KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2488

4042. HS 2488

Maara13.6.2008 klo 08:09
Lehti oli yli tunnin myöhässä ja vaimo unessa, joten ratkonta-apuakaan ei ollut. Valmista tuli, vaikka Aulis oli kehittänyt muutamia uusia, oivallisia vihjeitä, jotka vaativat pyyhekumin käyttöä.
2. Owlie13.6.2008 klo 10:41
Ratkesi Nykäsen avulla. Erisnimiä tarkistin netistä. Kinkkisin kohta hampurilaisen ja 007 väli.
3. Owlie13.6.2008 klo 11:16
Ups! Kahdeksannen kuvavihjeen kohdalla sekoilua. Palataan huomenna. Velvollisuudet kutsuvat. Kaunista viikonloppua kaikille!
4. PP13.6.2008 klo 12:42
Ei liian helppo. Kaikki sujui aikalailla kangertelematta lukuunottamatta vasenta ylänurkkausta. Syy ei ollut Auliksessa, vaan itsessäni. Olin jättänyt kokonaan noteeraamatta piipaa-auton oikealla puolella olevan &taa-vihjeen.

Kuukkeli sai levätä rauhassa. Selkiämättömäksi jää toistaiseksi, miksi POTA-MO-GE-TON on se, mikä siihen automaattisesti tuli. Naisena en hyväksy sovinistista vastausta, joka vasemmassa reunassa olevasta pariskunnasta tulee,vaikka jo Raamattu noin sanoo. Minusta
on paljon parempi nimimerkkini, joka tulee mieheni säikeissä minulle antamasta nimityksestä 'parempi puolisko', PP.

Muutama wanhakielinen sana vain piristi. Hyviä oivalluksiakin löytyi. En ymmärrä miksi jätskipuikko on k.o. sana, mutta se tuli itsestään. Sanalle olisi löytynyt kuvaavampikin kuva.

Nyt tuli luukusta Suomen Kuvalehti, jossa on Teemu Pallosen
***-tähtinen ja Pentti Oskalan piilosana. Ja luukusta tippui myös Punainen Pelikaani, joten njam, njam!
5. Jaska13.6.2008 klo 13:17
Joo, enpä suosittelisi Aulikselle näyttäytymistä näillä kulmilla. Onnekseen miehellä taitaa olla turvaväliä jotain 3000 kilsaa...
6. esko13.6.2008 klo 18:42
moi kaikki hätähiset. mitä tuosta ylläällä olevasta vaaleavariköstä saatta?
7. PP13.6.2008 klo 19:08
Esko: Onko sinusta nainen ruma vai päinvastoin? Ominaisuus tulee ratkaisuksi.
8. esko13.6.2008 klo 19:10
tokkiisa ja kiitos sinulle.
9. Aksu13.6.2008 klo 19:20
Moi!
Täälläkin on jämähdetty Owlien mainitsemaan kinkkiseen kohtaan. Blondista lounaaseen on vihje "....vä." Onko myös viimeisellä pisteellä merkitystä?
10. mari13.6.2008 klo 19:22
tiedän missä FAGERSTA on mutta mitä olette tähän
laittanut?
11. Aksu13.6.2008 klo 19:24
mari,
miulla on siinä suomennos.
12. Aksu13.6.2008 klo 19:27
mari, tarvitsin siihen Fagerstaan siis kuukelia.
13. PP13.6.2008 klo 19:56
Aksu: Se piste on myös puuttuva kirjain. Siis 5 puuttuvaa.
14. katti13.6.2008 klo 20:05
Omaksikin hämmästyksekseni tuli tehtyä, vaikka paria sanaa ihmettelinkin - löytyivät sitten Nykäsestä.

Silti pari kohtaa ihmetyttää (ja silloinhan on syytä epäillä, että jotain on väärin):

1) aseita - ase + läpinäkyvät, en tajua!
2) ....vä - tulisi ei-suom. naisennimet, mutta en ymmärrä, miksi
3) pystyssä siinä ´edetä äänekkäästi´, joka Nykäsestä kyllä löytyy
4) vähän outo on minusta myös porojen vetämät vasemmalla ylhäällä, minusta eläimet ovat passiivisemmassa roolissa.
5) vaaleasta naisesta tuleva subst. on outo, teoriassa mahdollinen, mutta käyttääkö kukaan tuota oikeesti?

Saisinko vähän uskon vahvistusta, niin voisin jopa lukea lehden!
15. Aksu13.6.2008 klo 20:07
Kiitos, PP!

Vihjeen "edetä äänekkäästi" piti varmistaa ihan Nykäsestä. Yritin ässääkin pistää sanaan, mutta eihän siinä sellaista ollut.
Ja 666 oli myös aika vinkeä vihje.
16. Aksu13.6.2008 klo 20:13
katti:
1) läpinäkyvät: vaihda viimeisten kirjainten järjestys.
2) varmaan ok
5) piilokirjainta mietin, kumpi olis parempi, tikku varmaan.

Haa, miullakii on lehti vielä lukematta, ristikon sain juuri valmiiksi.
17. PP13.6.2008 klo 20:33
katti: Oisko sulla väärin se asejuttu, se ei ole vain yksi ase, vaan nimenomaan aseita, ei kuitenkaan monikko.

....vä. = _ _ _ _ vä _ , siksi se vastaus, mikä sulla on.
18. katti13.6.2008 klo 20:34
Aksu:

Kiitti! Taas menin halpaan:)

5) Vaikee sanoo. On vissiin kielikorvakysymys?

PS. Pari edellistäkin perjantaita vielä lukematta, nyt kesällä en lehteä tilaakaan. Aika vain hupsahtaa johonkin:)

Ciao!
19. katti13.6.2008 klo 20:35
PP:

Kiitos, Aksun vihje selvitti. Egypti hiukka väärin, tarkistukset pikkasen kesken:)
20. mari13.6.2008 klo 20:41
kiitos Aksu. meni kauan enenkuin löysin. NESTE tuossa
keskellä. mulla täytyy olla siinä virhe. ei tule tolkkua.
21. Aksu13.6.2008 klo 20:49
mari,
tämä neste on ollut aikaisemminkin Auliksen ristikossa. Joskus on vihjeenä ollut se värillinen risti (tässä ristikossa ristit ovat vakoisia) ja sen perässä kunnan vaakuna.
22. Aksu13.6.2008 klo 20:51
- ei kun valkoisia, tietysti!
23. mari13.6.2008 klo 20:55
arvaa Aksu missä vika. lihapullissa. mamman olin laittanut.
24. Aksu13.6.2008 klo 20:57
(mari, tunnustan, että miullakii oli enstex se mamma.)
25. Jondalar13.6.2008 klo 20:59
Ihanan vaikea. Ovelia vihjeitä. Ei googlausta, ei avuntarvetta täältä. Hyvä niin. Odottaa lähtevässä postissa.
26. Bella13.6.2008 klo 21:02
Hyvää iltaa kaikille:

Minä pääsin ristikon ääreen puoli tuntia
sitten.
1½ vuotiaat kaksospojat 4v isoveli.
Ei mitään madollisuutta edes avata lehteäkään.
Nyt täysi hiljaisuus ja ei kun täyttämään.

Hippunen tuli taas mieleeni.

Mitähän toipalle kuuluu. Mahtaako olla perillä.
(HELL?)
27. esko13.6.2008 klo 21:14
illat sullekin Bella. oot varmaan tekemässä. mua vaivaa
FONEETTINEN. auttaisko joku.
28. mari13.6.2008 klo 21:24
katin kanssa samaa mieltä tuosta naisesta. voiko
kukaan käyttää sanaa "i....s". onko väärin mulla?
29. katti13.6.2008 klo 21:33
PP:

Harrastan näköjään kirppuhyppelyä tänään: hypin asiasta toiseen, sohvalta koneelle partsille ympäri ämpäri.

Nyt vasta luin vihjeesi loppuosankin ja tuli vihdoin ja viimein selväksi sekin, miks se on niin. Helpotti!

Ranskaa kai on nyt pakko lähteä kannustamaan, on vähän lukkarinrakkautta sinnepäin.
30. Pattikas13.6.2008 klo 21:35
Joo, tehty jokin aika sitten. Vieläkin käytän vierasta konetta. Ihan sopivan vaikea.
Esko: Foneettinen alkaa kahdella samanlaisella vokaalilla jä päättyy konsonanttiin.
Mutta mikä on sen kaunottaren piilokirjain? Onko se "minä" englanniksi vaiko oikealla olevan pääilmansuunnan merkki?
Vai ovatko molemmat oikein?
Aatos kivusta, eeku Kiitos avusta!
31. Aksu13.6.2008 klo 21:40
esko,

sitä foneettista on vähän vaikea retostella, se on vähän torso se sana. Mutta koeta saada niitä muita sanoja selville. Kyrklundhan on tuttu nimi jo monesta kisasta, lehtikään ei paljoa paina ja vuoteita on sellaisia korkeitakin.
32. esko13.6.2008 klo 21:43
Aksu onko sellanen joka on ollu ennenkin. alussa kaks
vokaalia?
33. Aksu13.6.2008 klo 21:45
esko,
tuttu sana entuudesta, Pattikas selvitti samaa asiaa myös.
34. mari13.6.2008 klo 21:49
tarkoitin synonyymiä "i....s" sanalle. klo 21.24
35. Owlie13.6.2008 klo 22:14
PP
POTAMOGETON: haetaan kasvin suomenkielistä nimeä.
Mari
KYRKLUNDin alla oleva nainen: tarkoitatko, että sanan loppua?
"i....s"?
36. mari13.6.2008 klo 22:17
tarkotan "i....s" sanan synonyymiä.
37. mari13.6.2008 klo 22:18
siis tuon vaalean naisen kuvan synonyymiä.
38. Aksu13.6.2008 klo 22:22
mari,
joopa joo. Mutta tarkoittavatko neljä pistettä myös neljää kirjainta? En näet keksi siihen sopivaa sanaa.
39. mari13.6.2008 klo 22:28
tarkoitin, että impi voisi omata sanan joka minulle tuli.
n-----s.
40. esko13.6.2008 klo 22:32
&taa liityykö tohon pii paa autoon?
41. Aksu13.6.2008 klo 22:41
esko,
ei liity ja mieti niitä lopun a-kirjaimiakin tarkkaan eli erikseen.
42. Aksu13.6.2008 klo 22:44
mari,
vissiin blondista tuli sellainen sana. Tulihan siitä kk-liitteen sammakostakin samanlainen mutta vaan päinvastoin, eikös vain?
43. Owlie13.6.2008 klo 22:48
mari 22:28
Arvelisin, että sanasi on OK.
44. mari13.6.2008 klo 22:48
Aksu kiitos. kumman laitoit piilariksi?
45. Aksu13.6.2008 klo 22:53
mari,
tikku on vielä piilarina. Saatan vastaukseeni pistää molemmat vaihtoehdot. Olen kuulolla toistaiseksi, josko asia tulee vielä puheeksi.

Ja nyt: hyviä öitä kaikille!
46. mari13.6.2008 klo 22:58
minä en nyt jostain syystä saa "....vä." enkä hampurilaista.
Aksu ja Owlie kiitos kuitenkin.
47. Owlie13.6.2008 klo 23:03
mari 22:58
hampurilaiseen verbi, eiköhän sitten "....vä." ratkea. Tulos on yllättäväkin.
48. mari13.6.2008 klo 23:20
kiitos Owlie, mutta mulla on nyt jotain väärin, enkä
nähtävästi osaa korjata. HELSINGIN SANOMATKIN on
varmaan väärin. täytyy vaan pyyhkiä. ei edes mummo
ole oikein.
49. esko14.6.2008 klo 00:48
älä mari suotta masennu. täällä on paljon henkilöitä jotka
auttavat. se on ollut kaikille vaikea kohta. minä olen onneton
avittaja sillä paljastan liikaa tai opastan väärin.
Odottele kyllä sua autetaan.
50. ???14.6.2008 klo 00:59
minkähän takia Maara maitsee joka s------n ristikossa
että vaimo auttoi silloin ja silloin. nyt kuulema ei voinut auttaa kun nukku. ihan itte joutui. se johtuu siitä että
joka kerta hokee sitä vaimoa, koska on itte nainen.
terveisiä muuten Juhalta.
51. esko14.6.2008 klo 01:12
toippa jos tuut tänne myöhemmin niin kerro kuulumiset.
Hyvät yöt kaikille ystävillein.
52. Aksu14.6.2008 klo 08:16
mari, olethan lukenut katin eilisen viestin klo 20:05 siihen vihjeeseen "....vä.", missä jokainen piste tarkoittaa yhtä kirjainta.

2) ....vä - tulisi ei-suom. naisennimet, mutta en ymmärrä, miksi.

Tsemppiä, mari!
53. TJV14.6.2008 klo 08:29
Aksu:
2) Suomi on kaksikielinen maa, ei se kovin heikko vihje ole.
Taidatkin itse asiassa ihmetellä miksi ratkaisu tulee, kuten
tulee. Siitähän on puhetta ollut, että jokainen piste lasketaan
kirjaimeksi.
54. Aksu14.6.2008 klo 08:47
TJV,
joo, ruotsinkielisestä etunimestä lienee siis kysymys. Vuokila kertoo yhden missinkin olleen sen nimisen. Mutta silti en paljasta sukunimeä, enkä ole tarkistanut missin vuosikertaakaan.
55. Owlie14.6.2008 klo 11:01
Aksu
2) Minusta tuollaiset vihjeet ovat ihan näppärät.
56. mari14.6.2008 klo 11:01
nyt on luultavasti oikein. nukkuminen auttoi. ainoa
jonka tarkistaisin tuleeko HS vaakaan "rako" vai
"color"
57. Owlie14.6.2008 klo 11:12
mari 11:01
Ei kumpikaan. Sinullakin on ratkaisusana. Useita.
58. mari14.6.2008 klo 11:20
kiitos Owlie.
59. Aksu14.6.2008 klo 11:23
Ja mari on tullut saitille jälleen!

HS:n tilalla voisi lukea vaikka Aamulehti.

Kerroin jo illalla, että 666 on vinkeä vihje. Ehdotan, että luet numerot ääneen.
60. TJV14.6.2008 klo 11:34
Owlie, moro. Onkohan MIIMU sukunimellinen? Misseistä puheenollen, parturi kerran kysyi, mitä mieltä olin misseistä.
Televisiossa kuulemma oli ollut kisat. -No, mitäpä minä mitään
mieltä, kun en koko kisoista tiennytkään. Toinen parturi taas
katsoi epäuskoisesti, kun en tiennyt erästä lahtelaista
iskelmälaulajaa, joka kuulemma esittää Elviksen lauluja.
61. Bella14.6.2008 klo 11:34
Hei mari ja kumppanit:
Eilen illalla otin ristikon mukaan sänkyyn ja
kuinkas kävikään.
Kivan, mutta vilkkaan päivän jälkeen
nukahdin.
Nyt olen aamusta aloittanut ja täytyy
todeta, että oli hyvä ristikko.
Tuli teippirullalle käyttöä muutamassa kohdassa,
kun olin kirjoittanut ns varmat väärin.
Jondalar:
Olen samanlainen siinä, etten pidä
kumittamisesta.
Kirjoitan huolella, ettei tulisi virheitä.
Se ei ole aina mahdollista, joten teippirulla silloin
avuksi.
Mari:
Mukavaa että olet uutena sivullamme.
62. Aksu14.6.2008 klo 11:40
TJV,
Miimulla on sukunimi. Miimu harrastaa veneilyä purjein.
63. TJV14.6.2008 klo 11:41
Taitaa uidakin.
64. Owlie14.6.2008 klo 11:56
Ciao, TJV :-)
Ei Miimu turha tyttö taida olla. Ettei olisi tehnyt vesiaiheisen diplomityön? Lomalla ratkottiin kaverin kanssa ristikoita sadepäivinä kauan sitten. Hän tiesi kaikki julkkikset ja minä loput.
65. Owlie14.6.2008 klo 12:25
Snälla Bella:
Jos - kun - ristikkosi on valmis, kerrotko oletko tyytyväinen AHNE-vihjeen ratkaisuusi. Tattis.
66. TJV14.6.2008 klo 12:28
Owlie: Haeskelin eilen Prismasta Punaisen Pelikaanin. Hyllyt
on väärällään lehtiä vaikka mistä aihepiiristä. Lisäksi ne kaksi
iltapäiväjuorulehteä. "Julkkiksilla" ei ole mitään määrää eikä
rajaa. Lisäksi joka vuosi tulee lomat. Sitten loma loppuu ja
voidaan kirjoittaa lomakilojen karistamisesta. Tulee joka vuosi
rapuaika, sieniaika, uusi lumi ja jää. Tällä viikolla näkyi ainakin
puoliväkisin silmiin kassajonossa isoin kirjaimin etusivulta, että
joku saa syysvauvan. Olen muuten sanomalehtien suuri
ystävä. Suosikkini on Frankfurter Allgemeine asiallisen karuine
etusivuineen. Kreuzwortia en aio kokeilla, mutta HBL:n
korsord 541:n olen saanut puoliksi täys, eiks hienoo?

Tuleeko yläriviin erääseen kohtaan järjestysluku?
67. TJV14.6.2008 klo 12:30
AHNE löytyy Nykäsestä, uusi sana minullekin.
68. Hemuli14.6.2008 klo 12:36
TJV,
ei tule järjestyslukua, mutta kysymyksesi auttoi silti minua! Kuvassa on haettavaa sanaa 3-6!
69. Owlie14.6.2008 klo 13:02
Hemuli ja TJV
Ei tullut järjestyslukua. Mutta sen voisi lisätä ratkaisusanan eteen.
TJV
PuPeilla on omat säikeensä. 3/2008 menossa sivulla 29. Vaikka "nautin" 6 vuotta saksan opetusta opparissa, en pysty lukemaan Allgemeinea. Vain yhdessä duunissa piti käyttää, mutta työtoveri jelppi saksassa ja minä autoin suomen kielessä. Hobblan ristikkoa voisi kokeilla.
Oletko ihan varma AHNEESTA?
70. Hemuli14.6.2008 klo 13:10
Owlie,
en tiedä, mikä opus se Nykäsenne on, josta paljon puhutte. Voisitteko paljastaa? Mutta ahneelle löytyy kyllä kummallinen synonyymi Nykysuomen sanakirjasta.
71. Owlie14.6.2008 klo 13:16
Hemuli
Nykänen = Nykysuomen sanakirja. Synonyymi ollut ennenkin Auliksen ristikoissa, mutta en saa sitä sopimaan 8. kuvavihjeeseen.
72. TJV14.6.2008 klo 13:20
Owlie, vaaran suunnasta löytyi AHNE. Jäätelöpuikko on
Nykäsessä selityksillä 1. ja 2. ja ne ovat jokseenkin toistensa
vastakohtia. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon takia.
Edetä äänekkäästi on ratkennut tai sitten ei. Nykäsessä
selitetään seuraavasti: tehdä jtak niin, että ----- kuuluu.
Juoksivat -------- tupaan. Lapset --------- pihalla.
En ole yhtä mieltä, että noissa esimerkeissä puhuttaisiin
etenemisestä, ainoastaan äänen pitämisestä. Jos nyt sitten
sanani on oikein arvattu.
73. Bella14.6.2008 klo 13:21
Owlie:

Olen täyttänyt ja AHNE on ollut Auliksella
ennenkin, joten muistissa oli.
74. TJV14.6.2008 klo 13:34
Bella: Tapani mukaan etenen hitaasti (mutta varmasti). Vasta
äsken äkkäsin säveltäjän, tainnut sekin kuva olla tänä vuonna.
Lähettyviltään puuttuu RINNA, vaikka 1. ja 4. kirjain siinä jo
ovatkin. Parikin ESKO:a tulee mieleen, eivät nekään auta.
Toinen toimittaja, toinen professori.
75. Owlie14.6.2008 klo 13:35
Bella ja TJV
Palataan AHNEESEEN myöhemmin. Eikös AIKUINEN JA LAPSI näytä tulevan kohti? Menen ostamaan rippilapselle Kielosen, tulee tauko.
TJV
Sama täällä EDETÄ-kohtaan.
76. Owlie14.6.2008 klo 13:38
TJV:
RINNA on kuvista päätellen tosiaankin rintava!
77. Jondalar14.6.2008 klo 13:39
Bella
On se niin, teippirulla saisi olla, pitää pyörähtää tiimarissa. Aina muutama töhry kumminkin tulee tehdyksi. Kauan sitten minulla oli tarrapaperia, josta leikkasin ruutuun paikan. Tuosta kaunottaresta tulevaan sanaan piilokirjain voisi olla todellakin toinenkin vaihtoehto. Piirsin sen helpomman, mistä puuttuu sakarat. Silloin korva vierastaa vähemmän. Mari siihen sovitti impeyttä, mutta ei sitä katseesta voi nähdä, kuka on neitsyt.
78. Hemuli14.6.2008 klo 13:40
Viitsisikö joku vielä vääntää rautalangasta, miksi siihen AHNEEN toiseksi viimeisen kirjaimen kanssa pystyyn tulee, mitä tulee! Kuvavihjeestä en ymmärrä mitään. Aivot eivät suostu toimimaan.
79. Aksu14.6.2008 klo 13:45
Hemuli,
ajattelin ensin, että täplä on kyljellään oleva musta pata. Nyt ratkaisuni ehdottaa, että kuvassa olisi punainen puolikas syötävää. Oiskohan se miehen etunimi, täytyy tarkistaa.
80. TJV14.6.2008 klo 13:45
Hemuli: Vanha kunnon töpselinaamahan se siinä ja eräs
lempinimensä.
81. TJV14.6.2008 klo 13:46
Hemuli, puhuitkin toiseksi viimeisestä kirjaimesta, sori.
82. Hemuli14.6.2008 klo 14:00
Kiitos, Aksu!
Voisipa hyvinkin katsoa vihanneksen puolikkaaksi. Olisiko jossakin TV:n poliisisarjassa tämän niminen päähenkilö?
83. TJV14.6.2008 klo 14:00
Kun kysyit Hemuli kuvavihjeestä, en äkkiä lähistöllä muuta
kuvaa nähnytkään, siksi vastasin väärästä paikasta. Mulla
oli väkisin tulleena Aksun selittämä ratkaisu, jota en tajunnut
tähän mennessä, mutta se puolikashan se onkin. Kun sen
sitten ajattelee joksikin nimeksi, niin ei varmaan muuta tarvita.
84. Bella14.6.2008 klo 14:42
Jondalar:
Se on tosi kätevä vehje.
Aloin etsiä AHNE sanaa, nyt ei osu.
Missä kohtaa kertokaa.
85. mari14.6.2008 klo 14:45
tarkotin impeyden synonyymiä. minulla oli silloin siinä
neitiys. nyt korjattu eikä ole neitiys enää.l
86. Bella14.6.2008 klo 14:51
Löytyi.
Kesti kauan ennenkuin löysin.

Mari:
Kyllä neidin synonyymi voi olla impi.
Muistaakseni Auliksessakin.
87. aatra14.6.2008 klo 15:25
Tervepä teille. Tuo ahneen ympäristö on paha. Minulta puuttuu tuosta kuvavihjeestä molemmat ratkaisut, missä on pitkä ja pätkä rinnakkain jonnekin menossa ja nuorempaa osoittaa nuoli Ovatko jostain palaamassa? Vaakasuorassa minulla loppu jo on. Eskokin puuttuu, olen kahden vaiheilla ja epäilen kumpaakin. Liittyykö NEIT vuosittaisiin kisoihin? Suitsutuskin on ihan hakusessa. Pitäisi varmaan hankkia se Nykänen...
88. Aksu14.6.2008 klo 15:47
aatra,
oikeassa olet, pitkä ja pätkä ovat jo paluureissulla. Esko taitaapi paremmin olla toimittaja ammatiltaan (en ole tosin aikoihin tv:ssä nähnyt). Ja NEITin kohdalla tunnut olevan hyvin jyvällä.
89. Hemuli14.6.2008 klo 15:54
Aatra,
kovasti paljon tunnut keksineen, vaikka vaikerrat!
Menossa eivät ole eri-ikäiset, niin kuin arveletkin. Pystysuorassa kysytäänkin puolestaan sitä nuoletonta.
Ja NEIT todella liittyy niihin mittelöihin, joita ajattelet. ESKO taas on se toimittaja.
Suitsutukseen yritin ensin kiittelyä, mutta väärin oli, vaikka tätä kyseistä hommaa tehdäänkin ihan ilman suitsukkeita.
90. TJV14.6.2008 klo 15:57
ESKO:n oikealla puolella olevaan pystyharmaaseen olen nyt
onnistunut tunkemaan neljä peräkkäistä konsonanttia eikä
tietenkään mitään synny. Eikä synny professori-Eskollakaan.
Jos NEIT sitten kerran on kisailijatyyppi. Ja pehmeä liina
venyvää. Ja jos POLIITTINEN loppuu "ounastukseen".
91. Aksu14.6.2008 klo 16:06
TJV,
neljä konsonanttia on miullakii, lisää vain vokaalit molempiin päihin.

Pehmeää liinaa olen ihmetellyt hieman. Se ei vissiin olekaan vessapaperia, vaan paperia, jonka PÄÄLLE voi aina jotakin panna.
92. Bella14.6.2008 klo 16:07
TJV:
Kyllä pystyharmaaseen tulee peräkkäin
neljä konsonanttia.
POLIITTINEN ei lopu minulla ounastuksen.
93. aatra14.6.2008 klo 16:12
Jes! Läpi meni. Kiitos rohkaisusta sanojeni suhteen. Kyllähän ne arvannut olin, mutta koitin vaihtaa, kun muut ympärillä olivat outoja. Pehmeän liinan alussa minulla oli hartialiina. siis oikean aloittavan konsonantin jälkeen tuli kaksi samaa vokaalia, en tajunnut aloittaa kahdella konsonantilla. Tuo ahne vaivaa silti vielä. Onko se varmasti oikein, jos minulla on siinä erään paikan/luonnonmuodostuman nimi?

Olishan tuo pitempi nainen pitänyt arvata jo aiemmin. Justiinhan sitä toisaalla kysyttiin... Pöh, kuvavihje on mielestäni huonohko sanalle ainakin nykypäivänä.
94. Aksu14.6.2008 klo 16:17
aatra,
ahneesta sen verran, että on meillä sellaisia luonnonmuodostumia, vaaroja sekä virtoja.
95. Hemuli14.6.2008 klo 16:17
Aatra,
luota vain ahneeseesi, jos kerran (kohoava) luonnonmuodostuma ratkaisussasi esiintyy. Semmoinen kuuluu olevan myös ahne, vaikka ei juuri monikaan sanaa taida siinä mielessä tuntea!
96. TJV14.6.2008 klo 16:36
Bella, poliittinen loppuukin loistavaan entiseen maaottelujen
pikajuoksijaamme, kiitos.
97. Bella14.6.2008 klo 16:36
aatra:
Yksi konsonantti eteen niin on päiväruokailun
aika.
98. Bella14.6.2008 klo 16:38
aatra:
Samalla kirjaimella myös ilmansuunta.

TJV:
Kyllä.
99. Bella14.6.2008 klo 16:43
Hemuli:

AHNAS on ollut Auliksella useammankin
kerran, että oli minulla muistissa.
Ennen Aulista en ollut ikinä kuullutkaan
sittä sanaa ja siinä yhtedessä käytettävän.
100. aatra14.6.2008 klo 16:43
Jep jep. Kiitos varmistuksesta. Enpä ole kuullut ahnetta moiseksi ennen kutsuttavan. Tuttu sana silti. Joo, ihan kiva ristikko oli. Saas nähdä kuinka ensi viikolla käy. Ehdin kyllä saamaan aamuöisen perjantailehteni käsiini, mutta varhain lähtee jo bussi jussin viettoon. Sielläpä mökillä kannon nokassa voin pähkäillä kesäristikkoani ilman netin apuja. Eipä taida kuukkeleitakaan niin alhaalla Keski- Suomessa esiintyä, ellei joku Lapin lintunen olisi pahasti eksynyt.
101. Aksu14.6.2008 klo 16:48
aatra,
tiedoksi, että kyllä kuukkeleita on Etelä-Suomessakin! Hannu Siitonen (ent. keihäänheittäjä) on ansiokkaasti kuvannut niitä Etelä-Karjalassa.
102. TJV14.6.2008 klo 16:54
aatra: Muistelen Mauri Sariolan (ennen tätä dekkaribuumia),
että kyllä moni osaa kirjoittaa kirjan, jossa Iisakki Kutiainen
istui kannon nokassa ja ihmetteli. Mutta koettakaapas
kirjoittaa salapoliisiromaani.

Mitähän kysyisin vasemmasta ylänurkasta. Vaikkapa sitten
puhkaisijoita.
103. TJV14.6.2008 klo 16:55
aatra: Mauri S. siis sanoi.
104. Aksu14.6.2008 klo 16:57
TJV,
pitäähän ne tukokset saada puhkaistua ja solmukohdatkin tarvitsevat....
105. Bella14.6.2008 klo 17:54
Kuka muistaa NYT-liitteen kesäristikoista?

Minä muistan, että olisi alkanut kesäkuussa.
Eipä ole ollut.
Lakanaristikko kesä-heinäkuun vaihteessa.

HT tietäisi, mutta luultavasti on hänkin
matkustanut kesää viettämään.

iso S on samoin tietoinen tällaisista
asioista, jos olet kuulolla, niin voisitko
ystävällisesti valaista tätä "ongelmaa".
106. ---14.6.2008 klo 18:15
HS-säie 2487:

Lähettäjä: Bella 6.6.2008 klo 21:54
Kysyin aiemmin NYT-liite ristikkoa, mielestäni
se on tullut kesäkuun alusta.
Se lakana ristikko tullee kesä-heinäkuun
vaihteessa.
Kertokoo se ken tietää.

Lähettäjä: Bella 6.6.2008 klo 23:15
HT yleensä tietää nämäkin asiat tarkkaan.
Odotellaan hänen infoa.

Lähettäjä: HT 6.6.2008 klo 23:57
Bella: ei ole minulla heittää faktaa pöytään Nytin ristikoista. Semmoinen oli mielikuva, että ovat alkaneet kesäkuun alussa, mutta eipähän tosiaan näkynyt ainakaan vielä. Oli lehdessä ainakin 15.6.2001, koska löytyy muistiinpano voitosta tuon päivän Nyt-ristikosta.

Lähettäjä: Bella 7.6.2008 klo 00:01
HT:
Kiitos vastauksestasi.
Hyvää yötä kaikille!
107. Bella14.6.2008 klo 18:18

PP:

"Selkiämättömäksi jää toistaiseksi, miksi
POTA-MO-GE-TON on se, mikä siihen automaattisesti
tuli".

Minulla kävi hyvä tuuri sanan suhteen.
Aamulla aikaisin, kun vävyni toi meille trionsa (pe).
Olin repäissyt ristikon talteen ja piti kurkistaa
ketkä olivat voittaneet ja tuo sana osui silmääni
ja sanoin ääneen, että mikä ihme tuo
POTAMOGETON kin taas oikein on,
niin vävy vastasi heti ----.
Biologi kun on. Tosin perhostutkija.
Toki kasvitkin tietää.
Hauska sattuma.
108. Bella14.6.2008 klo 18:20
Se ei ollut faktatietoa, kuten HS itsekin mainitsi.
109. esko14.6.2008 klo 18:23
moi kaikki. taitavasti kaivettu. eipä tultu hullua hurskaammiksi. että uotellaan nyt sitten vaan.
110. ----14.6.2008 klo 18:23
Lähettäjä: Bella 14.6.2008 klo 17:54
Kuka muistaa NYT-liitteen kesäristikoista?
HT tietäisi, mutta luultavasti on hänkin
matkustanut kesää viettämään.
111. esko14.6.2008 klo 18:26
nyt tuli toinenkin. tossa viimeisessä on yks ---- tälläinen
enemmän. iso S n oli jättännä pois.
112. TJV14.6.2008 klo 18:27
Bella: NYT-liitteen kesäristikot olivat 2005, 2006 ja 2007
alkaen vk 22. Vuonna 2007 niitä oli ainakin vk 35:lle saakka.
Arvataan, että jos vielä tulee, niin alkavat edes ensi viikolla.
113. Bella14.6.2008 klo 18:29
Korjaus 18.20 HT piti olla, eikä HS.
Sitä kun on sanomien maailmassa tässä oltu.
114. Bella14.6.2008 klo 18:33
Kiitos TJV.
Eikö nyt ole jo viikko 24.
115. -----14.6.2008 klo 18:33
HT ei tiennyt 6.6. On se mahdollista että NYT viikkoa myöhemmin tietäisi jos ei olisi matkustanut luultaavsti kesää viettämään. Aina kannattaa kysyä.
116. Aksu14.6.2008 klo 19:02
Heips!
Otinpa viimeisen SK:n ristikon (no 24), jonka laatija on Teemu Pallonen. Vaikeutta kolmen tähden verran, joka on minulle sen verran liikaa, että harvoin viitsin edes yrittää.
Ja nyt vihje ISOMPI PULLA! Tämä sama vihje ja vastaus oli vastikään myös Auliksella.
117. esko14.6.2008 klo 19:07
mikähän tätä nyt ----- lähettäjää oikein vaivaa? ollaankos
sitä maistettu naista väkevämpää.
118. -------14.6.2008 klo 19:27
Halusin auttaa Bellaa. Oliko väärin?
119. Maara14.6.2008 klo 19:30
Juha,

Kiitos terveisistä, jotka ??? aamuyöllä välitti.
Olemme vaimon kanssa pähkäilleet koko päivän piilokirjaimia vihjeeseen s------n, mutta poikittaissanojen puuttuessa ei ratkaisu ole vielä auennut.
Miehekkäät kesäterveiset teille molemmille täältä Hämeestä.
120. Owlie14.6.2008 klo 19:38
Maara 19:30
Asiahan ei minulle kuulu, mutta "kaatiot" tarkoitti(vat) varmaan SIUNATUN. Tihkuisia terveisiä Hämeeseen täältä pääkaupungista.
121. Bella14.6.2008 klo 20:54
Lähettäjä-------nyt 7 viivaa:

En ole pyytänyt lainaamaan kirjoituksiani.
Tottakai muistan kysymykseni.

Tilanne on nyt toinen eikä ollut NYT-Liitteessä
vieläkään ristikkoa.
Minä sain vastauksen TJV ltä.
Kolme vuotta on tullut viikolla 22.
Nyt muistaakseni on viikko24.
Eli ihmettelyni on aiheellista, sillä tilanne ei ole
sama kun aiemmin.
122. esko14.6.2008 klo 20:59
Maara näköjään sinuakin on kiusattu, vaikka olet mies.
yleensä täällä käydään naisten kimppuun. yleensä
tuppaa oleen näin viikonloppusin. eipä kannata välitää.
123. Maara14.6.2008 klo 21:33
Esko,
Olen kasvanut ainoana poikana lapsuudenkodossani neljän siskoni kanssa, olin pullea koulukiusattu enkä armeijassakaan jonon viimeisenä oppinut marssimaan tahdissa. Tiedän siis , mitä kiusattuna olo voi kauheimmillaan olla.
Vaimoni ja kuntosalin avulla olen onnistunut kehittämään itsetunnon panssarin, johon pikku ilkeilijät eivät pysty jättämään vähäisintäkään jälkeä.
124. mari14.6.2008 klo 21:42
nyt tuntuu vähän vaikealta kysyä mutta kysyn kuitenkin.
ristikossa olen puhtaaksikirjoitusvaihessa. aloin miettiä
viimeisen harmaanalueen vaakaan tulevaa sanaa ja
piilokirjainta minusta siinä on kaksi mahdollisuutta.
Maara onneksi olet vahvaa tekoa ja voihan että joku
on erehtynyt henkilöstä.
125. Owlie14.6.2008 klo 21:57
mari 21:42
Tarkoitatko PEHMEÄ LIINA-vihjettä?
126. Bella14.6.2008 klo 22:03
Mari:
Tarkoitat varmaan siitä "ristikohdasta" vakaan
lähtevää 8 kirjaimista sanaa ja kolmatta kirjainta.
Minulla on siinä kolmas vokaali.
Mietitkö jos olisi toinen vokaali?

Maara:
On hyvä, että osaat ottaa asiat noin!
127. mari14.6.2008 klo 22:11
Bella sitä rupesin miettimään. voisiko olla toka vokaali?
Owlie mitä mieltä sinä olet?
128. Owlie14.6.2008 klo 22:18
mari:
Sana on "poistunut" harmaalta alueelta" ja se on ikäänkuin synonyymi harmaalla olevalle viimeiselle ratkaisusanalle.
129. mari14.6.2008 klo 22:21
kiitos Owlie ja Bella. siis kolmas vokaali.
130. Owlie14.6.2008 klo 22:39
mari
Suomen kielen vokaaleista kolmas, juu.
131. Bella14.6.2008 klo 22:46
Owlie:
Sanoit, että palaat AHNE sanaan myöhemmin.
Mitä tarkoitit sillä klo 13.35?
132. TJV14.6.2008 klo 22:59
Juhannusviikolla taitavat alkaa kokosivun HS-kesäristikot
kuudeksi viikoksi.
133. Owlie14.6.2008 klo 23:08
Bella:
Löysin netistä LAULAJAAN toisen mielestäni sopivan sanan, jolloin AHNE-kohtaan tuli oudohko ratkaisu. Vasta tarkistettuani Nykäsestä asia selkisi. Ja täällähän oli sitten hyviä vihjeitä, kiitos vaan.
Miesväki ilmeisesti on liimautunut potkupallokisoja jännittämään. Nyt iltasatua lukemaan (Svinalängorna menossa). Hyvänyöntoivotukset kaikille, etenkin Toipalle sinne kadotukseen ja yhden kysymysmerkin nimimerkille. Moni taitaa olla lomalla jo.
Tämä ristikko oli freessimpi kuin edelliset.
134. Bella14.6.2008 klo 23:39
Owlie:
Minusta tämä oli hyvä ristikko.
Jos nyt oikein kaivaa jotain ei niin hyvää
on tuo PEHMEÄ LIINA.
Onkohan kaikki miehet niin outoja, että katsovat
potkupalloa.
Ainoa mitä olen kuullut, että Espanja voitti Ruotsin
ja Venäjä voitti Kreikan.
135. esko14.6.2008 klo 23:45
minä voitin lotossa neljä oikein.
136. mari14.6.2008 klo 23:50
onnea voitostasi. minulla oli kolme oikein. arvaa harmittiko.
137. Unelias15.6.2008 klo 00:10
Terkut eteläpojanmaalta Vaasasta. Oli sukulaistytön
häät. Ristikosta en tiiä mittää, mutta tämä piti heti avata.
Tämä oli lyhyesti luettu. Ikäviäkin asioita on mahtunut.
Ei ole uutta. Toivon morkatuille jaksamista. Nyt on takki
ihan tyhjä. Ai niin onnea eskolle. mari sai kuitenkin kolme
oikein. Seuraavalla kerralla parempi onni. Älkää peljätkö
palaan viimeistään huomena asiaan.
138. vitshi15.6.2008 klo 00:14
elä sie eteläpoika huio, osta Vaasa!
139. Juha15.6.2008 klo 00:36
Minulla oli hyvin tärkeä ihminen Maara. Nainen hyppyrirmäki-
kaupungista. Kauan sitten. Sattui olemaan Hämeestä.
Teki aina kaikenmaailman ristikoita. Sitten osuin tänne
ja näin nimen Maara. Se oli lempinimi. Luulin hänen
olevan se. Olen erehtynyt ja pyydän anteeksi. Ei muuta.
140. mari15.6.2008 klo 00:51
voiko olla noin ikäviä yhteensattumia. onneksi tämä
henkilö tajusi ja Maara saa nyt varmasti kirjoittaa
ilman häiriköintiä. nyt lopetan. hyvää unta kaikille.
141. Unelias15.6.2008 klo 01:03
Voi mahoton. Sulkemassa olin ja sitten vitshi nimmari on
niin hauska että. Perkele huio ite. Oli muuta mukavaa
luettavaa. Onneksi Juha ossaa edes pyytää anteeks.
142. toippa15.6.2008 klo 01:58
Hahaaa! Armaat ystævæt!

Terveisiæ tææltæ helvetistæ (Hell - Trondheimin kyljessæ). Jos tæmæ on helvetti, niin mitæ mahtaa olla paratiisi. Næihin maisemiin kannattaa nimittæin pyrkiæ! Ja eilen næhtiin jopa sateenkaari vuonojen ja tuntureiden yllæ!

Kaveri toi Hesarin, vaan tæællæ helvetissæ on niin tulenpalava kiire, ettæ ehdin varmasti vasta maanantakina ruudukon kimppuun.

Kiitos Bella ja esko huolenpidosta - hengissæ ollaan ja hyvissæ voimissa. Yøtæ ei meinaa tulla millææn tæællæ juvempana, vaikka væsy kuinka meinaa tulla silmææn!
Luulenpa, ettæ vetæisen yhden absolutvanilla-myssyn kiduksiin ja kæyn levolle!

Iloisiin nækemiin ja kuulemiin tææltæ infernon keskeltæ.

kram toippa
143. TJV15.6.2008 klo 10:22
Owlie: Jäätelöpuikko; hauska väärä ratkaisuni (eilen 13:20).
Selitin Nykäsen 1. ja 2:a selitystä sanalleni, joka ei ollut
lopulta oikea (mutta kuvaavampi).

Johtui karttapallovihjeen 4-8:nnen kirjaimen kohdalla väärin
valitusta vaihtoehdosta. Sitten jäätelöpuikkoon tuli kolmeksi
ensimmäiseksi kirjaimeksi kokonaan muut, kuin oikeat.
Monien lomakohteeksi syntyi jazzit.

Aika liki koko koilliskulma ratkaisuaan, mutta RINNA:sta
puuttui kolme jälkimmäistä kirjainta. -Tämä pitkä selitys vain
siksi, kun jäätelöpuikosta lähtenyt väärä sanani oli parempi
kuin oikea. Senkään sanan liittymistä puikkoon en silti ennen
tiennyt. Osaatko lopulta arvata väärän sanani, eikö tämänkin
selvittäminen ole eräänlaista ristikkoharrastusta?
144. Aksu15.6.2008 klo 10:41
TJV,
olen suomalainen ja vastaan, vaikka et miulta kysykään. Sanasi oli varmaan muikeus.
145. TJV15.6.2008 klo 11:00
Aksu, vastata saa, en odottanut ihan suoraan sanomista.
Joka tapauksessa pidin karttapallosta lähtevää sanaani
oikeampana ja monimielisempänä kuin laatijan ajattelemaa.
Eikä jäätelöpuikkosanakaan huonompi ollut, päinvastoin
kuvaavampi. Merkityksessään vain minulle ihan uusi.
146. MW15.6.2008 klo 11:00
Pitkästä aikaa kysyttävää: Vasemmalla kameran alla, mikä pussi lienee? Aseistakin puuttuu alkuosa? Vielä Henrykin outo? Olisiko vihjeiden vihjeitä? Muuten täynnä mukavien vihjeidenne avulla, joista kiitos.
147. Aksu15.6.2008 klo 11:13
TJV, anteeksi, jos vastasin liian suoraan! Sanahan ei kuitenkaan kelpaa ristikkoon vastaukseksi.

MW:
pussin kuva liittyy jalkineisiin. Katsele kuvaa sillä silmällä. Aseita on ihan tuttu sana, lapsetkin sen tietävät.
148. Juho15.6.2008 klo 11:25
MW:lle
Vanha nokialaisen saappaan takaosa voisi tuo pussisi olla, Henry on taas
saksalainen urheilumies, tennisässä Beckerin kaima.
Annie mestarikaan ei tällaisella aseella miestä saanut, millä sitten?
149. -----------15.6.2008 klo 11:32
Huomenta kaikillle ja anteeksi eilinen yrtys olla avulias.
150. HT15.6.2008 klo 12:13
Kaunottaren piilokirjain: vaihtoehtoja on ainakin neljä, jos kerran erisnimetkin kelpuutetaan: väestörekisterin nimihaku antaa kolmelle tähän sopivalle nimelle kantajien lukumääriksi 3, 38 ja 40. Mutta englanninkielinen "ilmansuunta" on toki luontevin ratkaisu ja on tainnut esiintyä Lehdolla tämän kuvan yhteydessä ennenkin.
151. MW15.6.2008 klo 12:21
Juho ja Aksu. Kiitos, paljon oli väärin ja paljon selvisi, muttaensimmäisessä harmaassa vielä jotain vialla. Ei synny järkevää sanaa.
152. MW15.6.2008 klo 12:27
Tapahtui taas se klassinen, että kun olin lähettänyt kysymyksen, niin jopa heti selvisi harmaa pystyrivi ja nyt on ristikkoni valmis postiin. Suurristikkotapaamisiin!
153. Potter15.6.2008 klo 12:37
Sain tehtävän vasta tänään eteeni, ja keskimmäinen pystyharmaa jos ratkeaisi, niin jospa siitä viereltä loputkin. näyttäisi alkavan samoin kuin nimimerkkini?
154. Potter15.6.2008 klo 12:49
Taisi selvitä samalla kun kysyin. Olisiko niinkuin myönteinen?
155. HT15.6.2008 klo 13:04
Olisi. Minullakin tuon sanan selviäminen aiheutti sen, että pitkään jumissa ollut seutu tuli täyteen hetkessä ja koko ristikko sitä myöten valmiiksi.
156. Jondalar15.6.2008 klo 13:06
Kyllä vain, myönteinen on oikein. Huomaan hosuneeni, väärin ratkaistun ristikon postittanut. Henry on siis sukunimi, mies joka heitti keihästä hattu väärin päin. Ihmettelin kun sain nimen joka loppui t-kirjaimeen. Vähän harmittaa, ei hirveän paljon.
157. Potter15.6.2008 klo 13:17
Niinhän siinä just kävi, että kun sain sen myönteisen keksityksi, niin sain loputkin saman tien.
Jollekin helppo, ei kyllä minulle, mutta selvisihän...
158. Potter15.6.2008 klo 13:19
Jondalar:
Ei muuta kuin uusi korjattu versio sisään, niin lakkaa harmittamasta.
159. Jondalar15.6.2008 klo 14:13
Tein niinkuin neuvoit, kipaisin roskiksesta perjantain Hesarin ja tekaisin uudelleen. Menin osapuolissa vipuun, meinasin että onpas nerokas vihje, *osapuolet*, toinen puoli on *ta* ja toinen puoli *ta* eli ratkaisu tata. Eihän se niin nerokas ollutkaan, Vanhala naureskeli tätä melskettä. Muuta virhettä ei näyttänyt olevan. Mitä tästä opin; kannattaa tarkasti lukea teidän kirjoituksia.
160. TJV15.6.2008 klo 14:50
Jondalar: Joo, täällä me päivystämme opettavainen sormi
pystyssä. Nimissä on tosiaan usein niin, että ei aina ihan
ensimmäiseksi tajua, että kysytään etunimeä (tai päinvastoin
sukunimeä). Vaikea minun on keksiä T-loppuisesta Henrystä
lähtevää nelikirjaimista pystysanaa vihjeellä "siinä osapuolet".
161. Bella15.6.2008 klo 15:08
Hei kaikki.

HT:
Kaunottaren piilokirjaimia keksin kolme.
Mikä mahtaisi olla se neljäs?

Jondalar:
Hyvä, että sait roskiksesta uuden ja pääset
tekemään Henryn oikein.

toippa:
Kiva kun muistit meitä taas.
Uskon että nautitte niistä upeista maisemistä.
Nimestä huolimatta.
Voikaa hyvin.
162. mari15.6.2008 klo 15:47
menin nyt ymmälleni HT kirjotuksesta, että kaunottaren
piilis kohtaan voi tulla ainakin neljä? miten se voi olla
mahollista. missä se engl. ilmansuunta on kun en löydä.
163. HT15.6.2008 klo 15:54
Bella: olisikohan ärrä se joka ei sinulla ole tullut mieleen. Nimihaku tietää semmoisia 38 kappaletta.
164. Unelias15.6.2008 klo 16:20
Moikka kaikki. Sanoko joku tätä ristikkoa helpoks. Olen
sitten eri mieltä. Koko aamun ja päivän olen askarrellut.
Täältä olen noukkinut apuja ja saanut. Tänks vaan
kaikille. Voiko KAAPIA verbi tarkoittaa samaa mikä mulle
tuli eli muurarin rakentamista tarkottava verbi.
mari en voi tossa auttaa kun en ymmärrä vielä mistä
on kyse. HT kyllä auttaa.
165. esko15.6.2008 klo 16:38
moi Unelias. lottovoittaja tässä paukuttelee henkseleitä.
ja itte aasiaan. kyllä mulle tuli sama. kato jos se KAAPIA
tedään ennen rakentamista. mutt ei se kyll taida olla
synonyymi sille KAAPIA verbille. kirjanoppineet toivottavasti
vastaavat. mutta sama on täällä.
166. HT15.6.2008 klo 16:39
Mari: tarkoitin "alapuolella" sijaitsevan ilmansuunnan englanninkielistä lyhennystä. Mihin toinen kirjoittaja viittasi puhuessaan oikealla olevasta ilmansuunnasta, sitä en tiedä. Ja ne kolme muuta ratkaisumahdollisuutta tulevat siis kysymykseen siinä epätodennäköisessä tilanteessa, että myös erisnimet katsottaisiin tässä kelvollisiksi. Sikäli kuin olen havainnut, Lehto ei ristikoissaan harrasta sellaista vihjeytystä, että pannaan näkyviin piirros naamasta ja siitä tulee sitten Pekka tai Maija tai muuta vastaavaa.
167. mari15.6.2008 klo 16:48
kiitos HT. minä luulin että siihen naisesta tulevan sanan
piilokirjaimeen neljä eri vaitoehtoa. täällä kun on puhuttu
että kaksi olis mahdollisuutta.
168. HT15.6.2008 klo 16:52
Mari: ei taida kukaan hoksata kuin yhden mahdollisen piilokirjaimen, jos erisnimiä ei kelpuuteta.
169. mari15.6.2008 klo 17:22
13.6. 22.53 Aksu. siellä oli puhetta. HT minusta tuntuu
että puhumme eri asiasta.
170. HT15.6.2008 klo 17:27
Mari: voi olla, en rupea kelaamaan. Olen tarkoittanut sanaa, joka on toinen vasemmalta kolmanneksi alimmalla vaakarivillä.
171. mari15.6.2008 klo 17:55
HT olemme puhuneet eri naiskuvasta. minä olen tarkottanut
vaaleata naista ylhäällä KYRKLUNDIN alla.
172. esko15.6.2008 klo 17:59
nyt meni puurot ja vellit sekasin. kannattasi kertoa aina
missäpäin ristikkoa mennään. sillon välttyis tälläseltä.
173. Jondalar15.6.2008 klo 18:17
Kaapimista on se, kun jääraapalla tuulilasia rapsutellaan.
174. Sisa15.6.2008 klo 18:18

Taas tökkii yksi kohta.Lounasnurkassa jotain väärinl.Sormista lähtevän sanan loppu-Antakaa vihjeitä,niin ristikko on valmis.
175. marja15.6.2008 klo 18:47
Unelias,
oltiinkohan samoissa häissä?
176. Bella15.6.2008 klo 19:04
Sisa:
Tarkenna vähän. Mitä olet saanut.
177. Unelias15.6.2008 klo 19:07
marja. Voipi olla
178. Sisa15.6.2008 klo 19:14

Sormista lähtevät alkukirjaimet alkavat samoin kuin pressamme.Ni-alku liittyy rankaamme?Muuten tyhjää.
179. Bella15.6.2008 klo 19:27
Sisa:
NI- on sinulla oikein. Kaksi samaa kirjainta on
sama kuin presidentillä (alusta).
Sukunimi siis.
Mitä sinulla HYLJÄTTY ja viereinen pysty (rivi )
180. Bella15.6.2008 klo 19:34
Sisa:
PAPEREITA tulee sama kuin asete.
181. Sisa15.6.2008 klo 19:34

Hyljätty on mulla sama kuin äiditön ja isätön ----lapsi.Muuten kaksi tyhjää ruutua.Onko papereita tietyt rahat?
182. Bella15.6.2008 klo 19:38
Sisa:
HYLJÄTTY on oikein.
Asete toisin. Monikossa.
Pallorivi on kuin monisuus.
183. Sisa15.6.2008 klo 19:41
Kiitos Bella.
184. Unelias15.6.2008 klo 19:48
Kiitän täten Jondalar.
185. marjuko15.6.2008 klo 19:50
Unelias:
Tyydyin siihen "kaapia" sanan ratkaisuun sikäli, että vaakaan tulevat muinaiset olivat kelttejä ja sen sanan pitäisi olla oikein.

Muuten, NEIT sanan ratkaisu on vähän skitso, suomeksi huono mutta muuten tietysti OK. Ei tullut edes mieleen ennen kuin sanat valmistuivat.

Hauska ristikko, ei mulle ainakaan liian helppo. Sai vähän ähkiä.
186. Owlie15.6.2008 klo 19:53
Hyvät hyttyset. Annetaanko rippilapsillekin vain rahaa lahjaksi?
Älykäs lapsi. Ymmärsi kyllä, että Kielosella on lukiossa käyttöä.

TJV: en eilen kommentoinut jätskipuikkoasi 13:20, koska en ymmärtänyt ajatuksenkulkuasi.

Unelias ja marja: häät ovat juhlista jaloimmat.

Sisa:
Sormet törröttävät. Ratkaisusana on harvinainen Nykäsenkin mukaan.

toippa:
Taeaellae ollaan. Ilmakin nyt saesaellinen.
187. Unelias15.6.2008 klo 20:44
Moi Owlie. Seuraavaksi varmaan ristiäisissäkin annetaan
rahaa. Häät häämatkarahaa, Ylioppilaat rahaa opiskeluun
rippijuhlat rahaa koulunkäyntiin, ristiäiset, avataan tili vauvalle niin sinne voi sitten laittaa rahaa aina syntymäpäivänä, nimipäivänä tai ihan muuten vaan.
188. esko15.6.2008 klo 21:03
Jondalar eikös ole mukava kun ei tarvi kraapata auton
ikkunoita. toivotaan ettei tarvi pitkiin pitkiin aikoihin.
189. TJV15.6.2008 klo 21:23
Eikä harjata lumia auton päältä, esko.
190. pelaaja15.6.2008 klo 21:24
Jo vain ristikko täytetty ilman Nykästä ja Kuukelia mutta lomanviettopaikassani oli ratkoja, jolta sain lainata Erkki Vuokilan ristikkosanakirjaa ! (kirjan oikea nimi ei nyt millään tule mieleen, oliko se noin vai oliko se 'pieni ristikkosanakirja', eikä se ollut 2000-luvulla painettu) Ko. täyttäjä piti Vuokilan kirjaa parhaana apuvälineenä ja siksi välineittensä pinon päällimmäisenä. Niinpä tuli mieleen kysyä, onko se kirja muille tuttu ? Täällä kun on käynyt selväksi, että tietoja tarkistetaan suurelta osin esim. Wirenistä.
191. marjuko15.6.2008 klo 21:38
pelaaja:
Minulla on 2 Vuokilaa, vuoden 1984 kirjan toinen painos vuodelta 1992 ja saman, uudistetun laitoksen kolmas painos v. 1997. Kummankin nimi on Ristisanakirja.
192. pelaaja15.6.2008 klo 21:47
marjuko:
aha, hyvä, taidanpa toivoa semmosen uudistetun itsellenikin synttärilahjaksi. Se laina-apuni oli varmaan se vanhempi versio (ainakin kulunut, resuinen)

SMH: kiitos, onnistui
193. Eki15.6.2008 klo 21:54
Ristisanakirjan painokset ovat kaikki lopussa. Vuonna 2004 ilmestyneessä MMM Sanaristikot -kirjassa on tuorein sanasto ja vain hieman supistetussa muodossa. Lisäksi saa monta lukua mielenkiintoista tekstiä. Nidottuna ei kannata maksaa kovin monta euroa. Kirjakaupoista pitäisi saada.
194. Jondalar15.6.2008 klo 21:57
Minulla on kanssa Ekin Ristisanakirja äärellä, kun ratkaisen ristikkoa. Pidän parempana kuin Wirenin vastaavaa opusta. Varsinainen aarre on kuitenkin Spectrum. Kun ostin sarjan 30 vuotta sitten, minua pilkattiin sanomalla "aiotko lukea nuo nuo kaikki?" Ilman Spectrumia olisi moni Aulis jäänyt puolitiehen. Nytkin potamogenon, vai mikä se oli, löytyi heti paikalla. Todellakaan ei tarvitse auton glaseja rapata, täällä uudessa asunnossa on autokatos. Avaruuden kylmyys pysähtyy siihen, ikkunat melkein aina sulana.
195. pelaaja15.6.2008 klo 22:04
Kiitos tiedosta Eki e.v. Hommaampa sitten semmosen kirjakaupasta sekä itselleni että kaverille. Synttärilahjaksi molemmille. Onneksi synttärit ovat jo nyt kesällä..
196. Jondalar15.6.2008 klo 22:11
Sain viime yönä hyvä pisteet Aapelin sanapelissä. Pääsin ykköseksi kuukauden rankingissa. Peli on osoitteessa aapeli.com. Mukavasti aivoja virkistää.
197. pelaaja15.6.2008 klo 22:16
Jondalar: sitä Spectrumia hyllyissäni ei ole mutta Facta on ja sieltäkin se potaska löytyi - melkein 'kaikki nuo' on tullut luettua, koska sanaa tarkistaessa tulee käytyä koko juttu läpi, useimmiten.
Ai, teillä rapataan laseja ? Meillä on 2 konsonanttia siihen eteen. Muuten voi tulla seinä vastaan..
198. marja15.6.2008 klo 22:46
Owlie ja muut:
Häät juhlista jaloin - ja aatto, ihan kohta! Hyvää juhannusta kaikille!
199. esko15.6.2008 klo 22:51
nyt tais lipsahtaa Jondalar 21.57.
200. Bella15.6.2008 klo 23:07
Oli hyvä tieto, että Ekillä on myös ristikkosanakirja.
Pitää hankkia. Olen luullut, että Wiren on ainoa
joka on niitä tehnyt.
201. esko15.6.2008 klo 23:21
pelaajakin meni samaan ansaan 22.16. kyllä se nyt on
selvillä että outo verbi tuli KAAPIA sanasta. kaks kertaa
se on nyt sitten paljastettu. kyllä miunkin mielestä r----a
on kahta kirjainta vaille.
202. pelaaja15.6.2008 klo 23:32
esko: mikä sama ansa ?
Sulla on nykänen, kato sielt ikkunan rappaaminen, vaikkakin oikeasti siinä pitäis olla 2 kirjainta enste, ainakin toisinaan, ja ilman toista peetä
203. esko15.6.2008 klo 23:43
molemmissa paljastitte ristikkoon tulevan sanan ensin
Jondalar sitten sinä. Ai teillä rapataan laseja. Jondalar:
Todellakaan ei tarvitse auton glaseja r----a.
204. pelaaja16.6.2008 klo 00:08
esko hyvä, siis kuka paljasti mitä ? No, paljastit mitä paljastit.
Ja olen pahoillani, en ollut ehtinyt ihan kaikkea lukea 'sillä silmällä'. Siksi luulenkin, että myös ne muut, jotka eivät ole ehtineet analysoida jokaista sanaa/jokaisen sanantuojan motiivia, saattavat olla ulalla ikkunan rapaamisesta.
Mutta, hyvää yötä
205. esko16.6.2008 klo 00:18
ei millään pahalla mutta kun täällä ollaan niin tarkkoja
siitä ettei suoraan sanota sitä sanaa joka tulee ristkkoon.
olen itse tehnyt myös niin ja saanut lunta niskaan.
kaikille hyviä öitä.
206. Unelias16.6.2008 klo 15:59
Mikäs katkos se tänne on tullut vai onko kaikki jo
lähteneet Jussin viettoon. Onkos ketään enää kotona?
207. Tuohipää16.6.2008 klo 18:12
Kukaan ei ole kysynyt länsiosan sanoja, jotka minulta puuttuvat. Esim. U:n näköinen ja latinan sana, johon mulla ei ole yhtään varmaa kirjainta.
208. Bella16.6.2008 klo 18:33
Tuohipää:
Latinan sana on yleisempiä Auliksen käyttämiä
Se kuutio, jossa on joka sivulla eri määrä pisteitä.
1-6 n.
U on sellainen kova ja tarttuu kiinni rautaan.
209. TJV16.6.2008 klo 18:34
Tuohipää: Mitähän tuohon nyt heittäisi?
210. Bella16.6.2008 klo 18:44
Tuohipää:
U on siitä sellainen yleissana.
211. Unelias16.6.2008 klo 19:01
Tsau Bella, TJV ja Tuohipää. Ollaankohan me neljä
ainoat täällä. Olen käynyt kurkkaamassa täällä
valillä jos vaikka toippa kirjottas kuulumisia sieltä
jostain.
212. Tuohipää16.6.2008 klo 19:06
Kiitos, Bella ja myös TJV hienosta vihjeestä! Latinan 4-kirjaimisia yleisiä on paljon, mutta selvisi.
213. pelaaja16.6.2008 klo 19:08
on täällä muitakin piilosilla
-vähän minuakin hämää se U, koska se on niin syötävän
hyvän näköinen: semmonen pikkuleipä, jonka päät on kastettu kookostahnaan mutta nimeä en muista eikä se sovi tähän..
214. Tuohipää16.6.2008 klo 19:13
Olen ollut ulkona koko päivän fillaroimassa enkä aio lähteä minnekään täältä stadista edes juhannukseksi. Jäi tämä ratkaisu vähän myöhäiseksi, vieläkin on auki kameran jalusta ja ylänurkan porojuttu.
215. TJV16.6.2008 klo 19:15
Tuohipää: Ei ole jalusta.
216. pelaaja16.6.2008 klo 19:16
Tuohipää: mutta kun se ei taida olla kameran jalusta, katso sitä toisin
217. Bella16.6.2008 klo 19:18
Hei pelaaja:
En usko että niin kovia pikkuleipiä olet
syönyt.
Olisi mukava taas kuulla toipan reissusta
sieltä vuonojen maasta.
218. pelaaja16.6.2008 klo 19:20
siis todistetusti ei ole jalusta

-porojuttu oli kiva, neuvoa en osaa kun en näe onko Tuohipäällä siinä jo jotain sodankyläläistä
219. Aksu16.6.2008 klo 19:22
Tallella ollaan!
Toippakin varmaan palaa saitille, kun lupasi tänään käydä ristikon kimppuun. Sitä paitsi miuta ilahdutti kovasti, kun löysin kolmekymmentä vuotta vanhasta karttakirjastani paikan nimeltä Hell, sekä sisällysluettelosta että itse karttakuvasta!

Wikipedian mukaan Hell on kylä, jossa on asukkaista 350. Samasta tietolähteestä löytyi myös kuva Hell'in asemarakennuksesta ja sen tekstistä: Hell - Gods Expedition!

Kiitos toippa terveisistä! Oli hauska lukea juttusi lisäksi myös toisenlaisia ääkkösiä. Kalareissullako olet, toippa?

P.S. Saiko tänään vielä postittaa kk-liitteen ristikon, jos se piti postittaa 16. päivään mennessä? Lähetin sen kuitenkin vielä tänään.
220. pelaaja16.6.2008 klo 19:27
Heippa Bella. Ei, noin kovia en ole syönyt. Yritän kiihkeästi tajuta, mikä se tavara oikeasti on. Ratkaisu on niin tavallinen sana mutta piirrosta en tunnista kuitenkaan.
221. katti16.6.2008 klo 19:27
pelaaja:

Onko poroissa jotain erikoista? Minulla siinä ihan tavallinen sana, lieneekö väärin? Aiemminkin sitä jo ihmettelin.

Tuohipää:
Hesasta ei kannata kesällä pois lähteä, täällä on kaikki, myös luonto. Juhannustraditiona haen torilta ja hallista kukkia ja ihania herkkuja, wau!
222. Aksu16.6.2008 klo 19:27
pelaaja,
miulle tuli mieleen siitä syötävästä U:sta sellainen magneetti, jolla ompelija kerää pudonneita neuloja lattialta. Tosin ihmettelin kirjaimen jäisiä päitä, ne meinasivat vähän harhauttaa.
223. pelaaja16.6.2008 klo 19:31
katti: ei kait siinä porojutussa mitään erikoista, se vaan oli minusta hauska aulismi (kun ajattelee mistä osista se tavallinen sana siinä muodostuu)
224. pelaaja16.6.2008 klo 19:37
Kiitos Aksu, löytyi kuvahausta ja nyt sitte ymmärrän Bellankin Tuohipäälle antaman vihjeen. Jäiset päät enää jäivät ihmetyksen aiheeksi
225. marjuko16.6.2008 klo 19:50
Tuohipää:
Kuvittele itsesi sen kameran sisään katselemassa eteesi.

Mitähän ne porot oikein vetävät? Ja kun ollaan vielä Sodankylässä.
226. Tuohipää16.6.2008 klo 20:18
Kiitos, sain jo porot hoidettua. Kyllä tämä tästä vielä selviää.
227. katti16.6.2008 klo 20:19
No, niinpä:)
228. toippa16.6.2008 klo 20:52
Heippa Aksu! ja kaikki muutkin!

Kyllä oli niin voimallinen reissu Hell-vettiin, että olo on ihan sippi. Aamun sarastaessa vasta kotiin ja unta palloon yli puolenpäivän ja silti puolinukuksissa koko päivän!

Enpä ihan oikeasti ole moista jäsenten väsymystä aiemmin kokenut. Ja nyt ei totisesti ole iästä kiinni. Palautumiskyky on aina ollut kohtuullinen, vaan nyt olen nukuskellut koko päivän ja kauppaan fillarointi 300 m onnistui nippa nappa!
Eli kyllä siinä paikassa jotain taikaa oli!!!

En ihan kalareissulla ollut, vaan tulipa siellä netissä olevan asemakuvan Hell - Gods - expedition-kyltin maisemissa hoilattua Juicen Norjalaista villapaitaa - tietty norjalaisten suureksi riemuksi!

Trondheim on kaunis ja uskomattoman pieni vuonokaupunki, vaikka siellä on 150.000 asukasta. Tuli mieleen Sveitsin pikkusöpöt kaupungit tai sitten rakas Reykjavik. Norja pitää ennen seuraavaa helvettiä kyllä kiertää Pojoisesta Etelään - kyllä niin huikeita maisemia.

V
229. toippa16.6.2008 klo 21:00
Siis näin väsy, että sormetkin nukkuu! Lipsahti menemään sanoma ennen loppulausetta!

Eli piti vielä sanomani, että ei kyllä millään jaksa vielä tänäänkään keskittyä ristikko-aivojumppaan. Yritin, vaan ei ole orkkia ei! Ehkä perjantaihin mennessä.

Nyt levätään ja loikoillaan futiksen äärellä. Pitää koota voimia huomiseen Italia-Ranska matsin koettelemuksiin!

Palaan kyllä säikeelle, konsa sellaiselta näyttää tän kertainen haaste.

Levollisia liikkeitä kaikillen!
230. toippa16.6.2008 klo 21:01
PS KATTOKAA NYT IHMEESSÄ JUST TEEMALTA ALKAVA DOKKARI

SOS - TUVALU!!!!!
231. Bella16.6.2008 klo 23:08
toippa:

On niin mukava lukea kokemuksiasi sieltä vuonojen
maasta.
Sitä en ole koskaan ole kokenut, että
sormet voivat nukkua.
Oikein nauroin kuvausta, kuinka väsynyt voi olla.
232. Bella16.6.2008 klo 23:12
katti:

Niin tuli minullekin Sodankylän jutusta
ihan arkiset sellaiset.
233. esko16.6.2008 klo 23:15
kyllä nauratit makeasti kirjootuksellas. sormet nukkuvat.
milläs sitten kirjootit? mukavaa jatkoa sinne ja sormille.
234. -------------16.6.2008 klo 23:29
voisinko mitenkään autta Bellaa ongelmissa.
235. ---------------16.6.2008 klo 23:35
katti sinua voisin auttaa kans.
236. Unelias16.6.2008 klo 23:51
Onks nyt jo Jussi alkanu. Jelppinkiä riittää ja viivoja
lisääntyy. Antaa olla. taatusti nainen. Tai mies joka
haluaa pois liian aktiiviset naiset. Hmmmmm.
237. kati17.6.2008 klo 00:11
apua olen pahoillani!!!
238. Unelias17.6.2008 klo 00:29
Paras tän illan/yön tunteen teki parhaaks sun terveiset
sieltä Norjasta. Tää HS- ristikko on mennyt ihan oudoksi.
iso S ei viitsi enää vaivautua. HT tuskin viitsii vastamaan.
Oikeesti tuntuu tylyltä. Aina olleet mulle auktoriteettejä.
Nyt ei oo sitäkään. Kaiken maailman viivanimimerkkejä.
Mutta hyvää Juhannusta kaikillen!
239. mamma17.6.2008 klo 08:36
Toippa! Katsoin Tuvalu dokumentin, todella ahdistavaa kun todennäköisesti koko yhteisö tulee häviämään suuren katastrofin seurauksena.

Sitten ristikkoon, ratkonta sujui kuin tanssi, mutta iloitsin liian aikaisin. Juutuin toiseen harmaaseen, joka alkaa seitsemänneltä riviltä alhaalta päin. vaikea kun en keksi mitä kahvin ryystäjästä ja salkunkantajasta tulee.

Muutoin on valmis. Sain ristikon vasta eilen monen mutkan kautta, kun täällä kesäpaikallani ei Hesaria ollut saatavissa. No hankinta oli vaivan arvoista, jos vain saan pyytämäni avun tai keksin itse.
240. Aksu17.6.2008 klo 08:48
Hyvät huomenet!

mamma, olet varmaan ihan oikeilla jäljillä. Kahvia ryystetään, ryystäjästä saat sanan. Purkkapallo kasvaa ja siitä saat verbin. Huomaa, että "salkussa" on johto perässä, heppu siirtää varmaan jotain bändikamaa keikkapaikalla. Hepusta saat slangisanan.
241. katti17.6.2008 klo 08:51
Huomenta! Varmuuden vuoksi: en ole yöllä kirjoitellut nimimerkki kati. Kiireisin terkuin katti
242. mamma17.6.2008 klo 08:59
Huomenet ja kiitokset Aksu. asia selvisi. Väärin oli "suksillakin" keskikohta, joka esti luovan ajattellun. Nyt postiin.
243. Tuohipää17.6.2008 klo 09:43
Kahvin jälkeen otin esille ristikon ja jäljelle jääneet aukot täyttyivät hetkessä. 666 oli avain. Kiitos keskustelijoille. Hyvät juhannukset!
244. pelaaja17.6.2008 klo 09:44
Unelias: älä nyt ala noin onnettomaksi. Ota positiivisuus käteen ja koeta löytää jotain mukavaa muittenkin kirjoituksista. Löytyy paljon hyvää, eiks vaan.
245. Bella17.6.2008 klo 13:02
Hei kaikille.
pelaaja:
Paljon hyvää löytyy teistä kaikista ja mukavia
juttuja riittää. (ristikon ulopuoleltakin)
Unelias:
Jos olet paikalla, niin eikö olekin tänään
parempi päivä?

Mikä oli teistä tämän ristikon paras ja
mikä vähemmän paras ahaa-elämys?
246. toippa17.6.2008 klo 13:25
No niin ystävät kalliit!

Aherrus on ristikon kimpussa alkanut!
Nyt onvat hyvät neuvot tarpeen.

- Esim. ihan keskellä "Saunoja" onkos yksikkö?
- Hiljaiseen niittyyn olisi sopinut laatijan laittaa esim uurnalehto, vaan ei löydy sekään?

- Sitten keskustasta lievästi lounaaseen: ei nauti räjäytyksestä ? ovatkos kaksi eri vihjettä vai mitä ihmettä ?

- Luoteessa kameran alapuolella joku möykky, joka vois olla esmes sementtinen kolehtihaavi.

- Idässä lumiukon kanssa olen ihan pihalla kuin ...

Siinäpä ihan nokko noita ansoja eli enpä taitais edes parin päivän istunnolla selvitä ilman apuja - kiitos.

Hell´istä vielä sen verran, että kannattaa täällä maan päällä ja mieluusti Suomessa juoda kaikki elämänsä viinit. sillä sellaiset nautinnot siellä kyllä maksavat itsensä kipeäksi!
Pullo viiniä maksoi illallisella 50 euroa. Samaa laatua saisi meitin Alkosta semmoset 6 pulloa!!!

Ettäs nauttikaa nyt täällä
maanpäällä
viinit ja kaikki muut ilot
sillä siellä on epikalliit pidot!
Ilmaista on vain laulu
ja hymyilevä naamataulu!
247. pelaaja17.6.2008 klo 13:54
toippa: onko siellä saunaa käytettävissäsi - miten saunaan menevä yleensä pukeutuu ?
-ja hiljaisesta niitystä olen kuullut sanottavan, että siitä huomaa tulevansa vanhaksi, kun ei enää kuule niityllä 'sitä'.
Sama juttu varmaan Norjassakin.
248. pelaaja17.6.2008 klo 14:02
Moi Bella,
minusta hauskin oli se porojuttu ja tottumattomampi lomakaveri tykkäsi siitä siasta, joka sanoi 'muu'. Se hampurilainenkin oli aika kiva.
Oikean alanurkan käsi oli mulle huonoin, se on ollut niin usein.
Entäs itselläsi ?
249. Bella17.6.2008 klo 14:58
Hei pelaaja:
Aloitan huonommasta. Ehdottomasti vasemman
reunan sovinistinen viittaus naisesta.
Parhaasta päästä 666, sekä porojuttu.

toippa:
Tervetuloa takaisin!
Oslossa olen ollut ja kallista oli silloinkin
Sunnuntaina ei saanut silloin 5 tähden hotellissa
ruokajuomaksi kuin alkoholittomia juomia.
Ei edes keskiolutta. Tänäpäivänä on kai toisin.
250. Tuohipää17.6.2008 klo 15:00
Toippa, saunoja on yksikössä, ei nauti jne ovat 2 eri asiaa.
251. TJV17.6.2008 klo 15:04
Toippa: Ei ihme että norjalaiset ovat varakkaita, kun nyhtävät
viinistäkin tuolla tavalla.
Ei nauti räjäytyksistä on kaksi eri vihjettä, eihän siinä ole kuin
se kolmas "Jaakko" lisäksi alueesta lähteviä.
252. Bella17.6.2008 klo 15:20
toippa:
EI NAUTI on vähän kuin nääntyvä.
253. TJV17.6.2008 klo 15:21
Bella: Joo, vihje on väärin päin mennyt. PP:kin alussa moitti
sitä. Voimia on monenlaisia. Lisäksi fyysisiäkin. Viimemainitut
vieläpä kovin katoavaista sorttia.

Hyvä vihje oli AHNE uutuudessaan, KAAPIA taas heikko tai
jopa väärä.
254. pelaaja17.6.2008 klo 15:28
Olipa kerran Suomessakin: (tosin) kreikkalaisessa ravintolassa firman pikkujouluissa vuonna 1998 naiset saivat ruokajuomaksi pilsneriä vai onko se ykkösolutta ja miehet nelosolutta eikä mikään puhuminen auttanut. Siitä saisikin laatija ristikkoon 'naistenjuoman'. Kööpenhaminassa samana vuonna ei saanut olutta, ellei samalla tilannut voileipää. Siispä vihjeeksi 'juotavaa, voileivän kera'
255. Bella17.6.2008 klo 15:29
TJV:
Samaa mieltä KAAPIA sanasta.
Vastaus on mielestäni päinvastoin.
Se on rakentava.
256. pelaaja17.6.2008 klo 15:33
Armaassa Nykäsessä se KAAPIA on ratkaisusanan synonyymi vaan mahtaako sitä monikaan käyttää siinä merkityksessä. Jotenkin tulee mieleen se taannoinen 'lekata'.
257. Tumppi17.6.2008 klo 18:01
Vahvistaessani ratkaisusanoja tushikynällä, eli täyttäessäni HS:n toivetta "vastaukset selvästi kirjoitettuina", tulin ajatelleeksi, että nämä suurristikot ovat usein aika pääkaupunkiseutukeskeisiä. Tässä ristikossa esim. tuo KÖTTBULLAR-vihje ei välttämättä avaudu niille, jotka eivät ole käyneet SIELLÄ. Toisaalta KAIVARISSA-vihjeen ratkaisusana ei edellytä Helsinki-tuntemusta.
258. Tumppi17.6.2008 klo 18:19
Kirjoittaessani osoitetta kuoreen huomaan, että vastaukset lähetetään nyt Helsingin Sanomien toimitukselle. Ennen lähetys oli ...Sanomain toimitukselle. Näin on lähennytty nykykieltä.
259. TJV17.6.2008 klo 18:33
Tumppi: Meinasin tehdä jo sinusta katoamisilmoituksen. Onhan
Haparandassakin Köttbullar-paikka. Osoitteen kirjoitan:
Helsingin Sanomat
Toimitus

Otavan Iso Tietosanakirja (1962) sanoo sivun otsikossa:
Kaupunkien ja kauppalain vaakunat. Kuulosti jo hyvin
vanhanaikaiselta 46 vuotta sittenkin.
260. toippa17.6.2008 klo 19:06
Heippa piparit!

Kiitz! Bella, TJV, Tuohipää ja unelias vinkeistä - nyt alkaa valjeta paikka paikoin!

Vielä vikertää tuo lievästi oikea/ylä. Kukas on toi papparainen ja siitä alas "liikettä" siis kauppaakos? ja toi yllättävä jos on se, mikä elukat yllättää, niin eikös siihen tule t ulukomaankielellä ja sit se ei kyllä funkkaa olleskaan ton papparaisen kanssa?
Toinen vähän vajaa paikka on tästä lievästi vasempaan toi tiilenpätkä ja kynttilä ei mahdu millään lokeroihin.

Ja kiitos Bella kotiintulotoivotuksista. Ja Owliekin oli tuolla ylempänä kaipaillut. Lämmittää.

Kyllä siellä Hell - vetissä oli saunat, kuntosalit ja uima-altaat seitsemännessä kerroksessa hulppeissa maisemissa, vaan kiuas ei ollut aamulla kaksisen lämmin. Ei net muut osaa saunoa, niinkuni met!
261. Bella17.6.2008 klo 19:07
pelaaja:

Oli siitä aiemmin puhetta KAAPIA sanan
synonyymi on se mikä siihen tulee.
mutta käyttääkö sitä kukaan
tuossa merkityksessä oikeasti.
Harvempi ja sen jälkeen lekaillaan!
262. HT17.6.2008 klo 19:26
KAAPIA: ratkaisusana on täälläpäin yleisesti käytössä kaapimista tarkoittavana. Nykänen sanoo kansanomaiseksi (ei siis murteelliseksi). Tulee selvästikin ruotsin skr-alkuisesta verbistä. Olisihan tavanomaisempikin vihje ollut käytettävissä, verbin "normaalimpaan" merkitykseen pohjautuva, mutta ehkä laatijalla on tällaisissa valinnoissa taka-ajatuksena laajentaa ratkojien sanavarastoa.

Ristikkoon 2470 heilahtavasta lekasta tullut LEKATA on vähän eri juttu, sille kun ei löydy mitään perustetta.
263. Aksu17.6.2008 klo 19:26
Hei vain, toippa!
Ristikkoni pistin tänään menemään, mutta sen vihjeen 'liikettä' muistan hyvin. Kaksi eka kirjainta oli miulla jo valmiina, kun ihmettelin sitä loppua. Aulis antoikin tähän uudenlaisen vihjeen, vaikka sana on siullekin entuudestaan hyvin tuttu ristikosta.

Muusta kysymästäsi muistan, että pehmoinen T siihen yllättävään tuli. Papparainen, tiilenpätkä niiltä tienoilta sekä kynttilä eivät ole enää oikein muistissani.
264. marjuko17.6.2008 klo 19:42
No moi, toippa! Kyllä sitä kaveria on nyt autettava kun se on jo yhden juhannuksen viettänyt ja uutta pukkaa.

Papparainen ulukomaan teensä kanssa funkkaa ihan hyvin siihen paikkaan, se on semmoinen neljän vuodenajan äijä ja paljon muutakin loihtinut. Liike ei ole kauppa, vaan rajua menoa, keksit sen kyllä.

Ja jos vielä luetaan niitä tiilenpäitä niin kysymys ei ole yhdestä tiilestä, ja kun siitä saat alkukirjaimen, hoksaat mitä kynttilälle on tapahtunut.

Niin että makoisia löylyjä vaan kotisaunassa!
265. mamma17.6.2008 klo 19:59
Omat ratkaisuni olen tehnyt, mutta olisiko suomenkielen maisteria, joka selittäisi mikä piilovokaali on oikein ja millä perusteella naisen söpöyden yhteydessä? 2. rivi ja 15. sarake.
266. mamma17.6.2008 klo 20:07
Bella kysyit parasta ja huonointa ahaa elämystä. Parhaita olivat ne, jotka itse keksin ja huonoinpia ne joissa jouduin pyytämään apua.
267. mamma17.6.2008 klo 20:07
Bella kysyit parasta ja huonointa ahaa elämystä. Parhaita olivat ne, jotka itse keksin ja huonoinpia ne joissa jouduin pyytämään apua.
268. toippa17.6.2008 klo 21:36
Kiitos marjuko, kiitos Aksu ja tervehdys HT!

Täs on mennyt aika aatellessa päivä päätä käännellessä!

Että piti siis olla ihan nimellinen toi rupunen papparainen enpäs ole moisesta kompositööristä noin rumaa kuvaa ennen nähnyt. Ja Kingsley kaimoineen taitaa olla taas tätä kumminkaimanpiianpojanserkun jonkinlainen omainen!

Nyt tarvitsisin lieviä vihjeitä vielä yhteen paikkaan: kortteina - puhutaankos siinä nyt kortteesta vai postikorteista? Onkohan sit Albert oikein? Löysin jotain samaan suuntaan kuin nämä äyssiiri-lehmät.

Ja sitten yksi tarkistus alhaalla vasemmalla: poliittinenkin/vene - toi veneen eka kirjain, voikos se olla kävelykeppi nurinkurin, konsa sen nimistä botskia en löytänyt kuukelista!?

Postikorteista tuli mieleen, että Hell´issä myytiin vain yhtä lajia postikorttia, joka oli niin dramaattisen infernaalinen, että enpä melkein meinannut uskaltaa yli yhdeksänkymppiselle uskovalle tätöselle lähettää niin pelottavaa korttia toivotuksineen sellaisesta paikasta!

Ja nyt aivan järkyttävän jännittävän matsin kimppuun: kuolemanlohkossa I - T - A - L - I - A!!! vs Ranska ja todellinen kuolonkamppailu. Ennen puolta yötä olen joka tapauksessa yhden Bombay Safirin tarpeessa - joko iloon tai suruun.
Pitäkee nyt hyvät immeeset Itaalian puolesta peukkuja, ettei mun tartte liikaa täällä murehtia!
269. HT17.6.2008 klo 21:55
Toippa:

Keppi nurin, jep. Kortteina: minä hommasin sellaisen marraskuussa 1963. Ammuu, juupa juu.

Hyvä ristikko taas kaiken kaikkiaan. "Edetä äänekkäästi" oli huonohko vihje, eikä se nuolella osoitettu nainenkaan ollut parhaasta päästä, mutta muuta kitisemistä en oikein keksi.
270. toippa17.6.2008 klo 22:01
Parahin Bella!

Paras oivallus oli mun mielestä toi käsi- ja jalkatyössä. Ehkä se teille konkareille on vanha tuttu, vaan ei meikällä vielä ohimojen välissä.
Ja tietty toi ammuva possu on aina hauska keksintö.
666 aluksi vähän oudoksutti helvetistä tulleena - sehän on näille joillekin hevy-nuorille tärkeä pedon merkki!

Ainut, mikä tökki, oli toi hampurilainen? Onkos siinä verbissä ideana kuiten kaksi sanaa ruoka - tämä? Vai?

Helppo nakki periaatteessa, vaan enpä ehkä olisi ihan täytettyä saanut ilman apuja!

Jännittää niin hirveesti, että on pakko tässä värkätä muutakin kuin töllöttää!
271. Bella17.6.2008 klo 22:03
mamma:
Siitä naiskuvasta tuleva sana sisältää yhden
piilokirjaimen (viides). Siihen tulee vokaali.
Sitä se tarkoittaa.
272. Bella17.6.2008 klo 22:06
toippa:
Hampurilaisen olet oikein oivaltanut.
273. HT17.6.2008 klo 22:07
Mamma ja piilovokaali: ei taida olla mitään kiveen hakattua sääntöä, jonka voisi tempaista esiin tuon kohdan ratkaisemiseksi, vakiintunut käytäntö lienee ainoa ohjenuora, jos semmoista edes löytyy. Netissä näkee kumpaakin, minä panin aakkosjärjestyksessä ensin tulevan, kun tuntuu luontevammalta.

Kirjassa Suomen kielen rakenne ja kehitys (Lauri Hakulinen) mainitaan tällaisten ominaisuudennimien kahdesta tyypistä esimerkein: pappi - pappeus, villi - villeys, kallis - kalleus, kaunis - kauneus, mutta kuitenkin äiti - äitiys, karski - karskius, altis - alttius, raitis - raittius, valmis - valmius. Sööttiys tuntuu minusta paremmalta kuin söötteys, mutta silti panin nyt puheena olevaan kohtaan siten kuin panin.
274. toippa17.6.2008 klo 22:18
Kiitti HT!

Nyt vasta tuli sen korttisi myötä toi Albert´kin oikein. Ja vai että sellaisiakin veneitä.

Ei se äänekkäästi edeten nyt niin mahdoton minusta ole. Sanotaanhan se lyhyenä eehen loppuvana yleissananakin.

Ja nyt kyllä kone kiinni ja kattomaan matsia. Nyt kestää jo kattoo, kun tuli rankkari ja yksi frankki ulos.

Owlie sorry - tietty vihailet mulle, kun varmasti pidät frankkien puolta. Sorry - mut paremoi voittaa...
275. HT17.6.2008 klo 22:27
Toippa: mutta kun se sana liittyy äänekkääseen tekemiseen, ei mitenkään erityisesti etenemiseen, ja siksi vihje on minusta epäkelvohko.
276. Bella17.6.2008 klo 22:32
HT:
Kyllä se oli tiedossa, että KAAPIA sanan synonyymi
oli se mikä siihen tuli.
Nykäsestä tarkastettu, kuten mainitsin.
pelaajan kanssa vain lekailimme.

Kyllä laatija on opettanut minulle paljon uusia
sanoja. Esimerkiksi AHNE jäi heti mieleeni
laatijan aikaisemmasta ristikosta.
277. HT17.6.2008 klo 22:47
Bella: juu, oli tiedossa, että tiedettiin synonyymiksi, kyllä se kävi ilmi muutaman kerran. Mutta pelaaja kirjoitti " mahtaako sitä monikaan käyttää siinä merkityksessä" ja sinä "mutta käyttääkö sitä kukaan tuossa merkityksessä oikeasti". Halusin tehdä tiettäväksi teille kummallekin, että ihan oikeasti sanaa käytetään siinä merkityksessä, aivan yleisesti, ainakin täälläpäin.
278. toippa17.6.2008 klo 22:48

Mitä sitten tulee tuohon vasemman laidan arviointiin naisen ominaisuudesta, niin täytyy sanoa, että aikamoinen understatement!

Missä mielessä tämä on naisen ominaisuus? Ulkoisissa ominaisuuksissako? Nehän ovat vain yksi osa kokonaisuutta! Minne jäi sisäinen vahvuus?

Miehet voivat olla fyysisesti vahvempia, vaan naisissa on monia ominaisuuksia, joissa he ovat ylivertaisia miehiin nähden! Turha sitä on olla tunnustamatta! Tutkimuksetkin sen todistavat.

Kertookohan tällainen ylikonservatiivinen ajattelutapa jotain laatijan asenteista.
279. Bella17.6.2008 klo 23:01
HT:
En viitsi kelailla, mutta muistaakseni
Jondalar sen kyllä aiemmin mainitsi, että
teilläpäin jotkut käyttävät.

toippa:
Jospa olisi raamatusta se -astia.
Nainenhan sen mukaan on miehen kylkiluusta.
(siis raamatun)
280. Jondalar17.6.2008 klo 23:21
Niin varmaan, Raamatusta. Kirkon miehet ovat kautta aikain katsoneet naisia ylhäältä päin. Kaapia, raapalla raapia. Onko niin, että sanat, jotka ovat ristikossa, ovat 3 viikkoa pannassa. Jos ristikkoon tulee tomaatti, pitää puhua kiertoilmaisuna punaisesta salaattiherkusta. Jokainen ymmärtää mikä kirjain on kävelykeppi ylösalaisin. Herkästi menee herne nenään.
281. HT17.6.2008 klo 23:25
Bella: Jondalarin viestin jälkeenkin ihmettelit, "mutta käyttääkö sitä kukaan tuossa merkityksessä oikeasti". Siksi katsoin asiakseni vakuuttaa, että kyllä, ihan oikeasti.

Raamattuun viittasi jo PP viestissään 13.6. oletettuna lähtökohtana käsitykselle naisen ominaisuudesta. Nykyinen suomennos muuten puhuu osapuolesta, ei astiasta.
282. Bella17.6.2008 klo 23:27
Hei Jondalar:
Ainoa selvä ero Aatamiin ja Eevaan on se
vaatetuksen puute?

Tämä pariskunta kun on pukeutunut
ihan "ihmisiksi".

On tuokin sanonta!
283. toippa17.6.2008 klo 23:47
Niinpä - Raamattuhan se meidät kaikki on määritellyt!

Vaan jotkut naiset ovat mulle kertoneet, että luomistyössä mies oli vasta harjoittelukappale ja nainen itse täydellisyys.

Vaan tähänkään kriittiseen keskusteluun en aio enempää antautua, konsa siinä voivat intohimot myrskytä yli lasin!

Kunnioittakaamme kaikkia ihmisinä - tasa-arvoisina paitsi toisten homo sapiensis´ten kanssa, niin ehdottomasti myös eläinten ja koko luonnon kanssa!

Kukaan ei täällä ole kenenkään tai minkään herraksi syntynyt! Koko universumin suurin ja tuhoisin synti olisi ajatella niin!
284. toippa17.6.2008 klo 23:51
FORZA ITALIA ja hyvä Hollanti, joka on selkeä mestariehdokas Espanjan kera!

Ja nyt nukkumaan - hyv´ yötä kukkujat!
285. TJV18.6.2008 klo 00:01
Jondalar: Sama Matti oli 2486:ssa ja 2487:ssa. Tähän tapaan
on toisinaan muitakin. Koska se tulee uudelleen, on vaikea
tietää.

Toippa: EM-kisat ovat melkein kovemmat kuin MM-kisat
jalkapallossa. Syynä se, että EM:issä mahtuu kovia maita vielä
enemmän mukaan. Ja jääpä vielä tosi kovia ulkopuolellekin.
On MM:issä toki mielenkiintoa enemmän silti.

Ammuvan possun muistelen olleen joskus, mutta käsi- ja
jalkatyö tuntui uudelta.
286. HT18.6.2008 klo 00:16
TJV: sama on muistikuvani possusta, lienee ollut viime tai toissa vuonna.
287. Bella18.6.2008 klo 00:26
HT:
Miksi olen sinun silmätikkusi?
Jokaikisestä sanomisistani löydät aina jotain korjattavaa.
Jos annan jollekulle henkilölle neuvoa, niin sinä
sen jälkeen sanot saman asian kymmenen kertaa
pidemmästi.
Sano suoraan mitä sinulla on minua vastaan.
Jostain syystä et ole noteerannut niitä kirjoituksia
joissa on hämmästelty tapaasi kohdella
minua.
Odotan vastaustasi.
288. toippa18.6.2008 klo 00:29

TJV

Niin totta puhut! Luettaisko Brasilia, Argentiina ja ehkä muutama muu mukaan Eurooppaan, niin voitaisi puhua maailman parhaiden pelaamisesta!

Kattelen vielä tota hullua irlantilaista!
289. Bella18.6.2008 klo 00:32
Viimeiset esimerkit (nämä ovat vähäisiä)
HT klo 22.07, klo 22.47 klo 23.25
290. Bella18.6.2008 klo 00:58
HT:
"Nykyinen suomennos muuten puhuu
osapuolesta, ei astiasta".
Minä puolestani lainasin vanhempaa.
Tämänkaltaisiin tartut vain minun kohdallani.

Lukekaa muut nuo kohdat niin ymmärrätte
mistä olen tuohtunut.

Tätä on jatkunut siitä saakka kun tulin
tänne.

HT mietin vakavasti lopettavani kirjoitteluni
täällä.
Niin hauskaa, kun minulla on täällä muuten ollut.
291. HT18.6.2008 klo 01:02
Bella: viestilläni 22.07 ei ollut mitään tekemistä sinun kirjoitustesi kanssa, vastasin mammalle. Olet näköjään itse vastannut hänelle neljä minuuttia aikaisemmin eli siinä vaiheessa, kun minä naputtelin kasaan omaa viestiäni. Kumpi vastaus sitten lienee ollut osuvampi: mammahan kysyi, mikä vokaali tulee piilokirjaimeksi ja sinä näyt sanoneen, että piilokirjaimeksi tulee vokaali. Minä puolestani pohdin, mikä vokaali, kas kun sitä kysyttiin.

Minulle on jäänyt ymmärtämättä, miksi kysyit "mutta käyttääkö sitä kukaan tuossa merkityksessä oikeasti" jos kerran tiesit, vaikkapa Jondalarin jutustelun perusteella, että käyttää.

Se siitä, ja tästä eteenpäin hyppään juttujesi yli, jottei sinun tarvitse enää pahoittaa mieltäsi.
292. Bella18.6.2008 klo 01:16
HT:
Miksi olet sitten tähän asti yrittänyt tehdä niin?
293. ???18.6.2008 klo 01:24
onko tuohtunut synonyymi pahoittaa mieltä???
siinä kysymys. kukas sitten olis seuraava kyttäyskohde???
294. toippa18.6.2008 klo 04:45
Haloo! Bella ja HT - aselepo nyt!

Eikö nyt soivttaisi kuitenkin - väärinkäsitysten välttämiseksi - että ei provosoiduttaisi niin toisten sanomisista. Kun kuitenkin olen itse huomannut, että kun ei ole intonaatioita ja huumorintajua ehkä mukana siinä määrin kuin face to face keskustelussa, niin voi usein väärinymmrtää toisen sanomsien.

Sitä on jo käynyt minullekin - vajaa kolme kuukautta vanhalle.

Täytyy olla enemmän aikaa tutustua toisten huumorintajuun tai muihin ihaniin luonteenpiirteisiin (en tarkoita häiriköitä!)

Minä en ainakaan halua, että Bella lopettaa täällä - enkä ainakaan jonkun väärinkäsityksen vuoksi. Joten eiköhän jatketa kuitenkin aivan lempeissä merkeissä.

Ja HT toivoisin, että sinussa on nyt miestä kertoa ja ottaa vastuuta sanomisistasi. Ja ennenkaikkea kertoa, jos olet tullut väärinymmärretyksi!

Ei kai tarkoitus ole olla täällä ihmisille ilkeä, vaan ratkoa ristikoita ja viihtyä ihanaisten ihmisten seurasta!

Eli rauhaa nyt kaikillen!
295. pelaaja18.6.2008 klo 09:06
HT: kas, etten ole onnistunut vielä bongaamaan sitä kaapimissanaa. Pitää ensi talvena olla tarkemmin kuulolla. "Täälläpäin" olen kyllä uusien sanojen tulvassa. Jappasemisen ja porisemisen olen jo sisäistänyt. Ristikkoon vihjeeksi: poriseva, ei kattilassa.

Bella ja HT: rauha ! Erilaisuus on rikkaus. Täydentävä sellainen.
296. TJV18.6.2008 klo 09:13
HT: Pappi, Nykänen mainitsee pappeus (rinn. pappius)
villi, villeytyä (rinn. villiytyä)

Sari Maamiehen v. 2000 uudistama Terho Itkosen Uusi
kieliopas: villeys (harvemmin villiys)

mamman kyselemään piilokirjainvokaaliin ei näiden sanojen
perusteella löydy kovin selvää tietoa, taitaa jäädä aivan
makuasiaksi.

Näitä haeskellessa osui silmään Nykäsessä toiseen kohtaan,
kaapimiseen liittyvä hauska sana. Se ei tähän ristikkoon liity
lainkaan, ehkä johonkin tulevaan. "Näskäin" = s. kansat.
nahan muokkauksessa verinahan kaapimiseen käytetty
kaksiteräinen, puuvarteen kiinnitetty rauta.

Kun rakentelin tämän lyhyen selityksen, havaitsin käyttäneeni
kirjoittamiseen yli varttitunnin.
297. HT18.6.2008 klo 11:22
TJV: villiys/villeys-vaihtoehtoja on taidettu pohtia monessakin oikeakielisyysjutustelussa vuosikymmenten mittaan, ilmeisesti jo 30-luvulla, ja Terho Itkonenkin vuonna 1970. Varalta: en tarkoittanut, että villiys pitäisi vetää vessasta alas, sanoohan Kielonenkin sen kohdalla vain: "tavallisemmin: villeys".

Kohtuullisena lienee pidettävä, että tarkastuksessa hyväksytään kumpikin vokaali.
298. HT18.6.2008 klo 11:29
Pelaaja: piti vakoilla netistä, mistä jappaamisessa on kysymys. Ei taida olla tuttu tämän ikäluokan väelle.
299. mamma18.6.2008 klo 11:32
Kiitti kaikille sööttiyden selityksistä. Hyvää Juhannusta.
300. pelaaja18.6.2008 klo 13:00
HT: jos vakoilit jappaamista, et tainnut paljon löytää. Jappaseminen näyttää olevan ainakin 'Raahessa räntätty'. Liekö joku tuonut sen sieltä tullessaan.
301. HT18.6.2008 klo 13:34
Pelaaja: okei, korjataan. Kuukelihan muistaa, mitä on haettu, ja näköjään ensin kokeilin japata-verbiä, tuloksetta, ja sen jälkeen jappaseminen-substantiivia, josta tuli kolme osumaa. Kovin verkkaisesti taitaa ilmaus levitä, mutta saattaapa sille olla käyttöä. Jonkin sortin synonyymejä saattaisivat olla jauhaminen ja jatiseminen.
302. pelaaja18.6.2008 klo 13:51
HT: joo, jotain jaaritteluahan se on, - kun laitoin verbin jappasta, niin näkyy mm. Esko Aho käyttäneen sitä
303. RA18.6.2008 klo 13:58
Onko tuo JAPPASTA suunnilleen sama kuin JAARITELLA?

Savoksi synonyymi olisi (ehkä) JATUSTOO ~ jahkailla, puhua hitaasti ja yksitoikkoisesti.

Kun selailin noita murresanoja, niin ihan vierestä (J-kirjaimella) löytyi JALOTELLA; isotella, kehuskella, ylpeillä. "Joutavoo sekkii jalottelloo, etopa elävä". Hauska ilmaus - tuo mieleen samanaikaisesti sekä jalon että pystypäisen astelun.

No niin. Monellakin tapaa itse asian vierestä taisin nyt jappasta (?).
304. RA18.6.2008 klo 14:00
[Ja vielä enemmän... kun päivitys unohtui.]
305. pelaaja18.6.2008 klo 14:13
RA: muuten hyvä, mutta tuo savon synonyymi ei taida kelvata tässä. Jappaseminen ei varmasti ole monotonista vaan se voi olla jopa kiihkeää. (naapurisäikeistä löytyisi hyviä esimerkkejä vuosien varrelta vaan en kehtaa tarkemmin sanoa..)
306. TJV18.6.2008 klo 15:32
Toippa: Ajattelin luonnollisesti mielessäni Argentiinaa ja
Brasiliaa, jätin vain sanomatta, jotta näkisin kommentit.
Muuta kun ei kuulu, niin totean omista kokemuksistani,
kisavuosia niinkään tarkasti muistamatta, että hauska
oli nähdä vaikka Roger Millan (Kamerun) peliä ja tuuletuksia
kulmalipun luona. Perun lyhyttä kolmiopeliä kohti vastustajien
aluetta, japanilaisten ja etelä-korealaisten, australialaisten
ja usa-laisten, saudien ja nigerialaisten toisinaan hyviä pelejä.

Paljon jää MM-kisoissakin porukoita karsinnoista rannalle,
mutta ei toki Euroopan vertaa. Tänne myös on syntynyt
Tsekkoslovakiasta kaksi maata, Jugoslaviasta monta ja
Neuvostoliitosta vielä useampi. Suomen osalta ns. arvontakori
ei tahdo olla myöskään kovin suosiollinen, mutta siitähän
lähdetään, että ottelut ovat kentillä eikä paperilla.

Suomen ranking FIFA:n listalla on nyt 36:s 199:stä maasta.
Kärjessä Argentiina ja toisena Brasilia, sitten Italia, Espanja,
Saksa jne. Tästä näkee ja voi suhteuttaa menestyksen tosi
harrastajien määrään verrattuna vaikka jääkiekossa,
kori- ja lentopallossa. Pesäpallossa olemme maailman paras.
Kukaan hyvistä pesäpallon pelaajista ei ole tainnut tarjoutua
Yhdysvaltain erittäin rahakkaaseen baseball-sarjaan.
Voisi sanoa, että kysymyshän on eri lajeista. -Voisi kyllä,
mutta tietääkseni keihäänheittäjistä alkaen (Zelezny) jotakin
testausta on pidetty. Jos sinne joku menisi, saisimme mekin
aamutv:stä alkaen kuulla, mitä Pohjois-Amerikan baseballin
sarjaan kuuluu.

Ai niin, onko ristikko valmis?
307. HT18.6.2008 klo 16:01
Jappaseminen yms: kurkkasin murresanakirjaa, ja jappaista-verbistä kirjassa on Paavolasta poimittu esimerkki "Mitä tuosa jappasee (= jankuttaa) alituisesti yhtä ja sammaa". Läheltä liippaa myös 'japuttaa' (= vatvoa, jankuttaa), josta on esimerkkejä Suoniemestä, Karkusta, Urjalasta ja Punkalaitumelta. Lisäksi 'japilastaa': "Ei siitä tullul lukijaa, vaekka kyllä kaet ne sen kans japilasti (= jankkasivat) minkä jaksovat (Utajärvi).

Jappailla: "Mihinkä sinä mennäj jappaelet?" (Vuojärvi). Japista, japakoida, japikoida, japinoida, japrastaa = riidellä, marista.
308. HT18.6.2008 klo 16:14
TJV: minun ristikkoni on täynnä, ja tuon pakollisen kuvion jälkeen asiaan.

Espanja saisi nyt lopultakin menestyä, sehän on ollut vuosikymmeniä alisuorittaja numero uno tämän tason pippaloissa. Nigeria oli aikanaan suosikkini iloisen ja reippaan pelityylinsä takia (hyökkääja Amunike taisi olla maailmanhistorian ainoa härän ja kanuunan ristetytys), mutta rupesivat pelaamaan sikaa ja sympatiani katosi. - Millan pelistä en muista mitään, pyllynpyöritys kulmalipulla on kyllä jäänyt varmasti kaikkien mieleen.
309. otv-a18.6.2008 klo 16:16
pari tuntia pyörähti, kun tämän säikeen vasta nyt pääsin lukemaan. eilen illalla alkupuolella Aksu neuvoa-antoi pariin tyhjään alueeseen, joista lähti viime rutistus. näin jälkeen päin on hauska huomata, että samat ovat muidenkin pohdinnat. häitä on näköjään juhlittu jo ennen juhannusta, minäkin, sekä etkot että jatkot liskäksi. ennen kuin ristikkoa edes avasin, löysin pakkasestani KÖTTBULLAR-pussin, maistiaisiksi juuri sieltä kauan sitten ostetun ja jo unohtuneen! otavan ison -62 joku mainitsi, sieltä löytyi FAGERSTA.
310. otv-a18.6.2008 klo 16:18
ja ne suosikitkin samoja, kuutoset, porot ja käsi- ja jalkatyöt. POTAMOGEDONia luulin harmageddonin naapurikyläksi.
311. TJV18.6.2008 klo 16:19
HT: Mikä on murresanakirjassasi hakusanojen määrä.
Päätellen Nykäsestä ja edellisistä esimerkeistäsi se
lienee valtava.
312. otv-a18.6.2008 klo 16:21
Aksun neuvot olivat säikeen alkupuolella, minä vasta eilen myöhään löysin.
313. HT18.6.2008 klo 16:32
TJV: kyseessä on Suomen murteiden sanakirja, josta Kotus sanoo sivullaan:

-------------------------------
Sanakirjasta tulee 20-osainen ja noin 20 000 sivun laajuinen suurteos, joka kattaa vanhojen kansanmurteidemme koko sanaston, yhteensä 300 000–350 000 eri sanaa.

Vuoteen 2008 mennessä on ilmestynyt kahdeksan osaa, ensimmäinen (a–elää) vuonna 1985 ja kahdeksas (konkeri–kurvottaa) keväällä 2008. Sanakirjalla on lisäksi erillinen johdanto-osa (1989). Seuraavat osat ilmestyvät noin kolmen vuoden välein.
-------------------------------
314. pelaaja18.6.2008 klo 16:33
HT: löytyykö siitä murresanakirjastasi myös poriseminen ?
Olisi kiva tietää, olenko ymmärtänyt virallisesti oikein: leppoisaa jutustelua ?

Epäilijöille tiedoksi: tämä kaikki liittyy otsikon ristikon vihjeeseen 'kaapia'
315. TJV18.6.2008 klo 16:43
Futiksesta kiinnostuneet voivat lukaista FIFA RANKING, jossa
koko lista 199:stä jäsenmaasta. Viitaten kommenttiini 15:32.

Siellä on mm. Kravattimiehen kotimaa 35:s, China PR 79:s,
India 153:s , Sweden 30:s, Millan Cameroon 13:s, Croatia 15:s
jne.
316. HT18.6.2008 klo 16:49
Pelaaja: kuten siteeraamastani kirjan esittelystä käy ilmi, viimeisin ilmestynyt osa käsittää sanat väliltä konkeri-kurvottaa, niin että porista-sana tullee käsittelyyn joskus 2010-luvun lopulla tai 2020-luvun alkupuolella. Nykänen toki tulee apuun tässäkin, määritelmä 2 b: jutella, jaaritella, rupatella.
317. toippa18.6.2008 klo 16:59
TJV

Afrikkaa minäkin lähinnä sillä muilla tarkoitin. Sieltä on nousemassa kaiken aikaa uusia hyviä maita ja sukupolvia.

Epsanja ja Hollanti ovat nyt pelillisesti vakuuttaneet. Tasaiset joukkueet. Ei yksinäisten tähtien varassa.

Pesäpallosta meni maku täysin sopupelisähläilyjen jälkeen. Naisten matseja on tullut joitakin seurattua. Ja itä-lännet tietty.

Jess - ristikko on valmis! On se vänkää - joka kerta kun näkee uuden, käy mielessä, että tätä en kyllä pääse loppuun. vaan hups - niin se vain pikkuhiljaa täyttyy.
Tässä nyt vain ei ollut suuria säväreitä.
Sodankylässäkin net kyllä mieluummin ajaa ahkioilla!
318. pelaaja18.6.2008 klo 17:01
HT: ok. Olin laittamassa kysymystäni juuri kun vastailit TJV:lle. Taas kerran nähty, että Nykäsestä kannattaa tarkistella sitä sun tätä. Sen merkityksistä haluaisin hylätä jaarittelun ja hyväksyä rupattelun ja juttelun. Et silleen.
319. Pappa pitkästä aikaa18.6.2008 klo 20:32
Pidin parin viikon pakollista katkoa
enkä ehtinyt Aulista ratkoa.
Selkis vihjeillänne viimein,
mistä kiitän tässä riimein
ja toivon, että apu saa myös jatkoa!

Jo hetken luulin, että näinkö on näreet
että paloiko Bellalta äsken päreet.
Vaan oli epäilys kai turha
- ehkä oikeusmurha-
ja karistaa voi nämä kylmät väreet...
320. pelaaja18.6.2008 klo 20:44
Papan hersyvän hienon runon jälkeen varoitus kaikille ratkojille: juhannusristikko taitaa olla jo huomisessa lehdessä eli mökille lähtijät: aamun lehti mukaan ja pe-su tilaajat: kioskille (ainakin minä jouduin viime juhannusaattona aloittamaan soittelurumban aamulla klo 7 eri kauppoihin, että mistä vielä löytyisi eilinen hesari)
321. TJV18.6.2008 klo 21:13
HT: Pikaisesti hain Kotus-sivuilta murresanakirjaasi, en vielä
löytänyt. Tuli mieleen eräs toinen kirja. Daniel Jusleniuksen
1745 julkaisema maamme ensimmäinen suomen kielen
sanakirja, suomalais-latinalais-ruotsalainen Suomalaisen
Sana-Lugun Coetus. Sisältää lähes 16.000 suomen sanaa.
Siitä on julkaistu näköispainos 1968. -Mielenkiintoinen teos,
ei kuitenkaan ristikkosanojen pohdintaan.
322. marjuko18.6.2008 klo 21:24
otv-a:
Kyllä niistä vanhoista tietosanakirjoista löytyy tosiaan tämän päivänkin tarpeisiin: Otavan Isosta vuodelta 1961 minäkin löysin Fagerstan. Minulle on periytynyt vieläkin vanhempi teos, Otavan Pieni Tietosanakirja v:lta 1928. Odottelen vain, milloin sille löytyy käyttöä näissä peleissä.
323. katti18.6.2008 klo 21:36
pelaaja:

Kiitos varoituksesta. Muistanpa olleeni samassa tilanteessa, eikä lehteä löytynyt juhannusaattona, ei enää niin mistään. Lopulta sain lehden maalta kaupunkiin kissavahdiksi tulleelta naapurilta, joka ei tehnyt ristikkoa, onneksi.
324. Jondalar18.6.2008 klo 21:51
No niin, Bella, tällä on nyt korjausteippiä. Sinun ansiostasi. Ei kannata suuttua HT:n jatustelusta, ei hän pahalla niin pedantisti kirjoita. Niin minäkin uskon, että sievän tytön tapauksessa vokaali voi olla kumpi tahansa. Minun korva piti enemmän laihasta kuin leviästä. Jännä nähdä, kumpi on ratkaisusristikkoon pantu. Meillä käytettiin kaapia sanaa, kun saatiin mukeloina kakkuvatkauskulho kaapia lusikalla makeaan suuhun. Kaapia työnä on kuin vetelisi työkalulla itseään kohti, kraapata on työntelyä pois päin.
325. HT18.6.2008 klo 21:52
TJV: juttua murresanakirjasta löytyy kun menee Kotuksen etusivulle, klikkaa yläpalkista Murteet ja sen jälkeen oikealta Suomen murteiden sanakirja. Kirjan tekstiä sieltä ei löydy, se
pitää katsoa kädestä pitäen.

Marjuko: ainakin kahdesti on tapahtunut, että Hesarin ristikon ratkaisusana on ollut (tiettävästi) vain mainitsemassasi Pienessä Tietosanakirjassa, joka muuten on minullakin hyllyssäni. Toinen oli joku Joseph, josta kirjassa oli kolme riviä ja toinen a:lla alkava vanhahtava sana, joka ei nyt tule mieleen. Kirja on netissä näköispainoksena:

-http://runeberg.org/pieni/
326. Jondalar18.6.2008 klo 22:24
Kyssäriä pidettiin alussa paatumattoman pahana ihmisenä, mutta hän on ihan mukava. Tähän saumaan voisin muistella Eino Leinon runosta "Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista", mutta Esko pyrjähtäisi. Paljastit suoraan sanan, jukolauta.
327. Bella18.6.2008 klo 22:30
Hei Pappa pitkästä aikaa:
Upeasti sinulla tuo runosuoni pulppuaa.
Tosi kivasti keksitty ja ajankohtainen,
kuten runosi aina.

Jondalar:
Eikö ole kätevä rulla. Se on niin ohutta,
että voi laittaa useammankin kerran samaan
kohtaan, ilman että tulee mitään paksunnosta.
Tosin sinun ei tarvitse kirjainta monta kertaa
peitellä "kun kirjoittaa huolella ja varmat ensin"
Niinkuin minäkin.
Ei tarvi kumitella.

toippa:
Kiitti.
328. pelaaja18.6.2008 klo 22:46
Jondalar: ou jee, nyt laitoit tossa ylempänä jo niin monennen version kaapimisesta, ettei kukaan enää tiedä, mitä on paljastettu...
Tarkistin Nykäsestä vielä pedanttisuutta: koska itse olen sellainen, jätän mielelläni alusta sen pikku-sanan pois -:)

Bella: usko vaan, yks sun toinen meistä saa välillä tuntea olevansa milloin mitäkin: kommenttia ei noteerata, kommentti niitataan, kommentti ymmärretään väärin, kommentista tehdään omituisia johtopäätöksiä, kommenttia ihmetellään, kommentista närkästytään, hyvä ettei poliisille ilmoiteta. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.
329. toippa18.6.2008 klo 22:51
Hyvä Bella!

Että tämä seitti pysyisi näin mielenkiintoisena, meitä kaikkia tarvitaan. Joku sanoikin, että erilaisuus on lahja, voima ja vaikka mitä.
Jotkut meistä ovat pedantimpeja kuin toiset, vaan uskon, että kaikilla on hyvä tahto auttaa kavereita.

Tarinoistapa tulikin mieleen, että olen kaipaillut isonässän luentoja aiheesta kuni aiheesta.

Ai niin - en ole vielä lähettänyt omaani eli vielä piti kysymäni, että miksi keski/ylhäällä tosta "AIHASTA" tuli toi tunnetila? Mietin siihen ensiksi sitä taiteilijaa. Ja jos tonne vasen/ylös "taas olemassaoloon" todella tulee tää vanha hämäläinen, niin helekutin hoono soome on toi muotoilu. Olisi voinut laittaa vaikka uudestisyntynyt!
Eikä toi filosofikaan tossa lievästi alempana ole oikeinpäin. Kuten aiemmin todettu: sementtinen kolehtihaavi!
330. marjuko18.6.2008 klo 22:59
toippa:
AIHAsta ja tunnetilasta puuttuu eka kirjain, joka molempiin lisättynä tuottaisi vaikkapa huonoa kahvia.
331. pelaaja18.6.2008 klo 23:02
Varmuuden vuoksi: kommentissani klo 22.46 en siis tarkoita ketään tiettyä kommentaattoria, vaan noin yleensä, mitä täällä on nähnyt.
toippa: tuntuu hauskalta olla 'joku'..eilen olin 'unelias'
lisää pliis yks kirjain muka sanan alkuun, kumpaankin (aiha), onko juotavaa ?
332. toippa18.6.2008 klo 23:10
Muuten - kysymyksiä konkareille:

Oletteko kukaan koskaan koonneet omaa sanaristikkosanakirjaa omalle tietskarille?

Oletteko kukaan koskaan lähettäneet kahta samaa ristikkoa täytettynä suuremman voittomahdollisuuden toivossa?

Kolmanneksi olsi kiva kuulla millaisia taikauskoja tähän täyttämiseen ja lähettämiseen liittyy? (kirjekuoret)
Ja millaista askartelua? ( a´la Bellan teippi ja sit se ihmekynä)
Ja kuinka suttuisena kehtaa ruudukon lähettää?
(mulla nyt toi sulotar keski/ylhäällä on kolmeen kertaan päällekirjoitettu, vaan kyllä vielä ihan ymmärrettävä)
333. toippa18.6.2008 klo 23:22
pelaaja:

1) "toippa: tuntuu hauskalta olla 'joku'..eilen olin 'unelias'"

2) "lisää pliis yks kirjain muka sanan alkuun"

Voisitko aivan kuten Katekismuksessa selittää mulle:
Mitä tämä on?

1) Miten tämä minun kirjoituksiini liittyy? Oletko täällä siis monella nimimerkillä? Siinä on vaaransa, kuten on nähty muutamasta häiriköstä? Onko idea siinä, että ensimmisessa hahmossa saa olla kiltti ja toisessa aivan vastakkaista mieltä?

2) Ja mitä tarkoittaa tuo "muka"-sana tässä yhteydessä? Onko se jotenkin murreilmaisumuoto?

marjuko:

kiitos neuvosta - jakeluun meni! Taas tunnen itseni pölijäksi!
334. pelaaja18.6.2008 klo 23:35
toippa: herranen aika, tässä taas väärinkäsitys !
1) olen täällä vain ja ainoastaan yhdellä nimimerkillä
2) muka-sanalla tarkoitin vain sitä, kun ristikossa sanasta puuttui 1.kirjain, en keksinyt muutakaan mallia sanomiselleni
-ja 'joku' jne.: tunnistin niistä kommenteistani itseni, ei sen kummempaa (toippa 22.51)

Bella: mitä juuri tätä ennen sanoin..nyt on nyyh
335. Bella18.6.2008 klo 23:42
toippa:
Toiseen kysymykseen:
Olen lähettänyt kaksi ristikkoa, mutta en samanlaista.
Josku kun on ollut esim. kaksi mahdollisuutta jostain
sanasta ja olen ollut jommankumman tyttäreni
luona (eivät tee ristikoita) niin olen repinyt
ristikon mukaani ja täyttänyt sen toisenkin
vaihtoehdon.
Tunnustan.

kolmanteen:
Alusta alkaen olen tehnyt ristikoita kuulakärki-
kynällä. Mielestäni se on luistava ja jälki siistiä
ja virheen kohdalla teippirullalla
voi peittää kirjaimen ja kirjoittaa päälle uusi.
Täytän kyllä hyvin harkitusti ja katsastan
alueen josta tulee samalla isompi ns varma
paikka. Se on tottumiskysymys minkä kynän
kukin valitsee.
En pidä kumittamisesta, sillä siitä tulee
epäsiistiä jälkeä.
336. marjuko18.6.2008 klo 23:43
toippa:
En ole tehnyt omaa kansiota koneelle hankalista sanoista, vaikka itua siinä kyllä olisi. Sen sijaan olen lisäillyt Vuokiloihin paljon sanoja, joita niissä ei ole.

En viitsi täyttää ja lähettää kahta samaa ristikkoa. Voittohan - siis se tarunomainen kakskymppinen - ei ole pääasia. Ratkaisu riittää mulle "voitoksi". Paitsi että vv. 2006 - 2007 sain sen 20 kahdesti ja tänä vuonna jo kerran. Tietysti se kannustaa! Mutta ei ole pääasia.

En ole kikkaillut kuorien kanssa enkä erikoisten postimerkkien tai muiden huutomerkkien avulla. Postitan yleensä nää valkoisissa koko - tai puolen arkin kuorissa. Ja se jälki! Kai sen olisi syytä olla suht siistiä kun ajattelee sen arvailua toisessa päässä eli toimituksessa. Teen ensin ohutta lyijykynätyötä, että saan rauhassa sovitella eri sanoja paikoilleen. Sitten kirjoitan päälle hyvällä Ballografin rollerpenillä, joka ei tuhri.
337. marjuko18.6.2008 klo 23:49
toippa:
P.S. Ei mitään syytä tuntea pöljyyttä.
338. Bella19.6.2008 klo 00:00
marjuko:
Ei kukaan sitä 20 euron takia varmaan teekään.
Tunnustin tehneeni joskus kaksi erilaista.

Näkisit marjuko minun Wiren kirjani (3 kpl).
Yhteen niistä olen kirjoittanut kaikki mitä niissä ei
ole ollut ja todella siinä on ihmettelemistä.
Tässä esim. "Mumi miten olet voinut kirjoittaa
mustekynällä ja pilata koko kirjan. Ei niitä
saa pois kummarillakaan.
Ei kirjoja saa sotkea.
339. toippa19.6.2008 klo 00:00
pelaaja

No nyt vähän ymmärrän mitä tarkoitit, kun selitit! Olin ihan pihalla sun viestitäsi! Enhän nyt voinut tietää mistä oli kyse!

Eli sinua oli siteerattu aiemmin uneliaana ja nyt joku´na? No katsos en jaksanut hakea tästä viidakosta, kenen sitaatti se oli! Hyvä sellainen!

Ehkä jatkossa kannataa vähän avata ajatustapaa, ettei tartte aanailla. Vähän enemmän rautalangan vääntöä.

Eikä kannata ollenkaan alkaa vetää hernettä nenään tällaisten väärinkäsitysten takaia! Eihän?
340. toippa19.6.2008 klo 00:07
Bella & marjuko

Kiitz vastauksista! marjukon kannattais lotota useesti, jos on noin hyvä tsäkä!

Ei kai ne muuten tarkista siellä Hesarissa joka jumalan ruutua, vaan jotkut avainkohdat - luulisin?!

Tilastonikkarit: Mikä on tilanne voittajien sukupuolijakaumassa tänä vuonna?
341. toippa19.6.2008 klo 00:15

eli pelaaja - elä sinä huoli veitikka nuori ja ei ole syytä nyyh-kyttä siellä turhaan - kaikki hyvin ja pää pystyyn.
En kirjoittanut kysymystäni ilkeämielisesti, vaan hämmentyneen uteliaana, konsa en ymmärätnyt.

Joten menes nyt ihan hyvillä mielin nukkuun.
342. Bella19.6.2008 klo 00:16
toippa:
Mitä pidit jalkapallon lopputuloksesta?
(Ruotsi- Venäjä).
Tilastonikkaria odotellessa sanoisin naiset 65
Joten miehille jää se 35.
Se johtuu vain siitä, että naiset lähettävät
herkemmin, kuin miehet.
343. pelaaja19.6.2008 klo 00:22
toippa: niin justiinsa ja sitä paitsi olen kohtuullisen huono vetämään hernettä nenääni mutta olen myös kohtuullisen huono avaamaan ajatustapaani eli solmuja saattaa vielä syntyä ellen osaa pitää suuta supussa.
ps. ja tuskin sinäkään sanantuojaa kumarrat, jos sana on vaikka topikalle tarkoitettu (paitsi että negatiiviset sanat tai semmoisiksi kuvitellut löytävät aina kohteensa, eiks vaan)
344. miekkonen19.6.2008 klo 00:26
Hei!
Ristikko muuten valmis, mutta vasen alakulma tökkii ja on tökkinyt jo pitkään!

Koiras-vihjeen loppu ja virkistävä?? Myös purkanpuhaltaja taitaa olla väärin ja se kuusikirjaiminen pystyharmaa joka alkaa kahvittelijasta (mistä en myöskään ole varma).

Jos pientä vihjeilyä saisi niin tuo kulma valmistuisi ja pääsisin juhannuksen viettoon levollisin mielin!

T: ilmeisen ahkera konditionaalin käyttäjä
345. toippa19.6.2008 klo 00:33
miekkonen

koiras-loppu on sellanen sirittäjä, purkanpuhallus viittaa sen materiaalin ominaisuuteen ja nyt ehkä liian palajstava vinkki siihen harmaaseen: on olemassa liikenne- auto- vaate etc sellaisiakin!

tsemppiä
346. toippa19.6.2008 klo 00:45
Bella

No jotenkin oli alussa underdogin eli altavastaaja-Venäjän puolella - varsinkin kun svedut ovat taas tuolla Aftonbladetissa ja Expressenissä niin hehkuttaneet omiaan ja hokeneet vain sitä Zlataniaan! Haloo - jalkapallo on joukkuepeli - ei yksilölaji!
Mut sitten tietty puoliajalla rupesi svedut säälittämään, vaan lopuksi täytyy sanoa, että parempi voitti! Venäjä pelasi loistavaa futista, mutta Ruotsi kertakaikkiaan romahti, ei mitään yritystä, ei taistelua, ei sydäntä - käsittämätöntä!
Venäjä voi olla kova pala seuraavaksi Hollannille.

Espanja menee kuin juna finaalia kohti. silti olisin toivonut Kreikankin pääsevän vielä jatkoon. Italaista olin eilen tietty ikionnellinen, vaan tolla pelillä ei kyllä ole finaaliin asiaa. Turhaa varmistelua ensimmäisen maalin jälkeen. Sellainen johtaa helposti katastrofiin jatkossa!

pelaaja:

just niin - oikein otit! hyvä!

vaan siitä ymmärtämättömyydestä (nyt nauran ihan hyväntahtoisesti) You lost me at the end of your message!
En minä tätkään kohtaa oikein tajunnut:

"ps. ja tuskin sinäkään sanantuojaa kumarrat, jos sana on vaikka topikalle tarkoitettu"

Vaan ehkäpä se vika onkin täällä päässä päässä! hah!
347. Bella19.6.2008 klo 01:33
toippa:
Aina meinaan kirjoittaa nimesi isolla T
kirjaimella. En tiedä mistä johtunee?
Jotenkin olet ihminen isolla I llä.

Siitä tuli mieleeni iso S, kuten jollekin
muulle tuli.
Olen lukenut hänen kirjoituksia muilla
saiteilla.
Hänen kirjoituksiaan kaipaavat muutkin.
Rakentavia, mielenkiintoisia ja aina
huumoria mukana.
Niistä tulee hyvälle mielelle ja kaikki asia on
niputettu jotenkin niin hienosti, että
jokainen saa jotakin.
Se on harvinainen taito ja sen hän hallitsee.
Loppujen lopuksi se on vaan yksinkertaisesti
lahja, että osaa ottaa mukaan kaikki lukijat.
Hänen ei tarvitse lukea ja luetella kirjoista
rivikaupalla jonkin sanan tai sanojen merkityksiä.
Kadehdittava ominaisuus.
348. Bella19.6.2008 klo 01:36
ps. hyvää yötä ystävät!
349. miekkonen19.6.2008 klo 02:21
Kiitän toippa!

Se liikenne- mulla siinä alunperin olikin ja sen purkan ominaisuuskin. Tällöin en vaan saanu millään sitä virkistävää aukeamaan enkä saa vieläkään. Tuskastuttaa!

Illan pelistä samaa mieltä: Ruotsia kannatin, mutta selkeästi parempi voitti ja varsinkin toisella puoliajalla Venäjä näytti sveduille ettei jatkopaikkaa näissä kisoissa pelkästään potkupalloilemalla saa. Espanja-Portugali toivefinaali!!
350. toippa19.6.2008 klo 03:09
Bella

Kiitos kauniista sanoistasi - lämmittävät aina!

Minä sitä isoaässää tässä juuri pääsin kaipailemasta. Muistan vain silloin alkuaikoina tossa maalis?kuussa, kun hän kertoili jopa näiden ristikkoihmisten ja ilmiöiden taustoista niin mielenkiintoisesti, että piti itsekin googlailla ja sai paljon lisätietoa. Silloin koko ristikon idea ja sisältökin saavat aivan toisenlaisen, laajemman, sivistävämmän merkityksen!

miekkonen

nyt on kai pakko sanoa aavikot aika suoriksi eli mitäs sinä siellä hiekkadyynien seassa oikein haaveilet ja näkyjä näet?
se ulkolaisperäinen sana on sellaisessa sopivan suomalaisessa muodossa.
eli kansainvälinen siellä hännässä on se tavanomainen mm. lentoliikennetariffeja säätelevä "vokaali"-organisaatio!

Jess - toivefinaalini olisi tietenkin Espanja-Italia, vaan tuskin toteutuu. Toiseksi sitten se sun ehdotus! Siinä vain joutuisin väkisinkin tunnepohjaisesti olemaan Portugalin puolella, konsa onhan heillä Epsanjan kanssa ollut samanlainen valloittaja-alistettu-historia kuni meillä oli sekä lännen että idän naapureiden kanssa, joten sympatialinja kulkee aina jotenkin samankaltaisen kohtalon kautta. Kuten lukkarinrakkaus esim. Islantiin ja Irlantiin.

Antti Tuuri kirjoittaa Islannin perhokalastusreissustaan kirjassa "Pieni suuri maa" ja siinä ihan alkusivulla toteaa islannin yhden kansalliskirjailijan, Njördur Njardvikin, kertoneen hänelle viisauden.
Se meni jotensakin näin, että: suoamlaisten, islantilaisten ja irlantilaisten tulisi kerran elämässä tavata toisensa, sillä heillä on jotain yhteistä, eikä hän tarkoittanut ryypäämmistä ja tappelua, vaan että meissä on jäljellä vielä jotain alkukantaista hulluutta ja luovuutta!

Ainakin olen viihtynyt hyvin näiden lisäksi vielä portugalilaisten seurassa. Vaan varsinainen toiveiden täyttymys ja pienoinen paratiisi maan päällä olisi Uusi Seelanti - maorien oma maa!

Nyt taitaa niska taittua tyynyn suuntaan. Joten ötyä!
351. toippa19.6.2008 klo 03:14
nyt tulee kyllä vanhuus ja sementtitauti

olenpa kirjoittanut tämän tuuri-jutun jo aiemmin tänne saitille, vaan sovitaankos, että tämä oli sit omistettu miekkoselle näin kesäaamun varhaisina tunteina...

ja tässä vähän lisää Tuurin Islanti-innostusta:

"Islannissa Tuuri kävi ensimmäisen kerran 1980 ja mielistyi maahan heti. Hän on tehnyt Islantia tutuksi saagasuomennoksillaan, Suuri pieni maa -kirjan hän sanoo olevan tulosta pitkästä rakkaussuhteesta joka ei tunnu väljähtyvän. Myös Islanti on palkinnut Tuurin: vuonna 1983 presidentti Vigdis Finnbogadottir luovutti hänelle Islannin Haukan ritarikunnan ristin." otavan nettisivuilta kopsattua

ja nyt kipinkapin nitinati
352. miekkonen19.6.2008 klo 07:28
Kiitoksia toippa taasen. Sain sen nyt kait sinnepäin - no ainakin rauhan.

Espanja ja Italiahan kohtaavat jo puolivälierissä, joten toiselle tulee noutaja ja toiselle mahdollisesti se kultainen!!

Täytyypä sanoa uudesta ristikosta sen verran, että ulkoasu näyttää mahtavalta!

Vaan nyt vihdoin nukkumaan ja siitä alkaa loma! Juhannusta kaikille iiison kesäristikon parissa!
353. TJV19.6.2008 klo 07:30
Toippa, ihan kiva finaali olis myös Englanti-Suomi.
354. TJV19.6.2008 klo 07:32
Bella, annetaanko NYT-liitteelle muistutus? En usko, etteikö
Aulis jaksaisi suoltaa ristikoita.
355. Pappa19.6.2008 klo 08:41
Bella:
Kiitos kauniista sanoista ja kaikille hyvää Jussia!
356. Owlie19.6.2008 klo 09:00
Huomenta varhaisheränneet! Hesari ei ole vieläkään tullut, mutta huomautus tehty netin kautta. Yleensä se on neljään mennessä paukahtanut eteisen lattialle. Ettäkö koko sivun opus?
357. SMH19.6.2008 klo 09:02
Ehdinpä juuri saada valmiiksi ennen uuden ristikon tuloa. Tämä oli minulle aika vaikea vasemmalta puoleltaan. Oikean puolen ratkoin junassa, lasten vaunun melun keskellä, jo viime perjantaina ja vasemmalle puolelle sain vain joitakin hajasanoja. Tytön tytön vierailu keskeytti ratkaisemisen eiliseen iltaan asti.
Tulin tälle palstalle eilen illalla ja luin ne 13.6.08 klo 22,41 AKSUN vihjeeseen asti, sitten alkoi raksuttaa. Muutama väärä vastaus vaikeutti etenemistä mm "kahvin juojaan oli laittanut "ottaa", "siinä osapuolet" kohtaan olin laittanut "avio" ja toistuvan "rasti-kuvavihjeen" toiseen kohtaan "Tanska".
Nämä varmoina pitämäni kohdat muutettuani pääsin perille. Ratkaisevin oli KSUN vihje, kiitos siitä.
Uuden ristikon saan vasta n klo 12-13!
Hauskaa Juhannusta kaikille.
358. toippa19.6.2008 klo 10:50
TJV

Tai Suomi-Guadelupe.

Ristikkoa ei vielä käsissä, vaan Norjasta tuliaisina melkein keuhkoputkentulehdus - siis melkein. Eli ei ihme, että maanantaina oli niin väsy.

Saas näkee montako päivää lakanassa menee. Taitaa olla Jussit tänä vuonna aika lempeetä menoa.
359. TJV19.6.2008 klo 11:56
Toippa: No johan myrkyn lykkäs. Mulla kerran koira putosi
jäihin. Minulla meni viisi minuuttia ainakin hangessa apuun
juostessa. Koiralle ei tullut mitään, minä sain keuhkoputken
tulehduksen, kun raa´assa ilmassa vedin itseni aivan puhki.

Mukava asia tuossa oli se, että minulla oli aikaa miettiä, miten
saan sen sieltä turvallisesti jäälle. Katkaisin parin sormen
vahvuisen koivun ja tarkoitin tunkea sen kaulapannan välistä
ja sitten hiukan vänkäämällä vetää. -Ei tarvinnut. Koira iski
heti hampaansa koivuun ja lujasti.

Kehveli. Guadeloupe (Ranskan merentakainen departementti) ei ole rankingissa. Englanti on 9:s ja poissa kisoista, kuten me.

Hyvää ristikkoratkontaa sinulle kumminkin. Toivu pian. Johan
nimesi toippa velvoittaa siihen.
360. Ananias19.6.2008 klo 12:51
Onko se sitten tämä laivoista ja vuoteista löytyvä se, mitä Mulkosilmä löytää laivoihin liittyen vain yhden kappaleen?
Muuten toivottelen teille kaikille oikein mukavaa juhannusta älkääkä naiset kusko seisoaltanne veneestä.
361. TJV19.6.2008 klo 13:10
Ananias: Riittää, kun laivoissa on se yksikin. Saadaan ratkaisu
monikossa sitten. Sisä- vai ulkovesilläkös liikut?
362. pajen21.6.2008 klo 14:19
Ristikko täyttyi vaivatta ilman apuja, mutta virhe oli jäädä, nimittäin se käsittämätön tussariläpinäkyvät. Sen saamisesta oikein kiitän nöyrästi tämän palstan kirjoittajia! Panenpa taas retuliiniin kuoreen. Pitäisi pian jo tärpätä.

Futista tulee liikaa. Mutta on siellä jotain kiinnostavaakin. Hollanti murskasi Italian! Nyt odotan kiihkeästi ottelua Espanja-Italia. Toivon sydämestäni, että italialaiset saisivat selkäänsä. Calcion maine mielessäni meni, kun Materazzi-nilkki herjasi törkeästi sympaattisen Zidanen perhettä 2006-kisoissa.

Ja äidinkieli hoi! Suomessa järjestysluku ilmoitetaan pisteellä, siis esim. 39. eikä mikään 39:s!
363. HT21.6.2008 klo 14:42
Pajen: mihin tekstiin tai tapaukseen mahdat viitata järjestysluvusta puhuessasi, mutta asia ei ole aivan yksioikoinen.

Pätkä jutusta "Järjestysluvun ilmaiseminen numerolla" Kielikellon numerossa 1/2006.

---------------------------
Numero voidaan osoittaa perusmuotoiseksi järjestysluvuksi esimerkiksi merkitsemällä vastaavan peruslukua osoittavan numeron perään piste:

1. (ensimmäinen)
58. (viideskymmeneskahdeksas)
----

Toiseksi järjestysluvun tunnus voidaan merkitä numeron perään kaksoispisteellä erotettuna.

2:nen (toinen)
5:s (viides)
11:s (yhdestoista)

Tämä merkintätapa on yksiselitteinen etenkin silloin, kun järjestyslukua seuraa virkkeen loppupiste:

Hän oli kilpailussa 15:s.
---------------------------
364. TJV21.6.2008 klo 14:56
Pajen, HT: Kirjoittelin joissakin FIFA:n rankingia koskevissa
kommenteissani järjestyslukuja Pajenin kritisoimaan tyyliin.
Ajattelin Pajenin jutun luettuani, kysyä HT:n mielipidettä.
Sitä ennen katselin tapauksia Sari Maamiehen v. 2000
tarkistamasta Terho Itkosen kirjasta Uusi kieliopas.

Tavallisempi tapa arabialaisia numeroita käytettäessä on piste,
jos järjestysluvun sija ilmenee seuraavasta sanasta.
Esim. 4. kantopiiri; jäi 7. sijalle; teoksen 12. osassa; viivyn
matkalla 26. päivään asti.
Ei sen sijaan: "Nieminen ja Salminen olivat 6. ja 7.
vaan paremmin 6:s ja 7:s
365. mari21.6.2008 klo 18:06
olen yrittäny vaikka kuinka täyttää tätä ristikkoa yksin
ja lukemalla mut en oikeen ymmärrä kaikkia vihjeitä.
en ole kehannu kirjottaakaan kysymyksiä,
kun edellisessä ristikossa kyselin niin kaikki meni niin
nolosti. HT vastaili ja minä kyselin enkä ymmärtäny
yhtään mitään vastauksista. sitten meni niin överiksi
että tajusin meidän puhuvan täysin eri naisesta.
myönnän että oli kova kynnys tulla tänne uudestaan.
haluan nyt kysyä yläpuoliskon oikealla reunalla Ahosesta
n. 5 cm alaspäin vaakaan LIKI SAMAA ALUTTAKIN ja VARUSTELIVAT. luulen että siellä mulla on jotain väärin.
auttaisiko joku?
366. TJV21.6.2008 klo 18:24
mari: Siirry säikeelle HS 2489. Nuo ovat sieltä.
367. pekka4.7.2008 klo 20:19
Tulipa taas laatijan ratkaisu, josta ilmeni, että mitähän sikulia tämä taas onkaan; yhtä rupellia taas viskottu.
Voisi vihjeet joskus edes sopia vastauksiin.visaversus.
Laatija imee kahvia ehkäpä likaa kupistaan ja se on mennyt väärään aukkoon?
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *