KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS KOVIS 19.7.

4107. IS KOVIS 19.7.

Lauri Kultti21.7.2008 klo 09:31
Huh-huh!

Olipas hankala ristikko - ainakin meikäläiselle. Ansaitsi kolme palloaan. Jokseenkin takkuisesti ratkesi vähän yli puolen välin, mutta sitten tyssäsi täysin. Avoimeksi jäi lähinnä oikea laita ja alhaalta vähän keskustaakin. Tänä aamuna sain lopulta pinnistettyä täyteen. Ja pinnistettyä on ihan oikea sana - tällä kertaa loppu ei noin vain auennutkaan, kuten joskus tapahtuu.

Parin vihjeen kohdalla yhteys ratkaisusanaan ei ole oikein auennut. Oikealla viides rivi ylhäältä VIE TÄMÄ! ja vasemmalla kuudes rivi alhaalta puhekuplassa NYT SEN TEEN. Ja vaikka jonkinlainen yhteyden aavistus onkin syntynyt vihjeeseen TUTTU TUKU? (ylhäällä), niin kovin on olo epävarma ratkaisusanan suhteen.

Entäs kymmenes rivi alhaalta oikealla vihje "auttaa"? Onko siinä kenenkään muun mielestä yksi kirjain liikaa? Ja onkos viereisessä pystysanassa yksi kirjain väärin verrrattuna vihjeeseen (KERTOO YHTEENOTOSTA YLÖS)?

Pääkuvasta tulevat lauseet ovat mielestäni molemmat kerrassaan mainiot!!
2. matts21.7.2008 klo 10:23
Minullakin oli (KERTOO YHTEENOTOSTA YLÖS) vihjeeseen mielestäni hyvä klapisuoja mutta pyyhin pois kun ei sopinut. VIE TÄMÄn mielestäni ymmärrän jos vaihdan sanajärjestystä (puuttuu tosin ympäristön sanoja vielä) TUKU on hepreaa minulle.
Kovasti on muuten vielä kesken itselläni. Päälauseet hukassa paitsi sininen vaakasana, joka tuskin sekään on oikein.
3. PP21.7.2008 klo 10:43
Samperin Skyttä, kun Himperikään ei voinut auttaa, kun ei ole uskaltanut vielä edes aloittaa.

Vasemman alanurkan muutama sana vielä ähellyttää, mutta hiljallensa ja hiljallensa...hiljallensa ratkon vaan.

VIE TÄMÄ selvisi merkityskin, mutta Nyt SEN TEEN ei. TUTTU TUKU ei mitenkään hyvä vihje mielestäni. TIPTOP on auki
vielä ja kun selviäisi vielä tuo LAIFFILLE TÄRKEÄ, niin alkaisi kunnian kukko laulaa. Yhteenottojuttu on, mutta se tiptop??

Erittäin kinkki ja oiva ristikko, sai hiuksetkin höyryämään.
4. lp21.7.2008 klo 12:13
Antin aaltopituudelle on minulla ollut aina vaikeuksia. Nyt on muutama sana siellä täällä, tuskin nekään oikein. Aion kuitenkin pitää ristikkoa "iltalukemisena", en ihan helpolla luovuta.
5. matts21.7.2008 klo 12:49
Se VIE TÄMÄ olikin väärin, 2 ekaa kirjainta piti muuttaa ja nyt on vielä selvempi yhteys vihjeeseen.
6. matts22.7.2008 klo 09:09
Nyt kaikissa ruuduissa on kirjaimet. Jotain outoa silti on ilmassa, enkä ole tyytyväinen ratkaisuuni. KOOSSA vihjeen kaksi sanaani eivät tyydytä, "Säätötalun" näköisen vihjekuvan vastaussanani on köppänä, 7:n ratkaisuruudusta alas tullut sana, tai sitten NYT SEN TEEN vastaussana on varmaan väärin mutta en saa "hyviä" molempiin, ehkä virhe on kauempana? SISSIJÄRJES(T)Ö:n (=punainen) logiikkaa en ymmärrä mutta se ei liene laatijan vika - ymmärryshän ei ole vahvoja puoliani.

ISTUEN vihjeeseen olisin ehkä? kaivannut jotain lisämerkkiä, TIPTOP KAUKANA!!! MUUALTA !!! MUIDEN PÄÄLLÄ!! (miten niin muiden, kyllä mullakin joskus). VIIKON ALUSSA PIIRRETTY ei hevillä auennut vaikka sitä eilenkin tein töissä että sellaisena olin kotona ratkomassa. Eikä TUTTU TUKU ole vieläkään selvillä vaikka laatijan "kaimat" varmaan sen hyväksyvät.

Mieleiseni vihjeet EI MUITA LEHTIÄ, TORJUNTA METELEITÄ, SITRAN ASIALLA.

Yleisesti ottaen en useinkaan ole päässyt Skytän (mikä on Helin osuus vihjeiden suunnittelussa?) aaltopituudelle, jonka vuoksi jo alkusuhtautuminen on jonkin verran torjuva (siis ajatteluelimen tasolla, ei Anttiin muuten).

Mukava kuitenkin että näitä "hiinä ja hiinä" oleviakin laatimuksia on tarjolla.
7. Jaska22.7.2008 klo 14:29
Onneksi sade alkoi piiskata hillittömästi afaltti- ja soraväyliä sekä alus- ja ylöskasvillisuutta, joten ei tehnyt mieli työntyä teille ja turuille eikä metsiin ja vainioille, vaan sai piiskata edelleen skyttiksellä aivoaan, joka jo eilisestä saakka onkin ollut mielettömän kovalla koituksella eikä se sitä sitten loppujen lopuksi kestänytkään, kuten havaitsitte.

Tulihan se lopulta valmiiksi, mutta ties kuinka kauan olisi kestänyt, ellei PP olisi hieman avittanut löytämään oikeaa väylää virheistä siinneestä umpikujasta. Vuoden ylivoimaisesti vaikein IS-kovis minulle ollen kontrasti edelliseen liian helpoksi arvioimaani aivan huikaiseva. Tämä oli siis järjestetty välittömäksi kostoksi tuosta lausunnosta.

Kunnossanikin täytyy jotain vikaa. En kaikessa simppeliydessäni oivaltanut vielä puolitäysistäkään ratkaisulauseista niiden jujuja, jotka olivatkin auettuaan raivostuttavan yksinkertaisia. Vuoden nerokkaimmat ilman muuta, tuskin (nimenomaan!) enää ylitettävissä.

Tunteja hupsahti kahdessa pitkässä istunnossa pyöreä lukema, pinnoja tulee tietenkin yhtä monta.
8. kp22.7.2008 klo 15:22
En tajuu.... eikä kai tarvitsekaan.... kai?
9. PP22.7.2008 klo 15:39
Täytyy myöntää, ettei ole vuosiin kohdalleni sattunut näin haastavaa ristikkoa. Alkuunpääsy oli vaikeaa ja kun viimein pääsin, jumahdin kohtaan 'KERTOO YHTEENOTOSTA YLÖS'.
Panin siihen sanan 'AROTATAR'. Kun sitten hain netistä ko. kasvia nimellä Polygonum persicaria musculosa, minkä jossakin kerrottiin olevan sen tieteellinen nimi, kertoi käännös Wikipediassa:
"The Punajalkaviklo (Persicaria maculosa, entinen Polygonum persicaria) on monivuotinen kasvi"
"Punajalkaviklo käytetään vastaan ripulia ja infektioita"
Kasvin nimi on englanniksi Redshank.

Hyviä vihjeitä riitti: IOKIN (kuu vai 10?), ERÄÄN AINEEN PROVOSOIMA (siihenkin yritin vängätä jotain virtsajuttua), NOKIN? (englannin no => epuu). Lauseet olivat "persiis", kuten vanhan heilani isä sanoi ja "peräkanoottina"
(sama isukki) oikean yläkulman puoliapinat (miksi ?-merkit,
minä olisin kyllä huutanut tuossa tilanteessa).

Harvinaista herkkua Skyttä tarjoili tällä kertaa!
10. tonimikael22.7.2008 klo 18:13
Hei koopee, totanoin, kun miekin sinua takaisin tänne halasin, niin en sentään näihin kovissäikeisiin. Että pysytkö näistä pois, kiitos. :)
11. Jaska22.7.2008 klo 18:45
Tonimikael taas näytti hurjan luontonsa bannamaalla kpn tästä ketjusta, vaikka tämä vain ei ymmärtänyt epäsanaa afaltti. Tarkoitin sanaa asfaltti (saa sanoa myös asvaltti), mutta tein sekavuuksissani (joista Skyttä on vastuussa) virheen. Pyydän asfaltilta anteeksi.
12. tonimikael23.7.2008 klo 00:58
Ai. No sitten. Yksi lisäkommentti koopeelle tähän säikeeseen myönnetty. :)
13. kp23.7.2008 klo 08:16
kiitos Toni....
14. TAM23.7.2008 klo 11:24
Launtaista saakka pakertanut tätä. kaikki muu on täys mutta tuttu tukun eka kirjain uupuu. saisiko apuja????
15. matts23.7.2008 klo 11:36
Jos noin on niin kyllä sulta puuttuu myös SUORIN KURKUIN 1. kirjain ja jos siinä sanassa on kaikki muut niin eiköhän se ensimmäinen kirjainkin löydy, vaikka itseasiassa vastaus oli jo kysymyksessäsi (mikä tuo kirjain on itselläni oikein).
16. TAM23.7.2008 klo 18:01
Mulla on pari aika käypästä vaihtoehtoa suoriin kurkkuihin, mutta tuttu tuku ei sano mitään.
17. Jaska23.7.2008 klo 22:28
TUKU on vain lampaan kutsumista (laulussa "tuku tuku lampaitani"), mutta tässä se ei liity siihen. Joten kyseessä on kikkavihje. Sellaisia ovat esim. saman kirjaimen uupuminen sekä vihjeestä että ratkaisusanasta, tai saman kirjaimen muuttaminen toiseksi samaksi kirjaimeksi kummassakin. Koeta itse pohtia, kumpi tässä on kyseessä.
18. Jaska23.7.2008 klo 22:32
Jäi sanomatta, että alkuasetelmassa vihje ei ole epäsana.
19. PA24.7.2008 klo 23:32
Jos "tuttu tuku", kuten pahoin pelkään, liittyy sekä meri- että ilmavoimiin ex-pääministeritasolla, niin se on kyllä ehdolla vuosisadan viiden surkeimman vihjeen joukkoon.
20. Jussi25.7.2008 klo 12:42
Hetki piti miettiä tuota PA:n kuvausta mutta sitten viimein tajusin. Kyllä, samaan selitykseen päädyin minäkin eikä tosiaan kovin onnistunut vihje.
21. ö25.7.2008 klo 17:17
Kylloli vaikee! Juuri ja juuri määräajassa sain valmiiksi. Hipoo kyllä minun taitojeni ylärajaa.

Ahaa-elämyksiä jäi saamatta, kun en ymmärtänyt kaikkien vihjeiden yhteyttä ratkaisuun.

Esim:

SA
E KAI (vaakaan)
NYT SEN TEEN
SISSIJÄRJES(T)Ö

Jos joku on nämä oivaltanut, niin huomenna saa jo kertoa.

Paras vihje oli ENSIMMÄISINÄ ja miksei myös TÄNNE PÄIN.
Ilmeisesti parhaan ja huonoimman (ymmärtämättä jääneen) vihjeen ero on mitättömän pieni.
22. ö25.7.2008 klo 17:33
Niin ja vielä MUIDEN PÄÄLLÄ tarvitsisi selityksen.
23. Tuomas L.27.7.2008 klo 16:06
Tässä olisi vähän selityksiä...

SA: Jotain hyvin pientä puuttuu sekä vihjeestä että vastaussanasta. (Itse asiassa sen voisi lisätä vastaussanaan, ja vihje olisi silti oikein!)

E KAI: Vaakasana liittyy pelkästään vihjeen E-osaan.

SISSIJÄRJESTÖ: Neljä ensimmäistä kirjainta ovat sissijärjestön nimi; ymmärrättekö nyt lopunkin?

MUIDEN PÄÄLLÄ: Ei kai niitä muiden allekaan panna!

NYT SEN TEEN -vihjeelle en keksinyt muuta selitystä kuin että puhuja on itse laatija, joka tekee ristikolle sitä vastaukseksi tulevaa. Mahtoiko olla tästä kyse?
24. ö27.7.2008 klo 19:55
Kiitos vaan Tuomas. SA jäi vielä tajuamatta, mutta olkoon.
25. Jaska27.7.2008 klo 20:48
Vinkkinä ölle, että jos vaihdat nikkisi oksi, niin SA ratkeaa! PP:lta jouduin itsekin selitystä anelemaan.

NYT SEN TEEN oli mielestäni ristikon ainoa jupistava vihje. Se olisi ollut parempi muodossa NYT SITÄ TEEN. Skyttä oli siis tekemässä ristikkoa.

TUTTU TUKU ei liity gnat-hävittäjiin eikä ole muutenkaan militaristinen. Te on ättävikaiten vihje!
26. poola28.7.2008 klo 11:35
mikä sana tulee siniseen pystysuoraan oikealle
27. Masi28.7.2008 klo 15:16
Heikkomakuhermoisille.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *