tuo oli turttarelle.
170. Miimu7.9.2008 klo 18:02
Juu, kyllä tämän täytyy asia-aihe olla...
171. Olavi Kivalo7.9.2008 klo 23:41
En yleensä osoita viestiäni kellekään nimimerkille. Sellainen on mielestäni harvoin korrektia. Nyt osoitan. Kuulehan RA, joka lanseerasit tämän säikeen. Jos hyväksyt idean asioiden vaan ei nimimerkkien välisestä keskustelusta, niin lakkaa pohtimasta tällä foorumilla, millainen tyyppi mahtaa olla minkäkin viestin takana. Erityisesti, unohda minut (rakkaani), keskity siihen mitä kirjoitan (torvi).
172. RA7.9.2008 klo 23:51
OK, OK.
173. RA7.9.2008 klo 23:54
Heti lipsahti tuollainen henkilöiminen.
Pois ensimmäinen OK.
174. Hemuli7.9.2008 klo 23:55
En osannut ajatella, että viestin osoittaminen tietylle nimimerkille olisi epäkorrektia, kun tein niin tälläkin säikeellä eilen puoli yhdeksältä.
Minusta se on luonteva tapa kertoa, kenen esille ottamaa asiaa vielä haluaa jatkaa, varsinkin silloin, kun innostuu kirjoittamaan pitkään ja pari napakampaa puheenvuoroa ehtii väliin.
Muuten toivoisin, että piakkoin taas alettaissiin keskustella, se on: ottaa kantaa siihen, mitä joku on edellä sanonut.
175. Matti8.9.2008 klo 00:01
OK, otan kantaa siihen, mitä Hemuli on edellä sanonut. Minunkaan mielestäni viestin osoittaminen tietylle nimimerkille ei ole epäkorrektia.
176. Eki8.9.2008 klo 00:04
Sanon henkilöimättömästi, että ihan selvästi liittyy siihen, kuka sanoo, että saako henkilöidä vai ei. Ja osaksi ymmärränkin tämän. Vaikka ei olekaan reilua, aina, ehkä.
177. RA8.9.2008 klo 00:06
"lakkaa pohtimasta tällä foorumilla, millainen tyyppi mahtaa olla minkäkin viestin takana" taisi olla viestin ydin?
178. Jaska8.9.2008 klo 00:13
Klo 00:04 julkaistussa viestissä on osuttu asian ytimeen lähettäjää henkilöimättä.
179. Marco Poloinen10.10.2008 klo 15:11
Nostan tämän säikeen esiin, osittain keskiasteen ristikkokisa- säikeen innoittamana. Jos maailma ei tältä osin ole tullut vielä iltaan mennessä valmiiksi, joillain mietteillä voin myöhemmin osallistua...
180. Ylläpito10.11.2008 klo 21:30
Tämä kiinnosti Jondalaria.
181. RA10.11.2008 klo 22:24
Niin paljon kuin tuossa yllä näyn paasanneen siitä, ettei saisi olla väliä / ettei saisi antaa vaikuttaa, KUKA on viestin lähettäjä, niin kieltämättä tieto, että tässä säikeessä

- qwer = qwer
- Bella = Bella, veijo, sire ja ??

saa aikaan erilaisen kokemuksen kuin aikoinaan, kun tätä keskustelua käytiin ja noita kommentteja luin ja kommentoin. Että mistäpä sen todellakaan tietää, mistä milloinkin on kysymys. Samat jutut. Vaihtuvat tulkinnat.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *