KESKUSTELUT > RISTIKOT > YKSIPUOLISTA!

396. Yksipuolista!

Pekka Pietari16.10.2003 klo 13:28
On alkanut harmittaa yhä enemmän ristikoiden ja kaiken maailman tietokilpailujen sanaston/kysymysten yksipuolisuus. Kevyt musiikki, elokuvat ja TV-sarjat jylläävät. Ristikkomaailmassa pärjätäkseen pitää tuntea jo viimeisimmät rap-artistitkin (liian hieno titteli!).
Minne ovat unohtuneet muut taiteet, esim. kirjallisuus? Tuntemissani laatijoissa tämä ala näyttää jääneen kokonaan Pasi Haaviston harteille. (Kiitos, Pasi!) Lieneekö syy vinoumaan siinä, että ammatikseen ristikoita laativat eivät ehdi lukea kirjoja?
2. Eki16.10.2003 klo 13:31
En sano, etteikö Pekka Pietari ole aika oikeassakin. Mutta sitten mennään helposti sinne tietokirjasanoihin. Ja uudet nimet taas eivät löydy mistään kirjoista.
3. J Takala16.10.2003 klo 13:57
Tässähän menee ihan Kanan lihalle, kun tuntuu, että tuo rap-piikki liittyi viimeisimmästä Sanaseposta saatuun palautteeseen.

Minulla on sellainen käsitys, että ainakin osa laatijoista lukee hyvinkin paljon kirjoja. Kyllähän ristikoissa vilahtelee esimerkiksi Leon Uris, Anni Swan, Anni Polva, Leo Tolstoi, Anton Tšehov ja Ira Levin aika usein. Joskus vihjeeksi on laitettava joku muu kuin kirjailijan nimi, koska tuntuu siltä, että valtaosa ratkojista ei juuri sitä kirjailijaa tunne. Tunnettuja kirjailijoita on paljon, mutta heidän nimensä eivät välttämättä ole niitä useimmin ristikoissa esiintyviä. Uusista tulokkaista hyvä etunimi on Taavi Soininvaaralla.
4. Pekka Pietari16.10.2003 klo 14:53
Arvasinhan minä, että puolustelijoita löytyy! En tarkoittanut pelkästään kirjailijanimiä - se ei kerro vielä kovin syvällisestä kirjallisuuden tuntemuksesta. Uusimmassa Sanaseppo-lehdessä ilmestyneessä Pasi Haaviston Silmänisku-ristikossa on hyviä esimerkkejä muunlaisesta(kin) kirjallisuuden tuntemuksesta. Ristikko on muutenkin ratkaisemisen väärtti.
5. iso S16.10.2003 klo 15:22
Lisää puolustelijoita! En ole vielä ehtinyt Haavistoon asti, mutta oletettavasti tarkoitat, että laatijoiden pitäisi osoittaa tuntevansa kirjojen sisältöäkin.

Minun mielestäni ristikoiden idea ei ole eikä ainakaan saisi olla se, että laatija todistelee sivistyneisyyttään ja tietäväisyyttään, vaan viihteen (tai mikäpä ettei, valistuksenkin) tarjoaminen ratkojille.

Silloin pitää pyrkiä ottamaan huomioon oletetun kohdeyleisön valtaosan tietämys. Silloin kun joku sana ei ole (ratkettuaan) itsestään selvä, pitäisi olla jokin kohtuullinen mahdollisuus tarkistaa sana.

Kohtuullisuus tarkoittaa sitä, että lähde on arvattavissa ja saatavissa hyvin varustetusta kirjahyllystä, joka voi sijaita kotona tai kirjastossa.

Arvattavuus puolestaan tarkoittaa sitä, että tietää, etsiäkö kartasta, Nykäsestä tai Pesosesta, Raamatusta, Kuka kukin on (ja kuka ilman kukkia) -teoksesta vai tietosanakirjasta.

Tämä vielä yhdistettynä siihen, että jotkut sanat ovat hanakampia änkeämään mukaan kuin toiset, ja laatijan taidosta, viitseliäisyydestä ja käytettävissä olevasta ajasta riippuu, miten paljon sanastoon pystyy uittamaan haluamiaan ja häivyttämään ei-toivottuja.

Vihjeeksi voi laittaa "murhasi rouva Skrofin" ja jotkut tietävät vastauksen, mutta mistäpä tarkistat, jos et tiedä? Tämä nyt ei ehkä ollut aivan maailmanluokan klassikko, mutta lienee ajatustani valaiseva esimerkki.
6. ile16.10.2003 klo 15:27
Pentti Siimes?
7. Urpo17.10.2003 klo 11:05
Kurt Kuurna.
8. Pekka Pietari17.10.2003 klo 13:12
Kylläpä jotkut pääsevät nopeasti sivuraiteelle alkuperäisestä kysymyksestä...
9. Titta17.10.2003 klo 13:14
Yrittävät mokomat vaihtaa puheenaihetta...
10. J Takala17.10.2003 klo 13:46
Haaviston ristikossa tarvitaan aika paljon erikoisempia taide- ja kirjallisuusalan tietoja, jos sen aikoo ilman lähteitä ratkoa. Lisäksi ristikossa oli kohtuullisen paljon kaksimielisyyttä taiteen vastapainona. :)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *