KESKUSTELUT > RISTIKOT > NIMIMERKKI VS. OMA NIMI

4026. Nimimerkki vs. oma nimi

sivullinen5.6.2008 klo 13:14
Toisissa säikeissä on jonkin verran käsitelty kysymystä nimimerkkikäytännöstä nettikeskustelussa. Asia on mielestäni sen verran laaja ja yleistäkin mielenkiintoa omaava, että ansaitsee oman ketjunsa. Sitä paitsi Hesari- ja Iltiskovisketjut ansaitsevat pysyä otsikkojensa aiheissa! ;o)

On esitetty, että keskustelussa pitäisi käyttää omaa nimeä.

Vielä minun lapsuudessani ei maalla ovia lukittu yöksi. Kun talo jätettiin tyhjilleen, joskus pitkäksikin aikaa, oli tapana laittaa luuta ovenpönkäksi kertomaan, että talonväki on poissa. Homma perustui pienessä kyläyhteisössä luottamukseen; kaikki tunsivat toisensa ja sosiaalinen kontrolli piti huolen siitä, että jos joku olisi käyttänyt luottamusta väärin, hänet olisi nopeasti palautettu ruotuun.

Miten tuo liittyy nimimerkkien käyttöön nettikeskustelussa? Emme elä enää kyläyhteisössä: pikitietä pääsee ventovieraskin kulkumies kenen pihaan vaan milloin vaan, ja mökkirosvot putsaavat paikat joskus hyvinkin ammattimaisesti. Ei ole syytä jättää ovia lukitsematta eikä luutaa ovelle. Internetin myötä myös virtuaalinen maailma on pienentynyt; maailmasta on tullut kylä, tai ehkä pikemminkin maailma on tullut kylään. Ns. identiteettivarkaudet ovat todellisuutta. Emme elä enää lintukodossa.

Vaatimus oman nimen käyttämisestä kaikkialla netissä on sama kuin vaatimus ovien jättämisestä lukitsematta. Ihmettelen, miksei johdonmukaisuuden nimissä vaadita samantien myös sähköpostiosoitteen ja luottokortin tietojen julkaisemista nimen perässä. Sepä se vasta selkärankaa osoittaisi, ja antaisi mielipiteille painoarvoa!

Leikki sikseen. Jatkuvasti meitä varoitellaan, ja syystä, erilaisista tietoturvaan liittyvistä vaaroista. Varoitetaan antamasta sähköpostiosoitteita epäilyttäville kyselijöille, varoitetaan klikkailemasta "olet-jo-voittanut-sata-miljoonaa-dollaria-lotossa " -linkkeihin. Nuorempi polvi, joka on sisäistänyt internetin elämänsä alusta alkaen, ui verkossa kuin kala vedessä. Heille nimimerkkien käyttö oman identiteetin suojana netissä on maailman luonnollisin asia. Mutta meissä vanhemmassa väessä on paljon sellaista perisuomalaista sisupussimentaliteettia. P*rkele, mää sanoon mitä mää ajaattelen ja tulkohon sitten vaikka mikä! Raukat vain menköhön nimimerkin taa! - Tuossa on kyllä jotain ihailtavaa, mutta ei siinä mitään mieltä ole.

On esitetty myös, että mielipiteen painoarvo riippuisi siitä, käyttääkö nimimerkkiä vai omaa nimeä. Tai että nimimerkin takaa on helppo ikään kuin ampua puskasta.

Minun mielestäni mielipiteet ja kirjoitukset puhuvat itse puolestaan. Joka haluaa käyttää intimiteettisuojaansa väärin ja ampua puskasta, ampuu omaan jalkaansa. Sitä toki tapahtuu tämän tästä. Se on ikävää, mutta sellaista elämä on. Kirjoituksen hyvyys tai huonous, tai siinä esitettyjen ajatusten hyvyys tai huonous, eivät riipu siitä onko se kirjoitettu nimimerkillä vai nimellä. Todistaakseni tämän julkaisen tämän saman kirjoituksen nyt myös "oikealla" nimellä. Olkaa hyvä ja vertailkaa.
2. Matti Meikäläinen5.6.2008 klo 13:15

3. sivullinen5.6.2008 klo 13:18
Edellisiin viesteihin viitaten:

Selvyyden vuoksi mainittakoon, ettei oikea nimeni ole Matti Meikäläinen. Se ei ole myöskään Harry Haapalainen, Erkki Vuokila, Mark Twain eikä Vladimir Lenin. Mutta kenenä tahansa noistakin olisin voinut esiintyä. Miettikääpä hetki sitäkin.
4. Jukkis5.6.2008 klo 14:01
En minä kyllä ymmärrä sivullisen esittämiä uhkakuvia. Siis että ne jotenkin liittyisi käsiteltyyn asiaan, eli oman nimen käyttöön vs. nimimerkin käyttöön nettikeskustelussa. Jos joku haluaa toisen nimellä esintyä, niin käyttökelpoisia nimiä löytyy esim. puhelinluettelosta ihan siitä riippumatta, kirjoitellaanko tänne omalla nimellä vai ei.
5. sivullinen5.6.2008 klo 14:09
Jukkis, tarkoitukseni ei ollut esittää mitään uhkakuvia, vaan perustella maalaisjärkeen käyvästi, miksi nettikeskusteluissa lähtökohtaisesti ei käytetä eikä tulekaan käyttää omaa nimeä.

Taisi vaan käydä taas kerran niin että kirjoitin enemmän kuin hyvin.
6. pelaaja5.6.2008 klo 14:50
sivullinen: todellakin, kirjoitit enemmän kuin hyvin eli tosi hyvin. Emme tarvitse sormenjälkinäytteitä ristikkokeskusteluihin.
7. HT5.6.2008 klo 16:17
Takavuosina lehtien yleisönosastoissa harva kirjoitus oli varustettu nimellä, nyt esimerkiksi Helsingin Sanomat ja täkäläinen Kaleva eivät hyväksy nimimerkkikirjoituksia kuin poikkeustapauksessa. Ennen vanhaan käytin yleensä nimimerkkiä tai nimikirjaimia, mutta nimeltä mainittuja ihmisiä arvostelin vain omalla nimelläni.

Nettikeskustelussa Hesari ei vaadi nimeä näkyviin, mutta vaatii rekisteröitymisen ja muistaakseni alussa tutkii, että ilmoitetut tiedot pitävät paikkansa. Kalevalla moisia mutkia ei ole, mutta viesteissä on ennakkosensuuri, ja niin on Hesarissakin.

Kahdessa purkissa olen kirjoitellut omalla nimelläni, toisessa vapaaehtoisesti ja toisessa senkin vuoksi, ettei muuta käytäntöä suvaittu. Mitään haittaa ei tuosta vuosien mittaan ollut. Tämän foorumin kirjoittajista muutaman henkilöllisyys tiedetään, mutta liekö se seikka ollut ankarakin rasitus heille?

Sinänsä samantekevää minulle, kuka täällä kirjoittaa, nimet eivät kiinnosta. Yksi lysti olisi sekin, jos astuisi voimaan rekisteröitysmispakko ja/tai velvollisuus kirjoittaa omalla nimellä. Ei taida kukaan joutua terrorin kohteeksi, vaikka omana itsenään kehuu Aulis Lehdon ristikkoja tai kysyy neuvoa Ilta-Sanomien kovikseen.
8. pelaaja5.6.2008 klo 16:55
HT: kaikki eivät varmasti osaa luonnostaan pysyä niin tiukasti asialinjalla kuin sinä. Myöskään velvollisuus julkistaa itsensä ei ole kaikille yksi lysti. Ei ainakaan minulle. Sekoaisin varmasti sanoissani, jos joutuisin kameran edessä sanomaan käsipäivät koko kansalle enkä olisi sitä itse halunnut. No ei kait siinä terrorismia tarvi pelätä mut silti. En osallistuisi. Ja minä ainakin olen kiinnostunut nimistä. Siis jopa nimimerkeistä. Aina kun tulee kommentti, katson kuka sen lähetti. Ei riitä pelkkä taivaasta tipahtanut lause. Kaiken kaikkiaan on kuitenkin mukavampaa, ettei tiedä kuka se persoona oikeasti on. No ehkä olen sitten turhan estoinen.
Joten kiitos ei. Meitä valvotaan muutenkin liikaa.
9. HT5.6.2008 klo 20:40
Pelaaja: "Ja minä ainakin olen kiinnostunut nimistä. Siis jopa nimimerkeistä."

Ja minä siis tarkoitin nimenomaan nimiä puhuessani kiinnostuksen puutteesta. Onko TJV Timoteus Johannes Vesala, Anna Torvelainen vai mikä, välikö hällä. Nimimerkki on eri asia, jokin sellainen totta kai kuluu asiaan. Hankalaksi menisi, jos kaikki jutut tulisivat lähteestä X.

Vielä pieni muistelu. Lienen jutustellut omalla nimelläni neljään sanomalehteen ja kolmeen aikakauslehteen, ja toistaiseksi on tullut yksi ainoa muunlainen reagointi kuin vastakirjoitus. Päivittelin Tuulilasissa hintaa, jota merkkiliikkeessä haluttiin varaosasta, ja lehden ilmestyttyä eräs miekkonen soitti toiselta paikkakunnalta. Hän kysyi, olinko kirjoittaja ja kun sanoin jep, hän kertoili omista kokemuksistaan. Oli oikein rattoisa tarinatuokio.
10. pelaaja5.6.2008 klo 21:19
HT: joo, kun yrittää sanoa sanottavansa mahdollisimman lyhyesti, niin jotain 'tärkeää' jää aina pois. Eli jos vaikka olenkin utelias muuten vaan, niin en minäkään tarkoita, että haluaisin tietää, onko esim. HT kääntäen Tiina Hannele tai sitten Hannes Tuulispää. Kunhan se vaan on joku. Eikä X. No en tiedä, kuinka hankalaa se sitten olisi, jos kaikki olisivat nimimerkkiä X. Jos kerta vaan jokin asia halutaan tietää tai antaa eteenpäin. Mutta tylsää se olisi.
11. sivullinen5.6.2008 klo 21:20
Ilmeisen huonosti osasin itseäni tuossa alustuksessani ilmaista.

En ole halunnut väittää, että jos kirjoittaa nettiin omalla nimellään niin taivas putoaa niskaan. Halusin sanoa, että nettikirjoittelussa keskustelupalstoilla esiinnytään LÄHTÖKOHTAISESTI nimimerkillä, ei omalla nimellä - että tuo on aivan yleismaailmallinen käytäntö joka on myös hyvin perusteltavissa. Joka vaatii muuta tyyliin "nimimerkillä kirjoitetut mielipiteet ovat arvottomia ja niiden kirjoittajat ikäviä ihmisiä" syyllistyy mielestäni pienimuotoiseen palstafasismiin.

(Saas nähdä millaisia reaktioita tämä kirvoittaa... ;o)
12. ö5.6.2008 klo 21:21
Nimimerkillä voi myös ilmaista identiteettiään. Ennen kirjoittelin tänne etunimelläni, mutta se rupesi tuntumaan falskilta. Sitten monien kokeilujen jälkeen löysin ö:n ja totta tosiaan, sehän olen minä!

Kerran kokeilin isoa Ö:tä. Joku kehuikin minua profiilin nostosta, mutta palasin nopeasti järkiini. Pieni sen pitää olla.
13. HT5.6.2008 klo 21:51
Sivullinen: se on selvä, ettei yksikään kirjoitus ole automaattisesti huono nimen puuttumisen takia eikä hyvä siksi, että alla näkyy kirjoittajan nimi. Epäilemättä tuossa suhteessa reagoidaan turhankin jyrkästi. Sellaistakin olen nähnyt, että omalla nimellään kirjoittava ikään kuin pullistelee "rohkeudellaan" ja vaatii kaikkia muitakin tulemaan ulos kuoresta. Tuossa tilanteessa en nähnyt mitään syytä olla samaa mieltä, vaikka itsekin panin nimeni näkyviin. Ei ole minun asiani tietää, miksi joku haluaa käyttää nimimerkkiä, ja niin kauan kuin jutustelu pysyy asiallisena, homma on harasoo.

Tiedetään, että nimen edellyttäminen parantaa tasoa, muun muassa v:llä alkavat sanat vähenevät, mutta helposti käy kuten jollekin saitille, josta Hesarissa taannoin kerrottiin: viestien taso kyllä nousi, mutta määrä väheni niin rutkasti, että koko saitti lopetettiin.
14. pelaaja5.6.2008 klo 22:26
Oli hauskaa näin lomalla muun löhöilyn ohessa olla täällä 'päivystämässä'. Ja, tässä keskustelussa kaikki käyttivät nimimerkkiään, kaikesta huolimatta.
Sivullinen: en löytänyt kommenttia, jossa taivas olisi pudonnut jonkun niskaan (ellei sitten minun kättelyni..)
Kyllä HS-ringissä ainakin asiat sujuvat ja v-juttuja ei paljon oo tarvinnut nimimerkeiltä lukea.
Ja mistä sen tietää, jos vaikka minäkin olen Pentti Einari Laaja. Jos olisin, olisin lähellä julkistumishalua.
15. Aksu5.6.2008 klo 22:34
Kannatan edelleen nimimerkin käyttöä. Ja toivon, että nimimerkilläkin kirjoittajat käyttävät sellaista siivoa tekstiä, jonka voisivat allekirjoittaa myös omalla nimellään.

Epäasiallisesta kielen käytöstä en pidä lainkaan ja tulen jättämään sen aivan huomiotta. Yhden kerran olen säälistä vastannut eräälle räyhälle, kun ei kukaan muu hänelle vastannut. Tästä lähtien hänenlaisensa jääkööt oman onnensa nojaan. Yritän pysyä heistä erossa.

Hyvää ötyä! Huomenna on uudet haasteet!
16. IiKoo6.6.2008 klo 10:37
Mark Twain oli Samuel Langhorne Clemensin käyttämä nimimerkki...
17. TJV6.6.2008 klo 12:59
Mark Twainin sanotaan olevan kaikkien pakinoitsijoiden isä.
Keneltähän Mark mahtoi tyylinsä omia?
18. iso S6.6.2008 klo 19:28
Nimimerkillä tai omalla nimellä kirjoittaminen kytkeytyy väistämättä rekisteröitymispakkoon. Jotta oltaisiin varmoja että kirjoittaja on se joksi hän itsensä esittelee, pitäisi nimi ilman muuta rekisteröidä ja ylläpidolla olla jokin keino tarkistaa että rekisteröityjä on se kuka hän väittää olevansa. Pidän tuota kuolleena syntyneenä ajatuksena.

Nimimerkkien (voi olla myös oikea nimi) rekisteröiminen ilman varsinaista tunnistusta on toinen juttu. Siinä ei tarvitse henkilöllisyyttä todistaa, mutta lukijoilla on se (kohtalainen) varmuus että nimimerkki X on aina yksi ja sama henkilö. Tämä voi osoittautua tarpeelliseksi sitten jos alkaa esiintyä tahallista ja toistuvaa toisen nimimerkkinä esiintymistä. Omalta osaltani en ole sellaiseen vielä viidessä vuodessa törmännyt, mistä lämmin kiitos kaikille.

Toinen syy mahdolliseen rekisteröitymispakkoon ovat kaunaiset räksyttäjät jotka hankkivat omille näkemyksilleen näennäistä kannatuspohjaa kirjoittelemalla useilla nimimerkeillä. Tätä lienee tapahtunut, ainakin vahvoja epäilyjä on esitetty. Tämän estämiseen ylläpidolla lienee jonkin verran keinoja mutta ei läheskään aukottomia, jos ei mukaan saada jonkinlaista todellista henkilöllisyyden varmistamista rekisteröitymisen yhteyteen.

Itse olen vahvasti sen kannalla että nimimerkillä kirjoittaminen sallittakoon. Käyttämäni nimimerkki on kuvitteellinen nettihenkilö jonka mielipiteet ja käyttäytyminen poikkeavat jossakin määrin omasta minästäni. Tämän henkilön mahdollisista myönteisistä piirteistä hankkiuduttaisiin eroon jos iso S nitistettäisiin. Minun kiistämättömät kielteiset piirteeni nousisivat tilalle ja siinä menisi useammatkin yöunet, onneksi eivät omani :-)

Epäkohtia voidaan yrittää suitsia rekisteröitymispakolla jos tilanne niin vaatii. Jotkut kirjoittajat ovat ilmoittaneet siinä tapauksessa siirtyvänsä katsomoon. Asioilla on puolensa, hyvät ja huonot.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *