KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS MAALISKUUN KUUKAUSILIITE

3865. HS maaliskuun kuukausiliite

Owlie1.3.2008 klo 12:26
Ei paha. Viiksiherra keskellä askarrutti. Makeanpuoleinen!?
2. HT1.3.2008 klo 12:51
Sinistäkin voisi ajatella. Näkyy työntyvän eka sivulle kuukelin kuvahaussa.
3. Owlie1.3.2008 klo 13:10
Just niin, HT. Sininen on makee.
4. sivullinen1.3.2008 klo 15:04
Tämähän oli suorastaan helppo. Ainoa ongelmapaikka itselleni oli NUOTAN REISI, joka ei ollut entuudestaan tuttu vaan piti etsiä Googlen avulla, köpöttelevästä ukostakaan kun ei ollut varman avun antajaksi. Muuten täyttyi sillä vauhdilla kuin vain ehti kirjaimia riipustaa.

Mutta onko pääkuvasta sävytetyille ruuduille pystyyn tuleva ratkaisusana muodoltaan "oikeaoppinen" ristikkosana?
5. IH1.3.2008 klo 16:58
Kai tummennetuissa voi käyttää myös partitiivimuotoa.
6. SMH1.3.2008 klo 20:01
Harvinaisen helppo.
Sivullinen: Tuo NUOTAN REISI tuli itsestään. Wirenistä se löytyi suoraan tuolla hakusanalla.
HT: Viiksiherran nimi tuli melkein valmiiksi ja piilokirjaimeen jäi mielestäni vain yksi vaihtoehto. Yritin googlen kuvahausta hakea kaikki muistamani tuon nimiset myös sitä "sinistä" mutta tuon kuvan pienentämisen vuoksi en huomannut. Vasta luettuani 12:51 kommenttisi löysin sen.
7. Anneli1.3.2008 klo 21:19
Mikä jättiläinen
8. SMH1.3.2008 klo 22:01
ANNELI. Nykänen: "tarinain mukaan Peräpohjolassa muinoin asuneiden jättiläisten nimitys"
9. iso S2.3.2008 klo 14:16
Enpä tunnistanut keskellä olevaa viiksiniekkaa, mutta piilokirjain oli helppo arvata. Jälleen kerran tunnistamista on vaikeutettu kuvan rajaamisella. Partaisempi, aatteestaan kuuluisa kaima olisi ollut ehkä yleisemmin tunnistettu.

Jättiläisellä on tarhoja Suomessa rannikolla ja saaristossa. Niitä on myös ympäri Eurooppaa, ilmeisesti Pohjois-Euroopassa enemmän kuin etelämpänä. Rakkaalla lapsella on monia nimiä ......ntarhan lisäksi. Jotkut nimistä viittaavat Jerusalemiin, jotkut Troijaan, mutta tämä ei tietenkään auta ratkaisemisessa :-(

Ihan Stonehengen tasoisista nähtävyyksistä ei ole kyse mutta materiaali on sama. Tarhojen tarkoitus on arvailun varassa.

Sivullinen on siinä oikeassa ettei pääkuvasta pystyyn lähtevä ole oikeaoppinen ristikkosana. Tuollaisena sitä ei voisi käyttää varsinaisena ristikkosanana. Pääkuvasta lähtevissä lauseissa sen sijaan noudatetaan kieliopin sääntöjä ja taivutusmuodot ovat mahdollisia. Tätä voi pitää typistettynä lauseena.
10. Bella2.3.2008 klo 15:27
Hei iso S. Helpolla pääsimme molemmissa ristikoissa.
Tässä en tarvinnut minkäänlaisia apuja, edes tarkistuksia.
Eilen en päässyt tekemään, vasta tänään otin lehden
käsiini ja aika pian oli täytetty.

Hillevi: Kuinkas hurisee?
11. iso S2.3.2008 klo 16:14
Kaikki on suhteellista.

Minulle perjantairistikko edusti vaikeusasteeltaan sitä ylärajaa jonka jälkeen vaiva lisääntyy ja nettonautinto vähenee.

Tämä oli oli selvästi kipurajan alapuolella mutta en menisi silti helpoksi haukkumaan - ja toisaalta helppo ei ole minun sanastossani haukkumasana jos ristikko on hyvin laadittu.

Hardrock-yhtye oli minulle tuntematon ja olisin arvannut nimen väärin jos jättiläiset eivät olisi olleet ennestään tuttuja. Sen jälkeen olisikin alkanut työläs mutta turha piilokirjaimen metsästys. Yhtyeen nimenvalinnalle lienee jokin pruste olemassa, en vain tiedä mikä. Alkujaan (1976) se on ollut pitempi, Mickey xxxx, mutta perustajissa ei ollut tuon nimistä.

Erkki oli minulle myös outo vaikka hämärästi muistelen että Lehto olisi käyttänyt nimeä aikaisemminkin. Imdb:n mukaan hän on näytellyt neljässä tv-tuotannossa. Ainakaan kaikissa rooli ei liene ollut kovin keskeinen, jos sitä kuvataan "mies hiekkakuopalla". Voi olla jonkin teatterin kantavia voimia mutta sellaiset nauttivat lähinnä paikallista kuuluisuutta.

Henkilökohtaisesti "Sveitsiä" oli helpompi kuin ristikoista tuttu Sion, jonka ohi menin viime kesänä junalla. Ristikossa tarkoitetussa olen useita kertoja käynytkin. Nätti pikkukaupunki sai muutama kuukausi sitten kyseenalaista kuuluisuutta siitä että useat paikallisen jalkapalloseuran pelaajat olivat sekstailleet saman alaikäisen tytön kanssa. Muuten paikka ei liene erityisen tunnettu.
12. Bella2.3.2008 klo 16:40
Helpohko olisi ollut lähempänä mitä tarkoitin. Sanoit
"Kaikki on suhteellista". Todellakin jos ajattelen muutamaa ystävätärtäni, jotka harrastavat ristikoita (naistenlehtien),
niin kokeiltuaan HS ristikkoa, eivät lähde edes yrittämään.
Sanontasi osui naulan kantaan.
Silti olen sitä mieltä, että Aulis päästi tällä viikolla
helpommalla.
Ei tarvitse kun verrata 2470. "Jili ja heituli"
13. pelaaja2.3.2008 klo 18:58
iso S ja nettotautinto ! Tuota nettonautintoa aion kyllä lainata monessa paikassa..vaan ei taida sanaa löytyä mistään aputeoksesta, tiedä häntä
14. esko2.3.2008 klo 20:07
valmista, mutta tuliko muille siitä junan kuvasta "vetää"?
15. HT2.3.2008 klo 20:11
Esko: tuli ainakin minulla. Eli "raidetta".
16. esko2.3.2008 klo 20:21
sama. tänks
17. ET2.3.2008 klo 21:06
Onko muinainen yleissana?
18. HT2.3.2008 klo 21:27
Kyllä se meillä pienellä kirjaimella aloitetaan, englannissa vastaavassa sanassa on iso alkukirjain.
19. TJV2.3.2008 klo 23:19
SMH: Muistelen, etten jokin vuosi sitten suostunut lähettämään
HS-ristikossa tuolla "nuotan reisi" vihjeellä nyt vastaukseksi
saamaani sanaa. Silloin vihjeenä kysyttiin sen aikaista
Finnair-pomoa, johon olisi pitänyt pari vokaalia kääntää.
20. Tuohipää3.3.2008 klo 12:34
Helppohan tämä on yleensä ollut, mitä nyt tuollaiset rock-yhtyeet ja pikku kaupungit pistävät kapuloita rattaaseen, ei mennyt kuin puoli tuntia tähän ristikkoon ruokaa odotellessa.
21. Jaska3.3.2008 klo 12:58
Vaimolla meni vartti ja risat ruuan jälkeen. Nuotan reiden ratkaisusana lienee muuten useammille ratkojille tutumpi porotaloudesta. Saariselän kävijöille helpoin vihje olisi ollut TUNTURIHOTELLISSAKIN!
22. MIRA6.3.2008 klo 15:46
Kolmion päässä oleva naru, mikälaite?, Maisia?, Muinainen?.
Kyllä meinaa ottaa lujaan.
23. Aksu6.3.2008 klo 15:54
MIRA, narun päässä olevan kolmio ei ole soitin, kuten ensin luulin, vaan sellaisen voi löytää vaikkapa terveyskeskuksen vuodeosastolta. Muinaisista on ollut puhe jo tässä aikaisemmin, löytyisikö niistä apua?
24. Jaska6.3.2008 klo 16:27
Miralle vielä, että se on kiinnitettynä tankoon/telineeseen, kun se on käytössä. Helpottaa vuoteesta nousua.
25. Aksu6.3.2008 klo 16:43
MIRA, oma ristikkoni on postitettu jo, mutta muistaakseni se MAINEN oli harvemmin kuultu sivistyssana.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *