KESKUSTELUT > RISTIKOT > HELPOHKOT RISTIKOT ILAHDUTTAVAT

4002. Helpohkot ristikot ilahduttavat

geirge23.5.2008 klo 18:46
Minusta on mukava lukea Hesarin ratkojien juttuja ja katsoa ketjuilijoiden ketkuiluja, mutta kun itsekseni puuhailen, helpohkot ristikot rentouttavat, etenkin semmoiset joissa on monipuolista suomalaista sanastoa. Toisaalla puhutaan sanoista antu, tanta ja itil ja ne ovat juuri sellaisia, joita ei haluaisi ratkomassaan ruudukossa tuijotella.
2. Owlie24.5.2008 klo 12:55
geirge:
Ostan joskus Iisakin. En tiedä tunnetko. Vaikeimmissa on kyllä pähkäiltävääkin.
Toukokuun Iisakissa ei ollut enää Aulis Lehdon laatimusta.
3. Bella24.5.2008 klo 15:42
Hei geirge ja Owlie:
Minulle tuli Iisakin visaiset n. 10 v.
Alussa helpot ja loppua kohden vaikenivat.
Lehdessä oli muistaakseni 20 - 25 tehtävää.
Ilmestyi kerran kuukaudessa.
Jotenkin leipäännyin siihen (Lavonius jaksoi olla hankala).
Sen jälkeen Sana Sepot lehti on tullut.
Siihen en ole todellakaan kyllästynyt.
4. geirge24.5.2008 klo 21:12
Kaikenlaista olen kokeillut ja kokeilen. Iisakin visaiset on minulle liian vaikea.
5. OR27.5.2008 klo 10:26
Olen Iisakin visaisten tilaaja ja tykkään , että pitää olla pähkäiltävää. Käytän googlea ja eri hakuteoksia apuna.Iisejä en viitsi täyttää enää. Sudokukoukkuun olen myös jäänyt. Jospa se dementia vähän siirtyisi tällä.
6. Taata27.5.2008 klo 17:35
Nostalgiaa kaipaaville ja erilaisuutta hakeville minulla on tässä juuri täytettynä Ahjo-lehden viimeisin ristikko. Ei ollut
aivan helppo juttu, kun oli niin pienellä osa vihjeistä. Tässä
ristikko sellaisille, jotka kaipaavat tuulahdusta menneiltä ajoilta, jolloin ristikkosäännötkään eivät olleet niin tiukat ja ahtaat kuin nykyään ja erilaisuus oli kunniassaan eikä tietokoneista tietoakaan. Esa Aikoma palauttaa menneet ajat mieleen eikä nykyjulkkiksia tarvitse tietää.
7. ?27.5.2008 klo 17:46
Mutta mennet pitää?
8. geirge27.5.2008 klo 21:19
Olenko minä tosiaan näin yksin ajatuksineni?
9. Bella27.5.2008 klo 21:35
OR:
Eikö sinun mielestäsi siinä alussa ole
aika paljon helpompia tehtäviä ja
lopussa niitä vaikeampia.
Vai onko lehti muuttunut 4-5 v aikana?
10. Jaska27.5.2008 klo 21:48
Tarkoitatko geirge, ettei kukaan muu pidä Iisakin visaisia liian vaikeana itselleen? Älä huoli. Kyllä lehteen tutustuneista monet ajattelevat samoin, vaikka eivät ilmoittaudukaan täällä.
11. Bella27.5.2008 klo 22:00
Jaska:
Siinä on alussa suurin osa helpohkoja. Ihan
lopussa on muutamia vaikeita.
Niitä voi ratkaista ja lähettää vain mitkä osaa.
Ei koko lehteä tarvitse lähettää.

geirge:
Jos ne tuntuvat liian vaikeilta iisakilla on myös
helpommin ratkottavia.
12. geirge27.5.2008 klo 22:11
Olen iisakin helpompia ratkonut eivätkä hassummilta tunnu. Ehkä liikaa mukana tosi helppoja, "lapsellisia", kuten monissa helpoissa lehdissä.

Jotenkin tuntui vain, etteivät muut niin helpohkoista välitä.
13. hunaja27.5.2008 klo 22:17
Näin visaisia rakastavana pitää todeta että Iisakin visaisimmatkin ovat aika helppoja.Kirppu ja Karikko olivat aikoinaan minun mieleeni,nykyisin pelikaanit sekä Sanaseppo.Kovis iltiksessä on joskus hyvinkin haasteellinen,samoin hs-ristikko,tosin harvemmin.
14. Bella27.5.2008 klo 22:18
geirge:
Helpoista on melkein jokainen aloittanut
ja kun joku tuntuu liian helpolta, tai kuten itse
sanoit tosi helppoja, "lapsellisia", niin hankkii
aina jonkin asteen vaikeampia jne.
Silloin se halu ristikon täyttämiseen säilyy.
15. Libero27.5.2008 klo 22:23
geirge: Tarkoitukseni oli naputella välittömästi sinulle vastausta, mutta olen vain aikaillut. Helpohkot ristikot ilahduttavat erityisesti silloin, kun niissä on jokin kiva juju. Tämä sivusto, jota itselläni ratkojana on paljosta kiittäminen, on tehnyt minusta tosi krantun. Toki luonnekin on ollut jo valmiiksi nirso. :)

Kun haluan ratkoa helppoja ja helpohkoja ristikoita, otan tätä nykyä kryptourakan, jonka aloitan sokkokryptoista ja lopetan valintakryptoon. Välimaaston sovitan sitten kaikkia muita kryptomuunnelmia.

Olin vielä jokin aika sitten sitä mieltä, etten ikinä jätä helppoja ja helpohkoja kuvaristikoita pois ohjelmasta. En olekaan jättänyt, mutta olen niiden määrää melkoisesti vähentänyt. Raadollisesti valitsen tuosta ryhmästä mieluisimpien laatijoiden ja mieluisimpien kuvittajien töitä. Sanaseppo-lehti on poikkeus. Siitä katson myös useimmat helpohkot, koska ne ovat erilaisuudessaan ja ainutlaatuisuudessaan mielenkiintoisia. Monet laatijanimet ovat ainakin minulle olleet uusia tuttavuuksia.

Mikäli helpohkon ristikon pääkuva vetää tavalla tai toisella puoleensa, niin ilman muuta paneudun siihen. Hyvä esimerkki oli Teemu Pallosen ristikko huhtikuun loppupuolen Ilta-Sanomissa. Aukeaman ristikossa oli kuusi pääkuvaa, joilla ei ensi silmäyksellä näyttänyt olevan mitään tekemistä keskenään.

Tunnistin yhdestä kuvasta kapellimestari Osmo Vänskän. Mitä ihmettä Vänskä tekee ristikossa, jossa muut kuvat esittävät jääkiekkoilijaa, lintua, perhosta, jotakin lakkovahtibanderollia ja puuta pesään pökkäävää miestä!? Kuvista tulleet ratkaisusanat yllättivät: vänskä, kapteeni, korppi, amiraali, lakkokenraali ja saunamajuri...
16. geirge27.5.2008 klo 23:05
Liberossa on sielunveljeyttä/sisaruutta. Tosin luulen, etten itse koskaa yritä siirtyä korkeammalle. Pelkään rentoutumisen tärveltyvän.
17. Bella27.5.2008 klo 23:17
geirge:
Kyllä se rentoutuminenkin voi "tärveltyä".
Silloin tietää, että on hyvä ristikko, kun
ei malta sitä lopettaa ennekuin se on täysi.
Se ei saa kuitenkaan häiritä. Ei myöskään estää
muita toimia.
Eikä missän nimessä hermostuttaa!
Jos niin tapahtuu ristikko pois, myöhemmin
voi koittaa uudelleen ja jos senkin jälkeen hermostuu
eikä se avaudu.
Silloin se ei ole sinun ristikkosi.
18. iso S27.5.2008 klo 23:48
Kyllä helppojen ristikoiden ystäviä on pilvin pimein, vaikka täällä on äänessä enemmän keskisten ja kovisten ystäviä. Sen näkee lehtien myyntiluvuista. Parhaiten menevät kaupaksi sellaiset lehdet joiden nimessä on sana "helpot". Pelkästään visaisia sisältävät tuppaavat kuolemaan ostajakunnan vähäisyyteen.

Itse ratkon vaikka tiistai-Iltiksen lastenristikon ja saan siitä tietynlaista iloa, vaikka kyvyt (taas se kissanhäntä nousee...) yltävät keskistasolle. Kuka mitäkin ristikoista hakee! Minä kiinnitän ratkomiskokemuksen lisäksi huomiota lopputulokseen. Hyvin laadittu ristikko on hyvä, olivatpa vihjeet helppoja tai vaikeita. Ainahan voi toivoa että seura tekee kaltaisekseen, joten on parempi olla hyvien kuin huonojen ristikoiden seurassa.

Helppous ja helpohkous ovat tietysti hyvinkin suhteellisia käsitteitä. Löytyy ratkojia tai ratkontayritykseen pakotettuja joille helpoinkin ristikko on liian vaikea kun ristikoiden peruskäsitteet eivät ole selvillä ja yleissivistys on harsomaisen röpelöinen.

Minusta tiistai-Iltiksen historistikko ja uutisristikko ovat yleensä helpohkoja ja hyvä niin. Teema tuo ratkontaan omat haasteensa jos aihepiiri ei ole omaa vahvinta alaa, jolloin seinä nousisi pystyyn jos muiden ratkisusanojen vihjeet olisi kikkailtu ylikireiksi. Näissä ristikoissa kiteytyy ristikoiden yksi ulottuvuus kauneimmillaan.

Monet ratkojat haluavat kehittyä ja kehittyvätkin, jolloin saattaa käydä niin että helppoihin kyllästyy kun niissä ei ole sopivaa haastetta. Tämä on luonnollista jos näkee ristikot vain pulmatehtävinä joiden arvo nollaantuu siinä vaiheessa kun ne ratkeavat. Voi tietysti olla niinkin että rajallinen aika halutaan käyttää siihen tasoon joka parhaiten vastaa omaa osaamista.

Niin tai näin, on hyvä että laatijat tiedostavat vaikeusasteen merkityksen ja laativat tietoisesti eritasoisia tehtäviä eritasoisille ratkojille. Jokainen tulkoon haluamansa tason kanssa onnelliseksi.
19. Bella27.5.2008 klo 23:59
Hunaja:
Meitä on niin monenlaisiin ristikkoihin "hurahtaneita".
Minulla ja sinulla on pitkälle sama "tausta" ristikkojen
suhteen. Tosin en ole Kirppua , Karikkoa, enkä Pelikaania
ratkonut koskaan, koska se ensimmäinen lehti, jonka
tilasin oli Iisakin visaiset.
Iisakissa ainoa jonka kanssa en päässyt ymmärrykseen
oli Lavonius.
Taistelin sen täyteen, siis sen vakeimman, mutta
jotenkin en pitänyt hänen tavasta laatia.
Jotenkin sitten "leipäännyin" siihen lehteen ja sen jälkeen
minulle on tullut Sana Sepot.
Iltiksen kovis kolmella pallolla on jäänyt monta
kertaa täyttämättä. Riippuu kuka on laatija.
20. geirge28.5.2008 klo 00:21
Kuten iso S sanoi, helppous ja helpohkous ovat suhteellisia ja minulle olennaisia. Liian helppo on liian helppo. Helpohko on sopiva. Kyllä se laatijastakin riippuu myös helpohkoissa. Iltapäivälehtiä en ole saanut ostettua. Pitäisiköhän kokeilla ristikoiden takia.
21. Bella28.5.2008 klo 00:35
geirge:
Suosittelen IS ristikoita. Siellä on sitäpaitsi hyvät
palkinnot jos Onnetar suosii.
Muistaakseni 250 eurosta lähtien.
22. geirge28.5.2008 klo 00:40
Kiitos kiitos. Voi olla, että saan aikaiseksi. Ratkaisuja en kyllä lähetä, se on periaatepäätös, oli palkinto kuinka suuri tahansa. Eiköhän sitä isoa rahaa ole tavoittelemassakin moninkertainen vastaajamäärä.
23. Erikoistutkija28.5.2008 klo 00:47
iso S:
Mistä johtuu sellainen tunne, ettei joku laaija koskaan
miellytä, tai ei sovi, vaikka monta vuotta on tarkastanut
että on onnistunut tekemään hänen laatimansa
ristikon oikein. Silti ei tule milloinkaan kontaktia,
eikä mukavaa oloa?
Uskon, että tiedät mitä tarkoitan!
Kaikkea hyvää. Ystäväsi
24. OR28.5.2008 klo 09:57
Iisakin Visaiset ovat pysyneet samanlaisena,alussa helpohkoja ja
loppuun vaikeutuu. Lavoniuksen ristikoissa aistin vähän huumoria,mutta Auliksen ovat " pirullisia". Tavuristikot ovat saaneet myös suosioni.
25. Ritu28.5.2008 klo 11:40
Kyllä minun täytyy tunnustaa, että olen tehnyt jo jonkin aikaa paluuta visaisista helpompaan suuntaan. Visaisista toki tulee erilainen mielihyvän tunne, kun ja JOS sen onnistuu joskus kokonaan ratkomaan.
Mutta yhtä lailla kiireisen päivän keskellä kahvitunnilla on mukavaa täytellä helpompikin ristikko. Ei minun fiilistä latista yhtään se,ettei ristikon päällä kellu kolmea palloa.
Kun aika on kortilla (kiitos uuden työni), niin visaisia ei yksinkertaisesti tälläinen hidas hämäläinen ehdi ratkomaan, vaikka kuinka tekisi mieli.Ristikoiden kesken jättäminen ei sovi ainakaan minun luonteelle ollenkaan. Ne ratkotaan jos kerran aloitetaan.
Tosin kaikki Ilta-Sanomien kovikset otan joka viikonloppu talteen mappiin. Jospa ne ehtis ratkoa sitten joskus tulevina eläkepäivinä. On ainakin eläkkeellä ollessa yritettävä pitää itsensä hengissä, että ehtii ne ratkoa ;). Huolena vaan se, että kestääkö tuo Ilta-Sanomien painomuste nämä kaikki vuosikymmenet.
Ristikoita tutkii muuten sellaisetkin, jotka ei niitä ratko. Tuttavani, jolle tulee 7-päivää lehti, ei ratko, mutta katsoo joka kerta, mitä hauskaa Mäkelän Markku on piirrellyt lehden ristikkoon.
26. geirge28.5.2008 klo 14:10
Hauska kuulla, Ritu. Erikoistutkijan teksti taisi olla sisäpiirin juttuja.
27. RA28.5.2008 klo 16:06
Minunkin "ratkojaurani" on edennyt suunnilleen samoin kuin Ritu tuossa kuvaili (jos nyt oikein ymmärsin);

Ensin helppoja, sitten vähän vaikeampia, sitten koviksia. Sitten hullaantuminen koviksiin niin, etten varmaan pariin vuoteen muita tehnytkään. Ja vähän oli tehtävää - koviksia kun ei ole kovin paljon tarjolla.

Viimeisin vaihe on paluu tekemään kaikenlaisia. Kun helpon tai helpohkon ristikon ulkoasu ja/tai pääkuva(t) ovat tarpeeksi uteliaisuutta herättäviä, niin "pakkohan" se on tehdä, että saa selville laatijan ristikkoon ujuttamat jutut.
- Uteliaisuutta herättäviä? Libero antoi 27.5.2008 klo 22:23 hyvän esimerkin. Varmasti on muitakin, mutta vaikkapa IS:n joka päivä ilmestyvissä helpohkoissa on usein jotain, joka on "pakko katsoa".
28. neiti x28.5.2008 klo 16:34
Helpoissa ristikoissa tulee vastaan hauskoja juttuja ja niitä tarvitaan - suurin osa ratkojista ei innostu kovin pulmallisista.

Olenkohan "väärän" firman kannattaja, sillä lähibaarissa iltapäivälehtiä nähdessäni minä kyllä tartun Iltalehden ristikkoon - se tuntuu sopivalta siihen eräänlaiseen ajantappotarkoitukseen. Sen sijaan ne liitteet, joissa se historistikkokin on, eivät jostain syystä minua houkuttele ratkomaan. Niistä joskus kokeilen niitä muita tehtäviä - vaihteeksi (esim. sudoku ja japanilainen).

Hesariin olen totaalisen kyllästynyt ollut jo pitkään, samoin ristikontäyttäjätuttavani. Niinpä sitten siirryin kaverin suosituksesta Punaiseen Pelikaaniin, siitä huolimatta, että ne vaikeimmat eivät ratkea omin voimin. Hauskaa on ollut!
29. iso S28.5.2008 klo 18:21
Erikoistutkija: ei kai siinä sen kummempaa ole ristikoissa kuin musiikissakaan. Jotkut tykkäävät tehdö tietyntyyppistä musiikkia ja toiset muunlaista. Eri ihmiset tykkäävät sitten kuunnella erilaista musiikkia. Jos kemia ei pelaa yhteen jonkin laatijan kanssa niin ei auta vaikka kuinka monta vuotta vastakarvaan silittelisi.

geirge: enpä tiedä oliko erikoistutkijalla sen kummempaa sisäpiiritietoa tai -juttua. Luultavasti on vain pannut merkille että olen joskus kirjoittanut jotain tuon suuntaista. Olenhan häärinyt täällä jo viis vee niin että siinä ajassa ehtii olla milloin mitäkin mieltä. Erikoistutkijan henkilöys ei ole tiedossani joten en osaa sanoa oliko tuo ystävyys pelkkää kohteliaisuutta, kirjoituksiini perustuvaa sielujen sympatiaa vai tunnemmeko sittenkin toisemme oikeasti. Tämä on arvioni mukaan vaihtoehtojen todennäköinen järjestys.

Uude(hko)t palstan seuraajat eivät välttämättä tiedä sitäkään että olen vähäistä tuotantoa pusertava sivutoiminen laatija. Se on osasyy siihen että helpotkaan eivät ole menettäneet kiinnostavuuttaan minun silmissäni.
30. Eki28.5.2008 klo 22:13
Helpohkoja ristikoita on mukavinta laatia! Laatiessa voi olla suht lennokas, koska päämääränä ei ole olla tosi helppo. Voi käyttää kirjaimistoa rikkaasti toivottavasti silti sortumatta vaikeisiin sanoihin. Helpoksi tarkoitettuun ristikkoon olen miltei poikkeuksetta joltakin osin tyytymätön. Helpohko taas usein jättää hyvän jälkimaun. Jos laatimus on onnistunut rikkaudessaan, ei vihjeissä tarvitse venkoilla vaan ne(kin) voi tehdä rennolla otteella. Silloin uskon kohderyhmää olevan ratkojankin olevan tyytyväisin, ja oletan kyllä helpohkoilla ristikoilla valtavan kannattajakunnan olemassaolon, sekä todellisen että potentiaalisen. Moni potentiaalinen on jättänyt ristikot törmättyään tylsiin tai liian fakkisanapitoisiin helppoihin tai helpohkoihin ristikoihin.
31. iso S28.5.2008 klo 23:22
Taitaa päteä sama kuin moneen muuhunkin asiaan: ääripäiden tavoittelu aiheuttaa vaihtoehtojen vähenemistä, itkua ja hammastenkiristystä.

Jos oikein idioottihelppoa yrittää niin silloin pitää laatiessa väistellä sanoja kahdesta syystä: ristikkoon tulollaan oleva sana ei oleriittävän tunnettu tai tunnettu sana on sellainen ettei sille ole (käytettävissä olevaan tilaan sopivaa) riittävän helppoa vihjettä.

Jos oikein tiukkaa yrittää vääntää niin taas pitää vältellä joitakin sanoja kun niille ei keksi tarpeeksi kieroa vihjettä ja osa vihjeistä tuppaa silti olemaan sellaisia että ratkojan suuhun tulee väkisin väännetyn kitkerä maku.
32. Bella28.5.2008 klo 23:32
Hei te laatijat:

Kyllä meidän täyttäjien osa on taatusti
se mukavin.
Kiitos siis teille laatijat.
33. geirge29.5.2008 klo 00:19
Kiitän minäkin laatijoiden kommenteista, suuresti! Saisiko muiltakin?
34. Matti29.5.2008 klo 08:49
Minullekin tulee aina välillä tunne, että kyllä meitä ratkojia hemmotellaan. Riittää että investoi esim. tiistain Iltikseen. (Eläköön mainonta!)
35. Zebraze29.5.2008 klo 11:30
Jos tavoitteena on älynystyröiden hierominen
ja aivojen toiminnan ylläpito/kehittäminen,
kannattaa ratkoa aina sellaisia ristikoita, jotka
tuntuvat vaikeilta.

Siksi toivoisin, että Eki julkaisisi uuden lehden:
Kultainen Pelikaani. Hypervaikeita 2 kertaa
vuodessa.
36. Eki29.5.2008 klo 14:41
Monenlaisilla porukoilla on mietitty, millaisessa muodossa visaisia kannattaisi niitä haluavalle joukolle julkaista. Täälläkin asiasta pitkään keskusteltiin. Pelikaanien kustantajalta en ole vihreää valoa uusille julkaisuille saanut.

Team Katalin on aktivoitunut hyvissä ajoin ennen seuraavia SM-kisoja ja aikoo julkaista "mukavan pirullista" tuotantoaan mm. Sanasepossa ja Ilta-Sanomissa.
37. geirge29.5.2008 klo 19:50
Asia onnistuneesti käännähtänyt visaisiin ristikoihin. Kiinnostavaa silti.
38. Bella29.5.2008 klo 23:22
Voisiko joku kertoa millainen ristikkolehti
se Pelikaani on?
Täällä olen kuullut.
Kokemuksia Iisakista ja sanasepoista.
39. Eki29.5.2008 klo 23:38
Mie en ainakaan kehtoo kun oon niien päätoimittaja.
40. Eki29.5.2008 klo 23:40
Siis neljän erilaisen Pelikaanin.
41. Bella29.5.2008 klo 23:49
Hei Eki:
Taisi olla Punainen Pelikaani.
Millä tasolla liikutaan?
Onko siinä paljon muutakin kun kuvaristikoita?
Kehtoo nyt vaan kun on suora kysymys.
42. Eki30.5.2008 klo 00:02
Punainen Pelikaani: helpoista huippuvisaisiin, mukana mm. kolme piilosanaa, sokkokrypto, käärme ja yleensä sanakehikko (36 sivua kuten muissakin)

Paksu Pelikaani: pääosin helpohkoja, muutama visainen, paljon erikoisuuksia, useita tavuristikoita

Musta Pelikaani: helppoja ja helpohkoja ristikoita, mukana kaksi kryptoa, sisään ja ulos, höyryristikko tai sokkelo

Krypto Pelikaani: kaikenlaisia kryptoja
43. Bella30.5.2008 klo 00:25
Eki:
Kiitos tiedoista.
Vielä se, että mistä voi ostaa ja mikä on
viimeisin no ja kauanko on voimassa.
Näistä se on se Punainen Pelikaani,
jonka aion katsoa.
44. Eki30.5.2008 klo 00:44
Punainen on ilmestynyt 15.4. ja sitä saa lehtipisteistä kautta maan, eräissä tarjouksena 2,90, normaalisti 3,90. Vastausaikaa on 25.6. asti.

Uutta Punaista ollaan juuri panemassa painoon. Se on 15-vuotisjuhlanumero ja ilmestyy 15.6. Mukana on pientä spesiaalia, mutta aika perinteinen numero se silti on.
45. Bella30.5.2008 klo 00:50
Kiitos Eki ja hyvää yötä!
46. Bella30.5.2008 klo 18:33
Eki:
Hyvin on myyty punainen loppuun.
Kävin neljä eri paikkaa enkä saanut.
Odotan 15.6. numeroa sitten.
Hyvää perjantaita.
47. Eki30.5.2008 klo 18:41
Lähetä tänne toimitukseen tietosi, niin saat näytenumerona tuon kolmosen.
48. Bella30.5.2008 klo 20:35
Voisiko saada puhelinnumeron?
49. Bella30.5.2008 klo 20:45
Rupesi naurattamaan. En tietenkään sinun,
vaan toimituksen.
En todellakaan tunne toimitusta tai mistä etsiä.
50. Hemuli30.5.2008 klo 20:46
Bella:
Eki taisi mennä muualle! Siksi minä näpytän sen numeron: 040-9104 152
Ratkomisen iloa!
51. Hemuli30.5.2008 klo 20:48
Bella:
Ja enkös töpännyt! Numeron loppu onkin 162
52. Eki30.5.2008 klo 20:56
Toimituksen osoite on tuossa sivun ylälaidassa. Tulee suoraan minulle. Tuosta Hemulin puhelinnumerosta en ymmärrä mitään.
53. Hemuli30.5.2008 klo 21:10
Eki:
Oho! Töppä sitten kai vaan jatkuu. Tuohon numeroon lähetetyllä tekstarilla voi uusimman Paksuni takakannen mukaan tilata Pelikaanit. Olinko ihan tyhmä, kun luulin, että se on toimituksen numero?
54. Eki30.5.2008 klo 21:33
Tämän nettisivun toimituksen osoitteesta saa minun kiintiöstäni Bella yhden lehden. Nuo varsinaiset tilaukset ja semmoiset hoitaa kustantaja. Sori, en tunnistanut numeroa.
55. Libero30.5.2008 klo 22:06
Ensimmäinen Punainen Pelikaani oli kolmisen vuotta sitten itselleni käänteentekevä tapahtuma. Tyyli, laatu ja tunnelma kolahtivat kerralla ja yhä kolahtavat. Olen ihan kuhmuilla koko ihminen.

Katsastin sitten pelikaaninelikon kokonaisuudessaan. Nelikko edustaa omanlaistaan maailmaa. Se on vauhdittanut ajatuksenjuoksua ja terävöittänyt oivalluskykyä, ravinnut runsaasti mielikuvitusta ja tunne-elämää, kutittanut nauruhermoja ja raastanut hermoja. Ristikkoharrastukseen tuli uutta potkua ja sellaista iloa, jota on vaikea kuvata.

Samoja ominaisuuksia yksin tai kaksin kappalein on muissakin ristikkolehdissä, joita yksin kappalein hankin säännöllisesti. Myös niissä on sitä jotakin, koska ne kiinnostavat. Mikään niistä ei kuitenkaan Pelikaani-lehtien tavoin kosketa minua yhtä kokonaisvaltaisesti, vaikka yksittäiset ristikot olisivat kuinka hyviä tahansa.
56. lp30.5.2008 klo 22:56
Kolahdus Pelikaaneihin alkoi heti ensimmäisistä numeroista ja kiintymys on lujittunut vuosien varrella. Pelkkää iloa, vaikka nyt ei enää ihan kaikki ratkeakaan.
57. Timppa31.5.2008 klo 00:16
>Libero ja lp: eikö teitä pelota hirvittävä syyteryöppy sisäpiiriläisyydestä, tiettyyn leiriin kuulumisesta ja markkinoinnista. Pahaa pelkään, että moisia väitteitä tulee tietyiltä nimimerkeiltä. ;)
58. Bella31.5.2008 klo 00:40
Timppa:
Miksi tulisi joku syyteryöppy?
Tuskin tässä mitään pelkäämisen syytä on.
Voisitko kertoa mitä kauheaa on tapahtunut?
59. Bella31.5.2008 klo 01:04
31.5.2008 klo 00.16.
Lähettäjä: Timppa
60. Timppa31.5.2008 klo 01:07
Noh, täällä esiintyy joitakin nimimerkkejä, joiden mielestä kaikki on väärin. Kauheita tapahtumia voit selailla aikaisemmista säikeistä, syytöksiä yms.
61. Timppa31.5.2008 klo 01:08
Mistä oli kyse viestissä 01.04?
62. Bella31.5.2008 klo 01:12
Timppa:
Eikö se ollut sinun nimimerkkisi?
Minä en tiedä teidän tapahtumista.
En myöskään halua lukea niitä.
Minä pidän ristkoitten täyttämisestä!
63. Timppa31.5.2008 klo 01:19
Sorry Bella! Luin vähän huolimattomasti edellisiä viestejä. Vastaus lienee kuitenkin kohdallaan koskien häiriköiviä nimimerkkejä.
64. geirge1.6.2008 klo 17:55
Muistakaa, että helpohkot ristikot ilahduttavat! Koviksissa onkin näköjään joka tavalla enemmän pureskeltavaa.

Kirjoittakaa, geirge odottaa kiinnostuneena!
65. Henry Haapalainen2.6.2008 klo 02:47
Sisäpiiriläinen varoittelee ylläpitoa mahdollisesta syyteryöpystä liiallisen itsekehun takia. Vaikea uskoa, että ketään enää kiinnostaa. Tämän sivuston nimimerkkikirjoituksilla ei ole edes vähäistä vaikutusta lehtien myyntiin.

Hyvien ristikkolehtien tekeminen vaatii armotonta työtä, oikopolkuja ei ole. Netissä roikkumunen kannattaisi vaihtaa luovaan ajatteluun.
66. Jukkis2.6.2008 klo 08:45
Kyllä on vähäistä vaikutusta. Minä ainakin rupesin täyttämään Pelikaanilehtien ristikoita ihan tämän saitin keskustelujen innoittamana.
67. ?2.6.2008 klo 09:48
Eki ja muut laatijat: montako ristikkoa teet viikossa?
68. Eki2.6.2008 klo 09:52
Meiltä (Sanaris Oy) lähtee kymmenisen ristikkoa päivässä. Tekemässä niitä on 20-30 laatijaa ja piirtäjää ja laatija/piirtäjää. Määrä on suuri osaksi sellaisten takia, jotka tekevät vain Pelikaani-lehtiin. Osa laatii useampaan lehteen tai johonkin tiettyyn lehteen (tai nettisivulle). Osa heistä tekee alle puolikkaan ristikon viikossa, osa toistakymmentä.
69. Libero2.6.2008 klo 21:25
geirge: Hiljattain ratkoin tavuristikon, joka sopii säikeen teemaan. Kun ratkaisuaika umpeutui runsas viikko sitten, niin voinkin melko vapaasti kertoa, mikä siinä hetkautti: ajankohtaisuus.

Pääkuvassa oli hauskasti pukeutunut nuori nainen. En tunnistanut. Ratkaisulauseista selvisi, että kuvassa oli piirtäjä, jonka sarjakuva-albumin olin jo hankkinut ja toisen albumin pannut toivomuslistalle.

Milla Palonimestä ja hänen kiroilevasta siilistään oli kyse. Nyt minulla on rintamerkkikin... Tosin kiinnitin merkin keittiön ikkunaverhoon.
70. Henry Haapalainen3.6.2008 klo 02:18
Minä ratkon mieluiten helpohkoja tai keskivaikeita. Hyviä vaikeita löytyy todella harvoin. Ehkä seuraavilta: Lavonius, Pöyhönen, Vuokila, Hyvönen, Simberg, Luukkala. Omakin nimeni voisi tuohon listaan jonkun mielestä kuulua, mutta minulle omien tuotosten ratkominen ei aiheuta elämystä.
71. geirge3.6.2008 klo 09:18
Kiitos Liberolle ja muillekin. - Viimeisin ratkomani ristikko on eräästä lehdestä, joka tulee tilaamatta. Se ei tuottanut mitään iloa. Tuntuu kuin laatija olisi hädin tuskin saanut "oikeat" sanat kasaan. Helpohkona se kyllä meni hyvät helpohkojen tekijät osaavat antaa sen kuvan, että työ on ollut heillekin helppoa. Ehkä he ovat synnynnäisiä lahjakkuuksia.
72. PP3.6.2008 klo 09:56
Eki sanoi tuolla aiemmin:

"Helpohkoja ristikoita on mukavinta laatia! Laatiessa voi olla suht lennokas, koska päämääränä ei ole olla tosi helppo. Voi käyttää kirjaimistoa rikkaasti toivottavasti silti sortumatta vaikeisiin sanoihin. Helpoksi tarkoitettuun ristikkoon olen miltei poikkeuksetta joltakin osin tyytymätön. Helpohko taas usein jättää hyvän jälkimaun. Jos laatimus on onnistunut rikkaudessaan, ei vihjeissä tarvitse venkoilla vaan ne(kin) voi tehdä rennolla otteella."

Helppokin ristikko tuottaa mielihyvää, kun se on huolella laadittu, siinä on hienoja oivalluksia, lennokkuutta, monipuolisia sanoja ja sanankäänteitä, joka saa ajattelemaan, että olipa hienosti keksitty. Ajattelet meitä ratkojien nautintoa ja saat itsellesikin hyvän mielen, niinkuin sanot.

Mutta silti tulee usein tunne, että vaikeiden laatijoille helpon ristikon laatiminen tuottaa enemmän vaikeuksia kuin vaikean. Tulee pakostakin väkisinväännetyn maku. Selitys saattaa olla (hieman kärjistetysti) esim. 'diiva,Eronen', '
'Selänne, jääkiekkolija' jne. Ihan kuin lapsille. Toisaalta olen joskus joutunut Toni Pitkälän lasten ristikossa miettimään tovin, ennenkuin olen keksinyt vastauksen. Aika kutkuttava tilanne koviksien ystävälle. Toisin sanoen, olen tottunut ajat-telemaan ns. mutkan kautta ja itsestäänselvyys on vaikeampi huomata.
73. Henry Haapalainen3.6.2008 klo 09:59
Synnynnäisistä lahjakkuuksista puhuttaessa tulee mieleen ainakin Janne Uusitalo. Janne lähetti aikoinaan arvontaan kokonaan ratkaistun Kirpun, ja nimen perään hän oli kirjoittanut ikänsä: 13 v. Soitin heti koska halusin asiasta varmistua. Ehdotin laatimista, ja muutaman harjoittelutyön jälkeen Jannen ensimmäinen laadinta julkaistiin Kirpussa kymmenisen vuotta sitten. Hän oli silloin 14-vuotias.
74. Eki3.6.2008 klo 21:36
Itsekehuista puhuttaessa pälkähtipä juuri päähäni, että tänään tuli 22 vuotta täyteen ensimmäisestä uutisristikosta. Uutisristikko juhlii työn merkeissä, aiheenaan eräs edesmennyt mutta aika tuntematon suomalainen, jolla kuitenkin on meriittiä kansainvälisissä piireissäkin.

Itsekehuista puhuttaessa taas eivät tule mieleen Liberon ja lp:n kommentit. Mikä vikaa on aidoissa ja sydämestä tulevissa ratkojamielipiteissä? Sen verran olen kyseisten ratkojien kanssa ollut puheissa (toisen jopa kerran tavannut), että tiedän nuo kommentit aidoiksi. Ei tässä hommassa varmaan kukaan niin paadu, etteivätkö positiiviset mielipiteet lämmittäisi suuresti.
75. Taata3.6.2008 klo 22:41
Nyt alkaisi olla jo RA:n puheenvuoron aika! Minä saan melkeinen poikkeuksetta ko. henkilön kommentit juttujeni
perään eivätkä aina ole ketuttavia.
76. RA3.6.2008 klo 23:50
Vaikka suorastaan kiemurtelen Taatan imartelusta, menin äskettäin itseeni ja siitä on nyt sen verran vähän aikaa, että muistan vielä käyneeni.

Iloa ja rakkautta kaikille ja kaikenlaisista ristikoista pitäville!

Ja tietysti: :-D :-D ;-D
77. Ritu4.6.2008 klo 06:31
Joka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään. Pitänee laittaa suojalasit päähän, kun muistelen silti.
Eilen ratkoin pitkästä pitkästä aikaa Kotilieden ristikon. Helppohan se oli, mutta jotenkin sitä ratkoessa palasi takaisin siihen aikaan, kun kersana sekin tuntui niin pirun vaikealta. Jotain niin samaa ristikon ulkonäössä ja vihjeissä oli, että se nostalginen tunne astui heti pintaan.
Jokikokon laatimia ristikoita taisi tuohon aikaan olla myös Seura-lehdessä.
Toisen tyyppisen (Ekin laatiman), joskin parin sanan tsekkauksen vaatineen ristikon, ratkoin Aamulehden Valo-liitteestä.
Ei niistä kummastakaan mitään suuria oivalluksen tunteita tullut, mutta silti oli hitsin kiva ratkoa. Mukava, tavallinen sanasto ja lopputuloksena täyteen ratkottu ristikko ilman minkäänlaista kiirettä, se riitti. Ilta-aurinko lämmitti terassilla ja kahvi maistui hyvälle....aah, kesä ja ristikot! ;)
78. Aksu4.6.2008 klo 08:44
Iltapäivälehtien ristikoita olen ruvennut ratkomaan netissä viime talvena. Ristikot ovat pieniä kooltaan ja kevyitä ratkoa.

Silloin, kun ryhdyin näihin, niin Ilta-Sanomista tulla tupsahti jopa kolme palkintokirjaa! Ja nyt ei sitten enää millään. Kun heti pelaamisen alussa saa palkintoja, niin siitä näkyy syntyvän peliriippuvuus ihan oikeasti.

Iltalehden ristikko on vähän kökömpi täyttää, mutta onnistuu sekin. Tämän viikon ristikkoa netti ei nielaissut monesta yrityksestä huolimatta ennen kuin olin Ü-kirjaimen vaihtanut tavalliseksi U:ksi. Ihme juttu!

Lisäksi kryptorengin kanssa on tosi mukavaa ratkoa kryptoja! Ja muutoinkin kaikki netissä täytettävät ristikot ja kryptot ovat kevyitä ja "puhtaita" täyttää, kun siinä ei tarvita kynää eikä paperia.
79. sivullinen4.6.2008 klo 12:51
Helpohkot ristikot ilahduttavat, tämmöistä vanhaa pieruakin joka ei enää saa mainittavampia kicksejä kuin semmoisista varsin, muttei liian visaisista, kuten Hesarin ristikot. Niistä onkin kokemusta jo yli 30 vuoden ajalta.

Ristikkonautintoon vaikuttaa minun kohdallani moni muukin asia kuin vaikeusaste. Jopa enimmäkseen muu kuin vaikeusaste: liialla vaikeudella ristikon voi pilata, mutta muuten vaikeusaste on vain yksi muuttuja muiden joukossa.

Minulle ehkä tärkein yksittäinen tekijä on ristikon ulkoasu. Huoliteltu kynän- ja painojälki, siisti käsiala, tasapainoinen taitto (johon kuuluu esim. ruutujen koko), silloin ratkonnasta nauttii. Hyviä esimerkkejä ovat esim. MM, PAM, PJ sekä Iltalehden nettiristikon laatija, kuka lieneekään. Huonoja esimerkkejä en viitsi nimeltä mainita, mutta valitettavan monet hyvät laatijat tekisivät viisaasti kun jättäisivät ulkoasun teon "ammattilaisille". Sellainen ristikko ei vain houkuttele ratkomaan, jossa tekstivihjeet ovat kuin lyijykynällä riipustettuja muistiinpanoja ja piirrokset voisivat olla vaikka omiani.

Muita kokonaisuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat paperilaatu (kiiltävä on inhaa), laadinta- ja ratkontaopin "kirjoittamattomien sääntöjen" noudattaminen (esim. edellä kehumani Iltalehden laatija sijoittaa vihjeitä varsin usein ratkaisusanan paikkaan nähden "väärin", mistä en tykkää), sekä tietenkin oivaltavat ja iloiset vihjeet ja ratkaisusanat!

Netissä ratkottavat ovat kivoja, ja vaikken muuten kryptoihin viitsi koskea, netissä teen niitä mielelläni, nimenomaan kryptorengin ansiosta. Tästäpä toivomus tämän sivuston väelle: joskus nettikryptojen vastauskirjainten fontti on sellainen, että esmes ä- j ö-pilkut eivät kunnolla erotu taustasta (eli ruudun vihjenumerosta). Ratkaisufontti saisi aina olla reilusti lihavoitu ja vihjefontin väristä selvästi erottuva!
80. geirge4.6.2008 klo 15:07
Minäkin sitten Iltasanomien nettiristikkoa kokeilin. Sehän oli ihan hauska, oli kyllä helppo kuten luvattiin. Kuinka tämä nettiratkonta mahtaa olla yleistynyt?
81. Aksu4.6.2008 klo 15:14
Ja tänään ilmestyi uusi Taloustaito-lehti. Myös sen ristikon voi ratkoa netissä.
82. Tilaaja5.6.2008 klo 00:45
Eki:
Olen esittänyt asiani Punainen Pelikaani no 3.
Oli vaikea saada yhteyttä, mutta onnistun
lopulta, vaan ei ole tullut.
Odotellen.
83. Henry Haapalainen5.6.2008 klo 01:17
Tuollaisia "sivullisen" kaltaisia kirjoituksia saisi olla enemmänkin. Siinä on analyysia mukana.
84. lukija5.6.2008 klo 01:34
Henry Haapalainen. Olenko ymmärtänyt oikein, että laadit
vaimosi kanssa Kirppu nimistä lasten ristikkolehteä?
Se olisi hieno asia jos näin on.
85. ?5.6.2008 klo 01:38
Ei kai se salaisuus ole kun minäkii tiedän, että just Henry tekee niitä Kirppuja ja hienoja lastenristikoita. Lukenut näiltä sivuilta monet kerrat.
86. Henry Haapalainen5.6.2008 klo 01:52
Lukijalle vastaus jo tulikin. Olen myös toivonut että tällä sivustolla ei Kirpuista keskustella. Syy on sama kuin se, että Kirpuissa julkaistaan mielipiteitä vain kirjoittajien oikeilla nimillä.
87. Tilaaja5.6.2008 klo 12:31

Tänään tuli!
Kiitos paljon Eki.
88. geirge7.6.2008 klo 10:19
Mielenkiintoista on tämä asiasta toiseen poukkoilu näissä nettikeskusteluissa. Jos on vähän poissa, on erittäin vaikea muistaa, missä keskustelussa mistäkin asiasta puhuttiin, ellei siihen ole otsikossa viittausta mukana. En mitenkään erityisesti puhu tästä "omasta säikeestäni" vaan asia tulee tosiaan esiin melkein joka päivä, kun hakee tiettyä keskusteluaihetta. Asialle ei taida olla paljon tehtävissä. Jos tästä nousee keskustelu tässä säikeessä, olen itse ollut aiheuttamassa samaa hankaloitumista. En kuitenkaan uutta säiettä päättänyt avata, on tätä varmaan ennenkin pohdittu, silloin tällöin näkee ainakin toteamuksia asiasta.
89. HT7.6.2008 klo 11:04
Geirge: poukkoilu on pysyvä ilmiö, niin uskaltanee veikata tähän asti nähdyn perusteella. Joku yrittää korjata asiaa vihjailemalla, toinen komentelee, kolmas kokeilee v-sanojen tehoa, mutta ei asia siitänsä muutu, jengi haastelee mistä huvittaa. Joillakin foorumeilla moderaattori pitää yllä järjestystä, sanoo esimerkiksi, että jatkot tästä aiheesta siihen ja siihen lokeroon, ja saattaapa siirtää viestejä asiasta erikseen mainitsemattakin muualle, mm. yleisluontoisten otsikoiden alle. Tällä saitilla moiseen ei ole ryhdytty, lienee ylläpidolla muuta askartelua riittämiin.

Pitää siis vain sopeutua menoon tai vaihtaa maisemaa, valitukset ovat veden kaatamista hanhen selkään.
90. Ihmettelijä7.6.2008 klo 11:07
Kirpun vieraskirjaa kun lukee, niin yhdeksän kymmenestä käyttää nimimerkkiä. Henry vaan vastailee kaikille.
91. ?7.6.2008 klo 11:35
HT oikeassa. Ei muutu muuksi edes pyytämällä ja toivomalla.
92. ?7.6.2008 klo 11:38
Ne on ne viimeiset konstit.
93. PP9.6.2008 klo 21:50
Onko koskaan tehty minkäänlaista seurantaa, kumpia ratkojissa on enemmän, miehiä vai naisia. Minulla on tässä esillä Iisakki 3/2008, Pop-Visa 3/2007 ja Huippu-Ristikot Syysalbumi 3/2007 voittajalistat.

Iisakki: naisia 19, miehiä 3
Pop-Visa: naisia 56, miehiä 17
Huippu-Rist: naisia 58, miehiä 21

Tämähän ei kerro ratkojien määrää. Ovatko naiset herkempiä lähettämään ratkaisun kuin miehet? Nämä ovat
helppoja ristikoita. Vaikeat on 'arkistossa' enkä voi tähän hätään tutkia niitä. Mutta olisi todella mielenkiintoista tietää,
onko pieni otokseni millään lailla suhteessa ratkojien määrään.
94. lukija9.6.2008 klo 22:15
uskon, että naiset täyttävät jonkin verran enemmän kuin
miehet. ei ehkä noin selvällä erolla, mutta taatusti
ovat herkempiä lähettämään niitä.
95. RA9.6.2008 klo 22:19
Kirjassa Suomalaisen sanaristikon historia (Ilona Kemppainen, 2002) sanotaan: "Ratkojien sukupuolijakauma lienee ollut kautta aikojen melko tasainen: siinä missä laatijoista enemmistö on miespuolisia, löytyy huippuratkojien keskuudessa molempia sukupuolia melko tasaisesti. ... Palkintoluetteloista on nähtävissä, että sanaristikot eivät ole koskaan olleet kummankaan sukupuolen ominainen harrastus, paitsi milloin itse lehti on suunnattu esim. naisille."

Näin, vaikka kieltämättä kaikenlaisten lehtien palkintolistoja satunnaisesti lueskellessa naiset näyttisivät olevan enemmistönä. Nykyään.

Sanasepot ry:ssä jäsenistö lienee ollut kautta aikain aika lailla tasan.

Kaivoin esiin viimeisimmän SM -kisan välierien osanottajalistan: 62 miestä - 32 naista. Finaali: 5 miestä - 1 nainen.
96. RA9.6.2008 klo 22:24
Selasin vielä summittaisesti muutamia Pelikaanien palkintolistoja. Ensin tuli kuva, että 2/3 naisia - 1/3 miehiä. Mutta löytyipä monta fifty-fifty-listaakin.
97. lukija9.6.2008 klo 22:32
PP:
Eikö tästä voi silloin tulla siihen johtopäätökseen,
että naiset lähettävät ristikoita miehiä herkemmin?
98. ?10.6.2008 klo 00:05
ei uudet saa vastauksia.
99. Jotarkka10.6.2008 klo 00:25
Huomaatko täällä on erilaista. Nurkkapatriotismiä.
palaa HS ristikkosivuille.
100. PP10.6.2008 klo 10:06
Mitähän ? ja Jotarkka vinoilevat? Jos vastaamattomuudella osoitit minua, niin valitettavasti kuuluin tuolloin nukkuvien puolueeseen.

Vastaan lukijalle, että melkeinpä voi.

Miehillä on ilmeisesti korkeampi kynnys lähettäessään
vastauksia nimenomaan helppoihin ristikoihin. Ei oikein kehtaa. Naisen logiikalla päättelin noita palkittujen listoja lukiessani, että kaikki ne, jotka laittoivat vain etunimensä alkukirjaimen, olivat miehiä. Jätin ne kuitenkin noteeraa-matta miehiksi tai naisiksi, tiputin ne pois laskuistani.
101. PP10.6.2008 klo 14:09
Kävin läpi ihan uteliaisuuttani Punaisten Pelikaanien palkintoluetteloita. Otos oli kaikki vuoden 2007 palkitut.
Mukana on myös avainsanat, koska nekin edellyttävät ratkaisemista. Jätin pois nimiä, joista en ollut varma, onko kyseessä mies vai nainen (esim. Pietu). Jokseenkin tasoihin ylsivät vain numerot 2 ja 3. Laskin myös kaikkien 3-tähtisten palkitut.

V.2007 numerot 1-6: naisia 130, miehiä 81
kolme tähteä: naisia 21, miehiä 18

Ihan sattumaa tämä mitätön otokseni ei voi olla, koska on sentään kokonaisesta vuodesta kysymys. Ratkojien määrästähän se ei voi kertoa mitään, koska vain pieni osa lähettää ratkaisunsa. Eikä se edes kerro ratkaisun lähettäneiden sukupuolisesta jakaumasta. Kysehän on vain Onnettaren suosimista voittajista tai ehkä naiset sittenkin ovat vähän herkempiä postittamaan lehden. Tiedä häntä! Mielenkiintoista kumminkin, ainakin tällaiselle nuuska-muikkuselle.

Ps. hämmästyttävä huomio: kaikilla koko nimi. (1 M-L., tulkitsin naiseksi)
102. RA13.6.2008 klo 11:12
Uusimmassa PuPessa 4/2008 on voittajalista lehdestä 2/2008:

19 naista
16 miestä
103. TJV13.6.2008 klo 11:16
Ai se on tullu ny. Pitää hakea, vaikka juuri tulin kaupasta.
104. Eki13.6.2008 klo 11:23
En ole aivan varma, tuleeko juhlalehti kauppoihin ja tilaajille tänään vaiko maanantaina.
105. RA13.6.2008 klo 11:42
Tuli tänään - ainaskin tänne.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *