KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS KOVIS 10.5.

3975. IS KOVIS 10.5.

Lauri Kultti11.5.2008 klo 09:11
Oikea alakulma pisti hanttiin sen verran, että piti yön yli antaa hautua. Ratkaisu vihjeeseen PUKILLA vielä vähän oudoksuttaa, mutta luulen, että eri merkityksien tarkistus sanakirjasta saattaa auttaa. Tai sitten olen ihan ulalla - kokemuksen perusteella ihan järkeenkäypä mahdollisuus.

Muuten ristikko tuntui varsin tasaiselta; vaikea nostaa esiin mitään yksittäistä kohtaa. No, melko keskellä vaakasana VANHAA VÄKEÄ hidasti hommaa, koska luulin siihen keksineeni jo ratkaisun, mutta koko sanan rakenne olikin niin erilainen, että aikani yritin aikaa turhaan löytää siihen risteäviä sanoja. Oikean alakulman KANNOILLAKIN on mukavan monimielinen ja osoittautui vielä monimielisemmäksi kuin alkuun tajusinkaan!!
2. PP11.5.2008 klo 11:43
Aika mukava oli. Samoin jäin ihmettelemään 'pukilla' -vihjettä, mutta tulin siihen tulokseen, että ko. sanaa voidaan käyttää epiteettinä pukille. Siis ihan oikea vihje. Hyviksi vihjeiksi katsoin töpselin kuvan oikealla ylhäällä, hampaat keskellä ja 'pyöreiksi' alhaalla keskellä. 'Nupeilla'
askarruttaa, kun en keksi yhteyttä ratkaisusanaan. Hauska parituntinen!
3. PP11.5.2008 klo 11:49
No nyt valkeni 'nupeilla'. Oli 'letka' jokin toinen letka.
4. RA11.5.2008 klo 16:47
Tasaisesti pähkäilytti. Mitään miettimättä taisin kirjoittaa vain alareunan PAITAHIHASILLAAN IDÄSTÄ (7), pääkuvan vierestä ASUUN KUULUU JALKINE (6) ja pääkuvan alta JANOINEN ARTISTI? (4). Kaikki loppu piti oikein ajatella.

Oikean alakulman PUKILLA (6) vihje viittaa tiettyyn yhdyssanaan. Vähän samaan tapaan kuin jos vihje olisi vaikkapa TALOLLA ja vastaus olisi RIVI tai PAKETTI.

Pääkuvalauseiden pitempi eka sana oli piilokirjaimen osalta pitkään väärin. En älynnyt sitä yhtään epäillä, mutta sen sijaan epäilin muita pääkuvalauseiden sanoja, väärin ratkottua alaosaa ja Alfin kielitaitoa! :-D

Hienoja vihjeitä: mm. oik. ylh. YLINTÄ ONNEA (4)
5. Seppo11.5.2008 klo 20:19
Kuten Laurilla myös itseäni ihmetytti yhteys pukkiin, mutta kun muutin pääkuvasta tulevan lauseen viimeisen sanan yksikköön, niin johan yhteys löytyi.
6. RA11.5.2008 klo 20:53
Ahaa. Ihmettelinkin jo, että mitä ihmettelemistä tuossa PUKILLA -vihjeessä oli. Onnekseni siis laitoin heti oikean sanan pääkuvalauseen viimeiseksi.
7. Lauri Kultti11.5.2008 klo 21:02
Seppo taas kerran palautti mielenrauhani!! Olin todellakin laittanut monikon. Kiitos!
8. Eki12.5.2008 klo 09:43
Näinkin voi käydä: yksi ensi viikon koviksen vihjeistä helpottui viikonloppuna huomattavasti, koska se tulee olemaan esillä useita päiviä. Múuten se olisi saattanut olla unohduksissa tai kaikki eivät ehkä asiaa olisi edes tienneet.

Viime aikaisista sanan/vihjeen helpottumisista tulee mieleen Stan Saanila. Ennenkin tv:ssä - ja jopa Uutisvuodossa - esiintynyt mies astui tosissaan ristiikoihin helppona sanana, kun vakiopesti Uutisvuodossa alkoi. Niinhän Simon Frangéninkin julkisuusarvo nousi huikeasti, kun Maailman ympäri -ohjelma alkoi.
9. iso S12.5.2008 klo 18:31
Jännittävää, mutta mielenkiintoista. Ensimmäisenä tulee mieleen kirjaimellisesti "kuuma vihje", tai ei siis tarkka vihje, mutta jonkinlainen mielikuva siitä ja varsinkin kohteesta. Girosanaa en tarkoita vaikka sekin pyörähtää ajattelemani kohteen ympäri. Tämä teoria kaatuu kuitenkin siihen että en pysty kuvittelemaan kohdetta ratkojille tuntemattomaksi.

Muuta ei nyt tule mieleen. Tässä odotuksen huumassa lätkäkisatkin jäävät armotta taka-alalle!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *