KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2474

3873. HS 2474

Owlie7.3.2008 klo 10:32
Huomenta!
Täytin ristikon kahdessa tunnissa. Kalakuvien tarkistaminen vielä kesken ja oikea alakulma tökkii. Miten muilla pyyhkii?
2. TJV7.3.2008 klo 10:38
Kalakuvia? Etteivät vain olisi naapurin Helsingin ilmapuolustukseen
toimittamia ohjuksia, joita joku on onnistunut elektronisesti jo
kuvan mukaan häiritsemään.
3. EJlo7.3.2008 klo 10:38
Ristikko edessä vielä aloittamatta. Kalan kuvalliset sanat näkyvät olevan kaikki 4-kirjaimisia, joten ei niihin ainakaan kalalajeja kerätä vaikka niitä amioineen muutama olisikin. Ajattelin aloittaa tuosta Aargaun keskuksesta.
4. Owlie7.3.2008 klo 11:26
EJlo
Yksitoista kalaa haavissa. Murresanakirjaa ei ole kotona ja tänään olisi mukavampaakin tekemistä. Kertokaa muillekin, jos tai kun huomaatte, oliko koira haudattu katiskaan.
5. Tuohipää7.3.2008 klo 11:28
Vasen alakulma vielä tökkii, taisin liikan aikaisin kirjoittaa renkaiden ratkaisun. Kohta 2 tuntia on ähelletty!
6. Tuohipää7.3.2008 klo 11:30
Owlie, savoa pitää viäntää, muuten ei tule mitään toesin päenkään.
7. Owlie7.3.2008 klo 11:47
Tuohipää:
Suapha niinnii viäntöö tai sinnepäin. En taida savoa.
8. esko7.3.2008 klo 12:48
minä en sa selvää kuvasta suht keskellä ja linnut alapuolella.
omituinen ympyrä ja nestettä. avittaisiko joku
9. Aksu7.3.2008 klo 12:52
esko, oliskohan kuvassa esimerkiksi lumipallo, joka on ruvennut sulamaan.
10. esko7.3.2008 klo 12:55
kiitos Aksu. tuli kyllä monikkoon.
11. JMP7.3.2008 klo 13:17
Minulla on luultavasti jotain väärin kun en saa järkevää
sanaa telluksen kuvasta, paitsi alku. Jelppinkiä?
12. Aksu7.3.2008 klo 13:28
JMP, täällä on ihan sama ongelma. Sana (telluksesta) voisi olla monikossa, mutta nuo nelikirjaimiset sintit häiritsevät. Nekin pitäisi ratkaista. Mietintämyssyä vain päähän.
13. EJlo7.3.2008 klo 13:41
Tuohipää;
Mikä siinä vasemmassa alanurkassa tökkii? Itse tarkistin suurennuslasilla sen vuosiluvun olympiarenkaitten alla ja kyllähän se siitä. Pystyyn tuleva lintu on ihan selvä sellainen ja Kreikkaa vinkki hyvin usein Hesarissa. Alimmaksi tulevaa AUTOJA en ole vuosikymmeniin nähnyt, nuorena kossina kyllä.
Laadinnan edettyä noin puoleen väliin alan perua kalalajeista tekemääni ennustetta.
Owlie, minkä numeron laitoit RAUHA TALOSSA vinkin yläpuoliseen kuvioon sanaksi ? Vasella alanurkassa.
Muistan jokin aika sitten Ekin kirjoittaneen että aiemmin pienenevä olisi lopettanut pienenemisen, tässä vielä pienenee.
14. Bella7.3.2008 klo 13:54
EJlo: En laittanut siihen numeroa ollenkaan.
15. EJlo7.3.2008 klo 14:01
Bella
En laittanut numeroa minäkään. Ajattelin vain tarkistaa että tuliko muillekin siihen ihan kutosen näköinen nyöri ?
16. Aksu7.3.2008 klo 14:08
Nyöri on täälläkin.
17. EJlo7.3.2008 klo 15:22
Pitäisikö sillä tytölle, jolla on lasit otsalla, löytyä nimikin. Onko suomalainen tuo yläreunan ilmeisestikin hiihtäjä ?
18. Bella7.3.2008 klo 15:25
EJlo.
Hiihtäjä on, mutta ei suomalainen.
19. Aksu7.3.2008 klo 15:29
EJlo, samainen kuva hiihtäjästä löytyy sukunimellä kuukelista, ihan eka sivulta.
20. esko7.3.2008 klo 15:33
JMP ja Aksu. minulla sama tellus-ongelma. alku ok mutta
sitten joku ei istu. neuvoisiko joku?
21. Aksu7.3.2008 klo 15:39
Tellus-ongelma on jäljellä, ratkaisua en ole keksinyt. Kaloja olen yrittänyt selvittää. Voisko ne tosiaan olla n-i-i-n eksoottisia?
22. EJlo7.3.2008 klo 15:49
Hiihtäjän seutu selvisi kun kumasin pystyssä olleen vihkosen pois. Se KUTTI taitaa olla jonkinlainen sanonta, jota olen kyllä itse käyttänyt ÄHÄn kanssa. Tuo saamani sana on kyllä ihan outo, mutta muut sanat tuntuvat istuvan.
23. Aksu7.3.2008 klo 15:56
EJlo, Vuokilan ristisanakirjasta löytyy vastineita sanalle KUTTI. Oikeaan olet varmaan osunut.
24. EJlo7.3.2008 klo 16:04
Siellähän se oli, Vuokilassa. Olisi pitänyt heti tarkistaa. Olin osunut oikeaan.
25. Tuohipää7.3.2008 klo 16:35
EJlo, sain sen lounaisnurkan valmiiksi jo huomattuani virheen renkaissa, mutta siitä kohdasta ylös on sairaus ja ex-suklaa, joihin en ole päässyt sisälle.
26. Bella7.3.2008 klo 17:00
Tuohipää: Sairaus on lyhenne sairaudesta, jota sairastettiin
kansantautina 1940 luvulle saakka.
27. Tuohipää7.3.2008 klo 17:42
Kiitos, Bella. Minulla oli väärä suklaa suussa. Tämä osio selvisi.
28. pelaaja7.3.2008 klo 20:08
-onko niin, että kaikki nuo kalat ovat kaloja ? Olen tähän mennessä saanut 6 kalaa mutta sitten alkoi tulla puukkoa, sushibaaria tms.?
-en myöskään ole vielä päässyt juttuun sen lähellä oikeaa reunaa olevan miehen kanssa..joku varmasti on ?
29. pelaaja7.3.2008 klo 20:11
vaan nyt keksinkin sen miehen, on kuvassa aika siloinen
30. IH7.3.2008 klo 20:43
Mies oikeassa reunassa on molemmilta nimiltään kala.
Paljon on vielä hakusessa minullakin...
31. Aksu7.3.2008 klo 22:02
Onpahan ihmekaloja tai sitten olen muissa sanoissa ihan hakoteillä. Kolme kalaa on yhä kateissa.

Pelaaja, huomasitkos, että puukkokalan kuva löytyy kuukelista? Oisko ollut kolmas sivu.
32. Bella7.3.2008 klo 22:16
esko, JMP, Aksu.
Tellukseen tulee ihan käypä sana.
Eikä ole kuin yksi piilokirjain.
33. Aksu7.3.2008 klo 22:19
Bella, liittyykö sana mitenkään lainsäädäntöön?
34. iso S7.3.2008 klo 22:20
Puukkokala? On olemass sellainen jonka tieteellinen nimi on puukko tervehdys ja tuo nimi voitaisiin koodata toisessa säikeessä käytetyllä tyylillä 1234 1235.
35. Bella7.3.2008 klo 23:05
Aksu:
Olet oikeassa. Liittyy lainsäädäntöön
36. pekka7.3.2008 klo 23:11
teräviä,vaikka ei älliä. vastaus väärä. Kannattaa aaliksen mennä kalaan, vaikkapa Kuusamoon.
37. Bella7.3.2008 klo 23:17
pekka:
Älä nuku liian kauan.
Äläkä ole liian kauan auringossa, sillä otsonikato voi olla
vaarallista, koska silloin voi palaa pahasti.
38. Hillevi7.3.2008 klo 23:17
Olettepa tosi ripeitä!Olen kyllä aloitellut.Muutama vekkuli aulismikin jo tullut esiin ja Bellakin se siellä ahertaa.
39. Bella7.3.2008 klo 23:28
Hyvää myöhäisiltaa Hillevi.

Aherrettu on ja täytetty.
Mitenkä mahtaa näiden kalojen ruoaksi valmistaminen?
40. JMP8.3.2008 klo 00:26
Kiitti Bella. Nyt kaikki istuu. Se lainsäädäntö auttoi.
41. pekan poika8.3.2008 klo 00:31
Hilleville kerron että kyllä täällä muutkin ovat ahertaneet.
Ei toi Bella ole ainoa. rupee ottaa päähän koko potttuilu.
42. IH8.3.2008 klo 07:26
Tellukseen saisin kyllä käyrän lakitermin, mutta toiseksiviimeinen kirjain ei minulla siihen sovi. Kasveiksi tuli puita!? Funtsataanpa vielä...
43. Owlie8.3.2008 klo 08:12
IH 07:26
Kasvit ovat harvinaisia. Auliksen alku. Esiintyvät Ahvenmaalla ja paikoin Uudellamaallakin, esim. Viikissä. Pysy vaan lakitermissä. Joko kaikki kalat haavissa?
44. aatra8.3.2008 klo 08:21
valmis muuten paitsi lakitermikohdan ja tähden osalta. Onko tuo tähti se tavallinen ristikkotähti vai joku harvinaisempi? Menee nuo kalat uusiksi, jos se on se perinteinen...Liittyykö lakitermi ostamiseen?
45. IH8.3.2008 klo 09:47
Kiitos! Asia harvinaisen selvä. Minulla kun siinä kasvissa oli kaksi ämmää asialla... - jolloin puu oli ainoa ratkaisu. Todellakin siihen alkuun ei ämmiä tarvita, vaikka onkin naistenpäivä.
Onnitteluni kuitenkin kaikille yksilahkeisille!
46. pelaaja8.3.2008 klo 10:48
Kellään ei ole vaikeuksia hahmottaa oikealla 'kalamiehen' alapuolella olevaa mössöä ? Minä en hamota sitä, koska en ole keksinyt traktorin yläpuolella olevaa keppiä...

Kalat nyt kasassa mutta pikkasen arveluttaa pari vielä: puukon oikealla puolella ne kaksi - viittaisiko niihin risteävä vaaka -virta näyttelijään ?
Mutta Hyvää Naistenpäivää naisille ja miehille !
47. Aksu8.3.2008 klo 10:54
Pelaaja, enpä ole varma ratkaisuistani, mutta traktori mahtuu hyvin sen "kepin" alle. Ja näyttelijä on minullakin siinä -VIRTA-paikassa.
48. SMH8.3.2008 klo 10:57
Aksu: Kiitos puukkokalavihjeestä (22:02) sain kolmelle kalalle varmistuksen. Vielä on epävarmoja 4 kpl. Ristikkäiset sanat vaikuttavat järkeviltä, joten täytyy niitäkin vielä harkita.

Epävarma on myös 12. vasemmalta ja 6. alhaalta alkava -virta, saitteko siihen erään näyttelijämme?

Löysittekö kaikkiin kaloihin vastaukset kuukkelista. Minä kävin läpi Aksun vihjeen mukaan vain kuvakuukkelin.
49. Aksu8.3.2008 klo 10:57
Ja Bellalle kiitos eilisiltaisesta tuesta! Muuten viittako vihje TOISELLE myös annettavaan tukeen? Minulla ainakin.
50. Aksu8.3.2008 klo 11:02
Kuten aatra jo aikaisemmin mainitsi vihjeestä TÄHTI, niin on minullakin sen seudun kaksi kalaa vielä tunnistamatta. Paitsi niistä vasemmanpuoleinen löytyy kuukelista, kunhan aloittaa sanan c:llä! Muuta sintit saattavat olla jo haavissa...
51. EJlo8.3.2008 klo 11:08
Pelaaja; on kai sinulla sen traktorin yläpuolella oleva "hirsi" siinä pystysanana. Juuri sen allehan traktori mahtuu hyvin.
Sen miehen kuvan pystysanaksi sopi myös kala, joka on käsityöläisammatti ja tälle nimiparille löytyi lähes identtinen kasvokuva Googlen kuvagalleriasta. Sille vain ei sopinut juuri mikään vaakasana.
Telluksen vaakasanaan risteää kaksikin kalaa. Kummastakin puuttuu yksi kirjain, muuten valmis.
Kumma kun kuukkelista ei löydy luetteloa maailman kalalajit- haulla, eikä sen eri muunnoksilla. Valittujen Palojen ristikkosanat teoksesta löytyi kyllä pari tosi harvinaista kalaa, jotka tähän sopivat ja jotka pystyi googlesta tarkistamaan kuvan kera. Täällä on puhuttu mm puukkokalasta. Samalla tavalla löytyi sianhäntäkala. Missähän päin maailmaa tuo Pirkanmaan kunta- kala elelee.
52. Aksu8.3.2008 klo 11:14
EJlo, kiitos vinkistä! Samaa olen minäkin ihmetellyt, sitä Pirkanmaalla uponnutta laivaa! Sellainen sana tulee väkisin, jos muun muassa senioriottelua ei ajattele tietokilpailuna.
53. Aksu8.3.2008 klo 11:21
EJlo, telluksen vaakasanaa risteää muuten kolme kalaa ja siihen keskimmäiseen en eilisiltana löytänyt mistään vahvistusta.
54. EJlo8.3.2008 klo 11:34
Aivan, onhan siinä alussa se useinkin esiintyvä luukala. Oikeanpuoleisestakin kalasta puuttuu minulta se toinen kirjain. En pähkäilystäni huolimatta löydä mitään lakiin viittaavaa karttapallon jälkiosaksi.
55. SIR VON PEE8.3.2008 klo 12:51
ANNUT PIDEMPINÄ-vihjeeseen sopii mielestäni kaksikin eri vastausta niin, että se risteävä mattinykänenkin saa molemmissa tapauksissa hyväksyttävän ratkaisusanan.
Mulla tökkii toi vasemman reunan keskipaikkeilla oleva hammastikku, jonka yläpuolella on joku karieksenpala. Ja kuka on kaivettu haudasta, joka sopis vastaukseen????????
Traktorivihjeeseen ei sovi mulla ku pensselifirma joka ei liene valmista maatalouskoneita =)
Mikäli se -virta näyttelijä on oikein, puuttuis multa vielä kolme fisua, vaikeeta on!
Ja mikä ihmeen lakitermi, ei raksuta yhtään?
56. pelaaja8.3.2008 klo 13:46
Ejlo ja Aksu, kiitos vihjeistä

lakitermi: lopeta se 'termi' piilokirjaimeen, jää vähän kesken se termi
-nyt tajusin traktorijutun mutta sepä ei auttanutkaan sen mössösanan synnyttämiseen ?

hyvä sir, älä yritä ihmistä siihen hautajuttuun ja muistele vanhempia näyttelijöitä, hammastikkukin on eräänlainen elollinen tikku
57. Aksu8.3.2008 klo 13:47
Nykäsen mukaan yksi tällainen laki on säädetty jo vuonna 1734. Ja maapallo on aika ymmyrkäinen, mietipä sen osia!

Kuvan hammastikun löytää varmaan kalasta.
Traktorista ei tulle pensselifirmaa. Luulen, että se levän näköinen kuva kertoo Etelä-Savon vesistöstä. Miten on teillä toisilla?
58. pelaaja8.3.2008 klo 13:55
Hyvä Aksu !
Autoit oikeille teille sen levä-sanan kanssa - jostain kumman syystä ajattelin sen alla vain 'naarasta' naistenpäivän kunniaksi ja se sotki koko lailla.
Jotenkin en onnistu löytämään kaikkia kaloja millään haulla. Annan sitten olla tarkistamatta koska sanat näyttävät muutenkin tulevan 'väkisin' ehkä oikein
59. Aksu8.3.2008 klo 14:07
SIR VON PEE, en keksi ANNUIHIN muuta vaihtoehtoa juuri siihen mattinykäs-kohtaan. Ihan kuin ripaa siinä hamuiltas. Loppukirjaimet voisivat olla jotakin muuta. Mutta viereisessä kuvassa hypännee itse Matti, jolla on taito vielä jäljellä.

Penkkaripäivänä yksi abin lause oli Mattia muunnellen: "Ehkä opin, ehkä en."
60. veileh8.3.2008 klo 15:31
On muuten olemassa sellainen kirja kuin "Maailman kalojen nimet". Sieltä löytynevät kaikki tässäkin ristikossa haetut.
61. IH8.3.2008 klo 15:38
Aloin taas katsoa kaloja suoraan silmiin. Kaikkia en hyvällä yritykselläkään pysty kuukelista varmentamaan. Enää kuitenkin vain yksi on joukosta poissa - sen Annun neljänne kirjaimen kohdan fisu. Siitä kamikaze-Nykäsestäkään en kyllä saa tolkkua.
Ehkäpä orsilla tavataan...
62. pelaaja8.3.2008 klo 16:00
IH: löydät vihjeen siihen kalaan aamupäivän jutusta (Ejlo)
63. SMH8.3.2008 klo 17:06
Bella: kerroit, että täytetty on 7.3. 23:28. Minulla on myös täynnä mutta edelleen 4 kalaa, joihin en ole löytänyt kuukelista vahvistusta. Autathan vähän.
Aloitan ylhäältä "siis pizzeriaa" vihjeen alapuolella olevaan kalaan saan sellaisen "fisun", joka kuvakuukelissa näyttää paljon erilaisia koiria ja kuvattoman kuukelin puolelta löydän jääkiekkojoukkueen napapiiriltä. Oletko löytänyt tällaisen kalan jostakin.
Kysyn lisää sitten kun saan tämän selvitettyä.
64. marjuko8.3.2008 klo 17:15
SIR VON PEE ja muut lakitermin miettijät, lakikokonaisuudet aloittain nimettiin aikoinaan eräänlaisiksi geometrisiksi muodoiksi kuten esim. perintösellainen, jota nytkin on paljon käsitelty julkisuudessa uudistusten yhteydessä. Muoto sopii Tellus-kuvan loppuun jo visuaalisesti. Ja IH: "Nykäs"kuvassa on kysymyksessä hyppääjän tietty ominaisuus. Anteeksi tämmöinen rautalangasta vääntäminen, olette varmasti jo löytäneet ratkaisut.
65. Vili8.3.2008 klo 17:44
Huomatkaa että tummennetut ruudut muodostavat myös, kalan kuvan, (huomaa, kun ristikkoa katsoo hieman kauempaa.) Tämä on sitä aulishuumoria. Kai sillekin kalalle voisi keksiä jonkin nimen, sen verran on hankalaa.
66. pekka8.3.2008 klo 18:39
Ne kalankuvat ovat vain väärän-näköisiä. Auliksen taustat huomioon ottaen,pitäisi ne olla aika paljon erinlaisia?
Ovat selvasti tasapyrstöisiä ja rasvaevän omaavia.
Tälläisissä laadinnoissa olisi selvempi, jos olisi kirjoitettu, vaikkapa pelkkä KALA.
P.S. tämä taitaa olla auliksen oppilaan tekele.
67. Bella8.3.2008 klo 19:49
SMH:
Kysyit "pizzeriaa" vihjeen alapuolella olevaa fisua.
En voi sanoa sitä paljastamatta sanaa,
Minua on moitittu (Mia) ainekin kahdesti että paljastan
ristikkoon tulevia sanoja (En kertaakaan), joten jätän tämän
kohdan muille, sillä en todellakaan löydä vihjettä jolla auttaisin paljastamatta itse sanaa. Sorry
68. esko8.3.2008 klo 20:04
sitä on aika vaikea vihjata. Bella älä välitä siitä häiriköstä.
69. pelaaja8.3.2008 klo 20:26
SMH: Bella ei nyt häiriköinnin takia voi antaa lisävihjettä siihen kalaan mutta kertomasi perusteella sanoisin, että ainakin minä olen saanut siihen ilmeisesti ihan saman sanan ja varmaan muutkin ? Varmistusta sanalle ei vaan tunnu löytyvän. Mutta voisit Bella tai joku sanoa, ONKO sille löytynyt jokin vahvistus jossain ?
70. pelaaja8.3.2008 klo 20:27
HT talvilomalla ehkä ?
71. aatra8.3.2008 klo 20:55
Ihmettelen pelaajan kanssa samaa sanaa. Toinen varmennettava on tellus-vihjettä kolmantena risteävä kala. Tuleeko tuohon pizzeria vihjeen alapuolelle tulevaan kalaan sellainen sana, jonka avulla Googlen kuvahaku antaa liudan koiran kuvia? Ja se toinen kala, jota ihmettelen eli siis kustantamon alkukirjaimesta lähtevä antaa minulla kuvahaussa keksin kuvia. Olenko ihan hakoteillä?
72. pelaaja8.3.2008 klo 21:08
Aatra - koiran kuvia mullakin on mutta se toinen ihmettelemäsi kala: minulle ei tule keksejä vaan enemmänkin tukirakenteita, joista voi mielikuvituksen avulla ajatella tietyntyyppistä kalaa..
73. EJlo8.3.2008 klo 21:12
Nyt vasta löysin Googlen puolelta yhden kalan lisää. Laittamalla sanan pseudocyttus maculatus haun Googlen "kaikkialta puolelle" varmistuu että sellainenkin filee on olemassa.
74. pelaaja8.3.2008 klo 21:21
Ejlo, tarkoitatko sitä telluksen kanssa risteävää kalaa ? Sitten ainakin minulla lakitermi on pielessä
75. aatra8.3.2008 klo 21:24
EJlo: Hyvä, kiitos! Oli oikea sana, mutten itse löytänyt varmennusta. Keksin kuvia se kuvahaku vain antoi. Olen itseasiassa saanut joskus tuliaisena samoja keksejä. Eivät olleet hyviä. Mistäs sille koiran kuvia tarjoavalle sanalle löytyisi varmennus? Vai tuleeko Hellaakoskeen jokin kompa?
76. Bella8.3.2008 klo 21:27
pelaaja.
En häiriköinnin takia ollut antamatta vihjettä, vaan siksi,
etten siitä sanasta löydä sellaista sanaa, joka auttaisi paljastamatta ko vastausta.
Onneksi siinä ei ole piilokirjainta.
77. pelaaja8.3.2008 klo 21:28
Ejlö, nyt sekoitin ja höpöjä puhuin. Kyllä tämä on ok ja lakitermi myös. Ja Aatra: keksejäpä hyvinkin.
78. EJlo8.3.2008 klo 21:30
pelaaja; tarkoitan sitä kalaa, joka lähtee kustantamon 1. kirjaimesta alas pystyyn. Laita se sana ja DORY kansainväliselle Googleen haulle niin eiköhän sieltä filettä ala löytyä.
Siitä huolimatta, minulta puuttuu vielä "maapallo"-vinkkiin tuleva sana. Mitään järkevää lakiin viittaavaa en siihen keksi.
79. TJV8.3.2008 klo 21:37
Kurkatkaapa haulla list of fish common names.
Löysin "sairaus"-vihjeen kolmannesta kirjaimesta lähtevän,
työkalun terävän sekä Telluksen seitsämännen kirjaimen
kohdalla olevat.
80. pelaaja8.3.2008 klo 21:43
Ejlo: mulla itselläni oli ensin se maapallo väärin mutta vihje: mietipä maapallon muotoja..hyvin vanha asia on se lakiasia.
Bella: anteeksi, ymmärsin väärin, koska olin juuri ennen kirjoitteluani lukenut edellisen saitin kysymyksesi vihjeisiin liittyen ja ajattelin, että odottelet ensin vastausta siihen eli ei sen kummempaa
81. aatra8.3.2008 klo 21:47
Onhan se Hellaakosken kolmannesta alas lähtevä kala lyhennetty musatermi? Se siihen tulee, mutten millään saa varmistettua asiaa. Alkaa ottaa päähän tämä...
82. SMH8.3.2008 klo 22:04
Hei Bella ja muut. Nyt kun Emma-gaala on katsottu voidaan taas palata tähän ristikkoon. "siis pizzeriaa" sanan alle tulevaan kalaan näyttäisi minulla olevan sama vastaus kuin monella muullakin eli niitä koiria. Täytynee tyytyä tähän ratkaisuun, koska ei näytä löytyvän selitystä tähän tulevaan sanaan.

Minulla on vielä kolmelle kalalle selitys saamatta, joten mennäänpä siihen. Se on 15. rivi vaakaan vasemmalta ja 7. rivi pystyyn alhaalta siinä "kuolon ja pikku osia" kaakossa. En löydä tällekään kalalleni mitään googlesta. siihen vaakasanana liittyy se "-virta", johon laitoin erään tunnetun näyttelijämme. Löytyiskö joiltakin selitys tälle kalalle.

Aatra: jatka kolmannelle sivulle niin löydät muitakin kuin keksin kuvia.
83. pekka8.3.2008 klo 22:16
Bellalle ensisijaisesti.
pyrkimys sanaan ratkaisu=kieliopillisesti väärin, siis pizzeriaa,myös väärin.Naisesta ja Miehestä tulema väärin.Hiukset nousevat pystyyn,ratkaisu väärin. Mutta kaikkein pahin moka tällä auliksen copycatilla "rauha talossa"
ja ratkaisu aivan sumatralla.
mikäli te/sinä Bella pidät tälläisistä ristikoista olet ilmeisesti rakastunut häneen tai suhtaudut kuin ahmed saddamiin.
84. Keno8.3.2008 klo 22:50
Minua on myös mietityttänyt nuo samat viheet ja ratkaisut, joista pekka esittää kritiikkiä. En jaksa ymmärtää SIIS PIZZERIAA- vihjeeseen tulevan ratkaisun muotoa. En myöskään HIUKSET NOUSEVAT PYSTYYN- enkä oikein RAUHA TALOSSA-ratkaisuakaan. (Nais- ja Mies-vihjettä en nyt löydä). Tuli myös tunne, että ristikolla on uusi laatija.
85. EJlo8.3.2008 klo 23:34
Yritän käsittää että hyvät neuvot maapallon muotoon viittaavat sen ei-pyöreään muotoon, mutta en haluaisi sitä uskoa. Nimittäin se ylhäältä tuleva vihje KASVEJA on nyt vaihtunut jo kerran prunuksista quercusiin ja en enää kasveja keränneenä keksi muita puita siihen. Se etuliite, joka viittaa Aulikseen , voidaan ilmeisesti liittää mihin kasviin hyvänsä, joka sen tyyppisessä metikössä kasvaa, muttei kyllä vastaa kasvin virallista suomenkielistä nimeä. Kumpaakaan puuta, joka mulla siinä on ollut, en ole nähnyt sillä nimellä kasvistossa. Viimeksi ollut voi olla metsä....., mutta "auliksessa" se usein kyllä kasvaa. Sen takia en kyllä haluaisi vaihtaa vaakasanaani siihen kuperahkoon viittaavaan lakitermiin. Mikä ihme teillä muilla siinä oikein on?
86. Bella8.3.2008 klo 23:38
pekka!
Ensisijaisesti toivon, että antaisit minun olla virheitteni
kera rauhassa.
Mikä on se syy, miksi nimenomaan minä olen se, jota
sinä jaksat jatkuvasti moittia?
Keskity ristikon tekoon.
Jos et kykene, niin se ei ole minun vikani, vaan sinun.
87. TJV8.3.2008 klo 23:43
EJlo: Mulla on siinä heinäkasvi. Sopii hyvin.
88. pekka8.3.2008 klo 23:51
Bella ota rauhallisesti ja kerro itsellesi että, minä olen fiksu, minä olen fiksu, minä olen fiksu. Enkä höpötö turhia!
89. JMP8.3.2008 klo 23:53
Minä ihmettelen miesten /naisten asennetta Bellaa kohtaan.
Mitä hän on teille tehnyt? Tämä alkaa olla todella ikävää
käyttäytymistä. Laittakaa esiliinat päälle.
90. Bella9.3.2008 klo 00:12
pekka.

Ei minun tarvitse kertoa itselleni mitään.
TOTUUDET VANHENEVAT, kirjoitit sanan "kokoajan"
Miten se pitäisi olla?
Olen hyvin rauhallinen, mutta innokas. Kas siinä kysymys!
The end.
ps tule sinuksi ITSESI kanssa.
91. esko9.3.2008 klo 00:23
nyt tämä on jo täyttä sittiä koko toisen mollaaminen.
pekka ala vetää täältä jos voit. tämä ei ole oikea paikka sinulle joka aina haukut Auliksen ristikoita Bellaa. oletan että
nimimerkin takana on nainen tai fiksun naisen vihaaja?
92. Unelias9.3.2008 klo 01:18
Ei ristikossa ollut moittimista. Naisten päivä on ohi. Te herrasmiehet olette olleet (Pekka) mukavia kun olette muistaneet sen. Mihin ovat hyvät käytöstavat unohtuneet?
Ei ole kunnioittamani iso s tai ht vastanneet tähän noloon asiaan täällä. Tarkoitan tukea tässä Bellan puolustamisessa.
Eihän hän ole kuin auttanut meitä. Toisaalta katson että hän kyllä onneksi osaa itse puolustautua. Toivotan Bellalle oikein
hyvää jatkoa täällä ja jaksamista.
93. pekka9.3.2008 klo 01:27
Lälläriporukkaaa kaikkiöööööö.
94. James B9.3.2008 klo 01:55
Tulin tässä kotiin tupareista. Kyllä täällä mieht ja naiset olette aikamoisia paskiaisia. Näpyttelin ja löysin teidät täältä.
Minun perjaintairistikko on minun viikonloppujen yksi huom. yksi nautinnoista. YKsi lähti ja risrikko jäi. Piti katella muita mutta täältä löytyi tämä. Mun mielestä olette paskaporukkaa. Siitä päätellen että haukutte samaa Donnaa
Eiks teillä ole ristikkojuttuja mitä?
95. SIR VON PEE9.3.2008 klo 03:12
Upeeta, kaikki olevinaan himassa, mutta......
Suklaa tökkii, myös hautaaja.
96. IH9.3.2008 klo 07:01
Ejlo: minullakin oli siinä pitkään puu, mutta koitapa hajuheinää. Se tuntuu antavan parhaan ratkaisun. 'Hiukset nousevat pystyyn' on minusta erinomaisen selkeä vihje - itse panin sen siihen ennen ainoatakaan vaakakirjainta. Ehkäpä piilosanojen ratkomisesta on ollut apua vihjeen ymmärtämisessä.
SVP: Jos olisit haudankaivaja ammatiltasi, olisi asia heti selvä.
97. TJV9.3.2008 klo 08:55
Järjestämällä sanat toisin: Pystyyn nousevat hiukset, olisi
ratkaisu tietenkin ilmeisempi.
"Pyrkimys" ja keskellä pystyyn Rolfin alla oleva mesoaja on
muotoiltu samantyyppisellä uudissanalla.
Pekan maininta miehestä taisi olla tuo mesoaja. Naista voi
tarkoittaa hiidenkiukaan oikealla puolella oleva tai sitten
absoluuttisen päälle piirretty. Minusta näistä syntyvät sanat
eivät ole yhtään limboja.
"siis pizzeriaa"-vihjeen arvostelu saattaa johtua partitiivista.
Ei minusta ratkaisu sittenkään huono ole.
"rauha talossa" on ihan järjellinen (toivon sitä myös tälle
palstalle).
Ei ole tuuraajan tekele. Tarvitsemamme nimet voivat löytyä
Vanamo ry:n julkaisusta Maailman kalojen nimet. Kaikkia en
ole googlesta saanut tarkistettua. On ristikko kokonaisuutena
hyvin sommiteltu.
Uneliaan tavoin kaipaan HT:n kommentteja, lomallahan sen
täytyy olla.
98. TJV9.3.2008 klo 09:01
Korjaan. On uneliaskin saattanut kaivata, mutta tarkoitin
pelaajaa.
Ja terveisiä Bellalle.
99. Owlie9.3.2008 klo 09:44
EJlo 8.3 klo 23.34
Huomenta! Olisiko Adoxa moschatellinasta mitään apua.? Yleensä kasvi esiintyy pitkänimisenä, mutta tähän tulevassa muodossa se on ainakin vanhassa Nykäsessä.
100. Aksu9.3.2008 klo 09:53
Wikipediasta löytyy Milium effusum ihan kuvan kera.
101. Owlie9.3.2008 klo 09:55
Puukonkannattajille: Kalaksi sopii myös eräs hai. Tämä lienee laatijan pahimpia ansoja.
Oikea alakulma: Sain golfaajan kohdalle verbin ja sitä mukaa risteävät ratkeavat mukavasti.
JUMALINEN KALA-vihjeen viereiseen kalaan sopii kaksikin kalasanaa.
Muiden velvollisuuksien takia itseltäni jäi kesken senioriottelui- den lähistön kaksi kalaa. Avituspyyntö: Idempi naapurimaamme suosikki?kala?
Traktorinurkkaus oli kinkkinen, mutta tulin samaan tulokseen kuin Aksu: Savosta löytyy.
102. TJV9.3.2008 klo 10:04
Owlie: Adoxa on kumminkin yrtti. Katso Aksun Milium ...
103. Owlie9.3.2008 klo 10:07
Katsoin. Lopputulos ihan sama. Koulukasviollakin pärjää
104. TJV9.3.2008 klo 10:13
Owlie: Idempi naapurimaamme suosikki? Jonkin naapurimme
suosikki, joka kalana jostakin itään, oikealle? Vai itäisen maan
suosikki?
En keksi.
105. Owlie9.3.2008 klo 10:15
Eteläisen naapurimme.
106. TJV9.3.2008 klo 10:38
Owlie: Jos kyse on"jumalinen kala?" - vihjeen vasemmalla
puolella olevasta, olen pannut siihen sen 8-18 cm ja
5-30 g:n kokoisen kotimaisen lajin.
107. Owlie9.3.2008 klo 10:57
Hyvä TJV!
Ei siitä, vaan KORKKAAJALTA?-vihjeen viereisestä.
Tarkennus aikaisempaan avituspyyntööni: Onko SENIORIOTTELU-
vihjeeseen risteävistä kaloista idempänä oleva naapurimaamme suosikki?kala?
108. Owlie9.3.2008 klo 11:00
P.O. kolmesta risteävästä kalasta keskimmäinen.
109. TJV9.3.2008 klo 11:03
Owlie: Useimmat kai vastanneet uponneen laivan mukaan.
Suosikkia en arvaa.
110. TJV9.3.2008 klo 11:10
Kun kirjoitustulva näin pääsi vauhtiin, tuli vaan mieleen, että
kai se Maailman kalojen nimetkin on hankittava.
111. Owlie9.3.2008 klo 11:26
TJV
En hanki, ennenkuin entisille löytyy tilaa. Suosikkini on sprattus sprattus ja siitä naapuriimme.
112. Agatha9.3.2008 klo 12:14
Tai patela vesca
113. TJV9.3.2008 klo 12:26
Owlie: Tilanpuute, kyllä. Ajattelin kuitenkin säästää tällä viikolla
tekemäni hankinnat, niistä kertomisen siksi, kunnes vanha
sanakirjamies HT tulee lomalta.
Vaimo ei niitä ole vielä hyllystä huomannut, luulen. 60-70 cm
lisää erääseen alahyllyn nurkkaan. Ikää tulee ensi vuonna
vanhimmalle osalle 100 v.
Olen ratketa onnesta.
114. TTH9.3.2008 klo 13:53
Iltapäivää
kuukkelista löytyi Termisanastoja webissä- saitti ja siellä ui kalojakin katiskakaupalla.
Ja voinee olla paras jättää Pekkailut vastailematta, kyllä ylläpito napsinee jossain vaiheessa...
Ja lienee Auliksenkin kalankuvat vihjeitä, eikä ko. kalojen kuvia.
Ja aiheeseen mukavasti liittyi poliitikkokin.
115. Owlie9.3.2008 klo 14:53
Vilkaisin välillä tänne.
Kiitokset TTH:lle: vahvistukset löytyivät.
TJV: Ymmärrän onnesi. Meikä haaveili ennen kuukkeliaikakautta ranskan- ja englannin-kielisistä jättihakuteoksista. Onneksi jäi hankkimatta.
Voikaa kaikki hyvin ensi perjantaihin!
116. JMP9.3.2008 klo 18:16
En ole löytänyt kaikkia kaloja joita tuli vastaukseksi. Annan mennä kuitenkin tällälailla sen kummemmin miettimättä.
Meni syteen tai saveen.
TTH Onneksi pekkailut liittyvät vaan joihinkin viikonloppuihin.
117. TJV9.3.2008 klo 18:23
JMP: Tuleeko karttapallon alla olevasta vihjeestä 5 vaakasuoraan
ja 4 pystysuoraan? Piilokirjaimesta ei kai epäselvää silloin, jos
TUMMA-vihjeen alle kakusta saatavan toinen kirjain on jo
kulutettu.
118. Tumppi9.3.2008 klo 18:33
Opimme kymmenkunta uutta ja eksoottista kalannimeä. Ristikon laatija teki fiksusti kun ei jättänyt niihin yhtään piilokirjainta. Nimet tulevat siis luonnostaan oikein, jos oikeat risteävät sanat löytyvät. Kotimaan kalojen tutuissa nimissä sen sijaan piilokirjaimia oli.
119. marjuko9.3.2008 klo 19:04
Vähän alkaa väsyttää jo tämä vedenalainen kuhina...Mutta pieniä ajatuksia on tässä vielä syntynyt, esim. TVJ: siitä laivan nimestä löytyy yhteys erääseen lomamökkiyritykseen, jonka nimessä esiintyy sekä Lintu että Kala. Ja SMH: kun pohdit sitä "kuolon kaakossa" olevaa kalaa, sillekin on jonkinlainen bisnes-yhteys suomalaiseen sushi-baariin. Tuntuvat vain kovin kovin kaukaa haetuilta tämmöiset ratkaisut. Pitänee tyytyä varmistamaan vaakasanat.
120. JMP9.3.2008 klo 19:54
TJV. Kyllä tuli vaakaan 5 ja pysyyn 4. Molemmat samasta kuvasta.
121. TJV9.3.2008 klo 19:54
marjuko: Kaukaa haetuilta tuntuvat.
Uskon suoriin kalojen nimiin, emme vain kaikkia näillä eväillä
saavuta. Kun epävarmoissa ei piilokirjaimiakaan ole, niin
pitänee uskoa syntyviin sanoihin. Tuolla paljon aikaisemmissa
säikeissä niitä on laajalti pohdittu.
122. EJlo9.3.2008 klo 20:08
Pitkin päivää olen yrittänyt saada konetta auki, mutta aina on ruutuun lävähtänyt teksti; yhteys epäonnistui tai jotain vastaavaa se on ollut. Pitkästä aikaa niin että samana päivänä useaan eri otteeseen ja eri aikoina.
Aamusta kuitenkin suostuin muuttamaan ajatusta puista johonkin muuhun kasviin . En ymmärrä mistä se fix idae oli tullut että siihen pitäisi saada puu. Adoxan muistan jo kouluajoilta, mutta se on tosiaan myskinhajuinen. Suomenkielisenä se alkuosa yrtin edellä kyllä kävi, siis Milium´ina, vaikkei mnun kasvioppini siinä sitä kasvupaikka sanaa edessä tunnekaan.
123. Heppu9.3.2008 klo 20:13
En ole kalamiehiä eikä oikein huvittanut tämä kalaleikki, vaikka melkoinen näyte taas Aulikselta. En viitsi kyllä kaiken maailman nimiä varmistella, kun se tuntuu olevan liki mahdotonta tänne kirjoittavienkin etsintöjen perusteella.
Minulla on hakusessa tuo ex-suklaa, kovin kummallinen sana siihen on tarjolla? Samoin en sunnuntaina ole päässyt jyvälle oikean alanurkan ei koskaan sunnuntaisin jekusta. Muutoin kuin noiden kalakummitusten osalta ei kuukkelin tarvetta juuri ollut.
Oliko jollain vielä hakusessa selitys siihen "siis pizzeriaa". Aulismi, jossa ensin siis sanalle synonyymi ja loppuun se pizzeria missä on hatun kuva tunnuksena; kuumia paksuja pitsoja.
Onko muilla tämän saitin kanssa sellaista ongelmaa, että joskus teksteissä on äät ja ööt korvattu kysymysmerkeillä. Johtuuko minun Macista tämä satunnaisongelma vai?
124. EJlo9.3.2008 klo 20:21
Sieltähä se kuukkelista hyppäsi silmille; Milium effusum ja jopa tuolla kasvupaikka lisänimellä höystettynä.
125. Keno9.3.2008 klo 20:24
TTH kertoi aikaisemmin (9.3.2008 klo 13:53), että kuukkelilla löytyy sivusto "Termisanastoja webissä". Sieltä kun seikkailee Luonteiteteet/Eläintiede/Kalat ja lopuksi aukaisee FishBase-sivuston, niin löytyy valtavasti noita kaloja. Siinä sivuston ylälaidassa on kaksi luukkua nimeltä "Common Name", johon oikean puoliseen voi syöttää kalan nimen ja kun vasempaan valitsee sanan "is", haku kertoo, löytyykö tuota kalaa ollenkaan. Valinnoilla "begins with" ja "ends with" voi hakea kalaa, jos tietää alkukirjaimet tai loppukirjaimet. En tiedä, selostanko tätä turhaan, sillä moni on varmasti ymmärtänyt niksit. Ainoa kala, mitä sieltä ei löytynyt on tuon tähtikuvio-lehden eka kirjaimella alkava kala, mutta se varmistunee kuukkelista muuten. Viimeinen kala oikealla ylhäällä (koko kuvion pyrstö) tulee kirjainta vaille "lintu", jonka vuoksi sen eka kirjainta risteävä sana on kyllä selvää suomen kieltä, mutta en saa siitä ja vihjekuvasta täydellistä otetta.
126. TJV9.3.2008 klo 20:47
Keno: Tähtikuvio-lehden ekakirjaimella alkavan olen löytänyt
aikaisemmin mainitsemaltani List of fish common names-sivulta.
Koko kuvion pyrstön molemmat takimmaiset ovat minulla ihan
kotimaisia kaloja. En keksi juuri nyt hienoa vihjettä kysymääsi
kuvaan. Jonkin verran tarvitaan varmoja kirjaimia ehkä sen
oivaltamiseen, mikä tuo 8-ruutuinen pyrstön yläosaa leikkaava
sitten voi olla.
Kirjoittelen, jos hyvä vihje syntyy.
127. Aksu9.3.2008 klo 21:05
heppu, jos olet ex-suklaasta saanut alkukirjaimet selville, niin Vuokilasta löytyy siihen nopeasti vastaus.
128. Keno9.3.2008 klo 21:05
Kiitoksia TJV. Mulla oli tuo LAULU-vihje väärin (joka kyllä myös on laulu ja tavataan kirjoittaa kahdellakin eri alkukirjaimella). Tuo kala onkin sitten aika helppo.
129. TJV9.3.2008 klo 21:13
Tuossahan taisi selvitä Aksun ansiosta kolmaskin asia, kun minä
vielä mietin vihjettä.
Siihen isoS:llä on hyviä yleisohjeita tuon 2473-keskustelun
lopussa. Kun seuraamme niitä, uskon ratkomisen lisäksi
siitä löytyvän uutta hupia.
130. u9.3.2008 klo 21:21
Heppu, sivun HTML-koodista puuttuu käytetty merkistö, joten selaimesi lienee arponut merkistöksi UTF-8, minkä vuoksi latin1-ääkköset näkyvät sinulla kysymysmerkkeinä.

Kun selaimesi olettaa sivun merkistön väärin, niin se myös lähettää kirjoittamasi tekstin väärin koodattuna. Se puolestaan aiheuttaa sen, että sinun kirjoituksesi ääkköset näkyvät väärin niillä, joiden selain on arponut merkistöksi ISO 8859-1(5). Samoin kappalevälit voivat kadota.

Jos merkistö olisi kerrottu sivun koodissa, niin selaimet eivät joutuisi sitä arpomaan eikä ongelmaa käsittääkseni olisi.

Pikakorjauksena sinun kannattaisi kertoa selaimellesi, että käyttää oletusmerkistönä ISO 8859-1 tai ISO 8859-15.
131. Aksu9.3.2008 klo 21:35
Keno, löysin sen viimeisenkin (tähtikuvion) kalan, kun valitsin "begins with".
132. Unelias9.3.2008 klo 23:58
Kiitos Aksu vihjeestä.
133. SMH10.3.2008 klo 10:10
Keno: Kiitos 9.3.08 20:24 selostuksestasi. Yhtä lukuunottamatta olen löytänyt kaikki kalat.
Edelleenkin "siis pizzeriaa" vihjeen alla oleva kala on minulta kateissa. Mielestäni vaakavihjeet; "Hellaakoski", "Eijan suku", "maapallo" ja "ympyrä" ovat oikein (vai ovatkohan sittenkään) mutta tuota kalaa en löydä kaikista hyvistä vihjeistä huolimatta.
134. SMH10.3.2008 klo 10:12
Bella: Älä lannistu noista ikävistä kirjoituksista. Kaipaamme Sinua täällä.
135. TJV10.3.2008 klo 10:23
SMH: Vaakavihjeissä ratkaisut ovat aika ilmeisiä. Olisiko Aulis
oikaissut ja mukaillut musiikkitermiä, ei ihan mahdotonta.
136. Teme10.3.2008 klo 10:27
Jep. Täälläkin täys. Oikeestaan oli täs vaihees jo lauantai-iltana, mut kyllästyin arvaileen oikean yläkulman turria. Tosin, nyt kun tarkistin, oikea sana mulla kyl arvauksenakin oli päässä. (En mä näistä murmeleista mitään tiedä, samanlaisia kaikki..)
BTW, tää oli mulle eka kerta, kun olin täällä läsnä HS-merkeissä - kiitos läsnäolijoille, sain 2-3 arvokasta vinkkiä. Erityisesti yläreunan 'kasveja' oli mulla ihan mahoton, kiitos siitä, Owlie.
Ristikon hauskin oli keskivaiheilla oleva Karvisen alapuolinen piikki ;)
137. SMH10.3.2008 klo 11:44
TJV: Yhdyn ajatuksiisi. Tuon kalan paikalle olisi minun ristikossa pitänyt laittaa koiran kuva!
138. Juno10.3.2008 klo 12:51
Hei, olisikohan kellään selitystä siihen sanaan, joka tuntuu tulevan oikeaan alakulmaan neljänneksi alimmalle riville? Minulla siihen tulee tällä hetkellä metallia merkitsevä sana enkä oikein ymmärrä asiayhteyttä kuvan ja (olettamani) ratkaisusanan välillä. Myös pystysuoraa sanaa, josta tulee edellisen sanan toinen kirjain, mietin pitkään, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että kuva ei esitä kuolaa, vaan erästä maantieteellistä muodostumaa Suomessa.
139. SMH10.3.2008 klo 13:04
Juno: Minulla tuo sana tuli itsestään enkä ole sitä enempää miettinyt. Nyt kun kysyit, aloin tutkia ja löysin kuvakuukelista neljänneltä sivulta tämännäköisen radioaseman.
140. Aksu10.3.2008 klo 13:07
Juno, kyllä se naaraan merkki on myös alkuaineen symboli. Ja siitä levän näköisestä röpelöstä on täällä käyty jo keskustelua, tutustupa. Maantieteeseen se minunkin mielestäni viittaa.
141. TJV10.3.2008 klo 13:09
Juno: Aineen merkki alkemiassa johtaa ratkaisusanaasi, taitaa
olla oikein sinulla.
Toiseen kannattaa miettiä vesistöä.
142. Juno10.3.2008 klo 13:12
SMH,
Kiitos tuon asian valaisemisesta! Itse en tätä millään olisi keksinyt, vaikka sana oikein olikin. Pari kalannimeä vielä ihmetyttää siitä huolimatta, että ne melko varmaan ovat oikein. Mistään en ole löytänyt sellaista kalaa, joka tuntuu tulevan 12 pystyriville ylös: nyrkkeilijä vaan tulee tuosta sanasta mieleen. Samoin toiseksi viimeisen kalarivin sana tuntuu olevan ei-suomalainen kalannimi (ainakin minulla kohdassa on entistä uponnutta laivaa merkitsevä sana).
143. SMH10.3.2008 klo 13:13
Aksu ja TJV: Lähdin turhan vaikeata tietä tutkimaan tuota kuvaa. Olisin päässyt paljon helpommalla katsomalla wikipediasta, josta tuo kuva on lainattu.
144. TJV10.3.2008 klo 13:21
Olen ollut väärillä jäljillä 9.3. klo 08.55 keskellä ristikkoa olevan
vihjeen "Rolf" ja "ELI" alla olevasta mesoajasta, tarkemmin sen
toiseksi viimeisessä kirjaimessa olleesta virheestä johtuen.
Kun sen olen korjannut, olen minäkin löytänyt FishBasesta kaikki
epäselvät kalojen nimet. Ainoastaan tähtikuvasta syntyvää
piti lisäksi etsiä toiselta, List of fish common names-sivulta.
Aika monessa kalassa näkyi käyttävän maan nimenä Finland.
Varmaan ne on sitten siellä Vanamo ry:n kirjassa, jossa on noin
8500 nimeä.
145. TJV10.3.2008 klo 13:36
Juno: Iloitsin liian aikaisin, kyllä lukuisia nyrkkeilijänimiä
muistuttava 12:n pystyrivin ylempi kala jäi haavistani vielä.
Tänään klo 10.23 jo kirjoitin mahdollisesti mukaillusta
musiikkitermistä.
Parhaiten muistan erään 49 ottelua käyneen, mestaruudestaan
voittamattomana luopuneen nyrkkeilijän.
146. Juno10.3.2008 klo 13:43
TJV hei,
Nuo kalannimet vaikuttavat paikoin aivan ihmeellisiltä. FishBasen mukaan jotkin niistä ovat käytössä Afrikan maissa! Mielestäni näiden kohdalla voidaan kyseenalaistaa relevanssi suomen kielessä. Olisikohan Lehto etsinyt ristikkoon kirjaimiensa puolesta sopivia kalannimiä, oli kaloja sitten Suomessa tai ei (edes akvaarioissa) tai oli niiden nimet sitten käytössä suomen kielessä tai ei?
147. Aksu10.3.2008 klo 13:53
Se oli ihan hyvä osoite, jota Keno eilen suositteli. Kiitokset hänelle! Hellaakoskea risteävä kala se vain hiertää yhä. Kun etsii tätä mystistä kalaa ehdolla "ends with", niin löytyy sellainen nimi, jossa on yksi konsonantti edessä. Tiukkaa tekee, huh-huh.
148. Marjuko10.3.2008 klo 13:57
TTH:n eilen antamalla vihjeellä Termisanastosta webissä oli kultakalan arvoinen merkitys: sieltähän nämä enemmän tai vähemmän eksoottiset barracudat ja kissakalat ym. tosiaan löytyivät. Yksi ainoa hiukka vajaa on tämä nyrkkeilijäkala joka sekin saattaa olla lyhenne pari kirjainta pidemmästä amerikkalaisesta moroonista. Mutta se on siinä nyt, meni sitten vaikka kuohuvasta koskesta alas koko saalis.
149. TJV10.3.2008 klo 13:59
Juno: Tuntuu, että on etsinyt. Muutenhan tämä onkin aivan kelpo
ristikko. Opimmepa kumminkin taas haeskelemaan kalojen nimiä.
150. Unelias11.3.2008 klo 00:34
olen mennyt niillä mitä on kaloja tullut. Kaikki viittaa siihen,
että samat on kuin teillä. Luin kaikki läpi mitä kirjoititte.
ens perjantaina taas uudet kujeet.
151. esko11.3.2008 klo 11:33
minulla on ollut vaikeuksia kalojen kanssa. mutta nyt on täynnä. kiitos kaikkien vihjeitten. postiin nyt ja pian.
152. Owlie11.3.2008 klo 12:52
Jos Bella on pahoittanut mielensä ja jos "pekkailija" on nainen, haluan Madeleine Allbrightin sanoin muistuttaa "pekkailijaa", että HELVETISSÄ ON ERITYINEN PAIKKA VARATTUNA NAISILLE, JOTKA EIVÄT AUTA TOISIAAN.
153. pelaaja11.3.2008 klo 16:22
Käsialasta päätellen minä veikkaisin, että Pekka on kuin onkin mies, Mia on nainen ja Bella on nainen. Veikkaisin myös, että valtaosa täällä on miehiä. Sinänsä mielenkiintoista vaikkakaan ei ratkonnassa ratkaisevaa.
154. JMP11.3.2008 klo 22:51
pelaaja. Mielenkiintoinen näkemys. "Käsialalla" tarkoitat tapaa kirjoittaa?
155. Unelias12.3.2008 klo 13:35
pelaaja: Ei kukaan voi sanoa nimimerkistä päättelemällä, onko mies vai nainen?
156. Jukkis12.3.2008 klo 14:26
Jännää, mitä yhdellä välimerkillä saa aikaan. Unelias laittoi kysymysmerkin loppuun, ja ainakin minun on ihan mahdoton nyt sitten päätellä, mitä Unelias täsmälleen haluaa tuolla viestillään tuoda julki.
157. ?12.3.2008 klo 14:38
Tulkinta 1: ONKO-sana innoitti Uneliaan kysymysmerkin käyttöön.

Tulkinta 2: Unelias ei ole itse täysin varma, josko joku kuitenkin voisi sanoa nimimerkistä päättelemällä, onko mies vai nainen.
158. TJV12.3.2008 klo 15:11
Ristikot on kai enimmäkseen postitettu, minun ainakin eilen.
Katsoin kuitenkin kirjastossa Vanamo ry:n kirjasta varmistuksen.
Nyrkkeilijä/musiikkitermi lyhennettynä on siellä, kuten muistista
tarkistamani kolme minulle epävarmaa nimeäkin.
Kuten Owliekin 9.3. klo 11.26 arveli, niin eipä tuota kirjaa
näiden ongelmien takia hankkia kannata.
Arvelen Uneliaan kysymysmerkillä tarkoittavan, että hän
kaipaa kommentteja.
Kirjoitellaan kuinka hyvänsä, niin eihän tämä liene sellainen
foorumi, joka edellyttää prof. Virtarannan tasoa tuotoksessa.
En pane kysymysmerkkiä edelliseen minkään vuoksi.
159. Jukkis12.3.2008 klo 15:44
Mutta kun tänne kirjoitellaan jatkuvasti juttuja, joiden ymmärtäminen vaatii enemmän älliä kuin esim. minulta löytyy. Aika moni teksti on joko muodoltaan tai sisällöltään tai molemmiltaan semmoista huttua, että ei keksi, mitä halutaan sanoa.
160. JMP12.3.2008 klo 16:06
Jukkis. Ei tuota voi sen selvemmin sanoa.
161. Minä12.3.2008 klo 16:29
Tuskin tuota ei voikaan kiistää vaikka puoltaisikin.
162. pelaaja12.3.2008 klo 16:39
JMP: joo, tarkoitin nimenomaan kirjoitustapaa, miten asia ilmaistaan (ja joskus myös: MIKÄ asia..)
Unelias: en väittänytkään varmaksi vaan että veikkaisin. Paljastumiset saattaisivatkin olla yllätyksellisiä.
?: nyt en ihan tiedä, mitä onko-sanaa mahdoit tarkoittaa
163. ?12.3.2008 klo 16:43
Tätä:

Lähettäjä: Unelias 12.3.2008 klo 13:35
Ei kukaan voi sanoa nimimerkistä päättelemällä, ONKO mies vai nainen?
164. Jaska12.3.2008 klo 16:58
Kyllä voi sanoa kirjoittajan nimimerkistä päättelemällä, onko ko. kirjoittaja mies vai nainen. Todistus: Unelias on nainen.
165. Hakro12.3.2008 klo 17:05
"Ei kukaan voi sanoa nimimerkistä päättelemällä, ONKO mies vai nainen?"

Jos tätä virkettä oikein analysoidaan, niin sivulauseen predikaatilla "onko" on yhteinen subjekti "kukaan" päälauseen kanssa. Toisin sanoen kyseinen henkilö (olipa hän kuka tahansa) ei voi sanoa, onko hän (itse) mies vai nainen.

Kysymysmerkki on tottakai tarpeeton ja hämäävä.

"Tuskin tuota ei voikaan kiistää vaikka puoltaisikin."

Tätä virkettä en kyennyt analysoimaan ollenkaan, mutta tämä "huttu" lienee tarkoituksellista.
166. JMP12.3.2008 klo 17:22
On kyllä aika sekava koko juttu.
167. pelaaja12.3.2008 klo 17:23
Helpottavaa, että ainakin Hakrolla oli tulkintavaikeuksia tuskin-lauseen kanssa. Minä kun jo aloin epäillä itseänikin. Että olenko vai enkö ole.
168. u12.3.2008 klo 17:27
Kysyvän sivulauseen päättäminen kysymysmerkkiin ei ole vain "tarpeetonta ja hämäävää" vaan virhe, ellei virkkeen päälause ole myös kysyvä.
169. Hakro12.3.2008 klo 18:06
u: Vaikkei päälause olekaan varsinaisessa kysymysmuodossa, se saattaa sisältää kysymysajatuksen "onko näin että..." tai sitten vain toivomuksen kommenteista, kuten TJV arveli.
170. MP12.3.2008 klo 19:10
Tsemppiä bella Bella !
Olen ollut Saariselällä nautiskelemassa Suomen talvesta. Mennessä oli pakko ostaa HS ristikko iltojen iloksi.
Kaloista tulee mitä tulee ja nähdään sitten parin viikon kuluttua mitkä olivat oikein. Nyt voin laittaa kaksi ratkaisua ja voitto on varma =)
171. Bella12.3.2008 klo 20:56
MP:
Minkä väriset kuoret nyt laitoit? (Voitto tuli sinulle viimeksi pinkillä).
Oliko koot A5 ja A4 (väärin).
Kannattaa laittaa erikokoiset. Nyt tulee varma voitto.
Onnea etukäteen
Minulle tuli kyllä tosi eksoottisia fisuja, mutta taisi tulla
muillekin.
Luuletko, että tulee korjaus HT ltä kuorien kokojen numeroinnista?
172. TJV12.3.2008 klo 21:44
Bella: Tervetuloa.

Vaikka minulta et kysykään, kehoitan panemaan A5 arkin
C5:n päälle ja A4:n puolestaan C4:n päälle. Tavaraa
pitää mahtua sisälle jokin määrä, siksi koko- ja nimitysero
varmaan on.

Jonnekin HT lienee luikahtanut eikä ole kannettavaakaan
mukaansa ottanut.
173. Bella12.3.2008 klo 21:53
Hei TJV!
Sitä nimityeroa juuri tarkoitin. Tein saman virheen aiemmin
ja HT nuhteli ihan nätisti.

HT varmasti halusi päästä meistä eroon totaalisesti,
siksi ei kannettava ole mukana.
Moni on täällä häntä kaipaillut.
174. HT12.3.2008 klo 22:54
En ole halunnut eroon, mutta ostin vempaimen, jolla voi muuntaa videonauhat digitaaliseen muotoon, ja nauha-arkiston muokkaaminen on vienyt sen verran aikaa, että mm. netissä roikkuminen on jäänyt vähiin. Nyt kävin kurkkaamassa vihjeitä tähän viimeisimpään ja kannatti sikäli, että karttapallosta tuleva sana (lakitermi) selvisi ja sen myötä loputkin sanat, niin että ristikko tuli valmiiksi. Kalojen nimistä ajattelen samoin kuin näköjään muutama muukin eli ei niitä kovin pitkään viitsi metsästää, tottapa ovat oikein, kun kerran tulevat muiden sanojen avulla.
175. Bella13.3.2008 klo 00:10
Hyvää yötä HT Mukava, että tulit jälleen joukkoon
tummaan.
ps Mokasin taas niissä kuorien kokomääritelmissä.
Onneksi et ole niuhottaja.
Öitä kaikille kavereille!
176. noviisi13.3.2008 klo 11:21
Sain vihdoinkin ristikon käsiini (paperinkeräyksestä), kovin on vaaleahko. Auttaisko joku? Vasemassa laidassa höperön vieressä, kuva miehestä, pitäisikö tunnistaa tunnetuksi suomalaiseksi, vai onko ihan vain mies?
177. HT13.3.2008 klo 11:35
Kyllä siihen erisnimi tulee, mutta sattumoisin se sana kyllä merkitsee miestäkin naapurimaan kielessä.
178. noviisi13.3.2008 klo 11:43
Kiitos HT
179. MP13.3.2008 klo 13:26
Bella,viimeaikoina olen käyttänyt valkoisiaA5 kuoria, joulun tienoilla käytin jouluvihreitä, mutta ei auttanut.Olisi kai pitänyt liimata pukin kuvia niihin.
180. Bella13.3.2008 klo 14:13
MP:
Viimeksi kun pääsin galleriaan (2460), niin liimasin
kuoren sulkijaksi ison keltaisen ruusun.
Olisikohan se auttanut.
Muistitko kirjoittaa I love Aulis?
181. pelaaja13.3.2008 klo 16:27
Oli mukava huomata, että joku muukin vielä käyttää sattumoisin-sanaa (HT 13.3. klo 11.35); minulle on huomautettu, että se on suomeksi 'sattumalta'. Sattumoisin löytyy kyllä Nykistäkin. Samoin kuin 'sattumoinen', jota tosin en kenenkään ole kuullut sanovan.
Bella sanoo olleensa galleriassa viimeksi 2460, minä olin viimeksi 2305. Tumppi sanoi olleensa pari-kolme viikkoa sitten. Olisi muuten vaan mukava tietää, miten täällä kirjoittelevat osuvat voittoputkeen. Jos joku huomenna ilmoittautuu, niin ei me olla kateellisia..ja ehkäpä minä itse ilmoittaudun
182. Bella13.3.2008 klo 17:23
pelaaja:
Edellisestä kerrasta, ennen 2460, on sattumoisin
niin kauan aikaa, että en muista.
Eipä taida minun kohdalla olla kyse voittoputkesta.
183. pelaaja13.3.2008 klo 17:46
Bella: no eipä sattumoisin minunkaan kohdallani vaan jospa se huomenna alkaa. Ennen kakskolmenollavitosta minulla oli onni mukana numerossa 2177 vuonna 2002. En minä asioita näin hyvin muista mutta kun tietysti olen säilyttänyt huolellisesti ne voittokupongit.
184. MP13.3.2008 klo 19:02
bella Bella,kiitos hyvstä vinkeistä, täytyy kai nyt yrittää pääsiäisen kunniaksi noita-akkoja tai keltaisia tipuja. Kuoren sisälle ei sentään mämmiä uskalla laittaa,eihän ?
185. TJV13.3.2008 klo 21:30
Panitteko merkille, että tässä ristikossa esiintyi etunimeltään
4-kirjaiminen geologi, joka teki väitöskirjansa samassa
ristikossa olleesta 5-kirjaimisesta vesistöstä.
186. Bella13.3.2008 klo 22:15
TJV:
Muikuista väitteli, mutta etunimeä en muista missä
kohtaa ristikkoa olisi ollut.
Kohdistaisitko tarkemmin?
187. TJV13.3.2008 klo 22:24
Bella: Väitöskirjan nimi oli -----n järviryhmän kehityshistoria.
Ristikon kohdassa (minulla ei kopiota) se on muistaakseni
kalavihjeiden muodostaman suuremman kalan niskapuolella.
Saattoi olla melko lähellä tähtikuviota sen vasemmalla puolella.
188. Bella13.3.2008 klo 22:31
TJV:
Nyt löysin, katsottuani kopiota.
Muikuista väittelijä oli toinen mies.
Parempi olla koskettamatta hellaa, kun se on kuuma.
189. TJV13.3.2008 klo 22:43
Huomista ja Aulista odotellessa. Pianhan se tulee. Meille
n. 4.30, mutta Töölössä Topeliuksenkadulla asunut kaverini
kertoi saaneensa aamun hesarin joskus jo 23:n aikaan
edellisiltana. Painoksiahan on useita.
Ihan ensiksi on katsottava ristikon ratkaisu ja voittajat.
Ratkomaan uutta en raaski heti alkaa.
190. Tumppi14.3.2008 klo 16:28
Voittoputkeen osumisista kyseli Pelaaja 13.3. klo 16:27. Meikäläinen on vastannut vähän yli 8 vuotta HS:n, HS-kk:n ja Nyt:n ristikoihin niin, että n. 95 % julkaistuista ristikoista on (yhtenä kappaleena) lähtenyt ja n. 90 % vastauksista on ollut oikein. Voittoja on tullut 7 kertaa, kaikki HS:n ristikoista. Tekee n. 0,85 voittoa/vuosi. En taida olla missään voittoputkessa. Mutta olkoon tulos yhdenlainen referenssi muille.
191. TJV15.3.2008 klo 14:26
En ole usein voittanut minäkään. Kolmessa vuodessa 3 kertaa
hesarissa, 2 nytärissä ja kerran kukarissa.
Niitä aikaisempia vuosia en ole tilastoinut. Odottelen, että
viikottaiset kesän Nyt-liitteet taas pian aloittaisivat ristikot.
Ei taida parin viikon kuluttua kesäaikaan siirtyminen koskea
tätä toivetta.
192. Owlie15.3.2008 klo 14:37
Tahtoo kans kohkata voitoista. Silloin kun vielä lähetin vasta-
uksia, sain 3 kertaa Hesarista ja 3 kertaa kukarista. Viime kesänä tuli IS-voittona 100 änkyrää! Taisi olla historikosta. Nykyään lähetän tekstarin IS:n koviksista, silloin harvoin, kun tulee valmista.
193. TJV18.3.2008 klo 15:33
Minnekä häipyy HS-ristikot aina välillä?
Nytkin 18.3. HS 2475 on ollut pois ainakin klo 15 - 15.30.
194. HT18.3.2008 klo 15:39
On Muut aiheet -osastossa, jossa ehdin jo narista asiasta.
195. TJV18.3.2008 klo 15:46
HT: Voisiko se johtua vaikka minusta, jolla on tapana kirjoittaa
asian vierestä, kuten entinen abi?
196. HT18.3.2008 klo 15:53
On täällä joskus pohdittu syytä ketjujen salaperäiseen singahteluun ja tultu tulokseen, että ilmiö liittyy kuun asentoon, auringonpilkkuihin, jumalalliseen johdatukseen, hiilidioksidipäästöihin, suojelupoliisin määräyksiin tai johonkin vielä määrittämättömään selitykseen.
197. u18.3.2008 klo 16:59
Singahdustesti.
198. Johanna19.3.2008 klo 00:09
*Kiitos termisanasto -tiedoista*

Minulla otti lujille ymmärtää miksi puhuitte puukkokalasta ennen kuin tarkistin nimet FishBasesta... ensimmäinen kirjainhan olisi voinut olla eräs toinen konsonantti!
199. JN119.3.2008 klo 12:47
No enpä ole tällaista ristikkoa ennen nähnyt! Tulihan tuo valmiiksi, joskin karttapallo-vastauksen keskimmäinen kala ei oikein tunnu parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta. En voi väittää nauttineeni tämänkertaisesta ristikosta--mieluummin oivaltaisin vastaussanoja kuin etsisin niitä sormet ruvella kalaluetteloista.

Ja mikä tämä "Vuokila" on? Joku ristikkoselityskirja? Tuntuu vähän keinotekoiselta käyttää sanoja, joita ei löydy mistään muualta kuin tuollaisesta kirjasta. Onko tarkoitus lisätä "Vuokilan" myyntiä?

Mitä tulee minun sukupuoleeni, niin ei tarvitse ruveta sitä yötä myöten pohtimaan. Sovitaan, että olen hermafrodiitti, molemmat rensselit löytyy pöksyistä.
200. Eki19.3.2008 klo 12:54
"Vuokilan" tekijä Vuokila tässä. Ei ole tuota "Vuokilaa" enää edes saatavissa enkä ole luvannut Otavalle - pyynnöistä huolimatta - enää tehdä koota painosta. Ei siellä "Vuokilassa" mitään ihmesanoja ole, mutta on sinne koottu sanastoa, mitä laatijat syystä tai toisesta käyttävät.

"Vuokila" on yhtä kuin Ristisanakirja, jonka ensimmäinen painos ilmestyi 1984 ja viimeisin uusi materiaali julkaistiin vuonna 1997 ja sitä myöhemissä painoksissa. Kirjassani MMM Sanaristikot (Otava 2004) on runsaan tekstiosuuden lisäksi samainen sanasto ajanmukaistettuna ja hieman ytimekkäämpänä. Jos sen - vaikka nidotun eli viimeisimmän painoksen - löytää muutamalla eurolla kirjakaupasta, niin kannattaa kyllä ostaa.

Anteeksi tämä mainos.
201. Seppo19.3.2008 klo 14:12
Erkin tuossa mainitsemasta Ristisanakirjasta käytetään myös nimitystä "Sudenpentujen käsikirja" juuri siksi, että sieltä tapaa hyvin paljon sanastoa, jota ristikoissa usein esiintyy. Mikäli sieltä ei löydy, siirrytään järeämpiin kirjoihin tai Googleen (varsinkin Hesarin ristikoissa), mutta kyseinen aputeos on tullut käytössä tutuksi hyvinkin monelle Sanasepolle.

Tämä ei ole mainos, vaan tarinani perustuu monien tuttujen ratkojien omakohtaisiin kokemuksiin. :-D
202. EJlo19.3.2008 klo 14:52
Minulla oli aikaisemmin Valittujen Palojen markkinoima RISTIKKOSANOJEN Pikkujättiläinen käytössä ja vilkuilen sitä satunnaisesti vieläkin. Hankin kuitenkin sen tueksi yllä mainitun Vuokilan ja käytän sitä erilaisiin tarkistuksiin ensisijaisesti. Syy on siinä että siinä kaikki sanat ja eri aiheet ovat kokonaisuudessaan aakkosjärjestyksessä. Pikkujättiläisessä piti ensin hakea aihe, esim suku- tai etunimet erikseen ja sen jälkeen ne olivat kyllä aakkosittain. Parasta on tietenkin se että nyt on kaksi eri kirjaa, joista tarkistella ennen kuin sitten viimeisenä toivona avaan Googlen. Vakaa ajatus on kuitenkin että kun rikastun tai ainakin lakkaan köyhtymästä, niin hankin ns Nykäsen viimeisimmän painoksen.
Pääsiäisen pyhiä toivotellen sana- ja muille Sepoille. EJlo
203. Aksu19.3.2008 klo 14:58
Haluan minäkin ottaa kantaa Vuokilan Ristisanakirjaan. Olen saanut kirjan joululahjaksi kymmenisen vuotta sitten. Kirja on painettu Keuruulla 1997 ja sivuja siinä on 398. Opus on ollut hyvin ahkerassa käytössä ja sivuja olen täydentänyt uusilla tiedoilla (mm Giorgio Armani). Kirja on mukana kesäisin myös mökillä, kun Hesarissa on kokosivun ristikko.

Tänä talvena näin antikvariaatissa yhden Wirenin. Sen verran kurkistin sisään, että sanoja oli ryhmitelty erisnimiin, yleisnimiin, eripituisiin sanoihin ja ties miten. En halunnut sellaista. Kyllä Vuokilan kirja on hyvä ja nopea hakuteos! Kiitokset tekijälle!
204. JN119.3.2008 klo 14:59
Kiitoksia vastauksista. En kyllä odottanut sellaisia, mutta kuitenkin. Ei ollut tarkoitus kuulostaa tylyltä aikaisemmassa viestissä--välillä yleinen närkästyneisyyteni (onkohan tuo oikea sana...) vaan purkautuu tällaisilla keskustelupalstoilla.

Tämä asiahan nyt ei tähän ketjuun kuulu, mutta Eki, lienet sama mies, jonka piilosanatehtäviä oli mm. Mensalainen-lehdessä? Olin aikoinani 90-luvulla pari vuotta Mensan jäsen--sitten en jaksanut enää maksaa jäsenmaksuja--ja ratkoin niitä tehtäviä. Niistä nautin suunnattomasti, jotenka kiitos niistä--vaikkakin näin 15 vuotta myöhässä! :)
205. Eki19.3.2008 klo 15:21
En ole minä sentään Mensaan päässyt piilosanoineni.

Wirénillä on kyllä yleisteoksiakin, ei vain tuon Pikku Jättiläisen kaltaisia.
206. Marco Poloinen19.3.2008 klo 17:07
Olisko ollut Pentikäisen Matin (kaapunnin poekia Kuopiosta) piilosanoja Mensalaisessa. On käsittääkseni laatinut siihen takavuosina. Nykytilannetta en tiedä kun en kuulu lukijakuntaan, eikä ole pitkilleen Matin kanssa rupateltu. (Tässä lisää ketjuun kuulumatonta asiaa..)
207. pelaaja19.3.2008 klo 17:27
Vielä tämmöinen lisuke aputeoksiin: olen saanut jostain joskus n. 50 sivun valokopion jostain kirjasesta vai olisiko osa jostain kirjasta. Siinä sanat on järjestetty vähän hankalasti kahden viimeisen kirjaimen mukaan: esim. -RA = Altamura, kaup. Italiassa. Tekijän alkulause: Helsingissä tammikuun 19 päivänä 1977 Keijo Keravuori, kunnallisneuvos.
Ja kyllä tästäkin teoksesta löytyy hyviä vinkkejä, jos sanan alku on hakusessa.
208. Matias-Myyrä19.3.2008 klo 19:54
Pitää paikkansa, että minä laadin aikoinaan (vuosina 1990-2003) Mensalaiseen piilosanoja. Niitä oli tuona aikana lähes jokaisessa lehdessä, joita ilmestyi korkeintaan 6/vuosi. Yhteensä julkaistuja ristikoita oli 66 kpl.

Matias-Myyrä alias Matti Pentikäinen
209. HT19.3.2008 klo 19:57
Ejlo: "Vakaa ajatus on kuitenkin että kun rikastun tai ainakin lakkaan köyhtymästä, niin hankin ns Nykäsen viimeisimmän painoksen."

Mitä tarkoitat viimeisimmällä painoksella? Alkuperäisen viimeisen osan loppuun liitettiin 60-luvulla kolmisenkymmentä sivua täydennyksiä, sen jälkeen ei varsinaiseen sanakirjaan ole tehty mitään muutoksia. Seuraaja, Suomen kielen perussanakirja, ilmestyi 90-luvulla ja sen seuraaja eli Kielitoimiston sanakirja 2006.

Lehdon ristikkojen ratkojille Nykänen on hyodyllisempi kuin nuo kaksi muuta, koska siihen Lehtokin selvästi nojautuu.
210. TJV19.3.2008 klo 21:16
EJlo: Ei tarvitse rikastua paljonkaan, jos 62,50 euron alennus
aikaisemmin mainittuun SK:n hintaan Suomen kielen
perussanakirjasta riittää. Näin siellä viime viikolla 3-osaisen
pehmeäkantisen 40:llä eurolla. Se kun oli yhteiseen muoviin
pakattuna, en ostanut itse. Olisin halunnut katsoa sisäpuolelle
myös, mutta ymmärrettävistä syistä avattua mallikappaletta
ei ollut. Jos kirjan tuntee ennakolta, on ostaminen helpompaa.
211. Aksu28.3.2008 klo 11:32
Oho, naiset saivat tästä ristikosta suuremman kalasaaliin, suhde on 9:1!
212. HT28.3.2008 klo 11:57
Jos tuo suunta jatkuu eli naisten suosiminen, pitänee harkita sukupuolenvaihdosleikkausta. Mikään ponnistus ei ole liikaa, kun galleriaan pyritään.
213. Ellu28.3.2008 klo 12:04
Selittäkää nyt ihmessä mitä ne kalankuvat tarkoittaa. !
Esim. oroeo, tomo, kuru, kuta, mora,hara.
Ja sitten taas selviä: lohi,kuha,amia, made j.n.e. ?????
214. Owlie28.3.2008 klo 13:16
Aksu ja HT:
En ole kiinnittänyt huomiota sukupuoleen. Minua on ihmetyttänyt pääkaupunkiseudun sorsiminen. Nyt 2 pääsi mukaan ja peräti pääkaupungista. Rukkastuntumalla harvinaista. Ei pitäisi nipottaa, kun pitkästä aikaa näkee nimensä HS:n postimerkkirahansaaja- luettelossa!!! Auttoikohan pilkkijäpostimerkki?
Ellu:
Kaikki kalat löytyivät yhteispohdinnan ja ahkeran haeskelun tuloksena.
Ainoa kyseenalainen oli ja on ROKI.
215. TJV28.3.2008 klo 13:27
Kyllä Ellu nämä oreo, roki, kuru, tomo, mora, hara ym. tosi
perusteellisesti tämän säikeen varrella jo pohdittiin. Jos
sinua vielä kiinnostaa, näet ne tuolta edeltä kelaamalla.

Sukupuolta voittajista en ole tilastoinut, enkä tulekaan
tilastoimaan (missäs säikeessä se nyt oli, kun Tumpin kanssa
aloitimme ja jota Sepikin täydensi 2476:ssa). Olen kyllä
katsonut joka kerralla silmämääräisesti suhteen, ajatellen
lähinnä sitä, kummatko enemmän harrastavat HS:n ristikkoa.
Muutahan siitä ei näekään. - Ei muuta kuin sulimmat onnittelut
voittajille! Tärkeintä ei ole jalo kilpailu vaan suuret palkinnot.
216. Owlie28.3.2008 klo 13:33
Kiitos TJV!
Investoin summan lähestyviin tasavuotissynttäreihin. Ei ihan sata vielä tapissa.
Palataan astialle päivän säikeessä illemmalla.
217. TJV28.3.2008 klo 13:46
Owlie: Ne muut kalat löytyivät siis Kenon 9.3. klo 20:24
kommentissa mainitulta sivulta "termisanastoja webissä" jne.
Rokin olin ainakin minä tarkistanut 12.3. klo 15.11.
Onnittelut myös sinulle!
218. iso S28.3.2008 klo 17:35
Tumppi kertoi 14.3.2008 klo 16:28 voittaneensa vähän yli 8 vuodessa 7 kertaa. Epäselväksi jäi kuinka vähän yli. Siitä minulla ei ole muistitietoa kuinka monta kertaa vuodessa Nyt-liitteessä on ristikko eikä voittajien määrästä Nyt- ja kuukausiliitteessä, mutta lähtötietojen perusteella voi arvioida että lähetettyjen oikeiden ristikoiden määrä vastaa suunnilleen 365 Hesaria (yhtä monta kuin päiviä vuodessa, mutta tämä on pelkkä sattuma).

Tumpin voittotodennäköisyys on siis 7/365 ja yhden ristikon voittotodennäköisyys 10/x, missä 10 on jaettavien palkintojen määrä ja x oikeiden vastausten määrä. Jos Tumpilla on ollut keskinkertainen tuuri, näiden pitäisi olla yhtä suuret. Siitä saadaan arvio että keskimäärin oikeita vastauksia lähetetään 521. Tämähän on ihan järkeenkäypä luku ja hyvin linjassa niiden määrien kanssa jotka aikoinaan ilmoitettiin.

Jonkin verran huonommalla tuurilla voittoja olisi voinut tulla pari vähemmän ja hieman paremmalla pari enemmän. 5 ja 9 voitolla laskettuna saadaan jonkinlainen "herkkyysanalyysi" eli vaihteluväli lähetettyjen määrälle: 405-730.

Jos muillakin lähettäjillä oikeiden osuus on 90%, on kaikkien lähetettyjen määrä luokkaa 450-810, luultavasti noin 580.

Jos todellinen määrä poikkeaa oleellisesti noista luvuista, on Tumpilla aivan liian hyvä tai huono onni, Hesarin arvonta ei toimi satunnaisesti tai sitten olen laskenut päin mäntyä.
219. Jaska28.3.2008 klo 18:59
Mielestäni tuossa on päättelyvirhe, jos oikein ymmärsin. Tumpin voittotodennäköisyydeksi on saatu 7/365 = voittojen lukumäärä vähän yli kahdeksassa vuodessa per Hesariin lähetetyt oikeat vastaukset. Miksi pudotit pois Nytin ja kuukausiliitteen vastaukset pois, iso S? Jos ymmärsin väärin, voisitko selventää?
220. iso S29.3.2008 klo 13:37
Juu, pudotin tavallaan liitteet pois, koska laskelmassa oli väistämättä epämääräisyyksiä ja suurin mielenkiinto(ni) kohdistui varsinaiseen kuningastuotteeseen, Hesarin ristikkoon.

En tiennyt tarkkaa lähetettyjen määrää koska Tumppi mainitsi lähettäneensä "vähän yli" kahdeksan vuoden aikana "noin 95 prosenttia" ristikoista ja niistä "noin 90 prosenttia" oli oikein ratkaistu. Lisäksi en asiaa tarkemmin tutkimatta tiedä kahta oleellista asiaa: kuinka monta palkintoa jaetaan liitteissä ja kuinka monta kertaa vuodessa Nyt-liitteessä on ristikko. Sehän on muistini mukaan suunnilleen kesäaikaan.

Siksi oikaisin mutkat suoraksi ja normeerasin lähetykset Hesarin normaaliristikoiksi. 8.2 vuoden ajalta (vähän reilusti yli 8 vuotta, 52 viikkoa/v) 90 prosenttia 95 prosentista tekee 364.57 ristikkoa, pyöreästi 365 ristikkoa.

Laskelma on väistämättä epätarkka, mutta aineiston pienuudesta (7 voittoa johtuen) kovin suureen tarkkuuteen ei voikaan päästä. Suurten lukujen laki ei vielä pure kaikessa ankaruudessaan. Kuukausiliitteiden osuus on joka tapauksessa pienehkö, etenkin jos niissä ei jaeta kymmentä palkintoa. Nyt-liitteiden määrä on samaa luokkaa jos niissä on ristikko vain kesäkuukausina. Silloin niiden osuus tulee ainakin jossain määrin kuitatuksi jos Tumpin "vähän yli" onkin vähemmän kuin 0.2 vuotta.

Palautusten määrä ei ole välttämättä eikä edes luultavasti sama Hesarissa, Nyt-liitteessä ja kuukausiliitteessä. Liitteiden ristikoita on ilmeisesti vajaa kolmasosa kaikista ristikoista. Jos Tumpin "vähän yli" on laskelmani mukainen 0.2 vuotta, päästään kohtuullisen tarkkaan arvioon palautettujen oikeiden määrästä kun arvioidaan että voitoista 2 on tullut liitteistä ja 5 Hesarista, jolloin käytetään laskemaani 5 voiton mukaista lukua, keskimäärin 405 oikeaa palautettua.

Koko laskelman tarkoitus ei ollut paljastaa todellista lukua (koska se on mahdotonta) vaan sen suuruusluokka sillä oletuksella että Tumpilla ollut keskimääräinen tuuri. Minusta oli mielnkiintoista että tulos osui samalle hehtaarille kuin aikoinaan ilmoitetut palautettujen määrät. Niitähän ovat jotkut muutkin kuin minä muistelleet.

Itse kukin voi halutessaan parantaa arviota laskemalla tarkemmin liitteet (ottaen huomioon niiden palkintomäärät). Vain Tumppi voi tarkentaa lähettämiensä ristikoiden kokonaismäärää, mieluiten eriteltynä lehden mukaan (samoin voitot). Suuruusluokka ei oleellisesti heilahtane. Ristikoiden määrä ei muuttune suhteellisesti enempää kuin "herkkyysanalyysini" voittojen määrä, joten arvion haarukka on tiedossa.
221. Tumppi30.3.2008 klo 01:14
28.-29.3. tällä palstalla on pohdittu voittotodennäköisyyk-siäni niiden "vähän yli 8 vuoden" aikana, jona olen HS:n, HS-kk:n ja Nyt:n ristikkoratkaisuja lähettänyt. Kiitokset vain kaikille, erit. iso S:lle, asiaan paneutumisesta ja matemaattisista laskelmista. En jaksa nyt keskiyön jälkeen niitä tarkemmin syynätä. Saatan kommentoida laskelmia myöhemmin.

Kerron kuitenkin pari selventävää asiaa. Aloin käyttää sanontaa "vähän yli 8 vuotta" viime joulukuussa ja aika on nyt maaliskuun loppuun mennessä noussut 8 v. 8 kk:een eli 8,7 v:een. Arvioni, että olen lähettänyt n. 95 % ristikoista on keskiarvo kaikista kolmesta ristikkotyypistä, samoin ratkaisun n. 90 %:n oikeellisuus. Mainitsen vielä, että kaikki 7 voittoani ovat HS:n ristikoista, ei HS-kk:sta eikä Nyt:stä.

Mitä tulee julkaistujen ristikoiden kokonaismäärään per vuosi, niin se on mielestäni 52 x HS + 12 x HS-kk +
(3x4) x Nyt = 76 ristikkoa.

Olen vain hatarasti aavistellut olevani "alipalkittu". Suurin syy siihen, että aloin joulukuussa kirjoittaa palkitsemisista oli havaintoni, että eräät nimet esiintyvät toistuvasti voittajaluettelossa. Arvelin, että jotkut ratkaisijat lähettävät samalla nimellä useita ratkaisuja ja näin lisäävät voittomahdollisuuksiaan. Arvostelin HS:n toimitusta siitä, että se hyväksyy kopiovastauksia jopa niin, että kolmisen kertaa sama nimi on ollut kahdesti ristikon voittaja-luettelossa. Tällainen syö motivaatiota meiltä tavallisilta ratkaisijoilta, jotka tyytyvät yhteen lähetykseen.

Kuten olen hiljattain jossakin muussa säikeessä sanonut, näyttää siltä, että jostakin syystä parina viime kuukautena paljon sarjavoittajia on poistunut "galleriasta" ja uusia nimiä on tullut tilalle. Joko ovat lähettäjät ryhdistäytyneet tai HS-toimitus tai sitten molemmat. Vai olisiko normaalia aaltoilua?
222. Tumppi4.4.2008 klo 13:31
Iso S:lle. Viitaten kirjoitukseesi 29.3. klo 13:37 ja omaan juttuuni 30.3. klo 01:37:

Voittomahdollisuuteni yhdessä HS:n ristikossa, johon tulee 365 oikeaa ratkaisua: 10 / 365 = 2,74 %.

Mahdollisuus vähenee, koska lähetän vain n. 95 % ristikoista ja näistä vain n. 90 % on oikein. Tästä saadaan voittomahdollisuuttani vähentävä kerroin 0,855. Siis 0,855 x 2,74 % = 2,34 %.

HS-ristikoita on 52 kpl/vuosi. Mahdollisuuteni yhteen voittoon per vuosi on siis 52 x 2,34 % = 121,7 %. Siis runsas yksi voitto vuodessa olisi pitänyt tulla.

Saatuani 7 voittoa per 8,7 vuotta, olen saanut 0,80 voittoa per vuosi eli hiukan odotettua vähemmän. Toteutuma odotukseen nähden on aivan mahdollinen ja riittävä.

Laskelmassa suurin tulokseen vaikuttava tekijä on arvio oikeiden ratkaisujen määrästä. Yllä on käytetty iso S:n lukua 365.

Muistaakseni minulla oli koulun päästötodistuksessa matemaattisissa aineissa arvosanat jotakin 5-6. En ylläty, jos iso S löytää laskelmissani jotakin korjattavaa.
223. u4.4.2008 klo 13:51
Tumppi: "HS-ristikoita on 52 kpl/vuosi. Mahdollisuuteni yhteen voittoon per vuosi on siis 52 x 2,34 % = 121,7 %."

Osoitit juuri, että et ymmärrä todennäköisyyslaskentaa.
224. Totoro4.4.2008 klo 15:10
Niin, jos oletetaan että 2.34 % olisi oikea luku, niin todennäköisyys sille että voitat vähintään kerran vuodessa on n. 70.8%. Tämä luku saadaan laskemalla ensin todennäköisyys ettet voita kertaakaan = (1-0.0234)**52 = 0.292, josta saadaan vähintään yhden voiton todennäköisyys 0.708.
225. Owlie20.4.2008 klo 23:53
Ovatko kaikki tämän ristikon voittajat saaneet rahansa? Sampo-pankki näyttää omineen omani. Edellisestä voitosta sain nimittäin ilmoituksen Sammosta. Olen toisen pankin asiakas.
226. Owlie24.4.2008 klo 11:17
Tänään tuli ilmoitus rahasta. 28.3 - 24.4, eli 4 viikkoa kesti arvonnan julkistamisesta.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *