KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > IS-PLUS 1.3.

3867. IS-Plus 1.3.

Jaska2.3.2008 klo 00:52
Maistuva vihjekimara vanhoin ja uusin jujutuksin. Tosin joskus uudeksi olettamus johtuukin huonosta muistista. Tällä kertaa on kyllä saletti ensipainos MARKUN AKOILLEEN SUORITTAMIA?, joka lisäksi on ristikon paras. Neljän lampun väläys asteikolla 1-5. Melko varma olen myös vihjeestä AIDA ON SPPERA!!, kolme lamppua.

Maailmanmatkaaja Skyttä päästi ratkojat tällä kertaa hieman helpommalla kuin yleensä, jonkun mielestä kuuluisi varmaan miikka kolmosen perään. Pääkuva kun olivat Skytän tavanomaisesta kryptiikasta poiketen aika vaivattomasti pääteltävissä. Nyt ne tarjosivat runsaasti risteäviä apuja muille sanoille, kun normaalisti asia on kaikilla pluskovislaatijoilla päinvastoin.

Kahden mainitun jälkeen vihjeistä miellyttivät eniten UMPIHANKEEN (12), KORVESTA, NOUSUKAUSI, MAGNEETEIN?, BAITBA, PARI PAHAA PAUKKUA. Kaksi viimemainittua aukenivat tosin vasta valmiin ratkaisusanan jälkeen. Ei oikein hyviä: KOKEMUKSIN, KOLISEVA? ja piirros pääkuvan vieressä. Siitä puuttuu jotain. Eikö niin, AS ja HK? Koettakaapa muutkin miettiä, mitä. Kertonen ensi lauantaina.

Vankkaa, konstailematonta ja aktiiveille pehmisratkojillekin tuttua sanastoa, ehkä "meissä näkymätöntä" (näkymättömyydestä voi joku olla eri mieltäkin!) lukuunottamatta. Skytän ristikoista olen muuten muistaakseni vain kerran bongannut "skyttismin". Vrt tonismit (usein hauskojakin) ja aulismit (usein vähemmän hauskoja). Lisäksi nelikirjaimisten triviaalisanojen top tenistä ei taida olla mukana kuin yksi (jossain se lista on julkaistu, mutta nyt en muista missä). 9½.
2. RA2.3.2008 klo 13:12
Piti taas säästää sunnuntailounaan jälkiruuaksi, mutta enpä malttanut, kun satuin vilkaisemaan ristikkoa ja heti keksin, mitä tulee vihjeeseen LAPSILLA NOUSEVIA (6). Sitten ei ollut enää paluuta! :-)

Tasaisen vaihtelevia vihjeitä, joista ehdottomasti eniten AHAtuttivat
- RUNSAS? (5)
- KORVESTA? (4)
- PUKKAAVA? (4)
- PAHOIN LUVUIN (5)
Näitä vihjeitä yhdistää niiden perustuminen tiettyihin sanontoihin.

Vaikka usein narisen kikkailusta, niin Antin tapa kikkailla pysyy jotenkin tajuntani rajoissa. Hienoja:
- AIDA ON SPPERA!! (5)
- PARI PAHAA PAUKKUA (6), jonka JOPA tajusin ennen kuin ratkaisusana oli valmis.

Vasemmassa alanurkassa on vihje SMI (4). Laitoin siihen ensin väärän sanan. Ajattelin ihan oikein, että "jotain tuosta nyt puuttuu", mutta luulin puuttuvan kohdan vääräksi. Onnellinen sattuma kuitenkin oli, että väärässä sanassani oli y k s i kirjain oikein, joka riitti alanurkan ratkeamiseen. Oppi: Aina kannattaa yrittää! :-)

Vihjeissä on runsaasti kysymys- ja huutomerkkejä. Olisi mukava kuulla Antin omia - ja muidenkin laatijoiden - mietteitä tästä teemasta. Miksi esim. VOI OTTAA SAUNAN PÄÄLLE!! (4), mutta SUURELLE SYNNILLE (4). Palautusaika päättyy 7.3., joten sitten...?

- Jaska, minä en kyllä älyä, mitä pääkuvan vieressä olevasta piirroksesta puuttuu! Heli Kärkkäisen piirrokset ja ristikon toteutus yhtenäistä värimaailmaa myöten kiinnittivät huomioni jo ennen kuin sanaakaan olin kirjoittanut.
3. EJlo2.3.2008 klo 14:48
Kun kuvan vehkeellä avantoa hakkaa niin hyvin tarpeellinen on narulenkki t.....nvarresta ranteeseen. Kuinkahan monta lyömäasetta löytyisikään eri järvien pohjista. Pojalta puuttuu mm jäänaskalit kaulasta. Onhan jo lakiasetusehdotus Arkadianmäellä niiden pakollisuudesta tulevaisuudessa. Tässä pari puutetta, jotka ensimmäiseksi oli nähtävissä.
4. RA2.3.2008 klo 15:06
Jäänaskalit! Enpä huomannutkaan!

Ja nyt kun tarkemmin katson, niin miehen lakistahan puuttuu korvaläppien narut. Puhumattakaan, ettei miehen jälkiä näy missään. Ei kai se nyt tuohon ilmasta ole tipahtanut?
5. SIR VON PEE5.3.2008 klo 05:25
Tervehdys! Löysin vahingossa nää sivut, kun etsin vastausta Googlesta uusimpaan kovikseen! Vaikuttavat mielekkäiltä nää sivut ja kommentit. Oon uudelleen 10 vuoden tauon jälkeen innostunut ristisanoista ja ratkon (tai yritän ;) oikeestaan vain Hesarin ristikkoa ja Iltiksen kovista. No, Iltiksen ristikkoliitteen viikottaiset tekstiviestirakaisut tulee lähetettyä isojen palkintojen toivossa, vaan eipä oo osunu ku kerran kohdalleen, taisin saada satasella puheaikaa joku vuosi sitten. Kuuluin aikoinani jonkun aikaa Sanaseppoihinkin, mutta aika aivovoimisteluun ei olevinaan riittänyt. Iltiksen SM-skaboihinkin oon useena vuotena osallistunut, mutta koskaan ei aika oo riittänyt sadan nopeimman joukkoon :( Hesarin sain ennen aina täyteen, mut nykyisin sekin tökkii, varsinkin kun on ollut noita "harmaita laatikoita". Saattaa olla harjotuksen puutettakin. Uusin kovis ei tunnu aukeevan millään, oon kylläkin katsellu sitä vasta jokusen tunnin. Kaks ja puol palloo vois olla mulle sopivampi, ainakin näin aluks, ku tunnun olevan hiukan ruosteessa!
P.S. Onkohan muuten kukaan rikkonut Ennätyskirjassakin olevaa Esko Huttus-vainaan 32.000 ruudun kokoista sanaristikkoa?
6. Tsööts5.3.2008 klo 06:33
Jos ei, niin Eki asialle:-)
7. Eki5.3.2008 klo 10:15
Jotenkin on riittänyt puuhaa noissa tavallisen kokoisissa. En ole kuullut kenenkään päässeen lähellekään tuota pitkään aikaan - tai edes yrittäneen.
8. matts5.3.2008 klo 12:16
Siinähän olisi 179 ruutua kanttiinsa, oliki siinä jätissä vihjeet tuossa luvussa mukana vai ratkottavat ruudut vain?
9. Eki5.3.2008 klo 12:21
Muistaakseni Huttunen etsi ostajaa ristikolle hintaan 10 000 dollaria. Vihjeitä ei ainakaan kuvassa ollut vielä.
10. SIR VON PEE6.3.2008 klo 15:24
No lähtihän tää kovis aukeemaan, oikee pikkukulma (jo) tehty! PAHOIN (LUVUIN)-yritin sitä roomalaisilla numeroilla, mutten saa tolkkua, joten taidan olla metsässä? Vihje taitaa päättyä aakkosten ekaan.

Mulle on helpompaa ratkominen kinkkisissä ristikoissa, kun käytän poissulkutaktiikkaa. Siis kun on tiedossa apukirjaimia, käyn tyhjät ruudut läpi paperilla aakkosjärjestyksessä ja järjellisistä sanoista yritän valita sen sopivan. Esim. TATTI, TUTTI, TUTTU, TYTTÖ. Mestareiltä taitaa onnistua tää ilman papruakin.

Joku kirjoitti täällä rustaavansa mieluummin "Toivojen raapustimella" eli kuula-kärki-kynällä, koska se tuntuu paremmalta. Samma här, sitäpaitsi sain pojaltani joululahjaks ristikonratkojan kuuliksen, siinä on kumi päässä. Ja hyvin toimii! Musta värikin on jostain syystä parempi, kuin sininen...

Jeesatkaa hyvät ihmiset ton pääkuvan kanssa, se liittynee vaaleihin, mutten saa mitään irti siitä. Onko sillä vaatefirman logolla jotain tekemistä ratkaisusanojen suhteen? Toi AIDA ON SPPERA on kans kummitellu päässä viime yönäkin. Mikä ratkaisusana voi alkaa kahdella OOlla? OOKOO>SKOO, ei toimi! Onko toi ukko siel jäällä verbimuodossa, sain siihen muutakin tarkoittavan verbin, oonko taas metsässä? Aa-puu-va!

P.S. "Keskeltä Transilvaniaa löytyy suomen kielen keidas
(HS 5.3. 20:31) " Kurkkaa nettiin, tonne pitäis lähettää helppoja ristikoita :)
11. Jaska6.3.2008 klo 19:09
SVP, pääkuva ei liity vaaleihin. Koeta päätellä, mikä on logossa olevan nimen ensimmäinen, osin ristikon numeroympyrän peitossa oleva kirjain. Saatuasi nimen selville ei muuta kuin googlaamaan! Muistathan myös, että mainitsin Antti Skytän maailmanmatkaajaksi säikeen alussa.
12. RA6.3.2008 klo 19:38
Juu SVP, miehestä jäällä tulee verbi.
13. Jaska10.3.2008 klo 11:37
Avataanpa uudelleen IS-Plus 1.3., tempaistaan päästä hius (jos on), ja otetaan esiin halko (sillä Jaskaa päähän).

Koviksen ylin vaakaratkaisusana = AVAILLA. Se on frekventatiiviverbi, jolla ilmaistaan jatkuvaa/toistuvaa toimintaa. Vihjekuvasta sitä ei voi päätellä, koska siinä näkyy vain yksi avanto. En toki tätä virheeksi väitä. HK:han on voinut jättää muut avannot tarkoituksella piiloon, tai sitten äijä on avaamassa vasta ensimmäistä avantoa useammasta! Näkyvissä ollen lisäreikä tai pari olisi kuitenkin tehnyt vihjeestä täydellisen.

EJlon ja RAn huomaamat puutteet olivat tietenkin faktisesti oikein, mutta eivät yhtä olennaisia ratkaisusanan suhteen.
14. RA10.3.2008 klo 13:14
Jaska, kuvan miehen varusteista voi päätellä, että pakkanen on kova! Avanto jäätyy koko ajan uudelleen ja miesparka vaan availee ja availee pitääkseen sen edes osin avonaisena. Availunsa loppuu todennäköisesti vasta, kun sää lauhtuu.
15. SIR VON PEE10.3.2008 klo 20:12
Mulla oli aluksi availla-sanan tilalla tuurata ja siksi jäin jumiin. Olin varma sen oikeaisuudesta. Nyt on pääkuvan siniset ruudut täynnä, en vaan tajua Jaskan vihjettä Skytän globerotterismista, ei liity kyllä ratkaisusanoihin mitenkään. Olin ekana harhateillä, kun tuijotin kuvan tähtilippuihin ja liitin ne heti pressanvaaleihin. =) Koliseva ja sitä risteävä pidempi umpihankeen ei välähdä tyhmälle millään. Veturiin ja vaunuihin se pystysana lienee liittyy? Mutta mikä ihme on sanan loppu? Oikean yläreunan "luotoin" ei myöskään aukee...
16. RA10.3.2008 klo 22:00
LUOTOIN = USKOTUT
KOLISEVA = JUNAKOLARI
UMPIHANKEEN = URANUURTAJAT

Jaskan aivoituksista tiedä (:-), mutta lienee viitannut siihen, että pääkuva on New Yorkista.
17. Jaska10.3.2008 klo 22:05
Skytällä on ennenkin ollut pääkuvana itse ottamansa valokuva maailmalta. Siksi oletin, että hän tämänkin käväissyt kuvaamassa!

Umpihankeen - ratkaisusana on vertauskuvallinen. Mikä se on joka tekee jotain merkittävään ensimmäisenä?

Luotoin - onko sinulla SIR VON PEE hyvä ystävä, jonka puoleen kääntyä murheinesi?
18. Eki10.3.2008 klo 22:07
Antti Skyttä on "käväissyt tuon kuvan ottamassa" eli tarkemmin ottanut kuvan Yhdysvaltain matkansa aikana.
19. SIR VON PEE10.3.2008 klo 23:31
Kiitos, nyt se on täynnä, nolottaa toi junak*****, etten sitä tajunnut.
20. RA11.3.2008 klo 00:18
SVP, kun ko. ristikon palautusaika oli jo päättynyt, niin pistin kysymäsi kohdat suoraan näkyviin. Tarkoitus ei ollut pilata omaa ratkomisen iloa.
21. IiKoo11.3.2008 klo 11:19
Muuten aukesi, mutta mitä ihmeen "pari pahaa paukkua"? Joku voisi vääntää rautalankaa, että taas pääsisi sanomaan "plääh", kun se kuitenkin on jotakin ilmiselvää..
22. RA11.3.2008 klo 11:37
PAri PAhaa PAukkua = PA-ALUT :-)
23. IiKoo11.3.2008 klo 13:04
PLÄÄH!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *